Arvoisa herra puhemies! 70 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon, jonka toimintaa säätelevään lainsäädäntöön ollaan siis tekemässä nyt kokonaisuudistus, ja siksi tämä mielestäni ansaitsee perusteellisen keskustelun niin täällä istuntosalissa kuin sitten valiokunnissa.
Kirkkolakihan juontuu ortodoksisen keisarin ja suuriruhtinaan ajalta, jolloin valtion ja kirkon suhde oli aluksi hyvinkin tiivis. Sadan vuoden aikana kirkon kytkennät valtioon ovat keventyneet ja sen julkisoikeudellinen asema kaventunut. Perustuslain kirkkolakia koskevan 76 §:n tarkoitus on suojata kirkon autonomiaa, jota lisäksi vahvistavat perustuslain 11 § uskonnon- ja omantunnonvapaudesta sekä uskonnonvapauslaki. Kirkon autonomiaa tukee myös se, että eduskunta voi tämänkin esityksen vain joko sellaisenaan hyväksyä tai sitten palauttaa valmisteltavaksi uudestaan kirkolliskokoukselle.
Esitys on todellakin pääasiassa lainsäädäntötekninen, mutta siihen sisältyy joitakin kannatettavia sisällöllisiä muutoksia: Seurakuntajaon muutosta koskevia säännöksiä tarkistettaisiin. Seurakunnan jäsenen vaikuttamismahdollisuuksia tuettaisiin säätämällä viestinnästä ja tietojenantovelvollisuudesta. Kirkon hallintoa jonkin verran kevennettäisiin luopumalla alistusmenettelystä muun muassa kiinteistöjen luovuttamista, seurakunnan hautausmaakaavaa, hautausmaan käyttösuunnitelmaa ja jumalanpalveluksen alkamisajankohtaa koskevien päätösten osalta. Sähköiset kokoukset ja sähköinen päätöksentekomenettely mahdollistettaisiin.
Aloittaessani kirkollisten asioiden ministerinä vuonna 2011 sain pöydälleni esityksen, jonka liitteenä oli toistakymmentä lausuntoa ja päätöstä eri käsittelyvaiheista alkaen kirkkovaltuustosta, kirkkoneuvostosta, kirkkoherralta, tuomiokapitulilta, maanmittaustoimistolta, maakuntamuseolta, Museovirastolta, Kirkkohallituksen kansliapäälliköltä, arkkipiispalta. Monen portaan läpikäynyt esitys tuli sitten opetusministeriöön, jossa sitä käsitteli ensin yliarkkitehti ja lopulta sitten kirkkoministeri. Ja tämä päätös koski Peräseinäjoen sankarihautausmaan nimikilpien tekstin taustan syventämistä muutamalla millimetrillä. [Naurua — Ville Tavio: Hyvä päätös!] Huolellista valmistelua. Vastaavat pöydälleni päätyneet esitykset koskivat muun muassa kirkon valaistuksen uudistamista ja hautausmaan aidan korjaamista. Kirkollisten rakennusten suojelua koskevat säännökset eivät ole tällä hetkellä enää alisteisia opetus‑ ja kulttuuriministeriölle. Tätä koskeva säännös lakkautettiin kirkkoministeriaikanani vuoden 2013 lopulla.
Arvoisa puhemies! Pienehköjen sisällöllisten muutosten sijaan huomionarvoisempaa on se, miten suurelta osin kirkkolaki säilyy keskeiseltä sisällöltään entisellään. Kiinnitän erityisen huomion siihen, että kirkkolain 2 §:ssä todetaan, että kirkko tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa. Sama pykälä on siis voimassa myös nykyisessä kirkkolaissa. Eduskunta ei siis ainoastaan ole sallinut kirkon noudattaa Raamattua sen toiminnassa ja opissa, vaan suorastaan kirkkolailla säätänyt, että näin tulee toimia. Kirkkovaltuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden asema myös määritellään tässä kirkkolakikokonaisuudessa. Heitä koskee kirkkojärjestys, jossa linjataan, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan, Raamatun, mukaan.
Arvoisa puhemies! Mielestäni on sopivaa nostaa esiin tässä yhteydessä ajankohtaisessa keskustelussa julkisuudessa ollut tapaus. Olen itsekin tällä hetkellä kirkon luottamushenkilö, Riihimäen seurakunnan kirkkovaltuutettu, ja tässä tehtävässäni nostin esiin tilanteen, jossa kirkon toiminta oli mielestäni ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Esitin kesäkuussa julkisesti seuraavan kysymyksen: ”Kirkko, jonka jäsen olen, on ilmoittanut olevansa Setan Helsinki Pride 2019:n virallinen kumppani. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Ja tviittiini poimin Raamatusta kohdan, jossa asiaa käsitellään. Luen senkin tässä: ”Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.”
Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni ei ole tässä avata keskustelua Pride-tapahtumasta vaan nimenomaan nyt tästä kirkkolain 2 §:stä. En ole hakemassa omaan rikostutkintaani tältä salilta oikeutta, mutta nostan tapauksen esiin siksi, että eduskunnan on syytä tiedostaa, että kirkkolaissa, nytkin tässä käsiteltävänä olevassa esityksessä, sen tunnustusta ja tehtävää koskevassa 2 §:ssä, linjataan kirkon suhde Raamattuun. Raamattu, myöskään tuon tekstin osalta, jonka äsken luin, ei ole siis miltään osin kielletty kirja, ja sen vuoksi juuri tässä yhteydessä poikkeuksellisesti otin tämän Raamatun nyt tukiaineistoksi tälle puhujankorokkeelle mukaan. [Puhuja näyttää kädessään pitämäänsä Raamattua] Tätä en ole aikaisemmin tehnyt.
Raamatun asema säädetään siis kirkkolaissa kirkon oppia ja toimintaa ohjaavaksi ja sitovaksi auktoriteetiksi. Nykyisen keskustelun valossa on tärkeää huomata, että tätä pykälää ei siis ehdoteta muutettavaksi. Se koskee kaikkea kirkon päätöksentekoa. Tämä on mielestäni tärkeä huomio sanan‑ ja uskonnonvapauden näkökulmasta kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja kaikkien kirkon jäsenten kohdalla, joita on siis noin 70 prosenttia väestöstämme.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Muistutan edustajia siitä, että havaintovälineet puhujapöntössä ovat kiellettyjä. — Edustaja Aittakumpu näyttää tästä esimerkkiä.