3) Hallituksen esitys eduskunnalle Lissabonin sopimusta koskevista
Irlannin kansan huolenaiheista tehdyn pöytäkirjan
hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan
lainsäädännön alaan kuuluvien
määräysten voimaansaattamisesta
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kysymyksessä on kesäkuussa
2009 pidetyssä Eurooppa-neuvostossa tehty Eurooppa-neuvostossa
kokoontuneiden EU:n 27 jäsenvaltion valtion- tai hallitusten
päämiesten päätös Lissabonin
sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista ja tämän
päätöksen lainsäädännön alaan
kuuluvien määräysten voimaan saattamisesta.
Irlannin pöytäkirjan tavoitteena oli vastata
irlantilaisten Lissabonin sopimusta koskeviin huolenaiheisiin ja
sitä kautta edesauttaa Lissabonin sopimuksen ratifiointia
Irlannissa. Päämiespäätöksen
on tarkoitus olla oikeudellinen tae siitä, ettei Lissabonin
sopimuksen voimaantulo vaikuta tiettyihin Irlannin kansalle tärkeisiin
asioihin. Näitä ovat tietyt Irlannin perustuslain
eettis-sosiaalisia arvostuksia sisältävät
säännökset eli oikeus elämään,
elämän pyhyys, sen rikkomattomuus, perhe
ja koulutus, verotuksellinen toimivalta sekä turvallisuus-
ja puolustuspolitiikka. — Aivan erinomaisia asioita, vaikka
Suomessakin suojeltavaksi.
Pöytäkirjalla on päätelmien
mukaan sama asema kuin muiden jäsenvaltioiden osalta pöytäkirjan
muodossa annetuilla selvennyksillä, eikä se muuta
millään tavoin EU:n ja sen jäsenvaltioiden
keskinäisiä suhteita.
Kroatian liittymisneuvotteluiden päätyttyä kesällä 2011
Irlanti teki päämiespäätöksen
mukaisesti ehdotuksen Irlannin kansan huolenaiheita koskevan pöytäkirjan
liittämiseksi perussopimuksiin. Pöytäkirja
allekirjoitettiin 16. päivänä toukokuuta
2012.
Irlannin lisäksi myös Tšekin tasavallan
osalta on laadittu pöytäkirja vastaamaan Tšekin
kansan Lissabonin sopimusta koskeviin huolenaiheisiin. Tšekin
huolenaiheet koskevat Euroopan perusoikeuskirjan soveltamista Tšekin
tasavaltaan. Tšekin pöytäkirjaa ei ole
vielä allekirjoitettu. Aikanaan myös sen hyväksyminen
tulee Suomessa edellyttämään eduskunnan
suostumusta.
Eduskunnalta on pyydetty Irlannin ja Tšekin pöytäkirjojen
osalta kannanottoa siihen, edellyttääkö niiden
hyväksyminen eduskunnan suostumusta. Perustuslakivaliokunta
vahvisti tämän Irlannin ja Tšekin pöytäkirjoja
koskevassa kannanotossaan.
Arvoisa puhemies! Vielä aivan lopuksi: Pöytäkirjan
on ratifioinut tähän mennessä viisi valtiota:
Irlanti, Itävalta, Alankomaat, Slovenia ja Slovakia. Tarkoituksena
on, että pöytäkirja tulisi voimaan 30.6.2013,
mikäli kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimisasiakirjat
on talletettu siihen mennessä.
Ja, arvoisa puhemies, lopuksi itse asian kannalta lievä kannanotto
tähän, että nämä olivat
esimerkkejä siitä, että poikkeuksia saa
ja niitä EU:ssa on mahdollista saada, jos niitä on
kanttia esittää ja itsenäisyyttä,
suvereniteettia ja elämän pyhyyttä puolustaa.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Edustaja Soini tuossa kuvasi oikeastaan yllättävän
neutraalistikin joitain keskeisiä asioita Euroopan unionista.
Oikeastaan tuo lopputulema vasta oli sitä vanhaa tuttua
edustaja Soinia, ja siitäkin olen kyllä aivan
samaa mieltä hänen kanssaan.
Mutta tämä hallituksen esitys osoittaa kyllä juuri
sen, että Euroopan unionin jäsenenäkin
on mahdollista harjoittaa kansallista edunvalvontaa, aivan toisin
kuin Suomessa on tehty. Tšekissä ja Irlannissa
sitä tahtoa on ollut, mutta Suomessa ei sinne päinkään.
Suomessa on lähinnä tyydytty pelaamaan poliittista
teatteria kuvitteellisilla Kreikka-vakuuksilla tai näyttelemään
tiukkaa neuvottelijaa milloin missäkin asiassa, ja kuitenkin
Suomea on viety koko ajan entistä enemmän yhteisten
eurovastuitten liekaan ja luovutettu eduskunnan budjettivaltaa Brysseliin. Turhaan
eivät Suomen oikeusoppineet ole kiinnittäneet
huomiota siihen, kuinka eduskunnan päätäntävalta
ja liikkumatila on koko ajan kaventunut ja heikentynyt suhteessa
Euroopan unioniin.
Näitä Tšekin ja Irlannin kannanottoja
lukiessa tuli ja tulee vieläkin mieleen, olisiko Suomella ollut
mahdollisuus samaan. Totta kai olisi ollut, mutta juna meni jo.
Tarpeita olisi ollut.
Kun minä mietin sitä, mitkä Suomelle
olisivat olleet sellaisia keskeisiä asioita, niin totta
kai työmarkkinapolitiikasta tietyt osat, työehtosopimukset,
niiden selkeämpi tunnustaminen ja ennen kaikkea niiden
yleissitovuuden tunnustaminen, mikä on kuitenkin suomalaisen
sopimusyhteiskunnan ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusta
tässä maassa. Ja toisena asiana veropolitiikka,
että kun taloutta integroidaan, niin kuin nyt kiistatta
tapahtuu, niin enemmin tai myöhemmin tulee se vaihe, että aletaan
integroimaan myöskin veropolitiikkaa.
Miapetra Kumpula-Natri /sd:
Arvoisa puhemies! Viittaan tässä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Soinin hyvään esittelyyn, mistä asiassa
on kyse, ja se on myös E-kirjelmänä käynyt
hänen mainitsemansa tavoin perustuslakivaliokunnankin kautta,
ja suuressa valiokunnassa en muista tuosta asiasta puhutun yhtään
mitään. Paperi on kulkenut, ja kaikki on ollut
niin kuin pitää.
Kuitenkaan en malta olla viittaamatta noihin I osaston viittauksiin,
joissa on selvennetty näitä huolenaiheita Irlannin
kansalle. Niissä todetaan Lissabonin sopimusta selventävästi,
että se ei vaikuta Irlannin tai minkään
muunkaan jäsenvaltion oikeuteen määrätä puolustus-
tai turvallisuusmenoista jne. Se on selittävä tekstiosa;
silloin kun kansanäänestyksessä tunteet
kuumenevat, asiat kuumenevat, niin osasta näistä täytyy selittäviäkin
tekstejä laittaa, ja tässä ne on nytten pöytäkirjattu.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan myöskin todeta, että edustaja,
puheenjohtaja Soini käytti erittäin asiantuntevan,
sanoisiko, Euroopan unionia monipuolisesti rakentavan puheenvuoron.
Mitä tulee tähän pöytäkirjaan,
niin tämähän tietysti, niin kuin täällä on
jo todettu, johtuu Irlannin kansanäänestyksestä,
jossa ensin sanottiin "ei", sen jälkeen "kyllä",
kun luvattiin, että tiettyjä asioita hoidetaan.
Sitten jos mennään ihan substanssiin tässä, niin
mitä tulee näihin perustuslaillisiin määräyksiin,
niin tältä osin täytyy sanoa, että on
mahdollista, että kun perusoikeuskirja tuli Lissabonin sopimuksen
olennaiseksi osaksi, niin olisi saattanut syntyä tilanne,
jossa EU-tuomioistuin olisi katsonut, että perustuslaki
olisi eräiltä osin ristiriidassa sopimuksen kanssa.
Tältä osin täytyy sanoa, että Irlannin
ratkaisu on kyllä selkiyttävä, ja uskon,
että tämän jälkeen EU-tuomioistuin
ei tule katsomaan Irlannin perustuslain säännöksiä ristiriidassa
oleviksi EU:n perustuslain säännösten
kanssa, ja on sinänsä hyvä, että asia
tällä tavalla selkeytetään.
Mitä sen sijaan tulee kahteen muuhun asiaan, verotukselliseen
toimivaltaan ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, näitten
osaltahan tilanne on täysin itsestään
selvä. Näitä mainintoja ei olisi tarvittu,
koska ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, puolustuspolitiikkaan ei
vaikuteta, ja mitä tulee verotukselliseen toimivaltaan,
niin yksimielisyyttä vaaditaan edelleen, ja muutoksia tältä osin
ei tapahdu. Mutta tietysti näitten huolten osalta, mitä kansanäänestyksessä esitettiin,
tämä on haluttu tehdä, ja tämä on
tältä osin deklaratorinen, sillä ei ole
sinänsä merkitystä.
Mutta ihan Suomen osalta täytyy sanoa, että jatkossa
ehkä kannattaa miettiä, että jos nähdään,
että jossakin tilanteessa syntyy ongelmia ja että Suomessa
perusoikeudet ja perustuslaki joutuisivat ristiriitaan EU-säännösten
kanssa — olen sitä mieltä, että perustuslakivaliokunta
silloin jyrää kyllä EU-säännösten
ylitse, mutta jotta tällaista konfliktia ei synny — saattaisi
olla ihan tarpeellista myöskin tämäntyyppinen
pöytäkirja tehdä. Tosin pitää muistaa,
että sekä Suomi että Irlanti että kaikki
EU-maat ovat jäseniä Euroopan neuvostossa ja Euroopan
ihmisoikeussopimuksessa ja viime kädessä kuitenkin
sitten näissä perusoikeuksissa tulkinnan antaa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, joka on myöskin tulkinnut
oikeutta elämään koskevia säännöksiä Irlannissa.
Timo Soini /ps:
Arvoisa puhemies! Kyllä nämä puheenjohtaja
Soinin saamat kehut lämmittivät, ja nyt koin nimenomaan,
että "ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Soini". Eli näin
se menee, että jos Luoja antaa viran, niin se antaa järenkin,
tämä on aivan totta tässä asiassa.
Ihan muuten vain: kun täällä asioita
esitellään ja hallituksen esityksiä,
niin silloin täytyy pysyä tiukasti asiassa — ei
niin, etteikö muutenkin pysyttäisi.
Keskustelu päättyi.