Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laiksi kuntien valtionosuuslain muuttamisesta. Esitys liittyy muihin lainmuutosesityksiin, joilla on tarkoitus vakauttaa kuntataloutta. Näitä ovat muun muassa kuntien arvonlisäveropalautusta koskevasta takaisinperinnästä luopuminen, samoin korotukset kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. Nämä muut kuntataloutta koskevat lakiehdotukset tulevat esille päiväjärjestyksen seuraavissa asiakohdissa.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on käsittelyn yhteydessä kiinnittänyt huomiota talouden kehityksen epävakauteen. Nythän pitkään jatkuneen nousun jälkeen on talouskehitys selvästi hidastunut ja epävarmuus voimakkaasti lisääntynyt. Viime vuosina kuntatalous on kokonaistasolla katsottuna ollut kohtuullisen hyvin tasapainossa. Tämä on kuitenkin eräiden suurimpien kuntien myönteisen talouskehityksen seurausta.

Kuntaryhmittäin on suuri joukko kuntia, joiden tilinpäätökset ovat aikaisempiin vuosiin verrattuna olleet viime vuoden osalta merkittävästi heikommat. Tätä kuvastaa osaltaan myös se, että harkinnanvaraisten rahoitusavustusten hakijoita oli ennätysmäärä. Kaikkiaan 233 kunnan vuosikate olisi ollut ilman harkinnanvaraista rahoitusavustusta alijäämäinen. Negatiivisen vuosikatteen kuntia oli kaikkiaan 196, mihin osaltaan olivat vaikuttamassa kuntien verotulojen oikaisutilitysten muutokset.

Tosiasia on, että kuntien verotulot eivät ole kehittyneet riittävästi, pikemminkin verotulokehityksessä on kuntakentässä ollut suurta epätasaisuutta hyvästä talouskehityksestä ja hyvästä kokonaiskehityksestä huolimatta. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että hallituksen esityksiin sisältyy toimenpiteitä kuntatalouden vakauttamiseksi. Positiivisista ehdotuksista huolimatta kuntien jatkuva talouden eriytymiskehitys on huolestuttava tosiasia. On ilmeistä, että suuressa osassa kuntia ei pystytä täyttämään kuntalain vaatimusta alijäämän kattamisvelvollisuudesta, asia, josta täällä täysistunnossa muun muassa eilen puhuttiin.

Hallintovaliokunta onkin ehdottanut, että akuutteina toimenpiteinä tätä tilannetta tulisi korjata riittävillä harkinnanvaraisilla avustuksilla samoin kuin täysimääräisillä valtionosuuksien indeksitarkistuksilla. Tämän ohella on kuitenkin välttämätöntä etsiä pysyvämpiä ratkaisuja kuntatalouden kuntoon saamiseksi.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevat ehdotukset liittyvät vuoden 2002 alusta voimaan tuleviksi tarkoitettuihin muihin lainmuutoksiin. Näistä lakiehdotuksista voidaan todeta yleisesti, että ne sisältävät kuntataloutta koskevat suurimmat muutokset sitten vuoden 1997, jolloin nykyinen valtionosuusuudistus tuli voimaan. Muutokset on tarkoitus toteuttaa siten, että valtion ja kuntien välinen kustannustenjako ei kokonaistasolla muuttuisi.

Meneillään olevista myönteisistä toimenpiteistä huolimatta hallintovaliokunta on huolissaan kuntien tulevasta talouskehityksestä. Epävarmuus kuntien verotulojen kehityksestä samoin kuin työllisyydestä on lisääntynyt. Valiokunta toteaa, että hallituksen esitykset sinällään ovat kuntien kannalta perusteltuja ja tarpeellisia, myönteisiä ehdotuksia. Samalla valiokunta kiirehtii kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamista niin, että kuntakentän erilaisuus, muun muassa kuntien erilaiset olosuhteet ja taloudelliset lähtökohdat, voidaan riittävästi ja asianmukaisesti ottaa valtionosuusjärjestelmässä huomioon. Kunnille on valiokunnan mielestä välttämätöntä turvata kestävällä tavalla ja pitkäjänteisesti edellytykset selviytyä niille annetuista hyvinvointipalvelutehtävistä. Näillä tehtävillähän on suomalaisessa yhteiskunnassa perustavaa laatua oleva merkitys.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota vielä siihen, että sekä opetusministeriön että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalojen perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmän osalta tulee huolehtia siitä, että järjestelmään sisältyy jatkossakin hankekohtainen valtionosuus perustamishankkeille. On välttämätöntä, että valtio osaltaan huolehtii näiden hankkeiden rahoituksesta ja järjestelmän toimivuudesta niin, että kunnat pystyvät selviytymään lakisääteisistä velvoitteistaan ja kansalaisten peruspalveluista.

Arvoisa puhemies! Mietintöön sisältyy vastalause, jossa ehdotetaan, että jo tulevan vuoden talousarviossa valtionosuuksien indeksitarkistukset maksettaisiin täysimääräisinä ja että kuntien harkinnanvaraisten avustusten määrä nostettaisiin ensi vuonna 420 miljoonan markan tasoon. Edelleen vastalauseeseen sisältyy lausumaehdotus.

Arvoisa puhemies! Vastalauseen sisältöä muilta osin tullaan varmaan alkavassa keskustelussa valottamaan.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Väistö jo edellä hallintovaliokunnan näkökulmasta käsitteli ansiokkaasti kuntien välisten taloudellisten erojen kasvua. Yksi syy ja yksi tekijä, joka on ollut omiaan kärjistämään kuntien välisten taloudellisten erojen kasvua, on ollut nyt käsittelyssä oleva asia arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta. Ongelmahan on ollut se, että arvonlisäveron palautusten ja takaisinperinnän kohtaanto on ollut sellainen, että se on monien, erityisesti pienten kuntien kannalta ollut epäedullinen eli erityisesti pieniltä kunnilta on peritty takaisin enemmän arvonlisäveroa kuin ne ovat saaneet aikoinaan palautuksena. Syyt olivat muun muassa siinä, että jos kunnan investoinnit ovat olleet pienet, järjestelmä on ollut sille kunnalle epäedullinen, tai siinä, jos kunta on organisoinut toimintojaan esimerkiksi kuntayhtymien kautta.

Tämän kuntien välistä eriarvoisuutta arvonlisäverojärjestelmässä lisäävän ongelman poistamiseksi on hallitus esittänyt, että arvonlisäveron palautusten takaisinperintäjärjestelmästä luovuttaisiin. Valtiovarainvaliokunta puoltaa tämän lakiesityksen hyväksymistä yksimielisesti. Tämä asia on ollut hyvin pitkään ja laajassa valmistelussa, joten siihen ei valiokuntakäsittelyssä enää mitään muutosehdotuksia tullut.

Arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän kumoaminen kunnilta eli se, että sitä ei enää tehdä, vähentää valtion tuloja. Tämä on tässä lakiesityksessä ehdotettu kompensoitavaksi niin, että valtionosuutta yhteisöverosta korotetaan ja vastaavasti kuntien osuutta alennetaan.

Alun perin arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmän ja yleensä valtion ja kuntien ristikkäisen rahaliikenteen tarkoitus arvonlisäverojärjestelmässä oli se, että jos kunta tuottaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita itse, saataisiin se tilanne kilpailuneutraaliksi sen suhteen, jos kunta hankkii nämä vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yksityiseltä palvelutuottajalta. Jotta jatkossakaan palveluiden hankinta yksityisiltä palvelutuottajilta ei tulisi huonompaan asemaan kuin kunnan oma palvelutuotanto, tässä ehdotetaan otettavaksi käyttöön arvonlisäveron palautus kunnille terveydenhuollon, sairaanhoidon ja sosiaalihuollon verottomista hankinnoista silloin, kun nämä palvelut ostetaan yksityisiltä palvelutuottajilta. Palautus olisi 5 prosenttia, joka vastaa keskimääräistä piilevää arvonlisäveron kustannusta, joka näihin ostoihin sisältyy. Tätäkin valiokunta esittää hyväksyttäväksi yksimielisesti, tosin eräin huomautuksin, joista jatkossa muutama sana.

Lisäksi esitykseen sisältyy se, että seurakuntien yhteisövero-osuutta korotetaan. Se liittyy tulopoliittisen sopimuksen yhteydessä tehtyihin ratkaisuihin, kuten kunnallisen ansiotulovähennyksen vaikutusten kompensointiin seurakunnille.

Arvoisa puhemies! Valiokunnalla ei ole huomauttamista erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä luopumiseen. Se on asiantuntija-arvioidenkin puolelta vaikuttanut erittäin järkevältä. Eduskunnassa oli tehty muutamia lakialoitteita, joissa oli esitetty, että myöskin palautusjärjestelmästä luovuttaisiin, mutta niitä valiokunta ei ole voinut kannattaa, koska ne olisivat tosiaan johtaneet kilpailuneutraliteettiongelmaan kunnan oman palvelutuotannon ja ulkopuolelta ostetun palvelutuotannon kesken.

Yhteisöveron jako-osuuksien muutoksiin valiokunnalla on eräs huomautus. Lakiesityksessähän kuntien yhteisöveron jako-osuutta esitetään alennettavaksi ensinnäkin 12,03 prosenttiyksiköllä juuri arvonlisäverouudistukseen liittyen. Sen lisäksi on esitetty 1,13 prosenttiyksikön alennusta, joka liittyy muihin kuntien ja valtion välisiin rahoitussuhdeasioihin, muun muassa tulopoliittiseen ratkaisuun liittyviin kysymyksiin. Tämän 1,13 prosenttiyksikön ja kuntien jako-osuuden alentamisen osalta lakiesitys oli jossakin määrin ristiriitainen sikäli, että hallituksen esityksen perusteluista päätellen näytti siltä, että hallitus olisi esittänyt 1,13 prosenttiyksikön lisäalennuksen pysyväksi, mutta säädöspuolella ei ole sellaista säännösmuutosta esitetty, jolla tämä 1,13 prosenttiyksikköä olisi säädetty pysyväksi. Valiokunta katsookin, että hallituksen olisi ollut hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei tämmöistä ristiriitaa olisi, ja valiokunta tulkitsee asian niin, että hallituksen esitys ja siinä esitetyt perustelut eivät oikeuta erilliseen 1,13 prosenttiyksikön lisäleikkaukseen verovuodelta 2003 eli jatkossa ensi verovuoden jälkeen vaan nämä jako-osuudet on vahvistettava kaikilta osin erikseen.

Arvoisa puhemies! Tähän esitykseen sisältyy myös se tärkeä kuntien ja seurakuntien taloutta vakauttava ehdotus, että yhteisöveron jako-osuudet vahvistettaisiin kerralla lopullisiksi. Silloin ei tarvitsisi nykyiseen tapaan tehdä yhteisöverotilitysten oikaisuja, jotka ovat useinkin saattaneet aika paljon vaikeuttaa kuntien talouden suunnittelua. Tämä on valiokunnan mielestä järkevää ja myöskin vähentää hallinnollisia kuluja, jotka tähän järjestelmään liittyvät.

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta kunnille ja kuntayhtymille jatkossa myönnettävästä laskennallisesta palautuksesta, jolla on tarkoitus saada kunnan omat ja ulkopuolelta, yksityisiltä palvelutuottajilta saatavat palvelut samaan asemaan. Valiokunnalle esitettiin kritiikkiä siitä, että esitetty 5 prosentin laskennallinen palautus olisi liian alhainen, että palautuksen pitäisi olla 8:kin prosenttia. Valiokunta on tätä arvioinut ja tutkinut, että varmasti on tilanteita, joissa tämä voisi yksittäistapauksissa ollakin suurempi, mutta tämä 5 prosenttia on laskettu keskimääräisenä lukuna kansantalouden tilinpidon perusteella ja on aika vaikeaa toteuttaa sellaista mallia, että tämä prosentti olisi jokaisessa yksittäisessä tapauksessa juuri oikea. 5 prosenttia on nähty hallinnonkin yksinkertaisuuden kannalta järkeväksi.

Toinen ongelma on se, että palautusjärjestelmä ei ulotu nyt koulutustoimintaan. Valiokunnalle on esitetty, eikö kunnalle tulisi yhtä lailla olla neutraalia hankkia esimerkiksi kunnan kouluruokailua ulkopuoliselta palvelutuottajalta kuin tuottaa se itse. Tältä osin neutraalisuusongelma siis edelleen tähän jää, koska hallitus esittää, että palautus koskisi vain sosiaali- ja terveydenhuollon ja sosiaalipuolen hankintoja. Valiokunta katsoo, että ainakaan tällä hetkellä koulutustoiminnan puolen yksityiset hankinnat eivät ole niin mittavia, että neutraalisuusongelmaa olisi, mutta pidämme tärkeänä, että palautusjärjestelmää seurattaisiin ja tarvittaessa käyttöalaa laajennettaisiin, jos tuntuu siltä, että myös koulutustoiminnan puolella yksityiseltä puolelta tehtäviä hankintoja jatkossa tulee enemmän ja niihin tulee tarvetta.

Kolmanneksi oli esitetty sellaisia ongelmia, että jos kunta järjestää palveluja, jotka käytännössä voivat kilpailla yksityisten palveluitten kanssa, tämä järjestelmä ei niissä tapauksissa olisi neutraali. Tähän on ehdotettu ratkaisuna sitä, että kunnan pitäisi yhtiöittää liiketoiminnan muodossa harjoittamansa toiminta. Tämä varmasti sinänsä olisikin tähän ongelmaan kaikkein pätevin ja yksinkertaisin ratkaisu, mutta ongelman mittakaavaa ei kuitenkaan tässä yhteydessä sillä tavalla ole mahdollista selvittää, eikä se ole niin suuri ongelma, että siihen olisi tarvinnut ottaa kantaa, mutta asiaa on varmasti syytä jatkossa seurata ja arvioida.

Arvoisa puhemies! Tästä ehdotuksesta on saatu myöskin hallintovaliokunnan lausunto, joka puolsi myöskin yksimielisesti ehdotuksen hyväksymistä.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Herra puhemies! Sivistysvaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen n:o 132 sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä ja korostaa sitä myönteistä seikkaa, että opetustoimessa yksikköhinnat palautetaan toteutuneiden kustannusten tasolle. Yksikköhintojen tasoa rajoittavan kattosäännön purkaminen koskee perusopetuksen, lukion, ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulujen, opetustuntimäärän perusteella rajoitettavan taiteen perusopetuksen, kansalaisopistojen, liikunnan koulutuskeskusten ja kirjaston valtionrahoituksen perusteena käytettäviä yksikköhintoja. Esitys korottaa myös esimerkiksi perusopetuksen järjestäjälle oppilasta kohden määräytyvän yksikköhinnan perusteella laskettavaa esiopetuksen yksikköhintaa, ammatillisen koulutuksen keskimääräisen yksikköhinnan perusteella laskettavaa oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen peruskoulutuksen yksikköhintaa sekä kaikissa koulutusmuodoissa majoitusedun saavien opiskelijoiden osalta tehtävää yksikköhinnan korotusta.

Näistä myönteisistä toimenpiteistä huolimatta valiokunta hallintovaliokunnan sivistysvaliokunnalle antaman lausunnon tavoin on huolissaan kuntien tulevasta talouskehityksestä. Hallintovaliokunta on lausunnossaan tarkastellut kuntatalouden tilannetta yleisesti. Sivistysvaliokunta painottaa erityisesti sitä, että valtion vuoden 2002 talousarvioesityksessä ja siihen liittyvissä kuntataloutta koskevissa ehdotuksissa on tiedostettu kuntien talousvaikeudet ja hallitus ehdottaa toimenpiteitä kuntatalouden vakauttamiseksi. Valtion toimenpiteiden arvioidaan vahvistavan kuntien rahoitusasemaa ensi vuonna noin 249 miljoonaa euroa eli 1,48 miljardia markkaa. Kuntataloutta koskevien säännösmuutosten kokonaisvaikutukset ovat myönteisiä muissa kuntaryhmissä paitsi yli 100 000 asukkaan kunnissa. Valiokunta korostaa myös sitä, että asukasta kohden laskettavat myönteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti alle 20 000 asukkaan kuntiin ja kuntaryhmiin, joissa myös talouskehitys on ollut heikointa viime vuosina.

Valiokunta painottaa sitä, että indeksitarkistuksen suuruudella on suoraan vaikutus koulutus- ja kulttuuripalvelujen järjestämiseen erityisesti heikossa taloudellisessa asemassa olevissa kunnissa. Sen vuoksi onkin valitettavaa, että ensi vuoden talousarvioesityksen mukaan indeksitarkistuksena yksikköhintoja laskettaessa otetaan huomioon ainoastaan puolet kustannustason noususta. Valiokunta pitää välttämättömänä panostaa siihen, että sivistyksellinen tasa-arvo voi toteutua mahdollisimman hyvin kunnan koosta ja esimerkiksi sijainnista riippumatta. Myös sivistysvaliokunta kiirehtii valtionosuusjärjestelmän uudistamista, kuten hallintovaliokunnan esityksessäkin on tuotu esille.

Valiokunta keskusteli myös siitä, että edes kuntapäättäjät, kansalaisista puhumattakaan, eivät aina tiedä, mihin tarkoitukseen ja kuinka paljon valtionosuuksia tulee. Sen vuoksi valiokunta mietinnössään korostaa erityisesti valtionosuusjärjestelmän läpinäkyvyyttä ja kansalaisten mahdollisuutta seurata rahoituksen kehitystä myös kuntatasolla. Tässä yhteydessä myös seutukuntayhteistyön tehostamista koskevat ratkaisut ovat koulutus- ja kulttuuripalvelujen kannalta keskeisiä. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että valtion ja kuntien välinen kustannustenjako selvitetään järjestettäessä valtakunnallisia tarpeita varten erityisryhmien koulutusta.

Sivistysvaliokunta viittaa tässäkin yhteydessä aikaisempiin kannanottoihinsa opetustoimen investointien rahoituksesta. Valiokunta katsoo, että koulurakentamisessa ongelmana on ennen kaikkea rakentamiseen varattujen määrärahojen riittämättömyys. Peruskorjausmäärärahojen tarve kasvaa yleisesti ottaen koko maassa koulurakennuskannan vanhetessa ja erityisesti homeongelman vuoksi. Kasvukeskuksilla puolestaan on suuri rakentamistarve pystyäkseen turvaamaan välttämättömät peruspalvelut nopeasti kasvavan väestön tarpeita varten.

Opetusministeriössä on valmisteltu myös opetustoimen investointien valtiontukijärjestelmän muutosta. Sivistysvaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan suhtautunut hyvin varauksellisesti suunniteltuihin muutoksiin. Valiokunta korostaa edelleenkin sitä, että perustamishankkeisiin maksettavien valtionosuuksien siirtäminen kokonaisuudessaan käyttökustannusten yksikköhintoihin aiheuttaisi sen, että pienten kuntien ja yleensä pienten yksiköiden investoinnit olisivat käytännössä mahdottomia toteuttaa. Sivistysvaliokunta pitääkin välttämättömänä, että järjestelmässä säilyy myös vastaisuudessa hankekohtainen valtionosuus, kuten hallintovaliokuntakin omassa mietinnössään on ottanut kannakseen. Opetustoimen investointien rahoituksen tulee ottaa huomioon todelliset investointitarpeet niin, että sivistykselliset peruspalvelut voidaan asianmukaisesti järjestää.

Herra puhemies! Mietintöön sisältyy vastalause, jonka mukaan on välttämätöntä, että eduskunnan käsittelyssä olevaan valtion ensi vuoden talousarvioon valtionosuuksien indeksitarkistukset tehdään täysimääräisinä ja kuntien harkinnanvaraiset rahoitusavustukset nostetaan 70,64 miljoonaan euroon ja että aiemmin tehdyt asukaslukupohjaiset valtionosuusleikkaukset poistetaan.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa herra puhemies! Olimme tuolla jo miettimässä seuraavia operaatioita, kun kuulin ed. Drombergin iloisen äänen ja sitten vasta havahduin huomaamaan, että nämä muutokset esitelläänkin ilmeisesti peräkanaa, joten riensin vielä tänne.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttaminen on tänään illalla myöskin siis esillä, hallituksen esitys n:o 152. Sosiaali- ja terveysvaliokunta hankki tähän ehdotukseen sekä hallintovaliokunnan lausunnon että perustuslakivaliokunnan lausunnon. Tuolla lausuntokierroksella tehdyt huomautukset on otettu huomioon, elikkä kysymys on erityisesti asetuksenantovaltuutuksen liian suuri laajuus hallituksen esityksessä, josta syystä 45 c § poistettiin. Asiallisesti oli kysymys kustannusjakoa koskevasta valtuutuksesta. Se on tietysti erittäin iso asia, josta syystä sitä nyt ei tähän yhteyteen jätetty.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuolto, niin kai voidaan sanoa, on kärsinyt eniten näistä valtionosuusleikkauksista ja sen tervehtyminen, valtionosuuksien palauttaminen tälle sektorille, on ollut myöskin kaikkein hitainta. Ennen kuin valtionosuuksia lähdettiin leikkaamaan, sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuustaso oli 41 prosenttia. Ennen tätä hallituksen esitystä se oli pudonnut 24,2 prosenttiin, joten tätä ohjauspuhevaltaa, josta täällä salissa on oltu usein kiinnostuneita, valtio ja eduskuntakin ovat yrittäneet käyttää tämmöisellä vajaalla 25 maksuosuusprosentilla.

Haluan tätä nyt korostaa, koska mielestäni näillä asioilla on nyt ja tulevaisuudessa kyllä toisiinsa yhteys, eli kyllä puhevaltaan vaikuttaa myöskin raha: jos maksaa, niin saa paremmin puhevaltaa, joten kun nyt täällä on laajasti ollut se tahto vallalla, että sosiaali- ja terveydenhuollossa, palaamatta mihinkään normihurjasteluun, kuitenkin olisi tarvetta nykyistä tiukempaan tai selvempään ohjaukseen, mielestäni se selvästi pitää sisällään ajatuksen, että valtionosuustasoa jo pelkästään tästä syystä pitää lisätä ja palauttaa kohti vanhaa tilannetta.

Näin on myös ajatellut sosiaali- ja terveysvaliokunta, joka pitää tietysti erittäin myönteisenä hallituksen esitystä siitä, että nyt valtionosuusprosenteissa päästään meidän alallamme laman jälkeiseen, vähän parempaan aikaan, mutta kovin vaatimattomat ovat, niin kuin sanottu, tässä vaiheessa vielä nämä valtionosuuskorotukset. Siinähän myös siirrettiin rahaa Etelä-Suomen muutamilta kunnilta maan muille kunnille. Noin miljardista lisämarkasta valtionosuuksissa sosiaali- ja terveydenhuoltoon on kaiken kaikkiaan kysymys, mutta osa on siis uudelleenjärjestelyrahaa ja vain toinen puoli on niin sanotusti uutta rahaa. Mutta kuitenkin, hyvä niin.

Me todellakin toivomme, että tämä kehitys voisi nyt jatkua. On kokonaan eri keskustelu, miten voidaan tehokkaammin toteuttaa palvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa, enkä halua nyt mennä puheenvuorossani siihen yksityiskohtaan, tai ei se ole mikään yksityiskohta oikeastaan, vaan tärkeä aihe.

Olemme myös suruissamme siitä, että hallituksen esitys ei anna täysimääräisiä indeksikorotuksia. Näin ollen osa valtionosuusprosentin korotuksesta tulee syödyksi tähän tarpeeseen. Varmasti monissa kunnissa, kun laskelmia tehdään, tuo on se kaikkein kiinnostavin laskutoimitus, mikä siellä tehdään: Mikä olisi ollut indeksien vaatima korotus, ja mikä oli valtionosuuksien korotus?

Arvoisa puhemies! Me olemme mietinnössämme kiinnittäneet huomiota siihen, että valtionosuuksien laskentaperusteet sosiaali- ja terveydenhuollossa vaatisivat myöskin remonttia. Muuttoliikkeen parempi huomioiminen ja sairastavuuskertoimen huomioiminen erityisesti vanhusvoittoisissa kunnissa olisi tärkeää. Myöskin meidän valiokunnassamme alleviivataan, että perustamiskustannusten valtionosuus tulisi säilyttää. Nythän on muuten tässä asiassa käynyt niin, ja siitä on aika vähän puhuttu tässä salissa, että samalla kun perustamiskustannusten valtionosuuksia on leikattu huonojen vuosien jälkeenkin, siis aivan viime vuosina, tätä vähennettyä osuutta ei ole siirretty käyttökustannusten valtionosuuteen, vaan se on todella kokonaan hävinnyt, kuin tuhka tuuleen se on hävinnyt, joten tämä kysymys vaatii nyt aikaisempaa enemmän huomiota.

Sitten, arvoisa puhemies, me olemme ponnen muotoon halunneet pukea problematiikan, joka seuraa siitä, että Keltaisessa kirjassa valtionosuusprosenttien lisäyksiä perustellaan esimerkiksi lasten ja nuorten sosiaali- ja terveydenhuollon ja yleensä hyvinvoinnin edistämisellä, vanhushuoltoon tehtävillä lisäyksillä sekä omaishoidon kohennuksilla. Kun me tiedämme, että nämä eivät ole kuitenkaan korvamerkittyjä rahoja, meitä tietysti jäi kiusaamaan se, miten me voimme eduskunnan puolelta pitää silmällä tätä asiaa, että rahat myöskin tulevat sosiaali- ja terveydenhuollon hyväksi ja erityisesti mainittuihin tarpeisiin.

Me olemme tehneet seurantaponnen, ja tietysti ponnen sisältö nyt turvaa ainakin sen, että eduskunnan on saatava tietää, miten operaatio kohdistui, voidaksemme jälkikäteen arvioida, tarvitaanko ja minkälaisia vahvempia ohjauskeinoja. Ohjauskeinoista voisi tietysti sanoa, että laatusuosituksiin on menty ja niistä ovat jo mielenterveyspotilaiden ja vanhushuollon laatusuositukset ilmestyneetkin. Tätä linjaa on tarkoitus jatkaa esimerkiksi kouluterveydenhuollon puolella etc. Tämä on hyvä yritys tietysti omalta osaltaan ikään kuin tukea sitä, että määrärahat kohdistuisivat näille alueille laatua parantamaan.

Olen kyllä vähän inhorealistinen tässä kysymyksessä sillä tavalla, että toisaalta myös pelkään, että on eräänlaista tietoista itsepetosta: Laitetaan rasti ruutuun, että olemme nyt välittäneet tästä asiasta ja muut hoitakoon, että näin myös tapahtuu. Nimittäin tilanne on se, että laatusuosituksissa, alleviivaan sanaa suositus, ei oikeastaan näy mitään numeroita, vaan ne ovat vähän kuin Raamattua lukisi: Hyviä prinsiippejä sisällään pitäviä, eikä kukaan, joka lukee tekstiä, halua toisin tehdä, noin mielessään kun sitä lukee. Tuntuu itseä kohottavalta lukea sellaista tekstiä; näinhän asiat hoidetaan. Todellisuus on kuitenkin usein toisenlainen, koska aina valintojen edessä rahastakin on kysymys.

Arvoisa puhemies! Olemme muuttaneet hallituksen esitystä siltä osin, mikä koskee Niuvanniemen lasten ja nuorten osaston perustamista, koska saamiemme tietojen mukaan hanke ei etene aikataulussaan. Poistamisella haluamme turvata sen, että rahat tulevat sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksina jaetuiksi kunnille muihin edellä mainittuihin, jo olemassa oleviin toimintoihin.

Sen sijaan täällä on sisällä kummajainen, että sosiaaliosaamiskeskusten toiminta tullaan rahoittamaan närheämällä sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuspotista ensin päältä pois niiden tarvitsemat valtionosuudet. Tämä on vähän kurja tapa hoitaa tätä juttua, koska tässä nimenomaisessa asiassakin tulee tapahtumaan niin, että kaikki kunnat hiukan kärsivät valtionosuusmenetyksinä kuitenkaan hyötymättä sosiaaliosaamiskeskustoiminnasta, jota tällä rahalla rahoitetaan. Se on sitten eri messunsa. Meillä on oma hallituksen esitys ollut sosiaaliosaamiskeskusten valtionosuuspuolestakin, ja se on hirveän monimutkainen ja byrokraattinen systeemi, millä niitä pieniä rahoja edelleen jaetaan, mutta en puutu siihenkään nyt enemmälti.

Arvoisa puhemies! Päätän esittelyni toteamalla vain, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön liittyy vastalause. Vastalauseen sisältö koskee juuri sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltionosuudesta otetaan tämmöinen nurkka muihin tarpeisiin, tosin kyllä alaa laajemmasti ajateltuna palveleviin tarpeisiin.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kuntien valtionosuuslain ja arvonlisäverolain muutosten hyväksyminen on raskas isku helsinkiläisille. Helsingissä asuu 555 474 asukasta. Se on 10 prosenttia Suomen väestöstä. Näiden lakien hyväksyminen merkitsee helsinkiläisille 1,4 miljardin markan siirtymistä muille kunnille. Vuonna 2003 siirtymä on 2 miljardia markkaa, 4:n veroprosentin tuotto.

Tässä yhteydessä joku saattaa kysyä, miksi Helsinki sitten pitää omaa kunnallisveroaan 16,5 prosentissa. Vastaisin siihen, että muun muassa siitä syystä Helsingin kunnallisveron korottaminen on ongelmallista, että Helsingissä asumisen kustannukset nimenomaan vuokra-asunnoissa ovat 5 prosenttia korkeammat kuin keskimäärin maassa. Kyllä kunnallisveron korotusta valtionosuusleikkausten takia joudutaan harkitsemaan vakavasti, mutta tiedämme, että eniten tästä kärsivät ne ihmiset, jotka asuvat kalliisti vuokra-asunnoissa ja ovat pienituloisia.

Näiden lakiesitysten taustalla on pyrkimys kuntien talouden vakauttamiseen ja valtio—kunta-suhteiden saamiseen linnarauhatasolle. Mielestäni se on hyvä ja yhteisesti hyväksyttävä perusta, johon myös hallintovaliokunta omassa mietinnössään kiinnitti huomiota. Se todettiin myös näiden muiden käsittelyssä olevien lakien esittelypuheenvuoroissa. Tämän salin tilanne osoittaa sen, että menetys koskee Helsinkiä, Pääkaupunkiseutua, kun taas muualla maassa ollaan kohtalaisen tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

Olen hallintovaliokunnassa ainoana Pääkaupunkiseudun edustajana, ja vaikka arvostan suuresti hallintovaliokunnan jäsenten ja puheenjohtajan hyvää työskentelytapaa ja ilmapiiriä, niin tämän asian käsittelyyn olen ollut todella pettynyt. Koin, että Helsingin ja Pääkaupunkiseudun ongelmien esille tuominen ei olisi ollut muilta kunnilta pois, vaikka ne olisi valiokunnan mietinnön perusteluissa ja mahdollisesti lausumassa todettu.

On nimittäin niin, että myytti Helsingin varallisuudesta, jatkuvasta talouden kasvusta ja helsinkiläisten hyvinvoinnista on syytä purkaa. Viimeiset tiedot Helsingin talouden kehityksestä kertovat sen, että olemme joutuneet pysyvälle lasku-uralle. Helsingin talous on ollut ehkä yksipuolisesti painottunut siten, että elinkeinorakenne tekee kaupunkimme talouden haavoittuvaiseksi. Kerron hiukan Helsingin taustaa viime vuosikymmeneltä.

Helsingissä 90-luvun lama alkoi näkyä lokakuussa 92, kun rakennusalan työttömyys nousi korkeisiin lukuihin ja toimeentulotukiasiakkaiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Noista vuosista alkaen Helsinki käyttää noin 500 miljoonaa markkaa toimeentulotukeen. Tämä sama summa on myös tällä hetkellä toimeentulotukibudjeteissa. Helsingin väkiluku kasvoi 60 000 henkilöllä kymmenen vuoden aikana. Tästä väkimäärän lisäyksestä kotimaan sisäistä muuttoa oli noin kolmannes. Merkittävää on, että lamavuosina Helsingin kansainvälistyminen tapahtui hyvin nopeasti. Tällä hetkellä Helsingissä asuu 151:tä eri kansallisuutta ja kouluissa opetuskielenä on 52 eri kieltä.

Helsinki kävi erittäin syvällä työttömyydessä. Enimmillään Helsingissä oli 55 000 ihmistä työttöminä. Vaikka olemme kokeneet, kuten koko Suomi, nousu- ja kasvukauden vuodet, niin, arvoisa puhemies, haluan korostaa sitä, että tällä hetkellä Helsingissä työttömyyden lasku on pysähtynyt. Lokakuun tilastot kertovat, että Helsingin työttömyys on yli 24 000 ihmistä ja yli 8 000 ihmistä on edelleen pitkäaikaistyöttöminä.

Lamavuosien, raskaan työttömyyden ja voimakkaan väestömuuton jäljiltä on myös kaupunkimme sisään jäänyt ongelmia, jotka korostuvat eri asuinalueiden välillä. Tänään oli mielenkiintoista lukea lähiötutkija Kortteisen analyysia ja kiitoksia siitä, että Pääkaupunkiseutu on pysynyt eheänä eikä slummiutuneita alueita ole muodostunut. Tässä yhteydessä sanoisin, että valtiovaltaa ei kyllä käy kiittäminen. Lamavuosina ja niiden jälkeen Helsinki ja Pääkaupunkiseudun kunnat ovat lähes omin voimin joutuneet ilman minkäänlaisia valtion tukia pitämään huolen siitä, että pitkäaikaistyöttömät pääsevät elämänuralle ja että kaupungin eri osien välille ei synny liian suuria eroja. Tämä on merkinnyt sitä, että Helsinki on jo kymmenen vuoden ajan itse panostanut yli 200 miljoonaa työttömyyden hoitamiseen ja panostanut yhdessä tietenkin valtion tukijärjestelmien kanssa omana osuutenaan.

Helsingin asunto-ongelmat ovat erittäin vakavat. Voi sanoa, että 70-luvun jälkeen tuhannet ihmiset asuvat jo ilman osoitetta Helsingissä. Tämä tarkoittaa sitä, että asuntojen hinnat alkavat olla tavallisten helsinkiläisten ulottumattomissa. Monta kertaa ehkä ajatellaan muualla maassa, että Helsinki voisi välttyä muuttokehitykseltä ja itse vaikuttaa väestömuutoksiin ja väestön muuttamiseen Pääkaupunkiseudulle sillä, että emme rakentaisi asuntoja emmekä houkuttelisi ihmisiä lähtemään kotiseuduiltaan eri puolilta maata tänne. Toki Helsinki tarvitsee asuntoja niille perheille, jotka hajoavat, yhden asunnon sijasta tarvitaan kaksi asuntoa. Helsinkiläiset ja Pääkaupunkiseudun ihmiset haluavat, että omat lapset ja lapsenlapset voivat asua täällä.

Tänään huomasin, että Vuosaaren satamakeskustelu kiihdytti tämän salin aivan silmin nähden. Ajattelin itse, että tunteet nousevat pintaan, ja toisaalta pitäisi löytää sellaisia rakennusaineita, joilla voisimme ymmärtää erilaisten kuntien asemaa ja nähdä aluepolitiikkaa ihmisten kannalta. Itse huomasin hiiltyväni erityisen voimakkaasti, kun kuulin pääministerin ansiokkaan puheenvuoron jälkeen kriittisiä kommentteja Vuosaaren satamasta, ja vaikka olen aika rauhallinen tyyppi yleensä, niin silloin kun läksin salista, mennessäni haukuin edustajat Kuisman ja Seppälän, jotka olivat siellä takapenkillä puhuneet niin, että korviini kantautui Vuosaaren satamaa vastustavia puheenvuoroja. Näin herkästi ja tunteellisesti helposti kotiseutujemme asioissa me reagoimme.

Haluan vielä kertoa sen, että harkitsin vakavasti eriävän mielipiteen jättämistä hallintovaliokunnan lausuntoon. Mutta koin, että se ei olisi johtanut tässä salissa voittoon, sillä ei olisi lakiesityksiä muutettu, se olisi jäänyt demonstraation tasolle. Niinpä olenkin vakavasti sitä mieltä, että on syytä löytää rakentavia tapoja, joilla hallitus ja eduskunta voisivat edistää maan tasapuolista kehittymistä. Siinä missä helsinkiläiset ymmärtävät maaseudun huolet, me toivomme, että eduskunnassa ymmärtäisimme myös kaupunkien asukkaiden elämää ja kaupunkipolitiikkaa.

On helppo ajatella, miltä tuntuu asua maalaiskunnassa, jossa harvat mökit tyhjenevät ja vanhukset muuttavat kylään, jonka raitin varrella on osuuskauppa, toinen kilpaileva kauppa, pankki ja sen jälkeen vanhusten rivitaloasunnot alakuloisine ikkunoineen ja pihapiireineen, ja harvasta mökistä savu tupruaa. Ed. Nousiainen erään keskustelun yhteydessä kysyi, onko tässä mitään mieltä, että Suomi pitää rakentaa kahteen kertaan. 4 000 aravalainoitettua asuntoa on muualla maassa tyhjillään ja täällä Pääkaupunkiseudulla vallitsee asuntopula. Koulut jäävät tyhjilleen eri puolilla Suomea, ja täällä Vantaalla, Helsingissä, muuttokunnissa, sitten hyvin kiivaasti ja kalliilla hinnalla rakennetaan kouluja. En usko, että tämä on kenenkään suomalaisen mielestä hyvä tilanne.

Arvoisa puhemies! Puheenvuorollani haluan vedota rakentaviin toimiin suomalaisten kaupungeissa ja maaseudulla asuvien ihmisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta ja todella olen tämän puheenvuoron käyttäessäni halunnut myös viestittää sen, että helsinkiläiset ihmiset ymmärtävät muun maan huolet, mutta eivät hyväksy sitä, että ilman ennakkovaroitusta 3 veroprosentin verran ensi vuonna ja seuraavana vuonna meiltä viedään veromarkkoja tilanteessa, jossa kaupungin talous on todella huolestuttavassa alamäessä.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen hyvin pitkälti valmis yhtymään niihin käsityksiin, mitä ed. Hiltunen toi täällä esille, ja sitä varten me kyllä keskustelimme esimerkiksi omassa sivistysvaliokunnassamme juuri näistä Pääkaupunkiseudun ongelmista myöskin. Tarvitaan kasvukeskusten parempaa huomioon ottamista silloin, kun valtionosuuksia uudistetaan. Haluan vaan omasta kunnastani sanoa, että meillä on myös ensi vuoden talousarviossa 400 miljoonan lainanottovelvoite, voi sanoa, koska emme missään tapauksessa pysty selviytymään niistä kasvun ongelmista, jotka tälle seudulle ovat tulossa. Sitä paitsi meilläkin kouluissa opetetaan 31:tä kieltä. Mielestäni tällaisiin erityisiin tarkoituksiin täytyisi olla erikseen osoitettu valtionosuus meidän maahanmuuttajiemme palvelujen parantamiseksi.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rakel Hiltusen vetoomukseen rakentavista toimenpiteistä, jotka ovat meidän kaikkien vastuulla, sellainen kommentti, että on oleellinen ero tilanteessa Helsingin ja monen muun maamme osan välillä siinä, että teillä täällä Helsingissä on sentään toivoa, ja toivo luo aina mahdollisuuksia, mutta monella muulla paikkakunnalla näin ei valitettavasti ole.

Herra puhemies! Kuntajakolain käsittelyyn liittyneestä kunnallistaloutta arvioivasta eilisestä keskustelusta huolimatta muutama arvio minunkin puoleltani lähinnä sosiaali- ja terveysministeriön alalta. Yhtenäisen näkemyksen löytäminen kunnallistalouden tilasta, saatikka sitten toimenpiteiden aikaansaamisesta, näyttää olevan erinomaisen vaikeaa. Tärkeää olisi, että voitaisiin toimia, ennen kuin on liian myöhäistä. Vanhaa sanontaa lainatakseni: Jos tämän, niin vielä tuon. Jos tuon, niin vielä tämän. Jos tämän, niin vielä tuon jne. Selkä on jo joissakin kunnissa katkennut. Tällä tarkoitan esimerkiksi niitä päätöksiä, joita joissakin pohjoisen kunnissa on tehty ministeriölle selvitysmiehen asettamiseksi kunnan taloudellisen tilan selvittämiseksi ja toimenpiteisiin pääsemiseksi. Tällä tarkoitan niitä kuntia, joilla tosiaankaan ei ole edes toivoa tasapainottaa taloutensa siten, kuin me täällä eduskunnassa lainsäädäntöä tehdessämme olemme päättäneet.

Terveelle pohjalle pääseminen edellyttää valtion ja kuntien välistä yksituumaisuutta ja tervettä neuvottelukykyä nykytilanteen ratkaisemiseksi. Ettei totuus tässäkään yhteydessä unohtuisi, viime kädessähän kysymys on kuntalaisille järjestettävistä peruspalveluista, joitten järjestämisestä kunta on vastuussa ja joitten toteuttamismahdollisuudet ovat valitettavan usein ja yhä useammin vaakalaudalla.

Kuntien valtionosuuslainsäädännön keskeisimpiä tavoitteita on kuntien ja valtion välisen kustannustenjaon ja vastuiden jakaminen. Keskeinen tavoite on ollut myös se, että kuntien välistä, talouden perustoista johtuvaa eriarvoisuutta tasataan. Menneen vuosikymmenen aikana valtio on merkittäviltä osiltaan vetäytynyt omasta vastuustaan toisaalta valtionosuuksien leikkauksien kautta ja toisaalta lisäämällä palveluvelvoitetta kuitenkaan niihin lisää resursseja kohdentamatta. Tämä toimintatapa ei ole ollut oikein. Leikkaukset ovat kohdentuneet kaikkein raskaimmin niihin kuntiin, jotka ovat suhteellisesti eniten saaneet valtionosuutta menoihinsa.

Myöskään hallituksen lupaukset siitä, että ansiotulovähennysten muutokset kompensoitaisiin, eivät ole toteutuneet ja ovat osaltaan olleet heikentämässä kuntien tulopohjaa. Ylisuurten valtionosuusleikkausten vuoksi kuntien välinen eriarvoisuus on lisääntynyt ja kuntien mahdollisuudet suorittaa perustehtäväänsä ovat siis oleellisesti vaikeutuneet. Harkinnanvaraisten avustusten hakijoiden suuri määrä kertoo perustellusti tämän ongelman edelleen vaikeutumisesta. Palveluiden saatavuudessa ja laadussa on aikaisempaa enemmän vaihteluja, mikä saattaa maamme eri osissa asuvat ihmiset hyvinkin eriarvoiseen asemaan.

Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta muuttaa valtion ja kuntien kustannustenjakoa tämänhetkistä tilannetta myönteisempään suuntaan. Se on myönnettävä. Tätä kautta kuntien tulopohjaa siis jonkin verran vahvistetaan. Kunnallistaloutta kokonaisuudessaan tarkasteltaessa muutokset eivät kuitenkaan vastaa ainakaan minun käsitykseni mukaan sitä tilannearviota, joka meidän pitäisi pystyä tekemään, kun yhä useampi kunta painii alijäämäisten talouksiensa kanssa, semminkin kun valtionosuuksiakin keskeisempi tulonmuodostaja kunnille ovat verotulot eikä niiden kehitys tällä hetkellä näytä kovinkaan myönteiseltä ja on joka tapauksessa epävarmemmalla pohjalla. Sekin olisi pitänyt pystyä huomioimaan tämän syksyn eduskuntakäsittelyssä, että budjetin valmisteluajasta lähtien tilanne on ollut synkentymään päin. Me olisimme voineet toimia, jos olisi halukkuutta ollut.

Kuntien taloudellista vastuuta kasvatetaan tulevanakin vuonna lisäämällä velvoitteita niihin kuitenkaan vastaavasti valtiovallan panostusta riittävästi lisäämättä ja tosiasiallisia parannuksia tekemättä. Lisävelvoitteet yhdessä kustannustason nousun kanssa edellyttäisivät valtionosuuden laskentaperusteiden muuttamista, jota siis nyt ei olla tekemässä. Yhtenä esimerkkinä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuspaineista on jo onneksi takanamme oleva lääkärilakko, josta seuraa satojen miljoonien lisäkustannusrasitus, jota ei voi pitää kovinkaan vähäisenä. Pelkät julistukset eivät riitä, kun rahasta on pula.

Esitykset vähentää kuntien valtionosuuksia nyt käsittelyssämme olevalla tavalla eivät vastaa sitä käsitystä, joka meillä keskustaryhmässä asiasta on ollut. Tällä viittaan muun muassa valiokunnan puheenjohtajan ed. Vehkaojan esittelypuheenvuoroon, jossa hän totesi kummajaiseksi sen, että osaamiskeskuksien perustamisen myötä kuntien valtionosuuksia vähennetään. Toisaalta on arvioitu, että kuntien toimeentulotukimenot tulevat ensi vuonna vähenemään asumistuen enimmäistason korotuksen ja työmarkkinatuen lapsikorotuksen korotuksen kautta, ja tällä perusteella valtionosuuksia ollaan vähentämässä. Näin ei mielestämme saisi olla.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on, voisin sanoa, merkittävän yksituumaisuuden vallitessa useita kertoja kiinnittänyt sosiaali- ja terveysmenojen ja -palvelujen taloudellisiin resursseihin huomiota ja esittänyt huolensa voimavarojen riittävyydestä. Valiokunta kirjaa tälläkin kertaa mietintöönsä sen, että kustannustason nousu olisi tarpeen korvata täysimääräisesti, jotta kansalaisten kannalta tärkeiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saanti tulisi yhdenvertaisesti turvatuksi. Valiokunta toteaa myös, että indeksikorotuksen puolittaminen saattaa merkitä palvelujen saannin vaikeutumista heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevissa kunnissa. Totta joka sana! Toimenpiteet jäävät kuitenkin tämän mietintötekstin tasolle. Tähän kannanottoon mekin voimme hyvin yhtyä. Kuitenkin olemme jättäneet vastalauseen, johon sisältyvä lakiehdotus merkitsee sitä, että kuntien valtionosuuksien kustannustenjaon tarkistus sosiaali- ja terveydenhuollossa tehtäisiin ensi vuonna täysimääräisenä. Tästä asiasta me huomenna äänestämme.

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lopuksi kommentti ed. Vehkaojankin esiin nostamaan asiaan, sosiaali- ja terveydenhuollon investointien valtionosuuksien tämänhetkiseen tilaan.

Kun investointien valtionosuudet ajettiin alas ja tilalle tuli kehittämispainotteinen valtionosuusjärjestelmä, tämä tapahtui parisen vuotta sitten, jo silloin me esitimme huolemme siitä, miten käy sadoille ja taas sadoille eri kunnissa oleville hankkeille, kun ne eivät enää ole vanhan valtionosuusjärjestelmän piirissä. Silloin jäätiin odottamaan sitä, että kehittämishankkeitten valtionosuusjärjestelmä tulee voimaan ja edes sitä kautta pystytään joitakin ongelmia ratkomaan. Tänään ollaan tilanteessa, aivan niin kuin ed. Vehkaoja totesi, että investointien valtionosuudet on ajettu alas kuitenkaan vastaavasti näihin kehittämishankkeisiin lisää varoja kohdentamatta. Tämä ei voi olla oikein. Kunnat odottavat meiltä toimenpiteitä, ja voi kysyä, onko voimassa olevaa kehittämishankkeiden valtionosuuslainsäädäntöä ja tätä lakia noudatettu. Asialle on välttämätöntä tehdä jotakin, ja kunnat odottavat sitä, mitä me täällä teemme.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsittelyssä olevat, kuntatalouteen vaikuttavat lakiesitysten muutokset ovat jatkoa sille keskustelulle, jota eilen kävimme kuntajakolain muutoksen myötä. Täällä on hyvin laajasti ja seikkaperäisesti esitelty kaikki nyt käsittelyssä olevat asiat ja on tullut varsin selkeä kuva siitä, missä kuntataloudessa tällä hetkellä kuljetaan. Oman puheenvuoroni olen pyytänyt kuntien valtionosuuslain muuttamisen johdosta, ja siihen keskustan hallintovaliokunnan ryhmä on jättänyt valiokunnan mietintöön vastalauseen.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja Väistö esitteli valiokunnan mietinnön varsin kattavasti ja seikkaperäisesti, ja mietintö antaa koko lailla selkeän kuvan kuntatalouden tilanteesta. Kuitenkaan kaikki kohdat mietinnössä eivät tyydytä keskustan valiokuntaryhmää, ja siksi muutama sana näistä asioista.

Valiokunta tyytyi vain toteamaan sen, että indeksitarkistukset puolitetaan, ja toisaalta valiokunta vain kiirehtii valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Meidän on syytä muistaa, että vastuu kuntalaisten peruspalvelujen järjestämisestä on kunnilla. Perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden riittävään sosiaaliturvaan ja maksuttomaan perusopetukseen, ja edelleen perustuslaki lähtee siitä, että kun valtiovalta antaa kunnille tehtäviä, sen tulee osoittaa myöskin tosiasialliset resurssit.

Vaikka kuntatalous onkin viime vuosina ollut kohtuullisessa tasapainossa, on maahamme syntynyt suuri joukko kuntia, jotka kamppailevat taloudellisissa vaikeuksissa. Yli 200 kunnalla on kattamattomia alijäämiä taseissaan. Vuonna 2000 lähes 200 kuntaa teki alijäämäisen tilinpäätöksen, yli 100 kuntaa on nyt korottanut veroprosenttia ensi vuodelle ja yli 300 kuntaa haki harkinnanvaraista rahoitusavustusta, joista vain hiukan yli 100 sai. Kaiken kaikkiaan laman seurauksena kuntien peruspalvelusta vastuu on siirtynyt hyvin pitkälle valtiovallan suunnasta kuntien suuntaan.

Laman jäljiltä on edelleenkin valtionosuuksia leikattuna siten, että opetus- ja kulttuuritoimen puolella niitä on noin 3 miljardin markan verran ja sosiaali- ja terveystoimen puolella noin 7 miljardin markan verran. Vaikka nyt käsittelyssä oleva kuntapakettilainsäädäntö kohentaakin kuntien taloudellista tilannetta noin 1,5 miljardilla markalla, siitä huolimatta kuntien eriarvoistumiskehitys näyttää edelleen jatkuvan ja tuo yli 200 kunnan joukko kamppailee edelleen taloudellisissa vaikeuksissa. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi hallitus edelleenkin on tehnyt yhteisöveron jako-osuuksiin ylimääräisen 1,13 prosentin suuruisen leikkauksen ja miksi edelleen opetus- ja kulttuuritoimessa on tuo asukaslukupohjainen valtionosuuksien leikkaus ja indeksitarkistusten puolitus. Sosiaali- ja terveystoimen puolella, vaikka siellä valtionosuudet nousevat 1,1 prosenttia, niin vastaavasti kustannustason muutos ja lisääntyvät tehtävät lisäävät kuntien vastuuta näistä tehtävistä noin 1,5 miljardilla markalla.

Oli myönteistä kuulla se, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on Niuvanniemen sairaalan vaikeasti hoidettavien lasten yksikön poistanut toimenpideluettelosta, ja se vahvistaa kuntien asemaa. Mutta siitä huolimatta rahoitustilanne on sosiaali- ja terveystoimen puolella hyvin epäsuhtainen kuntien ja valtion välillä. Edelleen on käsittämätöntä se, että luvattua ansiotulovähennyksen aiheuttamaa verotulojen menetystä ei ole hyvitetty täysimääräisesti kunnille. Siitä on hyvittämättä vielä 1,65 miljardia markkaa.

Kaikki ne selvitykset, joita valiokunnassa kuntatalouden tilanteesta saatiin, osoittivat, että kuntien talous ensi vuonna on vakaa, mutta vuodesta 2003 alkaen se heikkenee siten, että vuosikate ei riitä kattamaan nettoinvestointeja. Tämän vuoksi keskustan valiokuntaryhmä esittääkin vastalauseessaan, että indeksitarkistukset suoritetaan täysimääräisinä ja että harkinnanvaraisten rahoitusavustusten määrä nostetaan ensi vuonna 420 miljoonaan markkaan. Samoin vastalauseeseen sisältyy lausumaehdotus, jonka mukaisesti edellytämme, että eduskunta hyväksyessään lakimuutoksen edellyttää, että valtionosuusjärjestelmän uusimiseen ryhdytään välittömästi ja että se saatetaan voimaan vuoden 2003 alusta. Tästä tulemme tekemään aikanaan esityksen jatkokäsittelyssä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Todella, tällä hetkellä monet kunnat ovat juuri vaikean tilanteen edessä olleet. Ne ovat olleet päättämässä ensi vuoden talousarviosta. Säästökohteina ovat nimenomaan olleet palvelut, ennen muuta sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulupalvelut. Kuntalaisten näkökulmasta tietysti täysin kestämätön tilanne. Ajatellaan vaikkapa jo esimerkiksi edellisen puheenvuoron käyttäjän mainitsemaa perustuslain 19 §:ää, jossa todetaan: "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu." Tähän liittyvät niin terveydenhoito, terveyskeskukset, terveyskeskuslääkärin, koululääkärin, neuvoloiden palvelut kuin koulutus, peruskoulu, lasten päivähoito jne. Myös vanhusten tilanne on aivan samalla tavalla ollut leikkauskohteena. Kunnat ovat perustelleet tätä sillä, että ne ovat suurimpia menoeriä ja sen takia sieltä on ikään kuin paras tai tehokkain tapa leikata.

Arvoisa puhemies! Myös kuntalain 1 §:n näkökulmasta tämä on kestämätöntä. 1 §:ssä määritellään kunnan tehtävät, jotka voi kiteyttää hyvin lyhyesti: kunnat pyrkivät edistämään asukkaittensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Siis myös tästä näkökulmasta palvelujen heikentäminen on kestämätöntä.

Tässä talossa puhuttiin paljon lasten tilanteesta ja lasten pahoinvoinnista välikysymyskeskustelun yhteydessä. Aivan oikein maamme asiantuntijat, muun muassa lastenpsykiatrit, toteavat, että rahalla ei yksinkertaisesti ja vain asiaa auteta, mutta se on ikään kuin tarpeellista ja välttämätöntä. Asenteet ovat vieläkin tärkeämpiä. Mutta tässä ainakin kunnilla ja kuntapäättäjien enemmistöllä on kyllä väärä asenne. Perustelen tätä, arvoisa puhemies, sillä, että kaikissa kunnissa, kaikissa maamme 448 kunnassa, ei ole välttämätöntä tehdä näitä leikkauksia — tai leikkaus on vähän huono sana, koska siihen saattaa liittyä myös positiivinen varaus — näitä vahingollisia menovähennyksiä.

Joissakin kunnissa ehkä ei löydy muutakaan poisotettavaa, mutta pääosin tämä tehdään selvän valinnan tuloksena. Jätetään monia kunnan toiminnan rönsyjä koskematta. Ei paneuduta ja porauduta talousarvion sisälle, ei kosketa hyvin toimeentulevien golfaukseen, lasketteluun tai johonkin sen tyyppisen etuisuuteen, ei lisätä maksuja sinne, mutta lisätään esimerkiksi terveydenhoitoon.

Tilanne on varsin ongelmallinen myös kansainvälisestä näkökulmasta. Suomen osuus kansainvälisessä vertailussa on varsin heikko, kun ajattelemme, miten paljon bruttokansantuotteesta käytetään sosiaali- ja terveysmenoihin, erityisesti terveyden- ja sairaanhoitoon. Terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi asetetun kansallisen projektin selvitysmies professori Jussi Huttunen totesi viime maanantaina Kotkassa, että Suomi on Euroopan mittakaavassa, Euroopan unionissa, viimeisellä sijalla, kun lasketaan se, miten paljon maamme käyttää ostovoima huomioon ottaen rahaa terveyden- ja sairaanhoitoon. Suomi oli viimeisellä sijalla yhdessä Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan eli Englannin kanssa. Kuitenkin Englanti ja Irlanti ovat päättäneet lisätä oleellisesti bruttokansantuoteosuuttaan, sitä kakun siivua, joka kuuluu sosiaali- ja terveyspuolelle ja nimenomaan terveyden- ja sairaanhoidon osaan. Ruotsi on tehnyt vastaavan päätöksen. Ruotsi on päättänyt vähentää puolustusmenoja ja siirtää niistä osan terveyden- ja sairaanhoidon järjestämiseksi kansalaisille.

Uskon, että professori Jussi Huttunen on sanansa mittainen mies ja tietää, mistä puhuu, kun hän vaatii nimenomaan lisää valtiovallalta panostusta terveyden- ja sairaanhoidon turvaamiseen. Kunnat omalla toiminnallaan ovat heikentäneet sairaanhoitoa, erityisesti erikoissairaanhoitoa, ja se prosessi on menossa eteenpäin. Rehellisyyden nimessä on todettava, että varsin monet kunnat ovat niin huonossa taloudellisessa tilanteessa, että ne tuskin selviytyisivät vaikka tahtoisivatkin nimenomaan erikoissairaanhoidon vaatimuksista. Siis valtion ja kuntien on tehtävä yhteinen sopimus ja yhdessä sopien ja asia hoitaen tehtävä tässä aivan uusi suunnanotto eli yhteistyössä taattava nämä palvelut kansalaisille. Sitä vaatii perustuslaki, sitä vaatii kuntalaki.

Maamme presidentti Tarja Halonen totesi viime tiistaina Pohjola-Nordenin järjestämässä Pohjoismainen hyvinvointi ja kilpailu -seminaarissa, että hän ei usko palvelujen ulkoistamiseen. Helsingin Sanomissa 28. marraskuuta olleen artikkelin mukaan hän totesi vastatessaan ministeri Sasin vaatimukseen kilpailuttamisen lisäämisestä nähneensä ongelmia vanhustenhuollon ja ympäristökysymysten suhteen, kun puhutaan kilpailuttamisesta. Siis presidentti on myös tukemassa palveluja, ja nyt puuttuu valtiovallan liikkeelle lähteminen.

Kun joiltakin suunnilta halutaan tätä ongelmaa ratkaista palveluja ulkoistamalla, kuten viittasin ministeri Sasin käsitykseen, on hyvä todeta Karjaan kaupungin esimerkki, jossa terveyden- ja sairaanhoidon ulkoistaminen johti kaupungin talouden ongelmien lisäämiseen.

Arvoisa puhemies! Jussi Huttunen siis vaati lisää rahaa, ei vain rahaa vaan myös uusia asenteita tässä asiassa. Terveyden- ja sairaanhoito ei voi olla säästökohde, ja nimenomaan näiden hallitusten esitysten käsittelyn yhteydessä on todettava, että ne eivät ratkaise kuntien taloudellisia ongelmia.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun käsittelemme hallituksen esitystä laiksi kuntien valtionosuuslain muuttamisesta, on todettava, että tässä on toki jälleen kerran hallituksen esitys, joka on hyvin oikean suuntainen, mutta ei valitettavasti sinällään riittävä. On kuitenkin hyvä, että suunta on oikea, siitä on hyvä tehdä parannuksia ja korjata ja täydentää. Toivottavasti nämä voitaisiin kuitenkin tehdä melko nopeasti, sillä kunnissa, joilla on vastuu ihmisten perustarpeitten täyttämisestä, peruspalvelujen tuottamisesta, tilanne on kipeä. Aika alkaa käydä vähiin. Esimerkiksi oma kotipaikkakuntani Keuruu joutui korottamaan veroprosentin 19,0:aan. Onneksi meillä oli kuntapäättäjillä niin paljon yhteissopua, että päätös voitiin tehdä ilman äänestystä. Samoin jo kaupunginhallitusvaiheessa valmistelu voitiin tehdä myös yhteistä vastuuta kantaen vaikeassa tilanteessa täysin yksimielisesti.

Valtio on ajanut kuntataloudet ahtaalle. On todettu ja sanottu, että kuntien itsehallintoa on lisätty, mutta mitä itsehallinnon lisääminen on, kun rahaa puuttuu? Kun rahaa puuttuu, on hyvin vaikea itsenäisyyttäkään hyödyntää ja täyttää. Monta kertaa on tuotu ratkaisuna se, että kuntia pitäisi yhdistää. Se saattaa olla silloin ratkaisu, jos tämä voi tapahtua rakentavassa ja hyvässä yhteisymmärryksessä, jossa molemmat osapuolet näin tahtovat ja sillä on selvät maantieteelliset näkökohdat, mutta kovinkaan paljon köyhyyden yhdistäminen ei varakkuutta lisää.

Näillä kannustinrahoilla, niin sanotuilla porkkanarahoilla, joilla kuntaliitoksia tehdään, voidaan ehkä ensi näkemältä saadakin jotain hyvää, mutta helposti käy niin, että keskusyksikköä autetaan alkuun. Miten käy pitemmässä tähtäimessä, onko kehitys taattu edistykselliseksi vuosikymmeniksi, sitä ei valitettavasti kukaan voi ennustaa.

Pidän hyvin välttämättömänä, että kuntien saamat valtionosuudet saavat täyden indeksitarkistuksen. Menneitten vuosien osalta koetut menetykset tulisi korjata. Kuntien valtionosuudethan ovat näin raskaasti puolittuneet keskimäärin siitä, mitä ne olivat kymmenkunta vuotta sitten. Siksi valtionosuuksissa olisi myöskin menneitten menetysten korjaamista, jos vielä päästäisiin siihen, että indeksikorotukset olisivat täysimääräisiä.

Huoli kuntien talouskehityksestä askarruttaa kuntapäättäjiä, ja toivon mukaan se koetaan todeksi myöskin eduskunnassa. On hyvä, että monet kansanedustajista ovat tavalla taikka toisella kiinteästi vastuunkantajina myös kotipaikkakunnillaan. Silloin tästä tilanteesta on tietoa.

Edustaja Helsingistä toi esille epäkohtia, joita hän näkee pääkaupungin osalta. On varmaankin niin, ettei pääkaupunki sinällänsä ole syyllinen siihen, että ihmiset muuttavat Pääkaupunkiseudulle. Tälle on muut syynsä. Meidän tulisi maan yleisessä politiikassa onnistua niin, että ketään ei taloudellisesti pakotettaisi muuttamaan. Eihän meillä mitään laillista pakkoa muuttaa ole, mutta käytännön elämän tilanteet näitä asettavat. Meidän pitäisi pitää huoli maakuntien Suomesta maakuntien reunoja myöten, jotka ovat solmukohtia maakuntien välissä, jotta meillä olisi elinvoimainen Suomi kaikkialla.

Valtionosuuksien laskentaperusteet ovat yksi asia, jossa tämä 90 prosentin keskimääräinen tasausprosentti mielestäni olisi aihetta saada nousemaan. Tämä on tietysti suuri kysymys, mutta näkisin, että tästä 90 prosentista tulisi päästä ylöspäin. Vasta tällä tavalla voitaisiin saada peruskorjausta valtionosuuksiin. Kuntien olosuhteet ja lähtökohdat ovat toki erilaiset, mutta tällä hetkellä noin parissasadassa kunnassa tilanne on hyvin vaikea.

Täällä edellinen puhuja ansiokkaasti, kuten eräät muutkin, puhui sairaanhoidosta, sosiaalitoimen sektorista tähän liittyen. Erikoissairaanhoitohan maksaa kunnille tänä aikana varsin paljon. Muun muassa kotikunnassani Keuruun kaupungissa tehtiin laskelma, miksi sen hinta on noussut, vaikka suoritteiden määrä ei ole noussut. Tätä kysymystä sietäisi selvittää, ja tämä suuntaus on kaikkialla maassa. Lähtisin ihan siitä, pitäisikö sairaanhoitopiirit, jotka ovat kuntayhtymiä, saattaa rahoituksessa nykyistä enemmän valtion rahoituksen varaan siten, että suoraan valtiolta ilman kunnan kautta kiertämistä osoitettaisiin hyvinkin merkittävät perusrahoitukset, joihin sitten kunnallisilla päättäjillä olisi mahdollisuus vaikuttaa osaltaan sieltä tulevalla lisärahoituksella. Ainakin heittäisin tämän harkittavaksi. En kokisi, että tästä kunnallinen itsehallinto millään tavalla kärsisi, vaan saattaisi olla, että tulisi selkeämpi kokonaissuunnittelu Suomessa erikoissairaanhoidon järkevään järjestämiseen ja samalla myöskin tietyllä tavalla ehkä lähekkäin ja sopivalla välimatkalla olevien sairaanhoitopiirien erikoistumiseen.

En tiedä, onko tässä ajatuksessa kehittelykelpoista, mutta joka tapauksessa kunnat ovat hädissään siitä, kun erikoissairaanhoidon menoon suunnitellut budjetit eivät seuraa indeksin kehitystä eivätkä hoidettujen päivämäärien tai hoitosuoritteiden määrää, vaan kustannukset karkaavat ja kustannuspaineita on paljon. Täällä viitattiin lääkärilakon aiheuttamiin kustannuspaineisiin, ja aivan oikeutetusti hoito- ja hoivatyötä tekevät henkilöt, joita on paljon, odottaisivat sitä, että työstä maksettaisiin nykyistä parempi palkka. Tuo on aivan oikeutettu odotus, mutta työnantajalla näillä näkymin valitettavasti siihen ei ole varaa.

Täällä viitattiin myöskin koulusektoriin. Siinä on myös kysymys asiasta, jossa investoidaan tulevaisuuteen, silloin kun investoidaan lapsiin. En niinkään tarkoita seiniin investoimista, vaikka on näitä homekouluja. Toki niihin on kiinnitettävä myös huomiota, mutta meidän on pidettävä huoli siitä, että koulu on hyvinvoiva, että se on turvallinen oppimisympäristö lapsille ja nuorille ja myös hyvä työympäristö opettajille ja henkilökunnalle. Se että on jouduttu leikkaamaan menoja, on tuonut monta kertaa tuskaa, suuria opetusryhmiä ja ongelmia koulutyöhön.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä kaikkiaan tulisi pitää huoli siitä, että kuntasektorilla olisi riittävät voimavarat niiden vastuullisten, ihmistä lähellä olevien perustehtävien hoitamiseen, jotka yhteiskunnassa kunnille on uskottu.

Reijo  Laitinen  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Muutama sana tästä lakiehdotuksesta ja siihen liittyvästä mietinnöstä. Niin kuin täällä kaikki muutkin puheenvuoron pitäjät ovat todenneet, totean myöskin minä, että tämä laki on oikeaan osunut, samaten kuin laki kuntalain muuttamisesta. Heti samaan hengenvetoon on tietenkin todettava se, että tähänhän tietenkään kuntatalouden tervehdyttämistalkoot eivät voi pysähtyä. Tarvitsemme kokonaisuudistusta, uudistusta, joka myöskin valiokunnan mietintöön on kirjattu. Tosiasia on se, että keskimäärin kuntatalous on vahvistunut. Erityisen voimakkaasti se on vahvistunut nyt muutamana viimeisenä vuotena, mutta tosiasia yhtä lailla on se, että kuntatalouden eriytymiskehitys on ollut äärettömän voimakasta.

On todettava se, että myöskin tällä toimenpiteellä ja lakiehdotuksella kuntataloutta saadaan nyt korjattua, mutta ongelmat eivät tällä tule poistumaan. Se että harkinnanvaraisia valtionosuuksia nyt haki tavattoman suuri määrä kuntia, on omalta osaltaan osoitus siitä, että kuntataloudessa on suuria vaikeuksia, myöskin se, kun katsotaan, miten kuntien vuosikatteet ovat kehittyneet. Mielestäni hallintovaliokunta on käsitellyt ja lähestynyt asiaa oikeasta näkökulmasta ja johtopäätökset varmasti ovat ihan oikean suuntaiset.

Täällä edellä ed. Rakel Hiltunen puolusti voimakkaasti Helsinkiä ja Pääkaupunkiseutua ja valitteli kovasti sitä, että myöskin tämän lakimuutoksen kautta siirretään Helsingistä ja Pääkaupunkiseudulta tuloja huonommin menestyville kunnille. Hän luetteli aivan markkamääriä, minkä verran tulonsiirrot muille kunnille olisivat. Tietenkin tässä puhutaan usean miljardin markan siirroista. Hän korosti myös voimakkaasti sitä, että Pääkaupunkiseudulla on suuria ongelmia. Sitä ei tietenkään käy kiistäminen, mutta kyllä on pakko samalla todeta, että ehkä ne ongelmat ovat kuitenkin sen kaltaisia ja sen laatuisia, että täällä niistä selvitään, silloin kun kysymys on taloudellisista edellytyksistä ja resursseista. Totta kai on monen kaltaisia ongelmia ja probleemoja, joissa pelkästään raha ei auta. Kyllä myöskin tähän lakiin sisältyvät ehdotukset ovat tätäkin taustaa vasten ihan oikean suuntaisia.

Varsin paljon on puhuttu myöskin eri hallintokuntien paisuvista kustannuksista. Erityisesti ovat nousseet esille terveydenhuollon kustannukset ja erikoissairaanhoidon kustannukset. Tosiasia on, että terveydenhuoltomenot ovat lisääntyneet ja valtavasti ne ovat kasvaneet erikoissairaanhoidossa.

Minä toivon, että Paavo Lipposen käynnistämällä Kansallisella terveysohjelmalla ja siihen liittyvällä valmistelulla pystyttäisiin vastaamaan tämän ongelma-alueen haasteisiin. Se on haastava ja varsin kattava projekti. Kunnat, erityisesti pienet kunnat, eivät tule kestämään erikoissairaanhoidon valtavaa kustannuskehitystä. Tästä on pakko vetää sellainen johtopäätös, että tuon projektin kautta täytyy päästä sellaiseen ratkaisumalliin, että voidaan valtion ja kuntien välistä kustannusjakoa muuttaa, niin että se on kuntia suosivampi nykyiseen järjestelmään nähden.

Olen henkilökohtaisesti ollut ja olen edelleenkin sitä mieltä, että valtio omalta osaltaan rikkoo kuntien ja valtion välistä sopimusta, kun ei täysimääräisesti kuntien valtionosuuksien indeksitarkistuksia toteuteta. Tämä on asia, jota pitäisi tätäkin taustaa vasten miettiä, samoin tietenkin sitä taustaa vasten, että tältä osin valtio pimittää kunnille kuuluvia indeksitarkistuksia.

Puhemies! Niin kuin sanoin, ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta kyllä minä yhtä lailla kuin hallintovaliokunta odotan, että valtionosuusjärjestelmään saadaan kokonaisuudistus. Yhtä lailla olen huolissani, aivan kuten valiokuntakin, siitä että opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalojen perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmästä tulisi huolehtia.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Puheessani otan kantaa sekä hallituksen esitykseen n:o 128 että hallituksen esitykseen n:o 132. Muutamia ajatuksia näistä.

Eri edustajien puheissa on mielestäni erittäin hyvin tullut jo esille, että nyt kun on kysymys kuntien valtionosuuslain muuttamisesta, rahoituslaeista, niin kuin kummassakin on kysymys, niin nyt jo tiedetään, että se, mitä kunnissa odotetaan, ei tunnu hyvältä. Palveluja ei näillä muutoksilla ja rahoituksilla pystytä kattavasti korjaamaan, mitä kunnissa odotetaan.

Täällä erittäin hyvin on noussut esille se, mikä sekä hallintovaliokunnan mietinnössä hallituksen esityksestä kuntien valtionosuuslain muuttamisesta että myös sivistysvaliokunnan mietinnössä opetuksen ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetusta laista on noussut esille, että kysymys on oikean suuntaisista laeista, mutta toimenpiteet eivät ole riittäviä. Täällä nousi myös keskustelu, joka mielestäni on hyvin aluepoliittinen keskustelu, miten nämä muutokset ja näiden lakien seuraukset näkyvät kasvukeskuksissa. Siitä ed. Rakel Hiltunen piti erittäin hyvän puheenvuoron. Mielestäni huoli on myös edelleenkin pienemmistä kunnista, jotka ovat muuttotappiokuntia ja eivät pysty palveluja riittävästi hoitamaan.

Täällä on peräänkuulutettu valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistusta näiden lakiesitystenkin jälkeen. Siihen on mielestäni erittäin helppo yhtyä. Tätä myös toivon ja näen sen tarpeellisuuden. On peräänkuulutettu rakentavia toimenpiteitä ja vähän sanottu, että vastalauseet näissä yhteyksissä eivät tuo sitä muutosta, mitä kunnissa odotetaan. Ehkä näin on, mutta joka tapauksessa, kun näissä kummassakin hallituksen esityksessä on vastalauseet ja kun niiden sisältöä katsoo, niin niissä pyritään juuri siihen, että kunnat saisivat rahoitusosuutta niin sanotusti riittävästi, kun kerran nyt nähdään, että indeksitarkistukset ovat vain puolittaiset, ja että edes se otettaisiin näissä huomioon.

Tietenkin paitsi valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistusta jään odottamaan myös sitä, mitä ovat sitten ne rakentavat toimenpiteet. Uskon niin, että erilaisissa kunnissa nyt tämä kysymys esitetään. Näen, että se vaatii nimenomaan aluepoliittisia toimenpiteitä.

Hallituksen esitykseen kuntien valtionosuuslain muuttamisesta liittyy mielestäni hallintovaliokunnan mietinnössä hyvin selkeästi se, että talousarvioesitykseen liittyvistä positiivisista ehdotuksista huolimatta kuntien jatkuva eriytymiskehitys on tosiasia. Tämä on mielestäni se, mikä jatkossa tulee nostaa kysymykseksi ja mihin tarvitaan rakentavia toimenpiteitä.

On ilmeistä, että osassa kuntia ei pystytä täyttämään kuntalain vaatimusta alijäämän kattamisvelvollisuudesta. Näin ollen nimenomaan valtionosuuksien indeksitarkistuksilla voitaisiin osaksi helpottaa vaikeuksissa olevien kuntien taloutta. Hallintovaliokunta hyvin toteaa, että on välttämätöntä etsiä pysyvämpiä ratkaisuja. Tämän vuoksi valiokunta kiirehtii muun muassa valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Näin valiokunnan kannanotot ovat, mutta hallintovaliokunta hyväksyy kuntien valtionosuuslain muuttamattomana.

Mielestäni on erittäin hyvä, että hallintovaliokunta kiinnittää huomiota opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalojen perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmään ja toteaa, että huolehdittaisiin siitä, että järjestelmään sisältyy myös vastaisuudessa hankekohtainen valtionosuus. Valiokunta toteaa hyvin, että on välttämätöntä, että valtio osaltaan huolehtii perustamishankkeita koskevan järjestelmän toimivuudesta niin, että kunnat kykenevät huolehtimaan lakisääteisistä velvoitteistaan ja kansalaisten peruspalvelutarpeista.

Nimenomaan nythän kunnissa on niin, että lakisääteiset velvoitteet ovat ne ensimmäiset, joista kunnat pyrkivät huolehtimaan, mutta peruspalveluthan eivät kaikki ole lakisääteisiä niin sanottuja subjektiivisia oikeuksia ja sellaisia, että ne on "pakko" hoitaa tai järjestää kunnissa. Niinpä kunnissa nämä lakisääteiset tai sellaiset, joista voi sanoa, että ne ovat subjektiivisia oikeuksia, toteutetaan. Mutta tiedämme kuntalaisten palautteitten ja monen keskustelun myötä, että vaikka mahdollisesti järjestämisvelvoite on toteutettu, niissäkin on nimenomaan laadullisia puutteita, ettei voi sanoa, että päästään hyvän hoidon tai hyvän palvelun tavoitteisiin.

Kuntien valtionosuuslain muuttamista koskevan mietinnön vastalauseessa on mielestäni lähdetty hyvin toteamaan se, että esitetään indeksitarkistusten maksamista täysimääräisinä ja kuntien harkinnanvaraisten avustusten nostamista 420 miljoonaan markkaan jo vuoden 2002 talousarviossa. Tähän ovat sekä keskustan valiokuntajäsenet että kristillisdemokraattinen valiokuntajäsen Kari Kärkkäinen yhtyneet, eli eduskunta edellyttää hallituksen ryhtyvän välittömästi toimiin kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi siten, että uudistettu valtionosuusjärjestelmä tulee voimaan vuoden 2003 alusta.

Vielä muutama sana hallituksen esityksestä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja mielestäni esitteli valiokunnan mietinnön hyvin tasapuolisesti tuoden esille sen, että tähänkin on keskusta tehnyt vastalauseen, johon kristillisdemokraattisena valiokuntajäsenenä olen yhtynyt. Vastalauseessa olemme nimenomaan nostamassa esille saman suuntaisen asian kuin edellisessäkin laissa. Vastalauseessa todetaan: "Opetus- ja kulttuuritoimella katsotaan yhä olevan merkittävä tehtävä suomalaisen yhteiskunnan peruspilarien ylläpitämisessä. Vuoden 2002 talousarvioesitykseen sisältyvät yksikköhintojen korotukset ovat näin sinänsä oikean suuntainen toimenpide. Mainittujen menoerien vuoksi ja vaikeutuvien talousuhkien keskellä korotus on kuitenkin riittämätön. Näistä syistä kuntien valtionosuus lisättynä täysimääräisellä kustannustason nousua vastaavalla summalla on välttämätön." Tämä on vastalauseen sisältö.

Valiokunnan mietinnössä on hyvin tuotu esille se, että perustamishankkeisiin maksettavien valtionosuuksien siirtäminen kokonaisuudessaan käyttökustannusten yksikköhintoihin aiheuttaisi sen, että pienten kuntien ja yleensä pienten yksiköiden investoinnit olisivat käytännössä mahdottomia toteuttaa. Mielestäni valiokunnan puheenjohtaja toi erittäin hyvin esille sen, että puutuimme valiokunnan mietinnössä myös rahoituksen läpinäkyvyyteen.

Pertti  Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on yksi osa laajaa kuntapakettia, minkä tavoitteena on ensinnäkin tasata kuntien keskinäisiä taloussuhteita ja myöskin vahvistaa yleisesti kuntataloutta. Tämän lakikokonaisuuden, mikä pitää sisällään myöskin jo käsitellyn kuntajakolainuudistuksen ja tänään vielä käsiteltävänä olevan arvonlisäverolain takaisinperinnästä annetun lain kumoamisen, kokonaisvaikutus kuntatalouteen on merkittävin sitten vuoden 1997, kun koko kuntien valtionosuusjärjestelmä on viimeksi uudistettu.

Yksi merkittävimpiä minusta tässä esityksessä, mikä täällä nyt on esillä, nimenomaan kun tasataan kuntien välistä talouden eriarvoisuutta, on niin sanotun 15 prosentin tasaussäännön poistaminen. Tällä tavoin nimittäin vauraammat, varakkaammat Suomen kunnat joutuvat luovuttamaan useimmille, nimenomaan alle 100 000 asukkaan kunnille, ja kun tämä totuus paljastuu ensi vuonna, uskoisin, että myöskin kuntapäättäjät ja kuntajohtajat tulevat vielä eduskuntaa ja maan hallitusta kiittämään viisaista päätöksistä. Todellakin yhteensä kuntien rahoitusasemaa vahvistetaan arviolta yli 1,5 miljardilla markalla. Tämän on myöskin valiokunta yksimielisesti mietinnössään todennut.

Vuoden 2002 talousarvioesitykseen liittyvistä eri lakiehdotuksista voidaan todeta, että niitten positiivinen vaikutus kohdistuu nimenomaan pieniin kuntiin, alle 6 000 asukkaan kuntiin erityisesti, ja niitten negatiivinen vaikutus sen sijaan kohdistuu juuri suurempiin, varakkaampiin kuntiin. Täällä on tänä iltana jo kuultu muun muassa helsinkiläisen ed. Rakel Hiltusen vuodatus siitä, miten Helsingillä menee näitten esitysten toteuduttua huonosti. Todellakin Helsinki menettää lähes miljardin, mutta kaikkein eniten Suomen kunnista menettää kuitenkin Salon kaupunki, lähes 4 000 markkaa asukasta kohden. Kun Salon seudulta olen kotoisin, voin kertoa myöskin esimerkin toisesta äärimmäisyydestä. Nimittäin saamapuolella on Suomen kunnista parhaassa asemassa Särkisalon kunta, joka on saamassa lähes 3 000 markkaa asukasta kohden. Salo ja Särkisalohan ovat lähes naapurikuntia. Useat kunnat hyötyvät tästä koko paketista yli 1 000 markkaa asukasta kohden.

Yhteisöveron jako-osuuden muutosvaikutukset ovat niin ikään hyvin merkittäviä siinä suhteessa, että kun kuntien jako-osuuden suhdanneherkkänä pidetystä, kuten valiokunta toteaa, yhteisöverosta luovutaan — tai ei kokonaan luovuta, mutta se huomattavasti pienenee — ja siirrytään normaaliin valtionosuusjärjestelmään, niin tämähän nimenomaan vahvistaa kuntien mahdollisuutta järjestää taloutensa suunnitelmallisemmin kuin nykyisin.

Ed. Rauhala otti esille — valitettavasti ed. Rauhala ei ole nyt täällä salissa — subjektiiviset oikeudet, kuten päivähoito-oikeuden, joita nyt viime vuosina on kuntalaisille mahdollistettu lainsäädännöllä. Mielestäni tässä olisi myöskin tietty tarkistamisen paikka, että subjektiivisista oikeuksista mahdollisesti voitaisiin osittain tulevaisuudessa jopa luopua. Voitaisiin enemmänkin puhua subjektiivisista velvollisuuksista. Nimittäin esimerkkinä voin mainita, että minusta vanhemmille, joista kumpikaan tai toinen ei ole työelämässä, voisi vaikka subjektiiviseksi velvollisuudeksikin määritellä lasten hoitamisen kotona. Tämä käsitys varmasti tulevaisuudessa vielä tulee useammallakin kansanedustajalla vahvistumaan, mutta tämä käsitys minulla on vahvistunut viime aikoina, kun olen seurannut yleistä keskustelua, jota päivähoidon ja ylipäätään lasten hyvinvoinnin tai pahoinvoinnin ympärillä on käyty.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevassa lainsäädännössä muutokset, jotka heikentävät kuntien valtionosuuden saantia tai arvonlisäverotuksesta nykyisessä järjestelmässä tulevaa hyötyä, kohdistuvat, kuten täällä aivan oikein on todettu, sellaisiin kuntiin, joilla taloudelliset edellytykset ovat muuta maata ja muun maan kuntia paremmat. Ed. Rakel Hiltunen toi puheenvuorossaan esille sen, että valiokunnassa ei ikään kuin Helsingin asiaan tässä kohden olisi riittävästi kiinnitetty huomiota. Valiokunta keskusteli asiasta ja totesi, että toki Pääkaupunkiseudulla on omat ongelmansa, korkeat elämisen ja asumisen kustannukset. Tämä johtuu paljolti siitä, että hallitsematon, liian suuri muutto on tuonut tänne ihmisiä enemmän kuin on asuntoja tai palveluja. Tästä syystä maan tasapainoisen kehityksen vahvistaminen on välttämätöntä. Osaltaan tätä parantaa myös se, että tasapainotetaan kuntien voimavaroja ja edellytyksiä huolehtia alueensa palveluista ja myös elinkeinojen kehittämisestä.

Tässä yhteydessä, arvoisa puhemies, on syytä todeta, että muun muassa Ilomantsissa uhkaa yli sadan teollisen työpaikan menetys. Jos vastaava menetys suhteellisesti tapahtuisi Helsingissä, se olisi yli 10 000 työpaikan menetys. Arvioin, että silloin vaikka lisäbudjetein taikka muutoin ryhdyttäisiin ripeästi toimiin, mutta Ilomantsin osalta vähemmän on tuntunut kannettavan huolta. Enemmän pitäisi huolehtia koko maasta ja kaikkien alueiden kehityksestä ja ihmisten hyvinvoinnista.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kaikki käsittelyssä olevat lait käsittelevät jollakin tavalla kuntien selviytymistä taloudellisissa kysymyksissä. Monta kertaa on tullut mieleen eilisen ja tämän päivän keskustelujen alla se, kuinka Suomi on loppujen lopuksi pieni maa eikä meillä ole siltikään varaa järjestää kaikille täällä asuville ihmisille asianmukaisia palveluja, niin että kaikilla täällä olisi turvallista asua sekä saada terveydenhuolto- ja koulutuspalveluja. Tässä meillä jokaisella varmasti on miettimistä, junnaammeko liian epäoleellisten asioiden ympärillä.

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota asiaan, jonka ed. Väistö otti edellä esille, eli Pääkaupunkiseudun kasvupulmiin. Olen miettinyt, kuinka kauan kestää, ennen kuin havaitsemme esimerkiksi kasvukeskuksissa sen ongelman, joka on tänä päivänä maan syrjäisimmissä kolkissa, eli miten kauan lähiöissä saadaan niitä palveluita, joita lähiöiden asukkaat todella tarvitsevat, vai tuleeko eteemme aika, että lähiöissä podetaan samanlaisia "kasvukipuja" kuin tällä hetkellä syrjäisillä seuduilla. Eri lähiöissä on erilaiset palvelutarpeet, eikä niihin enää kyetä näissä kasvun olosuhteissa vastaamaan.

Terveydenhuoltoalalla toivoisin, että kun valtionosuusuudistusta tehdään, siellä erikoisesti painotettaisiin sairastavuuskerrointa, joka ottaisi huomioon entistä paremmin iäkkäät ihmiset ja iäkkäiden ihmisten haasteisiin vastaamisen. Näin voisimme valtionosuuksia jakaa tasapuolisemmin kuin tänä päivänä.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Eilen illalla kuntajakolain yhteydessä erityissairaanhoito tuli useasti esille. Mutta kun puhemies jo silloin huomautti, mistä keskustellaan, en siihen silloin puuttunut. Se on tänään tullut samassa valossa toistuvasti esille. Erikoissairaanhoito nähdään pelkästään kustannustekijänä, kun se pitäisi nähdä jossakin määrin myöskin mahdollisuutena. Erikoissairaanhoito tuottaa ne kunnan tehtäviin kuuluvat palvelut, joita kunta yksin ei kykene tuottamaan tai joita kunnan ei ole viisasta yksin tuottaa.

Kun asiaa katsotaan molemmista suunnista, sekä kunnan että erikoissairaanhoidon suunnasta, on havaittavissa, että palvelujen tuottamisessa on tavattoman paljon päällekkäisyyttä, on päällekkäisiä palveluja ja päällekkäisiä investointeja. Niitä tarkastelemalla on löydettävissä kustannussäästöjä etsimällä parempi yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kesken. Toisaalta on nähtävissä myöskin niin, että kaikkien erikoissairaanhoidon yksiköiden ei tarvitse osata kaikkea. Sitä voidaan erikoistua ja senkin kautta tuottaa parempia palveluja kenties nykyistä huokeammin.

Mutta se ed. Kerolan havainto, että sairastavuus- ja ikäkerrointa pitäisi painottaa valtionavuissa, on erinomainen havainto, ja niin pitää tehdä.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kuntien valtionosuuslain muuttaminen on hallituksen taholta hyvä esitys. Se on oikean suuntainen. Tämä on tullut tarpeelliseksi nimenomaan siitä syystä, että kuntien eriarvoistuminen on viime vuosina ollut hyvin voimakasta. Meillä on hyvin vähän varakkaita kuntia, mutta vielä vähemmän meillä on oikein todella hyvätuloisia kuntia. Hyvätuloisilta kunnilta nyt tehdyn esityksen mukaan siirretään tuloja pienempituloisille kunnille ja näin vahvistetaan keskiarvoisesti kuntataloutta.

Kuntien velvollisuudet tuottaa palveluita kuntalaisille ovat kuitenkin nykyisen lainsäädännön mukaan vieläkin mittavammat kuin kuntien varallisuus antaa myöden. Meidän on tietenkin katsottava erityisesti jatkossa lainsäädäntöä, kun eduskunta säätää lakeja, joissa kunnille tulee velvollisuuksia. Siinä yhteydessä myös on osoitettava, kuinka nämä velvollisuudet täytetään. Kunnillahan on rajallinen mahdollisuus kerätä tuloja. Monissa kunnissa se on jo täysimääräisesti ulosmitattu, ja osoituksena tilanteesta on se, että yli sata kuntaa nosti veroäyriä. Tänäkin syksynä oli pahin näytelmä, kun yli 300 kuntaa haki valtion harkinnanvaraisia avustuksia. Harkinnanvaraiset avustukset eivät voi olla pitkällä aikavälillä lääke kuntien talouden hoitamiseen, vaan nyt valittua kehityssuuntaa on jatkettava.