Täysistunnon pöytäkirja 20/2004 vp

PTK 20/2004 vp

20. TORSTAINA 4. MAALISKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Ulkomaisen työvoiman työehdot

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysymykseni koskee pian edessä olevaa Euroopan unionin laajenemista ja siihen liittyvää ulkomaisen työvoiman käyttöä Suomessa. Suomen kannalta hyvin merkityksellistä on Baltian maiden, erityisesti Viron, liittyminen unioniin. Laajentumisen vaikutukset voivat olla osin yllättäviäkin esimerkiksi työvoiman liikkuvuuden suhteen. Mahdolliselta nimittäin näyttää esimerkiksi tilanne, jossa virolainen työvoimaa vuokraava yritys myy halpaa virolaista työvoimaa Suomen markkinoille. Vaikka Suomessa työstä täytyy maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa sivukuluineen, on hyvin vaikea valvoa, miten ulkomaiset yritykset käytännössä menettelevät ja miten sivukulut hoidetaan. Tilanne ei olisi hyvä suomalaisten asiansa kunnolla hoitavien yritysten kannalta, saati sitten suomalaisten työttömien kannalta. Siksi kysynkin:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että virolaiset tai muusta EU-maasta tulevat yritykset eivät aiheuta alueellisia tai alakohtaisia häiriötiloja työmarkkinoille?

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaislain yhteyteen tuotiin täydennysesitys, joka puuttui nimenomaan tähän problematiikkaan. Siinä oli kolmikantaisesti etsitty niitä välineitä, joilla voitaisiin tätä valvontaa lisätä, mutta sinänsä on ollut paradoksaalista, koska nimenomaan yritysten tasavertaisen kilpailukyvyn kannalta olisi tärkeää, että me voisimme mennä hieman pidemmälle meneviin valvontatoimenpiteisiin, että yrityselämä on sitä jostakin syystä vastustanut. Sen vuoksi nyt on lähdetty liikkeelle näillä esityksillä, jotka ulkomaalaislain yhteydessä ovat tulleet, ja sen lisäksi esimerkiksi työsuojelupuolella tehdään uudistusta, joka mahdollistaisi nykyistä tehokkaamman valvonnan.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Erityisesti tämän virolaisen vuokratyövoiman tulo koskettaa Etelä-Suomea, mutta todennäköisesti vaikutuksia olisi kyllä muuallakin maassa. Saksa ja Itävalta ovat tietääkseni neuvotelleet Euroopan unionin kanssa siirtymäaikoja palvelujen vapaaseen liikkuvuuteen, mihin myös tämä vuokratyövoiman tulo liittyy.

Arvoisa puhemies! Kysynkin: Miksi Suomi ei ole aikanaan neuvotellut EU:n kanssa Suomen edun mukaista siirtymäaikaa?

Työministeri  Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi varmaan osaisi paremmin vastata tähän kysymykseen, mitä ovat ne argumentit silloin olleet, kun tuo päätös on tehty, mutta Suomen kannalta on katsottu, että me kuitenkin voitamme tässä kokonaistilanteessa sillä, että me pyrimme kohtuulliseen avoimeen tilanteeseen, koska me myös itse olemme viemässä asioita maailmalle emmekä ole pelkästään ikään kuin se maa, johon tuodaan palveluita tai jonne kohdistuu näitä. Sen vuoksi olemme pyrkineet siihen, että markkinat olisivat kohtuullisen tasaiset, mutta myös tällä puolella on tärkeää se, että kohdennamme resursseja valvontaan, jotta niistä ikävistä tilanteista, joissa työntekijöiden oikeuksia poljetaan, päästäisiin eroon.

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Herra puhemies! Aivan lyhyesti: Eilen lähetekeskusteltiin juuri ulkomaalaislakiin liittyvä yhteisrekisterijärjestelmä, ja se tulee helpottamaan eri viranomaisten yhteistyötä myöskin laittoman työvoiman valvontaan liittyviltä osin. Tässä yhteydessä mainittakoon myöskin, että hallituksen toimenpitein viime vuonna tehdyllä lisäbudjettiratkaisulla krp:n yhteyteen perustettiin laittoman työvoiman valvontaan liittyvä yksikkö ja se on osoittautunut nyt jo perustelluksi. Tähän laittomaan työvoimaan liittyy vahvasti myöskin rajat ylittävän vakavan taloudellisen rikollisuuden uhka ja siihen liittyvät muodot rakennusalalla, kuljetusalalla ja ravintola-alalla, ja tässä suhteessa myöskin viranomaisten kesken on syytä tehostaa yhteistyötä.

Kimmo Sasi /kok:

Herra puhemies! On syytä todeta vain se, että Euroopan unionin perusperiaatteita ovat työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuvuus, ja kun aikanaan asiasta neuvoteltiin, tietysti pyrittiin tekemään poikkeukset mahdollisimman rajatusti. Työvoiman osalta katsottiin, että siellä on ongelmia. Mitä palveluitten vapaaseen liikkuvuuteen tulee, niin nähtiin vain tiettyjä alueellisia ongelmia, ja kun meillä ei ole maarajaa uuden jäsenmaan kanssa, niin katsottiin, että Suomen osalta tässä ei pitäisi olla kovin suuria ongelmia. Tässä oli hyvä yhteistyö ulkoministeriön ja työministeriön välillä, kun näitä asioita valmisteltiin aikanaan ja tähän päädyttiin. Komission kanta oli tässä suhteessa suhteellisen selvä, että on vain rajattuja poikkeuksia ja rajoitukset koskisivat lähinnä työvoiman vapaata liikkuvuutta, mihin on päädyttykin.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi vastasi tässä siihen haasteeseen, että me kaikki tiedämme nämä perusteet, mutta mitkä ovat olleet ne argumentit, joilla tähän on päädytty, niistä ikään kuin heitin palloa sinnepäin sen vuoksi, että en itse ole ollut siinä alkuvaiheessa ottelussa vielä mukana.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.