Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Olen viime aikoina tältä paikalta arvostellut, toki sävyisesti, eduskunnan työjärjestystä siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiat ovat aina täällä listan häntäpäässä, jolloin itselle koituu se ilo tai murhe, että pääsee kuulemaan kaikkia muitakin käsiteltäviä asioita, kun odottaa omien esiteltävien tai puhuttavien valiokunnan asioitten esilletuloa. Mutta on siitä hyötyäkin, kuten tässä tapauksessa: kun puhuu sata kertaa vuodessa, niin joskus todella voi käydä niin, että pääsee puhumaan sellaisestakin asiasta, josta kuvittelee jotain ymmärtävänsäkin. Nyt olen sitä mieltä, että tämä on sellainen asia.

Tässähän esitetään, että sekä kuntakonsernia että kunnallisia liikelaitoksia koskevaa lainsäädäntöä täsmennettäisiin, ja tältä osin lakiesitys on erinomaisen hyvä. Liikelaitoksistahan ei oikeastaan ole olemassa minkäänlaisia säännöksiä, ja siksi on ihan tarpeellista se, mitä niistä nyt tässä säädetään. Kuntakonserninkin osalta säännökset ovat olleet kovin vähäisesti kuntalaissa esillä. Puutun tässä yhteydessä nyt vain kuntakonsernia käsittäviin kuntalain muutosesityksiin.

Kun kuntalakia uudistettiin 1990-luvun puolivälissä, silloin syystä tai toisesta — ilmeisesti siitä syystä, että kuntien tapa hoitaa tehtäviään oli alkanut organisatorisesti hajautua, oli tullut enenevässä määrin osakeyhtiöitä, erilaisia muitakin yhteisöjä ja tietenkin kuntayhtymiä, joitten välityksellä kunnat tehtäviään hoitavat — siinä yhteydessä käsite kuntakonserni nostettiin liike-elämän puolelta kuntalakiin, ja tekee mieleni sanoa, etten ole aivan varma, käytettiinkö siinä loppuun asti täyttä harkintaa. Olen sillä tavalla joutunut asian kanssa tekemisiin, että ennen tänne tuloani johdin kymmenen vuotta yhden kuntakonsernin yhtä aika merkittävää osaa. Kun tässä on asetettu 200 000 niitten yhteisöjen liikevaihdon rajaksi, joitten pitää laatia omalta osaltaan konsernitilinpäätöksen osa, niin johtamani konserniyhtiön liikevaihto oli silloin jo yli satakertainen eli 25 miljoonaa euroa ja tase taitaa tällä hetkellä olla jo lähempänä 300:aa miljoonaa.

Kyse oli isosta vuokrataloyhtiöstä, ja todellakin kuntakonsernin tässä tarkoituksessa, jossa siitä tämän lakiesityksen yhteydessä esitellään, keskeisimmän osan muodostavat juuri kunnalliset vuokrataloyhtiöt tai sitten tietysti muitten kiinteistöjen hallintaan tarkoitetut kiinteistöyhtiöt. Mutta ylivoimaisesti merkittävimmän osan kuntakonsernista, kun jätetään ulkopuolelle kuntayhtymät, eli näistä yhtiömuotoisista kuntakonsernien osista, muodostavat kunnalliset vuokrataloyhtiöt. Ja ongelma syntyy tästä eli siitä, että jo aiemmassa lainsäädännössä ja nyt tässäkin vielä lähdetään siitä, että ihmisten koteina käytettävistä vuokra-asunnoista muodostuvien osakeyhtiöitten ajatellaan toimivan ikään kuin samasta lähtökohdasta kuin normaalit liikeyrityspohjalta toimivat osakeyhtiöt. Aika pitkän kokemuksen siltä alalta omaavana arvioni on se, että tämä tulkinta on liian suoraviivainen, etenkin kun sitä lähdetään viemään konsernin taseen suuntaan ja erityisesti konsernin tuloslaskelman, joka tässä esitetään tehtäväksi pakolliseksi.

Kunnallisten vuokrataloyhtiöitten, jotka koostuvat lähes täysin aravalainoitetuista vuokra-asunnoista, erityispiirteistä johtuu, että tämä ongelma nousee aika voimallisesti esiin. Se johtuu erityisesti todellakin siitä lähtökohdasta, että konsernin omaisuus muodostuu ihmisten kodeista. Siis ne eivät ole mitään kuntien asuntopolitiikan tai kuntien varallisuuden kerryttämisen välineitä, vaan ne ovat ihmisten koteja. Ne ovat tulleet kuntien omistukseen lähinnä siitä syystä, että valtio on ihan oikeassa viisaudessaan lainoittaessaan vuokra-asuntoja omistajilta vaatinut 10 prosentin tai myöhempinä aikoina 5 prosentin oman pääoman osuuden, jonka myötä kunnat ovat saaneet täyden määräysvallan, vaikka asukkaat omissa vuokrissaan aravavuokria maksaessaan maksavat ennemmin tai myöhemmin sen puuttuvan 90 tai 95 prosenttia.

Eli siis kysymys on aivan samanlaisista asunnoista kuin yksityisissä vuokra-asunnoissa tai jopa omistusasunnoissakin. Ne asukkaat maksavat kaiken, mutta siitä huolimatta määräysvalta on omistajilla eli kunnilla. No, ei siinä mitään, on tietysti hyvä, että joku nyt ylipäätään vuokra-asuntoja omistaa, mutta sitten, kun siitä aletaan tehdä säännöksiä muun muassa sen suhteen, miten asuntoja pitää kohdella tässä konsernitilinpäätöksen laadinnassa, tullaan ongelmiin.

Tässä laissahan on sinänsä ihan hyviäkin asioita, esimerkiksi esteellisyyden lieventäminen, jossa siis annetaan kuntakonserniyhteisössä toimivien luottamushenkilöitten jatkossa toimia vähän helpommin esimerkiksi kaupunginhallituksessa tai -valtuustossa, jos omistajan ja tytäryhtiön edut eivät ole ristiriidassa. Silloinhan sen oikeastaan pitäisi tarkoittaa, että asianomaiset voivat toimia aina, koska tällaista ristiriitaa ei tietysti pitäisi olla. Mutta kun itse on joskus laatinut ensin johtamalleen yhtiölle tavoitteet, ollut kaupunginhallituksessa hyväksymässä niitä valtuustolle esitettäväksi ja sitten siellä valtuustossa hyväksynyt ne, sen jälkeen ryhtynyt toteuttamaan niitä, sen jälkeen laatinut raportin ja ollut sitten vielä valtuustossa uudelleen käsittelemässä sitä raporttia ja myöntämässä itselleen vastuuvapautta, niin voi tietysti kysyä, että ehkä siinä jotain rajoitusta saatettaisiin tarvitakin.

Se, mikä tässä on erityisen hyvää, on se, että jatkossa kuntalaki edellyttää, että valtuusto päättää konserniohjauksen periaatteista. Niitä on sovellettu varsin leveälahkeisesti kunnissa tavalla, jossa kyllä konserniyhtiöitten todelliset edut eli asukkaiden edut — lähtökohdan siis pitäisi olla, että ne palvelevat mahdollisimman hyvin maksavia asiakkaita eli asukkaita — ovat aina välillä tupanneet unohtumaan, kun on lähdetty siitä, että ajetaan vain kunnan etua. Mutta se varsinainen ongelma on todella siinä vaatimuksessa, että näitten konserniyhtiöitten tulee jatkossa laatia myöskin omalta osaltaan osakonsernituloslaskelma. Siis tähän saakka on ollut pakko laatia vain tase, mutta nyt edellytetään myöskin tuloslaskelmaa.

Minun on vaikea käsittää, mitä ihmettä kuntakonsernin tilinpäätöksessä tehdään tiedoilla, jotka koostuvat siitä, kuinka paljon kunnan yksittäiset asukkaat maksavat asunnoistaan vuokraa. Kun aravavuokrataloyhtiöitten pitää toimia omakustannusperiaatteella eli ne eivät saa kerätä voittoja, ne keräävät vain sen vuokran, mikä menee toisaalta pääomakulujen eli rakentamiseen otettujen lainojen ja niiden korkojen maksamiseen ja toisaalta kiinteistöjen ylläpitoon tarvittaviin hoitomenoihin. Nämä kierrätetään kunnan konsernitilinpäätöksen kautta. Väitän, että tällä tavalla pikemminkin hämärretään kuntakonsernin taloudellista tilannetta kuin selvennetään.

Toisekseen se tekee asian hoitamisen erittäin ongelmalliseksi, koska tämän lain mukaan konsernitilinpäätös pitää laatia kunnassa maaliskuun loppuun mennessä, ja sehän tarkoittaa sitä, että ne tiedot pitää toimittaa viimeistään helmikuun loppuun mennessä, ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että näitten konserniyhtiöitten pitää saada oma tilinpäätöksensä valmiiksi jo tammikuun loppuun mennessä. Kun siellä on muutakin tekemistä kuin sinänsä ihan joutavanpäiväisen ja vuosittain lähes samana pysyvän laskelman laatimista, niin siitä ei ole kuin yleistä haittaa.

Mutta ongelma on kaiken kaikkiaankin se, että sitten kun näitä konsernitaseita ryhdytään tulkitsemaan, useimmiten kuntien päättäjillä ei ole edes tietoa siitä, mistä on kysymys. Otan nyt esimerkkinä vain sen, että kovin monissa kunnissa, kun tässä nyt on menneinä vuosina keskusteltu siitä, paljonko kunnat ovat velkaa, velkoihin on laskettu sitten tämä konsernin velka eli vuokrataloyhtiöitten ja niiden asuntojen rakentamiseen otetut lainat. Sehän tarkoittaa suunnilleen sitä, että siihen oikeastaan, jos nyt oltaisiin johdonmukaisia, pitäisi laskea kunnan kaikkien asukkaitten omien asuntojen asuntolainat. Kyllä siitä todellakin syntyy konsernivelkaisia kuntia tällä tavalla, mutta eivät ne luvut kerro mitään kunnan kyvystä maksaa (Puhemies: 10 minuuttia!) näitä lainoja takaisin. Tästä syystä, kun tätä nyt valiokunnassa käsitellään, toivon, että tähän asiaan kiinnitettäisiin vakavaa huomiota, jotta tämä konserniajattelu saataisiin lainsäädännöllisestikin järjelliselle tolkulle.