Arvoisa puhemies! Alamme tietysti tätä mielenkiinnolla lakivaliokunnassa tutkimaan. Olisin ihan muutamaa asiaa kysynyt ministeriltä jo tässä vaiheessa:
Kun tässä todetaan, että säädöksen tehtävä on ”edesauttaa jäsenvaltioiden ja myös Suomen viranomaisten mahdollisuuksia estää ja selvittää rahanpesurikoksia”, niin tarkoittaako tämä käytännössä myös, että on helpompi soveltaa pakkokeinolakia esimerkiksi, vai miten tämä näyttäytyy? Tämän voisi selvittää ihan, jos se ministerille on selkeätä. Toki se varmasti tulee kuulemisissa, mutta itselleni tuli mieleen tuossa semmoinen ajatus.
Ja kysyisin ministeriltä: Onko meillä tehtävissä mitään semmoiselle — en tiedä, onko — mistä tulee välillä palautetta ihmisiltä, ja itsekin olen huomannut, että nämä henkilöt, jotka pesevät rahaa ja tekevät huumausainerikoksia ja muuta, välillä keplottelevat tuolla ja pystyvät pitämään hallussaan niitä rahoja ja muuntamaan niitä niin sanotusti lailliseksi rahaksi, mutta semmoinen tavallinen, esimerkiksi rahoituslaitoksen asiakas, joutuu sitten monenlaisen paperin kanssa selvittämään rahojen alkuperää, ja tuntuu joskus siltä, että se tavallinen ihminen niiden pienten rahojensa kanssa on sitten syynissä siinä. Sanoisin ihan esimerkiksi, vaikka tämä nyt koskee kansanedustajaa, että minulta meni luottokortti vanhaksi, ja en ollut huomannut, että se pitää uusia, kun siinä oli semmoinen uudistus. Ja sitten soitin sinne, ja he sanoivat, että eipä tässä mitään, että juu, tämä uusitaan, ja sitten tämä herra katsoi sieltä puhelimesta, että te olette poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Minä sanoin, että juu, kyllä, mutta minulla on se kortti ollut jo vuosia, niin sitten minulle sanottiin, että minä en voi enää puhua teidän kanssanne, ja lopetti puhelun. Minä sain kaksi päivää odotella, ja sitten minulle soitettiin. Minulla oli siinä samassa kortissa sitten myös tämä debit, elikkä minulla ei ollut mitään maksuvälinettä, ja minulle tuli semmoinen tunne, että juuri erityisesti näitten rahanpesujen ja näiden tietojen keräämisen vuoksi se on ihan hieno periaate, mutta sitten jos tulee käytännössä näin, että minä koin jo itseni rikolliseksi, kun minulle sanottiin, että minun kanssani ei voi yhtäkkiä enää puhua puhelimessa. Koetteko ministerinä, että meillä on tarpeelliset ja hyvät työkalut, että me aidosti saamme ne ihmiset kiinni? Meillä on kattavat rikospykälät, mutta että saataisiin nämä ihmiset kiinni, ja jotenkin saataisiin siihen järkevyyttä, että ei tuntuisi siltä, että ne lainkuuliaiset ihmiset sitten täyttävät niitä lippuja ja lappuja ja sitten nämä henkilöt, jotka saavat esimerkiksi huumausainekaupasta paljon rahaa, sitten keplottelevat niistä. Onko tähän mitään ajatuksia? Tämä ei ole mitenkään pelkästään rikosoikeudellisin säädöksin tehtävä, vaan myös juuri se, miten saadaan ihmisiä kiinni.
Täytyy sanoa tuohon edelliseen puheenvuoroon, että olen ihan samaa mieltä tuosta törkeästä tietomurrosta, että rangaistusasteikko, kun se päättyy kolmeen vuoteen ja alkaa sakosta, on aika kevyt — onko tullut tämmöinen ehkä mieleenkään silloin, kun sitä on säädetty. Jos vertaa vaikka törkeään kavallukseen, niin siellä on neljä kuukautta — neljä vuotta, ja vaikutuksiltaan tämä on melkein mittavampi. Siellä loppuu se haitari. Toivottavasti ministeri tähänkin kiinnittää huomiota.