4) Lakialoite laiksi poliisilain 6 a ja 51 §:n muuttamisesta
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Käsittelyssä on lakialoite,
jonka hallintovaliokunta on ottanut käsittelyynsä,
laatinut siitä mietinnön ja hyväksynyt
sen yksimielisesti. Asia liittyy poliisilain 6 a ja 51 §:n
muuttamiseen, ja tavoitteena on, että muulla kuin poliisimiehellä ei
olisi lupaa käyttää poliisin virkapukua
tai virkapukinetta. Samoin tällä lakialoitteella,
joka muutama viikko sitten oli lähetekeskustelussa, kielletään
myös käyttämästä asua,
joka erehdyttävästi muistuttaa poliisin virkapukua
tai pukinetta.
Arvoisa puhemies! Lakialoitteen taustalla on eräitä tietoja,
jotka liittyvät muun muassa Poliisi-tunnuksella merkityn
lippalakin käyttöön. Tällaisia
päähineitä myös kaupataan: useissa
valtakunnallisissa julkaisuissa on ollut myytävänä tällaisia
poliisin virkapukinetta muistuttavia vaatekappaleita. Niitä on
myös käytetty, ja asia on edennyt myös
syyttäjälle saakka eräässä tilanteessa.
Syyttäjä on kuitenkin tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen,
koska perustetta syyttämiselle ei ole lainsäädännössä ollut.
Tämä meidän käytössämme
ollut tutkittu tapaus liittyy tavaramerkkirikkomukseen, tai sillä nimikkeellä sitä
on
tutkittu ja myös syytettä ajettu. (Ed. Kekkonen:
Tulkitaanko univormu tavaramerkiksi?) Kysymys oli Porin Jazzeilla
tapahtuneesta tuotteiden myynnistä, ja tähän
liittyen, koska asusteen käyttöä sinällään
ei ollut kielletty, poliisi katsoi, olisiko sen myynti saatavissa
kielletyksi, mutta siihenkään ei löytynyt
perustetta, ja nytkään tämä lainsäädäntö ei
siis tähän vaikuta. Nyt kysymys on vain siitä,
että tällainen oikeudeton tai harhaanjohtava käyttö tulisi
rangaistavaksi. Nykyiselläänkin oikeudeton käyttö on
kielletty; jos joku poliisiksi pukeutuneena tekeytyy myös poliisiksi,
tämä on lainsäädännössä nytkin
jo kielletty.
Arvoisa puhemies! Valiokunta on pyrkinyt tekemään
varsin perusteellisen valmistelun ja aiemmin käsittelyssä olleeseen
lakialoitteeseen saatujen asiantuntijalausuntojen ja kuulemisten pohjalta
tehnyt joukon muutoksia, jotka kuitenkin tähtäävät
saman tavoitteen toteutumiseen. Mietintöön on
otettu myös säännös, joka nyt
lain tasolle nostaa poliisin virkamerkin käyttökiellon.
Sehän on ollut aiemmin vanhassa asetuksessa, mutta kun
nyt on perustuslaki uudistettu, virkamerkin käyttö on
ollut kokonaan kieltämättä. Nyt se tällä lakialoitteella
tulee myös hoidettua.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä on todella aiheellinen
lakialoite. On täysin käsittämätöntä,
että meillä saattaa olla poliisin virka-asua erehdyttävästi
muistuttavat asut. Mahdollisesti jatkossa voitaisiin tehdä muitakin virka-asuja
muistuttavia asuja ja näillä voitaisiin toimia
rikollisten tarkoitusperienkin mukaan. Lainsäädännössä meillä on
aukko: näiden käyttöä ei pystytä nykylainsäädännöllä estämään kuin
vasta sitten, kun jotain vahinkoa on näillä toimitettu
tai aiottu tehdä. Sen takia ennalta ehkäisevässä mielessä on
ehdottoman välttämätöntä saada
tämä lakialoite läpi.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Ed. Oinonen on aivan oikeassa siinä,
mitä hän sanoi. Me ed. Oinosen kanssa olemme sitä sukupolvea, joka
pääsi vierailemaan esimerkiksi DDR:ään, Itä-Saksaan.
Siellä univormuja oli tavattoman paljon. Oli kovin vaikeata
tietää vaikkapa Schönefeldin lentokentällä,
kenen kanssa oli tekemisissä, kun univormumiestä tulee
suorastaan jonona meitä vastaan emmekä tiedä,
puhummeko poliisille, sotilaalle, tullimiehelle tai jollekulle muulle
salaiselle viranomaiselle. Tässä mielessä noin
ihan tällaista eurooppalaista perinnettä ja perintöä ajatellen
täytyy vain toivottaa onnea tälle esitykselle
ja sille, että se tulisi menemään läpi tässä talossa.
Mauri Salo /kesk:
Herra puhemies! Tämä lakialoitteen pohjalta
syntyvä laki on ihan tarpeellinen.
Erityisesti haluan vielä kiinnittää huomiota siihen,
että poliisin suojavarustus, suojaliivi, jota he käyttävät
pimeän aikaan, on yhdenmukainen Tielaitoksen ja kaupunkien
katurakennusosastojen työmiesten kanssa. Tässä voi
helposti syntyä tilanne, jossa rikollisissa aikeissa toimiva
pysäyttää ajoneuvon, ja ennen kuin kuljettaja
havaitsee siinä olevankin väärinkäytöksen,
siinä saattaa jo vahinko syntyä. Olisin nähnyt
myös erittäin hyvänä, että pimeän
ajan turvavarustus olisi selkeästi eriytetty muista turvavarusteista.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Varmasti puutteita vielä jatkossakin
saattaa ilmetä. Kysymys on lähtökohtaisesti
ollut siitä, että sellaisen asusteen käyttö,
joka saattaa erehdyttää, olisi kielletty.
Meillä oli keskustelussa erilaisia tilanteita ja erilaisia
malleja, miten tätä asiaa voitaisiin hoitaa. Päädyimme
kuitenkin tähän sääntelyyn,
joka nyt käsittelyssä olevassa lakiehdotuksessa
on. Lopulta katsoimme, että mikäli tämä sääntely
ei vielä ole riittävä, tulisi ryhtyä seuraavassa
poliisilain muutosvaiheessa toimenpiteisiin lainsäädännön
muuttamiseksi. Uskomme kuitenkin, että jo tällä saavutetaan
myös ennalta estävästi sitä tavoitetta,
joka on ollut lähtökohtana. Tällä tavoin ehkäistään
myös jatkuvasti vahvistuvaa kaupankäyntiä näiden
tuotteiden osalta, kun asiaan kiinnitetään huomiota.
On tärkeää, että kansalaiset
voivat luottaa virkavaltaan ja erityisesti poliisiin. Olennaisena
lähtökohtana tässä on ollut,
että poliisi, jolle kuuluu muun muassa yleisen järjestyksen
ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten
ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan
saattaminen, nauttisi kansalaisten jakamatonta luottamusta. Meillähän
poliisi on yleisesti ottaen ollut erittäin arvostettu ja
nauttii hyvin suurta luottamusta kansalaisten parissa.
Yleiskeskustelu päättyy.