18) Laki alkoholilain 33 §:n muuttamisesta
Timo Heinonen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvostettu puhemies! Hyvät edustajakollegat! Poliitikoille
on usein vaikeaa myöntää virheitä. Minä tein
virheen helmikuun 28. päivänä tänä vuonna. Äänestin
alkoholilain mainontasäännöksiä tiukentavan
lakiesityksen puolesta. Tapahtui virhe, ylilyönti. En kannata
niitä kaikkia esityksiä, jotka tuossa on hyväksytty,
tai niitä tulkintoja, joita tämä esitys
on aiheuttanut. (Jari Myllykosken välihuuto — Kauko
Tuupainen: Sattuuhan sitä!)
Itse asiassa on syytä todeta seuraavaa: Iltalehti kirjoitti,
että "He äänestivät alkoholilain
tiukentamisen puolesta", 99 kansanedustajaa. Minä olin
yksi heistä, painoin jaa-nappia. Mutta Iltalehti ei kertonut
sitä, että 70 kansanedustajaa, joihin kuuluitte
kaikki te perussuomalaiset, joihin kuuluivat kaikki täältä poissa
olevat keskustalaiset, äänesti vielä tiukemman
lainsäädännön puolesta. Eli
oikea otsikko olisi ollut, että — mitä siitä tuleekaan... — "169
kansanedustajaa äänesti alkoholilain tiukennuksen
puolesta, 2 äänesti tyhjää ja
28 oli poissa". Kukaan ei äänestänyt löysennyksiä,
höllennyksiä alkoholilainsäädäntöön.
Kukaan ei esittänyt, että oltaisiin pysytty nykytilanteessa.
Kaikki kansanedustajat tässä salissa äänestivät
tiukennuksia: ne, jotka painoivat "jaa", äänestivät
tiukennuksia ja perussuomalaiset ja keskustalaiset ei-nappia painamalla
vielä tiukempia rajoituksia alkoholilainsäädäntöön. Tämä on
syytä eduskunnan pöytäkirjoihin kirjata
ja myös tietoon kaikelle kansalle saattaa.
Arvoisa puhemies! Minä myönnän virheeni. En
itse ole ymmärtänyt, että tämä lakiesitys
tarkoittaa niitä toimenpiteitä, joita julkisuuteen
on esille tullut. En ole ymmärtänyt sitä,
että sosiaalista mediaa ryhdytään rajoittamaan
niin, että tykkää- ja jaa-nappeja kielletään
eri paikoista. En pitänyt sitäkään
järkevänä, että suomalaiset
kuljetusautot eli jakeluautot kielletään mutta
ulkomaalaiset jakeluautot voivat Suomessa jatkaa kulkemista samalla
tavalla. En myöskään ymmärtänyt
sitä, että Koffin hevoset — vanha legendaarinen
mainoskärry, hevoskärry — poistuvat tämän
lainsäädännön myötä taikka
panimon pihasta Laitilan Kukko -tölkki, joka on
ymmärtääkseni jotain tähän
tuotantoon kuuluvaa vettä taikka jotain muuta mäskiä täynnä.
En ymmärtänyt sitä ja myönnän,
että minun mielestäni ne ovat kohtuuttomia toimenpiteitä.
En myöskään ymmärtänyt
sitä, että terassivarjot eivät saa olla räikeitä.
Sitä ei tarkemmin tässä lainsäädännössä kerrota,
mitä se tarkoittaa, mutta ehkä siihen joku virka
Suomeen vielä perustetaan, että henkilö sitten
kiertää terasseja katsomassa ja toteamassa, onko
terassivarjo räikeä, rikkooko se nyt sitten alkoholilain
33 taikka 40 §:ää. Onneksi Valvira kertoi
12.11.2014, että tykätä saa mutta ei
jakaa. Näin he tiedotteessaan kertoivat ja ovat tarkentaneet.
Arvoisa puhemies! Helmikuun 28. päivänä 2014
eduskunta muutti alkoholilain mainontasäännöksiä lailla
alkoholilain 33 ja 40 §:n muuttamisesta. Vuoden
2015 alusta voimaan astuvat säännökset,
jotka kieltävät mietojen alkoholijuomien mainonnan
yleisillä paikoilla sekä rajoittavat kuluttajan
tuottaman tai jakaman sisällön hyödyntämistä sosiaalisessa
mediassa mainonnan osalta. Alkoholimainontaa rajoittavat uudet säännökset
on koettu monilla eri tasoilla ongelmallisiksi tulkita. Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä Etelä-Suomen
aluehallintovirasto avi ovat ilmoittaneet, että lakimuutoksesta
johtuvaa valvontaa on vaikea suorittaa. Lain aiheuttamaa valvontabyrokratiaa
ja yrityksille aiheutuvaa lisätyötä sekä lisäkustannuksia
toiminnan uudelleenjärjestämisestä haluttaisiin
kohtuullistaa jättämällä rajoitusten
ulkopuolelle sosiaalisen median, kuljetus- ja huoltotoiminnan sekä tuotantolaitosten
yhteydessä tapahtuva mainonta.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuva mainonta on varsinkin pienpanimoille
erityisen tärkeää sen matalien kustannusten
takia. Usealle pienpanimolle sosiaalinen media on ainoa mahdollinen markkinointikanava.
Sosiaalinen media on laaja ja vaikeasti valvottava kohde, ja tammikuussa 2015
voimaan tuleva laki jättää sosiaalisen
median rajoitusten sisällön epäselväksi.
Lain tulkinnat voivat käytännössä johtaa
sananvapauden kaventumiseen lain tarkoituksen vastaisesti. Arvoisat
edustajakollegat, maailmassa ei ole kovin montaa maata, joka rajoittaa
sosiaalisen median käyttöä. Itse en halua
Suomea liittää näiden maiden joukkoon.
Sosiaalisen median käytön sääntelyssä on
erityisesti huolehdittava, että sananvapautta ei loukata,
minkä vuoksi sosiaalisen median rajoituksista tulee minun
mielestäni luopua.
Kuljetus- ja huoltopuoli viittaa jakeluautoihin sekä erilaisiin
huolto- ja laitepalveluautoihin, joita kaikilla panimoilla, myös
pienillä, on. Esimerkiksi Ruotsissa ulkomainonta on kielletty
mutta jakeluautot on jätetty kiellon ulkopuolelle.
Ulkomainontakielto siis tulisi voimaan uutena kieltona, niin
kuin helmikuussa on säädetty, mutta sen osalta
kirjattaisiin neljän poikkeuksen sijaan vielä viides
poikkeus, joka vapauttaisi rajoituksista kuljetus- ja huoltopuolen
sekä tuotantolaitosten yhteydessä olevat mainokset,
kuten esimerkiksi Laitilan virvoitusjuomatehtaan edessä olevan
Kukko-tölkin.
Arvoisa puhemies! Itse olisin valmis vieläkin höllentämään
näitä säädöksiä,
mutta tämä lakialoite tehtiin edustajakollegani
Mikael Jungnerin kanssa siinä hengessä, että tässä korjattaisiin vain
nuo räikeimmät ylilyönnit ja tulkinnat,
jotka ovat aiheuttaneet runsaasti hämmennystä,
ihmetystä ja jopa naurahduksia. Sen takia esitämme
ainoastaan näitä räikeimpiä ylilyöntejä ja
tulkintoja korjattavaksi. Tämä lakialoite oli
noin kolme viikkoa kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavana.
Heille tästä mahdollisuudesta useamman kerran
muistutimme, ja 21 kansanedustajaa allekirjoitti tämän,
eli he antavat tuen sille, että näistä älyttömyyksistä voitaisiin
kuitenkin tehdä korjaus.
Toivon, arvoisa puhemies, että tämä ehditään valiokunnissa
käsitellä niin, että emme joudu kohtuuttomiin
tilanteisiin.
Jari Myllykoski /vas:
Arvoisa herra puhemies! Niin kuin tuolta välihuutona
huusin, en, edustaja Heinonen, heitä ensimmäisenä kiveä, tunnustan
syntini.
Ehkä kaiken kaikkiaan tämä alkoholimainonta,
alkoholikulttuuri kaikessa kauneudessaan, tässä talossa
lähtee mielestäni väärille raiteille. Otetaanpa
nyt vaikkapa täällä edustajakollegan esille
tuoma pienpanimoiden jälleenmyyntioikeus, mihinkä me
sitten vielä lisäsimme kuuden kansanedustajan — joka
eduskuntaryhmästä — aloitteen myös
4,7 prosenttia vahvempien oluiden jälleenmyyntioikeudesta.
Asia käsiteltiin vain yhdessä valiokunnassa. On
minusta hämmentävää se, että eduskunnassa
on yksi niin tietävä valiokunta kaikesta alkoholin
valmistukseen liittyvästä asiasta. Kuinka sosiaali-
ja terveysvaliokunta voi tietää rukiin viljelyn
tarkoituksen tässä maassa, kuinka valiokunta voi
ymmärtää kaiken sen matkailulle tulevan
positiivisen ulottuvuuden, mitä pienpanimoiden osalta parhaissa
olosuhteissa voidaan edistää, tai valmistusprosessit,
kuinka alkoholia valmistetaan tai markkinoidaan? Toivotaan, että jatkossa
lakialoitteita tekevät kansanedustajat osaavat olla puhemiehistöön
paremmin yhteydessä ja tuoda esille sen, että tässä on
muukin kuin vain alkoholipolitiikka, päihteiden käyttö kysymyksessä, kun
puhutaan esimerkiksi pienpanimoista.
Mainonnan osalta olen kirjoittanut nimeni tuohon edustaja Heinosen
tekemään lakialoitteeseen ja pidän sen
kohtuullista sävyä tähän tilanteeseen
sopivana, eikä se minun mielestäni edistä juomisen
kulttuuria.
On tärkeää nähdä se,
että tällä hetkellä meillä on
yrityksiä, jotka valmistavat väkeviä alkoholijuomia
ja ovat niiden tukkumyyjiä. Näillä yrityksillä ei
ole mahdollisuutta tuote-esittelyyn, eli kotisivuillaan ne suuntaavat
markkinointia ulkomaille ja ovat nimenomaan tukkumyyjiä.
Heillä ei saa olla edes oman tuotteen kuvaa. Tämän tuotteen
kuvan julkituominen on kuitenkin mahdollista vähittäismyyjä Alkolle
tai laivayhtiöille niiden mainostaessa omia tuotteitaan.
Mikä tekee esimerkiksi laitilalaisesta vahvasta oluesta taikka
Rekolan panimossa tehdystä viskistä sen huonomman
ja vaarallisemman tuotteen siellä heidän kotisivuillaan,
ettei siitä voitaisi tehdä tuote-esittelyä?
Unohdetaan se, että tätä ei saa sekoittaa
mielikuvamainontaan. Minä uskon, että edustaja
Heinonen on aivan samaa mieltä kuin minäkin, että mielikuvamainonta
on se, jota ei saa harjoittaa alkoholia markkinoidessa, eli emme
saa alkoholin vaikutuksia mainostaa. Jos vaikkapa sanotaan, että juo,
tässä on lammilainen sahti, joka on pantu perinteitä noudattaen
kotimaisesta ohrasta, niin siinä ei minun mielestäni
ole mitään pahaa, mutta jos siihen liitetään,
että kun juot lammilaista sahtia, tulee upeat fiilikset
ja flaksi käy varmasti, niin se on jo toinen asia. Ja minun
mielestäni tässä edustaja Heinosen tekemässä aloitteessa
ei ole tällaisia piirteitä, vaan nimenomaan mahdollistetaan
se kohtuullinen mainonta niin että ei jouduta kohtuuttomiin
tilanteisiin. Siinä mielessä toivon myös,
että valiokunta ottaa tämän kohtuullisesti,
ja kun tekee päätöksiä, niin siinäkin
vaiheessa ottaa kohtuullisesti.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Taitaa tosiaan olla niin, että tuo
taannoinen eduskunnan päätös koskien
alkoholimainonnan säännöksiä taisi
olla joissain kohdin vähän ylimitoitettu, ja tämä Heinosen
esitys onkin näiltä osin varmasti ihan perusteltu.
Elikkä esimerkiksi tämä jakeluautojen
uudelleenmaalaaminen ilmeisesti tuottaa aikamoisia kustannuksia
varsinkin näille pienemmille panimoyrittäjille,
ja se on varmaan vähän hiustenhalkomista, että juuri se
mainonta sitten kovasti esimerkiksi lapsiin ja nuoriin vaikuttaisi.
Varmasti on ihan perusteltua, että niitä maalauksia
ei tarvitse tehdä. Sama koskee näitä aurinkovarjoja.
Ja oli hauska tuo edustaja Heinosen maininta tuosta Laitilan virvoitusjuomatehtaan
kukkotölkistä, joka sijaitsee omassa vaalipiirissäni,
Varsinais-Suomessa. Itse asiassa sen sisällä on
vesisäiliö, tämän panimoyrityksen
vesisäiliö, ja he sitten keksivät sen maalata
tällä mainoslauseella.
Mutta tosiaan toivotaan, että tämä aloite
voidaan viedä eteenpäin nopeasti. Alkoholilain
kokonaisuudistushan on kaiketi tulossa ensi kauden alkupuolella
uuden eduskunnan päätettäväksi,
mutta jottei sitä turhaa maalaustyötä tarvitsisi tehdä,
niin olisi ihan mukavaa, että tämä aloite voisi
edetä pikaisesti täällä eduskunnassa.
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! Itse toivon, että myös
ministeri Huovinen on tässä aloitteellinen ja
aktiivinen. Tässä ei aikaa kovin paljon ole, ja
nopeasti näitä toimenpiteitä täytyy
ryhtyä tekemään pienpanimoilla mutta
myös isommilla panimoilla.
Haluan kiittää edustaja Myllykoskea erinomaisesta
puheenvuorosta. Pienpanimoiden näkökulmasta meillä on
paljon sellaista turhaa lainsäädäntöä,
jolla vaikeutetaan juuri näitä asioita, joita
edustaja Myllykoski ansiokkaasti omassa puheenvuorossaan esille
toi. Ja meillä on jo esimerkkejä siitä,
miten näitä toimintoja on siirretty esimerkiksi
Viroon, ja näin menetämme nämä kaikki
hyödyt, joista yhtenä ovat tietysti verotulot,
mutta sitten on myös paljon kaikkea muuta: työllisyysvaikutuksia
sekä matkailu- ja tämäntyyppisiä vaikutuksia.
Niin kuin edustaja Myllykoski totesi, tämä lakialoite
on nimenomaan tehty maltilliseksi ja kohtuulliseksi ja nimenomaan
niin — tämä meidän tavoitteemme
oli — että tämän olisivat voineet
allekirjoittaa kaikki näitä kohtuuttomuuksia kauhistelleet
kansanedustajat, mutta yllätykseksemme ainoastaan 21 kansanedustajaa
tähän nimensä laittoi.
Toivon siis, että ministeri Huovinen ottaisi tämän
lakialoitteen myös käteensä ja tutustuisi
siihen vielä kertaalleen, sillä hänellä on
kuitenkin se nopein valta tehdä nämä muutokset,
millä estettäisiin muun muassa näiden
jakeluautojen turhat maalaamiset. Jos ulkomaalainen jakeluauto voi
ajaa, niin aivan yhtä hyvin suomalainen jakeluauto voi
ajaa. Laitilan panimon vesisäiliö voi olla kukkotölkin
näköinen tulevaisuudessakin, Koffin hevoskärryt
voivat tuolla kadulla mennä, ja sosiaalisessa mediassa
saa tykätä ja jakaa, niin kuin se siihen sosiaaliseen
mediaan kuuluu.
Arvoisa puhemies! Kiitokset edustaja Myllykoskelle ja Elorannalle
osallistumisesta keskusteluun.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Myöhäisheränneenä arvelin
muutaman sanan sanoa tuosta asiasta. Edustaja Heinonen on perustellut erittäin
hyvin, ja myös edustaja Myllykoski toi esiin näitä asioita,
ja itsekin olen sen linjan miehiä, että jonninjoutava
järjettömyys pois näissä asioissa.
Tällä on myös elinkeinopoliittisesti
ja matkailun kannalta vaikutusta tähän asiaan,
ja siitä syystä kyllä olen lämpimästi
tätä tukemassa. Täällä edustaja
Heinonen toi julki, että hän siinä vaiheessa
teki virheellisiä päätöksiä,
mutta totesi, että täällä on
osa edustajista ollut vielä tiukemman lainsäädännön
kannalla. Minä kyllä perun asian ja tuen edustaja
Heinosen tekemää muutosta. Ja toivon, kun tietysti
vielä hallituspuolueen taholta on tämä esitys
menossa eteenpäin, että se myös toteutuu
sitten.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Täällä on toinenkin
myöhäisherännäinen, tässä edustaja
Kokon vieressä.
Suomessa on liikaa paperihommia, monesti byrokratiaa ja esteitä yrittäjille.
Tämä Laitilan virvoitusjuomatehdas vielä sattuu
olemaan siellä lähellä omaa kotiani,
60 kilsan päässä. Silloin tällöin
aina tämän ison mainoksen näen, ja olen ihan
varma, että sen takia ihmiset eivät lisää rupea
juomaan, että se mainos siellä on. Tosiaan, jos
ulkolaiset jakeluautot saavat pitää mainoksia eikä se
ole sama kotimaisilla, niin siinähän on suuri
virhe silloin, yrittäjillä eriarvoisuutta, joten tämä Heinosen
lakialoite tuntuu kyllä ihan asialliselta.
Pienpanimoiden tulevaisuutta ajatellen olisin kyllä kirjoittanut
nimeni siihen alle, jos se olisi niin kuin paremmin tullut itsellenikin
mieleen, että tällainen aloite on, mutta täällä on
usein niin hektistä, että menevät hyvätkin
aloitteet ohi ennen kuin ne huomaa.
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! Kiitos myös edustaja Kokolle
ja Elomaalle osallistumisesta keskusteluun.
Kyllä tämä tapaus minun mielestäni — en
ole ollut siis sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tätä hallituksen
esitystä käsittelemässä — on
hyvä esimerkki nyt siitä, että näissä pitää olla
vielä valppaampana ja pyrkiä löytämään
myös ne kaikki pienetkin arjen tulkinnat ja arjen mahdollisuudet,
mihin se voi vaikuttaa. Tässä tulee valitettavan
usein nykyään sellainen olo, että meille tarvitsisi
säätää laki, että maalaisjärjen
käyttökin on joskus sallittua.
Keskustelu päättyi.