Raimo   Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2000 on nyt lähetekeskustelussa. Kun oikeuskansleri on paikalla, olen yleensä aina jotakin pyrkinyt tuomaan esiin, osittain yleistä ja osittain sille vuodelle kohdistuneita asioita, joissa nyt ainakin erään osalta on lähestytty, uskoisin näin, kaikkia eduskuntaryhmiä ja suurta joukkoa kansanedustajia.

Arvoisa puhemies! Ensiksi ihan yleisellä tasolla puhuisin ammattivalittajista. Erään lehtiartikkelin yhteydessä, jossa korkeimman oikeuden presidenttiä haastateltiin, itse oudoksuin hieman hänen haastattelujuttuaan. Tietysti on vaikea sanoa, mitä hän itse on toimittajalle kertonut, mutta hän toteaa sanatarkasti lehdessä kirjattuna: "Pahin tyyppi on sellainen ammattivalittaja, joka hakee korkeimman oikeuden ratkaisustakin tuomionsa purkua tai kantelee tänne. Sen jälkeen hän kirjoittaa oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vielä Strasburgiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sama juttu voi kiertää näin kymmeniä vuosia."

Minun mielestäni korkeimman oikeuden presidentti, jos hän näin on sanonut, on mennyt arveluttavalle tielle. Tiedän itse esimerkkejä, joissa jopa oma käsitykseni on toisenlainen kuin esimerkiksi korkeimman oikeuden käsitys. Se johtuu siitä, että se aineisto, jota silloin on ollut, on ollut puutteellista, mutta jostakin syystä ei haluta muuttaa päätöstä missään. Oikeastaan sitä kukaan muu ei pysty muuttamaan kuin purkuhakemuksen kautta korkein oikeus. Tämä on se ongelma, jota tavallinen kansalainen ei voi ymmärtää eikä tietääkään. Ihmisoikeustuomioistuin tietysti on oma lukunsa. Siellä tietysti jonkin verran asioita otetaan myös Suomesta käsittelyyn, mutta ne ovat aika vähäisiä.

Eräs asia, joka liittyy yleisesti varmasti laillisuusvalvontaankin, on tässä haastattelussa esille otetut kuva- ja äänitallenteet. Kun luin tämän jutun, tuli mieleen eräs sähköposti, joka eilen tuli ainakin minulle ja jonka käsittelemästä asiasta on mitä ilmeisimmin kanneltu myös Oikeuskanslerinvirastoon, nimittäin siitä, että äänitallenne todistajan lausuman osalta olikin epäonnistunut, taikka niin kuin siinä sähköpostissa väitettiin, epäiltiin sitä manipuloidun. Siihen en ota kantaa, mutta toteaisin vain sen, että silloin kun mennään yhä enemmän kuva- ja äänitallenteisiin, pitäisi kyllä varmistaa, että jos jotakin niiden osalta tapahtuu, ei menetetä oikeuksia juuri sen johdosta ainoastaan, koska kuitenkin asioiden oikeudenmukaisuudella on erittäin suuri merkitys.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti erään kansalaiskirjeen johdosta vuodelta 2000: Tämä asia oli noin vuosi sitten esillä, jolloin tästä asiasta käytiin laajempikin keskustelu, ja silloin oikeuskansleri muistamani mukaan ilmoitti, että hän tutkii tarkemmin ja selvittää asian. Mutta tämä saattaa olla nyt sellaisessa vaiheessa, että tähän ei kannata puolin eikä toisin oikein paljon kommentoida, koska näyttää siltä, että tässä on lähestytty jopa Helsingin hovioikeutta erään esittelijän osalta.

Arvoisa puhemies! Sitten varsinaiseen kertomukseen: Voisi todeta, että on valitettavaa, taikka sanoisin näin, että epäilen, että harva kansanedustaja menee läpi edes kursorisesti näitä kertomuksia, joita saamme sekä valtioneuvoston oikeuskanslerilta että eduskunnan oikeusasiamieheltä. Sanoisin näin, että ainakin itse omassa kansanedustajantyössäni ja lähinnä yksityisten ihmisten asioitten hoitajana täältä saa osviittaa erittäin moneen kysymykseen. (Ed. Karpio: Minä kävin läpi sen!) — Ed. Karpio lienee niitä harvoja, jotka varmasti käyvät läpi.

Ensimmäisenä ottaisin esiin erään mielenkiintoisen, taikka ei ehkä mielenkiintoisen, mutta asian, johon puutuin perustuslakivaliokunnan mietinnön yhteydessä vuoden 99 kertomuksen yhteydessä. Kiitän oikeuskansleria siitä, että sain sen apulaisoikeuskanslerin päätöksen, josta silloin puhuin. Kun menin läpi sivulla 74 olevaa tapausta, jäi vain itselleni mieleen se, kun puhutaan lainkäytöstä silloin, kun laki ei ole vielä voimassa. Tässä on todettu nyt nimenomaan, että hallintolainkäyttölakia ei kuitenkaan sovelleta valitukseen, joka on tehty ennen lain voimaantuloa annetusta päätöksestä. Siinä oli nimenomaan samanlainen tilanne, mutta taas toisaalta siinä sovellettiin lakia, joka ei ollut vielä saanut lainvoimaa. Mutta tämä oli vain pieni nyanssi.

Eräs asia, joka täällä on aika hyvin käsitelty minun mielestäni, on sen ohjaus, millä tavoin viranomaisten tulee vastata. Sitä käsitellään muun muassa sivulla 93. Minun mielestäni tämän suuntaiset asiat saisivat saada enemmänkin julkisuutta sen johdosta, että tällä on minun mielestäni suoraan viranomaisia ohjaava vaikutus.

Sivulla 106 jäin miettimään, mikä vaikutus saattaa olla, kun en tunne asiaa tarkemmin, uskonnollisella vakaumuksella työn vastaanottamisessa, kun todetaan, että työnhakijan uskonnollista vakaumusta tulisi pitää sellaisena syynä, joka oikeuttaa hänet kieltäytymään tarjotusta työstä menettämättä oikeuttaan työttömyyspäivärahaan. Kun en tunne tapausta, niin se herätti mielenkiintoisen kysymyksen, kuinka tätä voisi sitten laajemminkin mahdollisesti käyttää hyväkseen, ettei menetä päivärahaoikeuttaan.

Eräs asia, jota on käsitelty sivulla 159 taikka oikeastaan kahdessakin eri kohdassa, on sivistykselliset oikeudet ja kyläkoulut. Sanoisin näin, että monen kansanedustajan kannattaisi lukea tämä selvitys. Se antaa kyllä mielenkiintoisia viitteitä ja velvoitteita myös kunnan virkamies- ja luottamusmiesjohdolle lähinnä sen suhteen, millä tavoin asioita tulee pohtia silloin, kun harvaanasutuilla seuduilla lakkautetaan kyläkouluja. Mielenkiintoisesti asianomaisessa päätöksessä on kirjattu se, kuinka oikeuskansleri on viestittänyt niistä eteenpäin kunnille, ja todetaan myöskin, että päätös on lähetetty opetusministeriölle, Opetushallitukselle sekä lääninhallitukselle ja edelleen edellytetty, että se on lähettävä kuntien tietoon.

Arvoisa puhemies! Kun valo rupesi vilkkumaan ja on noin minuutti aikaa suosituksen mukaisesti, niin ottaisin viimeisenä esille asian, joka on vuosien saatossa täällä puhuttanut meitä enemmän ja vähemmän. Se on meitä kaikkia koskettava puolueiden ryhmäkuri, jota on käsitelty sivulla 47. Ymmärrän kyllä tietysti, että eduskuntaryhmä ei ole viranomainen tai muu vastaava, johon oikeuskanslerin valvontavalta ulottuisi, mutta hieman olisin kyllä toivonut jonkinlaista kannanottoa enemmän, vaikka, niin kuin, arvoisa puhemies, totesin, että tiedän sen, että eduskuntaryhmät jne., eivät ole sellaisia viranomaistahoja, joihin oikeuskanslerin käsi voi puuttua.

Mutta tosiaan kuitenkin hyvin voimakkaasti puhutaan myöskin uuden perustuslain 29 §:ssä niistä oikeuksista, joita kansanedustajalla on. Kun siellä todetaan, että vain perustuslakia tulee noudattaa eivätkä kansanedustajaa sido muut määräykset, niin jää vain joskus miettimään, eivätkö ne nyt aika kovia määräyksiä ole kuitenkin, vaikkakaan eivät viranomaistahon antamia määräyksiä. Ryhmän säännöissä todetaan, jos todetaan, mutta uskon, että ainakin joittenkin ryhmien osalta todetaan, että jos poikkeaa useamman kerran ryhmäpäätöksestä, joutuu jäähylle. Meillä on kokemuksia myös minun eduskuntakauteni ajalta useammista tapauksista, joissa (Ed. Leppänen: Omassa eduskuntaryhmässä?) — ei tässä nykyisessä, ei vielä — on jouduttu ikään kuin jäähylle, ja viime kaudellahan oli jopa niin, että perustettiin oma eduskuntaryhmä sen jälkeen. Jään vieläkin pohtimaan sitä, missä suhteessa se on perustuslakiin, että henkilö tavallaan suljetaan ulkopuolelle ryhmän työskentelystä. Se jääköön nyt pohdittavaksi yhä edelleen.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vistbackan ryhmäkuria koskevasta kysymyksestä ja muusta varmaan vielä keskustelu tämän iltapäivän aikana syntyy.

Kun nyt oikeuskanslerin tarkastuskertomusta käsitellään, on todettava, että viime vaalikaudella oikeuskanslerin toimenkuva muuttui perusteellisesti, kun ylimmät syyttäjäviranomaisen tehtävät siirrettiin Valtakunnansyyttäjänvirastolle ja oikeuskanslerin tehtävät osittain yhdessä eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa kohdistuvat nyt pitkälle valtion eri viranomaisten toimintojen valvontaan sekä erilaisten kantelujen tutkimiseen. Tarkastuskertomuksesta on myöskin todettava, että kansleri joutuu ottamaan kantaa eri viranomaisten esteellisyyteen vaikkapa kunnallisessa päätöksenteossa taikka oikeuden puheenjohtajan toimessa: onko puheenjohtaja ollut jäävi tekemään päätöstä.

Kertomuksesta on edelleen todettavissa, että kanteluiden määrät ovat edelleen lisääntymässä, mikä osoittanee kansalaisten valveutuneisuutta omista eduistaan ja heidän väittämistään oman oikeusasemansa loukkaamisesta. Ratkaisujen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että suurin osa tapauksista on ollut aiheettomia, koska reippaasti alle puolet kanteluista ei johda jatkotoimenpiteisiin.

Toimenkuvansa perusteella kansleri seuraa myöskin Suomen Pankin toimintojen sujumista ja siellä tehtävien töiden lainmukaisuutta. Mielenkiintoinen on myöskin oikeuskanslerin muistio viime syksyltä pankkivaltuustolle, jossa hän ottaa kantaa johtokunnan jäsenten lukumäärään ja siihen, kuinka mielekästä johtokunnan on toimia minimimäärällä eli kolmen jäsenen voimin. Epäsuorasti kansleri kehottaakin pankkivaltuustoa ryhtymään toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Hän toteaa, ettei ole asianmukaista jatkuvasti turvautua varajäseniin, joiden edellytykset perehtyä käsiteltäviin asioihin ovat rajoitetummat kuin varsinaisten jäsenten, kun johtokunnan jäsenten määrä on jatkuvasti pienin mahdollinen.

Kun selaili tarkastuskertomusta, tulivat siellä erityisesti esiin ne oikeudenkäyntiongelmat tuomioistuinlaitoksessa, jotka loukkaavat kansalaisten oikeusturvaa, tai ainakin kansalaiset kokevat niin, että heidän oikeusturvansa vaarantuu. Tyypillisimpiä tapauksia ovat asioiden ruuhkautumiset, joita lienee aikaansaanut uusi oikeudenkäyntimenettely ja asioiden entistä herkempi vieminen ylempiin oikeusasteisiin, jolloin taas hovioikeudessa käsittely tapahtuu suullisesti.

Tuntuu välillä siltä, että asianajajat syystä tai toisesta jatkavat prosessia ylemmissä oikeusasteissa, vaikka lopputulokseen ei olisi odotettavissakaan mitään muutosta. Kuuluuhan oikeuskanslerin tehtäväkenttään myöskin asianajajien toimintojen valvominen yhdessä Asianajajaliiton ohella. Muut asianajotoimintaa harjoittavat, liittoon kuulumattomat lakimiehet ovat kuitenkin oikeuskanslerin valvontavallan ulkopuolella, minkä koen epäkohtana, ja toivoisinkin kanslerin kommenttia tällaisiin asianajotoimintaa harjoittaviin lakimiehiin ja siihen, onko oikeuskanslerilla oikeutta puuttua heidän toimintaansa.

Toisaalta olisi myöskin hyvä kuulla vielä kanslerin kommentti siihen, onko kansalaisilla tänä päivänä mahdollisuus käydä oikeudenkäyntiä, vaikka maksuttoman oikeudenkäynnin mahdollisuutta on viime aikoina helpotettu, ja olisiko yleisten oikeusaputoimistojen tehtäväkenttää ja henkilöstöresursseja entisestään parannettava kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt kun oikeuskansleri on paikalla, näen tarkoituksenmukaiseksi tulla korokkeelle puhumaan eräästä yksityiskohdasta, joka on viime aikoina askarruttanut aika perusteellisesti monissa eri tapauksissa. Se liittyy osittain apulaisoikeuskanslerin kannanottoon kanteluasioiden käsittelyn kiirehtimisestä ympäristöhallinnon kysymyksissä. Kannanotossa on kiinnitetty huomiota siihen, että kanteluasia on ollut monessa eri paikassa käsittelyssä ja käsittely on viivästynyt.

Kertomuksessa todetaan, että "koska kuitenkin nyt puheena oleva asiakokonaisuus on ollut jo suhteellisen kauan" — en ole perehtynyt siihen, mitä tarkoittaa suhteellisen kauan — "vireillä edellä todetuissa viranomaisissa, apulaisoikeuskansleri kehotti saattamaan asiat kohtuullisessa ajassa päätökseen ja toimittamaan aikanaan antamansa ratkaisut Oikeuskanslerinviraston tiedoksi". Käsittelyn viivästyminen on todella tullut vastaan varsinkin viime aikoina monissa eri tapauksissa, ja valitettavasti se yleensä kiertyy hyvin suurelta osalta ympäristöhallinnon kysymyksiin.

Aika raflaava esimerkki on suojelualueiden toteuttaminen, josta olen myöskin oikeuskanslerilta aikanaan saanut kirjallisen vastauksen, joka ei kuitenkaan vienyt asioita eteenpäin. Meillä on 70-luvulla tehty valtioneuvoston päätös Soidensuojelun perusohjelmasta, joka on todella iso päätös ja on merkinnyt sitä, että periaatteessa sellaiset alueet ovat joutuneet toimenpidekieltoon. Maanomistajat eivät ole pystyneet omaisuuttaan hyödyntämään, eivät ole pystyneet myöskään kiinteistöjään kehittämään, ei ole pystytty rakentamaan teitä, ei ole pystytty ojittamaan eikä tekemään oikeastaan muutakaan. Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että kolmekymmentä vuotta kestää — tässä tapauksessa ei ole edes loppua vielä näkyvissä — asioiden käsittely ympäristöhallinnon, tässä tapauksessa ympäristökeskuksien, piirissä. Jos ajattelee omalle kohdalleen tällaista tilannetta, jossa oman omaisuuden kehittäminen ja hyödyntäminen pannaan jäihin kolmeksikymmeneksi vuodeksi tai määräämättömäksi ajaksi, niin tuntuu, että tässä puhutaan myöskin perustuslaillisista kysymyksistä. Jos kysymys on siitä, että siellä on sen verran byrokratiaa, ettei voida varoja siirtää joustavasti paikasta toiseen niin, että myyntineuvotteluja voitaisiin käydä maanomistajien kesken, niin tuntuu, että silloin säädöksissä tai tulkintaohjeissa on jotakin mätää. Toivoisin, että tähän asiaan todella paneuduttaisiin jatkossa.

Sitten on tullut Natura, ja tiedän, että Oikeuskanslerinvirastossa on tällä hetkellä useita kanteluita, joiden ratkaisua kai lähiaikoina voidaan odottaa sieltä tulevaksi. Myöskin tässä tapauksessa kysymys on siitä, että päätökset ovat viipyneet, asioiden valmistelu on ollut epätarkkaa, epäselvää, maanomistajien oikeuksia polkevaa jne. Mutta se, että ratkaisut viipyvät ja maanomistajat eivät tänä päivänäkään tiedä, mitä heidän alueilleen tulee tapahtumaan, on aiheuttanut jo aika ikäviä sairauskohtauksiakin tuolla maanomistajien keskuudessa.

Ympäristöviranomaisilta ei saada selkeitä vastauksia, miten asiat aiotaan hoitaa ja minkälaisella aikataululla ne aiotaan hoitaa. Annetaan lupauksia lunastusmenettelyn käynnistämisestä, annetaan lupauksia ostoneuvottelujen käynnistämisestä ja annetaan lupauksia vaihtomaatarjouksien tekemisestä. On tullut useita tapauksia vastaan, joissa siitä huolimatta, että ympäristöministeriö on korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittamissaan selvityksissä todennut, että tällaisia vakavia osto- ja vaihtomaaneuvotteluja käydään, mitään ei ole tapahtunut, mitään ei ole tehty. Näistä Natura-tapauksista minulla on parastaikaa yksikin parisataasivuinen tapaus, jossa tullaan varmasti oikeuskansleria lähestymään tämän asian tiimoilta.

Sitten on jotenkin surkuhupainen myöskin Forssan Konikallion liito-oravatapaus. Siellä on vanha yrittäjäpariskunta, joka on aikonut siinä vaiheessa, kun siirtyy eläkkeelle, hyödyntää metsä- ja maaomaisuuttaan sillä tavalla, että eläkkeelläoloajan turva säilyisi. Kysymys on sekä metsänhakkuu- että maa-ainestenottohakemuksesta. Hallinto-oikeus on antanut asiasta myönteisen päätöksen maanomistajan kannalta; myöskin korkein hallinto-oikeus on antanut asiasta päätöksen. Maanomistaja kuvitteli, että hän pystyy lähtemään alueella metsähakkuutoimenpiteisiin. Sitten tuli toimenpidekielto, ja hakkuutoiminta pysäytettiin.

Tässä tapauksessa vanhaemäntä on joutunut sairaalahoitoon sen takia, että henkinen rasitus on johtanut siihen pisteeseen, että hän ei ole enää jaksanut tätä prosessia pyörittää. Ne viestit, joita isännältä tulee, antavat myöskin aiheen olla huolestunut siitä, miten hänen mielenterveytensä tässä tapauksessa käy. Heitä simputetaan aivan selkeästi tässä tapauksessa ympäristöhallinnon ja oikeuslaitoksen toimesta. Pidän täysin kohtuuttomana ja käsittämättömänä, että tällaiseen tilanteeseen voidaan joutua. Jos meillä on korkeimman hallinto-oikeuden antama päätös asiasta, niin minä en ymmärrä, miten sama instanssi voi antaa tässä tapauksessa kielteisen päätöksen.

Kysymys on liito-oravasta, eikä ole edes varmuutta, onko sellaista sillä alueella viime vuosina näkynytkään. Minä tiedän sen, että tässä tulee vastaan EU sitä kautta, että kysymys on tiukasti suojeltavaksi määrätystä lajista, mutta jollakin tavalla meidän pitäisi pystyä huolehtimaan siitä, kun selvä tieto on, että liito-oravia esiintyy meidän valtakunnassamme joka puolella runsainakin määrinä, että suojelu ei johda siihen, että aina, kun liito-oravan ulosteita jostakin löytyy, alue pannaan toimenpidekieltoon ja ruvetaan neuvottelemaan, miten isosta rauhoitusalueesta sen ympärillä on kysymys. Tässä tapauksessa puhutaan siitä, että mahdollisen liito-oravan takia kymmenen hehtaaria pantaisiin suojelun piiriin. Liito-oravalla on liitimet, joilla se pystyy vaihtamaan paikkaa silloin, jos toinen paikka käy käsittämättömäksi. En tiedä, kuinka pitkälle asia kuuluu oikeuskanslerin hallintoon, mutta tässä tapauksessa kysymys on ihmisten kohtelusta. Siinä mielessä olisi toivottavaa, että myöskin oikeuskansleri ottaisi asiaan jollakin tavalla kantaa ja me pystyisimme EU:hun päinkin vaikuttamaan sillä tavalla, että nämä järjettömyydet täältä loppuisivat.

Sitten on yksi tapaus, joka on parastaikaa meneillään. Olen viimeksi tänä päivänä keskustellut ympäristöministeriön Pekka Salmisen kanssa asiasta, jossa Natura-alueen ulkopuolella on neljänkymmenen hehtaarin peltoalue, josta ainoa mahdollisuus johtaa kuivatusvedet pois on Natura-kohteelle. Viisi vuotta maatilayhtymän neljä osakasta ovat pyytäneet ympäristöhallinnolta tietoa siitä, voidaanko laskuoja perata vai mitä siellä aiotaan tehdä. Jos siellä ei pikaisesti päästä toimenpiteisiin, tila menee elinkelvottomaksi, koska vesi nousee pelloille. Nyt ei saada mistään sellaista päätöstä syntymään, jossa selkeästi todettaisiin, voidaanko oja perata vai ei, ja jos ei perata, mitä tapahtuu sen jälkeen.

Tässä tapauksessa ymmärrän kovasti maanomistajien kannan, kun he pitävät täysin käsittämättömänä, että tämän tyyppistä asiaa voidaan viisi vuotta vitkuttaa tekemättä siitä selkeää ratkaisua. Kysymys on ihmisten ammatinharjoittamisesta, ihmisten elämisestä. Tällaisen epävarmuuden tilan, missä joudutaan elämään, näen täysin kohtuuttomana, kun vielä ottaa huomioon sen, että ympäristöministeriö on lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle tämän Natura-kohteen osalta tehdyistä valituksista todennut, että laskuojan perkaus ei esty Natura-kohteen takia, koska vedet voidaan johtaa Natura-alueelle häiritsemättä sen vesitasapainoa. Siitä huolimatta, että tällainen lausuma on virallisesti ympäristöministeriöstä annettu, päätöstä asiasta ei synny. Tässä tapauksessa kysymys on ihmisten elämisestä ja toimeentulosta.

Olisi todella toivottavaa, kun täällä on kanteluasioiden käsittelyyn kiirehtiminen nyt kuitenkin tällä tavalla otettu esille, että Oikeuskanslerinvirasto pystyisi paneutumaan esimerkiksi tarkastusten perusteella tähän hiukan laajemmaltikin, koska tämä ongelma tuntuu jatkuvasti vaivaavan. Se tulee vastaan myöskin poikkeuslupahakemuksissa rakennuslupia myönnettäessä. Myöskin tässä tapauksessa viivästymiset näyttävät olevan aika kohtuuttomia. Ihmisillä on suunnitelmat valmiina, heillä on rahoitus valmiina, eikä päätöstä saada syntymään. Toivon, että Oikeuskanslerinvirastolla olisi aikaa jossakin vaiheessa perusteellisesti paneutua tämän tyyppisten asioiden eteenpäinmenemiseen. Kysymys on ihmisten oikeuksista ja siitä, miten he henkisesti myöskin jaksavat.

__________

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

__________

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2000 on mielestäni erittäin hyvin laadittu, ja siitä selviävät kaikki ne toimenpiteet, joita vuonna 2000 on suoritettu oikeuskanslerin toimesta.

Itse olisin puuttunut samaan asiaan kuin Suomen Asianajajaliitto, että hallituksen esitys julkisen oikeusavun uudistamisesta niin, että julkinen oikeusapu tulisi kattamaan 80 prosenttia kotitalouksista, on kannatettava. Samalla Suomen Asianajajaliitto kuitenkin vastustaa kahta uudistukseen sisältyvää yksityiskohtaa, joita liitto pitää yksilön oikeusturvaa heikentävänä. Uudistuksessa esitetään, että niin sanotuissa ulkoprosessuaalisissa asioissa julkista oikeusapua kansalaisille antavat ensi sijassa valtion virkamiehinä toimivat yleiset oikeusavustajat.

Valtion omistamat oikeusaputoimistot on täysin poikkeuksellinen järjestelmä EU:n piirissä. Suomi lienee ainoa Euroopan unionin jäsenvaltio, jossa ylipäänsä tällainen järjestelmä on tässä laajuudessa käytössä. Kaikissa muissa jäsenmaissa oikeusapua tarjoavat itsenäiseen ja riippumattomaan asianajajakuntaan kuuluvat itsenäiset asianajajat. On syytä mainita, että Norjassa katsottiin, ettei oikeusaputoimistoja ole syytä perustaa, koska valtion palveluksessa toimivat oikeusavustajat ovat vaarassa tulla rinnastetuiksi julkiseen valtaan. On perusteltu, että näin oikeudellisilta avustajilta vaadittava itsenäisyys on vaarassa.

Esitetty järjestelmä ei myöskään vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen henkeä, jonka mukaan yksilöllä on oltava oikeus itse valita oikeudellinen avustajansa. Esitetty järjestelmä on vastoin Euroopan neuvoston syksyllä 2000 hyväksymää suositusta asianajajan ammatin harjoittamisen riippumattomuudesta, jossa painotetaan, että kaikilla henkilöillä varallisuudesta riippumatta on oltava oikeus itsenäisten asianajajien tarjoamien oikeudellisten palvelujen tehokkaaseen saamiseen. Euroopan neuvoston suosituksen merkitystä on lähemmin tarkasteltu tässä Euroopan neuvoston asiakirjassa. Järjestelmä rajoittaa vähävaraisten kansalaisten oikeutta valita itse avustajansa ulkoprosessuaalisissa asioissa ja saattaa heidät oikeusavustajan itse maksavia kansalaisia huonompaan asemaan. Yksilön tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa ei ole suotavaa edistää yksilöitten eriarvoisuutta.

Ehdotettua valtion oikeusaputoimistojen monopolia on perusteltu kustannussyillä esittämällä, että valtion oikeusaputoimistot tuottavat palveluita yksityisiä edullisemmin. Tällainen näkemys ei perustu tosiasioihin. Yleisesti katsotaan, että yksityinen sektori tuottaa palveluja julkista valtaa tehokkaammin. Ruotsissa valtion omistamat oikeusaputoimistot lakkautettiin juuri siksi, että yksityisten asianajotoimistojen katsottiin tuottavan kansalaisten tarvitsemat oikeuspalvelut valtion omistamia asianajotoimistoja edullisemmin. Lisäksi on syytä todeta, että valtiolla on mahdollisuus palkkiotaksoja säätämällä varmistaa, etteivät pelätyt yksityisten avustajien kustannukset muodostu kohtuuttoman suuriksi.

Toinen periaatteellinen kysymys on esitys omavastuuosuuden jäämisestä yksityisen avustajan perittäväksi. Ehdotus on päinvastainen kuin nykyisin maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetussa laissa oleva järjestelmä, jonka mukaan valtio maksaa avustajan koko palkkion ja perii avustettavalta valtiolle tämän omavastuuosuuden. Tämä järjestelmä on toiminut hyvin, eikä valtiolle tältä osin liene koitunut luottotappioita. Kun valtion viranomainen vahvistaa hakijan omavastuuosuuden ja tällä tavoin oikeusavunsaajan maksukyvyn, olisi luonnollista, että valtio kantaa riskin tämän arvion oikeudellisuudesta.

Raimo Vistbacka  /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvin usein olen ollut ed. Kuosmasen kanssa samaa mieltä, mutta nyt olen täysin eri mieltä. Itse en voi ymmärtää lainkaan sitä, että esimerkiksi joku nakkivaras Alajärven käräjäoikeudessa voisi ottaa Helsingistä huippuasianajajan valtion kustannuksella, mitä ed. Kuosmasen puheenvuoro mitä ilmeisimmin edellyttäisi. Kyllä joku järki pitää olla siinä, millä tavoin veronmaksajien rahoja oikeusapuun käytetään. Uskoisin niin, että myöskin oikeusaputoimistojen henkilökunnan taso on sellainen, että se pystyy ja osaa puolustaa normaalijutuissa. Jokin suurempi juttu on asia erikseen, jossa vaaditaan erikoistuneita asianajajia. Silloin minä ymmärrän nimenomaan sen, että tällaisia henkilöitä voidaan käyttää.

Juha Karpio /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useasti olen minäkin ed. Kuosmasen kanssa aivan samaa mieltä näistä asioista, mutta nyt kun hän otti voimakkaasti kantaa asianajajamonopolin suhteen, rohkenen olla eri mieltä. Ed. Kuosmanen katsoo, että Suomessa tulisi yleisille oikeusavustajille monopoli hoitaa asioita. Eihän näin asia ole. Kyllähän kansalainen tänäkin päivänä voi valita, meneekö hän yksityisen asianajajan luokse vai yleiseen oikeusaputoimistoon. Asianajajia on hyvin harvassa paikassa kuitenkin Suomen maassa, ja kansalaisten oikeusturva, mikäli vain asianajajat olisivat käytettävissä, huononisi ehdottomasti. Myös palkkioissa, mistä tänä päivänä voidaan lukea tiedotusvälineistä asianajajien suhteen, on myös hyvinkin paljon kritisoitavaa.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ymmärrän aivan hyvin edustajien Vistbackan ja Karpion kannat tässä asiassa, koska he ovat vanhoja valtion virkamiehiä ja totta kai he puolustavat valtion järjestelmää. Mutta tässä on nyt nimenomaan kysymyksessä sellainen uudistus, että kansalaisen oikeusturva paranee ja riippumaton edustaja puolustaa oikeudessa eikä korkea valtion virkamies. Uskon näin, että esittämääni järjestelmään siirrytään muutaman vuoden sisällä, koska me aina otamme mallia varsinkin Ruotsista, jossa tämä on ainakin huomattu.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyydän saada kiittää varsin opettavista ja hyödyllisistä puheenvuoroista. Ne kyllä välittömästi otetaan huomioon.

Siltä osin, mitä esimerkiksi ed. Mäki-Hakola puhui tarkastuksista, meillä on tämän vuoden tarkastusohjelma jokseenkin valmis, mutta ensi vuoden tarkastuksissa hyvinkin on mahdollista perehtyä ympäristöhallinnon ongelmiin.

Sinänsä Natura-asiathan ovat tässä vaiheessa valtioneuvoston tasolla. Niin kuin tiedetään, valtioneuvostolle ei esitelty Naturan täydennystä kanteluiden johdosta. Kanteluiden tultua ratkaistuiksi on mahdollista palata esittelykysymykseen, riippuen tietysti, mihin kanteluratkaisuissa päädytään.

Suojeluohjelmien viipyminen on ollut varmasti todella tuskastuttava asia asianosaisille, mikä ei ole kunniaksi viranomaisille. Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä tehtiin 70- ja 80-luvulla suojelupäätöksiä poliittisella tasolla miettimättä lainkaan, miten ne maksetaan. Vasta oikeastaan 90-luvulla hallitus teki ratkaisun siitä, että suojeluohjelmien rahoitukseen ohjataan 3,5 miljardia markkaa, ja sitä kautta on sitten mahdollista päästä lunastuksiin, niin kipeitä kuin nekin ovat. En halua niitä sinänsä puoltaa sen enempää kuin mihin lainsäädäntö antaa mahdollisuuden.

Kertomuksessa esillä oleva kyläkouluasia on sikälikin merkityksellinen, että se, että lakkautuspäätöksissä ei voitu todeta suoraa lainvastaisuutta, perustuu siihen, että eduskunnan hyväksymien koululakien mukaan peruskoululaisen koulumatka voi päivittäin olla enintään kolme tuntia. Kansanedustajien suurin osa joutuu jatkuvasti matkustamaan ja tietää, kuinka raskas puolentoistakin tunnin päivittäinen matka, kahteen suuntaan tehtynä kolme tuntia, on aikuiselle ihmiselle. Minkälainen se on sitten peruskoulua käyvälle lapselle? Mutta tässä on eduskunta päättänyt, mikä on maksimimatkan pituus. Eduskunnan käsissä on päätöksen muuttaminen.

Ryhmäkuriasia on, ed. Vistbacka, todella vaikea. Ymmärrän perustuslaissa olevan kansanedustajan imperatiivisen mandaatin, että edustajaa ei sido mikään muu kuin oikeus ja totuus, sillä tavoin, että eduskuntayhteisöstä häntä ei voida poistaa muuta kuin sillä perusteella, että hän loukkaa näitä periaatteita. Mutta eduskuntaryhmä on edustajien vapaasti muodostama kokonaisuus, jonka jokainen jäsen sitoutuu hyväksymään sen säännöt. Siltä osin ei viranomaisella eikä oikeuskanslerillakaan ole mitään aihetta eikä mahdollisuutta puuttua asiaan. Eduskunta on aikoinaan itse tehnyt hyvin selväksi, kunnioitetun edeltäjäni Kai Kortteen aikana, että oikeuskanslerilla ei ole toimivaltaa puuttua eduskunnan toimielinten toimintaan. Tätä periaatetta kunnioitetaan tietysti viimeiseen saakka.

Suomen Pankin osalta, joka on Suomen eduskunnan valvonnassa, on todettava, että siellä olevat kansanedustajat, pankkivaltuutetut, ovat Suomen Pankin toimielin eivätkä eduskunnan toimielin. Siltä osin jo niin ikään arvostetun edeltäjäni Jorma S. Aallon aikana otettu käytäntö esittää, että avoimeksi tulleet korkeatkin virat on julkisesti kuulutettava, joten se kanta on voitu esittää.

Arvoisa puhemies! Kysymys asianajajavalvonnasta on hyvin vaikea ja monitahoinen. Omassa virastossani asianajajakanteluita tutkittaessa kyllä hyvin kipeästi tunnetaan se tosiasia, että on paljon lakimiehiä, jotka elinkeinotoiminnassa antavat ihmisille oikeusapua, jota mikään taho ei voi valvoa. Ne, jotka haluavat liittyä Asianajajaliittoon, alistuvat suhteellisen ankaraan valvontaan, joka oikeuskanslerin osalta on välillistä. Meidän valvontavelvollisuutemme kohdistuu Asianajajaliittoon eikä yksittäisiin asianajajiin juuri sen takia, että voidaan pitää ammattikunnan itsenäisyys ja riippumattomuus täydessä kunniassa.

Eduskunnan kädessä on sekin, millä tavalla mahdollisesti lainsäädäntöä muutetaan. Eduskunta on toistuvasti vuosikymmenten mittaan torjunut ajatukset asianajajamonopolista, asianajajapakosta, hyvin, sinänsä myös ymmärrettävin perustein. Tämä on poliittinen kysymys, johon en pysty ottamaan sen pitemmälle kantaa. Totean vain, mikä tämä tilanne on.

Sinänsä me virastossa seuraamme myös asianajajatoiminnan kehitystä, ja Asianajajaliittoon on oltu yhteydessä esimerkiksi sen johdosta, että suuret tilintarkastustoimistot palkkaavat jatkuvasti juristeja tehtäviin, jotka lähentelevät ja ovat puhtaita asianajotehtäviä. Nyt tilintarkastustoiminnan ja asianajajatoiminnan valvonnan rajat on hyvin tarkkaan käytävä lävitse. Asianajajaliiton piirissä ollaan valmistelemassa myös kurinpitojärjestelmän uudistamista yksinkertaistettuun suuntaan, mihin ainakin tähän mennessä virastossamme on suhtauduttu hyvin myönteisesti, koska tässä on tiettyjä vaikeuksia ihmisten ehkä havaita näitä kaikkia menettelyn yksityiskohtia ja vaiheita.

Oikeudenkäyntimenettelyn nopeutusta on oikeusministeriön toimeksiannosta selvitetty ja selvitetään parastaikaa. Olettaisin, että tässä ollaan saavuttamassa ratkaisuja, jotka tuottavat tulosta. Ehkä hovioikeusmenettelyn perinpohjaisuudessa on menty liian pitkälle lainsäädäntöä uudistettaessa. Mutta tämä on kysymys, joka todellakin oikeusministeriön jo ajat sitten asettamassa valmisteluelimessä on selvitettävänä. Siinä yhteydessä on tietysti mahdollisuus selvittää näitä yksityiskohtia ääni- ja kuvatallenteiden säilymisestä. On todella kohtalokasta, jos manipulointia voi tapahtua tai ne tuhoutuvat. Ehkä siinä suhteessa opintokäynti ja tutustuminen eduskunnan erinomaisesti toimiviin tallennuslaitteisiin on paikallaan, ja sitten pitää katsoa, mikä se kustannus tuomioistuimelle voisi olla tämän tilanteen korjaamisesta.

Ed. Mäki-Hakolan esille ottamia tapauksia Forssasta ja veden johtamisesta en valitettavasti tunne. En voi tähän ottaa muuta kantaa kuin todeta sen, että mahdollisesti sitten, kun ympäristöhallinnon tarkastustoiminta pääsee liikkeelle, niitä voidaan selvittää.

Naturan osalta totean vielä sen, että osittainhan päätöksenteko on Euroopan unionin komissiossa siltä osin kuin siellä on lainvoimaiset esitykset sisällä. Viipymiset ihmisten asioiden hoitamiseksi voivat johtua siitä, että odotetaan sitä päätöksentekoa, joka valitettavasti ei enää ole Suomen viranomaisten käsissä.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Ed. Vistbacka otti esille kysymyksen oikeuskanslerin kertomuksen merkityksestä. Tiedän hyvin, että eduskunnalle tulevien asiakirjojen läpi selaaminen on yksittäiselle ihmiselle ylivoimainen tehtävä. Yksinkertaisesti päivän hetket eivät riitä sivujen kääntämiseen. Me ymmärrämme aina tämän oikeuskanslerin kertomuksen merkityksen hyvin monitahoiseksi. Se on eduskunnalle, erityisesti perustuslakivaliokunnalle, tilinteko siitä, mihin toimivaltaa ja niitä taloudellisia resursseja, joita tähän virastoon vuosittain eduskunnan päätöksellä annetaan, on käytetty. Ne antavat yleiskuvan siitä, minkälaisia ongelmia ihmiset kokevat omassa tilanteessaan. En voi puuttua korkeimman oikeuden eläkkeelle lähtevän presidentin haastatteluun, mutta totean omasta puolestani, ja tästä on monesti eduskunnan oikeusasiamiehen ja hänen virastonsa kanssa keskusteltu, että mitään valitusten luokittelua ei ole. Jokainen ihminen, joka kirjoittaa meille, kirjoittaa omassa asiassaan, ja se on hänelle tärkeä. Sillä voi olla taloudellinen arvo, joka voi vaihdella hyvin suuresti, tai muulla tavoin ulkopuolelta katsoen, mutta me lähdemme siitä, että ihminen on halunnut saattaa sen meidän selvitettäväksemme ja sen parhaamme mukaan selvitämme. Näitä asioita kertomuksessa esille tuotaessa voidaan siis kuvata tällaista ehkä yleistä yhteiskunnallista oikeudellista ongelmakenttää.

Tällä kertomuksella on myös merkitystä virkamiehille. Tätä jaetaan suhteellisen paljon juuri siinä tarkoituksessa, että virastoissa voidaan todeta, minkälaisia oikeudellisia sudenkuoppia työssä voi olla, ja pystytään ehkä niitä välttämään. Esteellisyyttä koskevat ratkaisut ovat siinä mielessä tärkeitä, että jokainen virkamies itse joutuu miettimään esteellisyytensä ja tätä kautta voidaan levittää tietoa. Tietysti pientä ylpeyttä aina tuntee, jos näkee oikeustieteellisessä tutkimuksessa viitatun tähän kertomukseen. Tällä tavoin kertomuksella, vaikka se vuosittain annetaan, vuosittain käsitellään, saattaa olla vaikutusta hyvinkin pitkän ajan kuluessa. Omissa ratkaisuissamme esimerkiksi saatamme etsiä 20—30-luvun kanslereiden ratkaisuja, jotta voimme pitää myös linjan esillä.

Arvoisa puhemies! Toistan kiitollisuuteni tästä keskustelusta. Seuraavassa vaiheessa perustuslakivaliokunta antaa meille sitä opastusta, johon tämä kertomus antaa aiheen.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Niin kuin omassa puheenvuorossani totesin ryhmäkuriasiasta, ymmärrän sen tilanteen, että asia varmasti on näin. En kritisoinut nimenomaan sitä lainkaan. Minulla on sellainen käsitys, että myös hyvin pitkälle eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa on samanlainen näkemys. Tuossa keskustelin perustuslakivaliokunnan jäsenen ed. Johannes Leppäsen kanssa ja ymmärsin, että hän ainakin on yrittänyt ottaa asian esille perustuslakivaliokunnassa, että saataisiin valtiosääntöasiantuntijoiden ja muiden näkemys tähän asiaan. Minun mielestäni — tämä ei nyt tietysti, arvoisa puhemies, minua koske, koska minä en itseäni erota omasta ryhmästäni — jos erotetaan ryhmästä, kyllä jollakin tavalla näitä oikeuksia menee, ainakin taloudellisia oikeuksia: ryhmä saa kuitenkin ryhmärahan, vaikka pitää edustajan ryhmän ulkopuolella. Mutta nämä ovat niitä asioita, joita toivoisin, että perustuslakivaliokunta nyt tämän kertomuksen yhteydessä käsittelisi ainakin joiltakin osin.