Sisäasiainministeriön hallinnonala 26
Leena-Kaisa Harkimo /kok:
Arvoisa puhemies, aivan lyhyesti: Pidän huolestuttavana
sitä kehitystä, joka on nähtävissä poliisin
määrärahojen myöntämisen
suhteen. Sekä hallinto- että valtiovarainvaliokunnassa
on kiinnitetty huomiota siihen, että poliisin voimavarat
ovat alimitoitettuja ympäröivään
yhteiskuntaan ja toimintaympäristöön
nähden. Kansainvälistyminen, tietotekniikan kehitys
ja järjestäytynyt rikollisuus asettavat entistä suurempia
paineita poliisille. Myös sinänsä positiiviset
muutokset, uusien tutkintamenetelmien käyttöönotto
ja laajemmat tekniset oikeudet tutkia rikoksia, lisäävät
määrärahojen tarvetta.
Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet poliisin edellytysten
parantamisesta eivät ole toteutuneet. Tästä on
aiheutunut se, että poliisi toimii jatkuvasti vajaakäynnillä ja
muun muassa poliisin palvelujen saatavuus on heikentynyt. Esimerkiksi
syrjäseuduilla poliisin saapuminen hälytyspaikalle
kestää kohtuuttoman kauan. On myös käsittämätöntä,
että tässä tilanteessa poliiseja valmistuu
suoraan työttömyyskortistoon. Pidän erittäin
tärkeänä ja perusteltuna sellaista pitkäjänteisyyteen
tähtäävää ohjelmaa,
jota hallintovaliokunta on lausunnossaan esittänyt. Sisäisen turvallisuuden
tasolle ja sen eri osa-alueille tulee määritellä tavoitteet
ja sitoutua myös näin määritellyn
tason rahoitukseen.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Puutun ainoastaan yhteen ainoaan asiaan, ja
se on kuntatalous. Yleiskeskustelussa mielestäni harvinaisen
vähän kiinnitettiin huomiota siihen toimintaympäristön
muutokseen, joka on varsin pian edessä, nimittäin
siihen, että tämä rakennerahastokausi,
jota nyt elämme EU:n puitteissa, umpeutuu vuonna 2006.
Siihen ajoittuu sitten EU:n laajentuminen sopivasti juuri sitä ennen,
ja kun vuoden 2007 alusta lukien ollaan rakentamassa uutta rakennerahastokautta,
niin kyllä siinä suomalainen aluepoliittisen EU-lainsäädännön
kohteena oleva alue on varsin suppea. Ainoastaan maatalouden osalta
tapahtuu rahavirtoja jäsenmaksusta takaisinpäin.
Tämä tarkoittaa sitä, että siitä ei
voi olla seurauksena mitään muuta kuin se, että siirrytään kansallisesti
rahoitettuun aluepolitiikkaan takaisin. Se tapahtuu taas täsmälleen
samanaikaisesti, jolloin EU:lle maksettava jäsenmaksu nousee.
Se ensinnäkin nousee Berliinin huippukokouksessa sovitulla
tavalla ja sitten sen jälkeen sitä vielä täydentäen
sovitulla tavalla, mikä merkitsee sitä, että rahavirroissa
tapahtuu erittäin merkittäviä muutoksia,
ilman että liikkumavaraa on odotettavissa lisää.
Tähän kaikkeen pitäisi sitten projisoida
kuntatalous, jolla jo nyt näyttää olevan
hyvin suuria vaikeuksia, on sekä siinä päässä,
jossa liikutaan kuutoskuntien elikkä suurimpien kuntien
alueella, että sitten toisaalta siellä toisessa
päässä, jossa vuosikatteet ovat miinuspuolella
erittäin vahvasti.
Olen kovastikin miettinyt, minkä laatuiset toimenpiteet
saattaisivat olla tässä sellaisia, jotka jollakin
tavalla selkeyttäisivät keskustelua ja joilla
pystyttäisiin eduskunnasta käsin ohjaamaan niitä asioita,
jotka väistämättömästi
ovat edessä. Nämä ehdotukset olen aikaisemminkin
tuonut esille ja ne ovat aika radikaaleja ja niiden toteuttaminen
edellyttäisi erittäin suurta konsensusta enkä nyt
niin rajattomasti usko sen löytymiseen, mutta kuitenkin
minä nyt uskollisesti jänkötän näitä samoja
asioita.
Ensimmäinen lähtökohta on minulla
se, että meillä pitäisi olla hyvin selvästi
asetettuna minimiveroprosentti, joka on silloin jossakin 18:n ja 18,5:n
tienoilla nyt. Tämä erikoisesti koskee suuria
kuntia. Oulussa se on 18. Oulussa se voisi olla aivan hyvin nykymenorakenteella
18,5. Näissä muissa kuutoskunnissa on kysymys
tätä alhaisemmasta veroprosenttitasosta. Se kitinä,
mikä on nyt tällä hetkellä Helsingin
ja muun Suomen välillä, loiventuisi merkittävästi,
jos Helsingillä olisi selvästi 18 tai 18,5 veroprosenttina.
Silloin se vertailtavuus olisi ihan toista luokkaa. Sitten voitaisiin
katsoa, mitenkä nämä asiat järjestyvät.
Toinen on se, että näissä peruspalveluissa,
yhteiskunnan todella perustavaa laatua olevissa palveluissa, siirryttäisiin
tilaaja-tuottaja-malliin. Sen radikaalein versio on se, että peruskoulussa ja
erikoissairaanhoidossa valtio on tilaaja ja kunnat, kuntayhtymät
ja ehkä jossakin tapauksessa jopa yksityinen puolikin ovat
tuottajina. Silloin se tarkoittaisi sitä, että normituksesta
päätettäisiin tässä talossa.
Aikoinansa 60- ja 70-luvulla meillä oli koululaki. Muistan,
kun olin silloin sivistysvaliokunnan vakioasiantuntija järjestöpuolen
lähettämänä, että koululakia
muutettiin harva se kuukausi, mutta asia oli täydellisesti
eduskunnan hallinnassa, normitus oli täydellisesti valtakunnallisesti
hallinnassa ja myöskin sillä tavalla luotiin perusta
sille, että vanhasta kansakoulusta siirryttiin peruskoulujärjestelmään
70-luvulla todella toimivasti, pohjoisesta aloitettiin ja tultiin etelään.
Tässä ollaan tulossa hyvin nopeasti uudestaan
tilanteeseen, jossa tätä tilanteen hallintaa,
eriarvoistumiskehitystä, joka nyt on raju, tosiasiallisesti
raju näissä asioissa, pitää ottaa
kiinni ja palata tasavertaiseen kohteluun maan eri osissa, ja sitä perustuslakikin
jo edellyttää.
Sitten aivan uusi asia, joka minusta on järisyttävä.
Se on Oulun te-keskuksen tekemä ratkaisu ennakkotapauksessa,
jossa se ilmoittaa yksiselitteisen selvästi, että kunnille,
jotka eniten kärsivät työttömyydestä,
siis taloudellisesti, toiminnallisesti, joka suhteessa, työttömien
työllistäminen ei kuulu pätkänkään
vertaa eli se on muitten juttu, jos näin voidaan sanoa.
Minä pidän tätä käsittämättömänä.
Minä pidän tätä niin käsittämättömänä,
että jos ei tästä tule tulevissa hallitusneuvotteluissa
keskustelun kohdetta, niin mistä sitten.
Mutta ennen kuin näihin vaiheisiin päästään, olen
sitä mieltä, että harkinnanvaraista valtionosuutta
on pakko korottaa, ja sen syy on hyvin yksinkertainen. Se on semmoinen,
johon myöskään nyt tässä yleiskeskustelussa,
vaikka yritin tarkkaan kuunnella, en kuullut kenenkään
kiinnittävän huomiota. Se syy on, että valtio
on viime kädessä vastuussa kuntien taloudesta,
vaikka kunnilla on itsehallinto. Se nimittäin on kiinni siitä,
että julkisyhteisön reittausluokka maailman lainamarkkinoilla
on ykseys, siis yksi kokonaisuus. Jos yksikin kunta nilkuttaa tässä suhteessa,
tulee maksukyvyttömään tilaan, niin koko Suomen
julkisyhteisön reittausluokkaa lasketaan. Eihän
tällaista tilannetta voi syntyä, kun kunta ei
voi tehdä myöskään konkurssia.
(Puhemies koputtaa) Eli homma on saatava kerta kaikkiaan hallintaan.
Puhemies:
Ed. Pulliainen! Meiltä unohtui kummaltakin, että tämä on
nopeatahtinen keskustelu, ja nyt meni reippaasti päälle
7 minuutin.
Olen äärimmäisen pahoillani.
58 sekuntia yli.
Puhemies:
Kyllä se meni, kun se on 8.14 jo.
Erkki Kanerva /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä sisäasiainministeriön
pääluokan keskustelun alku osoitti, että tämä kenttä on
varsin lavea, ja käsittelen sitä vain parista
näkökulmasta.
Rikosasioiden sovittelusta on kohta kahdenkymmenen vuoden ajalta
hyviä kokemuksia. Se on tehokas tapa estää nuorten
rikoskierteen alkaminen ja tehokas tapa keskeyttää se.
Sovittelussa rikosvahinkojen korvauksista toteutuu noin 80 prosenttia,
kun tuomioista vastaava toteutumisprosentti on noin neljännes.
Sovittelussa vahingonkorvauksen prosessikulut ovat noin kolmanneksen
luokkaa tuomioistuinkäsittelyyn verrattuna. Sitä seikkaa,
että rikosoikeuden sovittelua ei ole järjestetty
koko maassa, on pidetty jopa perustuslaillisena tasa-arvokysymyksenä.
Erityisesti valtakunnansyyttäjä Kuusimäki
on tästä muistanut ääntä pitää.
Sosiaali- ja terveysministeriö oli valmistellut tähän
budjettiin lakiesityksen, jolla sovittelu olisi ulotettu koko maahan.
Se olisi vaatinut noin 4 miljoonan euron määrärahan,
siitä pienen osan lääninhallituksille,
mutta budjettiriihessä tämän hankkeen
etuja ei nähty. Tämä raha pyyhittiin pois
kummankin ministeriön pääluokasta. Valtiovarainvaliokunta
on vaisuhkosti todennut, että tämän asian
toteuttaminen toisi lisää tehtäviä lääninhallituksiin
ja vaatisi resursseja, mutta ei kuitenkaan sitten ole osoittanut
edes sitä 400 000:ta euroa, mikä lääninhallituksiin
olisi tarvittu.
Arvoisa puhemies! Sitten tämä toinen teema. Valiokunta
mainitsee selvityksestä, jonka mukaan poliisin menot ovat
liikaa painottuneet henkilöstömenoihin. Hallitus
teki keväällä kevyehköstä valmistelusta
lakiesityksen poliisipiirien yhteistoiminnan mahdollistamiseksi.
Eduskunnan hallintovaliokunta peilasi asiaa valtion paikallishallinnon
kihlakuntamalliin ja esitti lakiesityksen hylkäämistä.
Valiokunta ei tarkastellut nykyistä hallintomallia kriittisesti,
mitä lakiesityksen hyväksyminen ja nyt tässä mietinnössä peräänkuulutettu
kustannusten hillitseminen olisi edellyttänyt.
Lokakuussa hallitus teki periaatteessa saman esityksen uudelleen
vähän päätöstasoa nostaen
ja vähän paremmin esitellen. Lähetekeskustelussa lokakuun
lopulla saatiin ymmärtää, että tämä saattaa
saada valiokunnassa saman kohtelun. Näyttää siltä,
että hallitus, lähinnä sisäasiainministeriö,
ei ole onnistunut valottamaan sitä suurta kokonaisuutta,
johon tämä esitys liittyy.
Yli sata vuotta vanhan ulosottolain uudistaminen on loppusuoralla.
Koko ulosottojärjestelmä uudistuu näillä näkymin
kesäkuun alussa. Ulosoton tiedostot ovat nyt jo sähköisiä ja
kesäkuun alusta valtakunnallisia. Ulosoton rahaliikenne
kulkee tilien kautta enenevässä määrin sähköisesti
ohjattuna. Nykyiset kihlakunnat tulevat osoittautumaan ja ovat osoittautuneet
jo nyt ulosottopiireinä monissa tapauksissa auttamattoman
pieniksi. Syyttäjät ovat enenevässä määrin kiinni
erilaisissa pääkäsittelyissä.
Pienet syyttäjäyksiköt eivät
yksinkertaisesti selviydy velvoitteistaan ja vuosilomistaan. Syyttäjien
on välttämätöntä erikoistua.
Pienissä yksiköissä, nykyisen kokoisissa
yksiköissä, se ei aina ole mahdollista.
Kihlakuntien rahoitus tulee kolmesta tuutista. Niistä vain
yksi on yhteinen. Poliisilla on ylipäätään
aivan liian paljon tilivirastoja, kolme päällekkäistä rinnakkaista
organisaatiota koko valtakunnassa. Se valtiovarainministeriön
näkemys, että poliisin taloushallinto ei saata
olla kunnossa, on elänyt jo parikymmentä vuotta,
ja se ei saata olla ihan aiheeton. On selvästi nähtävissä,
että ulosoton, syyttäjän ja poliisin
organisatoriset tiet tulevat käymään
tästä lähtien ja ovat jo kotvan käyneet
eri suuntiin. Kihlakunta valtion paikallishallinnon yksikkönä oli
itse asiassa jo syntyessään keinotekoinen ratkaisu.
Arvoisa puhemies! Hallituksen idea poliisipiirien yhteistoiminnasta
on luettava niin, että kun pienehkön yksikön
päällikkö lähtee tai jää eläkkeelle,
virkaa ei tule täyttää. Näin
vältytään aikanaan sen toistamiselta,
joka kihlakuntauudistuksessa tapahtui, nimittäin sen, että yksiköiden määrän
vähentyessä kaikille päälliköille
kaikkine palkanlisineen on taas löydettävä paikka,
kuuluivat he siihen organisaatioon lisineen tai eivät.
Meille riittää hyvin 30 poliisipiiriä,
kun vain luodaan kattava palveluverkko. Ruotsille riittää 26.
Kun joskus päästään poliisipiirien
optimimäärään, kustannuksiinsa
nähden verraten tehottomia lääninhallitusten
poliisiosastoja voidaan pienentää tai todennäköisemmin
lakkauttaa kokonaan. Meillä on vielä nytkin lakkautettujen läänien
poliisiesikuntien rippeitä olemassa ilman, että kukaan
tietää, mitä ne oikeastaan tekevät.
Nyt pitää nähdä, mihin ollaan
menossa, ja tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät
kävele vastaan sitten, kun ollaan tulossa perille.
Veronmaksaja maksaa nyt kohtuuttoman paljon poliisin sisäisestä hallinnosta
suhteessa tarvitsemiinsa ja käyttämiinsä palveluihin.
Poliisin käyttömenot ovat eräiden uusien
toimintamuotojen ja kansainvälistymisen myötä kiistatta
lisääntyneet ja reilusti lisääntyneet.
Uutta rahaa varmaankin tarvitaan, mutta kun veromarkoille on muitakin
ottajia, löysät on otettava pois poliisihallinnostakin.
Poliisin oma etu on nyt näyttää kykynsä uudistua.
Puhemies:
Tässä vaiheessa, jolloin myös nämä nopeatahtiset
seitsenminuuttiset puheenvuorot päättyvät,
on esittelypuheenvuoro ed. Ala-Nissilällä.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies, aivan lyhyesti: Ensinnäkin
totean, että tämä pääluokkahan
käsitellään kahdessa jaostossa, myöskin
puolustus- ja turvallisuusjaostossa, muun muassa poliisitoimi, mikä äsken
esillä oli.
Tarkastus- ja hallintojaostossa on ollut tämän vaalikauden
hyvin keskeisenä teemana kuntatalous, jota on joka kerta
käsitelty ja evästetty, niin tälläkin
kertaa. Valtiovarainvaliokunta yleensä on vuosittain kiinnittänyt
huomiota kunnallistalouden tilaan ja valtion harjoittamaan kuntapolitiikkaan.
Kuntatalous on kokonaistasolla viime vuosina ollut tasapainossa
tietyllä tavalla, mutta jos katsomme kuntakohtaisia tilanteita,
niin on ollut isoja ongelmia. Valtion ja Suomen Kuntaliiton yhteisen
kehitysarvion mukaan kuntien rahoitusasema heikkenee vuonna 2003.
Rahoitusaseman heikkeneminen johtuu ennen kaikkea menojen kasvusta
ja osin verotulojen supistumisesta. Kunnallistaloutta koskevan kehitysarvion mukaan
kuntien vuosikate putoaa ensi vuonna 1,78 miljardista eurosta 0,98
miljardiin euroon eli lähes puolittuu ja kuntatalous muuttuu
samalla kokonaisuutena alijäämäiseksi,
koska vuosikate ei riitä poistoja kattamaan.
Näin ollen valiokunta onkin liittänyt mietintöön
ponnen, jossa lähdetään siitä,
että eduskunta edellyttää, että hallitus
seuraa harkinnanvaraisiin avustuksiin käytettävissä olevan
määrärahan riittävyyttä vuonna
2003 ja tuo tarvittaessa eduskunnalle esitykset lisämäärärahoiksi
avustuksen maksamiseen. Ensi vuodellehan 93 kuntaa korottaa tuloveroprosenttiaan,
mutta jos ja kun sekään ei riitä, on
tärkeätä, että seurataan tilannetta.
Totta kai tämä on riippuvainen myöskin
yleisestä talouskehityksestä.
Maakunnan kehittämisrahan osalta valiokunta on tehnyt
tänne myöskin lisäyksen siten, että rahaa
voitaisiin lisää käyttää osaamiskeskuksiin ja
toisaalta aluekeskusohjelmiin ja mahdollisesti myös seutukokeiluhankkeisiin,
joista kolme onkin mukana aluekehitysohjelmassa. Lisäksi
tässä on otettu esille siirtymäkauden
tuen alueet. Siirtymäkausihan on vuonna 2000—2006,
ja on voitu todeta, että monilla alueilla nyt tämä siirtymäkausituki
vähenee ensi vuonna ja loppuu seuraavina vuosina. Toisaalta
on siirtymäkauden alueissa alueita, joissa bruttokansantuote
on jopa alle 75 prosentin ja joissa on kuitenkin paljon yrittäjyyttä.
Pitäisi kansallisen politiikan keinoin etsiä välineitä,
joilla voitaisiin aluepolitiikan keinoja vahvistaa. Tästä on
kirjoitettu myöskin oma kappaleensa.
Ulkomaalaisviraston osalta on todettu määrärahojen
niukkuus. Ulkomaalaisvirasto lisäsi vuonna 2001 henkilöstömääräänsä noin
40 henkilöllä. Henkilöstölisäyksillä saatiin
viraston tulosta paranemaan ja käsittelyajat kääntymään laskuun.
Toisen lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä todettiin,
että Ulkomaalaisvirastossa vireillä olevat asiat
ovat lisääntyneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan
verrattuna lähes 20 prosenttia ja että turvapaikanhakijoiden
lisäys edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli
peräti 195 prosenttia.
Valiokunta katsoo, että käsittelyaikojen pitämiseksi
kohtuullisina esimerkiksi turvapaikkatutkinnasta sekä siihen
liittyvistä turvapaikkakuulusteluista selviämiseksi
Ulkomaalaisvirastolle on vuonna 2003 taattava riittävät
resurssit.
Olemme myöskin kuulleet lääninhallinnon edustajia
lääninhallinnon määrärahoista.
Lääniuudistushan toteutettiin vuoden 97 syyskuun alusta,
ja nyt on voitu todeta, että saadun selvityksen mukaan
useamman vuoden ajan lääninhallitusten toimintamenojen
ja tehtävien lisääntymisen välillä on
ollut tiettyä ristiriitaa. Tehtäviä on
lisätty, mutta resurssit niiden toteuttamiseen ovat pysyneet
ennallaan tai suorastaan vähentyneet. Valiokunta katsoo,
että ensisijaisena tavoitteena tulee olla sisäasiainministeriön
määrärahakehyksen nostaminen tehtävien
hoidon edellyttämälle tasolle. Mikäli
tämä ei toteudu, ainoa mahdollisuus lienee, että ohjaavat
ministeriöt osoittavat lisääntyvien tehtävien
edellyttämät määrärahat
lääninhallituksille.
Arvoisa puhemies! Kunta- ja aluekehitysasiat ovat varmasti ensi
talousarviovuonna erityisen tärkeitä, ja siksi
on tarpeen näistä käydä tänäänkin
kunnon keskustelua.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Pitäydyn vain kuntataloudessa,
kuntiin liittyvissä asioissa, puheenvuorossani, vaikka
aihetta varmaan olisi vähän muiltakin osin sisäasiainministeriön
pääluokassa keskustelua käydä.
Kuntien talous on viime vuosina ehkä jonkin verran
vahvistunut kokonaisuutena, niin kuin mietinnössä todetaan,
mutta samalla täällä myös todetaan,
että valtion ja Kuntaliiton yhteisen kehitysarvion mukaan
kuntien rahoitusasema heikkenee vuonna 2003. Mietintö on
kyllä hieman ristiriitainen. Toisaalta täällä todetaan,
että vuoden 2003 talousarvioesitys on täydentävien
esitysten jälkeen myönteinen kultataloudelle 151 miljoonan
euron verran. Tiedä nyt sitten, kumpi se tarkkaan ottaen
on, heikkeneekö vai vahvistuuko kuntatalous.
Mutta tuntuma kentältä kertoo siitä,
että kunnissa eletään poikkeuksellisen
tiukkaa aikaa ensi vuonna. Jos nyt parina viime vuonna on talous hieman
vahvistunut, niin ilmeisesti käännös
nyt on tapahtumassa. Sitä myös Jyväskylän
kaupunginjohtaja tänään täällä liikkuessaan
totesi, että ensi vuosi tulee olemaan vaikea, ja suurissa
kehittyvän Jyvässeudunkin kunnissa, molemmissa, ja
omassakin kunnassani talous tiukkenee huomattavasti ensi vuonna.
Eli todennäköisesti käännös
on nyt tapahtunut tämän yleisen taloudellisenkin
kehityksen hidastumisen myötä.
Selvästi näkyy myös, että tämä vanha
suomalainen itkuperinne, joka on ennen ollut Itä-Suomessa
ehkä tällaista ominaista, on siirtynyt nyt myös
Helsinkiin, jossa itketään nyt talouden heikkoutta
ja vaikeuksia. Ed. Pulliainen äsken puheenvuorossaan totesi,
että Helsingissä tuloveroprosenttia voitaisiin
nostaa maan keskitasolle. Yhdyn siihen näkemykseen, että kun
näin tapahtuisi, niin ilmeisesti ei olisi mitään
isompaa syytä itkuperinnettä siirtää Helsinkiin.
Arvoisa puhemies! Kuitenkin tämä kunnallistalouden
kehitys on vakava kysymys nyt ja tulevaisuutta ajatellen. Kunta,
mikään kunta tai kuntayhtymä, sinänsä ei
ole itsetarkoitus, vaan niiden tarkoitus on järjestää kuntalaisille
palveluja. Kuntalaisista kunnallisten palvelujen tarvitsijoita,
käyttäjiä, ovat erityisesti lapset, lapsiperheet, sairaat,
vanhukset ja vammaiset. Eli kun kuntatalous kiristyy, niin suurelta
osin nämä yhteiskunnassa muutoinkin heikoimmassa
asemassa olevat ihmiset kärsivät siitä eniten
ja nopeimmin, ja tämmöinen tilanne meillä nyt
jo on, että monissa kunnissa nämä ryhmät
ovat joutuneet yhä heikomman palveluvarustuksen varaan.
Voin toisen kerran yhtyä ed. Pulliaisen huoleen siitä,
että eriarvoistuminen on todella vakava kysymys. Itse mietin
jo ennen kuin ed. Pulliainen sen totesi, että alamme olla
siinä tilanteessa, että asiaa pitäisi
tarkastella perustuslainkin valossa. Onko todella niin, että meidän
pitäisi lisätä perustuslakiin myös
asuinpaikkaan liittyvä tasavertaisuusedellytys? Siellä on
näitä muita tekijöitä, mutta
näyttää siltä, että asuinpaikan
mukaan ihmiset voivat olla varsin eriarvoisia eikä siihen
olla puuttumassa. Tietysti perustuslaki yleensä takaa yhtäläisen
kohtelun, mutta ei tätä erityisesti.
Arvoisa puhemies! Nyt lukuisat kunnat elävät siis
vaikeassa tilanteessa ja hakevat suurilla ponnistuksilla harkinnanvaraisia
avustuksia taloutensa jonkinmoiseen tasapainossa pitämiseen. Harkinnanvaraisten
rahoitusavustusten pitäisi kuitenkin olla eräänlaista
toimeentulotukea eli vain, itse käsitän niin,
jonkun tilapäisen kriisin helpottamiseen tarkoitettuja
varoja, mutta nyt niistä on tullut pitkälti pysyvä rahoitusmuoto, joka
joissakin kunnissa otetaan talousarvion katteeksi, ja silloin ollaan
kyllä jossakin perusteellisesti hankalassa tilanteessa,
jos näin on ja kun näin on. Eli todellakin kunnallistalouden
kunnostamiseen näiden ihmisten takia on tarpeen kiinnittää vakavampaa
huomiota kuin nyt on tehty.
Nostan vielä tässä esille lyhyesti
ne näkymät, mitkä ovat vuonna 2004 edessä,
kun Euroopan unionin osalta alkoholin tuontirajat käytännössä lähes
kokonaan poistuvat ja Viro on tulossa Euroopan unionin jäseneksi.
Tästä seuraa väistämättä se,
että alkoholin kulutus meillä kasvaa huomattavasti.
Se tuo haittoja, jotka aiheuttavat sosiaalisten ongelmien lisäksi
merkittäviä uusia taloudellisia kustannuksia,
samanaikaisesti kun verot ja muut tulot alenevat. Nämä kustannukset kaatuvat
suurelta osin kuntien vastuulle. Tätä ongelmaa,
joka on siis 2004 edessä, hyvin hyvin lähellä nyt
jo meitä, ei ole missään otettu riittävän vakavasti
esille ja siihen ei ole varauduttu. Toivoisin, että jos
ei nyt tämä hallitus enää siihen puutu,
niin ainakin uusi hallitus lähtisi rakentamaan tähän
jotakin ohjelmaa. Se on todella vaikea ratkaista, koska ollaan tällaisessa
tilanteessa, että sopimukset, sitoumukset, on annettu ja
laskun aika vain on edessä, mutta siitä huolimatta tarvitaan
tähän panostuksia.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! Perinteisesti olen budjetissa käyttänyt
pääluokkakohtaisen puheenvuoron sosiaali- ja terveysministeriön
kohdalla. Ajat ovat muuttuneet, jotain myönteistä:
sisäministeriö käsitellään
aina aikaisemmin kuin STM, yleensä se on öisin.
90-luvun puolenvälin paikkeilla, reilu kymmenen vuotta
sitten, muutos lähti käyntiin valtionosuusuudistuksen
ja kunnallisen itsehallintolain voimaantulon jälkeen. Merkittävät
sosiaali- ja terveydenhuollon poliittiset ratkaisut tehdään kuntatasolla,
mutta sisäasiainministeriön lohkossa päätetään
valtionosuuksista, joiden myötä kunnat toimivat.
On totta, että laman aikana jouduttiin leikkaamaan
valtionosuuksia. On väärin väittää,
että niitä edelleen leikattaisiin. On oikein,
kun budjetissa lukee, että olemme plus-merkkisiä 151
miljoonaa euroa, mutta totuus on myös toisen näköinen.
Viimeisen kahdeksan vuoden aikana olemme jättäneet
veroratkaisuista syntyviä kuntatappioita noin 850 miljoonaa
euroa korvaamatta ja olemme kolmatta kertaa peräkkäin
korvaamassa valtion indeksitarkastuksen vain puolittaisena, laillisesti,
mutta vain puolittaisena. Voimme laskea, että 50 prosenttia
indeksikorotukseen tulee lisää, se on plussaa.
Toisin päin voidaan laskea, että puuttuva osuus,
50 prosenttia, on miinusta.
Totuus on se, että kunta on lakisääteisesti
velvollinen hoitamaan tehtävänsä eikä siihen
taloudellisista syistä kykene. Valtion tehtävä on
huolehtia siitä, että kunnat noudattavat lakia
ja toteuttavat niille annetut tehtävät. Loputtomiin
ei voi tehdä niin, että kansalainen, apua tarvitseva sairas
tai kotipalveluja tai muita kunnallisia palveluita odottava henkilö,
on tämän taloudellisen pelin nappula. Ei myöskään
voi loputtomasti odottaa, että järjestelmä toimii
ilman valvontaa, joka myös ajettiin alas Lääkintöhallituksen
ja Sosiaalihallituksen lopettamisen myötä ja lääninhallitusten
voimavarojen vähenemisen myötä, tai yhtä hyvin
voidaan sanoa: lääninhallitusten tehtävien
lisääntymisen myötä. Valvonta
on lähes nolla. Valtion ohjanta perustuu tavoite- ja toteuttamisohjelmaan,
joka on hyvä, erittäin hyvä, mutta se
ei sido, se on suositus. Kunta ei voi edellyttää,
että valtio on loputtomasti äänetön
maksumies, antaa jatkuvasti lisää rahaa, mutta
ei voi ohjata, mihin ne rahat käytetään.
Valtionosuuksien määrän on noustava,
mutta suosituksen ja normin väliltä on löydyttävä malli,
jolla ohjataan sekä palvelujen määrää että laatua.
Ei ole pahasta, vaikka ammatillisesti ja määrällisesti
määritettäisiin esimerkiksi hoitoalan,
opetuspuolen, päivähoidon jne. henkilöstö.
On vähemmän epätodennäköistä,
että siinä määrin, mikä on
todellinen valtionosuuksien nousun tarve, seuraavakaan eduskunta
kykenisi sitä kertaheitolla, tai edes neljän vuoden
aikana, nostamaan. Siksi, arvoisa puhemies, esitän, että seuraavan
hallituksen neuvotteluissa siirrettäisiin esimerkiksi omaishoidon
tukea, kunnille jäävää elatusvelvollisten
maksua, asevelvollisten tulonsiirtoja ja mahdollisesti myös
toimeentulotukea, edellyttäen ettei sosiaalityöntekijöitten virkoja
silti lopeteta vaan että sosiaalityötä tehdään
kunnassa, Kelan korvattavaksi, jolloin kunnille jää riittävästi
varaa lakisääteisten peruspalvelujen ja kansalaisten
hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Iivo Polvi /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Sisäasiainministeriön
pääluokka on kohtalaisen laaja, ja muutaman minuutin
puheenvuorossa ei ole mahdollista käsitellä muuta
kuin muutamaa asiaa.
Yhtenä mietintöön sisältyy
pelastustointa koskeva luku 80. Se luku on pyhitetty käytännössä kokonaisuudessaan
pelastushelikopteritoiminnalle. Jo useana aikaisempana vuonna valiokunta
on kiinnittänyt huomiota pelastushelikopteritoiminnan rahoitusjärjestelyyn,
joka tällä hetkellä pääasiassa
toimii Raha-automaattiyhdistyksen avustusvaroin ja suurelta osin
keräysvaroin, lähinnä kerjäysluontoisten
tuottojen varassa. Jossakin vaiheessa on esitetty arvioita ja toiveita
siitä, että kunnat lähtisivät
mukaan toiminnan rahoitukseen. Tällä hetkellä on
kuitenkin selvästi nähtävissä,
että kunnilla ei ole siihen taloudellisia edellytyksiä eikä myöskään
haluja. Sen takia tuon asian ratkaisu pitäisi saada aikaan.
Valiokuntahan on liittänyt sitä koskevan lausumaehdotuksen
mietintöön.
Kuntatalous on aihe, jota on täällä kaikissa
aikaisemmissa puheenvuoroissa jo laajastikin käsitelty.
On selvää, että kuntatalous viime vuosien myönteisen
kehityksen jälkeen on selvästi kääntymässä laskevalle
uralle. Sitä kuvaavat tietenkin ne arviot, joita nyt on
budjetin yhteydessä jo esitetty. Tänä vuonna
vuosikate käytännössä tulee
puolittumaan, ja erityisesti vuosi 2004 todennäköisesti
tulee olemaan kuntatalouden kannalta vaikea. Valiokuntahan on mietinnössään
pohtinut tilanteen korjaamiseksi tarpeellisia keinoja, ja yhtenä on
valtionosuusjärjestelmän uudistus, mitä valiokunta
mietinnössään kiirehtii.
On selvää, että valtion ja kuntien
välisessä kustannustenjaossa pitää saada
pysyvämpi, kestävämpi ratkaisu kuin mitä tämänhetkinen
tilanne edustaa. Tällä hetkellä tietenkin
ongelma on lähinnä yhteisöverojen heilahtelut
ja sen jakoperusteiden muutokset, jotka vaikuttavat yleisesti kuntatalouden
tulopohjaan heikentävästi, vaikka ratkaisut sinänsä kuntien
välillä minusta ovat oikean suuntaisina siinä muodossa
kuin ne nyt on tehty.
Kuntatalouden osalta ed. Kankaanniemi puheenvuorossaan arvioi
näitä lukuja, mitä mietintöön
sisältyy. Ilmeisesti tuo 151 miljoonaa euroa kuntatalouden
vahvistamiseen sinänsä on lukuna ja lähtökohtana
oikea. Se ei kuitenkaan vaikuta kuntien taloutta merkittävästi
helpottavaan suuntaan. Se johtuu yksinkertaisesti siitä,
että kuntien menot kasvavat, mutta toisaalta tulopohja
heikkenee. Useimmissa kunnissa verotulot ensi vuonna tulevat jäämään
alemmaksi kuin tänä vuonna, mikä johtuu
toisaalta tästä yhteisöveron jakoperusteiden
muutoksesta ja toisaalta kunnallisveron ansiotulovähennyksen
korottamisesta, jonka vaikutus vielä jakaantuu hyvin epätasaisesti
eri kuntien välillä riippuen siitä, mikä on
kunnassa keskimäärin tulotaso ansiotulojen osalta. Ne
kunnat, joissa ansiotulot ovat keskimääräistä alemmat,
kärsivät ansiotulovähennyksestä enemmän
kuin ne kunnat, joissa tulotaso on korkea. Sen takia ansiotulovähennyksen
korotus heikentää erityisesti tulopohjaltaan heikompia
kuntia.
Ed. Pulliainen omassa puheenvuorossaan esitti ajatuksen minimiveroprosentin
tasosta kuntia koskevana. Ajatus on aivan mielenkiintoinen. Jos
mennään 18 prosentin tasoon, niin ilmeisesti monessa
kunnassa, jossa tällä hetkellä veroprosentti
on alhaisempi, talous vahvistuisi merkittävästi.
Se koskee erityisesti näitä muutamia hyvinvoivia
kuntia, joita on tässä Pääkaupunkiseudulla
ja sen lähialueilla.
Valiokunnan mietinnössä on pohdittu kuntien yhteistyöhön
liittyviä kuvioita ja sen merkitystä. Minusta
siinä on valiokunnalla aivan oikea linja. Ensin kerrotaan
siitä, että yhteistyöllä voidaan parantaa
edellytyksiä suoriutua peruspalvelujen ylläpidosta
ja niiden rahoituksesta. Näin varmaan on. Sillä voidaan
jonkin verran tehostaa toimintoja ja saada kustannussäästöjä.
Tietenkin pelkkää yhteistyötä rakentamalla
voidaan päätyä siihen lopputulokseen,
että pääosa tehtävistä hoidetaan
eri yhteisöjen toimesta, mutta hallinto ja organisaatiot
jäävät olemaan.
Mietinnössä on kuitenkin päädytty
selvään kannanottoon myös siitä,
että kuntien yhdistyminen on joissakin tapauksissa paras
tapa turvata kansalaisten tarvitsemat palvelut. Eli se on selvä viittaus
kuntaliitosten suuntaan etenemisestä. Tuo mietinnön
kohta päättyy toteamukseen, että valtion
olisikin edelleen tehostettava toimenpiteitä kuntarakenteen
kehittämiseksi. Tällä hetkellä tietenkin
kuntien yhdistymisavustuksia koskeva lainsäädäntö on
se, jolla sitä voidaan jonkin verran tehostaa. Tällä hetkellä korvausjärjestelmä on
jo minusta aivan tyydyttävällä tasolla
ja sen pitäisi houkutella kuntia selvittelemään
yhdistymisen etuja ja haittoja ja päätymään
loppujen lopuksi myönteisiin ratkaisuihin.
Minusta on syytä korostaa tämän kannanoton merkitystä ja
saada se sanoma perille myös niihin kuntiin, joissa yleensä kaikista
nihkeimmin kuntaliitoksiin suhtaudutaan ja joissa tarve niihin on
kaikista suurin.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Keskityn aivan lyhyesti tässä vain
yhtä mietinnön kohtaa koskevaan asiaan eli Ulkomaalaisviraston
kysymykseen. Inhimillisesti katsoenhan käsittelyajat ovat
edelleen aivan liian pitkiä. Viimeksi tänään
olen ollut tekemisissä erään maahan tulleen
afgaaninaisen kanssa, jonka mies on jumissa Pietarissa, ja perhe
pitäisi yhdistää, kun on alaikäisiä lapsia
liuta, ja ei vain onnistu. Kun yli vuosi on odotettu päätöstä tämmöisessä asiassa,
niin kyllähän se kertoo jostakin aivan muusta
kuin sivistysvaltion tavasta toimia ihmisiä, inhimillisiä ihmisiä kohtaan,
jotka ovat kärsineet paljon ja tulevat sodan ja monenlaisen
hädän keskeltä. Mietinnössähän
todetaan, että Ulkomaalaisvirastoon on lisätty
henkilöstöä ja toisaalta vireille tulleet
asiatkin ovat toki lisääntyneet. Mutta kyllä minä odottaisin
ainakin, että ennen kuin nyt kauheasti enempää aletaan
rahaa tuupata tuonne, mietittäisiin ja katsottaisiin, että käsittelyajat
nyt todella lyhenevät tämän annetun lisärahan
turvin.
Välillä nimittäin tulee, arvoisa
puhemies, kyllä sellainen tunne, että kun esimerkiksi
Alankomaihin tulee vuositasolla 90 000 turvapaikkahakemusta,
siis 90 000, ja meillä tämä määrä on
jotakuinkin 2 000 kieppeillä vuositasolla, niin
ei voi olla niin, että Suomessa käsittely on paljon pidempi
kuin Alankomaissa. Varmasti tätä keskustelua voidaan
jatkaa sitten ulkomaalaislain yhteydessä. Silloin toivoisinkin,
että myös asiasta vastaava ministeri voisi olla
täällä paikalla vastaamassa näihin
aiheellisiin kysymyksiin. Mutta tämän huomion
halusin keskusteluun tuoda, että ei lisätä rahaa,
mikäli ei nähdä konkreettisia tuloksia
jonojen lyhenemisestä.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tässäkin salissa
on paljon puhuttu poliisien riittämättömistä resursseista.
Täytyy sanoa, että kun valtiovarainvaliokunnan
mietinnön luki, niin täällä on
aivan oivallisella tavalla kiinnitetty huomiota siihen, että hallitus
ei ole toteuttanut hallitusohjelmaa siltä osin, missä korostetaan
voimavarojen lisäämistä poliisitoimeen,
jotta huumausaine- ja talousrikollisuuteen voitaisiin paneutua nykyistä enemmän.
Täällä todetaan selvästi, että määrärahat
eivät ole sillä tasolla, mitä hallitusohjelmassa
edellytetään. Nyt olisikin tärkeää,
että eduskunta voisi tähän puuttua ja
lisätä poliisihallinnon määrärahoja,
jotta poliisien saatavuus ja resurssit olisivat turvatut.
Pelastustoimen osalta pidän myönteisenä täällä olevaa
kirjausta, jossa halutaan nopealla aikataululla selvittää pelastushelikopterien
rahoitus valtakunnallisena kysymyksenä. Onkin toivottavaa,
että tästä voitaisiin sopia jo ensi kevään
hallitusneuvotteluissa, jotta tämä vuodesta toiseen jatkuva
rahoituspulma valtakunnallisellakin tasolla ratkeaisi.
Puhemies! Kuntapalveluitten osalta valtiovarainvaliokunnan mietintö on
myöskin hyvin ansiokas. Täällä todetaan
se tosiasia, joka on ollut kyllä laajemminkin tiedossa,
että kunnallistalous on heikkenemässä ja
kuntien vuosikate on puolittumassa ensi vuoden aikana 1,78 miljardista
eurosta 0,98 miljardiin euroon. Tässä on käymässä sillä tavalla,
että vaikka Lipposen hallitus ei onnistunut puolittamaan
työttömyyttä, mikä oli lupauksena,
niin kuntien vuosikate onnistutaan puolittamaan. Tämä on
kyllä valitettavaa tällä tavalla.
Mietinnössä todetaan: "Kuntakoon mukaan tarkastellen
kaikkien kuntien, lukuun ottamatta yli 100 000 asukkaan
kuntia, vuosikate per asukas oli vuonna 2001 alemmalla tasolla kuin vuonna
1995. Kehitysarvioiden mukaan tilanne heikkenee edelleen vuosina
2004—2006." Tämä osoittaa todeksi sen
keskustan huolen siitä, että kuntien väliset
erot ovat huolestuttavalla tavalla kasvaneet. Nyt olemme siinä tilanteessa,
että vaikka Suomen kansantuote on valtavan paljon korkeammalla
tasolla kuin 1995, niin kunnallistalouden tilanne tämän
mietinnön mukaan on asukasta kohti tarkasteltuna heikommassa
kunnossa kaikissa muissa kunnissa paitsi yli 100 000 asukkaan
kunnissa.
Selvityksen mukaan ensi vuonna 93 kuntaa nostaa kunnallisveroprosenttia,
eli kuntatalouden ongelmat ovat suuret ja sitä kautta peruspalveluiden
saatavuus. Keskustahan esitti 1999 vaalien alla tällaista
kuntasopimusta, jossa sovittaisiin vaalikauden mittaisesti peruspalveluitten tuottamisvelvoitteesta
ja rahoituksesta. Nyt olen myönteisellä tavalla
pannut merkille, että kuntaministeri Korhonen ja oikeastaan
kaikkien puolueitten edustajat ovat esittäneet saman suuntaisia
ajatuksia. Uskonkin näin, että ensi keväänä tällainen
kunta—valtio-sopimus aikaansaadaan. Se on järkevä siinäkin
mielessä, että pystytään pitemmässä juoksussa
arvioimaan resursseja ja palveluita. Se tuo ennustettavuutta kuntatalouteen.
Kannatettava asia, mutta lähtötilanne on vaikeutunut
kuntien erojen lisääntymisen myötä.
Aluekehityksen osalta muutama päivä sitten esiteltiin
tilasto, että valtion työpaikat ovat vähentyneet
maakunnissa voimakkaalla tavalla. Tämä on täysin
ristiriitainen fakta siihen verrattuna, mitä on esitetty,
kun on esitetty, että hajasijoitusohjelmat tuovat tuloksia
maakuntiin myönteisellä tavalla. Mutta ainakin
nyt tähän asti on käynyt sillä tavalla,
että valtion omilla toimillaan aiheuttamat aluekehitysratkaisut
ovat olleet negatiivisia ja työpaikat maakunnista ovat
vähentyneet. Vastaavasti valtion keskushallinnon työpaikat
ovat lisääntyneet.
Tämä aluekehityksen tilanne on mielenkiintoinen.
Annan kyllä tunnustusta ministeri Korhoselle siitä,
että hän on monia uusia asioita ja avauksia aikaansaanut
tänne aluekehityspuolelle, mutta nyt tarvitaan kuitenkin
entistä enemmän konkreettisia resurssipäätöksiä,
joilla pystytään vahvistamaan maakuntien elinvoimaa
ja edellytyksiä luoda uusia työpaikkoja, parantaa
yritysten kannattavuutta, huolehtia perusinfrastruktuurista ja kuntapalveluista.
Tässä valtion pitäisi näyttää esimerkkiä,
ei siis niin, kuin kehitys viime vuosina on mennyt, että valtion
omat työpaikat maakunnista vähenevät,
vaan nyt pitäisi hajasijoittaminen ottaa tosissaan ja aikaansaada
jokaisella hallinnonalalla myös niitä konkreettisia työpaikkojen
siirtoja ja uusien resurssien siirtämisiä maakuntiin,
ja myöskin seutukuntiin ja alemmalle tasolle.
Tällä viittaan siihen, että on puuttunut
tällainen kokonaiskoordinaatio valtionhallinnosta. Yksi
hallinnonala voi tehdä myönteisiä päätöksiä,
mutta muilla aloilla näitä kokonaisvaikutuksia
aluekehityksen kannalta ei ole arvioitu. Tämäkin
olisi hyvä ottaa uuden hallituksen ohjelman lähtökohdaksi,
että aluekehitystä katsotaan kokonaisuutena, ei
niin, että sitä hoitaa vain sisäministeriö,
vaan että kaikilla ministeriöillä on
samansuuntainen velvoite vahvistaa maakuntien resursseja.
Arvoisa puhemies! Nämä ovat tärkeitä havaintoja.
Maakunnan kehittämisrahoista kautta aluekeskusohjelmien
rahoituksesta täällä mietinnössä todetaan
aivan oikein, että ehdotettu määräraha
aluekeskusohjelmiin on riittämätön asetettujen
tavoitteiden saavuttamiseksi vuonna 2003, ja sitä esitetäänkin
hivenen nostettavaksi. Nyt näitten aluekeskusohjelmien
käytännön hankkeitten edistämisen
kannalta on tärkeää, että tähän
sitoutuisi uutta rahaa, joka vahvistaisi aluekeskusten ja niitä ympäröivien
alueitten elinvoimaa.
Arto Seppälä /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Haluan tästä pääluokasta
nostaa erään yksittäisen asian esille,
joka koskee nimenomaan lääkäri- ja pelastushelikopteritoimintaa.
Ed. Antti Rantakangas otti myös juuri äsken tämän
hyvin ajankohtaisen asian esille, ja kiitän häntä myöskin
tästä avauksesta.
Sen verran ihan taustaa, että suomalainen lääkärihelikopteritoimintahan
käynnistyi noin kymmenen vuotta sitten syksyllä 1992
ensimmäisen Medi-Helin aloittaessa toimintansa Uudellamaalla.
Tällä hetkellä ympärivuorokautista
lääkärihelikopteritoimintaa on lisäksi
Turun, Oulun ja Varkauden seudulla. Sen verran ihan taustaa myöskin,
että lääkärihelikopteritoimintaa
on lähes jokaisessa Euroopan maassa. Kattavin verkosto
on Saksassa, jossa toimii tällä hetkellä noin 60
lääkärihelikopteria. Pohjoismaista Norjalla
on koko maan alueella toimiva järjestelmä. Ruotsissa
lentää viisi lääkärihelikopteria.
Lääkärihelikopterin toiminta-ajatushan
on korkeatasoisen erikoislääkärijohtoisen
ensihoidon kuljettaminen hätätilapotilaan luokse
niin nopeasti, että toiminnalla saavutetaan potilaan toipumista
hyödyntävää vaikuttavuutta.
Vaikuttavuuden edellytys on aina potilaan tavoittaminen ajoissa.
Pelkästään autoa käyttämällä ollaan usein
auttamattomasti myöhässä, koska suomalaiset
asuvat liian hajallaan.
Toiminnan vakiinnuttamisesta ja nopean ensihoidon tuomista hyödyistä huolimatta
ei lääkäri- ja pelastushelikoptereiden
pysyvä rahoitus ole toteutunut, niin kuin me tiedämme,
jotka tässä aktiivisesti toimivat tässä toiminnassa.
Toimintaa ylläpidetään toisaalta Raha-automaattiyhdistyksen
vuosittaisen avustuksen ja toisaalta oman varainhankinnan turvin.
Taloudellinen pohja on tällä järjestelmällä hyvin
epävarma eikä salli pitkäjänteistä suunnittelua.
Raha-automaattiyhdistys on jo vuosia viestittänyt haluavansa
siirtää lääkärihelikopterien
rahoituksen valtion tai kuntien vastuulle, minne se luontevasti
kuuluukin. Raha-automaattiyhdistyksen tarve siirtää avustuksia
entistä enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan on
viime vuosina merkittävästi lisääntynyt. Keräystoiminta
puolestaan on paitsi epävarmaa myös ennalta arvaamatonta.
Jo kymmenen vuotta jatkunut intensiivinen keräystoiminta
näyttää saavuttaneen kyllästymispisteen.
Saadut tuotot ovat viime vuosina alentuneet merkittävästi,
ja taloudellinen ahdinko on tällä hetkellä tosiasia kaikilla
toimintaa ylläpitävillä yhdistyksillä.
On selkeästi nähtävissä,
että lääkäri- ja pelastushelikopterien
nykyinen rahoitusmalli on tiensä päässä,
ellei nykyistä kattavampaa ja pysyvämpää rahoitusjärjestelmää saada
aikaan. On olemassa todellinen vaara toiminnan pikaisesta tyrehtymisestä rahojen
loppumiseen. Tulevaisuudessa toiminta on mahdollista turvata esimerkiksi
toteuttamalla sisäasiainministeriön helikopterityöryhmän
ehdottama yhtenäinen valtakunnallinen lääkärihelikopteriverkosto.
Nyt sitten valtiovarainvaliokunta on tässä meidän
kirjassamme hyvin laajasti käsitellyt lääkäri-
ja pelastushelikopteritoimintaa ja esittää lausumaehdotuksen
niin, että lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminta
valtakunnallisena, valtion talousarviosta rahoitettavana toimintana
selvitetään pikaisesti, jotta sen keskeiset periaatteet
voidaan sisällyttää uuden hallituksen
hallitusohjelmaan. Näin tässä pitäisi
myöskin toimia.
Marjukka Karttunen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Turvallisuus on kansalaisille tärkein asia,
ja sen takaa se, että poliisi näkyy ja on saatavilla.
Tilanne on kummallinen. Vaikka rahaa koko ajan poliisille annetaan
lisää, kuitenkaan tilanne ei näytä paranevan,
eli jossain on vika. Kun poliisi kokee, että resurssit
ovat tiukkoina ja palkka on matala, se vaikuttaa motivaatioon ja jaksamiseen,
ja kuitenkin ihmisten odotukset ovat korkealla. Kuitenkin näkisin,
että poliisilla tulisi olla resursseja ennalta ehkäisevään
työhön. On kaikista tärkeintä,
että poliisi on saatavilla pienille koululaisille ja päiväkoteihin.
Se on mielekkäämpää työtä,
ja sitä kautta sitten varsinaista rikollistenjahtaamistyötä olisi
vähemmän, kun näitä tapauksia
voitaisiin ennalta ehkäistä. Tällä hetkellä vielä ainakin
toimii hyvin tämä koulupoliisitoiminta. Esimerkiksi,
jos Länsi-Suomen poliisin määrärahakehykset
säilyvät vuonna 2004 vuoden 2003 tasolla, se merkitsisi
avoimiksi tulevien virkojen, noin 80 kappaletta, täyttämättä jättämistä,
joten poliisin toiminta laskisi merkittävästi.
Tässä tilanteessa, minkä äsken
mainitsin, tulee mitä ilmeisimmin kehittää poliisihallintoa. Nykylainsäädäntö antaa
jo mahdollisuuden muodostaa yhteistoiminta-alueita, joilla osa alueitten poliisipäälliköiden
tehtävistä siirrettäisiin näiden
yhteistoiminta-alueiden johtajiksi määrätyille
henkilöille. Mielestäni tätä kyllä tulee
pohtia, sillä poliisihallinnossa tarvitaan tällä menolla
nykyistä joustavampaa kokonaisuutta. Kihlakuntakokonaisuuden
tarkastelusta tulee selonteko vasta vuonna 2005, mutta mielestäni
olisi tärkeää tarkistaa poliisin hallintoa
jo ennen vuotta 2005. Maailma muuttuu, ja sisäisen turvallisuuden
alueella olisi hyvä siirtyä säännölliseen
selontekojärjestelmään ja poliisihallinnon
kehittämistä tulisi tarkastella pitkällä aikavälillä.
Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan poliisin
hallintolain muutos, joka väläyttelee niin sanottua
täydellistä yhteistoimintaa poliisilaitosten välillä.
Kun tässä ollaan, että tämän
taloudelliset vaikutukset olisivat ainakin oikean suuntaiset, niin
tätä tulisi vakavasti harkita.
Arvoisa rouva puhemies! Tällainen tilanne ei ole järkevä,
jossa uusia poliisimiehiä koulutetaan jopa työttömiksi.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Karttunen keskittyi puheenvuorossaan
hyvin pitkälle sisäiseen turvallisuuteen ja poliisitoiminnan
kysymyksiin, ja minusta siitä on hyvä jatkaa.
Suomi on ollut turvallinen maa asua, elää ja yrittää,
ja näin me toivomme sen olevan jatkossakin. Nyt vain käytännössä on
tietysti usein ollut tilanne se, että poliisin resurssit
ovat osoittautuneet liian vähäisiksi. Poliisi
ei näy enää siellä, missä sen
toivottaisiin näkyvän, ja toisaalta silloin, kun
kriittisiä tilanteita sattuu, poliisi viipyy kauan, ennen
kuin se ehtii paikalle.
Monissa lisätalousarvioissa on poliisin resursseja
lisätty, mutta siitä huolimatta vakanssivajausta
on edelleen olemassa. Määrärahojen vajaus
on ollut hallintovaliokunnassakin lähes jokaisen lausunnon
yksi keskeisistä kysymyksistä, jotka on asetettu
painopisteiksi. Minusta tässä valtiovarainvaliokunnan
mietinnössä poliisitoimen osalta on yksi tärkeä asia,
joka meidän on syytä ottaa vakavasti, elikkä laaditaan
sisäisen turvallisuuden osalta selontekokäytäntö,
jossa käydään keskustelu hallituksen
esittämän selonteon pohjalta, eduskunta antaa
siihen vastauksen, ja määritellään
tätä käytäntöä noudattaen
se turvallisuuden tavoitetaso ja resurssitaso, mitä me
haluamme noudatettavan. Se minusta on rinnasteinen puolustus- ja
turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Uskon, että tätä kautta
me pääsemme kaikkia tyydyttävään
tilanteeseen.
Toinen kysymys oli pelastushelikopteriasia, josta ed. Arto Seppälä puhui
hyvin paljon, ja minun on syytä yhtyä hänen
näkemykseensä siitä, että pelastushelikopteritoiminta
on vakiinnuttanut asemansa meillä pelastusjärjestelmässä.
Erityisesti harvaanasutuilla seuduilla, saaristoalueilla se on suorastaan
välttämätön pelastustoimen osalta.
Valiokunta esittää lausumansa siitä,
että selvitetään pikaisesti se, että valtion
talousarvion puitteissa voidaan ryhtyä ylläpitämään
pelastushelikopteritoimintaa. Se on kannatettava näkemys,
ja toivotaan, että siitä myöskin syntyy
tuloksia.
Mutta sitten, arvoisa rouva puhemies, tämän pääluokan
muihin kysymyksiin elikkä kuntatalouteen ja kuntakysymyksiin.
Kunta- ja alueministeri taisi poistua. Hän on kuitenkin
uskottavasti seuraamassa tätä keskustelua ja panee
mieleensä sen, mitä täällä lausutaan
tai toivotaan.
Kuitenkin valiokunta sekä mietintönsä yleisperusteluissa
että yksityiskohtaisissa pääluokkaperusteluissa
nostaa hyvin voimakkaasti esille kuntatalouden heikon tilanteen,
palvelujärjestelmien riskialttiuden erityisesti heikon
talouden kunnissa. Täällä minusta nostetaan
ongelmat esille mutta ratkaisuvaihtoehtoja ei esitetä.
Kuntatalous on ensi vuonna muuttumassa alijäämäiseksi.
Syynä siihen on ennen kaikkea verotulojen vähentyminen,
mikä osaltaan johtuu valtion toimenpiteistä sekä yhteisöveron
leikkausten muodossa että ansiotulovähennyksen
korottamisen kautta. Toisaalta kustannustaso nousee hyvin voimakkaasti
ja lisäksi kunnille annetaan lisää tehtäviä.
Vaikka rahavirtojen näkökulmasta tämä mietintö kertookin,
että valtion toimenpiteet ovat kuntatalouden kannalta positiivisia,
tässä kuitenkin jätetään
kertomatta asian toinen puoli elikkä kustannustason nousu
ja lisääntyvät tehtävät.
Tämä aiheuttaa sen, että kuntatalous
kokonaisuudessaan muuttuu alijäämäiseksi
ja 93 kuntaa joutuu nostamaan veroprosenttia ja myöskin
vuosikate on puolittumassa.
Minusta keskeisin ongelma on juuri siinä, että valtio
on vetäytynyt sosiaali- ja terveystoimen rahoitusvastuusta.
Ennen 90-lukua valtion osallistuminen oli lähes puolet
sosiaali- ja terveystoimen kustannuksista. Alimmillaan se kävi
22 prosentissa, ja nyt tätä talousarviota hyväksyttäessä se
on hiukan yli 27 prosenttia. Koulu- ja sivistystoimen puolella valtion
osallistuminen on pysynyt huomattavasti korkeammalla, runsaassa
50 prosentissa, ja voidaan sanoa, että kuntien talousvaikeudet
paljolti johtuvat ennen kaikkea tästä valtion
vetäytymisestä sosiaali- ja terveystoimen rahoitusvastuusta
mutta toisaalta siitä, että väestömme
ikääntyy, sairastavuus lisääntyy
ja näitä taloudellisia tekijöitä ja
kysynnän lisääntymistä ei ole
kyetty yhteensovittamaan.
Minusta valiokunta esittää vain näkemyksensä siitä,
että harkinnanvaraista rahoitusavustusta on oltava valmius
tarkistaa vuoden 2003 aikana lisämäärärahojen
kautta, mutta keskeistä olisi ollut se, että valiokunta
olisi ottanut selkeän kannan indeksitarkistusten puolituksiin,
ja se, että indeksitarkistukset maksetaan täysimääräisinä, ja
toisaalta, että valtionosuusjärjestelmän
uudistamista kiirehditään siten, että kunnille
voidaan taata vakaa ja riittävä tulopohja palvelujen
järjestämiseen kaikkien peruspalvelujen osalta
siten, että kansalaiset perustuslain näkökulmasta
eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan siitä riippuen,
missä heidän kotikuntansa sijaitsee. Tulevan hallitusohjelman
keskeinen kysymys minusta on se, että kunta—valtio-suhde
normalisoidaan ja laaditaan, niin kuin täällä usein
on puhuttu, kuntasopimus ja peruspalvelubudjetti, jotka takaavat
sen, että taloudelliset resurssit ovat riittävät
suunniteltuihin palveluihin nähden. Tämä olkoon
yhteinen tavoite, ja toivon, että tämä asia
on sisäistetty myöskin tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, aluekehityksestä. Tästä yhtä lailla
valiokunta yleisperusteluissaan totesi suureksi ongelmaksi sen,
että väestön muuttoliike jatkuu hyvin
voimakkaana, rakennetyöttömyys on korkea, sitä kautta
tapahtuu syrjäytymistä ja että ohjelmaperusteinen
aluepolitiikka ei ole välttämättä kyennyt
takaamaan tasapainoista aluekehitystä koko maan alueella, vaan
eriarvoistuva kehitys tulee jatkumaan.
Hallituksen harjoittaman aluepolitiikan keskeisinä kysymyksinä ovat
ennen kaikkea ohjelmaperusteinen aluepolitiikka, jossa on näytellyt roolia
aluekeskusohjelmat ja osaamiskeskusohjelmat. En lähde näitä moittimaan.
Ne ovat omalta osaltaan olleet aktivoimassa seutukuntakohtaista
yhteistyötä ja luoneet vireyttä kuntien
väliseen yhteistyöhön suhteessa elinkeinopolitiikkaan.
Mutta selvästi on nähtävissä,
että toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä,
vaan me tarvitsemme uuden aluekehityslain mukaista kansallista aluepolitiikkaa,
jonka kautta koko aluepolitiikan linja on uudistettava ja terävöitettävä,
ja ennen kaikkea siellä on otettava vakavasti esille aktiiviset
työllistämistoimet ja toisaalta nostettava kannustava
yrittäjyys hyvin keskeiseen sijaan siten, että työllistämisen
kynnystä voidaan madaltaa, välittömiä työvoimakustannuksia
huojentaa ja myöskin veropoliittisesti tukea alkavia ja
uusia yrityksiä. Ennen kaikkea sukupolvenvaihdokset muodostuvat
jatkossa yrityksille keskeiseksi ongelmaksi. Meillä on
kymmenen vuoden kuluessa jäämässä noin
80 000 yrittäjää eläkkeelle
eikä kaikilla ole tietoa jatkajasta.
Siinä mielessä yrittäjyys ja aluepolitiikka
kulkevat käsi kädessä, ja kaipaan ennen
kaikkea nyt sitä, että nämä periaatteet,
jotka on kirjoitettu uuteen aluekehityslakiin, eli taloudellisen
kasvun ja kilpailukyvyn edistäminen alueella ja tasapainoisen
aluekehityksen vaatimus, on nostettava uuteen arvoon ja luotava
kokonaan uusi aluepolitiikka tähän maahan. Se
on keskeinen arvioinnin kohde tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kunta—valtio-suhde on puhuttanut
eduskuntaa koko tämän vaalikauden ajan. Eduskunnan
auditoriossa pidettiin seminaari, jossa pääesiintyjänä oli
professori Hidén. Hänen viestinsä oli
selkeä: valtiolla on vastuu kunnista. Niihin tehtäviin,
joita valtio kunnille siirtää, on osoitettava
myös rahat.
Lainsäädännöstä johtuen
valtio on jättänyt kunnille aika paljon suorittamatta.
Seuraavassa hallitusohjelmassa on pyrittävä mahdollisimman oikeudenmukaiselle
tasolle, erityisesti ansiotulovähennyksen kohdalla, jota
taas tässäkin tulosopimuksessa ja budjetissa ollaan
lisäämässä. Tässä nyt
tehdään lähes täysimääräinen
kompensaatio kunnille, mutta kuitenkin kunnat ovat jo takavuosilta
yli 340 miljoonaa euroa valtiolta saamassa.
Toinen asia, mihin haluan kiinnittää huomiota,
on poliisin voimavarat. Huumausainerikollisuus kasvaa, samoin talousrikollisuus
on hyvin korkealla tasolla. Eduskunnassakin käyty keskustelu
harmaan talouden torjunnasta ja toisaalta sen vaikutuksista kansantalouteen
on kokonaan jätetty huomioon ottamatta. Nyt käydään
keskustelua poliisien virkojen täyttämättä jättämisestä samanaikaisesti,
kun poliiseja koulutetaan työttömiksi. Tämä ei
voi olla hyvää hallintoa. Tässä on
todella mietittävä panos—tuotos-ajatusta
ja kaiken kaikkiaan panosten vaikuttavuutta tähän yhteiskunnan
toimintaan. Meillä on mahdollisuus saada paljon aikaiseksi
olemassa olevilla rahoilla, joita meillä tänä päivänä on,
mutta ne pitää paremmin kohdistaa kuin tämä budjetti
tekee.
Pekka Ravi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Pääluokka on laaja-alainen
ja monitahoinen. Täällä on moneen tärkeään
asiaan jo puututtu. Niinpä tyydynkin aika nopeaan kommentointiin muutamien
asioiden osalta. Lähden liikkeelle, niin kuin monet aikaisemmatkin
puhujat, poliisien tilanteesta.
Täällä jo äsken todettiin,
että poliisien määräraha-asiat
ovat jatkuvasti puhuttaneet sekä eduskunnan isoa salia
että erityisesti hallintovaliokuntaa. Ainakin näitten
vuosien mittaan, jotka minä olen täällä saanut
olla, jatkuvasti on todella poliisien resursseja jossakin määrin
lisätty, mutta kaikista näistä lisäyksistä huolimatta
näyttää siltä, että resurssivajetta
on edelleen.
Siinä mielessä minustakin kannattaa nostaa nyt
aika suureen merkitykseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön
hallintovaliokunnan lausunnon johdosta tullut sisäisen
turvallisuuden selontekomenettelyn aikaansaaminen. Sen periaatehan
on, että selonteon käsittelyn yhteydessä määriteltäisiin
tavoitteet ja tasot ja sitten sitouduttaisiin myöskin tämä yhteisesti
sovittu palvelutaso rahoittamaan. Kun täällä viitattiin
puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä käytyyn
keskusteluun, niin minusta nimenomaan tässä mielessä se oli
erittäin hyvä ja rakentava. Erilaisia mielipiteitä keskustelun
aikana esiintyi tasosta, mutta sen jälkeen, kun päätös
on tehty, minun ymmärtääkseni siitä asiasta
on suurin piirtein ollut pulinat pois ja on edetty eduskunnan tahdon
mukaisesti. Tämmöistä sisäisen
turvallisuuden selontekomenettelyä kannatan lämpimästi.
Sitten, arvoisa puhemies, muutama sana kuntataloudesta.
Mietinnöstä on luettavissa, että näitten
viimeisten täydennysten jälkeen budjettiesitys
on 151 miljoonaa euroa myönteinen kuntien kannalta, mutta
samaan hengenvetoon on todettava, että todellakin sekä valtiovallan
että kuntien yhteisissä laskelmissa erityisesti
vuodesta 2004 eteenpäin kuntatalous on heikkenemässä.
Todellakin tarvitaan jonkinlaista uutta asennoitumista ja uudenlaista
sitoutumista julkisen vallan päätoimijoitten kesken.
Totesin jo eilen yleiskeskustelussa, että ei voi kuin
hämmästellä sitä vastuun pallottelua,
mitä tällä hetkellä tapahtuu,
ja todella on uudenlaisen toimintakulttuurin aika. On kyettävä todellakin luomaan
kuntien ja valtion yhteinen pitkäjänteinen ja
kokonaisvaltainen kuntapolitiikan linjaus. Se on ehdottoman välttämätön
siinä mielessä, että ennustettavuus,
pitkäjänteisyys ja vakaus on oltava kuntasektorillakin
entistä paremmin tiedossa, kun kuntien taloutta suunnitellaan.
Minä luulen, että tämmöinen
vakauden puute ja ennustettavuuden puute on ollut erittäin
merkittävää, kun kunnat ovat tuskailleet
vuosittain budjettien tasapainottamisen kanssa ja erityisesti kuntasuunnitelmien
taloussuunnitelmien osalta vaikeudet ovat olleet erittäin
suuret.
Mitä tulee kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin,
niin kannattaa todellakin muistaa, että myöskin
kuntakentän sisällä taloudellinen kehitys
on eriytyvää ja meillä on oltava käytettävissä sellainen
instrumentti, jolla voidaan nopeasti reagoida esiintuleviin ongelmiin.
Minusta ed. Pulliainen muun muassa tästä asiasta käytti
hyvin perustellun puheenvuoron. Voi hyvinkin olla niin, että nyt
tässä talousarvioehdotuksessa määritelty
taso on liian matala. Siinä mielessä tuo lausumaehdotus,
että nopeasti ollaan reagoimassa, jos näyttää siltä,
että tuo määritelty taso ei ole riittävä,
on erittäin hyvä.
Voin ihan kokemuksesta kertoa, että tämmöisellä harkinnanvaraisella
rahoitusavustuksella, kun se sattuu juuri oikeaan saumaan, saattaa
olla erittäin suuri merkitys kuntatalouden saattamiselle
positiiviselle uralle. Meillä Pohjois-Karjalassakin löytyy
monia myönteisiä esimerkkejä silloin,
kun se on kohdennettu oikein.
Rouva puhemies! Ihan ehkä viimeiseksi hieman myöskin
alueitten kehittämisestä.
Ed. Rantakangas omassa puheenvuorossaan käsitteli aluekehittämistä monella
tavalla ansiokkaasti, mutta yksi kapea-alaisuus hänen puheenvuoroonsa
minusta sisältyi. Se oli se, että hän katseli
aluepoliittisten toimenpiteitten vaikutusta aika lailla suppeasti
vain julkisen sektorin kannalta. Hän totesi aivan oikein,
että alueilla muun muassa valtionhallinnon työpaikkoja
on merkittävästi vähentynyt.
Arvoisa puhemies! Minusta olisi ehdottomasti hedelmällisempää tarkastella
sitä, mitä tällä aluepolitiikalla
ja aluekehittämisen toimenpiteillä on saatu aikaan
avoimella sektorilla. Tähän ed. Nousiainenkin
kiinnitti huomiota, kun hän painotti sitä, että nimenomaan
alueitten yrittäjät on saatava entistä voimakkaammin
mukaan aluekehitystyöhön. (Ed. Korvan välihuuto) — Kyllä minusta
tällaisista tuloksista on ihan selkeitä näyttöjä,
ed. Korva, olemassa ympäri Suomea. (Ed. Korva: Onko esimerkkejä?) — Minä toivotan
teidät tervetulleeksi esimerkiksi Joensuun seudulle. Meiltä menee
varmaan viikko yhdessä kiertäessä niitä myönteisiä esimerkkejä.
Kyllä niitä on näkyvissä.
Minusta ed. Nousiainen antoi aivan oikein ja asiaan kuuluvan
arvon näille aluepoliittisille ohjelmille. Hän
puhui aika lämpimästi Aluekeskusohjelman ja Osaamiskeskusohjelman
puolesta. Ne ovat minusta niitä toimenpiteitä,
joilla on saatu paljon myönteistä aikaan. Siinä mielessä on erittäin
hyvä asia, että jo hallituksen talousarvioehdotukseen
sisältyi nimenomaan Aluekeskusohjelman ja Osaamiskeskusohjelman
määrärahoihin korotusta ja nyt vielä valtiovarainvaliokunta
esittää 900 000 euron korotusta, mikä on hyvin
tervetullut lisä.
Yksi asia vielä, mihin eilen jo hieman puutuin. Tässä mietinnössä on
problematisoitu maakuntaohjelman ja erityisohjelmien yhteensovittamisen
vaikeutta. Minusta se ohjelmahierarkia on itse asiassa aivan selvä,
mutta myönnän, että esimerkiksi sellaisessa
tilanteessa, että aluekeskusohjelma tulee niin laaja-alaiseksi,
että se kattaa esimerkiksi lähes kokonaisen maakunnan, niin
silloin näitä yhteensovittamisongelmia voi tulla.
Se vaatii, että paikalliset toimijat sitten nimenomaan
pystyvät toimimaan sillä tavalla, ettei tehdä turhaa
eikä päällekkäistä työtä,
vaan toimitaan niin, että saadaan aikaan paras mahdollinen
vaikuttaminen.
Leea Hiltunen /kd:
Rouva puhemies! Pääluokka 26 sisältää todella
useita tärkeitä asioita, ennen kaikkea juuri niitä,
jotka vaikuttavat meidän kansalaistemme turvallisuuteen
ja hyvinvointiin. Siinä mielessä näistä kaikista
olisi varmasti syytä käydä keskustelua.
Täällä on erittäin hyviä puheenvuoroja
käytetty erityisesti kuntien ja valtion tehtäväjaosta,
ja yhdyn niihin puheenvuoroihin, joissa peräänkuulutetaan
aivan uudenlaistakin lähestymistapaa siitä, millä tavalla
peruspalveluista vastataan, onko mahdollista peruspalvelubudjetti
tehdä, millä tavalla kuntasopimusasia tulee mahdollisesti
seuraavalla kaudella esille ja miten vastaamme siitä, että jokainen kansalainen
voi olla turvallisella mielellä, asuu missä tahansa
alueella.
Mutta yhden asian ainoastaan haluan vielä nostaa esille
eli poliisien tilanteen. Ei voi olla oikein, että poliisihallinnon
alalla on niin paljon kysymyksiä avoimena ja on se turvattomuuden tunne,
mikä vielä kuitenkin heijastuu kansalaisille siitä,
että poliiseja ei ole riittävästi saatavilla
rikosten tutkintaan eikä turvallisuuden lisäämiseen,
ei ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin. Huoli on erittäin
suuri, kun täällä sanotaan, että määrärahalisäyksistä huolimatta
poliisi ei saadun selvityksen mukaan vuonna 2003 selviä tyydyttävästi
edes näistä tehtävistä, joita
mietinnössä tuossa edellä on kuvattu.
Siellä on monenlaisia tehtäviä kuvattu,
ja tehtävät ovat lisääntyneet
ja vaikeutuneet.
Eli miten saada tämä tasapaino aikaan, me kristillisdemokraatit
olemme tämän vastalauseessa nostaneet esille.
Edellytämme 5 miljoonan euron lisäystä.
Toivon, että tähän voitaisiin saada tukea.
Tarvitaan myöskin sisäisen turvallisuuden selonteko,
siihen yhdyn erittäin lämpimästi. Täytyy
hyvin pikaisesti saada vastausta siihen, millä toimenpiteillä korjataan
nämä puutteet, mitkä tällä hetkellä ovat,
kun tiedämme, että poliiseja olisi kyllä tehtäviin
tulossa, kun olisi mahdollisuus näitä tehtäviä täyttää.
Heli Paasio /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on
erinäisissä puheenvuoroissa todettu aina jossain
sivulauseessa vähintään, että tämä asia
ennen kaikkea tulisi seuraavassa hallitusohjelmassa huomioida. Mukava
katsoa, kuinka moni on todella tekemässä sitä hallitusohjelmaa ja
kuinka laajapohjainen se hallitus ennen kaikkea on. Menestystä vaan
siinä, ketkä kaikki sitä ovat rustaamassa.
Mutta ongelma niin tässä kohdassa kuin missä tahansa
pääluokassa on se, että katsotaan liian suppeasti
sektoreittain näitä aloja. Täällä on
puhuttu poliisien määrärahoista, ja siinä ed.
Erkki Kanerva puhui loistavasti rikossovittelusta. Mennään
yli hallintorajojen eri ministeriöihin. Toisaalle panostaminen
tuo toisaalle säästöä, ennen
kaikkea myös inhimillistä säästöä.
Ei tässä valtion budjetin tekemisessä päästä paljon
puusta pitkälle ellei kyetä näkemään
yli näiden näennäisten, teennäisten
rajojen.
Samoin tässä kunta—valtio-asetelmassa.
Tällaisesta vastakkainasettelusta pitäisi ehdottomasti
päästä yhteistyöhön.
Meillä on yhteinen julkinen sektori, ja kaiken a ja o on,
että kansalaiset saavat tarkoituksenmukaista tarvitsemaansa
palvelua, eikä niinkään, että kaikki
betonoidaan tiettyihin rakenteisiin. Muistetaan kuitenkin, mitä varten
päätöksiä tehdään,
mitä varten näitä rahoja jaetaan.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Haluan muutamaan asiaan lyhyesti kommentoida
sisäministeriön hallinnonalan osalta, etenkin
kun ministeri Korhonenkin on paikalla.
Ensin lyhyesti tähän sisäiseen turvallisuuteen. Tässä useammissa
puheenvuoroissa on siihen tartuttu. Kannatan lämpimästi
tämmöisen sisäisen turvallisuuden selonteon
käsittelyä ja esiin nostamista. Tähän
liittyy läheisesti monia poliisihallintoon liittyviä kysymyksiä,
mutta myös niin, että voitaisiin niitä käsillä olevia
ongelmia vahvemmin ennalta ehkäistä. Minusta on
mielenkiintoista, että esimerkiksi nyt Ruotsissa tässä uudessa
Perssonin hallituksen ohjelmassa päihteet on ykköspainopiste.
Minusta se osittain kertoo siitä, millä tavalla
ehkä naapurissa nämä ongelmat ovat vielä voimakkaammin
koettuja ja sen vuoksi on nyt jouduttu tarttumaan näihin
asioihin. Olisiko meillä viisasta paneutua vähän
aikaisemmin, ennen kuin nämä ongelmat pääsevät vielä nykyisestään
vahvistumaan?
Toisena asiana valtion ja kuntien yhteistyö. On korkea
aika, että me pääsemme sellaiseen yhteistyösopimukseen,
jossa näennäinen vastakkainasettelu valtion ja
kuntien väliltä poistuu ja eliminoidaan, koska
kuitenkin on viime kädessä kysymys siitä,
millä tavalla me turvaamme sosiaali-, terveys- ja sivistyspalvelut
maan eri osissa. Minusta meidän pitäisi löytää vihdoin
viimein kattavampi ja syvemmälle menevä yhteistyö, jossa
todella löydetään ratkaisu pidemmällä aikajänteellä,
ratkaisu, joka varmasti pitää sisällään myös
uusia toimintakäytäntöjä. Tässä mielessä on
hyvä, että Kainuun hallintomallikokeilu on saatu
liikkeelle, mutta en malta olla ottamatta esille sitä näkökulmaa
nimenomaan ministerin läsnäollessa, että toivottavasti
kainuulaisia ei nyt jätetä yksin tämän
asian kanssa, yksin sillä tavalla, että valtion
taholta ainoastaan seurataan vähän niin kuin katsomosta,
mitenhän siellä kainuulaiset nyt pärjäävät.
Aivan olennaisen keskeistä on se, että tähän
suhteellisen pitkäaikaiseen kokeiluun liittyy sellainen
prosessi, jossa suhteellisen lyhyellä aikajänteellä tehdään
arviointeja niistä uudistuksista ja muutoksista, joita tarvitaan,
että asiat todella jouhevasti menevät eteenpäin,
ja saadaan sellaista kokemusta, jota voidaan hyödyntää ei
vain Kainuussa vaan monilla monilla muilla alueilla, joilla tarvitaan
myös rakenteiden uudistumista ja uusia toimintakäytäntöjä.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, muutama ajatus tähän
alueiden omaehtoiseen kehittämiseen siinä mielessä,
että nyt meillä käydään
hyvin monessa yhteydessä ja on menneiden vuosien aikana
käyty keskustelua, jossa liian moni keskustelu kulminoituu
tähän kuntakokokysymykseen sen sijaan, että me
pääsisimme etenemään sen arvioinnissa,
millä tavalla meidän pitää hallinnon rakenteita
ihan oikeasti uudistaa, että pystymme varmistamaan palvelutuotannon,
koska ei ole kaukana se todellisuus, että joka tapauksessa
palvelut joudutaan tuottamaan nykyistä vähemmällä rahalla.
Tässä mielessä minä avartaisin
näkökulmaa jopa sille tasolle, mitkä roolit
nyt eri toimijoilla tässä alueellisessa kehittämistyössä on.
Lähden liikkeelle siitä, mikä on
läänien rooli tulevaisuudessa. Arvoisa ministeri
on vasta taannoin ottanut kantaa siihen, että läänejä ei
tarvita ollenkaan. Minä kuitenkin toisin tähän
keskusteluun sen näkökulman, onko tiettyjä toimia,
joihinka tarvittaisiin nimenomaan tämmöistä laajempaa
aluejakoa. Otetaan esimerkiksi infrastruktuurin kehittäminen.
Jos minä ajattelen tieverkkoa, raideliikennettä ja
kokonaisuutena tätä infran kehittymistä,
jopa otan siihen mukaan tämän tietoyhteiskunnan
kehittämisen, voisiko lääneillä olla
sellaista roolia, jossa kattavammin arvioitaisiin näitä asioita,
koska tämän tyyppisten arviointien osalta maakunnatkin
ovat liian pieniä alueita? Minä ajattelen näin,
että tätä arviointia ehkä olisi
syytä tehdä. Minä käytän
nyt tätä liikenneinfrastruktuuria esimerkkinä sen
vuoksi, että jopa se, että sovitamme nyt näitä eri
liikennemuotoja yhteen, on nykyisten rakenteiden puitteissa osin
kyseenalaista.
On sitten hyvin toisen tyyppisiä toimia, joissa voidaan
sanoa toisena ääripäänä,
että jopa pienetkin kunnat voivat selviytyä näistä palvelutehtävistä ihan
riittävän hyvin. Mutta nyt tähän
välimaastoon sitten jää aika monia asioita,
ja silloin kysytään nimenomaan sitä,
miten tämä alueiden kehittämisvastuu
kyetään hoitamaan nykyistä paremmin,
koko maan kattavasti. Nythän on kokeiluna ollut esimerkiksi
tämä Aluekeskusohjelma, joka on omalla tavallaan
synnyttänyt aika paljon kysymysmerkkejä ja myös
hämmennystä siinä mielessä,
että se ei sovi tavallaan näihin vanhoihin rakenteisiin,
ei suoraan läänijakoon, ei maakuntajakoon, ei
täysin ehkä seutukuntajakoon, kuntajaosta puhumattakaan.
Sen vuoksi minä ajattelen tärkeäksi
pohtia, millä tavalla nyt todellakin näitä rakenteita
selkiytetään niin, että me kartutamme
semmoista kokemuspääomaa, joka johtaa myös
sellaisiin johtopäätöksiin, että asiat
voivat edetä. Tämä nykyinen sektoroituminen
ei estä todellisten tulosten saavuttamista, koska tässä koko
aluekehityksessähän on viime kädessä kysymys — niin
kuin joissakin puheenvuoroissa on todettu — siitä, millä tavalla
luodaan uusia työtilaisuuksia, miten parannetaan työllisyyttä,
miten luodaan todella elinkeinoelämälle ja yritystoiminnalle
nykyistä paremmat edellytykset.
Tässä mielessä palaan tähän
aluekehitysohjelmaan. On kiistaton tosiasia, että näillä aluekehitysohjelmilla
on tietyillä alueilla tehty erittäin myönteistä avausta.
Mutta nyt se asia, joka liittyy tähänkin budjettiin,
on se, millä tavalla näitten aluekeskusohjelmien
ja niitten strategisten valintojen ja painopisteiden kehittämistyötä voitaisiin
myös rahoituksellisesti vauhdittaa nykyistä paremmin.
Minusta siihen ei löydy riittävää vastausta
nyt ensi vuoden budjetista. Minä toivon, että tätä kysymystä mietitään,
mietitään rohkeasti sillä tavalla, että esimerkiksi
näihin aluekehitysohjelmiin tulisi merkittävästi
suurempi rahoituspanos, ei vain näitten ohjelmien aikaansaamiseen,
vaan myös näitten painopistealueiden kehittämistyön
vauhdittamiseen.
Arvoisa puhemies! Oikeastaan kiteytän tämän
oman ajatukseni, mitä pyrin viestittämään, siihen
että joka tapauksessa lähitulevaisuudessa olennaista
on se, että me saamme kaivettua esiin uusia toimivia käytäntöjä,
joiden perusteella voidaan myös uudistaa aluehallinnon
rakenteita.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Mistäpä muusta tässä puhettansa
aloittaisi kuin tästä kunta—valtio-suhteesta.
Siitä aion minäkin puhua. Mieleeni on tullut se
vertaus toimeentuloasiakkaasta, joka käy toimeentuloluukulla
hakemassa avustusta itsellensä. Hänen selviytymättömyytensä tässä asiassa
perustuu juuri siihen, että hänen tulonsa ovat
niin ennakoimattomia, syklittäisiä, niiden määrää ei
tiedä eikä sitä, saako niitä mahdollisesti
vai ei. Kunnilla on mielestäni juuri samanlainen asetelma
valtioon nähden tällä hetkellä.
Koskaan ei voi tietää, minkälaisina määrinä mitkäkin
tulot valtion puolelta tulevat, ihan niin kuin ed. Ravi edellisessä puheessaan
viittasi tähän rahoituksen ennakoitavuuteen, vakauteen
ja ennen kaikkea riittävyyteen. Tätä erikoisesti
mielestäni pitäisi tutkia kokonaistarkastelua
silmällä pitäen.
Toinen asia, johon haluan puuttua, ovat nämä harkinnanvaraiset
avustukset. Niin pitkään ja hartaasti kuin niitä on
jaettu ja niin kuin nytkin on tulossa esityksiä niiden
lisäämisestä ja toki niiden puolesta
aion äänestää seuraavalle vuodelle,
kyllä mieleeni on tullut kysymys, kuinka pitkälle
ja kuinka monen vuoden päähän pärjätään näillä harkinnanvaraisilla
avustuksilla. Kohta niitä on hakemassa niin suuri määrä kuntia,
että tuskin rahat niihin riittävät. Toivoisinkin,
että ruvettaisiin valmistelemaan esityksiä esimerkiksi väestökertoimista
tai jostakin muusta silmällä pitäen kuntia,
joissa esimerkiksi yrityksiä ei ole lainkaan.
Aulis Ranta-Muotio /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tämän vuotuisen budjettikeskustelun kestoaiheita
ovat viime vuosina olleet nämä poliisin määräraha-asiat.
Syynä on aina se, että sisäministeriön
poliisiosastolla ja valtiovarainministeriöllä näyttää olevan
krooninen näkemysero tästä määrärahojen
tasosta. Tällä kertaa on 30 miljoonan euron näkemysero.
Hallintovaliokunta on kyllä nytkin lausunnossaan todennut,
että tämä toimintaympäristö on
muuttunut, poliisilla on aika paljon uusia tehtäviä tämän
kansainvälistymisen vuoksi ja erityisesti ammattimaisen
kovan rikollisuuden kasvun vuoksi. Sitten on näitä jopa
aivan uusista tutkintamenetelmistä, esimerkiksi dna-tutkimusten
lisääntymisestä, aiheutuneita lisäkuluja.
Sen vuoksi on hyvä, että täällä on
monissa puheenvuoroissa todettu, että tarvitaan tämmöinen selontekokäytäntö samaan
tapaan kuin maanpuolustuksen osalta, jotta voidaan vaalikaudeksi
tai jopa kahdeksi linjata tämän määrärahan
tarve. On aivan nurinkurista, että tätä joka
vuosi lisäbudjeteilla kuitenkin joudutaan paikkaamaan.
Muutama vuosi sitten hyvin perusteellista työtä teki
tällainen maaherra Heikki Kosken vetämä työryhmä,
joka pohti tätä poliisikysymystä ja tuli yksimielisesti
siihen tulokseen, että vuoteen 2010 mennessä pitäisi
poliisien määrää lisätä noin
500:lla nykyisestä 8 000:sta, tällainen
maltillinen lisäys. Nyt yksityinen turva-ala kasvaa 10 prosenttia
vuodessa, mutta kyllä tämä on yhteiskunnan
perustehtävä. Tämä selonteko
voisi tuoda ratkaisun, että voitaisiin nämä määräraha-
ja linjakeskustelut käydä täällä eduskuntatasolla.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! On erinomaista, että kuntaministeri
on paikalla vielä tässä vaiheessa, kun
pitkää keskustelua sisäasiainministeriön
tulevan vuoden budjetista käydään.
Perusongelmahan kuntasektorilla on yksinkertaisesti se, kun
eivät rahat riitä. Valtionosuudet ovat 90-luvun
alkutasosta puolittuneet tähän päivään
tultaessa, noin karkeasti ottaen. Siinä tietysti kuntien
välillä on vaihtelua, mutta tyypillisimmissä kunnissa
on tilanne se, että siitä, mikä valtionosuuksien
osuus oli kuntatalouden menoista 80-luvun lopulla, 90-luvun alkaessa,
puolet on nyt enää valtionosuuksien osuus.
Kuitenkaan kunnatkaan eivät ole rahanpainamisoikeutta
saaneet. Veroprosentteja on ollut tietysti pakko useaan otteeseen
korottaa, ja silläkin on osaltaan oma kielteinen vaikutuksensa,
koska kuntavero on jakovero ja koskettaa nimenomaan pienituloisimpia
suhteessa ankarammin verrattuna valtionveroon. Kuntien palvelutasosta
on jouduttu tinkimään. Tietysti on hyvä,
että pannaan suu säkkiä myöten
ja talous tarkaksi, mutta toisaalta on vastuu palveluista, joista
kuntien on vastattava kuntalaisille, että perustarpeet
tulevat tyydytettyä.
Aivan kuten ed. Nousiainen mainitsi äsken puheenvuorossaan,
vakaa ja riittävä tulopohja on järjestettävä kunnille
ja samalla saatava täysimääräinen
indeksikorotus valtionosuuksiin. Tämäkään
ei vielä korjaisi tilannetta kuin jonkin verran, vaikka
saataisiin täysimääräinen indeksikorotus,
koska tässä on kymmenen vuotta jääty pahasti
jälkeen ja osuudet ovat tippuneet, mutta se olisi kuitenkin
parempi kuin puolitettu indeksikorotus. En ymmärrä,
miksi, kun tehtävät eivät ole mihinkään
muuttuneet, indeksikorotus ei voisi reilusti olla valtion budjetissa
kunnille tulevissa valtionosuuksissa se, mikä on maassa
tapahtunut inflaation ja indeksin kehitys.
Kehitysohjelmista voi todeta, että osa niistä on onnistunut.
Se on hyvä. Mutta osaltaan on helposti käynyt
niin, että niissä työllistyvät
vain projektipäälliköt ja projektisihteerit.
Tämä ei sitten ole enää täyttänyt
tarkoitustaan. Pitäisi harkita, aivan kuten ed. Nousiainen
mainitsi, siirtymistä uuteen aluepolitiikkaan, jossa tietysti
otettaisiin nykyisestä se, mikä on hyvää,
mutta ei jämähdettäisi siihen, mikä nyt
on kokeiltua. En moiti niitä ministereitä, jotka
ovat nykyistä kehittäneet. Annan tunnustukset.
Varmasti vilpittömässä tarkoituksessa
on hyvää tehty, mutta paikalleen ei voi jäädä.
Jos jäädään paikalleen, mennään
taaksepäin.
Uutta aluepolitiikkaa on löydettävä ja
katsottava, olisiko vanhoissa aluepolitiikan periaatteissa jotain
sellaista, joka olisi menneiltä ajoilta hyväksi
koettua, jolla saataisiin työtä ja työpaikkoja,
edistettäisiin yrittäjyyttä nimenomaan
niissä kunnissa, joissa yrittäjyys on vähäistä,
ja samalla poistettaisiin rakennetyöttömyyttä ja
pitkäaikaistyöttömyyttä. Meillä on
puutetta työnantajista. Tämähän
se on kuntatalouden ongelma. Kyllä silloin, jos on työnantajia,
yleensä löytyy työntekijöitä ja
silloin löytyy verotulojakin kuntiin. Monet ongelmat korjautuvat
ja poistuvat sitä kautta hyvinkin nopeasti.
Sitten menen toiseen sektoriin, joka asianomaiseen sisäministeriöön
liittyy. Täällä on aivan oikein ja paljon
puhuttu poliisin määrärahoista. Kansalaiset
kaipaavat turvallisuutta. Jo tunne turvallisuudesta luo yhteiskuntaan
vakautta. Se, että meillä on liian paljon poliisia
keskitetty siitä, mitä tilanne on ollut aikaisemmin,
on synnyttänyt turvattomuutta ei vain maaseutupitäjiin
vaan myös kaupunkilähiöihin. Poliisityössä on
ehdottoman suuri etu, että poliisi tuntee ihmisiä,
joita asuu kotipitäjässä, kunnassa tai
kaupunkilähiössä. Tämä on
vanha maalaispoliisin ja kyläpoliisin työn suuri
vahvuus ollut. Mutta kun poliisi keskitetään,
ihmisten tuntemisen puute on oma haittansa, ja se varmasti koetaan
sitä enemmän, mitä kauemmas tuo poliisi
siirtyy ja mitä kauemmas ihmiset kokevat poliisin siirtyneen.
Samoin koen tärkeäksi, että me pidämme huolta
rajavartiostoista. Minusta ei pidä enää yhtään
rajavartiostoa sulkea. Tarvitaan miehitettyjä rajavartiostoja,
tarvitaan ihmisiä, jotka kulkevat fyysisesti rajalla. Toki
elektroninen valvonta ja kaikki tämä on kehittynyt,
mutta vasta ihminen on se, joka toimii ja suorittaa tehtäviä.
Toki tarvitaan siis nykyajan tekniikkaa, mutta se ei riitä korvaamaan
ihmistä.
Edelleen tarvitaan resursseja myöskin Tullille. Olen
muun muassa tehnyt aloitteen erikoispoliisikoirien saamisesta niin
Rajavartiolaitokselle, poliisille kuin Tullillekin. Siinä on
eräs sellainen väline, jolla voidaan tehokkaasti
lisätä huumerikollisuuden tuloa tähän
maahan. (Ed. Rönni: Ei kai sitä lisätä tarvitse
enää! — Ed. Pulliainen: Mitenkä se
virke nyt meni?) Valitettavasti huumeet ovat levinneet maaseutupitäjiä myöten. — Kyllä
huumeet
on poistettava. Huumeet ovat lisääntyneet valitettavasti
maaseutupitäjiä myöten ja poliisikoirilla
voidaan, arvoisa ed. Rönni, jos on jotain epäselvää,
poliisikoirilla voidaan estää huumeiden lisääntymistä maaseudulla
ja kaupungeissa. — Silloin, kun estetään
huumeiden tulo maahan jo rajalla, niin kerta kaikkiaan se silloin
osaltaan on estetty ja voidaan tunnistaa sitten myös, jos
kotimaassa käydään tuottamaan huumeita,
paljon paremmin. Kun koira toteaa huumeen, se on silloin yksinkertaisen
helppo ja selvä asia. Teknisiä välineitä tarvitaan,
mutta tarvitaan myös miehistöä, ja tarvitaan
myöskin, mihin viittasin, poliisikoiria, ja tuntuvasti
lisää.
Kysymys poliisikoirasta tuntuu hyvin yksinkertaiselta. Se ei
valitettavasti ole sitä. Tarvitaan todella panostusta koirakoulutukseen.
On kysymys vain muutamasta vuodesta, minkä koira voi palvella
tehtävässään. Sen takia koiria
on aina koulutettava lisää ja hankittava lisää.
Sitten koiran työaika on myöskin perin rajallinen.
Silloin, kun koira tekee tehtäväänsä,
se on hyvin lyhyt työaika, minkä se jaksaa tehdä.
Tähän on todella panostettava voimakkaasti lisää voimavaroja.
Ei riitä, että meillä on nykyinen määrä erikoiskoiria,
vaan niitä on hankittava todella lisää sekä poliisille,
Rajavartiolaitokselle että Tullille.
Samoin tätä asiaa sivuaa myös poliisien
palkkakehitys, joka on valitettavasti jäänyt ajassa
jälkeen. Etenkin jos maaseudulta muuttaa nuori poliisimies
tänne Pääkaupunkiseudulle, eläminen poliisin
nykypalkoilla käy kohtuuttoman tiukaksi. On onnetonta,
jos nuoria henkilöitä, miehiä ja naisia,
jotka valmistuvat poliiseiksi, jää työttömiksi
ja samaan aikaan tarvittaisiin poliiseja lisää.
Jokainen poliisivakanssi tulisi saada täytettyä.
Tämän tulisi olla viimeistäänkin
tulevan hallituksen keskeisiä tavoitteita. Mutta alleviivaan samalla
myös Rajavartiolaitoksen tehtävien ja Tullin tehtävien
tärkeyttä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Mikkola.
Reijo Kallio /sd:
Herra puhemies! Muutama sana kuntaliitoksista ja kuntien välisestä yhteistyöstä,
joilla molemmilla pyritään nykyistä kustannustehokkaampaan
palvelutuotantoon. Parhaillaan Suomen kuntakentässä kihisee
ja kuhisee. Monet kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, joihin
on huudettu valtiota apuun. Mutta kun valtio ei ole kyennyt vastaamaan
kuntien mielestä huutoon eikä ole riittävästi
avannut rahasäkkinsä nyörejä,
kunnissa on pakon edessä ryhdytty miettimään
joko yhteistyön lisäämistä tai
yhdistymistä naapurien kanssa.
Tänään meillä onkin suunnitteilla
ja keskustelussa enemmän kuntaliitoshankkeita kuin koskaan
aiemmin. Lisäksi kuntakentän yhteistyötä vauhditetaan
muun muassa aluekeskusohjelmilla ja seutukuntakokeiluilla. Tätä pidän
hyvänä asiana. Tämä kuntakentän
tilanne on aiheuttanut myös sen, että monilla
on harrastusta ennustella maamme kuntien tulevaa lukumäärää.
Minun mielestäni tässä keskustelussa
on ollut havaittavissa jonkinlaisia huutokauppamaisiakin piirteitä.
Odotetaan vain, kuka lyö pöytään
pienimmän luvun. Rohkeimmat arviot päätyvätkin
siihen, että meillä olisi alle 100 kuntaa 15—20
vuoden tähtäimellä. Tämähän
merkitsisi nykyisen kuntien lukumäärän
romahtamista.
Itse totean tältä osin vain, että kuntia
on vuonna 2020 selkeästi vähemmän kuin
tänään, mutta myös kuntien toimintatavoissa
on tapahtunut muutoksia. En nimittäin pidä uskottavana,
että Suomen tuleva kehitys ja peruspalvelujen järjestäminen
voitaisiin hoitaa nykyisellä kuntarakenteella ja toimintatavoilla,
sen verran vaikeaa monille kunnille on suoriutua perusvelvoitteistaan jo
tänäänkin. Kyse onkin siitä,
miten keskeiset peruspalvelut tuotetaan mahdollisimman järkevästi
ja kustannustehokkaasti.
Mielestäni meillä jatkossa tarvitaan kuntaliitoksia
ja valtiovallan on niitä syytä porkkanarahoin
kannustaa. Liitokset eivät kuitenkaan välttämättä sovellu
kaikkiin tapauksiin. Erityisesti on syytä tehdä ero
rakenteeltaan yhteenkasvaneiden kaupunkiseutujen sekä harvaanasuttujen,
laaja-alaisten kuntien kesken. Siksi tarvitaan myös ennakkoluulotonta
kuntien välisen yhteistyön kehittämistä,
mutta myös kumppanuuksia yhdistysten ja yritysten kanssa
sekä kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista palvelujen
tuottamiseen.
Kuntaliitosporkkanoiden rinnalla tarvitaan seutu- ja kuntayhteistyöhön
kannustavia kokeiluja ja malleja. Tällä hetkellähän
meillä seutuyhteistyössä kokeillaan muun
muassa yhteisöveron seudullista jakamista, elinkeinopoliittisten
toimenpiteiden hoitamista seudullisesti — tämä on varmaankin
yksi yleisimmistä yhteistyömuodoista — eri
kansalaisryhmien erityispalvelujen seudullistamista, kuntien henkilöstön
erityisosaamisen hyödyntämistä seudun
kunnissa, kuntien yhteisten päätöksentekoelinten
luomista sekä seudullisia sähköisiä palveluja.
Tähän seutuyhteistyöhön mielestäni
sinänsä liittyy se paradoksi, että sitä kannattavat
sekä ne, jotka katsovat tämän välivaiheeksi
kuntaliitoksiin, että myöskin ne, jotka katsovat
näin voitavan estää kuntaliitokset. Jossain
vaiheessa tässä saatetaan ajautua törmäyskurssille.
Lopuksi, herra puhemies, haluan todeta sen, että pelkkä kuntien
yhteen liittäminen ei välttämättä tuo
niin mittavia säästöjä ja hyötyjä kuin saatetaan
kuvitella. Hyödyt tulevat ennen kaikkea siitä,
miten prosessia johdetaan, mutta on myös tapauksia, joissa
yhteistyöllä ja kunnan omaa toimintaa kehittämällä pystytään
vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Siksi on syytä ja itse
asiassa välttämätöntä kannustaa
molempia linjoja, niin liitoksia kuin yhteistyön lisäämistäkin.
Uskoakseni erityisesti kuntakentällä toivotaan,
että me pääsemme nykyistä ennustettavampaan
ja pitkäjänteisempään kuntapolitiikkaan.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana täältä edestä,
kun kaksiminuuttinen on kovin lyhyt tuolta paikalta.
Ensinnäkin poliisitoimesta. Täällä on
puhuttu poliisien määrän lisäämisestä.
Muun muassa ed. Ranta-Muotio totesi, jotta pitäisi jonkun
tutkimuksen mukaan 500 poliisia lisätä tässä ihan
lähituntumassa, ennen kuin turvallisuus maassa olisi hyvä.
(Ed. Ranta-Muotio: Kymmenessä vuodessa!) Itse olen sitä mieltä hyvin
vahvasti, mitä tässä jo aikaisemmin esitettiin
jonkun poliisilain yhteydessä, kun ministeri Itälä esitti
sitä ajatusta, että poliisihallintoa pitäisi
uudistaa kaiken kaikkiaan. Minusta semmoinen päällekkäisyys,
mikä tällä hetkellä siellä on,
pitää purkaa ehdottomasti. Sehän on niin
moniportainen ja moniputkinen juttu, että siellä joutavia
virkamiehiä, päälliköitä on
hirveän paljon. Kun hallintoa muutenkin katsellaan, pitäisi
katsoa joka sektorilta, niin ei poliisihallinto voi olla sen kummempi
osio siellä. Sieltä pitäisi se tehokkuus
etsiä, millä tavalla johtoporras saadaan tehokkaaksi
ja nekin voimavarat sinne kentälle. Kun joka vuosi on lisätty
poliisivaroja kymmeniä miljoonia vanhoina markkoina, sitten
todetaan, jotta eihän todellisuudessa ole sitä turvallisuutta
lisättykään kentälle, vaan se
on mennyt tietokoneisiin ja byrokratian turvottamiseen. Sehän
on järjetön homma. Sen takia minusta tämä pitäisi
osata meidän käydä ihan uudelleen läpi
ja tehdä semmoinen malli, jossa olisi huomattavasti vähemmän
näitä portaita. Jos katsoo teollisuusympäristöä,
sieltä on kyllä karsittu joutavat ylimääräiset
hallinnot pois ja toiminta on tehokasta eikä sillä tavalla, että siellä on
tavallaan paperinpyörittäjiä.
Muun muassa ed. Erkki Kanervan, joka on itse ollut poliisissa
työssä, puheita kuunnellessa monta kertaa niissä on
ainakin asiantuntemusta siinä mielessä, että hän
itse on nähnyt sen, mitä siellä tapahtuu
ja miten paljon joutavaa ja tyhjänpäiväistä siellä sisällä onkaan.
Sen takia toivoisi, että hallintovaliokunnassa — en
tiedä, missä vaiheessa lakiesitys on menossa — edes
tämä Itälän pieni avaus, mikä ei
vielä koko poliisihallintoa katakaan, vietäisiin
läpi järkevissä puitteissa.
Sitten kun ed. Ranta-Muotio totesi, että Kosken vai
minkä tutkimuksen perusteella pitää 500 poliisia
lisätä, niin eikös meidän pitäisi
kysyä niinpäin, mihin niitä poliiseja
muuten tarvitaan itse asiassa? Eikös tämä yhteiskuntapolitiikka
pitäisi muuttaa siihen suuntaan, jotta meillä ne
tekijät, jotka luovat tarvetta poliisivoimien lisäämiselle,
poistetaan? Silloinhan niilläkin rahoilla, jotka käytettäisiin
lisää poliisien palkkaamiseen, pitää korjata
se, jotta ihmisille on töitä, ja lisätä niihin
elementteihin, koska se rikollisuushan tulee sieltä. Se
tulee pitkällisen työttömyyden kautta,
se tulee turhautumisen kautta ja siitä, jotta ihmisillä ei
ole motivaatio sitoutua tähän yhteiskuntaan, nuorilla
ihmisillä. Jo pienestä pitäen opitaan
siihen malliin. Sieltä tulevat monet seikat juuri sen takia,
jotta ne ihmiset eivät koe olevansa yhteiskunnan jäseniä,
heillä ei ole tehtävää tässä yhteiskunnassa.
Se on se ongelma, mihin meidän pitää puuttua,
ei sillä tavalla, jotta kaveri viedään
häkkiin, vaan siihen pitää puuttua heti
jo pienestä pitäen, jotta he saavat tämmöisen niin
kuin ... Muistan sen ajan, kun — suuri osa kai tässä salissa
on sen ikäistä porukkaa — jollakin tavalla
oli enemmän tavoitetta yhteiskunnassa, mutta tänä päivänä monet
nuoret kokevat jokseenkin itsensä turhautuneiksi siinä mielessä,
jotta heillä ei ole tavoitetta, miksi tehdä jotakin.
Paljon on sellaisia, joilla on tavoite, mutta osalla ei. Ei leimata
kaikkia, koska on hirveän paljon hyviä nuoria,
jotka opiskelevat vakavasti ja tietävät, mikä heistä isona
tulee.
Sitten toinen seikka, joka koskee Rajavartiolaitosta, on seuraava
tässä. Minusta Rajavartiolaitoksessa nämä henkilöstön
edustajat, joiden kanssa usein on jutellut eri yhteyksissä,
ovat aika vastuuntuntoista porukkaa. Se henkilöstö tajuaa, mitä siellä pitää tehdä,
mutta jostain syystä laitoksen esikunta ei näköjään
tajua siellä. Kun katsoo henkilöstön
asennetta vaikka työaikajoustojen osalta, he ovat sillä tavalla
ihmeellistä porukkaa, että ei monilla työpaikoilla
lähdetä työntekijäpuolelta puhumaan
työaikajoustoista, että haluttaisiin tehdä kesäaikaan
enemmän töitä ja talvella pitää vapaata.
Eikös se ole vähän omituinen asetelma?
Mutta siellä henkilöstö on sitä mieltä. Kaikki
henkilöstön edustajat ovat vaatineet joustoja,
ja se lähtee ihan puhtaasti siitä näkökulmasta,
että rajavalvonta, joka on yksi tärkeä osio
tästä Rajavartiolaitoksen työstä ja
rajavartijoiden työstä, voidaan talvisaikaan toteuttaa
huomattavasti helpommalla, koska lumi on se poikkeava elementti.
Tiedetään jäljet, voidaan huomattavasti
köykäisemmin tietää, onko raja
ylitetty luvallisesti tai luvattomasti ja kuka se on, onko se eläin
vai ihminen vai mikä. Sitä ei voi koskaan, väittävät
näin, tekniikalla hoitaa ihan aukottomasti.
Talvisaikaan tarvitaan vähemmän henkilöstöä ja
kesäaikaan enemmän. Sehän ei riitä,
vaikka lisätään henkilömäärää lisää,
koska tulee sitten kesäaikaan periaatteessa lisätarjontaa.
Minusta se henkilöstön ajatus on hyvä,
jotta he ovat valmiit siirtämään osan
siitä työajasta kesälle. Se vaatii ei
edes ylityökorvauksiakaan, vaan jonkin tyyppisen korvauksen,
joka ei ole ylityökorvausta, mutta siihen ei ilmeisesti
tällä hetkellä ole varoja. Nyt en tällä hetkellä tiedä,
missä vaiheessa siellä neuvottelut on olemassa,
mutta minusta se ajatusmallina on järkevä. Sehän
tarkoittaisi sitä, jotta siellä henkilömääriä hirveän
paljon ei tarvitse lisätä sinne ja valvonnan taso
voidaan pitää yhtä korkealla tasolla
kuin tällä hetkellä. Tähän toivoisi,
jotta nyt ohjattaisiin budjetissa varoja siihen, jotta se työaikajousto,
jota henkilöstö on vaatinut, toteutuisi kanssa.
Sitten tämä kunnallispuoli vielä ihan
lopuksi. En hirveän paljon käy tätä läpi.
Tässä on monia hyviä puheenvuoroja käytetty
kuntayhteistyöstä, mutta se ajattelu ja sanonnat
täällä, jotta lisää rahaa,
tarvitaan lisää rahaa, se on ihan totta. Kaikkihan
on hirveän helppoa, jos jostakin löydetään iso
kukkaro, pohjaton kassi, josta rahaa tulee, niin kaikki hommat hoituvat
sillä tavalla. Ei kun siitä vaan. Mutta kun tiedetään
ihan jokainen tässä salissa yhtä hyvin,
jotta sitä rahaa ei ole hirveän paljon ylimääräistä jaossa,
sitä ei löydy, vaikka käydään
täällä ... puhutaan, niin jostakin pitää osoittaa
kohta, mistä se otetaan, tai sitten pitää kerätä enemmän
veroja, ja tässäkään salissa
hirveän paljon semmoisia veronkorotusesityksiä en ole
vielä kuullut, ei hallituspuolueiden eikä opposition
suusta.
Siinä tapauksessa pitäisi meidän
se realismi tunnustaa, jotta ... Jos katsoo vaikka itäistä Suomea,
siellä ovat kaikki muuttotappiokuntia, lähes kaikki,
muutama keskus kasvaa siellä. Jos siellä kymmenen
vuotta sitten on ollut asukkaita jossakin kunnassa 10 000,
tänä päivänä siellä on 7 000
asukasta. Siitä huolimatta se sama kunnallisbyroo siellä on
olemassa ja samat virkamiehet kappalemääräisesti,
lähes. Sillä rahan pumppaamisella se homma ei
toimi. Jos kerta nämä pikkukunnat ... Tässä minulla
on esimerkkinä, tänä päivänä luin
lehdestä, jotta 600—700 asukkaan kunta on tehnyt
talousarvion alijäämäisenä 600 000
euroa. Laskekaa, mitä se on jokaista asukasta kohti. Semmoinen
kuntahan ei pysty millään selviytymään
niistä velvoitteistaan pitkässä pelissä.
Kyllähän silloin pitäisi ottaa vakavasti
se seikka, kaikkien poliittisten ryhmittymien uskaltaa tehdä semmoinen
päätös, katsoa avoimesti sitä,
millä tavalla rakennetaan isompia kuntia, tai sitten meidän
pitää sitä porkkanarahajärjestelmää muuttaa
toisella tavalla ja myös sillä tavalla, jotta
virkamiehiä voidaan käyttää kuntarajojen
yli yhä vapaammin, joka kunnassa ei ole esimerkiksi kunnanjohtajaa
ollenkaan, joka nyt on samanlainen kuin kuntaliitos, mutta jokainen
kunta voi olla itsenäinen sinällään.
Porkkanarahathan eivät tällä hetkellä tule
kuin kuntaliitoksen kautta. Kuitenkaan pitemmässä pelissä tämä ei
voi määrättömän pitkään
jatkua. Raha ei satu riittämään.
Jos kerta ne pikkukunnat ovat tehokkaita, niin siinä tapauksessa
ne pitää jakaa sitten. Helsinki olisi hyvä koealue
sillä tavalla, kun tuolla Kainuun mallissahan nyt sitten
tehdään sos.- ja terveyspuolen osalta hyvin laajaa
yhteistyötä, jotta siellä yhdistetään
kaikki vähän niin kuin yhteen pussiin ja hoidetaan
sieltä kautta, niin sehän on saman tyyppinen kokeilu.
Siellä ei tehdä kuntaliitosta vielä,
mutta Helsingistähän saisi valtavan hyviä isoja
kuntia vielä. Vaikka tehtäisiin tämmöisiä 10 000
asukkaan kuntia — onko tämä nyt vähän
yli puoli miljoonaa, 600 000 — niin saataisiin
60 kuntaa. Ajatelkaa, miten työttömyys hetkessä pätkästäisiin.
Kun ne pikkukunnat ovat kuulemma tehokkaita, niin eikö tässä olisi
oppositiolle hyvä ase heittää, jotta
tehdäänpäs uusia kuntia lisää,
kun ne ovat niin tehokkaita. Samaten sitten eivät hukkaan
käy nämä hallintoihmiset tuolla koulunpenkillä,
kun jäävät kuulemma työttömiksi.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Täällä on eräissä puheenvuoroissa
kiinnitetty huomiota istuvan hallituksen Aluekeskusohjelmaan ja
samalla viitattu siihen, että Ahon hallituksen aikana luotiin
Osaamiskeskusohjelma, ja sitten on vielä tämä Kainuun
hallintokokeilu. Toteaisin näistä vain sen, että näitten
arvo tulee esiin, kun tämä rakennerahastokausi
loppuu, kun siirrytään siihen pakolliseen tilanteeseen,
että tarvitaan ihan uutta aluepolitiikkaa. Näiden
kolmen tulokset voivat olla luonteeltaan kielteisiä, indifferenttejä,
tai positiivisia. Silloin niillä kaikilla on yhtä suuri
arvo, koska joudutaan pakosta aivan uudenlaiseen rahavirtapolitiikkaan
sopeutumaan.
Timo E. Korva /kesk:
Arvoisa puhemies! Olen kahden päivän ajan
sinnitellyt ja ollut sitä mieltä, että ei
tässä vaiheessa kannata juuri näitä puheenvuoroja
käyttää, mutta nyt sitten kuitenkin tämä sinnittely
piti lopettaa, kun kuitenkin täällä nyt
on käytetty paljon puheenvuoroja ja kaikkienhan meidän
täytyy tietysti uskoa, että kun me käytämme
täällä eduskunnassa puheenvuoron, se
jollakin tavalla kuitenkin jossakin vaiheessa puheaallon kantorataa
johonkin ajatukseen saattaa kuitenkin vaikuttaa. Tässä vahvassa uskossa
minäkin sitten kuitenkin päätin puhua
sisäministeriön pääluokan osalta,
koska tämä kuitenkin kaikkienkin kohtien osalta
tuntuu siviilityön näkökulmasta läheisimmältä ja
etenkin aluepolitiikka, jossa olen eri muodoissa, eri paikoilla,
ollut ihan sieltä vuodesta 71 alkaen työllisyyskomiteassa
yhtenä asiantuntijasihteerinä mukana ollen vaikuttamassa.
Tällä kokemuksella voin kyllä tällaisen
riipaisevan tosiasian ensinnä todeta, että kyllä varmasti
aluekehitys kaikissa oloissa riippuu siitä, minkä verran
siihen kehitykseen on käytettävissä taloudellisia
resursseja. Tätä on korostettava sen vuoksi, että viime
aikoina ja viime vuosien aikana on yritetty saada vallitsevaksi
käsitykseksi sellainen käsitys, että kyllä aluepolitiikkaa
ja aluekehitystä voi tehdä, kunhan teillä on
vain omaa tahtoa, käytätte vaan sitä tahtoa
ja huomaatte ympärillänne olemassa olevat mahdollisuudet,
niin kyllä homma hoituu. Sehän on selvä,
että oma-aloitteisuutta ja aloitekykyä ja tahtoa
pitää olla. Mutta kun me olemme yhteisessä valtakunnassa,
niin sillä valtakunnan politiikalla ja niillä toimintaedellytyksillä ja
resursseilla, joita yhteisestä kassasta jaetaan eri puolille
maata, on kuitenkin ratkaiseva merkitys sille, mitä valtakunnassa
tapahtuu.
Nyt tätä niin sanottua uutta aluepolitiikkaa
on harjoitettu vuodesta 96 alkaen, jolloinka saatiin nämä ensimmäiset
Euroopan unionin aluepolitiikkaan liittyvät tavoiteohjelmat
käytettäviksi. Olemme Lapissa sitä selvittäneet
tämän määrärahakehityksen
osalta, miten sitten resurssien käyttö alueitten
kehittämiseen määrärahojen osalta suoranaisesti
on kehittynyt tuosta mainitusta ajankohdasta lukien näihin
päiviin saakka. Yksi yhteen valtion budjetista laskettu
kehitys osoittaa, että laajassakin mielessä aluepoliittisiksi määrärahoiksi
tulkittavat budjettimomentit, niillä olevat määrärahat,
ovat kolmen pohjoisen maakunnan alueella vähentyneet maakunnasta riippuen
15—20 prosenttia viime vuoteen verrattuna vuodesta 96.
Lapissa tämä vähennys on ollut noin 20
prosenttia.
Lisäksi on todettava sellainen seikka, joka ei yleensä näissä keskusteluissa
eikä missään tule esille, että tämä ohjelmaperusteinen
aluepolitiikkahan on tehty sisällöltään
sellaiseksi, että sinne on viety selkeästi aikaisemmin
muulla tavalla rahoitettua, normaalia yhteiskuntapolitiikkaa ja sellaista
toimintaa, jota nyt tällä hetkellä muualla
maassa alueilla, jotka eivät ole näiden aluepoliittisten
ohjelmien piirissä, rahoitetaan suoralla budjettirahoituksella
eikä se ole sen kummempi aluepoliittinen kysymys.
Meillä esimerkiksi uutena asiana Lapissa, niin kuin
muuallakin Suomessa, tuli toisen asteen koulutuksen muuttuminen
kolmeen vuoteen ja siihen sisällytettiin puolen vuoden
työssäoppimisjakso. Tämä puolen
vuoden työssäoppimisjakso on nyt aluepolitiikkaa.
Se rahoitetaan ohjelmarahoista. Siellä missä näitä ohjelmia
ei ole, se rahoitetaan muilta valtion budjettikohdilta. Nyt on aluepolitiikkaa
ympäristötyöt, kulttuuriperinnettä vaalivien
rakennusten avustukset, ammattikorkeakoulujen ja ammattiopistojen
konehankinnat on pääsääntöisesti
tehty tätä kautta jne. Kaikki tämä on
tähdännyt siihen, että valtion muita
budjettikohtia vastaavasti vähennetään,
ja lopputulos siis on se, että katsotaan silmät
sokeiksi näitä tavoiteohjelmia ja todetaan, että niissähän
on rahaa, älkääpä valittako,
kun samaan aikaan on se kaikki muu rahoitus, niin kuin totesin, vähentynyt
viidenneksen ohjelmakauden aikana.
Eikä tässä vielä ole kaikki.
Se tiedetään, että valtio on vetäytynyt
maakunnista. Minä otin tämän asian esille
Lapin niin sanotussa kriisikokouksessa runsas kaksi vuotta sitten,
jossa suututin myöskin nykyisen sisäministerin
näillä luvuilla. Tilastokeskuksen lukuihin perustuen
esitin, kuinka paljon on Lapissa työpaikat vähentyneet vuodesta
90, siis Ahon hallituksesta alkaen, vuoteen 99, jolloin oli tuoreimmat
tilastot saatavissa. Lapissa nuo valtion työpaikat vähenivät
noin 12 500:sta vähän yli 6 000:een.
Nyt kun tämän saman asian ei viime vaan edellisellä viikolla Helsingin
Sanomat samoihin tilastoihin perustuen käsitteli ja otti
myöskin muita maakuntia mukaan ja totesi, että valtion
työpaikat ovat maakunnista vähentyneet 40 prosenttia,
niin sitten siitä tuli sellainen hyväksytty totuus,
johonka muun muassa valtiosihteeri ja eräät muut
korkeat virkamiehet suostuivat antamaan asiallisia vastauksia. Mutta
kun minä sen otin esille Lapin liiton hallituksen puheenjohtajana
suoranaisesti pakotettuna sen vuoksi, että Lapissa muuttoliike kiihtyy
ja työttömyys on jo yli 20 prosenttia, niin koko
asia ylenkatsottiin toteamalla, että se on yhden miehen
vaalikampanjan avaus, josta toki nyt tässä vaiheessa
varmaan voi todeta, että jos se jonkun avaus oli, niin
ei ainakaan minun vaalikampanjani avaus.
Kuntataloudelle annetaan myös tästä talosta näistä budjeteista
se ratkaiseva resurssi tietysti ensinnäkin valtionosuuden
muodossa ja verotuspäätöksien muodossa.
Sillä on erittäin suuri merkitys aluetalouteen,
miten kunnat pärjäävät. Esimerkkinä vain
Lapin luvut.
Kun otetaan vuodesta 95 alkanut verotulojen kehitys, siis kaikkine
hyvine ja huonoine puolineen, kuntien saamat verotulot yhteisöveroineen plus
yhteenlaskettu valtionosuus ja sen kehitys 90-luvun puolivälistä viime
vuoteen saakka, niin lappilainen kuntatalous joutuu järjestämään
palvelunsa yhteenlaskien noin 700 miljoonaa markkaa — puhun
miljoonista markoista — pienemmällä summalla
kuin oli rahaa käytettävissä vuonna 95,
noin 20 prosenttia pienempi summa Lapin kokonaistaloudesta. Ei tässä tarvitse
olla kovin suuri matemaatikko, jos toteaa, että tällaisilla
tekijöillä, tällaisella resurssinohjauksella Lapissa
ja muissa maakunnissa väki vähenee ja maakunnan
kylät ja myös jo kirkonkylät autioituvat.
Eikä tässä auta sen toistaminen, että tehdään ohjelmia,
jos näihin resurssikysymyksiin ei oteta uutta asentoa.
No, nyt sitten on tietysti syytä ensin kysyä ja itse
vastata, onko tämä nyt sitten tuhoon tuomittua
koko tämä aluepolitiikasta puhuminen, kun kuitenkin
on pakko meillä kaikilla tunnustaa, että siihen
entiseen, 90-luvun alun tilanteeseen, ei ole paluuta. Siitä alkaen
on liian paljon väkeä muuttanut paikasta toiseen,
ikärakenteet ovat muuttuneet, palvelun kysynnän
ja tarjonnan tilanteet ovat muuttuneet niin, että tässä on
pakko tunnustaa, että Suomessa on tehtävä monenlaista
uudelleenarviointia kuntakentän palvelurakenteessa ja maakuntien
yhteiskuntarakenteessa.
Lähtökohdaksi tässä kuitenkin
voi todeta tämän nykyisen tilanteen, jossa väki
on tullut kasvukeskukseen ja siellä nyt aletaan todeta
ne ongelmat, mitä on. Eivät nekään
ole kyllä mitään pieniä ja rahaa
säästäviä kysymyksiä.
Mutta varmasti voidaan tehdä paljon sen eteen, että todellakin
tasapainoisempaa aluekehitystä tehdään. Minä lähtisin
tässä asiassa siitä päästä,
että nämä kaikki isot kysymykset, joita
tuossa käsittelin valtakunnan resurssiohjauksessa, otetaan
myöskin yhtä laajasti uudelleen käsiteltäväksi
ja harkittaisiin koko valtakunnan kannalta, miten saadaan tasapainoisempi
kehitys aikaan siellä väestön lähtöpäässä ja
täällä tulopäässä ja
yleensä käsitetään, että aluepolitiikka
koskee Helsinkiä ja Utsjokea. Pitäisi lähteä silloin
siitä, että ensinnäkin tunnustetaan,
että kuntataloudelle pitää se peruspalvelumahdollisuus
antaa. Sitä on nyt tässä salissakin väännetty
vuosikausia, että perustuslaki takaa sitä ja tätä,
mutta varmaan siitä voitaisiin sopia, että on
olemassa tietyt peruspalvelut ja niille tietyt normit ja tehtäisiin
ne peruspalvelubudjetit ja sen mahdollistava valtionosuusjärjestelmä mahdollisimman
pian. Tässä varmaan on tunnustettava, että yli
kuntarajat menevä palvelujen tuotantojärjestelmä pitää hyväksyä ja
tehdä. Onko se seutukunnittain tai miten missäkin
yksityiskohdissaan eri puolilla maata, mutta uutta ajattelua tämä tulee
tarvitsemaan.
Valtion työpaikkojen osalta on todettava, että tälle
menolle, että kaiken aikaa hyväksytään
tosiasiassa edelleenkin kunkin yksikön oma suunnittelu
ja työpaikkojen keskittäminen Helsinkiin tai vain
muutamaan suureen yksikköön, pitäisi
panna loppu. Samaan aikaan, kun 40 prosenttia maakunnassa työpaikat
vähenivät, tilastojen mukaan ministeriöt
ottivat noin 4 000 henkeä Helsinkiin lisää.
Nyt laaditaan näitten lukujenkin ehkä hälyttämänä,
valtiosihteeri Saaren ja eräiden muidenkin johdolla kai,
listoja siitä, että näitä ministeriöitten
tukipalveluja nyt todella siirretään ja niitä työpaikkoja
Helsingin alueelta pois. Todella toivoisin, että kun se
lista on tehtävissä ja niitä työpaikkoja
on paljon nykyisen uuden teknologian aikana mahdollista siirtää ihan
yhtä tehokkaiksi ja ehkä paremminkin hoidetuiksi
työpaikoiksi maakuntiin, siinä todellakin pitäisi
löytyä yhteinen tahto myöskin vaalien
jälkeen, että ne listat toimeenpannaan. Silloin
valtio alkaisi ottaa osan siitä työllisyysvastuusta,
mikä maakunnissa on.
Kolmantena asiana totean minäkin, että kyllä näillä aluekehitysohjelmilla,
totta kai, on saatu paljonkin hyviä asioita aikaan. Mutta
vielä enemmän siellä on saatu aikaan
sellaista kehitystä, josta nyt alkaisi syntyä hyviä yrityshankkeita,
hyviä ideoita ja ajatuksia, jos vain ne potentiaaliset yrittäjät
olisivat varmoja, että niillä alueilla, missä nämä hankkeet
ovat syntyneet, säilyisivät se palvelujärjestelmä ja
se yhdyskunta sellaisena, että ne ihmiset kokisivat sen
viihtyisäksi asuinympäristökseen ja sitoutuisivat
siihen paikkakuntaan ja olisivat käytettävissä näillä yrityksillä tarpeellisena
työvoimana. Tämä ei tapahdu sillä tavalla,
että me korostamme aluekeskusohjelmia, seutukuntaohjelmia
ynnä muita ja annamme sinne hallintorahaa, vaan nyt pitää resursseja alkaa
panna sinne yritysten suoranaisiin investointi-, markkinointi- ja
kehittämisavustuksiin yrityskohtaisesti annettavaksi, plus
sitten tarpeellisia porkkanoita ihmisten niin sanotun syrjäseutulisän
nimissä. Silloin tästä alkaa muotoutua sellainen
kokonaisuus, että voitaisiin yhteisesti olla sitä mieltä,
että on edetty juhlapuheista tekoihin valtakunnan kehityksen
tasapainottamisessa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutamaan puheenvuoroon kommentti,
ehkä ensimmäisenä ed. Korvan puheenvuoro.
Hän lähti liikkeelle itse asiassa siitä,
että kun tämä kriisikokous oli, ylenkatsottiin
asioita, joita siellä esitettiin. Uskallan väittää,
että päinvastoin. Itse asiassa sen jälkeenhän
tapahtui se, minkä me kaikki, ainakin tässä salissa
tällä hetkellä olijat, tiedämme,
elikkä kasattiin tämä niin sanottu kahdeksan
kohdan ohjelma, jossa oli yhtenä olennaisena kohtana nimenomaan
aluekehityksen näkökulmasta alueellistamisen tavallaan
aivan uuteen asentoon ottaminen.
En ala historiaa käydä läpi, mutta
tässä niin sanotussa hajasijoittamisessahan, olen
ennenkin sanonut, jokainen puolue voi kyllä katsoa peiliin,
mitä siinä on tehty vuosien saatossa, mihin ed.
Korva viittaisikin, eli 90-luvulla, 80-luvulla jne. Kun tarkastelimme
tätä asiakokonaisuutta, huomasimme sen, että eihän
siinä ole minkään näköistä säädöspohjaa,
ei lainsäädäntöä. Ei
ole ohjeistusta, millä nämä hommat on
hoidettu tai millä niitä pitäisi hoitaa.
Siitä syystä, kuten arvoisat edustajat hyvin tiedätte,
säädettiin tänä vuonna laki
16.5. ja annettiin asetus 27.6.2002. Itse asiassa tämä niin
sanottu alueellistamisen koordinaatioryhmä asetettiin 26.6.2002.
Tämän tehtäväksianto on kovin
selkeä ja johdonmukainen ja selväpiirteinen.
Nyt on tarkoitus käydä järjestelmällisesti
läpi ne toiminnot, mitkä on mahdollista alueellistaa
ja minkä kautta niitä ratkaisuja haetaan. Se johtuu myös
siitä, että meillä on ensimmäisen
kerran muun muassa tähän asiaan erinomainen mahdollisuus
tämän ikärakenteen muutoksen hyvin jyrkän
ja nopean kehityksen vuoksi. Tällä hetkellä vuosina
2002—2006, toistan, normaalin vanhuuseläkkeen
iän saavuttaa valtionhallinnossa pikkuisen vajaa 44 000
ihmistä kaiken kaikkiaan. Kun otetaan huomioon muille eläkelajeille siirtyvät
ja työpaikan vaihdoksen takia valtion ulkopuolelle siirtyvät,
tämä niin sanottu luonnollinen poistuma tuona
ajanjaksona on kokonaisuudessaan pikkuista vajaa 80 000
henkilöä eli 66 prosenttia vuoden 2001 henkilöstöstä.
Puhutaan todella isoista määristä. Keskushallinnon henkilöstön
poistuma Pääkaupunkiseudulla olisi tuona ajanjaksona
noin 13 000 henkilöä.
Elikkä me puhumme todella isosta joukosta niitä mahdollisuuksia,
mitä jo pelkästään tämä niin
sanottu ikärakenteen muutos aiheuttaa. Mutta tässä samalla
pitää tietenkin muistaa, että kyllähän
me koko ajan olemme myös tehneet näitä päätöksiä ja
eri ministeriöt ovat vähän erilaisella aktiivisuudella
tässä asiassa toimineet. Mutta hyvin vähälle
huomiolle itse asiassa ovat jääneet ne tehdyt
askeleet, jotka ovat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä,
niin kuin oppositio monta kertaa sanoo ja niin kuin tässä asiassa
ehkä voi todeta.
Ulkoasiainministeriö on myös tehnyt omalta osaltaan.
Siellä on edustustojen arkistoja siirretty Joensuuhun.
Eurooppa-tiedotus on alueellistettu 19 toimipisteeseen. Siellä käydään
muita tehtäviä läpi. Oikeusministeriön
osalla on palkanmaksua Vankeinhoitolaitoksesta tarkasteltu. Se on
yksi, joka on selvästi Hämeenlinna-painotteinen.
Hämeenlinnassa on Oikeusrekisterikeskus jne. Sisäasiainministeriössä on
tehty päätökset poliisin tietohallintoyksikön
osalta, hätäkeskusyksikön osalta. Maistraattien
kehittämistoiminnan osalta on tehty päätöksiä niiden
sijoittumisesta Itä-Suomen puolella. Puolustusministeriön
osalla Koeampumalaitos siirtyy tämän vuoden lopulla
Niinisaloon. Siellä on myös muita mahdollisuuksia,
joita voidaan selvittää, samoin valtiovarainministeriön
osalla. Kyllä näitä löytyy,
kun ne käydään läpi, ja ne päätökset
ovat minunkin mielestäni kyllä tehtävä,
mutta se vaatii johdonmukaisen, selkeän, tiukan ohjauksen, että näin
tapahtuu. Tämä on minusta ihan selvä, että ei
pidä paikkaansa se, että ei kuunneltu. Kyllä kuunneltiin,
ja otimme jopa opiksemmekin näistä asioista. Nämä toiminnot
ovat itse asiassa siltä pohjalta syntyneet.
Ed. Pulliainen otti minusta hyvin tärkeän
asian esille elikkä rakennerahastokauden ja sen päättymisen.
Tästä näkökulmastahan on koko ajan
työ käynnissä. Meillähän
on tämä strategiatyö, josta oikeastaan
kovin vähän on puhuttu, jossa nimenomaan on tarkoitus
edetä vuotta 2013 kohti siten, että käymme
läpi myös uuden, seuraavan rakennerahastokauden
mahdollisia ongelmia tai mahdollisuuksia, mitä se kaiken
kaikkiaan pitääkään sisällään.
Sitä työtä tehdään
koko ajan, ja sen työn on tarkoitus myös valmistua
tässä ihan pikapuoliin niiltä osin kuin
se on mahdollista.
Sitten hänen esille nostamansa tilaaja—tuottaja-mallit:
Peruspalvelujen tuottamisen osalta nehän ovat mielenkiintoisia,
ja varmaan Kainuussa kokeillaan nyt uudenlaisia tapoja tuottaa asioita ja
uudenlaista tapaa toimia. Kainuun hallintomallin kokeilu kaiken
kaikkiaan on iso asia ja varmaan pitää mahdollisuuksia
sisällään. Eihän se kaikkia
ongelmia tule poistamaan eikä varmaan kaikkiin ongelmiin
anna vastauksiakaan, mutta se on uudenlainen tapa, ja siitä on
syytä kyllä ottaa onkeensa ja katsoa, mitä se
tuo tullessaan. Mutta on totta, että siinä pitää olla
myös selvä, selkeä ja johdonmukainen
seurantajärjestelmä myös ja sitä pitää analysoida
ja käydä läpi, mitä siinä kaiken
kaikkiaan tapahtuu.
Harkinnanvaraisiin täällä useammassakin
puheenvuorossa kiinnitettiin huomiota. Joku käytti sellaisen
puheenvuoron, taisi olla ed. Kankaanniemi, että harkinnanvaraisista
muodostuu pysyvä osio tulorahoitusta. Ne putket on pantu
poikki pääsääntöisesti,
ei siellä enää niitä ole. Niitä semmoisia
putkia oli, että oli kahdeksaa, yhdeksää jne.
vuosien saatossa saatu. Siellä on muutama kunta, jolla
kolme tai neljä kaiken kaikkiaan on peräkkäin,
mutta noin sanoisiko isona luokkana ne on katkaistu.
Ed. Puisto viittasi siihen, että valtionosuudet päätetään
SM:n pääluokassa. Ei se näin ole, vaan suurimmat
valtionosuudet kulkevat tietenkin tuolla opetusministeriön
ja sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkien
alla.
Ed. Polvi minusta otti ihan hyvän näkemyksen,
johon valiokunta oli nimenomaisesti kiinnittänyt myös
huomiota, elikkä tämän, jos oikein tulkitsin
hänen sanomaansa, että valiokunta on ottanut selvän
kannanoton kuntaliitoksiin, että niitä pitää edistää ja
niitä pitää mahdollisuuksien mukaan tukea
valtion toimin. Hyvin pitkälle siihen näkemykseen
voi yhtyä, ja se on ihan mielenkiintoista, että valiokunta
myös on tähän asiaan kiinnittänyt
kaiken kaikkiaan huomiota.
Kuntataloudesta käytettiin monta hyvää puheenvuoroa,
ei niissä hirveästi ole, mutta kun tässä kaivattiin
ennakoitavuutta ja siihen liittyviä toimia, niin kyllähän
tässä on pyritty nimenomaan siihen suuntaan, että ennakoitavuus
paranee. Siitä syystähän nämä laskelmat
tälläkin hetkellä ulottuvat jo vuoteen
2006. Paljon pitemmälle itse asiassa ennakoitavuudessa
on kovin vaikea mennä, koska tähän laskelmaan
liittyy niin monta jos-sanaa, että sillä voi jossitella
itse asiassa loputtomiin. Mutta olennaistahan tässä on
se, että kun me katsomme, mitä siellä kuntatalouden
sisällä on tapahtumassa, siellä on montakin
mielenkiintoista näkökulmaa, mistä sitä asiaa
voi lähestyä, mutta esimerkiksi verotulojen osalta
vuosien 2002 ja 2003 ero on 700 miljoonaa euroa itse asiassa. Tämän
mukaan näyttäisi, että verotulot pienenevät
ensi vuonna, mutta valtionosuudet vastaavasti lisääntyvät
300 miljoonaa euroa.
Yksi sellainen, johon oikeastaan kukaan ei ole tässä keskustelussa
kiinnittänyt huomiota, on se, että investointien
määrä säilyy edelleen 2 miljardin
euron tasolla, ja kun puhutaan siitä, että kuntatalouden
näkökulmasta on heikkenemistä, ei se ainakaan
investointien osalla näy vaan investoinnit säilyvät
tasolla 2 miljardia euroa, kun vuonna 2000 me olimme 1,7 miljardin
euron tasolla ja vuonna 99 me olimme 1,3 miljardin euron tasolla.
Näitä näkökulmia voi itse kukin
puntaroida ja mietiskellä, mitä ne kaikki itse
asiassa tarkoittavat ja mikä vaikutus niillä kaiken
kaikkiaan on.
Toinen, joka tässä on jäänyt
kovin vähälle, ovat myös menopuolen painotukset.
Jos me katsomme kuntien verorahoitusta vuosina 1999—2002,
niin esimerkiksi Etelä-Savon osalla verorahoitus on parantunut
tuona ajanjaksona 25,4 prosenttia, Pohjois-Savon osalla 16,4 prosenttia, Etelä-Karjalan
osalla 16,6 prosenttia, Pirkanmaan osalla 18 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaan osalla
20 prosenttia, mutta — ja se mutta on huolestuttava — kulupuolella
Etelä-Savossa samana ajanjaksona 26 prosenttia plussaa,
Pohjois-Savon osalla 14 prosenttia kulupuoli kasvanut, Etelä-Karjalassa
melkein 22 prosenttia, Pirkanmaalla pikkuista vajaa 25 prosenttia,
Pohjois-Pohjanmaalla pikkuista vajaa 19 prosenttia.
Näitä lukuja on kyllä syytä miettiä,
mitä viestiä ne pitävät sisällään,
ja ennen kaikkea myös tietenkin sitä, että jos
me valtiontalouden näkökulmasta asioita katsomme
ja mietimme, mitä siellä tapahtuu, niin kun käyttötalouden
valtionosuudet kumminkin kaikesta huolimatta kasvavat 300 miljoonaa
euroa ensi vuonna, kyllä se ihan selvää on,
että kulupuolella pitää jotakin pystyä myös
tapahtumaan ja sillä puolella jotakin täytyy saada
aikaiseksi. Silloin me tulemme rakenneongelmaan ja niihin palvelurakenteisiin, millä
tulevaisuuteen
mennään, millä menokehitystä saadaan
tasapainoon.
Jos me vuosikatteen näkökulmasta katsomme vuosijaksoa
1999—2002, niin samanaikaisesti Satakunnassa vuosikate
on parantunut 150 prosenttia, Päijät-Hämeessä 178
prosenttia, Etelä-Savossa 218 prosenttia, Etelä-Pohjanmaalla
195 prosenttia, Kainuussa noin 130 prosenttia. Kyllä tässä miettimisen
paikka on, ja sitä miettimistä kyllä on
kaikkien syytä harjoittaa, koska oli sitten kuntatalous
tai valtiontalous, niin maksaja on joka kerta sama eli se on veronmaksaja.
Kun me tällaisia lukuarvoja kulujen puolella pyöritämme ja
kun me katsomme valtionosuuksia, verotuloja ja vuosikatetta, kyllä se
vakava paikka on, miten nämä tulevaisuudessa hoidetaan
ja millä näistä voidaan päästä eteenpäin.
Siinä työssä varmaan kaikkia meitä omalta
osaltamme tarvitaan.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
puhuttu kuntataloudesta ja ennen kaikkea myöskin tuotu
taas kerran esille kuntaliitokset. Haluaisin tähän
todeta sen, että vapaaehtoiset kuntaliitokset ovat perusteltuja,
ja niin kuin myöskin tiedämme, niitä on
nyt tapahtunut ja tapahtumassa aika paljon verrattuna aikaisempiin
vuosiin. Mutta se, että nyt ruvettaisiin uusia kuntia perustamaan,
niin kuin täällä eräs puhuja
sanoi, ei varmasti oikein tähän aikaan sovi, uusien
kuntien perustaminen. Ei meillä nyt tilanne kai sen suuntainen
missään ole, vaan kyllä kuntien yhteistyölle
ja myöskin vapaaehtoisille liitoksille löytyy
varmasti myöskin järkeviä perusteita
eri puolilla maata, jos niitä vaan halutaan. Se on tietenkin
ikävää, jos niitä ei haluta
edes selvittääkään. Sellaisiakin
tapauksia on, että kun selvityksiä yritetään,
asia kaatuu jo selvittelyvaiheessa. Se ei tietenkään
ole tätä päivää. Kyllä siinä pitää avoimesti
tohtia katsoa, missä ollaan ja mihin mennään.
Sitten hallintoon haluaisin sen verran taas tältä paikalta
todeta, että kyllä nykyinen lääninhallintolaitos
on elänyt elämänsä ja tullut
tiensä päähän. Minusta olisi
erittäin tärkeää, olivatpa hallituksessa
sitten mitkä puolueet tahansa vaalien jälkeen,
että hallitusohjelmaan jo kirjattaisiin se, että seuraavalla
vaalikaudella nykyinen lääninhallintojärjestelmä ajetaan
alas ja ne tehtävät siirretään
sekä maakuntien liitoille että te-keskuksille,
tai jos on sitten tarvetta joittenkin osalta vielä tehdä uusia
ratkaisuja maakuntien keskuspaikkoihin, minusta sekin pitää tohtia
avoimesti ottaa esille. Ei tälle järjestelmälle,
joka nyt toimii, enää ole elintilaa.
Mielestäni Kainuun hallintokokeilu on erittäin
hyvä. Toki siinä on puutteita, mutta minusta se
on hyvä, että nyt kokeillaan. Niin kuin täällä ed.
Pulliainenkin tähän puuttui, kyllä minä uskon,
että sen kokeilun jälkeen sitten nähdään,
onnistuuko se vai eikö onnistu. Mitä se tuo, se
joka tapauksessa antaa semmoisen pohjan, että ehkä kaikki
olemme viisaampia sen jälkeen, miten pitäisi sitten
tätä hallintoa nimenomaan maakunnissa ja tällä tavalla
myöskin seutukuntatasolla viedä eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Haluan sitten puuttua lähinnä keskustan
esittämään vastalauseeseen sisäasiainministeriön
hallinnonalalta lähinnä poliisitoimen ja Rajavartiolaitoksen
kohdalta. Me katsomme, että vaikka tämä mietintö monelta
osin on hyvä, se on oikean suuntainen mutta riittämätön.
Esitämme vastalauseessa nimenomaan poliisitoimen toimintamenoihin
lisäystä 8 miljoonaa euroa ja ennen kaikkea niin,
että tällä voitaisiin lisätä kansalaisten
turvallisuutta, mutta toisena tärkeänä seikkana
harmaan talouden torjuntaan me korvamerkitsisimme 1 miljoona euroa,
jolla pystyttäisiin laskelmien mukaan palkkaamaan torjuntatehtäviin,
nimenomaan harmaan talouden torjunnan tehostamiseen, 16 henkilöä lisää.
Myöskin Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin esitämme
lisäystä. Niin kuin asiantuntijat selkeästi
toivat esille, siellä on huutava pula rahasta, tiedetään
kaikki ne Rajavartiolaitoksen tehtävät, mitkä ovat
lisääntyneet Schengenin sopimuksen ja monien muiden
näkökohtien kautta. Hallituspuolueitten välisissä neuvotteluissa
oli mukana 1,5 miljoonan euron lisäys, mutta se ei sinne
tullut, ja pidän sitä valitettavana. Mutta kun saataisiin
edes nyt tulevassa äänestyksessä huomenna
1 miljoona euroa sinne lisää, uskon, että se
auttaisi jo Rajavartiolaitosta merkittävästi.
Herra puhemies! Sitten haluan puuttua pelastustoimeen, josta
on nyt tänne mielestäni valiokunta kirjannut taas
tärkeää asiaa, joka ei ole edennyt eduskunnan
edellyttämällä tavalla, kun puhutaan
lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminnasta.
Siihen on useaan kertaan jo kiinnitetty huomiota. Tämä järjestelmä on
tullut jäädäkseen tähän
maahan, ja sen rahoitus on nyt hyvin, sanoisin, siinä mielessä kevyellä pohjalla,
että sitä ei tiedetä, kuka kulloinkin
maksaa. Tällä hetkellähän maksajaksi
on joutunut — tai päässyt tai saanut
suuren kunnian suorittaa tämän tärkeän tehtävän
maksatuksen — Raha-automaattiyhdistys. Mutta kyllähän
tämä on sellaista toimintaa, että se
kyllä kuuluu kuntien ja valtion hoidettavaksi. Nythän
tätä helikopteritoimintaa on Helsingissä,
Turussa, Varkaudessa, Oulussa ja myöskin Lapin alueella,
jota Raha-automaattivaroin tuetaan. Kyllä tämä on
sellainen asia, että aivan samalla tavalla kuin meillä on
terveydenhuolto- ja pelastustoiminta järjestetty lakisääteisenä,
koko maan kattavana kunnallisena toimintana myöskin tämä helikopteritoiminta
tulisi näin toteuttaa.
Tähänhän valiokunta kiinnittää mietinnössään
huomiota lausumaehdotuksessa, jossa todetaan, että eduskunta
edellyttää, että mahdollisuudet aloittaa
lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminta
valtakunnallisena, valtion talousarviosta rahoitettavana toimintana
selvitetään pikaisesti, jotta sen keskeiset periaatteet
voidaan sisällyttää jo keväällä 2003
nimettävän uuden hallituksen hallitusohjelmaan.
Minusta tämä olisi erittäin tärkeä asia,
että maan eri osat olisivat tasa-arvoisia. Tästähän
on toimikuntamietintökin olemassa, miten se tulisi järjestää,
mutta valitettavasti tähän ei ole päästy.
Toivonkin, että tämän valiokunnan lausumaehdotuksen,
joka nyt varmasti huomenna sitten hyväksytään,
pohjalta toimitaan ja vuonna 2003, ensi vuonna, kun uusi hallitus
nimetään, sen hallitusohjelmassa on tämän asian
loppuunsaattaminen.
Aulis Ranta-Muotio /kesk:
Arvoisa puhemies! Varasin tämän puheenvuoron
oikeastaan vastauspuheenvuorona ed. Esa Lahtelan puheenvuoroon koskien
poliisin resursseja. Hän voimakkaasti puolusti hallituksen
esitystä — on nyt salista poistunut — ja
kritisoi muun muassa maaherra Kosken työryhmän
mietintöä, jossa lähdettiin siitä,
että hiukan nykyisestä tasosta lisättäisiin
poliisimiesten määrää. Samaan
aikaan ed. Lahtela kuitenkin esitti, että olisi Helsinki
jaettava 60 kuntaan ja sinne tulisi 60 uutta kunnanjohtajaa. Toki
se oli varmaan huumorimielellä esitetty.
Siltä osin hänen puheenvuoroonsa yhdyn, että toki
on poliisihallinnon virkoja kriittisesti tarkasteltava ja pohdittava
myös sitä, olisiko säästöjä saatavissa
sitä kautta, että lääniorganisaatio
purettaisiin. Olen itse myös sitä mieltä,
että koko lääniorganisaatio voitaisiin
purkaa ja myös läänin poliisiosastojen,
joissa on yhteensä saman verran väkeä kuin
sisäministeriön poliisiosastoilla on, tarpeellisuutta
tulisi pohtia. Kihlakunnat voisivat suoraan sisäministeriön
kanssa tehdä tulossopimukset. Siinä mielessä yhdyn
ed. Lahtelan puheenvuoroon. Häneltä jäi
vain, kun hän rikollisuuden syihin puuttui — se
on tietysti aivan asiallista, että täytyy yhteiskunnassa
toimia niin, että niitä syitä poistetaan — huomaamatta,
että tällä hetkellä on ulkomailta
johdettu ammattimainen kova rikollisuus se, joka poliisia Suomessa
erityisesti työllistää.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Keskustelussa on noussut oivallisella tavalla
esille sekä alueellinen kehitys, kuntatalous, Rajavartiolaitos
että poliisin toiminta.
Aluekehityksen osalta ed. Timo Korva toi hyvin esille niitä näkökohtia,
jotka ovat suuria ongelmia, jotka ovat merkinneet menetyksiä maakuntiin
ja maaseudulle ja jotka nyt vasta, kun Helsingin Sanomat Tilastokeskuksen
tuoreeseen aineistoon pohjautuen nosti ne esille, on nostettu myös
valtakunnan tasolla hyväksyttävänä selityksenä maakunnissa
tapahtuneeseen ongelmalliseen kehitykseen. Maaseudun autioituminen
ei sinällään ole uusi asia. Me tiedämme,
että elinkeinorakenteen muutos, maaseudun tulopohjan ja
työllisyyden edellytysten heikkeneminen ovat merkinneet
mittavaa muuttoa maaseudun kylistä.
Samaan aikaan paljon huolestuttavampana on kuitenkin tapahtunut
suuri muutos valtion työpaikkakehityksen osalta. Työpaikkakato
on ollut todella suurta maakunnissa ja keskittyminen suurelta osin
Pääkaupunkiseudulle ja keskushallintoon on todella
huolestuttavaa. Valtion töillä on ollut aiemmin
suuri merkitys maaseutukuntien ja maakuntien talouden osalta. Tämän
vuoksi on välttämätöntä,
että jatkossa todella, kun alueellistamisen edellytyksiä ja
toimintojen siirtomahdollisuuksia tulee, ne hyödynnetään
täysimääräisesti ja käytetään
hyväksi myös se etätyön mahdollisuus,
mihin tietotekninen kehitys muun muassa tukipalvelujen järjestämisessä tänä päivänä
antaa
mahdollisuuksia. Toki tiedämme, että valtion jo
toimivien laitosten hajasijoittaminen on ongelmallista, mutta tilanteessa,
jolloin otetaan uusia henkilöitä töihin
tai hallintoa organisoidaan uudelleen, pitää kaikki
mahdollisuudet käyttää hyväksi
niin, että tasapainoisempi alueellinen kehitys saa myös
tätä kautta vahvistusta.
Tämän ohella tarvitaan toki vahvasti tehostusta
kansalliseen aluepolitiikkaan, määrärahojen
ja budjettipolitiikan uudelleen suuntaamista ja tietysti tarvitaan
myös toimenpiteitä, joilla varmistetaan jatkossa
EU:n rakennerahastojen käytön mahdollisuus nykyisen
rakennerahastokauden jälkeen suomalaisen aluepolitiikan
vahvistamisessa. Kansallinen aluepolitiikka on kuitenkin varsin
keskeisellä sijalla myös jatkossa.
Meillä Suomessahan on myös EU:n laajentumisen
jälkeen Euroopan unionin pisin ulkoraja. On tärkeää,
että siitä alueesta, näiden maakuntien
asutuksesta ja turvallisuudesta kaikkinensa, huolehditaan. Se on
paitsi Suomen uskoakseni myös koko unionin etu. Tästä syystä on
vahvistettava niitä kriteereitä, jotka liittymissopimuksessa
aikanaan meille tunnustettiin: harva asutus, pitkät välimatkat,
epäedulliset luonnonolot, kasvukauden lyhyys, kaikki ne
kysymykset, jotka pohjoisen ilmastomme ja Suomen alueellisen sijainnin
ja meidän maamme harvan asutuksen vuoksi ovat meille ongelmallisia
ja kustannuksia lisääviä. Näitä kriteereitä tarvitaan
varmasti jatkossa EU-rakennerahastoasioista ja EU:n aluepolitiikasta
neuvoteltaessa.
Arvoisa puhemies! Kuntataloudesta on puhuttu paljon. Me kaikki
tiedämme, että kuntien talous ja rahoitusasema
on ensi vuonna heikkenemässä. Tämä on
hyvin huolestuttavaa. Samaan aikaan myös erot kuntien välillä ovat
kasvaneet. Muun muassa Pohjois-Karjalassa kuntatalouksien tilanne
on suuressa osassa maakunnan kuntia suurissa vaikeuksissa. Tämän
vuoksi olisi välttämättä tarvittu
täysimääräiset indeksitarkistukset valtionosuuksiin,
olisi välttämättä tarvittu yhteisöveron
tuoton osalta ratkaisua, että jako-osuuksia ei olisi muutettu
siinä määrin kuin nyt budjettiesityksessä tapahtuu,
ja välttämättä tarvittaisiin myös
esitettyä enemmän harkinnanvaraisia avustuksia
hätäapuun.
Hallintovaliokunnassa kuntatalouden vahvistaminen nähtiin
hyvin tärkeänä asiana. Samoin perustuslakivaliokunta
on tähän kiinnittänyt oivallisella tavalla
huomiota ja erityisesti juuri siihen, että kuntien väliset
erot ovat suuresti lisääntyneet. On tärkeää,
että kaikille kansalaisille asuinkunnasta riippumatta kyetään
järjestämään tasavertaiset peruspalvelut
ja myös tasavertaisin edellytyksin. Nythän todellisuudessa
kunnat ovat joutuneet nostamaan sekä veroprosenttia että monia
maksuja. Tämä on osaltaan syönyt sitä kevennystä,
joka valtionverotuksen kautta on tullut, ja toisaalta se on lisännyt
epäoikeudenmukaisuutta johtuen siitä, että useimmat
näistä kunnista ovat kuntia, joissa tulotaso on
muutoinkin alhainen, ja kunnallinen jakovero ei ole oikeudenmukainen,
siitä puuttuu, kuten hyvin tiedämme, progressiivisuus.
Lähtökohtahan tulisi olla, että peruspalvelut
rahoitetaan suurelta osin, pääosin, progressiivisen
verotuksen tai yhteisöveron tuoton kautta.
Arvoisa puhemies! Rajavartiolaitoksen asema ja tilanne on myös
tullut tässä keskustelussa hyvin esille. Me tiedämme,
että nykyisellään voimavarat ovat liian
niukat tehtäviin nähden. Rajanylityspaikoilla
liikenne on olennaisesti kaiken aika lisääntynyt.
Tarvittaisiin tehostamista myös rajavalvontaan. Nykyisellään
edellytykset tähän ovat liian niukat. Voi sanoa,
että lakisääteisestä toiminnasta
on jouduttu määrärahasyistä, toimintamäärärahojen
niukkuuden vuoksi tinkimään. Onkin tärkeää,
että Rajavartiolaitoksen toiminnassa tehtävien
ja toimintaedellytysten asianmukainen rahoitus turvataan jatkossa.
Se on tärkeää koko maamme turvallisuuden
näkökulmasta.
Sama, arvoisa puhemies, koskee myös poliisitointa.
Mielestäni on hyvin tärkeää,
että turvallisuus laajemmin otetaan keskusteluun, arvioidaan
määrärahatarpeet ja hoidetaan asiat nykyistä pitkäjänteisemmin.
Olen ihmetellyt sitä keskustelua, jossa arvostellaan poliisihallinnon,
lähinnä poliisijohdon, määrää.
Mielestäni kaikilla on tehtäviä, kaikilla
on vastuullista työtä. Ongelmallinen tilanne on
vain siinä, että määrärahojen niukkuuden
vuoksi poliisimiesten määrä on vähentynyt.
Viime vuosikymmenen aikana vähennys on ollut lähes
800 henkilöä. Tästä ne ongelmat
paljolti johtuvat, joista kansalaisten piirissäkin kannetaan
suurta huolta. Olisi tärkeää, että turvallisuuspalvelut
kyettäisiin hoitamaan ja myös tarvittavat rikosten
selvittämiset nykyistä tehokkaammin, niin että kansalaiset
voivat kokea olonsa ja elämänsä turvatuksi.
Rikollisuuden osalta huolestuttavaa on kansainvälistymisen
ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvu. Tästä syystä,
arvoisa puhemies, mielestäni turvallisuuskysymyksiin pitää kiinnittää entistä vakavampaa
huomiota. Seuraavan hallituksen aikana tulisi lähteä myös
siitä, että meillä laaditaan laaja turvallisuusselonteko.
Siinä linjataan sekä tehtävien että voimavarojen
kohdat riittävällä tarkkuudella ja pitkäjänteisesti
ja pidetään myös huolta, että näiden
asetettujen tehtävien ja tavoitteiden toteuttamiseen on
riittävät voimavarat.
Pekka Ravi /kok:
Arvoisa herra puhemies! Pyysin tämän puheenvuoroni
pitkälti ed. Korvan puheenvuoron innoittamana. Haluan aivan
aluksi todeta, että hänen puheenvuorossaan oli
erittäin hyvää pohdintaa ja oivallista
analyysiä, johonka hyvin suurelta osin voin kyllä yhtyä.
Olen myöskin ensimmäinen tunnustamaan sen,
että aikaisempien vuosien aikana harjoitetulla aluepolitiikalla
on saatu erittäin hyviä tuloksia aikaan. Mutta
samaan hengenvetoon on todettava myöskin se, että aluepolitiikka
on aina aikansa lapsi. Eli kyllä kukin aikakausi asettaa
tietyllä tavalla myöskin omat vaatimuksensa ja
reunaehtonsa sille aluepolitiikan sisällölle ja
niille toimenpiteille, jotka ovat siinä toimintaympäristössä vaikuttavia.
Jos ajattelee tätä päivää,
niin varmaan voimakas kansainvälistyminen, globalisaatio,
Suomen kuuluminen Euroopan unioniin ovat sellaisia tekijöitä,
jotka tavalla tai toisella pakottavat meidät miettimään
myöskin tätä alueellista kehittämistä toisenlaisesta
näkökulmasta.
Uudesta aluekehityslaista sen verran, että kun hallintovaliokunnassa
sorvasimme siitä mietintöä, käytimme
erittäin paljon aikaa nimenomaan tavoitepykälän
ja tavoiteosion muotoiluun ja käytiin erittäin
hyvää keskustelua. Täällä on
monessa puheenvuorossa puhuttu siitä, että alueellinen
kilpailukyky ja yrittäjyyden entistä parempi mukaan
ottaminen alueelliseen kehittämistoimintaan on tärkeä asia.
Minusta se on oivallisesti tunnistettu siinä tavoitepykälässä.
Kun ed. Korva vielä puheenvuorossaan peräänkuulutti
tämmöistä kokonaisvaltaista kehittämisnäkökulmaa,
niin mielestäni uusi aluekehityslaki tässäkin
suhteessa oikeastaan velvoittaa alueen toimijat ja myöskin
valtiovallan aitoon vuoropuheluun ja vuorovaikutukseen, ja uskon
kyllä itse vahvasti, että sillä saadaan
entistä parempaa vaikuttavuutta aikaan.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän pääluokan
osalta on tietysti hyvinkin paljon sanottavaa. Eilen omassa puheenvuorossani yleiskeskustelun
aikana käsittelin tämänkin pääluokan
asioita. Aluepolitiikan osalta aika pitkälle ajattelen
samalla tavalla kuin ed. Ravi. Kyllä hyvin tärkeätä on
se, että aluepolitiikkaa toteutetaan ajassa ennakoiden
tulevaa kehitystä, pystytään nopeasti
reagoimaan ja tekemään tarvittavat ratkaisut ja
myöskin sillä tavalla, että kun aluepolitiikkaa
tai seutupolitiikkaa tai jopa kaupunkipolitiikkaa tehdään,
silloin verkostoituminen ja eri toimijoiden yhteistoiminnan kautta
tuleva vahvuus on se mahdollisuus, mitä voidaan käyttää.
Mutta pariin asiaan, puhemies, tämän pääluokan
osalta. Ensinnäkin Rajavartiolaitoksen osalta ed. Vihriälä oli
ihan oikeassa, että turvallisuus- ja puolustusjaoston hallituspuolueiden
ryhmien edustajat veivät asian hallituspuolueiden välisiin
neuvotteluihin. Määrärahakysymyksen osalta
esitimme, että sinne tulisi lisämääräraha, mutta
valitettavasti neuvottelussa emme sitten pärjänneet.
Kyllä niin on, että Rajavartiolaitoksen osalta
toimintaympäristö muun muassa rajanylityspaikkojen
osalta on muuttunut. Kuvaus, mikä oli ed. Väistön
puheenvuorossa, on oikea. Olen todella pahoillani, että ei
tämän kysymyksen osalta edetty. Me lisäsimme
tänä vuonna Rajavartiolaitokselle määrärahoja
yhtenä perusteena juuri se, mitä edellä tuli,
ja sitten se, että toteutettaisiin myöskin Rajavartiolaitoksen
sisällä niin sanottuja työaikajoustoja,
mistä henkilöstö on esityksiä tehnyt.
Oikeastaan edellytettiin, että määrärahaa
käytetään tähän. Tietojeni
mukaan nämä kysymykset eivät ole edenneet
sillä tavalla kuin silloin eduskunta edellytti. Toivon,
että tämä kysymys tulee nyt uudelleen
lisätalousarvion kautta meidän käsittelyymme.
Sitten kommentti lääkäri- ja pelastushelikopteritoiminnan
osalta. Muistelen niin, että silloin kun tämä työryhmän
esitys tuli, ministeri Itälä ilmoitti sen, että hän
valmistelee esityksen sillä tavalla, että vuoden
2003 budjetissa voitaisiin edetä sen linjoituksen mukaan.
Sitä me jäimme odottamaan, ja se ei toteutunut.
Vähintä, mitä nyt voidaan tehdä,
on hyväksyä ponsi, minkä ed. Vihriälä omassa
puheenvuorossaan esitti.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Minä annan arvon sille, että edustajat
täällä salissa, nyt paikalla olevat ja
jo täältä poistuneet, ovat käyttäneet
tämän pääluokan kohdalla hyviä puheenvuoroja
sekä aluekehityksestä että kuntiin ja
kuntatalouteen liittyvistä asioista. Pyysin oman puheenvuoroni
siinä vaiheessa, kun ministeri istui täällä.
Periaatteessa, jos on kysymys ministeristä ja hänen
vastuualueestaan, ministeristä, joka on epäonnistunut
niin pahoin vastuualueessaan kuin ministeri Korhonen on epäonnistunut,
minusta se, että hän ei istu tuossa pöntössä,
ministeriaitiossa, ja kuuntele tätä keskustelua,
on syy siihen, että ainakin jonkun on syytä jättää puheenvuoro
käyttämättä, ja minä sen omasta
puolestani teen.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Olisin tietysti mielelläni kuullut
tämän ed. Pekkarisen puheenvuoron, että hän
olisi myöskin perustellut tämän aika
reippaankin väitteen.
Ed. Väistö aikaisemmin puheenvuorossaan puhui
valtion työpaikkojen vähenemisestä, mistä Helsingin
Sanomat uutisoi vähän aikaa sitten. Pakko on tässäkin
yhteydessä muistuttaa, että Ahon hallituksen aikaan
Tielaitos esimerkiksi yhdisti piirikonttoreita niin, että Kainuustakin siinä vaiheessa
piiri siirtyi Ouluun ja työpaikat sen mukana. Näin
Ahon hallitus teki sitä politiikkaa, mitä Lipposen
ensimmäinen hallitus sitten jatkoi. Mutta piiriviranomaisia
siinä vaiheessa ei enää vähennetty,
vaan perustettiin te-keskukset, jotka lisäsivät
piiriviranomaisten yhteistyötä ja sillä tavalla
myöskin säilyttivät näissä aluekeskuksissa
piiriviranomaiset, vaikka silloin aluekeskuksista ei vielä juurikaan
puhuttu.
Sisäministeriöllä on ollut ohjelma,
joka sisältää muun muassa aluekeskukset
ja hajasijoittamisen. Se, mihin olen pettynyt, on se, että alueilta
ei ole tullut riittävästi esityksiä,
hajasijoitusesityksiä, joissa olisi selkeästi
ollut maakuntaa tukeva ja maakunnan kehitystä tukeva elementti
mukana. Sitten myöskin muut toimijat voivat tehdä hajasijoitusratkaisuja.
Ihmettelen sitä, että Kuntien eläkevakuutus,
johon kerätään ympäri maata
eläkevakuutusvaroja, rakentaa uutta pytinkiä maan kalleimmalle
paikalle. Sekin olisi ihan hyvin voinut sijaita jossakin muualla.
Mutta mielestäni katse tulisi suunnata tulevaisuuteen,
ja tulevaisuusvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta
"Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015", joka keskittyy aluekehityksen
tulevaisuuteen, on oiva keino siihen sitten ensi vuoden puolella.
Ihan lopuksi, arvoisa puhemies, aika muuttuu ja heitetään
karvalakit naulaan ja mietitään myös sitä,
mitä voimme siellä alueella itse tehdä ja
mitkä tulevaisuuden näkymät ylipäätään
alueella ovat mahdollisia, ovatko ne auringonlaskun maakuntia vai
ovatko ne elämänlaatua korostavia koko perheen
maakuntia.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Verovuodesta 2000 lähtien valtio
on ryhtynyt käyttämään kuntien
yhteisöveron jako-osuutta välineenä kuntien
ja valtion välisten rahoitussuhteiden säätelyssä.
Viimeksi, kun nämä verontilityslain muutokset
hyväksyttiin, tässä jälleen
kuntien yhteisövero-osuutta leikattiin. Monessa kunnassa
muutaman vuoden aikana nämä yhteisöverotulot
ovat pudonneet alle puoleen, eikä tietenkään
tämä ole voinut olla näkymättä kuntien
taloudessa negatiivisesti.
Edelleen ihmettelen sitä, miksi arvonlisäveronpalautusten
takaisinperintäjärjestelmästä luopumisen
vaikutusta laskettaessa ei voitu käyttää todennettuja
lukuja vuosilta 1999—2001 sen sijaan, että siinä käytetään
yhtä arviolukua tulevalta vuodelta. Lainhan tulisi perustua
mahdollisimman faktisiin lukuihin, koska tämä laki
on tehty pysyväksi. Sinänsä tätä arvonlisäveron
takaisinpalautusjärjestelmästä luopumista
pidän todella hyvänä, koska ennen kaikkea
niille kunnille, joissa taloudellinen toimeliaisuus ei kovin suurta ole
ollut, se oli erittäin huono.
Kuntien talous kääntyy kokonaisuutena alijäämäiseksi
ensi vuonna ja seuraavana se vielä pahenee. Tästä varmasti
olemme yhtä mieltä. Valtiovarainvaliokunnan huoli
harkinnanvaraisten avustusten riittävyydestä on
erittäin aiheellinen, ja tähän on helppo
yhtyä. Niinpä harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen
käytettävän määrärahan
pienentäminen ei ole kuntien pahenevan taloustilanteen
kanssa sopusoinnussa. Uskon, että tähän
myös joudutaan palaamaan ja tätä harkinnanvaraista
rahamäärää joudutaan nostamaan
ja korottamaan.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Tiepiirien yhdistäminen aikanaan oli
virhe. Lähtökohdan tälle virheelle päätti
Holkerin hallitus. Silloin muutettiin asetusta niin, että liikenneministeriö voi
yksin päättää aluejaosta. Muistan
silloisen sisäministerin Mauri Pekkarisen hyvin voimallisesti
halunneen nostaa asian takaisin valtioneuvoston käsiteltäväksi
siinä tarkoituksessa, että tiepiirien yhdistämistä ei
toteuteta, mutta tuolloinen liikenneministeri Norrback ajoi jääräpäisesti
läpi sen ratkaisun, mikä lopetti muun muassa Pohjois-Karjalan
tiepiirin. Mielestäni se oli virhe.
Tämän tyyppisiin asioihin on toki mahdollista jälkikäteen
tehdä korjauksia, mutta valitettavasti näyttää siltä,
että hallinto itse ei siihen kykene. Pitää olla
selvä, vahva poliittinen tahto.
Mitä Rajavartiolaitoksen tilanteeseen tulee, ongelmaahan
toiminnan rahoituksessa on lisännyt matkamäärärahojen
leikkaus. Se merkitsee vuositasolla 10—15 rajamiehen palkkausmenoa,
eli tämän verran pitää henkilöstöä vähentää, jotta
kyetään tämä toiminnan kannalta
tärkeä määräraha tavallaan
korvaamaan. Sehän ei ole mitään ylimääräistä,
vaan olennainen osa Rajavartiolaitoksen toimintaa on juuri ollut
tämä matkamääräraha,
johon leikkaus on nyt tässä ensi vuoden budjetissa
kohdistunut.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä kiinnittää huomiota
Ulkomaalaisviraston, Uvin, rahoitukseen. Mielestäni senkin
rahoitustilanne on riittämätön, ja on
tärkeää, että huolehdittaisiin
riittävistä toimintamäärärahoista,
riittävästä henkilöstöstä,
että kyettäisiin asiat hoitamaan määräajassa
ja näin huolehtimaan siitä, että ei tule
kustannuksia toisaalta, niin kuin nyt näyttää tapahtuvan jonojen
pitenemisen myötä.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen otti puheenvuorossaan
esille tämän arvonlisäveron takaisinperinnän
kuittauksen ja ennen kaikkea yhteisöveron jako-osuuksien
vahvistamisen verontilityslain 12 §:n mukaisesti. Siinä erityisesti
hallintovaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että nyt
yhteisöveron lopulliseksi määräksi
olisi tullut kunnille vahvistaa se kolmen viimeisen vuoden keskiarvoinen
veron määrä eikä yhden vuoden
perusteella arvioitu määrä, jolloin nyt
yhteisöveron tuotto kunnille olisi ollut muutaman prosentin
korkeampi, mikä olisi ollut paljon parempi tämän
kuntatalouden tilanteen kannalta.
Ed. Huotari otti esille tämän tiepiirien yhdistämiskysymyksen,
ja nyt täytyy sanoa, että meillä on Lipposen
toisen hallituksen osalta vielä viety sitä asiaa
siihen suuntaan, että loputkin maakuntakonttorit ollaan
lakkauttamassa Joensuu kontra Kuopio ja Mikkeli kontra Kouvola elikkä Mikkelistä ja
Joensuusta. Tämä merkitsee sitä, että tosiasiassa
ne työpaikat vasta nyt häviävät.
Ei se hallinnonuudistus sinällään vienyt
kaikkea, mutta nyt ollaan loputkin työpaikat viemässä sitten näistä sivupisteistä.
Sitten, arvoisa puhemies, ministeri Korhonen totesi puheenvuorossaan,
jonka perusteella ei debattia ollut, kuinka verotulojen kehitys
eri maakunnissa on nyt sitten kuntien hyväksi tapahtunut
ja valtionosuudet lisääntyneet, mutta ministeri
unohti mainita kustannustason nousun ja sen, että kuntien
on katettava alijäämät tietyssä ajassa taseistaan
pois, kolmessa vuodessa. Tilanne on se, että tähän
tässä kuntatalouden tilanteessa eivät
kunnat vielä pysty, koska kustannustason nousu on suurempi
kuin valtionosuuksien korotukset ja koska verotuloja on vähennetty
sitten kunnilta.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Nousiainen totesi aivan oikein, että tiepiirien
yhdistämisen henkilöstönmenetykset ovat
vasta nyt toteutuneet täysimääräisesti.
Meiltä Joensuustakinhan on lakannut kokonaan tiepiirin
yksikkö. Kaikki entisen tiepiirin toiminnot ovat siirtyneet Kuopioon.
Sama ongelma on uhkaamassa mielestäni myös
toisaalla. Hallitus on antanut eduskunnalle lakiehdotuksen poliisihallintolain
muuttamisesta. Tätä on perusteltu ja muun muassa
ed. Esa Lahtela, joka ei nyt satu olemaan salissa, on perustellut
sillä, että onkin aivan oikein, niin kuin ministeri
Itäläkin on perustellut, että vähennetään
päälliköiden virkoja. Tosiasiassa tällä hallituksen
esityksellä ollaan romuttamassa kokonaisuudessaan nykyinen
kihlakuntajako. Jossakin on esitetty, että sopimalla ratkaistaan
asia, että sovitaan yhteisesti esimerkiksi siitä,
että Keski-Karjalassa poliisilaitos säilyy edelleen
Kiteellä. Mielestäni tämän laatuisten
tärkeiden peruspalvelujen järjestämistä ei
voi sopimalla järjestää. Ne pitää järjestää lailla,
lakiin pohjautuen. Tästä syystä en usko
siihen, että jos tämä uudistus toteutetaan,
se ei merkitse jatkossa pitemmän päälle
myös henkilöstön siirtymistä yhä suurempiin yksiköihin
maakunnan keskuspaikkoihin. Tämä sama kehitys
tapahtui tiehallinnon osalta tiepiirien yhdistämisessä,
eikä siinä mennyt kuin puolenkymmentä vuotta.
Anne Huotari /vas:
Herra puhemies! Täällä on ministeri
Korhosta syytetty aikaisemmin Pääkaupunkiseudun
kuntien heikentyneestä taloudesta. Tosiasiassa yhteisöveron
muutos oli vain yksi syy siihen, että Pääkaupunkiseudun
kuntien talous on heikentynyt, ja luulen, että toinen,
paljon suurempi syy siihen oli se, että kuntien verotulot
kaiken kaikkiaan yleisen talouden heikentymisen ja talouden matalasuhdanteen
vuoksi ovat vähentyneet.
Mielenkiintoistahan tässä on se, että jos
Helsinki ja muut isot kunnat syyttävät Korhosta
Pääkaupunkiseudun kuntien heikentyneestä taloudesta,
niin mikään kunta taas ei tunnusta sitä,
että olisi saanut lisää rahaa. Minusta
olisi nyt kohteliasta ja reiluakin ministeri Korhosta kohtaan se, että esimerkiksi
ed. Pekkarinen ja muutkin keskustalaiset tunnustaisivat, että tämä ratkaisu
oli ihan oikein ja että pienille kunnille annettiin lisää rahaa.
Mutta en ole kuullut, en kotipaikkakunnaltani enkä täällä salissakaan,
keskustalaisten kiittelevän Korhosta ollenkaan tästä ratkaisusta.
Näyttää siltä, että aina
vaan ne ikävät puolet täällä tulevat
esiin eikä kiitoksen sanaa silloinkaan, kun olisi aihetta.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Minä tiedän Keski-Suomesta
Pylkönmäen kunnan, joka on hyvin kiitollinen ollut
saamastaan harkinnanvaraisesta rahasta. (Ed. Väistö: Tulihan
se sieltä!) Tämä kiitos kerrottakoon
kuntaministerillekin. Pylkönmäellä se
oli kaikkein kipeimpään tarpeeseen, nimittäin
jos ei tuota olisi tullut, niin siellä ei oikein olisi
tiedetty, mitä tehdä. Mutta valitettavasti tämä tilanne
on pysyvä, että rahaa tarvitaan. Itse kunnan ja
valtion rahoitusosuuden rakenteisiin pitää voida
puuttua ja lujasti. Aivan kuten ed. Nousiainen viittasi, lainsäädännössä on
ristiriita: toisaalta on lait, jotka velvoittavat kuntia hoitamaan
tietyt perustarpeet, ja sitten on laki, joka velvoittaisi talouden tasapainottamiseen
määrävuosissa, ja nämä eivät
toteudu. Kunnat eivät voi määrävuosissa
saada talouttaan kuntoon, ja tulkinta on se, että nämä lait,
jotka takaavat peruspalvelut, ovat tärkeämmät.
Samalla toivon, että kihlakuntajako säilytetään
nykyisellään. Kun muutama vuosi sitten näitä muutettiin,
niin nyt ei ole enää ainakaan tässä vaiheessa
muutosten aika.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Huotarille ensiksi, että tämähän
on pyyntö- eikä kiitosorganisaatio. Se olisi pitänyt
ed. Huotarin jo oppia näitten lukuisten vuosien aikana.
Toinen näkökohta, joka varsinaisesti oli puheenvuoropyyntöni
kohde, on tämä poliisihallinnon uudistus. Kun
12 vuotta olin hallintovaliokunnassa jäsenenä ed.
Väistön johtamassa instituutiossa, niin opin sen,
että näissä poliisihallinnon uudistamiskuvioissa
pitää olla semmoinen kohtuullinen aika sopeuttaa
se järjestelmä tähän organisaatioon.
Se, että koko ajan vellotaan, muutetaan, vellotaan, muutetaan,
siinä ainakaan se yhteiskunta, joka on ympärillä,
ei pysy mukana. Minä pahoin pelkään,
että nyt ollaan tekemässä todella virheliikettä.
Sen takia toivoisin, että järki voittaisi ja nyt
otettaisiin oikein reipas aikalisä siinä asiassa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Kuulin tuossa nimeäni mainittavan
ja tulin saliin. Ed. Väistö totesi meikäläisen
puheenvuorosta, jotta olin niin kuin vähän hakoteillä.
Ed. Oinonen oikeastaan sanoi, jotta kuntapuolella tarvittaisiin
rakenteisiin puuttumista. En tiedä, mitä hän
sillä tarkoitti, mutta poliisipuolella ennen kaikkea pitäisi
puuttua rakenteisiin. Yhä edelleen olen sitä mieltä kovasti,
että mitä pitempään me tuhraamme
aikaa, sitä enemmän menee rahaa tässä.
Olen miettinyt, jotta ympäristövaliokuntahan kokee,
että sen tehtävä on olla ympäristönsuojeluvaliokunta.
Minusta tämä hallintovaliokunnankin nimi voitaisiin
muuttaa, jotta se on byrokratian- ja hallinnonsuojeluvaliokunta.
Ilmeisesti se kuvaisi paremmin tätä asennetta.
Ed. Pulliainen totesi, jotta poliisihallintoa on vuosikymmenet
väännetty ja siinä ei ole sen pitemmälle
päästy. Silloin tuntuu, niin kuin olisi sellainen
suojelumentaliteetti ensimmäisenä — onko
tämä sitä biodiversiteettia vai mitä tämä on — kun
suojellaan hallintoa, se on niin kuin itseisarvo, eikä katsota,
miten saadaan tehokasta toimintaa.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Mielestäni tehokas toiminta on sitä,
että on työnjohto, että toiminnot tehdään
tehokkaasti. Asiat, joita poliisihallinto ja poliisi joutuu käsittelemään, ovat
kaiken aikaa vaikeutuneet. Poliisin menoista yli 80 prosenttia on
henkilöstömenoja, ja tästä syystä ne
määrärahan leikkaukset, joita tosiasiassa
on ensi vuodenkin budjetissa tapahtumassa, merkitsevät
poliisityötä tekevien poliisimiesten määrän
vähenemistä noin sadalla hengellä.
Tähän liittyy monia kohtia. Olennainen kysymys
on toki se, mitä ymmärrän ed. Esa Lahtelan tavoittelevan,
että kenttätyöhön osallistuvia
poliisimiehiä olisi mahdollisimman paljon, (Ed. E. Lahtela:
Juuri näin!) mutta he tarvitsevat lähellä olevan
työnjohdon, ja alueilla, kihlakunnissa, tarvitaan ylipäätänsä nykyisen
tasoinen poliisijohto asioita hoitamaan. On muistettava, että kihlakuntajaon
lukkona on se, että jokaisessa kihlakunnassa on poliisipäällikkö.
Täyteen yhteistoimintaan ei ole edellytyksiä.
Jos tämä vapautetaan, se tosiasiassa merkitsee
sitä, että kihlakuntajako murenee, ja toisaalta
jos hallituksen esitys poliisihallintolaiksi toteutetaan, se merkitsee myös
sitä, että poliisimiehiä tulee jonnekin
lisää. Ei heitä tule, ed. Esa Lahtela,
Kiteelle, vaan heitä tulee kenties tänne Pääkaupunkiseudulle.
Täälläkin heitä tarvitaan, mutta
ongelma on siinä, että kokonaisuudessaan on liian
niukat voimavarat.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinonen kaipaili rakenteellisia
muutoksia. Haluan tässä kertoa, että juuri
yhteisöverouudistus ja näitten verovarojen siirtäminen
ja myöskin arvonlisäveron palautuksen siirtäminen kuntien
valtionosuuksiin oli juuri sitä rakenteellista muutosta,
mutta kaipaisin kyllä lisää paljon muitakin
rakenteellisia muutoksia. Niitä kaipaisi nimenomaan kuntien
rajoihin. Eli monta kertaa näyttää siltä,
että kuntien virkamiehet eniten vastustavat. Sitten kuntien
luottamushenkilöt, jotka pelkäävät
omien paikkojensa menetystä, vastustavat seuraavaksi eniten
kuntaliitoksia. Kuntalaisetkin näyttävät
rakastavan enemmän rajoja kuin palveluja, jotka tulisi
paljon paremmin hoidettua seutukunnallisesti tai maakunnallisesti,
ja silti ne olisivat lähipalveluja ihmisille niiltä osin,
jotka lähipalveluina pitäisi toteuttaa muutenkin.
Eli seutukuntatyö olisi se ratkaisu. Sitä kautta
myöskin aikojen kuluessa sitten varmaan todetaan, että mitäs
tässä näitä rajoja enää tarvitaan,
ja kuntaliitokset tehdään seutukuntakohtaisiksi.
Se olisi järkevintä. Mutta kyllä tiedän,
mistä se johtuu. On kyse osittain myöskin tämmöisistä poliittisista
suojatyöpaikoista, joita halutaan suojella.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ed. Esa Lahtelalle, että hän
todisti äskeisellä puheenvuorollaan, että hän
on tyypillinen bernsteinilainen. Olennaista on liike eikä se, mihin
ollaan menossa. Tässä poliisihallinnossa on kysymys
juuri siitä, että palvelurakenne toimii sillä tavalla,
että kansalaisten turvallisuus on taattu kaikissa olosuhteissa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Huotari kirvoitti minut käyttämään
puheenvuoroa näistä kuntarajoista. Tästähän
syntyisi vallan mahtava keskustelu, jos iltamyöhällä siihen
lankeaisimme. Mutta toisaalta kuntalaiset itse tietävät,
mikä on heille se toivottu lähiyhteisö.
Ymmärrän hyvin lähidemokratiaa. Kyllähän järkeistämiselle
paljon on sijaa, ja se saattaa aluksi mennä hyvinkin. Mutta
sitten, kun menee parikymmentä vuotta ja tulee semmoinen
luottamushenkilö- ja virkamiespolvi, joka ei muista enää,
mistä on lähdetty liikkeelle, niin helposti siinä käydäänkin
jotain taajamaa kehittämään ja muita
taajamia ajamaan alas. Tämä on helposti semmoinen
vaaratekijä, jonka vuoksi minä hyvin ymmärrän,
että ollaan myöskin kriittisiä.
Liisa Hyssälä /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
kuntatalouden vaikeuksista, ja siinä yhteydessä ainakin
ed. Puisto viittasi omaishoitoon, jota kuntien on todella vaikea
nykyrahoituksen puitteissa hoitaa asiallisesti. Siinä pitäisi
varmasti miettiä uusia keinoja. Yksi olisi kyllä tämä,
että se olisi Kelan maksamaa ja Kelan etuutta, jolloin
Kelan rahoituksesta taas pitää pitää huolta.
Siinä ei ole muuta liioin kuin budjettirahoitus tai sv-maksut.
Eihän siinä monta vaihtoehtoa ole. Joku niistä täytyy
valita. Mutta tällä hetkellä omaishoitajien
asema on kyllä kovin turvaton ja vaihtelee kuntien taloustilanteesta
riippuen aivan kohtuuttoman paljon. Seuraavalla vaalikaudella tämä on
tavalla tai toisella ratkaistava.
Yleiskeskustelu päättyy.