Täysistunnon pöytäkirja 14/2008 vp

PTK 14/2008 vp

14. TIISTAINA 26. HELMIKUUTA 2008 kello 14 (14.07)

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja velan vanhentumisesta annetun lain muuttamisesta

  jatkui

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Vieraat, kansalaiset, kollegat! Luin tänä aamuna tullessani Juha Siltalan "Suomalaista ahdistusta" junassa. Juha Siltala ei kyllä aikoinaan 93, kun kyseinen kirja on ilmestynyt, omistanut sitä tälle prosessille, mikä on eräitten kymmenientuhansien, ehkä satojentuhansien suomalaisten kodeissa jatkunut näihin päiviin asti. Tämä laki nimittäin kaiken kaikkiaan on lopultakin erittäin tärkeä, mutta tässä on muutama heikko kohta, joihin palaan hetken päästä.

Sillä tosiaan minut valittiin 13 vuotta sitten tänne, ja tämä asia oli silloin aktuelli. Sitä ennen olin ollut Etelä-Pohjanmaalla pappien kanssa psykologina kriisiryhmässä, kun ihmiset alkoivat voida huonosti ja tekivät sitten omia ratkaisujaan. Kyse oli siis todellisesta suomalaisesta ahdistuksesta, jota jostain käsittämättömästä syystä on jatkettu näihin päiviin asti. Esimerkiksi kun on seurannut Itsevaltiaita, kun siellä parikin valtiovarainministeriä on seikkaillut — kaikki kunnia valtiovarainministereille — niin en mistään löytänyt Itsevaltiaista jaksoa, missä olisi käsitelty sitä, kun Suvi-Anne Siimes aikoinaan lahjoitti nämä suomalaisten velat Aktiv Hansalle, tanskalais-norjalaiselle pankille, 5 prosentin hinnasta. 5 prosentilla myytiin nämä niin sanotut roskalainat ulos tästä maasta ja saatiin suomalaiset, kaivettiin sitten lopulta teidän tätinne ja mummonne ja anoppinne ja kaikki tuolta eri paikoista vielä maksamaan kymmeniksi vuosiksi tätä velkaa, jonka aiheutti aikoinaan suomalaisen, voisiko sanoa, herruuden mahtinäytös, koska kyseessä oli aikoinaan todella suuri rahansiirto.

Muistan, kun tulin tänne sinä päivänä. Aikoinaan tuijotin Iiro Viinasta ja Esko Ahoa vuoron perään ja luin runokirjastani Helkavirsiä 3 runoa Raha-Ruotus — Ruotushan tarkoittaa meidän Kalevalan kielellä Herodesta — ja luin tämmöistä säkeistöä kuin asui ahnas ansassansa, raha rampa, rujo Ruotus. Luin kyseisen runon sitten kokonaan siinä innostuneena, että ehkä joku kokisi omassatunnossaan lopultakin jotain ja alkaisi hoitaa tätä asiaa.

Nyt tässä on mennyt sitten 15 vuotta ja laki tulossa, jonka heikkoja kohtia voi heti luetella ne, mistä täällä ansiokkaasti pari edustajaa, ed. Pulliainen ja ed. Kankaanniemi, ovat kanssa puhuneet, että kun tämä laki tulee, niin vielä tulee kolmen vuoden karenssi luottotietojen osalta. Vaikka sinä maksaisit tämän tai sinut armahdettaisiin tai mitä tahansa, niin kolme vuotta sinun luottotietosi ovat vielä tuolla niin, että ei löydy mitään kortteja eikä mitään muuta. Oikeusministeri Brax sitä viimeksi perjantaina vähän ehti selittää, minkä takia. Kun on niin vähän hommia tai ei hommia, kun on kaikkia muitakin hommia ja vähän henkilökuntaa ja virkamiehiä Suomessa, niin ei ole vielä ehditty hoitaa tätä tämmöistä asiaa.

Samaten tässä A-zoom näytti ohjelman, jossa on kirjoitettu lopultakin uuteen Huutomerkki-sarjaan, Saarikoski oli juontajana siinä, ohjelman, jossa todistettiin selkeästi se, mikä lain heikkous tässä on myös, että nämä, jotka ovat velkasaneerauksessa tämän suhteen, arvoisa puhemies, eivät armahdu ollenkaan niin helposti eivätkä oikeastaan ollenkaan verrattuna niihin, jotka eivät ole tehneet minkäänlaisia sopimuksia eivätkä maksaneet velkojaan ollenkaan. Eli aika ihmeellistä lakia me olemme tekemässä. Minäkin olen kirjoittanut osan tästä puheesta reseptin taakse, niin kuin huomaatte. Aika ihmeellistä versiota tästä nyt on sitten tulossa, että vaikkakin siis asia on erittäin tärkeä ja todellakin on aika, niin silti tämä, mitä Suomessa on tapahtunut tässä 15 vuoden aikana, on anteeksiantamatonta. Minä koen kyllä tämän jotenkin huonoimpana suomalaisena lainkäytäntönä ja sen asian hoitamisena, mikä saattoi kymmenettuhannet ihmiset perheineen, sadattuhannet, tähän kierteeseen.

Täällä puhutaan useasti vähän hurskastellenkin harmaasta taloudesta. Todellisuudessa, kun kiertää kirpputoreja ja muita vastaavia, second hand -shoppeja ja muita Suomessa, niin voi puhua siitä, että on olemassa onneksi kirjavaa taloutta, semmoista taloutta, jossa ihmiset eivät ole ihan masentuneet, vaan ovat pystyneet vieläkin luottotietojensa mentyä tekemään sentään jotain tämän kaiken mustan talouden jälkeen. Minä todella toivon, että nämä ihmiset eivät ole kokonaan menetettyjä. Etelä-Pohjanmaallakin olin yrittäjä kymmenisen vuotta, läänintaiteilijan ja muissa hommissa, vastaanottoa ja sen kaltaista. Siellä jos missä tämmöinen pienyrittäjyys on kunniassaan. Oikeastaan kaikki sen kaltainen kirjava talous, vähän toisenlainen talous siinä velkakierteessä, joka siis ei ole vieläkään monelta loppunut, oli ainoa pelastuskeino, ainoa itsetunnon ja itsekunnioituksen säilyttämiskeino, ja siis nyt ollaan lopultakin tällä lainsäädännöllä tätä kierrettä lopettamassa.

Tosiaan vielä kerran minä sanon sen, että ajatelkaa, että tässä laissa on semmoinen pykälä, että kun 600 miljoonalla markalla eli laskupäällä 100 miljoonaa euroa, myytiin 100 miljoonalla eurolla eli 5 prosentilla koko tämä teidän velkapottinne tuonne Tanskan, Norjan maille, niin se oli euroissa jotain 2,5 miljardia. Sitä nyt on karhuttu sitten teiltä koko ajan säälimättömästi. Tähän liittyi semmoinen sopimus, että valtio ei saisi periaatteessa armahtaa nyt näitä velallisia. Jos valtio armahtaa, niin kuin tässä laissa tapahtuu, niin valtio joutuu maksamaan korvauksia tälle yhdelle Aktiv Hansa -pankille siitä, että maksaa näitten velallisten puolesta, jotka on saatu koukkuun, tämän velan pois. Siis käsittämättömän huono, kummallinen lainsäädäntö, todella ihmisarvoa loukkaava ollut tämän asian suhteen. On todella aika korjata tämä ja todella vaadin sitä oikeusministeri Braxilta, että nyt ei auta jotkut puheet, että on joitain tärkeämpiäkin asioita, kun jotkut tuolla ryöstelevät luottokorteilla niin paljon, että ei ehdi tätäkään lakia hoitaa, vaan tämä on hoidettava kuntoon mahdollisimman nopeasti kaikkien niitten kohdalla, jotka armahdetaan, ja toivottavasti kaikki armahdetaan ja mahdollisimman pian. Kiitos kuitenkin hyvästä yrityksestä!

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että tämän lain voimaantulemisen myötä kymmenettuhannet lama-aikana velkaantuneet vapautuvat veloistaan ainakin osittain ja pääsevät taas normaalin työ- ja yhteiskuntaelämän syrjään kiinni. Moni lama-ajan velallinen on entinen yrittäjä, jonka velat liittyvät yrityksen takuujärjestelyihin ja joka ei omalla huolimattomalla taloudenhoidollaan ole ollut velkaantumistaan aiheuttamassa. On enemmän kuin kohtuullista, että nämä ihmiset saavat uuden mahdollisuuden.

Viime marraskuussa voimaan tulleen luottotietolain mukaan maksuhäiriömerkinnät näistä nyt vanhentuvista veloista jäävät kuitenkin voimaan vielä vuosikausiksi, vaikka velka on lopullisesti poistunut. 15 vuotta kestäneen velkasuhteen aikana velalliselle ehtii kertyä monta luottotietomerkintää, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten velallinen on talouttaan hoitanut, vaan jotka johtuvat ulosottoteknisistä syistä. Tässä on selkeä epäkohta, johon tulee puuttua. Monella velkaisista, entisillä yrittäjillä olisi varmasti halukkuutta uuteen yritystoimintaan, mutta maksuhäiriömerkintä tekee uuden yritystoiminnan aloittamisen hyvin hankalaksi. Ei ole järkeä seisottaa näitä ihmisiä avustusluukulla kolmea vuotta eteenpäin. Toivonkin, että hallitus puuttuu tähän epäkohtaan mahdollisimman pikaisesti samassa yhteydessä, kun pikaluottoasiaan puututaan, mistä ministeri Brax viime istunnossa puhui.

Nyt veloistaan vapautuvista lama-ajan velallisista moni on ollut työmarkkinoiden ulkopuolella monta vuotta. Tämä tarkoittaa, että nykyisessä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa heidän ammatti- ja tietotaitonsa ovat monelta osin vanhentuneet. Kuitenkin on oletettavaa, että moni velallinen on halukas työllistymään ja tulemaan jälleen aktiiviseksi kansalaiseksi. Tähän he tarvitsevat kuitenkin erityistukea, jota on heille osoitettava. On myös huomattava, että kyse on todellakin suuresta joukosta ihmisiä, kymmenistätuhansista. Tähän asiaan toivoakseni työ- ja elinkeinoministeriössä tullaan kiinnittämään vakavaa huomiota.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! On tärkeätä, että voidaan pankkikriisin jälkeisten velallisten asemaa helpottaa. Tässä yhteydessä, herra puhemies, on kuitenkin syytä puuttua muutamaan periaatteelliseen asiaan ja myöskin asiaan, joka kansallisen edun ja minun mielestäni myöskin kansalaisten oikeustajun takia olisi syytä perusteellisesti käydä läpi.

Meillähän on hyvin voimakkaasti ollut tämmöinen velkojan näkökohta, jossa yhteydessä nimenomaan pankkikriisissä syyttään velkaantuneet ovat jääneet heikommalle ja muun muassa ulosottolain muuttaminen on edennyt erittäin hitaasti siltä osin, että voitaisiin toimia sillä tavalla, että täytäntöönpanotoimenpiteitä ei jatkettaisi tietyn vuosimäärän yli. Tein itse 1998 ja 1999 valtiopäivillä ulosottolain 3 luvun muuttamisesta lakialoitteet, ja on ehkä hyvä muistaa, mikä se tilanne 90-luvun lopussa oli täällä eduskuntakeskustelussa. Silloinhan me pyrimme täältä eduskunnasta lisäämään paineita hallituksiin, jotta velkajärjestelyjä parannettaisiin ja tätä elinikäistä velkavankeutta voitaisiin lyhentää.

Velkajärjestelyssä oli esimerkiksi 90-luvun lopussa noin 55 000 henkilöä ja maksuohjelmia oli vahvistettu silloin 40 000. Mittasuhteet on syytä muistuttaa mieleen. Joka sadas suomalainen oli hakenut velkajärjestelyä, ja jos ajattelee perheenjäseniä mukaan tähän lukuun, niin kyllä me voimme puhua vakavasta kansallisesta katastrofista, inhimillisestä ennen kaikkea niitten ihmisten ja heidän perheenjäsentensä osalta, jotka tähän elinikäiseen velkavankeuteen olivat joutuneet. Kyseessä oli joka 50:s suomalainen, reilu 2 prosenttia väestöstä oli suoranaisesti lain piirissä.

Pahintahan tässä on ollut se, että meillä ei mahdollistettu velkojen anteeksiantoa niiden henkilöiden osalta, jotka joutuivat ilman omaa syytään pankkien, ulkomaisten luottojen, devalvaation ym. seurauksena yrittämisessään ja henkilökohtaisessa elämässään todella elinikäisen velkavankeuden piiriin. Meillä ei vastaavanlaisia rangaistuksia rikoslakikaan tunne, mihin nämä ihmiset ilman omaa syytään ajettiin ylivoimaisten velkojen edessä käytännössä ilman mahdollisuutta päästä asiallisiin velkajärjestelyihin. Mielestäni olisi ehdottomasti pitänyt olla järjestelyt, joissa 10 vuoden jälkeen olisi tältä osin velkojen anteeksianto suoritettu.

Ylivelkaantuneiden joukossa on varmasti ollut rikollisenkin toiminnan perusteella vahingonkorvausvastuun johdosta velkaantuneita, samoin kevytmielisesti velkaa ottaneita, mutta kuitenkin koko elämän kestävä velkavankeus, elinikäinen sellainen ulosottotuomioiden, luottohäiriöiden rekisteröinnistä aiheutuvien vaikeuksien ja mahdollisesti rikosoikeudellisten tuomioiden lisäksi on ollut kohtuuton inhimillinen seuraamus.

Yhteiskunnan kannalta on nimenomaan ollut perusteltua ja olisi pitänyt paljon nopeammin, niin kuin aikoinaan 90-luvun lopun omien lakialoitteitteni kautta esitin, mahdollistaa näille ihmisille normaali elämä ja toisaalta veronmaksun alkaminen. Oli paljon henkilöitä, joilla oli tärkeätä yrittäjäosaamista ja jotka työnnettiin todella suomalaisen yhteiskunnan työllistämisen ja elinkeinoelämän ulkopuolelle. Sillä olisi estetty myös syrjäytyneisyyttä sekä harmaata työntekoa. Ulosotto 2000 -toimikunta tammikuussa 1998 loi paineita myöskin näihin järjestelyihin, ulosottoperusteiden vanhentumisaikaan ja toisaalta sitten suurien velkojen ja velkojen syntyolosuhteiden ym. sovitteluun.

On tärkeää, että nämä korjaukset nyt tulevat, mutta, herra puhemies, mielestäni on paljon selvittämätöntä 90-luvun alun niin poliittisissa kuin talouspoliittisissa ratkaisuissa. Myöskin pankkien toiminnan osalta Suomessa tehtiin uskomaton omaisuuden uudelleenjärjestely. Pankkien avoimeen piikkiin kaadettiin jopa terveitä yrityksiä veronmaksajien maksettavaksi. Tätä toimintaa ei ole läpivalaistu ja avoimesti käyty koskaan läpi.

Muistan, että me sosialidemokraatit esitimme silloin pankkikriisin kärjistyessä, että yhteiskunnan pitää tulla mukaan pelastamaan velallisia, mutta niin, että myös pankkeja tuettaessa tuetaan vastikkeellisesti eli pankkien osakkeita otetaan yhteiskunnalle, jotta voidaan sitten veronmaksajienkin edun mukaisesti myöhemmin vaikka sillä tavalla maksaa ne kustannukset. Näin Norjassa muun muassa meneteltiin. Mielestäni meillä on Ahon hallituksen aikaisista poliittisista ja taloudellisista ratkaisuista todella totuuskomission paikka. Tämä on ollut peruuttamaton, vakava tapahtumasarja monien inhimillisten, traagisten seurausten, mutta myös koko taloutemme ja yhteiskuntamme kannalta. Onhan tätä 90-luvun alkua koko talouden ja suomalaisen yhteiskunnan osalta verrattu vaikutuksiltaan 1860-luvun lopun suuriin nälkävuosiin. Se koetteli suomalaista yhteiskuntaa yhtä vakavasti, ja sen jäljet näkyvät tänä päivänäkin syrjäytyneisyytenä ja myöskin monien lapsiperheiden ja monien inhimillisten seuraamusten osalta.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että selvitetään Ahon hallituksen toimenpiteet, mutta mielestäni kyllä pitää mennä 80-luvun puolelle ja katsoa, minkälaisia talouspoliittisia ja muita päätöksiä tehtiin 86 keväästä lähtien erityisesti. Sieltä varmaan löytyy kyllä sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät välttämättä ole kunniaksi kenellekään.

Ed. Rajamäki pohti 90-luvun loppupuolen toimenpiteitten osalta asioita myös, ja täytyy sanoa, että silloin olisi pitänyt, kun talous lähti voimakkaaseen kasvuun, nämä ylivelkaiset vapauttaa yrittäjiksi tekemään työtä, maksamaan veroja, hoitamaan asiansa, mutta sitä ei Lipposen hallitusten aikana tehty ja on todella häpeällistä, että nyt 2008 keväällä vielä puidaan näitä asioita, jotka ovat jo 15 vuoden takaa ja ylikin, 20 vuoden takaa, juontuneita. Ja nyt tähän jää vielä todella se luottotietolain epäkohta, jota kyllä kiiruhdan korjaamaan vielä tässäkin yhteydessä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tuohon ed. Rajamäen puheenvuoroon voi yhtyä monelta osin. Silloin tehtiin monta virhettä pankkikriisin osalta. Silloinhan lähdettiin pelastamaan pankit ja ihmiset jätettiin sitten pulaan. Toinen virhe on sitten tämä, kun nämä velat myytiin 5 prosentilla ulkolaiselle perintäyhtiölle. Siinäkinhän tapahtui sillä tavalla, että annettiin — miksi ei tarjottu enstäinkin sitä mahdollisuutta niille ihmisille, jotka olisivat halunneet tämmöisen velkajärjestelyn tai mikä se maksuohjelma olisikaan ollut, ja sitten niillä lopuilla olisi tehty mitä hyvänsä — mutta missään tapauksessa niitä ei olisi ulos pitänyt antaa, koska tässä tuli se sidos, jotta sitten valtio maksaa myöhemmin, jos lakia muutetaan. Tämä juttu on virheitä täynnä.

Nyt tietysti tässä on tultu pikkuisen liian hitaasti, mutta kuitenkin tultu parempaan suuntaan. Muistan ne 95 vuoden ajat, kun täällä ed. Kankaanniemen kanssa puhuimme monesti salissa siitä, että eikö jonkinlaista anteeksiantoa voisi olla olemassa. Silloin tämä maksumoraalikysymys oli kaikkein tärkeimpänä ja se, jotta kärsii koko maksumoraali. Nyt sitten tavallaan tämän pitkän tien tuloksena on ymmärretty se, jotta ne asettavat niitä arvoja vastakkain: se maksumoraali ja sitten näiden ihmisten tuhoutuminen ja se työpanos ja henkinen panos, mitä nämä ihmiset, jotka elinikäiseen velkavankeuteen nyt joutuvat, olisivat antaneet tälle yhteiskunnalle. Onneksi tässä on nyt päästy eteenpäin. Kyllä ministeri Luhtaselle pitää nostaa hattua, kun hän viime töinään teki itse tämän isomman paketin, ja tässä nyt ollaan korjaamassa tätä. En tiedä, mitä nyt olisi tapahtunut, jos ei viime hallituskauden lopulla olisi tämmöistä vapautuspäätöstä tullut, olisiko se nyt joutunut näihin saumoihin vai ei — en tiedä.

Mutta sitten tässä on ongelmana, niin kuin joissakin puheenvuoroissa on aikaisemmin tullut esille, tämä kolmen vuoden luottotietohäiriömerkintä. Minusta, kun 15 vuotta on jo ollut ja killunut siellä köyden päässä, eikö pitäisi vihonviimein katkaista se ja sanoa, jotta hei, nyt teillä on vapaa mahdollisuus lähteä tekemään puhtaalta pöydältä asioita, koska tämä tulee rajoittamaan niiden ihmisten elämää ja yrittämistä, tekemistä vielä kolme vuotta, koska tämmöinen luottotieto, kun on olemassa, tai häiriömerkintä, niin Anttilan pakettikaan ei tule, jos tilaa, — tai mitä nyt niitä Elloksia ja postimyyntiliikkeitä onkin — koska katsotaan, jotta on tämmöinen merkintä olemassa, niin kaikki asiat pitää käteisellä maksaa. Sen takia tässä odottaisi nyt, jotta ministeri ryhtyisi toimenpiteisiin, jotta tähän mahdollisimman nopeasti tulee tältä osin korjaus ja tämä tehtäisiin.

Sitten tässä pitäisi katsoa nämä vanhat velat, jotka ovat niitä pankkikriisin aikaisia velkoja ja kurjimuksia, ja sitten nämä uudet, mitä tapahtui, näitä kohdeltaisiin vähän eri tavalla, ja nyt katsoa näiden osalta nimenomaan se ratkaisu, miten tämä viimeinen helpotus siinä tehdään. Mutta se ei vielä riitä. Nimittäin kun miettii niitä yrittäjiä ja henkilöitä, ovatpa ne yksityishenkilöitä tai yrityksiä ja yrittäjiä, niin se 15 vuoden, tai mikä se onkin, tämmöinen pitkä velkavankeus — kaikki menee ulosottoon, kaikki on ränsistynyt kotona, ei saa uusia tekohampaita tai vielä vähemmän joitain parempia hammaslääkärin tekemiä hampaita — on henkisesti nämä ihmiset masentanut ja vienyt siihen tilaan, jotta siihen pitää kyllä saada myös yhteiskunnalta toisenlaisia apuja. Siellä on katkeruutta, siellä on semmoista vihaa yhteiskuntaa kohti, kostohaluja ja vaatimuksia, miten kaikki pitää korvata.

Olen sattunut nimittäin tämmöisiin henkilöihin, ja minusta nyt pitäisi miettiä, millä tavalla niille saadaan ajoksi, jotta se häviää pois, koska se vaatii tiettyä anteeksiantoa, koska yhteiskunta ei heille pysty korvaamaan niitä vahinkoja. Monet syyttävät, että tämä on yhteiskunnan vika, tässä on tehty virheratkaisuita. Tällä yllytettiin vahvan markan politiikassa ottamaan valuuttaluottoja ja siinä tuli tehtyä virhe. Elikkä yhteiskunnan tämmöinen poliittinen koneisto on mukana siinä. Silloin sen vihan ymmärtää, miksi se on olemassa, mutta sehän pitäisi saada purkaa, koska muuten siitä vihasta ei synny kyllä tervettä yritystä eikä tämmöistä hyvää henkeä. Silloin vaatii sen anteeksiannon ja semmoisen projektin, jotta millä tavalla nämä ihmiset saadaan sillä pelastettua ja tekemään töitä yhteiskunnan eteen. Sen takia sen polun rakentaminen minusta on tärkeää ja siihen pitäisi luoda ympäri Suomea semmoisia — projekti-sana on vähän niin kuin kirosana joskus, mutta kuitenkin — projekteja, millä saadaan nämä ihmiset tavoitettua, millä tavallaan luodaan sitä polkua, millä tavalla saadaan se tajuamaan, jotta niitä menneitä ei saa millään pakitettua takaisin; ne ajat ovat olleet ja menneet, vaan nyt katsotaan eteenpäin tulevaisuuteen.

Siinä tarvitaan tämän velan vanhenemissäännön poistaminen, mutta tarvitaan sitten näitä henkisiä panoksia ja auttamista. Siinä työssä minä uskon, että työhallinto pystyy olemaan mukana, siinä pystyy olemaan kunnissa sosiaalitoimi mukana, ja odotan kyllä, että myös kirkko pystyy siinä tekemään oman osansa, tai sillä tavalla, että sieltä löytyy myös semmoista henkistä osaamista, jolla pystytään saamaan se tasapaino niille ihmisille aikaan. Sen lisäksi tarvitaan myös luottolaitoksilta tämmöistä, onko se hyväsydämisyyttä siinä, kun kaikki on mennyt, niin ei ihan niin tiukalla pidetä, kun kuitenkin se luottotieto kun häviää sieltä näkyvistä ja tunnetaan jollakin paikkakunnalla, niin ei tarvitse muuttaa toiselle paikkakunnalle sen takia, jotta on ollut joskus epäonnistunut ihminen.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttaminen tulee enemmän kuin tarpeeseen. Niin kuin täällä on todettu, 15 vuotta siihen on mennyt, ja nyt palautetaan sitten kansalaisoikeudet näille ihmisille. Siellä on myös henkinen hätä ja muu, jota ei voi palauttaa millään maineenpalautuksella, ja perheitä on mennyt ja näin.

Täällä ed. Pertti Virtanen muisteli syitä, mitkä johtivat tähän, että tuli näitä velallisia. Hän ei vaan muistellut tarpeeksi kauaksi; kyllähän tässä on kyseessä Ahon hallituksen sotkujen selvitys, ja niitä sotkuja vielä käydään. Voi sanoa, että nämä velkavankeudessa olevat ihmiset ovat tämän silloisen hallituksen kovan rahan politiikan uhreja. Silloin ei devalvoitu tarpeeksi ajoissa vaan vedätettiin kovan markan politiikkaa, ja silloin meni vähintään 50 000 yritystä nurin ja 700 000—800 000 työtöntä tuli. Sitten avattiin tämä surullisen kuuluisa piikki, mihinkä pankit pystyivät, roskapankkeihin, kaatamaan yrityksiä. Vieläkin tulee sähköpostia, jossa varsinkin pienyrittäjät kertovat, että heillä oli aivan normaali yrittäjäriski ja normaalit velat ja he olisivat selvinneet siitä, mutta kun oli piikki auki, niin sinne surutta kaadettiin. Silloin he, jotka olivat sitä piikkiä aukaisemassa, olisivat voineet hieman rajata paremmin, ettei se nyt ihan olisi ollut semmoinen automaatti kuin se oli.

Lipposen hallitusta tässä syytetään. Varmaan siellä on syytäkin syytellä monessa asiassa. Silloin ryhtyi ykköshallitus tätä konkurssipesää selvittämään ja silloin ikäviäkin päätöksiä joutui tekemään. Joitakin päätöksiä olisi voinut jättää tekemättä, muun muassa kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksen. Siinä mentiin nyt kyllä hyvin pienituloisten ihmisten etuja leikkaamaan ja monia muitakin. Mutta hallitus joutui tekemään ikäviä päätöksiä, kun maa oli lähes konkurssitilassa.

Nyt kun tämä lakiesitys täällä on, niin se tulee enemmän kuin tarpeeseen. Palautetaan näille ihmisille nyt, niin kuin sanoin, kansalaisoikeudet, ja heillä on mahdollisuus tulla työelämään mukaan ja päästä yrittämään. En puolusta tätä lainojen myyntiä ulkomaille. Se oli virhepäätös, ja siellä on markkinavoimat, joissa ei ole kuin taskulaskin aivojen tilalla. Ei siellä tunteella pelata eikä katsota, miten se ihminen henkilökohtaisesti selviää.

Tämä olisi pitänyt tulla vaan paljon aikaisemminkin, ja samoiten, kun tiedettiin, että lainat ovat ulkomaisessa perinnässä, niin silloin, kun huomattiin, että se virhe oli, niin silloin tämä olisi pitänyt tänne tuoda, niin kuin se nyt tuotiin ja nyt päästetään nämä. Ja valtion olisi pitänyt maksaa eikä maksattaa yksittäisillä yrittäjillä ja perheillä, puhumattakaan, että tämän päivän pitkäaikaistyöttömyys edelleenkin kumpuaa sieltä. Ne ovat lamanaikaisia, jotka vielä ovat työttömänä tuolla kortistossa, jotka eivät kelpaa työnantajille, vaikka siellä on rahaakin eväänä, kun menee töitä kyselemään. Heidätkin pitäisi myös laskea eläkkeelle sieltä eikä roikottaa siellä niin kuin hirressä näitä ihmisiä. Tämmöinen kunniavelka, niin kuin sotaveteraaneille, näillekin ihmisille pitäisi maksaa — maksoi sitten mitä maksoi.

Arja Karhuvaara /kok:

Herra puhemies! Käsittelyssä olevan velka-anomuksen olisi todellakin toivonut tulevan voimaan nykyistä ehdotusta selvästi laajemmin ja aiemmin. Käsittelyssä oleva lakimuutos on hyvä alku, mutta koskee todellakin vaan noin yhtä kymmenesosaa todellisessa velkaorjuudessa elävistä. Tämä on törkeää edelleen niiden kohdalla, joiden ulosottotuomiota jopa tahallaan viivytettiin vakuutusyhtiöiden ja pankinjohtajien sekä poliitikkojen yhteistyöllä. Myös luottotietojen säilyttäminen velan maksamisen jälkeen sotii oikeustajua vastaan.

Osa mainitsemistani aktivisteista elelee tänä päivänäkin huolta vailla hyvällä eläkkeellä tai edelleen työelämässä. Vastaavasti osa velallisista on jopa oman käden kautta siirtynyt ikuisille laitumille tai antanut periksi loppuelämän köyhyydelle.

Kuten aiemmin ed. Kangas täällä mainitsi, kaiveltaessa eri sotien syyllisyyksiä Suomessa, tulisi 80—90-luvun pankkikriisin todelliset syylliset ja kabinettisopimukset myöskin julkistaa. Tällöin järjestelmällisesti suunniteltiin kuitenkin yritysrahoitustemppuja.

Lisäksi, koska esimerkiksi seurakuntien, marttajärjestön ja kuntien velkaneuvonnat ovat aivan tukossa tänä päivänä lisääntyvien yksinhuoltajien ja nuorten ylivelkaantumisen takia, olisi suotavaa, että olisi mahdollisuus jatkossa myöskin rahallisesti lisätä kuntien velkaneuvontaresursseja, jotta nämä asiat voitaisiin ennalta ehkäistä tämän päivän Suomessa.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin totean, että pidän ja lakivaliokunta pitää tätä esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena.

Periaatekeskustelu, jota tänäänkin täällä on vielä käyty, on oikeastaan käyty jo velkajärjestelylakia ja velkojen vanhentumista koskevaa lakia säädettäessä. Tämä laki täydentää näitä lakeja siltä osin kuin niissä on havaittu aukkoja.

Ulosottokaaren säätämisen jälkeen ilmeni kuitenkin, että uusien vanhentumissäännösten suhde velkajärjestelyyn ja vapaaehtoisiin velkasovintoihin eräiltä osin jäi epäselväksi, ja tämän lainmuutoksen johdosta nämä epäselvyydet poistuvat. Selvyyden vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että velallisella on oikeus hakea maksuohjelman raukeamista vain maksuohjelman kestoaikana. Tämä parantaa myös velkojan suojaa. Kuitenkin on kysymys aika monimutkaisesta lainsäädännöstä, eikä ole ongelmatonta tavallisen kansalaisen ymmärtää, mitä nämä lainmuutokset velkajärjestelylaissa sekä velan vanhentumisesta annetussa laissa käytännössä tarkoittavat ja mitä ne merkitsevät yksittäisen velallisen tai velkojan kohdalla.

Tämän johdosta, arvoisa puhemies, haluan tuoda esiin lakivaliokunnassa vielä mietinnön antamisen jälkeen esiin tulleen näkemyksen, että olisi toivottavaa, että oikeusministeriö tiedottaisi näistä uusista säännöistä kansantajuisia esimerkkitapauksia käyttäen niin velallisen kuin velkojan ja takaajankin näkökulmasta.

Haluan myös viitata lakivaliokunnan aikaisempaan mietintöön koskien hallituksen esitystä ulosottokaareksi. Siinä valiokunta totesi seuraavasti: "Valiokunta pitää tärkeänä, että oikeusministeriö tiedottaa tehokkaasti uusista vanhentumissäännöksistä ja niiden vaikutuksista velkojien, velallisten ja takaajien asemaan. Tiedotuksessa on tarkoituksenmukaista käyttää useita tiedonvälityskanavia, verkkotiedotus mukaan luettuna, ja siinä on syytä erityisesti tavoitella selkeyttä ja kansantajuisuutta. Uusien säännösten ymmärtämistä voi pyrkiä helpottamaan mm. esimerkkitapausten avulla." Näin, arvoisa puhemies, tulisi menetellä tämänkin lainmuutoksen kohdalla.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Katajan huomio on ihan oikea, että tällaista tiedotustoimintaa tarvitaan vaikeissa lainsäädäntömuutoksissa, mutta tässä tapauksessa tarvittaisiin vielä syvemmälle menevää neuvontaa. Ajatellaan vaikkapa näitä velkajärjestelyn kohteena olevia, joiden maksuohjelmaa on vuosi, pari jäljellä. Se on aika tarkan laskennan paikka, kannattaako hakea raukeamaan se loppu maksuohjelma vai ei. Jos se on kohtalaisen pieni kuukausisumma, joka siitä maksetaan, niin kuinka paljon kuluja aiheutuu sitten siitä raukeamiskäsittelystä tuomioistuimessa ja mikä sen päättyvän 15 vuoden takarajan saavuttavan velan osuus koko siitä velkamassasta on, sekin vaikuttaa siihen. Aika vaikeita neuvonta- ja laskentatilanteita siinä on. Mutta joka tapauksessa koko oikeuslaitoksen ja oikeusaputoiminnan kapasiteetin pitäisi olla käytössä, kun tällaista neuvontaa ja tiedottamista viedään yksilötasolla pidemmällekin.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Olen tyytyväinen, että nyt käsittelyssä olevia lakeja ollaan uudistamassa. On jo korkea aika saada helpotusta käytäntöön, joka on ollut armoton velkaantuneita ihmisiä kohtaan. Meillä Suomessa on ollut lukemattomia järkyttäviä tapauksia, joissa ihmiset ovat joutuneet elämään vuosikaudet köyhyydessä sen vuoksi, että ovat erehtyneet hyväuskoisuudessaan takaamaan muiden henkilöiden suuria lainoja. Nämä tapaukset ovat aiheuttaneet velkaantumisen uhreille ja heidän perheilleen suurta kärsimystä ja katkeruutta. Monet ovat masentuneet ja jopa päätyneet itsemurhaan, kun muuta ulospääsyä tukalasta tilanteesta ei ole tuntunut olevan.

Arvoisa puhemies! Pankkien toimintaa voi vain ihmetellä, kun ne ovat hyväksyneet takaajiksi jopa täysin varattomia opiskelijoita, mutta jotain vikaa on kyllä yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässäkin, kun nuoret ihmiset näyttävät olleen täysin tietämättömiä takaamiseen liittyvistä taloudellisista riskeistä. Yhtä kaikki, mielestäni on hyvä, että tämän uudistuksen kautta saamme omalta osaltaan parannusta joittenkin velkavankeudessa kärsineiden elämään ja he pääsevät vihdoinkin kiinni normaaliin elämään. Sen he ovat ansainneet.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Oli varsin odotettavaa, että tästä vaikeasta asiasta syntyy keskustelua, ja se on mielestäni myöskin sen väärtti. On syytä vielä palauttaa mieliin, mitä valintoja silloin 1990-luvun alkupuolella, aikana, jota lama-ajaksi olemme tottuneet kutsumaan, itse asiassa tapahtui. Silloin yhteiskunnassa tehtiin erittäin selviä arvovalintoja aivan selvästi, kun oli kysymys pankkeihin varojaan tallettaneista ja toisaalta sieltä lainaa ottaneista. Talletussuojaperiaatteella suojeltiin niitä, jotka olivat tallettaneet varojaan pankkiin, ja sitten vähemmälle huomiolle jäivät velalliset. Tämä oli hyvin selvä jako. Toisaalta haluttiin suojella pankkijärjestelmää sen sijaan, että olisi menetelty sillä tavalla kuin vastaavassa tilanteessa meneteltiin Yhdysvalloissa, siis siinä markkinatalouden emämaassa, jos näin uskalletaan sanoa. Siellä annettiin 250 säästöpankin mennä konkurssiin 1990-luvun alkupuolella, meillä ei vaan pankkeja suojeltu, ajettiin kyllä alas, mutta suojeltiin itse pankkilaitos.

Jos arvioidaan sitten yksittäisiä toimenpiteitä, niin ratkaisevaksi silloin muodostui lokakuu vuonna 1993. Silloin pääministeri Esko Ahon johdolla tehtiin se lainsäädäntö, jossa silloinen ministeri, nykyinen ed. Kankaanniemi oli mukana. Kun olen sen lain monta kertaa jälkeenpäin lukenut, Arsenalin tarkastuksen yhteydessä luonnollisesti, niin täytyy sanoa, että niillä ehdoilla, joilla silloinen hallitus toimi, se oli muutamassa päivässä tehdyksi laiksi erittäin hyvin tehty laki. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta se, mikä oli koko järjestelmässä se suuri heikko kohta, oli se, että nämä säästöpankkien velalliset eräällä tavalla unohdettiin aika pitkäksi ajaksi. Kun asia oli osoittautunut sellaiseksi, että ei ole mitään, mitä ulosmitata, luotiin omalla käyttäytymisellä sellainen tilanne Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin puitteissa myöskin, että ei ole oltu millään tavalla yhteydessä näihin velallisiin, joista sitten tuli ylivelkaantuneita, joista nyt tänä päivänä on nimenomaan kysymys. Tämä oli se suuri virhe. Se johti, vielä toistan sen kerran, harhaiseen kuvaan tilanteesta. Se johti harhaiseen kuvaan siitä, että on saanut eräällä tavalla velka-armahduksen osakseen.

Sitten oli valtava yllätys, kun Aktiv Hansalle olikin nämä perittävät myyty ja sillä tavalla kuin täällä on käynyt ilmi. Siitä on julkisuudessakin kuulemma käsitelty sitä osiota, minkälaiset nämä ehdot olivat, siis valtio suhteessa Aktiv Hansaan. Niissähän oli niin sanotun liikesalaisuuden piiriin kuuluvia ehtoja, jotka mahdollistivat sen, että valtio joutuu vielä omalta osaltaan maksamaan Aktiv Hansalle, jos jotakin liikahtaa jollakin tavalla. Se johti silloin tällaiseen jälkioperointiin, elikkä Aktiv Hansan lopullisesti maksama rahamäärä tästä potista pieneni hyvin selvästi siitä 600 miljoonasta markasta.

Elikkä tämä on surullinen jakso Suomen historiaa niin kuin koko lamakausi, niin kuin sitä edeltänyt kasinopelikausikin, mutta toivottavasti vielä nyt löytyisi joitakin välineitä, muun muassa luottokelpoisuuden palauttamisoperaatioita jnp., että tämä synkkä historia saataisiin siirrettyä ikuisesti pois silmistämme ja omaltatunnoltamme.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva laki on erittäin tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen, ja ministeriölle suuret kiitokset siitä, että valmistelu on edennyt siinä määrin ripeästi, että lailla on mahdollisuudet tulla voimaan ulosottokaarta koskevan lainuudistuksen aikataulussa.

Ed. Katajan esiin nostama neuvonta ja tiedottaminen on erittäin huomionarvoinen näkökohta ja varsinkin tässä asian monimutkaisuus huomioiden erittäin tarpeellista ja kannatettavaa. Koska kuulemisissa tuli ilmi, että velalliselle voisi esityksen myötä syntyä tilaisuus keinotella raukeamishakemuksella, on syytä korostaa sitä, että ministeriön on tämän lain osalta syytä seurata mahdollisten väärinkäytösten ilmenemistä, ja jos ongelmia ilmenee, puuttua niihin viivyttelemättä.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Ilman omaa syytään velkajärjestelyyn joutuneet olivat kaikkein epäoikeudenmukaisimmassa asemassa, kuten ed. Rajamäki sanoi. Se ei varmaan ollut valtionkaan edun mukaista, saati tuhansien kärsimykseen joutuvien suomalaisten.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! On aika mielenkiintoista ollut seurata keskustelua tästä lakimuutoksesta ja lakiehdotuksesta, koska itse asiassa meillä on täällä käsiteltävänä samaan aikaan kolme vähän toisiaan sivuavaa lakia: laki rikoksista ihmisyyttä vastaan, valmiuslaki ja tämä laki velkojen vanhenemisesta. Niistä löytyy tiettyjä yhtäläisyyksiä.

Rooman perussäännössä, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa luetellaan oikeuksia, joista ei saisi poiketa hätätilankaan aikana, ja ehdottomana määräyksenä pidetään paitsi oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa myös orjuuden ja velkaorjuuden kieltoa ja lisäksi suojataan siviiliväestöön kohdistuvalta laajamittaiselta ja järjestelmälliseltä hyökkäykseltä, jonka ainakin itse katson tämän olleen, ja suojataan ryhmän oikeutta olla olemassa sosiaalisena ja kulttuurisena yksilönä.

Aika jännää, että on kolme ihan eri lakia ja kaikki itse asiassa liippaavat tätä velkojen vanhenemista.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! On vanhuuden merkki, että muistelee kovasti menneitä, mutta kun tämä keskustelu on vähän siihen siivittänyt, niin joitakin ajatuksia vielä.

Vastauspuheenvuorossa totesin, että keväästä 1986 lähtien aloitettiin Suomessa sellainen talouspolitiikka, joka johti siihen, että lama väistämättä tuli syvänä. Ehkä se olisi muutoinkin tullut, mutta niin syvänä kuin se tuli, se sai juurensa sieltä. Silloin tapahtui se muutos, että valtiovarainministeri Pekkala lähti maaherraksi ja pankinjohtaja Ollila tuli valtiovarainministeriksi Suomen Pankista ja politiikan suunta muuttui aika selkeästi, ja sitten seuraava hallitus, Holkerin hallitus, lähti toteuttamaan suurta hallittua rakennemuutosta ja slogaaneilla "verotus kevenee", "lapsilisät nousevat" jne. lähti uudistamaan Suomea. Ne olivat tietysti hyviä tavoitteita, varmaan nytkin, jos kansanäänestys järjestettäisiin, niin kaikki kannattaisivat, että verotusta alennetaan ja palveluja ja etuuksia parannetaan. Mutta tiedämme nyt sitten tuolloisesta kokemuksesta, että se johti katastrofiin. Hallittu rakennemuutos karkasi käsistä, syntyi ylipitkä nousukausi, ja samanaikaisesti rahamarkkinat vapautettiin niin, että ensin pankit, sitten yritykset, lopulta kansalaisetkin saivat ottaa velkaa ulkomailta ilman mitään rajoituksia ja Suomen Pankin lupia, joita ennen oli tarvittu, ja rahaa otettiin. Yksityinen sektori otti valtavasti velkaa ulkomailta, valuuttaluottoja, jotka toki olivat silloin edullisia mutta hyvin pettäviä.

Herra puhemies! Nyt on hieman samoja piirteitä, ei ulkomaista velkaantumista mutta hulvatonta velkaantumista yhteiskunnassa ja koko Euroopassa on tälläkin hetkellä, ja olisi syytä vähän harkita, miten mennään eteenpäin.

Tuolla velalla, mitä otettiin, valuuttalainoja ulkomailta silloin 80-luvun lopulla, rakennettiin hienoja pääkonttoreita, lasipalatseja, kylpylöitä, laskettelukeskuksia jne. eli tuottamattomia investointeja rahoitettiin. Samalla nousukausi jatkui velan pohjalle rakennettuna ja valtion menoja lisättiin. Vuonna 90 vielä muistan, kun valtiovarainministerinä Louekoski oli lisäämässä, kun Liikanen oli lähtenyt, ja eduskunnan tuella tietysti, menoja aika tavalla budjettiin vuodelle 91, vaikka silloin syksyllä 90 selvästi jo näkyi ja nyt nähdään, kun katsotaan tilastoja, että silloin tapahtui se käänne ja silloin alkoi lama tulla päälle. Sitten se syöksyi vuonna 91 Ahon hallituksen aloittaessa täydellä voimallaan, eikä silloin ollut enää tehtävissä sille mitään, että lama olisi voitu estää. Sitä ei enää siinä vaiheessa kukaan olisi pystynyt estämään, (Ed. Rajamäki: Eikä Neuvostoliiton kaatumista!) vaan se tuli ja sitä piti hoitaa.

No, sitä hoidettiin tietysti monella tavalla. Silloinhan vaadittiin eduskunnassa määräenemmistö menojen supistamiselle eli lainmuutoksille, jotka olisivat vähentäneet valtion menoja, ja tällaisia lakeja ei saatu läpi, koska hallituksella ei ollut määräenemmistöä takanaan, ja muun muassa vasemmisto-oppositio vaati elvytystä, vaikka elvytettiin jo velalla aivan hirvittävästi, niin paljon, ettei ollut enää mistään saatavissa enempää velkaa kuin ministeri Viinanen maailmalta kävi keräämässä, eli oli ihan edesvastuutonta tietysti sekin politiikka silloin. Mutta se johti sitten todellakin siihen, että pankit joutuivat maksamaan näitä ulkomaisia velkojaan, jotka oli tuottamattomasti sijoitettu, (Ed. Pulliainen: Bullet-lainoja!) ja lähti sitten se vyörymään. Toki oli jo 80-luvun loppupuolelta lähtien harjoitettu, sanoisinko, koivistolaista vahvan ja vakaan markan politiikkaa, joka jälkikäteen katsoen oli virhe, kunnes sitten ajauduttiin näihin kuuluisiin devalvaatioihin, jotka sitten valuuttaluottojen osalta olivat kohtalokkaita kymmenilletuhansille yrityksille. Onneksi kotitaloudet eivät ehtineet ottamaan ulkomaista velkaa, mutta ne olivat tietysti kotimaisen velan kierteessä, ja kun työttömyys samalla kaatui päälle, niin silloin kotitaloudetkin ajautuivat siihen surulliseen tilanteeseen, mikä sitten oli.

Sitä silloin mietittiin Ahon hallituksessa, voidaanko pankkituki hoitaa muulla tavalla kuin tukemalla pankkeja, ja todettiin, että aikaa ei illasta aamuun ole niin paljon, että mikään järjestelmä saataisiin toimimaan niin, että voitaisiin tukea yrityksiä pankkien sijasta, ja pankit olivat ne, jotka olivat velkaa ulkomaille. Näin ollen ei ollut vaihtoehtoa tosiasiassa hoitaa pankkikriisiä tältä osin muulla tavalla kuin tukemalla pankkeja. Pankeille annettiin siis piikki auki. (Ed. Rajamäki: Ei se ollut auki kuin yhden yön!) Se tehtiin muuten muistaakseni eduskunnan täydellä yksimielisyydellä, eli Matti Louekosken johdolla sosialidemokraatit muun muassa tukivat tätä, koska Louekoski ymmärsi, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Tutkittiin muun muassa Kehitysaluerahaston käyttämistä välineenä mutta todettiin, että aikaa ei ole sellaisen järjestelmän luomiseen, ei löydy mistään niitä henkilöitä, jotka hoitavat tuosta vaan kymmenettuhannet yritykset, ehkä satatuhatta yritystä, niiden hyvät velat ja huonot velat ja väärinkäytökset estämällä. Ei ollut mahdollisuutta siis edetä tätä kautta. Tämä johti siihen, että lama tuli täytenä päälle ja sitä piti ryhtyä hoitamaan. Hallitus valitsi vientivetoisen talouspolitiikan, ja täytyy sanoa, että esimerkiksi tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin varoja runsaasti lamankin aikana, mikä nosti muun muassa Nokia Oy:n siihen kukoistukseen, mihin se sitten on sen jälkeen noussut ja mikä on edelleenkin, eli se se on Ahon hallituksen aikana saatu toimenpide kaiken kurjuuden keskelle.

Mutta korostan sitä, että eduskunta oli lopulta näissä päätöksissä yksimielinen ja sen tähden tässä nyt on kovasti hurskastelevaa jälkiviisautta moittia, että tehtiin suuria virheitä. Ei ollut kovin paljon vaihtoehtoja, jonkin verran oli, ja esimerkiksi pankkituen piikin osalta olisi tietysti voinut ajatella, että on tiukempi linja, mutta Suomen Säästöpankkia ei saatu kaupaksi ostajille muuta kuin niillä ehdoilla, jotka silloin sovittiin mahdollisimman edullisina mutta kuitenkin niin, että se saatiin pois, koska ei haluttu päästää konkurssiin. Ehkä joku pankki olisi pitänyt sosialisoida, ottaa valtiolle, esimerkiksi SKOP, mutta siihen ei ollut sitten aikaa eikä valmiutta.

Herra puhemies! Tämä riittäköön tuosta historiasta. Nyt ollaan tässä tilanteessa, johon on ikävä kyllä tultu hitaasti vuodesta 95 lähtien, eli 1995—2007 ei tapahtunut riittävästi tämän velkaongelman hoitamiseksi. Suomella olisi ollut ja valtiolla olisi ollut varaa ja mahdollisuuksia ja oikeuksia hoitaa Lipposen hallitusten ja Vanhasen ykköshallituksen aikana nämä velkaongelmat pois ihmisiä rasittamasta, mutta halua ei ollut, ja se on tietysti tietyllä tavalla anteeksiantamatonta. Mutta en halua syytellä sinänsä ketään. Tiedän, että eivät ne helppoja ratkaisuja olisi olleet, mutta niin kuin täällä on mainittu, niin kyllä me teimme lakialoitteita armahduksesta, ja väitän, että jos sellainen malli olisi silloin 90-luvun puolivälin jälkeen toteutettu, niin Suomi olisi tavattoman paljon paremmassa kukoistuksessa vielä, vaikka nytkin on varsin hyvässä. Tosin tänään tulleet Stakesin tutkimukset kertovat, että kyllä meillä on syviä köyhyysongelmia, ja yksi köyhyyden syy on tämä velkataakka, joka monilla monilla ihmisillä on yhä päällä, ja valitettavasti tämänkään nyt käsittelyssä olevan suureen uudistukseen tehdyn pienen korjauksen jälkeen ongelmat eivät poistu. Olisi ehkä syytä käydä sellainen keskustelu, miten voidaan vielä korjata ne virheet taikka epäkohdat, jotka meillä näissä asioissa on. On aika vapauttaa nämä kaikki ihmiset, jotka ovat rehellisiä.. Epärehelliset oikeuteen mutta rehelliset vapauteen yrittämään, tekemään työtä, vastaamaan omista tekemisistään ihan normaaleina kansalaisina.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikilta muilta osin yhdyn suurin piirtein siihen analyysiin, minkä ed. Kankaanniemi tässä mukana intensiivisesti olleena esitti, mutta yhteen en. Se koskee Lipposen ensimmäistä ja toista hallitusta ja erikoisesti siis ensimmäistä hallitusta ja sitä, olisiko silloin ollut riittävä tieto näitten velallisten asian hoitamiseen sillä periaatteella, jonka ed. Kankaanniemi itse juuri kertoi. Hänen viimeisessä virkkeessään tuossa puheessa oli "rehelliset ja epärehelliset". Arsenalin tarkastuksessa tulivat esille myöskin koijarit ja epärehelliset, ja siinä olisivat menneet sitten myöskin he samassa sysyssä. (Ed. Kallio: Aivan oikea havainto!)

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan oikein ed. Kankaanniemi totesi, että muistella pitää vähän kauemmaksikin kuin Ahon hallitukseen, että ehkä syitä oli jo sitä edellisessä hallituksessa. Mutta tässä on iso asia se, että lama tuli, ja sitä ei varmaan Suomessa olisi estänyt mikään hallitus, sen tuloa, se kai pitää myöntää, mutta kun vedettiin kovan markan politiikkaa hyvin pitkälle. Itse olin SAK:n valtuustossa, ja siellä vaadittiin 1,5 vuotta ennen kuin devalvoitiin, että pitää nyt devalvoida ja saada tehtaat käyntiin ja pyörät pyörimään, kun nähtiin, että firmoja menee nurin ja työttömyyttä tulee ja nyt pitää käyttää rahaa. Sitä ei suostuttu tekemään. Silloin tuli pientä yrittäjää ja työttömyyttä paljon. No, Lipposen hallitusten varmaan pahin ongelma oli se, että oli 600 000—700 000 työtöntä ja sitä määrää piti jotenkin saada vähenemään. Hurja tilannehan se olisi ollut, jos Ahon hallituksen esitykset olisivat menneet läpi, että työttömyyskassat olisi lopetettu ja pieniltä työpaikoilta työehtosopimukset. Työttömyyskassojen lopettaminen laman aikaan olisi ollut hyvin raakaa politiikkaa.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä ed. Pulliaisen esille nostama asia, rehelliset ja epärehelliset, on tietysti mielenkiintoinen ja tärkeä, mutta minun arvomaailmaani kuuluu kyllä se, että joskus käy armokin rikosten yli. Mutta tietysti se ei saa olla lähtökohtana, (Ed. Rajamäki: Se on sinisilmäisyyttä myöskin!) vaan pitää löytää ne rikolliset ja saattaa edesvastuuseen. Mutta, ed. Pulliainen, onko tänä päivänä saatu ne rikolliset edesvastuuseen tälläkään menettelyllä, mitä on harjoitettu? Ei minun mielestäni, vaan suurimmat konnat saattavat olla edelleen vapaalla jalalla niin sieltä 80-luvulta alkaen, mitä on tehty, kuin sitten myös ne mahdolliset yrittäjät, joita on ehkä pieni osa, jotka ovat epärehellisiä. Kohtuutonta on, herra puhemies, sekin, että 100 000, ehkä enemmänkin, rehellistä ihmistä on tuomittuna 15—20 vuotta sen takia, että on muutama epärehellinen joukossa, ehkä aika montakin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vaan, että Arsenalin tarkastuksessahan niitä tuli esille, ja kylläpäs julkisuus hiljeni heidän kohdallaan äkkiä, kun osoitettiin, mitenkä maa makaa.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Sillä, miten yhteiskunta kohtelee konkurssiin tai vastaavaan tilanteeseen ajautunutta, on suuri välillinen vaikutus. Yhdysvalloissa eräissä osavaltioissa on käytössä niin sanottu henkilökohtainen konkurssi, joka lyhyesti tarkoittaa sitä, että siinä tilanteessa, kun konkurssi on, siihen asti hankittu varallisuus on konkurssipesään kuuluvaa, mutta sen jälkeen hankittu varallisuus kuuluu asianosaiselle, jolloin uuden elämän aloittaminen on tuntuvasti helpompaa kuin suomalaisessa järjestelmässä. Tämä on lisännyt yrittäjyyttä noin kolmanneksella niissä osavaltioissa, joissa edellä mainittu menetelmä on. Nyt kun katsotaan suomalaista yritystoimintaa, lukumääräisesti se on korkeammalla tasolla kuin koskaan, mutta vastaavasti haluttomuus ottaa riskejä kasvuyrittäjyyden suuntaan on alhaisemmalla tasolla todennäköisesti kuin koskaan.

Tähän asti suomalaisessa keskustelussa pankit ovat yksituumaisesti vastustaneet tätä niin sanottua henkilökohtaisen konkurssin menettelyä, mutta kokonaisedun kannalta mielestäni asia on harkinnan arvoinen. Suomalainen yhteiskunta tehdessään tämän muutoksen todennäköisesti avaisi aika monen ihmisen elämän uudelleen, mikä minun mielestäni olisi nyt vähintäänkin kohtuullista.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt on kaksi päivää käsitelty kakkoskäsittelyssä olevaa hallituksen esitystä ja täällä on käyty historiaa monivaiheisesti läpi. Olen täällä jo aiemmin ottanut esille erään puutteen, joka minun mielestäni tähän liittyy, ja se on raukeaminen, velkajärjestelyn raukeaminen, ja siltä osin, kun se poistuu, se velka, jossa on kulunut se määräaika, on ulosottoperusteinen päätös tullut, mutta kun siellä on mukana sellaisia velkoja, joissa tätä päätöstä ei ole ollut mutta jotka ovat olleet mukana velkajärjestelyssä, niin näitten velkojen osalta kyllä henkilö joutuu aika vaikeaan tilanteeseen, kun hän joutuu odottamaan, lähteekö velkoja hakemaan sellaista ulosottokaaren mukaista päätöstä, jolloin määräaika alkaa kulua. Toivoisin kyllä, kuten oikeusministeri täällä perjantaina muistamani mukaan totesi, että näitä tullaan vielä pohtimaan, että tämä seikka otettaisiin siinä yhteydessä huomioon, samoin kuin paljon esillä olleet luottomerkinnät, jotka aiheuttavat kyllä tällä hetkellä kohtuuttomuuksiakin, vaikka toisaalta on kyllä hyvä tietää pikkasen henkilön historiasta myös siltä osin, miten hän omia asioitaan on hoitanut, kun on kyse siitä omasta tahdosta. Mutta monta kertaa näissä asioissa henkilö itse ei ole kovinkaan syyllinen niihin ollut, kun tällaisia suuria summia on tullut perään.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Varmaan yksi rankimpia sen ajan kokemuksia oli pk-yrityksille ja yrittäjille se, että he sortuivat helppoon ulkolaiseen rahaan ja ovat siitä kärsineet sitten iän.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Sen verran vaan, kun ed. Pulliainen silloin ensimmäisessä käsittelyssä mainitsi, kun peräsin tulevaisuusvaliokunnan edustajana vähän sitä, kuka aiheutti tämän, että silloin 2001 myytiin sitten sinne Tanskan—Norjan pankille tämä homma, niin ed. Pulliainen sanoi, että virkamiehet olivat tehneet semmoisen lain, että täällä sitten ... Jotenkin tuntuu vähän oudolta, että niitä, jotka tästä tuntuvat ottavan vastuuta kansanedustajina, on ainoastaan kaksi kansanedustajaa, jotka muistavat, mitä on suunnilleen tapahtunut, ehkä puhemieskin muistaa jonkun verran, mutta että se kuittaus on tavallaan ollut muutenkin Suomen lehdistön tasolla sitä, että virkamiehet tämän esittelivät, ja kun jotenkin tuntui, että nyt päästään kokonaan pois tästä jutusta, kun myydään tämä muualle, niin sitten selvisikin vasta parin vuoden, puolentoista vuoden päästä, ettei tämä ollutkaan mikään armahduslaki, vaan sitten oli etsitty ne viimeisetkin mökin mummot ja muut vastaavat, joilta takaajina ruvettiin tätä ottamaan. Että tämä vastuu tai syyllisyys — kaikki on niin kuin häivytetty jotenkin sen taakse, että tässä oli muutama roisto.

Niin sen vielä sanon tähän, että Jenkeissä löytyy kyllä, mihin minulle eivät tuolla tulevaisuusvaliokunnassa vastanneet asiantuntijat, löytyy semmoinen teoria, kuinka tämmöisessä tilanteessa lypsetään valtio tyhjäksi ja tavallaan peitetään omat jäljet. En viitsi nyt tässä neuvoa enempää, koska näyttää siltä, että ajaudutaan pikkuhiljaa saman kaltaiseen tilanteeseen ehkä. Ja jos tätä taas ollaan sitten käyttämässä, niin tuntuu aika vastuuttomalta, että meillä on vielä käsissä tämäkin asia selvittämättömänä ja on syyllistetty muutamat ihmiset, jotka ovat tosiaan vaan joutuneet tähän tilanteeseen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys ja siitä laadittu mietintö on välttämätön ja tarpeellinen ja näin ollen hyvä tältä pohjalta edetä. Mutta on hyvä, että on käyty tämä laajamittainen keskustelu hyvin monille ihmisille pahaksi ongelmaksi muodostuneesta ajasta ja sen syiden analyysiä. Erityisesti haluan kiinnittää huomiota jatkossakin siihen, että velan takaajan asemaa parannettaisiin vastaisuudessa. Takaaja ei voi vaikuttaa velallisen käyttäytymiseen, mutta hänellä on kuitenkin varsin raskas vastuu.

Keskustelu päättyi.