Arvoisa puhemies! Käytän tämän esittelypuheenvuoron tässä yhteydessä. Pahoittelut jo etukäteen pitkähköstä puheenvuorosta, sillä tämä paketti on hyvin laaja ja hyvinkin monimutkainen. Valiokunta teki tähän merkittäviä muutoksia paitsi itse saamansa tiedon perusteella, niin tietysti perustuslakivaliokunnan kannanottojen perusteella.
Esityksessä laiksi henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ehdotetaan säädettäväksi laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa. Lakia sovellettaisiin henkilötietojen käsittelyyn maahanmuuton hallinnonalalla, ja se korvaisi ulkomaalaisrekisteristä annetun lain, joka ehdotetaan kumottavaksi. Ehdotettavaan lakiin keskitettäisiin henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely maahanmuuton hallinnonalan muista laeista. Lisäksi siihen liittyvät ehdotukset laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain, kansalaisuuslain, ulkomaalaislain, Maahanmuuttovirastosta annetun lain, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain, turvallisuusselvityslain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttamisesta. Lisäksi esitykseen liittyy teknisiä muutoksia sisältäviä ehdotuksia useista muista laeista.
Tavoitteena on, että jatkossa henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa säädettäisiin yhdessä nykyaikaisen henkilötietolain vaatimukset täyttävässä laissa, joka täydentää EU:n tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia.
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia muutettaisiin siten, että siihen keskitettäisiin maahanmuuttohallinnon asiakirjojen salassapitoa koskeva sääntely.
Hallituksen esityksen perusteluissa on tehty selkoa esitykseen sisältyvien ehdotusten suhteesta tietosuoja-asetukseen ja rikosasioiden tietosuojalakiin. Valiokunta ehdottaa 1. lakiehdotukseen muutoksia, joilla on merkitystä myös EU-oikeuden kannalta. EU:n tietosuojalainsäädännöstä ei seuraa rajoitteita sen suhteen, valitaanko sääntelyratkaisuksi nykyinen rekisteripohjainen tai esityksessä ehdotettu käyttötarkoituksiin perustuva sääntelyratkaisu.
Lisäksi valiokunta toteaa, että tietosuoja-asetus, tietosuojalaki ja rikosasioiden tietosuojalaki sisältävät yksityiskohtaiset säännökset muun muassa henkilötietojen käsittelyn yleisistä periaatteista, rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja rekisteröidyn oikeuksista, tietoturvallisuudesta ja henkilötietojen käsittelyn valvonnasta sekä lainvastaisen henkilötietojen käsittelyn seuraamuksista.
Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotetussa sääntelyssä on otettu asianmukaisesti huomioon EU-oikeudesta johtuvat vaatimukset. Toimivalta arvioida sääntelyn EU-oikeuden mukaisuutta on kuitenkin EU:n tuomioistuimella.
Hallituksen esityksen ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin huomautuksin ja muutosehdotuksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa yhden uuden lakiehdotuksen hyväksymistä. Valiokunta pitää tärkeänä, että sisäministeriö seuraa ja arvioi uuden lainsäädännön toimeenpanoa kiinnittäen huomiota muun muassa sääntelyn toimivuuteen, henkilötietojen suojan toteutumiseen ja henkilötietojen käsittelyn valvontaan.
Arvoisa puhemies! Valiokunta nostaa mietinnössään esille useita muutosehdotuksia liittyen lakiesitykseen.
Kansallisen turvallisuuden suojaaminen on nyt kumottavaksi ehdotetussa ulkomaalaisrekisterilaissa säädetty yhdeksi henkilötietojen alkuperäisistä käsittelytarkoituksista. Hallintovaliokunta toteaa, että ulkomaalaisrekisterin tiedot ovat tärkeitä valtion turvallisuuden kannalta ja vakavasti Suomen turvallisuutta uhkaavan teon ennalta estämisessä. Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi on tärkeää huolehtia siitä, että sille uhkan muodostavat henkilöt pystytään tunnistamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja heidän oleskeluunsa pystytään tarvittaessa puuttumaan. Mikäli kansallisen turvallisuuden suojaaminen ei enää olisi laissa henkilötietojen alkuperäinen käsittelytarkoitus, tulisi siitä säätää erikseen muuna kuin alkuperäisenä käsittelytarkoituksena. Tällaiseen sääntelytekniikan muutokseen sisältyisi riski siitä, että tiedot eivät olisi käytettävissä nykytilaa vastaavasti. Muutos voisi myös antaa virheellisesti vaikutelman, että tiedot eivät enää olisi niin olennaisia kansallisen turvallisuuden suojaamisen kannalta. Hallintovaliokunta katsookin, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen tulee säilyttää henkilötietojen alkuperäisenä käsittelytarkoituksena. Sääntelyn selkeyttämiseksi ja tarkentamiseksi valiokunta ehdottaa kansallisen turvallisuuden suojaamiseen liittyviin säännöksiin muutoksia.
Valiokunta ehdottaa Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä -pykälän muuttamista kokonaan. Hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen 12 §:ssä on ehdotettu säänneltävän niistä tilanteista, joissa lain soveltamisalan piirissä henkilötietoja olisi salassapitosäännösten estämättä mahdollista käsitellä muussa kuin alkuperäisessä käsittelytarkoituksessa. Kysymys ei ole mistä tahansa käsittelytarkoituksesta vaan rekisterinpitäjälle laissa säädetyistä tehtävistä, joiden suorittaminen edellyttää henkilötietojen käsittelyä muussa kuin siinä käsittelytarkoituksessa, jota varten tiedot on alun perin tallennettu. Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta sääntelyä rekisterinpitäjän tiedonsaantioikeudesta tulee täsmentää, ja sen vuoksi tätä kohtaa on tarkennettava. Hallintovaliokunta ehdottaakin, että ne tilanteet, joissa on kyse tiedon liikkumisesta eri rekisterinpitäjien välillä, erotetaan niistä tilanteista, joissa rekisterinpitäjä itse käsittelee järjestelmään tallentamaansa tietoa.
Hallituksen esityksessä julkisuuslakiin ehdotettua sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että salassapito-olettamaa rajataan perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla poistamalla maininta tiedon aiheuttamasta haitasta. Lisäksi säännöksestä poistetaan maininta asiakirjojen julkisuudesta asianosaisille tai hänen läheisilleen aiheutuvasta vahingosta. Valiokunnan ehdotuksen mukaan salassapidon vahinkoedellytyksenä on siten ainoastaan turvallisuuden vaarantuminen, mikä vastaa siis voimassa olevaa julkisuuslakia.
Hallintovaliokunta ehdottaa myös, että automaattisia yksittäispäätöksiä koskeva pykälä poistetaan lakiehdotuksesta. Automaattisen päätöksenteon mahdollistamisella oli hallituksen esityksen mukaan tavoitteena sovittaa yhteen Maahanmuuttoviraston kasvavat jonot, hakemusmäärät ja pienenevät resurssit niin että yksinkertaisimpia asioita voitaisiin ratkaista tehokkaammin, mikä olisi sitten hakijoiden ja yritysten ja yhteiskunnankin edun mukaista. Nämä tavoitteet ovat hallintovaliokunnankin mielestä tärkeitä, mutta perustuslakivaliokunnan kannat huomioiden tässä yhteydessä ei ole edellytyksiä säätää automaattisista yksittäispäätöksistä. Siihen liittyy sellaisia perusoikeuksiin ja julkisen vallan käyttöön liittyviä erityiskysymyksiä, jotka pitää arvioida erikseen yleislainsäädännön kehittämisen kautta.
Sitten vielä rekisterinpitäjyydestä. Ehdotetussa laissa pitäydytään hallituksen esityksen mukaisessa perusratkaisussa, jonka mukaan usea viranomainen vastaa rekisterinpitäjänä järjestelmään tallentamistaan tiedoista. Valiokunnan saaman tiedon mukaan pidetään tarkoituksenmukaisena, että nämä viranomaiset eivät kuitenkaan toimi yhteisrekisterinpitäjinä vaan siis täysin erillisinä. Rekisterinpitäjien määrittäminen on olennaista sen selventämiseksi, mikä viranomainen kulloinkin vastaa tietosuoja-asetuksessa säädetyistä velvoitteista. Koska valiokunta ehdottaa, että tästä yhteisrekisterinpitäjyydestä luovutaan, se ei myöskään ehdota säädettäväksi siihen liittyvistä yhteyspisteistä. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että rekisterinpitäjien vastuunjaosta sekä tiedonsaantioikeuksista säädetään täsmällisemmin ja että selkeytetään sääntelyn rakennetta.
Lisäksi valiokunta pitää tarpeellisena, että maahanmuuttohallinnon henkilötietolain suhdetta muuhun lainsäädäntöön määrittävää 2 §:ää täsmennetään siten, että siitä käy selkeämmin ilmi ehdotetun lain suhde yhtäältä tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin ja toisaalta rikosasioiden tietosuojalakiin.
Arvoisa puhemies! Tämä paketti tosiaan oli hyvinkin työläs. Mietintö on yksimielinen.