Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on lakialoite, joka koskee yksityishenkilön velkajärjestelyä. Ensinnäkin kiitos kaikille kansanedustajille, kun yli 120 nimeä tässä paperissa on, siitä että rohkenitte laittaa siihen nimenne. Nimittäin jo aikaisemmin hallituksen toimintakertomuksen yhteydessä on tullut mainittua, että kohta käsitellään tätä lakialoitetta, ja jopa sitä vähän arvosteltu, minkä takia hallitus ei ole tuonut nopeassa aikataulussa tätä, koska eduskunta on edellyttänyt jo usean vuoden ajan, jotta velkajärjestelyasiakin laitetaan kuntoon.

Käyn pääkohdat läpi tässä ja ongelmatiikkaa, mitä lakialoite pitää sisällään. Kysehän on tällä hetkellä siitä, jotta ensinnäkin ongelmia on monia. Tämänhetkinen velkajärjestelylaki on ollut voimassa vuodesta 93 lähtien. Sinä aikana se on osoittanut tarpeellisuutensa siinä mielessä, jotta lähes 60 000 ihmistä lienee tänä päivänä päässyt velkajärjestelyn piiriin. Tosin tässä on kyllä käynyt sillä tavalla, että osa on tippunut pois, kun ei ole pystynyt maksuohjelmia hoitamaan eri syistä.

Tätä lakiahan muutettiin vuonna 97, ja silloin siinä kävi sillä tavalla, että se meni vähän huonompaan suuntaan, otettiin vähän takapakkia. Nyt niistä oppineena myös eduskunta aina täällä puheissaan ja kannanotoissaan on huomannut, että tätä pitää korjata. Ongelma on siinä, jotta tänä päivänähän monet eivät velkajärjestelyyn edes pääse. Silloin vuonna 97 laki, joka on tällä hetkellä voimassa, kiristyi sillä tavalla, jotta tilapäinen maksukyvyttömyys on periaatteessa este velkajärjestelyyn pääsylle. Minusta se este pitää saada poistettua. Lakialoitteessa minä esitän ja 122 nimeä taitaa olla paperissa, jotka ovat sitä mieltä kanssa, että se pitää poistaa eli ihmisten on saatava mahdollisuus päästä velkajärjestelyyn.

Toinen ongelmatiikka tässä on ollut se, että jos on yhden kerran aikaisemmin hakenut velkajärjestelyä ja se on tyssätty, ei ole hyväksytty, niin se on sitten kaput, ei enää koskaan uudelleen. Esitän lakialoitteessa, että kahden vuoden koeajan jälkeen, jos ihminen osoittaa maksuhalua ja muuten halukkuutta lähteä velkajärjestelyyn, niin silloin pitää olla mahdollista myös siihen päästä, jotta ei elinikäistä karenssiaikaa taikka tämmöistä kokonaan pois pyyhkäisyä olisi olemassa, että ei voi elämäntapojaan muuttaa ja pyrkiä parempaan.

Sitten yksi ongelma, joka on suuri kokonaisuus koko tässä paketissa, on se, millä tavalla selviytyy velkajärjestelyssä sen ajan, kun on sattunut siihen pääsemään. Siinä on monia seikkoja. Siinä on ensinnäkin se, jotta elämiseen jätetyn rahan määrä, se normi, on ollut matala. Nyt tosin pitää hallitusta kiittää siitä, jotta nyt 15.4. normia nostettiin, mutta sekään ei vielä korjaa sitä tilannetta sillä tavalla, että niille, jotka ovat jo velkajärjestelyssä, sitä normia ei nosteta, vaan se koskee uusia ihmisiä, jotka pääsevät velkajärjestelyyn. Se on ollut yksi semmoinen asia, että kun on matala elämiseen jätettävä normi ja muutokset kotitaloudessa ja perheessä voivat olla aika isotkin, voi olla hankintoja, mitkä joudutaan väkisin suorittamaan kodissa tai terveys reistailee, niin välttämättä velkajärjestelylaki ei niitä kaikkia ota huomioon, jolloin ei pystytä hoitamaan sitä maksuohjelmaa, jolloin se sitten aika herkästi on rauennut. Sitä kynnystä tässä esitän sillä tavalla sanamuodollisesti, jotta pitäisi olla törkeä tuottamuksellinen teko, ennen kuin järjestely voitaisiin rauettaa.

Sitten tämä selviytyminen siinä järjestelyssä on ollut kanssa sillä tavalla ongelmallinen, jotta nykyinen laki lähtee siitä, että vuodessa ihminen voi hankkia 3 600 markkaa ja ylimenevästä tienestistä leikkautuu kolme neljäsosaa pois. Elikkä kun ihmiselle jää yksi neljäsosa itselleen tienestistä, se ei oikein hirveästi kannusta lähtemään hakemaan lisätienestiä. Lakialoitteessa esitetään sillä tavalla, että 3 600 markkaa muutetaan 12 000:ksi, joka tarkoittaa 1 000 markkaa kuukaudessa, ja ylimenevästä tienestistä jäisi aina puolet käteen. Tietysti sillä tavalla käteen, jotta sehän on verotettavaa tuloa, ei se välttämättä jää puhtaana, mutta kumminkin ylimenevästä aina jää puolet velallisen verokirjalle. Verokirjajuttu on tässä tärkeä siinä mielessä, jotta tänä päivänä, jos ollaan järjestelyssä, se ei välttämättä hirveästi innosta lähtemään, kun siitä ei mitään jää, vaan tehdään sitten pimeätä työtä. Osaltaan lakialoitteen tarkoituksena on myös siltä osin vaikuttaa siihen, jotta pimeän työn tekemistä voitaisiin vähentää, kannustetaan ihmisiä rehelliseen ja näkyvään työhön.

Yksi ongelma tässä on kanssa ollut satunnaisten tulojen vaikutus. Tämänhetkisen lain mukaan koko sen järjestelyn aikana, jos se on esimerkiksi viisi vuotta, jos se summa, onpa se veronpalautuksia tai muita suorituksia, mitä sattuu ihmiselle tulemaan, ylittää 6 000 markkaa koko järjestelyaikana, se kaikki ilman mitään suojaosuutta siirtyy velkojan hyväksi. Tästä on tullut aika kohtuuttomia tilanteita muun muassa veronpalautusten osalta. Jos sattuu saamaan viiden vuoden aikana joka vuosi vähän yli tonnin vaikka veronpalautusta, kaikki siirtyy velkojan kukkaroon. Pienet perinnöt tai vakuutuskorvaukset siirtyvät suoraan, jos menee yli kuuden tonnin, kokonaan velkojalle. Siinä mielessä se on vähän kohtuuton monissa tilanteissa, ja tässä esitetään summaksi 20 000:ta. Joku voi kysyä, eikö se ole aika iso summa, mutta kuitenkin pidän sitä kohtuullisena.

Ajatuksena kaikilla näillä muutoksilla, perustuivatpa könttäsummiin taikka lisätienestimahdollisuuteen, olisi se, että vähennettäisiin byrokratiaa, joka on olemassa siinä tilanteessa aina, kun muutetaan tätä pakettia. Siinä joudutaan tekemään aika paljon työtä, lakimiehethän siinä elävät ja tietysti pitäähän niidenkin leipää syödä, mutta turhaa työtä. Sen takia tässä vähennettäisiin byrokratiaa ja samalla tehtäisiin kannustavammaksi koko velkajärjestelylaki. Kaiken kaikkiaan tämän tarkoitus on saada aikaan se, jotta elinikäinen velkavankeusorjuus voitaisiin lopettaa.

Siihen oleellisesti liittyy sitten se paketti, joka on tulossa ulosottolain osalta. Siinähän toivon mukaan saadaan järkevät ajat, jolloin vanheneminen tapahtuu, jotta tietyssä vaiheessa ei enää perintää voisi harrastaa, kun nähdään, että ihmiseltä ei kertakaikkiaan saa mitään. Ajatuksena tietysti on, niin kuin monet näistä velkaorjista ovat todenneet, jotta tapostakin selviää vankilatuomiolla eikä se välttämättä ole hirveän pitkä, mutta jos tähän loukkuun joku on joutunut, mikä tällä hetkellä nykyinen lainsäädäntö on, siitä ei koskaan tule selviämään pois millään opilla. Sen takia muutoksilla, joita odotan ulosottolain puolella tulevan, sekä tässä lakialoitteessa esitetyillä muutoksilla, päästäisiin siihen tilanteeseen, jotta jossakin aikataulussa ihmisellä on vielä käsilleen jotain tekemistä, jotta ei tarvitse olla pimeiden markkinoiden armoilla tai kokonaan joutilaana.

Lisäksi asetuksen puolelle pitää saada muutoksia aikaan suhtautumisessa järjestelypaketissa päivärahoihin, kilometrikorvauksiin, koska tänä päivänä käytäntö on hyvin kurja. Kun tehdään velkajärjestelypaketti, niin jos ihminen käy toisella paikkakunnalla työssä, hänelle maksetaan päivärahaa. Yhdessäkin paketissa jätettiin ihmiselle itselleen oliko se 39 markkaa päivää kohti verottomasta päivärahasta ja loput menevät velkojalle. Koko päivärahahan on tarkoitettu ylimääräisiin elinkustannuksiin, jotka syntyvät toisella paikkakunnalla työskennellessä, ja siksi verottajakin hyväksyy sen verottomana. Sen takia minusta selkeästi pitää olla, että myös velkajärjestelylaissa se osuus jätetään itselle, jotta siitä leipärahasta, joka on tarkoitettu ylimääräisiin kustannuksiin, ei tarvitse enää suorittaa velkojalle sitä osuutta.

Kilometrikorvausten osalta käytäntö on tällä hetkellä se, jotta siitä — paljonko se nyt tällä hetkellä on, vähän yli 2 markkaa 20 penniä — jätetään 1 markka 16 penniä näissä paketeissa itselle. Siinäkin kilometrikorvauksen osalta oman auton käytössä on laskettu tarkan sabluunan mukaan, mistä muodostuu se 2 markkaa ja montako kymmentä penniä se onkin. On tarkkaan laskettu, paljonko on vakuutusten osuus, polttoaine, katsastukset, mitä auton hankintahintaan menee, kuoletuksiin, jotta ihminen voi hankkia sitten, kun auto on ajettu loppuun, jonkinlaisen raudan alleen ja pääsee taas työelämään. Tämä on muun muassa yksi syy siihen, miksi monet velkajärjestelypaketit ovat purkautuneet, yksi kolmasosa ilmeisesti purkautuu tilaston mukaan. Ihmiset eivät yksinkertaisesti selviydy ja sen takia eivät pysty hoitamaan sitä, kun eivät pysty hankkimaan ajoneuvoa, millä käyvät työssä.

Oikeastaan siinä semmoiset päällimmäiset ja tärkeimmät jutut, jotka tässä mieleen tuli. Toivoisi nyt eduskunnalta semmoista otetta tässä hommassa, jotta kun tässä kuitenkin on reippaasti yli puolet sitä mieltä, jotta tämän tyyppinen juttu on hyvä homma, jota tässä esitetään, niin kun tämä menee lakivaliokuntaan, lakivaliokunta ottaisi käsittelyyn tämän aloitteen. Ei ole nimittäin oikein kansanedustuslaitoksen arvon mukaista se menettely, jotta täällä kansanedustajat tekevät aloitteita, joissa on reilusti yli puolet kansanedustajista jotain mieltä, ja sitten ne vain, hups, häviävät sinne ja haudataan. Onko se klemmarikuolema vai mikä? Semmoista kuolemaa en ole kuullut, että on klemmarikuolema, mutta ilmeisesti monissa lakialoitteissa on vaara käydä sillä tavalla, että ne heitetään roskikseen tai siinä tapahtuu tällainen klemmarikuolema.

Toivoisin, että tämän lakivaliokunta ottaa nyt vakavasti ja ottaa käsittelyyn ja viedään läpi tämmöinen parannus tässä. Nimittäin monet salin ulkopuolella odottavat, jotta tämä etenisi. Ne ihmiset ovat lopussa. Niiltä on toivo mennyt siitä, jos heitä yhteiskunta ei tarvitse. Tässä olisi nyt mahdollisuus saada ne ihmiset tuntemaan itsensä suomalaisiksi ja sanomaan, että Suomi kuitenkin on hyvä maa, ettei tarvitse suunnitella johonkin vinku-Intiaan lähtöä tai ruotsinlaivalle lähtöä, että siellä olisi paremmat maat, koska Suomi on hyvä paikka elää, kun tehdään semmoista lainsäädäntöä, jotta se antaa ihmisille mahdollisuudet elää täällä.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Koska itsekin olen tämän lakialoitteen allekirjoittanut, muutama sana.

Voi yhtyä hyvin pitkälle siihen, mitä ed. Esa Lahtela totesi tämän hetken tilanteesta nimenomaan yksityishenkilön velkajärjestelyssä. Kun saa aika paljon erilaisia viestejä kentältä, joko puhelimitse tai kirjeitse, ei voi kuin hämmästellä sitä tilannetta, mikä tällä hetkellä ylivelkaantuneitten henkilöitten kohdalla on. Tällä tarkoitan nimenomaan niitä henkilöitä, jotka eivät ole niin sanotulla rikollisella menettelyllä velkaantuneet, vaan usein tilanne on johtunut siitä, että on epäonnistuttu yritystoiminnassa nimenomaan silloin, kun toistuvia devalvaatioita oli meillä Suomessa, ja myöskin esimerkiksi sukulaiset ovat taanneet yrityslainoitusta. Uskallan jopa sanoa, että syynä monta kertaa ovat pankinjohtajan väärät neuvot tai luottaminen siihen, mitä pankinjohtaja on sanonut.

Eniten minua hämmästyttää tämänhetkisessä tilanteessa se, mikäli tietoni pitävät paikkansa, että erittäin usein, ainakin niissä tapauksissa, jotka minulle saakka ovat tulleet taikka joista on otettu minuun yhteyttä, pankki on ollut se vastustaja. Se minua hämmästyttää, että mieluummin näköjään pankki lähtee siihen, että ikään kuin kuritetaan sitä kurjuudessa jo muutenkin elävää ylivelkaantunutta ihmistä, ettei päästetä velkajärjestelyn piiriin, vaikka tällä henkilöllä olisi halukkuutta edes osittain maksaa velkaansa. Tästä on minulla muutamia esimerkkejä.

Myöskin halutaan nöyryyttää pankin taholta esimerkiksi kieltämällä vapaaehtoinen kauppa. Jos jotakin omaisuutta on, pitää päästä pakkohuutokaupan kautta, jolloin se nimi tulee lehteen ainakin kaksi kertaa, niin kuin eräs pankinjohtaja minulle puhelimitse itse sanoi, että nöyryytetään nyt vähän. Niin siinä kävi, että siinäkin tilanteessa pankki loppujen lopuksi hävisi 350 000 markkaa, kun huutajia muualtapäin ei tullut, siihen verrattuna, mitä vapaaehtoisessa kaupassa tarjottiin kyseisestä teollisuushallista.

Tämän johdosta mielestäni tämän suuntainen muutos nimenomaan lainsäädäntöön, mitä tässä lakialoitteessa on esitetty, tulisi tehdä, että ne henkilöt, jotka ovat ikään kuin "ilman omaa syytään" joutuneet ylivelkatilanteeseen ja joilla on halua maksaa edes osa velasta, päästettäisiin velkajärjestelyyn.

Silloin kun velkajärjestely hylätään, henkilö joko heittäytyy täysin työhaluttomaksi ja elää muutenkin yhteiskunnan kustannuksella taikka sitten jotakin yrittää työskennellä taikka yritystoimintaa harjoittaa bulvaanin kautta taikka sitten siirtyy niin sanotun harmaan talouden piiriin eikä maksa veroja. Näitä esimerkkejä on valitettavan paljon. Toisaalta, vaikka sitä periaatteessa ei voi hyväksyä, sen ymmärtää, että näin henkilöt joutuvat tekemään.

On totta, että se muutos, jonka me teille täällä vuonna 97, niin kuin lakialoitteessa on todettu, heikensi käytännössä tilannetta ratkaisevasti. On valitettavaa, että näin on käynyt. Sen johdosta voi sanoa, että nimenomaan vakavien velkaongelmien määrä on lisääntynyt sillä tavoin, että voi sanoa, että jos jotakin ei tapahdu ... Ilkeä sitä on toisaalta tässä tilanteessa sanoa, että hyvin moni on jo köyden jatkona ollut heilumassa.

Ed. Esa Lahtela käsitteli puheenvuorossaan myös sitä tilannetta, mikä meillä tällä hetkellä on, mitkä ovat ne olennaiset muutokset, että maksuohjelmaa pitää muuttaa. Minä en voi ymmärtää sitä, että jos lisätulo on muutama tuhat markkaa tai kun esimerkkinä on puhuttu pienistä perinnöistä tai veronpalautuksista jne., tuntuu käsittämättömältä, että maksuohjelmaa pitää sen takia ikään kuin muuttaa ainakin näitten summien osalta, jolloin kustannukset ovat ikään kuin suuremmat kuin se rahamäärä. Jos silloin joitakin jako-osuuksia vielä jää, ne ovat täysin mitättömiä, muutaman markan tai kymmenen jako-osuuksia. Näillä ei ole mitään merkitystä, jos ajatellaan asiaa hieman kokonaisvaltaisemmin. Mielestäni, jos joitakin muutoksia tapahtuu, niiden pitää olla nimenomaan olennaisia.

Maksuohjelman raukeamisesta haluaisin vielä todeta sen, että minulla on muutama esimerkki, joita on myös käsitelty käräjäoikeudessa, ja valitettavasti ainakin alioikeuden osalta maksuohjelma rauetettiin. Kun henkilö oli jo maksanut kaikki, sen jälkeen ilmeisesti pankki oli palkannut jonkun henkilön käymään läpi tapahtunutta koko siltä ajalta, jonka henkilö oli ollut velkajärjestelyssä ja hoitanut maksut ohjelman mukaisesti. Kävikin ilmi, että ensimmäisenä vuonna hän oli työnantajan toivomuksesta tehnyt pikkuisen ylitöitä, kun työnantaja oli alihankkija. Oli tullut pikkuisen ylitöitä, ja hän ei ollut ilmoittanut siitä asianmukaisesti. Sen jälkeen lakiin oli määritelty, että on ilmoitettava, mutta tämä oli niitä velkajärjestelytilanteita, kun laissa ei vielä ollut velvollisuutta eikä hyväksytyssä maksuohjelmassa ollut edes mainintaa, että henkilön tulee ilmoittaa, jos on tullut muutoksia tuloissa. Tässä ei ollut edes kyse oleellisesta muutoksesta tuloihin vaan muutamista tuhansista markoista. Siitä huolimatta ainakin alioikeus rauetti koko maksuohjelman, vaikka henkilö oli seitsemän vuotta toteuttanut sitä säännöllisesti ja tunnollisesti ja oli ollut työssä yhdessä vaimonsa kanssa. Hän ilmoitti nyt, että jos se pysyy, hän lopettaa kaikki ja pankki ei saa penniäkään tämän jälkeen, hän siirtyy yhteiskunnan elätiksi, jota sanaa hän käytti.

Tämän johdosta toivon, että lakivaliokunta ainakin lähtisi käsittelemään tätä. Myös tämän lain yhteydessä haluan sanoa sen, kun tiedän tämän talon tavat — tai hallituksen tavan — että tämä ainakin herättäisi oikeusministeriössä henkilöt, myös oikeusministerin, sillä tavoin, että tämän suuntainen lakiesitys tulisi eduskuntaan, jos lakivaliokunta ei tätä ota käsittelyyn ja lähde viemään eteenpäin. Kun itse olen tätä yrittänyt saada lävitse myös silloin, kun tätä allekirjoitettiin, ymmärtäisin, että tämä ei ole kohtuuton kenellekään osapuolelle, vaan se auttaisi siinä, että ne, jotka haluavat maksaa, pystyisivät elämään normaalia elämää ja maksamaan edes pienen osan velasta, joka useimmiten on tullut sillä tavoin, että on taannut ja ehkäpä pankinjohtajan yllyttämänä kirjoittanut nimensä väärään paikkaan.

Reijo  Kallio  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Esa Lahtelan ym., muun muassa itseni, allekirjoittamassa lakialoitteessa puututaan velkajärjestelylain keskeisiin ongelmiin. Erityisesti lakialoitteessa nostetaan esiin velkajärjestelyn esteiden vähentäminen sekä velkajärjestelyyn pääsemisen helpottaminen tapauksessa, jossa hakemus on ensimmäisellä kerralla hylätty.

Sinänsähän voimassa olevan velkajärjestelylain tarkoituksena on mahdollistaa ylivelkaantuneen ihmisen järkevä ja realistinen tulevaisuuden suunnittelu. Käräjäoikeus joutuu velkajärjestelyhakemusta käsitellessään tasapainoilemaan veitsen terällä arvioidessaan, onko hakemus yhteiskunnan maksumoraalin ylläpitämiseksi välttämätöntä hylätä vai onko tärkeämpää tässä nimenomaisessa tapauksessa estää ylivelkaantumisesta aiheutuvia sosiaalisia haittoja ja syrjäytymistä sekä turvata ihmiselle mahdollisuus mielekkään tulevaisuuden suunnitteluun.

Sinänsähän ylivelkaantumisongelma ei Suomessa ole millään tavalla ohi. Meillä lienee tällä hetkelläkin yli 300 000 maksuhäiriömerkinnän saanutta henkilöä. Ulosotossa olevia henkilöitä lienee myös yli 300 000. Velkajärjestelyhakemukset ovat sen sijaan vähentyneet huippuvuosista tuntuvasti. Korkeimmillaan hakemuksia oli vuonna 1995 noin 14 000, viime vuonna lukumäärä oli pudonnut jo selvästi alle kolmannekseen tästä huippuluvusta. Omalta osaltaan tätä kylläkin selittää vuonna 1997 tehty muutos, joka kiristi velkajärjestelyyn pääsemistä.

Lakialoitteen perustelutekstissä lähdetään siitä, että velkajärjestelyyn pääseminen on poissuljettu mahdollisuus, kun on kerran saanut kielteisen päätöksen velkajärjestelyhakemukseen. Kuitenkin velkajärjestelyhakemuksen kuten minkä tahansa muun hakemuksen voi aina uusia. Uusi hakemus ei tietenkään voi menestyä, jos se tehdään samoilla perusteilla kuin aiempi hakemus. Asiassa pitäisi pystyä esittämään sellaisia uusia perusteita velkajärjestelyn aloittamiseksi, joita ei ole aiemmin esitetty. Velallisen kannalta mielestäni olisikin toivottavaa, että jos velkajärjestelyhakemus hylätään, velkaneuvoja selostaisi mahdollisuudet hakea velkajärjestelyä myöhemmin uudelleen ja ohjaisi velallista aloittamaan uuden hakemuksen pohjustamisen tekemällä asiakkaalle tämän maksuvaran mukaisen velanhoito-ohjelman esimerkiksi kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen hakemusta voisi yrittää uudelleen.

Nythän lakialoitteessa esitetään, että automaattisesti kahden vuoden kuluttua ensimmäisen hylätyn hakemuksen jälkeen pääsisi velkajärjestelyyn. Tältä osin tämä helpottaisi tilannetta tai oikaisisi tätä pääsyä. Kuitenkin pahinta, mitä nykyisin voimassa olevan lain mukaisen hylkäyspäätöksen jälkeen voi yhteiskunnan ja uuden hakemuksen menestymismahdollisuuksien kannalta tapahtua, on, että hakija jää siihen käsitykseen, että hakemuksen hylkäys merkitsee väistämätöntä elinikäistä velkavankeutta ilman mitään tulevaisuuden näköaloja. Näin motivaationsa menettänyt velallinen syrjäytyy helposti — tähänhän ed. Vistbacka äsken kiinnitti huomiota — ja saattaa ajautua todellakin harmaaseen talouteen ja pyrkiä kaikin keinoin välttämään ulosottoa ja varojen maksamista, mistä taas seuraa uusia esteperusteita velkajärjestelylle.

Perusteena velkajärjestelyyn pääsemiseksi hakemuksen hylkäämisen jälkeenkin pitäisi olla paitsi hakijan ponnistelut velkojen maksamiseksi myös velkaantumisesta kulunut aika. Olisikin aiheellista, että nämä kaksi seikkaa, velkaantumisesta kulunut aika ja velallisen ponnistelut velkojen maksamiseksi, mainittaisiin laissa esimerkkeinä erityisistä vastasyistä. Joissakin tapauksissa erityisinä vastasyinä voivat tulla kyseeseen myös velallisen henkilöön liittyvät seikat. Lähinnä tällaisessa on kysymys tilanteesta, jossa velallisen taloudellinen tilanne on pysyvästi heikko ja jossa velkojat ilman velkajärjestelyä olisivat joka tapauksessa ennen pitkää luopuneet velkojen perinnästä.

Mitä tulee velkajärjestelylain 9 a §:ään, tätä vuonna 1997 lakiin tehtyä muutostahan perusteltiin aikanaan sillä, että haluttiin estää velkajärjestelyn ajoittuminen ajanjaksoon, jolloin velallinen ei kykene maksamaan velkojaan tai kykenee maksamaan niitä vain vähäisessä määrin. Tämä oli epäilemättä erittäin epäonnistunut muutos.

Kaiken kaikkiaan, arvoisa rouva puhemies, ylivelkaantuneiden ihmisten auttaminen on tarpeen. Meillä on edelleen todellakin paljon niitä ihmisiä, jotka laman myötä ilman omaa syytään olosuhteiden uhreina joutuivat velkavankeuteen. Nämä velkajärjestelylakiin ehdotetut muutokset omalta osaltaan auttavat tilannetta, mutta me tarvitsemme vielä paljon muitakin toimenpiteitä.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen myöskin yksi allekirjoittaja. Pidän lakialoitetta erittäin hyvänä ja toivon sille myöskin menestystä niin kuin aikaisemmalle aloitteelle. Kun aloitteen allekirjoitin, totesin kuitenkin ed. E. Lahtelalle, että muutoksen jälkeenkin meidän pitää huolehtia siitä, että velkajärjestelyssä erotetaan kevytmielinen velkaantuminen muusta velkaantumisesta. Tämä on tärkeätä muun muassa ed. Vistbackan esiin tuoman asian takia, että kun velkajärjestelyä ensimmäistä kertaa luotiin, tavoitteena oli, että velkajärjestely on osoitus siitä, että henkilö haluaa hoitaa velkansa, eli kyse ei ole maksuhäiriöistä. Tänä päivänä tilanne on kuitenkin se, että siitä huolimatta, että on velkajärjestelyn toteuttanut, pitänyt maksuohjelman, henkilö ei kuitenkaan ole "puhdas" vaan on edelleen rekisterissä. Jos pankkilainaa hakee, vaikeuksia on.

Muutokset pitää siis tehdä. Pitää kuitenkin huolehtia siitä, että kevytmielisyys säilyy laissa velkajärjestelyn esteenä, jotta velkajärjestely on menettely siinä tilanteessa, kun on osoitus siitä, että velallinen haluaa hoitaa asiansa eikä halua lyödä asioita laimin.

Leena Rauhala /skl:

Arvoisa puhemies! Ed. E. Lahtelan esittämä lakialoite velkajärjestelyn esteiden vähentämisestä tai muuttamisesta helpottaisi juuri niissä vaikeuksissa, joita monta kertaa on sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole omasta syystään, uskon niin, joutuneet näihin ongelmiin. Olen itsekin allekirjoittanut tämän ja toivon, niin kuin on jo tullut esille, että tämä menisi hyvin eteenpäin.

Perusteluissa ed. Lahtela tuo hyvin esille, että velkajärjestelyn ulkopuolelle jäävien odotukset tulevaisuudesta ovat hyvin heikot ja että näiden henkilöiden kohdalla tilanne vain pahenee, kun viivästyskorko kasvattaa jatkuvasti velan kokonaismäärää. Vielä tässä ovat tulleet esille ne perustelut, millä tavalla tällä lakimuutoksella pystyttäisiin vaikuttamaan paitsi pimeään työhön myös syrjäytymiseen ja sosiaalisiin haittoihin. Todella toivoisin, että tämä menisi eteenpäin. Myös olen samaa mieltä siitä, mitä ed. Lehtimäki toi esille, että tietenkin meidän täytyy vakuuttua siitä, että kysymys on ihmisistä, jotka haluavat hoitaa asiansa. Uskon, että ne, jotka vilpittömästi lähtevät velkajärjestelyä anomaan, ovat ihmisiä, jotka haluavat hoitaa asiansa hyvin ja että se myös voitaisiin tunnistaa. Silloin yhteiskunta tulee vastaan.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa herra puhemies! Alkuviikosta televisiossa oli juttu Salon Seudun Säästöpankin tilanteesta, jossa miljardi markkaa oli hukattu taivaan tuuliin 90-luvun alussa erilaisilla toimilla. Ilmeisesti tästä miljardista osa on päätynyt johonkin Neitsytsaarille ja mihinkä lienee muuallekin erilaisiin veroparatiiseihin sun muihin. Osa näistä rahoista varmasti ja näistä ihmisistä, jotka ovat olleet mukana siellä, on mukana myös velkajärjestelyssä, taikka heiltä velkajärjestely on evätty. Ehkä suurimpana syynä näissä Salon Seudun Säästöpankinkin tilanteissa on ollut pankinjohtajien leväperäisyys ja oman arvon taikka oman edun tavoittelu. Nyt tällä hetkellä nämä samat pankinjohtajat, kuten ed. Vistbacka totesi, ovat vastustamassa suurimpana kantona kaskessa velkajärjestelyyn hakevia ihmisiä. Tämä on mielestäni ala-arvoista toimintaa, ja tähän pitäisikin lailla pureutua, kuten ed. E. Lahtelan aloitteessa osaltaan yritetään paneutua. Velkajärjestely on saatava sellaiseen malliin, että pienet ihmiset ja yksittäiset ihmiset, jotka on höynäytetty erilaisin konstein tai jotka ovat yrityssaneerauksen taikka yritystoiminnan myötä joutuneet kärsimään näistä asioista, siihen pääsisivät. Olen myöskin sitä mieltä, että tässä pitää olla tarkkana eikä kaikennäköisiä luikureita ja omaan pussiin pelaajia pidä armahtaa, vaan asia täytyy ottaa niin, että ne, joilla on todellinen halu tätä asiaa hoitaa, hoitavat tämän jatkossa kuntoon.

Erkki Kanerva /sd:

Herra puhemies! Harkitsin muutaman päivän ed. Esa Lahtelan ensimmäisenä allekirjoittaman lakialoitteen allekirjoittamista syystä, että tiedämme kaikki hallituksen valmistelevan laajempaakin pakettia ylivelkaantuneiden aseman helpottamiseksi. Työ on tiettävästi loppusuoralla ja sisältänee myös esityksen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamiseksi. Kun olen muun muassa kyselytunneilla pitänyt tätä asiaa esillä ja kun nyt käsillä oleva lakiesitys näyttää olevan jonkin todellisen asiantuntijan laatima, allekirjoitin sen sellaisena, en välistävetona hallitukseen nähden.

Suuri osa ylivelkaantuneista on saanut perustaakkansa 80—90-lukujen taitteessa silloin, kun pankit kantoivat toinen toistaan paremmalle paperille painettuja lainatarjouksia meidän jokaisen postiluukusta sisään, silloin, kun laina-aika oli vähintään viisi vuotta ja pankinjohtajan urakierto kolme vuotta, silloin, kun laina realisoitui vasta, kun pankinjohtaja oli jo vihreämmällä oksalla, silloin, kun pankinjohtajan työn tulos mitattiin maailmalle tuuletettujen miljoonien määrällä, ei pankin lopullisella tuloksella, silloin, kun tuli kaksi devalvaatiota, vaikka valtiovarainministeri vannoi, että hän ei istu siinä hallituksessa, joka devalvoi.

Kun niitä olosuhteita tarkastellaan nyt kymmenen vuotta myöhemmin, voidaan velkajärjestelylain terminologiaa lainaten kysyä, kumpi velkaantumistilanteessa oli kevytmielinen, hän, joka otti tarjotun lainan, vai hän, joka vakuuksien arvoa vastuuttomasti venyttäen sen tehokkaasti tarjoili. Monissa tapauksissa näin jälkikäteen tarkastellen sitä kevytmielisyyttä löytyy enemmän lainan tarjoajan kuin lainan ottajan taholta.

Velkajärjestelylaki nyt voimassa olevassa muodossaan tarkastelee sitä olosuhdetta hyvin yksisilmäisesti, ja se tarkastelee velallisen asemaa silloisesta näkökulmasta velallisen koko loppuelämän. Se ei anna mahdollisuutta minkäänlaiseen tehokkaaseen katumiseen, joka nyt käsiteltävässä esityksessä on sekä velallisen että velkojan asema kohtuullisesti huomioon ottaen oivallettu.

Tuttavapiiriini kuuluu useita ylivelkaantuneita. Siltä varalta, että kaikki eivät heitä tunne, esittelen heistä anonyymeinä kaksi. Toinen on virkamies, jonka lapset oli koulutettu ja talous kunnossa, kun hänet houkuteltiin velkarahalla osakepeliin. Nyt tilanne on se, että hän on menettänyt silloin kohtuullisen perusvarallisuutensa ja velkaantunut niin, että jos hän säilyttäisi työkykynsä ja työskentelisi noin 200 vuoden ikään ja käyttäisi koko palkkatulonsa velkataakan kantamiseen, hän saattaisi selviytyä edellyttäen, että korkokanta ei tästä nouse. Nyt taakka kasvaa joka päivä sellaisella summalla, että hän ei itsekään ole enää vuosiin jaksanut sitä laskea.

Toinen on ammattimies, jonka harvinaista ammattia en mainitse hänen identiteettinsä suojelemiseksi. Hän luotti siihen, että devalvaatiota ei tule, ja yritti pelastaa perheyrityksensä valuuttaluotolla. Ennen devalvaatiota se näytti realistiselta, kahden devalvaation jälkeen pohja oli pudonnut. Oma ja takaajien varallisuus on mennyt, velka kasvaa korkoa korolle runsaat 400 markkaa päivässä, myös lauantaina ja pyhänä. Tämä oli tilanne pääsiäisenä. Toukokuussa puhutaan jo varmasti 500 markasta päivässä. Velallinen on työtön eikä toivottomassa tilanteessa jaksa tarttua työhön, vaikka sitä on tarjolla.

Nämä olivat vain kaksi esimerkkiä. Jos oikein luen, nyt käsillä oleva lakiesitys olisi ainakin osaratkaisu kumpaankin tapaukseen. Ensiksi mainittu voisi maksaa palkastaan velkajärjestelyn edellyttämän osan velkaansa, jos velkajärjestely tehtäisiin mahdolliseksi. Toinen voisi maksaa velkajärjestelystä jäävän velan työtulostaan, jos voitaisiin sytyttää toivon kipinä siitä, että taakka joskus helpottaa.

Pidän todennäköisenä tai lähes selvänä, että lakivaliokunta ottaa tämän esityksen käsittelyyn, niin huolellisesti ja perustellusti se on kirjoitettu. On tietysti mahdollista, että lausunnon antaja ajaa hallituksen esityksen tämän esityksen ohi, mutta jos tässä hyvin laaditussa esityksessä on hallituksen esitykseen otettavia elementtejä tai jos tämä on vauhdittanut hallituksen esitystä, se on tehnyt tehtävänsä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lakialoite n:o 27 näillä vuoden 2001 valtiopäivillä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta, ensimmäisenä allekirjoittajana ed. Esa Lahtela, on varsin perusteltu lakialoite. Kun aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja tätä oli minulle esittämässä, totesin, että tämä on erityisen hyvä aloite ja ilomielin yhdyin aloitteeseen, kuten varsin lukuisa joukko eri puolueiden kansanedustajia on tehnyt.

Kun 1980-luvun lopun kasinopelin kupla petti, se toi valtavia ongelmia. Nämä ongelmat siirrettiin ei suinkaan niiden harteille, jotka tuon kasinopelin kuplan olivat aiheuttaneet, vaan ne tulivat tavallisille pienyrittäjille, palveluammattien harjoittajille, yksityisille kansalaisille ja sitä kautta myös velkojen takaajille.

Kun 1990-luvun alkupuolella tuota erittäin vaikeaa tilannetta hoidettiin, apu suunnattiin pankeille eikä näille yrittäjille tai yksityisille kansalaisille, jotka olisivat olleet kipeämmin avun tarpeessa voidakseen hoitaa vastuutaan velkojen hoitamisessa. Tuolloin ajettiin alas varsin toimivia ennen muuta pienyrityksiä, perheyrityksiä, palveluammattien harjoittajien yrityksiä ja sitä kautta luotiin maahan taloudellista hätää, valtava määrä tulon menetystä, synnytettiin työttömiä, inhimillistä kärsimystä, joka varmasti osaltaan näkyy myös sairauskuluina jne. 1990-luvun alun tilanne olisi pitänyt hoitaa täysin toisella tavalla. Avun kärki olisi pitänyt suunnata niille ihmisille, jotka joutuivat velkojen kanssa vaikeuksiin, ja sitä kautta auttaa heitä, että he olisivat voineet hoitaa yrityksensä ja velkasitoumuksensa. Tuolloin toimittiin lyhytnäköisellä tavalla.

Tietysti voidaan sanoa, että jälkeenpäin on helppo arvostella, mutta tuota arvostelua esitin silloinkin. En tosin ollut kansanedustaja, kun jäin itsekin vaalivelkaisena rannalle niin 91 kuin 95. Nyt on hyvä sitten arvostella täällä noita ratkaisuja, joita arvostelin silloinkin suomalaisena kansalaisena ja varakansanedustajana.

Toisin olisi pitänyt toimia, ja sen kyllä näkivät monet tavalliset ihmiset, jotka minulle sanoivat jo 91, että pitäisi auttaa yksityisiä kansalaisia, jotta he voisivat hoitaa asiansa. Sillä olisi saatu säilytettyä erittäin paljon työpaikkoja, vältytty suurtyöttömyydeltä, edelleen olisi moni inhimillinen tragedia jäänyt kokematta. Nyt sitten kansalaiset ovat ottaneet tämän parin vuoden aikana, mitä olen ollut kansanedustajana, erittäin paljon juuri velkaorjuudessa, sen tuskassa ja hädässä, minuun yhteyttä. Voin sanoa, että noin puolet ihmisten yhteydenotoista ovat olleet juuri näitä. Voin sanoa, että on ollut monia päiviä, että tunti kaksi olen ollut puhelimessa tällaisten velkaorjuudessa olevien ihmisten kanssa. Nyt aivan viime viikkoina nuo soitot ovat vähentyneet, liekö tullut uupuminen, kun tuntuu, että mistään ei välttämättä apua ole löytymässä.

Tämä aloite tähtää konkreettisiin esityksiin, joilla autettaisiin ihmisiä selviytymään siten, että he voisivat kokea elämässä mielekkyyttä. Nythän nämä tilanteet ovat johtaneet siihen, niin kuin lukuisissa puheenvuoroissa on todettu, että yksityinen ihminen ei pysty edes teoriassa saati käytännössä koskaan saamaan mielekkyyttä elämäänsä ja hoitamaan velkoja. Ne jäävät velallisilta saamatta ja samalla ihminen itse on poissa yritys- ja työelämästä täydellisellä teholla; voi hän tietysti jollakin tavalla olla, tai pimeästi, niin kuin täällä on tuotu esille. Tämä aloite todella pyrkisi korjaamaan näitä tilanteita ja auttamaan asioissa eteenpäin.

Aivan kuten ensimmäisessä puheenvuorossa aloitteen tekijä ed. Esa Lahtela toi esille, toivon, että tämä saisi asianmukaisen käsittelyn valiokunnassa. Jos tähän joku keksii parannuksia ja korjauksia, niin lisättäköön tätä niillä ja saatettakoon ihmisiä elämässä parempaan menestymiseen.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisessä puheenvuorossani jäi huomiotta jokin asia, joka piti todeta. Täällä on puhuttu kyllä maksumoraalista. Tietysti sitäkin sanaa voidaan käyttää joissakin asioissa, mutta kuitenkin kun kyse on jopa kymmenien vuosien velkavankeudesta, ei enää voi puhua siitä, onko kyse maksumoraalista vai ei. On eri asia, jos tehtäisiin sellaista lainsäädäntöä, jossa ... Joku puhui kevytkenkäisyydestä. Jos sellaisia lakeja olisi olemassa, niin sillä vaarannettaisiin jotain moraalia. Tässä tapauksessa en näe kyllä olevan mitään vaaraa siitä, että tämä laki ainakaan heikentäisi maksumoraalia.

Ed. Vistbacka totesi, että järjestely purkautuu liian helposti ja on kahden vuoden jälkikarenssi, jonka aikana velkajärjestely voidaan purkaa. Siksi esittämässäni lakialoitteessa muutetaan yhtä 42 §:n sanamuotoa. Aikaisemmin on 1 kohdassa lukenut, että velallinen on "oleellisella tavalla laiminlyönyt" maksuohjelman noudattamisen. Tässä muutetaan lausuma siten, että on "törkeästä tuottamuksesta laiminlyönyt" eli astetta kovemmaksi, jolloin se vähän vaikeuttaisi sitä, että velkajärjestely niin herkästi purkautuisi.

Toinen juttu kahden vuoden jälkikarenssista: Siitä puhuttiin paljon asiantuntijoiden kanssa, kun lakialoitetta valmisteltiin, mutta siihen päädyttiin, että kahden vuoden jälkikarenssi on aiheellinen siinä mielessä, jotta jos joku on törkeän tuottamuksellisesti harhaan johtanut, niin sen pitääkin olla tässä.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ylivelkaantuneiden ihmisten asemasta on paljon puhuttu. Samoin lama-aikana velan takaajiksi ja sitä kautta velan maksumiehiksi joutuneiden ihmisten tilanteen helpottamiseksi on vaadittu toimenpiteitä. Valitettavasti yritykset tilanteen korjaamiseksi eivät ole riittävästi vielä onnistuneet. Nyt olisi jo vihdoinkin aika helpottaa näiden ihmisten aivan kohtuuttoman suurta taakkaa. Osa velkojen takaajista on muun muassa joutunut monesti ilman omaa syytään suuriin vaikeuksiin. Olemmehan armahtaneet pankkejakin, miksemme siis myös yksityisiä ihmisiä?

Esillä oleva lakiesitys poistaa esteitä yksityishenkilön velkajärjestelyissä. Kerran saatu kielteinen päätös velkajärjestelyille ei saa olla este uudelle hakemukselle, aivan niin kuin aloitteessa todetaan. Elinikäisesti velkavankeuteen joutumista tulee lainsäädännöllä kaikin tavoin välttää. Nykyinen velkajärjestelylaki ei riittävästi motivoi velan hoitoon, päinvastoin se johtaa usein vain ylivelkaantuneiden ihmisten syrjäytymiseen yhteiskunnassa.

Arvoisa puhemies! Nyt esillä oleva lakiesitys on hyvä ja se tulee toteuttaa mahdollisimman pian. Aloitteen on allekirjoittanut reilusti yli puolet kansanedustajista. Uskon, että tämä jo edellyttää lain nopeaa muuttamista.

Toimi Kankaanniemi /skl:

Herra puhemies! Ed. Oinonen puheenvuorossaan pohti pankkikriisin syitä ja sen hoitotapaa. Haluan muutaman sanan sanoa siitä.

Pankkikriisi kaikkine karmeine seurauksineen syntyi 80-luvun lopun talouspolitiikan seurauksena ja ehkä osittain jo sitä ennenkin tehdyn suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen seurauksena, eli rakennettiin hieman liian hyvää yhteiskuntaa velkapääomalla. Velat vain otettiin yksityisten nimiin, ja kun velanmaksukyky heikkeni yksityisiltä, velat jouduttiin siirtämään ja sosialisoimaan valtiolle.

Miksi näin meneteltiin 91—95-vaalikaudella ja Ahon hallituksen aikana, että otettiin pankkituki käyttöön? Kaikki, jotka silloin täällä olivat, ehkä tulivat asiaan perehtyneiksi sen verran, että ymmärtävät, miksi näin meneteltiin eikä niin kuin esimerkiksi ed. Oinonen äsken kaavaili tai esitti jälkijättöisesti. (Ed. Rönni: Virheitä tehtiin varmasti!) — Virheitä tehtiin varmasti, mutta silloin mietittiin kuitenkin. — Olin itse talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen ja kaikissa pankkikriisin neuvotteluissa lähes joka päivä ja monta yötäkin valvottiin näiden asioiden tähden. Apuna olivat parhaat asiantuntijat, mitä löytyi Suomesta, ja sitten kun naapurimaat olivat meitä hieman edellä kärsineet samat ongelmat ja saatiin sieltä tietoja, niin niiden pohjalta päätöksiä tehtiin. Silloin pohdittiin hyvin tarkkaan, voitaisiinko tuki antaa yrityksille suoraan ja ehkä kotitalouksille, jotka olisivat näin voineet valtion ottamalla velalla maksaa omat velkansa pankeille. Pankit olisivat näin pystyneet hoitamaan ulkomailta ottamiensa lainojen hoidon. (Ed. Rönni: Olisi pitänyt nukkua yöllä ja tehdä päivällä parempia päätöksiä!)

Tällainen järjestelmä ei tullut kysymykseen oikeastaan kolmesta syystä: Ensinnäkin Suomen ja suomalaisten pankkien luottokelpoisuus heikkeni silloin — yhdessä yössäkin, ed. Rönni — niin, että ei ollut varaa odotella aamuun aina. Tilanne oli niin huono Holkerin hallituksen jäljiltä, että elettiin täyttä katastrofitilannetta. Ulkomaiset velkojat pitivät meitä vakavassa otteessa, ja moni muukin asia oli huonosti kuin vain pankkien tilanne. Siis ulkomaisten velkojien takia, toisaalta kiire painoi päälle. Ei ollut aikaa järjestää sellaista organisaatiota, ed. Oinonen, meillä ei ollut aikaa järjestää sellaista organisaatiota 90-luvun alussa, jolla olisi voitu valvotusti, nopeasti ja hallitusti jakaa valtiolta rahaa yrityksille ja yksityisille kotitalouksille ja joka olisi pystynyt valvomaan, että rahat eivät mene johonkin muualle kuin siihen, että olisi maksettu niitä velkoja, jotka olisivat pelastaneet pankit. Tällaista järjestelmää ei ollut. Kehitysaluerahaston, Keran, silloinen toimitusjohtaja tarjosi tällaista mahdollisuutta yritysten osalta, mutta sekään malli ei ollut niin varma ja toimiva ja nopeasti hoidettava, että olisi voitu siihen tarttua.

Niinpä ainoaksi mahdollisuudeksi todella jäi se, että pankkitukea jouduttiin antamaan. Siitähän eduskunta teki sitten ainakin osaltaan päätökset yksimielisesti, kun tilanne oli niin vakava kuin se oli, eli koko maan luottokelpoisuus ja ikään kuin Maailmanpankin holhoukseen joutumisen vaara oli niin akuutti. Jouduttiin menemään järjestelmään, että annettiin pankkitukea, pääomatukea ja myös suoranaista pankkitukea vieläpä oman pääoman ehdoilla eli ei lainaksi pankeille, vaan omaksi rahaksi lahjoituksena, tietysti niin, että omaisuus siirtyi omaisuudenhoitoyhtiöille. Sitä kautta niitä on sitten myöhemmin saatu realisoitua valtion hyväksi Arsenal-Sillan kautta.

Tälle järjestelmälle ei valitettavasti ollut silloin aikaa eikä mahdollisuuksia etsiä vaihtoehtoa. Siksi nyt tästä puhuminen on kyllä valitettavasti jälkiviisautta, joka on kovasti helppoa. Tämä pankkikriisin historiasta. Olen sen täältä monta kertaa puhunut, nyt se tuli jälleen puhuttua tälle kuulijakunnalle noin lyhyesti.

Mutta tilanne on se, että näin osa pankeista pelastui, osa ei. Joutuihan niistä muutama siihen tilanteeseen, että niillä ei ollut tulevaisuutta, vaan ne fuusioituivat tai kuolivat pois. Mutta kun pankkijärjestelmä pystyttiin näin pelastamaan, niin yksittäisiä yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä, yksittäisiä kotitalouksia, ei tällä järjestelmällä pystytty pelastamaan. Sen jälkeen Ahon hallitus antoi esityksen yritysten velkasaneerauslaiksi ja toisen esityksen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetuksi laiksi. Nämä lait eduskunta sitten hyväksyi. Näiden avulla on tätä tilannetta hoidettu. Kieltämättä monien kymmenientuhansien ihmisten asia on hoidettu esimerkiksi yksityishenkilön velkajärjestelylain puitteissa, ja hyvä näin.

Mutta tässä laissa on ollut puutteita. Erityisen ikävää oli, niin kuin joku aikaisemmin totesi, että Lipposen ensimmäisen hallituksen alkukuukausina yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia muutettiin kielteiseen, erittäin huonoon suuntaan, kiristettiin niitä ehtoja silloin, kun maassa olisi ollut varaa, olisi ollut järkevää, olisi ollut vastuullista jopa mennä toiseen suuntaan eli helpottaa niiden ihmisten elämää, jotka eivät velkajärjestelyyn syystä tai toisesta ole päässeet.

Näin tämä tilanne on nyt jatkunut jo viisi kuusi vuotta, kun yksityishenkilön kiristetyn velkajärjestelylain aikaa on eletty. Se on huonontanutkin jopa tilannetta niin, että meillä on näitä ed. Erkki Kanervankin äsken kertomia surullisia tapauksia maassamme vielä tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia, jotka ovat näillä näkymin elinikäisessä velkavankeudessa. Se on todella ikävää, se on todella vaikeata, raskasta ja toivotonta elämää. Minuun ovat olleet yhteydessä varmasti sadat ihmiset. Tuossa juuri siivosin pöytääni, jossa oli paksu nippu kirjeitä, joissa on tämä asia tuotu esille.

Tein jo vuosia sitten niin sanotun Lex Sundqvistin eli esityksen siitä, että olisi säädetty armahduslaki. Nyt totean, että se ei mennyt tietysti eteenpäinkään, mutta se oli heräte tälle asialle. Silloin sille tuli kauheaa vastustusta kaikkialta, ettei pidäkään tehdä yhtään mitään, vaan kiristää, että nämä ihmiset ovat kaikki rikollisia ja roistoja, joita he eivät ole edes pääosin. Mutta nyt ed. E. Lahtelan alulle panema lakialoite on minusta oikea tapa, eli yksityishenkilön velkajärjestelylain muuttaminen niin, että yksityishenkilöt pääsevät velkajärjestelyyn ja heidän tilanteensa yksilöllisesti tarkastetaan ja tehdään maksuohjelmat sen mukaan, että he selviävät siitä, ja näin tällä lailla hallitusti ja lain mukaisesti päästään tästä ongelmasta. Mikäli tämä lakialoite tai tämän muotoinen tai tätä vastaava hallituksen esitys, joka on ehkä tulossa, hyväksytään, niin silloin uskon, että tässä päästään järkevään tulokseen.

Nämä ihmiset, jotka tuon laman aikana ajautuivat tähän hirvittävään tilanteeseen, ovat olleet siinä nyt keskimäärin kahdeksan vuotta. Se on pitkä aika olla täysin sidottu. He eivät voi elää normaalia elämää, he eivät saa autoon vakuutusta, he eivät saa luottokorttia, he eivät saa pienintäkään lainaa. Heidän elämänsä on kaikin tavoin ahdistettua, eikä vain heidän, vaan heidän läheistensä, perheittensä ja monien muiden vaikeudet ovat tässä mukana.

Todellakaan heistä ei ole kuin ehkä pienehkö osa sellaisia, jotka ovat rikoksiin syyllistyneet. Jos nämä rikokset tulevat ilmi, niin heidät on, mikäli rikokset eivät ole vanhentuneet, saatettava rikoksista vastuuseen, mutta ei ole järkevää pitää näitä ihmisiä velkavankeudessa ikuisesti. Minusta tämä on ihmisoikeuskysymyskin, kun vuosikymmen alkaa mennä, että ihmiset ovat velkavankeudessa tosiasiassa tässä maassa, jossa ei velkavankeutta pitäisi hyväksyä. Murhastakin pääsee alle kymmenessä vuodessa istumalla, mutta tästä eivät pääse milloinkaan kaikki, ellei lakia muuteta.

Toivon todella, että lakialoite vauhdittaa hallitusta antamaan esityksensä, jos tämä ei nyt kelpaa. Teen parhaani, että lakivaliokunta lähettää tämän lausunnolle ja kiirehtii sillä tavalla oikeusministeriötä tässä asiassa, jossa se on kyllä liikkeelle jo lähtenytkin. Asia on todella tärkeä.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ei ole tarkoitus syyllistää edustajakollega Kankaanniemeä tai Ahon hallituksen ministeriä, mutta väitän, että asia olisi pitänyt voida sittenkin hoitaa toisella tavalla. Kyllä kansa sanoi jo tuolloin kyseisenä aikana, että pankkien auttamisen asemesta pitäisi auttaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet näihin vaikeuksiin, että he voisivat hoitaa vastuutaan pankeille. Tätä samaa rahaa, tavallisten kansalaisten työllä tienaamaa verorahaa, käytettiin pankkien auttamiseen, ja se meni sitten ties minne meni. Tällä olisi paljon enemmän varmasti, jos olisi haluttu ja tuossa tilanteessa nähty ja koettu niin, voitu auttaa niitä ihmisiä. Mutta tietysti tilanteet tulivat yllättäen, ja aivan kuten ed. Toimi Kankaanniemi sanoi, ne olivat koko valtiontalouden kannaltakin kovia aikoja, mutta tällä lakialoitteella nyt yritetään korjata sitä, mitä vielä korjattavissa on. Toivon tälle menestystä.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. E. Lahtelan aloitteen olen allekirjoittanut sen takia, että yksityishenkilölläkin olisi mahdollisuus päästä velkasaneeraukseen. Se on aivan oikein. Tämän lisäksi meidän pitää muistaa, että yksityisyrittäjä, joka on toiminimen haltija, pääsee tällä samalla lakialoitteella myös yksityiseen velkajärjestelyyn, mikä aikaisemmin ei ole ollut mahdollista. Yrittäjien kohdalla velkasaneerauslaki on liian tiukka. Tiedän monta hyvää yritystä, jotka eivät pääse velkasaneeraukseen sen takia, että käräjäoikeus ei hyväksy toimenpideohjelmaa, jonka yrittäjä on jättänyt, ja yrittäjä näkee, että hän pärjäisi kuitenkin, jos pääsisi velkasaneeraukseen. Yksityishenkilöitten kohdalta tämä on parannus asiaan.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Kankaanniemi luetteli näitä kielteisiä asioita, niin eräs asia, joka tässä yhteydessä ehkä kannattaa tuoda vielä ilmi, on se, että ylivelkaantunut henkilö, jos hänellä ei satu olemaan pankkitiliä, ei pysty avaamaan pankkitiliä lainkaan. Jokainen ymmärtää sen tilanteen, että vaikka henkilö olisi työhaluinen, kun hän nykypäivänä ilmoittaa työnantajalle, että valitettavasti ei saa avattua pankkitiliä vaan tilipäivänä pitää antaa palkkapussi käteen, niin uskoisin näin, että se on aika vaikeata, eli harva työnantaja lähtee ottamaan ylimääräistä vaivaa siitä. Tämäkin seikka mielestäni edesauttaisi sitä, kun tämän tyylinen uusi lakiesitys hyväksyttäisiin, että ihmiset, jotka haluavat tehdä työtä, voisivat sillä tavoin pyrkiä tekemään työtä, että myös työnantajat ottaisivat.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kankaanniemi pohti niitä tilanteita, joista suurin osa tästä porukasta tuli, velkaongelmaisista henkilöistä, joita nyt autetaan. Siellähän, totta kai, jouduttiin tekemään varmasti paniikkiratkaisuja aikanaan Ahon hallituksessa. On hieno homma, jotta ed. Kankaanniemi itsekin tunnusti, että siinä ei varmasti kaikki mennyt ihan oikein. Mutta se on ollutta ja mennyttä, ja nyt meidän pitäisi pelastaa ne ihmiset. Sitä emme saa kelattua enää takaisin, se on turha todeta. Kun pankkitukipiikki oli auki, että pankit tekivät häikäilemättä semmoisiakin temppuja, jotta pudottivat, kun tiesivät, että valtio maksaa joka tapauksessa, ei ollut niin väliä vaikka terveitä yrityksiä kaadettiin.

Yksi asia tässä pitäisi ottaa huomioon kanssa, kun aikanaan asetuksia laaditaan. Niiden kohdalla, jotka 90-luvun alussa tipahtivat velkavankeuteen, nyt pitäisi kyllä katsoa, että olisi jopa mahdollista semmoinen Englannin-malli ottaa käyttöön. Siellä nimittäin velkajärjestelyaika on kolme vuotta. Euroopassa on hyvin paljon käytössä sen tyyppistä ajattelua, koska ne ihmiset ovat jo niin pitkään olleet siinä, että on turha asettaa niin pitkä maksuohjelma, että se kestää vielä viisi vuotta. He ovat jo ihan riittävästi kärsineet. Jos kolme vuotta osoittaa maksuhalukkuutta ja edes osan pyrkii maksamaan, minusta sen tyyppiseen järjestelyyn pitäisi mennä. Meillähän tämä aika tiukasti on ollut, kun katsoo järjestelyaikoja, viisi—kymmenen vuotta, ja lisäksi vielä pannaan neljä kuukautta tai mitä se järjestelijän palkka on, siihen päälle, jotta se jatkaa sitä aikaa.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! Muutama tarkennus vain ensinnäkin vakuutuksien osalle. Kyllä tälläkin hetkellä eräät vakuutusyhtiöt myöntävät isoissakin veloissa oleville ihmisille vakuutuksia. Riippuu hyvin pitkälle siitä, kuinka hyvät suhteet sinulla on vakuutusyhtiöön ja pystytkö todistamaan, että vakuutusmaksut maksetaan ja että sinulla on aikeita vakuuttaa vain turvataksesi omaisuuden eikä suinkaan sen takia, että poltat talosi välittömästi, kun saat siihen palovakuutuksen. Näitä tällaisia arveluttavia vakuutuksia vakuutusyhtiöissä on huomattava määrä tällä hetkellä, joita on otettu sen jälkeen, kun on ostettu jokin talo ja saatu velallisen osuus siitä jotenkin keploteltua itselle. Sitten on vakuutettu korkeasta summasta, ja talo on sattuneesta syystä palanut muutaman kuukauden sisällä. Tästä syystä vakuutusyhtiöt ovat joutuneet tarkistamaan kuvioitaan, mutta yleensä ihmisen taustat tarkastetaan. Tiedän tapauksia, joissa on vakuutuksia myönnetty velallisen asemassa oleville ihmisille.

Lisäksi ed. Kuosmaselle sanoisin, että yritysten velkasaneerausten kohdalla olen kyllä toista mieltä. Olen törmännyt hyvin moneen yritykseen, joita on erityisesti kuljetusalalla saatettu velkasaneeraukseen, ja sen jälkeen hinnat ovat jopa laskeneet. Sama meininki jatkuu, ja edelleen mennään eteenpäin. Vedetään pöytä puhtaaksi ja jatketaan samalla tavalla ja pistetään yhteiskunta maksamaan maksut.

Toimi  Kankaanniemi  /skl:

Arvoisa puhemies! Talon ostaminen ja sen vakuuttaminen ja polttaminen on niin pitkälle menevää toimintaa, että siihen en nyt osaa ottaa kantaa. Luulen, että ylivelkaantunut ihminen, joka on todella siinä tilanteessa, ei paljon taloja ostele. Ei hänellä ole vakuuksia, ei hänellä ole mitään muuta kuin se kauhea velkasumma, joka kasvaa. Jos pystyy ostamaan talon, silloin ei taida olla enää ihan se tilanne päällä, jonka on ehkä kuviteltu olevan. Tiedän, mutta en viitsi nyt sanoa nimeä, yhdenkin henkilön, joka ei autoonsa saanut pakollista vakuutusta sen tähden, että oli ylivelkaantunut. Hän joutui sen hoitamaan kaverin kautta, eli kaveri otti sen vanhan auton nimiinsä, ja hän sitä kautta hoitaa vakuutukset. Hän ei saanut edes pakollista vakuutusta, koska ei mitään muuta ollut kuin kauhea velkataakka päällä. Vakuutusyhtiön ei ole mikään pakko ilmeisesti vakuutusta antaa, ja tämä on tosiasia, tämä tilanne. En tiedä, paljonko näitä on, mutta yksikin tapaus, jonka voin huomenna taikka ensi viikolla esitellä täällä, kertoo sen, että ongelmia tässä on, ja minkälaisia ongelmia ne voivat olla, ne voivat olla todella hankalia.

Esimerkiksi luottokortin saaminen on selvää: eihän sellaista saa mistään, jolloin nykyaikainen asiointi on aika vaikeata, kun ei ole rahaa eikä ole luottokorttia. Jos joskus saisi rahaa, voisi hoitaa ne luotot sitten, mutta ei voi, kun ei saa sitä edes.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Totean ed. Rönnille, että Suomessa on 11 000 kuljetusalan yritystä, joista 2 000 on osakeyhtiömuotoisena. Velkasaneerauksessa 90-luvulla oli vain 400 yrittäjää. Epäilenpä näin, että te nyt syyllistitte väärän ryhmän, koska itsestään johtumattomista syistä yrittäjät joutuivat velkasaneeraukseen sen takia, että ykskaks tuli lama ja kuljetusten määrä tippui jopa 60 prosenttia. Ei meidän kannata niitä yrittäjiä täällä millään tavalla mustamaalata.

Mutta totean ed. Kankaanniemelle, kun hän kertoi aikaisemmin puheessaan pankkikriisistä, että jos minä olisin ollut ministerinä, olisin tehnyt semmoisen ehdotuksen, että pankkitukilaki muutettaisiin niin, että pankeille valtio antaa lainaa määrätyn määrän, huom. lainaa eikä mitään avustusta. Valtiokonttorin kautta olisi sitten muutaman vuoden aikana käyty läpi nämä 58 000 yritystä ja 60 000 konkurssiin joutunutta henkilöä, mitä niistä olisi voitu auttaa sillä 50 miljardilla markalla. Näin olisi tehnyt yrittäjäkansanedustaja.

Toimi  Kankaanniemi  /skl:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministerinä oli silloin yrittäjäkansanedustaja Iiro Viinanen. Me tutkimme tätä asiaa pitkään ja perusteellisesti, millä ihmeen tavalla voitaisiin hoitaa asia sillä lailla, että valtion ei olisi tarvinnut antaa suoraa rahaa pankeille, mutta ulkomaiset velkojat totesivat yksioikoisesti, että mikään muu ei käy kuin se, että valtio ottaa vastuulleen pankkien velat. Tämä tie oli pakko kulkea. Eduskuntakin oli jopa yksimielinen siitä, että pankkitukipiikki avattiin. Se tarkoitti juuri sitä, että otettiin ne huonot lainat, joita ei hoidettu, valtion vastuulle. Se oli ainoa mahdollisuus. Muutoin koko pankkijärjestelmä Suomessa olisi romahtanut ja me olisimme ajautuneet täydelliseen kaaokseen. Nyt pystyttiin kuitenkin, vaikka vain huonolla tavalla, ja virheitäkin varmaan tehtiin, selvittämään niin, että meillä pankkijärjestelmä pysyi pystyssä emmekä ole kehitysmaatasolla tällä hetkellä, Maailmanpankin holhouksessa ja Pariisin klubin sääntelyn alla.