8) Työttömyysturvalaki
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä on rinnakkaislakialoite
työttömyysturvalakiin. Lakialoitteessa esitän
kuntouttavan työtoiminnan osalta sitä, jotta myös
työmarkkinatuella oleva henkilö voisi saada ylläpitokorvausta
7 euroa. Tässä on nimittäin sellainen
epäkohta olemassa, että kun kuntouttavaan työtoimintaan
tullaan kahta kautta, toiset tulevat työmarkkinatuen kautta
ja toiset toimeentulotuen kautta, niin toimeentulotuella oleva ihminen
saa kuntouttavassa työtoiminnassa 7 euroa, mutta työmarkkinatuella
oleva saa 5,05. Tässä on eriarvoistava tekijä. Minusta
tämä pitäisi ehdottomasti korjata.
Historia on siinä, jotta alun perin, kun työttömyysturvalaki
ja budjettikäsittely lähti työministeriöstä,
se oli korjattu sillä tavalla, jotta olisi ollut yhdenvertainen,
mutta budjettiriihessä kuulemma punakynä oli vetänyt,
raha oli tullut vastaan ja tämä seikka on tähän
jäänyt. Minusta tämä on ehdottomasti
nyt eduskunnassa korjattava, koska tästä muuten
voi tulla ja tuleekin valituksia jatkossa yhdenvertaisuudesta, koska
molemmat naapurit voivat olla saman toiminnan piirissä,
mutta toiselle kustannusten korvaus onkin lähes 2 euroa
pienempi. Sen takia minä odotan, että eduskunta
sen korjaisi, ettei oikeuskanslerin eikä muiden tahojen
tarvitse sanoa, että tässä on syrjivä lainsäädäntökäytäntö olemassa.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Kuntouttava työtoiminta on hyvin
tuore asia ja hyvin positiivinen asia, vaikka tietenkin jokaisessa
uudehkossa toiminnassa on monesti aina pientä liikekitkaa
aluksi ja varmasti myöskin resurssien puutetta.
Ed. E. Lahtelan aloitteessa on se erittäin hyvä puoli,
että eriarvoisuutta ei ole ratkaistu sillä tavalla,
että on tehty keskiarvo näistä summista, vaan
on nimenomaan lähdetty siitä, että nostetaan
ylemmälle tasolle, koska on kysymys henkilöistä,
joilla ei todellakaan ole suuria rahoja käytettävissä.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Esa Lahtela tuntee nämä asiat
erittäin hyvin työasiainvaliokunnan jäsenenä ja
puuttuu usein nimenomaan tuolla valiokuntatyöskentelyssä tällaisiin
kohtiin, jotka näiden edunsaajien — kansalaisten,
työntekijöiden, työttömien — kannalta ovat
merkittäviä. Minä ajattelen näin,
että myöskin luo sitten sitä luottamusta
meihin poliitikkoihin, jos me puutumme näihin epäkohtiin,
jotka jostain syystä ovat jääneet, niin
kuin tässä, kun sanotaan, että budjettiriihessä on
jäänyt vaille huomiota. Tuskin tahallisesti tällaista
virhettä on tehty.
Mutta olettaisin näin, että tämän
tyyppinen korjaus pitäisi käsitellä ikään
kuin teknisenä toimenpiteenä, niin että tämä epäkohta
korjattaisiin, koska tässä selkeästi
tulevat olemaan nämä tietyssä elämäntilanteessa
olevat ihmiset eriarvoisessa asemassa. Kyllä oikeudenmukaisuuden pitää olla
se lähtökohta, jota tällä tavoitellaan. Erittäin
lämpimästi kannatan tätä ed.
Esa Lahtelan lakialoitetta ja ennen kaikkea sitä, että se
otettaisiin välittömästi käsittelyyn,
koska minusta ei pitäisi olla poliittisesti vaikeuksia
tätä ikään kuin teknistä virhettä,
näin itse tulkitsen, korjata, tätä 2
euron eroa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Seivästö totesi
ihan oikein tuossa ongelmatiikan ja ed. Hiltunen kanssa siinä mielessä,
että nämä ovat ihmisiä, jotka
ovat pitkäaikaistyöttömiä. Se todistaa,
että he ovat jo pudonneet ansiosidonnaiselta tuelta tai
koskaan eivät ole päässeetkään
ansiosidonnaiselle, ovat pudonneet perusturvalle elikkä työmarkkinatuelle,
ja toimeentulotuki on se ihan vihoviimeinen tuki. Sehän
kuvastaa, että nämä ovat kuitenkin heikossa
taloudellisessa asemassa olevia ihmisiä.
Siinä mielessä se eriarvoistaminen vielä näiden
ihmisten osalta on hassua. Miksi jätetään semmoisia
rakenteita, mitkä aiheuttavat jo luonnostaan katkeruutta?
Miksi on toinen huonommassa asemassa? Nimittäin tällä hetkellä tämä systeemi
on jo käytössä. Se historia juontaa juurensa
siitä, jotta silloin aikanaan, kun kuntouttava työtoiminta
ja siihen ylläpitokorvaus tehtiin, sitä toista
puolta ei älytty korjata.
Nyt se on sitten tajuttu kuulemma keväällä. Työministeriöstä todettiin,
että he huomasivat tämmöisen virheen.
Mutta, ikävä kyllä, sitä pitää ihmetellä,
minkä takia budjettiriihessä voi olla niin kylmäkiskoista
porukkaa, jotta ei tämmöistä yhdenvertaisuutta
oteta huomioon, vaan vielä niitä heikompia kurjistetaan
ja tehdään tämmöinen juttu.
Vaikka 1,95 euroa on pieni raha meille täällä,
niille ihmisille se on aika merkittävä.
Keskustelu päättyy.