Arvoisa herra puhemies! Hyvät edustajakollegat ja muut täysistuntoa seuraavat! Kiitos puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Häkkäselle esittelystä. Tätä me olemme puolustusvaliokunnassa käsitelleet hyvin pitkään ja perusteellisesti.
Itse nostin eduskunnassa venäläisten maakaupat esille ensimmäisen kerran vuonna 2009. Helmikuussa kyselytunnilla nostin esille niin sanotun Saarijärvi-tapauksen. Sen oli MTV-kolmosen 45 minuuttia ‑ohjelma ottanut aiemmin omassa insertissään käsittelyyn, ja sen myötä toin tämän huolen eduskunnan kyselytunnille. Sen kyselytunnin jälkeen sain aika paljon arvostelua. Minua syytettiin russofobiasta, pelottelusta ja tilanteen ylidramatisoinnista. Silloin 2009 prikaatikenraali evp. Hannu Luotola totesi, että strategisissa paikoissa tulisi rajoittaa lainsäädännöllä ulkomaalaisten omistuksia. Tästä on kulunut toistakymmentä vuotta.
Myöhemmin käsiteltiin eduskunnassa Nord Stream 2 -hanketta, ja silloin otin itse esille myös tämän hankkeen muita kuin ympäristönäkökulmia, ja vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia: vähän russofobiasta syytettiin, pelottelusta ja niin poispäin. Kirjoitin aiheesta silloin myös blogiini.
Valitettavasti täytyy todeta, että meillä näissä kysymyksissä on tehty liian vähän ja liian myöhään — vähän ehkä niin, että vasta siinä vaiheessa, kun on ollut kutakuinkin pakko tehdä, on löytynyt se vahva yhteinen tahtotila näihin ryhtyä. Viime kaudella pääministeri Juha Sipilän hallitus ryhtyi näissä asioissa toimeen. Silloin tehtiin ensimmäisiä näitä rajoittavia toimenpiteitä, ja niillä saatiin tiettyjä parannuksia aikaan.
Nyt tässä esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettua lakia ja valtion etuosto-oikeutta eräillä alueilla ja myös etuostolakia, mitä valiokuntamme puheenjohtaja, edustaja Häkkänen tuossa hyvin kävi läpi. En sitä lähde enää toistamaan.
Tässä tulee myös tällainen uusi etäisyysajattelu, yksi kilometri. Tästä olen saanut jo palautetta, ja tuota kilometrimäärää pidetään liian lyhyenä. On esitetty, että kilometrimäärän pitäisi olla viisi kilometriä. Tämä on varmasti yksi, joka myös tässä jatkovalmistelussa on syytä ottaa pohdintaan.
Niin kuin edustaja Häkkänen edellä totesi, jatkovalmisteluun menevät myös osakeomistukset, yritysomistukset ja myös erilaiset vuokraustilanteet, joissa tiloja vuokrataan. Tämän käsittelyn yhteydessä koin myös oman 12-vuotisen puolustusvaliokuntaurani ajan mielenkiintoisimman tilanteen, kun meillä asiantuntija tuli kertomaan avoliiton käsitteestä puolustusvaliokunnalle, sillä sekin on tässä kokonaisuudessa huomioitu, miten erilaisissa tilanteissa voidaan omistusten kanssa toimia.
Itse toivon, että tässä jatkovalmistelussa, jota väistämättä joudumme Venäjän omistusten takia tekemään, ja ehkä muutamien muidenkin ulkovaltojen kansalaisten omistusten kanssa, yhtenä keskeisenä nostettaisiin esille myös niin sanottu vastavuoroisuusperiaate tai vähintään sen perusteellinen selvittäminen. Jos me emme voi omistaa tietyssä maassa kiinteistöjä, maata tai muuta, ei silloin tuonkaan maan kansalaisen tarvitse meidän maassamme voida omistaa.
Olen aiemmin näissä keskusteluissa nostanut esille sen, että, no, ratkaiseeko tämä nyt tehty lainsäädäntö nämä ongelmat. Tämä vie tätä tilannetta parempaan suuntaan, mutta ei, tämä ei tule näitä lopullisesti ratkaisemaan. Niin kuin valiokuntamme puheenjohtajakin edellä totesi, oleellista on se, mihin tiettyjä kiinteistöjä käytetään — ei se, kuka kiinteistön loppupelissä omistaa, vaan se, mihin sitä kiinteistöä käytetään. Voidaan käyttää bulvaaneja, voidaan käyttää vuokrausta, voidaan käyttää erilaisia keinoja, ja näitä pitää selvittää. Olen itse todennut, että sellaisissa paikoissa, joissa kiinteistöä tai osaketta tai jotain muuta voidaan käyttää kyseenalaisella tavalla, omistukset tulee pitää vain ja ainoastaan Suomen valtion omistuksessa, ja tällä tavalla tietyissä hankkeissa, kohteissa on jo toimittukin.
Arvoisa puhemies! Loppuun nostan vielä sen, että, no, millä tavalla sitten voisimme näissä tilanteissa toimia tehokkaammin. On hyvä, että kiinteistöomistuksissa ja muissa omistuksissa teemme kaiken mahdollisen, ja itse toivon, että lopulta myös tuon vastavuoroisuusperiaatteen otamme käyttöön, mutta oleellista on se, että meidän tiedustelulainsäädäntö on kunnossa, tiedustelun resurssit ovat kunnossa ja muiden tähän kokonaisuuteen liittyvien viranomaisten resurssit ovat kunnossa. Se on ainoa tae sille, että me voimme puuttua vakoiluun, näiden tilojen väärinkäytöksiin jo etunojassa.
No, joku kysyy, että eikö Suomessa tapahdu tätä vakoilua, mistä esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa on saatu pidätyksiä ja esimerkkejä. Kyllä, aivan varmasti sitä meilläkin tapahtuu, mutta meillä näihin tilanteisiin on puututtu nopeammalla aikataululla ja usein jo siinä vaiheessa, kun rikos on vasta ollut valmisteluvaiheessa. Mutta resurssit kuntoon tiedusteluviranomaisille ja koko turvallisuuden ketjuun — se on paras tae näissäkin kysymyksissä tehokkaasti toimimiselle.
Tämä esitys vie asiaa hyvään suuntaan, ja ministeri Kaikkoselta jälleen yksi hyvä työ.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Edustaja Kopra, olkaa hyvä.