Puhemies Maria Lohela
:Nyt ryhdytään pääluokan 24 yksityiskohtaiseen käsittelyyn. Yleiskeskustelu päättyi 14.12.2017 pidetyssä 3. täysistunnossa.
Tehtiin seuraavat pääluokkaa koskevat, hyväksytyn menettelytavan mukaisesti keskuskansliaan kirjallisina jätetyt, edustajille monistettuina ja numeroituina jaetut ehdotukset:
1. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana 24.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus siirtää taloudellisia ja henkilöresursseja kaikissa ulkomaisissa edustustoissa vientimme edistämiseen ja Suomen matkailun kasvattamiseen." (Vastalause 6)
2. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana 24.01.01: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Suomen Kabulissa olevan suurlähetystön lakkauttamiseksi ja Afganistanin suhteiden hoitamiseksi jostakin toisesta lähetystöstä." (Vastalause 6)
3. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.10.21: Lisätään 3 600 000 euroa siviilikriisinhallinnan asiantuntijamäärän kasvattamiseen. (Vastalause 3)
4. Antero Laukkanen kd Peter Östmanin kd kannattamana 24.30.66: Lisätään 30 000 000 euroa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön. (Vastalause 5)
5. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 24.30.66: Lisätään 100 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. (Vastalause 1, TAA 234)
6. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lisätään 120 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ja ilmastorahoitukseen. (Vastalause 3)
7. Ozan Yanar vihr Emma Karin vihr kannattamana 24.30.66: Lisätään 125 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. (Vastalause 2 )
8. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 24.30.66: Lisätään 213 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. (Vastalause 4)
9. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana 24.30.66: Vähennetään 75 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön osoitetusta määrärahasta. (Vastalause 6)
10. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön resursseja vahvistetaan ja että järjestöjen nykymuotoisen viestintä- ja globaalikasvatustuen jatkuvuus ja riittävät määrärahat turvataan." (Vastalause 1)
11. Antero Laukkanen kd Peter Östmanin kd kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen rahoitus turvataan ja huomioidaan kansalaisjärjestöjen tekemän työn merkitys kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa." (Vastalause 5)
12. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että kansalaisjärjestöjen kehitys- ja vaikutustyöhön sekä kehitysyhteistyötiedotukseen budjetoitu rahoitus mahdollistaa jatkossakin järjestöjen omaehtoisen ja moninaisen työn kehityskysymysten parissa, on kokonaisuudessaan kansalaisjärjestöjen haettavissa ja määrärahaosuudeltaan vähintään nykyisen VGK-tuen tasoa" (Vastalause 3)
13. Ville Vähämäki ps Mika Niikon ps kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus uudistaa Suomen kehitysyhteistyön Perussuomalaisten luoman mallin mukaiseksi ja vahvistaa suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön rahoitusta." (Vastalause 6)
14. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahan korottamiseksi." (Vastalause 1)
15. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus korottaa Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja vuosittain huomattavasti niin, että saavutamme kohtuullisella aikavälillä kansainvälisten sitoumustemme mukaisen 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuuden. Ilmastorahoituksen tulee olla lisäistä kehitysyhteistyöhön nähden, ja nykyistä suurempi osa siitä tulee olla lahjamuotoista." (Vastalause 3)
16. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kohdentaa kaikesta kehitysyhteistyöstään vähintään 0,2 prosentin bruttokansantulo-osuuden kaikkein köyhimmille eli niin sanotuille LDC-maille kansainvälisten sitoumuksien mukaisesti." (Vastalause 3)
17. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että ilmastorahoituksen osuus Suomen kehitysyhteistyöstä tulee avata talousarvioesityksessä nykyistä yksityiskohtaisemmin niin, että talousarvioesityksestä käy tarkemmin ilmi, mikä on varsinaisen ja kansainvälisesti raportoitavan ilmastorahoituksen osuus ja käyttötarkoitus." (Vastalause 3)
18. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.66: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei raportoi pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta Suomessa syntyviä kuluja, kehitysmaista Suomeen tulevien opiskelijoiden kuluja tai kehitysmaille annettavia velkahelpotuksia osana virallista kehitysyhteistyötään." (Vastalause 3)
19. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.88: Vähennetään 10 000 000 euroa Finnfundin pääoman korottamiseen ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 3)
20. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 24.30.88: Vähennetään 10 000 000 euroa Finnfundin (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) pääoman korottamiseen ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 4)
21. Stefan Wallin r Anna-Maja Henrikssonin r kannattamana 24.30.89: Vähennetään 130 000 000 euroa kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin ehdotetusta määrärahasta. (Vastalause 4)
22. Kari Uotila vas Li Anderssonin vas kannattamana 24.30.89: Lausumaehdotus: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle välittömästi selvityksen kehitysyhteistyön finanssisijoitusten suunnitellusta käyttötarkoituksesta ja kohdennuksesta sekä siitä, kuinka näiden sijoitusten osalta varmistetaan yleisten kehitysavun tuloksellisuuteen ja avoimuuteen liittyvien kriteereiden toteutuminen. Jatkossa tämän tiedon tulee olla eduskunnan käytettävissä talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä." (Vastalause 3)
23. Johanna Ojala-Niemelä sd Krista Kiurun sd kannattamana 24.90.50: Lisätään 1 000 000 euroa Suomen ulkopolitiikan kannalta keskeisten teemojen piirissä toimivien järjestöjen tukemiseen ja lisätään momentin perusteluihin maininta, että määrärahasta saa käyttää 700 000 euroa kansalaisjärjestöjen YK-tiedotukseen ja 500 000 euroa kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen ja että valtionavustuksista järjestetään erillisiä hakukierroksia. (Vastalause 1, TAA 235)
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 1 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 17; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 2 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 177, ei 17; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 3 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 93; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 4 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 115, ei 76; poissa 8
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
:Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 5, Kari Uotilan ehdotus 6, Ozan Yanarin ehdotus 7, Stefan Wallinin ehdotus 8 ja Ville Vähämäen ehdotus 9 koskevat samaa määrärahaa. Ensin äänestetään Stefan Wallinin ehdotuksesta 8 Ozan Yanarin ehdotusta 7 vastaan, sitten voittaneesta Kari Uotilan ehdotusta 6 vastaan, sen jälkeen voittaneesta Johanna Ojala-Niemelän ehdotusta 5 vastaan ja vielä voittaneesta Ville Vähämäen ehdotusta 9 vastaan. Lopuksi äänestetään voittaneesta mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
1) Ozan Yanarin ehdotus 7 "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 8 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 183, ei 11, tyhjiä 1; poissa 4
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Ozan Yanarin ehdotuksen 7.
2) Kari Uotilan ehdotus 6 "jaa", Ozan Yanarin ehdotus 7 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 169, ei 25; poissa 5
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Kari Uotilan ehdotuksen 6.
3) Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 5 "jaa", Kari Uotilan ehdotus 6 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 157, ei 37; poissa 5
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Johanna Ojala-Niemelän ehdotuksen 5.
4) Ville Vähämäen ehdotus 9 "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 5 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 76; poissa 5
Eduskunta hyväksyi tässä äänestyksessä Ville Vähämäen ehdotuksen 9.
5) Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 9 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 164, ei 28; poissa 7
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 10 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 73; poissa 7
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Antero Laukkasen ehdotus 11 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 77; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 12 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 113, ei 74; poissa 12
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Ville Vähämäen ehdotus 13 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 175, ei 17; poissa 7
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 14 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 117, ei 75; poissa 7
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 15 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 119, ei 75; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 16 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 75; poissa 6
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 17 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 118, ei 75; poissa 6
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 18 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 70; poissa 5
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Puhemies Maria Lohela
:Kari Uotilan ehdotus 19 ja Stefan Wallinin ehdotus 20 ovat saman sisältöisiä, joten niistä äänestetään yhdessä mietintöä vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 19 ja Stefan Wallinin ehdotus 20 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 134, ei 56; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Stefan Wallinin ehdotus 21 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 182, ei 10, tyhjiä 1; poissa 6
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Kari Uotilan ehdotus 22 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 101, ei 89; poissa 9
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Mietintö "jaa", Johanna Ojala-Niemelän ehdotus 23 "ei".
Äänestyksen tulos: jaa 124, ei 68; poissa 7
Eduskunta hyväksyi mietinnön.
Peter Östman kd Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 viimeisessä äänestyksessä oli tarkoitus äänestää "jaa".
Päivi Räsänen kd Arvoisa puhemies! Samoin.
Pekka Haavisto vihr Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 tarkoitus oli äänestää "jaa".
Eva Biaudet r Kohdassa 9 viimeisessä äänestyksessä tarkoitus oli äänestää "jaa".
Antero Laukkanen kd Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 viimeisessä äänestyksessä tarkoitus oli äänestää "jaa".
Mikaela Nylander r Arvoisa puhemies! Äänestyksessä 9 viimeisessä äänestyksessä oli tarkoitus äänestää "jaa".
Anna-Maja Henriksson r Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 viimeisessä äänestyksessä oli tarkoitus äänestää "jaa".
Stefan Wallin r Arvoisa puhemies! Kohdassa 9 viimeisessä äänestyksessä oli tarkoitus äänestää "jaa".
Anders Adlercreutz r Arvoisa puhemies! Kohdan 9 viimeisessä äänestyksessä oli tarkoitus äänestää "jaa".
Veronica Rehn-Kivi r Arvoisa puhemies! Kohdassa 10 oli tarkoitus äänestää "ei".
Joakim Strand r Puhemies! Kohdassa 9 "jaa".
Puhemies Maria Lohela
:Merkitään.