Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys, lakiesitys, on todella hyvä. Se sujuvoittaa ja luo yhä uusia mahdollisuuksia nuorille ihmisille hankkia omistusasunto, niille, jotka sen haluavat tehdä.
Valiokunta on mietinnössään todennut, että tämä lakimuutos edistää asuntosäästäjien yhdenvertaisuutta. Esimerkiksi parisuhteen muodosta säädetään niin, että avoliitto rinnastetaan avioliittoon, ja niin tämä järjestelmä mukautuu nykyaikaan ja erilaisiin parisuhteisiin.
Oikeudenmukaisuutta edistetään myös sillä, että kaksi asuntosäästötallettajaa voi saada 50 prosenttia enemmän korkotukilainaa kuin yhden hengen talous. 50 prosenttia on perusteltu, koska perheasuntojen neliöhinnat ovat halvempia, eikä sen siksi tarvitse olla esimerkiksi 100 prosenttia.
Toisaalta myös nostetaan ikärajaa 44 vuoteen. Ikäraja on tärkeä sen takia, että nyt kuitenkin asuntojen hinnat nousevat, joten sen nostaminen on perusteltua. Toisaalta sen olemassaolo jossakin on hyvä, jotta se kannustaa aloittamaan asuntosäästämisen nuorena.
Kaikki nuoret eivät kuitenkaan halua asua omistusasunnossa, eikä ole tarkoituksenmukaistakaan, että niin tapahtuisi. Siksi me tarvitsemme myös kohtuuhintaista vuokra-asumista. Tarvitsemme pieniä asuntoja erityisesti kasvukeskuksiin, jotta nuoret voivat elää itsenäistä elämää ja on laadukasta asumista niin, että myös nuorilla on kuitenkin valinnanvaihtoehtoja. Kunnilla ja kaupungeilla on iso rooli siinä, että kaavoitetaan sellaista asuin-ympäristöä, missä syntyy kohtuuhintaista asumista, elikkä riittävä tonttivaranto on tässä tietenkin tärkeintä.
Haluan myös nostaa erityisesti sen, että nuoret ovat liikkuvaa porukkaa: sen, että meidän sääntely myös mahdollistaa muuttamisen esimerkiksi työn tai opiskelun perässä, tulisi myös olla osana, kun mietimme näitä verotusasioita esimerkiksi varainsiirtoveron suhteen, jotta omistusasunto ei ole syy jättää toteuttamatta sitten muita unelmia.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Viitanen.