Viimeksi julkaistu 10.7.2025 16.53

Pöytäkirjan muu asiakohta PTK 88/2017 vp Täysistunto Perjantai 15.9.2017 klo 13.00—13.31

2. Ilmoituksia

Puhemies Maria Lohela
:

Arvoisat kansanedustajat! Tämän viikonlopun aikana todistamme merkittävää hetkeä. Edustaja Ilkka Kanervasta tulee pitkäaikaisin kansanedustaja maamme historiassa. Huomenna lauantaina hän on ollut kansanedustajana 41 vuotta, 11 kuukautta ja 21 päivää. Meillä on aina tapana teititellä toisiamme täällä täysistunnossa. Näin teen tälläkin kertaa ja aivan erityisen suuresta kunnioituksesta edustaja Kanervan työtä kohtaan. 

Arvoisa edustaja Kanerva, vuonna 1982 olitte Suomen valtuuskunnan mukana YK:n yleiskokouksessa. Lähetitte New Yorkista läheisillenne kirjeen, jonka kaksi viimeistä lausetta olivat seuraavat: "Olen vakuuttunut siitä, että täällä ollaan oikealla asialla. On jotenkin suurta olla mukana." Juuri näin me tunnemme tällä hetkellä. Olemme kaikki täällä oikealla asialla työskentelemässä maamme puolesta. On jotenkin erityisen suurta saada tehdä tätä työtä juuri teidän kanssanne, edustaja Kanerva. Poliittinen osaamisenne on vertaansa vailla, ja ihmisenä olette aina kaikille ystävällinen. 

Jokaisen suomalaisen ja jokaisen kansanedustajan — niin entisen, nykyisen kuin tulevankin — puolesta kiitän teitä historiallisen hienosta työstänne ja ystävyydestänne. Toivon, että parannatte tätä ennätystä vielä pitkään. — Kiitos. [Suosionosoituksia]