Arvoisa puhemies! Todettakoon se nyt vielä kerran selvästi, eli tämä kansalaisaloite kaatui hallituspuolueiden vastustukseen, ei mihinkään muuhun.
Me emme myöskään tarvitse mitään uusia selvityksiä siitä, mitä opiskelu toisella asteella maksaa, koska sitä on jo selvitetty. Se, mitä me sen sijaan olisimme tarvinneet päätöksenteon pohjaksi, on selvityksiä siitä, millä tavalla toisen asteen maksuttomuus voidaan toteuttaa, aivan kuten kansalaisaloitteen tekijät omassa aloitteessaan esittävät, ja toisin kuin täällä on väitetty, tämä kansalaisaloite ei tosiaankaan sido mihinkään tiettyyn tapaan toteuttaa toisen asteen maksuttomuus. Siellä ei puhuta oppivelvollisuusiän pidentämisestä, siellä ei puhuta mistään tietystä hankintamenetelmästä, siinä ainoastaan pyydetään puolueita sitoutumaan toisen asteen maksuttomuuteen kaikille opiskelijoille, ja tämä ei siis kaikille puolueille Suomen eduskunnassa selvästikään käy.
Suomessa ollaan totuttu ylpeilemään meidän koulutusjärjestelmällä ja koulutuksella, ja äskeisessä edustaja Multalan puheenvuorossa kuultiin taas kerran puhetta siitä, kuinka opiskelu Suomessa on maksutonta kaikilla koulutusasteilla. No, ongelmahan on se, että se ei ole sitä. Juuri siitä syystä tämä kansalaisaloite on tehty. Eli toisin kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, toisella asteella opiskelijoilta edellytetään sitä, että he kustantavat opiskeluvälineet ja -materiaalit itse — asia, joka tulee monelle perheelle yllätyksenä, kun huomataan, että nämä kustannukset voivat nousta jopa tuhansiin euroihin koko koulutuspolun aikana.
Tämän lisäksi erityisesti lukiopuolella mielestäni on perin outoa, että myöskin itse tutkinnon suorittaminen on maksullista. Eli ylioppilastutkinnon suorittamisesta peritään niin perus- kuin koekohtaisia maksuja siitä huolimatta, että sanotaan, että koulutus Suomessa on maksutonta.
Toinen outous on se, että 18 vuotta täyttäneiden opiskelijoiden, myös toisella asteella, odotetaan nostavan opintolainaa täysimääräisesti ennen kuin he voivat saada toimeentulotukea. Mikäli siis on kyse pienituloisesta taustasta tulevasta opiskelijasta, pitäisi hänen siis yhteiskunnan mielestä nostaa tuhansia euroja velkaa, ennen kuin on mahdollista saada sosiaaliturvaa välttämättömiin menoihin ja toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Minusta tuntuu, että tämäkin on asia, joka ei ole monen päättäjän tiedossa, kun toistuvasti kuulee puheenvuoroja, joissa ikään kuin ohjataan nuoria sosiaalitoimen luukulle. Minun mielestäni ehdottomasti, jos haluamme pitää huolta siitä, että jokainen nuori Suomessa suorittaa toisen asteen tutkinnon, pitäisi mahdollistaa se, että toisella asteella on mahdollista saada sosiaaliturvaa ilman tätä vaatimusta opintolainan nostamisesta, kun kyse on pienituloisesta opiskelijasta tai pienituloisesta taustasta tulevasta henkilöstä.
Kuten tämän päivän keskustelun perusteella on käynyt ilmi, näkemyseroja siis on. Sanoisin itse, että keskeisin näkemysero on tämä aika klassinen näkökulmien vastakkainasettelu, jossa oikeisto painottaa köyhille erikseen suunnattuja tukitoimia. Eli kun oikeiston mielestä rahaa käytetään järkevästi, niin se käytetään erikseen köyhille suunnatuilla tukitoimilla, kun taas vasemmisto, erityisesti silloin kun puhutaan koulutuspolitiikasta, myöskin historiallisesti on painottanut universalismin periaatetta. Ja juuri universalismin periaate on se, jonka mukaan me olemme koulutusjärjestelmää Suomessa perinteisesti kehittäneet, minkä seurauksena meillä on kaikille maksuton koulutus peruskoulussa, enkä minä ymmärrä, miksi tämän maksuttomuuden periaatteen laajentaminen toiselle asteelle on niin outo ajatus niin monille, kun se toimii aivan hyvin siellä peruskoulussa, eikä kukaan siellä valita siitä, miksi nämä vuorineuvosten lapset pääsevät maksutta peruskouluun opiskelemaan.
Sitten mitä tulee tähän keskustan malliin, niin tavallaan ihmettelen myöskin logiikkaa siinä kohtaa, että se ikään kuin katkaistaisiin 18 ikävuoteen. Siis silloin me olisimme tilanteessa, jossa koulut, siis sama taho, joka päättää siitä, mitä opiskelumateriaaleja käytetään, myöskin olisivat vastuussa niiden hankinnasta. Sitä pystyttäisiin tekemään huomattavan paljon isommilla volyymeillä kuin mitä perheissä pystytään tekemään, jolloin aina ostetaan ne yksittäiset kirjat tai työvälineet, mitä tarvitaan. Mutta sitten tämä periaate yhtäkkiä lopetettaisiin siinä kohtaa, kun opiskelija täyttää 18, eli mikäli on lukion neljässä vuodessa suorittava oppilas, niin hän sitten ostaisi itse tietyille kursseille ne kirjat, mitkä kaikki muut saavat koulun kautta. En minä ymmärrä logiikkaa myöskään siinä mallissa.
Tämän universalismin periaatteen sijaan meille on nytten hallituspuolueiden toimesta tarjottu oppimateriaalilisää yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan. No, tietenkin voi ajatella niin, että joka ikinen lisäeuro, mitä saadaan valmiiksi liian matalaan opintotukeen, on aina tervetullut, ja minä luulen kyllä, että tämä oppimateriaalilisä ikään kuin hieman helpottaa arkea pienituloisten opiskelijoiden kohdalla, koska se tuo kuitenkin tavallaan kuukausittaista lisärahaa näihin arkisiin menoihin. Mutta ratkaisuksi tähän nyt käsittelyssä olevaan ongelmaan se ei toimi, muun muassa sen takia, että se on kohdennettu rajatulle joukolle. Siinä on vain yksi tuloraja, eli jos vanhempien tulot ylittyvät muutamilla kympeillä tai satasilla, niin lapset menettävät sitten tuen sataprosenttisesti. Ennen kaikkea nämä kustannukset opiskelumateriaaleista tulevat yleensä kerralla suurina, kun tuki nyt on jaoteltu pienenä jokaiselle kuukaudelle.
Loppukaneetiksi vielä: minun mielestäni tämän ei pitäisi olla mikään mahdoton tehtävä Suomen kaltaiselle vauraalle sivistysvaltiolle, jossa pidetään opiskelua korkeassa arvossa ja jossa kuitenkin kaikki puolueet sanovat, ettei haluta, että kenenkään nuoren opinpolku katkeaa jo toisella asteella rahanpuutteen takia. Näitä kauniita puheita ollaan jo kuultu [Puhemies koputtaa] paljon kaikilta. Se, mikä nyt puuttuu, on ne käytännön ratkaisut, joilla aidosti toteutetaan tämä kaikkien osalta.