Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa herra puhemies! VTV, Valtiontalouden tarkastusvirasto,
on jättänyt eduskunnalle kertomuksensa finanssipolitiikan
tarkastuksesta vuosina 2011—2014. Kertomuksen mukaan hallituksen
toiminnan keskeisenä tavoitteena on ollut julkisen talouden
vakauttaminen. Hallitus ei ole tässä onnistunut
johtuen tarkastusvuosien talouskasvun hitaudesta, mistä syystä julkista
taloutta on jouduttu merkittävästi supistamaan.
Tosiasia on, että julkisen talouden menot uhkaavat
kasvaa tulevaisuudessakin tuloja suuremmiksi. Tämä lisää jo
ennestään suurta julkistalouden velkataakkaa.
Olivathan peruskuntien velat vuonna 2013 jo 13,8 miljardia euroa,
kuntakonsernien velat 32,3 miljardia, ja Suomen valtiolla ne tullevat
olemaan tämän vuoden lopussa noin 100 miljardia
euroa.
VTV toteaa raportissaan, että Suomen verojärjestelmään
on kohdistunut ristiriitaisia paineita. Verojärjestelmä ei
ole yksinkertaistunut istuvan hallituksen aikana. Huolimatta kevään
2013 verouudistuksesta Suomen yhteisö- ja pääomatuloverotuksen
kokonaisuutta hallitseva piirre on epäneutraalisuus ja
verojärjestelmän monimutkaisuus.
Sekä ansio- että pääomatulosta
voidaan tehdä monenlaisia vähennyksiä.
Niin sanottu verotuksen läpinäkyvyys puuttuu kokonaan,
joten verojärjestelmää on syytä yksinkertaistaa.
Näin siis toteaa VTV raportissaan.
Arvoisa puhemies! Tarkastusvaliokunta on mietinnössään
todennut, että valtion talousarviosta ei hahmotu eduskunnalle
valtiontalous kokonaisuutena. Olen samaa mieltä. Onhan
valtion vuosittaisen talousarvion lähtökohta se,
että budjetti sisältää kaikki
valtion tulot ja menot. Talousarvion ulkopuoliset rahastot merkitsevät poikkeusta
talousarvion täydellisyysperiaatteeseen, koska ne kaventavat
eduskunnan budjettivaltaa. Rahastoja koskevaa lainsäädäntöä olisi syytä tältä osin
tarkistaa.
Kaipaan selvyyttä myös valtion vuosittaisiin investointeihin,
jotka on ripoteltu budjettikirjan eri momenteille. Hyvä esittämistapa
olisi mielestäni peruskuntien talousarvio, josta vuosittaiset investoinnit
on keskitetty niin sanottuun investointiosaan, jossa on myös
tarkempi luettelo investointimäärärahojen
kohteista.
Myös lainanoton nettomääräinen
budjetointi tulisi muuttaa bruttoperiaatteella tapahtuvaksi. Tämä antaisi
paremman kuvan lainanoton määrästä.
Esimerkiksi tänä vuonna budjettikirja kertoo,
että valtio ottaa uutta lainaa 4,5 miljardia euroa. Todellisuudessa
valtio ottaa uutta lainaa 16,7 miljardia euroa varautuen samalla
mahdollisiin emissiotappioihin ja lyhentää sekä kuolettaa vanhoja
lainoja ja varautuu mahdollisiin pääomatappioihin
12,2 miljardilla eurolla, jolloin nettolainanotto on 4,5 miljardia
euroa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama sana alv:n, arvonlisäveron,
alennetuista verokannoista, jotka on nostettu esille niin VTV:n
kuin arviointineuvoston raporteissa. Molemmat toteavat, että alennetuista
verokannoista hyötyvät eniten suurituloiset. Olen
asiasta eri mieltä. Esimerkiksi pienyrittäjinä toimivat
parturikampaajat, kosmetologit ja muut vastaavat yrittäjät
haluaisivat takaisin 10 prosentin verokannan nykyisen 24 prosentin
sijaan. Sen sijaan tulisi harkita yleisen arvonlisäveron
tarkistamista pohjoismaiselle tasolle. Toimenpide tuottaisi valtion
kassaan noin 800 miljoonaa euroa lisätuloa, jolloin ei
olisi tarvetta kajota muihin arvonlisäveroprosentteihin.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut
näitä Suomen talousnäkymiä ja
myös sitten sitä tämänhetkistä tilannetta.
Sen voi tämän raportin perusteella todeta, että hallitus
on epäonnistunut täydellisesti näissä taloustavoitteissaan
eli ei ole saanut ollenkaan tasapainotettua taloutta ja velkaantuminen
on karannut käsistä.
Meidän julkisen sektorin talouden alijäämä on nyt
tällä hetkellä 3,4 prosenttia bruttokansantuotteesta,
ja keskipitkän aikavälin rakenteellinen alijäämä ylittää nyt
sitten tuon prosentin rajan, joka meillä on tässä EU:n
talouskurisopimuksessa, mistä aika vähän
täällä salissa ovat puhuneet muut kuin
perussuomalaiset, jotka itse asiassa vastustivat sitä sopimusta.
Ja oikeastaan aika vähän siitä ovat puhuneet
myös tutkijat, ja siinä mielessä se on
kummallista, koska nyt on ikään kuin varsinkin
tämän salin vasemmalla laidalla puhuttu siitä,
että pitäisi lisätä valtion
menoja. Kuitenkin nyt on se tilanne, että tässä on
miljardikaupalla velkaannuttu tällä hallituskaudella joka
vuosi ja sitä ennemminkin jo, niin että kyllä se
elvytysvara on tässä oikeastaan syöty
ja tässä joudutaan pian EU:n komission toimenpiteiden kohteeksi,
mikäli tämä meno ei muutu. Eli joka tapauksessa
on selvää, että seuraavalla vaalikaudella
on edessä aika rajuja leikkauksia, koska on tällaiset
sopimukset menty allekirjoittamaan.
Myös velkasääntöä rikottiin
jo viime vuonna, eli tämä kasvu- ja vakaussopimuksen
60 prosentin enimmäisvelkamäärä on
mennyt rikki. Siinä mielessä ei kovin hyvältä näytä.
Tuoreitten tilastojen mukaan Suomen talousnäkymät
ovat Euroopan pohjasakkaa, eli meillähän talous
supistuu, ja olemme muistaakseni kolmanneksi huonoin siinä vertailussa.
Että kyllä tämä hallitus jää luokalle,
jos tämä pitäisi kouluarvosanalla arvioida.
Keskustelu päättyi.