Henrik Lax /r:

Arvoisa rouva puhemies, ärade fru talman! Tämän esityksen lähtökohtana on esitutkintaviranomaisten toimintaympäristön muutokset: rikollisuuden muuttuminen aikaisempaa järjestäytyneemmäksi ja ammattimaisemmaksi.

Tavoitteena on tehostaa törkeiden ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien rikosten selvittämistä ja rikoshyödyn jäljittämistä sekä estää rikosten selvitystason laskeminen. Tässä tarkoituksessa ehdotetaan muun muassa vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen käyttöedellytysten lieventämistä ja henkilöön kohdistuvien pakkokeinojen ja telepakkokeinojen sekä teknisen tarkkailun käyttöalan laajentamista. Esityksessä vahvistetaan myös rikoksen uhrin oikeusasemaa muun muassa muutoksilla, jotka parantavat uhrin tosiasiallisia mahdollisuuksia saada vahinkonsa korvatuksi.

Erityisesti hallituksen esitykseen sisältyvä esitys pakkokeinojen laajentamisesta ja niiden käyttökynnyksen alentamisesta on herättänyt paljon kritiikkiä. Tarkoitushan on ollut nimenomaan puuttua törkeimpiin rikoksiin, mutta kritiikissä on todettu, että useimmat säännökset kuitenkin koskevat kaikkia rikoksia, niin perinteisiä kuin vähäisiäkin.

Ainakin lakivaliokunnan käsittelyssä on ollut kolme erityistä kipukohtaa, joista kaikista on äänestetty ja päädytty nyt esiteltävään tulokseen.

Ensimmäinen koskee todennäköisyysvaatimuksen alentamista. Se koskee muun muassa pidättämistä, vangitsemista, matkustuskieltoa ja näitä muita pakkokeinoja. Kun aikaisemmin käyttökynnys oli määritelty sillä tavalla, että piti olla todennäköisiä syitä epäillä jotakuta rikoksesta, niin tämä nyt ilmaistaan uudella määritelmällä "on syytä epäillä".

Toinen kipukohta on ollut telekuuntelumahdollisuuksien laajentaminen. Laajennus koskisi törkeätä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeää vahingontekoa ja myös törkeitä talousrikoksia, joilla tavoitellaan erityisen suurta hyötyä tai jotka tehdään erityisen suunnitelmallisesti. Tässä perustuslakivaliokunta on omassa lausunnossaan esittänyt eräitä täsmennyksiä, ja näitä lakivaliokunta on toteuttanut.

Ehkä kaikkein kiistanalaisin kysymys valiokunnassa on ollut teknisen kuuntelun ulottaminen asuntoon. Siinä yhteydessä on ollut pakko kirjoittaa hallituksen esityksen asianomainen säännös uudelleen. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt sen tarkempaa rajaamista niin, että se koskee valtiorikosten, väkivaltarikosten, yleisvaarallisten rikosten ja huumausainerikosten törkeimpiä tekomuotoja. Tämä rajaus on vielä asetettu tavallisen lainsäätämisjärjestyksen edellytykseksi. Nämä muutokset on lakivaliokunnan toimesta muotoiltu tähän.

Sekä telekuuntelun laajentaminen että teknisen kuuntelun ulottaminen asuntoon edellyttää tuomioistuimen päätöstä. Tämä on johtanut myös siihen, että on rakennettava uusi päivystysjärjestelmä, jotta tuomioistuimet voisivat ottaa kantaa näihin asioihin viikonpäivistä ja tunneista riippumatta.

Tekniseen kuunteluun on tuotu uusi elementti nimeltään julkinen asiamies, eli siinä yhteydessä, kun telekuuntelua ulotetaan asuntoon, tulee määrätä julkinen asiamies, jonka tulee valvoa rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi joutuvien etuja.

Perustuslakivaliokunta on myös esittänyt harkittavaksi tämän uuden instituutin ulottamista telekuunteluun. Lakivaliokunta toteaakin, että julkisen asiamiehen järjestelmän ulottaminen telekuuntelua koskevaan päätöksentekoon on perusteltua. Voi sanoa, että se itse asiassa on ainoa johdonmukainen ratkaisu, koska telekuuntelun käyttöönoton yhteydessä koko järjestelmää aikaisemmin vastustettiin siksi, että epäiltiin sen tehokkuutta. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta ja telekuuntelua koskevista ratkaisuista ilmenee nyt, että pakkokeinon kohteena olevien oikeussuojaa on kehitettävä. Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että julkisen asiamiehen järjestelmän laajentamista tulee arvioida muutaman vuoden kuluttua, kun on saatu kokemuksia sen toimivuudesta teknisen kuuntelun osalta.

Haluaisin vielä lopuksi todeta, että valiokunta ehdottaa kahden lausuman hyväksymistä. Ensimmäinen näistä on periaatteellisesti merkittävä. Se liittyy siihen, että esitutkintaviranomaisten valtuuksia on lisätty kerta toisensa jälkeen. Ei ole kuitenkaan syntynyt oikein selkeätä kokonaiskuvaa näiden keinojen tehokkuudesta. Sitä ei ole oikein selvitetty. Ei ole selvyyttä myöskään siitä, miten asianosaisten oikeusturva toteutuu tässä. Nämä ovat asioita, joihin täytyy nyt vastaisuudessa paneutua erityisen tarkkaan. Valiokunnan esittämä lausuma kuuluu seuraavasti: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, millä tavoin uudet pakkokeinovaltuudet ovat edistäneet yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta ja onko pakkokeinojen kohteena olevien perusoikeuksien suoja riittävä. Selvityksen tuloksia tulee selostaa vuotta 2005 koskevassa hallituksen toimenpidekertomuksessa."

Toinen lausuma koskee vahingonkorvauslainsäädännön muutostarpeita vastapainona hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikkosäännösten soveltamisedellytysten lieventämiselle. Niin tässä täytyy varmistaa, että näiden toimenpiteiden kohteeksi joutuvat eivät kärsi vahinkoja ja että myös heidän mahdollisuudestaan saada vahingonkorvausta huolehditaan.

Fru talman! Det här har varit ett kinkigt lagpaket. Detta att möjligheterna att använda tvångsmedel utvidgas så att tröskeln för tillgripande av tvångsmedel sänks är alltid en svår fråga. Lagutskottet är väl medvetet om att den organiserade brottsligheten kräver hårdare motåtgärder, men det gäller också alltid att slå vakt om individens integritet och rättsskydd i en rättsstat. Resultatet av den här balansgången syns i lagutskottets betänkande, där lösningen i de svåraste frågorna har tillkommit efter omröstning.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnan puheenjohtaja ed. Lax puheenvuoronsa lopussa koskettelikin tätä vaikeata perusoikeuksien suojan ja kansalaisten turvallisuuden suojaamisen samanaikaista kunnioittamista. Tätä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistustahan edelsi laaja valmistelutyö, jossa olivat mukana ekspertit niin perusoikeuksien puolelta kuin rikosoikeuden, prosessioikeuden, poliisitoiminnan asiantuntijatkin, ja on koetettu hakea sellaista kultaista keskitietä, jossa samanaikaisesti ehkäistään rikollisuuden muodostamaa uhkaa kansalaisten perusoikeuksille ja toisaalta turvataan kaikkien kansalaisten perusoikeuksia liian pitkälle meneviltä loukkauksilta myöskin rikoksia tutkittaessa tai niitä ehkäistäessä.

Nähdäkseni tämä keskilinja on aika hyvin löytynyt. Tietysti voidaan keskustella esimerkiksi näistä perustuslakivaliokunnan lainsäätämisjärjestyksen ehdoksi asettamista muutoksista, voidaanko sanoa, että Suomen perusoikeusjärjestelmä jotenkin murenisi, jos törkeissä talousrikoksissa voisi käyttää esimerkiksi teknistä kuuntelua asuintiloissa. Tämä voidaan hyvin asettaa kysymyksenalaiseksi, mutta sitä en tässä yhteydessä tee. Se on varmasti perustuslakivaliokunnankin jatkopohdintojen aihe.

Noita sanamuodon tarkennuksia, joita toisaalta perustuslakivaliokunta on esittänyt, osin hallintovaliokunta, ja jotka lakivaliokunta on tehnyt, on sitten työstetty yhdessä oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa, ja kokonaisuus on hyvin toimiva näiden muutosten jälkeen.

Se, mihin ed. Lax viittasi, että tarvittaisiin tällaista tarkempaa kontrollia näiden pidemmälle menevien tutkintakeinojen osalta, pitää varmasti paikkansa. Niistähän tulee tällaista koostetietoa, lähinnä lukumääriä, miten paljon televalvonta- ja telekuuntelulupia vuosittain on käytetty. Eduskunnan oikeusasiamiehellä on mahdollisuus harrastaa intensiivisempää valvontaa, ja näin hän tekeekin. Mutta myös suurelle yleisölle tarvitaan varmasti tarkempaa tietoa siitä, miten toimitaan ja miten perusoikeuksia suojataan samalla kun pakkokeinoja käytetään.

Varmasti myös esitetty tapa, että hallituksen kertomuksen yhteydessä voidaan tällainen erityiskatsaus tehdä, on paikallaan, mutta on syytä myös rakentaa ihan tällainen jatkuva mekanismi, miten pidetään yhteyttä näistä. Siinä voi myös eduskunnan valiokunnilla olla rooli, että kuullaan esimerkiksi vuosittain poliisia ja oikeuslaitosta näiden keinojen käytöstä, vaikka päävastuu on tietysti virkavastuulla toimivilla niin poliisiviranomaisilla, syyttäjillä, tuomioistuimilla kuin ylimääräisillä laillisuusvalvojillakin.

Pidän tätä uudistusta kaikkinensa tärkeänä ja hyvänä ja sitä, että se saadaan myös tällä vaalikaudella käsitellyksi. Nämä uudet valtuudet edellyttävät kouluttamista, ja sellainen on syytä pikaisesti käynnistää niin sisäministeriön kuin oikeusministerinkin hallinnonalalla. Tarvitaan myös kansalaisten valistamista siitä, mitkä ovat eri rooleissa toimivien kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet, mutta myös laajemminkin siitä, miten rikollisuutta voidaan ehkäistä kansalaisten omalla valppaudella ja toiminnalla ja miten viranomaiskoneiston tulee ennen kaikkea toimia kansalaisten apuna rikosten ehkäisemisessä ja torjumisessa ja myös niiden selvittämisessä, kun sellaisia tapahtuu. Selvää asennemuutosta tarvitaan palveluhengessä erityisesti asianomistajien, uhrien, oikeuksien toteutumisessa. Siitä ei ole lainkaan turha muistuttaa myöskään tässä yhteydessä, kun käsitellään uusia esitutkinta- ja pakkokeinolain säännöksiä.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on tehostaa törkeiden ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien rikosten selvittämistä. Tämä tavoite on erittäin kannatettava. Törkeään rikollisuuteen on suhtauduttava vakavasti ja siihen on voitava puuttua tehokkaasti. Turvallisuuden vaaliminen on myös minun tavoitteeni. Meillä on kuitenkin vaalittavana myös toinen, tärkeä ja perinteikäs tavoite. Se on tavoite, jonka toteuttamiseksi koko länsimainen demokratia ja oikeusvaltio on perustunut. Tämä tavoite on yksilöille kuuluvien perusoikeuksien, muun muassa vapauden, koskemattomuuden ja kotirauhan, kunnioitus. Tämä niin ikään on keskeinen osa omaa länsimaista arvokäsitystäni.

Hallituksen esitys pyrkii rikosten tehokkaampaan selvittämiseen pääasiassa kahta kautta: Toisaalta on laskettu vapautta rajoittavien pakkokeinojen käyttöönoton kynnystä ja toisaalta on laajennettu henkilöön kohdistuvien pakkokeinojen valikoimaa. Aluksi täytyy antaa tunnustus siitä, että suurin osa laajan lakiesityksen uudistuksista on hyvin perusteltuja ja tarpeellisia, ja näin on erityisesti esitutkintalain uudistusten kannalta. Ne antavat poliisille paremmat edellytykset vastata rikollisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Esitykseen sisältyy kuitenkin muutama kohta, jossa keinot eivät ole sopusoinnussa yksilön perusoikeuksien kunnioittamisen kanssa ja jossa lakivaliokunnan se kuuluisa enemmistö on hyväksynyt perusoikeuksien rajoittamisen liian kevyin perustein.

Uudistuksen laajimmat vaikutukset olisi sillä, että pakkokeinojen käyttöönoton edellytyksiä madalletaan. Kyse on siis siitä, millä ehdoilla esitutkinnassa voidaan ottaa käyttöön erilaisia pakkokeinoja, kuten epäillyn vangitseminen. Kynnys pakkokeinojen käyttöönotolle on tähän asti koetettu pitää korkeana, sillä niiden käyttöönotto antaa poliisille oikeuden puuttua yksilön keskeisimpiin perusoikeuksiin, kuten vapauteen ja koskemattomuuteen. Siinä, missä pakkokeinojen edellytyksenä on tähän asti ollut todennäköisiin syihin perustuva epäily, riittäisi lakivaliokunnan enemmistön mielestä nyt matalampi kynnys eli syy epäillä. Tämä ero ei ole todellakaan vain semanttinen. Tällä hetkellä lakiin kirjatuilla todennäköisillä syillä viitataan yli 50 prosentin todennäköisyyteen, että epäilty esimerkiksi karkaa tai jatkaa rikoksia. Nyt ehdotetulla "on syytä epäillä" -kriteerillä viitataan alimpaan mahdolliseen todennäköisyyskynnykseen, jossa perusteluita ei juurikaan kysellä, siis alimpaan mahdolliseen. Jos pakkokeinojen käyttöönoton kynnys lasketaan näin alas, lisääntyy niiden käyttö merkittävästi. Tähän ei ole tarvetta. Näin sanoi selkeästi myös osa asiantuntijoistamme.

Hallituksen esityksessä ei tuoda esiin sellaisia käytännön tilanteita, joissa nykyinen sääntely ei olisi riittävä. Tästä kertoo sekin, että nykyään tuomioistuimet lähes poikkeuksetta määräävät rikoksesta epäillyn vangittavaksi, kun sitä on vaadittu. Tuomioistuimet ovat antaneet luvan pakkokeinojen käyttöönotolle yli 90 prosentissa näistä hakemuksista. Esimerkiksi rikosoikeuden professori totesi: "Epäillyt voidaan pääsääntöisesti vangita nykyistenkin säännösten mukaan törkeiden rikosten perusteella." Järjestelmä ei nykyisillä, kireämmillä säännöilläkään pysty estämään turhia vangitsemisia, vaan erehdyksiä sattuu kohtuuttoman paljon. Esimerkiksi viime vuonna valtio maksoi korvauksia 549:lle syyttömästi vangitulle. Nyt on olemassa se erittäin vakava riski, että kun rikosepäilyyn vaadittavaa todennäköisyysastetta entuudestaan lasketaan, lisääntyy myös syyttömiin kohdistuva pakkokeinojen käyttö. Korvaukset kertovat järjestelmän heikkouksista mutta ovat myös valtava taloudellinen menoerä. Viime vuonna korvausten yhteissumma nousi liki 900 000 euroon. Kaikki tämä tapahtuu siis jo nykyisen, tiukemman lainsäädännön aikana.

Minun on jo periaatteesta vaikea hyväksyä laajennuksia valtion oikeuteen kajota ihmisten perusoikeuksiin. Vielä vaikeampaa se on silloin, kun näille vapauden riistoille ei ole olemassa edes todellista tarvetta. Perusoikeuksiin puuttuminen edellyttää jo perustuslainkin mukaan, että tärkeä yleinen etu sitä vaatii. Näin ei nyt ole. Minusta lakivaliokunnan enemmistö on liian kevytkenkäisesti myöntänyt poliisin valtaoikeuksien lisäämisen. Se ei ole välttämättä edes poliisin oikeusturvan mukaista. Suurempiin valtaoikeuksiin liittyy aina myös suurempi vastuu, ja virheet voivat olla kohtalokkaampia.

Edellä sanottuun viitaten esitän poistettavaksi lakivaliokunnan mietinnön 1 luvun 3 §:n, joka koskee juuri pidättämisen edellytyksiä, ja silloin nykyinen laki jäisi voimaan. Samoin perustein esitän poistettavaksi lakivaliokunnan mietinnöstä 2 luvun 1 §:n, joka koskee matkustuskiellon edellytyksiä. Myös silloin nykyinen laki jäisi voimaan.

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on valmis kajoamaan myös toiseen keskeiseen perusoikeuteen eli kotirauhaan. Jos lakivaliokunnan enemmistön kanta voittaa, saadaan tekninen kuuntelu ulottaa myös vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin, toisin sanoen meidän koteihimme. Lakivaliokunta toteaa mietinnössään osuvasti: "Toimivaltuutta ei tee välttämättömäksi pelkästään havainto valtuuden tehokkuudesta." Ikävää on se, että valiokunnan enemmistö on ollut itse valmis seuraamaan juuri tätä logiikkaa. Koteihin ulottuva tekninen kuuntelu on rajattu vain tiettyihin törkeimpiin rikoksentekomuotoihin. Silti porstuaan on nyt astuttu. Tätä askelta minä en ole valmis ottamaan. Hallituksen esityksessä ei ole tässäkään yhteydessä annettu vakuuttavia perusteluja sille, miksi Suomessa olisi tarve ottaa käyttöön järjestelmä, joka antaisi viranomaisille olennaisesti laajemmat oikeudet kotirauhan rikkomiseen kuin on käytäntö muissa eurooppalaisissa maissa. Miksi siis me?

Koska järjestäytynyt rikollisuus ei Suomessa ole korkeammalla kuin muualla Euroopassa, jää jäljelle vain yksi selitys: Suomessa perusoikeuksien kunnioitus on alhaisempi kuin muualla. Muissa länsimaisissa demokratioissa oikeusvaltion kunnioitus on huomattavasti syvempää. Modernissa politiikassa yksilön oikeuksia ja oikeusturvaa on kunnioitettu niin perinteisen vasemmiston kuin oikeiston piirissä. Tämä lakiesitys osoittaa jälleen todeksi sen, että meiltä Suomesta puuttuu sellainen liberaaleihin arvoihin nojaava oikeistopuolue, jolla olisi tahtoa ylläpitää näitä alkuperäisen yhteiskuntasopimuksen arvoja. Meillä oikeisto on aivan eri tavalla kuin muualla Euroopassa halukas tavoittelemaan turvallisuutta yksilön perusoikeuksien kustannuksella valvontaa ja kontrollia lisäämällä. Tämä on ikävää koko poliittisen järjestelmämme kannalta.

Kaiken kaikkiaan, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa poliisille on annettu muita maita laajemmat valtaoikeudet, ja seuraukset ovat pelottavia: varustelukierre poliisin ja rikollisten välillä on aina vain kiihtynyt ja luottamus poliisiin on huomattavasti alhaisempi kuin meillä. Suomessa tällä hetkellä luottamus poliisilaitokseen on vielä korkea ja sellaisena soisin sen säilyvänkin.

Näillä perusteilla esitän poistettavaksi lakivaliokunnan mietinnön 5 a luvun 4 §:n 3 momentin, jolloin teknistä kuuntelua ei saa ulottaa kotirauhan piiriin.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä otan esille yhden esitykseen sisältyvän ongelmakohdan. Voimassa olevan lain mukaan, jos syyte on määrätty nostettavaksi myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, tuomioistuimen on, kunnes syyte on nostettu, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon kuluttua. Hallitus esittää, että vangitsemisasia tarvitsisi jatkossa ottaa uudelleen käsiteltäväksi vain vangitun sitä pyytäessä. Tällä muutosesityksellä ei ole tarpeeksi perusteita. Tulee huomata, että sellaiset tutkintavangit, jotka eivät kykene valvomaan omia etujaan, saattavat unohtua vankilaan, kun kenenkään vastuulla ei ole valvoa asian pikaista tutkintaa. Meillä on tällä hetkellä ennätysmäärä tutkintavankeja vankiloissa.

Esitänkin muutettavaksi lakivaliokunnan mietinnön 1 luvun 22 §:n 1 ja 3 momentin, jolloin vangitsemisasian uudelleenkäsittely tapahtuisi nykykäytännön mukaan, kuitenkin sillä edellytyksellä, että pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on oltava aina läsnä vangitsemisasiaa uudelleen käsiteltäessä.

Viimeisenä asiana esitän muutettavaksi 5 a luvun 6 a §:n 1 momenttia, jolloin julkisen asiamiehen toimialaan kuuluisi myös telekuuntelu, sekä saman luvun 11 §:n 2 momenttia, jolloin epäillylle on ilmoitettava häneen kohdistetuista telekuuntelun pakkokeinoista. Kuitenkin 5 a luvussa säädettyjen pakkokeinojen kohteeksi joutuu usein myös sivullisia, joihin pykälässä mainittua ilmoitusvelvollisuutta ei esityksen mukaan ulotettaisi. Jotta sivulliset, joiden kotirauhaa tai yksityisyyttä on rikottu, voisivat edes jälkikäteen saattaa menettelyn lainvalvojan arvioitavaksi, tulisi pykälää täydentää niin, että epäillyn lisäksi myös sivulliselle tulee ilmoittaa teknisestä kuuntelusta kotirauhan piirissä, jonka kohteeksi hän on joutunut.

Nämä ovat vastalauseessa 2.

Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös hallintovaliokunta päätyi lausunnossaan puoltamaan pidättämisen ja vangitsemisen edellytysten muuttamista, ja ed. Ojansuun kritiikkiä on syytä epäillä. Mielestämme tämä ei tuo olennaista muutosta nykyiseen käytäntöön. Tärkeintähän on, että tässä yhteydessä ei ikään kuin mennä tuomioistuimen päätösvallassa oleviin asioihin eikä oteta kantaa itse syyllisyyskysymykseen.

Toisaalta, arvoisa puhemies, ed. Ojansuu aivan oikein toi esiin tärkeän ja tavoitteena olevan arvon, että meillä luottamus poliisin toimintaan säilyisi jatkossakin. Se on korkea, ja mielestäni se on korkea juuri siitä syystä, että meillä poliisin toiminta on kaikkinensa laadukasta ja korkeatasoista, ja siitä pitää jatkossakin pitää huoli. Poliisilla pitää olla edellytykset rikollisuuden torjuntaan ja estämiseen ja selvittämiseen.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On ihan hyvä, että lakivaliokunta on ottanut kannan, että voidaan laajentaa televaltuuksia lasten seksuaalisen hyväksikäytön osalta silloin, kun on törkeä vahingonteko, samoin törkeiden talousrikosten osalta, ja että tuomioistuimen päätöksen kautta voi hakea luvan.

Itse valiokuntatyöskentelyssä hallintovaliokunnassa olin, ja kuulemisvaiheessa siellä kyllä poliisi kertoi, että eihän huumerikollisia vastaan pärjää nykyvaltuuksilla, että kyllä heille pitää telekuunteluvaltuuksia lisätä. Mielestäni se on kyllä ihan oikein, huumeongelma on niin vakava tässä yhteiskunnassa. Lapsia ja nuoria kohtaan se kohdistuu.

Matti Vähänäkki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikeastaan minua ihmetytti aika lailla ed. Ojansuun puheenvuoro, koska samanlaisia kannanottoja en häneltä ole kuullut suppeammassa joukossa, missä näitä asioista on tutkittu ja selvitelty.

Suomessa ovat poliisille ja muille viranomaisille pakkokeinot tasoltaan jääneet huomattavasti jälkeen siitä, mitä suuressa maailmassa on asiassa tehty. Rikollisuus on raaistunut, ja ulkomailta tulevat rikollisten ohjeet ja uudet keinot esille Suomeen. Meidän on varauduttava hyvin, ja käsittääkseni tämä valiokunnan täydentämä hallituksen esitys vastaa niihin vaatimuksiin, mitä tämä hetki meiltä vaatii. (Puhemies koputtaa) Me emme missään tapauksessa ole mihinkään poliisivaltioon menossa vaan hyviin pakkokeinoihin tarvittaessa.

Heli Paasio /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätäkin kahdessa valiokunnassa käsitelleenä: Tässä lähinnä ongelmahan on ollut siinä, että hallituksen esityksessä on lähdetty siitä epäsuhdasta, että keinot kovenevat samalla, kun näyttökynnykset alenevat, eikä sille ole löytynyt perusteita. On vedottu monessa eri kohdassa siihen, että joko perustelut ovat hataria, epäselviä taikka niitä ei löydy lainkaan. Nimenomaan sille, että saadaan tarkkaa sääntelyä jollekin, täytyy olla olemassa myös perusteet.

Poliisi vetosi, kun hallintovaliokunnassa kuultiin, ei niinkään siihen, että keinot sinänsä eivät riitä, vaan kun nykytekniikka kenties ontuu jossakin kohtaa ja nykykeinoista ei ole saatu tarpeeksi irti, täytyy lähteä käyttämään kovempia keinoja. Eikö pitäisi siitä vetää johtopäätökset, jos nykykeinot eivät toteudu taikka toimi parhaalla mahdollisella tavalla, miten niitä kenties lähdetään parantamaan, ennen kuin siirrytään askelta ylemmäs?

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuu nyt ei ihan pysy mukana tässä lakitekstissä. Vangitsemisen tekee oikeus, tuomioistuin, eikä poliisi, vaikka ed. Ojansuu näin itse on näköjään ymmärtänyt. Ei syyttömästi ole vangittu 549:ää henkilöä, vaan syyte heitä vastaan on jäänyt toteen näyttämättä, on siis syytetty.

Mikä on siinä, että vihreät tuon tuosta ovat niin voimallisesti puolustamassa rikollisten oikeusturvaa mutta vähät välittävät uhreista? Vankiloihin ei ketään unohdu sattumalta. Itse olen vanginnut satoja henkilöitä ja pidättänyt varmasti muutaman tuhannen, eikä yhtään kantelua sattunut. Silloin olivat vielä paljon voimakkaammat keinot käytössä kuin tällä hetkellä.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ihmettelen kyllä, että ed. Vähänäkki sanoo, että hän ei ole kuullut minun esittävän argumentteja, kun systemaattisesti olen koko asiantuntijakuulemisessa nimenomaan näitä argumentteja kysynyt ja peräänkuuluttanut niitä. Täällä voivat muut lakivaliokunnan jäsenet kyllä sanoa, miten olen käyttäytynyt.

Sitten ed. Kankaalle: Ongelmahan on juuri se, kuten apulaisoikeusasiamies kertoo nimenomaan tässä selonteossa, jossa televalvonnan edellytyksiä on käyty läpi, että tällä hetkellä esimerkiksi varkauteen on käytetty televalvontaa, jo sellaisiin rikoksiin, joissa rangaistusasteikko on sakkoa tai enintään vuosi ja kuusi kuukautta vankeutta, eli huomattavasti alempiin. Niissä vakavissa, törkeissä rikoksissa, joihin on tälläkin hetkellä saatu käyttää, televalvonta on tuottanut hyvää tulosta. Sitä en missään nimessä kiistä. Mutta tilanteessa, jossa näin räikeästi myös nykylakia rikotaan, ei tulisi laajentaa vielä huomattavasti enemmän näitä oikeuksia. Pitää seurata tilannetta pidempään.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Ed. Ojansuulle sanoisin: Tavalliset varkaudet yleensä liittyvät huumerikoksiin. Sieltä kautta haetaan rahaa huumeitten ostoon, ja se ketju jatkuu näin. Jos vain haetaan jotain huumerikollisia, tukkukauppiaita ja sellaisia, tällaista kierrettä ei saa koskaan pysähtymään. Näitä käsittämättömiä rikoksia tapahtuu, joita ei kukaan ymmärrä, juuri sen takia, kun tällaiset huumeriippuvaiset niitä tekevät ja hakevat rahaa kaikilla konsteilla.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuu mainitsi, että törkeästi rikotaan näitä valvontavaltuuksia tai pakkokeinonormeja. Jos näin tapahtuu ja apulaisoikeusasiamies vielä siitä raportoi, niin hänellähän on myös sitten velvollisuus nostaa virkasyyteasia siitä eli käynnistää tutkinta ja viedä asiaa eteenpäin. Ei pidä kovin keveitä syytteitä esittää. Jos on tosiaan tällaisia epäilyjä, niin varmasti siellä on myös tutkinta menossa.

Ed. Ojansuun puheenvuoroon lähinnä yhdeltä kohdalta tarkemmin puutun: Hän väitti, että tässä pidättämisen kynnys alenisi ja että ei enää edellytettäisi todennäköistä syytä epäillä rikosta. Tästähän ei ole kysymys. Tuo 1 luvun 3 § ylipäänsä koskee vain rikoksesta todennäköisin syin epäillyn pidättämistä, elikkä se on se perusehto heti pykälän alussa. Siinä, missä "todennäköinen syy" muutetaan "syyksi epäillä", on sitten kyseessä käyttäytyminen eli se, onko syytä epäillä, että henkilö lähtee pakoon tai muutoin karttaa esitutkintaoikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa tai vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa taikka jatkaa rikollista toimintaa. Elikkä näitten lisäasioiden osalta on se hiukan alennettu kynnys, että on "syytä epäillä".

Jos nyt ed. Ojansuun logiikkaa seurataan, niin pitäisi sen jälkeen, kun on hyvin todennäköisin syin rikoksesta epäilty henkilö, tämän antaa jatkaa rikollista toimintaansa tai antaa aktiivisesti estää rikoksen tutkintaa. Kyllä tässä on alun perinkin haettu tätä, mitä nyt muutoksen jälkeen tulee kirjoitetuksi. Oikeastaan ei ole loogisesti mitenkään kestävä tämä aikaisempi malli, jonka mukaan olisi kirjoitettu saman korkuinen kynnys sitten sille vielä, että pitäisi vielä mahdollistaa rikollisen toiminnan jatkaminen tai tutkinnan estäminen. Kyllä tämä tämän muutoksen jälkeen on selvästi loogisempi kokonaisuus ja itse pidättämisen peruskynnys säilyy aivan samana: rikoksesta todennäköisin syin epäilty ainoastaan voidaan pidättää.

Kirsi Ojansuu /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kysyisin oikeusministeri Johannes Koskiselta: Millä te selitätte sitten sen, että tällä hetkellä niin paljon on syyttömästi vangittuja ja on maksettu 900 000 euroa näitä korvauksia syyttömästi pidätetyille, jos teidän mielestänne tämä ehdotus on yliammuttu, minkä esitin?

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Tässähän aina, jos on oikeusvaltiosta kysymys, jotkut syytteet hylätään, vaikka olisi ollut niitä todennäköisiä syitä epäillä rikoksesta, eli ei tule riittävää näyttöä. Meidän lainsäädännössämme on menty niin pitkälle, että tällaisissa tilanteissa on oikeus pidätetyllä saada vapaudenmenettämispäivistä korvausta. Tämähän on aivan selvä asia. Ei kai ole tämän kaltaista epäselvyyttä, että se olisi normeista kiinni? Se on vaan näin, että on haluttu näin korostettu yksilön oikeusturva luoda, niin että senkin jälkeen, vaikka on ollut näitä syitä epäillä, jos ei saada vahvaa näyttöä eikä tule tuomiota tuomioistuimessa, silloin on oikeus näihin pidätyspäivien korvauksiin.

Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys on ollut koko käsittelyn ajan kiistanalainen, ja siitä on vallinnut erimielisyyttä. Itse asiassa, kun hallitus huhtikuussa 2002 tätä käsitteli, niin viisi ministeriä äänesti tätä hallituksen esitystä vastaan. Vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes ja Martti Korhonen, silloin vielä hallituksessa olleet vihreät Osmo Soininvaara ja Satu Hassi sekä silloin ruotsalaisen kansanpuolueen ainoa ministeri Jan-Erik Enestam äänestivät tätä hallituksen esitystä vastaan niissä kohdissa, joista nyt sitten lakivaliokunnassakin edelleenkin on ollut tätä erimielisyyttä. Sinänsä moniin asioihin on kyllä valiokuntakäsittelyiden aikana ja erityisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen tullut korjausta, mutta edelleen näitä kiistanalaisia kohtia on avoimena, kuten tästä salikäsittelystäkin voidaan havaita.

Hallituksen perustelu sille, että tämä lakiesitys on tullut, on ollut se, että pyritään ammattimaista järjestäytynyttä rikollisuutta selvittämään, enkä nyt jaksa uskoa, että viisi ministeriä sitä olisivat vastustaneet, enkä myöskään ole sitä mieltä, että valiokunnan käsittelyssä sitä kukaan vastustaa. Ongelma onkin tullut siitä, että nämä muutokset pakkokeinolakiin eivät kaikilta osin liity vakavan järjestäytyneen rikollisuuden selvittämiseen tai rikosjohdon jäljittämisen tehostamiseen, ja sen takia näitä näyttökynnyksen laskemisia on problematisoitu. Kuten ed. Paasio lyhyessä vastauspuheenvuorossaan totesi, niin kysehän on nimenomaan siitä, että samanaikaisesti kun näyttökynnystä lasketaan, näitä keinoja lisätään ja sitten tämä yhteisvaikutus on se ongelmallinen.

Sinänsä tässä aika laajassa paketissa, mikä valiokunnan käsittelyssä on ollut, olennaista on juuri tämä näyttökynnys, johon palaan hetken kuluttua. Teknisen tarkkailun ulottaminen kotirauhan piiriin on toinen, koska nykyisinhän tällainen tarkkailu on sallittua vain julkisella paikalla, vankilassa tai sellaisessa tilassa, jota ei käytetä vakinaiseen asumiseen, vaikkapa hotellihuoneessa.

Muutoksia tulee nyt myös siihen, että poliisi voi ottaa dna- tai muut vastaavat näytteet hyvinkin laajalta ihmisjoukolta, vaikka ketään yksittäistä henkilöä ei suoraan voida epäillä rikoksesta. Nimenomaan tämä kohta oli vielä hallituksen käsittelyssä ongelmallinen ja siitä käytiin äänestyksiä. Nyt perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan käsittelyn jälkeen näitä edellytyksiä on tiukennettu, miten esimerkiksi kaikki Ruotsin-laivan matkustajat otetaan dna-näytteen kohteeksi tai miten otetaan — muistaakseni ainakin joku esittelijä käytti käsitettä — yhden "pienen paikkakunnan" kaikki asukkaat dna-tutkimuksen kohteeksi. En sitten tiedä, kuinka monta tuhatta asukasta tähän "pienen paikkakunnan" käsitteeseen kuuluu.

Sen lisäksi, että tähän liittyy sinänsä ongelma ihmisten yksityisyyden osalta, tämä on mielestäni myös kustannuskysymys. Samalla kun valitetaan poliisin määrärahojen puutteita, luodaan uusia järjestelmiä, jotka maksavat tuhansia markkoja per henkilö. Näiden keinojen käyttö edellyttää kyllä viisasta järkevää harkintaa. Sen lisäksi uskon, että nyt tämän osalta, mikä ei sisälly vastalauseeseen, lakivaliokunnan uusi muotoilu ehkä myös pakottaa harkintaan vähän paremmin.

Ihan uutena juttuna tässä tulee mukaan myös se, mitä kaikki innoissaan katselevat amerikkalaisista poliisisarjoista, eli suomalaisellekin poliisille tulee nyt mahdollisuus ryhmätunnistamiseen rikostutkinnan yhteydessä. Rikoksesta epäilty järjestetään riviin vertailuhenkilöiden kanssa ja sitten pyydetään todistajaa osoittamaan mahdollinen tekijä, eli kyllä poliisi nyt sitten uusiakin keinoja saa.

Mutta emmehän me näitä ongelmia, mitkä tulivat valiokunnan käsittelyssä esille, itse ole keksineet. Aika taitavia olisimmekin, jos kaikkia näitä olisimme osanneet problematisoida.

Esimerkiksi Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on todennut pidättämisestä, vangitsemisesta ja matkustuskiellon näyttökynnyksen alentamisesta, että nykyisin nämä todennäköiset syyt todellakin edellyttävät sitä, niin kuin ministeri Koskinen sanoikin, että epäilty lähtee pakoon, karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa, toisaalta vaikeuttaa asian selvittämistä hävittelemällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniin taikka sitten, kolmanneksi, jatkaa rikollista toimintaansa — näin siis tällä hetkellä. Itse katson, että tämä olisi riittänyt edelleen, nykykäytännöksi myös.

Hallituksen esitystä perustellaan sillä, että muualla Pohjoismaissa näyttökynnys on alempi, mutta jätetään sanomatta se, että Ruotsissakin käydään kriittistä keskustelua siitä, onko heidän käytäntönsä hyvä vai ei; ei sitä varauksetta pidetä hyvänä. Sen lisäksi, kuten varmasti ed. Ojansuun puheenvuorosta kävi ilmikin jo, nykyisin Suomessa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan poliisin esittämät vangitsemisvaatimukset menestyvät tuomioistuimissa hyvin, siis tämän tutkimuksen mukaan. Poliisit olivat tyytyväisiä nykytilanteeseen eivätkä pitäneet tarpeellisena alentaa pidättämis- tai vangitsemiskynnyksiä. Myöskään haastatellut tuomarit eivät pitäneet hankalana näyttökynnyksellä operoimista.

Vuosien myötä täällä eduskunnassa on paljon muutettu poliisin mahdollisuuksia selvittää rikoksia. Poliisilla on nyt oikeus telekuunteluun, televalvontaan ja tekniseen tarkkailuun. Tämähän on todettu tärkeäksi huumausainerikoksia selvitettäessä. Sen lisäksi ihan hiljakkoin sallimme täällä eduskunnassa epäsovinnaiset rikosten torjunta- ja tutkintamenetelmät. Vangitsemiskynnyksen alentaminen tuskin enää tehostaisi poliisin toimintaa esimerkiksi huumausainerikosten selvittämisessä, sillä poliisi pystyy jo voimassa olevan pakkokeinolain turvin pidättämään ja vangitsemaan haluamansa henkilöt. Tilastokeskuksen tekemästä selvityksestä käy ilmi, että kaikki törkeistä huumausainerikoksista epäillyt henkilöt ovat olleet vapautensa menettäneinä, siis jo nykylain mukaan ilman tätä uutta muutosta.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on pitänyt ongelmana sitä, että poliisin käyttämistä pakkokeinoista on varsin puutteellisesti tietoa. Sen vuoksi olenkin oikein tyytyväinen siitä, että lakivaliokunta yksimielisesti hyväksyi ensimmäisen lausumaehdotuksen, jonka mukaan "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää, millä tavoin uudet pakkokeinovaltuudet ovat edistäneet yksilön ja yhteiskunnan turvallisuutta ja onko pakkokeinojen kohteena olevien perusoikeuksien suoja riittävä. Selvityksen tuloksia tulee selostaa vuotta 2005 koskevassa hallituksen toimenpidekertomuksessa". Olen oikein tyytyväinen, että tämä saatiin tähän ja sitten pääsemme taas katsomaan, miten tämä tilanne on edennyt.

Sen lisäksi, että useat asiantuntijat eivät puoltaneet pidättämistä, vangitsemista ja matkustuskieltoon määräämistä koskevien näyttökynnysten alentamista, on myös samanaikaisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa suhtautuminen vapaudenriistoon viime vuosikymmeninä tiukentunut huomattavasti eikä suinkaan madaltunut. Nämä seikat omalta osaltani puoltavat sitä, että olen allekirjoittanut vastalauseen 2.

Toisena ongelmakohtana tässä sitten on ollut kotona tapahtuva salakuuntelu, ja sitäkin useat asiantuntijat ovat pohdiskelleet. Asianajajaliitto muun muassa totesi, että hallituksen esitykseen sisältyvän kansainvälisen vertailun perusteella voidaan todeta, että muualla Euroopan maissa suhtaudutaan erittäin torjuvasti kotirauhan piirissä tapahtuvaan kuunteluun. Sen lisäksi, asianajajia kun ovat, siellä liitossa ovat keksineet pohdiskella sitä, että vastauksia vaille jää kysymys siitä, saako poliisi salakuunnella asuntoa silloinkin, kun tietää rikoksesta epäillyn olevan poissa kotoa, ja voiko kuuntelua kohdistaa pelkästään perheenjäseniin siinä toivossa, että he puhuisivat poissa olevan rikoksista tai kumppaneista. Toisaalta, kuinka pitkään kuuntelua saadaan jatkaa sen jälkeen, kun havaitaan, ettei epäilty asukaan kuunneltavassa asunnossa, mutta ne, jotka siellä asuvat, käyvät poliisin kannalta mielenkiintoisia keskusteluja? Kolmanneksi, onko epäillyllä oikeus saada tietää kuuntelun tulokset esitutkinnan valmistuttua? Jos epäilty haluaa selvittää perheenjäsentensä käyttäytymistä, vaikkapa mahdollista aviollista uskollisuutta, niin onko hänellä oikeus saada poliisin nauhoitukset tietoonsa? Nämä kysymykset ovat vielä valiokunnan eduskuntakäsittelynkin jälkeen avoimina.

Lopuksi, apulaisoikeusasiamiehen toimisto myös on pohdiskellut laajaltikin tätä kysymystä, mikä on kotirauhan piirissä tapahtuva kuuntelu, ja nostanut tästä yhden ongelman esille, joka koskee sitä, että kuuntelulaitteen asentaminen ja usein myös poistaminen muodostaa oman kotirauhan loukkauksensa. Hallituksen esityksessä ei juurikaan käsitellä tähän liittyviä ongelmia eikä selvitetä, miten asia on tarkoitus käytännössä järjestää. Salaista kotietsintää ei ehdoteta sallittavaksi, mutta sitä, miten ja minkälainen kuuntelulaite asennetaan ja miten poliisimiestä, joka tätä asentamista tekee, valvotaan, ei ollenkaan pohdita. Nämä kiistanalaiset kohdat ovat edelleen avoimia, ja sen vuoksi kannatan tässä vastalauseessa 2 esitettyjä muutosesityksiä.

Sinänsä toistan vielä sen, että eduskunnan käsittelyssä tähän hallituksen esitykseen on tullut huomattavia parannuksia ja suinkaan kaikki asiat eivät enää ole ongelmallisia, mutta kyllä tässä vielä nämä muutamat ovat vaikeita.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Täytyy uudemman kerran oikaista tätä terminologiaa, se on tietysti hankalaa lakimiehellekin. Mutta näyttökynnystä ei missään kohdassa tässä alenneta, vaan voidaan puhua, että pidättämiskynnystä sen sijaan alennetaan. Näyttökynnys on edelleen se pidättämisen perusedellytys; rikoksesta todennäköisin syin epäilty ainoastaan voidaan pidättää. Tässä laissa on eroteltu, että silloin kun on vakavampi rikos eikä ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, niin pelkkä tämä riittää, ja silloin kun on vähän lievemmästä rikoksesta kysymys, kahden vuoden ja vähintään vuoden vankeutta välillä tuo rangaistusuhka, niin siinä on sitten nämä mahdollisuudet, jos on syytä epäillä, että asianomainen pakoilee tai vaikeuttaa selvittämistä, turmelee aineistoa tai jatkaa rikollista toimintaa. Se pidättämiskynnys, sen muotoilu, muuttuisi niin, että siinä ei enää puhuttaisi toista kertaa todennäköisistä syistä vaan että on syytä epäillä. Voidaan tietysti kysyä, onko ylipäänsä saatavissa näyttöä siitä, kuinka todennäköisesti joku henkilö pakoilee, onko se 50 prosentin yli vai ei, tai jatkaa rikollista toimintaa. Kyllä tässä ihan asiallisestikin "on syytä epäillä" -muotoilu on parempi ja oikeampi tämän lisäedellytyksen osalta, siis mainitun rangaistusuhan piirissä olevissa rikoksissa.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Muutamin ajatuksin perustelen sitä, että hallituspuolueen edustajana olen osittain yhtynyt tuohon vastalauseeseen 2. Mutta sitä ennen luon tämmöisen mielestäni käytännönläheisen, historiallisen kertauksen, mistä tähän on tultu ja miten nämä asiat ovat ennen olleet.

80-luvun lopulle saakka päätöksen pidättämisestä ja vangitsemisesta teki päällystöön kuuluva poliisimies, ja silloin tämä näyttökynnys oli se, mikä se on nyt. Siis rikoksesta perustelluin syin epäilty saatiin pidättää ja vangita, jos oli todennäköistä syytä epäillä, että hän pakenemalla välttää oikeudenkäynnin tai esitutkinnan, hävittää todistusaineistoa, jatkaa rikollista toimintaa jne. Kun Suomi liittyi Kp-sopimukseen, niin ei ollut enää mahdollista, että vangitseminen jäi poliisin käsiin, vaan se oli siirrettävä tuomioistuimen tehtäväksi. Tähän siirtymään tehtiin muutamia varaumia, kun meidän säädöksemme eivät olleet kunnossa. Niitten kirjoittaminen silloin 80-luvun loppupuolella herätti paljon enemmän keskustelua kuin tämä muutos nyt.

Olen kirjoittanut näitä vangitsemispäätöksiä silloin, kun poliisi vangitsi, ja vangitsemisvaatimuksia nyt, kun tuomioistuin vangitsee. Se perustelemisen ongelma ei ole siinä epäilyssä todennäköisyydessä sen rikoksen suhteen — on olemassa valokuvat, on olemassa lääkärinlausunto vammoista, on nähtävissä rikospaikka, on kenties useimmissa tapauksissa tunnustus — vaan ongelma oli kirjoittaa ne perustelut, minkä vuoksi on todennäköistä, että asianomainen pakenemalla välttää oikeudenkäynnin, minkä vuoksi on todennäköistä, että hän todisteita hävittämällä vaikeuttaa tutkintaa, mitä todisteita hän vielä voi niitten takavarikkojen jälkeen, mitkä poliisi on tehnyt, todennäköisesti hävittää jne.

Aivan niin kuin ed. Myllyniemi täällä sanoi, se lähes sataprosenttisesti aina onnistui. Ei näitä syyttömästi vangittujen vahingonkorvauskanteita tai -hakemuksia esiintynyt. Itse en tunne ainuttakaan. Luulen, että siinä kylässä, jossa minä näitä päätöksiä kirjoitin, tehtiin noin 20—22, 24 vangitsemispäätöstä vuodessa, ja työjärjestyksen mukaan tein ne kaikki. Mutta sitten kun siirryttiin tämän Kp-sopimuksen vaatimuksesta siihen, että tuomioistuin tekee vangitsemispäätöksen, sen jälkeen esitutkintaviranomainen kirjoittaa tuomioistuimelle esityksen, että tämä vangittaisiin. On jonkin verran helpompi esittää tuomioistuimen harkittavaksi, olisikohan tässä nyt syytä tai perusteltua syytä epäillä. Vaikka tällä Kp-sopimuksella tavoiteltiin ja tavoitellaan oikeusturvaa, niin meillä tämä on toiminut sitten käytännössä vähän toisin.

549 syyttömästi vangittua on paljon. Se on liian paljon oikeusvaltioon, eikä ole niin, kuten täällä on useassa puheenvuorossa tai ainakin kahdessa puheenvuorossa esitetty, että syyte heitä vastaan olisi hylätty ja sillä perusteella maksettu korvaus. Noin puolet niistä korvauksista on maksettu pelkän hakemuksen perusteella ja noin puolet asianmukaisen kanteen, vahingonkorvauskanteen, perusteella. Ei heitä läheskään kaikkia ole koskaan syytetty. Sen selvittäminen lakivaliokunnan työn kestäessä, kuinka montaa heitä syytettiin ja kuinka monta syytettä hylättiin, osoittautui mahdottomaksi.

Tällä kokemustaustaisella perusteella olen yhtynyt siihen vastalauseeseen 2 niiltä osin kuin tätä todennäköisyyskynnystä madalletaan. On aivan eri asia sekä vaatimuksen esittäjälle että tuomioistuimelle, joka ratkaisun tekee, perustella se, minkä vuoksi tämä ihminen, joka on jo rikoksensa tunnustanut, pakenisi, kuin epäillä vain, että hän niin tekee, tai perustella se, että vaikka on tehty näin ja näin laajat kotietsinnät, niin hänellä vielä saattaa olla joku mahdollisuus hävittää todisteita. Se on aivan eri juttu kuin heittää ilmaan epäily, että hän voi hävittää todisteita. No, tämä siitä kohdasta.

Sitten olen yhtynyt tähän vastalauseeseen siltä osin kuin esitetään julkisasiamiestä telepakkokeinoihin. Lakivaliokunnalle esitettiin peukalohangallinen, jos tämmöinen ilmaisu sallitaan, oikeusasiamiehen päätöksiä, joissa näitä telepakkokeinoja oli käytetty sillä tavalla, että oli moitteen paikka. Kun nämä oli lähtökohtaisesti sidottu epäilykseen rikoksesta, niin oli siellä ainakin yksi sellainen, ettei epäilty mistään rikoksesta. Sitten hoidettiin näitä kansliakäsittelyinä, joissa vaatimuksen tekijää ei ollut edes tavattu. Tässä mielessä, kun tämä julkisasiamiehen aiheuttama kustannus ei nyt vallan kohtuuton ole — ilmoitettiin, että se on noin 75 000 euroa — jotta tämmöisiä virheitä ei tarvitsisi jälkikäteen oikoa ja niistä vahingonkorvauksia maksaa, siihen oikeudenkäyntiin, jossa tämä kuuntelulupa myönnetään, tulisi tämmöinen kaksoisasianosaisuus, jossa joku sanoisi jonkun sanan sen puolesta, onko tässä syytä myöntää tai olla myöntämättä tätä telepakkokeinoa.

Sitten olen yhtynyt tähän vastalauseeseen myöskin siltä osin, että kun vangitsemisen jatkamisesta päätetään, ei synny oikeudenkäyntiä, jos siellä vain on se vangittu eikä vaatimuksen esittäjää. Jos vangittu perustellusti esittää, että vangittuna pitämisen edellytyksiä ei enää ole, mihin tilanteeseen joutuu tuomioistuin, jos ei ole tutkinnanjohtajaa, joka kertoo, että niitä on? Sen vuoksi tämä kaksoisasianosaisuus siinä vangitsemiskäsittelyn jatkamispäätöksessä on paikallaan.

Sitten, lopuksi syy, miksi en harkinnan jälkeen yhtynyt vastalauseeseen siltä osin kuin se koskee telekuuntelun ulottamista kotiin. Jos se kohta olisi tullut tänne saliin hallituksen esittämässä muodossa, niin ilman muuta olisin yhtynyt siihen vastalauseeseen, mutta perustuslakivaliokunta asetti sille niin selvät rajat, joihin lakivaliokunta yhtyi, että harkinnan jälkeen en yhtynyt vastalauseeseen. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella päädyttiin siihen, että pitää olla erittäin törkeä rikos, johon sitä voidaan soveltaa, ja sitten ennen muuta siihen, että tämä on toissijainen pakkokeino. Se tutkinnanjohtaja, joka vaatii tuomioistuimelta telekuuntelun ulottamista kotiin, joutuu tuomioistuimelle perustelemaan, miksi muut pakkokeinot, muut lievemmät pakkokeinot, eivät voi tuottaa sitä tulosta, jota tältä kotiin ulotetulta telekuunteluvaltuudelta odotetaan. Tällä tavalla, jos ja kun tätä lakia noudatetaan, tämä oikeusturvariski on tässä kotiin ulotetussa telekuuntelussa minimoitu ja sen on tehnyt perustuslakivaliokunta.

Sitten, kun ed. Ojansuu peräänkuulutti meidän lakivaliokunnan jäsenten näkemystä siitä, onko hän esittänyt nämä samat näkemykset lakivaliokunnassa, totean, että hän on kyllä esittänyt nämä.

Ihan lopuksi mainitsen tästä näyttökynnyksen alentamisesta, siis siitä, että jotakuta perustelluin syin epäillään jostakin rikoksesta ja sitten ne muut edellytykset tulisivat vain kynnyksen "syytä epäillä" taakse. Rikosoikeuden professori aloitti puheenvuoronsa sillä tavalla, että jos tähän mennään, niin mennään klassikkoelokuvan Casablancan tasolle, jossa poliisipäällikkö, kun oli jotakin tapahtunut, sanoi, että otetaan kiinni ne tavanomaiset epäillyt.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä pakoilemisesta on kyllä hyvin helppoja esimerkkejä, esimerkiksi joku on jäänyt saapumatta oikeuteen aikaisemmin tai on vältellyt haasteita. Kyllä tämä pystytään helposti varmasti näyttämään.

Aikaisemmin todellakin oli niin, sanoisinko sillä tavalla, että kun poliisimies itse vastasi vangitsemisesta, niin uskon kyllä myös, mitä ed. Kanerva sanoi, että vaikeampi oli vangita kuin sitä esittää. Suomessa olisi aivan hyvin kelvannut se edelleenkin, että poliisi olisi vangitsemisen suorittanut. Eihän siinä kai huonompi sen tulos olisi kuin tälläkään hetkellä. Pidättämisessä on kuitenkin mukana tällä hetkellä jo syyttäjä, joten perusteettomat pidätyksetkään eivät ole pelkästään poliisin syy vaan siihen on ottanut osaa myöskin syyttäjä ainakin muodollisesti.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Kanervan viimeiseen kommenttiin: Täytyy edelleen muistaa se, että aina pidättämisen edellytyksenä ovat todennäköiset syyt epäillä rikoksesta ja siihen tarvitaan näyttökynnys, aivan sama näyttökynnys kuin nykyisinkin, joten tämä koskee vain lisäedellytystä näissä alle kahden vuoden rangaistusuhkaisissa teoissa, että niissä riittää sitten, että on syytä epäillä. Mutta pidättämiseen tarvitaan todennäköiset syyt, ja nämä "usual suspects" Casablanca-elokuvasta saavat juosta vapaina tämän uudistuksen jälkeen.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistaminen on tärkeä asia, ja tästä on syytä antaa ministeri Koskiselle kiitokset, että hän on tämän asian tänne tuonut ja saadaan se hoidettua tällä vaalikaudella, niin kuin monet muutkin aika laajat uudistukset. Huomenna ehkä vielä ulosottolainsäädäntökin saadaan tänne.

Tämä paketti on saanut valiokunnassa pitkän käsittelyn, ja aika monia muutoksia on tehty osin perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta ja osin lakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden pohjalta. Muutamiin asioihin haluan tässä lyhyesti kiinnittää huomiota, en niinkään moneen kuin hallituspuolueitten edustajat ovat vastalauseessaan tehneet. Edustajat Lapintie ja Erkki Kanerva puuttuivat moneenkin asiaan jopa vastalauseen muodossa. Oppositiopuolelta on meidän, ed. Aittoniemen ja minun, allekirjoittama vain yhtä pykälää koskeva vastalause.

Ensimmäiseksi totean dna:n käytöstä. En vielä oikein ymmärrä sitä, että dna:n käyttöä ei sallita meillä väljemmin kuin nyt on tapahtumassa. Nimittäin kun otetaan näyte hiuksista tai kynsistä ja siitä pystytään tutkimaan, onko ihminen syyllinen vai syytön, lähes sataprosenttisella varmuudella, se loukkaa minun mielestäni äärettömän vähän yksityisyyttä. Jos näin tehdään, voidaan ehkä suurikin joukko esimerkiksi murhasta epäiltyjä vapauttaa välittömästi eikä epäily ole koko kaupungin yllä, niin kuin oli esimerkiksi Imatralla taannoin. Toisaalta saadaan ehkä hyvinkin nopeasti syyllinen kiinni. Nyt tässäkin on lähdetty siihen kuin on muissakin tunnistehommissa ollut, että dna:nkin osalta on mielestäni todellakin varsin tiukat rajat, ja niitä on vielä tiukennettu tässä. Onko se todella välttämätöntä? Mielestäni perustelut eivät kyllä ole kovin vahvat, jotka tähän johtavat. On selvää, että rekisterejä näistä ei pidä tehdä eikä pitää, mutta sen lyhyen tutkinnan ajan, jolloin saadaan syyllinen mahdollisesti kiinni ja syyttömät vapautettua, olisi viisasta näin menetellä, kun kerran tekniikka on tässä suhteessa mennyt eteenpäin. Ne kyllä maksavat ilmeisesti kohtuullisen paljon, mutta paljon maksaa sekin, että rikollista jahdataan vuositolkulla jollakin paikkakunnalla ja koko kaupunki elää pelossa koko sen ajan.

Arvoisa puhemies! Sitten tämä tekninen kuuntelu, josta on paljon puhuttu, ja sen ulottaminen asuntoon. Se oli minullekin vaikea asia, koska haluaisin ehdottomasti pitää kotirauhan, jokaisen ihmisen kodin ja asunnon sellaisena alueena, että sinne ei mentäisi. Mutta kun luemme sen rikosluettelon, joka oikeuttaa epäillyn kotiin, asuinpaikkaan, menemiseen, niin tulin siihen tulokseen, että kun meillä tämä vakava rikollisuus on lisääntynyt ja lisääntymässä, ehkä sittenkin on syytä tämä järjestelmä, joka tässä on nyt valiokunnasta ulos tullut, hyväksyä.

Valvonta, julkisasiamiehen ottaminen näissä tapauksissa päätöksentekoon mukaan, on tietysti asia, jota kannattaa edelleen pohtia varsinkin sen tähden, että oikeusasiamiehen kautta tapahtuva valvonta ei tosiasiassa ole tähän mennessä toiminut juuri mitenkään. Nyt en ihan tarkkaan tiedä, missä vaiheessa tässä asiassa mennään eteenpäin, mutta kun oikeusasiamies ilmeisesti näistä luvista saa vain lähes numeraaliset tiedot eikä paljon sisällöllistä, niin valvonta ei tosiasiassa ole minkäänlaista ja suunnilleen kaikki luvat ovat monien käräjäoikeuksien osalta tulleet pyydettäessä. Valvontaa kyllä on syytä tässä lisätä, kun näitä keinoja lisätään ja kotikuunteluakin tällä tavalla laajennetaan. Jos oikeusasiamiehen kautta tapahtuva valvonta ei tehostu, on syytä harkita julkisasiamiesjärjestelmän käyttöönottoa myöhemmin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi se asia, josta on oma vastalauseeni, ja se on tutkintovankeudessa pidettävän henkilön vankeuden jatkamisasia. Perustuslakivaliokunta heitti — anteeksi, ei se heittele mitään — esitti vakavasti kolmea eri mallia tämän järjestelmän uudistamiseksi. Ensimmäinen oli se, että perustuslakivaliokunta katsoi, että on asianmukaista, että nykyistä käytäntöä jatketaan sen aikaväliä mahdollisesti tarkistaen tai että esitutkinnan aikana vangittuna pidettävälle määrätään viran puolesta puolustaja tai tutkinnanjohtajalle luodaan velvollisuus informoida tuomioistuimelle muutoksista. Valiokunta päätyi tämän viime mainitun vaihtoehdon kannalle, ja se on mietinnössä. En pidä tätä näistä vaihtoehdoista parhaimpana. Tämä antaa tutkinnanjohtajalle ainakin jonkin verran lisää oikeuksia pitää käsissään ihmisen kaikkein keskeisintä perustarvetta eli hänen henkilökohtaista vapauttaan. Tutkinnanjohtaja voi näin menetellä. Se on iso valta. Sitä ei millään ajalla välttämättä saateta oikeuden käsiteltäväksi.

Minä esitin ja ed. Aittoniemi ja osa muistakin valiokunnan jäsenistä kannatti tätä perustuslakivaliokunnan ensimmäistä vaihtoehtoa. En tiedä, oliko perustuslakivaliokunta asettanut sen ensimmäiseksi siksi, että pitäisi sitä parhaimpana, mutta mielestäni se on paras vaihtoehto: nykyisen menettelyn jatkaminen, joka tarkoittaa sitä, että tuomioistuin käsittelee tutkintavankeuden jatkamisen määräajoin. Tätä määräaikaa, niin kuin perustuslakivaliokunta esittää, on syytä pidentää. Nyt kun se on kahden viikon määräaika, se on raskas, se on byrokraattinen, se on kallis ja ei ole ehkä tarkoituksenmukainen ylläpitää tällaisena. Mutta esitän tässä pykälässä, jonka esitän yksityiskohtaisessa käsittelyssä hyväksyttäväksi, että tuota määräaikaa jatketaan kahdesta viikosta neljään viikkoon. Silloin saadaan huomattavasti säästöjä asioihin, mutta samalla turvataan epäillylle — muistetaan, että tässä vaiheessa henkilö on epäilty ja häntä on pidettävä syyttömänä niin kauan, kunnes tuomio on annettu — oikeusturva, kun hänen asiansa, vangittuna pitämisensä, käsitellään ei vain tutkinnanjohtajan käsissä, vaan tuomioistuin sen ratkaisee neljän viikon välein. Mielestäni tämä on hyvin loogista. Toivon, että tämä linja saisi sen tuen tässä salissa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys 52 on mielestäni varsin ajankohtainen, hyvä, ja lakivaliokunta on sitä onnistuneesti parantanut. Voi vain sanoa, että jo on aikakin saada lainsäädäntöön viranomaisille ne välineet, joita lainsäädäntö voi antaa rikollisuuden torjuntaan ja rikollisuuden selvittämiseen ja sitä kautta oikeusturvan toteutumiseen tässä maassa.

Mielestäni telekuuntelukin on varsin paikallaan, kun tällä voidaan saada kiinni rikollisuutta. Tällä hetkellä on tilanne, että rikolliset kuuntelevat kunnon kansalaisia hyvinkin todennäköisesti. Täytyy viranomaisillakin olla keino saada kiinni rikollisia.

Heli Paasio /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä laissa on myös eräs sellainen tyypillinen piirre näinä päivinä tässä yhteiskunnassa, että ensin poliisillakin on käytössä joitain toimia, jotka eivät kuulu laillisuussääntelyn piiriin tänä päivänä, ja kun se on normaalikäytäntö, sen jälkeen sille täytyy saada oikeusperusta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat nämä niin kutsutut tolppaluvat. Ne ovat olleet hyvin tarpeellisia erilaisissa rikosten ratkaisuissa, mutta miksi ihmeessä sitä sääntelyä ei olla aikaisemmin tuotu, vaan vasta näin jälkikäteen?

Toinen kysymys: Kun kuunnellaan tätä keskustelua tässäkin asiassa, tuntuu, että yhteiskunnassa tulee yhä voimakkaammin esille sellainen kahlitse ja kurita varmuuden vuoksi -mentaliteetti sen sijaan, että tässäkin kohtaa pitäisi keskittyä siihen, että tarkat säännökset ovat myös poliisin oikeusturvaa. Me teemme nyt täsmällistä ja tarkoituksenmukaista lainsäädäntöä nimenomaan sen päätavoitteen, minkä ed. Lapintie hyvin esiin toi, sääntelemiseksi eli siksi, että vakavaa ja ammatillista, järjestäytynyttä rikollisuutta saadaan selvitettyä.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Juuri tästä on kysymys koko esityksessä, mistä ed. Paasio puhui. En oikein ymmärtänyt, mihin tämä kritiikki kohdistui. Tässä on hyvin tarkkaan arvioitu nämä, mitkä ovat välttämättömiä toimia. Otetaan nyt esimerkiksi tämä tekninen kuuntelu asunnoissa. Itse lisäsin sinne edellytyksiin sen, että ainoastaan silloin, jos on mahdotonta tai äärimmäisen vaikeata muutoin selvittää vakavaa rikosta, sitä käytetään. Sen lisäksi on vielä näitä hienosäätöjä tehty perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. Tässä ei ole minkäänlaista perusoikeuksien loukkaamisen linjaa, vaan on kysymys siitä, että kansalaisten oikeuksia myös vakavan rikollisuuden muodostamaa uhkaa vastaan voidaan tehokkaasti ja myös kaikkien kansalaisten oikeusturvaa suojaten hoitaa.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Uusintavangitsemisen suhteen kyllä on tehty hirvittävästi turhaa työtä. Tällä nyt vähän parannettaisiin tilannetta ja annettaisiin poliisille muitakin tehtäviä kuin kuljettaa vankia laidasta laitaan. Esimerkiksi Kemijärvellä sattunut henkirikos: Vanki viedään Oulun lääninvankilaan. Sitä pitäisi kahden viikon välein kuljettaa. Jompikumpi kulkee, vanki taikka tuomioistuimen jäsen. Eihän tässä ole mitään järkeä ainakaan siinä tapauksessa, kun tämä vangittu ei itse sitä pyydä. Elikkä on aivan erinomaisen hyvä erinomaisen hyvältä oikeusministeriöltä, jos tämmöistä kehtaa nyt enää näin loppuvaiheessa sanoa tässä, tämä alkuperäinen esitys.

Heli  Paasio  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskiselle: Juuri näin, niin kauan kuin lain päätavoite toteutuu ja täyttyy. Mutta useat asiantuntijat ovat eri valiokunnissa todenneet, että tässä lainsäädännössä — ainakin siinä, mikä oli hallituksen esitys — oli myös paljon ikään kuin varmuuden vuoksi -mentaliteettia siinä suhteessa, että sivullisia otetaan, tämä on nyt väärin sanottu, että holhouksen alle, mutta varmuuden vuoksi tsekataan ja kohdennetaan myös muunlaiseen rikollisuuteen tätä toimea kuin vain ammattimaiseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Täytyy myös kyetä tekemään se tarkka erottelu siinä, kuinka kovilla keinoilla kyetään iskemään mihinkin kohtaan, jotta se tarkoituksenmukaisuus ja tavoitteisuus säilyy.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys myöskin tämmöisestä ilmapiirikysymyksestä, jonka tuntevat vain ne ihmiset, jotka ovat siinä ilmapiirissä vuosikymmeniä eläneet, ja ehkä muutamat rikostoimittajat. Siis jossakin kulkee se raja, että tämä asenneilmapiiri kääntyy tätä tavoitetta vastaan. Nimittäin kaikkien rikosten selvittämiseen tarvittavat tiedot on saatava siitä maailmasta. Jos tämä ilmapiiri kääntyy rikosten torjuntaa ja selvittämistä vastaan, ne tietolähteet myöskin ehtyvät ja menevät umpeen. Tässä kilpavarustelussa aletaan olla niillä rajoilla, että tämä rupeaa toimimaan itseään vastaan. En sano, että olisimme vielä ylittäneet sen rajan, mutta olemme hyvin lähellä sitä rajaa.