Budjetin alikohta
PTK
135
2018 vp
Täysistunto
Torstai 20.12.2018 klo 10.00
3.4
Pääluokka 31 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala
Puhemies Paula Risikko
Yleiskeskustelu päättyi 19.12.2018 pidetyssä täysistunnossa. Ryhdytään pääluokan 31 yksityiskohtaiseen käsittelyyn. 
Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset: 
1. Jari Ronkainen ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 35 000 euroa kaiteen asentamiseen maantielle 259 välille Toivomäentie—Kutinkankaantie Kärkölässä. TAA 489) 
2. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 50 000 euroa Perniöntien leventämiseen Sauruntien risteyksen kohdalla. (TAA 573) 
3. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 120 000 euroa valtatien 6 meluntorjuntaan Ruokolahden Oritlammella. (TAA 74) 
4. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 140 000 euroa Kotkan Paimenportin seisakkeen ja Kymenlaakson keskussairaalan välisen tieyhteyden kehittämiseen. (TAA 75) 
5. Satu Hassi vihr Johanna Karimäen vihr kannattamana 31.10.20: Lisätään 150 000 euroa Tampere—Seitseminen-tien kunnostamiseen. (TAA 125) 
6. Laura Huhtasaari ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 200 000 euroa Helsinki—Forssa—Pori-ratayhteyden tarveselvitykseen. (TAA 176) 
7. Jari Ronkainen ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 200 000 euroa maantien 13869 parantamiseen välillä Kärkölä—Korvenkylä. (TAA 490) 
8. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 200 000 euroa valtatien 13 varrella Mikkelissä sijaitsevan Euroopan suurimmalle havuvaneritehtaalle vievän 2 kilometrin tieosuuden parantamiseen. (TAA 565) 
9. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 250 000 euroa valtatien 15 parantamisen alkuvalmisteluihin. (TAA 76) 
10. Jari Ronkainen ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 250 000 euroa maantien 259 korkeusprofiilin muuttamiseen välillä Tillolantie—Koukuntie Kärkölässä. (TAA 491) 
11. Anders Adlercreutz r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 300 000 euroa Masalantien (tie 11311) päällystämiseen. (TAA 1) 
12. Veronica Rehn-Kivi r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 300 000 euroa Eestinkyläntien—Hilantien päällystämiseen Kirkkonummella. (TAA 475) 
13. Ville Tavio ps Ritva Elomaan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 400 000 euroa Liedon kunnan paikallistien 12287 liikenneturvallisuuden parantamiseen.(TAA 588) 
14. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 440 000 euroa valtatien 13 liikenneturvallisuuden parantamiseen välillä Mikkeli—Lappeenranta. (TAA 77) 
15. Anders Adlercreutz r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 500 000 euroa Porkkalantien (tie 11247) päällystämiseen. (TAA 2) 
16. Ritva Elomaa ps Ville Tavion ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 500 000 euroa Postitien kunnostamiseen välillä Himoinen—Taivassalo. (TAA 91) 
17. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 500 000 euroa tie- ja siltayhteyden rakentamiseen Viitasaaren Kirkkosaareen.(TAA 121) 
18. Anneli Kiljunen sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.1020: Lisätään 500 000 euroa Parikkalan rajanylityspaikan kehittämiseen liittyviin selvityksiin ja toimenpiteisiin. (TAA 243) 
19. Leena Meri ps Ritva Elomaan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 500 000 euroa valtatien 25 eteläpuolella olevan maantien 130 rampin muuttamiseksi liikennöitäväksi kahteen suuntaan. (TAA 326) 
20. Jari Myllykoski vas Kristiina Salosen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 500 000 euroa kiertoliittymän rakentamiseen valtatien 2 ja kantatien 43 liittymään Harjavallassa.(TAA 353) 
21. Mats Nylund r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 550 000 euroa liikenneturvallisuuden parantamiseen seututiellä 748 Kruunupyyssä. (TAA 376) 
22. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 600 000 euroa valtatien 6 vaiheittaisen toteuttamisen edistämiseen ja jatkosuunnitteluun Kouvolan kohdalla. (TAA 78) 
23. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 600 000 euroa Koskenkankaantien perusparantamisen aloittamiseen Ruukissa välillä Sammalkangas—Huumola. (TAA 187) 
25. Jari Ronkainen ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 600 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Kirkkotie—Pyhäniementie Hollolassa. (TAA 492) 
26. Jari Ronkainen ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 600 000 euroa Järvelän rautatieaseman turvallisuutta parantavan ali- tai ylikulkusillan rakentamiseen. (TAA 493) 
27. Stefan Wallin r Veronica Rehn-Kiven r kannattamana 31.10.20: Lisätään 600 000 euroa Länsiniementien peruskorjaukseen Kemiönsaaren kunnassa. (TAA 603) 
28. Stefan Wallin r Veronica Rehn-Kiven r kannattamana 31.10.20: Lisätään 700 000 euroa kevyen liikenteen väylän toteuttamiseksi Kullan ja Dalsbrukin välillä Kemiönsaaren kunnassa. (TAA 604) 
29. Thomas Blomqvist r Mats Nylundin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 800 000 euroa Paavalinkyläntien—Hommansbyntien päällystämiseen. (TAA 56) 
30. Rami Lehto ps Jari Ronkaisen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 800 000 euroa Sipurantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Kaarlaaksosta Savontielle Lahdessa. (TAA 276) 
31. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 800 000 euroa kantatien 75 Pitkämäentien liittymän parantamiseen Nurmeksessa. (TAA 379) 
32. Sami Savio ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 800 000 euroa kevyen liikenteen väylän suunnitteluun ja rakentamiseen Ylöjärvellä Vastamäentien ja Saksitien välille. (TAA 525) 
33. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 000 000 euroa Haapajärven alueen maanteiden perusparannukseen ja kunnostamiseen. (TAA 202) 
34. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 000 000 euroa Lapin maakunnan Simossa tien 4 (E75) vaarallisten tieliittymien turvallisuuden parantamiseen. (TAA 203) 
35. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 000 000 euroa Ylilestintien, Mäntyperäntien ja Kinnulanrannantien peruskorjaamiseen Reisjärvellä. (TAA 204) 
36. Jari Myllykoski vas Kristiina Salosen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 000 000 euroa Pori—Parkano—Haapamäki-radan käyttöönoton ja kaasuveturikokeilun jatkoselvitykseen. (TAA 354) 
37. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 050 000 euroa Olkijoen kevyen liikenteen väylän jatkamiseen. (TAA 188) 
38. Mats Nylund r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 080 000 euroa, josta osoitetaan 600 000 euroa maantien 7390 peruskorjaukseen ja 480 000 euroa yhdystien 17903 peruskorjaukseen Pedersören kunnassa.(TAA 377) 
39. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 1 200 000 euroa maantien 5071 kunnostamiseen välillä Vuonislahti—kantatie 73. (TAA 254) 
40. Anders Adlercreutz r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa rantaradan parantamisen suunnittelun aloittamista varten. (TAA 3) 
41. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa Kotkan Hyväntuulentien jatkosuunnitteluun ja tie- ja siltahankkeen alkuvalmisteluihin. (TAA 79) 
42. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa maantien 659 parantamiseen Viitasaarella välillä Kymönkoski—Vesannon raja. (TAA 122) 
43. Laura Huhtasaari ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa valtatien 8 Laani—Ruutukuoppa-tieosuuden nelikaistaistamisen toteutukseen. (TAA 178) 
44. Laura Huhtasaari ps Rami Lehdon ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa Pori—Tampere-radalla sijaitsevien tasoristeysten poistamiseen. (TAA 177) 
45. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa kantatien 88 liikenneturvallisuuden parantamiseen välillä Vihanti—Pulkkila. (TAA 189) 
46. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa maantien 787 Pyhäjoki—Oulainen-tieosuuden kunnon parantamiseen. (TAA 190) 
47. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa Raahen sataman rautatieyhteyden kehittämiseen. (TAA 191) 
48. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa Uudenmaan alueen kevyen liikenteen väylähankkeisiin. (TAA 205) 
49. Johanna Karimäki vihr Krista Mikkosen vihr kannattamana 31.10.20: Lisätään 3 000 000 euroa Uudenmaan kevyen liikenteen teemapaketin toteuttamiseen. (TAA 238) 
50. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa Uurainen—Kintaus-maantien kunnostamisen ja päällystämisen loppuun saattamiseen. (TAA 225) 
51. Leena Meri ps Ritva Elomaan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa valtatien 25 ja Hyvinkään Kalevankadun liittymän muuttamiseksi eritasoliittymäksi. (TAA 327) 
52. Sami Savio ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 000 000 euroa kaksoisraiteen suunnitteluun ja työn aloitukseen rataosuudella Orivesi—Jyväskylä.(TAA 526) 
53. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 700 000 euroa Varkaudesta Savonlinnaan vievän maantien 464 päällystämiseksi, jotta Stora Enson Varkauden viilupuutehtaan, Punkaharjun kertopuutehtaan ja Leppävirran jätteenpolttolaitoksen kuljetukset sekä ambulanssikyydit sujuvoituvat. (TAA 566) 
54. Stefan Wallin r Veronica Rehn-Kiven r kannattamana 31.10.20: Lisätään 2 800 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Nauvon ja Prostvikin välille. (TAA 605) 
55. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 3 000 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Raahe—Kopsa. (TAA 192) 
56. Mikaela Nylander r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 3 000 000 euroa Porvoon saaristotien rakentamiseen. (TAA 368) 
57. Rami Lehto ps Jari Ronkaisen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 3 200 000 euroa Tuuliharjan eritasoliittymälle ja yhdystielle valtatien 4 ja seututien 140 väliin Orimattilassa. (TAA 277) 
58. Mats Nylund r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 4 000 000 euroa valtatien 8 ja kantatien 68 risteysalueen liikenneratkaisujen parantamiseen. (TAA 378) 
59. Thomas Blomqvist r Mats Nylundin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 5 000 000 euroa alueellisiin investointeihin kevyen liikenteen väylien rakentamiseen Raaseporissa ja Loviisassa.(TAA 57) 
60. Thomas Blomqvist r Mats Nylundin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 5 000 000 euroa valtatien 25 parantamiseen osuudella Hanko—Mäntsälä. (TAA 58) 
61. Ilkka Kantola sd Katja Taimelan sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 5 000 000 euroa Kaarinan läntisen ohikulkutien jatkosuunnitteluun ja Kirjalansalmen sillan korvausinvestoinnin toteuttamisen aloittamiseen. (TAA 214) 
62. Katja Hänninen vas Hanna Sarkkisen vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 5 800 000 euroa valtatien 22 Oulu—Kajaani—Vartius-tieosuuden kehittämiseen. (TAA 193) 
63. Stefan Wallin r Veronica Rehn-Kiven r kannattamana 31.10.20: Lisätään 7 600 000 euroa Kemiönsaaren kunnassa sijaitsevan Kasnäsintien liikenneturvallisuuden parantamiseen. (TAA 606) 
64. Sami Savio ps Toimi Kankaanniemen ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 9 000 000 euroa valtatien 9 turvallisuuden parantamiseen välillä Yliskylä—Oritupa. (TAA 527) 
65. Thomas Blomqvist r Mats Nylundin r kannattamana 31.10.20: Lisätään 10 000 000 euroa tasoristeyksien parantamiseen. (TAA 59) 
66. Arja Juvonen ps Juho Eerolan ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 10 000 000 euroa Uudenmaan huonokuntoisten teiden perusparannukseen. (TAA 206) 
67. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 12 000 000 euroa valtatien 23 perusparantamiseen Etelä-Savossa Pieksämäen kohdalla niin, että liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus paranevat sekä taajaman asuinviihtyvyys lisääntyy.(TAA 568) 
68. Krista Mikkonen vihr Matti Semin vas kannattamana 31.10.20: Lisätään 50 000 000 euroa elinkeinoelämän kannalta tärkeiden kanta-, seutu- ja yhdysteiden parantamiseen ja ylläpitoon Itä-Suomessa. (TAA 139) 
69. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.20: Lisätään 100 000 000 euroa perusväylänpitoon. (Vastalause 1/TAA 411) 
70. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lisätään 100 000 000 euroa perusväylänpitoon. (Vastalause 6) 
71. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus lisää panostuksia liikenneväylien korjausvelan lyhentämiseen." (Vastalause 6) 
72. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.20: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin käynnistääkseen kokeilun nopeusrajoitusten nostamiseksi moottoriteillä liikenneolosuhteiden sekä tieosuuden kunnon sen salliessa." (Vastalause 6) 
73. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 31.10.37: Lisätään lisätään 5 000 000 euroa kävelyn ja pyöräilyn toimenpidesuunnitelman ja edistämisohjelman toteuttamiseen.(Vastalause 3) 
74. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.50: Lisätään 60 000 euroa yksityisteiden kunnossapitoon ja lisätään momentin perusteluihin maininta, että määrärahaa saa käyttää Kymenlaakson alueella. (TAA 80) 
75. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.50: Lisätään 2 000 000 euroa yksityisten teiden valtionapuun. (TAA 226) 
76. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.10.77: Lisätään 500 000 euroa itäisen rantaradan suunnitteluun. (TAA 81) 
77. Stefan Wallin r Veronica Rehn-Kiven r kannattamana 31.10.77: Lisätään 2 000 000 euroa kiinteän yhteyden toteuttamiseen Paraisten ja Nauvon välille. (TAA 607) 
78. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 3 000 000 euroa valtatien 9 yhteysvälin Turku—Tampere parantamisen käynnistämiseen. (TAA 215) 
79. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 3 000 000 euroa 2-kaistaisen kiertoliittymän rakentamiseen Mikkelissä valtatien 13 vilkkaaseen risteykseen, jonka kautta kuljetetaan puuta Etelä-Savosta Äänekosken uudelle biotuotetehtaalle. (TAA 567) 
80. Krista Mikkonen vihr Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 3 720 000 euroa valtatien 6 ja kantatien 71 liittymä- ja kevyen liikenteen järjestelyihin Kiteen Puhoksessa. (TAA 257) 
81. Aino-Kaisa Pekonen vas Tarja Filatovin sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 4 000 000 euroa valtatie 2:n parantamiseen vahvistetun tiesuunnitelman mukaisesti Humppilassa.(TAA 24) 
82. Päivi Räsänen kd Tarja Filatovin sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 4 000 000 euroa Moreenin—Rastikankaan eritasoliittymän toteuttamiseen valtatiellä 3. (TAA 514) 
83. Aino-Kaisa Pekonen vas Tarja Filatovin sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa valtatien 10 parantamiseen välillä Hämeenlinnan Ruununmylly—Eteläinen.(TAA 141) 
84. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa valtateiden 4, 9, 13 ja 23 oikaisemisen suunnitteluun ja rakentamiseen Vaajakoskella. (TAA 227) 
85. Riitta Myller sd Anneli Kiljusen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa Helsinki—Joensuu-rautatien kehittämisen suunnitteluun ja uuden Helsinki—Porvoo—Kouvola-ratayhteyden selvittämiseen. (TAA 351) 
86. Päivi Räsänen kd Tarja Filatovin sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa kantatien 54 parantamiseen välillä Tammela—Hollola. (TAA 515) 
87. Hanna Sarkkinen vas Katja Hännisen vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa pääradan yleis- ja ratasuunnitteluun.(TAA 522) 
88. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa Mikkelin eteläpuolella sijaitsevan Hurus—Hietanen-tieosuuden turvallisuuden parantamiseksi ja liikenteen nopeuttamiseksi voimassa olevan tiesuunnitelman mukaisesti toteuttamalla tieosuudelle jatkuva keskikaiteellinen ohituskaistatieosuus, alikulkujärjestelmä ja rinnakkaistiestö.(TAA 569) 
89. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa Kouvolan ja Porvoon yhdistävän Itäradan suunnitteluun ja hankkeen käynnistämiseen nopeuttamaan junamatka-aikaa Iisalmesta, Kuopiosta, Pieksämäeltä, Mikkelistä, Kouvolasta, Joensuusta, Parikkalasta, Savonlinnasta, Lappeenrannasta, Imatralta, Joensuusta, Iisalmesta ja Pietarista Helsinkiin. (TAA 570) 
90. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 5 000 000 euroa Hanko—Hyvinkää-radan sähköistyshankkeen käynnistämiseen. (TAA 596) 
91. Mikaela Nylander r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.77: Lisätään 6 000 000 euroa Loviisa—Lahti-radan perusparantamiseen ja kunnossapitoon. (TAA 369) 
92. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 7 000 000 euroa Kittilän ja Inarin välisen maantien 955 parantamiseen välillä Köngäs—Hanhimaa. (TAA 412) 
93. Tarja Filatov sd Päivi Räsäsen kd kannattamana 31.10.77: Lisätään 8 000 000 euroa pääradan rataosuuden Riihimäki—Hämeenlinna lisäraiteiden yleissuunnitelman laatimiseen.(TAA 115) 
94. Johanna Karimäki vihr Krista Mikkosen vihr kannattamana 31.10.77: Lisätään 10 000 000 euroa rantaradan kunnostustoimiin, ohitusraiteisiin sekä Espoon kaupunkiradan jatkeen toteutuksen käynnistykseen. (TAA 239) 
95. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.10.77: Lisätään 10 000 000 euroa raideinvestointien suunnitteluun.(Vastalause 2) 
96. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 10 000 000 euroa Tornio—Laurila-radan sähköistämiseen. (TAA 413) 
97. Sirpa Paatero sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 10 000 000 euroa HaminaKotkan sataman Kotolahden ratapihan lisäraiteiden rakentamiseen. (TAA 446) 
98. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 10 000 000 euroa välillä Kouvola—Mikkeli—Pieksämäki—Kuopio—Iisalmi kulkevan Savonradan raideliikenteen nopeuttamiseksi jatkamalla tasoristeyksien poistamista ja radan rakenteiden saneeraamista sisältäen sähkö- ja turvalaitejärjestelmien muutokset, meluntorjunnan, akselipainon noston ja penkereiden leventämisen. (TAA 571) 
99. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 12 000 000 euroa Köngäs—Tepasto-tien parantamiseen. (TAA 414) 
100. Mikaela Nylander r Thomas Blomqvistin r kannattamana 31.10.77: Lisätään 14 000 000 euroa Loviisan meriväylän syventämiseen. (TAA 370) 
101. Merja Mäkisalo-Ropponen sd Riitta Myllerin sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 15 000 000 euroa valtatien 9 välin Vartiala—Riistavesi parantamiseen.(TAA 357) 
102. Satu Taavitsainen sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 15 000 000 euroa Etelä-Savossa sijaitsevan Savonradan pistoraiteen parantamiseksi välillä Pellos—Mäntyharju Euroopan suurimman vaneritehtaan toiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi. (TAA 572) 
103. Thomas Blomqvist r Maarit Feldt-Rannan sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 18 000 000 euroa Hanko—Hyvinkää-radan sähköistykseen. (TAA 60) 
104. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 20 000 000 euroa Joensuu—Ilomantsi-yhteyden perusparantamisen jatkoon rataosuudella Heinävaara—Ilomantsi. (TAA 380) 
105. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 20 000 000 euroa Mahtinaisentien jatkamiseen Salossa. (TAA 574) 
106. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 21 200 000 euroa Kemin Ajoksen väylän syventämiseen. (TAA 415) 
107. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 25 000 000 euroa Laitilan eritasoliittymän toteuttamiseen valtatiellä 8. (TAA 216) 
108. Matti Semi vas Krista Mikkosen vihr kannattamana 31.10.77: Lisätään 35 000 000 euroa valtatien 23 parantamisen loppuun saattamiseen välillä Varkaus—Viinijärvi.(TAA 553) 
109. Ilkka Kantola sd Katja Taimelan sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 40 000 000 euroa Turun kehätien E18 Kausela—Kirismäki 2. vaiheen toteuttamiseen.(TAA 217) 
110. Krista Mikkonen vihr Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 49 000 000 euroa Kuopion henkilö- ja tavararatapihojen uudistamiseen. (TAA 248) 
111. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 50 000 000 euroa Muonion ja Kilpisjärven välisen tieyhteyden perusparannukseen valtatiellä 21. (TAA 416) 
112. Johanna Ojala-Niemelä sd Satu Taavitsaisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 50 000 000 euroa Kolarin radan sähköistämiseen. (TAA 417) 
113. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 75 000 000 euroa Savon radan nopeustason nostoon välillä Kouvola—Kajaani. (TAA 107) 
114. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 100 000 000 euroa väyläverkon kehittämiseen. (Vastalause 1/TAA 418) 
115. Tytti Tuppurainen sd Maria Tolppasen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 100 000 000 euroa Pohjois-Suomen raideverkoston kehittämiseen. (TAA 594) 
116. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 110 000 000 euroa valtatien 5 parantamiseen välillä Leppävirta—Kuopio. (TAA 249) 
117. Sari Essayah kd Matti Semin vas kannattamana 31.10.77: Lisätään 110 000 000 euroa Iisalmi—Ylivieska—Kontiomäki-radan ja Yara—Siilinjärvi-radan sähköistykseen. (TAA 266) 
118. Sirpa Paatero sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31.10.77: Lisätään 120 000 000 euroa Kotkan ja Kouvolan välisen valtatien 15 parantamiseen. (TAA 447) 
119. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.77: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus varmistaa sen, että Suomi saa osuuden Euroopan unionin TEN-T-rahoituksesta." (Vastalause 6) 
120. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.77: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus laatii rataverkon kehittämisohjelman, johon sisältyy tärkeiden ratayhteyksien kapasiteetin parantamistarpeet, mahdollisuudet nopeuksien nostamiseen, turvalaitteiden uudistaminen sekä tasoristeysten poistaminen." (Vastalause 6) 
121. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.77: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus toteuttaa perussuomalaisten esittämän suurten liikenneväylähankkeiden rahoitusmallin." (Vastalause 6) 
122. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.10.77: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tunnin junayhteyksien rakentamiseksi Helsingin ja Tampereen välille sekä nopeiden junayhteyksien toteuttamiseksi siitä eteenpäin Ouluun (ns. neljän tunnin juna) ja Jyväskylään asti sekä Itä-Suomen yhteysvälien nopeuttamiseksi." (Vastalause 6) 
123. Juho Eerola ps Arja Juvosen ps kannattamana 31.20.01: Lisätään 150 000 euroa digitalisaatiokehitykseen ja lisätään momentin perusteluihin maininta, että määrärahaa saa käyttää Kymenlaakson Älykkään erikoistumisen strategian vahvistamiseen.(TAA 82) 
124. Aino-Kaisa Pekonen vas Tarja Filatovin sd kannattamana 31.20.01: Lisätään 1 400 000 euroa Helsinki—Espoo—Hämeenlinna—Tampere-välin kokeiluympäristön rakentamiseen osana kansallista 5G-visiota. (TAA 456) 
125. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.20.01: Lisätään 4 000 000 euroa kyberturvallisuuskeskuksen toimintamenoihin.(Vastalause 2) 
126. Thomas Blomqvist r Mats Nylundin r kannattamana 31.20.42: Lisätään 18 000 000 euroa täyssähkö- ja kaasuautojen hankintatukeen.(Vastalause 4) 
127. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.20.42: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin hankintatuen laajentamiseksi sähköpyöriin." (Vastalause 2) 
128. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.20.43: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin merenkulun tukien leikkaamiseksi." (Vastalause 2) 
129. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 31.30.63: Lisätään 3 000 000 euroa kansallispuistojen saavutettavuuden parantamiseen. (Vastalause 3) 
130. Sari Essayah kd Päivi Räsäsen kd kannattamana 31.30.63: Lisätään 5 000 000 euroa joukkoliikenteen palveluiden ostoon.(Vastalause 5) 
131. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.30.63: Lisätään 16 500 000 joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen.(Vastalause 2) 
132. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 31.30.63: Lisätään 30 000 000 joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen.(Vastalause 3) 
133. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.30.63: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa riittävät ja kohtuuhintaiset joukkoliikennepalvelut koko maassa." (Vastalause 6) 
134. Emma Kari vihr Ozan Yanarin vihr kannattamana 31.40.50: Lisätään 12 000 000 euroa valtionavustukseen valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen. (TAA 140) 
135. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31.40.60: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luo kansalaisille mahdollisuuden suunnata maksamaansa YLE-veroa vastaavan määrän paikalliselle tai aatteelliselle radiolle tai haluamalleen sisällöntuottajalle käytettäväksi uutis- ja ajankohtaistuotantoon." (Vastalause 6) 
136. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus turvaa tulevina vuosina korjausvelan supistamisen rahoituksen jatkuvuuden ja pitkäjänteisyyden ja osoittaa tarkoitukseen sen edellyttämän lisärahoituksen liikenneverkon rahoitusta pohtineen parlamentaarisen työryhmän yksimielisen ehdotuksen mukaisesti." (Vastalause 1) 
137. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus vahvistaa talouskasvua ja ympäristöystävällistä liikkumista tukevien väyläinvestointien rahoitusta ja osoittaa tarkoitukseen sen edellyttämän vähintään 100 miljoonan euron lisärahoituksen." (Vastalause 1) 
138. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus nostaa kyberturvallisuuskeskuksen rahoituksen riittävälle tasolle, jolla keskus voi kehittyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiinsa, ja että keskuksen itsenäinen asema turvataan." (Vastalause 1) 
139. Katja Taimela sd Suna Kymäläisen sd kannattamana 31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus käynnistää viipymättä puhtaan liikenteen ohjelman valmistelun ja osoittaa ohjelman toimeenpanoon 10 000 000 euron määrärahan, tavoitteena liikenteen päästöjen nopea vähentäminen, ja että hallitus huomioi liikenteen verotuksessa päästövähennystavoitteet ja toimillaan edistää liikenteen sähköistymistä ohjaamalla veroalennukset nolla- ja vähäpäästöisille autoille." (Vastalause 1) 
140. Toimi Kankaanniemi ps Leena Meren ps kannattamana 31: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin korjatakseen taksiuudistuksessa ilmenneet epäkohdat. Tavoitteena tulee olla maaseudun taksipalvelujen palauttaminen, harmaan talouden kitkeminen taksialalta sekä matkustajien turvallisuuden varmistaminen." (Vastalause 6) 
Mietintö "jaa", Jari Ronkaisen ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 20; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 12; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 19; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 19; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Satu Hassin ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 24; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Laura Huhtasaaren ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 148, ei 35; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Jari Ronkaisen ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 21; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 17; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 21; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Jari Ronkaisen ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 20; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anders Adlercreutzin ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 17; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Veronica Rehn-Kiven ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 18; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Ville Tavion ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 22; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 23; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Anders Adlercreutzin ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 19; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Ritva Elomaan ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 161, ei 23; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 16; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Anneli Kiljusen ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 16; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Leena Meren ehdotus 19 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 17; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Jari Myllykosken ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 19; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Mats Nylundin ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 19; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 23; poissa 14
 
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 12; poissa 18
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Jari Ronkaisen ehdotus 25 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 24; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Jari Ronkaisen ehdotus 26 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 22; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 27 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 23; poissa 18
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 28 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 27; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 29 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 15; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Rami Lehdon ehdotus 30 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 24; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 31 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 174, ei 9; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Sami Savion ehdotus 32 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 158, ei 25; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 33 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 20; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 34 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 18; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 35 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 19; poissa 13
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Jari Myllykosken ehdotus 36 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 30; poissa 17
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 37 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 16; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Mats Nylundin ehdotus 38 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 15; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 39 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 176, ei 7; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Anders Adlercreutzin ehdotus 40 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 136, ei 50; poissa 13
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 41 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 20; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 42 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 16; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Laura Huhtasaaren ehdotus 43 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 18; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Laura Huhtasaaren ehdotus 44 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 147, ei 33; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 45 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 15; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 46 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 15; poissa 17
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 47 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 20; poissa 14
 
Puhemies Paula Risikko
Arja Juvosen ehdotus 48 ja Johanna Karimäen ehdotus 49 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään ehdotuksesta 49 ehdotusta 48 vastaan ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan. 
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.  
1) Arja Juvosen ehdotus 48 "jaa", Johanna Karimäen ehdotus 49 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 154, ei 26, tyhjiä 5; poissa 14
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Arja Juvosen ehdotuksen 48. 
2) Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 48 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 32; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 50 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 170, ei 15; poissa 14
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Leena Meren ehdotus 51 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 20; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Sami Savion ehdotus 52 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 149, ei 32; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 53 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 170, ei 13; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 54 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 24; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 55 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 15; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Mikaela Nylanderin ehdotus 56 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 20; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Rami Lehdon ehdotus 57 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 20; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Mats Nylundin ehdotus 58 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 18; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 59 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 20; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 60 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 18; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Ilkka Kantolan ehdotus 61 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 10; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Katja Hännisen ehdotus 62 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 15; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 63 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 22; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Sami Savion ehdotus 64 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 20; poissa 20
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 65 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 131, ei 50; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Arja Juvosen ehdotus 66 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 27; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 67 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 172, ei 10; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Krista Mikkosen ehdotus 68 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 15; poissa 19
 
Puhemies Paula Risikko
Katja Taimelan ehdotus 69 ja Toimi Kankaanniemen ehdotus 70 ovat saman sisältöisiä, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan. 
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.  
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 69 ja Toimi Kankaanniemen ehdotus 70 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 82; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 71 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 103, ei 81; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 72 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 20; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 73 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 149, ei 31; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 74 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 163, ei 19; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 75 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 151, ei 31; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 76 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 129, ei 54; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 77 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 19; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 78 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 21; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 79 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 171, ei 10; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Krista Mikkosen ehdotus 80 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 11; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Aino-Kaisa Pekosen ehdotus 81 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 19; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Päivi Räsäsen ehdotus 82 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 173, ei 11; poissa 15
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Aino-Kaisa Pekosen ehdotus 83 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 165, ei 17; poissa 17
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 84 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 16; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Riita Myllerin ehdotus 85 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 139, ei 41; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Päivi Räsäsen ehdotus 86 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 171, ei 11; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Hanna Sarkkisen ehdotus 87 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 46; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 88 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 172, ei 11; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 89 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 132, ei 44; poissa 23
 
Puhemies Paula Risikko
Kari Uotilan ehdotus 90 ja Thomas Blomqvistin ehdotus 103 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään ehdotuksesta 103 ehdotusta 90 vastaan ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan. 
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.  
1) Kari Uotilan ehdotus 90 "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 103 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 150, ei 30, tyhjiä 3; poissa 16
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Kari Uotilan ehdotuksen 90.  
2) Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 90 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 142, ei 42; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Mikaela Nylanderin ehdotus 91 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 42; poissa 16
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 92 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 172, ei 11; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Tarja Filatovin ehdotus 93 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 137, ei 42; poissa 20
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Johanna Karimäen ehdotus 94 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 137, ei 44; poissa 18
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Emma Karin ehdotus 95 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 41; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 96 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 152, ei 31; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Sirpa Paateron ehdotus 97 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 23; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 98 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 41; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 99 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 5; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Mikaela Nylanderin ehdotus 100 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 19; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Merja Mäkisalo-Ropposen ehdotus 101 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 173, ei 7; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Satu Taavitsaisen ehdotus 102 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 14; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 104 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 22; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 105 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 171, ei 12; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 106 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 174, ei 8; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 107 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 15; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Matti Semin ehdotus 108 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 19; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Ilkka Kantolan ehdotus 109 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 11; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Krista Mikkosen ehdotus 110 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 16; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 111 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 175, ei 9; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 112 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 159, ei 21; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 113 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 138, ei 41; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 114 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 105, ei 77; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Tytti Tuppuraisen ehdotus 115 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 160, ei 21; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 116 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 171, ei 7; poissa 21
Eduskunta hyväksyi mietinnön.  
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 117 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 154, ei 22; poissa 23
 
Mietintö "jaa", Sirpa Paateron ehdotus 118 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 172, ei 12; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 119 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 102, ei 79; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 120 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 97, ei 83; poissa 19
Eduskunta hyväksyi mietinnön. 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 121 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 168, ei 15; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 122 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 133, ei 47; poissa 19
 
Mietintö "jaa", Juho Eerolan ehdotus 123 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 162, ei 20; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Aino-Kaisa Pekosen ehdotus 124 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 139, ei 43; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Emma Karin ehdotus 125 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 104, ei 78; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Thomas Blomqvistin ehdotus 126 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 145, ei 33; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Emma Karin ehdotus 127 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 154, ei 25; poissa 20
 
Mietintö "jaa", Emma Karin ehdotus 128 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 166, ei 11, tyhjiä 1; poissa 21
 
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 129 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 42; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Sari Essayahin ehdotus 130 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 49; poissa 16
 
Puhemies Paula Risikko
Emma Karin ehdotus 131 ja Kari Uotilan ehdotus 132 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään ehdotuksesta 132 ehdotusta 131 vastaan ja sitten voittaneesta mietintöä vastaan. 
Äänestysjärjestys hyväksyttiin. 
1) Emma Karin ehdotus 131 "jaa", Kari Uotilan ehdotus 132 "ei".  
2) Mietintö "jaa", Emma Kari ehdotus 131 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 149, ei 35; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 133 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 83; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Emma Karin ehdotus 134 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 141, ei 41; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 135 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 167, ei 16; poissa 16
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 136 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 83; poissa 17
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 137 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 122, ei 62; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 138 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 99, ei 82; poissa 18
 
Mietintö "jaa", Katja Taimelan ehdotus 139 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 65; poissa 15
 
Mietintö "jaa", Toimi Kankaanniemen ehdotus 140 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 98, ei 82; poissa 19
 
Pöytäkirjaan merkittiin seuraava ilmoitus: Krista Kiuru /sd tarkoitti äänestää ”ei” kohdissa 136 ja 167. 
Eduskunta hyväksyi pääluokan 31 mietinnön mukaisena. 
Asian käsittely keskeytettiin. 
Puhemies Paula Risikko
Kun meillä jäi nyt näistä äänestyksistä ennakoitua enemmän aikaa, siirrymme 5. asiakohdan käsittelyyn, koska on sovittu, että budjettikäsittely jatkuu kyselytunnin jälkeen STM:n pääluokalla kello 17. 
Viimeksi julkaistu 4.1.2019 15:15