14) Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta
ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
Niilo Keränen /kesk:
Herra puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmää
ollaan
taas rukkaamassa. Vuonna 99, jolloin nykyisin voimassaoleva laki
säädettiin, hallituksen tavoite oli kokonaan luopua
perustamiskustannusten valtionosuudesta. Eduskunta muutti lakia
tuolloin, lähinnä lykkäsi sen toimeenpanemista;
pieniin rakennushankkeisiin on valtionosuutta suoritettu ja suoritetaan
vielä ensi vuonnakin. Tarkoitus tuolloin vuonna 99 oli,
että perustamiskustannusten valtionosuusrahat
suunnattaisiin jatkossa jokseenkin kokonaan merkittäviin
valtakunnallisiin ja alueellisiin kehittämishankkeisiin.
Nyt hallitus näyttää hiukan perääntyneen
tuolloisesta suunnitelmastaan. Tarkoitus on tämän lakiesityksen
mukaan jatkossa kuitenkin rajata perustamishankkeita niin, että valtionosuutta, uudella
nimellä valtionavustusta, suoritettaisiin kunnan ollessa
erityisen heikossa taloudellisessa asemassa ja kun hanke olisi välttämätön
sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiselle tai sitten toiminnallisten
kehittämishankkeiden tukemiseksi.
Herra puhemies! Tälle vuodelle on perustamiskustannusten
valtionosuuksiin varattu 26,6 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna
oli 37,5 miljoonaa euroa ja vuonna 93 vielä 237,5 miljoonaa
euroa eli silloista rahaa 1,4 miljardia markkaa. Käytännössä perustamiskustannuksiin
varatun rahan niukkuus on viime vuosina merkinnyt sitä,
että kunnat ovat joutuneet kattamaan myöskin perustamiskustannuksia
sillä valtionosuudella, mikä on tarkoitettu käyttökustannuksiin.
Satunnaisesti isohkossa kunnassa ja muutaman hankkeen kohdalla tämä tietysti
onnistuukin, mutta pienissä kunnissa jo miljoonan markan luokkaa
olevien hankkeiden toteuttaminen on käynyt ja tulevaisuudessa
käy entistä enemmän mahdottomaksi. Vertailun
vuoksi todettakoon, että kuntien suunnitellut hankkeet
näinä vuosina ovat vuosittain runsaan 300 miljoonan
euron luokkaa. Tämän lisäksi terveyskeskusten
ja sairaaloitten peruskorjaustarve on 100 miljoonan euron luokkaa.
Valtio ei enää todellakaan ole osallistunut perustamishankkeisiin
kuin nimeksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti asiaa viime
keväänä, ja selvityksen mukaan rakennushankkeita
on erityisesti pienissä kunnissa ja kuntaliitoissa jouduttu
todella lykkäämään, kun rahapula
on vaivannut. Kun vielä muistetaan, että valtiovalta
on jatkuvasti säästänyt myöskin
käyttökustannusten valtionosuuksissa tekemällä indeksitarkistuksen
vain osittain ja pienet valtionosuuksien lisäykset on ainakin
ohjeellisesti korvamerkitty muun muassa lastenpsykiatriaan ja ehkäisevään
toimeentulotukeen, kuntien mahdollisuus investointeihin on mennyt
todella vaikeaksi.
Herra puhemies! Edelleen on syytä tässäkin yhteydessä todeta,
että maassa on käynnissä voimakas hallitsematon
rakennemuutos eli väestö muuttaa muutamiin kasvukeskuksiin
ja niiden ympärillä oleviin kuntiin. Näille
kunnille syntyy paineita palvelujen järjestämiseen,
eivätkä jo olemassa olevat seinät välttämättä riitä.
Kun valtionosuutta rakentamiseen ei tule, eihän siitä pienestä rahasta
kovin moneen kohteeseen edes riitä, kasvu- ja kehyskunnat
tulevat olemaan vaikeuksissa huolimatta siitä,
että väestönkasvu tuo mukanaan myös
kasvavia verotuloja. Kun muuttoliike ei ole näköjään
mitenkään hallittavissa ja varsin huonosti myös
ennustettavissa, riittävän suuren palveluvarustuksen
rakentaminen ennakoivasti on ihan mahdotonta niukoin resurssein.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on edelleen tarvetta uudisrakentamiseen.
Näin on erityisesti päiväkotien, avoterveydenhuollon
ja myös vammais- ja vanhuspalvelujen kohdalla. Eivät
uudistukset ja kehittäminen ole mahdollisia ilman, että perustamishankkeisiin
varataan riittävät taloudelliset resurssit myös
jatkossa. Valtiovallalla tulee olla oma vastuunsa palvelujärjestelmien
kehittämisessä myös investointien osalta.
Niin ikään rakennuskannan kunnon ylläpitäminen tyydyttävänä ja
välttämättömien uusinvestointien
ja myös laitehankintojen toteuttaminen edellyttävät
pikemminkin, että hankevaltuuksia lisätään
kuin että perustamishankkeet ajettaisiin alas.
Toki on todettava, että tämä laki
sinänsä ei perustamishankkeitten alasajoa sisällä,
jos siihen varattaisiin riittävästi määrärahoja.
Tällaista ei kuitenkaan näy vastikään
käsitellyissä budjettikehyksissä, enkä suhtaudu
kovin optimistisesti tuntuvaan lisärahoitukseen tulevaisuudessakaan, olipa
meillä sitten Lipposen tai jonkun muun hallitus. Vuonna
2001 tehdyn päätöksen mukaan valtionavustuksen
suuruus olisi noin 25 miljoonaa euroa vuodessa, josta suunnitelman
mukaan kolmannes menisi vuonna 2003 näihin kehittämishankkeisiin.
Arvoisa puhemies! Tosiasiassa niukkenevan rahan jakaminen perustamishankkeisiin
ja kehittämishankkeisiin tulee aivan varmasti supistamaan
kuntien mahdollisuuksia. Erityisesti taloudellisesti heikoimmissa
kunnissa rakennusten kunto heikkenee ja välttämättömiä investointeja ei
voida tehdä, varsinkin kun muistetaan, että valtionavustuksen
suuruus olisi vain 25 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.
Tason pitäisi olla korkeampi. Muun muassa Kuntaliitto pitää 50
prosentin tasoa tärkeänä.
Valtionosuuksien alentaminen köyhimmiltä kunnilta
lisää entisestään kuntien välistä eriarvoisuutta.
Jo keskikokoisten kuntien mahdollisuudet omin varoin suoritettaviin
investointeihin vaarantuvat, puhumattakaan pienistä kunnista. Valtion
tulee kyllä osaltaan huolehtia siitä, että perustamishankkeita
koskeva järjestelmä on toimiva, niin että kunnat
kykenevät huolehtimaan lakisääteisistä velvoitteistaan
ja kansalaisten peruspalveluista. On myös kyseenalaista,
onko tällaista uudistusta syytä tehdä juuri
nyt, kun Kansallisen terveysprojektin loppuraporttia odotellaan
ja sen pohjalta kenties tehdään muutoksia terveydenhuollon
toimintajärjestelmiin. Niin ikään jo
ennen kesää on tarkoitus käynnistää kuntien
valtionosuusjärjestelmän ja rahoituspohjan uudistaminen.
Herra puhemies! Hallituksen esityksestä otan erikseen
vain yhden asian, perustamishankkeen määrittelyn,
joka löytyy lakiesityksen 21 §:stä. Siellä todetaan
sanatarkasti: "Maa-alueen hankkimista ja suunnittelu- ja rakentamisvirheistä johtuvia
korjauksia ja kunnossapitotöiden piiriin kuuluvia hankkeita
ei pidetä perustamishankkeena." Lopultakin hallitus siis
näyttää pääsevän eroon
niistä vaatimuksista, joita kansanedustajat esittävät
homevaurioitten korjaamisesta. Tämäkö on
tarkoitus? Toivon, että valiokunta korjaa hallituksen esitystä reippaasti
paremmaksi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys n:o 39/2002
vp laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta
annetun lain muuttamisesta ansaitsee sen kritiikin, jonka asiantuntevasti
edellä ed. Niilo Keränen juuri esitti. Kysymyshän
on nimenomaan kuntien kannalta hyvin ongelmallisesta asiasta, jos
jälleen kerran kunnille on tulossa lisää kustannuksia,
kustannusrasitetta, kun kuntatalous on muutenkin tunnetusti tiukoilla
ja yhä useammat kunnat ovat negatiivisen vuosikatteen uhassa
jatkossakin.
Samalla kunnat kamppailevat kuntalain 65 §:n 2 momentin
tasapainottamisvelvoitteen ja kuntalaisten muihin lakeihin perustuvien
oikeuksien välillä. Tietysti kuntalain 65 §:n
2 momentti on väistyvä siinä tilanteessa,
jos on kuntalaisten muiden lakien mukaisista oikeuksista kysymys, jotka
ajavat sen ohitse. Tästä sain juuri kirjalliseen
kysymykseen eilispäivänä vastauksen.
Mutta joka tapauksessa kuntien taloudellinen tilanne on sellainen,
että ei ole hyvästä millään
tavalla lisää taloudellisia rasitteita ja paineita
osoittaa, kun tilanteen pitäisi olla nimenomaan päinvastoin.
Ed. Niilo Keränen täällä erinomaisen
asiantuntevasti toi esille sen kritiikin, jonka toivoisi löytävän äänenpainonsa
asian jatkokäsittelyssä valiokunnissa, joihin
tämä laki menee, jotta kunnat, kuntayhtymät,
voisivat jatkossa vastata niihin haasteisiin, mitä lainsäädäntö terveydenhuollon
ja sosiaalitoimen sektorilla tuo.
Aivan kuten ed. Niilo Keränen toi esille, tämä ei
ole vain syrjäseutujen kuntien ja kuntayhtymien ongelma,
vaan tämä kohdistuu myös vahvassa muuttoliikkeessä saajapuolen
kuntiin, joissa nykyinen infrastruktuuri ei välttämättä ole
riittävä, vaan joudutaan rakentamaan uutta. Silloin myöskin
tarvitaan tähänkin rahoitusta.
Arvoisa herra puhemies! Toivon, että ne näkemykset,
joita Kuntaliitto tässä asiassa on kuntien edustajana
tuonut esille, voisivat saada, kuten ed. Niilo Keräsen äsken
tuomat näkemykset, jatkokäsittelyssä huomion
osakseen ja vaikuttaa kannanottoihin.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys n:o 39/2002 vp
on huono lakiesitys, jossa hallitus lähtee siitä,
että sosiaali- ja terveydenhuollon investointien valtion erillisrahoitus
ajettaisiin käytännössä alas.
Täytyy muistaa se, että kuntien verotuloilla tapahtuva
terveyspalveluiden rahoitusosuus on 90-luvun aikana kaksinkertaistunut.
Kuntien oma rahoitus oli 20 prosenttia terveyspalveluista vuonna
90, ja vuonna 2000 kuntien osuus oli jo 40 prosenttia.
Tämä kertoo siitä, että kunnat
ovat joutuneet ottamaan lisää vastuuta terveyspalveluitten
rahoittamisesta. Tämä hallituksen lakiesitys,
jos se toteutuisi, merkitsee sitä, että myöskin näitten
terveys- ja sosiaalitoimen investointien osalta kuntien vastuu edelleen
kasvaisi. Niin kuin täällä on todettu,
kuntien väliset erot ovat jo kasvaneet nyt, ja se johtaisi
eriarvoisuuteen mitä suurimmassa määrin.
Täytyy sanoa myös se, että kunta—valtio-suhde
ei ole toimiva, koska Kuntaliitto on ottanut hyvin kriittisen kannan
ja kielteisen kannan tähän hallituksen esitykseen,
ja se kertoo siitä, että hallituksen ja kuntakentän
välinen neuvotteluyhteys ei toimi. Se on huono asia tulevaisuuttakin
ajatellen. Vaikka ministerit vakuuttavat, että neuvotteluja
käydään ja on yhteinen näkemys,
tämä on jälleen esimerkki siitä, että todellisuutta,
yhteistyötä ja yhteistä näkemystä ei
halutakaan hallituksen puolelta valitettavasti hakea.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Siirtyminen aikanaan Ahon hallituksen aikana
valtakunnallisen kansanterveyslain ja sairaanhoitolaitosten suunnitelmista
joustavaan yhtenäiseen valtionosuusjärjestelmään
oli sinällään perusteltu toiminnallistaloudelliselta
pohjalta. Se, että se tapahtui syöksyvän
laman tilanteessa, oli luova monia hallitsemattomia tilanteita.
Eräs on juuri se, että kansanterveystyö ja
ennalta ehkäisevä työ on kärsinyt
ja samoin myöskin on paljon jäänyt hoitamattomia
sosiaali- ja terveydenhuollon investointeja. Hallituksen esityksen
peruslähtökohta on erittäin kannatettava.
Se suo mahdollisuuden sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseen
poikkeuksellisissa kuntatalouden rahoitusongelmissa kuten myöskin
sitten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamistavoitteissa. On
kuitenkin oltava siinä mielessä kriittinen, että tätä tavoitetta
pitää pitää nyt tärkeimpänä elikkä jos on
kyse peruspalvelujen, sosiaali- ja terveydenhuollon turvaamisesta,
sen pitää pitää sisällään myöskin
niitä ongelmia, joita saattaa syntyä esimerkiksi
yllättävän suuren peruskorjaus- tai perusparannushankkeen
muodossa kunnalle.
Tulee mieleen Pohjois-Savosta erityisesti Vesannon vuodeosaston
homeongelma, jonka tähden työsuojelupiiri on kieltänyt
työntekijöiden työskentelyn tietyssä vaiheessa.
Työsuojelupiiriähän ei kiinnosta, missä potilaat
hoidetaan, mutta jossainhan heidät on hoidettava. Kun puhutaan
hyvin pienestä kunnasta, jonka taloudellinen voimavara
on rajallinen, niin tämän tyyppistä joustoa
eli järjen käyttöä lain hyvän
ja täysin kannatettavan yleistavoitteen soveltamisessa voidaan
käyttää varmasti, kun valiokunta tätä pohtii.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Puheet sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeiden
valtionosuusjärjestelmän muuttamisesta, sen lähes
täydellisestä romuttamisesta, ovat tietysti herättäneet
aiheellista huolestumista erityisesti heikon veropohjan kunnissa.
Niille kuitenkin tällä nykyjärjestelmällä on
ollut erittäin suuri merkitys. On tosin myönnettävä,
että muun muassa Itä-Suomen hankkeista vain murto-osa
on pystytty rahoittamaan näillä investointimäärärahoilla.
Tämä lakiesitys kuitenkin ennakkotiedoista poiketen
sisältää paitsi kehittämishankkeitten
rahoituksen myös köyhien kuntien investointihankkeiden
rahoittamismahdollisuuden. Kuitenkin painotan sitä, että vasta
käytännössä lähivuodet
osoittavat, miten tämä laki toimii. Miellän
sen sillä tavalla, että kehittämisrahoitus
mahdollistaa suunnittelutyövoiman kuntiin ja sitä kautta
sitten sosiaali- ja terveydenhuollon yleisen kehittämisen.
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä myös
ilmaisen huoleni käyttökustannusten valtionosuusjärjestelmästä,
sen kriteereistä, jotka ainakaan eivät tuo oikeutta
esimerkiksi Itä-Suomelle, eli tätä uudistusta
tulisi jouduttaa ja huomioida ikääntyminen, huoltosuhde
ja myös erittäin suuri vammaisten osuus.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä oleva
laki tähtää edelleen suuriin yksiköihin,
toisin sanoen toteutetaan hallituksen tähän asti
ajamaa linjaa, mistä hyvänä esimerkkinä mielestäni
ovat esimerkiksi lain perusteluosissa mainitut seutukunnalliset
kehittämishankkeet. Niillä tarkoitetaan terveydenhuollon yksikkökoon
kasvattamista sekä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän
toiminnallista tehostamista, missä tehostamisessa ei tietenkään
mitään pahaa ole, mutta suurissa yksiköissä kyllä.
Arvoisa puhemies! Toivoisin tämän asian käsittelyn
yhteydessä keskusteltavan myös julkisen terveydenhuollon
kiinteistöjen paremmasta hyödyntämisestä yksityisen
terveydenhuollon tarpeisiin. Tällöin puhutaan
esimerkiksi hammaslääkäripalveluissa
tarvittavista kiinteistöistä. Tämä saattaisi
pelastaa pienten kuntien sosiaali- ja terveyshuollon ylläpidon
osittain. Myöskin toivoisin valiokunnan kiinnittävän
huomiota siihen, että monien kuntien sosiaali- ja terveystoimen
perustamishankkeet tai korjaushankkeet ovat suuruudeltaan koko kunnan
sosiaali- ja terveysbudjetin suuruisia. Jos tällä alalla
liikutaan, yhtälö on mahdoton, ainakin tämän
lain sisällä tarkasteltuna.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Tästä hallituksen esityksestä voimme ed.
Kerolan kanssa puhua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa enemmän,
samoin ed. Keräsen kanssa. Hallituksen tarkoitushan on
nyt sitten käytännössä, voi
sanoa, lopettaa sosiaali- ja terveydenhuollon perustamiskustannuksiin
valtionosuuksien osoittaminen. Pidän tätä varsin
huonona kehityssuuntana. Pidän tärkeänä sitä,
että kehittämishankkeisiin tulee erillinen määräraha,
mutta tämä summa, mistä tässä nyt
puhutaan, on niin olemattoman pieni siihen nähden, miten
paljon kunnat aikaisemmin ovat valtionosuuksia saaneet. Tällä on,
voi sanoa, käytännössä viety
melkein kokonaan se parannus, mikä nyt ollaan sitten eduskunnan
päätöksillä saamassa valtion
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin lisää.
Aikaisemmin, kun rahaa oli vielä jotkin 570 miljoonaa markkaa,
puhuttiin, että tämä on käytännössä alasajettu.
Nyt kun puhutaan jostain 150 miljoonasta markasta, 25 miljoonasta
eurosta, tätä kautta on kuntien mahdollisuuksia
saada valtionosuuksia sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen
ajettu alas varsin isolla tavalla. Mutta kuten totesin jo alussa,
tämä asia on niin suuri, että tästä pitää valiokunnassa
puhua paljon. Kansallinen terveysprojekti tuo esityksensä ensi
viikolla, vaikka pahaa pelkään, jääkö sieltä loppujen
lopuksi mitään suuria tuloksia. Ehkä tätäkään
esitystä ei todellakaan olisi kannattanut tuoda tässä vaiheessa
eduskuntaan vielä.
Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Suuret, varakkaat kunnat pystyvät
paremmin hoitamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakentamisen investoinnit
ilman valtionosuuksiakin, ja ne kunnat ovat usein myös
niin tehneet, mutta erityisesti pienet ja keskisuuret kunnat joutuvat melko
suuriin vaikeuksiin, jos valtionosuudet investointihankkeisiin loppuvat.
Nyt taso, jota lakiesityksessä esitetään
esimerkiksi taloudellisten vaikutusten osalta perusteluissa, on
täysin riittämätön tähän
tarkoitukseen. Erityisesti kasvukeskusten ympärillä olevat
kunnat joutuvat suuriin vaikeuksiin. On pakko rakentaa uusia palveluja, koska
väestö lisääntyy. Kuitenkaan
valtionavut ja valtionosuudet eivät kasva samassa suhteessa. Ne
tulevat jälkikäteen. Näin ollen kuntien
taloudellinen asema heikkenee. Vaikka palvelujen tarjonta lisääntyy,
tulot tulevat jälkikäteen, kuten jo totesin. Näin
ollen valtionosuudet investointeihin olisivat olleet välttämättömiä.
Niin kuin sanoin, taso, joka on hallituksen esityksessä,
on täysin riittämätön. Ei voida
kuvitella, että jollain 8 miljoonalla eurolla voitaisiin
hoitaa investointihankkeita. Sillä ei kovin monta investointipäätöstä voi
tehdä, vaikka prosentitkin olisivat hyvin alhaisia, niin
kuin nyt ilmeisesti on tarkoitus tehdä.
Keskustelu päättyy.