Arvoisa herra puhemies! Hyvä ministeri, hyvät edustajakollegat ja muut paikallaolijat! Antti Rinteen hallitus esitteli ensimmäisen talousarvionsa alkusyksystä, ja silloin Helsingin Sanomat uutisoi, että autoilijat on listattu yhdeksi suurimmista häviäjistä. Tänään meillä on käsittelyssä yksi keskeinen osa tätä ensi vuoden talousarviota, josta tänään käsittelyssä ovat bensa- ja dieselverojen korotukset, noin 254 miljoonaa. Se on hallitusohjelman mukainen tavoite: hallitusohjelmassa todetaan, että Antti Rinteen hallitusohjelman mukaisesti veroja korotetaan 250 miljoonalla. Eli tämä on puhtaasti fiskaalinen, taloudellinen toimenpide, jolla rokotetaan lisää suomalaisia autoilijoita, ja ymmärrän hyvin, että esimerkiksi keskustan edustaja Rantakangas ei enää täällä salissa keskustelemassa ole, kun hän aiemmin täällä kantoi huolta asumisen mahdollisuuksista ja liikkumisen mahdollisuuksista pitkien etäisyyksien maassa. Tämä kyllä rokottaa karulla tavalla näitä tavallisia suomalaisia ihmisiä.
Henkilöauton käyttäjä, joka käyttää autoa vaikka noin 30 000 kilometriä, on aika normaali autonkäyttäjä. Usein, kun pendelöidään eli käydään työmatkaa, kilometrit saattavat olla tästä jopa puoletkin suurempia. Mutta tuolla 30 000 kilometrillä, tällaisilla autonkäyttäjillä, kustannukset kasvavat 140 euroa.
No, mitä tämä tarkoittaa sitten kuljetusalalle? Tutustuin kummikuljetusyritykseeni Tarkkalan kuljetukseen ja kysyin, mitä tarkoittaa yhdelle hakerekalle tämä polttoaineen veronkorotus, joka on siis tuo noin kuutisen senttiä litralta, ja he nopeasti laskivat, että yhden rekan vuotuiset kustannukset nousevat noin 8 000 euroa. Puhutaan aika merkittävästä lisärasitteesta. Kun tänään esimerkiksi edustaja Kalli täällä puhui yrittäjyydestä kauniisti, niin tämä iskee nimenomaan sinne yrittäjyyteen, kuljetuskustannuksiin, kuljetusalan yrittäjiin, mutta myös kovalla tavalla kaikkeen muuhun yrittäjyyteen, missä kuljetus on yhtenä osana. Loppupelissä tämänkin korotuksen maksavat näiden palveluiden käyttäjät esimerkiksi maidon hinnassa, ruoan hinnassa, palveluiden hinnoissa ja tämän hakeyrityksen kautta lopulta lämmityksen hinnassa, eli tämä kiertyy tavallisten suomalaisten maksettavaksi myös muuta kautta kuin oman henkilöauton käytön kautta. Eli yhdessä yössä ensi heinä-elokuun vaihteessa bensan hinta ja dieselin hinta nousevat tuon noin 5—6 senttiä litralta.
Rinteen hallitus tekee siis kaiken kaikkiaan yli 400 miljoonan veronkorotukset liikenteelle — yhtenä osana myös parafiinisen dieselöljyn verotuen poisto, joka tulee väistämättä nostamaan myös uusiutuvan dieselin hintaa, ja maanteiden tavaraliikenteen päästötavoitteet menevät tämän toimenpiteen myötä yhä kauemmaksi. Hallitus siis tuolla parafiinisen dieselöljyn verotuen poistolla, josta esitys on myös eduskuntaan tulossa, rankaisee nimenomaan puhtaampien dieselien hintoja. Lopputuloksena oikeasti siis sekin on veronkiristys, mikä syö myös työllisyystavoitteita. Kun samaan aikaan hallitus suunnittelee uusia ruuhkamaksuja, käytännössä tiemaksuja, niin nekin iskevät kyllä kovalla tavalla juuri niihin ihmisiin, jotka asuvat maaseudulla, kehyskaupungeissa ja Uudellamaalla ja joutuvat käyttämään omaa autoa tullakseen esimerkiksi pääkaupunkiseudulle tai Tampereen, Turun, Jyväskylän tai Oulun seudulle töihin, missä on paljon työpaikkoja ja joudutaan käyttämään omaa autoa. Sinne myös nämä Rinteen hallituksen suunnittelemat ja, uskallan sanoa, myös pian esittelemät ruuhka- eli käytännössä tiemaksut tulevat iskemään. Toivon, että keskusta vielä vakavasti pohtii näitä toimenpiteitä. Nämä kurittavat maaseudun ihmisiä kovalla tavalla tämän polttoaineveron kiristyksen lisäksi.
Arvoisa puhemies! Oikeastaan loppuun voisi todeta sen, että vaikutus tällä bensan ja dieselin veronkiristyksellä on aika raju tavallisille suomalaisille ihmisille. Kuvasin äsken sen, mitä se tarkoittaa tavallisen auton käyttäjälle, miten se vyöryy sitten kuljetusten kautta palveluiden ja tuotteiden hintoihin. Kun sen lisäksi Antti Rinteen hallitus on samaan aikaan tekemässä myös lukuisia muita toimenpiteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi perheiden talouteen, niin esimerkiksi monen tavallisen, keskituloisen perheen verotus tulee ensi vuonna kiristymään. Samaan aikaan myös kotitalousvähennystä tullaan leikkaamaan, ja on monta muuta esitystä, joita vielä eduskuntaan ollaan tuomassa.
Aivan lopuksi, kun tämä hallitus autoilijoita aika kovalla kädellä rankaisee, niin yksi huoli on myös se, että autoveron alentaminen — jota tehtiin itse asiassa keskustan ja kokoomuksen ollessa hallituksessa vuosina 2016, 17, 18 ja vielä tänä vuonna 19 — päättyy nyt ensi vuoteen, eli enää autoveroa ei olla alentamassa. No, mitä meillä on autoveron tuotoille tapahtunut? Vaikka veroa laskimme keskustan ja kokoomuksen johdolla, myös perussuomalaisten ja sinistenkin ollessa hallituksessa, niin verotuotot itse asiassa kasvoivat. Eli meillä autokauppa elpyi Suomessa; ei tuotu enää välttämättä kaikkia niitä autoja kiihtyvällä tahdilla muualta, mitä aiemmin oli tuotu. Mutta nyt autovero ei enää ole laskemassa, ja tämä tulee osaltaan vaikuttamaan siihen, että autokanta ei enää uudistu eivätkä päästötkään tule pienemmiksi, sillä uudet autot ovat entistä turvallisempia ja päästöiltään pienempiä kuin nuo vanhat autot, joita esimerkiksi nyt kiihtyvällä tahdilla jälleen on tuotu Ruotsista ja Saksasta.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Myönnän yhden vastauspuheenvuoron, edustaja Kalli.