Täysistunnon pöytäkirja 18/2005 vp

PTK 18/2005 vp

18. KESKIVIIKKONA 2. MAALISKUUTA 2005 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain muuttamisesta

 

Jouko  Skinnari  /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on käsittelyssä hallituksen yksimielinen ja sinänsä pieneltä asialta näyttävä lainmuutosehdotus, eikä talousvaliokunnallakaan tähän asiaan sinänsä ole ollut huomauttamista, mutta kun harvemmin eduskunnan täysistunnossa näihin pankkien asioihin tulee näitä esityksiä ainakaan sillä tavoin, että ne sattuisivat päiväsaikaan, niin on muutama sana paikallaan.

Ensinnäkin Euroopan unioniin liittyminen ja eurojärjestelmään liittyminen on Suomeen tuonut sellaista vakautta, joka merkitsee käytännössä muun muassa sitä, että pankkien lainakorot verrattuna 90-luvun tilanteeseen ovat selvästi parantuneet. Kun vielä 15 vuotta sitten saattoi ihmetellä, kuinka Sveitsissä ja monissa muissa maissa voi saada 3 prosentin korolla 25 vuoden lainaa, niin Suomessa se on käytännössä mahdollista. Ilman tätä taloudellista vakautta, jota euro myös Suomelle ja ehkä erityisesti Suomelle on tuonut, tämä ei olisi mahdollista. Nythän Handelsbanken on markkinoinut käytännössä liikkeelle lainan, jossa maksimiaika on 60 vuotta. Kun näistä palvelumaksuista täällä kovasti keskusteltiin viime vuonna, niin kyseinen pankki on sellainen pankki Suomessa, jossa ei ole palvelumaksuja lainkaan.

Tässä lakiehdotuksessa kiinnitetään erittäin tärkeään asiaan huomiota, ja se on se, että riittävä sisäinen valvonta pankkijärjestelmässä pitää olla. Eduskunnan talousvaliokunta on tämänkin eduskunnan aikana vieraillut pariinkin otteeseen Rahoitustarkastuksessa, jonka tärkein tehtävä on valvoa, että suomalainen pankkijärjestelmä toimii mahdollisimman hyvin ja että ei synny käytännössä sellaisia tilanteita kuin 90-luvun alkupuolella oli. Tällä hetkellähän pankeilla huolimatta pienistä marginaaleista eli huolimatta siitä, että se, mitä otetaan lainakoron päälle, on noin 1 prosentin luokkaa ja joissain tapauksissa jopa alle ja kulutusluotoissakin 2 prosentin luokkaa, menee hyvin ja luottotappiot ovat olleet pienet.

Osuuspankkijärjestelmä, josta tässä nimenomaan on nyt kysymys, sehän, niin kuin silloin sanottiin, ei ehtinyt mukaan pankkien kilpailuun Keski-Euroopasta otettavista luotoista, niin että senkin asiakkailla olisi ollut taskut täynnä taskurahaa, niin kuin monien muiden pankkien asiakkailla oli, ja ennen kaikkea yrityksillä oli paljon velkaa.

Tässä esityksessä on myös OKO-pankin osalta tehty mahdolliseksi se, että nykyinen hallintoneuvosto poistuu. Osuuspankkijärjestelmähän on verrattuna muihin pankkeihin niitä harvinaisuuksia, jossa tämä hallintoneuvostojärjestelmä, joka eduskunnassakin erityisesti valtionyhtiöitten osalta on tuttu, on ollut, eikä tämä esitys tule vaikuttamaan siihen, etteikö maakunnallisilla tai paikallisilla osuuspankeilla edelleenkin olisi hallintoneuvosto. Joka tapauksessa pörssimaailman periaatteet ovat tulleet myös suomalaiseen pankkijärjestelmään entistä enemmän.

Ihan lopuksi haluaisin Suomen pankkijärjestelmän yleisestä tilanteesta todeta sen, että meillähän on tapahtumassa eurooppayhtiöitten osalta se, että Nordea-pankista tullut ensimmäinen eurooppayhtiö. Sen pääkonttori on Tukholmassa, asiakkaista 40 prosenttia on Suomessa, talletussuojarahastot ovat Suomessa. Valtiovarainministeriöltä on odotettu esitystä siitä, millä tavoin tämä asia järjestetään, kun pääkonttori on Tukholmassa, ja millä tavoin Rahoitustarkastukselle menevät maksut hoituvat tulevaisuudessa, kun Nordea-pankki on pääasiassa Ruotsissa. Se merkitsee Rahoitustarkastuksen rahoituksen osalta erittäin suurta haastetta, niin kuin nykyisin tahdotaan sanoa.

Kun Sampo-pankin osalta jatkuvasti on erilaisia huhuja siitä, mitä Sampo-pankille, Postipankin peruja olevalle pankille, tulee tapahtumaan, niin tulevaisuudessa voi olla tilanne, jossa osuuspankkijärjestelmän, josta tässä on nyt kysymys, lisäksi on näitä itsenäisiä osuuspankkeja, itsenäisiä säästöpankkeja, Handelsbanken, Ålandsbanken ja muita kansainvälisiä pankkeja Suomessa, mutta jossa osuuspankkijärjestelmä yksinomaan edustaa tulevaisuudessa tätä suomalaista pankkijärjestelmää. Hallituksella on nyt Sampo-pankin osalta erittäin suuri vastuu siitä, mitä tehdään sille, missä valtion rahat ovat niinä päivinä tai muulloin, kun niitä jossain kuitenkin käytännössä pitää pitää, ja kuka saa tästä tämän käytännön hyödyn.

Arvoisa puhemies! Näihin pankki- ja talousasioihin eduskunnassa, myös täysistunnossa, pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, koska riskit näitten asioitten ympärillä tulevaisuudessa kasvavat, ottaen huomioon finanssitavaratalot ja siellä olevat rahat. Esimerkiksi työeläkerahastoissa on kolme kertaa enemmän rahaa kuin on valtion budjetti, lähes 90 miljardia euroa, ja on tärkeää, miten näitten valvonta ja käytännön tarkastus on hoidettu.

Yleiskeskustelu päättyy.