Viimeksi julkaistu 1.8.2025 17.21

Pöytäkirjan asiakohta PTK 43/2025 vp Täysistunto Perjantai 25.4.2025 klo 13.00—13.29

10. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysHE 157/2024 vp
Valiokunnan mietintöHaVM 9/2025 vp
Toinen käsittely
Puhemies Jussi Halla-aho
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 10. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. — Keskustelu. Edustaja Hänninen, olkaa hyvä. 

Keskustelu
13.05 
Juha Hänninen kok :

Arvoisa puhemies! Maailma ympärillämme on muuttunut, eikä kaikkia turvallisuusuhkia voi enää havaita kaduilla. Kun maailma myllertää, on rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen tärkeä turvallisuusteko. Nykyisessä maailmantilanteessa emme voi sallia, että yksikään euro Suomesta tukee epävakautta, väkivaltaa tai järjestäytynyttä rikollisuutta. Tämä lakiesitys selkeyttää sääntelyä, parantaa viranomaisten tiedonsaantia ja mahdollistaa aiempaa tehokkaamman rikollisen toiminnan torjunnan. 

Turvallinen Suomi ei synny itsestään. Se rakennetaan harkituilla päätöksillä, vastuullisella lainsäädännöllä ja viranomaisyhteistyöllä, joka toimii. Terrorismi ei ole etäinen uhka, se on ajankohtainen uhka ja riski. Nyt on oikea aika vahvistaa varautumista. Tämä esitys on konkreettinen teko turvallisen arjen puolesta. — Kiitos, arvoisa puhemies. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Juvonen, olkaa hyvä. 

13.06 
Arja Juvonen ps :

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallintovaliokunnan mietintö, ja tämän hallituksen esityksen tarkoituksena on tehostaa tietojenvaihtoa viranomaisten sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain mukaisten valvojien välillä. Laeilla edistetään pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjauksia sen varmistamiseksi, että suojelupoliisi saa tehtävänsä kannalta tarpeelliset tiedot poliisilta, vero- ja ulosottoviranomaisilta ja muilta viranomaisilta, ja kirjausta siitä, että hallitus poistaa tietojenvaihdon esteitä rikostorjunnasta. 

Petteri Orpon hallitusohjelmassa on monia kirjauksia liittyen rikostorjunnan tehostamiseen ja sen vaikuttavuuden lisäämiseen ja myös järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, ja kaikki hallituksen toimet ja esitykset ovat erittäin kannatettavia. On hienoa, että turvallisuusteema on yksi tämän hallituksen päätavoitteista. — Kiitos. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Autto, olkaa hyvä. 

13.07 
Heikki Autto kok :

Arvoisa puhemies! Suomessa on tehty hiljattain tärkeä uudistus siitä, että suojelupoliisin roolia on muutettu tiedusteluviranomaiseksi, joka pystyy entistä paremmin tuottamaan tietoa kansallisen turvallisuutemme varmistamiseksi mutta myös ennalta estämään erilaisia muodostuvia uhkia. On todella tärkeää, että näillä aikanaan tehdyillä tiedustelulakihankkeilla pystyttiin saamaan supolle tällainen vahvempi toimivalta täyttää tehtävänsä suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden takaamisessa.  

Nyt tehtävillä parannuksilla viranomaisten keskinäiseen tiedonvaihtoon, tiedonsaantioikeuksiin ja myös suojelupoliisin tiedustelutoiminnan parantamiseen pystytään torjumaan niin terroristisia kuin muitakin suomalaista yhteiskuntaa koskevia uhkia. Tämä on todella ensiarvoisen tärkeää. Turvallisuus on se peruskallio, jolle kaikki muu hyvä yhteiskunnassa rakentuu, ja siksi on tärkeää, että määrätietoisesti ja hyvin yksituumaisesti, kuten tämä hallintovaliokunnan mietintökin on tehty, voidaan suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta parantaa. — Kiitos hallintovaliokunnalle mietinnön ripeästä laatimisesta.  

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Zyskowicz, olkaa hyvä. 

13.09 
Ben Zyskowicz kok :

Arvoisa herra puhemies! Tässä on tosiaan kyse viranomaisten välisen tiedonkulun ja tiedonvaihdon edistämisestä, jotta voidaan ennalta estää ja selvittää törkeitä rikoksia. Tiedän, että hallituksen piirissä ja hallitusohjelman pohjalta on hanke tai jopa hankkeita, joilla pyritään nimenomaan parantamaan viranomaisten välistä tiedonkulkua yhtäältä rikosten ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi eli rikosvastuun toteuttamiseksi, ja toisaalta pyritään myös viranomaisten välistä tiedonkulkua parantamaan, jotta ihmisiä — vaarassa olevia ihmisiä tai avun tarpeessa olevia ihmisiä — voidaan paremmin auttaa ja heidän tilannettaan parantaa ja ennalta ehkäistä heihin kohdistuvia riskejä.  

Kovasti toivon, että hallitus ripeästi etenee myös näissä muissa viranomaisten väliseen tiedonkulkuun ja sen lisäämiseen liittyvissä asioissa ja hankkeissa, ja kovasti toivon, että ylikireät tietosuojatulkinnat, joita Suomessa valitettavan yleisesti sovelletaan, eivät estäisi viranomaisten välistä tiedonvaihtoa — siis tiedonvaihtoa vaitiolovelvollisten viranomaisten välillä — rikosten estämiseksi, rikollisten kiinni saamiseksi ja ihmisten auttamiseksi.  

Aivan yhtenä ajankohtaisena esimerkkinä mainitsen, että meillä tällä hetkellä hallitus valmistelee eduskunnalle esitystä, jolla ainakin törkeiden rikosten kyseessä ollen voitaisiin käyttää passirekisteriin ja myös ulkomaalaisten rekistereihin sisältyviä biometrisiä tietoja, jotta voidaan syyllisiä saada kiinni ja rikosvastuu toteutumaan. No, eivätkös tätä vastusta ja kritisoi nytten tietosuojavaltuutettu ja monet muut korkeat juristit? Toivon todella, että asetettaisiin etusijalle se, että uhrit ja heidän kärsimyksensä saavat tietynlaista oikeutta niin, että pahantekijät saadaan kiinni. Nythän poliisi voi katsoa vanhojen tekijöiden rekisteriä, mutta sormenjälkien haltijaa ei voi katsoa esimerkiksi passirekisteristä.  

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 157/2024 vp sisältyvät 1.—8. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.