Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain valmistelu on kulkenut hyvin pitkän tien. Vanhusasioihin erikoistunut emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä teki asiasta jo aikoinaan ehdotuksen ministeri Hyssälälle. Asia ei silloin edennyt. Viime hallituskauden lopussa edeltäjäni, ministeri Risikko, aloitti vihdoin kauan kaivatun lain valmistelutyön silloisen opposition välikysymykseen antamansa vastauksen lupauksen mukaisesti. Tuon työn hedelmänä syntynyt lakiluonnos lähetettiin laajalle lausuntokierrokselle juuri ennen viime kevään hallitusneuvotteluja. Palautetta tuohon lakiluonnokseen tuli peräti 330 sivua. Ministeri Risikon seuraajana tuo palaute tuli minun työpöydälleni kesällä 2011, ja kuten hyvään lainvalmisteluun kuuluu, pidin tärkeänä, että saatu palaute otetaan huomioon myöskin lain jatkovalmistelussa.

Kun viime syksynä nimesin työryhmän jatkamaan edeltäjäni aloittamaa työtä, halusin siihen mukaan todellisia vanhustenhuollon asiantuntijoita. Olinkin hyvin tyytyväinen, kun vanhuspalvelujen puolesta elämäntyönään taisteleva Sirkka-Liisa Kivelä otti haasteen vastaan. Sain mukaan myös eduskunnan entisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion sekä Eläkkeensaajien Keskusliiton Arja Ojalan ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Vappu Taipaleen. Mukana olivat myös työntekijöiden, Kuntaliiton, valtiovarainministeriön ja Elinkeinoelämän keskusliiton edustajat.

Tähän alkuun onkin paikallaan kiittää kaikkia lain valmisteluun osallistuneita henkilöitä. Paitsi työryhmään osallistuneet myös koko se laaja kirjo, lausunnoillaan lakiesityksen valmisteluun osallistunut joukko erilaisista järjestöistä aivan tavallisiin kansalaisiin, tulee jäämään historiaan porukkana, joka sai tämän lain aikaan. Kiitos myös sosiaali- ja terveysministeriön omille, lain valmistelusta vastanneille virkamiehilleni. Tämä on todella laajalla porukalla valmisteltu laki, eli kiitos teille kaikille.

Nyt vihdoinkin vanhuspalvelulaki on täällä eduskunnassa käsittelyssä. Lain virallisesta nimestä näkyy, että kysymys on kahdesta tärkeästä asiakokonaisuudesta. Lain virallinen nimihän kuuluu Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Tuttavallisemmin tässä yhteydessä tulen kutsumaan tätä lakia vanhuspalvelulaiksi. Eli kysymys on kahdesta tärkeästä asiakokonaisuudesta: koko ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä siitä, miten turvata laadukkaat palvelut niille iäkkäille henkilöille, jotka eivät enää selviydy omin avuin vaan tarvitsevat tukea meidän palvelujärjestelmästämme.

Edellisessä lakiluonnoksessa, viime hallituskaudella valmistellussa lakiluonnoksessa, palveluiden saannin ikärajaksi oli laitettu 75 vuotta. Henkilöstömitoituksesta siinä ei puhuttu lainkaan, eikä siihen sisältynyt sanktion mahdollisuutta. Lausuntokierroksella näihin seikkoihin kiinnitettiin huomiota. Uudessa esityksessä ikärajaa ei ole, vaan vanhuspalvelulaki koskettaa kaikkia vanhuuseläkkeeseen oikeutettuja. Henkilöstömitoituksesta on oma pykälänsä, tosin ilman numeerista mitoitusta, ja sanktioista on niin ikään oma pykälänsä.

Arvoisa puhemies! Kunnan yleisiin velvollisuuksiin tulee tämän lain myötä kuulumaan palveluiden riittävyyden ja laadun vuosittainen arviointi. Tähän tarkoitukseen täytyy kerätä asiakkailta ja myöskin henkilöstöltä palautetta, joka laitetaan julkisesti nähtäväksi. Riittävien voimavarojen varaaminen ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tukemiseen sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluihin, se myöskin, on velvoitteena tässä laissa. Velvoitteena on niin ikään riittävän ja monipuolisen asiantuntemuksen hankkiminen näihin tarkoituksiin. Palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta täytyy huolehtia, ja toki myöskin asiakkaan kielelliset oikeudet on turvattava. Vanhusneuvosto tulee lakisääteiseksi velvollisuudeksi kaikkiin Suomen kuntiin, ja sen toimintaedellytysten ja vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi heillä täytyy myöskin olla asema siinä päätöksenteon koneistossa.

Hyvinvointia tukevina palveluina kunnassa on oltava tarjolla matalan kynnyksen neuvontapalveluja. Kunnan pitää myös järjestää hyvinvointia tukevia terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä niitä tarvitseville. Tässä on hyvä huomioida, että nyt lakiesityksessä korostettu sääntely on laajempi ja velvoittavampi kuin terveydenhuoltolain säännös iäkkäiden neuvontapalveluista, ja tältä osin terveydenhuoltolaista voidaan tätä koskeva pykälä nyt poistaa. Lain kautta vahvistuu myöskin ikäihmisten oman äänen kuuluminen ja vaikutusmahdollisuudet niin yksilötasolla kuin sitten myöskin kunnan poliittisessa päätöksenteossa.

Arvoisa puhemies! Lain yleisenä periaatteena on, että palveluiden on oltava laadukkaita, oikea-aikaisia ja riittäviä. Palvelut on toteutettava niin, että ne tukevat iäkkään henkilön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta sekä ehkäisevät ennalta muuta palveluntarvetta. Meillä Suomessa on valitettavasti palveluiden painopistettä päästetty siirtymään kaikkein raskaimpaan hoitoon ja hoivaan terveyden edistämisen ja ylläpidon sijaan. Ennaltaehkäisyyn ja oikea-aikaiseen hoitoon ei ole panostettu riittävästi, mikä on osaltaan johtanut myös ikääntyneiden kasvavan laitoshoidon tarpeeseen. Kuitenkin meillä on tietoa riittämiin siitä, miten ennaltaehkäisyllä, varhaisella puuttumisella, kuntoutuksella pystytään estämään ennenaikainen toimintakyvyn heikkeneminen. Tätä tietoa löytyy niin suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin tutkimuksesta.

Jokaisella iäkkäällä pitäisikin olla oikeus toimiviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Tämä on paitsi ihmisoikeuskysymys myös taloudellisesti hyvin järkevää. Nyt käsittelyssä oleva vanhuspalvelulaki korostaa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ylläpitämistä, palveluiden oikea-aikaisuutta, hoitoketjujen toimivuutta ja ennen kaikkea ihmisen huomioimista kaikissa tilanteissa.

Pitkäaikainen hoito on tämän lain myötä järjestettävä ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa asuinpaikassa ja laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet. Pitkäaikainen hoito on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Tämä todellakin on tässä lakikokonaisuudessa näillä sanoilla mukana. Iäkkäälle asiakkaalle on järjestettävä mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen, sen ylläpitämiseen ja mielekkääseen, hyvinvointia edistävään toimintaan. Tämä seuraava kohta on hyvin tärkeä nyt viimeaikaisten uutistenkin valossa: iäkkäille puolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä. Lisäksi pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyys on turvattava tämän lain puitteissa.

Lakiesityksessä painotetaan palvelutarpeiden monipuolista ja moniammatillista selvittämistä yhteistyössä iäkkään henkilön itsensä kanssa tai hänen omaistensa kanssa. Se on lähtökohta oikeanlaisten ja riittävien palveluiden toteutumiselle. Se, millä tavalla ihminen itse subjektiivisesti näkee sen palvelutarpeensa, täytyy tämän lain myötä myöskin ottaa huomioon.

Palvelusuunnitelmaan kirjataan iäkkään yksilöllisiä tarpeita vastaava palvelukokonaisuus. Vaihtoehdoista on neuvoteltava iäkkään henkilön kanssa, ja hänen näkemyksensä on siis myös kirjattava tähän palvelusuunnitelmaan. Palvelujen riittävyyden määrittelyn perustana on pidettävä palvelutarpeen selvittämistä ja palvelusuunnitelmaa. Tarkoituksena on, että iäkkäälle henkilölle järjestetään vähintään palvelusuunnitelman mukaiset palvelut. Tämä on todella tärkeää. Tässäkin salissa on useaan otteeseen peräänkuulutettu sitä, että iäkkäillä ihmisillä täytyy olla oikeus palvelusuunnitelman mukaisiin palveluihin. Nyt tässä laissa — siinä kirjauksessa, joka teillä on nähtävillä — tämä kohta on tehty niin tiukaksi kuin mahdollista, ja se on myöskin oikeusministeriön näkemyksen ja Oikeuskanslerinviraston näkemyksen mukaisesti katsottu niin, että se on tiukin mahdollinen tässä tilanteessa.

Säännös vastuutyöntekijästä vahvistaa iäkkään henkilön asemaa palveluiden saajana. Vastuutyöntekijä on nimettävä iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee apua palveluidensa toteutumiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Vastuutyöntekijän on muun ohessa seurattava palvelusuunnitelman toteutumista ja iäkkään henkilön palvelutarpeiden muutoksia. Tämä on tehtävä säännöllisesti, ja on reagoitava oikea-aikaisesti näihin palvelutarpeen muutoksiin.

Iäkkään henkilön palvelujen saantia varmistaa säännös, jonka mukaan tietyillä viranomais- ja muilla tahoilla on myöskin velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään henkilön palvelutarpeesta sosiaalihuollon viranomaiselle. Eli aina, kun iäkäs henkilö on esimerkiksi kotiutumassa terveydenhuollon toimintayksiköstä, tästä asiasta on hyvissä ajoin ilmoitettava sosiaalihuollon viranomaisille niin, että kun hän on kotiutumassa, hänellä on sitten siellä jo valmiiksi katsottuna, minkälaisia tukipalveluita hän tarvitsee, jotta hänen kotona selviytymisensä edellytykset täyttyisivät.

Palveluiden laadun varmistamista koskevat säännökset tässä laissa ohjaavat sekä yksityisiä että kunnan toimintayksikköjä. Tähän asti tämä on koettu epäkohdaksi, että yksityisiä ja julkisia laitoksia on kohdeltu eri tavalla. Toimintayksikkö on tässä laissa määritelty niin, että se tarkoittaa myös esimerkiksi kotipalveluita, eli myöskin koti on tässä mielessä katsottu toimintayksiköksi, jossa lain mukaan pitää olla riittävä henkilöstömäärä. Ammattitaitoisen henkilöstön riittävä määrä on kaiken kaikkiaan laadukkaiden palveluiden keskeinen edellytys, tapahtuu se hoito ja hoiva sitten missä tahansa paikassa.

Henkilöstön määrästä säädetään lakiehdotuksen 19 §:ssä. Henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen on vastattava toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palveluntarvetta. Ympärivuorokautista hoitoa tarjoavassa yksikössä on oltava henkilöstöä kaikkina vuorokaudenaikoina, ja lakiehdotukseen sisältyy myös valtuus antaa henkilöstömitoituksesta tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Arvoisa puhemies! Hallituksen budjettiriihessä linjattiin, että ympärivuorokautisen hoidon laatua tullaan ensivaiheessa varmistamaan seuraamalla nykyisten laatusuositusten toteutumista. Samaisessa budjettiriihessä päätettiin myös hoitaja-alimitoituksen nollatoleranssista, ja tämä on todella tärkeä asia. Mikäli vuoden 2014 aikana löytyy Suomesta edes yksi sellainen ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa tarjoava laitos, jossa alitetaan nykyinen vähimmäismitoitus, joka on siis 0,5, niin silloin vuoden 2015 alusta astuu voimaan asetus, jossa säädetään henkilöstömitoituksesta, mutta myös muista laadullisista tekijöistä, jotka vaikuttavat siellä ympärivuorokautisessa hoidossa ikääntyneiden ihmisten palveluiden laatuun.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että olen asettanut työryhmän tekemään myös kotiin vietävien palveluiden, kotipalveluiden, laatusuositukset. Niitä ei valitettavasti ole Suomessa ollut aikaisemmin. Tämä laatusuositusten uudistamiseen asetettu työryhmä on jo aloittanut työnsä, ja tämä heidän työnsä tulos astuu voimaan laatusuositusten muodossa samaan aikaan kuin laki 1.7.2013.

Henkilöstön lisäksi palveluiden laadun tärkeitä osatekijöitä ovat myös osaava johtaminen ja asianmukaiset toimitilat, joista myös on perussäännökset käsillä olevassa lakiesityksessä. Sosiaali- ja terveysministeriössä on tehty arvioita ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon menojen kehityksestä vuoteen 2060 saakka. Tässä tähdentäisin, että nykyisellään ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon kustannuksissa, kun ne ovat noin reilu prosentti bruttokansantuotteesta, on huomioitava, että mikäli Suomi ei ala panostaa toimintakyvyn ylläpitoon ja näin vähennä raskaamman hoidon tarvetta, ympärivuorokautisen pitkäaikaishoidon menojen bruttokansantuoteosuus nousee lähelle 3,9:ää prosenttia vuoteen 2060 mennessä. Ikääntyneiden hoidossa ja hoivassa on siis kertakaikkisesti saatava aikaiseksi tätä painopisteen muutosta myös talouden kestävyyden näkökulmasta. Vanhuspalvelulaki on siis merkityksellinen laki hyvin monesta kulmasta katsottuna.

Arvoisa puhemies! Jos haluamme rakentaa hyvinvointia vauvasta vaariin, vaatii se erityistä herkkyyttä tunnistaa myöskin hyvinvoinnin juuret. Tähän tarvitaan enemmän kuin vain sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden kehittämistä. Yhteisöt kehittyvät vain yhteisellä tekemisellä. Erilaiset keinotekoiset raja-aidat joutavat roviolle. Yhteiskunnan jakaminen lasten, nuorten, aikuisten, erityisryhmien ja vanhusten siiloihin on auttamattoman takapajuista ajattelua. Niin ikään eri hallinnonalojen on ruvettava näkemään työnsä kokonaisuuksien kautta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ohella ikääntyvien näkökulmasta merkittäviä ratkaisuja tehdään asumis-, kulttuuri-, liikenne-, sivistyspalveluiden sekä yhdyskuntasuunnittelun alueilla. Järjestösektorilla ja elinkeinoelämän ratkaisuilla on myös erityisen tärkeä osa kokonaisuuden toimivuudessa, kuten myös sillä, miten itse kukin meistä asenteellisesti suhtautuu iäkkäisiin kanssaihmisiimme. Yhteiskunta on meidän kaikkien yhteinen asia. Myös tämä näkyy vanhuspalvelulaissa velvoitteena ottaa ikääntyneiden asiat huomioon kunnallisessa päätöksenteossa laajemmin kuin vain sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksinä.

Arvoisa puhemies! Odotan mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua täällä salissa. Niin valiokuntien kuin koko eduskunnan osallistuminen tähän lain viimeistelyyn on todella tärkeää. Kuten totesin puheen aluksi, tämä laki on tullut tänne eduskuntaan porukalla valmisteltuna. Nyt on tämän viimeisen vaiheen porukan eli tämän salin ja valiokuntien käsittelyn aika. Toivottavasti jokainen tässä salissa istuva katsoo joskus myöhemmin ajassa taaksepäin ja voimme todeta ylpeydellä, että me teimme sen.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt on se aika, että tämä kauan odotettu, toivottu laki saa sellaisen muodon kuin se voi vain näissä oloissa saada, laki, joka on varmasti meille kaikille tärkeä, eikä vain meille täällä, vaan niille sadoilletuhansille suomalaisille, jotka odottavat, että heidän asemansa yhteiskunnassa tulee varmistettua ja vietyä eteenpäin.

Laissa on yksi aivan olennainen iso asia, ja se on se, että meillä kirjoitetaan lakiin kohta, missä todetaan, että ihmisen paras paikka on asua kotona. Se on samalla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yksi selviytymistarina. Mutta, arvoisa ministeri — mutta, mutta, mutta ja mutta — kun jotain puuttuu, puuttuu kaikki. Nyt eivät kauniit puheet, korulauseet, tahtotilat, korkealle nostettu rima, jos se sieltä putoaa jo lähtövaiheessa, riitä. Arvoisa ministeri: missä ovat ne eurot, joilla tämä laki ihan oikeasti saadaan täytäntöön laitettua?

Laila Koskela /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulakiin on kirjattu tuo mitoitus 0,5, jota ei yhdenkään hoitolaitoksen kohdalla tule alittaa. Kysynkin: miten menettelette tilanteessa, jossa virallinen mitoitus osastolla on tuo 0,5 mutta on sairaslomia, muita lomia, äitiyslomia ja näihin ei oteta sijaista? Tällöin käsittääkseni osasto toimii vajaalla miehityksellä.

Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todellakin hienoa, että viimein tämä ikäihmisten hyvinvointia parantava lakiesitys on annettu. Kokoomus puolusti vahvasti hallitusohjelmaneuvotteluissa, että saimme rahoitusta tälle laille, ja nyt on tärkeätä, että tämä pikaisesti etenee.

On tärkeätä, että ikäihmisten oikeutta palveluihin vahvistetaan. Kysyisin ministeriltä: miten se tapahtuu tässä niin, että kunnat todella joutuvat tätä oikeutta miettimään, miten se palvelutuotannossa toteutuu? Toinen kysymys on: Alun pitäen, kun lakia on suunniteltu, on ollut tärkeätä, että ikäihmisten toimintakykyä pystytään edistämään ja ennalta ehkäiseviä palveluja parannetaan. Miten tämä näkyy tässä lainsäädännössä, ja miten eurot muun muassa siihen kohdentuvat?

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla on tuossa puheenvuoro, mutta tässä yhteydessä kysyn vain yhden asian. Kun siellä laissa luvataan, että vanhuksille turvataan kiireellinen hoito, ja nyt suurissa kaupungeissa niin kuin Helsingissäkin ovat tuttuja nämä yölliset ambulanssirallit ja huoli on siitä, kuinka me saamme geriatriaa sinne päivystykseen, onko mahdollista, arvoisa ministeri, että me saisimme sinne päivystyksiin sairaaloihin myös moniammatillisen tiimin nimenomaan kohtaamaan sen vanhuksen tarpeet ja asiantuntemuksella ja niin, ettei aamuyöllä lähetetä vanhusta yksin sitten kotiin niin, että hänen omaisensa, läheisensäkään eivät saa siitä tietää? Kiitos siitä, että laki on täällä.

Edustaja Rehula, nyt eduskunta voi vielä tätä inhimillistää ja tehdä tästä ihmiskasvoisen ja muuttaa tätä myös konkreettisiksi haasteiksi kunnille. Se työ alkaa nyt täällä.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viimeistään nyt, kun sekä pykälät että perustelut ovat luettavissa, voi havaita selkeästi, että kyse ei ollut pelkästään mitoituksista. Kyse on paljon laajemmasta asiasta. Jokainen, joka vilpittömästi haluaa tutustua siihen lakiin, voi sen todeta. Tämä ei tuo paratiisia vanhuksille maan päälle, mutta se tuo mahdollisuuden järjestää ne palvelut, joita vanhukset tarvitsevat, paremmin kuin tähän saakka on tapahtunut sekä yhteisö- että yksilötasolla. Keskeistä on se, että kun vanhuksille lain mukaan jatkossa tehdään palvelutarpeen arviointi, laaditaan palvelusuunnitelma, ne toimenpiteet, jotka sinne palvelusuunnitelmaan on kirjattu, myöskin käytännössä toteutetaan. Tällä mitataan tämän lain todellinen toimivuus. Jos niitä ei toteuteta, niin tämä lakikaan ei toimi.

Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ikäihmisten elämää turvaava, palveluita parantava lakiesitys on vihdoinkin saatu eduskuntaan, ja kiitokset siitä ministerille. Mielestäni on keskeistä se, että vanhukset otetaan yksilöinä, joilla jokaisella on tärkeitä palveluntarpeita, ja vieläpä niin, että ennalta ehkäisevästi annetaan toimintakykyä tukevia palveluita, jotka parantavat elämänlaatua.

Kysyisin tähän tavoitettavuuteen liittyen: Miten on ajateltu tavoittaa ne vanhukset, jotka eivät välttämättä ole palveluiden piirissä mutta olisivat kipeästi niiden tarpeessa tai saisivat apua kunnan tarjoamista kotipalveluista? Mitenkä heidät on ajateltu tavoittaa? Jatkokysymyksenä vielä tästä kotipalveluiden laatusuositukset -työryhmästä: ottavatko he myös huomioon omaishoitajien asemaa ja tilannetta?

Sanni Grahn-Laasonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella hienoa, että tämä laki saadaan nyt käsiteltäväksi, ja se on pitkä työ, joka aloitettiin viime kaudella Risikon johdolla, ja kiitos siitä, että se on nyt tässä vaiheessa.

Oikeastaan oleellisinta tässä kaikessa on se, miten me siirrämme sitä painopistettä sinne kotiin vietäviin palveluihin, jos kuitenkin sitä mietitään sekä kustannusnäkökulmasta kunnissa, talouden kestävyyden näkökulmasta että siitä inhimillisestä näkökulmasta, mikä on se vanhusten oma tahto. Olisin ministeriltä kysynyt: minä tiedän, että näitä laatuohjeistuksia on tulossa, mutta mitä käytännössä tämä laki tekee sille, että me saamme sitä painopisteen siirtoa aidosti vauhditettua? Sitten toinen kysymys liittyy näihin kustannusvaikutuksiin tässä laissa: mihin tämä raha, mikä meillä on, 82 miljoonan valtionosuus sitten kun tämä on täysimääräisesti voimassa 2015, käytännössä riittää, ja ovatko nämä kustannusvaikutukset nyt varmasti tarkoin mietityt ja harkitut?

Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton ihmisarvo silloinkin, kun hän on hoidon tarpeessa, ja siksi KD:n yksi kärkitavoitteista tälle eduskuntakaudelle oli, että hallitus laatii vanhuspoliittisen ohjelman, jolla pyritään laaja-alaisesti ja monipuolisesti parantamaan ikäihmisten elämää. On tehty paljon tutkimusta, useat sosiaali- ja terveysministerit ovat yrittäneet ratkaista ongelmaa muun muassa vanhustenhoidon laatusuositusten kautta. Laatusuosituksista on varmasti ollut hyötyä. Ilman niitä tilanne olisi ollut vielä pahempi. Useammat kriteerit potilaskohtaisesta hoitajien vähimmäismäärästä ovat askel oikeaan suuntaan mutta eivät yksistään riitä takaamaan ihanteellista hoitoa. Huolimatta vanhustenhoidon määrärahojen kasvusta monissa kunnissa tullaan vielä askel jäljessä.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että tämä laki tuodaan vihdoinkin eduskuntaan päätettäväksi.

Hanna Tainio /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävänä olevassa lakiesityksessä on monia hyviä ja huomionarvoisia kohtia. Kokonaisuudessaanhan esitys turvaa ikäihmisten tarvitsemat palvelut riippumatta heidän asuinpaikastaan. Esitys myös korostaa palvelujen laatua. Haluankin nostaa esiin pari tärkeää yksityiskohtaa, nimittäin kirjauksen, jonka mukaan ikäihminen joutuu laitoshoitoon vain silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua tai esimerkiksi inhimillisestä tai vastaavasta syystä aivan välttämätöntä. Tämä on tärkeä kirjaus. Tämä ei todellakaan ole laitoslaki, niin kuin on väitetty julkisuudessa erheellisesti. Toinen tärkeä yksityiskohta on se, että laki pyrkii turvaamaan iäkkään pariskunnan mahdollisuuden asua yhdessä viimeiset vuotensa niin halutessaan. Tästähän on viime aikoina ollut todella ikäviä esimerkkejä julkisuudessa. Tämä kirjaus on erittäin haastava, mutta toivon, että riittävästi löytyy tahtoa sen toteuttamiseen.

Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minulla on oikeastaan evästys ministerille siitä, mistä on keskusteltu paljon myös täällä salissa, elikkä potilastietojärjestelmistä. Kun me tiedämme, että iäkkäät ihmiset tarvitsevat paljon palveluja ja tulevat todennäköisesti siirtymään myöskin erikoissairaanhoidon ja näitten kunnan peruspalveluiden välissä, jolloin karkeasti ottaen meillä on välillä kyseessä potilas, välillä asiakas, ja kun me tiedämme, että nämä potilastietojärjestelmät eivät välttämättä kommunikoi keskenään, te voisitte myös osaltanne vaikuttaa niin, että saataisiin Suomeen se yhtenäinen potilastietojärjestelmä tai sitten ne keskenään kommunikoivat.

Toinen liittyy kieleen, palvelujen kieleen. Kannan huolta iäkkäistä viittomakielisistä ihmisistä, jotka tulevat varmasti myös palveluja tarvitsemaan. Toivon, että tämä huomioitaisiin jatkokäsittelyssä.

Myös minä toivon näitä kuntavaikutusten arviointeja elikkä euroja siitä, mitä tämä tulee kuntiin vaikuttamaan.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitos siitä, että tämä on monien mutkien jälkeen tullut tänne eduskuntaan käsiteltäväksi, ja sitten kolme huomiota.

Ensimmäinen huomio liittyy rahaan. Keskustassa epäillään, että tämä, mitä nyt on euroja varattu, ei tule riittämään tämän lain hyvään toteuttamiseen, kun vielä muistetaan se, että hallitus on tehnyt jo päätöksen 3,4 miljardin euron valtionosuusleikkauksista tälle vaalikaudelle.

Toinen huomio liittyy siihen, mikä se toimintaympäristö on, missä tätä vanhuspalvelulakia kunnissa toteutetaan. Kun tiedämme, että hallituksen sote-uudistus on levällään kuin Jokisen eväät, (Erkki Virtanen: Mistä te sen tiedätte?) niin kysymys kuuluu: miten esimerkiksi pystytään turvaamaan riittävällä tavalla osaava henkilöstö jatkossakin tänne vanhuspalveluihin?

Sitten kolmas kysymys liittyy omaishoitoon. Keskustan mielestä omaishoito on olennainen osa ikäihmisten hoivaa ja hoitoa, ja haluan kysyä ministeriltä, mihin on unohtunut se, että omaishoito olisi siirretty nyt samassa yhteydessä Kansaneläkelaitoksen vastattavaksi.

Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todella hienoa, että nyt tämä pitkän tien kulkenut laki, Risikon aloittama lain valmistelu ja nyt ministerin loppuun saattama valmistelu, on päätynyt tänne eduskuntaan. On äärettömän hienoa, että tässä laissa määritellään vanhusten oikeudet palveluihin ja painotetaan nimenomaan, niin kuin täällä on todettu, kotipalveluja ja ennaltaehkäisyä, ja selvästi myös resurssien tulee varmasti kohdentua tänne, missä ne eniten vaikuttavat.

Kuitenkin yksi huomio, jota haluaisin ministeriltä kysyä, liittyy tämän lain kustannuksiin, ja tällaisen valtavan suuren lakikokonaisuuden osalta olisi ollut tärkeää, että valmistelun tässä vaiheessa olisi ollut käytettävissä vielä laajempi ja syvällisempi vaikutusten ja kustannus—hyöty-suhteiden arviointi. Tuntuu toki aika erikoiselta, jos laajemminkin näin suuria lakikokonaisuuksia valmistellaan jollain tavalla kuitenkin irrallaan kustannusvaikutusten arviosta, vieläpä kun ne poikkeavat aina arvioijatahosta riippuen. Nyt kysynkin ministeriltä: millä tavalla tämän lain kustannus—hyöty-suhdetta on arvioitu, ja toisaalta vaikuttavuutta suhteessa sitten näihin kustannusarvioihin?

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todella historiallinen hetki, että eduskunta käsittelee vanhuspalvelulakia. Tämä on kokoomukselle ollut erittäin tärkeä tavoite, ja kuten ministeri sanoi, nyt on tärkeää, että yhdessä hienosäädämme tämän lain. Mielestäni on erittäin tärkeää, että eduskunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta arvioivat, onko tässä laissa riittävän vahvasti se koko uudistuksen juju. Lakihan lähdettiin tekemään sen takia, että yli 75-vuotiailla oli oikeus palvelutarpeen arviointiin mutta ei sitten siinä suunnitelmassa oleviin palveluihin. Kysynkin vielä tässä ministerin mielipidettä ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja eduskunnalle totean, että hyvin tarkkaan on mietittävä, poistaako tämä lakiesitys riittävästi sen ongelman epätasa-arvoisesta vanhuspalveluiden tarjonnasta ja hoitoonpääsystä. Onko se oikeus, mikä hallitusohjelmassa luvattiin, riittävän vahvasti tässä lakiesityksessä?

Mutta, puhemies, kiitän ministeriä siitä, että tässä laissa todellakin on pariskuntien mahdollisuus asua yhdessä, jos he niin haluavat. Viranomainen ei saa ihmisiä erottaa. Rakkauden ja itsemääräämisoikeuden pitää olla iästä riippumattomia.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Riittävä henkilökunta on laadukkaan hoidon kannalta välttämätöntä, mutta yhtä paljon merkitystä on työntekijöiden koulutuksella ja ammattitaidolla. Olen itse kouluttanut kymmenen vuotta kuntouttavaa hoitotyötä ja tiedän, että kuntouttavan hoidon puutteiden takia ikäihmiset menettävä toimintakykynsä liian aikaisin. Tutkimuksissa on esimerkiksi todettu, että muistisairautta sairastavat ihmiset joutuvat Suomessa jopa kaksi vuotta liian aikaisin laitoshoitoon ja kuntouttavan hoidon puutteet ovat yksi keskeisimpiä syitä tähän. Kysymys on todellakin myös rahasta, kuten ministeri totesi. Laitoshoito tulee kalliiksi. Kotihoito maksaa keskimäärin 19 000 euroa, kun laitoshoito maksaa 46 000 euroa vuodessa.

Puhemies! Vanhuspalvelulaki ei pääse toteutumaan, ellei myöskin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutussisällöissä ja koulutuksessa tapahdu muutoksia. Pari vuotta sitten Muistiliitto teki selvityksen, ja sen mukaan Suomessa on oppilaitoksia, joissa voi valmistua lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi niin, että muistisairaiden hoitotyöstä on ollut opetusta vain muutamia tunteja. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen ja kuntouttava hoitotyö vaatii erittäin paljon erityisosaamista. Muutamalla tunnilla sitä ei voi saavuttaa. (Puhemies koputtaa) Miten tähän koulutuksen laadulliseen tavoitteeseen on tarkoitus vastata?

Merja Kuusisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että sukupolvien välinen tasa-arvo on hallituksen keskeinen päämäärä. Tämän tavoitteen saavuttamista tukevat nuorten yhteiskuntatakuu ja myös nyt lähetekeskustelussa oleva vanhuspalvelulaki. Kiitos siitä ministerille.

Lain tavoitteena on turvata ikäihmisille heidän toiveidensa sekä jokaisen yksilöllisten tarpeiden mukaista hoitoa. Hoidon painopisteenä ovat kotiin vietävät palvelut, ja lain yhtenä tavoitteena on nimenomaan tukea ikääntyvien ihmisten toimintakykyä ja itsenäistä elämää sekä parantaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja palvelujen saantia julkiselta sektorilta. Nämä ovat erittäin hyviä uudistuksia.

Tiedämme kaikki, että tutkimusten mukaan ikäihmiset haluavat asua kodissaan mahdollisimman pitkään ja toivovat, että saavat riittävät palvelut myös siinä vaiheessa, kun ovat huonompikuntoisia eivätkä niin toimintakykyisiä kuin aiemmin. Olisin kysynyt ministeriltä, kun olen paljon saanut palautetta kyliltä ikäihmisiltä, (Puhemies koputtaa) että he toivoisivat myös niin sanottuja entisiä kotiavustajia auttamaan sinne kotiin kotitöissä: vuoteen petausta, roskien ulos viemistä... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Kauko Tuupainen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun minä tässä nyt ilmeisesti olen lähimpänä sitä niin sanottua vanhuutta tämän porukan vanhimpana, niin minun on kaksi asiaa nostettava esille, kun kyseessä on iäkkään henkilön palvelutarpeeseen vastaaminen: hoivan järjestäminen ja kuntoutuksen järjestäminen.

Hoivan järjestämisessä kunnan on järjestettävä hoiva sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuna kotipalveluna, asumispalveluna, perhehoitona tai laitoshoitona taikka osana terveydenhuoltolaissa tarkoitettua kotisairaanhoito- ja laitoshoitoa.

Kuntoutuksen järjestämiseen liittyy seuraavaa: Kunnan on järjestettävä kuntoutus osana sosiaalihuoltolaissa tarkoitettua sosiaalityötä, asumispalvelujen tai laitoshuollon kuntouttavana toimintana taikka kunnan muuna sosiaalipalveluna tai terveydenhuoltolaissa tarkoitettuna lääkinnällisenä kuntoutuksena.

Tämä, arvoisa puhemies, minua on kehotettu tuomaan esille tässä salissa, ja olen sen nyt tehnyt.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Useassa puheenvuorossa on tiedusteltu näitä kustannusvaikutuksia ja sitä, millä tavalla tämä raha tullaan käyttämään lain eri pykälien toteuttamiseen, ja olenkin pyytänyt jo, että meiltä ministeriöstä virkamiehet tulevat toimittamaan valiokunnan käyttöön myöskin edustaja Rehulan, valiokunnan puheenjohtajan, peräänkuuluttamia laskelmia, mutta käyn ne tässä pikaisesti läpi, koska ne varmasti kiinnostavat laajempaakin joukkoa ihmisiä kuin vain valiokunnan jäseniä.

Kaiken kaikkiaanhan rahaa on varattuna, siinä vaiheessa kun tämä laki täysimääräisenä astuu voimaan, 151 miljoonaa euroa. Hallituksen budjettiriihessä päätettiin, että tätä lakia varten valtionosuuksia korotetaan poikkeuksellisesti niin, että valtionosuus on 54,3 prosenttia. Tämä on todella tärkeä asia, kun tiedetään, että kunnissa tällä hetkellä on todellakin hankala taloudellinen tilanne, ja tämä on hallituksen kädenojennus sinne kuntien suuntaan niin, että korotetulla valtionosuudella sitten tämän lain kustannuksia tullaan korvaamaan.

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tueksi: siihen on tämän lain puitteissa budjetoitu 4,1 miljoonaa euroa. Palveluiden riittävyyden laadun arviointiin 0,5, koska tämä ei ole varsinaisesti uusi tehtävä: kunnilla on jo olemassa tähän omat mekanisminsa nykyisen lainsäädännön puitteissa, joten sen vuoksi tähän ei rahaakaan tule tuhlaantumaan tämän enempää.

Mutta mikä sitten tulee varmasti viemään kunnan voimavaroja on se, mitä monessa puheenvuorossa täällä on peräänkuulutettu, että mitenkä se moniammatillisuus. Edustaja Hiltunen sitä kysyi, että millä tavalla varmistetaan, että esimerkiksi Helsingissä terveyskeskuksissa on geriatrien osaamista käytössä silloin, kun sitä tarvitaan. Tähän asiantuntemukseen on tämän lain puitteissa varattuna 40 miljoonaa euroa. Se on yksittäinen pykälä ja yksittäisesti kaikkein kallein pykälä tämän lain puitteissa, ja pidän hyvin tärkeänä, että kunnissa valmistaudutaan myös siihen, että tätä moniammatillisuutta tullaan ihan aidosti lisäämään. Tämä tulee myöskin vaatimaan sen, mitä täällä edustajat Kuusisto ja Mäkisalo-Ropponen totesivat, että koulutuksen puolella täytyy myöskin huomioida se tuleva palveluntarve, ja tästä täytyy opetusministeriön kanssa jo aloitettuja keskusteluja jatkaa ja vahvistaa sitä, että sitä osaamista aidosti sitten löytyy myöskin koulutusputken kautta.

Vanhusneuvostoihin: vanhusneuvostoja meillä ympäri Suomea on jo todella monissa kunnissa, mutta joissain kunnissa ei ole, ja sen vuoksi tähänkin on oma budjettinsa tämän lain puitteissa. 1 miljoonan euron verran kuntia tullaan tukemaan.

Hyvinvointia edistäviin palveluihin, 12 § tässä laissa, on 8,1 miljoonaa euroa varattuna. Palveluntarpeiden selvittämiseen 10 miljoonaa euroa. Nykyiselläänhän meillä on jo velvollisuus tehdä palvelusuunnitelmia, ja tässä nyt lisänä sitten tämän 10 miljoonaa euroa.

Vastuutyöntekijöiden osalta käytiin meillä paljon keskustelua. Edustaja Männistö kysyi, minkä takia luvut eivät täsmää kaikilta osin: sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön luvut eivät täsmää kaikilta osin Kuntaliiton lukujen suhteen. Tässä on se pykälä, jonka vuoksi tämä epätäsmällisyys on. Nimittäin Kuntaliitto katsoo, että vastuutyöntekijä on täysin uusi tehtävä, eli he katsovat, että jokaiseen Suomen kuntaan pitää saada tämän lain puitteissa täysin uusi ammattinimike nimellä vastuutyöntekijät. Meillä sosiaali- ja terveysministeriössä, valtiovarainministeriössä, myöskin asiantuntijoiden näkökulmasta, ja kun kuntien kanssa on käyty keskustelua, on käynyt ilmeiseksi, että tämä ei ole uusi tehtävä niikseen, että täytyy palkata kokonaan uusi ammattikunta, vaan kunnissa on jo paljon sitä osaamista, johon voidaan sitten integroida myöskin tämä vastuutyöntekijyys. Kun tästä nyt sitten Kuntaliiton kanssa on käyty keskusteluja, hekin ovat kallistuneet tähän näkemykseen. Valiokuntakuulemisissa varmasti Kuntaliitto sitten sitä omaa näkemystään tulee tarkentamaan.

Päätös sosiaalipalveluiden myöntämisestä ja oikeus palveluihin, 18 §: 30 miljoonaa euroa on varattuna henkilöstön riittävyyden turvaamiseen. Kun meillä nyt tällä hetkellä Suomessa selvitysten mukaan on noin 10 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan yksiköistä sellaisia, jotka alittavat nykyisellään tuon alimman suositustason henkilöstön määrästä, eli 0,5, niin on arvioitu, että jotta tuo vaje saataisiin paikattua, se tarvitsee noin 700 työntekijää, mahdollisesti hieman enemmän, ja tähän riittää hyvin tämä 30,9 miljoonaa, ja sen lisäksi myöskin tästä rahasta riittää siihen moniammatillisuuden varmistamiseen ja muuhun henkilöstöön, muun muassa sinne kotiin vietäviin palveluihin. Kun täällä kysyttiin niitä perinteisiä kotiavustajia, kotihoidon ihmisiä, niin tässä kyllä on sitten pallo heitettynä myöskin kuntien päättäjille, joiden täytyy itse, kun kunnilla itsemääräämisoikeus on, tehdä myöskin niitä päätöksiä, jotta tämä laki toteutuu muun muassa tämän edustaja Kuusiston esille nostaman seikan osalta.

Omavalvontaan on niin ikään rahaa 1 miljoona. Eli kaiken kaikkiaan: 151 miljoonaa. Nyt, puhemies, aika loppuu, mutta jatkamme varmasti keskustelua.

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vaikka lakiesitystä kohtaan on kritikoitavaa, niin kokonaisuutena on hieno asia, että ollaan näin pitkällä, ja tämän voi sanoa olevan työvoitto ministerille.

Mutta tähän 15 §:ään, palveluntarpeen selvittämiseen, liittyen, luen tämän niin, että se siirtää vastuuta vanhukselle. Eikö olisi ennakoivan toiminnan kannalta tehokkaampaa, että kaikista tietyn iän saavuttaneista selvitetään palveluntarve säännöllisesti, eikä toimiin ryhdytä vasta sitten, kun ongelma on jo kaatumassa syliin?

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Päivä on historiallinen ilman muuta, siitä hallitukselle ja ministerille kiitos. Vanhuspalvelulakia on odotettu pitkään. Kysymys kuuluu tietysti, pystyykö laki turvaamaan sitten sen tasokkaan hoidon ja takaamaan nimenomaan tämän toimintakyvyn ylläpidon ja sen edistämisen.

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa tulivat mielenkiintoisesti nämä talousluvut esille. Jos ajatellaan, että noin 3,5 miljardia euroa käytetään vanhusten kokonaishoitoon ja -huoltoon tänä vuonna, ja tästä 151 miljoonaa, siitä valtionosuus se 54,3 prosenttia, niin mielenkiintoista olisi kuulla, miten ministeri arvioi: tuleeko tämä laki todellakin toimimaan niin, että sen toimintakyvyn paranemisen myötä kustannussäästöt ovat senkaltaisia, että 10 vuoden päästä vaikkapa tuo sama 151 miljoonaa ei olekin miljardi? Tai vuonna 2020, mikä se luku sitten onkaan, koska kysymys on tietysti viime kädessä myös rahasta.

Arvoisa puhemies, tähän loppuun, veteraanien kotiin suuntautuvan kotipalvelun osalta toivon, ministeri, kun on hyvä tilaisuus sanoa se tässä yhteydessä: tietosuoja ei saa olla esteenä siinä, että kuntiin saadaan nämä tiedot, koska muutoin tuota palvelua ei voida veteraaneille viedä. Siinä on yksi aukko meillä, (Puhemies koputtaa) ja toivon, että ministerikin nyt siihen puuttuu.

Anne-Mari Virolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn myös niiden kiittelijöiden joukkoon, jotka ovat tyytyväisiä, että tämä lakiesitys on saatu tänne saliin keskusteltavaksi.

Tässä on erinomaiset tavoitteet, jotta oma koti olisi paras paikka jokaiselle ikäihmiselle. Niistä arjen haasteista selviämiseksi on luonnollista, että pyritään tukemaan ikäihmisten toimintakykyä, ja siinä se palvelutarpeen kartoitus, palvelusuunnitelman tekeminen ja erityisesti sen vastuutyöntekijän määrittäminen kunnassa on mielestäni hyvin tärkeää.

Ministeri, puhuitte jo tässä ennaltaehkäisystä ja moniammatillisesta yhteistyöstä, ja koen, että se on erittäin tärkeää, jotta saadaan kokonaiskäsitys ikäihmisten tilasta, on sitten kysymys lääkityksestä tai kodin olosuhteista, ravinnonsaannista tai liikkumisesta. Kun tässä on puhuttu niistä kustannusvaikutuksista, niin mielestäni siinä on juuri tärkeää se, että pystytään löytämään ne riskiryhmät, jotka kaikkein suurimmin tarvitsevat sitä hoitoa.

Kuntoutuksen osalta on vielä kysymysmerkki, (Puhemies koputtaa) ja varsinkin, kun te hyvin tiedätte näiden geriatristen potilaiden ennusteen, niin siihen toivoisin vielä panostuksia.

Pia Kauma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä muihin edustajiin täällä, kuten edustaja Virolaiseen: on hienoa, että meillä on viimeinkin tämä lakiesitys käsiteltävänä.

Kaksi kysymystä tulee kuitenkin mieleeni, jotka haluaisin peruspalveluministerille esittää. Ensimmäinen niistä on se, että miten tämä laki tukee ikäihmisen omatoimisuutta ja sitä, että hän ennaltaehkäisevästi pitää huolta itsestään.

Toinen kysymys on se, että yhteisöllisyys, omaiset sekä kolmas sektorihan ovat todella tärkeitä. Miten nämä ovat huomioituina tässä lakiesityksessä?

Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tänään on kuultu jo moneen kertaan se, että tätä lakia on valmisteltu pitkään, ja nyt kun olemme kuulleet ministerin esittelyn ja nähneet tämän hallituksen esityksen, voimme todeta, että parempi on tehdä huolella ja pitkään kuin hätäisesti ja vähän huonommin. Siinä mielessä on hyvä, että asia nyt vihdoin, SDP:n ollessa hallituksessa, on saatu tänne eduskuntaan ja tässä muodossa.

Parasta tässä laissa mielestäni on se, että tämä ei ole ikäsidonnainen, niin kuin se edellinen versio uhkasi olla, vaan tässä katsotaan nimenomaan se ihmisen tarve ja millä tavalla näihin tarpeisiin sitten pystytään vastaamaan. Toki vastuu tässä asiassa siirtyy kunnille, ja sen takia onkin tärkeää, että valiokunta myös sitten omassa mietinnössään tulee ohjeistamaan ja ohjaamaan kuntia siinä, millä tavalla kunnat voisivat paremmin tämän lain ottaa haltuun.

Hyvää on, että ei tässäkään keskustelussa takerruta enää siihen henkilöstömitoitukseen. Tämä lakiesitys sisältää monia muita puolia, jotka ovat vielä tärkeämpiä kuin se kaavamainen henkilöstömitoituksen kirjaaminen.

Eeva-Johanna Eloranta /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhusneuvosto tulee uuden lain myötä perustettavaksi jokaiseen kuntaan, myös niihin, joissa sitä ei vielä ole, ja vanhusneuvosto tulee myös ottaa mukaan vanhuspalveluiden suunnitteluun: hyvä näin.

Miten vanhusneuvosto on ajateltu asetettavan? Mitä tahoja siihen on tarkoitus pyytää mukaan, ehkä luottamushenkilöitä, järjestöjen edustajia, ehkä omaisia? Onko tästä tulossa hallitukselta jotain ohjeistusta tai kenties asetusta? Tätä ovat monet kysyneet.

Sitten henkilökunnasta: vanhustenhoidossa ja -hoivassa on oltu kovasti huolissaan henkilöstön riittävästä määrästä ja myös henkilöstöpulasta. Eli onko meillä riittävästi terveydenhuollon henkilökuntaa? Läheskään kaikki työ vanhustenhoidossa ja -hoivassa ei vaadi esimerkiksi sairaanhoitajan tai lähihoitajan osaamista. Tarvetta olisi myös ihan tavallisiin auttaviin käsiin. Onko hallituksessa mietitty hoitoavustajakoulutuksen lisäämistä? Sitä on tällä hetkellä jonkin verran, mutta se olisi kauhean hyvä lisä tähän vanhustenhoivahenkilökuntaan ja kulkisi käsi kädessä myöskin tämän yhteiskuntatakuuajattelun kanssa.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä lakihan on yhdessä suhteessa poikkeuksellinen. Tässä ei ole vertailua edelliseen lakiin, eli laki on uusi. Hieno juttu näin!

Mehän heitämme täältä tänään palloa kuntiin. Pallo lentää kauniissa kaaressa, siinä on jonkun verran käskyjä, jonkun verran arvioita ja jossakin määrin sitten myöskin rahaa.

Huoleni hieman on siinä kohdassa, että kun me arvioimme kotipalvelujen vaikutusta — on äärimmäisen tärkeä tehostaa niitä — sekä ennaltaehkäisyä, joka on äärimmäisen tärkeää ja johon pitää panostaa enemmän: ettemme vain nyt olisi liian optimistisia siinä suhteessa, missä määrin ne tätä rahoitusta keventävät.

Itse asiassa huoleni on, että kun tämä pallo täältä lentää kaaressa kuntiin, joissa me itse, monet meistä, olemme sitä vastaanottamassa: millä, arvoisa ministeri, huolehditaan siitä — voidaan vahtia, neuvoa, ohjata — että se laatu siellä kunnissa oikeasti tällä kohtaa säilyy? Eihän ole kysymys ihan vain euroista, vaan ennen kaikkea laadusta. Miten tämä kaikki toteutuu? Miten saadaan niin pitkä porkkana ja niin pitkä keppi, että se ohjanta toteutuu? Tähän haluaisin vähän vahvistusta.

Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on hieno lakiesitys, ja täällä on paljon pidetty hyviä puheenvuoroja ja tuotu hyviä kohtia esille.

Olin erityisen iloinen, kun ministeri omassa puheenvuorossaan sanoi, että ikään kuin tämmöinen siiloihin ja eri ryhmiin jakamisen aika on ohi, että se on takapajuista, koska näen, että se on nimenomaan alku juuri sille, että toteutuu myöskin tämä yksilöllisyyden tavoite, että jokainen tulisi nähdyksi tasa-arvoisena yksilönä ja myöskin vanhuksena, jonka ääni kuuluu, jolla on myöskin mahdollisuus vaikuttaa niihin omiin palveluihinsa ja myöskin koko omaan yhteisöönsä.

Tästä näkökulmasta olisin nostanut esille muutaman erityisryhmän liittyen esimerkiksi terveyspalveluihin ja siihen, että yksilöllisyys toteutuu. Tietyllä tavalla ehkä tiettyjä tabualueita myöskin, kun puhutaan vanhusten seksuaalisuudesta ja ehkäisypalveluista, sukupuolitaudeista, seksuaalivähemmistöihin kuuluvista vanhuksista sekä myöskin hiv-vanhustyöstä ja siihen kuuluvista palveluista: on tärkeätä, että myöskin ne toteutuvat.

Sitten muita välineitä, jotka ovat vähän marginaalissa: nostaisin esiin myöskin kulttuurisen vanhustyön sekä ikäpolvihankkeen, missä esimerkiksi tehdään nuorisotyötä ja vanhustyötä yhdessä niin, että eri ikäpolvet kohtaavat, koska minä koen, että myös ymmärrys eri ikäpolvien välillä auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa aidolla tavalla.

Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kustannusvaikutuksista puhuisin minäkin ja lähinnä sellaisesta kustannusvaikutuksesta, mitä tässä hallituksen esityksessä ei ole otettu huomioon.

Meillähän tällä hetkellä perushoitajilla on sellainen tilanne, että he ovat tällä hetkellä alipalkattuja suhteessa siihen työmäärään, mitä he tänä päivänä tekevät, ja tämä on johtanut siihen, että perushoitajat yhä enenevässä määrin, koulutetut ihmiset, siirtyvät pois alalta. Jos me toteutamme vanhuspalvelulain, niin kuin tarkoitus tietysti on, niin tämä tulee jatkossa nostamaan kyllä kunnissa palkkakustannuksia, ja tähän ei ole hallitus kyllä varautunut millään tavalla. Perussuomalaiset esittivät vanhuspalvelulain toteuttamiseen 75 miljoonaa euroa hallitusta enemmän ja 125 miljoonaa hallitusta enemmän valtionosuuksiin, ja näillä rahoilla pystyttäisiin kyllä toteuttamaan kunnolla tämä vanhuspalvelulaki.

Mutta ministeriltä kysynkin, kun tässä (Puhemies koputtaa) aikaisemminkin jo tuli esille omaishoidon tuki, jolla pystyttäisiin merkittävästi vähentämään myös laitoshoidon kustannuksia, tuleeko nyt omaishoidolle tehtäväksi jotakin.

Vesa-Matti Saarakkala /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä linjaus siitä, että jatkossa se ehdoton suositus vuodesta 2014 eteenpäin olisi 0,5, on pieni pettymys kyllä ainakin itselleni, koska nyt tässä on tavoitteena, että jatkossa hoidettaisiin enemmän kotona, ja se tarkoittaa, että ne, jotka jatkossa ovat laitoksessa, ovat sitten hoitoisuudeltaan nykyistäkin vaativampia, koska kunto ei ole niin hyvä, ja silloin tämä 0,5 on kyllä alimitoitettu lukema. Olisin toivonut, että ministeri olisi jaksanut pitää kiinni siitä 0,7:stä, sillä se tulee olemaan lähempänä totuutta oleva lukema kuin tämä 0,5.

Haluaisin myös kysyä, pitäisikö nyt jotain terveystarkastuksia ihan kutsunnoilla järjestää vaikkapa juuri eläkeiän saavuttaneille ihmisille, koska jos tämä ennaltaehkäisevyys perustuu siihen, että sitten kun on jo ongelmia, hakeudutaan palvelutarpeen arviointiin, niin ei kyllä päästä ajoissa puuttumaan siihen. (Puhemies koputtaa) Eli pitäisikö kutsunnat järjestää tässä asiassa?

Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laki kiinnittää huomiota asiakkaan todelliseen toimintakykyyn, mikä mielestäni on hyvä asia, ja tämän saman todellisen toimintakyvynhän pitäisi olla määräävä tekijä myös veteraanien ja sotainvalidien kuntoutuksessa, mutta nythän sotilasvammalaki asettaa tietyillä prosenteilla hieman esteitä tälle todellisen kuntoisuuden mukaan annettavalle hoidolle ja kuntoutukselle.

Arvoisa puhemies! Lain mukaan asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja edelleen laki edellyttää, että asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu. Arvoisa ministeri, otan pienen esimerkin edellisistä lauseista. Kun ikäihminen joutuu palveluasumiseen, sen pitäisi inhimillisesti ajatellen olla hänen viimeinen asuntonsa. Miten vanhuspalvelulaki estää sen, että kilpailutuksen kautta ikäihminen joutuisi vastoin tahtoaan vaihtamaan asuntoa? (Erkki Virtanen: Se lukee pykälässä!)

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käsillä on todellakin historiallinen avaus, kuten ministeri itse on todennut ja moni edustaja täällä myös sanonut.

Me tarvitsemme kotiin vietävää hoivaa, ja me tarvitsemme uuden teknologian parempaa hyödyntämistä siinä, että me saamme laadukkaasti sen hoivan kotiin järjestettyä. Olin puhumassa ikäihmisille, ja sieltä tuli viesti, että pitäisi uuden teknologian lisäksi tutustua siihen, että ihmisillä olisi paremmat silmälasit, kuulokojeet ja rannekkeet, ja näitä pystyttäisiin myös subventoimaan, jotta ne olisi mahdollisuus hankkia. Eli aika monesta palasesta se hyvä kotona selviäminen sitten koostuu, ja senpä takia on erittäin hyvä, että synnytetään näitä moniammatillisia työryhmiä, jotka kartoittavat ikäihmisen hoivan tarpeen ja palvelun suunnittelun.

Toinen asia, mikä on noussut ihmisten mielessä esille, on se, että me tarvitsemme runsaasti henkilökuntaa ikäihmisille suunnattuihin palveluihin, ja olisi erittäin tärkeä, että alalle saataisiin ihmisiä, jotka ovat todella soveltuvia ja joilla on lahjakkuus toimia hoivan parissa, koska se on hyvin vaativaa työtä. Olisinkin kysynyt ministeriltä, kuinka on mietitty pääsykokeiden kehittämistä, jotta koulutukseen todella pystytään valikoimaan parhaiten soveltuvat osaajat.

Kristiina Salonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn täällä kiittelijöitten joukkoon siinä, että vihdoin saamme käsitellä lakia ikäihmisten palveluista. Koska itse olen työskennellyt vanhuspalvelussa, niin olen ollut erityisen kiinnostunut tämän lain yksityiskohdista, ja haluaisinkin nostaa esille kaksi mielenkiintoista ja tärkeää kohtaa.

Olen tyytyväinen siihen, että laissa on pykälä iäkkään henkilön palvelutarpeesta ilmoittamisesta. Tämä pykälähän on verrattavissa lastensuojelussakin olevaan ilmoitusvelvollisuuteen ja nostaa silloin myös vanhukset aivan uudelle tasolle. Heitteillejättö on lasten osalta ollut tuttu termi, mutta vanhusten heitteillejätöstä ei ole liikaa puhuttu. Toivon, että valiokunta kiinnittää huomiota siihen, miten tämä pykälä käytännössä sitten hoidetaan. Tarve ilmoittamiseen voi tulla keskellä yötä, ja silloin kenties sosiaalipäivystys on oikea taho, päivällä taas ehkä joku toinen taho. Jotta tämä tärkeä pykälä toteutuisi, pitää olla selvillä, mikä taho vastaanottaa ilmoitukset ja kykenee tarvittaessa myös toimimaan välittömästi.

Sauli Ahvenjärvi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tiedossa, etteivät kaikki kunnat noudata nykyisiäkään suosituksia hoivapalveluiden laatuun liittyen. Tästä on olemassa tutkittua tietoa, ja on todettu, että kaikkein heikoimmat tapaukset hoivapalveluiden järjestäjinä ovat kunnallisia laitoksia. Tuntuu siltä, että valvonta yksityisten palvelujen tuottajien laadun osalta toimii jopa paremmin. Kysyisinkin: onko nyt aiempaa paremmin varmistettu se, että kunnat todellakin noudattavat laissa annettuja suosituksia ja velvoitteita?

Toisena: Edustaja Mattila nosti esille huolen valtakunnallisen, yhtenäisen potilastietojärjestelmän puuttumisesta, siitä on aiemminkin täällä keskusteltu. Tämä puutehan aiheuttaa myös ongelmia vanhusten hoivapalvelujen järjestämiseen ja erilaista tehottomuutta. Olisin kysynyt ihan, että onko sosiaali- ja terveysministeriöllä arviota siitä, milloin tämä ongelma Suomesta poistuu.

Ilkka Kantola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Harvoin saa lukea eettisesti niin vahvasti ladattua lakitekstiä kuin tämän nyt käsillä olevan lakiesityksen pykälät ovat. Sitä voi kuvata niin, että sinne on saatu hyvin vahvasti mukaan sellaisia asioita kuin ihmisarvon kunnioitus, yksilön kunnioitus ja huolenpito ihan jokaisesta.

Se hurja eettinen dilemma, se asetelma, jossa vanhuspalveluja on toteutettu ja nyt kehitetään, on se, jossa pohditaan sitä, kuinka paljon vanhuksesta on tullut tai hänen annetaan olla vain hoidon kohde ja kuinka paljon vanhus itse voi osallistua oman hoitonsa, palvelusuunnitelmansa kehittämiseen ja sen laatimiseen. Siis kysymys objektista ja subjektista silloin, kun puhutaan vanhuspalveluiden kehittämisestä, on tärkeä, ja se on hyvin monipuolisesti hahmotettu ja mielestäni oikein tässä lakiesityksessä. Sinne lisätään valtaosin näitä vanhuksen subjektiksi, toimijaksi, tekemisen elementtejä hyvin monin eri tavoin.

Mutta sitten on myös hyvä havainto, johon edustaja Salonen äsken kiinnitti huomiota, että lisätään tällainen ilmoittamisvelvollisuus. Kun vanhus ei enää pysty olemaan subjekti, joku, joka havaitsee hänen hätänsä, hänen toimintakykynsä heikkenemisen, kantaa hänestä huolta ja ohjaa viranomaisten avun piiriin. Hyvin tärkeä pykälä.

Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensimmäisenä maana Euroopassa Suomi säätää nyt lain vanhusten turvaksi, ja se, miksi sosialidemokraateille oli tärkeää, että tämä tulee voimaan jo 2013, mahdollisimman aikaisin, oli sen takia, että se ehtii koskettamaan sitä väestönosaa, joka omalla työllään on osallistunut hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Tämä on meille arvovalinta.

Mitä tulee tähän resurssikysymykseen, näissä vaikeissa oloissa te, peruspalveluministeri, taistelitte yli puolet kustannuksista valtiolta. Muistan, kun viime kaudella tuli kouluterveydenhuolto- ja neuvola-asetus, vain kolmanneksen me kunnista saimme rahaa siihen porvarihallituksen aikana, ja silloin oli rahaa. Eli voi yhtyä siihen, mitä edustaja Kivelä sanoi, tämä oli teidän työvoittonne.

Kun edustaja Rehula otti esiin tämän resurssikysymyksen, niin olisikin mielenkiintoista sitten tietää, kuinka paljon te olette varanneet vanhuspalvelulain toteuttamiseen ja yksityiskohtaisesti vanhuspalveluihin lisärahaa teidän vaihtoehtobudjetissanne, jos otetaan sieltä se omaishoidon siirto Kelaan pois. Kuinka paljon tarkalleen te esitätte lisäresursseja ensi vuodelle teidän vaihtoehdossanne?

Arja Juvonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Kiitos puhemies! Olisin kysynyt tästä valvonnasta. Lakiluonnoksessa puhutaan omavalvonnasta. Luotatteko siihen, kuinka pitkälle, tällaiseen itse tehtyyn valvontaan? Kannan huolta myös siitä, että alkuperäisessä luonnoksessa kiinnitettiin huomiota hoitajan ilmoitusvelvollisuuteen, jos huomaa työpaikalla epäkohtia, ja nyt sitä ei enää tässä uudessa laissa ole. Miten te suhtaudutte siihen? Kuka niitä epäkohtia oikeasti uskaltaa tuoda sieltä työkentältä esille, koska on jo vaitiolovelvollisuus? Olen huolissani myös laatusuosituksen uudistamisesta. Mitä tapahtuu vanhalle laatusuositukselle ja varsinkin näille mitoituksille siinä?

Sitten kannan suurta huolta tästä saattohoitoasiasta. Jokainen vanhus ennemmin tai myöhemmin päätyy myös saattohoitoon, monesti keuhkokuumeessa vuoteen pohjalla. Saattohoitoa lakiluonnos raapaisee vain pinnalta aivan aavistuksen verran. Olisiko mitenkään mahdollista saada enemmän saattohoitoasiaa vielä lakiluonnokseen ja mahdollisesti myös saattohoitosuosituksen saaminen kuntiin jollakin tavalla mainittuna?

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kauniit sanat ja hyvätkään pykälät eivät muutu käytännön toimenpiteiksi, ellei niihin anneta mahdollisuuksia.

Meillä on käsittelyssä laki, joka on itse asiassa laki siitä, että olemassa olevaa lainsäädäntöä pitää noudattaa. Ongelma siinä, että ikääntyvän väestön palvelutarve, se kysyntä, ei ole kohdannut tarjontaa, on se, että ei ole riittävästi rahaa. Ja minä en haluaisi tätä keskustelua tähän eurokeskusteluun edes viedä, mutta se on pakko tehdä. Ministeri, te sanoitte: "Tämä on kädenojennus kuntien suuntaan." Se oli se 151 miljoonaa. Mikäs kädenojennus kuntien suuntaan on 3,4 miljardin valtionosuusleikkaukset samana aikana, kun tuo kädenojennus kuntien suuntaan tehdään?

Toisekseen, kun sanon, että minä haluan hyvän lain, tässäkin on erotettava kaksi asiaa. Lakiteknisesti tämä laki ei ole ihan vielä valmis, ja sitten toinen asia: minä haluan sellaisen lain, josta tämän talon ulkopuolellakin koetaan, että se toteutuu, minkä erityisesti ministeri on luvannut.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan tähän omaishoitoon, kun en saanut siitä vastausta. Ensinnäkin totean edustaja Lindtmanille, jonka kotikaupunki irtisanoi 500 omaishoitajan sopimuksen loppuvuodeksi: sen takia tarvitaan sitä, että omaishoito siirretään Kelan vastattavaksi, kun kunnat eivät sitä itse näköjään pysty kunnolla hoitamaan.

Totean omaishoidon osalta, että silloin kun olimme sosialidemokraattien kanssa hallituksessa, Liisa Hyssälän johdolla, hänen ollessaan ministerinä, laadittiin omaishoidon tuesta ensimmäinen laki, ja se oli minusta hyvä teko, ja nyt olisi johdonmukaista, että samaan aikaan, kun vanhuspalvelulakia ollaan viemässä eteenpäin, omaishoidon tuki siirrettäisiin Kelalle. Laaditaan kriteerit, jotta on yhtenäiset kriteerit joka kunnassa, ja sitten sen jälkeen Kelalle siirto. Sitä kautta voidaan turvata se, että omaishoitajat ovat keskenään tasavertaisessa asemassa kotipaikkakunnastaan riippumatta.

Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se, mitä omaishoidon osalta Vantaalla tehtiin, oli hölmö päätös, ja myös keskustalaiset olivat sen päästämässä eteenpäin. Nyt se on korjattu. Olemme lisänneet ensi vuodelle rahaa, ja tämä ei tule toistumaan, hyvä niin. Tämän takia myös tarvitsemme kriteerit, ja on hyvä, että ne nyt vihdoin tehdään, kun viimeisen kahdeksan vuoden aikana niitä ei ole tehty. Mutta kysyn vielä kerran, kun te sanoitte, että te haluatte lisää rahaa tämän lain toteuttamiseen: kuinka paljon teidän varjobudjetissanne osoitetaan lisää rahaa yksilöitynä konkreettisesti vanhusten palveluihin? Sen haluaisin kuulla.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Erittäin tiukassa taloudellisessa tilanteessa selkeät voimavarat vanhustenhuoltoon on tärkeä arvovalinta Kataisen hallitukselta. Erityisen tärkeää kokoomuksen eduskuntaryhmälle oli se, että omaishoitoon tuli 10 miljoonaa euroa lisää, ja pidämme tärkeänä, että sitä suunnataan omaishoitajien ja -hoidettavien jaksamiseen niin, että perhe nähdään kokonaisuutena. Myöskin tässä vanhustenhuoltolaissa on nähtävä, että se koskettaa omaishoitajia ja -hoidettavia silloin, kun he ovat ikääntyneitä. Haluan vielä kysyä ministeriltä: Voimmeko olla varmoja, että hallitusohjelman kirjaus siitä, että oikeus palveluihin vahvistuu, että tämä uudistuksen juju on varmasti tässä? Täyttyykö hallitusohjelman lupaus?

Liikunta on tärkeää meille kaikille. Ikääntyville se on elintärkeää. Toivoisin, kun tässä laissa ei vielä ole pykälää kuntoutuksesta, kuntouttavasta työotteesta, että me saisimme sen yhdessä täällä eduskunnassa tähän sorvattua. Vai onko ministeri sitä mieltä, että se on tässä riittävä? Ainoa keino ylläpitää hyvää ikääntymistä, hyvää elämää ja ennalta ehkäistä ja siirtää laitoshoidon tarvetta on se, että (Puhemies koputtaa) ihmiset pääsevät liikkumaan ja jokainen vanhus pääsee esimerkiksi ulos.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Tämä laki on todellakin Kataisen hallituksen yksi kärkihankkeista, ja sen vuoksi on todellakin paikallaan, että tätä lakia niin täällä keskustelussa kuin sitten valiokunnissa hiotaan niiltä osin kuin eduskunta katsoo tarpeelliseksi.

Edustaja Sarkomaa kysyy nyt tästä oikeudesta palveluihin, ja voin vakuuttaa tässä käsi sydämellä, että meillä ministeriössä on käyty lukuisia keskusteluja oikeusministeriön kanssa, Oikeuskanslerinviraston kanssa ja on yritetty löytää sellainen muotoilu, että se on tarpeeksi tiukka, mutta että se ei sodi perustuslakia vastaan. Se muotoilu, joka meillä tällä hetkellä tässä lakiesityksessä on, lähtee myöskin henkilön oikeudesta olla eri mieltä sen palvelusuunnitelman kanssa. Eli kun palvelusuunnitelma on kuitenkin aina subjektiivinen näkemys, kunnan työntekijän subjektiivinen näkemys tai sitten tiimin subjektiivinen näkemys, niistä palveluista, joita kyseinen henkilö tarvitsee, niin saattaa hyvin olla, että iäkäs ihminen itse tai hänen omaisensa katsovat, että se palvelusuunnitelma ei ole riittävä, jolloin se palvelusuunnitelma ei voi olla sitova siltä osin, vaan henkilöllä täytyy olla oikeus myöskin riitauttaa se palvelusuunnitelma.

Siitä johtuen tämän pykälän muotoilu on ollut äärimmäisen vaikeaa, niin että me emme sulje tätä henkilön omaa itsenäistä oikeutta arvioida sitä palvelusuunnitelman riittävyyttä ja tältä osin voimme jättää siihen sen liikkumavaran nimenomaan yksilön oikeuden näkökulmasta. Sen vuoksi tämä kyseinen pykälä on nyt muotoiltu siihen muotoon kuin se tällä hetkellä on, ja se on oikeusministeriön hyväksymä tässä muodossa ja myöskin Oikeuskanslerinviraston hyväksymä tässä muodossa. Toki jos joku vielä keksii siihen paremman muotoilun, ministerinä olen hyvin valmis sitten siltä osin avaamaan tätä lakia, ja toivon kovasti, että mikäli esimerkiksi valiokunnassa asiantuntijalausunnoissa ilmenee, että huolimatta siitä, että meillä ministeriössä virkavastuulla olevat virkamiehet ovat todenneet yksiselitteisesti, että tämän tiukemmaksi tätä ei voi tehdä, jos ilmenee sellaisia seikkoja, että voikin tehdä, niin toki me sen muutamme sen mukaiseksi kuin sen mahdollisesti voi tehdä. Mutta minulle on todettu yksiselitteisesti, että tämän tiukemmaksi tätä ei voi tehdä — ja nimenomaan ylimmältä taholta. Kun katsomme tuota Oikeuskanslerinvirastoa, niin se on se taho, joka meillä kuitenkin laintarkastuksen viime kädessä katsoo, että läpäiseekö se sen seulan.

Edustaja Juvonen kysyi tästä omavalvonnasta ja siitä, millä tavalla sitä tullaan toteuttamaan. Tässähän niin laissa itsessään kuin lain perusteluissa avataan hieman tätä omavalvonta-asiaa. Se, mikä tässä on tähdellistä, on se, että nyt tätä omavalvontaa ei esimerkiksi palveluntuottaja itse varsinaisesti tee, vaan se tehdään yhteistyössä omaisten, hoidettavien ja henkilökunnan kanssa, ja tämä palaute, joka sieltä kerätään, toimii tämän omavalvonnan välineenä, ja se täytyy asettaa myöskin julkisesti nähtäville, ja sillä täytyy olla merkitystä kunnallisessa päätöksenteossa ja resursoinnissa, millä tavalla se subjektiivinen aito näkemys sieltä arkielämästä näkyy. Myöskin kuntien päättäjillä on tässä todella iso vastuu, ja vanhusneuvostoilla, niin että he ottavat nämä viestit aidosti huomioon. Mutta laki velvoittaa siihen, että tämä palaute todellakin kerätään hyvin laajalta porukalta, eikä se voi olla esimerkiksi yksityisen palveluntuottajan oma näkemys siitä, toteutuuko laatu vai ei.

Laadun valvontaan ja näiden suositusten valvontaan tullaan tässä alkuvaiheessa panostamaan myöskin erityisen lisävalvonnan puitteissa. Tähän lisävalvontaan on myöskin budjetissa rahaa sälytetty niin, että samaan aikaan kun meillä näitä kotihoidon laatusuosituksia nyt ollaan jo työstämässä ja kun ne astuvat voimaan... Täällä kysyttiin, mitä tapahtuu vanhoille laatusuosituksille. No, kotihoitoonhan meillä ei koskaan ole ollutkaan Suomessa vielä laatusuosituksia, niin että tämä on ihan uusi työ, jota nyt ollaan tekemässä, uranuurtavaa työtä. Mutta sitten nämä ympärivuorokautisen laitoshoidon suositukset: Eivät ne ole katoamassa minnekään. Päinvastoin niitäkin on syytä minun mielestäni tarkentaa. Ja siinä vaiheessa, kun 2015 tuo asetuksenantovaltuusmahdollisuus astuu voimaan, on tärkeää myöskin katsoa, mitkä sellaiset laatusuosituksen tasolla olevat seikat on syytä ottaa myöskin asetuksessa huomioon. Tässä tulee kyseeseen esimerkiksi ruokailuväli ja mahdollisesti, pääseekö ulkoilemaan. Sellaiset laadulliset tekijät, jotka inhimillisestä näkökulmasta katsoen ovat tärkeitä, minun mielestäni täytyy ottaa huomioon.

Minun mielestäni edustaja Toivola esitti itse asiassa semmoisen hyvin tärkeän kysymyksen, joka minun mielestäni pitäisi laajemminkin meillä yhteiskunnassa pystyä käsittelemään. Kun me puhumme ikääntyneestä väestöstä, me liian usein puhumme ikään kuin yhdestä yhtenäisestä ryhmästä ihmisiä, emmekä huomioi sitä, että kyseessä on hyvin moninainen erilaiset elämäntaustat omaava joukko ihmisiä aivan samalla tavalla kuin aktiiviväestössäkin on. Sen vuoksi se, että me huomioimme yksilön, on tärkeä kysymys, ja sen vuoksi tässä laissakin on nimenomaan painotettu sitä, että se henkilön oma subjektiivinen näkemys siitä, minkälaisia palveluita hän tarvitsee, on kertakaikkisesti otettava huomioon.

Tässä laissahan todellakin on kaksi eri näkökulmaa. Se lähtee hyvin kaukaa jo siitä vaiheesta, kun meillä ihminen jää vanhuseläkkeelle. Eli siinä vaiheessa jo palvelujärjestelmän täytyy ottaa hänestä koppi ja huomioida tämä ennalta ehkäiseminen. Sitten se toinen tärkeä osa tässä laissa on nimenomaan se, millä tavalla palvelujärjestelmä itsessään vastaa ja toimii niihin tarpeisiin.

Kun täällä on puhuttu siitä kuntoutuksesta ja kuntouttavasta työotteesta, niin tätäkin meillä ministeriössä virkamiehet ja myöskin palautteen antajat ovat omalta osaltaan nostaneet esille, että minkälaisia termejä me käytämme. Käytämmekö me "kuntouttava työote" -termiä lain sisällä, käytämmekö me "kuntoutusta" lain sisällä? Nämä ovat kaksi eri asiaa: kuntouttava työote ja kuntoutus. Eli näitä ei missään tapauksessa saa sotkea toisiinsa.

Nyt laissa kyllä painotetaan näitä molempia näkökulmia. On ehkä syytä, että kun itse kukin tässä salissa pääsee ne lain perustelut kunnolla lukemaan lävitse, sieltä sen huomioivat. (Sari Sarkomaa: Entäs pykälät?) — Pykäliin ei voi, edustaja Sarkomaa, aivan joka ikistä asiaa kirjata. Kaikessa lainsäädännössä se on näin. — Mutta se yleishenki laissa nimenomaan lähtee siitä, että tämä kuntouttava työote on oltava kaikkialla vallalla, ja tämä liittyy myöskin siihen koulutukseen, jota täällä on paljon nostettu esille. Me tarvitsemme aivan uudenlaista toimintakulttuuria Suomeen.

Täällä kysyttiin siitä, millä tavalla tämän painopisteen siirto ihan aidosti onnistuu. Kyllä se tulee olemaan, arvon edustajat, pidempi prosessi. Ei se tule tapahtumaan yhdessä yössä. Kun laki astuu voimaan 1.7.2013, silloin ei kannata odottaa, että taivaan fanfaarit alkavat soida, vaan siitä sitten laki lähtee velvoittamaan monella eri tasolla ikääntyneiden ihmisten hoivan parantamista, ja kyllä edelleen painotan sitä, että kunnilla tulee olemaan todella iso osa sitä vastuuta, millä tavalla ihan aidosti ne palvelut tullaan järjestämään, ja sen vuoksi — edustaja Rehula vielä kerran peräänkuulutti, ja edustaja Vehviläinen, sitä, onko tähän aidosti riittävästi rahaa — meillä hallituksessa katsottiin tarpeelliseksi, että tämä valtionosuus on siis poikkeuksellisesti yli 50 prosenttia: 54,3 prosenttia. Kun te kysyitte, mikä se sellainen kädenojennus on, niin kyllä jos te katsotte ihan muita lakeja ja valtionosuuksia, jotka niihin on sälytetty, niin ei näin korkealla prosentilla muihin lakeihin korvata.

Vielä haluaisin sanoa omaishoidosta ja omaishoitajien asemasta. Tämän lain puitteissa myöskin omaishoitajille tulee selkeää parannusta, koska vastuutyöntekijä on myöskin omaishoitajien oikeus tämän lain puitteissa. Ja kun me puhumme tässä laissa toimintayksiköistä, joiksi lasketaan myöskin kodit: eli se, että siellä kodissa on riittävä tuki sille arkiselviytymiselle, on täällä laissa hyvin selkeästi edellytetty myöskin, että kunnat sen järjestävät. Vastuutyöntekijä tulee katsomaan myöskin sen, millä tavalla iäkäs hoidettava itse ja millä tavalla omaishoitaja hyötyy palvelujärjestelmästä parhaalla mahdollisella tavalla niin, että me aidosti tuemme heidän jaksamistaan ja arjessa selviytymistään, ja tähän liittyy myöskin tämä kuntoutus, kuntouttavat palvelut, intervallihoidot ja koko se iso kokonaisuus, joka liittyy omaishoitajuuteen.

Edustaja Vehviläinen, te useaan otteeseen täällä salissa olette kysynyt siitä, miksi tämä Kela-siirto ei nyt omaishoidon rahallisen korvauksen osalta liiku, minkä takia nyt on todettu, että ensin täytyy hoitaa ne kriteerit kuntoon ja ensin täytyy antaa Elli Aaltosen työryhmän tehdä se työ rauhassa, jotta me saamme sen omaishoitajuuden koko ison kokonaisuuden hallintaamme. Edustaja Vehviläinen, minä en usko laastareihin, siihen, että paikkaamalla sieltä täältä me saamme tämän omaishoitajuuskysymyksen aidosti kuntoon. Tämä on nyt sitten ensimmäinen kerta, kun lähdetään viemään tällaista isoa toimenpidekokonaisuutta lainsäädännön tasolla omaishoitajien osalta eteenpäin, ja tämä hallitus on nyt tekemässä tätä työtä. Toivoisin kovasti, että myöskin oppositio tukisi paitsi tätä omaishoitajien aseman parantamistyötä, jota hallitus on tekemässä, niin myöskin tätä vanhuspalvelulain maaliin viemistä.

Niin kuin totesin tuossa ihan alkupuheenvuorossani, tätä lakia on ollut valmistelemassa todella laaja joukko erilaisia tahoja, myöskin keskustataustaisia ja lausunnonantajissa on perussuomalaisia ollut ja kaikista eri hallituspuolueista ja monista eri järjestöistä. Tämä ei todellakaan ole laki, joka jää vain kapeasti vaikuttamaan johonkin yhteen osa-alueeseen ikääntyneiden ihmisten hoidossa tai hoivassa. Tämä ei todellakaan ole laitoshoitolaki, vaan tämä laki lähtee liikkeelle jo siitä, kun ikääntynyt ihminen on eläkeiässä ja tulee tarvitsemaan niitä ennalta ehkäiseviä palveluita, tulee tarvitsemaan sitä kuntien eri sektoreiden palvelutarjontaa oman hyvinvointinsa tueksi ja aina sinne hamaan loppuun saakka.

Haluaisin päättää vielä tuohon saattohoitoasiaan, jota edustaja Juvonen täällä peräänkuulutti. Saattohoitoasia on todella tärkeä, se, että me kunnioitamme ihmiselämää aina syntymästä loppuun saakka. Sen vuoksi meillä Etene on nyt tekemässä omaa työtään ja meillä ollaan tekemässä saattohoidon suhteen kehittämistyötä, suosituksia, laatumääritelmiä, jotka lähtevät hyvinkin nopealla aikataululla tuonne kuntiin. Tämä saattohoitoasia täytyy ottaa huomioon myöskin koulutuspuolella hoitohenkilökunnan osalta niin, että ihmisarvon kunnioitus tässä yhteiskunnassa kaikilla tasoilla toteutuu, niin kuin tässä salissa varmasti joka ikinen meistä toivoo.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Paljon on puhdastakin vettä virrannut Laakajärvestä kohti Saimaata vuodesta 2006, jolloin edustaja Martti Korhosen kanssa teimme yhdessä vasemmistoliiton ryhmäaloitteen vanhuspalvelulain säätämiseksi. Nyt se laki lopultakin erilaisten ja moninaisten vaiheitten jälkeen on täällä salissa, ja siitä pitää toki olla tyytyväinen ja kiittää meitä kaikkia, jotka siinä prosessissa olemme olleet mukana, kuka missäkin paikassa, kuka milloinkin.

Mutta olennaista tässä laissa on, on tietysti monta asiaa, mutta minusta ehkä keskeisintä niistä edustaja Kantola onnistui tässä debattipuheenvuorossaan sivuamaan eli sitä, että tämä laki on rakenteeltaankin ja myös sisällöltään sillä tavalla poikkeuksellinen, että — ehkä niin on joskus saattanut tapahtua aiemminkin — tässä selkeästi asetetaan tässä tapauksessa vanhus ei suinkaan objektiksi vaan subjektiksi. Toki vanhukseen kohdistuu näistä lain pykälistä monia toimenpiteitä, jotka siis kohdistuvat häneen, mutta siinä ohessa tällä lailla pykälätasolla vahvistetaan kansalaisen, tässä tapauksessa vanhuksen, ikääntyneen kansalaisen, mahdollisuutta oikeasti eikä pelkästään sanojen tasolla vaikuttaa omiin asioihinsa erityisesti kunnallisessa päätöksenteossa, mikä on keskeisintä, kun kunnat nämä palvelut keskeisesti kuitenkin järjestävät, ja toisaalta paitsi yksilön tasolla niin myöskin sillä tavalla yhteisön tasolla, että vanhusneuvoston kautta kunnan ikääntyneille ihmisille tulee mahdollisuus vaikuttaa siihen kollektiivisempaan päätöksentekoon. Tämä on tietoinen valinta tässä laissa, ja pidän sitä erittäin hyvänä ja toivon, että se saa myöskin jatkoa. Minulla on ollut tilaisuus nähdä tulevan sosiaalihuoltolain luonnoksia, ja ilahtuneena panin merkille, että aivan samaa rakennetta on tarjolla myöskin siellä, ja minä uskon, että jos tällä tavalla voidaan edetä, niin pääsemme tosi hyvään lainsäädäntöön, sellaiseen, josta ihmiselle käy aika selkeästi itsellekin pienelläkin lukemalla selville, mitä hänelle tässä oikeasti tarjotaan.

Täällä on puhuttu paljon rahojen riittävyydestä ja valtionosuuksista jne., kuten aina tässä salissa puhutaan. Pitkäaikainen kokemukseni oppositiokansanedustajana toki antaa ymmärrystä keskustan puheenvuoroille, joissa oltiin huolissaan rahojen riittävyydestä. Pitää tietysti todeta, että kyllähän ne ratkaisevat paljon myöskin vanhusten hoivan ja hoidon osalta, mutta en silti jaksa uskoa, että yhdestäkään Suomen kunnasta löytyisi enemmistö päättäjiä, jotka ovat sitä mieltä, että vanhuksia ja heidän hoivaansa ja hoitoaan ei pitäisi asettaa keskeiseen asemaan, kun päätöksiä tehdään siitä, miten voimavaroja jaetaan. Näin on kuitenkin käynyt, ja siksihän tämä laki tarvitaan. Ei siksi, että kunnille asetettaisiin uusia ikäviä velvoitteita, vaan siksi, että kunnat noudattaisivat, kuten edustaja Rehula täällä sanoi, niitä jo olemassa olevia velvoitteita, jotka lainsäädäntö on heille asettanut. Nyt näin ei ole tapahtunut, ja siihenkin tätä lakia tarvitaan. Mutta sitä tarvitaan myöskin muuhun.

Minä haluan nyt muistuttaa, että valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä. Vaikka me nyt osoitamme tietenkin sen kehysriihessä ja budjettiriihessä sovitun summan vanhuspalvelulakiin, niin se on se arvio siitä, että paljonko siihen tarvitaan, mutta kunnat kyllä tulevat saamaan sitten niitten todella toteutuneitten kustannusten perusteella sen sosiaali- ja terveydenhuollon oman osuutensa siitä valtionosuuksien potista. Siksi kustannusten osalta ja näitten palvelujen järjestämisen osalta ja tämän koko lain toteutumisen osalta keskeistä on tietysti se, mitä päätöksiä siellä kunnissa tehdään. Me säädämme tämän lain ja perustuslain mukaan osoitamme myöskin ne valtionosuudet sinne, ja sitten muu lainsäädäntö antaa kunnille oman verotusoikeuden kautta loput voimavarat, tai ainakin valtaosan niistä, mutta ne uudet kuntien päättäjät ensi vuoden alusta ratkaisevat, toteutuuko tämä laki vai eikö se toteudu tai toteutuuko se lain henki, se, että ihmiset saavat, kuten tässä lain keskeisenä yhtenä periaatteena on, paremman mahdollisuuden osallistua omiin elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen ja myöskin saada tätä ennaltaehkäisyä ja sellaista toimintaa, joka itse asiassa poistaa tarvetta näihin raskaisiin palveluihin.

Tosiasia nimittäin on, että olivat nyt valtionosuudet ihan mitkä tahansa, niin mitkään rahat eivät tule riittämään, jos joudumme suuren osan tulevista vanhuksista eli meistä hoitamaan sillä raskaalla mallilla, joka nyt on yhtenä osana tietysti tätäkin lakia. Mitä pidempään me kaikki pysymme kunnossa, mitä myöhemmin me tarvitsemme raskasta hoitoa, niin sitä pidemmälle myöskin rahat riittävät, ja ne riittävät sitä pidemmälle, mitä pidemmälle tätä ennaltaehkäisyä voidaan tehdä. Ja se on ehkä kuitenkin keskeisin kysymys tässä laissa.

Mutta se, mikä minusta ratkaisee koko tämän lain hyvyyden tai huonouden, on nimenomaan se, että kun nyt luodaan tämä järjestelmä, jossa vanhuksen toimintakyky arvioidaan, ja sen jälkeen siltä pohjalta yhdessä vastuuhoitajan kanssa — tai moniammatillisen tiimin tai kenen kanssa nyt tehdäänkään — tehdään se arvio ja palvelusuunnitelma, mitä palveluja se vanhus tarvitsee, ja sitten kun tämän vanhuksen pyynnöstä — hänhän ei ole pelkästään subjekti, vaan toki niitä päätöksiä tehdään sitten, jos hän ei itse pysty sitä pyytämään, myöskin omaisten pyynnöstä tai jopa viranomaisten toimestakin — ne päätökset tehdään, niin ratkaisevaa on, millä tavoin ne perustuvat siihen yhdessä tehtyyn, valmisteltuun suunnitelmaan. Jos sitä suunnitelmaa ei noudateta, niin silloin tämä laki ei toteudu.

Kun täällä edustaja Sarkomaa on nyt tiukannut tätä, niin prosessiin jonkin verran osallistuneena en kysy ministeriltä enää, mitä tämä tarkoittaa, koska minun mielestäni ministeri on aika monta kertaa tässä salissa sanonut, että se tarkoittaa juuri sitä, että kun sinne palvelusuunnitelmaan on kirjattu, niin sitä on, jos suinkin mahdollista, pystyttävä noudattamaan. Sitten se kysymys on, että jos eivät siitä huolimatta kunnat noudata, niin mitä sitten tapahtuu. Se ehkä vaatii valiokunnassakin vähän lisätarkastelua, että mitä sanktioita on, jos kunnat eivät tämänkään jälkeen suostu noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, mitä sitten niille kunnille oikeasti pitäisi tehdä.

Mutta ratkaisevaa on todellakin, että tämän vanhuspalvelulain hyvyys tai huonous ratkaistaan lopulta kunnissa. Minä en oikein jaksa uskoa, että tätä olisi kovin paljon paremmaksi enää voinut saada, ja se liittyy myöskin näihin mitoituksiin. Eihän, vaikka me olisimme säätäneet minkälaiset mitoitukset, täältä olisi lähetetty yhteenkään kuntaan yhtään hoitajaa vanhuksia hoitamaan. Sinne olisi lähetetty uhkasakko, ja ei uhkasakoilla hoideta vanhuksia, niillä heikennetään kuntien mahdollisuuksia hoitaa vanhuksia. Tämä oli tämän mitoituskeskustelun dilemma. Mutta ratkaisevaa on se, mikä on kuntien päättäjien eettinen ja moraalinen vastuu ja halu. Minä uskon, että se on erittäin vahva, ja uskon, että tämä laki yhdistyneenä siihen eettiseen vahvuuteen antaa Suomen nykyisille ja tuleville ikääntyneille ihmisille, vanhuksille, mahdollisuuden entistä parempaan hoitoon ja hoivaan.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ne meistä, jotka ovat antaneet kirkollisen avioliittolupauksen, muistavat sanat "kunnes kuolema meidät erottaa". (Sari Sarkomaa: Tai viranomainen!) Liian usein viime vuosina olemme lukeneet ja kuulleet, että pitkään, vuosikymmenet yhdessä pysyneet ihmiset erottaa viranomainen. Kun näitä otsikoita olen lukenut, niin tulee hiukan surulliseksi siitä, että me tarvitsemme tässä hyvinvointivaltio-Suomessa lain säätämään sen, että ihmiset, jotka ovat koko elämänsä, aikuisiän elämänsä, eläneet yhdessä, voivat olla loppuun saakka yhdessä. Voi kysyä, kertooko tämä yhteiskunnan sosiaalisen omantunnon heikentymisestä vai onko se arvopohja, jolleka tämä suomalainen hyvinvointivaltio ja sosiaali- ja terveyspoliittinen lainsäädäntö pohjautuu, rapautumassa.

Mielestäni nyt tämä keskustelu, joka täällä eduskunnassa käydään, on käyty, on erittäin hyvä. Se kertoo, arvoisa puhemies, siitä, että eduskunta sitoutuu nyt viemään tätä vanhuspalvelulakia eteenpäin ja nimenomaan sellaisten arvojen pohjalta, jotka ovat sitä syvintä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pohjaa. Mielestäni, ministeri, teidän johdollanne on valmisteltu hyvä laki, ja tämä vanhuspalvelulaki on ehkä hiukan eri tavalla perusteltu kuin ne lait, joita olemme sosiaali- ja terveydenhoidossa viimeisen kymmenen vuoden aikanakin, minunkin aikanani, täällä käsitelleet. Tähän liittyy nimenomaan se monien viisaiden asiantuntijoiden taustatyö, joka menee sinne ihmisen omien oikeuksien ja suomalaisen yhteiskunnan arvopohjan juurille, kuten ministeri omassa esittelypuheenvuorossaan myös kertoi.

Näistä lain perusteluista on luettavissa se, että kunnioitamme edelleen ihmisen omaa oikeutta määrätä ja vaikuttaa omaan elämäänsä silloinkin, kun hänen omat voimavaransa ovat heikentyneet. Sen voi myös lukea, että haluamme, että ihmisen henkilökohtainen, ainutlaatuinen elämä näkyy niiden tarpeiden kunnioittamisessa, jotka hänellä on sitten, kun hän ei itse aivan selkeästi pysty edes sanomaan, mitä kaikkea apua hän tarvitsee. Lähtökohtana on se, että haluamme nähdä ihmisen ainutkertaisuuden ja yksilöllisyyden.

Meillä sosiaali- ja terveyspolitiikassa valitettavasti viime vuosina on tapahtunut niin, että me panemme ihmiset elämään meidän hallintojemme ja järjestelmiemme mukaisesti, ja on ehkä unohtunut se, että katsomme asioita ihmisten omista lähtökohdista. Lastensuojelussa tämä keskustelu on käyty hyvin laajasti. Mielestäni eduskunta nyt voi tehdä hyvää lakia, lakiehdotusta vielä paremmaksi. Olen tyytyväinen, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Rehula sanoi, että hän haluaa hyvää lainsäädäntöä. Tämähän nyt vielä vahvistaa sen, että eduskunta tukee, arvoisa ministeri, hyvän valmistelun pohjalta teidän esitystänne tästä laista.

Minä toivoisin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta vielä kiinnittäisi huomiota siihen tutkimukseen, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta on tehty ja julkaistu aivan viime aikoina, nimittäin terveyserojen kasvuun. Siellähän tietenkin sosioekonominen asema on otettu yhdeksi tekijäksi, joka kertoo odotettavissa olevan eliniän. Nämä erot hyvin koulutettujen ja hyvinvoivien ihmisten ja heikommin pärjänneiden välillä ovat 12,5 vuotta.

Mutta huomio kiinnittyy myös siihen, että miesten ja naisten elinajanodotteen ero on 7 vuotta. Minusta on erittäin hyvä, että tässä lakiehdotuksessa ei ole tätä ikää mainittu. Erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että miehet saataisiin, ennen kuin ne ikääntymisen merkit tulevat hyvin vaikeiksi ja suuriksi, lähtemään myös hakemaan apua ja saamaan sitä tukea. Eli näin lopuksi haluaisin sanoa isänpäivän jälkeisellä viikolla, että kannattaa valiokunnan tähän THL:n tutkimukseen perehtyä ja ottaa vielä erityiskämmenelle ne miehet, jotka tahtovat uupua huomattavasti ennen naisia.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin, joitten mukaan on hyvä, että tässä hallituksen esityksessä on selkeä linjaus tästä kotona asumisen ensisijaisuudesta. Ymmärrän sen vaikeuden, kun tätä lakia on tehty, koskien tätä terminologiaa ja näitä ikärajoja: se ei ole varsin helppoa laittaa yksiselitteisesti, mikä on ensinnäkin oikea termi, kun puhutaan ikäihmisistä, ja mitkä ne ikärajat ovat. Senpä vuoksi ilmeisesti tänne on nyt valittu myös tähän lain otsikkoon, että puhutaan ikääntyneestä väestöstä, joka tarkoittaa itse asiassa plus 63 ja siitä eteenpäin, ja sitten iäkkäistä henkilöistä, jotka pääsääntöisesti tarkoittavat yli 75-vuotiaita, ja muista syistä johtuen tietysti voi olla alempi-ikäisestäkin henkilöstä kysymys, mutta tämä ikien määrittely on minunkin mielestäni aika tavalla hankalaa, ja tässä on löydetty sitten tämmöinen tavallaan keskitie, että otetaan näin kantaa mutta ei näitä jyrkkiä ikärajoja kirjoiteta tähän lakiin.

Täällä on myös tullut esille se, että nämä laatusuositukset uudistetaan ja sinne otetaan henkilöstömitoitussuositus kotihoidon, kotona tapahtuvan hoidon, osalta. Se on minusta oikein hyvä asia, ja haluan niiltä osin evästää valmistelua, että kun kehitetään näitä mittareita, niin pitäisi pystyä ottamaan entistä enemmän huomioon yksilölliset tarpeet: eli mitä siinä hoitoisuudessa tapahtuu muutoksia, niin siihen pystyttäisiin myös sitten reagoimaan. Se olisi minusta tärkeä asia.

Sitten totean myös tähän keskusteluun, mitä täällä on käyty, että ymmärrän hyvin sen, että kun tätä on pitkään valmisteltu ja on kuuden puolueen hallitus, niin tästä keskustelustahan tulee helposti sellainen, että parempaa ei olisi voinut kukaan saada aikaiseksi ja pelkkää kiitosta sataa. Siitä huolimatta opposition edustajana katson, että edelleenkin on oikeus esittää kriittisiä näkökohtia, ja niitä tässä nyt seuraavaksi sitten esitän.

Ensimmäinen asia liittyy vieläkin tähän rahakysymykseen. Minusta sillä tavalla on hyvä huomioida, mikä kerrotaan rehellisesti tuossa hallituksen esityksessä, että vuonna 2010 meillä meni tässä maassa 3,3 miljardia euroa vanhuspalveluihin kaiken kaikkiaan, ja on arvioitu, että nykyisellä ikärakenteen muutoksella se tulisi tarkoittamaan sitä, että joka vuosi kulut lisääntyisivät 100 miljoonaa euroa, jos tehdään nykyisillä palveluilla. Nyt kun meillä on vanhuspalvelulaki, joka parantaa niitä palveluita, niin minusta on aivan oikea ja aiheellinen kysymys, kun otetaan huomioon nämä valtionosuusleikkaukset, onko todellakin riittävästi rahoitusta varsinkin sitten vuonna 2015, kun myös nämä vastuutyöntekijät ovat mukana tässä lainsäädännössä ja tämä säädös otetaan käyttöön.

Toinen kysymys liittyy tähän omaishoitoon, ja siitä on keskusteltu täällä paljon. Totean, kun tunnen sen historian aika hyvin — olin siellä Omaishoitajat ja läheiset -liiton hallituksessa vuodet 1999—2007 — ja olen erittäin tarkasti seurannut ja pyrkinyt täällä hyvässä yhteistyössä monien edustajien kanssa omaishoitoa edistämään ja kehittämään, että ei tämä nyt aivan uusi asia kaiken kaikkiaan ole. Minä ajattelen sitä, että jos me toteamme yli puoluerajojen, että Kela-siirto olisi tärkeä ja ne kriteerit olisivat tärkeät, joita muuten itse asiassa on vuosikausia tehty, mutta sekään kriteereitten laadinta ei tietysti helpointa ole, niin minusta tässä olisi oikea sauma myös näitten ikäihmisten osalta ottaa heidät tänne omaishoidon tuen piiriin. Tiedetään, että 38 000 saa tällä hetkellä tukea. Täällä tuli esille ministerin suulla, että vastuutyöntekijät tuovat helpotusta myös sinne omaishoitajien arkeen, ja näin pitääkin tietysti olla, mutta nämä luvut vain eivät täsmää. Jos 2015 tulevat vastuutyöntekijät tämän lain mukaisesti kuntiin ja meillä on jo pelkästään omaishoitajia se 38 000, jotka ovat tuen piirissä, ja vastuuhenkilöitä arvioidaan olevan 35 000, niin eiväthän ne kaikki omaishoitajatkaan edes ole tässä silloin vastuutyöntekijöitten huollossa.

Viimeinen pointtini liittyy siihen, mistä on täällä tänään myös lähetekeskustelussa lakialoite eli vanhusasiavaltuutetun viran perustamisesta. Me keskustalaiset olemme tämmöisen aloitteen tehneet ja katsomme, että sen viran ja valtuutetun tehtävän perustaminen tukisi erittäin hyvin tämän lain voimaanpanoa. Se toisi sille lisää voimaa valtakunnallisesta näkökulmasta käsin. Minun käsitykseni mukaan ikäihmisten asema ja oikeudet tarvitsevat yhteiskunnassa vahvan puolestapuhujan. Tämä, mitä tämän lain voimaanpano nyt tekee, niin kuin täällä edellä jo tuli, tapahtuu siellä paikallisella tasolla kentällä, mutta se, että meillä olisi valtakunnallisesti sellainen, joka tukisi vanhuksien, ikäihmisten oikeuksien toteuttamista, olisi hyvä asia.

Käsitykseni mukaan lapsiasiavaltuutetun viran perustamisesta nyt on seitsemän vuotta ja sieltä kautta on tullut erittäin paljon hyvää innovaatiota myös tänne lapsi- ja perhepolitiikan päätöksentekoon. Otan esimerkiksi vaikka lapsen aidon kuulemisen. Kun olen tässä talossa pitkään ollut, niin kyllä se, että se asia on noussut kunnolla esille, on paljon myös lapsiasiavaltuutetun aikaansaannosta. Sen takia toivoisin, että tämän asian, vaikka sitä ei tässä nyt ole päätettävänä tämän vanhuspalvelulain yhteydessä, hallitus ottaisi korvan taakse ja arvioisi vielä uudestaan. Sehän tarkoittaa sitä, että silloin siihen pitäisi luoda ne resurssit, määritellä ne tehtävät, ja siellä lakialoitteessa, jota myöhemmin esittelen, on tarkasti sanottu, mitkä ne tehtävät olisivat, mutta mieluusti kyllä kuulen myös tässä salissa, ja ehkä muitakin kiinnostaa, mitä mieltä ministeri tästä vanhusasiavaltuutetusta kaiken kaikkiaan on.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Vuosikymmenien odottelun jälkeen saadaan vihdoin ensi vuonna voimaan vanhuspalvelulaki, joka monin eri tavoin tulee parantamaan jokaisen ikäihmisen asemaa merkittävällä tavalla. Laissa on kyse paljon suuremmista asioista kuin vain laitoshoidon henkilöstönormista, joka taannoisessa mediakeskustelussa vei lähes kaiken huomion.

On kuitenkin selvää, että joku alaraja henkilökunnan määrässäkin tarvitaan. Onkin hyvä, että on sovittu, että jos vuoden 2014 aikana löytyy yksikin vanhainkoti tai laitos, jossa tämä 0,5:n suositus henkilöstömäärästä per vanhus alittuu, niin silloin minimimäärästä säädetään asetuksella elikkä alimitoitukselle tulee nollatoleranssi. Tällä hetkellähän maamme keskiarvo ympärivuorokautisessa hoivassa on noin 0,6 eli asiat ovat kohtuullisella tolalla noin keskimäärin. Mutta niin kuin ministeri täällä mainitsi, niin 10 prosentissa ympärivuorokautista hoivaa ei toteudu edes tuo suositus, ja niiden osalta asiat pitää todellakin saada kuntoon.

Suurin osa ikääntyneistä toki onkin kotihoidossa, ja heille tärkeintä ovat kotiin tuotavat palvelut. On hyvä, että nyt on alettu laatia suosituksia myös tätä varten. Lakiehdotuksen mukaan iäkkään henkilön palvelujen tarpeeseen voidaan vastata pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, kun se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta perusteltua. Laitoshoitoa tulee toki saada, jos ihmisarvoinen elämä kotona ei ole mahdollista.

Palveluiden tavoitteena on lain mukaan, että iäkäs kokee elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta ja osallistua mielekkääseen hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Palvelut onkin toteutettava niin, että ne tukevat tuota iäkkään hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista ja myös osallisuutta ja ehkäisevät muuta palvelutarvetta.

Arvoisa puhemies! Toimintakyvyn tukeminen ja ennaltaehkäisy ovatkin ikääntyneiden kannalta avainasioita. Seuraava 90-vuotiaan Edla-rouvan lausahdus ikäihmisten kuntosalilta kiteyttääkin lain tavoitteen hyvin osuvasti. Näin tämä 90-vuotias rouva sanoi: "Tässä minä punttia nostelen, jotta jaksan soppani keittää, ja huushollini hoidan itse!" Ikääntyneen tuleekin saada oikeanlaisia palveluita ja apua niin paljon, että hän pystyy elämään kotona tai kodinomaisessa ympäristössä mahdollisimman pitkään. Apua ja ohjausta tarvitaan vaikkapa noiden kuntosalilaitteiden käytössä, jotta toimintakyky voidaan säilyttää.

Tässä vanhuslaissa on koko joukko muitakin uudistuksia. Lain mukaan jokaisen vanhuksen palvelutarve selvitetään ja hänelle laaditaan henkilökohtainen palvelusuunnitelma, jonka toteutumisesta sitten vastaa tarvittaessa iäkkään oma vastuutyöntekijä. Iäkkäälle myönnetyt palvelut tulee saada viimeistään kolmen kuukauden kuluessa, kiireelliset palvelut heti. Aika hienoja uudistuksia!

Kunnilla tulee jatkossa olla riittävä määrä monipuolista asiantuntemusta muun muassa geriatrian ja gerontologian eli nimenomaan ikääntyneiden hoidossa. Pitää tarjota monialaista kuntoutusta ja osaamista muun muassa turvallisesta lääkehoidosta. Tämä on varmaan tullut mukaan siitä laajasta keskustelusta, jota on käyty vanhusten liian suurista lääkemääristä, jotka ovat aiheuttaneet tokkuraisuutta, tai lääkkeiden yhteensopimattomuudesta. Hyvä näin, että se on saatu mukaan myös tänne lakitekstiin.

Olennaista on oikeanlainen osaaminen eikä pelkästään henkilökunnan määrä. Kuntien viranomaisten on myös parannettava yhteistyötään ja tiedonkulkuaan niin, ettei yksikään palvelujen tarpeessa oleva vanhus jää niitä vaille. Pisteenä i:n päälle vanhusneuvostot tulee perustaa joka kuntaan. Vanhusneuvostoja tulee myös kuulla ikääntyneitä koskevien päätösten valmistelussa ja niille tulee mahdollistaa toimintaedellytykset.

Arvoisa puhemies! Osallisuuden ajatus onkin läpileikkaavana teemana koko lakiehdotuksessa. Ikääntyneitä ja tarvittaessa myös heidän omaisiaan tai läheisiään tulee kuulla kunnan päätöksenteon yleisellä tasolla, muun muassa näissä vanhusneuvostoissa, mutta myös yksilötasolla, kun päätöksiä tarvittavista palveluista tehdään.

Yksi kaikkein hienoimmista asioista tässä lakiehdotuksessa on kirjaus siitä, että puolisoilla tulee jatkossa olla mahdollisuus tulla hoidetuksi viimeisinä vuosinaan samassa paikassa, niin kuin edustaja Hiltunen täällä hienosti kuvasi aiemmassa puheenvuorossaan. Liian paljon surullisia esimerkkejä onkin tänä päivänä siitä, kun lähes koko elämän mittainen yhdessäolo on katkaistu väkivaltaisesti viimeisinä vuosina ja puolisot hoidetaan eri paikoissa. Haluankin lausua tästä hienosta lisäyksestä kiitokset ministerille.

Vaikka lakia arvostellaan kalliiksi, tulee se mitä todennäköisimmin pitkässä juoksussa säästämään kunnilta pitkän pennin. Vanhusten määrä kasvaa lähivuosina huomattavasti, ja nyt onkin korkea aika sijoittaa osa vanhustenhuoltoon suunnatuista rahoista ennaltaehkäisyyn. Se sijoitus kyllä maksaa tulevaisuudessa itsensä monin verroin takaisin ja tuo mukanaan parempaa hyvinvointia ja mielekästä elämää eläviä, toimintakykyisiä vanhuksia.

Pia Kauma /kok:

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaista on puhuttu jo monta vuotta. Siksi on hyvä, että ministeri Risikon alulle panema laki toteutuu nyt vihdoinkin. Hoitolaitosten monin paikoin riittämättömät hoitajamäärät sekä etenkin yksinäisten vanhusten jääminen omassa kodissaan jopa heitteille ja ilman riittävää vanhuudenturvaa ovat selvä merkki siitä, että oikea aika lain voimaantulolle on juuri nyt.

Lain säätäminen itsessään ei tietenkään vielä takaa hyvää hoitoa, vaan se jää viime kädessä kuntien vastuulle. Kun meillä on jo ilman vanhuspalvelulakiakin useita kymmeniä konkurssikypsiä kuntia, herää kysymys, kuinka hyvin ja tasapuolisesti laki saadaan toteutumaan koko maassa. Tässä esityksessä lain toteuttamiselle varattu valtionosuus on 54,3 prosenttia kustannuksista, ja loput jäävät kuntien maksettaviksi. Kyse ei ole mistään pikkusummista, vaan kustannusten arvioidaan olevan jo vuonna 2015 noin 150 miljoonaa euroa.

Laki on kaikin puolin tervetullut parannus vanhustenhoitoon, mutta jollain tavalla tässä keskustelussa ja tässä lakiesityksessäkin minua häiritsee se, että vanhuus nähdään eräänlaisena rasituksena yhteiskunnalle. Tosiasiassahan moni ikäihminen voisi viettää mielekästä elämää hyödyttämällä sekä lähipiiriään että yhteiskuntaa laajemminkin, jos hänellä vain olisi mahdollisuus pitää huoli kunnostaan ja terveydestään mahdollisimman pitkään. Lakitekstiä lukiessa tuleekin hieman se käsitys, että ennalta ehkäiseville toimille, omatoimisuudelle ja siitä palkitsemiselle ei ole ehkä annettu riittävää painoarvoa. Lähdetään siitä, että kaikki ikäihmiset puristetaan samaan muottiin. Itse ainakin ajattelen niin, että jokaisella meistä on oikeus viettää myös vanhana mahdollisimman pitkään juuri omannäköistämme elämää, ilman että joku viranomainen päättää, miten ja missä pitää elää elämänsä viimeiset vuodet. Tämän lain vaara onkin se, että se tasapäistää kaikki suomalaiset samaan muottiin.

Toisaalta ehdottoman hyvää on se, että nyt vanhustakin on kuunneltava ihan oikeasti. Esimerkiksi Harriet Finne-Soverin viime keväänä tekemän tutkimuksen mukaan vain 3 prosenttia yli 75-vuotiaista halusi pois kotoaan. Sen sijaan omaisilta kysyttäessä luku oli 14 prosenttia. Useinhan on niin, että omaiset haluavat isoäidin tai isoisän hoitokotiin, koska ovat huolissaan rakkaan läheisen selviytymisestä, mutta ikävä kyllä on niitäkin, joilla taustalla ovat pelkästään itsekkäät, esimerkiksi omaan asunnontarpeeseen liittyvät syyt. Sen takia nimenomaan kotona asumista koskien on vanhuksen omaa toivetta kuunneltava eikä pelkästään omaisten.

Arvoisa puhemies! Itse lain sisällöstä haluan tuoda esiin kaksi asiaa. Laissa todetaan, että tietyillä viranomaisilla ja muilla tahoilla olisi lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan iäkkään henkilön palvelutarpeesta kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Ilmoitus loisi viranomaiselle velvollisuuden ryhtyä selvittämään iäkkään henkilön palvelujen tarvetta. Tämä on kohta, jossa meidän täytyy olla erittäin tarkkoina. Tarkoitus on toki auttaa lähimmäistä, mutta pitää muistaa, että jokaisella vanhuksella on myös itsemääräämisoikeus. Toisen elämään puuttuminen ei saa olla mielivaltaista, vaan palvelutarpeesta ilmoittamisen tulee olla selkeästi perusteltu, ettemme sentään mene orwellilaiseen yhteiskuntaan, jossa pakotamme ihmisen tekemään jotakin, jota hän ei itse halua tai koe tarvitsevansa.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, jonka lakitekstistä nostaisin esiin, on se, että sitovat henkilömitoitukset eivät kuulu tämänkaltaiseen lakiin. Vanhusten todelliseen tarpeeseen vastaaminen on tärkeämpää kuin henkilökunnan betonointi lakiin. Pakolla ohjaaminen ei koskaan paranna palvelun laatua. Tämä on syytä muistaa myös vuonna 2015, jolloin valtioneuvosto antaa asetuksen mitoituksesta, jos ympärivuorokautisen hoidon hoitajien määrä on alle 0,5 hoitajaa hoidettavaa kohden yhdessäkin toimintayksikössä.

Arvoisa puhemies! Kunnille pitäisi tarjota kepin sijasta porkkanaa sekä kannustaa niitä uudenlaisiin, vanhuksen omatoimisuutta tukeviin ratkaisuihin.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaki on hyvä ja tarpeellinen. Mitkään suositukset, tutkimusnäyttö tai asiantuntijalausunnot eivät ole saaneet kuntia korjaamaan ikäihmisten asioita. En perustele lain tarpeellisuutta, vaan nostan esille yhden suuren, usein unohdetun ryhmän keskusteltaessa ikäihmisten palveluista: muistisairautta sairastavien ihmisten koko ajan suurenevan ryhmän.

Suomessa saa päivittäin 36 ihmistä jonkin muistisairausdiagnoosin. Muistisairautta sairastavien kirjo on monimuotoinen: eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisia sairauksia sairastavia ihmisiä. Muistisairaudet eivät ole pelkästään ikäihmisten sairauksia. Suomessa on noin 7 000 alle 65-vuotiasta etenevää muistisairautta sairastavaa henkilöä. Toisaalta on tosiasia, että muistisairauksien esiintyvyys lisääntyy ikääntymisen myötä.

Yhteensä Suomessa on noin 130 000 etenevää muistisairautta sairastavaa, joista 70 000 asuu kotona, ja heistä 40 000 asuu yksin. Lievä muistin ja tiedonkäsittelyn heikentymä eli muistisairauksien vaaratila on noin 120 000 ihmisellä. Kun nämä vaaratilassa olevat henkilöt lasketaan mukaan, nousee luku neljännesmiljoonaan. Jos jokaisella heistä arvioidaan olevan 2—4 läheistä, muistisairaudet koskettavat jopa miljoonaa suomalaista tällä hetkellä. Kysymys ei ole siis mistään pienestä marginaaliryhmästä.

Muistisairauden synonyyminä puhutaan edelleen usein dementiasta. Kuitenkaan sellaista sairautta kuin dementia ei ole. Dementia on oireyhtymä, ja on lukuisia erilaisia sairauksia, jotka voivat johtaa dementoitumiseen. Sen takia yleisnimikkeenä on parempi puhua muistisairauksista. On huomioitava, että on myös tilanteita, joissa asianmukaisella ja tarpeeksi ajoissa aloitetulla hoidolla voidaan estää dementoituminen.

Viime toukokuussa sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi kansallisen muistiohjelman. Selviytyäksemme tulevaisuuden haasteista tämä ohjelma on pantava täytäntöön osana ikälain toimeenpanoa. Ohjelma tukee kuntia varautumaan muistisairautta sairastavien määrän kasvuun sekä kestävään hoito- ja palvelujärjestelmän kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena on muistiystävälli-nen Suomi. Ohjelman neljä keskeistä kivijalkaa ovat: ensinnäkin aivoterveyden ylläpitäminen ja edistäminen, toiseksi oikeat asenteet aivoterveyteen, muistisairauksien hoitoon ja kuntoutukseen, kolmantena hyvän elämänlaadun varmistaminen muistisairautta sairastaville ja heidän läheisilleen oikea-aikaisen tuen, hoidon, kuntoutuksen ja palvelujen turvin ja neljänneksi kattavan tutkimustiedon ja osaamisen vahvistaminen.

Miksi muistiohjelman toimeenpanolla on kiire? Siksi, että jos nykyiset hoitokäytännöt jatkuvat samanlaisina kuin ne tällä hetkellä ovat, noin vuonna 2025 kaikki Suomen tämänhetkiset hoitopaikat ovat muistisairautta sairastavien ihmisten käytössä. Tämä johtuu siitä, että kansakuntamme ikääntymisen myötä lisääntyvät myös muistisairaudet. Onneksi meillä on tutkimusnäyttöä siitä, että tämä skenaario voidaan estää. Oikea-aikaisella ja kuntouttavalla hoidolla voidaan muistisairautta sairastavan henkilön laitokseen joutumista siirtää jopa 2,5 vuodella eteenpäin. Muistisairauksien etenemistä voidaan siis hidastuttaa.

Jos kehitämme hoitokäytäntöjä tutkitun tiedon suuntaan, tulemme hyvin selviytymään näistäkin tulevaisuuden haasteista. Meillä ei ole kuitenkaan aikaa hukattavaksi, ja siksi toivon ikälain täytäntöönpanon yhteydessä kiinnitettävän erityistä huomiota kansallisen muistiohjelman toteuttamiseen. Tärkeää on tiedostaa, että muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja myös kuntouttaa. Ne eivät siis ole toivottomia sairauksia.

Muistisairautta sairastava henkilö voi elää sairauden loppuvaiheessakin onnellista ja hyvää elämää, jos häntä hoitamassa on osaavia ja ammattitaitoisia ihmisiä. Näin ei aina kuitenkaan ole. Pari vuotta sitten Muistiliiton tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa on oppilaitoksia, joissa voi valmistua lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi niin, että muistisairautta sairastavien hoitotyöstä on opetusta vain muutamia tunteja.

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen ja kuntouttava hoitotyö vaativat erityisosaamista. Muutamalla oppitunnilla sitä ei voi saavuttaa. Sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen opetussuunnitelmia on tarkasteltava kriittisesti, jotta ikälailla olisi mahdollisuus toteutua. Lisäksi tarvitaan muistisairaiden henkilöiden hoitotyöhön erikoistuneita hoitajia asiantuntijatehtäviin. Heistä on tällä hetkellä valtava puute eri puolilla Suomea.

Puhemies! Lopuksi haluan todeta näistä vastuuhenkilöistä sen verran, että lain tavoitteena ei ole, että kaikki uudet vastuuhenkilöt olisivat joitain uusia vakansseja, vaan suurin osa vastuuhenkilöistä on omahoitajia, joita jo tällä hetkellä suurimmalla osalla hoidossa olevista ikäihmisistä on. Resurssitarpeita tulee lähinnä siis siitä, että omahoitajille täytyy taata riittävät mahdollisuudet toteuttaa lain heille määrittämiä tehtäviä ja velvoitteita.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Vanhustenhuollossa kaikkein tärkeintä on asenne ja kunnioitus ikäihmisiä kohtaan, ja tämä on tietysti lähtökohdan oltava tässä vanhuspalvelulaissakin. Uskonkin vahvasti, että nyt, kun olemme saaneet vanhuspalvelulain eduskuntakäsittelyyn ja pian saamme sen voimaankin, tältäkin osin vanhustenhuolto tulee Suomessa menemään eteenpäin ja kehittymään.

Toinen tärkeä asia, mitä vanhuspalvelulailla pystytään asenteiden ja kunnioituksen lisäksi muuttamaan, on ilmapiiri ehkä siinä, minkälaisia toimintatapoja vanhustenhuollossa on. Tämä onkin meille iso mahdollisuus. Kun kunnat nyt käyvät uudella tavalla läpi vanhustenhuoltoa ja vanhuspalveluita, niin tämä on hyvä hetki kannustaa myöskin kaikenlaisiin uusiin toimintatapoihin, joista tärkein on painopisteen siirtäminen kotiin vietäviin palveluihin, minkä puolesta toki on jo monissa kunnissa tehty valtavan hyvää työtä.

Kun lakia lähdettiin viime kaudella valmistelemaan ministeri Risikon johdolla, silloin korostettiin nimenomaan tätä oikeutta palveluihin. Kun meillä on sosiaalihuoltolain mukaan palvelutarpeen arviointi, niin silloin siihen liittyen olisi tärkeää, että meillä olisi myöskin lakiin kirjattuna ikääntyvien ihmisten oikeus hyvään hoitoon sen palvelusuunnitelman mukaisesti, mikä sitten sosiaalihuoltolain mukaan jo tehdään. Tältä osin onkin nyt tärkeää valiokuntavaiheessa käydä läpi, että onhan tämä riittävän voimakkaasti kirjattuna sinne lakiesitykseen, jotta nimenomaan tähän asiaan saadaan parannusta ja myöskin niin, että me voimme viestiä turvallisin mielin ikääntyvälle Suomelle siitä, että nimenomaan se oikeus palveluihin jatkossa toteutuu. Totta kai siinä rinnalla kulkee myöskin tärkeänä tämä vanhuspalveluiden laatu, ja siitähän emme voi tietenkään tinkiä.

Oikeastaan kahdesta asiasta olisin ministeriltä kysynyt vielä näkökulmia. Tässä on paljon puhuttu ennaltaehkäisystä vanhuspalvelulaissa ja siitä, miten meidän pitäisi pystyä monilta osin kääntämään sitä painopistettä siitä tilanteesta, että meillä on vanhuksia laitostyyppisessä ympärivuorokautisessa hoivassa, siihen, miten me voisimme ylläpitää toimintakykyä ja mahdollisuutta elää aktiivista elämää ja osallistua ja kehittää omaa arkea, niin kuin miettiä ja tehdä se sen mukaiseksi kuin itse toivoo. Millä tavalla tässä laissa nyt nämä ennalta ehkäisevät palvelut nimenomaan painottuvat? Käsittääkseni tämä laki ei kuitenkaan kovinkaan vahvasti velvoita kuntia näitä nimenomaisia ennalta ehkäiseviä palveluja tarjoamaan.

Toinen on sitten kuntoutuksen lisääminen. Siitäkin on puhuttu. On erittäin tärkeää, että vanhuspalvelulaki nimenomaan varmistaisi näiden kuntouttavien palvelujen saatavuuden tässä ennalta ehkäisevässä mielessä, ennen kuin ihmisen kunto menee niin huonoksi, ettei esimerkiksi kotona asuminen ole enää mahdollista. Tästä meillä on nähty erilaisia laskelmia, kuinka paljon tällaisella ennalta ehkäisevällä ja kuntoutukseen panostavalla työotteella voitaisiin saada myöskin kunnissa säästöjä aikaiseksi.

Tämä laki tulee parantamaan vanhusten osallisuutta sekä omissa asioissaan että mahdollisuuksia vaikuttaa vanhuspalveluihin omassa kunnassa. Vanhusneuvostojen lakisääteisyys on tärkeä asia, ja myöskin vanhusneuvostojen työn mahdollisuuksiin ja laatuun on kiinnitettävä huomiota, että me saisimme nämä vanhusneuvostot aidosti olemaan tällaisia mielipidevaikuttajia ja konkreettisia vaikuttajia siellä kunnissa. Tämä on tietysti pitkälti myöskin kuntapäättäjien tehtävä, että me otamme ikääntyvät ihmiset yhä enemmän siihen työhön mukaan. Kyllähän ikääntyvässä Suomessa myös on tärkeää, että kaikessa kunnissa tehtävässä politiikassa otettaisiin huomioon ikääntyvien ihmisten tarpeet ja mahdollisuudet pyörittää omaa arkea ja elää laadukasta elämää kunnassa.

Osallisuus omissa asioissansakin tulee vahvistumaan sitä kautta, että vanhuksilla on palvelusuunnitelmia tehtäessä lakiin kirjattu oikeus oman mielipiteen muodostamiseen, ja se tulee myöskin kunnissa kirjata näihin palvelusuunnitelmiin, että mikä on ollut ikääntyvän ihmisen oma tahto asiassa. Sen lisäksi myöskin tämä vastuutyöntekijä, vastuuhenkilö, on tärkeä, koska ikääntyvälle ihmiselle on tärkeää, että hän tietää, kuka ihminen tietää juuri hänen tilanteestaan ja kenelle yhdelle ihmiselle voi soittaa, kun ongelmia mahdollisesti ilmaantuu tai esimerkiksi toimintakyky heikkenee ja palvelujen tarve kasvaa.

Viimeisenä asiana palaisin vielä kustannusvaikutuksiin. Kustannuksia on eritelty ministerin puheenvuorossa, ja niitä on ollut julkisuudessakin, erilaisia numeroita. Myöskin kiinnitin huomiota siihen, että pidettiin ikään kuin itsestään selvänä kuntien osallistumista omalla panoksella, ja nyt olisikin tärkeää, että saataisiin kunnat tähän aidosti mukaan. Taloudelliset edellytykset kunnissa tietysti tässä taloudellisessa tilanteessa ovat aika rajalliset ja heikot, joten mistä se raha nimenomaan siellä kunnissa löytyy? Nythän se on meillä valtion talousarviossa, mutta mitenkä on kuntien laita? Eli tärkeää olisi saattaa tätä vanhuspalvelulain toteutusta nyt konkreettisemmalle tasolle sinne kuntiin, jotta siellä pystytään varautumaan näihin lisääntyviin kustannuksiin.

Toisaalta sitten, kun nyt lakia vielä eduskuntavaiheessa käymme läpi ja tarkastelemme, siinä kohdassa on kyllä erittäin tärkeätä, että me saisimme nykyistä vielä syvällisemmän ja laajemman vaikuttavuuden ja kustannus—hyöty-suhteen arvioinnin. Tämä on ihan välttämätöntä, koska meillä täytyy olla tiedossa ne todelliset kustannukset, jotta me osaamme myös vastata kunnista tuleviin kysymyksiin siihen liittyen ja jotta me olemme realistisella pohjalla sen suhteen, kuinka paljon tämän lain toimeenpano aidosti lopulta maksaa. Tämän lain onnistuminen ja toimeenpanohan ratkeaa siellä kunnissa. Eli muutaman vuoden päästä tiedämme, onko tämä laki ollut riittävän velvoittava vanhuspalvelujen parantamiseksi ja ovatko tähän allokoidut määrärahat riittäviä vai olemmeko me kenties luoneet lain, johon tosiasiallisesti ei olisi ollutkaan varaa.

Sari Sarkomaa  /kok:

Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri! Edellisen edustajan puheenvuorosta on hyvä jatkaa.

Todellakin, meillä ei ole varaa olla säätämättä tätä lakia. Laadukas vanhustenhuolto, hyvät palvelut, terveyden edistäminen, ajoissa annetut palvelut, niin että jokainen ikäihminen saa sen avun, mitä tarvitsee, ajoissa, ovat asioita, joita ei voi rahassa laskea, mutta on sanottava, kun olen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, että tässä laissa on niitä elementtejä, joita me juuri tarvitsemme, jotta voimme kustannustehokkaasti ja inhimillisesti toteuttaa ikäihmisten palvelut. Toivon, että kun tätä asiaa arvioidaan parinkymmenen vuoden päästä, voimme todeta, että onneksi ajoissa tämän lain säädimme. Lähtökohta ei ollut taloudellinen, mutta on sanottava, että tämä on perusteltua myöskin taloudellisista syistä.

Arvoisa puhemies! Todellakin historiallinen hetki on, kun ikäihmisten hyvinvointia parantava lakiesitys on nyt annettu. Tämä lakihanke on varmasti tärkeä koko eduskunnalle, mutta haluan sanoa, että tämä on erityisen tärkeä ollut kokoomukselle, ja me pidimme lähtökohtaisesti jo hallitusneuvotteluissa tärkeänä sitä, että tämä laki säädetään ja myöskin tämä laki tarvitsee lisää voimavaroja.

Täällä on paljon puhuttu tämän lain kustannuksista. Mielestäni ministeri erittäin hyvin nosti esille sen, että kustannukset riippuvat eri kunnissa siitä, kuinka hyvin asiat ovat jo tällä hetkellä kunnossa. On todettava, että voimavaroja tulee lisää kunnille. Se on tärkeä arvovalinta, mutta tiukkaa tämän lain toimeenpano tulee olemaan kunnissa. Valtionosuuksiin on tulossa leikkauksia, kunnat ovat tiukilla. Pidän erittäin tärkeänä, että johtamassani jaostossa tämän lain vaikutukset arvioidaan ja ne budjettimietintöön myöskin kirjataan.

Pidän tärkeänä, että lain valmistelu nosti todellakin vanhustyön, vanhusten palvelut politiikan keskiöön. Haluan nostaa esille tuon asenteen ja ikäihmisten kunnioituksen, jotka edellinenkin edustaja puheenvuorossaan nosti esille. On hyvin tärkeää ja on surullistakin se, todellakin, että lain tasolla pitää säätää siitä, että itsemääräämisoikeus, oma tahto, ei ole kiinni iästä, mutta selvä on, että tämä on tärkeää, välttämätöntä, ja se tähän lakiin on nyt kirjattu. Kun itse olen terveydenhuollon ammattilainen ja paljon vanhusten palvelujen kanssa tekemisissä, niin pidän erittäin tärkeänä tätä vastuuhenkilöasiaa. Se on vaikea säätää, se on haasteellinen asia, myöskin kustannuskeskustelut ovat pyörineet tämän asian ympärillä, mutta siitä huolimatta, että se on haasteellinen, on hyvin tärkeää, että jotta ihminen voisi itse valita, tietäisi vaihtoehdoista ja se oma tahto toteutuisi, tarvitaan ihminen, joka siinä sitten auttaa. Tämä tarvitsee aika paljon luovuutta ja osaamista kunnissa, että tämä toteutuu ilman, että tästä tulee byrokratiaa ja hankaluuksia, mutta uskon, että tässä onnistumme.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa vielä kolme kysymystä, jotka ovat olleet täällä salissa, mutta haluan ne vielä tässä sanoa. Koko tämä laki yhdeltä suunnalta ainakin lähti liikkeelle siitä, että tuo palvelutarpeiden arviointi, oikeus siihen, oli jo olemassa, mutta sitten ei ollut oikeutta niihin palveluihin. Huolimatta siitä, että ministeri tässä on vakuuttanut, että tämä asia kunnossa, pidän tärkeänä, että edustaja Rehulan johtama sosiaali- ja terveysvaliokunta vielä käy tämän asian läpi, turvaako tämä laki riittävällä tavalla ja poistaako sen ongelman tästä epätasa-arvoisesta vanhuspalvelujen tarjonnasta ja hoitoonpääsystä. Tämä laki jättää monta asiaa kuntien päätettäväksi, ja itse haluan ja kokoomuksen vahva tahto oli, että tämä on riittävän tiukasti kirjattu, että tämä tasa-arvoisuus tässä toteutuu.

Toinen asia, mikä on tärkeä arvioida, on se, onko vielä jotain, mitä eduskunta voisi tälle laille tehdä, jotta tämä ohjaisi painopisteen laitosvaltaisuudesta kotiin vietäviin palveluihin, jotta kotihoidossa olisi riittävät resurssit ja kunnissa painopiste aidosti siirtyisi sinne. Se on tämän lain keskeinen tavoite, mutta se on tärkeä vielä täällä eduskunnassa arvioida.

Kolmas asia liittyy asiaan, jonka nostin tuossa debatissa esille. Totta tosiaan liikunta- ja toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeä asia, ja kuntouttava työote ja kuntoutus ovat sitten kaksi eri asiaa, ne pitää pitää erillään, mutta haluan sen vielä sanoa, kun ministerikin on paikalla, että liikunta on tärkeää meille kaikille, ikäihmisille se on elintärkeää. Kun katsotaan ikäihmisiä, niin vain yksi kolmasosa liikuntakyvyn ongelmista tulee ikääntymisestä ja kaksi kolmasosaa liikkumattomuudesta. Jos yksi asia tästä pitäisi nostaa ja nyt nostan esille, niin kyllä se on se, että tämän lain pitäisi olla sellainen, että se kannustaa kunnat tekemään kaikkensa sen eteen, että ikäihmisillä on liikuntamahdollisuuksia, kun puhutaan laitoshoidosta, kotihoidosta, omaishoidosta, että siellä on kuntouttava työote. Toivoisin, että valiokunta vielä arvioisi, onko tähän mahdollista laittaa pykälä, olisiko tämä useammassa pykälässä eikä vain lain perusteluissa.

Puhemies! Vaikka aika rientää, niin haluan nostaa tässä esimerkiksi lonkkaleikkauksen. Meillä tehdään noin 7 000 lonkkaleikkausta Suomessa. Ikävä kyllä laitoshoitoon joutuu noin 30 prosenttia ikäihmisistä sen takia — ei sen takia, ettei leikkaus onnistuisi, vaan sen takia, että kotiapua, kotipalvelua, riittävää kuntoutusta eivät ikäihmiset saa, ja tätä kautta sitten joudutaan laitoshoitoon loppuiäksi jotakuinkin. Nämä luvut ovat aika raadollisia, ja siinä mielessä tämän kuntoutuksen osalta toivoisin vielä, kun täällä on arvoisa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, että arvioitaisiin tätä lakia, että olisiko pykäläosalla mahdollisuus näitä täyttää.

Ihan viimeiseksi — kun täällä vähän pidempiä puheita on ollut — haluan nostaa ikäsyrjinnän. Tämän lain tarkoitus on kitkeä ikäsyrjintää, vanhusneuvostojen tehtävä on kitkeä ikäsyrjintää. Kun täällä on nostettu esille vanhusasiavaltuutettu, niin olisi ihan hyvä, että tässä käytäisiin vielä se keskustelu. Kun tiedän, että ministerinkin esille nostama Sirkka-Liisa Kivelä on ollut vanhusasiavaltuutettuasian kanssa Senioriliikkeen kanssa liikkeellä, hän on luovuttanut siitä adressinkin edelliselle peruspalveluministerille, niin kuulisin ministerin näkemyksen tästä asiasta. Olen itsekin ollut vähän kyyninen tämän asian suhteen, mutta kun tuolla ikäihmisten arjessa kiertää, niin se ikäsyrjintä on aika rankkaa. Esimerkiksi terveyspalveluita evätään iän perusteella, ja se on arkea. Potilasasiamiehet, sosiaaliasiamiehet eivät aina ehdi tai kykene tähän puuttumaan. Olisi hyvä arvioida vielä tämä asia tämän lain yhteydessä tai sitten erillisenä, olisiko se esimerkiksi määräaikainen tehtävä, jolla todellakin reippaasti lähdettäisiin ikäsyrjintää kitkemään, vai onko tämä laki riittävä. Tämä on myös neljäntenä asiana hyvä arvioida.

Juha  Rehula  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Paljon kauniita sanoja, paljon lupauksia, ymmärrystä, arvostusta ja inhimillisyyttä. Sitä on tämä lähetekeskustelu ollut tähän asti, kun puhutaan ikääntyvän väestön palvelujen tulevaisuudesta tässä maassa. Meillä on käsittelyssämme laki, jota on kauan odotettu, siihen on asetettu paljon toiveita, ja saattaapa olla, että on paljon ihmisiä, jotka uskovat siihen, että niistä puheista, joita ministeri ja maan hallitus ja monet kansanedustajatkin ovat käyttäneet, tulee totta. Asiat siis ovat kunnossa ja paranevat vain muutaman kuukauden kuluttua.

Arvoisa herra puhemies! Se, että meillä on käsittelyssämme tämä laki, jos yhtään menee historiaan ja katsoo tätä prosessia, tämä on ollut arvoton näytelmä, näytelmä, jossa vastuuministerin mielipiteet ovat vaihdelleet, jos eivät nyt ihan päivittäin niin viikoittain, lähtien siitä, millainen laki ja mitä valmistelussa pitää tehdä, ja kaiken kruununahan oli tämä keskustelu siitä, sisällytetäänkö tähän lakiin hoitajamitoitus. Arvoton näytelmä tilanteessa, jossa ihmiset ovat aidosti huolissaan, mitä tapahtuu sinä päivänä, kun omat voimat eivät riitä.

Historiaan liittyy myös se kohta, josta täällä on tunnuttu käyvän kisaa: kenen ansiota tämä laki on. Tämä lakihan on ansiota tai seurausta ennemminkin siitä, että meillä on lainsäädäntö, jota ei riittävällä tavalla ole noudatettu. Haluttiin valmistella erillislaki, joka kulkee nyt nimellä ikääntyvän väestön palvelujen turvaamiseen liittyvä lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollossa. Prosessi arvoton, no, se on historiaa; nyt pitää katsoa sitä, millainen lakiesitys meillä on.

Minulla on kädessäni ministeriön tiedote. Täältä on helppo listauksenomaisesti lukea hyviä, kannatettavia asioita, ja aivan ensisijaisesti iso asia ja iso periaatteellinen asia, josta kiitoksen sanan sanon: ensimmäistä kertaa suomalaisessa lainsäädännössä kirjoitetaan auki se, että ihmisen paras paikka on asua kotona.

Toinen asia, jota tämä laki korostaa, jonka aika näyttää, miten tämä laki toteutuu, on se, että ihminen on yksilö. Ihminen on yksilö omine tarpeineen, omine odotuksineen, ja kun sen yhdistää tähän kotona asumiseen, kotona asumiseen mahdollisimman pitkään, ollaan tilanteessa, missä on kyllä ihan tarpeeksi tekemistä siellä paikallisella tasolla, joka joutuu tämän lain soveltamaan.

Ihmisen toimintakyky ja sen ylläpitäminen on periaate, johon tämä laki nojaa. Se on kannatettava asia. Vastuutyöntekijä, palvelujen järjestäminen viipymättä, vanhusneuvosto, kuntien velvollisuus nykyistä paremmin suunnitella ja myös seurata sitä, mitä tapahtuu; nämä ovat asioita, jotka ovat kiitettäviä ja hyviä eteenpäin vietäviksi.

Mutta, arvoisa herra puhemies, kauniit sanat, lupaukset, odotukset, jopa pilviin asti nostetut odotukset siitä, miten meillä tilanne tässä maassa ikääntyvän väestön palvelujen osalta tämän lain voimaan tultua muuttuu: kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki. Tulen kunnasta, jossa viime maanantaina päätettiin korottaa tuloveroprosenttia 1 prosenttiyksiköllä. Miksi teimme sen päätöksen, joka oli viimeisen viiden vuoden sisään kolmas järjestyksessään? Siksi, että se valtion vetäytyminen vastuusta kuntien palvelutuotannon järjestämisen osalta on siksi iso, että ainakaan me emme selvinneet ilman tuloveroprosentin nostoa. Eikä ole kysymys asukasluvultaan ihan pienestä kunnasta.

Arvoisa ministeri, te sanoitte täällä keskustelun aikana, että 151 miljoonaa euroa vuositasolla 2015 on kädenojennus kunnille. Te unohditte kertoa, että samalla aikavälillä, tästä hetkestä vuoteen 2015, kunnilta leikataan 3,4 miljardia euroa niitä rahoja, joista te tässä puhutte kädenojennuksena, eli valtionosuuksia. Kysyn, ovatko nämä 151 miljoonaa korvamerkittyjä valtionosuuksia, ja ettei ministerin mahdollisesta puheenvuorosta mene turhaa aikaa, vastaan: tuo laki, joka meillä on nyt käsittelyssä, ei sisällä valtionosuuksien korvamerkintää.

Te puhutte täällä, hallituspuolueitten edustajat, kuinka kunnille annetaan korotettua valtionosuutta, prosenttimäärä on suurempi kuin ennen on ollut ja tavallisesti on, 54 on luku. Olen itse ollut rautakaupassa kesätöissä, jossa yhdessä vaiheessa kesää hävisi rahan taju, kun myytiin vain prosentteja. Eivät asiakkaat kysyneet, mitä tuote maksaa, vaan he kysyivät, paljonkos tästä saa alennusta. Pikkasen on samanlainen maku suussa tällä hetkellä tuon prosenttiluvun kanssa. Se on korotettu prosentti, mutta jos ei se anna oikeita mahdollisuuksia tämän lain toteuttamiseen, kun nuo valtionosuudet eivät ole korvamerkittyjä ja kun samanaikaisesti tehdään sellaiset valtionosuusleikkaukset kuin tehdään, niin nuo kauniit puheet, lupaukset ja ne toiveet ja uskomukset siitä, että meillä tulee oleellisesti parempi tilanne, kun tämä laki tulee voimaan, nykytilanteeseen verrattuna, niin voi olla, että pettymyksiä tulee. Tässä eivät ole hallituspuolueen edustajat yksin. Me oppositiossa saamme ihan sen saman palautteen.

Arvoisa puhemies! Keskusta näkee ikääntyvän väestön palvelut kokonaisuutena. Me haluamme toimivan vanhuspalvelulain, me haluamme vanhuspalvelulain, joka sisältää muutakin kuin nyt käsittelyssä olevat pykälät. Se on omaishoitoa, se on perhehoitoa, se on aidosti monimuotoisia kotiin tarvittavia palveluja, joiden osalta muuten odotan laatusuosituksia, mitä pikemmin, niin sen parempi. Tämä laki suorastaan huutaa tullakseen sellaisena voimaan kuin on tarkoitettu. Se huutaa laatusuosituksia kotipalveluihin.

Omaishoidon tuessa tehtävät ratkaisut olisivat olleet välttämättömiä. Niin ihmisten tasa-arvon kannalta kuin muutoinkin omaishoitajuuden arvostuksen osalta olisi välttämätöntä, että tämän lain voimaanpanon yhteydessä omaishoidon tukijärjestelmää olisi kehitetty niin, että olisi siirretty tuon omaishoidon tuen maksatus Kansaneläkelaitokselle ja olisi tehty kriteerit. En voi olla ihmettelemättä, arvoisa ministeri, teidän puhettanne tuossa debatin yhteydessä, jossa te kerroitte meille, tälle eduskunnan isolle salille, että nyt pitää odottaa sitä, että Elli Aaltosen johtama työryhmä tulee omassa raportissaan kertomaan ja määrittämään ne suuntaviivat, joitten kautta sitten omaishoidon tuen kehittäminen menee eteenpäin.

Arvoisa ministeri, te olette nimittänyt selvitysnaisen työryhmineen. Elli Aaltonen, samainen henkilö, on tehnyt aikaisemminkin kokonaisarvioinnin siitä, millaisen omaishoidon tukijärjestelmän tämä maa tarvitsisi ja millaisena se käytäntöön tulisi laittaa. Ymmärrän sen, että oman profiilinne kannalta teidän on syytä korostaa tätä Elli Aaltosen tulevaa työtä, mutta se, että jos väite on, että ei ole riittävästi tietoa, kannattaa kaivaa se muutaman vuoden vanha raportti esiin. Siellä on aivan riittävästi tietoa.

Keskusta esittää lakialoitteenomaisesti tämän vanhusasiavaltuutetun viran perustamista ja toimiston perustamista. Pidän sitä aivan välttämättömänä, jos me yritämme saada tämän lain, jota nyt ollaan valiokuntakäsittelyyn lähettämässä, toimimaan.

Täällä korostetaan omavalvontaa ja korostetaan itsemääräämisoikeutta ja puhutaan valvonnasta kaiken kaikkiaan, mutta kyllä vanhusasiavaltuutettu — mikä rooli sille sitten loppujen lopuksi tulisikaan, kun tämä virka ja toimisto perustetaan, sehän hioutuu matkan varrella — jos me haluamme huolehtia aidosti ikääntyvän väestön palvelutarpeesta ja sen kokonaisuudesta, tällainen henkilö pitää pystyä nimeämään tähän maahan.

Arvoisa herra puhemies! Laissa on monta kiitoksen paikkaa, mutta kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki tilanteessa, jossa halutaan yhteistä hyvää. Me olemme aidosti siinä kohdassa, että valiokunta tekee lakiteknisesti sen, mitä tehtävissä on. Tämä ei ole ihan parasta mahdollista lainsäädäntöä näiltäkään osin. Sisältöjen osalta on tyhjiä puheita se, että lakia voitaisiin parantaa, ellei euroja ole lisää.

Peter Östman /kd:

Arvoisa herra puhemies! On pakko viitata edellisen edustajan puheenvuoroon joiltakin osin. Edustaja Rehula viittasi useampaan otteeseen ministerin kauniiseen puheeseen, ja täytyy kyllä todeta, että entisen ministerin ja edustaja Rehulan puheen äänentaso oli suhteellisen kaunis, joskin se ei sisällöllisesti aina ollut kovin kaunista. Minusta on kohtuutonta sysätä peruspalveluministerin vastuulle se asia, että tällä hallituskaudella olemme joutuneet tästä valtionvelan kasvun syystä ei leikkaamaan kuntien valtionosuuksia vaan leikkaamaan kunnille maksettavia indeksikorotuksia. Ne ovat nimittäin kaksi eri asiaa, indeksikorotukset ja se, että joudutaan säästämään eikä anneta kulujen kasvaa indeksin mukaisesti. Kuitenkin on hyvä, että kauan odotettu lakiehdotus on nyt annettu eduskunnalle päätettäväksi, laki, joka olisi yhtä hyvin voinut syntyä sillä aikakaudella kun keskusta oli hallituksessa.

Haluaisin omassa puheenvuorossa fokusoida yhteen asiaan, joka tästä laista huolimatta on edelleen haasteena kuntapäättäjillä. Eli miksi hoitoalalla tehdään niin paljon määräaikaisia työsopimuksia? Tässä kohtaa me päätöksentekijät helposti huijaamme itseämme. Koko nykyinen päätös- ja budjettiprosessi tulisi käydä läpi. Nykyisin budjettiprosessi kunnissa alkaa elokuussa, jolloin kunnat päättävät talousarvion kehyksistä seuraavalle vuodelle. Nämä kehykset jaetaan sitten ohjausdokumentteina lautakunnille. Monet kunnat ovat viimeisimmän kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jälkeen järjestäneet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ostopalveluina kuntayhtymän tai isäntäkunnan kautta. Syyskuussa kuntayhtymän tai isäntäkunnan lautakunta antaa sitten budjettiesityksensä. Tässä vaiheessa lautakunta pyytää yleensä lisää palveluja ja taloudellisia resursseja muun muassa vanhusten-hoitoon. Ainakin toivottavasti nämä pyynnöt perustuvat todelliseen tarpeeseen, muutoin pätkätöihin perustuva järjestelmä jatkuu. Kuntayhtymän hallitus tai isäntäkunnan lautakunta lähettää yleensä ehdotuksensa lausuntokierrokselle jäsenkuntien johdolle. Tässä vaiheessa budjettia yleensä leikataan perustellen sitä taloudellisella tilanteella sekä vedoten siihen, että jäsenkuntien kokonaisbudjetti kasvaisi yli suunniteltujen kehysten.

Arvoisa puhemies! Tämä prosessi toistuu vuodesta toiseen ilman suurempaa poliittista keskustelua ja ankkurointia. Täten syntyy demokratiavaje nykyisessä kuntayhtymä- tai isäntäkuntamallissa. Yksittäisillä valtuutetuilla on minimaaliset mahdollisuudet vaikuttaa, koska tärkeät päätökset vanhustenhoidosta on jo tehty ja oman kunnan budjetti käsitellään ja siitä päätetään vasta joulukuun budjettineuvotteluissa. Koska henkilökunta hoitoalalla useimmiten tuntee työssään suuren vastuun asiakkaista, ei vanhuksia haluta jättää tuuliajolle. Siksi nämä jäsenkuntien ääneen lausutut säästövaatimukset johtavat useimmiten pätkätyösuhteiden ja sijaisuuksien kasvuun. Pelkäänpä kuitenkin, että nämä loppujen lopuksi jopa aiheuttavat enemmän kuluja ja huonontavat hoidon laatua.

Summa summarum, vika on meidän poliitikkojen sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Olemme nimittäin rakentaneet järjestelmän ja päätösprosesseja, jotka eivät ole demokraattisia eivätkä läpinäkyviä, ja jos haluamme parantaa tilannetta, on todellinen hoidon tarve otettava huomioon koko budjettiprosessin aikana. Tähän pääseminen edellyttää myös nykyisten hallintorakenteiden uudistamista. Siis tämän uuden vanhuspalvelulain lisäksi tarvitsemme hallintorakenteiden uudistamista. Siksi on tärkeää, että käydään perusteellista keskustelua, joka ei rajoitu ainoastaan kuntauudistukseen vaan ottaa sen rinnalla huomioon sairaan- ja terveydenhuollon hallinnon.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan sekä henkilökohtaisesti että koko kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puolesta kiittää ministeriä eräästä tärkeästä yksityiskohdasta, joka on nyt huomioitu lain 14 §:ssä. Edustaja Hiltunenkin viittasi omassa puheenvuorossaan siihen lupaukseen, jonka olemme antaneet vihkivalassa, eli: "kunnes kuolema meidät erottaa". Eli kiitän ministeriä siitä, että tämä asia on kristillisdemokraattien aloitteesta lain valmisteluvaiheessa saanut vastakaikua ja lakiin on nyt kirjattu, että iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä.

Anneli  Kiljunen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan heti aluksi kommentoida edustaja Rehulaa ja edustaja Vehviläistä heidän äskeisistä puheenvuoroistaan.

Ensinnäkin edustaja Rehulalle olisin peräänkuuluttanut, että kun me keskustelemme tällä hetkellä meidän kuntien taloudellisesta tilanteesta, meidän yhteiskunnan vaikeasta taloudellisesta tilanteesta, kun me puhumme ikäihmisten palveluista ja tästä vanhuspalvelulaista, niin kyse on arvovalinnoista. Meidän on saatava vihdoin ikäihmisten ja vanhusten palvelut ja heidän oikeusturvansa sille tasolle, että he voivat luottaa, että jokaiselle ikääntyvälle vanhukselle tarjotaan ja turvataan laadukas, hyvä vanhuus. Tämä on tämän lain lähtökohta, ja nämä arvovalinnat myös käydään sitten kuntatasolla läpi, että miten kunnat arvottavat nämä arvot. Ja tässä työssä me varmasti kukin teemme parhaamme omissa kunnissamme.

Toinen asia, jonka haluaisin tuoda Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtajana esille — edustaja Vehviläisen kanssa olemme olleet vuoden vai kaksi myös yhdessä tässä liitossa mukana — täällä peräänkuulutettiin sitä, että Elli Aaltonen on tehnyt aikaisemmin omaishoidosta kehittämisohjelman, joka oli sinä aikana erittäin hyvä. Juuri tästä syystä oletan, että meidän peruspalveluministerimme on valinnut hänet tekemään myös tätä jatkotyötä, jota tehdään tällä hetkellä valtakunnallisessa kehittämisohjelmassa. Mutta minun täytyy todeta samanaikaisesti, että siitä työstä, mitä Elli Aaltonen teki 2000-luvulla tämän omaishoidon kehittämiseksi, aika on mennyt eteenpäin ja siltä osin sitä ei voida enää sellaisena ottaa käyttöön. Omaishoitajat ja läheiset -liitto on todennut muun muassa sen, että omaishoitoa, jota tällä hetkellä käsitellään sosiaalipalvelumuotona, meidän pitäisi lähteä kehittämään hoitomuotona. Sitä kautta se tuo aivan uudenlaisen aseman ja roolin omaishoitajille osaksi meidän palvelujärjestelmää. Se tulee vahvistamaan omaishoitajien asemaa. Se tulee vaikuttamaan meidän palkkiokeskusteluihin, verotukseen.

Tällä hetkellä omaishoitajista noin 48 prosenttia on työikäisiä, ja siinä mielessä myös heidän turvansa omaishoitajina pitää tulevaisuudessakin turvata. Tämä tulee vaikuttamaan myös näitten kriteereitten määrittelyyn, ja sitä kautta tämä koko keskustelu omaishoidon tukipalkkion siirtämiseksi Kelalle vaatii huomattavasti syvällisemmän keskustelun kuin ainoastaan mekaanisen siirron. Siltä osin kyse on paljon laajemmasta kysymyksestä kuin hoitopalkkion siirtämisestä Kelaan. Kyse on omaishoitajien aseman vahvistamisesta samassa yhteydessä, kun keskustellaan heidän taloudellisesta tilanteestaan.

Nämä asiat halusin tuoda edustaja Vehviläiselle ja edustaja Rehulalle.

Mutta sitten asiaan, joka koskettaa ikääntyvien ihmisten palvelua. Ensinnäkin haluaisin heti aluksi tässä yhteydessä kiittää ministeriä tästä lakiesityksestä. Se on oikeastaan, voi sanoa, hioutunut tämän prosessin ja valmistelun myötä entistä paremmaksi. Täytyy sanoa, kun sitä tänä päivänä lukee, että ministeri on valmistellut erittäin hyvän lakiesityksen, jota sitten on hyvä käydä läpi meillä valiokuntatyössä.

Arvoisa puhemies! Lakiluonnos sisältää uudenlaista ajattelua, joka näkee ikääntyvät ihmiset yhteiskunnan voimavarana ja nostaa esiin heidän laaja-alaisen hyvinvointinsa turvaamisen, osallisuuden ja aktiivisuuden. Kun ajattelemme toimintakyky-käsitteen laajuutta, on selvää, ettemme voi tukea ihmisen toimintakykyä pelkästään lääkärin vastaanotolla tai ateriapalvelun kotikäynnillä. Toimintakyvyn tukemisen täytyy olla myös asumisen esteettömyyttä, asuinympäristön turvallisuutta, liikenteen toimivuutta, lähipalveluiden saatavuutta, harrastusmahdollisuuksien tarjoamista, taloudellisten mahdollisuuksien turvaamista, osallisuutta, liikuntaa, tietotekniikkaa. Elikkä kyse on huomattavasti laa-jemmasta kysymyksestä.

Kyse on myös muusta kuin sosiaali- ja terveydenhuollosta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta laista käyty julkinen keskustelu oli keskittynyt aika pitkälle ympärivuorokautista hoitoa tarjoavien toimintayksikköjen, lähinnä laitoshoidossa olevien henkilöiden, henkilöstömitoitukseen. Olen nyt tyytyväinen, että keskustelu on siirtynyt tästä laaja-alaiseen vanhuspalveluiden kokonaisuuteen. Laadukas laitoshoito on ehdottoman tärkeää, ja se pitää myös turvata, mutta se ei ole kaikki.

Ylipäätään olennaista on, että kaikki hoidon ja hoivan tarpeessa olevat vanhukset saavat tarpeenmukaisen hoidon ja hoivan, mahdollisuuden inhimilliseen ja ihmisarvoiseen elämään. Näin pitää olla riippumatta heidän asuinpaikastaan. Onkin olennaista korostaa, että laki koskee niin kotona asuvia ihmisiä kuin laitoksissa tai palvelutaloissa tai muunlaisessa asumismuodossa asuvia ihmisiä. Näin ollen henkilöstöä koskevan 20 §:n 1 momentissa, jossa edellytetään, että palveluja tarjoavassa toimintayksikössä on oltava asiakkaiden määrään ja palvelutarpeeseen nähden riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä, joka turvaa heille laadukkaat palvelut, tarkoitetaan myös kotiin tuotavia palveluita.

Arvoisa puhemies! Vaikka laitoshoidon puutteet ovat oikeusasiamiehen ja entisen lääninhallituksen tarkastusten myötä tulleet vahvasti julkiseen keskusteluun, me kaikki tiedämme, että vanhusten kotihoidon tila on erittäin vakava. Kotiin tuotavissa palveluissa, niiden laadussa ja määrässä, on pahoja puutteita ja suuria eroja kuntien välillä. Tämän kuulemme sekä kotona asuvilta vanhuksilta ja heidän omaisiltaan että työtään jaksamisen äärirajoilla tekeviltä työntekijöiltä. Tässäkin asiassa pitää tietysti muistaa, että on myös hyvin toimivia kotipalveluja, hyvin resursoituja ja hyvin organisoituja toimintayksiköitä. Ei pidä yleistää, mutta ei saa myöskään sulkea silmiään tältä epäkohdalta.

Nyt siis säädetään asiakkaiden määrään ja palvelutarpeeseen nähden riittävästä määrästä ammattitaitoista henkilöstöä myös kotipalveluihin. Tämän lisäksi on hyvä, että ennen lain voimaantuloa sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa laatusuositukset kotihoidon osalta sekä kehittää hoidon laadun ja hoitoisuuden mittareita yhteistyössä muun muassa Kuntaliiton ja THL:n kanssa. Näin meillä on paremmat työkalut kunnissa viedä lakia käytäntöön, parantaa palveluiden laatua ja varmistaa myös palveluiden laadunvalvonnan järjestelmällisyyttä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys vahvistaa ikääntyvien asemaa ja oikeusturvaa palveluiden käyttäjinä sekä yhteiskunnallisina päätöksentekijöinä. Vanhusneuvostot ehdotetaan lakisääteistettäviksi, jotta kunnan ikääntymispolitiikka vastaisi ikääntyneen väestön ja iäkkäiden kuntalaisten näkemyksiä. Tämä on myös sosialidemokraattien vahva tavoite.

Merkittävä parannus tulee myös ikäihmisten omaan oikeusturvaan palvelujen käyttäjinä. Ihmisen omalla tai hänen läheistensä näkemyksellä ja mielipiteillä on nyt merkitys. Sitä ei voi noin vain sivuuttaa. Ihmistä on kuultava hänen omassa asiassaan, ja se tulee kirjata ylös. Paljon palveluita käyttävälle nimetään vastuutyöntekijä.

Kuntien on myös arvioitava vuosittain palveluidensa riittävyys ja laatu. Arvioinnin pohjaksi tulee hankkia säännöllisesti palautetta palveluiden käyttäjiltä, myös omaisilta ja heidän läheisiltään sekä kunnan henkilöstöltä. Tarkoitus on, että tätä varten kehitetään yhtenäinen palautejärjestelmä, joka helpottaisi palautteen keräämistä ja jonka avulla palautetiedot saataisiin vertailukelpoisiksi valtakunnallista seurantaa silmällä pitäen.

Pidän näitä uudistuksia ja ihmisen oman osallisuuden ja vastuun korostamista tärkeinä. Meidän on luotava keinoja, joilla ihmiset voivat yhä selkeämmin ja vaikuttavammin osallistua lähipalveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen.

Arvoisa herra puhemies! Meidän on parannettava vanhusalan houkuttelevuutta ja turvattava riittävästi aloituspaikkoja ja vanhustyön erikoistumislinjoja. Tarvitsemme myös sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen, jolla turvaamme kuntatyönantajalle enemmän resursseja henkilöstön palkkaukseen ja hyvään mitoitukseen. Vahvemmissa kunnissa voimme parantaa palveluprosessien vaikuttavuutta ja työolosuhteiden toimivuutta. Vastaavasti työntekijä voi kehittää omaa osaamistaan ja ylläpitää ammattitaitoaan.

Vanhustyön valtakunnalliset järjestöt ovat tänä vuonna organisoineet Valtaa vanhuus -kampanjan, jolla on haluttu kääntää keskustelu vanhuudesta asialliseen ja positiiviseen suuntaan. Osana kampanjaa toteutettiin kuntien vanhustyön johtajille ja muille vastaaville suunnattu Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? -kyselytutkimus. Tutkimuksen mukaan vanhustyön kehittämiskohdista ollaan tietoisia mutta kunnilla on vielä edessä suuri harppaus, jotta lain vaatimalle tasolle päästään. Tulevaisuuden vanhustyölle on välttämätöntä, että koko palvelusektorin ajattelussa ja toiminnassa siirrytään nykyisestä sairausajattelusta yhä enemmän vanhusten kokonaisvaltaisuutta korostavaan näkökulmaan. Vanhukset pitää kohdata ihmisinä, ja heitä pitää arvostaa vuorovaikutuksessa yhdistettynä vanhuksien yksilölliseen, omista tarpeista lähtevään ja heidän elämänkaartaan kunnioittavaan tukeen. On myös tärkeää, että erityisryhmien tarpeet huomioidaan ja esimerkiksi maahanmuuttajavanhusten tuen tarpeisiin vastataan yksilöllisesti.

Arvoisa puhemies! Meidän vastuullamme on hyvinvointivaltion tulevaisuuden turvaaminen. Nyt säädettävällä lailla meillä on mahdollisuus saada ikääntyville ihmisille hyvä elämä. Se edellyttää, että me myös kunnissa kuntapäättäjinä otamme vakavasti hyvän hoidon ja hoivan, ennaltaehkäisyn, kuntoutuksen ja esteettömyyden haasteet ja ryhdymme toimeen tämän lain mukaisesti.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä meillä on isoja ongelmia kunnissa tässä vanhustenhuollossa, ja siinä mielessä on hyvä, että nyt tuodaan tähän kattava lakiesitys. Se on toki liian väljä, tämä lakiesitys. Nämä rahat eivät tule riittämään, ja kun samaan aikaan kun kunnilta otetaan valtionosuuksia kehyskaudella se 3,4 miljardia, niin tietenkin enemmänhän hallitus sieltä ottaa kuin sitten antaa.

Ihan peruskoulu-uudistukseen verrattava uudistus tämä ei kyllä mielestäni kuitenkaan ole, toisin kuin valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on verrannut. Toivotaan, että mahdollisimman hyvä lopputulos tulee. Sen aika näyttää. Mutta savotta on kova.

Itselläni on, herra puhemies, kokemusta vuodesta 2005 kunnalliselta puolelta tämän vanhustenhuollon puolustamisesta ja vanhusten asioitten ajamisesta, ja kyllä siellä on useammassakin sellaisessa kokouksessa tullut oltua, jossa kaikkien muitten puolueitten edustajat ovat, jos eivät nyt ihan nauraneet pihalle kokouksesta, niin suhtautuneet hyvin yliolkaisesti siihen, että olen koettanut puuttua henkilöstömitoitusvajeeseen ja myös palvelutasoon ja tuotantotapoihin.

Tilanne on myös siinä mielessä muodostunut entistä haasteellisemmaksi, että kun nyt yhdessä kunnat tekevät näitä sosiaalihuollon palveluita, mihinkä vanhustenhuoltokin kuuluu, niin tänä päivänä talousarviokäsittelyt saattavat mennä eteenpäin niin, että siellä ei ole asianosaista virkamiestä paikalla lainkaan, kun näitä asioita käsitellään, ja sitten saattaa tulla varmaan monissakin kunnissa niitä tilanteita, että todella ne asiat päätetään ihan muualla kuin siellä valtuustossa. Se on sääli, että tilanne on tämä, koska tilalle esitetty — tai esittämätön — malli hallituksen kuntauudistuksesta, joka on suurkuntahanke, ei tietenkään ole sinänsä ratkaisu ja siinä on myös paljon niitä ongelmia.

Korvamerkityt määrärahat olisin toivonut näkeväni tämän lakiesityksen myötä kunnille osoitettavan, koska niin kuin sanottua, jos samaan aikaan kunnilta leikataan se 3,4 miljardia kehyskaudella, siellä on vanhojen puolueitten valtuutettuja, jotka nauravat kokouksesta pihalle tai ovat ainakin tähän asti nauraneet pihalle, jos on yrittänyt näihin puuttua, niin kyllähän heillä varmasti on sitten myös intoa näitä rahoja moniin muihinkin kohteisiin käyttää, ikävä kyllä, kuin mihin ne nyt on tarkoitettu osoitettaviksi.

No, mitä tulee sitten tähän mitoitukseen 0,5 vuodesta 2014 eteenpäin, siis vähintään 0,5 on se vaatimus tai muuten tulee pakko, olen toki sitä mieltä, että on hyvä, että sitten jonkin sortin pakko tulee näitten suositusten tilalle. Mutta jos samaan aikaan halutaan vähentää laitoshoitoa, niin se hoidettavien hoitoisuus siellä laitoksissa kasvaa, ja siihenhän tämä 0,5 on sitten jo aivan liian alhainen noin keskimäärin mitoituksena. 0,7 olisi ollut realismia, ja tietysti tulee tulevaisuus näin näyttämäänkin, niin että siihen varmaan vielä palataan.

Itse olen sitä mieltä, että laitoshoito puoltaa myös paikkaansa eli sitä tarvitaan. Sitä ei pidä määrällisesti vähentää, päinvastoin ehkä lisätä. Suhteellisesti ehkä kustannussyistä johtuen voi olla toki niin, että sitä ei voida samassa suhteessa tarjota tuleville ikäpolville. Mutta niin kuin sanottua, niin nyt ei pidä kuntien panna toimeen niitä tämän hetken vanhustenhuollon laatusuosituksia, joissa on esimerkiksi se, että vain 3 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä voi olla ympärivuorokautisessa laitoshoidossa, joka siis käsittää ei mitään pelkästään terveyskeskuksia vaan ihan perinteisiä vanhainkoteja. Niitä paikkoja ei kyllä pidä nyt lähteä tämän voimassa olevan suosituksen pohjalta karsimaan, sillä kyllä ne sitten joudutaan ostamaan ulkoa, se on ihan varma, erilaisin maksusitoumuksin, ja sitten onhan niitä tilanteita siellä kunnissa, että kun joillekin niitä maksusitoumuksia ei anneta, niin jotenkin epätoivoisesti yritetään sitten itse maksaa jotain 3 000 euron kuukausittaista hoivapaikkaa, mikä on siis ihan kohtuuton tilanne.

Pidän hiukan pahana tässä keskustelussa todella sitä, että tätä laitoshoitoa on, jos ei nyt mustamaalattu, niin demonisoitu kuitenkin jollain tavalla. Siellä on paljon hyviäkin hoito- ja hoivapaikkoja. Ne ovat aika lähellä tuollaista kodinomaista ympäristöä, jos siellä on vaikkapa oma huone jokaiselle ja on erilaista virikettä, ja täytyy muistaa, että siinä kun on ihmisiä ympärillä, niin se olo on usein vähän turvallisempi kuin jossain sivukylällä yksin sitten siellä omassa mökissä. Tietysti, jos ihminen haluaa pysyä omassa kodissa, niin se on mahdollistettava. Mutta niin kuin tiedetään, mitä tässä ei ole tosin tuotu paljon esille, nämä jonothan näihin laitoksiin ovat koko ajan olemassa ja kasvamaan päin, joten kyllä se usein perustuu kuitenkin ihan omaan haluun sitten, kun sinne ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan piiriin hakeudutaan. Ei pidä nyt tässä todellakaan sen takia, että laitoshoidossa on ollut lähinnä just henkilöstömitoituslaiminlyönneistä johtuen ongelmia, sanoa, että se ei ole ollenkaan hyvä asia. Kun se oikein laitetaan toimimaan, niin se on monesti parempi kuin se koti, jossa sitten joku käy nakkaamassa ovensuusta lääkkeet, että siinä on, näin, ja perustuu pääosin sitten lähipiirin huolenpitoon, että se vanhus siellä selviää.

Todella tämä rahamäärä, mitä tähän nyt annetaan, on riittämätön. Se tullaan vielä huomaamaan, ikävä kyllä, ja siinä on tietysti niin, kuten edustaja Rehula sanoi, että kun yksi puuttuu, puuttuu kaikki. Kyllä se vähän näin on. Tämä on toki eteenpäinmenoa näin niin kuin sisällöllisesti, ja on tärkeää, että nyt herätellään näitä kuntapäättäjiäkin tähän tilanteeseen ja tehdään näitä arvovalintoja. Ainakin itselläni on se näkemys, että kun ikää tulee ja on kyse ikäihmisistä, niin siinä tavallaan on tietyt mahdollisuudet enää sitten itse vaikuttaa niihin asioihin. Kyllä se vain niin on, että harva sitä lopulta kotoaan lähtee, vaan kyllä me tarvitsemme hoitopaikkoja ja tarvitsemme vähintäänkin kotipalveluja paljon lisää, niin että ihan noin vain nämä asiat eivät todella hoidu.

Sitten jos halutaan tätä ennaltaehkäisevyyttä, niin oma näkemykseni on, että kyllä siinä 60 ikävuoden jälkeen pikkuhiljaa, kun ollaan lähellä vanhuuseläkeikää, tai pikkuisen sitä ennen, ottaisin kyllä harkintaan järjestelmälliset terveystarkastukset, jolloin olisi mahdollisuus puuttua niihin olemassa oleviin ja tuleviin ongelmiin, mitä iän myötä tulee. Ei varmaan ihan kevyin perustein ole meillä tätä eläkeikää, joka on todella 60, vähän päälle, aikoinaan säädetty, sen takia että siinä on todettu, että ihmisille alkaa tulla, vaikka se elinikä onkin nyt pidentynyt, erilaista kremppaa, sairautta, muuta vastaavaa, ja siinä kohtaa pitäisi tarttua niihin asioihin, koska silloin me voimme antaa niitä toimintaohjeita ja sellaista kevyempää tukea ja sillä ehkä voidaan estää sitten se laitoshoidon tarve, mikä siellä monella kuitenkin lopulta sitten on.

Näillä ajatuksilla toivotan onnea tälle lakihankkeelle, mutta ihan peruskoulu-uudistukseen verrattavana en kyllä tätä pidä.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa todetaan, että sukupolvien välinen tasa-arvo on hallituksen keskeinen päämäärä. Tämän tavoitteen saavuttamista tukee nyt lähetekeskustelussa oleva vanhuspalvelulaki. Vanhuspalvelulaki on yksi tärkeimmistä ja merkittävimmistä uudistuksista koko kuluvan hallituskauden aikana. Meille sosialidemokraateille vanhuspalvelulaki on ollut pitkäaikainen tavoite, ja nyt tavoite on saavutettu, ja se on todella hyvä asia.

Lain tavoitteena on turvata ikäihmisille heidän toiveidensa sekä jokaisen yksilöllisten tarpeiden mukaista hoitoa. Hoidon painopisteenä ovat kotiin vietävät palvelut, ja lain yhtenä tavoitteena on nimenomaan tukea ikääntyvien ihmisten toimintakykyä ja itsenäistä elämää sekä parantaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja palvelujen saantia julkiselta sektorilta. Nämä ovat hyviä ja tärkeitä uudistuksia, jotka tukevat myös ikäihmisen toiveita siitä, että he voivat asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään.

Vanhuspalvelulaki turvaa niin kotihoidossa, palveluasumisessa kuin pitkäaikaishoidossakin jokaiselle ikäihmiselle vastuuhoitajan palvelut. Hän vastaa siitä, että hoitosuunnitelmat laaditaan ja toteutetaan sekä päivitetään aina tarpeen mukaan. Hänen työhönsä kuuluu myös ohjata ja neuvoa ikäihmistä muun muassa sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa ja toimia yhteistyössä omaisten ja läheisten kesken.

Iäkkäiden ihmisten arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä asioita ovat hyväksi koettu terveys ja myönteinen elämänasenne ja liikkumiskyky. Näitä hyviä asioita on tuettava ja myös mahdollisia muutoksia seurattava, jotta iäkkään ihmisen palvelujen tarpeeseen voidaan vastata. Yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa laajentaa tietoa iäkkään ihmisen toiveista ja tarpeista. Hyvä yhteistyö vaikuttaa myös hoitotyön laatua parantavasti.

Tällä hetkellä kunnissa ei ole riittävästi henkilökuntaa, jotta lain asettamat vaatimukset voidaan toteuttaa. Monesti ikäihmisten kotikäyntiin on varattu liian vähän aikaa, koska henkilökuntaa on niukasti työmäärään nähden. Iäkäs ihminen saa varmasti tarvitsemansa lääkkeet ja ruokapalvelut oikeaan aikaan, ja se on hyvä asia. Olen saanut useasti palautetta siitä, että ikäihmiset toivoisivat myös keskustelua, ulkoilua sekä apua kotitöissä. He kaipaavat kentälle kotiavustajia tai kodinhoitajia hoitohenkilöstön lisäksi ja avuksi. Tällä hetkellä noin 30 000 terveydenhuollon ammattilaista on vaihtanut alaa, ja suuri määrä nykyisistä terveydenhuollon ammattilaisista jää lähivuosina eläkkeelle. Toisaalta taas moni ihminen on ilman työtä. Onko mahdollista kouluttaa ikäihmisten kotipalveluun esimerkiksi kotiavustajia?

Laissa määritellään iäkkään ihmisen palvelutarpeisiin vastaamisessa yleiset periaatteet ja kaikissa laeissa todetaan, että sosiaali- ja terveyspalvelujen olisi oltava laadukkaita sekä tarpeisiin nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Palvelut olisi toteutettava niin, että ne tukevat ikäihmisen hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä, itsenäistä suoriutumista sekä ennalta ehkäisevät muuta palvelutarvetta.

Me sosialidemokraatit olemme aina olleet kehittämässä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, niin me olemme myös nyt vanhuspalvelulain valmistelussa ja lain voimaan saattamisessa. Lain tärkein tavoite on turvata meidän ikäihmisille korkeatasoinen, hyvä, turvallinen, arvokas vanhuus. Sen eteen me teemme työtä.

Täytyy tuohon Saarakkalan puheenvuoroon sen verran ottaa kantaa, että kun hän kritisoi sitä, että ihmisiä hoidetaan kotona kotihoidossa, se on vain tutkimustulos, että ihmiset toivovat, että he saavat palvelunsa kotiin ja he voivat asua kodissa mahdollisimman pitkään. Toisaalta sitten palvelutarvetta laitospalveluihin tulee vasta yli 75 vuoden iässä, ja silloinkin palvelujen tarvitsijoita on vain muutama prosentti, 3—5 prosenttia.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa olevan vanhuspalvelulain tehtävä on luoda ikäihmisten hyvinvoinnille ja oikeuksille raamit Suomessa. Laki velvoittaa kuntaa huolehtimaan ikääntyneen väestönsä hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn tukemisesta sekä heidän tarvitsemistaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Palvelut tulee ensisijaisesti antaa viipymättä kotiin, mutta tarve pitkäaikaisen hoidon erilaisiin muotoihin tunnustetaan myös laissa. Erityisen hyvänä kuitenkin pidän sitä, että vanhuspalvelulain myötä kunnan tulee jatkossa tarjota myös hyvinvointia edistävää toimintaa ikäihmisille. Se tarkoittaa ehkäiseviä kotikäyntejä, terveystarkastuksia ja neuvontapalveluja.

Ikääntymistä ei tule nähdä ongelmana ja ikävänä asiana. Ihmisillä on eläköidyttyään edessään ajanjakso, jonka aikana voimme vaikuttaa vielä myös hyvään vanhenemiseen. Pidänkin tärkeänä, että lainkohta hyvinvointia edistävistä palveluista nähtäisiin laajasti ja erittäin tärkeäksi kohdaksi koko vanhustenhuoltoa ja ikääntyneen väestön tulevaisuutta ajatellen. Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ohjaus on järkevää toteuttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta tämän työn vaikuttavuus olisi mahdollisimman tehokasta mahdollisimman pitkään.

Lain ja sen hyvän soveltamisen lisäksi tarvitsemme koko yhteiskunnassa jonkinlaista asennemuutosta ajatuksiimme ikääntyvistä ihmisistä sekä heidän tarvitsemastaan tuesta ja avusta. Meillä on vanhuspalvelulain lisäksi ratkaistavanamme haaste palveluita tarvitsevien vanhusten määrän lisääntymisessä ja hoitohenkilökunnan riittävyydessä ja jaksamisessa. Samalla tiedämme, että kuntien taloudellinen tilanne vaikeuttaa tavoitteisiimme pääsyä. Tämä laki pitää sisällään uudenlaista suhtautumista vanhusten palveluihin.

Lain soveltamisessa voisimmekin ottaa mallia esimerkiksi Hollannista. Siellä koko vanhustenhuollon kulttuuri on hyvin erilainen kuin nykyisin Suomessa. Iäkästä henkilöä kannustetaan siellä voimakkaasti elämään mielekästä elämää mahdollisimman itsenäisesti. Kun henkilö myöhemmässä elämänvaiheessa sitten tarvitsee hoivapaikkaa, hän on yhä oman elämänsä keskiössä, ei auttajiensa tahdon varassa, ja saa itse päättää mahdollisuuksien mukaan omasta elämästään. Yhteisöllisyyden kulttuuri on myös voimakasta. Mielekkään tekemisen ja seuran lisääminen voikin jo osaltaan ratkaista joitakin vanhusten tarpeista ja elämässä ilmenevistä ongelmista. Joskus vanhus tarvitseekin muiden ihmisten seuraa ja kuuntelijaa enemmän kuin varsinaista teknistä hoitosuoritetta.

Meidän tulee myös muistaa, että vanhuksillakin on oikeus nauttia elämästään. Nyt jo tiedetään, että liian tiukka suhtautuminen esimerkiksi ruoan rasvan ja suolan määrään ihmisen elämän loppupäässä ei ole tarkoituksenmukaista eikä lisää vanhuksen hyvinvointia, vaan terveydellinen tilanne voi jopa pahentua vanhuksen kieltäytyessä syömästä. Tärkeintä on, että ruoka maistuu ja ruokailutilanne on mahdollisimman kodinomainen tuttuine, maistuvine ruokineen. Isompi eettinen kysymys on aviopuolisoiden mahdollisuus asua yhdessä myös silloin, kun toinen tai molemmat tarvitsevat kodin ulkopuolista palveluasumista. Tähän lakiesitys tuo jokaiselle ikääntyvälle oikeuden.

Tällaisten elämänlaatua parantavien seikkojen ansiosta myös fyysinen hyvinvointi ja toimeliaisuus voivat lisääntyä. Se auttaa myös omalta osaltaan hoitohenkilökunnan työtä.

Arvoisa puhemies! Tuleva laki antaa parhaimmillaan vanhustyölle laajat ja hyvät puitteet, mutta lain hengen luovat vasta vanhusten parissa työskentelevät. Lainsäätäjien tehtävä on turvata jokaiselle vanhukselle yhtäläinen oikeus hyvään hoivaan ja työntekijöille mahdollisuus toteuttaa se käytännössä. Työ vanhusten parissa vaatiikin lain lisäksi tekijöiltään ymmärrystä, osaamista ja taitoa olla läsnä. Tämä laki on ensimmäinen askel arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi.

Hanna Tainio /sd:

Arvoisa herra puhemies! On todella hienoa, että kauan odotettu vanhuspalvelulaki on vihdoin toteutumassa ja astunee voimaan ensi kesänä. Lähtökohtana esityksessä on turvata asiakkaan palvelutarpeesta syntyvät palvelut asumismuodosta riippumatta kaikissa elämäntilanteissa. Uskon, että laki tulee tältä osin täyttämään siihen kohdistuneet odotukset.

Laki antaa kuitenkin kunnille paljon velvoitteita. Kunnan on laadittava valtuustokausittain suunnitelma toimenpiteistä ikäihmisen hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi ja ikäihmisen tarvitsemien palvelujen järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Lisäksi kunnan on arvioitava ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyys ja laatu vuosittain. Palvelujen laadun arvioimiseksi on hankittava säännöllisesti palautetta palvelujen käyttäjiltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä vanhusneuvostoilta. Kunnan on myös osoitettava riittävästi voimavaroja ikääntyneen väestön toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi sekä iäkkäille henkilöille järjestettäviin sosiaalipalveluihin. Kunnan on hankittava riittävä määrä tarpeellista asiantuntemusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, gerontologisen hoidon ja sosiaalityön, geriatrian, turvallisen lääkehoidon, ravitsemuksen, monialaisen kuntoutuksen ja suun terveydenhuollon alalta. On todella hienoa, että nämä kaikki on nyt kirjattu ylös.

Monessa kunnassa on toki toteutettu monta näistä luetelluista asioista jo etukäteen. Se on todella hienoa. Meillä on monta esimerkillistä kuntaa, mutta myös on paljon niitä kuntia, joissa näitä ei ole toteutettu eli on vielä paljon tehtävää. Jokaiselle palvelua tarvitsevalle nimetään oma vastuutyöntekijä, jonka kanssa tehdään palvelutarpeen arviointi ja laaditaan palvelusuunnitelma. Palveluiden ja tukitoimien tarve on selvitettävä kokonaisvaltaisesti ja viipymättä yhteistyössä iäkkään henkilön ja hänen omaistensa ja läheistensä kanssa. Palveluita voi hakea myös suullisesti, eli aina ei tarvitse täyttää hankalaa kirjallista hakemusta. Uskon, että tämä helpottaa monia heidän tilanteessaan. Palvelusuunnitelma on myös tarkistettava aina silloin, kun toimintakyvyssä tapahtuu oleellisia muutoksia.

Vastuutyöntekijöiltä odotetaan todella paljon. Meillä on varmasti paljon sellaisia työntekijöitä, jotka täyttävät nämä vaatimukset, mutta on myöskin paljon kuntia, joissa ei ole osaavaa työvoimaa tätä tehtävää varten. Meidän onkin kiinnitettävä koulutuksessa todella paljon huomiota näihin taitoihin, sillä vastuutyöntekijän asema on hyvin keskeinen, jotta lain kirjaukset tulevat toteutumaan.

Laissa myös kirjataan, että iäkäs henkilö voidaan sijoittaa pitkäaikaiseen laitoshoitoon vain silloin, kun se on lääketieteellisesti perusteltua sekä vanhuksen arvokkaan ja turvallisen hoidon kannalta välttämätöntä. Täten jokaisen oikeus asua omassa kodissaan nostetaan hyvin tärkeään asemaan, jopa lain turvaamaan asemaan. Kyseessä ei siis todellakaan ole laitoslaki, kuten on väitetty.

Viime aikoina on uutisoitu myös tapauksista, joissa iäkäs pariskunta, joka on ollut kymmeniä vuosia yhdessä, on erotettu toisistaan viimeisien elinvuosien ajaksi. Jatkossa tämä ei toivottavasti ole enää mahdollista, sillä lain mukaan iäkkäille pariskunnille tulee taata mahdollisuus asua yhdessä. Toki tämä on erittäin haastava velvoite, mutta ei täysin mahdoton toteuttaa.

Lain myötä myös parannetaan omaishoitajien tukipalveluita, valmistellaan kotihoidon laatusuositukset nyt ensimmäistä kertaa, kehitetään mittareita hoidon laadun takaamiseksi ja varmistetaan laatusuositusten toteutuminen ympärivuorokautisessa hoidossa ja säädetään, kuten on jo monta kertaa mainittu, vuonna 2015 hoitajamitoituksesta asetuksella, jos riittävä henkilökuntamäärä ei muuten toteudu.

Arvoisa puhemies! Tulevassa vanhuspalvelulaissa on siis paljon hyviä asioita. Kaikki eivät ole suinkaan uusia, vaan moni kunta on jo toteuttanut niitä vapaaehtoisesti. Uskon, että laki todella parantaa ikääntyneiden asemaa ja hoidon laatua, mutta muutokset tuskin tulevat välittömästi. Haluankin peräänkuuluttaa malttia tässä asiassa. Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä. Pitää myös muistaa, että pelkkä laki ei yksin vielä tee mitään. Kaikessa on kysymys ihmisten toiminnasta ja kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys vanhuspalvelulaiksi on merkittävä askel inhimilliseen, ihmistä huomioivaan suuntaan. Otan tähän alkuun muutamia positiivisia kohtia lakiehdotuksesta ja sen jälkeen saatesanoiksi valiokunnalle muutaman kohdan, johon toivon heidän ottavan tarkemmin kantaa.

Lakialoitteen päätavoitteena on varmistaa, että kunnat varautuvat väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuvaan palvelujen tarpeen kasvuun ja että iäkkäät ihmiset saavat tarpeittensa mukaista hoitoa. Se on oikein sanottu. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi tarvitaan vahva kirjaus. On hyvä, että lakiin on kirjattu vanhusneuvostoasia. Edelleen: on positiivista, että eri vaihtoehdoista on neuvoteltava iäkkään henkilön kanssa ja hänen näkemyksensä on kirjattava huolellisesti muistiin. Iäkkäälle henkilölle on myös nimettävä vastuutyöntekijä, jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Edelleen: kiireellisissä tapauksissa sosiaalipalvelut olisi järjestettävä viipymättä ja muissa tapauksissa viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta.

Asia, johon täällä moni edustajakollega on jo puuttunut, aivan oikein, on se, että iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä elämänsä viimeiset vuodet. On lähes järkyttävää, että näin ei ole ollut aikaisemmin. Edelleen: myönteisenä asiana poimin täältä tavoitteen siirtää iäkkäille henkilöille järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen painopistettä laitoshuollosta kotiin annettaviin ja kodinomaisissa asuinympäristöissä toteutettaviin palveluihin.

Tässä näitä hyviä asioita. Paljon muitakin hyviä asioita sieltä löytyy, mutta nyt näihin kehittämisajatuksiin, joihin haluan erityisesti valiokunnan kiinnittävän huomiota.

Täältä esittelytekstistä sivulta 44 poimin kohdan: "Ulkoilulla ja liikunnalla on tunnetusti sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia edistävä vaikutus. Niihin iäkkäällä henkilöllä tulisi myös olla mahdollisuus." Tämä on oikein hyvä, että se on siellä mainittu. Täydennykseksi otan sivulta 61 kohdan: "Pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan."

Näissä kahdessa kohdassa on sivuttu liikuntaa, ulkoilua ja kuntoilua. Kuitenkin nämä asiat ovat jääneet hieman ohkaisesti ilmoitetuiksi. Niistä ei ole selvää kirjausta. Ihan tilastotietona mielenkiintoinen poiminta. Poimin tuosta tietokoneellani sanoja, kuinka monta kertaa ne esiintyvät tässä esityksessä ja varsinaisessa lakiehdotuksessa: sana "hyvinvointi" esiintyy tässä kaiken kaikkiaan 78 kertaa, sana "omavalvonta" 27 kertaa. Hyvinvointi ja omavalvonta ovat tärkeitä asioita, mutta vähän ne ovat taipuvaisia tänne byrokratian suuntaan. Ei niitä sieltä pois pidä ottaa, mutta ehkä tämä tilasto antaa vähän niin kuin suuntaviivaa, että mihin päin tämä on kallellaan. Sitten kun otetaan sanat "kuntoilu", "ulkoilu" ja "liikunta", päästään sitten siihen toiseen suuntaan. Kuntoilu-sana esiintyy tässä noin 60-sivuisessa prujussa 0 kertaa, ulkoilu-sana esiintyy 2 kertaa ja liikunta-sana 4 kertaa.

Kaikkien ihmisten, niin myös vanhusväestön, kannalta on ehdottoman tärkeää, että ihminen saa liikkua kykyjensä mukaan ja että hänellä on mahdollisuus, oikeus päästä ulos kykyjensä mukaisesti. Toivon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää erityistä huomiota käsittelyn aikana siihen, että tämä ulkoilu-, kuntoilu-, liikunta-asia mahdollisuuksien mukaan tarkentuu tässä lakiehdotuksessa, koska vaikka se hyvinvointi on siellä 78 kertaa mainittu, niin ei se hyvinvointi varmaan parhaalla mahdollisella tavalla toteudu, ellei ihminen pääse neljän seinän sisältä ulos ulkoilemaan.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Käsillä olevalla lakiesityksellä on pitkä historia. Erillisen vanhuspalvelulain säätäminen oli esillä nimittäin jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Asiaa valmistellut komitea laati lakiesityksen, joka esiteltiin vuonna 1974. Komitea päätyi kuitenkin itse sille kannalle, että oikea etenemistapa tässä asiassa ei ole tiettyä väestöryhmää koskevan lainsäädännön laatiminen, vaan koko sosiaalilainsäädännön uudistaminen. Kun tälle linjalle lähdettiin 70-luvulla, sosiaalihuollon lainsäädännön uudistustyö tuottikin sitten uuden sosiaalihuoltolain, joka tuli voimaan vuonna 1984.

Suomalainen yhteiskunta on väestörakenteeltaan muuttunut sitten 70- ja 80-lukujen. Väestön keskimääräinen elinikä on pidentynyt. Kun syntyvyys samaan aikaan on pysynyt matalana, on seurauksena ikääntyneen väestön osuuden suhteellinen kasvu, etenkin kun sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat saavuttamassa vanhuuseläkeiän. Yhteiskunta on muuttunut. Siksi nyt on aika saada vanhuspalvelulaki.

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen kehitys on johtanut siihen, että mahdollisuudet perinteiseen perheen ja suvun huolenpitoon iäkkäistä jäsenistään on heikentynyt. Laajassa maassa, jota isot rakennemuutokset ovat möyhentäneet, perheet ja suvut ovat hajallaan. Etäisyydet suku- ja perhesitein kiinnittyneiden ihmisten välillä ovat kasvaneet. Tästä kaikesta seuraa se, että julkisen vallan, kuntien ja valtion, rooli ikääntyvälle väestölle tarjottavan tuen järjestämisessä on kasvanut ja kasvaa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa julkisen vallan keskeisiin tehtäviin kuuluu yhteiskunnallisen tasa-arvon ja kansalaisten yhdenvertaisuuden edistäminen. Pitkän ja monipuolisen, teknisen, asiantuntijoihin perustuvan ja poliittisen valmistelun tuloksena on eduskunta nyt saanut käsiteltäväkseen hallituksen esityksen lainsäädännöksi, joka näissä oloissa, tässä yhteiskunnassa, pyrkii edistämään yhteisiä tavoitteita ikääntyneen väestön ja iäkkäiden kansalaisten tuen ja huolenpidon järjestämisessä.

Julkisten palvelujen järjestämisessä tavanomainen lähtökohta on ollut, että viranomainen toimii palvelujen järjestäjänä ja kansalainen palvelun kohteena. Mitä avuttomammasta kansalaisesta asiakkaana on kyse, sitä enemmän hänet hahmotetaan palvelun kohteena. Ihmisen ikääntyessä on tavanomaista, että hänen toiminnastaan tulee hitaampaa. Ajan myötä toimintakyky laskee ja heikkenee. Moni meistä huomaa tämän jo nyt. Mitä heikommaksi iäkkään ihmisen toimintakyky tulee, sitä tärkeämpää on, että joku toinen pitää hänestä huolta.

Edelleen tunnettu tosiasia on, että ikääntyminen ja toimintakyvyn heikkeneminen iän myötä on hyvin yksilöllinen tapahtuma. Geeniperimä, elinympäristö, elämäntavat ja myös onnettomuudet, tapaturmat, vaikuttavat merkittävästi siihen, miten yksilön ikääntyessään käy. Kertyneet ikävuodet eivät elämän loppupuolella juurikaan kerro siitä, mikä on yksilön todennäköinen toimintakyky fyysisesti tai etenkään henkisesti. Tämä tekee vanhuspalvelujen suunnittelusta ja toteutuksesta ja myös sitä ohjaavasta lainsäädännöstä erityisen vaativaa.

Arvoisa puhemies! Nyt käsillä olevan lain valmistelussa tämä vaikeus on ymmärretty mielestäni. Selkeitä ikärajoja ei ole asetettu kriteeriksi palvelujen saamiselle tai palvelusuunnitelman laatimiselle. Ainoa ikäkriteeri liittyy käsitteen "ikääntynyt väestö" määritelmään. Lain 3 §:ssä todetaan: "Ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä." Määritelmä kertoo, että lain piiriin tulee runsain määrin varsin nuorta väkeä, josta suuri osa on verrattain hyväkuntoista ja aivan mainiosti itsekseen toimeentulevaa. Hyvin monet tähän ryhmään kuuluvista jatkavat vielä työelämässä tai ovat muutoin aktiivisia, esimerkiksi yhteiskunnan päättäjinä tai kolmannen sektorin järjestöissä jne. Tästä ikään kuin lähdetään liikkeelle, ja sen jälkeen tukipalvelut, hoiva, huolenpito järjestetään yksilöllisesti sillä perusteella, miten suureksi tuen ja hoivan tarve arvioidaan.

Kun lain piiriin kuuluvassa joukossa, siinä väestössä, siinä, joka on siis vanhuuseläkeiässä, on suuri määrä aktiivisia, oman elämänsä sankareita ja tekijöitä, on selvää, että ikääntynyttä väestöä kokonaisuudessaan ei voi kohdella viranomaispalvelujen kohteina, objekteina. Eläkkeelle pääsy aloittaa monien kohdalla niin sanotun kolmannen elämän, johon voi kuulua hyvinkin suuri aktiivisuus yhteiskunnassa. Nämä ihmiset ovat oman elämänsä subjekteja, ja heitä tulee niin lähestyä. Mutta iän myötä, kun toimintakyky laskee, heidän tuen- ja avuntarpeensa lisääntyvät, mutta silloinkaan heitä ei saa kohdella vain viranomaispalvelujen kohteena, objektina.

Arvoisa puhemies! Nyt esitetty laki sisältää mielestäni syvän ymmärryksen siitä, miten tärkeätä on vahvistaa ikääntyvän väestön ja iäkkäiden ihmisten mahdollisuutta olla oman elämänsä subjekti mahdollisimman pitkään. Kansalaisille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa omaa itseään koskeviin hoito- ja palvelusuunnitelmiin ja päätöksiin. Iäkästäkään ihmistä ei saa ryhtyä kohtelemaan kuin avutonta lasta tai pikkuvauvaa vain sillä perusteella, että hän on iäkäs ja joissakin asioissa tuen tarpeessa.

Lakiesitys ohjaa iäkkäiden ihmisten yksilölliseen kohteluun heidän ainutkertaisen tilanteensa ilmentämien tarpeiden mukaisesti, ja hyvä niin. Palvelusuunnitelma tehdään yhdessä. Sen riittävyyttä arvioidaan jatkuvasti. Kuntien vanhusneuvostoista tehdään lakisääteisiä. Palvelu järjestetään ensisijassa kotiin. Iäkkään ihmisen omaiset otetaan mukaan palvelusuunnitelman tekoon. Iäkkäälle ihmiselle nimetään tarpeen mukaan vastuutyöntekijä, joka auttaa häntä palvelujen riittävyyden arvioinnissa ja tuen hankkimisessa. Ja mikä tärkeätä, hänelle kerrotaan, kuinka pitkässä jonossa hän on palvelujen piiriin hakeutuessaan.

Iäkkään ihmisen toimintakyky voi heikentyä niin, ettei kukaan havaitse sitä ajoissa. Ollaan tilanteessa, jossa iäkäs ihminen ei enää pysty olemaan oman elämänsä subjekti riittävässä määrin. Tämäkin huoli on havaittu esitetyssä laissa. Lakiin on sisällytetty ilmoittamisvelvollisuus terveydenhuollon, sosiaalitoimen, pelastustoimen ja poliisin palveluksessa olevalle: velvollisuus tehdä viranomaiselle ilmoitus silloin, kun havaitsee, että joku iäkäs ihminen ei ilmeisestikään enää kykene huolehtimaan itsestään. Siis ilmoittamisvelvollisuus, ja sen lisäksi oikeus ilmoittaa myös muille ihmisille. Tämä säännös toivon mukaan estää niitä tilanteita, joissa on kyse iäkkäiden ihmisten unohtumisesta tai heitteillejätöstä.

Arvoisa puhemies! Esitetty laki heijastaa syvällistä ymmärrystä siitä, että ikääntyvälle väestölle ja iäkkäille ihmisille kuuluu täysi ihmisarvo ja kunnioitus yhteiskunnassa. Kunnioitus merkitsee sitä, että ihminen mahdollisimman pitkään saa olla oman elämänsä sankari ja että kukaan ei joudu unohduksiin ja avun ulkopuolelle silloinkaan, kun ei enää itse kykene apua pyytämään.

Lain toimeenpanoon tarvitaan vahvaa rahallista panostusta, mutta hyvin paljon voidaan tehdä myös kehittämällä palveluja toteuttavien ammatti-ihmisten koulutusta, ohjausta ja toimialan työelämä- ja johtamiskulttuureja. Laki antaa mahdollisuuden selkeään näkyyn, visioon. Toivottavasti tuo näky kantaa tuloksiin asti.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulakiesityksen tavoitteena on varmistaa, että kunnat varautuvat väestön ikärakenteen muutoksista aiheutuvan palvelujen tarpeen kasvuun ja että iäkkäät ihmiset saavat yksilöllisten tarpeidensa mukaista hoitoa ja huolenpitoa yhdenvertaisesti koko maassa. Meille kaikille on jo pitkään ollut selvää, että Suomella on edessään haasteelliset ajat, koska väestörakenteemme muuttuu ja huoltosuhde kasvaa. Kuntaliitoksista tai muista vippaskonsteista ei löydy ratkaisua näihin ongelmiin, vaan ainut oikea ratkaisu on turvata jokaiselle vanhukselle elämisen arvoinen vanhuus hyvien ja helposti saavutettavien peruspalveluiden avulla. Kotona asumista onkin tuettava kaikin keinoin. Kotona asuminen on myös useimpien vanhusten oma toive. On huolehdittava siitä, että vanhusten on mahdollista saada kotiin kotona asumista tukevia palveluita.

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain toteuttamisessa kunnat ovat merkittävässä asemassa, sillä niillä on suuri vastuu palveluiden tuottamisessa. Vanhuspalvelulain tavoitteena on edistää ikääntyneiden hyvinvointia ja voimavaroja, mutta laki tuo vastuuta myös muille tahoille, jotka toimivat arkipäivässä vanhusten kanssa. Niinpä otankin tähän yhden esimerkin elävästä elämästä.

Heinolan kirkonkylässä toimii Kanervalan palvelukeskus, jossa on muun muassa kaksi vanhusten ryhmäkotia, kehitysvammaisten ryhmäkoti sekä pihapiirissä pari rivitaloa. Näissä rivitaloissa asuu niin sanottuja hyväkuntoisia vanhuksia, jotka järjestivät palvelukeskuksen tiloissa omatoimisesti ystäväpiiritoimintaa. He kokoontuivat säännöllisesti kahvikupin ääreen muistelemaan ja laulelemaan, viettämään siis yhdessä laatuaikaa ja vaihtamaan kuulumisia. Tämä on siis erityisen tarpeellista ja omaehtoista toimintaa.

Palvelukeskuksen johto kuitenkin ilmoitti, että sillä ei ole varaa tarjota tätä kahvikupillista näille vanhuksille. Kahvikupillinen oli toiminut magneettina, joka veti ikäihmiset koloistaan yhteistä aikaa viettämään. Näinpä ystäväpiirin toiminnassa aktiivisesti toiminut ikäihminen Valto Kilkki osti itse kahvia, vei kahvipaketit palvelutaloon, ja pyynnöstä palvelutalon henkilökunta keitti kahvin tälle ystäväpiirille. Mutta koska ystäväpiirin jäsenet eivät pääse keskenään sopuun siitä, kuka kahvin jatkossa ostaisi, niin koko ystäväpiiritoiminta loppui.

Eikö tällainen toiminta olisi juuri sellaista paljon kaivattua omaehtoista ja toimintakykyä ylläpitävää ennalta ehkäisevää toimintaa? Kanervalan johto ei asiaa näin ajatellut. Kahvipaketti oli liian kallis investointi. Pelkään, että tämä on reaalitilanne myös muualla Suomessa vanhustenhuollossa ja vapaaehtoistyössä. Tarkoitan tällä esimerkillä sitä, että vaikka meille nyt saataisiin erinomainen vanhuspalvelulaki, sen toteutuminen ei ehkä ole sitä, mitä ministeri on tarkoittanut. Nimittäin, kun hallitus leikkaa kunnilta taloudellisia mahdollisuuksia tarjota laadukkaita palveluita, niin juustohöylä käy kaikkialla siellä, mitä laki ei nimenomaan vaadi.

Arvoisa puhemies! Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvostellut hallituksen esitystä sen väljyydestä ja tulkinnanvaraisuudesta. Kunnille ei edelleenkään aseteta sitovia velvoitteita. Mutta eihän lakiin voida asettaa sitovia velvoitteita, koska hallituskin tietää, ettei kunnilla ole taloudellisia mahdollisuuksia niitä toteuttaa. Tarkoitus onkin ilmeisesti ajaa kunnat pakkoliitoksiin, joihin muodostetaan suuria hoitoyksiköitä, joissa yksilöllisyys on vain kaunis sana. Hoito kyllä järjestyy, mutta hoitajilla ei ole aikaa muistaa, kuka on Matti, kuka on Martti, tai Maijalle tarkoitettu poretabletti suikataankin kiireessä Elman suuhun. Onneksi kummitätini Elma oli sen verran tolkuissaan, että huikkasi hoitajan perään, että hoitaja, eikö nämä poretabletit pitäisi laittaa ensin vesilasiin eikä suoraan suuhun. Hoitaja tässäkin tapauksessa pyysi kiirettä anteeksi, mutta tämäkin tositapaus lienee arkipäivää hoitajien elämässä.

Arvoisa puhemies! Kuten tänään on jo moneen kertaan todettu, hallituksen kunnilta leikkaamat valtionosuudet olisivat enemmän kuin tarpeen, jotta kunnilla olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet tämän lain toteuttamiseen. Tämä laki on todella haastava tavoite, joka on nyt vasta pykäliä paperilla. Hallituksen pitäisi antaa myös mahdollisuus toteuttaa nuo paperin pykälät.

Arvoisa ministeri! Olette rohkeasti puolustanut tätä lakia, ja olen saanut sen kuvan, että teillä on aidosti tavoite saada tästä hyvä laki. Toivonkin ministerille voimia, sillä kyydissä on melkoinen kivireki ja polku on erittäin kivinen.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Vanhuksien palvelusuunnitelman muuttuminen velvoittavaksi on hyvä asia. Henkilökohtaisen palveluarvion saaminen iäkkäille vanhuksille on lähtökohta vanhustenhoidon parantamiselle. Teoriassa hallituksen esitys on oikeudenmukainen ja sillä puututaan oikeisiin asioihin, mutta käytännön toteutuksessa on hurjia haasteita.

Laitoshoidossa, ainakin sänkyyn hoidettavien kohdalla, hoitajakiintiön pitäisi olla 0,7 tai jopa 0,75, jotta hoitajat eivät palaisi loppuun.

Omaishoitajien aseman ja laitosten ulkopuolisen hoitotarpeen unohtaminen on vakava asia. Omaishoidon tuen maksatus pitäisi siirtää Kelalle ja tuelle säätää valtakunnalliset tasorajat, jotta tuki olisi oikeudenmukaista kaikille hoitajille ympäri Suomen.

Laista ei saa tulla laitoshoidon edelläkävijää, vaan vanhusten valinnanvapauden hoitopaikan määrittelyssä pitäisi säilyä, joskin kunnallisia hoitopaikkoja pitää olla, jotta yksityisen sektorin tarjoamat hinnat eivät karkaa käsistä. Vanhustenhoidon laatu on suorassa yhteydessä saatavilla olevien resurssien määrään, sillä palveluiden tuottavuutta ei mittaamattomasti voi kehittää. Vähemmillä resursseilla ei saada aikaan sellaista innovaatiota, joka ratkaisisi vanhustenhoidon ongelmat. Siinä mielessä desimaaleilla pelaaminen ei täytä laatutavoitteita, vaan siihen tarvitaan riittävästi resursointia.

Lakiin kirjattuna laatuvaatimukset asettavat kunnat uusien haasteiden eteen. Moniko kunta selviää uudesta lakisääteisestä tehtävästään? Mitä tapahtuu tilanteessa, jossa kunta ei pysty vastaamaan lain henkeen? Mistä silloin saadaan riittävät lisäresurssit? Paljonko lisätehtäviä kuntien toteutettavaksi voi vielä määrittää ennen kuin kipuraja ylittyy? Toivottavasti hallitus kykenee osoittamaan kunnille vanhustenhoitoon riittävät varat.

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulain lisäkustannus kunnille on Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien mukaan noin 250 miljoonaa euroa. Lisätyövoimaa tarvitaan noin 5 500 henkilötyövuotta, ja tässä laskelmassa on mukana ainoastaan hoitohenkilökunta. Odotan mielenkiinnolla hallituksen toimia rahoitusvajeen täyttämiseksi, sillä ratkaisu ei ole valtionosuuksien leikkaamisen jatkaminen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on aiheesta arvostellut hallituksen esitystä. Vastuuta vanhustenhoidosta ei oteta, vaan ministeri on sysäämässä vaikeat asiat kuntapäättäjien niskaan. Vanhuspalvelujen laatu näyttää riippuvan kuntien halukkuudesta, eikä resurssiongelmaankaan ole esitetty uskottavaa ratkaisua. Kokonaisuus peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin johtamassa lainvalmistelussa on ollut huteralla pohjalla. Kritiikkiä lainvalmistelussa ei ole uskallettu vastaanottaa, ja THL:n arvioonkin ministeri vastasi pyytämällä uutta arviota, koska alkuperäinen ei kelvannut. Virkamiehet kelpasivat syntipukiksi, ja uusi arvio valmisteltiin pikavauhtia. Kaikki oleellinen tieto olisi pitänyt antaa julkisuuteen ensimmäisellä kerralla, mutta valmisteluissa hidasteltiin, jotta kuntavaalit ehdittiin käydä.

Arvoisa puhemies! Vanhuksia ei tule asettaa politiikan pelinappuloiksi, vaan lakisääteisten toimien lisäksi on taattava riittävät resurssit lain hengen toteuttamiseksi. Maamme vanhukset ovat sen ansainneet.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Hyvän hoidon vaatimaksi mitoitukseksi on sosiaali- ja terveysministeriön suosituksessa määritelty 0,7—0,8 hoitajaa vanhusta kohti ympärivuorokautisessa laitoshoidossa. Muissa Pohjoismaissa suositukset ovat korkeammalla tasolla. Suositusten toteuttamiseksi tarvittaisiin lisärahoitusta Kuntaliiton mukaan noin 240 miljoonaa euroa. Kuitenkin hallitus sopi budjettiriihessä, että mitään sitovia normeja ei nyt määritellä vaan kuntien toivotaan vapaaehtoisesti parantavan palveluja. Rahaa kunnille esitetään tähän vain murto-osa tarvittavasta. Jos vapaaehtoisia suosituksia ei toteuteta, hallitus lupaa säätää 2015 asetuksella normin 0,5 työntekijää vanhusta kohti.

Eli ei tullut sitovia normeja eikä rahaa eikä edes lupausta hyvän hoidon edellyttämien henkilöstömitoitusten toteuttamisesta myöhemminkään. Lisäksi hallitus leikkaa kuntien sosiaali-, terveys- ja muista peruspalveluista kymmenkertaisesti sen, mitä vanhuspalvelulain toteuttamiseen nyt luvataan. Tässä taustassa on ymmärrettävää, että täällä on lähes kuorossa todistettu, miten vanhusten hoivan parantamisessa henkilöstömitoitus ei ole pääkysymyksiä, vaikka eittämättä niin on.

Arvoisa herra puhemies! Ehkä on hyvä astua askel lähemmäs todellisuutta. Kotikaupungissani Raisiossa on panostettu vuodesta 2010 alkaen vanhuspalvelujen henkilöstöresursointiin ja henkilöstörakenteen muuttamiseen, erityisesti vanhusten toimintakykyä edistäviin ja ylläpitäviin tarpeisiin. Iäkkään väestön toimintakyvyn paraneminen tukee iäkkäiden omassa kodissa asumista aiempaa pidempään. Toisaalta seurauksena on ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden hoitoisuuden nousu kautta linjan, koska hoitoon siirrytään keskimäärin aiempaa huonompikuntoisena ja tämä hoitovaihe lyhenee entisestään. Seurauksena tästä Raision vanhuspalveluiden ympärivuotinen hoito vaatisi tänä päivänä suosituksen mukaisen korkeamman vähimmäismitoituksen eli 0,6 hoitajaa per asukas. Tällainen mitoitus edellyttäisi Raisiossa noin 35 henkilötyövuoden lisäystä. Kustannusvaikutus 35 henkilötyövuoden lisäyksestä olisi 1,3 miljoonaa euroa eli nykyisiin kustannuksiin yli 10 prosentin lisäys.

Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstötilanteen suurimpana ongelmana on ehdottomasti jo nyt koettu sairaanhoitajien äärimmäisen vaikea saatavuus sekä sijaistyövoiman saatavuus kaikissa henkilöstöryhmissä. Sijaistyövoimaongelmaan nopeasti vaikuttava ratkaisu ja nykyistä kustannustasoa edullisempi vaihtoehtoiskustannus saavutettaisiin käyttämällä sijaisten palkkaamiseen tarvittavia määrärahoja vakituisen henkilöstön määrän lisäämiseen, aivan kuten Tehy, SuPer ja JHL ovat oikein vaatineet.

Kautta maan on erittäin suuri ongelma myös hoito- ja hoivapalveluiden sairauspoissaolojen määrä. Meillä Raisiossa se noudattelee keskilukuja eli se on noin 10 prosenttia koko henkilöstöresurssista kautta vuoden. Noin 28 henkilöä joka päivä on sairauksien takia poissa. Tämä kuvaa myöskin tämän työn fyysistä ja psyykkistä vaativuutta ja kuluttavuutta.

Tässä käytännön ongelmia, joiden keskellä kunnissa kamppaillaan. Verotus kiristyy kunnissa kautta linjan, kunnat velkaantuvat, ja valtionosuudet vähenevät. Vanhuspalvelulain toteuttamiselle tämä kuntien syvenevä ahdinko ei hyvää lupaa. Siksi tämän lain hyvät aikomukset on valjastettava vanhusten oikeuksien ja resurssikamppailun tueksi niin täällä eduskunnassa kuin kaikissa kunnissa kautta Suomenmaan.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Vanhuspalvelulaissa on monia hyviä asioita. Kiitän niistä, ja kiitän myös ministeriä, joka osallistuu keskusteluun. Kaikki täällä eivät tosiaan tee niin. Kiitos siitä.

Kuitenkin jatkan opposition hengen mukaisesti kritiikillä. Arvioiden mukaan vanhuspalvelulaki nostaa kuntien menoja huomattavasti. Samaan aikaan hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia, toisin sanoen hallitus siirtää ikävät päätökset valtuustosaleihin ja pakottaa vastavalitut valtuutetut joko leikkaamaan muita palveluita tai nostamaan tasaveroja.

Onneksi vaihtoehtojakin on, ja perussuomalaisten varjobudjetissa me esitämme vanhuspalveluihin 75 miljoonaa euroa hallitusta enemmän, me esitämme kotona asumisen mahdollistamiseksi vanhusten ja vammaisten kotien remonttiin 20 miljoonaa hallitusta enemmän, me esitämme omaishoitajien jaksamiseen ja omaishoitajien tuen korotukseen 25 miljoonaa hallitusta enemmän, ja erittäin tärkeänä asiana pidän, että me esitämme 125 miljoonaa kuntien valtionosuuksien nostoon, ja tämäkin tietysti hallitusta enemmän. Vaihtoehtoja on, ja painotusarvoja esiintyy. Me esitämme myös resurssit hyvälle vanhuspalvelulaille.

Mutta kuten aloitin, vanhuspalvelulaissa on paljon hyvää, ja tästä on hyvä jatkaa perusteellisella valiokuntatyöllä.

Johanna  Jurva  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Vanhuspalvelulaki on saanut osakseen paljon keskustelua ja kauniita ajatuksia. Monet ikäihmiset varmasti odottavat vanhuspalvelulakia laadukkaan hoidon toivossa, ja näin me kaikki varmasti odotamme. Ikäihmisillä on oikeus arvokkaaseen, hyvään vanhuuteen ja laadukkaaseen hoitoon. Valitettavasti näyttää siltä, että ehdotettu laki tulee nykyisellään olemaan liian tulkinnanvarainen eikä aseta riittäviä velvoitteita, joten lain toteutuminen riippuu täysin kuntien tahtotilasta ja resursseista.

Arvoisa puhemies! Olen hoitotyön ammattilaisena nähnyt, mitä vanhusten arki kotona tänä päivänä on. On hienoa, että tässä laissakin korostetaan kotona asumista sekä kotiin vietävien palveluiden tärkeyttä. Tämänhetkiset henkilöstöresurssit ja kuntien taloudelliset tilanteet eivät mahdollista riittävää hoidon tasoa. Niihin pitää panostaa erityisesti, jos halutaan taata kaikille vanhuksille yhtäläiset palvelut koko maassa, kuten tämän esityksen alkumetreillä todetaan.

Arvoisa puhemies! Lähihoitajana otan kantaa hoitajamitoitukseen. Kuten täälläkin on todettu, hoitajamitoitus on erittäin tärkeä, mutta haastava toteuttaa käytännössä. Hoitajamitoituksessa on tärkeää muistaa se, miten tähän lukuun päästään käytännön arkityössä. Hoitajamitoituksessa tulee huomioida vain hoitotyöhön osallistuvat työntekijät, ei siis vaikkapa moniammatilliseen työryhmään kuuluvia henkilöitä kuten fysio- ja toimintaterapeutteja tai sosiaalityöntekijöitä. He eivät osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Mutta mikäli laki antaa mahdollisuuden laskea myös heidän työpanoksensa tuohon hoitajamitoitukseen, se antaa täysin väärän kuvan, koska näiden henkilöiden työpanos ei siis kohdistu varsinaiseen hoitotyöhön.

Tämä lakiuudistus on tarpeellinen, ja toivon todella, että sille saataisiin kunnissa myös taloudelliset toteuttamismahdollisuudet. Hallitus on kuitenkin leikkaamassa kunnilta valtionosuuksia, jotka tarvittaisiin kipeästi tämän lain toteuttamiseksi.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Olisin vielä ministeriltä kysynyt kotikuntalaista: takaako tämä vanhuspalvelulaki mahdollisesti nykyistä paremmin sen, että jos ikäihminen, joka asuu toisessa kunnassa, haluaa esimerkiksi lastensa kotikuntaan muuttaa, siirtyminen kunnasta toiseen, kotikunnan muuttaminen, tapahtuisi nykyistä nopeammin? Olen saanut paljon viestiä, että menee vuosikin ja vielä odotetaan, että ikäihminen saisi sieltä toisesta kunnasta sen uuden hoitopaikan.

Haluaisin vielä sanoa näistä vanhusneuvostoista, miten tärkeä tehtävä niillä on. Uskon, että sen jälkeen kun meidän ikäihmisemme tietävät, ketkä ihmiset on vanhusneuvostoihin valittu, he varmasti ottavat hyvin hanakasti yhteyttä näihin luottamushenkilöihin, ja sen kautta varmasti kunnassa saadaan hyvin tietoa siitä, miten tämä vanhuspalvelulaki tulee toteutumaan kunnassa ja miten hyvin pystytään vastaamaan siihen ikäihmisten palvelutarpeeseen.

Haluaisin vielä edellisen puhujan puheeseen ottaa sen verran kantaa, että kyllä kuntouttava työ on hirveän tärkeä osa tätä hoitotyötä, ja se on nimenomaan tässä laissakin saanut hyvän näkökulman, tulokulman siihen, että lähdetään aina siitä kuntouttavasta työotteesta. Se on tietysti kaikkien, koko terveydenhuollon henkilökunnan työtehtävä, mutta siinä tarvitaan myös ammatillista osaamista, mitä on esimerkiksi sitten fysioterapeuteilla.

Pirkko  Mattila  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Väestömme ikääntyy ja siihen on vastattava. Ikärakenteemme ei muistuta enää pyramidia vaan lähinnä toteemipaalua. Meillä on kohtalaisen kattava sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö, joten täydentävänä säädäntönä tämä tarkentanee sitten nimenomaan vanhusten tilannetta.

Kiitoksia siitä, että tässä jo etusivulla on otettu kantaa ikääntyneiden avioparien mahdollisuuteen vanheta ja elää yhdessä. Meillä on ollut jo aivan liikaa esimerkkejä, monen vuoden ajan, siitä, että avioparit ovat joutuneet erilleen elämänsä loppuvaiheessa.

Kuntien vanhusneuvostot ovat mielestäni tarpeen. Itse ajattelisin kuntapäättäjänä jopa niin, että olisiko näitten hyvä toimia suoraan kunnan- ja kaupunginhallitusten alaisina jaostoina, jotka tietenkin jalkautuvat koteihin ja hoitolaitoksiin kokoustamaan.

Mitä edustaja Mäkisalo-Ropponen ja edustaja Kuusisto ottivat esille koulutuksesta, se on äärimmäisen tärkeää koko vanhussektorilla, kun näitä asioita ruvetaan järjestämään. Meillä on tällä hetkellä todellakin tilanne, jossa paljon hoitohenkilöstöä, kymmeniätuhansia, on muussa kuin hoitoalan työssä. Nopeampi tie saada lisää koulutettua henkilökuntaa työelämään hoitotyöhön on kouluttaa lisää hoitajia. Lähihoitajien määrä on ratkaisevassa asemassa. Hallitusohjelmaan on kirjattu näyttötutkintomestarikoulutus työvoiman tarpeen turvaajana. Toivon, että tähän tartutaan. Meillä on hyvä aikuiskoulutusjärjestelmä, joka pystyy nopeasti kouluttamaan ammattitaitoista henkilökuntaa hoitotyöhön, ja siitä on myös hyviä tuloksia, varmasti myös tilastollisesti. Toivottavasti näistä hallitus ottaa vinkkiä.

Kuntouttava hoitotyö on nimenomaan kirjattava sinne opetussuunnitelmiin samoin kuin se muistisairaan hoitotyö. Edelleenkin ymmärtääkseni ammattikorkeakouluissa hoitotyön koulutusohjelmassa suuntautumisensa voi kohtalaisen vapaasti valita, jolloin tietyt hoitotyön koulutusalaopinnot eivät ole niin houkuttelevia. Tämä on minusta hieman vino rakennelma, koska eiväthän potilaatkaan voi valita sairauksiaan. Kun yhteiskunta kouluttaa hoitotyöopiskelijoita, niin minusta on pikkuisen outoa, että voidaan valikoida tiettyjä aloja.

Koulutusasiassa on todella tärkeää sektorien välinen keskustelu opetusministeriön ja työministeriön kanssa, koska ne molemmat hoitavat osaltaan peruskoulutusta ja sitten taas toisaalta työvoimapoliittista koulutusta. Tässä on sektoreiden välinen keskustelu tarpeen.

Sivulla 12 esityksessä mainitaan muut palveluntuottajat, joilta hankitaan tarvittaessa palveluja. Tässä toivon myös selkeää kannanottoa, viitaten lakiin julkisista hankinnoista, että kun näitä hoitotyön palveluntuottajia valitaan, se kriteeristö on vanhuslähtökohtainen.

Edelleenkin totean, että potilastietojärjestelmien kehittämisessä järjestelmällinen työ on tarpeen myös tällä sektorilla. Myöskin kirjaamiset tulevat jonkin verran lisääntymään. Tarvitaan lisää resursointeja. Edelleenkin näitten potilastietojärjestelmien keskinäinen keskustelu, se, miten saadaan toimimaan erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelmat, siinä kenttä on sekava, ja viittaan edelleen Sitran tutkimukseen, jossa todettiin, että yhden potilastietojärjestelmän malli Suomessa on mahdollinen.

Kuntavaikutusten arviointi euromäärinä on edelleenkin jossain määrin epäselvä. Kuntapäättäjäthän joutuvat sitten tämän työn suorittamaan yhdessä virkahenkilöstön kanssa. Valvontaviranomaisten resurssien riittävyys: toisaalta valvontaa on jo nyt, mutta todennäköisestihän tämäkin tulee lisääntymään, vaikka monissa kunnissa asiat ovat ihan kohtuullisessa kunnossa. Toivoisin, että annettaisiin myöskin kiitos niille kunnille, jotka ovat asiansa hoitaneet.

Ihan lopuksi haluaisin kiinnittää huomiota vakavasti muistisairaan hoidon linjauksiin, johon minun mielestäni myös vanhuspalvelulain on otettava kantaa. Uskoakseni muistisairaudet nimenomaan kuuluvat vanhuuteen, ja monet geriatrit ovat muistuttaneet vakavasti muistisairaan palliatiivisesta hoidosta ja jopa saattohoidosta, elikkä uskon, että nämä asiat ovat geriatrian tasolla ihan loppuun asti käsiteltyjä. Samoin geriatrien koulutuksen tulee lääketieteen opetuksessa säilyä riittävänä, kuten myös monien muiden ammattilaisten, mihin täällä on otettu kantaa.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Ihan täältä omalta paikaltani haluan kiittää tästä pitkästä ja runsaasta keskustelusta. Joku toinen saattaa olla eri mieltä, mutta minun mielestäni opposition kuuluukin esittää kritiikkiä. Tässä vaiheessa iltaa, kun tässä salissa on enimmäkseen opposition edustajia, haluan tätä nimenomaan alleviivata, että on hyvin tärkeää, että sen kritiikin, joka on perusteltua, joka tarttuu sitten aidosti sellaisiin kohtiin, joissa on parantamisen varaa esimerkiksi tämän lainsäädännön puitteissa, pääsee sanomaan täällä salissa avoimessa ilmapiirissä ja jopa niin, että pystytään sitten sillä omalla mielipiteellä vaikuttamaan tähän lainsäädäntöön itseensä. Sitähän se demokratia on, ja sillä tavalla me pääsemme parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Edustaja Rehula on valitettavasti poistunut täältä, ja täytyy sanoa, että toivottavasti tuo hänen oksennuksensa helpotti hänen omaa oloaan. Aika monen muun se varmasti sai voimaan pahoin. Nimittäin siinä vaiheessa, kun valiokunnan puheenjohtaja käy henkilöön kiinni omassa puheenvuorossaan, eikä pysty edes perustelemaan vaan heittää yleisiä syytöksiä, minun mielestäni sellainen keskustelu, vaikka nyt täältä ministeriaitiosta puhunkin, ei kuulu tähän saliin. Se on hyvien tapojen vastaista. Tämän halusin sanoa tässä ihan hyvässä hengessä myöskin kaikille muille edustajille, jotka kuulivat tuon hänen viimeisimmän puheenvuoronsa.

Minä toivon kovasti, että yhteistyössä jatkamme tässä salissa niin tämän lain puitteissa kuin kaikkien muidenkin lakien puitteissa, ja vielä kerran kiitoksia tästä antoisasta keskustelusta.