Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto teki 21. päivänä joulukuuta viime vuonna käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta koskevan periaatepäätöksen. Tämä ydinenergialain mukainen valtioneuvoston periaatepäätös loppusijoituksesta edellyttää voimaan jäädäkseen eduskunnan hyväksymistä. Lain mukaan eduskunta voi joko hyväksyä periaatepäätöksen tai hylätä sen sellaisenaan.

Periaatepäätöksen keskeinen sisältö on, että loppusijoituslaitoksen rakentaminen Eurajoen Olkiluotoon on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ja hanke voi edetä tarkempiin tutkimuksiin. Sen sijaan periaatepäätös ei vielä anna lupaa laitoksen toteuttamiseen, vaan myöhemmin tarvitaan vielä erikseen valtioneuvostolta rakentamislupa ja käyttölupa.

Maamme on hoitanut ydinjätehuoltonsa erinomaisesti. Myös käytetyn ydinpolttoaineen huollon suunnittelu on ollut johdonmukaista. Valtioneuvosto on vuonna 1983 tekemässään periaatepäätöksessä todennut, että vuoden 2000 loppuun mennessä on oltava selvitettynä ja valittuna loppusijoituspaikka, johon loppusijoitustilat voidaan tarvittaessa rakentaa.

Eduskunta korosti syksyllä 1997 hyväksymässään energiapoliittisessa selonteossa ydinjätehuollon järjestämisen tärkeyttä. Lisäksi se korosti käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikan valintaa sekä myös valintaa koskevaa aikataulua. Johdonmukainen etenemisemme on herättänyt kiitosta useissa yhteyksissä myös kansainvälisesti. Joissakin yhteyksissä kuitenkin juuri aikataulun noudattamista on hiukan yllättävästi pidetty jopa epäilyttävänä yksisuuntaisena raiteena, jolta ei voi poiketa, vaikka se osoittautuisi tarpeelliseksi. Myös Suomen ydinenergialainsäädännön edellyttämän periaatepäätösmenettelyn ovat jotkut nähneet lukkona, jolla tuleva harkinnanvapaus poissuljetaan.

Epäilykset ovat turhia. Periaatepäätöksen nimenomainen tarkoitus on ensinnäkin todeta loppusijoitushanke tärkeäksi ja toisaalta kyseinen loppusijoitusmenetelmä potentiaaliseksi vaihtoehdoksi, kun käytetyn ydinpolttoaineen huoltoa jatkossa suunnitellaan. Periaatepäätöksellä suodaan ydinjätehuollosta vastaaville organisaatioille mahdollisuus täysipainoisesti keskittyä tutkimaan ja suunnittelemaan hanketta. Lopulliset päätökset voidaan tehdä vasta, kun selvitykset ovat riittävän perinpohjaiset ja turvallisuustakeet olemassa.

Muistutan vielä, ettei loppusijoitussuunnitelman olemassaolo ole sattumaa. Länsimainen vastuullinen ajatusmalli sisältää itsestäänselvänä tavoitteen, että ydinenergian tuotannon seurauksena syntyvistä radioaktiivisista jätteistä on huolehdittava niin, ettei niistä ole vaaraa. Myöskään tuleville sukupolville ei saa aiheutua kohtuuttomia rasitteita.

Edellä mainitut periaatteet on selkeästi kirjattu vuonna 1997 Wienissä tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen, jonka Suomikin on omalta osaltaan hyväksynyt. Nyt suunniteltu hanke — ydinjätteiden loppusijoitus syvälle kallioperään — tarkoittaisi, ettei tulevilta sukupolvilta edellytetä huolehtimista jätteistä, joita nykysukupolven ydinenergian käyttäminen synnyttää.

Loppusijoitusvaiheen päätyttyä kalliotilat voidaan sulkea lopullisesti niin, ettei ydinpolttoaineesta aiheudu uhkaa. Sen sijaan se, että loppusijoitusta ei toteutettaisi, merkitsisi, että ydinjätteiden välivarastointia jatkettaisiin määräämättömäksi ajaksi tulevaisuuteen. Tämä olisi vastoin kuvattuja huolehtimistavoitteita.

Suomi on katsonut moraaliseksi velvollisuudekseen huolehtia paitsi hyvin myös itsenäisesti ydinjätteistään. Tästä yhtenä osoituksena on, että eduskunnan päätöksellä vuonna 1996 lopetimme ydinpolttoaineen palauttamisen käytön jälkeen Loviisasta Venäjälle.

Ydinjätehuollon ratkaisusta voin vielä todeta, että Suomi ei ole ainoa maa, joka vakavasti suunnittelee käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta syvälle kallioperään. Myös esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Belgiassa kyseisen kaltainen loppusijoitusmenettely on todennäköinen ja eriasteisia päätöksiä, tavoitteenasetteluja ja suosituksia tähän suuntaan on tehty. Käytännössä etenemmekin Ruotsin kanssa suunnilleen samassa aikataulussa, joskin etenemisjärjestys loppusijoituspaikan valinnassa on erilainen.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos koostuisi polttoaineen kapselointilaitoksesta sekä maanalaisista loppusijoitustiloista noin 500 metrin syvyydessä. Laitos rakennettaisiin Olkiluotoon Eurajoelle. Periaatepäätöksen mukaan laitoksessa saataisiin käsitellä ja loppusijoittaa Suomen nykyisten neljän ydinvoimalaitoksen toiminnassa syntyvää käytettyä ydinpolttoainetta. Määrä olisi korkeintaan noin 4 000 tonnia uraania.

Hankkeesta vastaava Posiva Oy on esittänyt, että periaatepäätös tehtäisiin tässä vaiheessa vain siltä osin kuin hakemus koskee nykyisten ydinvoimaloidemme tarvitsemaa loppusijoituslaitosta. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä todetaankin, että siltä osin kuin kyseessä olisi mahdollisen uuden Suomeen rakennettavan ydinvoimalaitoksen toiminnassa syntyvän käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus, Posivan hakemus ratkaistaan myöhemmin. Näin ollen tällä loppusijoituspäätöksellä ei ole yhteyttä vireillä olevaan ydinvoimalahakemukseen.

Periaatepäätöksessä on ehto, jonka mukaan loppusijoitustiloja saa rakentaa kerrallaan enintään sille määrälle ydinpolttoainetta, joka syntyy voimalaitosten käyttöajan mukaan arvioituna. Jos nykyisten laitosten käyttöaikaa jatketaan, sisältyy jatkokäytöstä syntyvä käytetty ydinpolttoaine tämän periaatepäätöksen piiriin.

Posiva Oy:n omistavat yhteisesti ydinvoimayhtiöt, Teollisuuden Voima Oy ja Fortum Power and Heat Oy. Mainitut jätehuoltovelvolliset ydinvoimayhtiöt vastaavat loppusijoituksen kustannuksista kokonaisuudessaan. Takeeksi ydinjätehuollon toteuttamiselle yhtiöiltä kerätään vuosittain varoja valtion ydinjätehuoltorahastoon. Näin ollen tulevia kustannuksia vastaava määrä varoja on jo etukäteen koossa joko rahana tai valtiolle luovutettuina vakuuksina. Kyseisellä varautumismenettelyllä valtio siis varmistaa ydinjätehuollon järjestämisen taloudellisessa mielessä. Periaatepäätöksen kohteena olevan loppusijoitushankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 5 miljardia markkaa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on hankkinut loppusijoitussuunnitelmasta laajan lausuntoaineiston ja Säteilyturvakeskukselta alustavan turvallisuusarvion. Viranomaiset ovat suhtautuneet hankkeeseen periaatepäätöksen kannalta pääosin myönteisesti tai neutraalisti.

Säteilyturvakeskus on katsonut ajankohdan olevan periaatepäätöksen tekemiselle oikea ja todennut lisätutkimuksia vielä tarvittavan, jotta hankkeen turvallisuus voidaan osoittaa.

Yksityishenkilöiden ja kansalaisjärjestöjen kannanotoissa hanketta on paljon kritisoitu ja vastustettu. Syynä vastustukseen on useimmiten ollut huoli hankkeen turvallisuudesta.

Periaatepäätösaineistossa on esitetty yksityiskohtaiset perustelut päätökselle. Tiivistän lyhyesti näistä keskeisiä.

Suomen ydinvoimalaitosten käytössä on tähän mennessä syntynyt noin 1 000 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta, joka tulisi loppusijoittaa. On ilmeistä, että laitokset toimivat vielä joka tapauksessa niin kauan, että kyseisiä ydinjätteitä syntyy lisääkin vielä ainakin saman verran. Ydinenergialain mukaan ydinjätteet, jotka ovat syntyneet Suomessa, on sijoitettava pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomeen.

Säteilyturvakeskuksen mukaan turvallisuuden kannalta varmin vaihtoehto käytetystä ydinpolttoaineesta huolehtimiseksi on Suomen olosuhteissa sen loppusijoitus kallioperään. Säteilyturvakeskus katsoo myös, että käytetyn ydinpolttoaineen lainvastainen käyttö voidaan tarkoituksenmukaisimmin estää niin, että polttoaine sijoitetaan syvälle kallioon. Toisaalta, kuten jo aiemmassa viittauksessani Säteilyturvakeskuksen turvallisuusarvioon totesin, turvallisuuden täydellinen varmistaminen ja osoittaminen vaatii vielä työtä. Siihen tutkimus- ja työvaiheeseen päästään periaatepäätöksen jälkeen.

Periaatepäätös ei siis ole lopullinen päätös hankkeen toteuttamisesta. Uusia päätöksiä voidaan tehdä esimerkiksi vielä sen jälkeen, kun mahdollinen rakentamispäätöskin olisi jo tehty ja laitos rakennettu. On silti selvää, että lähtöoletuksena on pidettävä sitä, että mikäli hanke tulevien tutkimusten perusteella osoitetaan turvalliseksi, se myös toteutetaan. Entä loppusijoitus itsessään, kuinka peruuttamatonta se olisi? Kuten aiemmin jo mainitsin, loppusijoitusvaiheen päätyttyä kalliotilat voidaan sulkea lopullisesti. Loppusijoitus on lisäksi suunniteltu siten, ettei valvontaa tilojen sulkemisen jälkeen tarvita. Kuitenkin esitetyssä loppusijoitusratkaisussa on tarvittaessa mahdollista, joskaan ei yksinkertaista, palauttaa loppusijoitettu ydinpolttoaine maan pinnalle esimerkiksi jatkokäsittelyä varten. Palauttamisen suhteellinen vaikeus on toisaalta eduksi muun muassa ydinasevalvonnan toteuttamisen ja väärinkäytösten estämisen kannalta. Joissakin olosuhteissa esimerkiksi, jos yhteiskunnalliset olosuhteet suuresti muuttuisivat, myös mahdollisten ympäristöhaittojen välttämisen vuoksi voi olla edullista, ettei palauttaminen ole liian helppoa. Joka tapauksessa loppusijoitus siis on peruutettavissa vielä tilojen sulkemisen jälkeen. Voisihan esimerkiksi tulevaisuudessa syntyä loppusijoitustekniikkaa ja ydinjätteiden käsittelyä koskevia innovaatioita tai syytä hyödyntää loppusijoitettuja ydinjätteitä jollakin tavoin.

Arvoisa puhemies! Loppusijoituslaitoksen rakentamisen olisi määrä alkaa noin vuonna 2010 ja varsinaisen loppusijoitustoiminnan noin vuonna 2020. Nämä toteutusvaiheet edellyttävät kuitenkin vielä valtioneuvostolta rakentamislupaa sekä myöhemmin erikseen käyttölupaa. Rakentamisluvasta ja käyttöluvasta päätettäessä hanketta tullaan jälleen tarkastelemaan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Lupien myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että hanke on turvallinen eikä siitä aiheudu vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Ennen mahdollista rakentamislupaa hakijan on esitettävä yksityiskohtaiset selvitykset ja suunnitelmat loppusijoituksesta ja sen turvallisuudesta.

Periaatepäätöksen yhteydessä valtioneuvoston istuntopöytäkirjaan kirjattiin, että valtioneuvosto informoi eduskuntaa loppusijoituksesta ennen rakentamisluvasta päättämistä. Informointi tapahtuisi esimerkiksi valiokunnalle toimitettavalla selvityksellä tai pääministerin ilmoituksella. Esitänkin valtioneuvoston puolesta, että eduskunta vahvistaisi periaatepäätöksen ja että siten astumme askeleen eteenpäin prosessissa, jonka tarkoituksena on huolehtia vastuullisesti käytetystä ydinpolttoaineesta turvallisimmalla mahdollisella tavalla.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan alkuun haluan korostaa tämän periaatepäätöksen luonnetta. Mahdollista eduskunnan hyväksymistä ei tule tulkita siten, että itse ongelma, eli radioaktiivisen ydinjätteen loppusijoitus, olisi ratkaistu. Mikäli eduskunta hyväksyy periaatepäätöksen loppusijoituksen, saa Posiva luvan aloittaa tarkemmat tutkimukset kallion sisällä. Pelkään, että moni kansanedustaja tulee vetoamaan tähän periaatepäätökseen, kun keskustelu ydinvoiman lisärakentamisesta alkaa. Tosiasiassahan tämä on kuin haavan laastarointia. Siksi pelkkä periaatteellinen päätös siitä, että loppusijoitus on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, on kuitenkin erittäin huono argumentti ydinvoiman lisärakentamiselle, sillä joudumme edelleen elämään radioaktiivisen ydinjätteen kanssa. Vasta tuhansien vuosien kuluttua tiedämme varmuudella, minkälaisia seurauksia tämän päivän ratkaisulla on, miten se vaikuttaa lastemme ja lastenlastemme elämään. Tässä vaiheessa voimme lähinnä arvioida erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen turvallisuutta nykytietojemme valossa. Oleellisin ongelma eli radioaktiivinen ydinjäte ei periaatepäätöksellä poistu. Tämä periaatepäätös ei ole prosessin viimeinen vaihe. Itse laitoksen rakennusluvasta päätetään myöhemmin ydinenergialain mukaan. Vastuu lopullisesta rakennusluvasta kuuluu valtioneuvostolle ja sen alaiselle Säteilyturvakeskukselle. Eduskunnalla ei lupavaiheessa ole valtaa kumota tai muuttaa hallituksen päätöstä. Tähän olisimme vihreän ryhmän kanssa halunneet muutoksen. Valitettavasti valtioneuvosto hylkäsi ministeri Soininvaaran esityksen, että eduskuntaa informoitaisiin rakennusluvan myöntämisestä selonteolla. Nyt valtioneuvosto päätyi kirjaamaan pöytäkirjoihin, että lupavaiheessa eduskuntaa informoidaan joko valiokunnalle toimitettavalla selvityksellä tai pääministerin ilmoituksella.

Olisi tärkeää antaa eduskunnan vahvistaa rakennuslupa, kun oletettavissa on, että tutkimuksissa ilmenee turvallisuuteen liittyvää olennaista uutta tietoa. Kuten olen jo sanonut, teemme nykytietämyksemme perusteella päätöksiä, jotka kantavat kauas tulevaisuuteen. Tietämyksemme on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa, ja siksi myös tehtyjä päätöksiä tulisi voida arvioida uudelleen. Minusta on oikein ja kohtuullista vaatia, että eduskunta voi käsitellä asiaa siinä vaiheessa, kun rakennuslupaa ollaan myöntämässä. Näin taattaisiin se, että uutta tietoa voidaan arvioida mahdollisimman laajalla ja arvovaltaisella foorumilla. Jo nyt olemme nähneet, että tieto ei ole vapaata arvovalinnoista. Esimerkiksi loppusijoituspaikan avattavuus tai monitorointi ovat poliittisia valintoja.

Tiedän, että kansanedustaja Syvärinen on jättämässä lakialoitteen, jossa esitetään luvan myöntämistä laitoksen rakentamiseen valtioneuvoston esityksestä, että sen tekisi eduskunta. Henkilökohtaisesti tuen tätä aloitetta ja toivon, että valiokunta ottaa tämän lakialoitteen käsittelyyn ja pohtii sitä tämän periaatepäätöksen yhteydessä tasaveroisena mahdollisuutena.

Arvoisa puhemies! Matkan varrella periaatepäätöstä on paranneltukin. Yksi parannus hallituksen esitykseen saatiin, kun valtioneuvosto vihreiden esityksestä kirjasi Posivalle tarkempia tutkimusvelvoitteita tuleville vuosille. Eduskunta tulee varmasti osaltaan arvioimaan tutkimussuunnitelmia ja esittämään niihin täydennyksiä ja tarkennuksia. Avoimia turvallisuuskysymyksiä on vielä paljon.

Samoin loppusijoitustilan avattavuus on valtioneuvoston päätöksessä arvioitu tarkemmin. Tiedämme tulevaisuudesta liian vähän, jotta voisimme sulkea onkalot lopullisesti. Vaatimuksen avattavuudesta pitää olla ehdoton edellytys tuleville tutkimuksille.

Erittäin tärkeänä pidän sitä, että tämä periaatepäätös koskee nyt vain kotimaisista ydinvoimaloista syntyvää jätettä, ja toivon, että käytännössä vain nykyisen neljän ydinvoimalan jätteitä. Olisi ollut epäilyttävää ja huolestuttavaa, jos päätöstä olisi haettu tätä suuremmalle jätemäärälle. Nyt olemme sitoutuneet siihen, että Suomeen sijoitetaan vain kotimaista ydinjätettä. Tästä on pidettävä kiinni kaikissa oloissa ja tähän on voitava luottaa.

Lopuksi, arvoisa puhemies. Nyt eduskunnan on syytä olla kriittinen ja vaativa. Loppusijoitus on tehtävä parhaalla mahdollisella tavalla kustannuksista riippumatta. Tämä on rankasti sanottu, mutta vastuu tästä ei ole rahassa mitattavissa.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Päätös ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta ja käyttöönotosta on erittäin kauaskantoinen eikä koske ainoastaan meidän, vaan myös tulevien sukupolvien turvallisuutta. Ympäristöministeriö on periaatepäätöstä koskevassa lausunnossaan todennut, että tietämys loppusijoituksen ympäristövaikutuksista on toistaiseksi liian vähäistä. Ministeri Hassin allekirjoittamassa lausunnossa sanotaan, että pitkäaikaisturvallisuuden luotettavaan arviointiin tarvitaan runsaasti paikan päällä syvällä kallioperässä tehtäviä lisätutkimuksia. Samoin tarvitaan lisätutkimuksia bentoniittieristyksen pitkäaikaiskestävyydestä suolaisessa pohjavedessä. Edelleen lausunnossa sanotaan, että turvallisuusarviossa ovat jääneet vähälle huomiolle mahdolliset vaikutukset eläin- ja kasvilajeihin eikä siinä ole käsitelty meriympäristön pilaantumisriskejä.

Hallitus pyytää meitä hyväksymään periaatepäätöksen ydinjätelaitoksen rakentamisesta. Eduskunta voi vain sanoa kyllä tai ei eikä voi palata asiaan periaatepäätöksen jälkeen. Vuosien tai vuosikymmenien tutkimusten jälkeen luvan ydinlaitoksen rakentamiseen nykyisellä ydinenergialailla antaa valtioneuvosto. Eduskunta on sitonut omat kätensä tällä periaatepäätöksellä.

Mielestäni ydinenergialaissa on tällä kohtaa epäkohta. Periaatepäätös pitää tehdä hankkeen varhaisessa vaiheessa, jotta tutkimukset päästään aloittamaan. Kuitenkin lain mukaan periaatepäätöstä tehtäessä tulee punnita hankkeen merkitystä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Kuinka eduskunta voisi varmistua lopullisesti yhteiskunnan kokonaisedusta, jos sen kannalta aivan olennaiset seikat, turvallisuus ja ympäristövaikutukset, ovat suurelta osin selvittämättä? Pitäisikin olla niin, että rakentamisluvan myöntäisi valtioneuvoston esityksestä eduskunta punniten silloin uudestaan hankkeen kokonaisedullisuutta.

Olenkin, kuten ed. Ojansuu jo mainitsi puheenvuorossaan, jättämässä tästä asiasta lakialoitetta. Kyseessä ei ole rinnakkaisaloite periaatepäätökselle, mutta toivon, että se otettaisiin käsittelyyn jo tämän periaatepäätöksen käsittelyn yhteydessä. Kysymys ei myöskään ole epäluottamuksesta tulevia hallituksia kohtaan, vaan siitä, että eduskunta on se valtiollinen elin, joka voi edustuksellisen demokratian valtuutuksella arvioida, mikä on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. On luultavasti niin, että eduskunnan täytyy hyväksyä valtioneuvoston periaatepäätös, jotta tutkimuksia päästään jatkamaan ja jotta niitä päästään tekemään siellä, mihin laitoksen rakentamista on suunniteltu, eli Eurajoen Olkiluodossa.

Vaikka suhtaudunkin varauksellisesti ydinjätteen suoraan loppusijoitukseen ainoana vaihtoehtona, on tietenkin hyvä, että myös sitä tutkitaan edelleen. Meidän on joka tapauksessa ennen pitkää ratkaistava se, mitä nyt olemassa olevalle ydinjätteelle tehdään.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta ei ole toteutettu vielä missään. On erittäin kyseenalaista, onko Suomen järkevää ryhtyä koko maailman laboratorioksi tässä asiassa. Valtioneuvoston periaatepäätöksen liitteessä todetaan, ettei ole estettä jatkaa ydinjätteen valvottua, pitkäaikaista välivarastointia jopa sadan vuoden ajan. Radioaktiivinen ydinjäte on sen verran tuhtia tavaraa, että sata vuotta ei tietenkään alkuunkaan riitä ratkaisemaan jäteongelmaa, mutta tieteessä ehtii 10, 50 ja 100 vuodessa tapahtua niin paljon kehitystä, että emme voi edes kuvitella, millaisia malleja jälleenkäsittelylle tulevat sukupolvet tarjoavat. Esimerkiksi ydinjätteen jälleenkäsittelyä tutkitaan maailmalla määrätietoisesti. Tässä mielessä tähän periaatepäätökseen sisältyvä vaatimus säiliöiden avattavuudesta ja uuden päätöksen mahdollisuudesta on tärkeä.

On hyvä, että päätöstä jätteen loppusijoituksesta ei ole kytketty ydinvoiman lisärakentamiseen, vaan periaatepäätöksessä puhutaan nykyisistä voimaloista. Vaikka mielestäni tavoitteena tulee olla, että Suomessa tuotettaisiin vuosi vuodelta vähemmän radioaktiivista jätettä, olemassa olevat ja tulevat jätteet on silti pakko käsitellä ihmisten ja ympäristön kannalta mahdollisimman viisaalla tavalla. Mutta kiirettä meillä ei ole. Meidän sukupolveltamme pitäisi löytyä nöyryyttä tunnustaa, että me emme välttämättä ole kaikkein viisain sukupolvi ratkaisemaan ydinjäteongelmaa kaikkien tulevien puolesta.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Länsimaisesta kulttuuripiiristä nouseva tieteellinen sivistys on tuottanut lukuisia tieteellisiä oivalluksia ja keksintöjä, jotka tieteen itsensä näkökulmasta ovat huomiota ansaitsevia mutta jotka ovat väärin tai huonosti harkitusti käytettyinä maapallon ihmisille ja luonnolle tuhoisia, hyväätarkoittavuudessaankin, helposti ihmisen tosiasiallisen hallinnan ulkopuolella.

Edellinen pätee lähes kaikkeen, mitä voidaan käyttää apuna sotilaallisen voiton aikaansaamisessa. Jälkimmäisen ydin voidaan löytää muun muassa siitä, ettei viisas ihminen viisaudessaan ole edes pyrkinyt uusiutuviin energialähteisiin tukeutuvaan kestävän talouden järjestelmään, jonka kukin sukupolvi jättäisi traditiona, perintönä, toimintamalliksi seuraaville sukupolville.

Ydinaseet ja ydinvoiman rauhanomainen hyväksikäyttö ovat tässä viitekehyksessä ehkä havainnollisin esimerkki. Niiden taustalla oleva tieteellinen tieto on peräisin hiukan yli sadan vuoden ajalta. Radioaktiivisuus keksittiin 105 vuotta sitten, uraanin halkeamisreaktio 63 vuotta sitten. Ensimmäinen ydinräjähde räjäytettiin 56 vuotta sitten ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran sodankäynnin välineenä 21 vuorokautta myöhemmin. Ihminen on siis pystynyt nopeisiin ratkaisuihin, mutta hän on saattanut myös aktiivisesti pidättäytyä miettimästä tekojensa kielteisiä akuutteja ja pitkäaikaisvaikutuksia.

Niinpä ydinvoimatuotannon tuottamien runsasaktiivisten jätteiden loppusijoitusta ei ole ratkaistu loppuun saakka mietitysti vielä missään. Joudumme todella puhumaan edelleen loppusijoituksesta, sillä toistaiseksi ei tunneta menetelmää, jolla voitaisiin muuntaa ydinjätteet vaarattomiksi transmutoimalla ne, eikä liioin sellaisia keinoja jälleenkäsitellä niitä niin, ettei senkin jälkeen jäisi jäljelle runsasaktiivista jätettä, joka olisi joka tapauksessa loppusijoitettava.

Olemme tekemisissä todella merkittävän ja kauaskantoisen ongelman kanssa. Käyttökelpoista aikaperspektiiviä asialle antaa tieto, että ydinräjähteessä käytettävän uraani 235:n radioaktiivisuuden puoliintumisaika on 7,18 kertaa 10 potenssiin 8 vuotta eli kysymys on kymmenistä miljoonista vuosista.

Runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitusasiassa on puhuttu monesta mielenkiintoisesta asiasta, kuten moraalista, vastuusta, hallittavasta tiedosta, tekniikasta, pohjaveden laadusta ja kapillaarisesta käyttäytymisestä, kallioperä- ja glasiaaligeologiasta, joista viimeksi mainittua voitaisiin tässä yhteydessä kutsua jääkausien aikasarjaksi, jonka erääseen interglasiaalikauteen me tieteellisine keksintöinemme sijoitumme.

Vaikka me vihreät olemme systemaattisesti vastustaneet uusien ydinvoimalaitosten rakentamista, olimme tukemassa päätöstä, jolla kiellettiin moraalisin perustein runsasaktiivisten ydinjätteiden vienti maan rajojen ulkopuolelle. Toisaalta ydinenergialakimme kieltää ulkomaisten ydinjätteiden käsittelyn, varastoinnin ja pysyvän sijoittamisen Suomeen. Tosin nyt käsiteltävän asian taustamuistio jättää asiaan oudon epävarmuuden. Siinä nimittäin todetaan, että "Suomella on hyvin laaja oikeus kieltää", siis ei Euroopan unionin sisämarkkinoilla ehdotonta oikeutta kieltää. Mainitun moraaliperusteen on syytä kantaa meillä neljässä ydinvoimalassa tuotettujen runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitukseen käytettäväksi suunniteltujen yli 5 miljardin markan kulujen erittäin reippaaseen ylittämiseen saakka.

Moraalin eräs ilmenemismuoto on vastuu. Lainsäädäntömme ja sopimuskäytäntömme tuntema vastuun aikakäsite ylettyy enimmillään sataan vuoteen. Partek-niminen yhtiö kertoi äskettäin satoja, ehkä tuhansia kertoja toistetussa radiomainoksessa, että se on sitoutunut sadan vuoden vastuuseen erään lammen happamoitumisen estämisessä. Tämä tunnustettu sadan vuoden vastuuaikaraja on ohutta pintasiivua runsasaktiivisten ydinjätteiden radioaktiivisuuden pitkäkestoisuuden rinnalla. Ydinjätteet saattavat antaa aihetta toimenpiteisiin sellaisilla alueilla eläville ihmisille, että he eivät tiedä ongelman taustahistoriaa, syitä ja olemusta, ongelmien eliminointikeinoista puhumattakaan.

Onko tämä pelottelevaa mustamaalausta? Ei suinkaan, ainakaan kotoisen Säteilyturvakeskuksemme mielestä, joka kirjoittaa valtioneuvostolle nyt käsiteltävän asian taustamuistiossa seuraavasti: "Säteilyturvakeskuksen mielestä turvallinen loppusijoitusratkaisu on kehitettävä sinä aikana, kun riittävä teknillis-tieteellinen asiantuntemus on vielä varmasti käytettävissä. Viivästys merkitsisi muun muassa työn teknillis-tieteellisen laadun todennäköistä heikentymistä." Nyt työssäkäyvä osaajasukupolvi on siis saatettu miljoonien vuosien taakan kantajaksi. Edellinen osaajasukupolvi on meidät siihen saattanut. Suomenkin tunnustetaan siis olevan varsin heppoisella pohjalla mukana koko ydinvoimatuotannossa.

Vastuusta ehkä myös edellä kuvatussa katsannossa kannettiin huolta Wienissä 5.9.1997, jolloin hyväksyttiin sopimus käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskevaksi yleissopimukseksi. Sen mukaan "nykysukupolven ydinenergian käytön yhteydessä syntyvän ydinjätteen kertyminen ei saa muodostaa taakkaa tai huolehtimisvelvollisuutta tuleville sukupolville". Suomi on allekirjoittanut Wienin sopimuksen.

Runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitus on tarkoitus toteuttaa kapselointitekniikkaa käyttäen sijoittamalla kuparikapselit "noin 400—700 metrin syvyyteen kallioperään louhittaviin loppusijoitustiloihin". Loppusijoituspaikkakunnan etsimisen lähtökohtatilanne oli suomalaiskansallisesti yksioikoinen. Maamme alla oleva kallioperä on vakaa, vähäruhjeinen ja sopii myös erinomaisesti runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitukseen. Kuitenkin työn vaikuttavuuden aikaansaamiseksi valittiin useita paikkakuntavaihtoehtoja, joista esimerkiksi Sievi putosi kohta pois kallioperän ruhjeisuuden perusteella, siis heti siinä jo ensimmäisen kerran. Sitten kirkastui, että kallioperätutkimukseen oli kelpuutettu vain happamien kivilajien paikkoja. Valikoimaa piti täydentää ruotsalaisiin tutkimuksiin vedoten emäksisistä kivilajeista koostuvilla alueilla. Jälkimmäisten hiushalkeamat oli nimittäin todettu käyttäytymiseltään turvallisemmiksi kuin vastaavat ovat happamissa kivilajeissa. Kerrottu on tarkoitettu vain kuvaamaan ennakoivan teoreettisen tarkastelun helppoutta näinkin vakavassa ja kauaskantoisessa asiassa.

Mainituissa hius- ja muissa halkeamissa on suunnitelluissa sijoitussyvyyksissä pohjavettä. Loviisan ydinvoimalan tuntumassa rapakivitunneleissa se on viimeisen jääkauden jälkeisen Yoldiameren aikaista vettä, joka siellä käydessämme oli siinä määrin runsasta, että sitä riitti liikennetunnelissa koskeksi saakka. Jos vastaava vesi on odotettavissa olevassa merkityksellisessä tulevaisuudessa, joka siis on miljoonia vuosia suolaista, on kapselien kestettävä suolaisen veden jatkuva vaikutus. Tässä katsannossa on merkityksellistä, mitä on oleva tulevien miljoonien vuosien aikana peruskallion päällä, ja myös se, onko peruskalliota enää lainkaan.

On nimittäin muistettava se, mihin ajankohtaan maapallon geologisessa historiassa murheenkryynimme sijoittuu. Nuorimmasta jääkaudesta on kulunut täällä Suomenniemellä vain reilut 10 000 vuotta, joka ei ole geologisesti paljon mitään. Ei ole olemassa mitään perusteita olettaa, että tämä juuri taakse jäänyt jääkausi nimeltään Würm olisi lajissaan viimeinen. Meidän on lähdettävä siitä, että elämme jääkausien välistä niin sanottua interglasiaalikautta. Meidän on varauduttava siihen, mitä juuri tällä kohdalla ja vielä tarkemmin Olkiluodon kohdalla on tässä katsannossa odotettavissa.

Viimeksi läpikäydyn jääkauden aikana Olkiluodon kohdalla oli toista kilometriä paksu mannerjääkerros, jonka painosta peruskallio painui kuopalle. Siitähän se pikkuhiljaa oikenee vielä tänäkin päivänä, juuri tänäkin päivänä, mikä näkyy maankuoren kohoamisena ja meren rantaviivan siirtymisenä merelle päin. Taustamuistiosta ei käy ilmi, kuinka oletetaan sijoitustunneleiden käyttäytyvän mannerjäästä johtuvan lisääntyneen paineen alla sijoitussyvyydellä. Itse sijoitussyvyyshän on ajan kanssa pienenevä jäämassan aiheuttamasta kulutusvaikutuksesta. Näinhän on tapahtunut täällä edellisten jääkausienkin aikana. (Ed. Drombergin välihuuto) On laskettu, että nykytilanteeseen nähden 500 metrin syvyys on liian pieni juuri odotettavissa olevan kulutusvaikutuksen vuoksi. — Myöskin ed. Drombergin tietoon.

Eduskunnan tulisikin asettaa ehdottomaksi tässä tarkoitettujen sijoitusten minimisyvyydeksi 700 metriä nykyisestä peruskallion pinnasta lukien. Jääkauteen liittyy myös olennaisia muutoksia vesitaloudessa, veden eri olomuotojen sijoittumisessa maapallolla. Nuorin jääkausi jatkuu edelleen näyttävimpänä Grönlannissa, Etelänapamantereella ja vuoristojen jäätiköissä. Juuri näiden jäätiköiden pelätään osittain sulavan kasvihuoneilmiön johdosta. Jos näin tapahtuu, valtamerten pinta on tilapäisesti kohoava, kunnes se seuraavan jääkauden koittaessa on jälleen laskeva kymmeniä metrejä alle nykyisen merenpinnan tason.

Olkiluoto on niin lähellä nykyistä merenpinnan tasoa, että sen peruskallioon tehdyt tunneliaukot jäisivät joka tapauksessa joissain vaiheissa vedenpinnan alle ja merivesi tai vähemmän suolainen murtovesi pääsisi niihin. Säilytyskapseleilta tulee näin ollen edellyttää sekä korkean suolapitoisuuden omaavan veden että erittäin kovan puristuspaineen kesto-ominaisuuksia. Kapselimateriaaliksi suunniteltu kuparihan on verrattain pehmeä ja taipuisa metalli, jota on esimerkiksi helppo takoa.

Suomi kuuluu pohjoisella pallonpuoliskolla jääkausien alueeseen. Meidän paikastamme poiketen esimerkiksi Keski-Aasiassa on viimeisten jääkausien aikana ollut jäättömiä alueita, joilla ei ole myöskään vaaraa jäädä meren alle. Jos Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin tarkoitti näitä alueita ilmoittaessaan federaation valmiuden ottaa alueelleen loppusijoitettavaksi runsasaktiivisia ydinjätteitä, tarjouksessa oli tässä katsannossa jotain järkeäkin. Tällä tarjouksella ei kuitenkaan saa olla mitään vaikutuksia Suomen itsenäiseen, muista riippumattomaan ratkaisuun.

Edellä sanotusta seuraa, että eduskunnan on selkeästi ohjeistettava toimijoita ydinjätteiden loppusijoitusasiassa. Tämä pakkotilanne puhuu myös sen puolesta, että Suomeen ei pidä rakentaa lisää ydinvoimakapasiteettia.

Ympäristöministeri Satu Hassi

Arvoisa puhemies! Harvoin eteen tulee yhtä pitkävaikutteista päätöstä kuin se, joka on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Valitettavasti valittavanamme on vain eri tavoin huonoja vaihtoehtoja, joista on yritettävä valita vähiten huono. Hyvä ratkaisu olisi vasta sellainen, jossa radioaktiivinen ydinjäte voitaisiin muuttaa vaarattomaksi menetelmällä, joka sekin olisi suhtkoht vaaraton. Tällaista menetelmää ei tunneta, ja sen vuoksi on vain tätä huonompia vaihtoehtoja käsissämme.

Pitkäikäisyydestä: Yksi aine, josta johtuu tämän päätöksen pitkävaikutteisuus, on käytetyn ydinpolttoaineen sisältämä plutonium, jonka puoliintumisaika on 24 000 vuotta. Aikoinaan, kun 70-luvulla opiskelin energia-asioita Teknillisessä korkeakoulussa, meille opetettiin nyrkkisäännöksi, että radioaktiivinen aine voidaan katsoa käytännöllisesti katsoen hävinneeksi, kun on kulunut 20 puoliintumisaikaa. Plutoniumille tämä aika on 480 000 vuotta eli siis melkein puoli miljoonaa vuotta. Tämä on viisi kertaa pitempi aika kuin se aika, joka on kulunut siitä, kun neandertalinihminen saapui Eurooppaan, neljätoista kertaa pitempi kuin se aika, jolloin nykyihminen saapui Eurooppaan, ja viisikymmentä kertaa pitempi aika kuin se, joka on kulunut maanviljelyksen aloittamisesta.

Tietysti on muitakin kriteereitä, joita voidaan käyttää. Jos asetettaisiin kriteeriksi se aika, jolloin käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus on laskenut alkuperäisen uraanimalmin tasolle, niin silloin tämä aika olisi 200 000 vuotta. Mutta sekin on kuusi kertaa pitempi aika kuin on kulunut siitä, kun nykyihminen saapui Eurooppaan, ja 20 kertaa pitempi aika kuin on kulunut maanviljelyksen alkamisesta, eli joka tapauksessa ihmiselämän mittasuhteissa käsittämättömän pitkistä aikaskaaloista on kysymys.

Joka tapauksessa ongelma on aiheutettu sillä, että Suomessa on alettu tuottaa radioaktiivista ydinvoimalajätettä, ja vastuu tästä ongelmasta on kannettava. Kuten ed. Pulliainen totesi, vihreät ovat olleet aktiivisia muutettaessa ydinenergialakia siten, että Suomessa tuotetulle ydinpolttoaineelle pitää löytyä ratkaisu myös Suomessa, eli että lopetettiin aikaisempi vastuuton käytäntö, jossa Loviisan ydinvoimalaitoksen käytetty polttoaine toimitettiin Neuvostoliittoon ja Venäjälle edelleen käsiteltäväksi ja loppusijoitettavaksi.

On ollut keskustelua myöskin siitä, että jotkut ympäristöjärjestöt ovat esittäneet, että olisi parempi jatkaa käytetyn ydinpolttoaineen sijoittamista maan pinnalle välivarastoihin. Tällainen ratkaisu ei vihreiden mielestä ole vastuullinen pitkällä aikavälillä, koska maan pinnalla tällainen välivarastointi edellyttää sitä, että ympärillä on järjestäytynyt yhteiskunta, ja me emme voi taata sitä edes tuhanneksi vuodeksi, saati sadoiksituhansiksi vuosiksi. Sen vuoksi kalliosijoitus on parempi ratkaisu kuin pitkäaikainen ydinjätteen pitäminen maan pinnalla. Mutta se ei kuitenkaan, kuten sanottu, tarkoita sitä, että tämä ratkaisu olisi ongelmaton.

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä korostaa muutamia asioita tässä hallituksen periaatepäätöksessä. Ensinnäkin sitä, että kysymyksessä ei ole rakennuslupa, minkä ministeri Mönkärekin puheenvuorossaan totesi, vaan itse asiassa tämä periaatepäätös on vain lupa tarkempiin tutkimuksiin siellä syvällä kallioperässä. Meidän lainsäädäntömmehän on kirjoitettu siten, että tämän periaatepäätöksen ehtona on vain se, että tästä suunnitellusta ratkaisusta ei ole tässä vaiheessa sellaista tietoa, että se olisi turvaton ratkaisu. Mutta varsinainen rakennusluvan ehto on ankarampi. Se ehto on se, että pystytään osoittamaan, että se on turvallinen. Tavallaan vielä tässä vaiheessa kukaan asiantuntija ainakaan ei väitä, että olisi varmaa tietoa siitä, että tässä periaatepäätöksessä kuvattu ratkaisu olisi turvallinen, vaan ainoastaan siitä, että se olisi merkittävästi turvaton verrattuna muihin ratkaisuihin, ei ole tällä hetkellä tietoa. Tarkempi tutkimus voi tietenkin tuoda uusia tietoja tästä asiasta. Tärkeänä pidän ed. Ojansuunkin mainitsemaa asiaa, että tässä käsitellään vain olemassa olevien ydinvoimalaitosten käytettyä polttoainetta eli ei avata piikkiä mahdollisille myöhemmin rakennettaville ydinvoimalaitoksille.

Tärkeänä pidän myöskin sitä, että loppusijoituspaikan tulee olla avattava, koska todella, kun kysymys on niin pitkistä aikaskaaloista, pidän jopa todennäköisenä, että tieteen keinoin pystytään löytämään sellaisia parempiakin ratkaisuja, joilla käytetty ydinpolttoaine voidaan oikeasti tehdä vaarattomaksi. Tähän mennessä Posiva ei ole mielestäni kuitenkaan riittävän vastuullisesti käsitellyt avattavuusasiaa. Posiva on kuitannut sen suurin piirtein siten, että no, voihan sen avata samalla tavalla kuin kallion nyt ylipäätänsä voi avata, niin kuin loppusijoitusluola nyt alun perinkin tehdään. Tämä asia vaatii paljon täsmällisempää tarkastelua.

Tällä hetkellä semmoinen asia, jota hallituksen periaatepäätöksessä ei lainkaan valoteta, on se, kuka sitten vastaa siitä, jos todella joskus löytyy parempi menetelmä ja tulee ajankohtaiseksi loppusijoituspaikan avaaminen; kuka maksaa viulut? Tällä hetkellä tosiasia on se, että veronmaksaja maksaa viulut, eli tämä on yksi tapa subventoida ydinvoimaa. (Ed. Elo: Missä niin sanotaan?) — No, laki lopettaa ydinjätteen tuottajan vastuun siihen, kun loppusijoituspaikka suljetaan. Sen jälkeen vastuu on veronmaksajilla. (Ed. Elo: Se ratkaistaan erikseen!) Tämä on mielestäni sellainen asia, johon olisi syytä palata. Lainsäädäntöä olisi syytä kehittää tältä osin siten, että todella ydinsähkön tuottaja, ydinsähkön käyttäjä sähkön hinnassa vastaisi myöskin mahdollisen avaamisen kustannuksista.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä eritellään tarkemmin niitä asioita, joita pitää tutkia vielä siellä syvällä maan sisässä, kuten sitä, miten nämä niin sanotut vapautumisesteet, kuten kuparikapselit ja bentoniittitiivisteet toimivat, ottaen huomioon muun muassa pohjaveden suolaisuuden ja käytetystä ydinpolttoaineesta vapautuvan lämmön. Valtioneuvosto edellyttää myös tarkennettuja selvityksiä kuljetusvaihtoehtojen turvallisuudesta, ja se on tietysti tärkeää.

Yksi asia, jota itse haluaisin korostaa, on se, että jatkuvasti tulisi selvittää myös vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vaikka eduskunta tämän periaatepäätöksen hyväksyisi, emme silti voi olla lopullisesti varmoja, että tämä nyt sitten on loppujen lopuksi se paras vaihtoehto, koska uutta tietoa, joka vaikuttaa tähän asiaan ja muuttaa kuvioita, voi tulla. Omaa huomiotani on kiinnittänyt se, että kun 70-luvun loppupuolella opiskelin todella energiatekniikkaa Otaniemessä, niin silloin jo esitettiin suurin piirtein aivan sama ratkaisu ydinpolttoaineen loppusijoitukselle kuin se, joka on tänään ollut käsillä. Tavallaan Suomessa ei aivan tosissaan muita vaihtoehtoja ole kunnolla edes tutkittu, ja tämä on mielestäni aika merkittävä puute, ja olisi syytä Posivan tämä asia korjata.

Viimeisenä asiana tästä periaatepäätöksestä haluaisin todeta asian, joka siitä puuttuu, joka on se, että siihen itse rakentamislupaankin vielä tarjottaisiin eduskunnalle mahdollisuus ottaa kantaa, koska varsinainen kova juttuhan sitten aikoinaan on se rakennuslupa. Tämä periaatepäätös on tosiasiassa vain lupa tarkempiin tutkimuksiin siellä syvällä kallioperässä. Kun se varsinainen kova juttu aikanaan tulee olemaan rakennuslupa, niin se on sen suurusluokan asia, että se olisi hyvä tuoda myöskin eduskunnalle sellaiseen käsittelyyn, jossa eduskunnalla on mahdollisuus kannanottoon. Valitettavasti hallituksessa vihreät jäivät ainoina puolustamaan tätä asiaa.

Arvoisa puhemies! Ydinvoima on ollut sotaa käyneen ja sodan jälkeen aktiivi-iässä olleen sukupolven ylpeydenaihe. Silloin kun ydinenergiaa kehitettiin ja ensimmäisiä ydinvoimalaitoksia pystytettiin, uskottiin, että aika ratkaisee nämä käytettyyn ydinpolttoaineeseen liittyvät ongelmat. Aivan näin ei ole käynyt, vaan todella valittavanamme on vain se, että yritämme erilaisista huonoista ratkaisuista löytää sen vähiten huonon, eli meitä edeltävien sukupolvien tietyn vastuuttomuuden ikävät seuraukset ovat nyt valitettavasti käsissämme.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten olemme tänäänkin täällä kuulleet, poliittisessa retoriikassa käytetään usein sanaa tulevaisuus. Tulevaisuus on mukava termi. Siinä on myönteinen maku ja kiva kaiku. Päätöksiä tehdään pitäen mielessä tulevaisuuden haasteet, lasten ja nuorten asioista kannetaan huolta, koska heissä on tulevaisuus. Jotkin asiat tulevat eteemme joskus hamassa tulevaisuudessa, ja toisten ratkaisujen seuraukset vasta tulevaisuus tuo tullessaan.

Kaikissa näissä yhteyksissä puhutaan tulevaisuudesta, jolla tarkoitetaan toisinaan hyvin lyhyttäkin aikajännettä. Nyt lähetekeskustelussa olevan asian aikajänne on jotakin muuta kuin normaalisti käyttelemämme tulevaisuus-termi pitää sisällään. Uskon, että monella muulla on laillani vaikeuksia ymmärtää ydinjätteen loppusijoituksen yhteydessä tarkoitettavaa todella pitkää tulevaisuusaikajännettä.

Oma näkemykseni on, että energiantuotannossa tulisi käyttää sellaisia muotoja, joista syntyy mahdollisimman vähän jätettä ja päästöjä. Pahalta tuntuu varsinkin ajatus siitä, että meidän käyttämämme energian jätteet sysätään muiden, tässä tapauksessa tulevien sukupolvien, harteille. Meidän täytyisi kyetä itse vastaamaan oman aikamme tehtaiden, tuotantolaitosten, televisioiden ja tietokoneiden vaatiman energian haittavaikutuksista. Vasta se olisi todellista vastuullisuutta.

Varmasti on tehty kaikki mahdollinen, jotta jätteestä ei synny mitään ongelmia meidän aikanamme. Uskon myös, että viimeiseen asti toimitaan siten, että käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskevan yleissopimuksen tavoite täyttyy ja ettei jäte muodosta taakkaa tai huolehtimisvelvollisuutta tuleville sukupolville. Silti mielekkäin tilanne olisi, ettemme valitsisi sellaisia energiantuotantomuotoja, jotka pakottavat meidät kuitenkin jättämään vaarallisia aineita jälkeemme.

Arvoisa puhemies! Kun kuitenkin meitä edeltäneet eduskunnat ovat aikanaan hyväksyneet ydinvoiman yhdeksi energiantuotantomuodoksi ehkä luottaen siihen, että teknologia tuo jo tähän uuteen vuosituhanteen mennessä ratkaisuja jäteongelmaan, on mielestäni oikein, että me itse Suomessa huolehdimme tässä tuotannossa syntyvistä jätteistä. Tämä vastaa ainakin minun käsitystäni suoraselkäisestä päätöksenteosta. Loppusijoituksen yksityiskohdat ovat suurta asiantuntemusta vaativa ala, ja itse en ainakaan voi ajatella esittäväni suurta kritiikkiä nyt tehtyihin taustaselvityksiin ja taustatutkimuksiin. Olemme kaikki saaneet suuren pinon aihetta käsittelevää materiaalia, ja eduskunnassa on järjestetty myös asiaan liittyviä informaatiotilaisuuksia. Tietoa on siis jaettu, ja prosessi on mielestäni ollut kiitettävän avoin. Itse ainakin luotan alan asiantuntijoiden antamiin arvioihin sijoituspaikan sopivuudesta ja muista tähän mennessä selvitetyistä tärkeistä seikoista.

Julkisuudessa on esitetty pelkoja siitä, että muista maista tuotaisiin jätteitä nyt Suomeen suunniteltuun loppusijoitusyksikköön. Tämän kysymyksen yhteydessä toivoisin, että tällaisten lausuntojen esittäjät toisivat samalla myös esiin sen tosiasian, että ydinenergialakimme kieltää ulkomaisten ydinjätteiden käsittelyn, varastoinnin ja pysyvän sijoittamisen Suomeen, kuten täällä jo on tänään todettukin. Näin merkittävässä asiassa on ensiarvoisen tärkeää, ettei kansalaisten keskuuteen leviä väärää tietoa nyt päätettävänä olevan asian yksityiskohdista. Samalla tavoin toivoisin, ettei ydinjätteen loppusijoitusasian tiimoilta esitettäisi sellaisia arvioita, joita löytyy meille nyt jaetun materiaalin lausunnoista: että loppusijoituksen ratkaisu tukee ydinvoiman yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Tällaiset arviot ovat omiaan sekoittamaan kansalaisten mielissä ydinvoiman lisärakentamisen ja ydinjätteen loppusijoituksen. Minulle ainakin näiden kahden eri aiheen välinen yhteys tarkoittaa vain samaa ydin-etuliitettä. Nämä asiat tulee käsitellä kahtena erillisenä kokonaisuutena.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuus on pitkä aika päätettäessä ydinjätteen loppusijoituksesta. Varsinaisia tulevaisuuden turvatakuita meidän on hankala luvata, koska emme ole täällä näkemässä, mitä ratkaisustamme seuraa. Voimme vain tehdä kaikkemme, jotta loppusijoitus ei aiheuttaisi ongelmia niiden tuhansien ja taas tuhansien vuosien aikana, jolloin jäte on vaarallista. Hallituksen esitys on mielestäni kuitenkin hyvä pohja tälle mahdollisimman turvalliselle ydinjätteen loppusijoitukselle.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Paitsi moraali niin myös EU:n ympäristö- ja jätepoliittiset periaatteet edellyttävät, että jokaisen ydinenergiaa käyttävän maan tulee itse huolehtia tuottamansa ydinjätteen varastoinnista. Ydinjätteen loppusijoitus aiheuttaa suurimpia ydinvoiman käyttöön liittyviä ympäristöriskejä. Ei tunneta vielä mitään tapaa, jolla ydinjätteet voitaisiin tehdä vaarattomiksi. Vastuu niistä siirtyy siten aina tuleville sukupolville. Siksi loppusijoituspäätöksen on perustuttava luotettaviin arvioihin, erittäin tarkkoihin tutkimuksiin ja riskikartoituksiin.

Tiedämme, että jäte pysyy aktiivisena miljoona vuotta. Tämä on ajanjakso, jonka kuluessa voi maapallolla tapahtua ennakoimattomia luonnonmullistuksia. Loppusijoituksen turvallisuuden kannalta ratkaiseva kysymys on se, että radioaktiivisia aineita ei joudu kallion sisällä virtaavaan pohjaveteen ja sitä kautta ympäristöön ja ihmisiin. Posiva Oy on kartoittanut loppusijoitusvaihtoehtoihin liittyviä riskejä, mutta avoimia kysymyksiä on edelleen paljon. On hyvä, että eduskunta saa tässä vaiheessa asian käsiteltäväkseen ja voi tehdä tarpeelliset ohjeistukset jatkokäsittelylle.

Tarkastelen ensin lisäselvitysten saamisen tarpeellisuutta muutamien yksityiskohtien osalta ja lopuksi pohdin muutamalla sanalla mahdollisia seurauksia periaatepäätöksestä.

Ydinjätteisiin liittyvä kiperä aikaongelma ja siksi osittain ennustamattomat luonnonolosuhteet vaativat perusteellisempaa tutkimusta. Ydinjätteen hautaamisessa kallioperään on paljon selvittämättömiä kysymyksiä. On helppo yhtyä ympäristöministeriön lausuntoon, jossa edellytetään jatkotutkimuksia ainakin bentoniittieristyksen pitkäaikaiskestävyydestä suolaisessa pohjavedessä. Lisäksi loppusijoituksen pitkäaikais-tehokkuutta ja siihen vaikuttavia seikkoja on kartoitettava huolellisesti. Lisätutkimusta vaatii esimerkiksi ikiroudan vaikutus bentoniittisaveen, jota käytetään tiivisteenä jätesäiliöiden ympärillä. Lisäksi mietityttää, kuinka kapselin kestävyys taataan myös silloin, kun maa järisee tai uusi jääkausi mahdollisesti koittaa.

Selvittämättä on myös, mitä hanke vaikuttaa eläin- ja kasvilajeihin sekä meriympäristöön. Entä kuinka varmasti pystytään eliminoimaan mahdolliset kapselien valmistusvirheet?

Suomeen suunnitellaan vain yhden loppusijoituslaitoksen rakentamista. Tämä tarkoittaa sitä, että Loviisan ydinjätteet kuljetetaan Olkiluotoon joko meritietä tai rautateitä pitkin. Säteilyturvakeskus toki vakuuttaa, että jäte voidaan kuljettaa turvallisuusmääräysten mukaisesti, mutta kuinka vakavasti toisen loppusijoituslaitoksen rakentamismahdollisuutta Loviisaan kuljetusriskien välttämiseksi on tutkittu?

Loppusijoituspaikan valvonnasta valtioneuvosto toteaa seuraavaa: "Loppusijoitus tulee suunnitella siten, että pitkäaikaisturvallisuuden varmistaminen ei edellytä loppusijoituspaikan valvontaa - -" Onko tämä ylipäänsä mahdollista ja onko se järkevä vaatimus? Vastuu lienee kuitenkin yhteiskunnalla sen jälkeen, kun ydinhauta on kiinni.

Kevään aikana eduskunnan on uskallettava pohtia kriittisesti sitä, riittävätkö saamamme tiedot periaatepäätöksen tekoon ja onko tutkimukset tehty riittävän puolueettomasti. On muistettava, että Posiva Oy on ydinvoimayhtiöiden, TVO:n ja Fortumin, yhdessä omistama ydinjäteyhtiö. Näille yhtiöille on tietenkin taloudellisesti edullista saada periaatepäätös ydinjätteen loppusijoituksesta syntymään mahdollisimman nopeasti.

Haluan myös kiinnittää huomion siihen, että nykyisen energialakimme mukainen menettely on päinvastainen kuin useimmissa maissa. Periaatepäätös tehtäisiin meillä, ennen kuin yksityiskohtaiset turvallisuustutkimukset on ehditty tehdä. Eduskunta joutuu muodostamaan lopullisen kantansa periaatepäätökseen vajavaisen tiedon pohjalta. Muissa maissa edetään poliittisesti huomattavasti hitaammin, koska tehdyt edistyneemmät tutkimukset osoittavat, että ydinjätteen kallioperäsijoittamisen turvallisuutta ei nykytietämyksellä voida taata.

Esimerkiksi Ruotsissa loppusijoituspaikan valinta tehdään seitsemän vuoden kuluttua. Kuitenkin naapurimaassamme on tehty tutkimusta enemmän kuin meillä Suomessa. Äspössä tehdyt tutkimukset osoittavat, että kallioperän halkeamista, jotka syntyvät vasta luolaston rakentamisesta, tarvittaisiin lisätutkimusta. Nämä halkeamat lisäävät pohjaveden liikkuvuutta, mikä taas voi nopeuttaa radioaktiivisten aineiden liikkumista biosfääriin. Isossa-Britanniassa hallitus hylkäsi vastaavan kaltaisen hakemuksen vuonna 97.

Jos Suomi ratkaisee ensimmäisten maiden joukossa maailmassa loppusijoitusongelman, lisää se paineita tuoda ydinjätteitä muualta meille. Ei ole täysin poissuljettua, että jossain tilanteessa Suomella voisi poikkeuksellisesti olla velvollisuus sallia vieraan ydinjäte-erän loppusijoittaminen jo olemassa olevaan laitokseen. Tämän toi esille puheenvuorossaan jo ed. Erkki Pulliainen.

Entä tuudittaako tämä ratkaisu meitä virheelliseen uskoon siitä, että ydinvoima on turvallinen ja kestävä energian tuotantotapa, ja millaiseen energiapolitiikkaan tämä johtaa? Onko jatkossa helpompi perustella uuden ydinvoimalan rakentamista, kun olemme jo ratkaisseet periaatepäätöksen tasolla loppusijoitusongelman, vaikka uudet ydinvoimalat tuottavat lisää vaarallista ongelmajätettä? Jätämmekö satsaamatta uusiutuviin energiamuotoihin, vaikka uusiutuvat energiat ovat tulevaisuuden energiaa ja myös kotimaisia energiamuotoja toisin kuin ydinvoima?

En kannata ydinvoiman käytön lisäämistä, sillä meidän on hoidettava energian tuotantomme eettisesti kestävältä pohjalta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen on ratkaistava ydinjäteongelmansa, mutta periaatepäätösratkaisun kanssa ei saa kiirehtiä ja loppusijoituspäätöksen on oltava irrallaan viidennen ydinvoimalan rakentamispäätöksestä. Turvallisen ydinjäteratkaisun tutkiminen vaatii lisäresursseja. Ydinvoimayhtiöiden olisi kerättävä nämä kustannukset ydinsähkön hinnasta ja teetettävä tarvittavat tutkimukset.

Arvoisa rouva puhemies! On muistettava, että ratkaisumme on kestettävä sukupolvesta toiseen. Tämänhetkisen tietämyksen valossa vaikuttaa siltä, että poliittiset ydinjätepäätökset ovat vaarassa mennä tutkimuksen edelle.

Ed. Katja Syvärisen myöhemmin jättämä lakialoite siitä, että luvan ydinlaitoksen rakentamiseen myöntää valtioneuvoston esityksestä eduskunta, on ehdottoman kannatettava. Eduskunnalla on oikeus ja velvollisuus vaatia asian huolellista jatkovalmistelua. Tarvittaessa on tarkistettava aikataulutusta. Huolimattomuuteen meillä ei ole varaa.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En ymmärrä sitä argumenttia, joka tuli kai toiseen kertaan jo edustajan puheessa esille. Kun me keksimme jonkin uuden teknologian tai kehitämme uuden järjestelmän, niin täällä on nyt ryhdytty pelkäämään, että kaikki tulevat tänne Suomeen soveltamaan tätä uutta teknologiaa. Eivät ihmiset ole rynnänneet tänne suurin joukoin soittamaan, vaikka Nokian kännykkä keksittiin täällä, vaan kyllä teknologia on täältä viety muualle maailmaan.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Ajattelin tässä vaiheessa kommentoida muutamalla sanalla päätöksentekoprosessia.

Käytetyissä puheenvuoroissa on korostettu juuri niitä asioita, jotka myös valtioneuvoston päätöksessä on nostettu esille ja jotka toin myös esittelypuheenvuorossani esille. Ne ovat olleet kysymyksiä herättäviä: Miten taataan se, että teknologian kehitystä seurataan, ja miten saadaan periaatepäätöstä hakeneet myös tekemään tutkimusta?

Nämä ovat olleet juuri niitä kysymyksiä, joihin vastaus löytyy ydinenergialaista, jonka eduskunta on aikanaan päättänyt ja joka on maailmassa yksi kansanvaltaisimmista. Sehän on kolmivaiheinen ja siinä periaatepäätös on itse asiassa tasapuolisen käsittelyn edellytys eli hakija voi tehdä hakemuksen tietoisena siitä, että ei ole taloudellisia investointeja tarvinnut tehdä, ennen kuin on arvioitu yhteiskunnan etu. Samalla päättäjä on eduskunnassa saanut vapain käsin päättää, onko asia yhteiskunnan edun kannalta oikea, eikä tulla sanomaan, että kun me olemme jo näin ja näin monta miljoonaa tähän panneet, niin totta kai teidän pitäisi myöntää lupa.

Periaatepäätöksen luonne on yleinen ja yhteiskunnan edun kannalta tapahtuva harkinta. Tähän liittyy myös juridinen näkökulma. Kun tämä päätöksentekomenettely aikoinaan tehtiin, se tehtiin perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska siinä puututaan valtioelinten keskinäisiin toimivaltasuhteisiin. Siinä nimenomaan eduskunnalle kuuluu periaatepäätösluonne ja myöhemmät päätökset ovat sen perustuslain mukaisesti hallintopäätöksiä.

Edustajat Ojansuu ja Syvärinen ja jotkut muutkin ovat peränneet tämän päätöksentekojärjestelmän muuttamista, jolloin nyt menemme tarkastelemaan asiaa perustuslain kannalta, jos sinne mennään. En ota siihen enempää kantaa, mutta sanon vain, että tämä on säädetty aikanaan vakaan harkinnan jälkeen. Kun se on tehty perustuslain säätämisjärjestyksessä, siihen on täällä syvennytty.

Sitten on asian moraalinen puoli. Kun hakija on tämän lain voimassa ollessa lähtenyt prosessiin, joka on kustannuksia aiheuttava ja kauaskantoinen, aika hankalalta tuntuisi tilanne, että kesken tuon prosessin hakumenettelyä ja päätöksentekojärjestelmää muutettaisiin.

Ed. Pulliainen oli liikkeellä monentasoisten asiantuntijanäkemysten kanssa. Minusta on erittäin tärkeää, että eduskunnassa on nyt mahdollisuus kuulla asiantuntijoita, arvioida asiantuntijoitten painoarvoa ja tehtyjen tutkimusten merkitystä.

Mutta miten saamme hakijan tekemään tutkimustyötä? Parhaiten juuri sillä tavalla, että on ollut signaali, myönteinen periaatepäätös, että voidaan lähteä loppusijoitusta harkitsemaan. Silloin hakija voi lähteä myös tekemään taloudellisia investointeja. Ei voi edellyttää, että laitettaisiin miljoonia rahaa kiinni epävarmassa tilanteessa. Kun tästä hallituksen iltakoulussa keskusteltiin, pääministeri sanoi sen minusta hyvin. Hän totesi, eikö olekin niin, että rimaa voidaan juoksun aikana nostaa. Juuri siitähän tässä prosessissa on kysymys. Se on ollut minusta aikoinaan ydinenergialain viisaus.

Meillä on hakija, jolle annetaan signaali, että tämä on yhteiskunnan edun mukaista toimintaa, hakija lähtee investoimaan rahaa selvitykseen ja samalla, koska turvallisuustarkastelu ja tarkoituksenmukaisuustarkastelu tulee vielä kaksi kertaa eteen, hakija on myöskin motivoitunut seuraamaan tutkimusta ja seuraamaan tieteen kehitystä.

Ministeri Hassi kyseli, kuka kattaa kustannukset mahdollisesta tulevaisuuden avaamisesta. Nythän meillä on rahasto, johon kerätään ydinenergian tuottajilta rahaa, siellä on miljardeja markkoja, ja tämän rahaston tarkoituksena on tietenkin ollut juuri kustantaa kulut, jotka tulevat jätteiden sijoittamisesta ja turvallisesta käsittelystä. Ei ole mitään syytä epäillä, ettei rahastoa aikoinaan myös ulotettaisi mahdolliseen avaamiseen. Ei ole voitu ulottaa tähän asti, kun ei ole ollut minkäänlaista päätöstä, että jätteitä kallioperään kätkettäisiin, joten en näe minkäänlaista syytä epäillä, että yhtäkkiä päätöksentekijöiden logiikka tässä asiassa muuttuisi.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Mönkäre mainitsi, että saattaisi olla hankalaa päätösprosessien muuttaminen ydinjäteongelman puitteissa, mutta ed. Syvärisen aloite päätösprosessin uudelleenjärjestämisestä saattaisi tuoda hyvän mahdollisuuden siihen, kun nyt pyritään uuden perustuslain voimaantulon jälkeen pois poikkeuslaeista. Jos tämä aikaisempi käsittely on tehty perustuslain säätämisjärjestyksessä, niin sehän on silloin ollut poikkeuslaki. Sinänsä olisi asiallista ed. Syvärisen aloite ottaa vakavasti.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerille tämmöinen alkukommentti: Jos ja kun tänne tulee seuraava jääkausi, mitenkä te voitte kuvitella, että on olemassa mitään muuta nyt tiedossa olevaa ratkaisua kuin kallioperään laitto? Kysymys on vain niistä ehdoista, millä tavalla kallioperään laitetaan, kuinka syvälle ja kuinka se hoidetaan kallioperän pinnalla. Siis irtonaiset maalajit häipyvät tästä pois, kun tulee jäätä. Eihän siinä voi olla mitään tämmöistä niin sanotusti ympäristöllisesti turvallista.

Toisekseen te puhuitte, että nämä järjestelyt, ydinenergialaki jnp., on tehty vakaan harkinnan perusteella. Arvoisa ministeri: ajan harkinnan perusteella. Se aika muuttuu ja tieto muuttuu.

Te sanoitte, että pitää rimaa nostaa juostessa. Arvoisa ministeri! Siitähän tässä juuri nyt on kysymys.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Mönkäre nyt useampaan kertaan jo piti luonnollisena tätä suomalaista järjestystä, että ensin myönnetään lupa loppusijoitukselle ja sitten vasta aletaan tutkia. Mutta kyllä muualla kovasti tätä kummeksutaan. Esimerkiksi ruotsalainen Säteilyturvakeskusta vastaava Statens kärnkraftinspektion on vuonna 98 todennut raportissaan, että Suomessa ollaan vasta varhaisessa vaiheessa esimerkiksi jätesäiliöiden tutkimuksessa. He totesivat myös, että Suomen ydinjäteongelman aikataulua katsoessa näyttää siltä, että Posiva ja Suomen Säteilyturvakeskus eivät ota ongelmia vakavasti. Tämä nimenomaan sen vuoksi, että Ruotsissa ollaan paljon pitemmällä näissä tutkimuksissa. Silti he lykkäävät päätöstään vielä seitsemän vuotta.

Eli toivottavasti ministerin suhtautuminen Posivan hakemukseen ei ole ylioptimistinen tämän vakavuuden suhteen. Kyllä täytyy ihmetellä, että täällä esimerkiksi näissä liitteissä, kun on vertailtu näitä ydinpolttoaineen loppusijoitusvaihtoehtoja, aivan rinnakkaisena vaihtoehtona muiden kanssa lukee avaruuteen lähettäminen tai muuta sellaista. Kyllä se vähän pistää miettimään, millä vakavuudella näitä oikein on tehty.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri käytti sellaista vertausta, että rimaa ei pidä nostaa juoksun aikana. (Ed. Elo: Päinvastoin! Syvärinen, kuulolaite päälle!) — Päinvastoin. Saatoin kuulla väärin.

Luen täältä periaatepäätöksestä, että tämä periaatepäätös ei millään tavalla esimerkiksi rajoita kauppa- ja teollisuusministeriön mahdollisuuksia tehdä ydinenergialain 28 §:n nojalla ydinjätehuollon periaatteita koskevia uusia päätöksiä, joiden mukaisesti voidaan velvoittaa ydinvoimayhtiöt seuraamaan hakemuksessa esitetystä ratkaisusta poikkeavien käytetyn ydinpolttoaineen huollon menetelmien kehitystä jne. Minusta on aivan selvä asia, että seurataan kehitystä. Minusta tämä on myös aivan oiva yhteys toisaalta muuttaa tätä lakia esitykseni mukaisesti. Tämä, jos mikä, olisi oikea paikka, koska silloin myöskin hakija tietää, missä järjestyksessä tullaan menemään.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Mönkäre vastasi mielestäni hyvin rauhallisesti, rationaalisesti ja elegantisti täällä esitettyihin väitteisiin. Täällä on hyvin paljon keskusteltu juuri siitä argumentaatiosta, joka on hallituksen esitykseen sisältynyt. Aineistoa on kerrankin ollut vähintäänkin riittävästi. Tämähän on vasta lähetekeskustelu. Talousvaliokuntahan kuulee asiantuntijoita. Ympäristövaliokunta kuulee niin ikään asiantuntijoita ja antaa talousvaliokunnalle lausuntonsa.

Ed. Puhjo toi esiin sen, että meidän nyt uuden perustuslain voimassa ollessa pitäisi ryhtyä kaikkia aikaisempia lakeja läpikäymään. Tämä ei suinkaan ole ollut uuden perustuslain henki, vaan sitä mukaa kun lait tulevat täällä pöydälle, katsomme, ovatko ne synkronissa perustuslain kanssa. Resurssimme eivät muuhun riittäisikään, eikä suinkaan ole ollut tarkoitus, että tällainen erityislaki, joka on säädetty aivan hiljakkoin, avattaisiin nyt vain siitä syystä, että perustuslaki on hiljakkoin hyväksytty.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lapintielle kommentoisin, että tosiasia ilmeisesti on ja tässä ehkä kysynkin ministeri Mönkäreeltä vielä: Eikö olekin näin, että syväkairauksista ei olisi enää mahdollista saada lisätietoja? Kun olemme puhuneet siitä, että tutkimusta ja selvitystä täytyy jatkaa tämän asian tiimoilta, niin seuraava vaihehan onkin maanalaisten tutkimustilojen rakentaminen. Tämä edellyttää loppusijoituspäätöstä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Olen ymmärtänyt asian juuri näin kuin ed. Sarkomaa totesi.

Ed. Lapintien epäilyyn siitä, että Suomessa ei oltaisi tässä tutkimuksessa ajan tasalla: Toivon nyt, että eduskunnassa asiaan perehdytään. Oma näkemykseni on kyllä, että Suomi ja Ruotsi esimerkiksi vaihtavat tässä tutkimustietoa hyvin aktiivisesti. Tieto on kyllä yhteistä ja sitä vaihdetaan siinä määrin kuin se on ollut mahdollista. En millään kyllä allekirjoita tuota, että Suomessa oltaisiin jotenkin jäljessä tässä tutkimuksessa. Olen pahoillani, jos tällainen käsitys tästä leviäisi, koska Posiva on mielestäni näissä asioissa kyllä ollut ihan edistyksellinen. Siihen nimenomaan viittasin myös iltakoulukäsittelyn yhteydessä käytetystä ilmaisusta, jonka pääministeri totesi, että kysymys on siitä, että juoksun aikana rimaa voidaan nostaa, eli vaaditaan koko ajan myös lisäpanostusta ja sen tiedon hyväksikäyttöä.

Ympäristöministeri  Satu  Hassi

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Ed. Kokkonen ihmetteli huolta siitä, että syntyisi mahdollisesti painetta tuoda muiden maiden ydinjätettä Suomeen. Toki teknologiaa voi viedä, mutta kallioperää on vaikeampi viedä. Eli sinänsä huoli tämän paineen syntymisestä on mielestäni aiheellinen, mutta olen kuitenkin ymmärtänyt, että voimassa oleva EU-lainsäädäntö tarkoittaa sitä, että voimme olla tässä asiassa varsin turvallisella mielin.

Olen iloinen siitä, että ministeri Mönkäre äskeisessä puheenvuorossaan ilmoitti olevansa avoin sille vaihtoehdolle, että ydinjätteen käsittelyyn kerättyjä varoja voitaisiin aikoinaan mahdollisesti ohjata myöskin siihen tarkoitukseen, että ydinhauta avataan. Käsitykseni kuitenkin nykyisestä lainsäädännöstä on se, että kun potero on suljettu, sen jälkeen ydinjätteen tuottajan vastuu päättyy siihen. Mutta olen todella iloinen siitä, jos ministeri Mönkäre pitää asiallisena sitä vaihtoehtoa, että myöskin mahdollisen avaamisen kustannuksiin varauduttaisiin ydinsähkön hinnassa kerättävässä ydinjätemaksussa, vai mikä sen maksun virallinen nimi nyt onkaan.

Ed. Lapintie ihmetteli avaruuteenlähettämisvaihtoehtoa. Tämä on todella yksi niistä vaihtoehdoista, joita teoreettisina heiteltiin jo 70-luvulla silloin, kun itse opiskelin näitä asioita, mutta olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että se kuulunee enemmän fantasiavaihtoehtojen joukkoon eikä ainakaan tunnu mitenkään vastuulliselta vaihtoehdolta.

En tiedä, jäikö ensimmäisessä puheenvuorossani epäselväksi kantani varsinaiseen hallituksen periaatepäätösehdotukseen. Totesin sen, että varsinaisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole valittavissamme, kaikissa vaihtoehdoissa on omat ongelmansa. Mutta jos jollekulle jäi epäselväksi, korostan vielä sitä, että kuitenkin ymmärtääkseni nykytiedon valossa tämä vaihtoehto, jota hallitus esittää, on vähiten huono.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen iloinen siitä, että ministeri Hassi on kanssani samaa mieltä siitä, että avaruuteen lähettäminen ei ole vaihtoehto, vaikka se Posivan hakemuksessa liitteenä kummitteleekin.

Ministeri Mönkäreen tietoon ja turvallisuuteen siitä, että Suomi ja Ruotsi vaihtavat näitä tietoja ja ovat samalla viivalla tutkimuksessa: Hyvä, jos näin on, mutta siitä huolimatta Ruotsissa on päätetty siirtää seitsemän vuotta päätöksen tekemistä. Todellakaan en ole tätä itse keksinyt vaan Ruotsin ydinjätteestä huolehtiva yhtiö, jonka lyhenne kuuluu SKB, on todellakin raportissaan vuodelta 98 todennut, että Suomessa ollaan varhaisessa vaiheessa jätesäiliöiden tutkimuksessa. Jos olen oikein näistä papereista ymmärtänyt, tämän Posivakin myöntää, mutta Ruotsissa johtotulema siitä oli kuitenkin se, että he katsovat siellä, että Suomen ydinjäteongelman aikataulua katsottaessa vaikuttaa siltä, kuin emme osaisi aivan vakavasti suhtautua tähän asiaan. Voi olla, että kyse on ruotsalaisesta päätöksentekotavasta, jossa kauan puhutaan ja demokraattisesti mietitään ja sitten vielä harkitaan ja vasta sitten tehdään päätös. Mutta kyllä se ainakin näin kauaskantoisessa asiassa minusta paljon paremmalta vaikuttaa kuin meidän hätiköintimme.

Sari Sarkomaa  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hieman tässä kommentoisin ministeri Satu Hassin puheenvuoroa. Ehkä hieman ihmettelenkin ja haluan tarkentaa, koska tämä asia on erittäin tärkeä, eli siirretäänkö tällä loppusijoituspäätöksellä vastuu voimayhtiöltä yhteiskunnalle. Eivätkö kaikki valtioneuvoston tähän liittyvät päätökset ole lähteneet käsittääkseni siitä, jos olen asian oikein ymmärtänyt, että tässä ei vastuuta siirretä vaan vastuu loppusijoitettavista ydinjätteistä todellakin säilyy edelleen voimayhtiöillä?

Ympäristöministeri Satu Hassi

Arvoisa puhemies! Nykylain mukaan sen jälkeen, kun ydinjätehauta on suljettu, vastuu siirtyy yhteiskunnalle, ei tällä periaatepäätöksellä vielä. Taloudellinen vastuu siitä, miten nämä tutkimukset tehdään syvällä kallioperässä ja miten loppusijoitus hoidetaan, eli kaikki vastuu, taloudellinen ja muukin vastuu siitä on siihen asti, kunnes potero on suljettu, nykylain mukaan loppusijoittajalla eli Posivalla.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Minä totesin äsken tähän, että ei ole voitu mistään haudan avaamisesta ja sen rahoittamisesta puhua, kun se ei ole ollut käytettävissä olevana mahdollisuutena. Arvelin, että rahastoa voidaan tulevaisuudessa suunnata niihinkin kustannuksiin, mutta se on sitten eri päätöksenteon paikka.

Ed. Lapintielle toteaisin, että ei tässä ole Suomi—Ruotsi-maaottelun paikka. Meillä on erilainen päätöksentekojärjestelmä. Ruotsi ei tee periaatepäätöstä vaan menee suoraan rakentamislupaan. Olemme arvioineet, että menemme yhtä aikaa rakentamislupaan edellyttäen, että meillä syntyy ensin myönteinen periaatepäätös ja sitten aikanaan rakentamislupahakemus. Päätöksentekojärjestelmä on sillä tavalla erilainen. Enkä minä menisi suoraan myöntämään, että meillä olisi vähemmän demokraattinen tapa käsitellä asiaa. Sanoisin, että tämä on yksi maailman kansanvaltaisimmista tavoista päättää ydinenergiaan liittyvistä asioista.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Tämä Posivan hakemus on moneltakin kannalta erittäin mielenkiintoinen ja se antaa eduskunnalle myöskin mahdollisuuden käsitellä energiapolitiikkaa ja erityisesti ydinvoimaa vähän laajemminkin, jos niin halutaan. Onneksi kuitenkin tämä keskustelu on tähän asti keskittynyt Posivan hakemukseen. Mielestäni se on ollut ihan hyvää keskustelua.

Ennen kuin menen puheenvuorooni, pari kommenttia haluaisin kuitenkin todeta. Ed. Pulliainen, joka nyt on poistunut täällä, käytti puheenvuoron. Hänhän käyttää aina hyvin asiantuntevia puheenvuoroja, mutta nyt tuntui vähän siltä, että ed. Pulliaisella oli jo sen laatuiset tiedot, ettei enää asiantuntijoita oikeastaan tarvittaisikaan. Mutta niin kuin täällä on todettu, varmasti valiokunnat tulevat hyvin laajalti kuitenkin kuulemaan asiantuntijoita.

Mitä ministeri Hassin näkemykseen turvallisuudesta tulee, täällä monessakin kohdassa viitataan turvallisuusnäkökohtiin, mutta lainaan vain Säteilyturvakeskuksen lausunnosta pari riviä: "Säteilyturvakeskuksen kansainvälinen asiantuntijaryhmä esittää käsityksenään, ettei turvallisuuden kannalta ole estettä periaatepäätöksen tekemiselle. Myöskään Säteilyturvakeskuksen suorittamassa arviointityössä ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi pääteltävissä, etteivät valtioneuvoston päätökseen sisältyvät turvallisuusvaatimukset täyty." Siitä tietysti voidaan sitten keskustella, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Minä olen itse tulkinnut sillä tavalla, että tätä periaatepäätöstä pidetään turvallisena.

Puhemies! Henkilökohtaisesti haluaisin todeta, että ainakin tähän asti puheenvuoron käyttäneistä asun varmasti kaikkein lähimpänä Olkiluotoa. Ed. Kallio, joka täällä pari puheenvuoroa myöhemmin käyttää puheenvuoron, asuu ehkä vielä lähempänä. Minulla on 40 kilometriä Olkiluotoon. Ei minulla ainakaan henkilökohtaisesti ole minkäännäköistä turvattomuuden tunnetta eikä mitään muutakaan sellaista tunnetta, etteikö tätä periaatepäätöstä voitaisi lähteä toteuttamaan ja vaikka viimekädessä lisääkin ydinvoimaa rakentamaan. (Ed. Syvärinen: Minulla on 30 kilometriä!) — Kyllä, ed. Syvärinenkin asuu tosiaan aika lähellä.

Mitä tulee pitkäjänteisyyteen, josta ed. Lapintie on puhunut, ja siihen, olemmeko me nyt alkutaipaleella vai emme, niin haluaisin kuitenkin todeta, että me Suomessa olemme olleet varsin pitkäjänteisiä. Antaisin kiitoksen siitä, että me olemme noudattaneet niitä päätöksiä, joita on tehty. Valtioneuvosto on vuonna 83 ensinnäkin tehnyt oman päätöksensä siitä, että vuoden 2000 loppuun mennessä olisi oltava sijoituspaikka selvitettynä. Te, jotka olette seuranneet sijoituspaikan hakemista, tiedätte, että sehän oli varsin pitkä prosessi. Se ei ollut kovin helppo prosessi, ja kuitenkin aikataulua on noudatettu. Mielestäni Olkiluoto, Eurajoki, sopisi erinomaisen hyvin. Tulen siihen kohtaan vähän myöhemmin.

Puhemies! Täällä myös ed. Huovinen hyvässä puheenvuorossaan korosti, ettei tulisi tuleville sukupolville jättää mitään taakkaa. Toteaisin, että periaatepäätöksen sivulla 11 todetaan nimenomaan: "Yhteiskunnan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä tavoiteltavan tasapainoisen kehittämisen kannalta on myös tarpeellista huolehtia hyvissä ajoin siitä, että nykysukupolven ydinenergian käytön yhteydessä syntyvä ydinjätteen ja siis myös käytetyn ydinpolttoaineen kertyminen ei muodosta taakkaa tai huolehtimisvelvollisuutta tuleville sukupolville." Eli me pyrimme nyt siihen, että ratkaisemme tämän asian meidän sukupolvemme aikana emmekä jätä sitä uusien sukupolvien ratkaistavaksi.

Täällä ministeri Mönkäre on moneen kertaan todennut sen tosiasian, että kysymyshän on periaatepäätöksestä. Rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2010 ja loppusijoitus vuonna 2020, niin kuin hakemusasiakirjoista hyvin käy esille. Hän on todennut myös sen, ettei 4 000 tonniin käytettyä ydinjätettä sisälly nyt eduskunnan käsittelyyn varmaan ehkä vuoden sisällä tulevan uuden ydinvoimalahakemuksen arvioitua 2 500 tonnia korkea-aktiivista ydinjätettä. Tässä suhteessa kaikki asiat ovat mielestäni todella hyvällä mallilla.

Mitä, puhemies, tulee turvallisuuteen, niin vielä kerran korostan, että esimerkiksi Säteilyturvakeskus sanoo, että tämä on myönteinen periaatepäätös tässä vaiheessa turvallisuuden kannalta perusteltuna. Eli näin toteaa Säteilyturvakeskus.

Mitä tulee terveys- ja ympäristöriskeihin, niin ne tietysti aika usein nousevat esille, kun ydinvoimasta keskustellaan. Niin kuin me voimme lukea hakemuksesta, terveys- ja ympäristövaikutukset on pessimistisimmissäkin arvioinneissa todettu merkityksettömän pieniksi. Totta kai tämä voidaan kiistää. Jokainenhan voi esittää omia näkemyksiään ja sanoa, ettei tämä ole riittävän asiantunteva ja tässä ei ole kaikkia tietoja käytetty. Minä en ymmärrä sitä, että Suomessa olisi jollakin parempaa tietoa kuin mitä sisältyy tähän hakemukseen. Jos sellaista tietoa on, niin varmasti se viimeistään valiokuntavaiheessa tulee esille.

Puhemies! Olen myös iloinen siitä, niin kuin jo aikaisemmin totesin, että sijoituspaikka on Eurajoen Olkiluoto, monestakin syystä, muun muassa siitä syystä, että Eurajoella on kaksi ydinvoimalaitosta ja toivottavasti tulee myöskin kolmas Eurajoen Olkiluotoon ja että Eurajoen Olkiluodon kallioperän on todettu soveltuvan erittäin hyvin loppusijoitukseen, ja myös siinä mielessä, että Eurajoella jo tällä hetkellä syntyy enemmän ydinjätettä kuin esimerkiksi Loviisassa. Myös voidaan sanoa, että Eurajoella — ja se on mielestäni erittäin mielenkiintoista ja tärkeää — on erittäin myönteinen asenne ydinvoimaan. Siellä on erittäin vähän sellaisia henkilöitä, jotka vastustavat ydinvoiman lisärakentamista tai ydinpolttoaineen loppusijoitusta. Me kaikki olemme voineet lukea näitä asiakirjoja ja tiedämme, että joitakin vastustajia tietysti on. Se kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan, että vastustajat mahdollisimman kovaäänisesti saavat myös omat näkemyksensä esille. Todella Eurajoella on erittäin myönteinen asenne ydinvoimaan ja loppusijoitukseen.

Puhemies! Mitä tulee loppusijoitustilan avattavuuteen, niin sehän on asia, joka täällä on myös moneen kertaan ollut esillä. Periaatepäätöksessä sivulla 8 todetaan, että loppusijoitustila on avattavissa, mikäli kehittynyt tekniikka tekee sen tarkoituksenmukaiseksi. Hakemuksen mukaan loppusijoitus on suunniteltu niin, että loppusijoitettujen kapseleiden palautus maan pinnalle on teknisesti mahdollista hankkeen kaikissa vaiheissa. Tämä on minun mielestäni aivan selvästi tässä todettu. Varmasti me kaikki toivomme, että tekniikka kehittyy niin, että voitaisiin joskus päästä sellaiseen tilanteeseen, ehkä nyt ei sentään avaruuteen jätteitä lähettää, mutta kuitenkin jonkinnäköiseen järjestelmään, jolloin voitaisiin luopua ydinpolttoaineen loppusijoituksesta kallioperään.

Puhemies! Lopuksi haluan vielä sanoa, että esimerkiksi Eurajoen, Satakunnan, kannalta se nähdään myönteisenä myös siinä mielessä, niin kuin tässä esimerkiksi työllisyysvaikutuksista on todettu, että loppusijoituslaitos työllistää aikanaan 150 ihmistä rakennusvaiheessa ja sinne tulee noin 100 pysyvää työpaikkaa. Se on Eurajoen kokoisessa kunnassa, jossa on 6 000 asukasta, kuitenkin varsin merkittävä.

Samanaikaisesti, puhemies, on todella merkittävästä investoinnista kysymys. Tässähän on arvioitu, että loppusijoituslaitoksen investoinnit nousisivat peräti 5 miljardiin markkaan.

Puhemies! Ihan lopuksi vielä, vaikka en mene pitkälle ydinvoimakeskusteluun, ehkä tässä yhteydessä kuitenkin haluan todeta sen, mitä hyvin usein erityisesti ministeri Hassi ja vihreitten edustajat toteavat. Jos nyt oikein muistan, saatan lainata ministeri Hassia väärin, mutta jotenkin ministeri Hassi on sanonut, että ydinenergialla on vanhan hevosen leima, siitä on vaikea tehdä hyvää makkaraa.

Puhemies! En osaa ottaa siihen kantaa, onko vanhan hevosen leima vai ei. Joka tapauksessa mielenkiinnolla luin pari viikkoa sitten, että esimerkiksi Venäjällä suunnitellaan 38:aa uutta ydinvoimalaa, eli ei tässä nyt ihan vanhaa hevosta Venäjälläkään olla teurastamassa. Kyllä ydinvoima edelleen on hyvin ajankohtainen niin meillä Suomessa kuin maailmallakin.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Kun aikanaan on päätetty ydinvoimaenergiatuotannosta, jäteongelmien uskottiin hoituvan niiden toimesta, jotka polttoaineen meille toimittavatkin. Samoin siinä vaiheessa kun jätteiden vienti loppui, ongelma ratkesi väliaikaissijoittamisella ilman, että sitä suuremmin eduskunnassakaan pohdittiin.

Vaihtoehtomme ovat nytkin joko väliaikaisen sijoittamisen jatkaminen tai periaatepäätös niiden loppusijoituksesta. Mitään itsestäänselvää tai takuuvarmaa hyvää vaihtoehtoa ei ole olemassa, vaan joudumme pohtimaan asiaa sellaisten vaihtoehtojen välillä, joista ei ole olemassa täydellisiä tieteellisiä selvityksiä. Sen perusteella, mitä olen mittavaan asiakirjanippuun ehtinyt tutustua, vaikuttaakin siltä, että maailmalla haetaan pitkällä aikavälillä turvallisimmalta vaikuttavaa vaihtoehtoa.

Ydinvoimaenergian yhteydessä sekä sen puoltajat että vastustajat vetoavat usein vastuuseemme tuleville sukupolville. Niinpä meidän pitäisi tuntea sitä myös, kun päätämme tuottamisen aiheuttamasta vaarallisesta ydinjätteestä. Mielestäni olisikin vastuun siirtämistä tuleville sukupolville, jos näkisimme, että nykyisen tilanteen jatkaminen, toteuttamatta jättäminen, olisi ainoa vaihtoehtomme. Jos vetoamme tekniikan kehittymättömyyteen tai välivarastoinnin edullisuuteen, emme edes pyri ratkaisemaan asiaa. Samalla siirrämme vastuun tuleville sukupolville, koska emme voi myöskään tietää sitä, minkälaisissa poliittisissa tai taloudellisissa olosuhteissa ne joutuisivat aikanaan ratkaisua tekemään.

Niin sanotun nollapäätöksen tekeminen merkitsisi syntyneiden ja syntyvien jätteiden säilyttämistä edelleen vesialtaissa Eurajoen ja Loviisan alueilla. Mielestäni tähänkin vaihtoehtoon liittyy riskinsä, niin valvonnan, korjaamisen kuin mahdollisten uudistamistarpeiden osalta. Mielestäni meidän pitäisi tällöin ottaa vastuu siitä, ratkaistaanko välivarastointi niin sanottuna vesiallasvarastona maan alla vai kuivavarastointina maan päällä. Molempiin vaihtoehtoihin liittyy myös ympäristöriskejä, ja kuivavarastointivaihtoehdon osalta joutuisimme harkitsemaan myös sijoitusta ja kuljetuskysymyksiä.

Voimme tietysti myös sokeasti luottaa ja hyväksyä Greenpeacen ehdotuksen ydinjätteiden säilyttämiseksi: Jäte on säilytettävä maanpäällisessä välivarastossa, jossa siihen päästään käsiksi, mikäli ihmiskunta joskus vuosituhansien varrella keksisi tavan tehdä se vaarattomaksi. Jätteitä on valvottava ja ne on voitava tarpeen vaatiessa kuljettaa toiseen paikkaan. — Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta mielestäni tähänkin vaihtoehtoon päätyminen edellyttää, että tiedämme muutkin vaihtoehdot.

Asiapapereiden mukaan eduskunnalle esitetty periaatepäätös ei vielä merkitse loppusijoituslaitoksen rakentamista, koska sille on haettava aikanaan erikseen valtioneuvostolta ydinenergialain mukaiset rakentamis- ja käyttöluvat. Ensi vaiheessa toteutettaisiin maanalaiset tutkimustilat, jotta rakentaminen voisi alkaa 2010-luvulla. Maallikkona minusta tuntuu järkeenkäyvältä, että näin pystytään hankkimaan tarvittavaa lisätietoa mahdollista loppusijoittamista ja toteuttamista varten, niin että käyttövaihe alkaisi joka tapauksessa vasta noin 20 vuoden kuluttua.

Arvoisa puhemies! Yritin saada jonkinlaista kuvaa myös muista vaihtoehdoista. Totean lyhyesti, että tästä opiskelusta jäi mieleeni muun muassa seuraavaa:

Niin sanotut hydrauliset häkit vaatisivat 100 vuoden jäähdytyksen ja siilojen eristyksen, jonka heikkoutena nähdään tarvittavan salaojitusjärjestelmän aukipysyminen.

Niin sanottujen syväreikäratkaisujen eli useiden kilometrien syvyyteen sijoittamisen osalta ei ole riittävää tietoa kallioperän osalta, ja tällöin maan pinnalle palauttaminen olisi erittäin hankalaa ja paikanvalintaprosessi olisi käynnistettävä alusta alkaen uudelleen. Jos jäte jälleenkäsiteltäisiin ja sen jälkeen loppusijoitettaisiin, se vaatisi jätteiden kuljettamisen ensin käsiteltäväksi, sitten takaisin, ja lopputuloksena olisi kuitenkin loppusijoitusratkaisun löytäminen.

Muodikas kierrätys puolestaan vaatisi uusia jälleenkäyttölaitoksia ja ydinvoimaloita, ja lopputuloksena olisi kuitenkin ydinjätettä. Nuklidierottelua ja transmutaatiota pidetään myös tällä hetkellä nollavaihtoehtona ja tulevaisuuden osalta fuusioreaktoriin verrattavissa olevana vaihtoehtona. Se vaatisi myös uudentyyppisiä reaktoreita, jälleenkäsittelylaitoksia ja joka tapauksessa myös loppusijoitustiloja.

Lähinnä mielikuvituksen tiliin lasketaan nykyisin ulkoavaruuteen lähettäminen riskeineen, puhumattakaan napajäätiköille tai valtamerien pohjasedimentteihin sijoittamisesta.

Arvoisa puhemies! Asian valiokuntakäsittelyn yhteydessä on mielestäni tärkeää saada lisäselvitystä mahdollisuudesta palauttaa jäte maan pinnalle, mikäli tulevaisuudessa kehitetään uusia käyttökelpoisia ratkaisuja. Saaduissa lausunnoissa todetaan muun muassa, että kuilujen avattavuuden toteuttamista ja sen vaikutuksia on tarkasteltu liian suppeasti ja teknistä toteutettavuutta ja kustannuksia on vähätelty. Toinen lisäselvyyttä vaativa asia ovat säteilyturvallisuuteen liittyvät kysymykset. Ympäristöministeriön lausunnossa todetaan, että pitkäaikaisen kokonaisarvioinnin analyysitulokset on kuvattu hyvin yleisellä tasolla. Vapautumisesta aiheutuvia pitkäaikaisvaikutuksia ja siihen vaikuttavia seikkoja ei ole juurikaan tarkasteltu, mikä vaikeuttaa pitkäaikaisen turvallisuuden arviointia, joten muun muassa terveysvaikutukset perustuvat olettamuksiin.

Lausunnoissa on myös arvosteltu ympäristöarvioinnin tieteellistä tasoa. Ratkaisuun liittyy myös etenkin sijoituskohteen asukkaiden osalta psykososiaalisia ja sosiaalisia vaikutuksia ja rakentamisen aiheuttamia haittatekijöitä, jotka on otettava huomioon. Niinpä asiasta annettavilla tiedoilla, avoimella vuorovaikutuksella ja seurannalla on oma inhimillisesti tärkeä merkityksensä. Jotain myönteistä asiasta todetakseni tässä nyt haetaan ratkaisua ongelmaan, jonka rahoitus näyttäisi onneksi olevan järjestyksessä ja hoidettavissa myös jatkon osalta.

Arvoisa puhemies! Kun ydin-sanaan liitetään lisäksi joko ase-, energia- tai jäte-sana, se herättää aiheellisia pelkoja. Toivon kuitenkin, että eduskunta pystyisi asialliseen asian analysointiin maamme jätteiden sijoituksen osalta. Meidän on syytä muistaa, että paljon mittavampia ongelmia asian osalta löytyy itäisessä ja eteläisissä naapureissamme, kuten myös uhkia, mikäli ydinvoimajätteitä kuljetetaan meriteitse. Ydinjätteet eivät ole vain paikallinen ongelma, vaan mielestäni yksi tämän päivän globaaleista ongelmista. Täyttä turvallisuutta lienee mahdotonta saavuttaa, mutta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pääseminen on yrittämisen arvoista. Meidän on uskallettava tehdä myös epämiellyttäviltä tuntuvia ratkaisuja, mikäli ne ovat terveyden ja ympäristön kannalta turvallisimpia käytettävissä olevista vaihtoehdoista.

Ympäristöministeri Satu Hassi

Arvoisa puhemies! Ed. Elo lähtikin jo salista. Hän ei ilmeisesti ollut aivan kunnolla kuunnellut, mitä sanoin, kun hän vetosi Säteilyturvakeskuksen lausuntoon siitä, että tämän periaatepäätöksen tekemiselle ei ole estettä. Ei minunkaan mielestäni tämän periaatepäätöksen tekemiselle ole estettä. Mutta ed. Elo ei ehkä ihan tarkasti ollut huomannut sitä seikkaa, jonka totesin aikaisemmassa puheenvuorossani, että periaatepäätöksen ehto on se, että ei ole tiedossa seikkoja, jotka osoittaisivat, että käsillä oleva ratkaisu olisi turvaton, mutta sitten itse rakennusluvan ehto on paljon tiukempi. Aikanaan, kun rakennuslupa tulee käsille, pitää pystyä osoittamaan, että se on turvallinen, mikä on ihan eri asia ja todella paljon tiukempi asia.

Kun hän puhui tulevien sukupolvien roolista, niin tällainen ydinjätehauta, jota ei tarvitse huoltaa eikä tarvitse valvoa, todella toteuttaa sen, että tuleville sukupolville ei tule huolehtimisvelvollisuutta. Mutta se on eri asia kuin se, saattaako tästä sitten kuitenkin joskus tulla joitain ongelmia. Kuitenkin, kuten jo aikaisemmin olen sanonut, nykytiedon valossa tästä ratkaisusta on vähiten ongelmia niistä vaihtoehdoista, mitä tiedetään.

Mutta ydinenergiaan ylipäätänsä liittyy se seikka, että silloinkin, kun riskit analyysin mukaan ovat pienet, se johtuu siitä, että tapahtumasarjat, jotka sinänsä ovat hyvin epätodennäköisiä, voivat aiheuttaa kuitenkin isoja seurauksia, mikä on eri tilanne kuin useimmissa muissa niissä riskeissä, joiden kanssa elämme. Mutta se on todella tosiasia, että tilastollisesti nämä riskit ovat pienet.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Kautto sanoi, että ydinjätteen maanpäällisen välivarastoinnin jatkamisen kannalla olevat eivät pyrkisikään ratkaisemaan ydinjäteongelmaa. Olen kyllä sitä mieltä, että jokainen tässä eduskunnassa pyrkii tämän ongelman ratkaisuun. Tapoja on sitten erilaisia — kukaan ei tässä tahallansa laita hanttiin.

Ministeri Hassikin ensimmäisessä puheenvuorossaan mainitsi, että maanpäällisen välivarastoinnin jatkaminen olisi vastuutonta sen takia, että se edellyttää pitkiksi ajoiksi ympärilleen järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Nyt kuitenkin runsaat 20 vuotta on Eurajoella tultu erittäin hyvin toimeen välivarastoinnin kanssa. Minä edustan sitä kantaa, että tieteen kehittyessä saadaan varmasti paljon uutta tietoa. Ja jos vaikka vielä toiset 20 vuotta harrastettaisiin välivarastointia maan pinnalla, niin silloin olisimme paljon viisaampia. Se on ihan turvallista. Puheenvuoron käytin lähinnä tämän takia, koska tämä yksi vaihtoehto, välivarastointi, koetetaan niin mitätöidä täällä keskusteluissa.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totesin puheessani, että mielestäni olisikin vastuun siirtämistä tuleville sukupolville, jos näkisimme, että nykyisen tilanteen jatkaminen, toteuttamatta jättäminen, olisi ainoa vaihtoehtomme. Halusin korostaa sitä, että meidän on otettava huomioon kaikki muutkin vaihtoehdot ja sen perusteella tehtävä ratkaisu siitä, mikä on meidän käsityksemme mukaan kuitenkin paras vaihtoehto. Ainakin sillä tietämyksellä, mitä minulla tällä hetkellä on — en tiedä, muutanko mielipidettäni sen valistuksen jälkeen, jonka tulen valiokunnassa saamaan — käsitykseni on, että tämä on kuitenkin turvallisempi vaihtoehto kuin se, että ydinjätteitä säilytetään nykyisellä tavalla välivarastona.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä kysyisin ministeri Hassilta, kun kuuntelin hyvin tarkkaan vastauspuheenvuoronne äsken: Tarkoititteko te tällä puheenvuorollanne sitä, että eräässä mielessä se materiaali, mitä meille täällä on jaettu ja sen sisällä olevat lausunnot, jotka Säteilyturvakeskus on valmistellut erittäin hyvin, ovat teistä jollain lailla epäluotettavia, tai ei missään tapauksessa parhaimpia mahdollisuuksia? Te itse olette tiedettä käsittääkseni myöskin tehnyt, ja toivoisin vähän parempia perusteluja sille teoretisoinnille, mitä te sinänsä ihan hyvin kyllä harrastitte puheenvuorossanne. Mutta minusta ministerin pitäisi toimia vähän paremmin todennäköisyyksien pohjalta eikä olettaa pahinta vaihtoehtoa tässä, jonka väestö voi ymmärtää väärin. Olen lukenut tämän tekstin läpi, ja minulla ei ole mitään syytä epäillä näitä yksityiskohtia, jotka puolustavat sitä vaihtoehtoa, että nimenomaan tämä ratkaisu olisi suotava.

Ympäristöministeri Satu Hassi

Arvoisa puhemies! En suinkaan ole asettanut Säteilyturvakeskuksen analyysiä kyseenalaiseksi, mutta korostin vain sitä, että lainsäädännön mukaan kriteeriksi, jonka valossa Säteilyturvakeskus on tätä asiaa nyt tarkastellut, riittää tässä vaiheessa se, että ei ole tiedossa seikkoja, jotka osoittaisivat, että tämä ratkaisu on turvaton. Sitten tämän ratkaisun jälkeen tehtävissä tarkemmissa tutkimuksissa, muun muassa siellä syvällä kallion sisällä, niiden perusteella vasta voidaan sitten päätellä, onko se turvallinen ratkaisu, ja itse rakennusluvan ehto, kuten sanoin, on tämä paljon tiukempi ehto, että pystytään osoittamaan, että tämä ratkaisu on turvallinen. Tällä hetkellä vielä kenelläkään ei ole, eikä voi olla, eikä Säteilyturvakeskuskaan väitä, että kenelläkään voisi olla tietoa siitä, että tämä vaihtoehto sitten loppujen lopuksi osoittautuu myös turvalliseksi.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on loppusijoitukseen tähdäten jo parinkymmenen vuoden ajan tehty pitkäjänteisesti valmistelutyötä, tutkimusta ja kehitystyötä. Tavoitteet tälle työlle määriteltiin alun perin valtioneuvoston vuonna 1983 tekemässä päätöksessä. Keskeisiä välitavoitteita loppusijoitusprosessissa ovat ensinnäkin loppusijoituspaikan valinta, mikä nyt on siis tehty, valmius rakentamisluvan hakemiseen vuoden 2010 loppuun mennessä sekä valmius loppusijoittamisen aloittamiseen vuodesta 2020 lähtien. Oleellinen osa valmistautumista on ollut myös rahastointi, joka kattaa loppusijoituksesta sekä aikanaan käyttöikänsä loppuun tulevien laitosten purkamisesta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset. Tänään ydinhuoltojäterahaston määrä lienee noin 6 miljardin luokkaa.

Suomessa lähdetään mielestäni siitä oikeasta periaatteesta, mikä ydinenergialaissakin todetaan, että käytetyn polttoaineen kaikki käsittelyvaiheet ja loppusijoitus on toteutettava kotimaassa. Lähtökohtana tuleekin olla, että jokainen maa huolehtii tuottamastaan käytetystä polttoaineesta. Käytetyn ydinpolttoaineenkin osalta päätöksiä on mielestäni tehtävä ajassa, niitä ei voida rakentaa utopioille. Tämä mielestäni merkitsee sitä, että esitetyn kaltainen suora loppusijoitus on perusteltu ratkaisuvaihtoehto. Esimerkiksi jälleenkäsittelyn toteuttaminen vain Suomen tarpeita varten rakennetussa laitoksessa ei nyt arvioiden tunnu teknisesti eikä taloudellisesti järkevältä vaihtoehdolta.

Ratkaisumallimme on myöskin joustava. Se on sitä ensinnäkin siinä mielessä, että mikäli erotus- ja transmutaatioteknologian kehitys etenee tulevina vuosikymmeninä suotuisasti, on ratkaisumalliimme sisältyvän välivarastoinnin, siis ainakin vuoteen 2020 asti, kuluessa mahdollista harkita uudelleen jälleenkäsittelyn soveltamismahdollisuuksia. Sitä, olisiko erotus- ja transmutaatiotekniikalla saavutettavissa riittäviä kustannus- ja turvallisuusetuja nykyiseen suunnitelmaan verrattuna, on mahdotonta tänään sanoa.

Loppusijoitus kapseloituna kallioperään muutaman sadan metrin syvyyteen on joustavaa myös siinä mielessä, että se mahdollistaa loppusijoitetun polttoaineen palautettavuuden, mikäli jälleenkäsittelytekniikan kehittyminen tekee sen perustelluksi. Loppusijoitustilan käyttöjakson kuluessa, ehkä noin vuoteen 2050 saakka, pystykuilut sijoitustilaan ja keskustunneli säilytetään avoimina, jolloin palauttaminen on varsin helppoa ja myöhemminkin polttoainekapselien kaivaminen uudelleen esille on teknisesti mahdollista.

Tietysti voidaan perustellusti kysyä, niin kuin täällä tänään on jo kysyttykin, eikö kannattaisi toistaiseksi pelkästään välivarastoida käytetty ydinpolttoaine odottamaan uusia teknisiä innovaatioita. Tältä osin ainakin minä yhdyn siihen eettiseen ajattelutapaan, että luonnonvarojen hyödyntämisessä pitää lähtökohtana olla, ettei hyötyvä sukupolvi siirrä toiminnasta aiheutuvia haittoja tuleville sukupolville. Tätä myöskin edellyttää Wienissä 1997 tehty yleissopimus käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteenhuollon turvallisuudesta.

Mitä sitten tulee sinänsä oikeutettuihin pelkoihin siitä, että Suomeen tuotaisiin käytettyä ydinpolttoainetta varastoitavaksi esimerkiksi muista EU-maista, niin kaiken sen selvitysmateriaalin perusteella, johon olen tutustunut, en pidä tätä uhkaa perusteltuna. Yhdyn niihin asiantuntijanäkemyksiin, että Suomella on ehdoton oikeus kieltää loppusijoituslaitoksen perustaminen toisissa jäsenvaltioissa tuotettua käytettyä ydinpolttoainetta tai muuta vastaavaa jätettä varten, ja toisaalta siihen, että Suomella on hyvin laaja oikeus kieltää tänne jo perustettua loppusijoituslaitosta hallinnoivaa yritystä loppusijoittamasta laitoksien toisissa jäsenvaltioissa tuotettuja ydinjätteitä.

On myös huomattava, että missään Euroopan yhteisön asiakirjassa ei esitetä, että jäsenvaltiolla voisi olla velvollisuus ottaa vastaan ydinjätteitä toisista jäsenvaltioista, eli tämän periaatepäätöksen perusteella rakennettavaan laitokseen voidaan loppusijoittaa vain Suomen ydinvoimalaitoksissa syntyvää käytettyä ydinpolttoainetta. Loppusijoituspaikkakunnaksi oli useampia halukkaita, ja hyvä näin. Tilanne olisikin ollut sangen hankala, jos halukkuutta ei olisi lainkaan ilmennyt. Loppusijoituspaikaksi on valittu Eurajoen Olkiluoto. Eurajoen kunta on tätä hanketta puoltanut. Mielestäni lähtökohtana tuleekin olla, että sijoituspaikkakunnaksi valitaan ydinvoimalapaikkakunta, mikäli sen kallioperä ei turvallisuuden kannalta eroa epäedukseen muista vaihtoehdoista. Ja näin ei tutkimusten mukaan ole. Olkiluodon kallioperä on soveltuva radioaktiivisten aineiden eristämiseksi elinympäristöstä.

Arvoisa rouva puhemies! Nyt on syytä edetä valtioneuvoston viitoittamalla tiellä. On tärkeää, että loppusijoitustutkimuksia sijoituspaikalla syvällä kallioperässä voidaan jatkaa, jotta löydetään mahdollisimman turvalliset ja soveltuvat sijoitusratkaisumallit. Lisää kehitystyötä ja turvallisuustutkimuksia tarvitaan noin 10 vuoden kuluessa aktualisoituvan rakentamisluvan perusteeksi.

Christina  Gestrin  /r:

Värderade talman! Slutförvaringen av kärnbränslet är på många sätt problematisk. För det första skulle man helst slippa ta ställning till hela saken och önska att mänskligheten aldrig skulle ha utvecklat teknologier med så allvarliga och långtgående konsekvenser. Kärnbränslet kommer att finnas kvar som ett hot mot miljön för eviga tider och ansvaret som de generationer har som fattar och fattat beslut om kärnkraft och kärnbränsle är därför gränslöst. Kärnbränslet är i alla fall en realitet, det finns här och nu och i all framtid och hanteringen och lagringen måste ske utgående från allra bästa teknik och säkerhet. Ingen kompromiss kan komma i fråga. Det är också viktigt att forskningen kring metoder för hanteringen av använt kärnbränsle fortsätter och att det i de metoder som nu utvecklas ingår en noggrann plan för uppföljning och övervakning av slutförvaret.

Eftersom kärnbränslefrågan är en angelägenhet av stort internationellt intresse är det nödvändigt att också vända sig till utländska experter för att få utlåtanden om de tekniska lösningarna. Det är också lätt att instämma i slutsatserna i det internationella avtal, som berör kärnbränsle och radioaktivt avfall och som Finland undertecknat i Wien 1997. I avtalet sägs att målsättningen bör vara att omhändertagandet av kärnbränsle och radioaktivt avfall inte får belasta kommande generationer. Faktumet kvarstår i alla fall att ingen, varken i Finland eller i andra länder, har någon patentlösning för hur kärnavfallet skall hanteras. Kärnbränslet kan inte göras helt ofarligt och därför borde man överhuvudtaget inte producera ett sånt avfall.

Arvoisa puhemies! Korkea-aktiivisen ydinjätteen pitkäaikainen välivarastointi maan pinnalla aiheuttaa todennäköisesti suurempia riskejä kuin loppuvarastointi peruskalliossa. Monet seikat viittaavat siihen, että ydinenergian kukoistusaika länsimaissa on ohi, mikä tullaan myös havaitsemaan kiinnostuksen vähenemisenä ydinenergiatutkimukseen investoimiseen. Uskon analyysin olevan oikea todettaessa, että käytettyä ydinpolttoainetta koskevat tekniset ratkaisut on kehitettävä nyt, kun ydinvoimatoiminta edelleenkin on merkittävä läntisessä maailmassa. Tällä sektorilla oleva osaaminen tulisi kohdistaa ydinpolttoaineen käsittelyyn ja loppuvarastointiin. Energiayhtiöiden taloudellinen vastuu sekä tutkimuksesta että loppuvarastoinnin toteuttamisesta siten, että kaikki sujuu viimeisen päälle oikein, on äärimmäisen suuri.

Ydinpolttoaineen loppukäsittelyä koskevaa tutkimusta on harjoitettu Suomessa noin 20 vuoden ajan, ja monet kysymykset ovat vielä ratkaisematta. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että periaatepäätöksessä todetaan se, että päätös voidaan ottaa uudelleen arvioitavaksi, jos saadaan sellaista uutta tietoa, joka puoltaa polttoaineen käsittelyn ja loppuvarastoinnin tekemistä toisin kuin täällä päätetään. Tärkeää on myös se, että hallituksen periaatepäätös rajoittuu Suomen nykyisten ydinvoimaloiden tuottamaan ydinjätteeseen. Samoin on tärkeää sekin, että loppusijoitusratkaisu voidaan avata, jos tulevaisuudessa päästään turvallisempiin teknisiin ratkaisuihin. Samalla on kaikin tavoin pystyttävä varmistamaan ydinpolttoaineen väärinkäytön estäminen tulevaisuudessa. Kaikki mahdollisuudet on selvitettävä, koska ydinpolttoaine on ikuisesti vaarallista.

Av ansökan framgår att Olkiluoto anses vara den säkraste orten för slutdeponeringen. Kärnkraftverken och den färdigt utbyggda infrastrukturen är ett argument för detta. Av redogörelserna framgår dessvärre att allt inte är så klart som man kanske fått en bild av genom Posivas upplysningskampanjer. Många undersökningar är fortfarande på hälft.

Enligt de preliminära planerna skulle slutförvaret förläggas i berg av glimmergnejs på 500 meters djup. Enligt lokala undersökningar i Olkiluoto skulle byggande på större djup än 600 meter förutsätta krävande åtgärder för att förstärka berget. På större djup ökar grundvattnets saltvattenhalt kraftigt, vilket försvagar säkerheten. Däremot skulle ett större djup vara bättre, eftersom mindre mängder grundvatten förekommer där. Den internationella expertgruppen ansåg också att man inte lyckats kombinera strukturdata och hydrologiska basdata på bästa möjliga sätt.

Om själva placeringen av avfallskapslarna finns det endast preliminära planer. För att få noggrannare uppgifter krävs att det byggs en forskningstunnel, vilken avses bli följande skede i detta projekt. Posiva utvecklar som bäst ett system för zonering av berggrunden med hjälp av vilket man skall kunna få fram olika svagheter i berggrunden. Man har inte heller ännu tillräckligt med uppgifter om rörelser i berget. Stationerna för mätning av rörelser i berget till följd av landhöjning, jordskalv eller kontinentalplattornas rörelser har varit i bruk endast några år. Frågan om hur transporten av kärnbränslet skall ske från Lovisaenheterna behandlas inte i detta sammanhang. Man har inte heller ännu utvecklat någon färdig modell för hur inkapslingsanläggningen skall fungera.

Väldigt många, både stora och tekniskt sett mycket komplicerade frågor är med andra ord fortfarande olösta.

Byggnadstillståndet kan inte beviljas förrän alla utredningar är klara. Beslutet om slutförvaret får dock inte skjutas upp i onödan. Energibolagen måste intensivt forska vidare under de närmaste åren. Målsättningen bör vara att byggandet av slutförvaringsanläggningen sker enligt den tidtabell som statsrådet tidigare gjort upp.

Arvoisa puhemies! On siis tärkeää todeta, että tämä periaatepäätös on ainoastaan välipäätös ja että valtioneuvoston tulee palata lopulliseen päätökseen silloin, kun tarvittavat selvitykset ympäristövaikutuksista ja tutkimukset suunnitellulla loppusijoituspaikalla on suoritettu. Koska selvitykset muodostuvat täysin ratkaiseviksi rakennusluvan myöntämismahdollisuuksille ja koska Posiva arvioi kuluvan vielä kymmenen vuotta, ennen kuin rakennuslupahakemus voidaan jättää, eduskunnan on syytä palata asiaan viimeistään silloin.

Värderade talman! Kärnbränslet är troligen det värsta arv vi lämnar efter oss till kommande släktled. Vi vet att kärnbränslet på olika håll i världen redan idag missbrukas för vapen och krigsföring. Hur skall mänskligheten idag kunna försäkra sig om att kommande generationer är förståndigare än vi? Vi vet idag ingenting om hur Finland ser ut om 100 år eller om 1000 år. Det enda som är säkert är att kärnbränslet finns kvar, riskerna finns kvar och otryggheten. Måtte de 4 000 ton kärnbränsle som cirka 2020 skall slutförvaras i berggrunden någonstans i Finland vara det första och sista partiet kärnbränsle som producerats i detta land. Och måtte epoken för atomkraft och kärnenergi i mänsklighetens historia bli kortvarig.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että tämänpäiväisessä ydinpolttojätteiden sijoituspaikkalähetekeskustelussa on rajoituttu itse asiaan eikä puhuttu asian vierestä eli mahdollisesta uuden ydinvoimalan rakentamisesta tai ydinvoimalan hyvyydestä tai huonoudesta. Suhtautuu ydinvoimaan sitten miten tahansa, tosiasia on, että meille on tullut ydinenergian käytön yhteydessä syntyneitä jätteitä, jotka ydinenergialain mukaan pitää käsitellä, varastoida ja sijoittaa maahamme.

Eurajoen kunta on puoltanut loppusijoituslaitoksen rakentamista ja Säteilyturvakeskus on tehnyt alustavan turvallisuusarvion. Laitoksen rakentamisen olisi määrä alkaa noin vuonna 2010 ja loppusijoitustoiminnan noin vuonna 2020. Säteilyturvakeskuksen teettämä turvallisuusarvio on saanut osakseen runsasta kritiikkiä muun muassa ympäristöministeriön taholta. Kritisoitu on muun muassa sitä, ettei ole tarpeeksi huomioitu vaikutuksia eläin- ja kasvilajeihin tai meriympäristön pilaantumisriskeihin. Lisäksi kallioperästä vaaditaan lisätutkimuksia.

Suomessa aiotaan syntynyt käytetty polttoaine varastoida 500 metrin syvyyteen Eurajoen peruskallioon. Mielestäni sijoitus pitää tehdä paljon syvemmälle, vähintäänkin 600 metrin syvyyteen. Geologian tutkimuskeskus on kertonut, että ikirouta muuttaa oloja kallioperässä. Muutokset ovat tietenkin aina riskitekijä. Posiva on lähtenyt siitä, että ikirouta ei ulotu kuin 300 metriin, mutta Kanadassa tiedetään ikiroudan ulottuneen 600 metrin syvyyteen asti. Uudet tiedot olisi Posivan kyettävä ottamaan huomioon ja tekemään uudet laskelmat ja suunnitelmat, vaikka se tuleekin nostamaan kustannuksia. Turvallisuus näissä asioissa ei tunne maksukattoa.

Huvittavaa tässä käsittelyssä on se, että ydinvoimalan jäteongelmat on nostettu vahvasti esiin, vaikka nykyiset hiilivoimalat tuottavat päästöinä ilmaan tuhkaa ja uraania ja thoriumia, joissa on samaa ainetta kuin ydinvoimalan jätteissäkin. Hiilivoimalan jätteitä ei loppusijoiteta vaan viedään kaatopaikalle tai poltetaan piipusta taivaan tuuliin. Pitäisi varmasti kiinnittää paremmin huomiota myös tähän seikkaan.

Kun erikoisvaliokunta — on se sitten mikä hyvänsä — käsittelee asiaa, olisi syytä puuttua myös siihen, minkälaisia tutkimuksia Posiva Oy:n tarkoituksena on tehdä tulevan kymmenvuotiskauden aikana.

Arvoisa puhemies! On selvää, että periaatepäätös loppusijoittamisesta on nyt saatava aikaan, koska nykyisen väliaikaisen varastoinnin jatkaminen ei palvele ketään ja on iso riski jo sinänsä.

Annika Lapintie /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Joissakin puheenvuoroissa todettiin, että ydinjäte ja radioaktiivinen jäte säilyy ikuisesti. Näinhän ei tietenkään ole, vaan monissa tutkimuksissa on todettu, että radioaktiivisen jätteen aktiivisuus tasoittuu ihmiselle vaarattomalle tasolle 100 000 vuodessa. Tämän rinnalla on varmasti syytä muistaa, että silloin puhutaan säteilystä, joka vastaa tavallista maaperän säteilyä. Kuten monesta ministereidenkin alkupuheenvuorosta kävi ilmi, viimeisestä jääkaudesta on kulunut peräti 10 000 vuotta, eli hyvin kauaskantoisia ratkaisuja tässä ollaan tekemässä.

Ministeri Mönkäre totesi alkupuheenvuorossaan, että muualla maailmassa on vähän ihmetelty järjestystä, miten Suomessa päätöstä tehdään, eli ensin eduskunnan pitäisi tehdä periaatepäätös loppusijoituksesta ja sen jälkeen vasta lähdetään tutkimaan, onko sijoitussyvyys 500 metriä sopiva vai olisiko jokin muu ja mitä muita ongelmia asiaan liittyy.

Muissa suoran loppusijoituksen maissa pisimmällä suunnitelmissa ollaan Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Sen lisäksi Kanadassa ja Espanjassa valintaprosessi on keskeytynyt poliittisten pohdintojen vuoksi. Kuten aikaisemmassa keskustelussa kävi ilmi, Ruotsissa todellakin on päätetty ottaa aikalisä noin seitsemän vuoden ajan ja sen aikana tutkia juuri niitä asioita, mitä meidän nyt pitäisi tutkimatta hyväksyä eli se, että lähdetään sijoittamaan ja louhimaan luolastoa, ja sijoitussyvyydestäkin meidän pitäisi tehdä päätös. Ei oikeastaan ole ollenkaan kummallista, että muualla ihmetellään meidän takaperoista päätöksentekojärjestelmäämme. Onhan Suomi sitten, jos eduskunta tosiaan valiokuntakäsittelyn jälkeen päättää hyväksyä periaatepäätös-hakemuksen, ihan ensimmäisenä maailmassa hyväksymässä ydinjätteen hautaamisen peruskallioon. (Ed. Tiuri: Suomi on tekniikan johtava maa!) — Suomi yrittää ilmeisesti olla, kuten ed. Tiuri totesi, tekniikan johtava maa, mikä on sikäli vähän kummallista, että emme kuitenkaan näissä tutkimuksissa ole ollenkaan pisimmällä, vaan muun muassa Ruotsissa on paljon kauemmin tutkittu näitä lieriöitä, joihin ydinjätettä sijoitetaan, ja päästy pitemmälle niiden osalta. Sen takia entistäkin kummallisemmalta vaikuttaa, että me teemme tämän periaateratkaisun ennen kuin olemme edes tutkimuksissa kovinkaan pitkällä verrattuna muihin maihin, joissa on tätä ratkaisua lykätty.

Suomi on myös sillä tavalla aivan ainutlaatuinen, että Eurajoen 6 000 asukkaan kunta on ensimmäinen kunta maailmassa, joka hyväksyy ydinjätteen sijoittamisen alueelleen. Sen lisäksi kummajaisuuteen kuuluu se, että naapurikunnilta ja niiden asukkailta ei ole kysytty mitään. Muun muassa Rauman kaupunki ei ole todennut asiasta mitään puhumattakaan näistä muista naapurikunnista.

Eli vaikka ministeri Mönkäre kovasti aikaisemmin puolusteli suomalaista demokraattista päätöksentekoa, niin kyllä tähän aika monta kummajaista kuitenkin liittyy. Esimerkiksi rakennuslupaa ja sen päätöksentekoa sitten aikanaan ei enää tänne eduskuntaan tuoda, jos nyt lähdemme tätä periaatepäätöstä hyväksymään. Se on kyllä aikamoinen ongelma, koska tulevien vuosien aikana varmasti tulee lisää tietoa, mutta sitä täällä eduskunnan päätöksenteon pohjana ei enää ole.

Eli tässä on todellakin niin suuria kysymysmerkkejä, että valiokuntatyöskentelyssä totisesti toivon, että lähdetään siitä, että tämä ei ole itsestäänselvyys, vaan voidaan myös päätyä sellaiseen ratkaisuun, että joko hylätään tämä periaatepäätöshakemus ja todetaan, että tarvitaan lisätutkimuksia — näin on tehty muun muassa muualla, missä näitä hakemuksia on ollut käsittelyssä — tai sitten vähintään lähdetään siitä, että eduskunnan tulee tehdä tämä varsinainen rakennuslupapäätös, koska kyllä ongelma on se, että kovin laajasta demokraattisesta päätöksenteosta ei voida puhua, jos siihen ei kytketä koko eduskuntaa, jolla kuitenkin on suorat yhteydet valitsijoihin ja suorat yhteydet kansaan toisella tavoin kuin hallituksella, joka on välillisesti eduskunnan valitsema.

Vielä muutama kohta Posivan hakemuksesta. Ensinnäkin täällä todetaan, että ydinenergian tuotannon seurauksena syntyvistä radioaktiivisista jätteistä pitäisi huolehtia niin, että niistä ei aiheudu vaaraa ihmisille eikä elolliselle luonnolle, ja sen lisäksi, ettei tuleville sukupolville aiheudu kohtuuttomia rasitteita ja etteivät ennustetut vaikutukset tulevien sukupolvien terveyteen ole suuremmat kuin tällä hetkellä hyväksyttävänä pidetyt vaikutukset. Kun taas muistamme, että jotta päästään edes tavalliselle maaperän säteilyn tasolle, radioaktiivinen jäte tarvitsee 100 000 vuotta, niin on aika paljon kyllä vaadittu sellaisia päätöksiä nyt tehdä.

Joissakin Posivan suunnitelmissa tosiaan kummitteli visio, jonka mukaan luolan sulkemisen jälkeen vastuu ydinjätteistä siirtyy yhteiskunnalle. Täytön jälkeen jäteluola suljetaan, alue maisemoidaan ja muutaman sadan vuoden kuluttua kukaan ei enää huomaa, mitä alueella on tehty tai minne jäte on piilotettu. En tiedä, voi olla, että mielikuvitukseni on vilkas, mutta kyllä tämä kauhukertomuksen ainekset antaa. Toivon, että tällaisia visioita voitaisiin vähän rauhallisemmin pohtia ja todellakin todeta, että niiden tietojen varassa, jotka eduskunnalla nyt on, ei tällaista päätöstä pitäisi hyväksyä.

Sen lisäksi täällä on monessa kohtaa eri puheenvuoroissa kiitelty sitä, että nyt puhutaan vain ydinjätteestä eikä puhuta ydinvoimasta sinänsä. Toisaalta kyllä tässä hakemuksessa Posiva on tehnyt parhaansa, että varmasti ajateltaisiin koko ydinvoimakysymystä kokonaisuutena. Sehän on ensimmäinen seikka tietenkin, että ydinvoimalayhtiöt Imatran Voima ja Teollisuuden Voima omistavat tämän ydinjäteyhtiön, joten ihan silkkaa, selvää jääviyttä ei ole, vaan kyllä jonkinnäköiset kytkökset kieltämättä ovat olemassa. Sen lisäksi tässä alkuperäisessä hakemuksessa haettiin nimenomaan lupaa sijoittaa Suomen nykyisistä neljästä ydinvoimalayksiköstä 40—60 vuoden käyttöaikana kertyvän jätteen lisäksi kahdesta mahdollisesta uudesta Suomeen rakennettavasta ydinvoimalaitosyksiköstä 60 vuoden käyttöiän aikana kertyvää käytettyä ydinpolttoainetta. No, ilmeisesti poliittisten realiteettien edessä ja varmasti myös siksi, että eduskunnassa suhtauduttaisiin positiivisemmin tähän hakemukseen, annettujen neuvojen mukaan Posiva muutti sitä niin, että puhutaan vain tämänhetkisestä ydinjätteestä eikä tulevista.

Mutta kiistaton tosiasia on, että kyllähän tällä ydinvoimajätehakemuksen loppusijoituslaitoksen rakentamishakemuksella yritetään rauhoitella kansalaisten ja sen myötä myös kansanedustajien mieliä niin, että tuudittauduttaisiin tällaiseen ylioptimistiseen rauhallisuuteen, että kyllä tämä ydinvoima on hoidossa ja ydinvoiman jäteongelma on kunnossa. Näinhän ei ole. Vaikka nyt on tehty tämä hakemus ja siitä on kiitettävästi taustamateriaaliakin toimitettu, niin siitä huolimatta asia ei ole ollenkaan ratkaistu. Kyllä tämä kytkeytyy yhtenä osana energiapolitiikkaan kokonaisuudessaan.

Mutta siitä huolimatta todellakin täällä nyt käsitellään nimenomaan tätä hakemusta loppusijoituslaitoksen rakentamisesta. Itse ainakin katson, että eduskunta ei ole riittävästi tietoinen niistä ratkaisuista, joita tässä tulee. Eli tässä vaiheessa ei tällaista loppusijoituspäätöstä pitäisi tehdä. Toivon, että valiokunnat hyvin vastuullisesti suhtautuvat asiaan ja ottavat varteenotettavana vaihtoehtona myös hylkäyksen.

Reijo  Kallio  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lapintie puheenvuorossaan totesi, että Eurajoen naapurikuntia on kuultu tässä riittämättömästi. Kyllä Eurajoen naapurikunnilta, muun muassa Rauman kaupungilta, on pyydetty lausunto tästä asiasta, ja ne ovat myös lausunnon antaneet. Itse asiassa muutkin lähiseudun kunnat kuin vain pelkästään naapurikunnat ovat lausunnon antaneet tästä hankkeesta. Lisäksi julkisessa kuulemistilaisuudessa on ollut mahdollisuus kaikilla halukkailla käydä esittämässä mielipiteensä hankkeesta. Siellä on ollut paikalla niin raumalaisia kuin muitakin lähialueen kuntien edustajia. Lisäksi vielä ministeriöön on ollut mahdollisuus kenellä tahansa kansalaisella esittää mielipiteensä. Tätä mahdollisuutta on käyttänyt noin 70 henkilöä, sielläkin mukana paljon raumalaisia ja lähikuntalaisia. Eli mahdollisuus on ollut tästä hankkeesta lausua mielipiteensä naapurikuntalaisilla.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kallion tieto on nyt aika paljon ristiriidassa niiden tietojen kanssa, joita ihan kansalaisilta olen saanut. Kyllä siellä ovat naapurikuntien asukkaat aika käärmeissään siitä, että heiltä esimerkiksi kunnallisen kansanäänestyksen mahdollisuus on evätty sillä tavalla, että meidän lakimme ei edellytä, että heitä kuullaan. Kyllä monet kansalaiset olisivat näin kauaskantoisen ja pitkällisen ja suuria vaikutuksia tulevaisuudelle aiheuttavan ratkaisun osalta halunneet ottaa kantaa. Ihan näin yksinkertainen asia ei ole, että kansalaisia ympäristössä olisi kuultu.

Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Målet är att finna en beständig lösning som ej förutsätter övervakning eller underhåll. Så står det i Posivas sammandrag av miljökonsekvensbedömningen över slutdeponeringsanläggningen för använt kärnbränsle. Den här målsättningen är i dagens läge orealistisk och omöjlig att genomföra i praktiken. Minister Hassi kom in på just den här problematiken i sitt inledningsanförande och jag är helt av samma åsikt som ministern.

Vi lever i en tid av stor osäkerhet och omvälvande förändringar i naturen. Beroende på vilken framtidssyn man företräder ter sig framtiden som ett behärskat kaos eller som en serie slumpartade omställningar. Och även om man företräder synen att Finland är ett stabilt land geografiskt, så kan vi inte utesluta det faktum att ingen vet hur stabilt vårt urberg är under kommande generationers tid. Därför är det ytterst viktigt att bränslet vid behov skall kunna återföras till markytan och att det här behovet i tid kan säkras genom en noggrann uppföljning av förhållandena i uppbevaringsområdet.

Puhemies! Elämme suurta epävarmuuden ja luonnonmullistusten aikaa. Henkilön edustama tulevaisuusnäkemys ratkaisee, näyttääkö tulevaisuus hallitulta kaaokselta vai sarjalta sattumanvaraisia muutoksia. Vaikka edustaisikin näkemystä, jonka mukaan Suomi on maantieteellisesti turvallinen maa, se tosiseikka ei kuitenkaan ole pois suljettavissa, että kukaan ei tiedä peruskalliomme lujuutta tulevien sukupolvien aikana. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että polttoaine voidaan tarvittaessa nostaa takaisin maan pinnalle ja että tämä tarve voidaan varmistaa aikanaan seuraamalla tarkoin sijoitusalueella vallitsevia olosuhteita.

Suomi on sitoutunut kestävään kehitykseen eli siihen, että emme aseta tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia tahallamme peliin oman elintapamme seurauksena. Kaikkihan tiedämme, että joudumme tekemään valintoja monien huonojen asioiden välillä. Meidän on tässä tapauksessa säilytettävä ydinjätteemme omalla alueellamme ja vastattava niistä siten, että voimme aina viimeiseen saakka puuttua asiaan ja taata niiden turvallisen säilyttämisen, mikäli säilyttämiseen liittyvät olosuhteet jostakin syystä muuttuvat. Loppusijoitus on siis yksi mahdollisuus edellyttäen, että säilyttämisympäristössä vallitsevia olosuhteita pystytään edelleen seuraamaan.

Fru talman! Finland har förbundit sig till en hållbar utveckling och det innebär att vi inte har rätt att utsätta kommande generationers möjligheter att leva. Vi kan inte sätta framtiden på spel genom det egna levernet. Vi alla vet att vi bland annat just i den här frågan befinner oss i ett val mellan flera onda ting. Det är rätt att vi skall uppbevara vårt eget kärnavfall på eget territorium och vi skall bära ansvaret för det, men vi skall bära ansvaret så att vi in i det sista kan ingripa och säkra uppbevaringen om förhållandena kring denna av någon orsak förändras. Slutdeponering är en möjlighet, men det är under förutsättning att vi ständigt följer med förhållandena i bevaringsomgivningen och också är beredda att ompröva bevaringssättet och bevaringsplatsen vid behov.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Aivan oikein, on vaikea kuvitella sellaista päätöstä, jolla olisi pitkäaikaisemmat vaikutukset kuin nyt käsiteltävällä asialla on. Täällä on viitattu muun muassa ministeri Hassin taholta siihen, että sen vaikutus on 50-kertaisesti se aika tulevaisuuteen, joka menneisyydessä on ihmisten toimesta maanviljelyä harrastettu.

Kaiken kaikkiaan olemme siis hyvin ison asian parissa, ja on mielestäni hyvin tärkeätä, että se lähetetään kahteen valiokuntaan, talousvaliokuntaan ja ympäristövaliokuntaan. Molemmat katsovat tietysti ennen muuta omasta näkökulmastaan tätä asiaa, unohtamatta tietenkään yleisiä kysymyksiä, jotka kuuluvat kaikkeen tarkasteluun ikään kuin taustana.

Täällä on ollut esillä ed. Syvärisen toimesta myös ajatus siitä, että itse rakennuslupaa ei tehtäisi ainoastaan valtioneuvoston päätöksenä vaan niin, että myös se tuotaisiin eduskunnan päätettäväksi. Näin ollen asia on vakava, ja uskon niihin edustajiin, jotka ovat täällä painottaneet sen merkitystä tässä tapauksessa ennen muuta talousvaliokunnan käsittelyssä.

Se, että loppusijoitusyksikkö on myöhemmin myös avattavissa niin, ettei sitä niin sanotusti lopullisesti säilötä ja suljeta, on tärkeää nimenomaan pitkän aikavälin huomioiden sekä huomioiden myös sen, että tiede ja tutkimus kehittyvät ja saattaa todella olla, että meillä on esimerkiksi joidenkin vuosikymmenien jälkeen mahdollisuus ratkaista loppusijoitus kestävämmällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Asia lähetetään siis ympäristövaliokuntaan, ja valiokunta on jo nyt valmistautunut asian käsittelyyn ja myös käytännön vierailuihin, joista valiokunta on tehnyt yksimieliset päätökset. Täällä on viitattu myös Ruotsissa tapahtuneeseen tekniseen tutkimukseen. Valiokunta on jo aikaisemmin keskustellut siitä, että ympäristövaliokunnan on hyvä saada tietoonsa myös säiliölieriöiden teknisiin ominaisuuksiin liittyvät kysymykset.

Yleensä koko valiokuntalaitoksen kannaltahan on tärkeää se, että kaikki mahdolliset näkökulmat tulevat näinkin tärkeässä asiassa huomioiduiksi. On syytä paneutua myös ed. Pulliaisen ja erilaisten ympäristöjärjestöjen esittämään kritiikkiin.

Kaiken kaikkiaan on siis kysymys pitkästä aikajänteestä, vaikutuksesta luonnonympäristöön, vaikutuksesta ihmiseen ja yleensä elolliseen ympäristöön; tämän huomioiminen on tässä asiassa todellakin erityisen tärkeää. Itse uskon siihen, että asia pystytään myös eduskunnan toimesta käsittelemään niin syvällisesti, että tähän on mahdollisuus aivan asiapohjalla laatia lopullinen kanta, joka toivon mukaan pitää sisällään myös sen mahdollisuuden, että rakennuslupa todella tuodaan myöhemmin eduskunnan käsittelyyn.

Mari  Kiviniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, harvoin eduskunnassa käsitellään päätöstä, jolla on näin kauaskantoiset vaikutukset. Täällä on esitetty useita arvioita siitä, kuinka monen kymmenentuhannen vuoden päähän tässä pitäisi katsoa, vai vieläkö kauemmaksi.

Tällainen näköala tietenkin jopa jonkin verran ahdistaa, vaikka ylisukupolvisuus ainakin minulle on politiikan teossa ollut aina itsestäänselvyys. Siitä huolimatta, että aihepiiri on vaikea, päätöksentekoa ei pidä nyt pelätä ja lykätä. Politiikassahan ei yleensäkään voi asioihin suhtautua niin, että kun te olette ongelman aiheuttaneet, niin korjatkaa sitten se. Ydinjätteen loppusijoitus on koko yhteiskunnan asia. Ydinvoimaloiden rakentamisesta päättäneet eivät kantaneet vastuutaan loppuun saakka, se on nyt meidän tehtävämme. Joka tapauksessa vastuun kantamiseen osallistuvat myös seuraavat sukupolvet.

Ydinvoima on valitettavan keskeneräinen keksintö. Vaikka haluaisinkin vakuuttua suomalaisesta insinööritaidosta, epävarmuus kuitenkin kalvaa. Kieltämättä loppusijoitusfaktoihinkin tutustuessa kielteisyyteni viidennen ydinvoimalan rakentamista kohtaan lisääntyy. On ihme, että joillakin vielä on olemassa illuusio ydinvoimasta halvan ja saasteettoman energian tuottajana. (Ed. Tiuri: Tieto!) Tämän eduskuntakäsittelyn myötä toivottavasti monen silmät aukeavat sille tosiasialle, että viidettä jätteen tuottajaa ei tarvita.

Suhtautuminen ydinvoimaan ei kuitenkaan voi ratkaista suhtautumista loppusijoitukseen. Eduskunta on aivan oikein päättänyt vuoden 94 ydinenergialaissa, että Suomessa syntyvä jäte on varastoitava pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomeen. Omat sotkut on selvitettävä, vaikkei ympäristöasioissa yleensä tunneta valtioiden välisiä rajoja.

Arvoisa puhemies! Kun tarkastelee jätteen osalta sijoitusvaihtoehtoja, valtioneuvoston periaatepäätöksen suuntaviivat tuntuvat olemassa olevan tiedon valossa vähiten huonoilta. Vaihtoehdoista ensimmäinenhän selvityksessäkin on käytössä tällä hetkellä oleva valvottu välivarastointi, joka ei, niin kuin täällä on jo useaan kertaan todettu, ole kestävä ja pitävä ratkaisu ongelmaamme. On päivänselvää, ettei nykyistä väliaikaista varastointia voi jatkaa hamaan tulevaisuuteen sälyttämättä samalla kohtuuttomasti vastuuta tuleville sukupolville. Toki väliaikaisella varastoinnillakin on etunsa, sillä se mahdollistaa varastoinnin siihen asti, kun teknologinen tietotaitomme mahdollistaa ydinjätteiden vaarattomaksi tekemisen. Siihen voi kuitenkin mennä hyvin kauan ja pahimmassa tapauksessa ratkaisua ei ehkä löydetäkään. Siis toimenpiteitä tarvitaan, jopa nopeasti.

Eräänä vaihtoehtona on pidetty myös välivarastoinnin jälkeistä jälleenkäsittelyä ja sen jälkeistä ydinjätteen loppusijoitusta. Vaikka jälleenkäsittely mahdollistaisi uraanivarojen tehokkaamman käytön, se ei kuitenkaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Ensinnäkään se ei poistaisi loppusijoituksen tarvetta ja toiseksi se johtaisi huomattaviin lisäkustannuksiin useine käsittelyvaiheineen. Asiantuntijoiden mukaan myös transmutaatiota eli käytetyn polttoaineen paloittelua ja edelleen hyödyntämistä polttoaineena voidaan Suomen oloissa pitää jonkinlaisena nollavaihtoehtona, koska meidän ydinvoimalaohjelmamme on aivan liian suppea sen itsenäiseen soveltamiseen. Vanhanaikaiset ehdotelmat ydinjätteiden sijoittamisesta avaruuteen tai upottamisesta napajäätiköihin tai merenpohjasedimentteihin eivät enää nykypäivänä tule kyseeseen juuri luotettavuusongelmien vuoksi.

Ydinpolttoaineen huollolle ja loppusijoitukselle esitetyistä vaihtoehdoista välivarastoinnin jälkeinen suora loppusijoitus täyttääkin parhaiten ydinenergialain vaatimukset ydinpolttoaineen käsittelystä ja pysyvästä sijoittamisesta Suomeen. Suoran loppusijoituksen eduiksi voidaan katsoa muun muassa se, että prosessoinnissa on vähän käsittelyvaiheita eikä esimerkiksi käyttöhenkilökunta ole alttiina suurille määrille säteilyä.

Järkevin vaihtoehto tämä näyttää olevan myös siitä syystä, että meillä ilmeisesti on jo olemassa perustekniikka suoraan loppusijoittamiseen. Eduksi on katsottava ilman muuta myös se, että tarvittaessa polttoaine on palautettavissa maan pinnalle. Mutta tietenkin haittojakin suoralla loppusijoituksella on, muun muassa tämän jätteen potentiaalinen vaarallisuus, koska se muodostuu pitkäaikaisesti radioaktiivisista aineista.

Esitetylle sijoitusvaihtoehdolle on kuitenkin syytä eduskunnassa ja valiokuntakäsittelyssä esittää reunaehtoja. Emme voi antaa liian vapaita käsiä sijoittamisen toteuttamiseen. Ensinnäkin jätevarastoa on pysyttävä valvomaan ja seuraamaan. Minua hirvittää sellainen skenaario, ettei joskus tulevaisuudessa edes tiedettäisi, missä ydinjätevarasto sijaitsee. Entäpä jos joku kuitenkin saisi tuon tiedon käsiinsä ja käyttäisi sitä väärin? Vaikka haluaisinkin uskoa varastoinnin olevan niin varmaa ja ongelmatonta, en täydellisen unohtamisen vaihtoehtoon luota. On valvottava paitsi sitä, miten jäte kapseleiden ja täytteen ympäröimänä selviää, myös sitä, mitä niiden ympärillä kallioperässä ja pohjavedessä tapahtuu. Valvonnan suorittamisesta esitykset valmistuvat vasta joskus tulevaisuudessa, mutta valvontaratkaisut vaikuttavat ilman muuta jossain määrin koko loppusijoitushankkeen hyväksyttävyyteen.

Ydinvoimayhtiöt eivät ole ilmeisesti koskaan ymmärtäneet vastuunsa todellista suuruutta. Jätteiden unohtaminen eli valvonnan lakkauttaminen jossain vaiheessa, joka tosin valtioneuvostonkin päätöksessä todetaan tavoitteeksi, ei välttämättä onnistu. Jos jätettä ei voida tehdä vaarattomaksi, ei vastuu lopu ennen kuin säteily loppuu. Ydinvoimayhtiöiden vastuunkantokyky tiedostaen pitäisikin harkita sitä, että jätteiden valvonta ja vastuu myös juridisesti siirtyy yhteiskunnalle. Käytännössähän vastuu yhteiskunnalla jo on.

Toinen tärkeä näkökohta on, että loppusijoitus on tarvittaessa pystyttävä purkamaan riittävän nopeasti. Haluan uskoa tekniikan kehittymiseen ja siihen, että jonain päivänä ydinjäteongelmaa ei ole olemassa. Jos niin kävisi, että löytyisi sellainen ratkaisu, joka mahdollistaisi jätteen uudelleenkäytön tai radioaktiivisuuden kokonaan poistamisen, sitä on pysyttävä hyödyntämään. Jos jätteen kaivaminen esiin kestää lähes yhtä kauan kuin loppusijoituspaikan rakentaminen, eivät järkevät sijoitusehdot täyty. Turvallisuuden vuoksi ei jätettä tietenkään voi edellyttää käden käänteessä saatavan ylös haudasta. On myös muistettava se, että vaikka sijoituksessa ei näyttäisi turvallisuusriskejä olevan, voivat asiat kuitenkin myös siellä maan alla mennä pieleen. Siksikin loppusijoituksen riittävän nopean purkamisen on oltava mahdollista.

Arvoisa puhemies! Loppusijoituspaikan osalta rakennuslupaa myönnettäessä eduskuntaa ei voi sivuuttaa. Hallitushan esittää, että valtioneuvosto vain informoisi eduskuntaa ennen rakennusluvasta päättämistä. Loppusijoitusratkaisu jättää kuitenkin niin monta kysymystä avoimiksi ja jatkotutkimusten varaan, että vastuu pitää siirtää valtioneuvostolta eduskunnalle. Lähdenkin siitä, että eduskunta edellyttää hallitusta valmistelemaan ydinenergialain muutoksen tältä osin, kuten täällä ovat jo useassa puheenvuorossa muun muassa edustajat Syvärinen ja Ojansuu esittäneet. Ydinjätteen loppusijoitus ei todellakaan saa olla eduskunnan osalta lopullisesti käsitelty ja päätetty tämän periaatepäätöksen myötä.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen eduskunta on ensimmäisenä maailmassa tekemässä päätöstä ydinjätteen loppusijoituspaikasta. Periaatepäätöshakemus asiasta on käsillä. Olemme pieni maa ja suhteellisen harvoin saamme olla ykkössijalla maailmassa missään asiassa. Toivon kuitenkin, ettei kansallinen itsetuntomme vaadi, että juuri tässä asiassa saavuttaisimme paalupaikan. Ainakin minä luopuisin tästä edelläkävijän asemasta mielelläni. Ydinjäteasiassa en usko, että nopein olisi välttämättä paras.

Ydinjätteen loppusijoitusvaihtoehtoja selvitetään monessa maassa. Osassa maista tutkimukset ovat jo Suomea pidemmällä. Lopullisia päätöksiä tehdään kuitenkin muissa maissa huomattavasti Suomen tahtia rauhallisemmalla aikataululla. Tähän on syynsä. Tutkimustuloksia ei pidetä sellaisina, että niiden avulla voitaisiin vielä taata riittävää turvallisuustasoa ydinjätteiden loppusijoituksessa. Esimerkiksi Ruotsissa loppusijoituspaikka valitaan vasta seitsemän vuoden kuluttua, vaikka siellä suoritetut tutkimukset ovat olleet suomalaisia kattavampia. Ison-Britannian hallitus hylkäsi Posivan hakemusta muistuttavan ydinjätteiden loppusijoitushakemuksen vuonna 97 vedoten ydinjäteyhtiön Nirexin tutkimushankkeiden suppeuteen. Nirexin tutkimussuunnitelmat olivat kuitenkin Posivan vastaavia laajempia. Myös Kanadassa on päädytty loppusijoitusratkaisun lykkäämiseen. Ulkomailla onkin ihmetelty, kuten salissa on tänään tuotu esille, suomalaisten optimistista asennetta ja hieman huoletonta suhtautumista tutkimuksessa vielä esiintyviin ongelmiin. Emme voi päästä jo tuotetusta ydinjätteestä eroon. Se ei ole äänestyskysymys. Jätteen kohtalosta on päätettävä jollakin tavalla.

Ydinjäte on ongelmana monitahoinen, niin monitahoinen, että sen kanssa ei kuitenkaan voi eikä saa olla liian kiire. Pitkästä aikajänteestä puhuminen tarkoittaa ydinjätteen kohdalla aivan muuta kuin monissa muissa tekemissämme kauaskantoisissakin poliittisissa päätöksissä.

Ydinvoimayhtiöt ovat todenneet, ettei muiden kuin nyt esitetyn kaltaisten loppusijoitusratkaisujen etsiminen ole realistista, koska tämä tuottaisi huomattavia kustannuksia. Tämä kertoo siitä, että halpana mainostetun ydinsähkön halpuus perustuu osittain myös halpaan ydinjätetutkimukseen. Tarvitaan vielä huomattavasti lisätutkimuksia, joiden kustannukset on toki kerättävä ydinsähkön hinnassa. Ydinvoima on energian tuotantomuoto, jossa sen alkupää uraanin louhintaan liittyvine ongelmineen ja loppupää ydinjätteen muodostamine vaikeuksineen eivät ole erotettavissa.

Nykyinen tilanne pakottaisi meidät kansanedustajat tekemään päätöksiä puutteellisen tietomäärän turvin. Hallituksessa äänestettiin siitä, tuodaanko rakentamislupa eduskunnalle selontekona, ja esitys kaatui äänestyksessä. Uskon, että kansanedustajat tuntevat oman vastuunsa paremmin ja tekevät sellaisen ratkaisun, jossa tämä ei ole viimeinen kerta, kun kansanedustajat pääsevät ottamaan kantaa jätteen loppusijoitukseen. Muuten antaisimme lopullisen siunauksemme tai tuomiomme hankkeelle nyt, kun suurin osa tutkimuksista ei ole vielä valmistunut ja jatkotutkimukset myös ulkomailla saattavat tuoda olennaista uutta tietoa loppusijoitusratkaisun turvallisuudesta.

Suomessa asioita ollaan tekemässä jossain määrin nurinkurisessa järjestyksessä. Periaatepäätös halutaan saada aikaan jo nyt, vaikka Posiva ei ole vielä suorittanut kallioperän sisäisiä tutkimuksia lopullisessa sijoitussyvyydessä. Muissa maissa nämä tutkimukset on suoritettava ennen loppusijoituspäätöksen tekemistä. Ymmärrän kyllä ydinvoima- ja ydinjäteyhtiöiden kiireen tässä asiassa, mutta poliittisilla päätöksentekijöillä ei tulisi olla tässä asiassa kiire.

Arvoisa puhemies! Nyt ehdotetun kaltainen loppusijoitusratkaisu sisältää lukuisia avoimia kysymyksiä. Jätesäiliöt voivat vaurioitua korroosion seurauksena tai rikkoontua kalliosiirtymän takia, suoja-aineeksi ehdotettu bentoniittisavi voi muuttaa ominaisuuksiaan ratkaisevalla tavalla lämmetessään tai kostuessaan ja pohjaveden kulkeutuminen voi aiheuttaa arvaamattomia seurauksia liikkuessaan kalliohalkeamissa. Loppusijoituspaikan avattavuus ei myöskään ole ongelmatonta. Jos ydinjäte pääsee vuotamaan kapseleista, ydinjätettä ei voida palauttaa eikä haudan avattavuus tässä tapauksessa edes auttaisi. Ryhmämme oli vierailulla Posivassa jonkin aikaa sitten, ja kun siellä kysyimme avattavuudesta, meille vastattiin, että toki sitä hautaa voi kaivaa auki, mutta mitäs sitten tehdään, jos jäte on siellä levällään. Niin, mitäs sitten?

Ei pidä myöskään unohtaa, että ydinjätteiden kuljetukset muodostavat aina oman riskinsä.

Osittain tällainen suhtautuminen ongelmiin ja avoimiin kysymyksiin saattaa olla seurausta siitä, että ainoa ydinjätetutkimusta tekevä yhtiö Posiva on ydinvoimayhtiöiden omistama. Niille ydinjäteratkaisun aikaansaaminen on taloudellinen tavoite. Ydinvoima kamppailee vastatuulessa maailmalla, eikä uuden reaktorin saaminen Suomeenkaan vaikuta kovin yksinkertaiselta. Tässä tilanteessa halutaan luoda sellainen kuva, että ydinjäteongelma on ratkaistu, ja silloin myös olisi helpompi painostaa päättäjiä ja kansalaisia hyväksymään uusia reaktoreita.

Tutkimusta loppusijoituksesta tarvitaan siis yhä lisää niin Posivan kuin muidenkin tahojen suorittamana. Esimerkiksi Suomen Säteilyturvakeskuksella ei ole tähän mennessä ollut vastaavia mahdollisuuksia tehdä omia puolueettomia tutkimuksiaan toisin kuin Ruotsin Ssi:llä. Kansainvälisen ydinvoimajärjestön Iaea:n tarkkailijaryhmä on ehdottanut, että Stuk laajentaisi omaa tutkimustaan, jotta sen riippumattoman valvojan rooli tehostuisi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi voisin todeta, että kysymykset, jotka nousevat esiin periaatepäätöshakemuksen yhteydessä, ovat itselleni tehneet yhä selvemmäksi sen, kuinka mahdoton ajatus lisäydinvoiman rakentaminen on. Ydinvoima on ongelmallinen energiantuotantomuoto, jonka tuottamat ongelmat eivät ole lähelläkään ratkaisuaan. Osin nämä ratkaisut eivät ole varmaan koskaan saavutettavissakaan, kuten uraanin louhinnan kohdalla. Tässä tapauksessa ei ole tarjolla hyviä, ei välttämättä edes tyydyttäviä, vaan ainoastaan vähemmän pahoja tai pahoja ratkaisuja. Välivarastointi vesialtaissa ei tuskin ole myöskään lopullinen ratkaisu, mutta se on ratkaisu sillä välin, kun hankimme lisää tietoa loppusijoitusmahdollisuuksista.

Siviiliammatissani olen myös kirjoittanut joskus pop-sanoituksia, joten tässäkin salissa voi ehkä mainostaa tämän ammattikunnan valveutuneisuutta ja asiantuntemusta. Eräs ryhmä kirjoitti aikanaan: "Uraani halkeaa, se tuottaa lamppuun valkeaa, mutta millään muulla maalla kuin Suomella se ei oo riskiä vailla." Voisi väittää, että riimi vähän ontuu, mutta asiaa siinä on, ja toivon, että suomalaiset poliitikot, kansanedustajat, eivät niele tätä väittämää sellaisenaan.

Näin pitkäkantoinen ongelma ja sen ratkaisu eivät saa olla täsmällisesti määritetyt vuonna 83 tehdystä aikataulupäätöksestä, ja ilmeisesti ed. Syvärisen lakialoite voi olla avuksi siinä, kun kansanedustajat pyrkivät tekemään vastuullisia päätöksiä tässä asiassa.

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Minua hämmästyttää se, että täällä on nyt keskitytty vain ydinjätteiden riskeihin. Kyllä meidän täytyy myöskin miettiä, mitkä ovat muiden voimaloiden jätteiden riskit, ja arvioida, kuinka paljon voidaan sallia riskejä ydinjätteissä, jos toisten voimaloiden jätteissä on paljon suurempia riskejä. Toivon, että ympäristövaliokunta erikoisesti paneutuu siihen, kuinka paljon eri energialähteiden jätteiden loppusijoituksista riskejä tulee, ja sen perusteella pystyy kohtuudessa siinä, kuinka paljon riskejä sallitaan ydinjätteille, joiden riskit ovat niitä pienimpiä.

Ensinnäkin ydinvoiman jätteet sijoitetaan 500 metrin syvyyteen kallioon, ja kun ottaa huomioon, että kallioperässä on suuri määrä radioaktiivisia aineita ennestään, niin se ei ole niin valtava muutos. Meillä on uraania, toriumia, kaliumia, kaikennäköisiä radioaktiivisia aineita niin paljon, että niitten säteily Suomen maaperässä vastaa noin 400 ydinvoimalan jätteiden säteilyä. Pari lisää sinne ei siis mitään ratkaisevaa muutosta tee. Muutos on tietenkin siinä, että luonto on aika huolimattomasti säilönyt ne radioaktiiviset aineet, niin että sieltä jatkuvasti rakoja pitkin nousee radonia ilmaan ja tulee uraania veteen. Radonia tulee niin paljon, että suomalaisia muutama sata kuolee vuodessa radonin aiheuttamaan säteilyyn. On vaikea kuvitella, että ydinjätteet koskaan aiheuttaisivat juuri kenenkään kuolemaa siellä 500 metrin syvyydessä.

Nyt tilanne on siis se, että uraania on Suomessa niin paljon kallioperässä, että sitä on vedessäkin. Jos porakaivosta esimerkiksi täyttää ammeen ja menee siihen kylpemään, siinä on kymmenesosa grammaa jo uraaniakin, joka on säteilevää. Varmaan ei pidä kylpeä, jos pelkää säteilyä.

Sitten hiilivoimaloiden jätteiden loppusijoitus. Jätteet loppusijoitetaan läjitykseen kaatopaikalle, ilmakehään hiilidioksidina ja pienhiukkasina ihmisten keuhkoihin. Aika huono loppusijoituspaikka minusta, varsinkin kun ilmakehässä hiilidioksidi aiheuttaa ilmastonmuutoksen, jonka kustannukset ja riskit ovat todella valtavat. Kyllä nyt pitäisi jollakin tavalla katsoa, minkälaisia riskejä muitten voimaloitten jätteet aiheuttavat, ennen kuin käydään mahdottoman pieniinkin riskeihin käsiksi ydinjätteiden kohdalla. Ilmastonmuutos voisi aiheuttaa jopa sen, että Golfvirta pysähtyy, jolloin Suomesta tulee aika asuinkelvoton. Minkähänlainen perintö tämä sitten tuleville polville Suomessa on, kun täällä mietitään vain sitä, mitä seurauksia olisi ydinjätteistä?

Samanlainen on ihmisten keuhkoihin loppusijoittaminen pienhiukkasina. Euroopan toimisto Maailman terveysjärjestössä on todennut, että noin 200 000 eurooppalaista kuolee ennenaikaisesti joka vuosi näihin pienhiukkasiin. Jos lasketaan kohtuullinen hinta ihmiselämälle, se vastaa noin 2 000 miljardia markkaa vuodessa, melkoinen kustannus. Kun lisäksi tulee vielä erilaisia sairaalakäyntejä, lasten astmaa ja hengityselinsairauksia, ollaan todella mahdottomissa riskeissä, mutta siitä täällä ei kukaan tunnu olevan huolissaan.

Sitten on vielä se, että hiilivoimala levittää ympäristöön luonnon uraania. Sitähän on kivihiilessä 3 milligrammaa kiloa kohti. Se merkitsee, että tavallinen hiilivoimala, joka korvaa ydinvoimalan, levittää joka vuosi ympäristöönsä 10 tonnia säteilevää luonnon uraania. Se on tietenkin ylivoimainen verrattuna Natoon, joka onnistui ampumaan lähes säteilemättömiä köyhdytetyn uraanin ammuksia maastoon, ja siitä pidetään valtavaa melua. Kyllä minusta hiilivoimaloiden jätteiden loppusijoituksesta, joihin jätteisiin uraanikin kuuluu, pitäisi olla murheissaan. Kun sitä vuosisatoja harrastetaan, lopulta meillä on melkoinen uraanikerros maan pinnalla.

Sitten maakaasuvoimalat. Ne ovat samanlaisia. Ainoa ero on, että ei tule niin paljon kiinteitä jätteitä, mutta tulee ilmakehään hiilidioksidia puolet siitä, mitä hiilivoimalat tuottavat. Jätteiden loppusijoitus ilmakehään ei siis tässäkään ole mikään järkevä ratkaisu, koska se aiheuttaa ilmastonmuutoksen. Maakaasuvoimalat aiheuttavat myös pienhiukkasia, tosin vain kolmasosan siitä, mitä hiilivoimalat, mutta kyllä sekin on jo melkoinen ihmisjoukko, jos kolmasosa 200 000:sta kuolee. Sieltä tulee myös happosateita metsiin ja järviin; luonnon kannalta aika inhottavaa. Maakaasussa on mukana uraanista peräisin olevaa radioaktiivista radonia, joka pääsee suoraan ilmaan. Siitäkin tulee säteilyä, ja se saa vapaasti mennä ilmaan. Sen sijaan täällä murehditaan sitä, että 500 metrin syvyydestä voisi joskus jollakin kummallisella tavalla tulla jotain säteilyä ihmisten ilmoille. Kyllä säteilyasiat pitäisi saada jonkinlaiseen järkevään järjestykseen.

Hakevoimalat. Niistäkin tulee jonkin verran uraania, koska puussakin sitä on, mutta pienhiukkasia tulee enemmän kuin maakaasuvoimaloista. Ne ovat ihmisen terveydelle vaarallisia, samaten happosateet.

Kaiken kaikkiaan näiden voimaloiden jätteiden loppusijoitusta ei edes ole yritetty ratkaista eikä kukaan edes tällä hetkellä vielä vaadi ratkaisua eikä minkäänlaisia kustannusarvioita siitä, mitä se maksaisi ja miten se nostaisi sähkön ja energian hintaa, jos loppuratkaisu ajoissa suunniteltaisiin. Minusta eduskunta on nyt täysin hakoteillä, kun se sallii tällaisten täysin ratkaisemattomien jätteiden loppusijoituksen ilmakehään ja ihmisten keuhkoihin, metsiin ja järviin ja murehtii vain valtavasti sitä, miten ydinjätteiden käy siellä 500 metrin syvyydessä. Jokin tolkku olisi vähitellen saatava tähän elämään.

Ydinvoima ei tuota hiilidioksidipäästöjä, ei tuota pienhiukkasia. Jätteiden loppusijoitus on periaatteessa ratkaistu. Vaikka kuinka miettisin, mitä riskejä siellä on olemassa, ne ovat kuitenkin kovin vaatimattomia verrattuna muiden energialähteiden jätteiden loppusijoituksen riskeihin. Tulevat sukupolvet tulevat todella syyttämään meitä, jos me jätämme nämä muiden voimaloiden jätteiden loppusijoitukset hoitamatta ja aiheutamme ilmastonmuutoksen ja monenlaisia häiriöitä luonnolle ja lisäksi vielä poltamme raaka-aineet loppuun. Sitä ei voi mitenkään hyväksyä.

Ydinvoima on ympäristön ja ihmisten kannalta ylivoimainen sähköntuotantotapa. Kaikki muut ovat aika huonoja. Kun ministeri Hassi on todennut, että ydinvoiman kyljessä on vanhan hevosen leima, voisin todeta, että muitten voimaloitten kyljessä on hullun lehmän leima.

Marjukka Karttunen-Raiskio /kok:

Arvoisa puhemies! Ydinenergialain mukaan ydinjätteet, jotka ovat syntyneet Suomessa, on käsiteltävä ja varastoitava Suomeen. Asiaa on nyt meillä 20 vuotta tutkittu. Miksi sitten Olkiluotoon? Ilmeisesti siksi, että kallioperä on siellä tarkoitukseen parhaiten sopivinta ja siellä jätettä eniten syntyy, joten vältytään hankalilta maakuljetuksilta. Onneksi kuitenkaan Suomeen ei olla tuomassa ulkomaalaista jätettä.

Se, mikä kansalaisia eniten huolestuttaa, on ilman muuta loppusijoituksen turvallisuus ja tekniikka, miten voidaan valvoa niitä lieriöitä, voidaanko niitä valvoa ja monitoroida, jotta ne siellä maan alla säilyvät kunnossa. Mutta olen ymmärtänyt, että tunneleiden avaaminen ei kuitenkaan sitten enää ole mahdollista. Ilmeisesti siitä on turha puhua.

Vastuuhan sijoittamisesta säilyy tulevaisuudessakin voimayhtiöillä. Rahastoja on nyt jo kerätty noin 6 miljardin edestä. Firmat tulevat olemaan loppusijoituksesta vastuussa, mutta asiahan johtaa kuitenkin niin pitkälle tulevaisuuteen, satojentuhansien vuosien päähän, että kuka takaa, onko näitä firmoja enää olemassa ja miten on näille rahastoille käynyt. Nythän puhutaan eläkerahastoistakin, onko niitä olemassa vai ei.

Tarkoitus olisi myös päättää siitä, mikä valiokunta tulee hoitamaan asian käsittelyn ja keräämään asiantuntijalausuntoja, onko se talousvaliokunta vai ympäristövaliokunta. Toivoisin kuitenkin, että näin vastuullisessa asiassa ei pelkkä talous olisi ratkaiseva asia vaan myös vastuu, jota kannamme asiasta jälkipolville.

Mielestäni keskustelussa on hassu ristiriita se, että Suomi todellakin haluaa kantaa vastuunsa ja haudata ongelmajätteen omaan maaperään, koska se on meillä turvallisinta, mutta samaan aikaan emme ole huolissamme alkulähteistä, mistä ydinjätettä louhitaan. Jätettä jää esimerkiksi pitkin Kanadan ja Australian kaivosalueita, mistä uraani tulee Suomeen. Tällä hetkellä esimerkiksi Kosovossa puhutaan, että ammuksista aiheutuu vaikeuksia.

Arvoisa puhemies! Loppusijoitusluvan toteuttamatta jättäminen aiheuttaisi sen, että väliaikainen varastointi jatkuisi epämääräiseen tulevaisuuteen, joten päätös on tehtävä, mutta vain nykyisten ydinvoimaloitten tuottaman ydinjätteen osalta.

Martti  Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkuvasti vedotaan siihen, että uraanikaivokset aiheuttavat jätteitä ympäristöönsä. Voivat aiheuttaakin, mutta pahin uraanihan sieltä viedään pois, niin että kyllä sen jälkeen siellä on paljon turvallisempaa liikkua. Minusta tuntuu kummalliselta, että sekin on haitta, että uraani on viety pois. Kyllä muiden voimaloiden polttoaineiden louhiminen, joka tapahtuu syvällä maaperässä, on todella paljon vaarallisempaa ja aiheuttaa ympäristölle huomattavia vaurioita, niin että siinäkin suhteessa ydinvoima on aika edullista.

Marjukka  Karttunen-Raiskio  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiuri, kun puhuitte muiden voimaloiden jättämistä päästöistä, niin eikö ongelma ole kuitenkin siinä, mikä on taloudellisinta. Jos esimerkiksi, kun mainitsitte maakaasuvoimalat ja dieselvoimalat, niitä käytettäisiin, kokonaispäästö olisi kuitenkin huomattavasti pienempi ja päästäisiin Kioton tavoitteisiin, kun esimerkiksi omakotitaloja ei tarvitsisi sen jälkeen lämmittää kutakin erikseen.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Eräs huomio aikaisemmista puheenvuoroista koskien ydinjätteen kuolemisaikaa. Niin ministerien kuin muutamien kansanedustajienkin välinen aikaero on 900 vuotta, joten asiantuntemus saattaa vaatia lisää tutkimuksia.

Oman jätteen asianmukainen korjaaminen on kaunis ja fiksu ele kautta linjan. Vaikka koiranjätteen ero verrattuna ydinjätteeseen onkin mittaamattoman suuri, saattaa koiran ulosteella pururadan hiihtoladulla olla asiaa isompi kerrannaisvaikutus, kuten lehdistä olemme saaneet lukea.

Niin kauan kuin ydinenergiaa on tuotettu, on jätteen loppusijoitus ollut ongelma. Suomessa saimme Loviisan reaktoreiden käyttämän ydinpolttoaineen jätteen työntää pitkään rajan yli Neuvostoliittoon ja Venäjälle. Tietämättä tarkkaan, miten se hoidettiin ja hoidettiinpa miten tahansa, ihmisyyden nimissä on sanottava, ettei se mitään korrektia ole työntää omaa myrkkyä toisten ongelmaksi. Tämä automaatti päättyi eduskunnan päätöksellä 94, jolloin ydinenergialakia muutettiin niin, että Suomesta ei viedä eikä Suomeen tuoda ydinjätteitä kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Ydinjäte, toisin kuin fanaattiset ydinvoiman vastustajat useinkin antavat ymmärtää, on ollut Suomessa erikoistarkastelun alla noin 30 vuotta. Niin sanottu vähä- ja keskiaktiivinen jäte — puhutaan voimalaitosjätteestä, joka muodostuu tuotannon yhteydessä, kuten laitoksen prosessivesien puhdistuksessa, huolto- ja korjaustöissä syntyneistä jätteistä — on asianmukaisesti hoidettu Olkiluodossa alkaen vuonna 92 ja Loviisassa alkaen vuonna 98 hautaamalla ne asianmukaisesti noin 100 metrin syvyyteen, mistä ne ovat käytettävissä, mikäli tietoa ja taitoa jatkokäsittelystä saadaan. Toisaalta surkuhupaisaa on, että joku tällaisena valtavasti paisuneena vaatteitten kirpputoriaikana olisi kaipaamassa vanhoja ydinasesaastuneita haalareita.

Kun nyt olemme antamassa lupaa sellaisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen syvemmälle tutkimiselle, joka katsotaan korkea-aktiiviseksi jätteeksi, on luonnollista, että päätös on paitsi tekninen, erittäin poliittinen. Ymmärrykseni on, että ydinjätehuollon periaatteena on eristää jätteitten sisältämät radioaktiiviset aineet elollisesta luonnosta siten, ettei ympäristömme turvallisuus missään vaiheessa vaarannu.

Kun ihminen on erehtyväinen ja kun välivarastot ovat ihmisten aktiivisen huolenpidon alla, on suuronnettomuuksien riski todella suuri. Esimerkiksi tänä päivänä tuloerojen kasvaessa kansalaisten, jotka ovat huonommalla puolella, sietokyky normaalielämiseen ei pysy tasapainossa. Lukuisat ihmiset miettivät, miten minä voin olla talouden mittarilla mitattuna miljoona kertaa huonompi kuin tuo toinen jne. Tämän tapaiset aivan oikeutetut ajatelmat voivat johtaa mitä kauheimpiin tekoihin. Loppusijoituksella onkin itse asiassa kiire hoitaa jäte välivarastoista elollisen luonnon ulottumattomiin.

Esitetyllä jätteen loppusijoitusmallilla ja uusilla ydinvoimapäätöksillä ei ole yhtäläisyysmerkkiä. On luonnollista, että nykyiset jätteet ja olemassa olevien voimaloiden tuottamat ovat keskeisimmät loppusijoitusasiassa. En kuitenkaan näe hölmönä, vaan päinvastoin, että tutkimuksia tehtäessä selvitetään, miten mahdollinen olemassa olevaa suurempi määrä ja kestoltaan pitempi säilytys korkea-aktiiviselle jätteelle olisi mahdollinen. Tähän jätteen loppusijoitustyöhön on käytetty vuosikymmenten aikana tuhansien työtuntien määrä ja on kehittynyt olemassa oleva tieto, jonka säilyttäminen fyysisesti ei ole mahdollista, ja viestikapulat lähinnä opiskelun kautta tulevat myös hintoihin ajan kuluessa.

Kun hankkeen elinkaarta tarkastelee, voi todeta, että rakennusvaihe 2010 jälkeen osuu aikaan, jolloin sähköenergiatarpeemme nykylaskelmien mukaan on kolmanneksen nykyistä suurempi ja ratkaisut energiansaannin suhteen on pitänyt tehdä. Jos olemme edenneet siihen, että eduskunta on myöntänyt luvan ydinvoiman lisärakentamiseen, on todennäköistä, että uusi voimala tuottaa myös jätettä, joka täytyy loppusijoittaa. Näitä taustoja vasten näen, että pelivaraa loppusijoitusrakennustyössä täytyy löytyä.

Mitä tulee keskustelun kuluessa kuultuun huoleen tulevaisuudesta, kuulun myös siihen kuoroon, mutta huoli tulevaisuudesta on vastuullinen huoli tästä päivästä; työttömistä, eläkeläisistä, opiskelijoista jne., ennen kaikkea huoli työstä. Työ ei säily Suomessa ilman kilpailukykyistä energiaa, mihin liittyy sopimuksen mukainen puhtaus. Koska työn hankkiminen on hyvinvoinnin lähde, näenkin, että köyhyyden poistamispuheet ilman vastuullista keskustelua työn säilyttämisestä, energian riittävyydestä, ovat vastuutonta populismia. Olen periaatepäätöksen kannalla.

Sari  Sarkomaa  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston tekemä periaatepäätös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta oli mielestäni perusteltu ja kannatettava. Kaksi vuosikymmentä jatkuneen järjestelmällisen tutkimustyön tulokset luovat vankan perustan tehdylle periaatepäätökselle. Perusteellisesti tehdyt ja luotettavat selvitykset sekä arviot osoittavat, että ydinjätteen loppusijoituslaitoshankkeen toteuttamiseen on riittävät edellytykset siten, että laitoksen rakentaminen ja käyttö on turvallista ja että siitä ei aiheudu vahinkoa ihmisille, ympäristölle eikä omaisuudelle. Hanke onkin aivan välttämätön Suomen energiahuollon ydinpolttoaine- ja ydinjätehuollon järjestämisen kannalta. Suunniteltu sijaintipaikka on sopiva. Suunnitellulla loppusijoituslaitoksella ei ole ympäristövaikutuksia, jotka olisivat sen rakentamisen esteenä.

Onhan niin, että ydinenergialain mukaan edellä mainittuja seikkoja on erityisesti tarkasteltava, kun periaatepäätöstä tehtiin. Nuo seikat puoltavat valtioneuvoston tekemän päätöksen hyväksymistä. Mielestäni hanke on yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.

Periaatepäätös on erityisen välttämätön siksi, että ydinenergialain mukaan Suomessa syntyneet ydinjätteet on varastoitava ja sijoitettava pysyväksi tarkoitetulla tavalla Suomessa. Kun on niin, että toistaiseksi ei tunneta menetelmää, jolla voitaisiin muuntaa ydinjätteet vaarattomaksi, on ydinjäte joka tapauksessa loppusijoitettava. Vaikka tulevaisuudessa käytetyn polttoaineen huoltoon sovellettaisiin muita vaihtoehtoja kuten jälleenkäsittelyä tai transmutaatiota, tarvittaisiin loppusijoitusta silti.

Hakemuksen mukainen loppusijoitusmenetelmä tarjoaa ydinjätteiden pysyväksi eristämiseksi biosfääristä paremman lähtökohdan kuin muut tiedossa olevat vaihtoehdot tai mitkään näköpiirissä olevat innovaatiot.

Salissa on käytetty tänään useita puheenvuoroja, joissa on pelätty, että jos ja kun eduskunta hyväksyy tämän valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen, tässä tuudittauduttaisiin jonkinlaiseen olotilaan eikä katsottaisi eteenpäin. Mielestäni esimerkiksi ed. Forsiuksen esittämä pelko on aivan turha. On tärkeätä, kuten ydinenergialaissakin edellytetään, että tämän periaatepäätöksen jälkeisissä tutkimuksissa seurataan uusinta teknologiaa ja tieteen kehitystä eikä todellakaan jäädä paikoilleen.

Eräs tosiasia, joka mielestäni on erityisen tärkeätä tässä nostaa esille, on se, että syväkairauksin ei ole enää saatavissa lisätietoa, vaan seuraava välttämätön vaihe tässä prosessissa on maanalaisten tutkimistilojen rakentaminen, mikä todellakin edellyttää loppusijoituspäätöstä. Elikkä päätös loppusijoituksesta on nyt tehtävä, eli eduskunnan on tämä valtioneuvoston periaatepäätös hyväksyttävä.

Nykysukupolvien ydinenergian käytön yhteydessä syntynyt ydinjäte ei saa muodostaa taakkaa tai huolehtimisvelvollisuutta tuleville sukupolville. Välivarastoinnin jatkaminen määräämättömäksi ajaksi tulevaisuuteen olisi todella vastuutonta. On myöskin huomattava, erityisesti, jos on kuunnellut täällä käytävää keskustelua, että tässä ei ole tarkoitus siirtää vastuuta käytetystä ydinpolttoaineesta yhteiskunnalle, vaan vastuu on todellakin tarkoitus pitää ja pidetäänkin edelleen voimayhtiöillä. Tässä tehdään tosiaankin periaatepäätös vain nykyisten ydinvoimaloitten tuottaman käytetyn ydinpolttoaineen osalta. Hakemuksen jättäneet tahot ovat pyytäneetkin ja tarkoitus on, että mahdollisen ja todennäköisen uuden ydinvoimalan ydinjätteitä koskevat päätökset käsitellään eri yhteydessä.

Arvoisa rouva puhemies! On myös tärkeää huomata, että loppusijoituslaitoksen toteuttamisen ja käytön tulevia kustannuksia varten jätehuoltovelvolliset ovat rahastoineet tarvittavat varat Valtion ydinjätehuoltorahastoon. Hankkeeseen ei siis käytetä valtion varoja, vaan tarvittavat mittavat lähes 5 miljardia markkaa on kerätty ydinsähkön hinnassa. Tämä osaltaan kertoo ydinvoiman vastuullisuudesta. Siinä huolehditaan kustannuksista koko elinkaaren ajan ja huolehditaan myöskin siitä, ettei koko prosessin aikana altisteta elollista luontoa vaarallisille aineille, kuten säteilylle.

Arvoisa puhemies! Olennaisinta valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen tarkastelussa on se, että valittu menetelmä on turvallinen ja että sijoituspaikkakunnan Eurajoen kunnanvaltuusto on tehnyt asiasta myönteisen päätöksen.

Kannatan hallituksen tekemän periaatepäätöksen hyväksymistä ja pidän erittäin tärkeänä, kun oletan, että tämä menee talousvaliokuntaan, että ympäristövaliokunta antaa asiasta lausunnon.

Haluan lopuksi vielä todeta, että pidän erittäin tärkeänä, että tämä asia saadaan käsiteltyä eduskunnassa hyvissä ajoin kevätistuntokauden aikana.

Ulla Juurola /sd:

Arvoisa puhemies! On selvää, että radioaktiiviset ydinjätteet tarvitsevat loppusijoituspaikan. Laki aivan oikein edellyttää, että ydinjätteet on sijoitettava Suomeen. Minusta laki on siis hyvä. Kunkin maan tulee itse ratkaista asia eikä siirtää ongelmaa muille. Voi tietysti ihmetellä, miten huolettomasti ydinjätteisiin on suhtauduttu silloin, kun ensimmäiselle ydinvoimalaitokselle on lupa annettu. Sen ajan tietämyksen mukaan jäte voitiin huoletta lähettää Neuvostoliittoon.

Tähänastinen tutkimustyö ydinjätteiden loppusijoituspaikan osalta on varmasti tehty huolellisesti. Tutkimustyö ei siis ole vasta alkamassa, vaan tutkimuksia on tehty lähes 20 vuotta. Tutkimusta on tehty selvityksen mukaan niin pitkälle kuin maan pinnalta tämän päivän tietojen mukaan sitä voidaan tehdä. Näin haluan uskoa. Katson kuitenkin, että varsinainen kallioperän tutkimustyö on vasta alullaan. Suhtaudun myönteisesti periaatepäätöksen hyväksymiseen yksinkertaisesti siitä syystä, että radioaktiivista jätettä syntyy joka päivä ja se on parhaalla mahdollisella tavalla voitava loppusijoittaa Suomeen. Oletan myös, että jos jatkotutkimukset osoittavat, että parempia vaihtoehtoja sittenkin olisi olemassa, päätöstä on voitava muuttaa.

Olen pyrkinyt kuuntelemaan alan asiantuntijoita. Olen jopa äskettäin käynyt Olkiluodossa. Siihen varmuuteen, millä asiantuntijat, ainakin monet asiantuntijat, loppusijoituspaikan turvallisuudesta jo tämänhetkisten tutkimusten ja tietämyksen varassa puhuvat, en kuitenkaan voi yhtyä, mikä asia tullee vaikuttamaan kantaani silloin, kun puhutaan lisäydinvoiman rakentamisesta.

Nyt haudattavat kapselit sisältävät ydinjätettä, joka on radioaktiivista ainakin tuhat vuotta. Mitä sinä aikana tapahtuu Olkiluodon kallioperälle, sitä ei kukaan voi tietää. 500—700 metrin syvyys ei ole kovin suuri, mikäli olosuhteet maapallolla merkittävästi muuttuisivat. Tällaisessa tilanteessa uskon eniten sellaisiin tutkijoihin ja tutkimuksiin, jotka kyseenalaistavat ja tunnustavat, että epävarmuustekijöitä on olemassa. On todistettu, että vaikka kapselit murtuisivat, radioaktiiviset päästöt ilmakehään eivät olisi merkittäviä, eivät ainakaan verrattuna luonnon omaan taustasäteilyyn.

Ed. Tiuri äsken jälleen kerran perusteli ja puolusteli ydinvoimaa tai tätäkin hanketta sillä, että pahimmassakin tapauksessa radioaktiiviset päästöt olisivat vain pieni osa luonnon normaalista radioaktiivisuudesta. Tätä perustetta pidän oikeastaan kaikkein huonoimpana ajatellen ydinvoimaa.

Ihmisen Suomessa vuosittain saama säteilyannos on noin 4 millisieversiä, josta 30 prosenttia koostuu luonnon taustasäteilystä, 54 prosenttia huoneilman radonista, 1 prosentti tai jotain sellaista säteilyn lääketieteellisestä käytöstä ja muista lähteistä, viimeksi mainittu esimerkiksi Tshernobyl-laskeumasta ja ilmakehässä tehdyistä ydinkokeista.

Yllä olevan perusteella voidaan päätellä asiantuntijoitten mukaan, että 5 miljoonan suomalaisen yhteensä saama kollektiivinen säteilyannos aiheuttaa 1,5 prosentin kuolleisuuden lisäyksen. Asuntojen, työpaikkojen ja poravesikaivojen radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman korkeimpia. Hyvin tietoisena siitä, että esimerkiksi huoneiden radonpitoisuuksia voidaan teknisin ratkaisuin vähentää, en voi ymmärtää sellaista ydinenergian tai vähäisen radioaktiivisuussäteilyn vähättelemistä sillä perusteella, että pieni radioaktiivisuus ja lisäannos eivät ole vaarallisia, koska ne ovat vain osa luonnon normaalista säteilystä. Eiväthän uraaniammuksetkaan voi olla vaarallisia, koska ne ovat vain pieni osa luonnon omasta säteilystä. Minun näkökantani on, että jos luonnon oma säteily on jo merkittävää, jos se esimerkiksi Suomessa on monelta osin jo maailman suurinta, meidän ei pidä tätä säteilyä millään keinoin lisätä, joten kaikki mahdolliset lisäsäteilyt minusta pitää pystyä torjumaan.

Tietoisena kasvihuoneilmiön uhkista maapallon ilmastonmuutokseen tulen tietysti tarkasti tutustumaan myös eri ilmastoselvityksiin ja eri energiavaihtoehtoihin. Ydinvoimakriittisenä tulen suhtautumaan periaatteessa myönteisesti nimenomaan periaatepäätökseen loppusijoituksesta yksinkertaisesti siitä syystä, että minusta se on asia, joka on pakko hoitaa.

Martti   Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos säteilyä pelkää, niin ettei prosenttiakaan lisää saa tulla, sitten täytyisi elää niillä alueilla Suomessa, joissa säteily on keskimääräistä tai sitä pienempää. Meillähän on alueita, joissa se on moninkertainen. Sen perusteella olisi syytä valita asuin- ja kulkupaikat. Pitäisi myöskin varoa ihmisryhmiä, koska jokainen ihminen säteilee noin viisi prosenttia luonnon säteilystä. Mitä enemmän ihmisiä on lähekkäin, sitä suurempi on radioaktiivinen säteily meidän omista radioaktiivisista materiaaleistamme, mitä meissä on. Tässä tulee aika hankala tilanne, jos ei hyväksy minkäänlaista vältettävissä olevaa lisäsäteilyä.

Ulla Juurola /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaihtelut voivat varmasti olla suuria. Tiedot, joita äsken luin, olivat suoraan tulevaisuusvaliokunnan energiaryhmän paperista, joten ne sinänsä ovat oikeita. Minun näkemykseni mukaan, mikäli luonnon taustasäteily on olemassa ja vaikka siinä on vaihteluita, niin ehdoin tahdoin sitä ei pidä lisätä.

Juha  Karpio  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ydinenergiaan liittyvät kysymykset ovat yleensä omiaan herättämään varsin värikästä keskustelua, niin kuin tämän iltapäivän keskustelu myöskin eduskunnassa on osoittanut.

Nyt vain on muistettava, mistä oikeastaan on kysymys, nimittäin valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen mukaisesta käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen hyväksymisestä. Tässä yhteydessä ei siis oteta kantaa mahdollisiin tuleviin energiaratkaisuihin eikä tehdä muutoksia ydinenergialakiin. Olennaista on saada ydinjäte säilytetyksi turvallisesti ja erillään elollisesta luonnosta siten, että tarpeen vaatiessa palauttaminenkin on mahdollista.

Loppusijoituslaitoksen rakentaminen on varsin vaativa hanke, ja sen valmisteluun onkin tehty runsaasti monipuolista tutkimustyötä noin 20 vuoden ajan. Tavoitteena on ollut mahdollisimman hyvän ja turvallisen lopputuloksen varmistaminen. Mielestäni Posiva Oy:n esittämä niin kutsuttu perusratkaisu näyttää kokonaisuutena vertailtaessa sitä muihin esitettyihin vaihtoehtoihin selvästi parhaalta ratkaisulta. Perusratkaisu ei myöskään sido jatkuvasti voimavaroja huolenpitoon, kuten sinänsä turvalliseksi katsottava välivarastointi. Tämän tekevät mahdolliseksi ratkaisun useat toisistaan riippumattomat suojamuurit, ja mikä tärkeintä, radioaktiivinen jäte saadaan näin eristetyksi elollisesta luonnosta. Teknisesti pitkälle kehitetty käsittely sekä varastointi 500 metrin syvyyteen peruskallioon näyttää käytettävissä olevan mittavan tutkimustiedon valossa olevan riittävän turvallinen vaihtoehto hankkeen toteuttamiselle. Mielestäni se on varmasti parempi vaihtoehto kuin turvautua epämääräiseksi ajaksi jatkuvaa huoltoa ja valvontaa vaativiin tilapäisratkaisuihin. Huomattavaa on, että hankkeen hyväksyttävyyden kannalta olennainen tärkeä edellytys, Eurajoen kunnan hyväksyntä, on jo olemassa. Samalla tavalla ed. Kallio totesi täällä, että myöskin naapurikuntien hyväksyminen asialle on olemassa.

Mikäli eduskunnan hyväksyntä hankkeelle nyt saadaan, voidaan varsinainen rakennustyö kuitenkin aloittaa vasta vuonna 2010, niin kuin täällä on moneen otteeseen jo todettu, ja itse varastointi siitä 10 vuotta eteenpäin noin vuoden 2020 vaiheilla. Tämä mahdollistaa vieläkin tarkempien tutkimusten tekemisen Eurajoella, kuten ympäristöministeriökin lausunnossaan on esittänyt.

Arvoisa puhemies! Hankkeen toteuttaminen on mielestäni tärkeää. Sen lisäksi se, että ydinenergialaki edellyttää Suomen käsittelevän, varastoivan ja lopulliseksi tarkoitetulla tavalla sijoittavan ydinjätteensä, on mielestäni myös vastuullinen ja ainoa oikea tapa toimia. Tosiasia on, että ydinjätettä on ja sitä tulee ainakin toistaiseksi syntymäänkin, joten se on käsiteltävä ja sijoitettava myöskin asianmukaisesti. Tilanne ei muutu sillä, että laitosta ei rakenneta. Vaikka hankkeen hyväksyttävyydestä onkin tärkeää käydä perusteellinen keskustelu, niin kuin täällä on tapahtunut, on se käytävä kuitenkin asiapohjalla, eikä rakentamispäätöksen tekemistä tule ainakaan tarpeettomasti viivytellä.

Tanja Karpela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ydinjätteiden loppukäsittelyä varten perustettu Posiva Oy hakee periaatepäätöstä hakemuksellaan haudata Suomessa syntyneet ydinjätteet kallioperään Eurajoen kunnan alueelle. Hallitus on puoltanut periaatepäätöstä, ja sille tarvitaan nyt eduskunnan hyväksyntä.

Vuoden 2001 edustajana tuntee olevansa siivoamassa vuosikymmeniä sitten tehtyjen päätöksien jälkiä. Mieleen tulee väistämättä kysymys siitä, mitä päättäjät ovat aikoinaan ajatelleet jätekysymyksestä. Loviisan voimaloiden jätekysymys piti hoitaa sillä, että jätteet viedään Neuvostoliittoon. Se oli lyhytnäköinen päätös. Suomalaisten tietämys siitä, miten jätteitämme Neuvostoliitossa käsiteltiin, taitaa olla melko heikko. Joka tapauksessa jätteiden vienti sinne lopetettiin 90-luvulla. Olkiluodon voimaloiden kohdalla jäte päätettiin panna välivarastoon odottamaan lopullista ratkaisua. Nyt meillä pitäisi olla viisautta tehdä lopullinen ratkaisu. Sitä viisautta ei ollut silloin, kun voimaloita ryhdyttiin rakentamaan, ja nyt tuo viisaus sitten pitäisi olla.

Jätteet ovat yritysten tuottamia, mutta on selvää, että vastuu niiden hyvästä hoidosta kuuluu myös yhteiskunnalle. Yritykset maksavat ja hoitavat jäteongelman, mutta yhteiskunnan tulee antaa ohjeet ja valvoa toimintaa. Siksi päätös kuuluu meille ja se päätös on myös tehtävä.

Posiva hakee lupaa järjestelyille, jossa jätteet haudattaisiin satojen metrien syvyyteen louhittavaan luolastoverkostoon. Jätteet suljettaisiin hitsaamalla koottuihin metallikapseleihin, kapselit vietäisiin luoliin ja ne peitettäisiin jonkinlaisella saven ja kiven seoksesta tehdyllä täytteellä. Luolastot täytettäisiin, ja jos olen ymmärtänyt oikein, myös luolastoon vievä kuilu täytettäisiin. Tämän jälkeen jätteet olisivat satojen metrien täytteen takana omissa oloissaan. On jopa ajateltu niin, että tulevien sukupolvien ei edes tarvitsisi tietää loppusijoitustilojen olemassaoloa ja sijaintia. On ilmeisesti ajateltu, että tämä lisäisi turvallisuutta terroristeja tai muuta väärinkäyttöä kohtaan. Luulen kuitenkin, että väärinkäyttäjät kyllä löytävät vuoden 2001 demokraattisesti käsitellyistä papereista tiedon jätteiden hautaamisesta, jos sitä tietoa joku tosissaan etsii.

Hautauspäätös voidaan tehdä monella eri tavalla. Hakemuksen lähtökohta on se, että hautauksen jälkeen alueella ei tarvittaisi valvontaa eikä seurantaa, vaan että jätteet ovat turvallisesti haudassaan. Hakemuksen ja valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan näyttää siltä, että tässä jää kuitenkin myöhempien päätösten varaan se, miten täsmällisesti hautauksen jälkeen toimitaan. Siksi eduskunnan pitää päätöksessään viitoittaa tätä kysymystä. Kyse ei ole välttämättä kovin teknisestä asiasta vaan enemmänkin moraalista ja järjestelmän turvallisuudesta.

Minusta jätteitä ei pidä haudata sellaisella peruuttamattomalla tavalla, että olisi vaikea kaivaa kapseleita uudelleen esiin, jos ne pitäisi siirtää turvallisempaan varastoon. Tämä peruuttaminen pitää kyetä tekemään riittävän nopeasti. Samoin olen sitä mieltä, että jätteitä pitää seurata ainakin lähimpien sukupolvien ajan. Pitää seurata, tapahtuuko luolastoissa kallion tiloissa muutoksia, miten pohjavedet virtaavat ja niin edelleen. Täytyy saada tietoa siitä, kuinka stabiili kapseleiden ympäristö on, ja jos muutoksia tapahtuu, on oltava keino käydä tarkastamassa tilanne kohtuullisin kustannuksin ja kohtuullisessa ajassa.

Moraalinen kysymys tämä on siinä mielessä, että emme voi jättää jätteitä oman onnensa nojaan tietämättä varmuudella, mitä luolissa tapahtuu. Tällaista tilannetta emme saa jättää tuleville sukupolville. Tulevatkin polvet ovat tässä suhteessa vastuussa näistä jätteistä. Tieto ei aina helpota tuskaa, mutta jätteistä ja niiden tilasta pitää olla tieto.

Minua hieman ärsyttää se, että aikanaan ydinvoima otettiin käyttöön tietämättä, mitä jätteille tehdään. En halua, että tulevat polvet arvostelevat meitä siitä, että hautasimme jätteet puolen kilometrin savimassan taakse vain luottaen siihen, että mitään ei tapahdu. Tähän on löydettävissä, mielestäni helposti, jonkin näköinen kompromissi. Jätteiden loppusijoitukselle annetaan lupa, mutta suunnitelma pitää toteuttaa siten, että jätteiden tilaa kyetään valvomaan, aluetta vartioidaan ja alkuvaiheessa riittävillä teräsovilla tai muilla järjestelyillä pidetään pääosa kulkutunnelista avattavissa olevana. Tällöin tulevat polvet voivat aina aika ajoin arvioida uudelleen tilanteen ja he voivat ratkaista kysymyksen joskus myös suorittamalla täydellisen hautauksen. Teknisillä tiedoilla tätä kysymystä ei voida yksin ratkaista, koska sellaista tietoa ei ole.

Ratkaisu on luonteeltaan teknisyyden ohella poliittis-moraalinen, ja tällaisen ratkaisun viitoittamiseen eduskunta on oikea paikka. Meidän tulee arvioida, minkälaiset ongelman hallitsemiskeinot me jätämme seuraaville polville. On oikeampaa, että heille jää useita vaihtoehtoja käyttöönsä, ja on oikeampaa, että he voivat aika ajoin varmistua siitä, mitä luolissa tapahtuu.

Päätöksen aikajänne on monumentaalinen. Tuskin missään muussa eduskunnan päätöksessä on pohdittu sitä, miten ratkaisu kestää useiden jääkausien vaikutuksen. Tässä sitä pohditaan. 500 metrin syvyyden arvioidaan riittävän jääkausien aiheuttamaa kallion kulutustakin vastaan. Silloisen sivilisaation silmissä meidän nyt tekemämme ratkaisu saattaa näyttää todella alkeelliselta. Luultavasti ihmetellään, miksi ihmeessä yksi sukupolvi ihmiskunnan historiassa tuotti tällaisia jätteitä.

Odotan, että asian käsittelyn valiokuntatyössä ratkaisu tehdään ja ratkaisussa viitoitetaan lopullisen rakennusluvan ehtoja siten, että tulevillakin polvilla on vaihtoehtoja käytössään. Kun asia palaa täysistunnon lopullisesti päätettäväksi, odotan, että päätösehdotus ei anna valtakirjaa niin sanotusti peruuttamattomalle ja valvomattomalle jätehaudalle.

Martti  Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ydinvoimaa ruvettiin tekemään, silloin oli jo harkittavana, että kallioperä on sopiva jätteiden sijoituspaikka. Sen sijaan hiilivoimaloita ja maakaasuvoimaloita on käytetty sata vuotta ilman, että on uhrattu ajatustakaan jätteiden loppusijoitukselle. Me vain sijoitamme ne ilmakehään ja ihmisten keuhkoihin. Ei avaruuteen voi lähettää, on valtavan vaikea osua aurinkoon, ja se vie energiaa valtavasti, että saa suunnattua juuri sinne.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Jos ajatellaan nyt luolastoja ja jos ajatellaan niin, että periaatteessa luolaston voisi avata, kysyn ed. Tiurilta: jos periaatteessa tämän voimme avata, mistä me tiedämme, koska olisi syytä avata tällainen luolasto, kun siihen ei tässä yhteydessä ole kuitenkaan osoitettu minkäänlaista tarkkailua tai valvontaa? Uskallan väittää, että meidän tietomme ei riitä esimerkiksi tuhannen vuoden tulevaisuuteen siitä, miten kallioperä, pohjavedet tai muut tekijät vaikuttavat.

Martti   Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi miljardia vuotta on Fennoskandian laatta on ollut suurin piirtein sellainen kuin se nyt on, joten ei se noin lyhyessä ajassa muutu miksikään.

Anne   Huotari  /vas:

Arvoisa puhemies! Ydinjätteiden loppusijoituspaikan valitseminen on minulle hyvin henkilökohtainen asia. Nimittäin muutama vuosi sitten, kun Posiva rupesi etsimään paikkakuntia, joille ydinjätteet voitaisiin sijoittaa, Kuhmo oli ensimmäiseen tutkimukseen valituista neljästä paikkakunnasta yksi. Mielenkiintoista oli se, että se oli 70. sijalla maaperätutkimusten mukaisella listalla. Siitäpä mietinkin, kun Kuhmo tähän listaan valittiin, valittiinko se sen vuoksi, että se on tarpeeksi syrjässä, että se ei haittaisi isoja asutuskeskuksia, ja ehkä varsinkin imagomielessä, jos katsottaisiin, että ydinjätteiden loppusijoituksella olisi tällaista negatiivista imagoarvoa.

Nyt jossakin vaiheessa Posiva päätyi — tai en tiedä, mikä se taho oli, joka päätyi — siihen että Kuhmo ei ole sopiva paikkakunta. Mutta sitä ennen tässä tapahtui hyvin monta mielenkiintoista asiaa. Mielestäni se olisi ollut Kainuun kannalta erittäin huono ratkaisu, jos loppusijoituspaikka olisi ollut Kuhmo. (Ed. Tiuri: Siellähän ei rahapulaa ole!) — Anteeksi ed. Tiuri, mutta tämä kysymys ei voi olla rahakysymys. Jos se on rahakysymys, silloin tulen painamaan punaista nappia myös tämän asian kohdalla. Nimittäin kun meillä nykyisessä lainsäädännössä sanotaan, että eurooppalaisia jätteitä ei tuoda Suomeen, onko se rahakysymys? Jos meille tarjotaan vaikka 5 miljardia rahaa, että ottakaa koko Euroopan jätteet, niin eduskunnassa kolmessa päivässä tehdään uusi laki, jolla me suostumme nämä jätteet ottamaan tänne? Sen vuoksi toivon, että myöskään ed. Tiuri ei täällä kovin kovaan ääneen puhu asiasta rahakysymyksenä. Mutta jos se todella on teille rahakysymys, harkitsen sitten myös omaa käyttäytymistäni tämän lain kohdalla. Toivon, että erityisesti rakennuslupa tuotaisiin tänne käsiteltäväksi, kuten ed. Syvärinen lakialoitteessaan toivoo.

Vielä palaan tilanteeseen, jossa oli vielä olemassa neljä paikkakuntaa. Mielestäni Posiva, niin positiivinen nimi kuin sillä onkin, käyttäytyi hieman epäkorrektisti tuolla alueella. Nimittäin kun oli arvio siitä, että näissä kunnissa järjestetään kansanäänestykset siitä, halutaanko loppusijoituspaikka paikkakunnalle, Posiva tietenkin teki hyvin paljon työtä sen eteen, että kansa olisi sitä mieltä, että tulisi heidän kannaltaan oikea ratkaisu. Niinpä jääkiekkojoukkue tietenkin sai hyvin paljon Posivalta sponsoritukea, parhaat kaverit kävivät kolmekin kertaa Etelä-Suomessa bussimatkoilla, hotellissa majoittuivat jne., eli siellä alkoi olla yksi ja toinen ihminen sitä mieltä, että tämä onkin ihan hyvä ratkaisu, kun meitä näin hyvin kohdellaan. Eräskin minulle sanoi, että kyllähän se olisi hirveän hyvä asia, jos meidän jääkiekkojoukkueellamme olisi jatkuvasti näin hyvä sponsori paikkakunnalla, että hän oli tullut toisiin aatoksiin.

Tietenkin jokaisella yrityksellä on omat toimintatapansa, mutta oli niitäkin ihmisiä, jotka näkivät tämän toimintatavan hieman kyseenalaisena. Ainakin minusta tuntui siltä, että oli tällainen osto- ja myyntiliike käynnissä. Kuhmon osalta tämä ratkaisu päätyi siihen, että se ei ollut enää varteenotettava paikkakunta. Mielestäni ratkaisu oli siinä mielessä oikea, että ydinjätteiden kuljettaminen läpi Suomen ei olisi missään tapauksessa ollut järkevää. Toinen asia on myös se, että lähettyvillä, muutaman sadan kilometrin päässä Kuusamossa, on ollut maanjäristyksiä, tosin pieniä, ei niin pahoja kuin muuallapäin maailmaa, mutta kuitenkin. Ei ollut ollenkaan varmuutta siitä, onko maaperä niin vakaata kuin on arvioitu.

Itse asiassa tämä ratkaisu on mielestäni paljon suurempi ratkaisu kuin lisäydinvoiman rakentaminen. Siinä mielessä toivon, että tätä asiaa pohditaan ja mietitään vielä tarkemmin. Pitäisi oikeastaan selvittää sekin, missä vaiheessa maailmalla ovat ne tutkimukset, joilla voitaisiin yrittää löytää ratkaisua ydinjätteiden muuttamiseksi vaarattomammiksi jätteiksi. Pelkään, että sen jälkeen kun loppusijoitusratkaisuja aletaan yhdessä ja toisessa paikassa tehdä, se johtaa siihen, että ei käytetä enää niin paljon tutkimukseen määrärahoja. Kun nyt näyttää siltä, että kuitenkaan ydinjätteiden peruskallioon sijoittaminen ei ainakaan Euroopassa näytä kovin suosittua olevan, on tietenkin se vaara, että nämä jätteet sitten haluttaisiin tuoda tänne Euroopan näkökulmasta syrjäiseen Suomeen, olipa meidän lainsäädäntömme sitten tällä hetkellä mitä tahansa.

Nyt ollaan todella ison kysymyksen äärellä. Toivon, että pystymme tekemään sellaisen ratkaisun — vaikka hallitus onkin ollut sitä mieltä, että eduskunta ei saisi päättää rakennusluvasta — että eduskunnalle se mahdollisuus annettaisiin ja arvioitaisiin sitten sitä sen ajan tilanteessa, missä silloin ollaan, kun rakennuslupaa ollaan hakemassa.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Muistui mieleen 60-luvun puoliväli, jolloin nuorena miehenä olin valmistamassa ydinvoimalakomponentteja. Olin varsin innokas, kun sain tällaisia komponentteja tehdä. Mutta silloin ei tiedetty ollenkaan sitä, mihin se aikanaan johtaa, eli tällaiseen vakavahenkiseen, osittain tunnepitoiseen keskusteluun eduskunnassa johtuen siitä, että lopputuotteena on ydinjäte, jonka nyt koetaan, mikä on totta, olevan suuri ongelma Suomessa ja muuallakin, missä ydinvoimaloita on ja ydinjätettä syntyy.

Hyvä asia kuitenkin on se, että tämä asia nyt on vihdoin ja viimein tässä pisteessä, että päästään keskustelemaan ydinjätteen loppusijoituspaikasta. Täytyy kuitenkin todeta se, että meillähän on olemassa oleva tilanne, että meillä on sitä jätettä tässä valtakunnassa ja se pitää sijoittaa johonkin. Jätettähän tulee lisää, ja 4 000 tonnia on sitten aikanaan se arvioitu kokonaismäärä, joka pitää loppusijoittaa.

Siinä mielessä on hyvä asia, että hallitus on tämmöisen periaatepäätösesityksen tehnyt, ja omalta osaltani kannatan periaatepäätösesitystä, että loppusijoituspaikkaa tutkitaan edelleen ja sitä tutkintaa jatketaan, sillä on tärkeätä, että tässä ei nyt laiteta päätä pensaaseen ja odoteta sitten taas, niin kuin joissakin puheenvuoroissa tullut esille, 20:tä vuotta ja katsota, mihin tiede ja tekniikka on edennyt, löytyisikö parempia vaihtoehtoja. Jossakin vaiheessa päätökset ja ratkaisut täytyy tehdä, sillä ei välivarastointi varmaan ole kannatettavaa johtuen siitä, että ulkoiset tekijät ovat sellaisia, että saattaa suuremmankin vaaran aiheuttaa maanpäällinen välivarastointi.

Ed. Tiuri toi esiin, mitä kaikkea maa pitää sisällään säteilymielessä, ja hyvä asia oli, että palautettiin mieliin sekin, että eihän tämä elämä ihan niin yksiselitteistä ole, että kaikki muu on puhdasta mutta sitten ydinjäte on se ainoa, joka saastuttaa ja likaa. Siinä mielessä pitäisi realistisesti katsoa näitä asioita, mitä maa päällään kantaa ja mitä maa sisällään pitää.

On tuotu esiin erilaisia näkökohtia liittyen loppusijoittamiseen, kapselien kestävyyteen ja pohjavesien mahdollisiin vaikutuksiin kapseleihin. Kun miettii sitä, minkälaisia kuparilieriöt koostumukseltaan ja laatutasoltaan ovat, uskon suomalaiseen laatutasoon näitten kuparilieriöitten valmistuksessa, että niissä ei laatuvirheitä tule olemaan, koska suomalainen laaduntarkastus on hyvin korkealla tasolla, että eivät ne ainakaan tule vuotamaan. Kun ajattelee sitä, että jos kuitenkin tämmöinen jonkinasteinen suolavesivaikutus tulee näihin lieriöihin, niin kyllä se kauan, kauan kestää, ennen kuin semmoinen lieriö voi vaurioitua. Sinä aikanahan jonkin verran on jo tapahtunut aktiivisuuden alentumistakin osaltaan.

Kaikki on tämmöistä olettamusta, mitä täällä on puhuttu, että jos kallio halkeaa ja lieriö rikkuu ja suolavedet vaikuttavat näihin varastokäytäviin. Jääkauden vaikutusta on jopa tuotu esiin. Tuossa mietin sitä, mikähän sitten on tilanne valtakunnassa sen jääkauden jälkeen, mitähän elollista täällä mahtanee ollakaan, kuinka raju se jääkausi sitten onkaan. Aika lailla kestämättömiä perusteita on tämän asian eteenpäinviemisen estämiseksi, kun viitataan jääkauteen.

Näitten ehdotettujen ja suunniteltujen varastojen sulkeminen sitten. Siitä on käyty keskustelua, millä aineella ja millä tavalla nämä suljetaan, ja olen samaa mieltä kuin täällä on tullut esiin, että pitää olla mahdollista myös avata nämä varastot sitten aikanaan siinä vaiheessa, kun tiede ja tekniikka ovat kehittyneet niin pitkälle, että voidaan katsoa, voidaanko osaltaan vielä vaikuttaa ydinjätteen turvallisuuteen siinä mielessä, että se ei ole enää niin vaarallista kuin se on silloin sulkemisajankohtana.

Vastuun ydinjätteestä ja taloudellisen vastuun pitää olla jätteentuottajalla siinäkin vaiheessa, kun kuilut suljetaan. Eivät voi jäädä pelkästään yhteiskunnan vastuulle mahdolliset vahingot, joita saattaa aiheutua, tai jokin muu valvonnasta tai mitkä tahansa eteen tulevat taloudelliset vastuut. Niiden tulisi olla tosiaan tällä ydinjätteen tuottajalla. Rakentamisaikataulu on vuosi 2010. On viitattu siihen, että tällä on työllistävää vaikutusta. Se tulee tietysti luonnostaan tässä, mutta se ei tietenkään voi mikään peruste olla. Se tulee ohessa luonnostaan, ja hyvä asia on tietenkin Eurajoen kunnalle, jos tämä osaltaan vaikuttaa työllisyyttä parantavasti, ettei siinä mielessä tule sitten muuta kuin myönteistä asiaa.

Mitä tähän koko tilaan elikkä 4 000 tonnin sijoittamiseen ydinjätteen loppusijoittamispaikkaan tulee ja pelkoihin ja arveluihin, että ulkopuolelta valtakunnan rajojen elikkä Suomen ulkopuolelta tulisi jätettä sijoitettavaksi tänne, jos havaitaan, että suomalainen kallioperä on sellainen, että missään muualla maailmassa ei tämmöistä sijoittamismahdollisuutta ole, niin kyllä epäilen vahvasti, että tähän valmiuksia on. Nykylainsäädäntö estää kyllä, niin kuin täällä on esiin tullutkin, tällaisen mahdollisuuden. Tilahan rakennetaan nyt sitten olemassa olevaa ja näistä kahdesta voimalasta tulevaa jätettä varten. Ainakaan nämä tilat eivät mahdollista sitä, että rahallakaan saadaan sijoitettua näihin tiloihin ulkoa mahdollisesti tarjottavaa jätettä.

Suurempana huolena näen sen, mitä viime viikkojen uutisissa on tullut, Venäjän aikeet ja suunnitelmat rakentaa 38 uutta ydinvoimalaa. Mitä sitten niitten vaikutuspiiri Suomeen vaikuttaa, jos Pietariin ja sanotaan Suomen rajan väliin tulee pari voimalaitosta? Mikä niitten turvallisuus sitten on, jos siitä nyt niin kauheasti keskustellaan, mitä jätteitten loppusijoittaminen aiheuttaa?

Rakennusluvan suhteen loppusijoituspaikan rakentamisesta olen samaa mieltä kuin täällä on tullut esiin ja ed. Syvärinen on lakialoitteessaan esittänyt: että rakennusluvan tulisi tulla eduskunnan päätettäväksi. Kannatan tätä ehdotusta täysin. Talousvaliokuntahan sitten lähetekeskustelun jälkeen lähtee käsittelemään asiaa ja asiantuntijaa kuulemaan, ja toivottavasti siellä huomioidaan nämä puheenvuorot, joita täällä on esillä ollut ja otetaan myös ympäristövaliokunnalta lausunto siitä, mitä ympäristöllisiä asioita tulee huomioida tässä yhteydessä.

Tanja  Karpela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Turtiainen toi ansiokkaasti esille kysymyksen vastuusta. Uskallan kuitenkin väittää, että edes ed. Turtiainen ei voi tietää, onko jätteentuottaja vielä olemassa tuhannen vuoden kuluttua, ja siksi peräänkuulutin myös yhteiskunnan vastuuta.

Myöskin tuo hieman ehkä vähättelevä jääkauden vaikutus -kommentti oli mielestäni varsin omituinen, koska Jumala yksin tietää, mitä maaperälle tapahtuu. Ei yksikään edustaja tässä salissa voi sellaisia arvioida, vaikka historiassa olisi mitä aikaisemmin tapahtunut tai minkälaisia oireita silloin ollut. Mahdollinen jätteen tarkkailu ja valvonta — lupahan voidaan myöntää, en ole sitä vastaan — ei voi olla rahakysymys. Se ei voi olla niin ylitsepääsemättömän vaikea asia, eikä varsinkaan rahakysymysongelma se saa olla. Se luo vain vaihtoehtoja tuleville sukupolville kenties muuttaa tätä periaatepäätöstä joskus tulevaisuudessa.

Pertti  Turtiainen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Rahakysymykseen liittyen toin sen esiin, että taloudellisen vastuun pitää olla loppusijoituksessa jätteentuottajalla elikkä nykyisillä ydinvoimalayhtiöillä.

Sitten jääkausiasiaan ja muihin. Ajatuksena ja arveluna toin esiin, että mitähän sen jälkeen. En minäkään tiedä, mitä sen jälkeen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelun loppuun huomio siitä, että mielestäni on puhuttu ihan asiasta eli nimenomaan loppusijoituksesta, ei ydinvoimasta. Tämähän ei ole mikään ydinvoimakeskustelu, vaikka hiukan siihenkin tietysti taipumusta aina löytyy, koska Posivan hakemuksessahan lähdetään 4 000 tonnista, joka koskee voimassa olevia reaktoreita ja niiden tuottamaa ydinjätettä.

Halusin myös tämän puheenvuoron käyttää, koska ed. Karttunen-Raiskio puheenvuorossaan — hänhän on ympäristövaliokunnan jäsen — kiinnitti huomiota sinänsä tärkeään asiaan eli siihen, että kaksi valiokuntaa ottaa kantaa näihin asioihin, ja tällöin nimenomaan niin, että hän toivoi, että ympäristövaliokunnan näkökannat tulisivat myös painotetusti esille. On aivan luonnollista, että tässä asiassa talousvaliokunta antaa varsinaisen mietinnön, jolle sitten ympäristövaliokunta antaa oman lausuntonsa. Kokemus huomioon ottamisesta on ollut positiivinen, eli kyllä talousvaliokunta on ympäristövaliokunnan lausunnot esimerkiksi viime istuntokaudella ottanut aina hyvin huomioon.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ydinjätteen loppusijoituksesta ei voida tehdä päätöstä tässä salissa, koska kysymys on sellaisen jätteen sijoittamisesta, josta emme pääse eroon näillä näkymin lainkaan. Siinä mielessä loppusijoituksesta ei kannata puhua. Parempi olisi kai puhua ydinjätteen sijoittamisesta toistaiseksi.

Jokin ratkaisu jätteen sijoittamiseksi on kuitenkin tehtävä, kun jäte on olemassa oleva tosiasia. Valitettavasti näin on. Jätteen niin sanottu loppusijoitus tai varastointi on asia, josta ei ole vielä riittävästi tietoa, ja tuskin koskaan sitä riittävästi tuleekaan. Voidaan olettaa kuitenkin, että tietoa näistä asioista tulee koko ajan lisää, koska ydinjätettä on hyvin paljon muuallakin. Siinä mielessä on ymmärrettävää, että uusi tieto ja uudet ratkaisut varmasti kiinnostavat myös päättäjiä. Kiirehtiminen näinkin ongelmallisessa asiassa ei välttämättä ole hyväksi, ei varsinkaan, jos puhutaan lopullisesta ratkaisusta. Työtä ja tutkimusta sen sijaan tämän asian suhteen kuitenkin kannattaa tehdä ja on tehtävä, koska ongelma on hyvin vaikea ja sille on jotakin tehtävä.

Arvoisa puhemies! Ydinjätteen sijoitusongelma on tuonut esiin myös erään asian, joka kannattaa huomioida, kun uusia ydinvoimalaitoksia ollaan esittämässä. Ydinjätteen sijoitus vaatii paljon rahaa, koska jätettä joudutaan säilyttämään lähes ikuisesti. Onko tämä huomioitu, ja miten se on huomioitu, kun ydinsähkön hintaa arvioidaan? Epäilen, että näiltä osin ydinsähkön hinnasta annetaan aivan liian ruusuinen ja positiivinen kuva. Ydinjäte nimittäin vaatii seurantaa ja valvontaa vielä tuhansien vuosienkin päästä. Nämä kustannukset olisi ehdottomasti otettava oikean suuruisina esiin, kun vaaditaan uutta ydinvoimaa. Nyt kustannukset jätteiden sijoituksesta perustuvat enemmänkin mielipiteisiin ja olettamuksiin. Tämä johtuu tietenkin siitä, että tuhansien vuosien päässä olevia kustannuksia on vaikea arvioida tämän päivän rahassa.

Matti  Kangas  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnassa käytävällä ydinvoimakeskustelulla ja ydinjätteen loppusijoituskeskustelulla on laajempi kytkentä energiapolitiikan suuntaviivoihin ja ympäristö- ja turvallisuuskysymyksiin. Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat kauaskantoisina, ja pitää tarkkaan miettiä, mikä toinen vaihtoehto voisi olla ja mitä siitä seuraisi. Meidän on sitouduttava tähän hankkeeseen pitkällä tähtäimellä ja kannettava vastuu ydinjätteen loppusijoittamisesta, niin ettei siitä aiheudu uhkaa tuleville sukupolville. Tämä koskee niin nykyisiä kuin tuleviakin ydinvoimaloita.

Lähtökohtana pitää olla teollisuuden ja kotitalouksien energian saannin turvaaminen. Tulevaisuudessa energian tuotannossa korostuvat ympäristöystävällisyys, turvallisuus ja energian hinta. Samalla meidän on pidettävä kiinni entistä tarkemmin Kioton sopimuksen kriteereistä.

Laajapohjainen energian tuotanto, jossa otetaan huomioon Suomen olosuhteet, on tärkeä asia. Puu ja turve ovat edelleen keskeisellä sijalla ja uusista vaihtoehdoista esimerkiksi puupohjaiset nestemäiset polttoaineet.

Monet maailman maat, mukaan lukien myös Euroopan maita, ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita viemään ydinjätteitä Venäjälle. Tällainen toiminta on täysin edesvastuutonta ja tuomittavaa. Suomella ei ole varaa lähteä tälle tielle, kun tiedetään, miten huonolla tolalla ydinjätteitten käsittely Venäjällä nykyään on. Ydinjätteitten vienti Venäjälle muodostaa arvaamattoman ympäristöuhan. Tämä on sellainen ongelma, jonka ympärille länsimaissakin on kehittymässä voimakas kansanliike.

Suomeen on sijoitettava vain omia ydinjätteitä. Samalla meillä on velvollisuus huolehtia kaikista tuottamistamme ydinjätteistä, niin ettemme joudu viemään ydinjätteitä muualle. Loppusijoitus nyt esitetyllä tavalla on selvästi turvallisuuden kannalta parempi vaihtoehto kuin välivarastointi ja väliaikaisen sijoittamisen jatkaminen.

Moni on muistuttanut pitkästä puoliintumisajasta. Totta on, että käytetyt ydinpolttoaineet seuraavat meitä pitkään. Mutta kysymys onkin siitä, miten jätteet sijoitetaan. Välivarastointi ei pitkällä aikavälillä ole vastuullinen ratkaisu, koska maan pinnalla oleviin välivarastoihin ihmisellä on pääsy. Jätteitten hautaaminen syvälle kallioperään hautaa mielestäni samalla tämän ongelman. Kuitenkin tärkeä kysymys liittyy siihen, pitäisikö haudan olla avattava ja kuka päättää avaamisesta, jos jätteille löytyy parempi käsittelytapa tulevaisuudessa. Kehittyvän teknologian toivotaan tulevaisuudessa tuovan ratkaisun ydinjäteongelmaan ja tarjoavan turvallisempia vaihtoehtoja. Ydinjätteiden huolellinen ja vastuullinen sijoittaminen peruskallioon edellyttää tarkkaa tutkimustyötä ja luotettavaa arviota hankkeen vaikutuksista.

Olen hieman ihmetellyt, kun täällä on arvosteltu, että silloin kun ydinvoimaloita perustettiin Suomeen, ei loppusijoitusta ratkaistu. Ne, jotka nyt vastustavat loppusijoituksen ratkaisemista, kuitenkin nyt vastustavat sitä, että nyt tehdään lainausmerkeissä lopullinen päätös. Meidän ei nyt pitäisi vastuuta paeta.

Arvoisa puhemies! Periaatepäätös on tarkoitus tehdä kahdessa vaiheessa. Ensivaiheessa haetaan ratkaisua vain nykyisten ydinvoimalaitosten tuottaman käytetyn ydinpolttoaineen osalta. Myöhemmin toisessa vaiheessa päätetään erikseen mahdollisen uuden ydinvoimalaitoksen käytetyn polttoaineen osalta. Molempien ratkaisujen tulee ulottua vain Suomessa tuotettuihin ydinjätteisiin.

Täällä esitetyt pelot siitä, että Suomeen alettaisiin tuoda muiden maiden ydinjätteitä, ovat mielestäni turhia. Ydinenergialaki takaa sen, ettei maamme ota vastaan muitten maitten ydinjätteitä. Tästä periaatteesta on tinkimättömästi pidettävä kiinni.

Hankkeen ympäristövaikutuksia arvioitaessa merkittäviä haitallisia vaikutuksia ei ole havaittu. Sen sijaan laitoksen rakentamishankkeella on huomattava työllistävä vaikutus. Loppusijoituspäätöksen tekeminen on vastuun ottamista ydinjätteestä. Tämä asia on pitänyt arvioida jo silloin, kun Suomessa tehtiin päätös ensimmäisen ydinvoimalan rakentamisesta.

Tärkeää on varata mahdollisuus loppusijoitetun jätteen palautukseen ja uudelleenkäsittelyyn, jos kehittyvä teknologia tarjoaa uusia mullistavia vaihtoehtoja.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston periaatepäätös Posiva Oy:n hakemukseen Suomessa tuotetun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta on mielestäni perusteltu sillä tietomäärällä, mikä meillä tällä hetkellä tässä maassa on.

Eräissä puheenvuoroissa on todettu, että meillä ei ole vielä riittävästi tietoa ennen kaikkea ydinjätteiden turvallisuudesta, mutta kyllä minä ainakin näin talonpoikaisjärjellä uskon, että sitä tällä hetkellä on. Toivon, että nyt annetusta esityksestä sekä ympäristövaliokunta että myös talousvaliokunta, joka siitä lausunnon antaa, päätyvät myönteiseen ratkaisuun. On aivan varmaa, että jälkipolvet saattavat arvostella, että tehdään virheellisiäkin ratkaisuja. Minusta tämä on turvallinen vaihtoehto sillä tietomäärällä, mikä tällä hetkellä Suomessa asiasta on olemassa. Tässä mielessä voin näin oppositiopuolueenkin edustajana kannattaa hallituksen esitystä.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka nyt käsitellään nimenomaan kantaa ydinjätteen loppusijoittamiseen, keskustelu on pakostakin kiertynyt myös uusiin ydinvoimaloihin.

Minua häiritsee jonkin verran se, että meillä puhutaan aina selkeästi neljästä ydinvoimalasta. Eikö noita liene vain kaksi kappaletta? Tosin kummassakin on omat reaktorinsa ja turpiininsa, mutta esimerkiksi muuntajia, tai miksi niitä osia sanotaankaan, on kummallakin paikkakunnalla vain yksi. Esimerkiksi Oulun vesivoimalaitoksessa on kaksi kolme turpiinia, mutta en minä ole vielä huomannut, että puhuttaisiin, että Oulussa on kolme taikka neljä vesivoimalaitosta. (Ed. Kokkonen: Kaksi voitaisiin rakentaa ilman uusia lupia!) Tämä ilmeisestikin tarkoittaa sitä, että kun puhutaan neljästä ydinvoimalasta, niin ne, jotka ydinvoimaa sinänsä vastustavat, tällä konstilla saavat näyttämään Suomen ydinvoimaloitten määrän tuplasti suuremmalta kuin se tosiasiallisesti onkaan.

Varsinaiseen asiaan: Täällä on puhuttu yllättävästi, sanoisin, että viimeisissä puheenvuoroissa ihan erikoisesti, mutta myöskin ministeri Mönkäre ja ed. Pulliainen puhuivat siitä, että loppuvarastointi on tietenkin viisasta tehdä. Ministeri Mönkäre nimenomaan sanoi, että on viisasta tehdä sillä tavalla kuin on esitetty, mutta ei kuitenkaan niin lopullisesti, ettei sitä voitaisi myöskin joskus avata. Voi olla mahdollista, että 10—50 vuoden kuluttua kehitetään tekniikkaa sellaiseksi, että ydinjäte onkin todella hyvin tärkeää jalostaa uuteen muotoonsa. Jos ei sitä nyt ihan suorastaan eduskunnan kahvilassa syödä lusikalla, kuitenkin se voidaan saattaa niin vaarattomaksi, että sillä ei olekaan enää lopullista loppuvarastoinnin tarvetta. Tämä keskustelu siinä mielessä edistää ihan miellyttävästi ydinvoiman lisärakentamisen ajatusta, kun ottaa huomioon esimerkiksi ed. Pulliaisen. Ensimmäisen kerran kuulen hänen sanovan, että ydinjätettä voidaan todellakin jalostaa parempaan suuntaan. Hän puheenvuorossaan väitti, että aina siihen jää radioaktiivista ainetta niin paljon, että se on vaaraksi meille kaikille.

Mutta voidaan ihmetellä, että me huolehdimme täällä siitä, mitä tapahtuu 10 000 vuoden päästä. Minulla on sellainen käsitys, että tämä nykyinenkään ihmispolvi ei suoraan rautatievaunu T3:lla ole tullut tänne, vaan kyllä siinä jonkinlaisia vaiheita on ollut aikaisemminkin. 10 000 vuoden päästä ihminen on sellainen rotu, että se saattaa vaatiakin suorastaan, että pitää saada uraania taikka radioaktiivista ainetta maistaa. Ei se asia voi tällä tavalla jatkua saman suuntaisesti. Toisaalta voi 10 000 vuoden päästä olla sillä tavalla, että täällä on vain jäätä joka paikassa. Meistä ei kukaan, kuten ed. Karpela sanoi, tiedä, ja epäilen, liekö missään sellaista tahoa vielä, joka on kirjannut, mitä tapahtuu 10 000 vuoden päästä. Kyllä kai meidän pitäisi kantaa huolta siitä, millä tapaa meillä ensi viikon tiistaina asiat valiokunnassa käsitellään, että saadaan ne päätökseen, ja sitten vasta ruvettaisiin puhumaan, mitä tapahtuu 10 000 vuoden päästä.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin huoneessani keskustelua salissa enkä malta olla esittämättä muutamaa kommenttia.

Ensinnäkin niille edustajille, jotka ovat puhuneet tuhansista vuosista, kymmenistä tuhansista vuosista ja todenneet, kuten muun muassa ed. Karpela, että tuhannen vuoden kuluttua meidät tuomitaan tekemiemme päätösten perusteella. Ihmetellään, miten ne sellaisen päätöksen tekivät. Mielestäni emme me voi arvioida tämän päivän tiedoilla tuhat vuotta sitten tehtyjä päätöksiä, enkä usko, että jälkeemme tulevatkaan arvioivat meitä niitten tietojen perusteella, jotka heillä on tuhannen vuoden kuluttua. Emmehän me kukaan, kun käymme museoissa, katso ja ihmettele, miksi he tekivät tuolla tavalla, vaan kun me näemme, mitkä välineet heillä oli, ymmärrämme, mitä he ovat tehneet ja miksi.

Ed. Huotarille toteaisin, että minun mielestäni ei ole kansanedustajan arvon mukaista tämän tyyppisissä kysymyksissä uhkailla, että jos joku käyttää tietyn tyyppisiä puheenvuoroja, niin sitten minäkin teen näin ja näin. Minusta se on lapsellista.

Hän totesi sponsoroinnista, ja siinä olen minäkin varoitellut monia tahoja ja sanonut, että älkää pilatko hyvää asiaa liiallisella sponsoroinnilla, suurella rahalla, komeilla brosyyreillä. Minusta tämä asia sinänsä on tärkeä. Ydinvoiman lisärakentaminen on tärkeätä, ja totta kai jätteistä pitää huolehtia. Asia oikeuttaa minun mielestäni itse itsensä.

Ydinjätteeseen sisältyy potentiaalisesti mahdollisuus myös energiakäyttöön, jos ei nyt ihan lusikalla, niin kuin edeltäjä totesi, niin kuitenkin jatkojalostusmahdollisuuksia tutkitaan. Siksi en suostu uskomaan, etteivät tulevaisuudessakin jälkeemme tulevat haluaisi tutkia erilaisia mahdollisuuksia jatkojalostaa ydinjätettä.

Välillä, kun on keskustelua kuunnellut, on tullut sellainen tunne, että koko tämä ydinjäteongelma haluttaisiin puhumalla poistaa. Tieteen ja teknologian kehitys on mielestäni ainoa väline, joka tässä asiassa auttaa.

Mielestäni ed. Tiuri käytti siinä mielessä erittäin hyvän puheenvuoron ja ehkä muista poikkeavan, että hän pyrki suhteuttamaan loppusijoituskysymyksen elämämme muihin ilmiöihin. Tätä on tarkasteltu täällä ikään kuin yksittäisenä kauhukuvana hyvin monessa puheenvuorossa.

Tässä keskustelussa mielestäni on ongelmallista se, että keskustelua käydään pitkälti irrallisena muusta todellisuudesta. Toivonkin, että talousvaliokunta, jonka arvoisa puheenjohtaja, ed. Luhtanen, näyttää täällä salissa olevan, ja samoin ympäristövaliokunta, jonka arvoisa puheenjohtaja, ed. Tiusanen, näyttää täällä myöskin olevan, pyrkisivät tekemään kohtuullisen intressivertailun esimerkiksi nollavaihtoehtoon verrattuna. Olisi hyvä, jos arvioitaisiin sopivaksi suhteuttaa nämä riskit myöskin muihin elämämme ilmiöihin.

Onnittelen Eurajokea ennakkoluulottomasta päätöksestä ja kaukonäköisyydestä. Jos olisin ollut itse Eurajoen päättäjä, olisin kaikin voimin taistellut siitä, että olisimme saaneet sinne kuntaan tämän laitoksen. Uskon, että se tulee olemaan heille valtava kilpailuetu. Onnittelen siis eurajokelaisia.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä on käyty vilkasta keskustelua ei ainoastaan ydinjätteiden loppusijoituksesta, vaan myöskin ydinvoimasta. Itsekin oikeastaan haluaisin suhtautua vähän samalla tavalla kuin ed. Kokkonen viimeksi, että tämä keskustelu ei ole se paikka, jossa me otamme kantaa ydinvoiman suhteen. Minunkaan kannanmuodostukseni suhteessa ydinjätteiden loppusijoitukseen ei heijasta sitä näkemystä, mikä minulla mahdollisesti tulee olemaan suhteessa itse ydinvoimaan. Se on oman keskustelunsa väärtti, ja me tulemme tämän keskustelun tässä salissa vielä tämän kevään aikana käymään.

Sen sijaan nyt meillä on ongelmana se, että meillä on ydinvoimalaitoksia Suomessa. Meillä siis syntyy ydinjätettä, ja me joudumme nyt pohtimaan, mitä sillä ydinjätteellä tehdään. Sen vuoksi pidän hyvin realistisena tätä hallituksen esitystä, joka meillä on esillä. Ensinnäkin ydinjätteiden väliaikainen sijoitus, aivan kuten ed. Kangas erinomaisessa puheenvuorossaan hetkeä aikaisemmin toi esille, ei ole pysyvä ratkaisu. Meidän täytyy löytää pysyvä ratkaisu, ja tämä näyttäisi yhdeltä hyvältä vaihtoehdolta loppusijoitusratkaisuksi. Siitä kiitos tietysti Eurajoen kunnallekin viime kädessä. Ydinjätteet on loppusijoitettava.

Toinen tärkeä periaate, joka tässä on taustalla, on luonnollisesti se, että minusta on arvokasta, että sijoitamme ydinjätteet nimenomaan omaan maahamme, ne ydinjätteet, jotka Suomessa aikaisemmin tehtyjen päätösten pohjalta ovat syntyneet johtuen siitä, että meillä on ydinvoimalaitoksia. On hyvin tarkoituksenmukaista, ettemme hae muita maita, muita alueita, joihin nämä jätteet sijoittaisimme, vaan käytämme nimenomaan oman maamme kamaraa tähän tarkoitukseen. Siinä suhteessa sijoittaminen Suomeen tuntuu tarkoituksenmukaiselta.

Kolmas periaate, joka tässä on mukana, on se, että on hyvin järkevää, että me nimenomaan kannamme vastuun niistä ydinjätteistä, jotka itse olemme tuottaneet, ja loppusijoitamme ne. Emme nyt kanna vastuuta niistä voimaloista, jotka sijaitsevat muualla maailmassa. Siinä suhteessa Suomen maankamara tällä päätöksellä ei ole muiden maiden ongelmajätteiden, ydinjätteiden, käyttöaluetta tai sijoituspaikkana käytettävissä, vaan tähtäämme siihen, että suomalaiset ydinjätteet sijoitetaan tänne.

Leea  Hiltunen  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Aivan kuten ed. Kiljunen edellisessä puheenvuorossa toi esille, haluan todeta myöskin sen, että en pidä oikeana, että tässä otetaan esiin nämä kaksi asiaa, ydinjätteen loppusijoitus ja uuden ydinvoiman rakentaminen, ikään kuin niistä molemmista tehtäisiin ratkaisuja. Itse haluaisin, että todella keskitytään nyt siihen kysymykseen, joka meillä on reaaliajassa. Aikoinaan on tehty päätös, että Suomeen on rakennettu ydinvoimalaitoksia. Olemme sen tosiasian edessä, että ydinjätettä syntyy.

Jos ajatellaan vastuullisuutta, silloin meidän on myöskin tämä vastuu kannettava ja keskityttävä siihen, miten ydinjätteet saadaan vaarattomiksi, miten ydinjäte sijoitetaan sillä tavalla, loppusijoitus nimenomaan, että siitä ei tuleville sukupolville ole ennakoitavissa haittoja nykytiedon mukaan, ja myöskin annetaan tulevaisuuden tutkimukselle, tieteelle ja teknologialle mahdollisuudet. Riippumatta siitä, miten sijoitus nyt tapahtuu, on tarpeen voida tulevaisuudessa käyttää myöskin uutta teknologiaa ja tieteen suomia oivalluksia siinä suhteessa, mitä ydinjätteelle loppujen lopuksi tehdään. Siinä mielessä, totta kai, väliaikainen sijoitus on jopa nyt ikään kuin kyseenalainen ja vaarallinen tilanne ja vaihe, kun loppusijoitus täytyy viedä nopeasti päätökseen ja etsiä siinä oikeita ratkaisuja ja varmuutta, että saadaan tämä todella turvallisesti sijoitettua. Mutta siinä todella edelleen heitän haastetta tutkimukselle, että tutkitaan nyt, mikä on oikea tapa sijoittaa, enkä pidä sitä oikeana, että väljiä lauseita muodostetaan, että Suomella on hyvin laaja oikeus kieltää ulkomailta tuontia. Pidän tärkeänä sitä, että Suomi tekee omat ratkaisunsa vastuullisesti, moraalisesti ja oikein, ja myöskin sitä, että emme sijoita ulkomaille mutta emme myöskään ota ulkomailta ydinjätteitä, ettemme ole ydinjätteen loppusijoitusmaa.

Leena  Luhtanen  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Joitakin hajahuomioita käydystä keskustelusta. Olen yrittänyt kirjata muutamia asioita ja voin vakuuttaa, että viestit tästä lähetekeskustelusta menevät talousvaliokuntaan ja ovat erinomaisena rakennuspuuna siellä tehtävälle käsittelylle.

Ihan viimeisestä aiheesta eli ydinvoimakysymys kontra ydinjätteen loppusijoitus. Olen pitänyt täysin selvänä sitä, että nämä asiat käsitellään erikseen. Nyt käsittelemme loppusijoituskysymystä ja käsittelemme sitä ydinenergialain pohjalta ja sen velvoitteen pohjalta, joka meidän maallamme on huolehtia nimenomaan omista jo tuotetuista ydinjätteistämme. Toivon, että tämä näkökanta pitää sekä tietysti omassa valiokunnassamme että myös ympäristövaliokunnassa. Olen iloinen, että täällä on otettu jo lähtiäisiksi tämän tyyppisiä kannanottoja. Eli niin kuin hallituskin lähtee, tämä koskee vain tätä asiaa ja näiden jo olemassa olevien ydinvoimaloiden tuottamia jätteitä. Hallitushan lähtee siitä.

Sitten ihan muutamaan asiaan kiintyy huomioni. Jotkut tai ainakin eräs puhuja toi esiin sellaisen näkökannan, että tämä periaatepäätös pitäisi hylätä. Minä tätä asiaa jäin oikein miettimään, koska en saanut hylkäykselle minkäänlaisia perusteita. Toisin vain tässä asiassa esiin, kun täällä on hyvin sankoin äänin kuitenkin perätty noin yleisesti ottaen vastuuta, että kantaisimme vastuun, että mietin, mikä vaihtoehto ylipäätään olisi sille, että hylkäisimme tämän asian. Se jäi lähetekeskustelussa hyvin avonaiseksi kysymykseksi, mikä olisi toinen vaihtoehto, jos sitä kannattaa ylipäätäänkään pohtia, mutta se nyt vain tuli jonkun puhujan esityksenä esiin ja jäi täysin avoimeksi.

Hyvin mielenkiintoinen kysymys tietysti oli tutkimuksella ja turvallisuusselvityksellä spekulointi siinä mielessä, että kun katseli hallituksen esitystä ja jo tähän liittyviä selvityksiä, voin vain todeta sen, että eihän tässä mistään nollatilanteesta lähdetä tutkimuksia tekemään. Ensinnäkin meillähän näitä asioita on tutkittu, voin sanoa, melkein iät ajat. Meillä on erinomaisia tutkimuslaitoksia, meillä on Geologian tutkimuskeskus nähdäkseni esimerkiksi kallioperiä ja maaperiä tutkinut vaikka kuinka kauan. Tähän esitykseen liittyy iso pino selvityksiä, ainakin kaksi erillistä selvitystä, jotka ainakin minun käsissäni ovat, jo tähän alustavaan turvallisuusarvioon.

Arvoisa puhemies! Sen takia vain toin tämän esille, että ainakin loppukäsittelyä täällä salissa helpottaa se, jos me kansanedustajat näemme vaivan tutustua näihin liitteisiin. Sieltä selviää se, että alustavassa turvallisuusarviossa on jo tehty Säteilyturvakeskuksen, Geologian tutkimuslaitoksen, Teknillisen korkeakoulun insinöörigeologia- ja geofysiikan laboratoriotutkimuksia, lausuntoja radiokemian laboratoriolta jne. ja monia monia muita selvityksiä. Niihin voi tietysti nyt jo etukäteen harrastuksen ja kiinnostuksen mukaan tutustua. Nollatilanteesta emme missään tapauksessa lähde.

Valvonnasta, joka on hyvin tärkeä asia — tämähän ei ole tietysti mikään päätöskeskustelu, mutta on ollut todella mielenkiintoista kuunnella näitä näkökantoja täällä — voisi todeta sen, että se on seikka, johon joudumme kiinnittämään varmasti paljon huomiota. Toteaisin sen, kun joissakin puheenvuoroissa mietittiin, mikä on jatkovalvonta, että esityksen mukaan todetaan, että kansainvälinen valvonta on maanalaisten tilojen osalta vielä kehitysvaiheessa mutta kansainväliset sopimukset edellyttävät, että ne eivät mahdollista ydinmateriaalivalvonnan päättymistä tilojen sulkemisen jälkeenkään. Emmehän me mikään saareke ole, että vain itse katsomme, mitä teemme, vaan tässä ovat takana hyvin voimakkaat ja suuret kansainväliset sopimukset ja sitoumukset. Lähtökohtia on minusta hyvin tärkeää selventää, koska teemme, niin kuin olen täällä ymmärtänyt, hyvin merkittävää, historiallista päätöstä.

Se, mikä vielä kiinnitti huomiotani, oli kolmiportainen päätöksentekojärjestelmä. Tavallaan, näin minä sen aistin, kritisoitiin sitä, että valtioneuvostoko nyt sitten rakennusluvan antaa ja ikään kuin on kaapannut eduskunnalta vallan — minä nyt käytän tässä omia sanojani — että tämän päätösvallan rakennusluvasta pitäisi olla eduskunnassa ja meidän pitäisi saada sanoa sanamme tästä. Mutta kyllä minä näin käsitin, että päätöksentekojärjestelmä pohjautuu nimenomaan eduskunnan päättämään ydinenergialakiin. Kyllä siinä on kansanvalta sanonut sanansa, että tämä päätöksentekojärjestelmä on oivallinen, tarkoituksenmukainen, ainakin on näihin päiviin asti ollut, ja valtioneuvoston rakennuslupa tässä vaiheessa olisi riittävä. Toki lakialoitteet, kun sellaisia tulee, käsitellään tietysti niin kuin niitä tulee käsitelläkin. Tämä on siis ollut jo eduskunnan käsittelyssä silloin, kun ydinenergialaki on hyväksytty.

Rouva puhemies! Pyrimme talousvaliokunnassa siihen, että näin tärkeän asian käsittely on huolellista ja monipuolista. Aineistoa on jo lähtiäisiksi vaikka kuinka paljon ja uskon, että ympäristövaliokunnan kanssa tässä asiassa saadaan hyvä yhteistyö.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni tämä hallituksen esitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamiseksi on varsin hyvä ja perusteltu. Voin näin oppositionkin paikalta antaa täyden tuen tälle esitykselle. Myös päätösmenettely, johon ed. Luhtanen viittasi, on mielestäni aivan oikea. Posiva Oy:n on nyt syytä jatkaa selvittelyitä 10 vuoden ajan, ja sitten tulee rakennuslupa valtioneuvoston päätettäväksi erikseen. Mielestäni olisi paljon suurempi riski jatkaa väliaikaista säilyttämistä ehkä vuosikymmeniä eteenpäin. Siihen saattaisi sisältyä todellisia riskejä.

Sen takia ajattelin puheenvuoroni käyttää, että valiokuntakäsittelyssä olisi mielestäni syytä puuttua vielä pariin asiaan, jotka ainakin näin maallikolle ovat jääneet epäselviksi. Todetaan, että kun jätteet suljetaan kallion sisään puolen kilometrin syvyyteen, ne ovat siellä eikä niitä tarvitse seurata. Luulisi, että nykytekniikan aikana olisi jonkinlaisia välineitä, joilla kuitenkin voitaisiin seurata, mitä kapseleissa tapahtuu, että nykytekniikka antaisi mahdollisuuden käyttää jotain tällaisia menettelyjä. Toivon, että sen tapaista asiaa valiokunnassa selvitettäisiin.

Toinen asia on mahdollinen palauttaminen maanpinnalle. On käynyt ilmi, että se on todella vaikeaa, kallioon täytyy tehdä uusi reikä, ehkä uuteen paikkaan. En tiedä, olisiko täyttösysteemissä helpompia mahdollisuuksia. Voi olla hyvin todennäköistä, että niille jotain toisenlaista lopullista käyttöä kehitettäisiin. Pinnallesaannin pitäisi olla helpompaa.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva lähetekeskustelun asia on eräs kauaskantoisimmista, mitä tässä salissa käsitellään. Keskustelua on leimannut huolellisuus ja vastuullisuus kysymyksen käsittelyssä. Ymmärrän, että jokaisen kansanedustajan puheenvuorossa on juuri nämä seikat olleet päällimmäisinä: miten kysymys hoidetaan vastuullisesti ja turvallisesti. Näin tulee ollakin. Kysymys on varsin tärkeästä asiasta, ja sen takia tässä pitää katsoa sekä lähelle että kauas ja nimenomaan vastuullisesta näkökulmasta.

Henkilökohtaisesti haluan yhtyä niihin ajatuksiin, mitä edellinen puhuja ed. Aulis Ranta-Muotio toi puheenvuorossaan esille. Suomessa eduskunta aikanaan hyväksyessään ydinenergialain edellytti periaatepäätöstä loppusijoituksesta. Siksi tämä kysymys on käsiteltävä. Kysymys on pitkäjännitteisestä asiasta, jossa meidän on otettava suomalaisina vastuu suomalaisesta ydinjätteestä.

Mielestäni on välttämätöntä ja perusteltua, että kannamme omasta ydinjätteestämme vastuun, ja missään tapauksessa ei voi olla oikein eikä saa tapahtua niin, että Suomeen ryhdyttäisiin muualta tuomaan ydinjätettä. Ei ole myöskään oikein, että täältä vietäisiin muualle. Emme olisi loppujen lopuksi varmoja, miten jätettä muuallakaan saatettaisiin käsitellä.

Henkilökohtaisesti olen yrittänyt useamman vuoden aikana perehtyä ydinjätteen loppusijoitukseen. Saimme perehtyä tähän muun muassa Keski-Suomessa silloin, kun Äänekosken Konginkankaan Kivetyn alue oli eräänä vaihtoehtona esillä. Tuolloin maakuntaliitossa paneuduimme hyvinkin laajasti asiaan. Samoin olen halunnut paneutua tähän kysymykseen muutoinkin. Henkilökohtaisesti koen, että Posiva Oy:n hakemukseen perustuva loppusijoitussuunnitelma on vastuullisesti ja perusteellisesti haluttu valmistella sillä huipputietämyksellä, mitä tällä hetkellä näissä asioissa on. Täytyyhän sanoa, että tiede ja tekniikka toki menevät huimin ja arvaamattomin askelein eteenpäin. Me olemme sen tiedon varassa, mikä tällä hetkellä on, mutta koen, että on täysin vastuullista luottaa siihen tietoon, mikä on. Näin ollen esitys, joka nyt on lähetekeskustelussa, on mielestäni hyvä ja vastuullinen, ja toivon sille myönteistä jatkokäsittelyä asianomaisissa valiokunnissa.

Meidän on toki katsottava myös tulevia sukupolvia. Minä ymmärrän, että tuo ratkaisumalli kantaa vastuun pitkälti tuleville sukupolville, ja on hyvin merkittävä näkökohta, että luolastot on mahdollista avata. Mikä se menettely sitten on, mutta kuitenkin ne on mahdollista avata myöhemmin. Ydinpolttoaineen sijoitus kallioperään on toki suunniteltu lopulliseksi, mutta peruuttamismahdollisuus on otettu huomioon. Varmasti tämäkin, mitä ed. Ranta-Muotio toi esiin, että tulevina aikoina, jos katsotaan todella kauas, voidaan seurata, miten sijoitettu ydinpolttoaine on käyttäytynyt, on hyvin tarpeellinen asia.

Jo nyt on ollut lähtökohtana, että ydinjätteen sijoittaminen perustuu kallioperän turvallisuuteen, mutta samalla tiiviiseen kuparikapseliin ja tiiviiseen täyteaineeseen ja suojamuuriin, joka estää veden liikkeitä. Näin ainakin nykytietämyksen mukaan voidaan olla vakuuttuneita, että ydinjäte on eristetty pysyvällä tavalla pitkälti tulevaisuuteen elollisesta luonnosta.

Samalla suomalaisen huipputeknologian, high techin, osaaminen tulee esille. Suomalaiset ydinvoimalathan ovat toimineet hyvin ja tuottaneet sähköä kansainvälisesti mitattuna erinomaisen turvallisesti ja myös edullisesti. Samalla sähkössä maksamme myös loppusijoituksesta ja maksamme myöskin mahdollisesta varautumisesta, jos joudutaan jotakin peruuttamaan ja laitoksia purkamaan.

Meillä on kaikki syy luottaa valmisteluun, mitä on tehty. Kauppa- ja teollisuusministeriölle tietysti, jos ajatellaan sitä yhteiskunnan valvontaelimenä ja viranomaisena, voidaan uskoa perustellusti vastuu kaukaisessa tulevaisuudessa. Tässähän tehdään päätöstä niin kauas, että emme tiedä, mitkä ovat silloin enää ministerien nimet, kun nuo joskus poistuvat, ja keitä sitten onkaan. Koen, että kun yhteiskunnalla on tästä vastuu, se on silloin parhaimmissa mahdollisissa käsissä. Voimme luottaa suomalaiseen tietotaitoon ja siihen, että nyt tehtävät ratkaisut ovat kansainvälisestikin mitattuna huipputasoa. Jos me tyytyisimme vain välivarastointiin, siihen kätkeytyisi aina tiettyjä riskejä, mutta jos pyrimme ratkaisuun, joka ulottuu kauas, niin silloin nuo riskit ovat mahdollisimman minimoidut.

Arvoisa rouva puhemies! Pidän nyt tehtyä vastuullista ratkaisuehdotusta, valtioneuvoston periaatepäätöstä 21.12.2000 Posiva Oy:n hakemuksesta Suomessa tuotetun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta, perusteltuna ja toivon asialle myönteistä ja vastuullista jatkokäsittelyä.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on vakava kysymys. Siksi siihen on suhtauduttava vastuullisesti niin eettisessä kuin moraalisessakin mielessä. Ei ole syytä vähätellä kenenkään kannanottoja, vaan päinvastoin niitä on arvostettu.

On kuitenkin tunnustettava tietyt tosiasiat. Meillä on ja meille tulee koko ajan lisää ydinjätettä. Se on sijoitettava johonkin, ja se on tehtävä turvallisimmalla mahdollisella tavalla. Vastuun ottaminen itse omista ydinjätteistä on mielestäni parasta vastuunkantoa.

Ei voi myöskään väittää, että hanke olisi täysin riskitön. Riski on aina olemassa, vaikkakin äärimmäisen pieni, mutta maailmassa ja elämässä ei ole riskitöntä toimintaa. Jos sitä vaadittaisiin, kaikki toiminta pysähtyisi.

Henkilökohtaisesti kannatan hallituksen esitystä periaatepäätökseksi ja siinä esitettyä lainmukaista jatkomenettelyä. Päätökseen ei pidä eikä saa liittää mitään siihen kuulumattomia kytkykauppoja uusista ydinvoimaloista tai muista kannanotoista, vaan se on käsiteltävä das Ding an sich -asiana.

Juha Korkeaoja  /kesk:

Arvoisa puhemies! Käyty keskustelu on osoittanut, että hyvin laajasti hyväksytään se lähtökohta ja periaate, että Suomi hoitaa itse omissa ydinvoimalaitoksissa tuotetun ydinjätteen loppusijoituksen. Hyvin laajasti on oltu myös sitä mieltä, että tässä asiassa pitää edetä ydinenergialain edellyttämällä tavalla ja tehdä periaatepäätös nyt hallituksen esittämällä tavalla.

Eräissä puheenvuoroissa on kuitenkin ollut aistittavissa ainakin rivien välissä sellaista taktista ajattelua, että jos nyt tehdään periaatepäätös loppusijoittamisesta, se ikään kuin legitimoi ydinenergian käytön ja sillä tavalla ikään kuin tasoittaa tietä uuden ydinvoimayksikön rakentamispäätökselle ja että tämän takia taktisesti päätöstä tulisi viivyttää ja lykätä eteenpäin niin, että päätös ei olisi tehty ennen kuin nämä seuraavat asiat tulevat ajankohtaisiksi. Toivon, että tällaista taktikointia tämän asian osalta ei ryhdytä toteuttamaan, vaan käsitellään periaatepäätös loppusijoittamisesta, niin kuin ed. Manninen totesi, das Ding an sich, eli tämä asia tällaisena kuin se on, irrallaan tulevista muista asioista. Toivon, että ympäristövaliokunta ja talousvaliokunta käsittelevät asian asiallisesti perusteellisesti, mutta ilman viivytyksiä niin, että saadaan tämä pois päiväjärjestyksestä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä tämän päivän aikana on usein tullut sanottua kaikki, mitä tästä asiasta yleensä voidaan irti saada. Mutta ed. Aittoniemen kertoman mukaan on monta asiaa jäänyt käsittelemättä, millä tätä olisi voinut lähestyä ja paremmin tähän syventyä.

Katson, että keskustelu on ollut erittäin antoisaa, rikasta ja asiallista, ja sellaisenaan, kun puhutaan ja väitetään, että eduskunta ei käy tulevaisuuskeskustelua, niin käsittääkseni tässä sitä nimenomaan on käyty. On puhuttu tuhansista vuosista, kymmenestätuhannesta vuodesta eteenpäin jne. Kyllä tätä tulevaisuusalaa on mielestäni enemmän tullut kuin koko viime valtiopäivien aikaan.

Sen verran muistuttaisin, että ei tarvitse niin kovin kauas taaksepäin mennä, kun tulevaisuutta on ollut vaikeata ennustaa. Sata vuotta taaksepäin ennustettiin, että 2000-luvun alkupuolella Helsinki hukkuu hevosenlantaan, kun hevosta ei juuri täällä näe ollenkaan. Tänään monessa puheenvuorossa on ennustettu jopa, että tuleva jääkausi on tulossa ja miten se painaa ja rusentaa kallioita. Vain vuosiluku jäi puuttumaan, milloin se mahdollisesti tulee.

Katson, että hallituksen periaatepäätös ja esitys käytetyn ydinpolttoaineen sijoittamisesta on hyvä ja oikean suuntainen. Se ei ole lopullinen. Sen ratkaisun perusteella jätteet voidaan hyötykäyttöön ottaa, jos tekniikka kehittyy tässä asiassa. Vastuu on tulevaisuudessa jälkipolvien. Me teemme parhaamme, ja eduskunta tehnee tässä aika järkevän päätöksen, kun tämä hyväksytään.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Haluaisin tukea niitä ajatuksia, joita muun muassa ed. Korkeaoja esitti, että tämä asia voitaisiin ratkaista omana kokonaisuutenaan irti eräistä muista asioista.

Toisaalta totean myöskin, että tämä päätös olisi ehkä pitänyt tehdä jo aikaisemmin siitä syystä, että maamme eri paikkakuntia on ikään kuin "kilpailutettu" tämän asian osalta. Paikkakunnat ja niiden alueiden liitotkin ovat satsanneet jonkin verran taloudellisia voimavaroja tällaiseen hankkeeseen, kun todennäköistä on ollut oman arvioni mukaan, että nimenomaan Eurajoki-ratkaisu tulee olemaan se todellinen.

Lisäksi toteaisin, arvoisa puhemies, että tällainen ratkaisu mahdollistaisi siis nykyisen ydinvoimatuotannon tuottaman jätteen ikään kuin jatkohoidon, mutta myös mahdollisesti yhden uuden voimalan, vaikkakaan se ei tähän liity. Tältä osin on syytä ottaa huomioon, että kapasiteettia tälle ratkaisulle löytyisi.