Täysistunnon pöytäkirja 160/2014 vp

PTK 160/2014 vp

160. KESKIVIIKKONA 25. HELMIKUUTA 2015 kello 14.13

Tarkistettu versio 2.0

6) Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportti 2011—2014

 

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Tarkastusvaliokunta järjesti eilen julkisen kuulemistilaisuuden valtion kokonaistaseesta. Asia ei ole uusi, sillä siitä on puhuttu tässä talossa useita vuosia, mutta jostakin syystä se ei juuri etene, eli parannuksia ei ole tullut. Esimerkiksi tarkastusvaliokunta vuonna 2010 totesi, että eduskunta hyväksyy kertomuksen johdosta seuraavan kannanoton: "Eduskunta edellyttää, että hallitus kehittää yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden asettamista ja aikaansaatujen tulosten raportointia esimerkiksi ympäristöministeriön käyttämän arviointimallin pohjalta. Tavoitteet eduskunnan budjettivaltaa ja päätöksentekoa palvelevasta tilinpäätöskokonaisuudesta ovat yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen osalta joiltakin osin jääneet toteutumatta."

Silloin myös eduskunta edellytti, että hallitus raportoi verotukiselvityksen tuloksista eduskunnalle ja että asianmukaisesti huomioidaan ne toimenpiteet, joita talousarviolausumista mietinnössä on todettu. Nyt sitten tarkastusvaliokunta viisi vuotta myöhemmin toteaa: "Tarkastusvaliokunta on tämän vaalikauden kuluessa esittänyt huolensa siitä, ettei valtion talousarviosta hahmotu eduskunnalle valtiontalous kokonaisuutena, sillä siinä esitetään puutteellisesti esimerkiksi valtion investoinnit ja valtion lainanotto ja lainananto. Valiokunta on esittänyt, että eduskunnalle annetaan jatkossa vähintään kerran vaalikaudessa kokonaistase sekä erittely valtion investoinneista ja lainanotosta ja lainanannosta. Lisäksi tarkastusvaliokunta on useaan otteeseen todennut, että Suomen kaikista vastuista ja sitoumuksista tulee antaa eduskunnalle nykyistä selkeämpi kokonaiskuva. Valiokunta on myös puuttunut jo aiemmin siihen, että valtion talousarvion ulkopuolella on merkittävä rahastotalous."

Eli näitä asioita pyöritellään vuodesta toiseen täällä, ja sitten vaikuttaa siltä, että tahtotila ei ole sellainen, että konkreettisia muutoksia tulisi. Toivoisinkin, että nyt vihdoin ja viimein tapahtuisi aito muutos.

Arvoisa puhemies! Julkisuudessa on ollut uutisia, joiden mukaan finanssipolitiikan tarkastuksessa hallitus on käyttänyt aikaansa valesopimusten tekemiseen. Eilen hallintopolitiikkaan liittyvän raportin julkaisutilaisuudessa OECD:n asiantuntija Stéphane Jacobzone sanoi, että Suomen hallintopolitiikka tarvitsee ravistelua, jotta kyky hallita maata ja tehdä tarvittavia uudistuksia voidaan palauttaa. Hänen mukaansa yksi syy Suomen hallituksen hankkeiden peruuntumiseen on se, että monista on väännetty puoliväkisin sopimus, joka osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa. Hän kuvaa niitä jonkinlaisiksi valesopimuksiksi. Sitaatti: "He ovat yrittäneet saada sopimuksen aikaan vain siksi, että jokin sopimus on pakko saada aikaan, mutta silloin siitä tulee niin monimutkainen, että sitä on mahdoton toteuttaa." Näin OECD:n hallintopolitiikan osaston varajohtaja sanoo. OECD suosittaa, että seuraavasta hallitusohjelmasta olisi tehtävä tuntuvasti edellistä yksinkertaisempi. OECD on samoilla linjoilla tarkastusvaliokunnan kanssa: toimenpiteet eivät ole riittäviä, päätösten tietopohja on heikko, eikä vaikutusten arviointeja ole tehty kunnolla.

Arvoisa puhemies! Tarkastusvaliokunnan useat jäsenet ovat estyneitä tänään osallistumaan tähän meille hyvin tärkeään keskusteluun, joten sovimme, että minä esitän, että tämä asia pannaan pöydälle ensi viikolla pidettävään täysistuntoon, jolloin pystymme jatkamaan sitten suuremmalla joukolla keskustelua tästä meille kaikille hyvin tärkeästä aiheesta.

Olli Immonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Totean vain tähän lyhyesti, että kannatan tätä edustaja Ruohonen-Lernerin tekemää pöydällepanoesitystä. Olisi toivottavaa, että erityisesti valiokunnan puheenjohtaja ja myös muut jäsenet pääsisivät silloin tänne paikalle, kun tätä tärkeää asiaa täällä käsitellään. Nyt ei tässä vaiheessa tästä mietinnön sisällöstä vielä sen enempää, mutta kannattaa kiinnittää erityistä huomiota näihin asioihin, mitä edustaja Ruohonen-Lerner nosti tässä edellä esille. Kannatan tätä edustajan tekemää esitystä.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Edustaja Anttila voi käyttää puheenvuoronsa kuitenkin.

Sirkka-Liisa Anttila /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä tarkastusvaliokunnan laatima mietintö tarkastusviraston kertomuksen pohjalta on tilinpäätös tästä vaalikaudesta, ja se tilinpäätös on hyvin vakavaa luettavaa. Erityisesti toivon, että vaalien jälkeen muodostettavaa hallitusta rakennettaessa luetaan hyvin tarkkaan, mitä virheitä on tällä vaalikaudella tehty, koska nyt meidän pitää jatkossa pystyä parempaan päätöksentekokykyyn. Tämä suurin ongelma on ollut se, että asioita on ollut hallitusohjelmassa hyvin paljon ja niitä on valmisteltu mutta se valmistelu ei ole johtanut päätöksiin. Päätöksentekokyky ja johtajuus ovat pitkälti olleet hukassa. Tätä taustaa vasten on hyvä, että tästä vielä keskustellaan mielellään ensi viikollakin, koska koimme, että tämäntyyppinen raportti olisi asia, josta koko eduskunnan pitäisi käydä keskustelua, mutta erityisesti niiden puolueiden vaalien jälkeen pitää ottaa tämä vakavasti, jotka ovat muodostamassa seuraavaa hallitusta kansan vaaleissa antaman tuloksen pohjalta.