2) Laki rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta
Saara Karhu /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Esitän lakialoitteessani rikoslain
23 luvun 5 §:n muuttamista, siis suomeksi sanottuna
esitän sitä, että nykyinen ruorijuoppousraja,
joka on 1 promille, alennettaisiin 0,5:een eli harmonisoitaisiin
nykyisen tieliikenteessä käytössä olevan
rajan kanssa.
Vesillä tapahtuvissa onnettomuuksissa usein on syynä alkoholi
ja ainakin mukana alkoholi. Paitsi että alkoholia nauttinut
vaarantaa itsensä, hän voi moottorikäyttöisellä kulkuneuvolla
vaarantaa myös muiden vesilläliikkujien turvallisuutta.
Vesille on tullut paljon lisää vapaa-ajan liikkumista
ja myös uusia kulkuvälineitä, kuten esimerkiksi
vesiskoottereita. Eri vesikulkuneuvoilla on lisäksi suuria
eroja massassa ja nopeudessa, mikä osaltaan on jo eräänlainen
riskitekijä etenkin merialueilla, missä laivaliikenteen vaarantamisesta
saattaa olla hyvinkin pahoja seurauksia. Käyttäjissä on
myös paljon niitä, jotka liikkuvat vesillä vain
hyvin satunnaisesti ja täyttävät vesiliikennelain
vaatimukset rimaa hipoen.
Edellä mainitut seikat huomioiden on syytä laskea
vesiliikennejuopumuksen rajaa 1 promillesta 0,5 promilleen. Rajan
laskeminen yleiselle 0,5 promillen tasolle antaa oikean viestin
vesilläliikkujille. Se vaikuttaa yleiseen asenteeseen ja korostaa
myös veneillessä alkoholinkäytön
tuomittavuutta ja vaarallisuutta sekä vastuuta muista vesilläliikkujista
ja siten lisää turvallisuutta. Lisäksi
promillerajan lasku tulisi harmonisoida muutenkin nyt jo käytössä olevaan
0,5 promillen tasoon, joka on siis muiden liikennemuotojen käytössä.
Siis edellä olevan perusteella ehdotan, että tämä muutos
saisi vihreää valoa valiokunnassa.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Uskon, että tietysti tällä promillerajan
alentamisella on symbolinen merkitys ja sellainen viesti veneilijöille.
Itsekin olen ollut Näsijärven Purjehdusseuran
jäsen 30 vuotta ja tiedän, että tämä on myös
keskusteluttanut paljon tuolla eri pursiseuroissa. Mutta en tiedä,
onko tähän tieteellistä näyttöä,
kuinka paljon loppujen lopuksi tämä promillerajan
alennus auttaa. Uskon, että ne pahimmat veneonnettomuudet,
niin kuin olemme lehdistäkin saaneet lukea, ovat tapahtuneet
paljon paljon suuremmissa alkoholipromillemäärissä.
Tämän rajan lasku ei välttämättä puutu
ihan niihin kaikkein kriittisimpiin tapauksiin. Jos siellä nyt
vaikka päivällisen yhteydessä otetaan
pari juomaa ja lähdetään veneilemään,
niin en usko, että se vielä niin suurta riskiä muodostaa,
mutta sitten kun aletaan puhua tosiaan yli 1 promillen luvuista,
se saattaa olla jo riskikäyttäytymistä.
On totta, että veneet ovat tänä päivänä nopeampia,
tehokkaampia ja veneliikenne on lisääntynyt voimakkaasti,
jolloin tietysti tähän asiaan täytyy
kiinnittää huomiota, mutta uskon, että tärkeämpi
merkitys kuin promillerajan laskulla, on tässä asiassa
yleisellä valistuksella muutenkin ja sillä työllä esimerkiksi,
mitä erilaisissa pursiseuroissa tehdään.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa puhemies! Kaikki toimenpiteet, jotka vähentävät
alkoholin onnettomuusvaikutuksia liikenteessä, niin tieliikenteessä kuin
vesiliikenteessäkin, ovat tietysti harkitsemisen arvoisia,
ja niitä tulee tarkoin pohtia. Siinä mielessä tämäkin
esitys on hyvä keskustelun avaus.
Tuossa alustuksessa kerrottiin, että tämän
tarkoituksena on antaa oikean suuntainen viesti vesilläliikkujille.
Lainsäädäntö on aina tietysti
viesti ja kannanotto käyttäytymiseen, ja sen tarkoitus on
ohjata ihmisten käyttäytymistä, mutta
pelkkä viesti ei riitä, lainsäädännön
tueksi tarvitaan toimenpiteitä ja resursointia. Tässä lähetekeskustelussa
haluankin muistuttaa siitä, kun lakivaliokunta käsittelee
tätä lakialoitetta, että se selvittää myös
tämän lakialoitteen ja tämän
lakimuutoksen resurssivaikutukset, poliisin valvontatarpeen lisäyksen
ja sen, mitä se tarkoittaa sekä henkilö- että talousresursseina
poliisin tasolla ja myös tietysti oikeuslääketieteen
tutkimustasolla.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Pidän tätä yleensäkin
sen lainsäädännön esimerkkinä,
joka ei osaa oikeastaan mitään muuta enää tehdä kuin
vähentää nopeuksia kaupungeissa, kiristää promillerajoja.
Kaikki tähtää siihen, että autot
seisovat kaupunkien keskustoissa liikennevaloissa, niin kuin täällä Helsingissä,
jossa vihreitten idea on pitää ne punaisella koko
ajan, ja sitten promillerajat on nolla. Jos tapahtuu vahinkoja ja
kaikkea, niin todistetusti on osoitettu, että esimerkiksi
kun veneilyssä on ihan eri ympäristö — siellä ei
olla niin kuin jossain tieliikenteessä — niin
merellä, järvellä, veneessä alkoholin
vaikutus on toisenlainen kuin tässä näin
ollaan, vaikka ruvettaisiin vetämään
tässä eduskunnassa.
Eli promillerajan laskeminen tähän 0,5:een ajaisi
myös sitä, että sitten tieliikenteessä kohta nämä samat
edustajat sanoisivat, että täytyy se suhde säilyttää,
että nyt lasketaan sen promilleraja 0,2:een. Kun näyttöä ei
ole minkäänlaista selkeästi todistettavaa,
aivan kuin edustaja Alatalo sanoi, aina näissä isoimmissa
promillemäärissä tapahtuvat ne vakavimmat
ongelmat. Eli en kannata kyllä tätä minkäänlaisena,
ehkä signaalina, tätä keskustelua.
Jari Myllykoski /vas:
Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tämä on
hyvä avaus siihen, että pitää huomata
se, että meillä vesiliikenteen muodot ovat monipuolistuneet.
Enää ei puhuta siitä, että meillä on
7-heppanen Evinrude jonkun puuveneen perässä,
vaan meillä on erilaisia välineitä huomattavasti
enemmän vesiliikenteessä, mitä on ollut
esimerkiksi 20 vuotta sitten. Lainsäädäntöä pitääkin
uudistaa sen mukaan, kuinka meillä kulttuuri kehittyy,
kuinka paljon enemmän meillä on monipuolisempia
laitteita. Meillä on vesijetit, meillä on huomattavasti
enemmän sitä liikennettä. Ja kun me tiedämme,
että alkoholi vaikuttaa jo pieninä määrinä ihmisen
omaan toimintakykyyn, arviointeihin ja hallintaan, niin on ihan oikein
käydä tätä keskustelua.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Lisääntynyt alkoholinkäyttö on
ongelma. Se on todettu Suomessa ja se on todettu muutamissa muissakin
maissa. Esimerkiksi Virossa käydessämme kuulimme,
että valtiovalta taistelee yhdessä median kanssa
Virossa lisääntynyttä alkoholinkäyttöä vastaan,
ja se muokkaa sitä yhteiskunnan asenneilmapiiriä.
Tämä oli nähtävissä,
kun käytiin Virossa, ihan paikallisessa sanomalehdessä. Siellä oli
En ota syyskuussa -kampanja, vähän vastaava
kuin meidän Tipaton tammikuu -kampanjamme.
Katson, että vaikka nyt tätä viestivaikutusta kovastikin
tässä aliarvioidaan, niin sillä on selkeä viesti,
eli ei lähdetä spekuloimaan sillä alkoholin
määrällä. Promille on kuitenkin
jo verrattain merkittävä humalatila.
Totta kai, aivan kuten edustaja Jokinen täällä totesi,
tämä tarvitsee valvontaa. Mutta hyvä on, jos
asiasta keskustellaan ja sitä katsotaan eri puolilta ja
pohditaan, voitaisiinko tähän suuntaan edetä ja
samalla tukea yhteiskunnan toimia tätä lisääntynyttä alkoholinkäyttöä vastaan.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä esitetty lakiesitys
on moraalinormina aivan loistava, siitä olen ihan yksimielisesti samaa
mieltä, mutta nähdäkseni se jää kylläkin vain
ja ainoastaan moraalinormiksi. Tosiasia on, kuten edustaja Jokinen
sanoi, että valvontaan ei juurikaan ole resursseja.
Sitten toinen asia, mikä kannattaa aina pitää mielessä sekä vesi-
että tieliikenteessä, on se, että onnettomuuksia
aiheuttavat ne, jotka ovat vahvasti päihtyneitä,
eivät useimmiten ne, jotka ovat vaan lievästi
päihtyneitä. Useimmiten tapaukseen saattaa liittyä jopa
sekakäyttöä.
Eli moraalinorminahan tämä on ihan loistava, mutta
käytännössä ei kyllä pidä odottaa,
että tällä kovinkaan suuresti tätä päihteidenkäytön
ongelmaa vesiliikenteessä ratkaistaan.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä rattijuopumuksen rajan
alentaminen vesiliikenteessä johtaisi suureen määrään
rattijuopumusrikostutkintoja, ja se resurssien lisäys tuonne poliisihallintoon
ei ole mahdollista tässä tilanteessa. Myös
käräjäoikeuksien työmäärää se
lisäisi.
Nyt kun lakivaliokunta lähtee pohtimaan tätä, niin
voisi olla yksi lähestymiskulma myös se, että pohditaan
sitä, voitaisiinko rattijuopumusrikoksista lievemmät
alistaa sakkomenettelyyn, niin että prosessia voitaisiin
jouduttaa rangaistusmääräysmenettelyllä eikä se
vaatisi aina oikeuden istuntoa. Tämä voisi olla
yksi lähestymiskulma, kun halutaan näitä rikosprosesseja
muutenkin jouduttaa ja saada nopeampaan käsittelyyn.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Yhdyn noihin kahteen edelliseen kyllä tässä asiassa.
Mutta moraalista: Aamulehti on jankuttanut meillä Tampereella
koko ajan siitä nämä viimeiset viikot,
kuinka autoilijat ovat piittaamattomia. Todellisuudessa itse autoilevana — en
omista venettä enkä ole kahdeksaan vuoteen juonutkaan — olen
huomannut sen ongelman — aivan kuten edustaja Karhu sanoi,
että ne vesiskootterit ovat lisääntyneet — että nämä vesiskootterit
kaahaavat älyttömästi, jalankulkijat
menevät kuinka sattuu koko ajan Tampereella, yksi kerrallaan,
vaikka olisi liikennevaloja tai mitä. Kun menee yliopiston
lähelle, liikennevaloissa tai sillä kohtaa, missä niitä ei
ole, kävelee ehkä kaikista sivistymättömintä ja
moukinta porukkaa.
Minun mielestäni, kun aina puhutaan alkoholikasvatuksesta
ja suunnataan sitten kritiikki näihin isoihin asioihin,
pitäisi kohdistaa myös se kritiikki tai kasvatus
ennen kaikkea jalankulkijoihin, skoottereihin ja tässä tapauksessa
ennen kaikkea kaikennäköiseen pienliikenteeseen,
että he tajuaisivat, kuinka paljon isompi ja vahvempi se
toinen sitten on, muukin vene kuin muskelivene.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Oli oikein hyvä kuulla tässä myös
niitä kansanedustajia, joilla on käytännön
kokemusta myös poliisiviranomaisena. Tämähän
vaatii, totta kai, resursseja silloin valvontaan. Ja varmasti on
näin, että myös nämä käräjäoikeustapaukset
lisääntyvät sitten, jos tuo promilleraja
lasketaan. Meillähän on vielä toisena
ongelmana se, että kun muun muassa sakkojen muuntorangaistus
poistettiin, kuinka sitten rahat saadaan pois. En tiedä,
kuinka tässä tapauksessa.
Mutta joka tapauksessa toistan sen edelleen, että tämä aloite
on sinällään hyvä keskustelunherätys,
mutta minä en ole ihan varma siitä, onko tämä promillerajan
lasku pelkästään se asia, koska väitän,
että siinä 0,5 ja 1,0 välillä ei
ole välttämättä niin paljon
ongelmia ja niin paljon onnettomuuksia. Tunnen sen verran myös
pursiseurojen väkeä, että he ovat varsin
vastuullista porukkaa. Tietysti on myös näitä villejä veneilijöitä tavallaan,
jotka eivät ole niin kuin tämmöisissä yhteisöissä.
Ja kieltämättä nopea vene on kyllä tappoase,
mutta jotenkin peräänkuuluttaisin sitä, että saisimme
muuten tätä valistusta myös veneliikenteeseen
järviliikenteessä ja merellä niin, että pidetään
huoli, että ruoriin ei tartu sellainen henkilö,
joka on liikaa nauttinut.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! 0,5 ja 1,0 promillen välistä aluetta
tieliikenteessä ei kukaan lähtisi kyseenalaistamaan.
Vesiliikenteessä ajatellaan, että siellä ovat
avoimet vedet ja siellä on tilaa vähän
mennä. Näin ei joka paikassa kyllä ole,
ja sen takia on hyvä, että jotkut kollegat ovat
täällä ottaneet hyvin avoimen suhtautumisen
tähän asiaan ja todenneet, että asia
voidaan katsoa ja selvittää ennen kuin suoralta
kädeltä hutkitaan, että ei se onnistu
kuitenkaan. Muistutan tässä vaan mieliin, että esimerkiksi
turvavöiden käyttöpakko oli jossain kohtaa
aikamoisen keskustelun aiheena, ja se on kyllä yleistynyt
kovasti, vaikka sitäkään ei kyetä nyt
niin kovin hyvin valvomaan. Mielestäni poliisi voisi samalla, kun
pysäyttää ja puhalluttaa, katsoa sen
promillen sieltä ja sitä kautta ikään
kuin vain muuttuisi tämä raja, johon reagoidaan,
jos ei sitten muuhun ole mahdollisuutta. Mutta totta kai hirveän tärkeää olisi,
että meillä olisi tähän valvontaan paremmat
resurssit, ja toki tiedän itsekin ne mahdollisuudet, jotka
tällä hetkellä ovat.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä edustaja
Karhun lakialoite on sekä moraalisesti että käytännössä toimiva.
On aivan sama liikummeko vesillä tai maantiellä.
Tämä promilleraja on liian korkea, eli vanha sananlasku
pitää paikkansa: "Raitis ja reilu, ei horju ei heilu."
Toivon, että tämä lakialoite menee eduskunnassa
läpi.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puheenjohtaja! Välillä ihmetyttää,
kun kuuntelee näitä keskusteluja, kun Suomessa
kaikki toiminta pyöriin tämän alkoholin
ympärillä, että nyt kun halutaan turvata
vesiliikennettä, niin jotkut kehtaavat puolustella täällä,
että valistus ehkä kieltojen sijasta olisi parempi
keino. Eikö tätä nyt ole kuitenkin nähty
ihan riittävästi? Mielestäni tämä Karhun lakialoite
on erittäin hyvä ja viesti siihen suuntaan, että liikenteessä kuin
liikenteessä pitäisi olla toimintakykyinen kaikissa
tilanteissa. Ja tämmöiset tekosyyt siihen, ettei
pystytä valvomaan — poliisien suusta kun kuulee — niin
minun mielestäni se ei ole mikään syy,
etteikö lakia voida silti hyväksyä. Tehän
hallituksessa juuri leikkasitte poliisien määrärahoista
10 miljoonaa euroa, ja varmasti sekin osaltaan vaikuttaa, ettei pystytä valvomaan
kaikkia. Toisaalta pitää muulla tavalla turvata
se, että pystytään valvomaan. Mutta lakialoite
on sinänsä hyvä ja toivottavasti toteutuu.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa on
oikein hyvä moraalinen kannanotto. Täältä on
tullut virkaveljiltä oikealta, edustaja Jokiselta ja Tolvaselta,
myöskin arvokkaita kommentteja ja näkökulmia
tähän asiaan.
Minä vielä kiinnittäisin huomiota
tähän rangaistavuuden rajojen eroon maa- ja vesiliikenteessä,
kun puhutaan 0,5 ja 1 promillesta. Kyllähän veneilijäkin
valitettavasti jossain vaiheessa rantautuu ja monesti omalla autollaan
sitten rannasta kotiin lähtee, ja siinä minä olen
henkilökohtaisesti muutaman rattijuopon ottanut kiinni ihan
vaan sen takia, että siellä veneillessä on
tullut sen promillen turvin otettua viintä ja nautittua,
mutta sitten maalla taas ollaankin jo ongelmissa tämän
asian suhteen. Kyllä edustaja Karhun lakialoitteessa on
vinha perä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Myönnän vielä puheenvuoron edustaja
Hirvisaarelle, ja sen jälkeen asian käsittely
keskeytetään.
James Hirvisaari /ps:
Arvoisa puhemies! Minusta lakialoite on erittäin hyvä.
Itselläni on nopea vene, ja tiedän, että se
on varmasti todella vaarallinen peli, jos on alkoholia nauttinut,
varsinkin yli 0,5 promillea, että eihän sellainen
vene silloin enää pysy käsissä.
Siellä on paljon tilanteita.
Mitä valvontaan tulee, niin ainakin meillä Päijänteellä on
todella tehokas valvonta. Ei siellä uskalla lähteä juovuksissa
ajelemaan venettä. Siltikin edustaja Jokisen ajatus, että voisi
olla sakkorangaistus 0,5:stä 1:een, voisi olla ehkä vielä toimivampi
tässä vaiheessa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Asian käsittely keskeytetään.