Arvoisa rouva puhemies! Hyvät naiset ja miehet! Minulla on täällä kirjoitettuna puhe, mutta minä ehkä ensin edustaja Merisen puheenvuoroa voisin kommentoida, että pikkasen arvostan sitä puhetta, minkä hän piti. Hän kertoi siitä ja hämmästeli sitä, onko takkia käännetty tai jotakin, kun on pakko säästää ja on ollut pakko leikata, ja nosti Oulaskankaan siinä esimerkkinä. Hän jotenkin toi esille, että on vain leikattu ja nyt sitten yhtäkkiä olisi suunta muuttunut ja nyt jaetaankin vain veronkevennyksiä, vaikka niihin ei olisi varaa. Minä itse arvostan näitä hallituksen ratkaisuja ehkä vielä enemmän kuin sitä, että Merinen sen puheenvuoronsa käytti eikä lähtenyt heittämään sitä lokaa, mitä tuolta oppositiosta on heitetty.
Kuitenkin meillä on 18 vuotta talous ollut erittäin heikossa tilassa, ja me ei olla saatu kasvua, ja nyt kun me tehdään sitten tämmöisiä veronkevennysratkaisuja, joilla haetaan sitä kasvua, niin nekin ovat huonoja. Se on minun mielestäni ihmeellistä, että kuitenkin talousoppien mukaan yritetään tehdä Suomen hyväksi näitä ratkaisuja, että kulutus lisääntyisi ja kulutus kasvaisi. Ne ovat siinä mielestäni syynä. Voi olla, että kaikki ei onnistu, mutta se on tärkeintä, että ainakin tehdään joitain muutoksia, ja sinänsä ihmettelen sitä... Ruotsissa sosiaalidemokraatit ovat itse tehneet tällaisia samanlaisia ratkaisuja, mitä me nyt tehdään täällä Suomessa. Mutta menen tähän puheeseen.
Arvoisa puhemies! Hyvät naiset ja miehet! Meillä on täällä lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 26—29 eli niin sanottu JTS. Kyse on reilun 130 sivun mittaisesta tuhdista paketista, joten pituudesta ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenyydestäni johtuen ajattelin lähinnä keskittyä julkisen talouden suunnitelman puolustus‑ ja turvallisuuskohtiin.
Ennen varsinaiseen asiaan menemistä haluaisin ottaa kuitenkin esimerkin maailmalta. Intian kerrotaan iskeneen myöhään tiistai-iltana 6.5. Suomen aikaa yhdeksään kohteeseen Pakistanissa ja Kashmirin alueella. Pakistan taas väittää pudottaneensa yöllä viisi Intian hävittäjää. Intian ja Pakistanin välit ovat kiristyneet äärimmilleen sen jälkeen, kun Kashmirissa Intian puolella tehtiin 26 turistia tappanut terroristi-isku huhtikuun lopulla. Tapahtumien välitön vaikutus suomalaisiin on se, että lentoyhtiö Finnair reitittää Aasiaan suuntautuvia lentojaan osin uudelleen kärjistyneen konfliktin takia.
Arvoisa puhemies! Nostin Intian ja Pakistanin konfliktin keskusteluun muistuttaakseni, että kahakat, yhteenotot, selkkaukset, taistelut ja jopa sodat ovat edelleen laajassa mittakaavassa tarkasteltuna keskeinen osa ihmiskunnan arkea, elettiin sitten Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa tai muualla. Kyse ei ole vain Venäjän viimeisimmästä hyökkäyksestä Ukrainaan vaan siitä, että sotiminen on ihmisille ja kansoille ilmiönä jatkuva riesa. Joskus voi olla rauhallisempiakin aikoja, mutta yleensä jonkin ajan kuluttua jossain leimahtaa. Kuten edellä mainitun ymmärtää, ymmärtää myös sen, miksi Suomessakin pitää varautua riippumatta siitä, näyttäytyykö esimerkiksi itänaapurimme juuri sillä hetkellä uhkatekijänä.
Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelmassa tämä varautumisen merkitys on ymmärretty. JTS:ssä pelkästään sana ”puolustus” ilman taivutusmuotoja mainitaan 94 kertaa. Puolustusministeriön pääluokan määrärahoja korotetaan kehyskauden alun 6,3 miljardista eurosta vuoteen 29 mennessä 8,5 miljardiin euroon. Puolustusvoimien henkilöstölisäyksiin kohdennetaan lisämäärärahaa 18,5 miljoonaa euroa vuodelle 28 ja 37 miljoonaa euroa vuodelle 29. Naton läsnäolon vahvistamiseen Suomessa kohdennetaan lisämäärärahoja yhteensä 72,5 miljoonaa euroa jakautuen vuosille. — Arvoisa rouva puhemies, luulin, että tämä on seitsemän minuutin puheenvuoro. Saanko jatkaa tämän loppuun? Ei tässä pitkälti ole.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:No, jos ei mene kovin pitkään.
Lisäksi määrärahoihin sisältyy uusina menoina lisätalousarvioiden yhteydessä tehtyjä päätöksiä Ukrainaan luovutetun materiaalin kompensoimisesta Puolustusvoimille yhteensä 662 miljoonaa euroa vuosina 26—29. Puolustusministeriön hallinnonalan tk-toimintaan esitetään pysyvää lisärahoitusta yhteensä 3 miljoonaa euroa. Huomionarvoista on myös se, että niin ikään sisäministeriön hallinnonalalla varautumisen vahvistamiseksi lisäresursseja kohdistetaan poliisiin, Rajavartiolaitokseen sekä suojelupoliisin suorituskyvyn nostoon ja strategisen suorituskyvyn turvaamiseen. Rajavartiolaitokselle osoitetaan noin 13 miljoonaa euroa pysyvää lisäystä toimintakyvyn turvaamiseen, suorituskyvyn vahvistamiseen, materiaalihankintoihin ja tietojärjestelmän menoihin. Poliisin valmiusyksikön suorituskykyä vahvistetaan nostamalla tähän kohdennettua rahoitusta kehyskaudella siten, että se on noin 5 miljoonaa euroa vuodelle 26 ja nousee asteittain 8 miljoonaan euroon vuoteen 29 mennessä. Poliisin erikoisjoukkotoiminnan suorituskyvyn tulee vastata muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia. Valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluvan Tullin toimintamenoihin osoitetaan kehyskaudella vuotuinen 1,1 miljoonan euron lisäys Virve 2 ‑järjestelmän käyttöönottoon ja operointiin.
Edellä mainitut turvallisuuspanostukset ovat tarpeellisia. Erityisesti meille perussuomalaisille puolustus‑ ja turvallisuusasiat ovat aina olleet keskiössä. Haluaisin tähän lopuksi kiittää puolueemme ministereitä väsymättömästä työstään isänmaamme turvallisuuden hyväksi sekä kaikkien muiden puolueiden edustajia puolustusvaliokunnassa. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Nikkanen.