Kaarina Dromberg /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lainauskorvausjärjestelmässä säädetään teoksen tekijöille oikeus saada korvaus lainaamisesta yleisistä kirjastoista. Hallituksen esitys perustuu vuokraus- ja lainausdirektiiviin. Oikeus saada korvaus lainaamisesta koskisi kuntien yleisistä kirjastoista tapahtuvaa lainaamista. Sivistysvaliokunta kannattaa tehtyä tekijänoikeuksien muutosehdotusta, joka antaisi korvausoikeuden teosten lainaamisesta yleisistä kirjastoista.

Valiokunnassa keskusteltiin hyvin paljon siitä, ketkä olisivat oikeutettuja korvauksiin. Tekijänoikeuslain periaatteisiinhan kuuluu, että tekijäksi katsotaan niin varsinainen tekijä kuin myös se, jolle tekijänoikeus on siirtynyt. Hallitus tarkoittaa, että korvaukseen oikeutettuja olisivat teoksen alkuperäiset tekijät. Valiokunta on päätynyt samalle kannalle myös. 19 §:n säännöstä haluttiin kuitenkin täsmentää sen vuoksi, ettei kenellekään syntyisi sitä käsitystä, että muutettaisiin tekijänoikeuslain mainittua periaatetta.

Korvausoikeutta sovellettaisiin yleisölle lainaamiseen silloin, kun se on määrältään erittäin merkittävä. Yleisten kirjastojen toiminnassa teosten lainaus on ylivoimaisesti tyypillisin teosten käyttötapa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esitettiin vaatimuksia niin sanottujen tietokirjastojen saamiseksi lain piiriin. Valiokunta kuitenkin hyväksyi tässä vaiheessa ja taloudellisista näkökohdista lähtien sen, että oikeutta korvaukseen ei edelleenkään olisi, jos lainaaminen tapahtuu tutkimus- tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta. Valiokunta ei sinänsä nähnyt mitään perustetta sille, että nämä kirjastot suljetaan korvausoikeuden piiristä pois.

Määräraha ensi vuodelle on vain 2 miljoonaa euroa, ja se on todella vähän. Siksi valiokunta ehdottaakin lausumaa siitä, että valtion talousarviossa osoitetaan lisämääräraha, jolla mahdollistetaan tutkimus- ja opetustoimintaa palvelevien kirjastojen ottaminen lainauskorvausjärjestelmän piiriin. Lainauskorvausjärjestelmää luotaessa on valiokunnan mielestä pyrittävä toimivaan ja oikeudenmukaiseen järjestelmään, joka tasapuolisesti kohtelee niitä, jotka ovat korvaukseen oikeutettuja, ja niin, etteivät korvaukset kasaudu vain muutamille harvoille tekijöille.

Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty myös huoli siitä, miten käy kirjastokorvausapurahajärjestelmälle. Valiokunta pitää välttämättömänä säilyttää niin sanotun kirjastoapurahajärjestelmän. Uudet säännökset eivät vaikuta kirjailijoille ja kääntäjille valtion varoista maksettaviin apurahoihin. Kyseessä on selkeästi kaksi eri asiaa. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että hallituksen esityksessä ei ole käsitelty apurahajärjestelmää.

Täytyy sanoa, että kaiken sen keskustelun ja syvällisen pohdinnan jälkeen valiokunta päätyi yksimieliseen mietintöön, josta haluan kiittää koko valiokuntaa, että olemme tehneet siellä näin hyvää työtä ja myöskin sen lausuman, jonka odotamme toteutuvan mahdollisimman nopeasti.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Kuten tekijänoikeuslakia muutettaessa, tässä lainauskorvausasiassakin osingolle on pyrkinyt moni taho, vaikka ensisijaisesti kyse tulisi olla kirjailijoiden eli alkuperäisten tekijöiden oikeuksista. Kaikki haluavat nirhata itselleen osan niistä pienistä korvauksista, jotka kuuluvat tekijöille. Ihmettelen kustantajien halua tulla kirjailijoiden kukkarolle varsinkin, kun kyse on vielä näin pienistä summista. Kirjailija, taiteilijaprofessori Olli Jalonen puhui asiasta viime torstaina järjestetyssä kirjailijoiden tekijänoikeuksia käsitelleessä seminaarissa. Jalonen ilmaisi kirjailijan tuntemuksia näin:

"Kustantajien ja tekijöiden keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta murentaa kustantajien uusin pyrkimys päästä kiinni lainauskorvausten euroihin eli mukaan uuteen kirjastokorvausjärjestelmään. Kirjailijat ja muut tekijät kokevat tällaiset pyrinnöt loukkaavina. Syntyvä mielikuva on saman kaltainen kuin maaorjuuden tai feodalismin aikoina, jolloin tilanomistaja harrasti ensiyön oikeuksia ja perusteli niitä sillä, että maanviljelijät tekevät työtään ja viljelevät hänen maillaan."

Kustantajien pyrkimyksenä oli saada lainauskorvaus myös itselleen. Valiokunta ei tätä halunnut hyväksyä, kuten puheenjohtajamme äsken kertoi, joten valiokunta päätyikin mielestäni viisaasti täsmentämään 19 §:ää. Sen tarkoituksena on korostaa, että tässä tekijällä tarkoitetaan nimenomaan teoksen alkuperäistä tekijää, ei esimerkiksi sen kustantajaa, jolle tekijänoikeus on sopimuksella siirtynyt.

Arvoisa puhemies! Lainauskorvauksien käsittely on herättänyt aiheellisesti keskustelua tietokirjailijoiden asemasta korvausten saajina. Mielestäni tietokirjailijoiden kuuluu saada lainauskorvauksia siinä missä kaunokirjailijoidenkin. Yleisissä kirjastoissa, joista lainattavista kirjoista korvausta tullaan saamaan, kaunokirjallisuutta on yli 20 miljoonaa nidettä, tietokirjallisuutta on lähes yhtä paljon, 16 miljoonaa nidettä. Kirjailijoiden tasa-arvoisen kohtelun osalta ongelmaksi muodostuu se, ettei opetus- ja tutkimuskirjastoja olla ottamassa nyt säädettävän korvauksen piiriin. Tämä päätös perustuu valitettaviin taloudellisiin realiteetteihin. Lainauskorvaus on hallituksen esittämässä muodossa hyvin pieni. Lainauskorvauksiin on varattu 2 miljoonaa euroa, ja se ei riitä enempään kuin 2,3 senttiin lainaa kohden. Jos kaikki kirjastot otettaisiin mukaan korvausjärjestelmään, korvaus putoaisi aivan mitättömäksi, noin sentin suuruiseksi. Taloudelliset seikat ovat ainoa syy, miksi sivistysvaliokunta ei laajentanut lainauskorvauksia koskemaan myös opetus- ja tutkimuskirjastoja koskevaksi tässä vaiheessa. Mitään muuta perustetta tälle rajaukselle ei ole.

Kirjailijoiden tasa-arvoisen kohtelun takaamiseksi tutkimus- ja opetuskirjastot tulisikin ottaa lainauskorvausjärjestelmän piiriin. Siksi on mielestäni erittäin hyvä, että sivistysvaliokunta laati lausuman asiasta. Kuten lausumaehdotuksessa todetaan, lainauskorvauksen laajentaminen edellyttää talousarvioon lisämäärärahaa. Se on seuraavan hallituksen hallitusohjelmakysymys tai kehysrahapäätös.

Lainauskorvauksiin osoitettavien varojen ei tule missään tapauksessa olla pois muusta kulttuurin tai kirjastojen rahoituksesta. Kirjailijoiden tasa-arvoon liittyy myös kysymys korvausten minimin ja maksimin määrittämisestä. Tätä piti tärkeänä myös opetusministeriö. Annan tälle näkemykselle tukeni. Mielestäni on merkittävää, että lainauskorvauksien suuruudelle tulee kattoraja. Raja voisi olla esimerkiksi 1 000:n tai 2 000 euron tasolla. Se takaisi sen, että pienestä lainauskorvauspotista riittää jaettavaa useallekin kirjailijalle eikä koko summa hupene bestsellereiden kärkikymmenikön kirjoittajille.

Lainauskorvauksien järjestäminen ja järjestelmän luominen lisäävät kirjastojen työmäärää ja kustannuksia. Se on huolestuttavaa tilanteessa, jossa kirjastot taistelevat muutenkin talousvaikeuksissa. Monissa kunnissa kirjastoverkkoa on jouduttu harventamaan tai supistamaan kirjastopalveluja, ja se on hälyttävää. Kirjastot ovat tärkeä peruspalvelu, jonka arvo ja hyvinvointivaikutukset ovat moninkertaiset niihin sijoitettuun rahaan verrattuna. Suomalainen kirjastojärjestelmä on tärkeä osa kansallista pääomaamme. Se on merkki siitä, että olemme ainakin vielä sivistynyt kansa. Kirjastot tarjoavat kaikille tasa-arvoisesti mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja tukevat aktiivista kansalaistoimintaa. Näistä tekijöistä koostuvat osaaminen ja luovuus, jotka ovat Suomen menestyksen edellytyksiä nyt ja tulevaisuudessa. Kirjastot eivät kuitenkaan elä pelkillä kiitoksilla, vaan niiden toiminta vaatii resursseja. Tulevaisuuden menestyksen ja luovuuden vaalimisen näkökulmasta viime vuosina tapahtunut kirjastojen kurjistaminen onkin äärimmäisen epäviisasta ja lyhytnäköistä.

Toisaalta meillä on kirjastoapurahajärjestelmä, joka tukee kirjailijoiden toimeentuloa ja selviytymismahdollisuuksia. Sen puitteissa on mahdollista tukea myös vähälevikkistä kaunokirjallisuutta. Lainauskorvausjärjestelmän rahoitusta ei saa ottaa tästä järjestelmästä tulevinakaan vuosina, vaan lainauskorvauksen vaatimat lisärahat on saatava omana budjettirahoituksenaan. Meillä on kaksi järjestelmää, joita pitää suojella: kirjastolaitos ja kirjastoapurahajärjestelmä. Kun halutaan kohentaa esimerkiksi runoilijoiden ja näytelmäkirjailijoiden toimeentuloa, se onnistuu parhaiten kirjastoapuraha- ja muiden apurahajärjestelmien kautta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Lainauskorvauksia tilitettäisiin ainoastaan Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden kansalaisille. Esityksen perusteluissa todetaan, että laajempaan kansainväliseen soveltamiseen liittyvät kysymykset selvitetään erikseen. Mielestäni korvauksen piiriin kuuluvaa maantieteellistä aluetta ei tule laajentaa. Nykyiselläkin rajauksella korvauksia mennee runsaasti muiden maiden kirjailijoille, monesti kansainvälisten bestsellereiden kirjoittajille. Suomen kieli on niin pieni kulttuurialue maailmankartalla, että olisi hyvä, jos tälläkin järjestelmällä voisimme tukea erityisesti suomenkielistä kirjallisuutta.

Lain hyväksymisen jälkeen opetusministeriölle ja tekijänoikeusjärjestöille jää paljon vastuuta lainauskorvausjärjestelmän luomisessa. Toivon, että he onnistuvat haastavassa tehtävässään ja luovat toimivan ja oikeudenmukaisen järjestelmän. Menestystä ja viisautta tähän tehtävään!

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on tunnetusti herättänyt paljon huolta suomalaisten kirjailijoiden keskuudessa. Moni voi ihmetellä, miksi; lainauskorvauksethan tuovat heille lisää rahaa. Mutta eivät kirjailijat olekaan huolissaan tämän esityksen välittömistä, vaan välillisistä seurauksista.

Tähän asti suomalaiset kirjailijat ovat kokeneet saavansa hyvityksen kirjastolainojen vähentämistä myyntiprovisioista niin kutsuttuina kirjastoapurahoina. Euroopan unionille tämä järjestelmä ei kuitenkaan kelvannut. Kirjastoapurahat eivät nimittäin ole suora hyvitys kuten lainauskorvaus. Siksi niitä on voitu myöntää harkinnanvaraisesti siten, että korvaus palvelee nimenomaan suomalaisen kirjallisuuden kehittymistä. Tukea on voitu antaa esimerkiksi lupaaville nuorille kirjailijoille, vaikka heidän teostensa lainausmäärät eivät ole olleet yhtä suuria kuin jo itsensä läpilyönneillä nimillä. Lainauskorvaukset maksettaisiin kuitenkin ensisijaisesti lainausmäärien mukaan, eli ne kirjailijat, joiden teokset myyvät parhaiten ja joita lainataan eniten, saisivat myös eniten lainauskorvauksia. Keskustelussa esiin noussut korvausten kattosumma olisikin todella tarpeellinen lisäys tähän järjestelmään.

Kirjastoapurahat ovat myös kannustaneet kirjoittamaan, sillä niillä on tuettu tulevia kirjoitushankkeita, ei hyvitetty jo kirjoitettujen teosten kirjastolainoja. Olen itsekin saanut aikoinani pienet kirjastoapurahat kahteen tietokirjahankkeeseen, ja kyseinen tuki oli hyvä motivaattori työlle. Olen saanut tätä kirjaa varten rahaa, sen on siis myös valmistuttava joskus.

Kirjailijoiden suurimpana pelkona on kuitenkin ollut se, että lainauskorvaukset tulevaisuudessa vähitellen söisivät kirjastoapurahajärjestelmän määrärahat, jolloin yhteiskunnan tuki osittain valuisi Suomen rajojen ulkopuolelle, kirjastoapurahoja kun myönnetään vain suomalaisille kirjailijoille, mutta lainauskorvauksia saisivat myös ulkomaalaiset kirjailijat. Meidän onkin jatkossa huolehdittava siitä, että kirjastoapurahajärjestelmän määrärahoja ei leikata. Suomen kaltainen pieni kielialue tarvitsee omaa kansallista harkinnanvaraista apurahajärjestelmäänsä.

Kirjailijoiden kolmantena pelkona on ollut se, kenelle lainauskorvaukset loppujen lopuksi maksetaan. Kustantajien lobbarit ovat olleet käsi ojossa vaatimassa, että korvaukset kuuluvat heille, hehän sentään omistavat kirjastoista lainattujen kirjojen tekijänoikeudet, tekijä ja tekijänoikeuksien haltija kun eivät nykymaailmassa enää tarkoita samaa asiaa. Panen ilolla merkille, että valiokunta on ottanut tähän asiaan kantaa ja alleviivannut sitä, että hyvitysmaksu tilitetään nimenomaan kirjailijoille, ei kustantajille. Toki asian olisi voinut mietinnössä selkokielisemminkin ilmaista.

Ehkä kitkerimmin hallituksen esitykseen ovat kuitenkin suhtautuneet tieto- ja oppikirjojen kirjoittajat. Esityksen mukaan korvausta ei nimittäin makseta tutkimus- ja opetustoimintaa palvelevista kirjastoista tehdyistä lainoista. Tieto- ja oppikirjojen kirjoittajat jäisivät siis tältä osin ilman lainastokorvauksia. Suuri osa heidän kirjojensa lainauksista tapahtuu kuitenkin nimenomaan tutkimus- ja opetuskirjastoista. Ehkä tämä ei herättäisi tietokirjailijoissa niin kitkeriä tunteita ja raivoisia tunteenpurkauksia, jos he saisivat kirjastoapurahoja samassa suhteessa kuin kaunokirjailijat. Kirjastolainoista kuitenkin noin puolet on tietokirjallisuutta, mutta kirjastoapurahoista 90 prosenttia myönnetään kaunokirjailijoille ja vain 10 prosenttia tietokirjailijoille. Järjestelmä ei siis ole ollut ennenkään reilu, ja muuttuu nyt vielä vähän entistäkin epäreilummaksi.

Tietokirjailijana sanon siis kulttuuriministerille ja tämän lain valmistelijoille: hyi teitä, olette olleet tietokirjailijoille jo vuosikymmeniä ilkeitä, ja nyt te hukkasitte tämänkin mahdollisuuden korjata vanhoja vääryyksiä.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on mietinnössään nostanut ansiokkaasti tutkimus- ja opetuskirjojen lainojen ongelman esiin. Valiokunta ei ole kuitenkaan pystynyt muuttumaan rahaksi kasvattamaan hallituksen lainauskorvauksiin osoittamaa määrärahaa. Siksi valiokunta on joutunut tyytymään lausumaan, jossa hallitukselta vaaditaan toimia määrärahojen osoittamiseksi tähän tarkoitukseen. Olen tästä lausumasta valiokunnalle hyvin kiitollinen. Nyt jäämme vain odottamaan, noudattaako hallitus eduskunnan tahtoa vai ei.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Oli ihan miellyttävää kuunnella ed. Kasvin puhuvan tekijänoikeuksien puolesta. Se oli elämäni tähtihetkiä tämän nelivuotiskauden aikana. Aikaisemmin on kuullut vähän jotakin aivan kokonaan muuta.

Ed. Kasvi äskeisessä puheenvuorossaan kiinnitti huomiota niihin tietokirjoihin, jotka hän on itse kirjoittanut. Minulla niitä on kymmenkertaisia määriä toistaiseksi, mutta olenhan minä hyvin huomattavasti paljon vanhempikin ja on jonkin verran kokemusta näistä asioista.

Minun mielestäni tämä mietintö on periaatteessa erittäin hyvin rakennettu. Siinä on kiinnitetty aivan oikeisiin asioihin huomiota ja myöskin otettu valitettavat taloudelliset realiteetit huomioon. Tässähän intresantteja on, niin kuin edellä kuulluissa puheenvuoroissa on käynyt hyvin ilmi, monta. On alkuperäinen tekijä, sitten kustantaja, jolle on kirjallisesti luovutettu kustantamisen oikeudet, ja sitten vielä voi olla niin, että on jaettu, tavallaan niin kuin myyty, tekijänoikeus kahteen osaan, niin että voi säilyttää tiettyjä oikeuksia. Myöhemmin se tulee erikoisesti kysymykseen silloin, kun teosta myydään ulkomaille. Omia kirjojani on viidellä kielellä nyt ainakin: suomi, ruotsi, englanti, ranska ja venäjä, jotakin sellaista se on. Ja on sillä tavalla, että olen joutunut kirjoittelemaan alle näitä myyntisopimuksia ja luovutuksia ulkomaille.

Ensinnäkin se tässä on aivan erikoisen hyvää, että nyt on tämä kirjastokorvausapurahajärjestelmä selvästi otettu omaksi kategoriakseen ja sitten tämä lainauskorvaus omakseen. Minun mielipiteeni on se, että missään nimessä tätä apurahajärjestelmää ei tässä savotassa pidä päästää tuhoutumaan. Sillä on ollut aivan uskomattoman suuri merkitys. Sillä on ollut jopa humaani merkitys. Ystäväpiiriini Suomen tietokirjailijat ry:n pitkäaikaisena jäsenenä kuuluu monta henkilöä, joilleka kävi tässä siviilielämässä, siis ammattielämässä, vähän kehnonlaisesti: virat meni alta, ja tehtävät meni alta, ja tietokirjailijuus pelasti henkisesti elämään, ja taloudellisesti sen mahdollisti opetusministeriöstä haettu kirjastoapuraha, ja se oli erittäin tärkeä heille ja on ollut erittäin tärkeä väline heille.

Sitten tilanteesta jatkossa. Täällä jo kävi ilmi, että mielipide on ollut siihen suuntaan valiokunnassa, että tämä on suuren luokan asia. Minun mielestäni tämä on niin suuren luokan asia, että se pitäisi kaikkien asiasta kiinnostuneitten eri puolueisiin lukeutuvien pitää mielessään tulevissa hallitusneuvotteluissa, niin että tämä asia kirjattaisiin yleisellä lausumalla ylös. Onhan asianlaita historiallisesti juuri niin, että kaunokirjailijat ovat vetäneet potin kotiin. Onko se nyt yhdeksän suhde yhteen vai mikähän se suhde tällä hetkellä on? Kuitenkin jos ajatellaan, mitenkä näitä , kaunokirjallisuuteen kuuluvia kirjoja ja niin sanotun tietokirjallisuuden kirjoja lainataan suuremmista kirjastoistamme, niin siinä taitaa olla sillä tavalla, että suhde on kaunokirjailijoitten hyväksi vielä kuuden suhde neljään tai jotakin sillä tavalla, mutta valtavan paljon tietokirjoja lainataan ja niillä on erittäin suuri merkitys. Tällä hetkellä Suomessa on jopa sellainen tilanne, että kustantajat suorastaan huutavat niitten perään, jotka pystyvät tietokirjoja kirjoittamaan. Siis heistä on pulaa tällä hetkellä, ja se tarkoittaa kyllä myöskin sitä, että tämä tekijänoikeuspuoli, apurahajärjestelmät ja lainauskorvausasiat ovat jatkossa kunnossa, ja se kaikki tarkoittaa rahaa, yksinkertaisesti vain rahaa, ja siitä yhteisestä veronmaksajien kukkarosta ne rahat pitää ottaa.

Elikkä minusta tämä mietintö on realistinen. Siinä on oikeisiin asioihin kiinnitetty huomiota ja ponsikin on sivistyneesti ja viisaasti tehty.

Osmo Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on varmaan periaatteelliselta kannalta varsin tärkeä, mutta taloudellisilta menetyksiltään kyllä aika vaatimaton, jos ajatellaan, että se korvaus on 2,3 senttiä kirjalta. Kirjailija saa noin 2 euroa jokaisesta kirjasta, jonka kirjasto ostaa, ja se kirja ei mitenkään yli 50:tä kertaa pysty kiertämään, vaikka sitä kuinka hellävaraisesti käsiteltäisiin, joten joka tapauksessa kirjailijan tuloksi edelleenkin tulee lähinnä se, että kirjasto ostaa sen kirjan, ja pienemmässä määrin se, että sitä lainataan.

En oikein ymmärrä, mihinkä muuhun lainauskorvaus voi perustua kuin lainojen määrään; jos siihen tulee joku minimimaksu semmoisellekin, jonka kirjaa ei olla kertaakaan lainattu, niin en oikein ymmärrä, mikä korvaus se silloin on.

Arvoisa puhemies! Itse olen huolissani myös suomalaisten tietokirjailijoitten asemasta lähinnä sen takia, että olemme niin pienellä kielialueella. Tätä asemaa voisi ehkä huomattavasti enemmän parantaa se, jos Suomessa harrastettaisiin vähän samanlaista politiikkaa kuin eräissä muissa maissa, että me tukisimme näitten kirjojen kääntämistä muille kielille. Se saattaisi olla meille kansallisestikin edullista. Meillä kirjoitetaan erittäin hyviä kirjoja, jotka sitten vaan jäävät tälle kielialueelle, ja tietokirjailijat saattaisivat eniten hyötyä näistä käännösavuista.

Sitten pidän kyllä täysin mahdottomana sitä, että käsikirjalainoihin tulisi joku järjestelmä, jossa maksettaisiin esimerkiksi 0,02 senttiä jokaisesta käsikirjalainasta. Sen hallinnolliset kulut menevät niin mahdottomiksi, ettei semmoiseen kannata ikinä ryhtyä.

Kaarina Dromberg /kok:

Arvoisa puhemies! Olen erittäin ilahtunut näistä kaikista kannanotoista, joita täällä on tullut. Olen itse valmis allekirjoittamaan sen, että meidän kirjastolaitos on yksi niitä upeimpia, mitä maailmassa on, ja sen säilyttäminen niin sanottuna yleisenä kirjastona on meidän kaikkien tehtävä.

Kirjastoapurahasta on todellakin pidettävä kiinni. Siitähän taisteltiinkin, että näin pitkään pystyttiin sillä toimimaan, mutta kun tämä direktiivi tuli, niin täytyi kuitenkin tämä järjestelmä luoda. Me ehdottomasti pidämme kiinni siitä myöskin valiokuntana, että se kirjastoapuraha edelleenkin säilytettäisiin.

Suomalaisen kirjallisuuden asema on kyllä turvattava minun mielestäni, mutta kyllä nämä korvaukset ovat niin mitättömiä, ettei tällä sitä ylläpidetä, jos se olisi tästä kiinni. Kyllä tähän puoleen täytyy nimenomaan saada vahvennusta, ja vielä, kun otetaan tietokirjallisuus siihen mukaan, joka on erittäin merkittävä tulevaisuuden kannalta pienellä kielialueella. Sitten ulkomaista käännöstoimintaa tulisi enenevässä määrin olla, minusta se on erittäin tärkeätä, ja lasten tietokirjoja. Sieltä se alkaa. Meillä esimerkiksi on jo valiokunnan mietinnössä aikaisemmin kiinnitetty tähän lasten tietokirjallisuuden lisäämiseen ja tukemiseen huomiota, ja minun mielestäni se on yksi semmoinen osa-alue, mitä kannattaisi vielä vahventaa huomattavasti.

Kirjastojen asema: Se rahoitus, mikä sinne kirjastoille on tarpeen, on nyt nimenomaan tämän uuden järjestelmän luomiseen. Siitä esimerkiksi Kuntaliitto on kantanut suurta huolta, miten se sitten vaikuttaa siihen kirjaston kokonaisrahoitukseen, kun se on muutenkin tänä päivänä niin tiukoilla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan tuommoisena ystävällisenä ja rakentavana viestinä tuonne selän taakse ed. Soininvaaralle, että meillä on tällä hetkellä kaksinkertainen käännösapurahajärjestelmä elikkä käännetään suomalaisia tietoteoksia ulkomaankielille, kongressikielille. Minäkin olen ollut siellä hakemassa, mutten ole vielä onnistunut saamaan. On pitänyt hoitaa nämä hommat muulla tavalla.

Sitten toisekseen, mikä koskee tätä korvauskattoa: Minulle sattui semmoinen pikantti yksityiskohta, jota en voi olla kertomatta tässä yhteydessä, tuolla Oulun kaupunginkirjastossa. Olin viemässä sinne tilattuja kirjoja mennessäni, kun menin täältä Helsingistä Ouluun, ja siellä olivat Päätalon kirjat juuri esillä, 30 kappaletta jokaista teosta vähintään, jopa 50 kappaletta, ja pitkä jono norkkilistalla olevia odotuksia, että saa sen lainan, mitä on tilannut. Elikkä siis toisin sanoen siitähän näissä järjestelmissä tulee ihan uskomaton bestseller. Parhaiten lainatut menevät aivan kohtuuttomuuksiin, jollekin Päätalon perikunnalle menee ihan hillittömästi, ja sitten muut jäävät vähän vähemmälle, vaikka olisivat kovinkin arvokkaita tehneet.

Ja sitten vielä tämä lainaustilasto: Sehän on nyt atk-järjestelmässä, niin että sehän on vaan kerran kun liipaisimesta painaisee, niin se menee rekisteriin. Se on helppo homma.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Soininvaaralle: tämä minimimäärä tarkoittaa siis juuri sitä, että kirjaa täytyy lainata esimerkiksi kymmenen, kaksikymmentä tai viisikymmentä kertaa, ennen kuin tekijä saa ylipäätään sitä lainastokorvausta. Tämä on se järjestelmään sisään luotava systematiikka, elikkä se jää sitten ministeriön harkittavaksi, kuinka korkeaksi tai matalaksi tulee tämä lainausmäärä.

Mutta juuri valiokunnassakin totesimme aivan mahdottomaksi, että järjestelmän piiriin tulisivat käsikirjastot, puhumattakaan lehtienlukusaleista. Eräät asiantuntijat olivat sitä mieltä, että lehtienlukusalit pitäisi ilman muuta ottaa tämän piiriin ja saada sitä kautta myös korvauksia. Tässä on tilanne sellainen, että on pakko ottaa tämä järjestelmä käyttöön ja tehdään se nyt tarkoin rajatusti ja siten, että kirjastot eivät ihan nääntyisi sen työmäärän alle, mitä tästä tulee.

Kaarina Dromberg /kok:

Arvoisa puhemies! Nimenomaan tämä lehtisali- tai lukusalilainaus — ja onneksi ed. Ojansuu toi sen esille, koska siellä oli tietty taho, joka olisi halunnut, että myöskin niistä pidetään lukua, kuinka paljon, ja niille tekijöille annetaan korvauksia — on aivan mahdoton homma. Ministeriökin sen jo sanoi, että siihen ei tule puuttua, ja olimme ehdottomasti sitä mieltä, että se on kaikkien käytettävissä. Se lehtisali tai lukusali on niin monelle henkilölle myöskin sosiaalinen tapahtuma. Voi sanoa, että se on mielen apteekki. Elikkä siinä mielessä on erittäin tärkeää tänä päivänä, että tämmöinen palvelumuoto on myöskin vapautettu näistä tekijänoikeuksista. Ei kukaan pysty sitä hallitsemaan siellä kirjastossa sitä, sanotaanko, kirjanpitoa, mitä siellä tarvitsisi pitää sen jälkeen.