Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Tämä esitys perustuu toimikuntatyöhön, niin kuin asiaan kuuluu, sen yksimieliseen mietintöön. Toimikunta koostui puolustushallinnon edustajien lisäksi tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kanslian asiantuntijoista, ulkoasiainministeriön, oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön edustajista. Siis laajapohjainen toimikunta asiaa valmisteli, minkä jälkeen lausuntoja pyydettiin noin 50 taholta. 37 antoi lausunnon. Aika hyvä kattavuus. Sen lisäksi vielä lausunto saatiin Aseistakieltäytyjäliitolta ja Reserviläisliitolta. Ne tulivat siis pyytämättä. Kaikki lausunnot noteerattiin ja muutosehdotuksia on kyllä otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon. Ei tietysti kaikkea voi ottaa huomioon, mutta paljon on otettu.

Tässä puolustusvoimalaissa — lain nimihän myös muuttuu lyhyempään muotoon — selkeytetään Puolustusvoimien tehtävät kolmen verbin ympärille: puolustaa, tukea ja osallistua. Siis puolustaa Suomea sotilaallisesti, mikä on ydintehtävä, sitten tukea muita viranomaisia, turvallisuusviranomaisia lähinnä, esimerkiksi virka-apua antamalla kriisi- ja onnettomuustilanteissa ja vastaavissa, ja viimein osallistua kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Nämä ovat yhdenvertaisia tehtäviä, mutta se ydintehtävä on tietysti Suomen sotilaallinen puolustaminen. Ilman siinä olevia kykyjä ei voida myöskään seuraavaa kahta muuta tehtävää kunnialla toteuttaa.

Lakiesityksessä on myös hahmoteltu, millä tavoin avun antaminen toiselle valtiolle tapahtuisi solidaarisuuslausekkeen pohjalta ja sen sitoumuksen toteuttamiseksi. Päätöksentekomalli on hahmoteltu niin, että Puolustusvoimien osallistumisesta tällaiseen toimintaan päättäisi puolustusministeriö toimivaltaisen ministeriön pyynnöstä ja ulkoasiainministeriötä kuultuansa. Tietenkin jos kyseessä on laajakantoinen hanke, iso asia, on selvää, että silloin päätöksen tekee valtioneuvosto, valtioneuvoston yleisistunto. Jos avun antamisessa on ulkopoliittisia piirteitä, silloin avun antamisesta päättää tasavallan presidentti. Tässäkin on siis kysymys virka-avusta, kun puhutaan avusta toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai jonkun muun vastaavan tapahtuman johdosta.

Pienehköä tarkennusta, kylläkin erittäin tarkoin harkittua tarkennusta, ehdotetaan sotilaskäskyasioiden esittelymenettelyyn. Korostettakoon sitä, että tämä pienehkö tarkistus ei vaikuta tietenkään millään tavalla ylipäällikön toimivaltaan. Se jo tämän lain valmistelun alkuvaiheessa rajattiin selkeästi ulos tästä. Se ei kuulu tämän lain tarkastelun piiriin. Tämä muutos tarkoittaa siis sitä, että valtakunnan sotilaallisen puolustamisen keskeisiin perusteisiin kuuluvat sotilaskäskyasiat esittelisi ylipäällikölle, tasavallan presidentille, puolustusministeri silloin, kun ne koskevat puolustusministeriön strategista suunnittelua, eivät kuulu sen suunnittelun sisään, mutta koskettavat puolustusministeriön strategista suunnittelua. Tämän tarkennuksen tarkoituksena on lisätä sotilaskäskyasioissa päätöksenteon parlamentaarista ulottuvuutta, ja sillä tavoitellaan myös ja nimenomaan vuoden 2000 perustuslain henkeä ja myös kirjainta.

Myös tältä osin toimikunta oli ehdotuksessaan yksimielinen, mutta jatkan vielä, että tämänkin pykälän, tämänkin muutoksen, jälkeen ja oikeastaan vielä enemmän sen seurauksena yhteistoimintamenettely Puolustusvoimien ja puolustusministeriön välillä tulee ikään kuin selvemmäksi, ikään kuin itsestäänselväksi. Tavallaan nyt on kirjoitettu pykälään se käytäntö, joka ihan viime vuosien aikana on muotoutunut Puolustusvoimien ja puolustusministeriön yhteistoiminnassa ja yhteistoimintamenettelyssä. Tätä tarkennusta tämän yhteistoimintamenettelyn vahvistamisessakin pidän perusteltuna ja hyvänä.

Tärkeä tämä laki on myös uuden johtamis- ja hallintojärjestelmän kannalta. Puolustusvoimissahan toteutetaan paraikaa rauhanajan suurinta Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmän muutosta, organisaatiorakenteen muutosta, ja on tärkeää, että uusi niin sanottu joha-järjestelmä, johtamis- ja hallintojärjestelmä, kirjoitetaan kokonaisuudessaan tähän uuteen lakiin. Sen tulee astua voimaan vuoden 2008 alusta lukien.

Vielä yksi detaljihuomautus. Se koskee henkilöstön oikeuksia ja velvollisuuksia. Nyt lain tasolla todetaan myös henkilöstön ammattitaidon ja fyysisen kunnon ylläpitämisvelvoite, asia, joka on käytännössä kyllä tähänkin mennessä hoidettu Puolustusvoimien sisäisillä omilla statuuteilla taikka käytännöillä. Nyt se on kirjoitettu lain tasolle. Vielä näihin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvä lisäys on se, että työnantajalle annetaan nyt myös mahdollisuus määräaikaiseen virantoimituksesta erottamiseen. Se on siis yksi lisämahdollisuus. Tässä ajatellaan henkilökunnan ja henkilöstön parasta. Tulee siis yksi porras ikään kuin ennen virantoimituksesta kokonaan erottamista ja virasta kokonaan erottamista. Tämäkin mahdollisuus on nyt käytettävissä näissä ikävissä ja kylläkin sangen harvinaisissa tilanteissa. Tässä ajatellaan siis henkilöstön parasta eikä ensisijaisesti työnantajan, siis valtion, mahdollisuuksia käyttää työnantajavaltaansa.

Viimein totean sen, arvoisa puhemies, että pitäisin sangen toivottavana, että nämä kolme lakia, jotka ovat tänne eduskuntaan tulleet myöhäissyksyllä ja vähän ennen eduskunnan tämän toimikauden päättymistä, voitaisiin käsitellä loppuun saakka ja mahdollisimman paljon nämä kolme lakia ikään kuin yhteen koplautuneina, yhteen kytkeytyneinä, koska ne muodostavat tietyn kokonaisuuden Puolustusvoimien kehittämisessä lainsäädäntöpuolella. Tietoni mukaan valiokuntakäsittely kahden jo täällä olevan lain osalta on lähtenyt erittäin ripeästi liikkeelle.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Puolustusvoimien tehtävät ovat murroksessa, ja varmaan on hyvä, että tulee uusi laki, joka niitä säätelee. Uhkakuvat ovat muuttuneet ja liittyvät terrorismiin, joukkotuhoaseisiin, organisoituun rikollisuuteen ja sortuviin valtioihin, siis sisäiseen turvallisuuteen ja kansainväliseen kriisinhallintaan. Siksi onkin luonnollista, että uudessa laissa painopiste siirtyy virka-apuun ja kansainväliseen kriisinhallintaan. Nämä eivät ole Suomen puolustusvoimille mitenkään uusia asioita. Uutta on kuitenkin määrä. Silloin kun kriisinhallinta ja virka-apu lisääntyvät voimakkaasti ja saavat laadullisesti uusia ulottuvuuksia, tapahtuu myös muutos.

Ensinnäkin kysymys virka-avusta, joka on eräänlainen ratkaisu Puolustusvoimien sisäisen turvallisuuden kriisiin. Täällä todetaan, että Puolustusvoimat antaa virka-apua ainoastaan, jos poliisin tai Rajavartioston resurssit ovat riittämättömät. Tämä herättää kysymyksen, kuka päättää, milloin resurssit ovat riittämättömät. Ja onko olemassa riski, että jos tiedetään, että Puolustusvoimat voi antaa virka-apua, ei poliisille ja Rajavartiostolle annetakaan niiden tarvitsemia resursseja. Tämän sanottuani totean kyllä, että esimerkiksi kaluston yhteiskäyttö on järkevää pienessä maassa. Myös voimankäyttö on sallittu, jos suuren ihmismäärän terveyttä uhataan. Milloin ja kuka päättää, milloin on kyseessä suuri ihmismäärä?

Erityisen mielenkiintoinen on kysymys rajojen ulkopuolella annettavasta virka-avusta, joka on seurausta uuden Euroopan unionin solidaarisuuslausekkeen allekirjoituksesta. Tässä virka-avun antamisessa päätöksentekoa on kolmea kategoriaa. Ensimmäinen kategoria: Toimivaltainen ministeri voi pyytää virka-apua tavallisessa tapauksessa ulkoministeriä kuultuaan. Toinen kategoria: Jos kyseessä on laajamittaiset seuraukset ja periaatteellisesti tärkeä asia myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesti, tasavallan presidentti yhdessä Utvan, valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan, kanssa käsittelee asian ja valtioneuvosto tekee päätöksen. Kolmas kategoria: Jos kyseessä on ulkopoliittisesti erittäin merkittävä virka-apu, tekee tasavallan presidentti päätöksen. Kysymys kuuluukin, kuka päättää siitä, mikä näistä kategorioista astuu voimaan ja milloin.

Näkisinkin, että tässä on perustelut laajapohjaiselle turvallisuusneuvostolle Suomessa, jossa eri ministeriöt voisivat yhteistyössä asiantuntijoiden ja mahdollisesti myös poliitikkojen kanssa käsitellä laaja-alaisesti Suomen kokonaisturvallisuutta. Nämä turvallisuusuhat, terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, organisoitu rikollisuus sekä sortuvat valtiot, ovat yleisesti asioita, jotka koskettavat monen ministeriön alaa. Meillähän on valmiuspäällikköjen foorumi, jossa he kohtaavat kaikista eri ministeriöistä. Se ei kuitenkaan ole soveltuva instanssi nimenomaan rajojen ulkopuolella annettavaan virka-apuun.

Lopuksi kysymys sotilaallisesta kriisinhallinnasta tai kansainvälisestä kriisinhallinnasta. Siitähän on hyväksytty sotilaallinen kriisinhallintalaki. Laki on uusi ja määrittelee, milloin Suomi voi osallistua ja miten päätöksenteko tapahtuu.

Kun katsotaan Libanonin ja Afganistanin tilannetta, yhä tärkeämmäksi nousee kysymys, miksi Suomi osallistuu tiettyihin kriisinhallintaoperaatioihin. Yleensähän Suomessa on puhuttu siitä, että osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan takaa tai vahvistaa Suomen oman puolustuksen uskottavuutta. Kysymys kuuluukin, onko järkevää tänä päivänä osallistua Libanonin kriisinhallintaan Suomen puolustusvoimien uskottavuuden kannalta, onko Isaf-operaatio Afganistanissa nimenomaan tästä syystä järkevä.

Toivoisinkin — ja tämä puute on myös puolustusministeriön omassa tulevaisuuden strategiassa 2025 — että käytäisiin keskustelua siitä, miksi kansainvälinen kriisinhallinta on tärkeää, mikä on se vastuu, jota Suomi haluaa ottaa, ja miten se halutaan toteuttaa.

Johanna Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksellä uudeksi puolustusvoimalaiksi on valitettavan vähän tekemistä tämän päivän maailman uhkakuvien kanssa. Samaan seikkaan viittasi myös ed. Cronberg edellisessä puheenvuorossa.

Edellisen puolustusvoimalain säätämisestä on kulunut 30 vuotta, mutta turvallisuuspoliittisen ajattelun juoksuhaudat näyttävät olevan samanlaiset. Samat ongelmat ovat vaivanneet kaikkia tänä syksynä eduskunnassa keskusteltuja Puolustusvoimain lakiuudistuksia. 50 vuotta vanhaa asevelvollisuuslakiakin haluttiin niin kutsutusti uudistaa, mutta viime kuussa täällä keskusteltiin lopulta esityksestä, joka ei millään tavalla uudista asevelvollisuusjärjestelmää ja joka pitäytyi pitkälti samassa 1950-luvun hengessä kuin voimassa oleva asevelvollisuuslakikin. Erityisesti esityksessä uudeksi puolustusvoimalaiksi ihmetyttää Puolustusvoimien tehtävien jatkuva laajentaminen ei-sotilaallisiin tehtäviin.

Viime kuussa keskusteltiin myös esityksestä laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, jonka suurin ongelma oli mielestäni nimenomaan se, että maanpuolustuksen kenttää laajennettiin siten, että raja sotilaallisen maanpuolustuksen ja erilaisten siviiliviranomaisten ylläpitämien tehtävien välillä hämärtyy.

Kiitosta käsittelyssä olevalle puolustusvoimalakiesitykselle voi antaa siitä, että aiemmin usein asetuksilla säädetyistä tehtävistä ja toimivaltakysymyksistä säädetään jatkossa tarkemmin laissa. Keskeinen ongelma on kuitenkin esityksen ankkurointi menneeseen maailmaan. Joskus tulee tunne, että Suomessa puolustuspolitiikkaa tehdään kuin olisimme EU:n ulkopuolella rajanaapurina Neuvostoliitto ja sodankäynnin tapana edelleen juoksuhaudoissa seisoskelu pystykorva olalla. Maailma on kuitenkin muuttunut. Uskon, että jos eduskunta tekisi kunnollisen tausta-arvion ja analyysin tilanteesta, täälläkin nähtäisiin järkeväksi, kuten suurimmassa osassa Euroopan valtioista, uudistaa asevelvollisuusjärjestelmää kokonaisuudessaan.

Uhkakuvina todennäköisimpiä ovat nykyään muut kuin perinteiset sotilaalliset uhat. Kun sotilaallisia kriisejä on Euroopassa, ne ovat hyvin erilaisia kuin ennen. Tekninen kehitys on nopeaa ja muuttaa armeijoiden tapoja toimia. Sellaiselle massareserville, jota Suomi ylläpitää, ei yksinkertaisesti enää ole tarvetta. Tästä syystä olisi jo syytä vakavasti selvittää valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä.

Arvoisa puhemies! Sen sijaan että tässä laissa olisi tehty kunnollinen tausta-arvio ja rehellinen analyysi, käsittelyssä olevassa esityksessä nykyisen kaltaisen Puolustusvoimien olemassaolon tarpeellisuutta lähdetään perustelemaan laajentamalla armeijan toimenkuvaa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävien ulkopuolelle. Jos ennen armeijan perinteinen tehtävä oli puolustaa maan rajoja, nykyään Puolustusvoimat laitetaan osallistumaan jos jonkinmoiseen viranomaistoimintaan. Tässä kehityssuunnassa on minusta ongelmia. Jos siviilipuolen viranomaisilla Suomessa ei ole riittäviä resursseja hoitaa tehtäviään, tuntuu kummalliselta ratkaista ongelma armeijalla. Puolustusvoimien osaaminen liittyy sotilaalliseen maanpuolustukseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan maailmalla, ei siviiliyhteiskunnan ja tämän maan rauhanajan kriisien hoitamiseen. Nykypäivän yhteiskunnan valmiutta selviytyä ei-sotilaallisista kriiseistä on parannettava siviiliviranomaisten toimintakykyä ja voimavaroja kehittämällä, ei sekoittamalla armeijaa niihin.

Lakiesityksen mukaan maanpuolustustahdon edistäminen on yksi Puolustusvoimien virallisista tehtävistä. Pidän tätä melko huonona asiana, koska mielestäni kansalaismielipiteen ohjaaminen ylhäältäpäin mihin tahansa tiettyyn ideologiseen suuntaan on ongelmallista. Erityisen ongelmallisena pidän esityksessä voimassa olevasta laista poiketen edelleen Puolustusvoimien tehtäviä koskevaan 2 §:ään tehtyä muutosta, jonka mukaan armeijan tehtävänä on "laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen". En ymmärrä tätä tekstimuutosta tai periaatetta sen takana, sillä aiempi muotoilu oli "valtakunnan oikeusjärjestyksen puolustaminen". Mielestäni laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen on pikemminkin sisäiseen turvallisuuteen liittyvä tehtävä, jonka on perinteisesti katsottu Suomessa kuuluvan poliisille.

Yksi askarruttava kysymys on myös se, miksei Puolustusvoimain toimialan uusissa lakiesityksissä ole käsitelty perusteellisesti tulevien maakuntajoukkojen asemaa. Maakuntajoukoista puhutaan paljon, mutta niiden roolista Puolustusvoimain toimialan kokonaisuudessa tiedetään hyvin vähän. Olisi tärkeää, että niiden asemasta säädettäisiin lainsäädännössä tarkemmin.

Arvoisa puhemies! Puolustuspolitiikan tulevaisuuden muutostarpeista on välillä varsin haasteellista keskustella Suomessa. Puolustusjärjestelmämme on kansakunnallemme lähestulkoon tietty mielentila, jonka voimin pidetään yllä paitsi maanpuolustushenkeä ja kansallista identiteettiämme myös epätasa-arvoista koulutusjärjestelmää. Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija Kari Laitinen kuvaa hyvin tuoreessa asevelvollisuutta käsittelevässä artikkelissaan, miten asevelvollisuuden poikkeuksellisen vahva asema Suomessa ja siihen liittyvä korkea maanpuolustustahto omaavat jo myyttisiä ominaisuuksia ja asevelvollisuus on lähes pyhä järjestelmä, josta ei tule luopua. Vaikuttaa siltä, että kansakunnallemme nykyinen puolustusjärjestelmä onkin enemmän identiteettipoliittinen kuin nykyajan uhkakuvat huomioon ottava turvallisuuspoliittinen kysymys. On kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että Puolustuslaitos olisi niin tärkeä osa kansallista identiteettiämme, että sen muutostarpeiden näkeminen ja niiden esiin tuominen estyisi.

Olen syntynyt 1970-luvulla. Olen nähnyt lähimenneisyydessäni Neuvostoliiton hajoamisen, Suomen liittymisen Euroopan unioniin ja osaksi yhä kiihtyvää globalisaatioprosessia. En ole nähnyt tai kokenut sotaa, mistä olen hyvin kiitollinen, mutta olen sen nähnyt toimiessani pitkään rauhanliikkeessä, että konflikteja, uhkia ja kriisejä maailmassa riittää, ja niiden hoitamisessa Suomenkin on hyvä olla mukana. Uhkakuvat ja sotilaallisten kriisien luonne on muuttunut niin paljon viime vuosikymmeninä, että ajatteluun tarvitaan uutta otetta myös Puolustusvoimissa, ja lainsäädännön olisi vähitellen kyettävä pysymään muuttuvan maailman tahdissa.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Sumuvuoren kannattaisi perehtyä eduskunnan melkein yksimielisesti hyväksymään turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon, jonka teidänkin puolueenne hyväksyi. (Ed. Sumuvuori: On perehdytty!) Tämä laki toteuttaa niitä ajatuksia, jotka siinä on hyväksytty.

Toiseksi kannattaisi tutustua siihen, mitkä Puolustusvoimille on aikaisemmin määrätty lakisääteisiksi tehtäviksi. Virka-apu poliisille on määrätty jo vuosia vuosia sitten, samoin öljyntorjunta ja muu. Ei tässä mielestäni lisätä muuta kuin apu toiselle valtiolle. Se on uusi, ja sekin nähtiin, kun käsiteltiin muun muassa Euroopan unioniin liittyviä asioita. Ei kannattaisi vääristellä näitä ajatuksia.

Meillä on todella kolme tärkeätä lakia Puolustusvoimista, ja toivottavasti ne saadaan valmiiksi. Mutta täytyy kyllä pikkuisen moittia sitä, miksi ne tulevat aivan viime hetkillä. Tietääkseni perustuslakivaliokunnan kiireet ovat ne, jotka haittaavat. Puolustusvaliokunnassa asioita viedään vahvasti eteenpäin.

Parlamentaarisen puolustuskomitean mietinnön jälkeen 1974 säädettiin ensimmäisen kerran laki Puolustusvoimien tehtävistä. Se on tähän päivään saakka ollut hyvin toimiva. Tosin siihen on jouduttu tekemään muutoksia, niin että on ollut jo lähes kymmenen erilaista tehtävää. Nyt tämä selkeyttää ne kolmeen ryhmään, ja on muistettava huolimatta uhkakuvien muutoksesta, että emme voi sulkea pois Puolustusvoimien tärkeintä tehtävää, oman maan puolustamista. Mutta sen jälkeen tulevatkin sitten muut, jotka ovat tätä päivää ja akuutteja, ja ne täytetään tietenkin. Tämä on erittäin hyvä selkeytyminen, ja se juuri kohdistuu tähän päivään.

Sitten antaisin tunnustusta sille hyvälle kompromissille, joka syntyi sotilaskäskyasioiden esittelystä. Oli vaara olemassa, ja siihen meidät, myöskin eduskuntaryhmien puolustusvaliokuntaryhmät, perehdytettiin, että olisi enemmän siirretty valtaa pois Puolustusvoimain komentajalta sotilaskäskyasioiden esittelyssä. Minusta tämä kompromissi on hyvä. Puolustusministeriön strateginen suunnittelu on edennyt erinomaisesti, ja juuri viimeksi valmistunut strategia on hyvä esimerkki siitä. On selvää, että sen pääkohdat puolustusministeri esittelee ylipäällikölle komentajan ja pääministerin läsnä ollessa, mutta Puolustusvoimain komentajalla, ammattisotilaana, asian osaavana, säilyy tietenkin esittelyvastuu siitä, miten valtakunnan puolustaminen toteutetaan. Tämä on erinomainen osa tästä kompromissista, ja näin on hyvä. Sillä toteutetaan juuri sitä perustuslain vaatimusta, jossa parlamentaarinen vaikuttaminen on mukana ja jota jo pikkuisen muutettiin 2000, kun puolustusministerin läsnäolovelvollisuus lisättiin silloin lakiin Puolustusvoimain komentajan esitellessä sotilaskäskyasioita.

Sitten täällä ministeri toi esiin, että Puolustusvoimain virkamiehille määritetään selvästi fyysisen kunnon ja ammatillisen osaamisen säilyttämisen velvollisuus. Minä haluaisin korostaa, että toivottavasti Puolustusvoimille annetaan sitten, kun säädetään velvollisuus, myös mahdollisuus tukea tätä toimintaa ei vain vapaa-aikana vaan myöskin palvelusaikana, niin kuin tähänkin saakka on jonkun verran ollut mahdollista mutta se on jäänyt kovasti vähäiseksi.

On muistettava, että Puolustusvoimien virkamiehillä on poikkeuksellinen asema muihin valtion virkamiehiin verrattuna. He ovat siirtovelvollisia, ja tämä on ankara määräys. Sen mukaisesti pitäisi muistaa, että myöskin siitä tulevat oikeudet virkamiehelle toteutuisivat täysimääräisesti. Sen sijaan tiedän, että henkilöstöryhmille jonkun verran varmasti tulee määräaikaisesta erottamisesta olemaan erilaisia näkemyksiä, mutta niihin voidaan aikanaan valiokunnassa palata.

Pidän tätä kokonaisuudessaan hyvänä uudistuksena, ja toivon, että se ehditään käsittelemään, koska tämä on yksi perusasia ja koska 2008 alusta lähtien Puolustusvoimain organisaatio on uudessa asennossa, juuri siinä, jonka eduskunta turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä hyväksyy.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys puolustusvoimalaiksi on hyvin tarpeellinen uudistus, koska vanha laki Puolustusvoimista on jo yli 30 vuotta vanha, 32 vuotta ollut voimassa, ja meillä on perustuslakia uusittu, ja tässä esityksessä myös viimeisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaiset Puolustusvoimien organisaatiota ja muiden viranomaisten tukemista koskevat asiat on otettu huomioon. Puolustusvoimien tehtäviksi määritellään kolme asiaa: Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Haluaisin vain yhteen asiaan puuttua. Mielestäni tämä on hyvä kokonaisuus, mutta jonkin verran kentältä on tullut palautetta koskien pelastustointa eli tätä 2) kohtaa "muiden viranomaisten tukeminen". Lakiinhan on kirjoitettu 10 §:ään "Virka-apu poliisille ja rajavartiolaitokselle", ja tämä on varmaan se yleisin virka-avun suunta, mutta pelastusviranomaiset ovat kritikoineet, että täällä ei selkeästi mainita virka-apua pelastustoimelle. Todetaan kyllä 12 §:ssä apu toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta.

Mutta nyt kyllä huomasin, että 2 §:ssä on 2) kohdassa "muiden viranomaisten tukeminen", johon kuuluu — siinä on kohta b) — "pelastustoimintaan osallistuminen antamalla käytettäväksi pelastustoimintaan tarvittavaa kalustoa, henkilöstä ja asiantuntijapalveluja". Ehkä valiokunnassa voisi pohtia, pitäisikö sen olla sitten selkeästi pykälässä mainittuna, niin kuin on tämä virka-apu poliisille ja Rajavartiolaitokselle. Ehkä tämä on jonkin verran kysymyksiä herättävä kohta, koska sitten perusteluosassakin pelastustoiminnan kohdalla puhutaan lähinnä kansainvälisten suuronnettomuuksien yhteydessä tapahtuvasta virka-avusta.

Jaana  Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluaisin sanoa, että tämä laki puolustusvoimista on selkokielinen, ja siitä tulee ainakin tällaisen armeijaa käymättömän, ei niin sotilaallisen kansanedustajan olla erittäin iloinen ja suorastaan kiittääkin, että ymmärtää, mitä lukee. Varmasti on välttämätöntäkin tämän tyyppisessä lainsäädännössä, että sen koko lailla yksiselitteisesti ja että yhdellä tavalla ymmärtäen kaikki voivat sen lukea ja käsitellä.

Tietysti 4 §:n määritelmä sopivasta voimankäytöstä on aika raakaa tekstiä. Kuinka kohdalleen sopiva voimankäyttö tänä päivänä sotatilassa yleensäkään osuu, ehkä se osuukin, lähinnä sitä itse pohdiskelen.

Tämän 10 §:n virka-apua tarkoittavasta kohdasta en tiedä, mitenkä se aikaisemmassa laissa on lukenut, mutta kyllä minulla ainakin se käsitys terveydenhuoltohenkilöstöä edustavana erilaisissa tilanteissa mukana olleena on, että apua on aina saanut, kun tosipaikka on ollut. En tiedä, onko se pykälissä ennen lukenut, mutta käytännössä ainakin tällainen avunsaanti on ollut erittäin mahdollinen. Toki siinä on aina harkinta varmasti ollut välissä, onko sen voinut hoitaa jotenkin muutoin. Pelastustoimi on yleensä ollut näissä keskusteluissa se oleellinen kumppani sillä tavalla, että selvitetään, riittävätkö heidän resurssit vai ei, ei niinkään aina välttämättä poliisi.

Mutta voisin sanoa, että olen ed. Sumuvuoren kanssa jonkin verran eri mieltä siitä, onko hyvä tämä suunta tulla yhteiskunnan muille aloille virka-apua antamaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on hyvä asia, koska resurssimme eivät yksinkertaisesti riitä täyteen varusteluun niin poliisille, Puolustusvoimille kuin pelastustoimelle, terveydenhuoltoon, öljyntorjuntaan, maksimaalisesti kaikille osa-alueille. Yleensäkin Puolustusvoimien yleisen hyväksyttävyyden säilyttämiseksi korkealla pidän erittäin merkittävänä, että ne voivat osallistua — ja niiden pitää osallistua — tehtäviin, joita lain 10 §:ssä otetaan esiin ja myöskin 2 §:n pelastustoimi-kohdassa.

Yhtä kohtaa kysyn, kun arvoisa herra ministeri on paikalla. 14 §:ään ei sinänsä mitään epäselvyyttä liity, mutta kun on aikanaan tehty lunastuksia yksityisiltä henkilöiltä, (Puhemies koputtaa) kysyisinkin: Onko joku menettely olemassa, kun toiminta esimerkiksi loppuu jonkun armeijan yksikön osalta? Palautetaanko näitä maa-alueita yksityisille henkilöille, joilta ne aikanaan puolipakolla on viety?

Puolustusministeri Seppo  Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Virka-apua annetaan aina pyydettäessä ja virka-avun pyytäjä myös määrittelee muun muassa tämän suuren ihmismäärän, johon ed. Cronberg viittasi. Tässä järjestys on aivan selkeä. Sitä ei yritetä millään tavalla muuttaa, vaan toimitaan aivan selkeästi sen virka-avun pyytäjän pyytämällä tavalla ja tavallaan siis sen tahon asettamilla ehdoilla.

Muutoinkin korostan sitä, että Puolustusvoimien hallussa olevat niin sanotut kyvyt, viestijärjestelmät, kalusto, mitä moninaisin materiaali ja se kaikki, mitä siellä on, ovat yhteiskuntamme yhteistä omaisuutta. Ei se ole ikään kuin korvamerkittyä vain Puolustusvoimille, jolla on oikeus vain käyttää näitä kykyjä, vaan se on yhteiskuntamme yhteistä omaisuutta. Eikö ole järkevää silloin, että sitä yhteistä omaisuutta käytetään, jos yhteiskunnassamme on joku hätä tai tarve, johon sitä olisi järkevää käyttää? Minusta tämä on terveen järjen mukaista ajattelua eikä mitään militarismia taikka militarisoimista, ei mitään sen suuntaista.

Täällä kysyttiin myös, miksi Suomi osallistuu kriisinhallintaan; ed. Cronberg sitä kysyi. Se ensimmäinen peruste ei suinkaan ole se, että voisimme tällä tavalla kokemuksia ja opetuksia saaden vain kehittää omaa kansallista puolustustamme, vaan kyllä se ensimmäinen perustelu lähtee solidaarisuudesta, yhteisvastuun periaatteesta, siitä, että rauha ja turvallisuus on yhteinen juttu Euroopassa ja maailmassa. Me haluamme antaa siihen oman panoksemme myös tällä tavalla, sotilaallisen kriisinhallinnan keinoilla, jotka osaamme tässä maailmassa erittäin hyvin. Olemme kehittäneet siihen omaa tyyliämme, omaa tapaamme, omaa profiiliamme, ja haluamme näin olla yhteisvastuullisesti hoitamassa yhteisiä kriisejä täällä Euroopassa ja maailmassa. Se on ensimmäinen perustelu.

Toinen kriteeri tulee sitten siitä, että kun me näin toimimme, niin me saamme kyllä ilman muuta ajantasaista ikään kuin kehitysnäköalaa ja oppia, lessons learned, niin kuin se sanotaan hienosti, oman kansallisen puolustuksemme kehittämiseen ja jatkuvaan parantamiseen. Se on tärkeä näkökohta, mutta se ei ole ensimmäinen näkökohta mietittäessä, miksi me osallistumme. Miks, sillä on tärkeät, ylevät, periaatteelliset syynsä, ja niistä ei kannata edes tinkiä.

Ed. Sumuvuori antoi ymmärtää, että tässä ollaan laajentamassa Puolustusvoimien tehtäviä. Ed. Nepponen siihen kyllä jo mielestäni asiantuntevalla tavalla vastasi. Ei olla laajentamassa missään mielessä eikä astumassa toisten viranomaisten taikka ministeriöitten reviirille, ei missään tapauksessa. Puolustusvoimien tehtäviä selkeytetään kylläkin tällä tavalla kolmeen kategoriaan, ja mielestäni tämä selkeytys kyllä on ajan tasalle tuloa. Se on tämän maailman ongelmien tunnustamista, niitten huomioon ottamista Puolustusvoimien toimintaa kehitettäessä ja myös Puolustusvoimien ja yhteiskunnan välistä tärkeää suhdetta jatkuvasti määriteltäessä.

Yksi laajennus on ja sekin elävän elämän mukaan tuoma, siihen ed. Nepponen aivan oikein viittasi. Se on sotilaallisen yhteisvastuulausekkeen huomioon ottaminen myös Puolustusvoimien osalta. Tämä jatkuva puhuminen juoksuhaudoista, eikö olisi parempi nyt lopettaa semmoinen puhe. Siitä analyysistahan, jonka me teimme selonteossa vuonna 2004, kumpuavat nytkin nämä viimeisimmät lainsäädäntöhankkeet — jotka nyt tässä ovat valitettavasti, ed. Nepponen, olitte oikeassa, vähän liian myöhäisessä vaiheessa, toimikuntatyö vei oman aikansa ja oli muutenkin yhteensovittamista — sieltä nämä kaikki kumpuavat. Ne ovat yhteistä pohdintaa tämän eduskunnan puolelta. Niitä me olemme paraikaa toteuttamassa koskien myös yleensä asevelvollisuuden asemaa ja kehittämistä meidän omassa järjestelmässämme. Kohta tulee aika, arvoisat edustajat, jolloin me ja te voimme kaikki yhdessä katsoa vuoden 2008 selonteon yhteydessä, mille tielle sitten lähdetään 2010-luvun alkupuolella. Silloin on varmaan tarpeen pohtia hyvin moni asia jälleen ikään kuin alusta lähtien.

Mitä tulee yleiseen asevelvollisuuteen, niin mitä enemmän on saanut mahdollisuuksia tutustua suomalaisen nuoren naisen taikka miehen osaamiseen ja kykyihin vaikkapa rauhanturvaamistehtävissä ulkomailla, sitä enemmän tulee hiljaisesti ylpeäksi siitä osaamisesta ja taidosta, jolla he asiansa hoitavat. Minä näen, että siinä on suuri merkitys sillä, että meillä on hyvä asevelvollisuus, mutta myös sillä, että Suomessa on niin korkea osaamisen taso, hieno koulutusjärjestelmä. Kaikki nämä yhteen pantuina tuottavat rauhanturvaajalle niitä kykyjä, joita hän voi sitten hyödyntää omissa tehtävissään. Tulee hiljaisesti ylpeäksi. Sain tämän kokea viimeksi tällä viikolla, kun saatoin seurata suomalaisten harjoitustoimintaa Saksassa, jossa he harjoittelivat osallistumista nopean toiminnan joukkoihin yhdessä saksalaisten ja hollantilaisten kanssa. Kielet osataan ja muut asiat hoidetaan siinä kuin muutkin, ehkä pikkasen paremmin kuin muut osaavat tehdä.

Maakuntajoukoista vain lyhyesti. Niiden asemahan on selvä, ne ovat osa Puolustusvoimien joukkoja, Puolustusvoimien alueellisia joukkoja, niin rauhan aikana kuin sodan aikanakin, ja siitähän tulee sitten myös se virka-avun antamiseen liittyvä velvollisuus, jos sellaista pyydetään, ei mistään muusta.

Ed. Nepposen puheenvuoroon ei ole mitään muuta kommentoitavaa kuin se, että sehän heijasteli kokonaisuudessaankin sitä aika laajaa yhteisymmärrystä, joka näitten lakien osalta ja muutoinkin selonteon pohjalta on saatu koossa pidetyksi myös tämän valmistelun edetessä.

Pelastustoimi, ed. Ranta-Muotio, ilman muuta kuuluu virka-avun pyytäjien piiriin, se on sangen luonnollistakin jopa, ja sehän on niin, että kun pelastusjohtaja pyytää keneltä tahansa meiltä apua, emme voi kieltäytyä myöskään yksilöinä, vaan meidän täytyy antaa oma apumme ilman, että on kysymys esimerkiksi mistään virka-avusta, vaan me olemme avunantovelvollisia sellaisissa tilanteissa. Mutta se on toinen asia. Se on niin, kuten tässä ed. Ranta-Muotiokin epäili, että pelastustoimi on rinnastettava ilman muuta poliisiin ja Rajavartiolaitokseen, kun puhutaan tästä virka-avun pyytämisestä ja sen suomisesta ja sen antamisesta näille mainituille tahoille.

Ed. Ylä-Monosen puheenvuoroon viitaten vielä lyhyesti korostan sitä, että ei tässä ole, niin kuin ed. Ylä-Mononenkin totesi, tarkoitus missään tapauksessa mennä toisten reviirille, vaan todellakin toimitaan hyvässä yhteistoiminnassa. Kysymys on resurssien järkevästä käytöstä. Toistan, mitä äsken sanoin: Puolustusvoimilla on käytettävissään laaja resurssisuma tai -kasa, miten sen haluaa sanoa, ja on tärkeää ja luontevaa, että sitä myös käytetään yhteiseksi hyväksi. Ilma- ja meriliikenne Suomessa näin rauhan aikanakaan ei toimisi ilman Puolustusvoimien antamaa tiettyä perustilannekuvaa. Se oli yksi esimerkki siitä, miten asiat juohevasti toimivat.

Mitä tulee maa-alueisiin, jotka olivat viimeinen kysymys, nehän liittyvät aika monta kertaa varikkojen taikka joukko-osastojen lopettamisiin. Siinähän käy niin, että ne siirtyvät Senaatin tai Metsähallituksen vastuulle. Puolustusvoimathan on näissäkin vain vuokralainen, ja omistajia ovat siis Senaatti-kiinteistöt ja Metsähallitus, jotka neuvottelevat siitä, miten kiinteistöt, metsäalueet, ehkä peltoalueet ja muut maa-alueet käytetään. Tietenkin se on teoriassa mahdollista, että Metsähallituksen kanssa neuvotellen voitaisiin ikään kuin palauttaa näitä alueita sitten niitten aikaisemmille omistajille. Se on kyllä minun tietojeni mukaan aika harvinainen tapahtuma, mutta todellakin niitten omistajia ovat Metsähallitus ja Senaatti.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan Puolustusvoimien virka-avusta, saa helposti sen kuvan, että se tarkoittaa samaa kuin säästöt. Yleensä siviiliviranomaisille, pelastusviranomaisille tai Rajavartiostolle panostetut resurssit ovat halvempia kuin vastaavat sotilaalliset resurssit. Siksi näkisinkin, että Suomessa pitäisi olla joku instanssi — sitä ei ole eduskunnassa, sitä ei myöskään ole valtioneuvostossa — joka pystyisi näkemään nämä resurssit yhtenä kokonaisuutena.

Maanpuolustustahto on, kuten ed. Sumuvuori totesi, Puolustusvoimien tehtävä. Maanpuolustustahdosta haluaisin todeta, että sitä voidaan ylläpitää myös muulla tavoin kuin yleisellä asevelvollisuudella. Kaikissa Pohjoismaissa on suurin piirtein yhtä korkea maanpuolustustahto huolimatta siitä, että asevelvollisuusratkaisut ovat hyvin erilaisia.

Lopuksi kysymys ministeri Kääriäiselle: Olimme yhdessä viikonloppuna maanpuolustusjuhlassa, jossa todettiin, että sotiemme veteraanit, jotka ovat pitäneet yllä maanpuolustustahtoa, alkavat olla kohta historiaa, ja peräänkuulutettiin uusveteraaneja. Keitä ovat uusveteraanit?

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Suomen puolustusvoimat on olemassa Suomen puolustamiseksi. Perussuomalaiset katsovatkin, että nimenomaan tähän pitää satsata riittävillä määrärahoilla voimakkaasti myös tulevaisuudessa. Siinä maakuntajoukot ja muut ovat täydentämässä ja luovat maanpuolustushenkeä ja -pohjaa.

Henkilökohtaisesti minua närästää kyllä täällä usea viittaaminen EU:n kuolleeseen perustuslakiin. Suomi jo ikään kuin ennakoi, että tämä rohjake tulee voimaan. Täällä jopa ratifioidaan tällaista lakia, joka on kuollut. Tämä on käsittämätöntä. Tämä on kansanvallan haudan kaivamista, ja sitä en missään nimessä hyväksy. Perussuomalaiset tukevat rauhanturvatoimintaa YK:n puitteissa. Kuten ministerikin on todennut, se on kunniakas sarka, mitä suomalaiset ovat tehneet Kyproksella, Siinailla, pitkin tuolla, mutta en henkilökohtaisesti lämpene näille EU:n taistelujoukoille, jotka viilettävät viikunalehden perässä Kongon viidakkoihin. Minä sanon, että siitä ei hyvä seuraa.

Arvoisa puhemies! Olin myös tässä ed. Aulis Ranta-Muotion turvaryhmässä, ja on tärkeää, että maanpuolustusasioita mietitään pitkällä tähtäimellä. Se on Suomelle hyvä. Se on meidän turvallisuutemme kannalta hyvä. (Ed. Nepposen välihuuto) — Se oli yksimielinen mietintö, ed. Nepponen. Olimme siinä molemmat mukana kaikkine karvoineen. — Tämä laki sinänsä on tarpeellinen kyllä ja historiallinenkin, mutta itsenäiseltä pohjalta, pois orjuus, pois kurjuus!

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Pari kommenttia:

Nämä uusveteraanit: On varmaan parempi, että Maanpuolustuskiltojen liiton herra puheenjohtaja haluaa täsmentää, mitä hän tarkoitti sillä Joensuussa pitämällään puheella näiltä osin. En lähde tulkitsemaan toisen käyttämää puheenvuoroa.

Ed. Soinille: Tuo korostus on täsmälleen oikea. Sen varmasti jaamme, että Puolustusvoimat ovat nimenomaan Suomen puolustamista varten. Se on sen ensimmäinen tehtävä, nämä pari tehtävää tulevat sitten sen jälkeen. Taistelujoukoista me voimme puhua perjantaina, kun tämän asian lähetekeskustelu täällä on, ja jatkaa tätä keskustelua.

EU:han tässä on mukana tämän solidaarisuuslausekkeen kautta, kun on kysymys avun antamisesta toiselle valtiolle. Se tulee sitä kautta, mutta ei mitään muuta kautta, kun puhutaan tästä laista.