Arvoisa puhemies! Nousin nyt ihan tänne lauteille uudelleen sen takia, että täällä arvoisat kollegat sieltä vasemmalta käyttivät mielestäni sellaisia puheenvuoroja, jotka antoivat sen kuvan, että perussuomalaiset eivät olisi huolissaan tästä Telluksesta. Kyllä me olemme aivan yhtä huolissamme, mutta me olemme huolissamme lähinnä nyt myöskin siitä, miten tämä kansa selviää.
Minä olen jättänyt ministerille kirjallisen kysymyksen sellaisesta asiasta, että mikä on se hintalappu tässä kehityksessä, meidän kunnianhimomme hintalappu. Tarkoitan tällä sitä, että Euroopan unionin hiilineutraalisuus-, päästötavoite on vuodelle 2050, mutta Suomen kunnianhimoinen tavoite on saavuttaa se 20 vuotta etuajassa vuonna 2030—35. Mikä se on se hintalappu? Mielestäni meidän olisi tässä ilmastokeskustelussa ja ilmaston eteen, meni se sitten minne päin tahansa, kylmään tai kuumaan, pystyttävä yhteiseen keskusteluun ja otettava huomioon se, mikä sen vaikutus on kansantaloudelle. Näkisin järkevämpänä vaihtoehtona, että mentäisiin sen 2050 yhteisen eurooppalaisen tavoitteen kanssa käsi kädessä, mutta kun ei. Tässä salissa vallitsee nyt ideologinen ongelma. Ajatellaan oman ideologian ja omien äänestäjien mielipiteitä eikä Suomen kansan etua.
Arvoisa puhemies! Tämä uudenlainen asiakirja, ilmastovuosikertomus, on erittäin hyvä tapa tiedottaa poliittisesta päätöksenteosta. Näin kansa saa parhaan mahdollisen käsityksen meneillään olevasta, mikä on käytäntönä. Tästä iso kiitos, tämä on hyvä juttu, että tällainen laaditaan. No, jokainen ymmärtää, että 20 vuotta etuajassa ‑haave on pelkkä haave, joka lentää tuuleen CO2:n mukana. Tämä on haave, tämä ei tule toteutumaan, ellei tästä maasta sammuteta suurin piirtein valoja. — Arvoisa puhemies, anteeksi kärkäs ilmaisuni.
Puhutaan vähän vaikutuksista. Siis kun ratkaisuja aina meiltä perussuomalaisilta kysellään, niin lähtisin kyllä kysymään arvoisalta ministeriltä ja hallituspuolueiden edustajilta, eikö meillä ole sitten samat mahdollisuudet tehdä innovaatioita ja kehittää elinkeinoja, vientituotteita, kaikkia markkinoita, jos me menemme Euroopan unionin kanssa samaa tahtia, 2050? Jos joku väittää, että ei ole, niin minä väitän, että me voimme tehdä tänään innovaatioita, me voimme kannustaa meidän yrityksiämme, että tehkää etuajassa, ollaan ensimmäisiä niiden innovaatioiden kanssa. Ei meidän tavoitteemme tarvitse olla vuodessa 2030—35, että me voisimme olla maailman johtaja innovaatioissa.
Tätä minä pidän isona ongelmana, koska tässä ollaan nyt lähdetty se keihäs edellä, että nyt Suomen pitää näyttää, kuinka hyvä me olemme, ja lyödä sulka hattuun, ja Suomen kansa maksaa, maatalouselinkeinot maksavat, teollisuutemme maksaa karvaan hinnan tästä kaikesta. Minä olen valmis lähtemään keskustelemaan 2050-tavoitteista järkevällä kaavalla, koska se on pitkä aikajänne, jossa me voimme katsoa sitten sen todellisen ilmastonmuutoksen jalanjäljen ja voimme yhdessä katsoa, onko tämä koko juttu kannattava, minne päin se kehittyy. Ei niin, että me tuhoamme ensin ankarilla velvoitteilla meidän elinkeinojamme ja sitten saattaa olla jopa niin, että jälkeenpäin toteamme, että miksi meidän piti olla niin kunnianhimoisia.
Arvoisa puhemies! Kunnianhimo on hyvä. Se on tälle kansalle hyvä, tämä kansa on ollut aina kunnianhimoinen. Me olemme tälläkin hetkellä edelläkävijä monessa asiassa, ja me olemme ylpeitä varmaan koko sali siitä. Mutta se, missä kohtaa sitä kunnianhimoa käytetään, tulisi mielestäni tarkoin harkita. Tällainen 20 vuoden etumatka globaalissa ilmastonmuutoksessa Suomen osalta on lähestulkoon vitsi. Meidän ei, rakkaat kollegat, tarvitse pelastaa maapalloa, tämän viisimiljoonaisen kansan — emmekä me siihen kykene — mutta me voimme olla teollisuuden ja innovaatioiden edelläkävijä, jos me tuemme meidän oman maamme tuotantoa ja tekniikoita. Se vaatii kunnossa olevan talouden ja rahaa tukea yrityksiä. Tällä politiikalla me emme onnistu siinä, ja toivonkin, että hallitus ottaa nyt lusikan kauniiseen käteensä, poistaa tämän tavoitteen 2030—35 ja ilmoittaa kunniakkaasti, että tulemme Euroopan kansojen kanssa yhteistuumin askeltamaan sen 2050-tavoitteen eteen ja siinä tiekarttaa lukien tarkoin tutustumaan, mihin meidän on vuosikymmenen jälkeen suunnattava katseemme. Onko se yhä sama, vai onko ajatus muuttunut siinä vaiheessa? Kun puhumme 10 vuoden, 20 vuoden periodeista, niin paljon, rakkaat ystävät, tapahtuu.
Pari sanaa turpeesta, koska se on nyt se, mikä tämänhetkisen energiahuoltovarmuutemme tuhoaa: Olen erittäin onnellinen, että täällä on sekä vihreistä että myöskin keskustasta, korostan, yksittäiset kansanedustajat ottaneet kantaa siihen, että nyt ehkä ollaan hieman liian kunnianhimoisessa vauhdissa. Toivoisin, että tähän saliin leviäisi sellainen keskusteluilmapiiri, että meidän tulee ottaa järki käteen. Ja en toivo, että sieltä vasemmistosta ruvetaan syyllistämään perussuomalaisia siitä, että me emme tunne vastuullisuutta tämän Telluksen osalta. Korostan vielä, että kyllä me vastuumme tunnemme, mutta me tunnemme sen vastuun sitä kautta, että sen pitää hyödyttää ja pitää tämä maa pystyssä. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Ministeri Mikkonen, 3 minuuttia.