Täysistunnon pöytäkirja 153/2001 vp

PTK 153/2001 vp

153. TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2001 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys laiksi rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta sekä laeiksi siihen liittyvien lakien muuttamisesta

 

Leena Luhtanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä lakiehdotuksessa tehostetaan kaikin puolin rahoitus- ja vakuutusryhmittymien toimintaa. Ennen kaikkea tämä tiivistyy valvonnan monipuoliseen tehostamiseen. Tällä tietysti pyritään takaamaan häiriötön rahoitusmarkkinoiden toiminta ja myös turvaamaan tallettajien ja sijoittajien taloudellista asemaa nykyistä paremmin.

Rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnassa tapahtuu tällä hetkellä paljon. Valmisteilla on EU:ssa finanssiryhmittymien valvontaa koskeva direktiiviehdotus, mutta pidimme tarpeellisena sitä, että kansallisesti vielä tässä vaiheessa jo ennen direktiiviehdotuksen lopullista sisältöä säädämme oman kansallisen valvontalainsäädännön.

Haluan myös todeta sen, että tämän hankkeen eteneminen ei millään tavalla estä sitä eikä vaikuta siihen, että tiedämme niin sanotun kansliapäälliköiden työryhmän pohtivan tällä hetkellä valvontaviranomaisten uudelleenorganisointia. Se voidaan tehdä tämän lakiehdotuksen puitteissa.

Talousvaliokunta pitää lakiesitystä tarpeellisena nimenomaan rahoitus- ja vakuutusalan yhdentymiskehityksen johdosta. Valvontahan perustuu nykyisiin organisaatioihin eli Rahoitustarkastuksen ja Vakuutusvalvontaviraston toimintaan.

Täytyy todeta, että valiokunta on tehnyt lakeihin useita korjauksia. Pääsääntöisesti korjaukset perustuvat perustuslakivaliokunnan edellyttämiin muutoksiin, ja totean vain lyhyesti, että perustuslakivaliokunta teki myös muita toiminnan kannalta keskeisiä huomautuksia.

Talousvaliokunta oli yksimielinen mietinnössään.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Kalervo Kummola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Talousvaliokunnan puheenjohtaja jo pääpiirteittäin kertoikin lain sisällön.

Kun hän viittasi kansliapäälliköiden toimikuntaan, olisi toivottavaa, että toimikunnan mietinnön perusteella hallitus mahdollisimman pian toisi uuden esityksen, mitä tulee valvontaan ja viranomaistoimintaan. Finanssimaailmassa on tapahtunut niin suuria muutoksia viimeisten kahden kolmen vuoden aikana eli vakuutusyhtiöt ja pankkilaitokset ovat pitkälle yhdistyneet, ettei ole minkäänlaista järkeä enää tänä päivänä jatkossa miettiä, mille laitokselle kuuluu minkäkin yhtiön valvonta. Rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonta pitäisi yhdistää mahdollisimman pian sen mietinnön pohjalta, mitä nyt jäämme odottamaan kansliapäälliköiltä.

Mutta tätä lakia tarvitaan tässä vaiheessa ja oleellista on, että tämä laki jää tietysti voimaan myöskin sen jälkeen, kun toiminnat toivottavasti yhdistetään mahdollisimman pian.

Juhani  Sjöblom  /kok:

Arvoisa puhemies! Nämä lait on vain nyt ajanmukaistettu juuri tähän hetkeen. Lakimuutoksia on varmasti tulossa, koska pankki- ja vakuutusryhmittymät ovat nyt vasta alkaneet syntyä. Valvontaviranomaisten kokemusten myötä on suotavaa, että herkkyys muutoksiin säilyy. Historia on opettanut, että se on kaikkien etu.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Sinänsä tämä esitys on hyvä ja lähtee siitä näkökulmasta, miten turvataan suomalaisten vakuutuksenottajien asema ja edut.

Yksi merkittävä osa ymmärrykseni mukaan on myös eläkevakuutuspuolella. Millä tavalla tässä tilanteessa, kun kansainväliset yhtiöt tulevat kilpailemaan ja eri yhtiöt ja vakuutuslaitokset ryhmittyvät uudelleen, turvataan muun muassa meidän eläkevarantomme niin, että jatkossa tiedetään, ettei kukaan voi niitä puhaltaa nollille? Tilanne elää koko ajan, niin kuin edelliset puhujat ovat todenneet, mutta joka tapauksessa meidän suomalaisina pitää pitää huoli siitä, että aina suomalaisten etu turvataan, ihmisten etu, jotka ovat vakuutuksenottajia tai sijoittajia. Sen takia minusta tämä on tähän aikaan sopiva tarkennus, että meillä valtion puolella kannetaan huolta, mitä sitten tapahtuukin, ja ollaan suomalaisten ihmisten puolella.

Yleiskeskustelu päättyy.