Viimeksi julkaistu 4.10.2021 10.45

Pöytäkirjan asiakohta PTK 50/2020 vp Täysistunto Maanantai 6.4.2020 klo 16.36—20.46

9. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 109/2019 vp
Valiokunnan mietintöLiVM 2/2020 vp
Ensimmäinen käsittely
Puhemies Matti Vanhanen
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 9. asia. Käsittelyn pohjana on liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö LiVM 2/2020 vp. Nyt päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. — Käyttääkö valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Kymäläinen puheenvuoron? 

 

Keskustelu
20.06 
Suna Kymäläinen sd 
(esittelypuheenvuoro)
:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä, olen varautunut pitämään esittelypuheenvuoron.  

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää valiokuntaa joustavuudesta, sillä tässä toimittiin varsin poikkeuksellisesti siltä osin, että kysymyksessä oli kaksi tieliikennelakiin liittyvää erillistä esitystä, joista sitten tästä tieliikennelain korjauspaketista, laajemmasta kokonaisuudesta, poimittiin niin sanotusti ne kiireellisimmät, jotka täytyy ennen tuota 1.6., tieliikennelain voimaantuloa, saada käsitellyiksi, ja loput tästä isosta paketista käsittelemme sitten, kun näistä koronan aiheuttamista poikkeusoloista ja -ajoista selviämme. 

Arvoisa herra puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta hyväksyi viime viikolla kotihoidon työntekijöiden pysäköinnin helpottamista koskevan mietinnön. Esityksellä toteutettiin liikenne- ja viestintävaliokunnan vuonna 2018 mietinnössään ehdottaman eduskunnan lausuman vaatimuksia. Lakimuutoksen myötä kunnan myöntämällä kotihoidon pysäköintitunnuksella saa pysäköidä liikennemerkillä osoitetusta rajoituksesta huolimatta maksullisella pysäköintipaikalla maksua suorittamatta. Pysäköidä voi myös alueella, jossa pysäköinti on kielletty liikennemerkillä. Lisäksi pysäköintitunnuksella voi pysäköidä rajoitusta pidemmäksi ajaksi alueella, jossa pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu. Lakimuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.6.2020 uuden tieliikennelain voimaantulon yhteydessä. 

Herra puhemies! Valiokunta pitää mietinnössään hyvänä, että jo pitkään keskusteluissa olleisiin kotihoidon pysäköintiongelmiin on löydetty ratkaisuja. Kotihoidon tarve ja määrä tulee muun muassa väestön ikääntymisestä johtuen kasvamaan tulevaisuudessa. Esityksellä parannetaan valiokunnan käsityksen mukaan kotihoidon pysäköintimahdollisuuksia, lisätään kotihoidon asiakkaiden turvallisuutta ja mahdollistetaan, että kotihoidon työntekijöillä on enemmän aikaa käytettävissä asiakkaiden tarpeisiin. Valiokunta katsoo, että esitys on tervetullut askel oikeaan suuntaan, vaikka se ei kaikilta osin ratkaisekaan kotiin tuotavien palvelujen pysäköinnin ongelmia. Jatkossa tarvitaankin lisää toimenpiteitä näiden ongelmien ratkaisemiseksi. 

Asiantuntijakuulemisessa on tullut esille, että tilanteissa, joissa yhteistoiminta-alueet kotihoidon järjestäjinä ulottuvat useiden kuntien alueelle, myös kotihoidon pysäköintitunnuksen olisi tärkeää olla yhtenäinen tällä alueella muun muassa valvonnan toimintamahdollisuuksien varmistamiseksi. Valiokunta kannustaa kuntia sopimaan tarpeen mukaan keskenään yhteisistä pysäköintitunnuksista tämänkaltaisissa tilanteissa.  

Valiokunta on tehnyt kotihoidon pysäköintitunnusta koskeviin säännöksiin vähäisiä täsmennyksiä, jotka vastaavat esityksen tarkoitusta. Esityksessä säädetään kotihoidon pysäköintitunnuksella pysäköinnistä tiealueella, ja esitys ei siten vaikuta pysäköintiin esimerkiksi taloyhtiöiden ja kiinteistöjen pihoilla. Valiokunta pitää hyvin tärkeänä, että myös kiinteistöjen omistajat ja isännöitsijät ottavat jatkossa aktiivisen roolin tilanteen parantamiseksi. Taloyhtiöiden on mahdollisuuksien mukaan osoitettava kotihoidon pysäköinnille tilaa, ja tämä tulee huomioida keskeisenä näkökohtana myös kaavoituksessa. Väestön ikääntyessä kotiin tuotavien palvelujen tarve kasvaa, ja eri toimijoiden tulee kantaa vastuunsa kansalaisten välttämättä tarvitseman palvelutarjonnan mahdollistamiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että kotihoidon pysäköintitunnusta koskevan sääntelyn toimivuutta seurataan muun muassa liikenneturvallisuuden, mahdollisten väärinkäytösten ehkäisemisen sekä soveltamisen yhtenäisyyden kannalta ja arvioidaan myös liikasääntelyn ja uusien keinojen tarvetta pysäköintiongelmien ratkaisemiseksi. Tämä koskee myös muuta kuin tiealuetta koskevaa sääntelyä, kuten ympäristöministeriön hallinnonalalle kuuluvan maastoliikennelain sääntelyä. Erityisen tärkeää on varmistaa myös valvonnan resurssien riittävyys liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. 

Arvoisa herra puhemies! Korjauspaketista siirretyistä säännöksistä sen verran, että liikenne- ja viestintävaliokunnalla on samanaikaisesti käsittelyssä toinenkin tieliikennelain muuttamista koskeva hallituksen esitys, HE 17/2020. Kyseinen niin sanottu tieliikennelain korjauspaketti oli siinä määrin laaja, että valiokunta katsoi tässä tilanteessa välttämättömäksi käsitellä ja hyväksyä sellaiset korjauspaketin säännökset tämän kotihoidon pysäköintitunnusta koskevan mietinnön yhteydessä, jotka liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan on välttämätöntä saattaa voimaan jo 1.6. Muilta osin valiokunta käsittelee tieliikennelain korjauspaketin myöhempänä ajankohtana, kuten edellä totesin. Tähän mietintöön tieliikennelain korjauspaketista siirretyt säännökset koskevat raskaita niin sanottuja HCT-ajoneuvoyhdistelmiä, ely-keskusten toimivaltaa ja eräitä muita yksityiskohtia. 

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on yksimielinen. 

20.11 
Sari Essayah kd :

Arvoisa puhemies! Kiitoksia valiokunnalle ja valiokunnan puheenjohtajalle hyvästä asian esittelystä ja valiokunnassa tehdystä työstä ja erityisesti siitä, että nyt on viety sitten kiireellisenä näitä muutamia korjauspakettiin liittyviä esityksiä — erityisesti nämä kotihoidon työntekijöiden pysäköintiä helpottavat säännökset, jotka ovat olleet todellakin eduskunnan 2018 hyväksymän lausuman mukaisia, ja voisi sanoa, että kansalaisten arkijärkeen sopivia. Siis on todellakin tullut valtavasti palautetta siitä, miten on mahdollista, että kotihoidon työntekijät joutuvat tuolla kaupungilla ensinnäkin etsimään sitä pysäköintipaikkaa ja sitten, jos sen löytävät, vielä juoksentelemaan ja katsomaan, mistä löytyy parkkikiekko tai pysäköintimittari, johon joutuu sitten etsimään joko mobiilia tai rahaa tai muuta vastaavaa. Onhan se ollut käsittämätöntä, kun tiedämme sen, miten vähän aikaa kotihoidon työntekijöillä on aina itse kussakin paikassa olla siellä asiakkaan luona. Siitä ei todellakaan soisi yhtään minuuttia menevän siihen, että joutuu koko ajan miettimään näitä pysäköintiasioita. 

Valiokunnassa on tehty hyvää työtä. Tuossa valiokunnan puheenjohtaja mainitsikin näitä kohtia, joita on otettu esille. Ehkä itse vielä nostaisin täältä erityisesti sen, että tässä kuitenkin on haluttu huomioida se, että tällä pysäköintiluvalla ei kuitenkaan ole tarkoitus, että kotihoito alkaisi käyttämään invapaikkoja ja näistä invapaikoista, joista on myöskin pulaa sitten niillä henkilöillä, jotka niitä käyttävät, tulisi tätä kautta sitten ikään kuin kilpailua, elikkä tällä ei mahdollisteta näille invapaikoille pysäköimistä. 

Myöskin yksi rajoitus, joka on sinällänsä looginen, on se, että tämä koskee vain kunnan kadulla tai kunnan hallinnoimalla tiealueella olevia paikkoja, elikkä silloin näille yksityisten hallitsemille pysäköintialueille ei tällä luvalla pystytä menemään. Tämä tietysti sinällänsä on loogista, mutta tiedän, että teidänkin eduskuntaryhmässänne on edustaja Kiljunen jättänyt taas juuri siihen liittyen lakialoitteen, jossa on tätä problematiikkaa käyty läpi.  

Mutta tämä on todellakin erittäin tarpeellinen ja varmasti voisi sanoa että kansalaisten laajasti hyvillä mielin vastaanottama hallituksen esitys. 

20.14 
Päivi Räsänen kd :

Arvoisa herra puhemies! Tämä esitys on todellakin tärkeä ja tarpeellinen. On hyvä, että valiokunta nyt kiireiseen korona-aikaan tämän esityksen kuitenkin toi. Vaikka tätä ei ole nyt tähän koronaepidemiaan mitenkään erityisesti tarkoitettu, niin silti esimerkiksi itseeni ovat ottaneet yhteyttä sellaiset kotihoitajat, jotka kokevat, että juuri nyt tänä aikana, kun esimerkiksi suojamateriaalien, suojavarusteiden mukana kuljettaminen, niiden riisuminen ja niiden käyttäminen syövät vielä erityisesti aikaa kotihoidon työntekijöiltä, olisi tarpeellista ja tärkeää, että tämä mahdollisuus kotihoidon pysäköintitunnuksen käyttämisestä olisi käytössä.  

Tämä lakihan nyt tulee voimaan sitten 1.6., eli se ei nyt ihan tähän hätään, tähän huhti—toukokuuhun, ennätä, mutta joka tapauksessa on hyvä, että nyt tämä saadaan käyntiin. Tässä on tietysti huomioitava nyt se, että kunnat tekevät ne päätökset. Eli tässä annetaan kunnille mahdollisuus kotihoidon pysäköintiongelmien vähentämiseen, ja sen takia on nyt tietysti tärkeää, että siellä kunnissa ollaan aktiivisia ja ryhdytään ottamaan käyttöön tämän lain tuomaa mahdollisuutta. Tässähän itse kukin meistä voi olla aloitteellinen myös siellä omassa kunnassaan, jos kunnallisessa luottamustehtävässä toimii. 

20.16 
Matias Marttinen kok :

Arvoisa herra puhemies! Joskus pienillä asioilla on päätöksenteossa paljon kokoaan suurempi merkitys. Uskon, että tämä esitys, mitä nyt käsittelemme, on yksi esimerkki sellaisesta.  

Hoitotyötä tekevät kohtaavat työssään monia haasteita, ja olen itsekin saanut paljon palautetta siitä, että nämä kotihoitajien käyntiajat ovat lyhyitä ja kaupungeissa, kaupunkiseudulla on vaikeaa löytää pysäköintipaikkaa. Tämä ongelma on tullut monelle hoitajalle vastaan siinä, kun he tekevät tärkeää työtään meidän ikäihmistemme, meidän vanhempiemme, meidän isovanhempiemme kanssa.  

Nämä pysäköintihaasteet ovat todellinen ongelma kotihoidon työntekijöille useissa kaupungeissa, ja tämä tuli esiin myös lausuntopalautteessa, mitä tästä esityksestä on tullut ministeriöön. Tämä lainmuutos mahdollistaisi siis sen, että jatkossa kotihoidon työntekijä saisi pysäköidä autonsa maksutta ja ilman aikarajoitusta maksulliselle ja aikarajoitetulle parkkipaikalle. Pysäköintioikeus ulottuisi myös pihakaduille, vain huoltoajoa varten tarkoitetulle alueelle sekä alueelle, jolla pysäköinti on muutoin kielletty. Tämä pysäköintioikeuden laajentaminen on hyvä ja erittäin tarpeellinen asia. Meidän kotihoidon työntekijöillä pitää olla mahdollisuus tehdä sitä tärkeää perustyötään, ja tällaisten tekijöiden, kuten pysäköintirajoitusten, ei pidä aiheuttaa heille ylimääräistä vaivaa.  

Herra puhemies! Sellainen asia, joka tähän esitykseen liittyy ja jossa katse kääntyy meidän kuntien viranhaltijoihin ja kuntapäättäjiin, on se, että tämä lainmuutos mahdollistaa sen, että kunta voi ottaa käyttöön tällaisen erityisen kotihoidon työntekijöitä koskevan pysäköintiluvan omassa kunnan tai kaupungin organisaatiossa. Se ei siis ole pakollista, vaan tämä lainsäädäntö nyt mahdollistaa sen. Tällöin kysymys kuuluu myös niinpäin, että toivottavasti nyt laajasti meidän kunnat ja kaupungit, jotka toimivat taas pysäköinninvalvonnan viranomaisina, pääosin, siellä omilla alueillaan, niin tekevät päätökset siitä, että tämä pysäköintilupa otetaan käyttöön, jotta aidosti sitten myös kotihoidon työntekijät saavat omaan työhönsä sen avun, minkä he todella ansaitsevat.  

Herra puhemies! Täällä meidän valiokunnan puheenjohtaja käytti erinomaisen ja kattavan puheenvuoron ja esitteli tämän esityksen. Haluan vain osaltani todeta, että tietysti tässä tieliikennelain muutoksessa on ollut pääosin kyse tästä kotihoidon työntekijöiden pysäköintilupaa koskevasta säännösmuutoksesta, mutta nyt tähän pakettiin on myös sisällytetty muun muassa näitä ylipitkiä rekkoja koskevaa HCT-sääntelyä, joka taas liittyy nyt kesäkuussa voimaan tulevaan uuteen tieliikennelakiin.  

Minusta on rehellistä todeta, että tämä menettely ei kyllä herätä ainakaan itsessäni kansanedustajana ja valiokunnan jäsenenä kovin suurta luottamusta liikenneministeriötä kohtaan. En ymmärrä, miten voi olla mahdollista, että kun edellinen eduskunta on hyväksynyt laajan tieliikennelain muutoksen, niin nyt aivan muutamaa kuukautta ennen lain voimaantuloa, eduskuntaan tuodaan valtavan kokoinen korjauspaketti, jossa korjataan kymmeniä ja kymmeniä eri pykäliä ja momentteja. Meille myös sitten ilmoitetaan, että on välttämätöntä korjata tätä voimaantulevaa lainsäädäntöä tietyiltä osin, jotta meillä ei ole tilanteita, että esimerkiksi osa toiminnoista olisi laittomia siinä kohtaa, kun tämä uusi laki astuu voimaan.  

Herra puhemies! Haluan myös todeta tässä salissa, jotta tulee myös pöytäkirjaan merkityksi, että liikenne- ja viestintäministeriön on täysin välttämätöntä petrata ja parantaa omaa lainvalmisteluaan. Vaikka olen aikaisemmin tehnyt myös ministeriössä töitä 4—5 vuotta ministerin erityisavustajana ja silloin ohjannut myös tätä lainsäädännön valmistelua, niin kyllä pistää myös omiin silmiini aika lailla tämä, millaista lainsäädäntöä tasoltaan tähän taloon tuodaan. Itse asiassa tämä on myös hyvin todettu meidän valiokunnan mietinnössä, ja tästä olemme myös keskustelleet. On varmasti näin, että myös valiokunnan puheenjohtaja sitten tätä viestiä vie tuonne ministeriön päähän, koska kyllä tämä talo ansaitsee korkeatasoisia, laadukkaasti valmisteltuja esityksiä taas käsittelyynsä. Tältä osin nyt nämä kaikki ehdotukset eivät valitettavasti ole kyllä täyttyneet. 

20.21 
Sheikki Laakso ps :

Arvoisa puhemies! Kiitoksia todellakin valiokunnan puheenjohtaja Kymäläiselle tästä hyvästä, kattavasta esittelystä. Siinä tuli kyllä meidän kaikkien ajatukset hyvin koottua.  

Tarvitsee sen verran kompata kyllä, että ne, mitkä siitä eivät niin selkeästi näkyneet, edustaja Marttinen toi hyvin esiin äskettäin. Todellakaan ministeriö ei nyt ole ihan kyllä ollut kartalla näissä jutuissa, koska todellisuudessa korjausten määrä — edustaja Marttinen puhui kymmenistä — taitaa olla varmaan sata, ja ne todellakin tuodaan. Meillä olisi ollut ilman tätä koronatilannetta julmettu työmaa tässä ennen 1.6. saada se koko nippu aikaiseksi. Vaikka täytyy sanoa, että rehellisesti sanottuna ei ole ministeriökokemusta ja olen kansanedustajanakin ensimmäistä kautta, niin kyllä minä ensimmäisenä ihmettelin, että kun tämä on valmis laki, jonka pitää tulla 1.6. voimaan, niin miten näin hirveä muutostarve on tässä mukana.  

No, nyt tosiaan sieltä poimittiin tähän samaan yhteyteen muutamia sellaisia, mitkä oli pakko saada, niin kuin nämä High Capacity Transport ‑hommat, ettei käy niin, että tuolla on kohta 10 prosenttia meidän rekoistamme seisomassa tien varressa, koska ei saa enää ajaa.  

Eli valiokunnan osalta saatiin homma plakkariin siinä mielessä, että saatiin sinne mukaan ne asiat, mitkä ovat pakollisia, mutta kyllä täytyy rehellisesti sanottuna nyt ihmetellä ministeriön toimintaa tältä osalta. — Kiitos. 

20.23 
Paula Risikko kok :

Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän valiokuntaa ja valiokunnan puheenjohtajaa tästä todella tärkeästä esityksestä ja muutoksesta, mikä nyt on tuonne saatu. Siis kuinka paljon silloin aikoinansa, kun olin sosiaali‑ ja terveysministeriössä, tulikaan kritiikkiä nimenomaan tästä. Silloin ei voitu tätä tehdä, siinä oli moniakin syitä, mutta nyt tämä on erittäin hyvä.  

Nyt jää tietysti varmasti keskusteltavaksi myöskin tämä yksityisten parkkifirmojen tapa suhtautua näihin. Kun ajattelee, että asuu esimerkiksi kaupungissa, jossa on väestöä, joka tarvitsee kodinhoitajaa tai kotipalvelun henkilöä sinne, niin mielestäni ne palvelut kaikki eivät aina ole julkisen tien varrella, siis sillä tavalla, että siellä olisi julkinen parkkiorganisaatio, mutta ehkä se siitä sitten hiljalleen myöskin laajenee. Tässähän voisi ajatella myöskin sitä, että siinä tultaisiin vastaan nimenomaan ehkä yhteistuumin ja yhteistoiminnalla, jos yksityiset lähtisivät tähän mukaan. Mielestäni tämä olisi nyt sellainen yhteiskuntateko. — Kiitos. 

20.24 
Mikko Kinnunen kesk :

Arvoisa herra puhemies! Kiitos valiokunnalle ja puheenjohtaja Kymäläiselle hyvästä työskentelystä. Saamme hyvän asian kuntoon. 

Moni kotihoidon työntekijä on harmitellut aikapulaa työssään, ja kiirettä on pahentanut se, kun pysäköintipaikkaa ei tahdo löytyä ja vähäkin aika kuluu sen etsimiseen. Hallituksen esitys helpottaa kotihoidon työntekijöiden pysäköintiä. Siinä on monta tärkeää kohtaa. Kunnan myöntämällä kotihoidon pysäköintitunnuksella saisi pysäköidä liikennemerkillä osoitetusta rajoituksesta huolimatta maksullisella pysäköintipaikalla maksua suorittamatta ja alueilla, joilla pysäköinti on kielletty liikennemerkillä. Kotihoidon työntekijät voisivat pysäköidä rajoitusta pidemmäksi ajaksi sellaisilla alueilla, joilla pysäköinnin enimmäisaikaa on rajoitettu. Pysäköintitunnus mahdollistaisi myös pysäköinnin pihakadulla, muuallakin kuin merkityllä pysäköintipaikalla ja Huoltoajo sallittu ‑lisäkilven vaikutusalueella. 

Kotihoidon työntekijäjoukko tekee tänäkin aikana erittäin arvokasta työtä haastavissa oloissa, joten tämä helpotus on oikein tervetullut. Tieliikennelain muutoksen jälkeen kotihoidon työntekijöillä jää enemmän aikaa varsinaiseen työhön: Heillä on aikaa asiakkaalle ja palvelutyöhön, kun etsimiseen ei kulu aikaa. Aika vapautuu ihmisen kohtaamiseen. 

Arvioiden mukaan yli 16-vuotiaiden osuus väestöstä ylittää 25 prosentin rajan vuonna 2030. Tarvitaan entistä enemmän kotihoidon palveluja, joita meidän tulee edelleen kehittää. Vireille ja kohtuullisen terveille henkilöille koti on paras paikka, jossa on tekemistä, jossa toimintakyky säilyy. Kotihoidon kehittäminen varmistaa osaltaan myös sosiaali- ja terveyspalvelujemme kantokykyä. Laitoshoitoa tarvitsevat pääsevät paremmin tarvitsemaansa hoitopaikkaan. 

Valiokuntanne kiinnitti huomiota hyvin siihen, että myös taloyhtiöt voisivat helpottaa kotihoidon työntekijöiden tilannetta. Pihoihin voisi varata heitä varten aivan omia pysäköintipaikkoja. Tämä olisi hyvä ottaa huomioon myös kaavoituksessa. 

On hienoa, että näidenkin toimien kautta kotihoidon laatu paranee. 

20.27 
Ville Kaunisto kok :

Arvoisa puhemies! Kiitos valiokunnalle, ja kiitos niistä puheenvuoroista, joita täällä on pidetty. 

Kyllä vain tuntuu hyvältä tällä hetkellä. Olen suunnattoman iloinen, koska tämä pieni lakimuutos on aivan valtavan suuri asia monelle ihmiselle, ja näin sen pitää ollakin: vaikeina hetkinä me löydämme myös niitä asioita, jotka helpottavat monen työntekijän arkea ja etenkin niiden ihmisten hoitamista, jotka kotona pystyvät olemaan. Olen saanut kovasti viestiä tähän liittyen kuntapäättäjänä luonnollisesti, ja on vielä tällä viikollakin tullut viestiä. Siinä mielessä on, totta kai, valitettavaa, että tämä ei nyt ehdi tässä koronakriisissä auttamaan, mutta sille ei nyt voi mitään, ja tämä ei sinänsä koronaliitännäinen asia olekaan.  

Tämän myötä haluan oikeastaan lähettää terveisiä kuntapäättäjille, että nyt teille on annettu se tarvittava sysäys ja voimme toimia tässä kaikkien meidän edun mukaisesti. Ja vielä kerran kiitos, erinomainen asia. 

20.28 
Tuomas Kettunen kesk :

Arvoisa puhemies! Täytyy jatkaa tätä edustaja Kauniston iloitsemista ja tyytyväisyyttä sen suhteen, että kotihoidon työntekijät ansaitsevat sen, että nyt ei tarvitse sitä pysäköintilupaa miettiä, vaan nyt myös lainsäätäjät ovat huolehtineet tämän sillä lailla, että se pääkeskittyminen menee sinne kotihoidon tekemiseen ja siihen työhön eikä tarvitse näitä pysäköintijuttuja miettiä. 

Mutta, arvoisa puhemies, haluan tuoda esille myös nämä HCT-rekat, ja ansiokkaasti tässä tuotiin hyviä puheenvuoroja sen suhteen... 

Puhemies Matti Vanhanen
:

Nyt varovasti, ettei laajenneta. 

Arvoisa puhemies! ...HCT-rekkojen suhteen, että jos tätä lakia ei nyt olisi saatu voimaan, niin näinkö olisi käynyt, että tosiaan — täällä on nostettu, että 10 prosenttia tämän maan raskaasta liikenteestä on näitä HCT-rekkoja — nämä kaikki investoinnit olisivat menneet sitten hukkaan. 

Arvoisa puhemies! HCT-rekat: 25,25 metriä on tämä perusyhdistelmän pituus, ja HCT-rekan pituushan on se 34,5 metriä, elikkä tästähän voidaan nyt tehdä ynnälasku sen suhteen, että tämä kapasiteetti, että pystytään pikkusen enemmän kuljettamaan tuolla tiestön päällä näitä tuotteita, myös pitää huolen siitä, että tämä homma toimii asianmukaisesti. 

Arvoisa puhemies! Täytyy kiittää tässä vaiheessa, kun kriisi on päällä, että tämä raskas liikenne pyörii koko ajan. Nämä raskaan työn raatajat ansaitsevat tämän lainsäädännön. — Kiitos. 

20.30 
Suna Kymäläinen sd :

Arvoisa herra puhemies! Tähän ihan viimeiseen, HCT-rekkoihin liittyen: rekathan ovat tuolla liikenteessä jo, ja näillä lainsäädännön muutoksilla, joita tässä nyt teemme, pyrimme säätämään niistä pykälistä, että rekat pysyvät siellä myös tulevassa, ettei se ole laiton tila.  

Tosiaankin tähän korjauspakettiin liittyen olen samaa mieltä kuin mitä täällä on tullut esille, että ei tästä kauneuspisteitä tule valmistelun osalta siltä osin, että tämä tuli eduskuntaan näin myöhässä ottaen huomioon, että 1.6. laki jo astuu voimaan. Mutta tämä ei ole uutta valitettavasti näissä liikenteeseen liittyvissä pykälissä — itse olen näiden parissa ollut yhdeksän vuotta tässä talossa, ja tämä on ollut valitettavan yleistäkin — mutta on tässä opiksi otettavaa kaikilla, ja tietenkin tämä aika tuo oman haasteensa tähän vielä lisäksi. Kun otetaan huomioon myöskin se, että ministeriö sai 200—300 vastinetta lausuntokierroksella ja lukuisia korjaustarpeita on olemassa ja esityksiä korjaustarpeista vielä eli meille on tulossa korjauspaketti vol. 2, niin toivon, että näitä pykäliä, jotka eivät nyt ehtineet eduskuntaan tulemaan, valmistellaan siieksi, kun käymme liikenne- ja viestintävaliokunnassa näiden nyt korjauspakettiin jääneiden pykälien kimppuun, jotta pystymme siinä kohtaa ratkaisemaan myös niitä ongelmia ja niitä pykäliä, joita siellä vielä on korjaustarpeina meillä odottamassa.  

Mitä tulee vielä tähän hoitajien pysäköintiin, niin kunnissa on ollut hyvin vaihtelevia käytäntöjä. On ollut kuntia, joissa asia on toiminut hyvin, ja nyt tällä lainsäädännöllä pyritään mahdollistamaan, että tämä olisi mahdollista yhtenäisten käytäntöjen myötä kaikkialla, ja valiokunta vetoaa kuntiin ja kuntapäättäjiin, jotta tämä lain henki siirtyy myös sinne käytäntöön.  

20.32 
Ari Koponen ps :

Arvoisa puhemies! Tämä pysäköintioikeuden laajentaminen on erittäin kannatettava asia. Tämä on suora parannus kotihoidon työntekijöitten jaksamiseen. Siellä on ihan huikeita työntekijöitä, mutta kuka jaksaa tehdä semmoista työtä, mitä ei saa tehdä niin hyvin kuin haluaisi tehdä? Eli ei ole tarpeeksi aikaa kohdata vanhuksia, ja tällä me saamme varmasti sinne ainakin sen muutaman minuutin lisää jokaiseen päivään tähän kohtaamiseen, ja näin ollen varmasti nämä kotihoidon työntekijät jaksavat taas paremmin työtään. 

20.33 
Suna Kymäläinen sd :

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti: Jäi tuossa äskeisessä puheenvuorossa toteamatta tärkein, eli kun täällä edustajat ovat iloinneet tästä lainsäädännöstä, niin tätä lakia hoitajien pysäköinnin osalta on ollut kyllä miellyttävää työstää alusta alkaen niin täällä eduskunnassa kuin erityisesti liikenne- ja viestintävaliokunnassa. On kivaa olla tekemässä sellaista lainsäädäntöä, johon on kaikkien puolueiden vahva tuki, ja tämä on ollut kyllä yhteinen projekti siltä osin, että tämä ei ole pelkästään hallituksen asia vaan ennen kaikkea eduskunnan, jonka lausuman myötä tämä on meille valiokunnan tehtäväksi tuotu. 

Yleiskeskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 109/2019 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.