Täysistunnon pöytäkirja 30/2013 vp

PTK 30/2013 vp

30. TIISTAINA 2. HUHTIKUUTA 2013 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

15) Hallituksen esitys eduskunnalle kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja pöytäkirjan soveltamisesta sekä laiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muuttamisesta

 

Laila Koskela /ps:

Arvoisa puhemies! Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea CPT perustettiin yleissopimuksella: eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi. CPT tukee vierailuja sopimusvaltioiden alueelle. CPT:n jäsenet toimivat henkilökohtaisessa ominaisuudessa ja ovat riippumattomia ja puolueettomia. CPT tekee tarkastuskäyntejä vankiloihin, poliisiasemille, mielisairaaloihin ja ulkomaalaisten säilöönottotiloihin. Tarkastuksia tehdään myös vanhusten ja kehitysvammaisten hoitolaitoksiin sekä muihin sosiaalihuoltolaitoksiin.

CPT on käynyt Suomessa 4 kertaa: vuosina 1992, 1998, 2003 ja 2008. Tarkastusten yhteydessä keskustellaan laitoksen henkilökunnan sekä vapauden menettäneiden kanssa. Lisäksi se kuulee vierailuillaan kansalaisjärjestöjä.

Arvoisa puhemies! Vapauden menetyksen käsite on laaja käsittäen säilöönoton ja vangitsemisen, myös viranomaisten myötävaikutuksella tapahtuvan henkilön sijoittamisen laitokseen taikka muuhun paikkaan, josta hän ei voi poistua omasta tahdostaan. Sopimusvaltioiden tulee myöntää alakomitealle rajoittamaton pääsy kaikkiin tietoihin, jotka koskevat laitoksissa pidettävien, vapautensa menettäneiden henkilöiden lukumäärää sekä laitosten lukumäärää ja sijaintia. Lisäksi alakomitealle on annettava rajoittamaton pääsy kaikkiin näiden henkilöiden kohtelua ja laitosoloja koskeviin tietoihin. Alakomitean tulee saada vapaasti valita vierailupaikat sekä haastateltavat henkilöt.

Eurooppalaisella yleissopimuksella perustettiin komitea epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi. Näitä tarkastuksia tehdään meillä Suomessa tosi harvoin, näin myös vanhusten hoitolaitoksiin. CPT:n tulisi todella kiinnittää erityisesti huomiota näissä hoitolaitoksissa tapahtuviin jopa epäinhimillisiin kohteluihin. Olemme saaneet lukea lehdistä, kuinka vanhukset eivät pääse suihkuun kuin puolen vuoden välein, ulkoilua ei juurikaan ole järjestetty, ylilääkitystä tapahtuu, ruokaa ei aina ole ollut riittävästi. Vaippoja ei kukaan ehdi vaihtamaan taikka ei ole lupa vaihtaa säästösyistä. Moni on huonokuntoinen eikä osaa vaatia oikeuksiaan. Henkilökuntavaje on räikeä, eikä palkata sijaistyövoimaa.

Tämä täyttää jo halventavan kohtelun kriteerit. Se on epäinhimillistä kohtelua. Näin ollen CPT:n kriteerit täyttyvät. Milloin CPT tulee Suomeen tarkastuskäynnille ja ottaa tähän epäkohtaan kantaa?

Yleiskeskustelu päättyi.