Arvoisa rouva puhemies! Nyt ollaan muuttamassa sairausvakuutuslakia, työsopimuslakia ja varhaiskasvatuslakia, ja kokonaisuudessa on kyseessä perhevapaauudistus. Ensimmäiseksi on sanottava, että kun esityksen tavoitteena on edistää hoitovastuun ja vanhempainvapaiden jakautumista nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken ja lisäksi tavoitteena on edistää erilaisten perhemuotojen yhdenvertaista kohtelua, niin tämän kanssa ei voi olla eri mieltä. Tavoite on juuri oikea.
Me tarvitsemme sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan näkemyksen mukaan että myös sivistysvaliokunnan mukaan sitä yhteistä näkemystä, että tässä ollaan nyt tekemässä juuri oikeita toimia. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää ehdotettua perhevapaauudistusta merkittävänä uudistuksena sukupuolten tasa-arvon kannalta ja katsoo, että muutokset ovat oikeansuuntaisia ja tärkeitä askeleita kohti perhevapaiden ja hoitovastuun nykyistä tasapuolisempaa jakautumista sukupuolten kesken.
Vasemmistoliitto on tyytyväinen tähän otettuun askeleeseen ja pitää perhevapaauudistusta merkittävänä ja erityisen suurena panostuksena lapsiperheisiin. Uudistus vahvistaa perheiden toimeentuloa, kun ansiosidonnaiset perhevapaat pitenevät nykyisestä ja niiden käyttöön tulee lisää joustavuutta. Perhevapaauudistus on vasemmistoliiton mielestä merkittävä uudistus sukupuolten välisen tasa-arvon ja hoivavastuun kannalta. Jatkossa oletuksena on vapaiden jakautuminen vanhempien kesken tasan, mutta mahdollista on myös luovuttaa osa omasta kiintiöstä lapsen toiselle vanhemmalle. Uudistus myös huomioi monimuotoiset perheet.
Perhevapaauudistus parantaa tasa-arvoa työelämässä mahdollistamalla perhevapaiden tasaisemman jakautumisen ja vahvistamalla naisten työmarkkina-asemaa. Uudella mallilla halutaan kannustaa etenkin isiä käyttämään heille kiintiöityjä vanhempainvapaita, eli hallitus haluaa, että isillä on mahdollisuudet ja että lapsella on mahdollisuus saada molempien vanhempien hoivaa, ja totta kai myös, että monimuotoiset perheet ovat tämän uudistuksen kannalta niin sanotusti saamapuolella.
Jos ajatellaan, että meillä vanhempainrahajaksot pitenevät 12,5 kuukaudesta 14,5 kuukauteen ja monikkoperheissä toisesta lapsesta korotetaan 84 päivää ja kolmannesta vielä 84 päivää, se on edistysaskel. Nyt äideille tulee myös mahdollisuus pitää vanhempainvapaa neljässä jaksossa. Toki se minimi, 12 päivää pituudeltaan, on siellä, mutta tässä sisällä on kuitenkin se mahdollisuus, että työnantajan kanssa voidaan toisin sopia, siis myös lyhyemmistä ja useammasta jaksosta kuin tämä neljä jaksoa ja 12 päivän pituinen jakso.
Mikä hienoa, niin vanhempainrahaan oikeutettu vanhempi voi luovuttaa yhdessä enintään 63 vanhempainrahapäivää vakuutetulle, joka on lapsen toinen vanhempi, lapsen huoltaja taikka luovuttavan vanhemman tai toisen vanhemman aviopuoliso, eli todellakin äidin mahdollisuudet ja työmarkkina-asema paranevat, kun tämä näin laajenee.
Näin työelämäorientoituneena on hyvä, että työnantaja saa irtisanoa raskaus- ja erityisraskaus- tai vanhempain- ja hoitovapaalla olevan työntekijän työsopimuslain 3 §:ssä säädetyllä perusteella vain, jos työnantajan toiminta päättyy kokonaan. On erittäin hyvä, että tämä työsuhdeturva siltä osin on niin selkeästi lakiin kirjattu.
Tässä yhteydessä myös omaishoitovapaa mahdollistetaan niin, että se on viisi päivää. Viiden päivän palkaton jakso on mahdollistettu vaikkapa nyt sitten saattohoidon osalta, mutta toki täytyy muistaa, että tälläkin hetkellä työsopimuslaki mahdollistaa tällaisen vapaan käyttämisen muunkin kuin tuon viiden päivän pituisen ajanjakson ajalta. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvä asia.
Puhemies Anu Vehviläinen
: Edustaja Soinikoski poissa, edustaja Hopsu poissa. — Edustaja Kinnunen, Mikko.