Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Suomalainen kehitysyhteistyö on täyttänyt tänä vuonna 40 vuotta. Välikysymyksen aiheeksi 40-vuotias ei liene aikaisemmin noussut. Siinäkin mielessä kuluva vuosi on kehityspoliittisesti historiallinen.

Aasian tsunamikatastrofi on kiistatta lisännyt kiinnostusta kehityskysymyksiä kohtaan, mutta aihe on tänä vuonna muutoinkin ajankohtainen. Valtioiden päämiehet kokoontuvat syksyllä tarkastelemaan viime vuosien edistymistä YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Viisi vuotta sitten maailma sitoutui muun muassa äärimmäisen köyhyyden puolittamiseen vuoteen 2015 mennessä.

Köyhyyden puolittamiseen ja muiden tavoitteiden saavuttamiseen on vielä kymmenen vuotta aikaa, mutta tavoite tuntuu osittain vaikealta saavuttaa. Erityisesti Itä- ja Etelä-Aasiassa edistyminen kohti vuosituhattavoitteiden saavuttamista on ollut nopeaa, kun taas Saharan eteläpuolinen Afrikka on jäänyt pahasti jälkeen. Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tulokset ovat vaihtelevia, mutta eivät riitä tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Tavoitekohtaisesti arvioituna nälkää, puhdasta juomavettä, lasten koulutusta ja lapsikuolleisuutta koskevissa tavoitteissa on — Afrikkaa lukuun ottamatta — edistytty. Sen sijaan tilanne on edelleen hyvin huono äitiyskuolleisuuden, hivin — aidsin ja muiden tarttuvien tautien, sukupuolten tasa-arvon ja ympäristönsuojelun osalta.

Vaikka koko maailma tunnustaa avun tarpeen, tarvitaan edelleen voimistuvaa moninaista sitoutumista ja pitkäjänteistä työtä, jotta tuloksia saadaan aikaan. Suomi kantaa tässä globaalissa yhteisvastuussa oman osuutensa. Oman paikan löytäminen tarkoittaa muun muassa maamme suhteellisten etujen ja osaamisen hahmottamista suhteessa muihin avunantajiin ja keskittymistä niin maa- kuin sektorivalinnoissakin.

Haemme sisältöä omalle toiminnallemme entistä enemmän suomalaisen lisäarvon käsitteestä: mikä on se erityisosaaminen, jota juuri me voimme antaa osana kansainvälistä yhteisöä. Tällainen lisäarvo perustuu sekä omaan historialliseen kokemuspohjaamme että tietyille toimialoille kehittyneeseen erityisosaamiseemme. Keskittymisen kautta haettava vaikuttavuuden vahvistuminen merkitsee sitä, että emme ole mukana kaikkialla, vaan kohdistamme osallistumistamme aiempaa rohkeammin.

Arvoisa puhemies! Kehityspoliittinen keskustelu rajoittuu usein lähinnä rahaan. Tämä on myös välikysymyksen ydin. Hallitus tarkastelee kehitystavoitteiden saavuttamista laajemmasta kehityspoliittisesta näkökulmasta. Tarvitaan ennen kaikkea kehitysvaikutuksiltaan koherenttia toimintaa eri politiikan lohkoilla. Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti hallitus toimii johdonmukaisesti kehitysmaiden aseman parantamiseksi niin turvallisuus-, ihmisoikeus- kuin kauppapolitiikankin sektoreilla.

Kehitysrahoituksen riittävyyden rinnalla olennainen tavoite on kehitysmaiden hallittu integroituminen maailmantalouteen. Siksi kehitysmaiden intressit ovat tulleet pysyvästi kauppapoliittiselle agendalle muun muassa Wto:n piirissä. Hallituksen tavoitteena onkin muun muassa vaikuttaa kehitysmaiden erityistarpeiden huomioimiseksi Wto:n Dohan neuvottelukierroksen yhteydessä edistämällä kehitysmaille suunnattujen erityisetujen myöntämistä siten, että ne ovat entistä täsmällisempiä, tehokkaampia ja toiminnallisempia.

Suomi kantaa kansainvälisen vastuunsa osana globaalia yhteisöä. Voidaan perustellusti sanoa, että nykyinen hallitus on ottanut edeltäjiään määrätietoisemman otteen kehityspolitiikkaan, myös kehitysyhteistyömäärärahojen nostoon. Hallitus kohdentaa kehitysyhteistyön voimavaroja erityisesti kaikkein köyhimpien maiden sekä Saharan eteläpuolisen Afrikan hyväksi.

Jo tehtyjen päätösten pohjalta kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu hallituskaudella tulee kaiken kaikkiaan olemaan noin 218 miljoonaa euroa. Aikaisempiin hallituksiin verrattuna kehitysyhteistyömäärärahojen vuosikasvu on ollut tämän hallituksen aikana nopeampaa kuin kertaakaan 1990-luvun laman jälkeen. Rahanarvon muutoksenkin huomioon ottaen lisäysten vauhti rahassa on yli kaksinkertainen kahteen edelliseen hallituskauteen verrattuna.

Ennustettavuutta kehityspolitiikan suunnitteluun on tuonut se, että ensimmäistä kertaa hallitus on sitonut kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisen vaalikauden aikana selkeään rahasummaan. Myös eteneminen kohti 0,7 prosentin tavoitetasoa tapahtuu nykyisen hallituksen kaudella nopeammin kuin sen edeltäjien aikana, vaikkakin bruttokansantuotteen nopea kasvu, josta olemme sinänsä tietenkin iloisia, onkin tehnyt prosenttiin sidotusta tavoitteesta entistäkin haastavamman. Kansainväliset sitoumukset on tehty prosenttisidonnaisiksi siksi, että se on ainoa mittari, joka huomioi erikokoisten kansantalouksien maksukyvyn.

Suomi on tällä hetkellä kehitysyhteistyömäärärahoiltaan lähellä EU:n keskitasoa. EU:n 15 niin kutsuttua vanhaa jäsenmaata antoivat ennakkotietojen mukaan kehitysapua viime vuonna 0,36 prosenttia bktl:stä. Suomen taso oli 0,35. Neljä maata on tähän mennessä saavuttanut 0,7 prosentin tavoitteen. Keskustelu kehitysyhteistyömäärärahojen tasosta on aktiivista laajalti EU-maiden piirissä. Avun laadun parantaminen on keskeinen kysymys EU:n kehityspolitiikassa valmistauduttaessa syksyn vuosituhattapahtumaan.

Jo lähiaikoina EU:ssa tulee käsiteltäväksi komission ehdotus oda-kasvun välitavoitteiksi, jonka mukaan vanhat jäsenmaat sitoutuisivat vuoteen 2010 mennessä vähintään 0,51 prosentin tasoon. Suomi tulee omalta osaltaan sitoutumaan sellaiseen välitavoitteeseen, jonka hallitus voi ottaa minimitavoitteekseen seuraavan kehyspäätöksen suunnittelussa.

Hallitusohjelmansa mukaisesti hallitus tavoittelee 0,7 prosentin bktl-osuuden saavuttamista vuoteen 2010 mennessä, yleinen talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen. Kehyspäätös 2005—2009 on tehty taloudellista tilannetta koskevien nykytietojen pohjalta. Sen mukaan saavutettaisiin arviolta 0,48 prosentin taso vuonna 2009. Määrällinen kasvu on kehyspäätöksessä ilmaistu selkeästi rahasummissa bktl-osuuksien sijaan. Tämä lisää suunnittelun ennustettavuutta.

Ensi vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen kehyspäätös, joka ulottuu vuoteen 2010 saakka. Viimeistään silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön kasvattamissuunnitelmaa kyseistä vuotta koskevan tavoitteen osalta.

Nykyisen hallituksen tehtävänä on luoda sellainen sisällöllinen, laadullinen ja hallinnollinen pohja, joka luo tukevan maaperän kehitysyhteistyömäärärahojen kasvulle jatkossakin. Kehitysyhteistyön sitoumusvaltuuksien lisääminen, yhteistyön maa- ja sektorikohtainen keskittyminen, siirtyminen kohti suurempia ohjelmakokonaisuuksia ja yhteistyömaiden valmiuksien vahvistuminen tarjoavat seuraaville hallituksille mahdollisuuden hallitusti kasvattaa yksittäisten maaohjelmien kokoa. Ulkoministeriön ja kehitysmaaedustustojemme henkilöstövoimavarojen vahvistaminen luovat sellaisen henkilöstöpohjan, joka pystyy laadukkaasti hallinnoimaan tulevien vuosien määrärahakasvun.

Monenkeskisen yhteistyön kenttä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden tukemiseen. YK-järjestelmässä Suomi on kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti jo lisännyt monivuotisiin sitoumuksiin perustuvaa korvamerkitsemätöntä rahoitusta keskeisille YK-järjestöille ja -ohjelmille. Hiv — aids on yksi niistä alueista, joilla kansainvälinen paine rahoituksen nopeaan lisäämiseen on huomattava. YK-järjestöt tarjoavat tarvittaessa hyvän kanavan avun nopeallekin kanavoimiselle laadukkaasti.

Arvoisa puhemies! Kasvavat määrärahat ovat mahdollistaneet sen, että pitkäjänteisen työn ohella on pystytty reagoimaan myös yllättäviin tarpeisiin. Aasian katastrofin laajuuden selvittyä hallitus sitoutui tukemaan tsunamin uhreja 50 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana. Tähän summaan sisältyy niin humanitaarisen avun kuin jälleenrakennuksenkin osuus. Kansalaisten, järjestöjen ja yritysten panos humanitaariseen apuun Aasiassa oli merkittävä.

Humanitaarisen avun budjetti on ennalta sitomatonta ja luonteensa mukaisesti tarkoitettu pääasiassa äkillisten katastrofien aiheuttamiin menoihin. Siksi on aivan luonnollista ja oikein, että myös tsunamin aiheuttamiin tuhoihin käytetään humanitaarista apua ja jälleenrakennusvaiheessa muita kehitysyhteistyövaroja. Aasian tsunamikatastrofi oli kertaluonteisella rajuudellaan ennenkokematon, mutta maailmanlaajuiset kehityshaasteet ovat sittenkin siihen verrattuna moninkertaisia. Pitkään jatkuneet köyhyysongelmat esimerkiksi Afrikassa jatkavat olemassaoloaan tsunamin jälkeenkin.

Valitettavasti näyttää siltä, että monet maailman humanitaarisista kriiseistä jatkuvat vuodesta toiseen. Siksikin on tärkeää, että hallitus sitoutui jo tammikuun alussa lisäämään humanitaarisen avun budjettia tsunamiin kohdennettuna 8 miljoonalla eurolla ensimmäisessä lisätalousarvioesityksessään. Kasvavat määrärahat mahdollistavat sen, että osallistuminen tsunamialueen jälleenrakentamiseen on mahdollista, ilman että joudutaan vähentämään Suomen pitkäaikaisten kumppanien saamaa apua.

Välikysymyksessä viitataan velanhoito-ohjelmiin, joiden rahoitukseen hallitus on muun muassa kehityspoliittisessa ohjelmassa sitoutunut. Hallitus pitää raskaasti velkaantuneet maat kattavan Hipc-ohjelman täysimääräistä toimeenpanoa ensisijaisena keinona kehitysmaiden velkatilanteen saattamiseksi kestävälle tasolle. Suomi osallistuu Hipc-ohjelman rahoitukseen kansainvälisesti sovitun rahoitusosuutensa — 0,6 prosenttia — mukaisesti: sekä vuonna 2005 että vuonna 2006 rahoituspäätökset Hipc-rahastoon ovat 5 miljoonaa euroa.

Hallitus on hiljattain lisäksi tehnyt päätöksen Suomen osallistumisesta Irakin velkojen anteeksiantoon. Kansainvälisesti on sovittu, että velkojen anteeksiannon tulee noudattaa niin sanottua lisäisyyden periaatetta eli tapahtua muun kehitysyhteistyön kasvun päälle. Tämä ei siis tule vähentämään Suomen ponnistuksia varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahojen kasvattamiseksi. Velkojen anteeksianto tuo tilastollisen nousupiikin oda-tasoomme muutamien lähivuosien aikana.

Kansainvälisellä tasolla keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti uusista velkahelpotusaloitteista. Suomi osallistuu aktiivisesti myös tähän keskusteluun ja arvioi aloitteita muun muassa niiden tuloksellisuuden ja riskien sekä kansainvälisen taakanjaon näkökulmasta. Hallitus pitää perusteltuna vaihtoehtona Ison-Britannian tekemää aloitetta, jossa kehitysmaiden velanhoitokustannukset Kansainväliselle valuuttarahastolle, Maailmanpankin Idalle ja Afrikan kehitysrahastolle annettaisiin anteeksi vuosina 2005—2015. Hallitus harkitsee, olemassa olevan kehitysyhteistyöbudjetin puitteissa, osallistumista aloitteen toimeenpanoon vastaavalla osuudella kuin Hipc-ohjelmaan. Tämä edellyttää kuitenkin, että aloitteen toimeenpanon yksityiskohdista päästään sopuun.

Velkahelpotusten ohella kansainvälisessä kehityspoliittisessa keskustelussa kehitellään uusia kehitysrahoituksen muotoja. Uudet rahoitusmekanismit ovat tutkimisen arvoisia, jos niillä voidaan lisätä kehitysrahoituksen etupainotteisuutta eli saada varoja aiempaa nopeammin käyttöön ja jos niillä saadaan kehitysyhteistyöhön niin sanottua uutta rahaa. Kehitysrahoituksen perusrunkona tullee kuitenkin vielä pitkään säilymään edelleen virallinen kehitysapu.

Arvoisa puhemies! Kehitysmaiden omaa vastuuta kehityksestään ei voi eikä pidä tässäkään yhteydessä sivuuttaa. Kehitysmaiden tilanteen kohentumisessa ei ole kysymys yksinomaan siitä, millä tavalla ulkomaailma niitä kohtelee, vaan myös maiden omien sisäisten asioiden järjestämisestä. Hyvä hallinto, tasapuolinen tulonjako, toimiva oikeusjärjestelmä, elinkeinoelämän kehittymistä tukeva ympäristö — nämä ovat kaikki kehitysmaiden omia toimia, joilla köyhyyttä voidaan vähentää vähintään yhtä tehokkaasti kuin ulkoisella avulla. Kehitysyhteistyön tavoitteena onkin tukea kehitysmaiden omia ponnisteluja niiden omien köyhyydenvähentämisstrategioiden mukaisesti. Esimerkiksi korruptionvastainen toiminta on osa niitä keskusteluja, joita Suomi käy kahdenvälisten kumppanimaidensa kanssa. Ihmisoikeuksien toteutumisella ja kehityksellä on toisiaan vahvistava keskinäinen yhteys. Esimerkiksi tyttöjen koulutus on ihmisoikeuspoliittisia prioriteettejamme ja samalla yksi yhteiskunnallisen kehityksen perusedellytyksistä.

Hallitus kiinnittää myös erityistä huomiota oikeudenmukaisen tulonjaon ja talouskasvun edistämiseen kehitysmaissa keinona vaikuttaa äärimmäisen köyhyyden poistamiseen maailmassa. Suomella on poikkeuksellisen vankka historiallinen kokemus noususta köyhästä maatalousvaltaisesta maasta moderniksi yhteiskunnaksi, joka on kyennyt jakamaan taloudellisen kasvun hedelmiä kansanvaltaisella ja koko väestöä hyödyttävällä tavalla. Ulkoministeriö on aivan hiljattain hyväksynyt toimintasuunnitelman, jonka pohjalta vuosien 2005—2006 aikana tätä tavoitetta edistetään niin kansainvälisillä foorumeilla, kuten YK:ssa ja Maailmanpankissa, kuin kahdenvälisen kehitysyhteistyön puitteissa. Kehitysmaiden talouskasvua ja oikeudenmukaista tulonjakoa edistävässä työssä pyritään käyttämään hyväksi Suomen oman taloudellisen ja sosiaalisen kehityshistorian kokemuksia.

Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on Suomen johdonmukaisen kehityspolitiikan osana kehitysyhteistyön tason nosto sekä määrällisesti että laadullisesti. Hallitus luo toiminnallaan sekä määrällistä että laadullista pohjaa sille, että Suomi täyttäisi antamansa kansainvälisen sitoumuksen 0,7 prosentin kehitysrahoituksen tason saavuttamisesta vuoteen 2010 mennessä.

Kehitysavun kasvattaminen on saanut sekä eduskunnan että kansalaisten vankan tuen. Sekä eduskunta että kansalaisyhteiskunta ovat myös aktiivisesti ottaneet kantaa yhteistyön suuntaamiseen ja laadun parantamiseen. Yhteistyössä eduskunnan kanssa hallitus panostaa edelleen Suomen kehityspoliittisen vaikuttavuuden vahvistamiseen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lehtomäen esittämä valtioneuvoston vastaus välikysymykseen on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Det finländska utvecklingssamarbetet fyller i år 40 år. Tema för en interpellation torde 40-åringen inte tidigare ha varit — även i det hänseendet är detta år historiskt ur utvecklingspolitisk synvinkel.

Flodvågskatastrofen i Asien har utan tvekan ökat intresset för utvecklingsfrågor, men temat är i år även i övrigt mycket aktuellt. Statscheferna sammanträder i höst för att granska de senaste årens framsteg för att uppnå målen i FN:s millenniedeklaration. För fem år sedan åtog sig världen bland annat att halvera den extrema fattigdomen före år 2015.

Vi har tio år på oss att halvera fattigdomen och uppnå de övriga målen, men målsättningen känns delvis svår att uppnå. Framför allt i Ost- och SydAsien har framstegen för att uppnå millenniemålen varit snabba, medan Afrika söder om Sahara har halkat efter betydligt. I Latinamerika, Mellanöstern och Nordafrika har resultaten varierat, men de räcker inte till för att målen skall uppnås före år 2015. Granskat per mål har man — förutom för Afrika — gjort framsteg i fråga om hunger, rent dricksvatten, utbildning för barn och barndödlighet. Däremot är situationen fortfarande mycket dålig i fråga om mödradödligheten, hiv/aids och övriga smittsamma sjukdomar, jämställdheten mellan könen och miljöskyddet.

Trots att hela världen erkänner biståndsbehovet, behövs fortfarande allt kraftigare mångsidigt engagemang och långsiktigt arbete för att åstadkomma förändringar. Finland bär sin egen andel av detta globala gemensamma ansvar. Att finna sin egen plats betyder bland annat att vi inser vårt lands relativa fördelar och kunskaper i relation till övriga biståndsgivare och att vi koncentrerar vårt bistånd i fråga om såväl val av länder som sektorer.

Vi söker i allt högre grad innehåll för vår egen verksamhet i begreppet finländskt mervärde — vilka är de specialkunskaper som just vi kan erbjuda som en del av det internationella samfundet. Ett sådant mervärde grundar sig på våra egna historiska erfarenheter samt på våra specialkunskaper inom vissa verksamhetsområden. Den ökade verkningsgrad som vi eftersträvar genom att centrera biståndet innebär att vi inte deltar överallt utan fokuserar vårt deltagande djärvare än tidigare.

Den utvecklingspolitiska diskussionen begränsar sig ofta närmast till frågan om pengar. Detta utgör även kärnan i interpellationen. Regeringen studerar uppnåendet av utvecklingsmålen ur ett vidare utvecklingspolitiskt perspektiv. Det behövs framför allt en till sina utvecklingsverkningar konsekvent verksamhet inom olika politikområden. I enlighet med det utvecklingspolitiska programmet agerar regeringen konsekvent för att förbättra utvecklingsländernas ställning inom såväl säkerhetspolitiken och människorättspolitiken som handelspolitiken.

Vid sidan av utvecklingsfinansieringens tillräcklighet är en kontrollerad integration av utvecklingsländerna i världsekonomin ett viktigt mål. Därför har utvecklingsländernas intressen tagits upp för att stanna på den handelspolitiska agendan, bland annat inom Wto. Regeringens målsättning är bland annat att arbeta för att utvecklingsländernas särskilda behov skall beaktas i samband med Wto:s Doharunda genom att man främjar beviljandet av exaktare, effektivare och mera funktionella särskilda förmåner för utvecklingsländerna än tidigare.

Finland bär sitt internationella ansvar som en del av det globala samfundet. Man kan på goda grunder hävda att den nuvarande regeringen har tagit ett mera målmedvetet grepp om utvecklingspolitiken än sina föregångare, även när det gäller att höja anslagen för utvecklingssamarbete. Regeringen inriktar utvecklingssamarbetsresurser särskilt på de allra fattigaste länderna och Afrika söder om Sahara.

På basis av de beslut som redan fattats kommer utvecklingssamarbetsanslagen under regeringsperioden att öka med sammanlagt cirka 218 miljoner euro. Jämfört med tidigare regeringar har utvecklingssamarbetsanslagens årliga tillväxt under denna regering varit snabbare än någonsin sedan depressionen på 1990-talet. Även om man beaktar det förändrade penningvärdet har ökningstakten i pengar räknat varit mer än dubbelt så snabb som under de två tidigare regeringsperioderna.

Planeringen av utvecklingspolitiken har blivit mera förutsägbar, eftersom regeringen för första gången har bundit ökningen av utvecklingssamarbetsanslagen under valperioden till ett visst belopp. Även stegen mot målnivån på 0,7 procent framskrider under den nuvarande regeringsperioden snabbare än under dess föregångares tid. Den snabba bnp-tillväxten — som vi alla naturligtvis är glada över — innebär emellertid att en målsättning som är bunden till en viss procent blir ännu svårare att uppnå än tidigare. De internationella åtagandena har bundits till procentandelar, eftersom det är den enda mätare som beaktar olika stora nationalekonomiers betalningsförmåga.

I fråga om sina utvecklingssamarbetsanslag är Finland för närvarande nära EU:s medeltal. EU:s 15 så kallade gamla medlemsstater gav enligt förhandsuppgifter 0,36 procent av sin bni i utvecklingsbistånd i fjol. Nivån i Finland var 0,35 procent. Fyra EU-länder har hittills uppnått målsättningen 0,7 procent. Diskussionen om utvecklingssamarbetsanslagens nivå är livlig på olika håll inom EU. En förbättrad kvalitet på biståndet är även en central fråga inom EU:s utvecklingspolitik under förberedelserna inför millenniekonferensen i höst.

Redan under den närmaste framtiden kommer kommissionens förslag till delmål för ökningen av det offentliga utvecklingsbiståndet (oda) att tas upp för behandling. Enligt dessa delmål skall de gamla medlemsstaterna förbinda sig att uppnå en nivå på minst 0,51 procent före år 2010. Finland kommer för sin del att binda sig till ett sådant delmål som regeringen kan fastställa som miniminivå vid planeringen av sitt nästa rambeslut.

I enlighet med regeringsprogrammet eftersträvar regeringen en procentandel på 0,7 procent av bni före år 2010, dock med beaktande av den allmänna ekonomiska utvecklingen. Rambeslutet 2005—2009 har utarbetats på basis av gällande uppgifter om det ekonomiska läget. I enlighet med detta uppnås en procentandel på 0,48 år 2009. Ökningen har i rambeslutet uttryckts i penningbelopp i stället för i bni-andelar. Detta ökar planeringens förutsebarhet.

Nästa år skall det första rambeslutet som sträcker sig ända till år 2010 fattas. Senast då måste regeringen granska planen för att öka utvecklingssamarbetet när det gäller målsättningen för året i fråga.

Den nuvarande regeringens uppgift är att skapa en sådan innehållsmässig, kvalitetsmässig och administrativ grund som ger en gynnsam jordmån för att även i framtiden öka utvecklingssamarbetsanslagen. Utökade fullmakter att ingå förbindelser inom utvecklingssamarbetet, en koncentration av samarbetet i fråga om länder och sektorer, en övergång till större programhelheter och en ökad beredskap i samarbetsländerna erbjuder de följande regeringarna en möjlighet att kontrollerat öka storleken på samarbetsprogrammen för de enskilda länderna. Förstärkta personalresurser vid utrikesministeriet och vid våra representationer i utvecklingsländerna ger upphov till en personalstyrka som på ett kvalitetsmässigt högtstående sätt kan administrera de kommande årens anslagstillväxt.

Det multilaterala samarbetet erbjuder goda möjligheter att stöda Finlands utvecklingspolitiska målsättningar. Inom FN-systemet har Finland i enlighet med sitt utvecklingspolitiska program redan ökat sin på fleråriga åtaganden baserade icke-öronmärkta finansiering till de viktigaste FN-organisationerna och FN-programmen. Hiv/aids är ett av de områden där det internationella trycket för en snabbt ökad finansiering är betydande. FN-organisationerna erbjuder vid behov goda möjligheter till en snabb och kvalitetsmässigt högtstående kanalisering av stöd.

De ökande anslagen har gjort det möjligt att man vid sidan av det långfristiga arbetet även har kunnat reagera snabbt på plötsliga behov. Då Asienkatastrofens omfattning stod klar åtog sig regeringen att stöda tsunamikatastrofens offer med 50 miljoner euro under tre år. I denna summa ingår såväl det humanitära biståndet som återuppbyggnadsarbetet. Medborgarnas, organisationernas och företagens humanitära biståndsinsats i Asien var betydande.

Det humanitära biståndets budget har inte bundits på förhand och i enlighet med sin natur är det främst avsett för utgifter som orsakas av plötsliga katastrofer. Därför är det alldeles naturligt och korrekt att humanitärt bistånd även används för den förstörelse som flodvågorna orsakat och att man i återuppbyggnadsskedet använder andra utvecklingssamarbetsmedel. Tsunamikatastrofen i Asien var oerhörd i sin våldsamhet, men de världsomspännande utvecklingsutmaningarna är det oaktat flerfaldigt större. De långvariga fattigdomsproblemen i till exempel Afrika fortsätter även efter tsunamin.

Det ser tyvärr ut som om många av världens humanitära kriser fortsätter år efter år. Även därför är det viktigt att regeringen redan i början av januari, i sitt första tilläggsbudgetförslag, åtog sig att öka budgeten för humanitärt bistånd med anledning av tsunamikatastrofen med åtta miljoner euro. De ökande anslagen gör det möjligt att delta i återuppbyggnaden i de tsunamidrabbade områdena utan att man blir tvungen att minska på det stöd som ges till Finlands långvariga samarbetsparter.

I interpellationen hänvisas till problem med skuldskötselprogrammen, till vilkas finansiering regeringen har förbundit sig bland annat i det utvecklingspolitiska programmet. Regeringen anser att ett fullständigt genomförande av Hipc-programmet för de svårt skuldsatta länderna är den primära metoden för att sänka utvecklingsländernas skuldbörda till en hållbar nivå. Finland deltar i finansieringen av Hipc-programmet i enlighet med sin internationellt överenskomna finansieringsandel — 0,6 procent — både år 2005 och år 2006 är finansieringsbesluten för Hipc-fonden 5 miljoner euro.

Regeringen har dessutom nyligen fattat ett beslut om Finlands deltagande i efterskänkningen av Iraks skulder. Internationellt har man kommit överens om att efterskänkningen av skulderna skall följa den så kallade principen om additionalitet, dvs. ske utöver det övriga utvecklingssamarbetet. Detta kommer alltså inte att minska Finlands ansträngningar för att öka de egentliga utvecklingssamarbetsanslagen. Efterskänkningen av skulder kommer att medföra en statistisk topp i vår oda-nivå under de närmaste åren.

På internationell nivå pågår för närvarande en livlig diskussion om nya initiativ för skuldlättnader. Finland deltar aktivt även i denna diskussion och bedömer initiativ bland annat med tanke på deras resultat och risker och den internationella fördelningen av bördan. Enligt regeringens åsikt är Storbritanniens initiativ väl motiverat. Enligt det efterskänks utvecklingsländernas utgifter för skuldskötsel till Internationella valutafonden, Världsbankens Ida och Afrikanska utvecklingsfonden åren 2005—2015. Regeringen överväger inom ramen för den befintliga utvecklingssamarbetsbudgeten ett deltagande i genomförandet av initiativet med samma andel som i Hipc-programmet. Detta förutsätter emellertid att man kommer överens om detaljerna för genomförandet.

Utöver skuldlättnader utvecklas nya former av utvecklingsfinansiering inom den internationella utvecklingspolitiska debatten. De nya finansieringsmekanismerna är värda en granskning om man genom dem kan göra utvecklingsfinansieringen mera "framtung", dvs. få i bruk medel snabbare än tidigare, och om man genom dem får så kallade nya pengar till utvecklingssamarbetet. Det offentliga utvecklingsbiståndet torde emellertid ännu länge utgöra utvecklingsfinansieringens stomme.

Utvecklingsländernas ansvar för sin egen utveckling kan och får inte förbises i detta sammanhang. När det gäller att förbättra situationen i utvecklingsländerna är det inte enbart fråga om hur den övriga världen behandlar dem utan även hur länderna själva sköter sina interna angelägenheter. En god förvaltning, en jämn inkomstfördelning, ett fungerande rättssystem, en miljö som stöder näringslivets utveckling — alla dessa är utvecklingsländernas egna åtgärder genom vilka fattigdomen kan minskas minst lika effektivt som med utomstående hjälp. Utvecklingssamarbetets mål är att stöda utvecklingsländernas egna ansträngningar i enlighet med deras nationella strategier för att minska fattigdomen. Till exempel korruptionsbekämpningen ingår i de diskussioner som Finland för med sina bilaterala partnerländer. Genomdrivandet av mänskliga rättigheter och utveckling har en ömsesidigt förstärkande verkan. Till exempel utbildning för flickor hör till våra människorättspolitiska prioriteringar och är samtidigt en grundläggande förutsättning för samhällsutveckling.

Regeringen fäster även särskild uppmärksamhet vid främjande av en rättvis inkomstfördelning och en ekonomisk tillväxt i utvecklingsländerna som en metod för att avskaffa den extrema fattigdomen i världen. Finland har en exceptionellt gedigen historisk erfarenhet av att utvecklas från ett fattigt jordbruksdominerat land till ett modernt samhälle som har förmått fördela frukterna av den ekonomiska tillväxten på ett demokratiskt sätt som gagnar hela befolkningen. Utrikesministeriet har alldeles nyligen godkänt en handlingsplan på basis av vilken detta mål främjas under 2005—2006 såväl på internationella fora, såsom FN och Världsbanken, som inom det bilaterala utvecklingssamarbetet. I arbetet för att främja den ekonomiska tillväxten och en rättvis inkomstfördelning i utvecklingsländerna strävar man efter att utnyttja erfarenheterna från Finlands egna ekonomiska och sociala utvecklingshistoria.

Regeringen har som målsättning att höja utvecklingssamarbetsnivån som en del av Finlands konsekventa utvecklingspolitik, både i fråga om kvalitet och kvantitet. Genom sin verksamhet skapar regeringen en såväl kvantitetsmässig som kvalitetsmässig grund för att Finland skall fullgöra sitt åtagande att uppnå en utvecklingsfinansieringsnivå på 0,7 procent före år 2010.

Ett ökat utvecklingsbistånd åtnjuter ett starkt stöd både i riksdagen och bland medborgarna. Både riksdagen och det civila samhället har även aktivt tagit ställning till inriktningen av samarbetet och höjningen av dess kvalitet. I samarbete med riksdagen satsar regeringen även framdeles på att stärka Finlands utvecklingspolitiska effektivitet.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Olen pettynyt ministeri Lehtomäen ja hallituksen vastaukseen. (Ed. Ala-Nissilä: Minkä takia?) Eilen täällä salissa keskustelimme valtiovarainvaliokunnan mietinnön pohjalta, jossa — ed. Ala-Nissilä hyvin muistaa — pidettiin välttämättömänä, että kehitysyhteistyön rahoituksessa noudatetaan hallitusohjelmassa ja kehityspoliittisessa ohjelmassa vahvistettua linjaa. Valiokunta vaati 5 miljoonan euron palautusta kehyksiin vuositasolle, mikä ei sekään riittäisi palauttamaan rahoitusta sovitulle uralle. Ihmettelenkin sitä, voitteko, arvoisat hallituspuolueiden kansanedustajat, hyväksyä tällaisen vastauksen (Hälinää), jossa edelleen vastoin valtiovarainvaliokunnan mietintöä pitäydytään leikatulla uralla tavoitellen 0,48 prosentin bruttokansantulo-osuutta vuonna 2009.

Jo ennen hallituksen maaliskuista kehysriihtä 102 kansanedustajaa eri poliittisista ryhmistä lähestyi hallitusta ed. Kimmo Kiljusen kysymyksellä, jossa todettiin, että Suomi ei tällä hetkellä kanna riittävästi vastuutaan köyhyyden vähentämisestä ja globaalin turvallisuuden parantamisesta. Tuossa kysymyksessä viitattiin hallituksen omiin tavoitteisiin saavuttaa vuonna 2010 kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuus. Kysymyksessä arvosteltiin sitä, että ulkoasiainministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitettiin vuoden 2009 määrärahatasoksi vain 0,56 prosenttia. Saman vaatimuksen takanahan olivat lukuisat kansalaisjärjestöt. Muistatte, kun Kirkon ulkomaanavun nuoret kampanjoivat hallituksen kehysneuvotteluiden aikaan Suomen kehitysavun nopeamman lisäämisen puolesta leiriytyen telttoihin ja yrittäen tulla toimeen 2 eurolla päivässä, jonka varassa elää puolet maailman väestöstä. Tasavallan presidenttikin kävi rohkaisemassa leiriytyjiä ja kertoi uskovansa, että kansalaisvaikuttaminen auttaa.

Mitä teki hallitus? Määrärahojen lisäämistä ei vauhditettu vaan aiemmin sovitusta tasosta leikattiin 5 miljoonaa euroa vuosina 2006 ja 2007. Eli hallituksen kehyspäätöksen mukaan vuonna 2009 kehitysyhteistyömäärärahojen osuus madaltuisi 0,48 prosentin tasolle, ja olen kyllä tavattoman hämmästynyt, että hallitus edelleen pitäytyy tässä vastauksessa, vaikka valtiovarainvaliokunta toista edellytti yksimielisesti. Jokainen tietää, että 0,22 prosenttiyksikön hyppäys yhdessä vuodessa olisi epärealistista ja jo ajatuksenakin itsepetosta.

Globaalivastuun kantaminen on kuitenkin noussut tärkeäksi ja ajankohtaiseksi teemaksi kansainvälistyvässä Suomessa. YK:n vuosituhatjulistus hyväksyttiin tasavaltamme presidentin johdolla syksyllä 2000 YK:n huippukokouksessa. Sen viitoittamasta yhteisestä taistelusta köyhyyttä, lapsikuolleisuutta ja nälkää vastaan Suomen hallitus on nyt päätöksillään livennyt. Ministeri Lehtomäki kritisoi välikysymystä ja kehityspoliittista keskustelua liiasta keskittymisestä rahaan, kun hallitus taas hänen mukaansa katsoo asiaa laajemmasta näkökulmasta. En voi ymmärtää tätä kritiikkiä muutoin kuin että ministeri Lehtomäen mukaan YK:n asettamat tavoitteet kehitysyhteistyön tasoksi ovat kapeakatseisia, koska määrittelyn perusteena on osuus kansantulosta ja siihen Suomi on myös sitoutunut.

Jotta Suomi etenisi uskottavasti tavoitteensa saavuttamiseksi, alun perin olisi tullut noudattaa Holkerin selvitysryhmän vuonna 2003 asettamaa aikataulua, jonka mukaan kehitysapu nousisi tasaisesti saavuttaen 0,55 prosentin tason vuonna 2007 ja 0,7 tason vuonna 2010. Vanhasen hallituksen sopima kehyspäätös ei siis ole valtiovarainvaliokunnan näkemyksen mukainen, eikä sitä ole korjattu nyt tässä hallituksen vastauksessa.

Euroopan unionin komissio patisti muutama viikko sitten unionin jäsenmaita korottamaan kehitysyhteistyömäärärahoja. Muista Pohjoismaistahan Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo aika päiviä sitten saavuttaneet tuon 0,7 prosentin tavoitteen, jopa sen ylittäneet. Ruotsin hallitus on päättänyt äskettäin nostaa oman panostuksensa 1 prosenttiin. Ruotsin kansantalous on alle kaksinkertainen verrattuna Suomeen, mutta heidän kehitysyhteistyöbudjettinsa on yli nelinkertainen. Suomessa kokonaistuotannon kasvu on arvioiden mukaan tänä vuonna 3,3 prosenttia ja vaihtotaseen ylijäämä on edelleen suurta. Kuinka ruotsalaisilla on varaa tähän tasoon, mutta meillä tänä vuonna vain 0,39 prosentin bruttokansantulo-osuuteen? (Ed. Jaakonsaari: Siellä on enemmän demareita! — Naurua)

Arvoisa puhemies! Vuodenvaihteen tsunamikatastrofin myötä kehitysyhteistyön tarve kasvoi merkittävästi. Aasian hätäapuun ja jälleenrakennukseen luvatuista 50 miljoonasta eurosta 42 miljoonaa katettiin kehitysapuvaroista ja vain 8 miljoonaa osoitettiin lisäbudjetista. Tämä merkitsee pitkäjänteisen kehitysavun vähentymistä niiden maiden kohdalla, joissa kärsitään jatkuvasta aliravitsemuksesta ja köyhyydestä. Hallituksen reilu vuosi sitten hyväksymän kehityspoliittisen ohjelman toteutus on lähtenyt kangerrellen käyntiin muutoinkin kuin kehitysyhteistyömäärärahoja koskevan tavoitteen osalta.

Eri puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajista muodostuvan kehityspoliittisen toimikunnan helmikuussa antaman lausunnon mukaan hallituksen toimet kehityspoliittisen johdonmukaisuuden parantamiseksi eri politiikan aloilla ovat olleet tähän asti riittämättömiä. Toimikunta arvioi kauppa-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä globalisaatiopolitiikkaa ja EU-tason työskentelyä siitä näkökulmasta, kuinka ne edistävät kehitystavoitteita. Suomi ottaa köyhyyden vähentämisen analyysitasolla huomioon, mutta ei aktiivisesti vahvista sitä esimerkiksi kauppaneuvotteluissa. Eri politiikan alojen päätösten vaikutuksia kehitysmaihin ei järjestelmällisesti etukäteen arvioida.

Johdonmukaisuusnäkökulman omaksuminen yhteistyömaiden ja Suomen välisiin suhteisiin on sekin vasta alullaan. Kehityspoliittisen toimikunnan mielestä Suomen on otettava vahvempi ja aktiivisempi ote kehityspolitiikkaan erityisesti Euroopan unionissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Hallitus tosin vastauksensa mukaan näyttää itse olevan tyytyväinen tältäkin osin toimintaansa.

Suomen noin 600 miljoonan euron vuotuisesta avusta puolet välitetään joko Euroopan unionin tai YK:n kautta, loput kahdenvälisesti noin 40 maahan. Valitettavasti kokemukset Euroopan unionin hallinnoimasta avusta eivät ole kovin mairittelevia. Myös YK:n ja sen eri järjestöjen toiminnassa olisi paljon korjattavaa. Jos todellista halua riittää, Suomella olisi tulevana EU-puheenjohtajuuskautena oivallinen mahdollisuus toimia aktiivisesti Euroopan unionin kehitysyhteistyön epäkohtien korjaamiseksi ja sen tuloksellisuuden kehittämiseksi.

Vaikka on oikein korostaa kansainvälisen avun laatua ja oikein kohdentamista, on sen määrä vähintäänkin yhtä lailla tärkeä asia. Kehitysyhteistyö on paitsi köyhimpien maiden ihmisten auttamista myös maailmanlaajuisten uhkien ennaltaehkäisyä. Syntymättömien kriisien ennaltaehkäisy on hiljaista ja pitkäkestoista työtä. Se ei saa osakseen maailman huomiota, niin kuin puhjenneet kriisit ja niihin mahdollisesti liittyvät kriisinhallintaoperaatiot. Turvallisuuskäsityksen laajentuminen maailman muuttuessa on merkinnyt sitä, ettemme voi enää tuijottaa vain oman maamme rajoille ja niiden puolustamiseen, vaan näkökulman on oltava pitkälti globaali. Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko korostaakin aivan oikein kehityspolitiikkaa osana laajaa kokonaisuutta, joka edistää turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteutumista. Puuttuu vain se, miten tämä toteamus muuttuisi sanoista teoiksi.

Arvoisa puhemies! Maailman ihmisistä joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä. Joka päivä, tämänkin yhden vuorokauden kuluessa, 24 000 lasta kuolee nälkään tai nälästä johtuviin sairauksiin. Yli miljardilta ihmiseltä puuttuu puhdas vesi. Hiv-infektioiden määrä on räjähdysmäisessä kasvussa, ja esimerkiksi Zimbabwessa aids tappaa yhden lapsen joka 15. minuutti.

Tänä vuonna alkanut YK:n veden vuosikymmen muistuttaa, että maailmassa on todellakin yli 1 miljardi ihmistä, jotka elävät ilman puhdasta vettä. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 43 prosenttia lapsista elää ilman puhdasta vettä ja yksi viidestä lapsesta kuolee ennen viidettä ikävuottaan. Kokemukset erilaisista vesiohjelmista ympäri maapalloa ovat tuoneet esiin edullisia ratkaisuja vesitilanteen ratkaisemiseksi — vaikkapa helppokäyttöinen käsipumppu koulun pihalle tai halpa vedenpuhdistuspulveri kotikäyttöön parantavat vesitilannetta huomattavasti. Suomi on panostanut aivan oikein juuri tähän vesiongelman ratkaisemiseen kehitysmaissa, ja pienenä maana voimme iloita siitä, että maamme on tehnyt mahdolliseksi makean juomaveden arviolta 5 miljoonalle ihmiselle.

Suomella, koulutuksen mallimaalla, olisi tilaus panostaa nykyistä voimakkaammin kehitysmaiden koulutuksen järjestämiseen, joka on kaiken kehityksen avain. Maapallon aikuisista joka kuudes on lukutaidoton. Koulumahdollisuuksien ulkopuolelle jäävät muun muassa ne 120 miljoonaa lasta, jotka työskentelevät täysipäiväisesti ympäri vuoden. Kehitysyhteistyön haasteita lisäävät myös ne hyvinvointimaiden länsituristit, joiden vuoksi miljoonat lapset etenkin Aasiassa ovat joutuneet lapsiseksibisneksen uhreiksi.

Kansalaisjärjestöillä on kehitysyhteistyössä merkittävä rooli, ja valtion tulisi jatkossa kanavoida entistäkin merkittävämpi osa kehitysyhteistyömäärärahoista järjestöjen ruohonjuuritason hankkeisiin. Painopistealueina niissä korostuvat terveydenhuolto, perusopetus, vesihuollon ja muiden teknisten perusedellytysten turvaaminen sekä naisten ja lasten aseman parantaminen. Kansalaisjärjestöillä, esimerkiksi kirkoilla ja lähetysjärjestöillä, on historiallisena vahvuutenaan ollut juuri tiivis kontaktipinta paikalliseen väestöön, mikä varmistaa avun perille menemisen.

Arvoisa puhemies! Oman lapsuuteni vahvin mediakokemus oli televisiouutisointi 1969 alkaneen Biafran sodan kärsimyksistä, kuvat nälkiintyneistä ja kuolevista lapsista. Biafran humanitaarisen kriisin ajoilta 35 vuoden aikana paljolti juuri kehitysyhteistyön ansiosta kehitysmaissa keskimääräinen elinikä on noussut 46:sta 62 vuoteen. Lapsikuolleisuus on samassa ajassa vähentynyt reilusti yli puolella. Lukutaidottomuus kehitysmaissa on vähentynyt myös lähes puolella.

Vaikka historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä myös siitä, miten kehitysyhteistyövaroja on kohdennettu harkitsemattomasti tai niitä on kulkeutunut vääriin käsiin, auttaminen on kuitenkin kokonaisuutena ollut tuloksellista. Mielipidemittausten mukaan useimmat suomalaiset suhtautuvat myönteisesti kehitysapuun ja kolme neljästä kannattaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa. (Ed. Kallis: Ja koko eduskunta!)

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden lisääntyminen globaalisti edistää myös meidän omaa hyvinvointiamme. Rikkaidenkin maiden uhaksi nousevaa terrorismia, kansainvälistä rikollisuutta ja pakolaisuutta on mahdollista ehkäistä. Esimerkiksi tukemalla vaihtoehtoisen tulonmuodostuksen kehittymistä maissa, joiden talous perustuu pitkälti huumetuotantoon, voidaan vähentää huumetarjontaa omilla kotikulmillamme. Perussa toteutettiin Suomen tukemana vaihtoehtoisen viljelyn ohjelma vuosina 1995—1999, jolloin maanviljelijöille tarjottiin apua siirtymisessä laillisiin viljelykasveihin ja maan kokaiiniviljelmät saatiin tuntuvasti pienentymään.

Olemme muuten itsekin olleet kehitysavun saajina. Sotien jälkeen Unicef toimitti Suomelle elintarvikkeita ja muita lahjoituksia sekä tuki tutkimusta, terveydenhuollon koulutusta ja vammaisten lasten huoltoa. Vielä jopa 60-luvulla Unicefin varoilla perustettiin Suomeen keskosasemia sekä hankittiin tutkimusvälineitä neuvoloille ja lastensairaaloille. (Ed. K. Kiljunen: Maailmanpankki oli avun antajana!) Apu on kantanut hedelmää, suomalaisten lasten terveys on nyt huipputasoa.

Kehitysapua ja oman maan köyhien auttamista ei pidä asettaa vastakkain. Jos poliittisessa tahtotilassa yhteisvastuun näköala syrjäyttää itsekkyyden, molemmat tulevat autetuiksi. Kärsimys on yhtä tuskallista, onpa sen kokijana suomalainen, afrikkalainen tai aasialainen lapsi. Myös elämä on hänelle yhtä arvokas. Rikkailla mailla on sekä etuoikeus että moraalinen velvoite auttaa köyhimmistä köyhimpiä. (Ed. Kallis: Ja mahdollisuus!)

Kehitysyhteistyö on oleellinen sivistysvaltion tunnusmerkki. Ulkoministeri Tuomioja totesi viime viikolla puheessaan YK-liiton vuosikokouksessa, että 0,7 prosentista on tullut eräänlainen mittari valtioiden sitoutuneisuudesta YK-tavoitteisiin ja globaalihallintaan. Jopa Suomen mahdollisuus turvallisuusneuvoston paikkaan saattaa olla uhattu, jos emme täytä sitoumuksiamme. Kehitysyhteistyön kasvuohjelman nopeuttaminen toisi maallemme uskottavamman aseman YK:n huippukokouksessa myös ensi syksynä.

Valitettavasti hallituksen vastaus välikysymykseen ei anna lupausta siitä, että hallitus olisi tähän valmis. Siksi tämä välikysymys asettaa erityisesti hallituspuolueiden kansanedustajat sen eteen, voitteko antaa tässä asiassa luottamuksen hallitukselle, joka on tosiasiallisesti luopunut hallitusohjelman kehitysyhteistyötavoitteista ilman perusteita. (Ed. Jaakonsaari: Nyt alkoi politikointi!)

Arvoisa puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahoja tavoitteena nostaa niiden osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Eduskunta toteaa, että hallitus ei ole toiminut ohjelmansa mukaisesti eikä nauti eduskunnan luottamusta,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Katri Komi /kesk (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sitaatti: "Kun sataa, jokaisen majan katto kastuu." Jokaisen majan katto kastuu, (Ed. Kallis: Entäs kun ei ole kattoa!) näin sanovat läntisen Afrikan dualat.

Suomen kehityspolitiikan johdonmukainen linja muodostuu kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kiinteästä yhteydestä. Kehityspolitiikkamme päämäärä on nykyistä oikeudenmukaisempi ja tasapainoisempi globalisaatio YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteiden mukaisesti — samassa sateessahan olemme kaikki. (Ed. Kallis: Toisilla katto, toisilla ei!)

Kehitysyhteistyömäärärahojen taso, köyhyyden ja epävakauden vähentäminen ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat tärkeitä tavoitteita maailman eriarvoisuuden vähentämisessä. Välikysymyksessä kiinnitetään siis huomiota oikeisiin kysymyksiin. (Ed. Pulliainen: Hallitus antaa vääriä vastauksia!) Mutta huomiotta jätetään kehityspolitiikkamme kokonaisuus, jolla Suomi osana kansainvälistä yhteisöä vaikuttaa kehityserojen kaventumiseen.

Arvoisa puhemies! (Ed. Kallis: Lisää runoja!) Euroopan unionin ulkopolitiikassa kehitysyhteistyöllä on merkittävä rooli. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot vastaavat 55 prosentista maailman kehitysrahoituksesta. Noin viidennes myös Suomen antamasta avusta kanavoidaan EU:n kautta yhteisön kehitysapuna. EU:ssa päätetään uusista kehitysyhteistyösitoumuksista kevään aikana valmistauduttaessa YK:n ensi syksyn huippukokoukseen. Meidän on rohkeasti otettava oma paikkamme, kun päätetään EU:n kehitysapupanostusten tasosta, suuntaamisesta ja johdonmukaisesta käytöstä. Samoin on oltava aktiivinen YK:n, Maailmanpankin, Imf:n ja Wto:n puitteissa.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää harkittuna hallituksen linjausta keskittää kahdenvälistä yhteistyötä harvempiin maihin ja suurempiin yhteistyökokonaisuuksiin. Näin Suomi parantaa entisestään oman kehitysyhteistyönsä tehokkuutta, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. (Ed. Kallis: Entä sitoumuksissa pysyminen?) Samoin on oikein keskittyä niihin asioihin, joissa meillä on eniten osaamista ja annettavaa kehitysmaille. Keskusta painottaa, että kehitysyhteistyötä on suunnattava nykyistä vahvemmin kaikista köyhimpiin maihin.

Kolme neljäsosaa maailman köyhistä asuu maaseudulla, joten maatalous- ja metsäsektorin vahvistaminen kehitysmaissa — perheviljelmämalliin tukeutuen — on oleellista. Maaseudun kehittäminen onkin yksi tärkeimmistä Suomen välineistä YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Tällaisissa kehityshankkeissa pitkän tähtäimen pyrkimyksenä on vahvistaa yhteisöjen omia voimavaroja ja mekanismeja ottaa vastuuta alueensa kehittämisestä. Keinoina tähän voivat olla vaikkapa koulujen ja terveysasemien rakentaminen, vesihuollon suunnittelu, viljelymenetelmien kehittäminen sekä järjestö- ja yritystoiminnan aikaansaaminen.

Naiset tuottavat vähintään puolet maailman maataloustuotannosta. Kuitenkin naiset omistavat vain murto-osan viljelymaasta. Kehityspolitiikkamme läpileikkaavia teemoja onkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen. Lisäksi keskeisellä sijalla ovat ympäristökysymykset sekä helposti syrjäytyvien ryhmien oikeudet. Esimerkiksi Sambian erityisopetushankkeessa koulutettiin opettajia ottamaan vammaiset huomioon ja kouluja rakennettaessa kiinnitettiin huomiota vammaisten erityistarpeisiin. Pitkäjänteinen panostus koulutukseen, terveyteen ja sosiaalipalveluihin kantaa hedelmää myös kehitysmaissa.

Verrataanpa: Kahdella edellisellä hallituskaudella kehitysyhteistyön määrärahoja nostettiin yhteensä 170 miljoonalla eurolla. Vanhasen hallitus on omalla hallituskaudellaan sitoutunut korottamaan kehitysyhteistyön määrärahoja noin 220 miljoonalla eurolla. Keskimääräinen vuotuinen lisäys on siis nykyhallituksella euromääräisesti yli kaksinkertainen. Siis yli kaksinkertainen. Määrärahojen kasvattaminen merkitsee sitä, että saavutamme nykyisen arvion mukaan noin 0,44 prosentin bruttokansantulo-osuuden vuonna 2007. Periaatepäätöksensä mukaisesti hallitus luo kehitysyhteistyölle sellaista sisällöllistä, laadullista ja hallinnollista pohjaa, jolla pyritään 0,7 prosentin bruttokansantulo-tason saavuttamiseen vuoteen 2010 mennessä — kuitenkin yleinen talouskehitys huomioon ottaen. Eduskuntaryhmämme pitää välttämättömänä, että tulevissa budjettiriihissä noudatetaan kehitysyhteistyön rahoituksessa hallitusohjelmaan ja kehityspoliittiseen ohjelmaan kirjattua linjaa.

Arvoisa puhemies! Suomi sovittaa määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti turvallisuus- ja kehityspolitiikan keinoja yhteen siten, että globaali turvallisuus ja vakaus lisääntyvät. Epäoikeudenmukaisuuksien karsiminen ja köyhyyden vähentäminen vievät kasvualustaa konflikteilta, väkivallalta ja rikollisuudelta. Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön rinnalla kohdennamme erikseen tukea kriisien ennaltaehkäisyyn, hallintaan ja jälkihoitoon kehitysmaissa.

Suomi on yhdessä muiden kansakuntien kanssa sitoutunut YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteisiin. Keskeisimpänä päämääränä on vaikuttaa julistuksen ensimmäisen tavoitteen eli äärimmäisen köyhyyden poistamiseen maailmasta. Tämän saavuttamista tukevat ympäristöuhkien torjuminen, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteen edistäminen sekä maailmanlaajuisen turvallisuuden ja taloudellisen vuorovaikutuksen lisääminen. Nämähän muodostuivat Suomen kehitysyhteistyön tavoitteiksi jo 1990-luvulla.

Keskustan eduskuntaryhmä korostaa sosiaalisesti, taloudellisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä vähiten kehittyneissä maissa. Kehitysyhteistyössä on edellytettävä myös kehitysmaiden omaa vastuuta. Siihen kuuluu muun muassa ponnistelu hyvän hallinnon, demokratiakehityksen, korruption kitkemisen ja tasapuolisemman tulonjaon turvaamiseksi.

Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteinä ovat niiden ryhmien oikeudet, jotka joutuvat muita useammin syrjinnän kohteiksi, kuten vähemmistöt, alkuperäiskansat, naiset ja lapset. Esimerkiksi Sri Lankassa Suomi on tukenut lapsisotilaiden sopeuttamista takaisin yhteiskuntaan paikallisen yhteistyön määrärahoin.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja vahva oikeusvaltio luovat edellytyksiä taloudellisen toimeliaisuuden vahvistumiselle kehitysmaissa. Myös kansallisilla parlamenteilla on merkittävä rooli ihmisoikeuslinjauksissa. Tulevalla Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella on kiinnitettävä erityistä huomiota ihmisoikeuspolitiikan johdonmukaisuuteen ja avoimuuteen.

Arvoisa puhemies! Kauppa ja kehitys kytkeytyvät toisiinsa. Kaikkein köyhimpienkin kehitysmaiden hallittu integroituminen kansainväliseen kauppajärjestelmään on edellytys niiden hyvinvoinnin kasvulle. Ulkomaankaupan ja kehitysyhteistyön yhdistäminen saman ministerin vastuulle mahdollistaa johdonmukaisen kauppa- ja kehityspolitiikan harjoittamisen. Suomi onkin ollut kaupan ja köyhyyden yhteydestä käytävän keskustelun herättäjänä Unctadissa ja Oecd:ssä.

Taloudellisen kehityksen merkitys noteerataan myös YK:n vuosituhattavoitteissa, joissa kaupan rooli nostetaan esiin. Kansainvälisellä tasolla tämän vuoden yksittäisesti keskeisin haaste kauppapolitiikassa on Wto:n joulukuussa järjestettävä ministerikokous Hongkongissa.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että kehitysmaat hyötyvät avautuvista markkinoista. Tavoitteen saavuttamiseksi on kehitysmaiden tuotanto-, jalostus- ja markkinointiketjuja koko yrityskentällä vahvistettava. Lisäksi on pidettävä mielessä, että jokaisella maalla on oltava oikeus omaan ruuantuotantoon.

Arvoisa puhemies! Tuloksellinen kehitysyhteistyöpolitiikka edellyttää pitkäjänteistä ja johdonmukaista toimintaa niin avunsaaja- kuin antajamaissakin. Omaa kehitysyhteistyöosaamistamme, mukaan lukien sosiokulttuurinen osaaminen, on edelleen vahvistettava. Rajalliset resurssimme on viisainta kohdistaa siten, että ne tuovat lisäarvoa kansainväliseen kehityspolitiikkaan. Suomen erityinen vahvuus on kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan laaja yhteistyö kehityspolitiikassa. Kumppanuusajattelun kautta kansalaisyhteiskunnat niin kehitysmaissa kuin kotimaassakin sitoutuvat vahvasti yhteisten kehityspäämäärien tavoittelemiseen.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on johdonmukaisesti ja vastuullisesti (Ed. Kalliksen välihuuto) linjannut kehitysyhteistyöpolitiikkaamme ja toiminut aktiivisesti YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. — Linjannut vastuullisesti. — Eduskuntaryhmämme tukee hallituksen pyrkimystä nostaa kehitysrahoitus tavoitetasolle hallitusohjelmassa sovitussa aikataulussa.

Susanna Rahkonen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kävin juuri yhdessä suomalaisen delegaation kanssa Tansaniassa, missä pääsin omin silmin näkemään Suomen kehitysyhteistyötä ja vaihtamaan kokemuksia demokratian edistämisestä. Matkalta mieleeni jäi tansanialaisen ministerin kehitysyhteistyötä koskeva vertaus kalastuksesta. Hänen mielestään kehitysavussa ei ole kyse siitä, että kehitysmaat haluaisivat meidän antavan heille kalaa, vaan siitä, että avun turvin he oppisivat kalastamaan itse.

Juuri Afrikassa äärimmäinen köyhyys koskettaa miljoonia ihmisiä. Joka päivä 30 000 lasta kuolee nälkään, janoon ja hoidettavissa oleviin sairauksiin, yksi lapsi joka kolmas sekunti, eikä heidän auttamiseensa ole tarpeeksi rahaa. Liian moni menettää henkensä myös erilaisten katastrofien ja konfliktien seurauksena.

Nämä tosiasiat pakottavat meitä toimimaan köyhyyden poistamiseksi. Silmien sulkeminen ei ole tämän päivän maailmassa enää mahdollista, sillä nälän, köyhyyden ja epätoivon kasvualustasta versovat konfliktit ja pakolaisvirrat ovat viime kädessä meidänkin ikkunoidemme alla. Toivottomuus ja syrjäytyminen ruokkivat terrorismia ja ääri-ilmiöitä. Turhautuneisuus ja osattomuus synnyttävät vihaa ja katkeruutta, joka purkautuu väkivaltana ja vihamielisinä asenteina. Rikkailla teollisuusmailla on paitsi velvollisuus myös intressi auttaa köyhiä valtioita saavuttamaan parempi elintaso ja vakaammat yhteiskunnalliset olot kansalaisilleen. Kyse on paitsi inhimillisyydestä myös omasta turvallisuudestamme.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä hallituksen toimintaa Suomen kehitysapusitoumusten toteuttamiseksi. Suomi tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin osuutta bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Hallituksen vastauksen mukaan Suomi oli viime vuonna saavuttanut 0,35 prosentin tason. Tämä vastaa Euroopan unionin viidentoista vanhan jäsenmaan tasoa, joka oli 0,36 prosenttia vuonna 2004.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on vastikään yksimielisesti todennut, että hallituksen kehyspäätöksen kuoppa täytetään ja kehitysyhteistyömäärärahaa edellytetään nostettavaksi niin, että tasaisella kasvu-uralla kohti 0,7 prosentin tasoa edetään. Tämä valtiovarainvaliokunnan lisäysesitys tulee nykyisen hallituksen aikana kasvaneiden kehitysyhteistyömäärärahojen päälle. Määrärahojen kasvu on ollut 218 miljoonaa euroa nykyisen hallituksen aikana.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää, että tulevissa vuosibudjeteissa kehitysyhteistyömäärärahoja asteittain nostetaan niin, että 0,7 prosentin tavoite saavutetaan vuonna 2010.

Prosenttisidonnainen tavoite on kansainvälisesti kaikkien maiden yhteisesti hyväksymä tapa mitata kehitysyhteistyömäärärahoja. Mittari on oikeudenmukainen ja käytännöllinen, koska se ottaa huomioon erikokoisten kansantalouksien maksukyvyn. Laskentatapa ei ole edes mikään uusi keksintö. Jo perinteiseen kristilliseen ajatteluun kuuluu, että ne, joilla tuloja on, antavat kymmenyksen omastaan yhteiseen käyttöön heikompien auttamiseksi. Kehitysavussamme emme puhu edes kymmenyksistä, vaan pienemmästä, 0,7 prosentin osuudesta.

Prosenttiosuuksien ohella on kuitenkin hyvä nähdä myös niitä vastaavat euromäärät. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat kasvaneet euroina suhteessa nopeammin kuin muiden EU-maiden vastaavat miljoonat. Tämä johtuu Suomen muita maita nopeammasta taloudellisesta kasvusta. Suomen kehitysyhteistyömiljoonat kasvoivat vuonna 2004 lähes 6 prosenttia ja vuonna 2003 peräti yli 11 prosenttia. Absoluuttiset summat ovat kehittyneet hyvin, mutta se ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että kansantuoteosuudella mitattuun tavoitteeseen meillä on vielä kirimistä.

Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan maailmassa kärkitason kilpailukyvystä, oppimistuloksista ja Nokian kännyköistä. Tätä taustaa vasten kansainvälisissä yhteyksissä on vaikeaa ymmärtää, miksemme pystyisi satsaamaan myös YK:n vuosituhatjulistuksen köyhyyden vähentämistavoitteisiin. Tavoitteena on puolittaa köyhien, nälkäänäkevien ja puhdasta juomavettä vailla olevien ihmisten suhteellinen osuus, taata kaikille mahdollisuus käydä peruskoulua, parantaa sukupuolten tasa-arvoa, lasten ja äitien terveydentilaa sekä nujertaa hiv, malaria ja tuberkuloosi. Lisäksi tavoitteena on huomioida entistä paremmin ympäristö ja pyrkimys hyvään hallintoon. Yksin kehitysmaat eivät näitä tavoitteita saavuta. Yksi tavoitteista koskee globaalia kumppanuutta, ja se velvoittaa meidät kehitysapuosuutemme kasvattamiseen.

On totta, että kehitysavun määrä on eräänlainen sitoutuneisuuden mittari. YK:n vuosituhatkokouksen puheenjohtajamaana Suomella on erityinen vastuu siitä, että tavoitteet toteutuvat. Kehitysavun määrällä onkin merkitystä myös maamme kansainväliselle asemalle ja vaikutusvallalle.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä hallituksen osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on puolittaa vuoteen 2015 mennessä maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten osuus. Tämän toiminnan ulkopuolelle mikään valtio ei voi jäädä, koska yhteisvastuu ei tunne rajoja.

Arvoisa puhemies! YK:n pääsihteerin Kofi Annanin raportissa sekä tulevassa YK:n vuosituhatkokouksessa köyhyyden poistaminen, turvallisuus ja ihmisoikeudet linkittyvät tiiviisti toisiinsa. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä kehitysyhteistyö on nähtävä osana laajempaa kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kokonaisuutta. Tätä taustaa vasten välikysymysteksti puuttuu turhan suppeallakin tavalla köyhyyteen pelkkänä rahakysymyksenä.

Välikysymyksen pääosa analysoi köyhyystilannetta samaan tapaan kuin hallituskin, kuten täällä ministerin vastauspuheenvuorosta kuulimme. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä näkee, että analyysi ja tarvittavat ratkaisut ovat meidän kaikkien yhteisessä tiedossa. Siksi välikysymys ei ole mielestäni tehokkain tapa edistää vuosituhattavoitteiden toteutumista. Eduskuntaryhmämme mielestä kysymyksen kärki ei edes pidä paikkaansa. Hallituksesta löytyy tahtoa pitää kiinni sitoumuksistaan, ja tarvittaessa se voi päättää myös päätöstensä tarkistamisesta. Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on koota voimat yhteen yli hallitus- ja oppositiorajojen.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa korostaa, että kehitysyhteistyömäärärahoista puhuttaessa on kiinnitettävä huomiota myös toiminnan sisältöön ja konkreettisiin aikaansaannoksiin. Ulkopuolisissa arvioinneissa suomalainen kehitysyhteistyö on menestynyt hyvin muun muassa laajojen seurantamekanismien johdosta.

Monet kehitysmaiden ongelmista johtuvat maailmankaupan rakenteellisista ongelmista. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota muihin toimenpiteisiin, joilla voidaan vaikuttaa laajasti maailman turvallisuuteen ja kehitykseen. Edelleen jatkuva velkaongelma vääristää kehitysmaiden elinkeinorakennetta ja estää niitä kehittämistä julkista sektoriaan. Eduskuntaryhmämme antaa tukensa köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamiselle, jotta sitä kautta parannettaisiin niiden edellytyksiä taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen.

Myös kehitysmailta itseltään on odotettava toimia oman yhteiskuntansa rakentamisen suhteen. Korruptionvastainen taistelu, hyvä ja avoin hallinto, vapaat ja demokraattiset vaalit sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ovat alueita, joissa monilla mailla on vielä työtä tehtävänä.

Sosialidemokraattisen puolueen puoluehallitus on linjannut, että meidän olisi tutkittava myös mahdollisuuksia uusien globaalikehitystä tukevien rahoitusmuotojen ja globaaliverojen käyttöönottamiseksi. Eräiden kansainvälisen talouden asiantuntijoiden mukaan 0,01 prosentin suuruinen valuutansiirtovero voisi tuottaa vuodessa varoja jopa enemmän kuin vuoden kehitysyhteistyömäärärahat yhteensä. Prosenttiosuus on niin pieni, että se ei haittaisi todellista tavara- ja palvelukauppaa.

Eduskuntaryhmämme mielestä on hyvä, että hallitus on ollut aktiivinen ja hakenut ratkaisuja laajasti globalisaation hallintakysymyksissä. Tästä ovat esimerkkeinä Suomen ja Tansanian hallitusten käynnistämä Helsinki-prosessi, joka on pohtinut globaalin hallinnan ongelmia ja pohjois—etelä-suhteiden tulevaisuutta. Työ on ollut merkittävää myös kehitystavoitteiden edistämiseksi. Myös Suomen tasavallan presidentin ja Tansanian presidentin johtama Ilon maailmankomission raportti on tehnyt ehdotuksia.

Tasavallan presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan työ ansaitsee kiitoksen. Aktiivisuus globalisaatiokysymyksissä on merkinnyt Suomelle huomattavasti enemmän kansainvälistä lisäarvoa kuin autourheilijoidemme kansainväliset saavutukset konsanaan.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen ihmisoikeuskäsitys perustuu käsitykseen vapaudesta. Tämä vapaus on kehitystä kohti yhä suurempaa itsemääräämisoikeutta, vapautta puutteesta, pelosta ja turvattomuudesta sekä unelma yhteiskunnasta, jossa jokaisella on oikeus elämään, perheeseen, työhön, koulutukseen ja onneen riippumatta sosioekonomisesta taustastaan. Kehitysyhteistyö on osa tämän ihanteen toteuttamista globaalilla tasolla, vastuuta kanssaihmisistä yli kansallisten rajojen. Me haluamme olla mukana luomassa tätä maailmaa ja uskomme hallituksen ja eduskunnan yhteiseen kykyyn päästä budjettiyksityiskohtien yli varsinaisiin kehityspoliittisiin tavoitteisiin.

Suvi Lindén /kok (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen kehityspoliittinen ohjelma toteaa, että kehityspolitiikka on turvallisuuspolitiikkaa. Kehityspolitiikka onkin yksi olennainen väline pitkällä tähtäimellä turvallisuuden ja vakauden edistämisessä ja inhimillisen turvallisuuden toteutumisessa. Äärimmäinen köyhyys aiheuttaa epävakautta ja luo otollista maaperää ääriryhmien toiminnalle. YK:n joukkotuhoasekomission puheenjohtaja Hans Blix on todennut, että syyskuun 11. päivän terroristi-iskun jälkeen terrorisminvastaisia toimia maailmalla on tehostettu, mutta toimet ovat olleet paikoin myös ylimitoitettuja. Hän jatkaa, että terrorisminvastaisessa taistelussa on annettava enemmän painoa pitkäjänteiselle köyhyyden poistamiselle ja terrorismin kasvualustan kitkemiselle.

Erityisesti ihmisoikeuksien edistäminen, demokratian kehittäminen ja korruptionvastainen työ sekä naisten aseman parantaminen ovat tärkeitä tekijöitä vakauden edistämisessä. Syyskuussa 2004 julkaistussa valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa arvioitiin, että köyhien maiden kanssa tehtävällä pitkäjänteisellä kehitys- ja kumppanuuspolitiikalla voidaan vaikuttaa sellaisiin Suomeakin koskettaviin turvallisuusuhkiin kuin kansainvälinen rikollisuus, ympäristötuhot, huumeet, sairaudet ja hallitsemattomat muuttoliikkeet. Miksi hallitus ei kuitenkaan selonteon ja kehityspoliittisen ohjelman kirjauksista huolimatta ota vastuuta globaalista turvallisuuden edistämisestä ja konfliktien perussyiden korjaamisesta sitoutumalla asetettuihin tavoitteisiin?

Keskusta ja SDP ovat hallitusohjelmassaan sitoutuneet tavoittelemaan 0,7 prosentin kehitysyhteistyömäärärahatasoa vuoteen 2010 mennessä. Hallituksen esittämällä määrärahojen kasvulla olisimme 0,48 prosentin tasolla vasta vuonna 2009, ja 0,7 prosentin tason saavuttaminen vuonna 2010 vaatisi rajun hyppäyksen yhdessä vuodessa, mikä olisi pitkäjänteiseen kumppanuuteen pohjautuvalle kehitysyhteistyölle suuri ongelma. Vaarana ovat tuolloin erityisesti laadun ja kontrollin heikkeneminen sekä hallinnolliset ongelmat. Valtiovarainvaliokunta aivan oikein pitää mietinnössään välttämättömänä, että kehitysyhteistyön rahoituksessa voidaan noudattaa hallitusohjelmassa ja kehityspoliittisessa ohjelmassa vahvistettua linjaa, ja kokoomuksen eduskuntaryhmä tukeekin tätä valtiovarainvaliokunnan näkemystä.

Vaikka eduskuntaryhmämme tukee tehtyä välikysymystä ja kehitysyhteistyömäärärahojen korotusta, on muistettava, että kehitysavun kasvun lisäksi on samalla huolehdittava myös kehitysavun laadusta ja tuloksellisuudesta. Vain tasaisella kasvulla voidaan tuoda pitkäjänteisyyttä kehitysyhteistyöhön, mikä parantaa myös sen ennustettavuutta ja laatua. Kehityspolitiikan johdonmukaisuutta on korostettava. Tämä on myös hallituksen tavoitteena, mutta toteutuksessa on valitettavasti vain puutteita. Parempaa arviointia tarvitaan muun muassa päätösten vaikutuksista.

Rahaa tarvitaan lisää, mutta sitä on osattava käyttää viisaasti. Suomi käytti vuonna 2004 kehitysyhteistyöhön 0,35 prosenttia bruttokansantulosta. Tämä on kaukana Pohjoismaiden keskiarvosta. Poikkeamme näin huomiota herättävällä tavalla lähimmästä viiteryhmästämme. Eikö meillä ole inhimillisyyttä osallistua maailman köyhyyden vähentämiseen samassa määrin kuin muilla Pohjoismailla?

Ulkoministeri Tuomioja on myöntänyt, että hallituksen kehitysyhteistyömäärärahoja koskevat päätökset ovat ristiriidassa kansalaisten ja kansanedustajien mielipiteiden kanssa. Tuomioja on myös todennut, että kehysriihessä kehitysyhteistyön rahoille kävi tarpeettoman huonosti. Aikooko hallitus korjata tämän tarpeettoman virheensä budjettiriihessä? Virallisesti ei ole luovuttu 0,7 prosentin tavoitteesta, mutta näyttää siltä, että käytännössä toteuttaminen jää haaveeksi. Näinhän kehysriihi viitoitti. Aikooko hallitus noudattaa tässä sitä samaa toimintatapaa, jota se on valitettavasti tehnyt joidenkin muidenkin hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden osalta ja siirtää työn seuraavalle hallitukselle? (Eduskunnasta: Kyllä!)

Suomen kansainväliset sitoumukset, syksyllä 2004 julkaistu valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko sekä kokemukset Aasian hyökyaaltokatastrofista puoltavat vahvasti hallitusohjelman tavoitteissa pysymistä. Suomi toimi valtioneuvos Holkerin johdolla YK:n 55. yleisistunnon puheenjohtajana vuosina 2000—2001. Kaikkien jäsenmaiden Millennium-huippukokouksessa yhtenä puheenjohtajana toimi presidenttimme Halonen. Suomi oli siis vahvasti ja näkyvästi edesauttamassa YK:n vuosituhatjulistuksen syntymistä. Tämän vahvan panoksemme vuoksi Suomella olisikin erityinen velvoite itse toimeenpanna julistuksen tavoitteita ja myös toimia sen näkyvänä puolestapuhujana. Tavoitteisiin kuuluu muun muassa äärimmäisen köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Tammikuussa julkaistussa YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumista käsittelevässä raportissa todettiin, että jos sekä etelän että pohjoisen maat pitävät sitoumuksensa, äärimmäisen köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä on vielä mahdollista.

Vuosituhatjulistuksen sijaan Suomen hallitus on ollut näkyvästi käynnistämässä ja vetämässä Helsinki-prosessin nimellä kulkevaa globalisaation ongelmien ratkaisua etsivää hanketta. Helsinki-prosessin kohdalla hallitus ei ole ollut köyhä eikä kipeä. Olisiko Suomen ehkä ollut parasta keskittää olemassa olevat voimavarat jo aiemmin sovittujen sitoumusten täytäntöönpanoon? Miten uskottava hallitus on pyrkiessään kalliilla Helsinki-prosessilla ratkaisemaan maailman ongelmia samalla, kun se itse jää kauaksi yhteisesti asetetusta 0,7 prosentin tavoitteesta? YK:n pääsihteeri esittää, että turvallisuusneuvoston jäsenyyden edellytyksenä tulisi olla hakijamaan pysyminen asetetussa kehitysyhteistyömäärärahatavoitteessa. Suomikin tähyilee jo vuoroaan turvallisuusneuvoston jäsenenä, mutta todennäköistä on, että Suomen on turha haaveilla tästä nykyisillä panostuksilla. Suomalaisia näkyy yhä vähemmän merkittävissä YK-tehtävissä. Voikin herättää kysymyksen, missä määrin se on seurausta suppeasta kehitysavustamme. Täällä sosialidemokraattisessa puheenvuorossa todettiin, että Suomi on saanut mainetta ja kunniaa kansainvälisellä Helsinki-prosessillaan, mutta se ei ainakaan yhtenä ainoana YK-virkana ole Suomen osalta näkynyt.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä paras keino kehitysmaiden aseman parantamiseen on niiden integroiminen vähitellen osaksi kansainvälisiä markkinoita. Ilman suotuisaa talouskehitystä ei elintason nousua, köyhyyden voittamista ja muuta sosiaalista kehitystä voi tapahtua. Kauppakysymykset on myös sisällytettävä kehitysmaiden omiin köyhyydenvähentämisstrategioihin. Kehitysavulla on myös tuettava entistä paremmin kehitysmaiden kauppakapasiteetin kasvattamista. Tämä on myös kehitysmaiden oma näkemys. Ne haluavat apua kauppaponnisteluilleen, "aid for trade". Kehitysapupolitiikka ei ole yksin onnistunut nostamaan maita alikehityksen loukusta. Siellä, missä kehitystä on tapahtunut, se on tapahtunut pääasiassa markkinatalouden, demokratian ja oikeusvaltion kehittymisen myötä.

Vuosituhattavoitteisiin kuuluu myös kaikille mahdollisuus käydä koulua ja sukupuolten välisen tasa-arvon parantaminen. Oecd:n tutkimusten mukaan Suomella on erityistä osaamista lasten ja nuorten opetuksessa. Koulutusosaaminen ei kuitenkaan näy siinä, miten kehitysyhteistyörahamme suunnataan. Vaikka naisten ja tyttöjen koulutus kuuluukin Suomen kehitysyhteistyön prioriteetteihin, suunnataan vain reilut 10 prosenttia Suomen kehitysyhteistyörahoista koulutussektorille. Kuitenkin tyttöjen koulunkäynnistä riippuu kaikki. Näillä sanoilla alkaa Unicefin vuosiraportti Maailman lasten tila 2004.

Arvoisa puhemies! EU on kehitysmaiden merkittävin kumppani kehitysavun, kauppavaihdon ja suorien investointien määrällä mitattuna. Kehitysyhteistyön merkitys EU:n ulkosuhteissa kasvaa uuden perustuslaillisen sopimuksen myötä. Kehitysyhteistyö on tärkeä osa EU:n ulkosuhdepolitiikkaa, ja sillä on keskeinen asema osana EU:n laajaa turvallisuuskäsitettä.

Unionin kehitysavussa on muun muassa hallinnon osalla paljon puutteita ja ongelmia, kuten ulkoasiainvaliokunta onkin todennut. Suomella tulee olla merkittävästi näkyvämpi rooli unionin kehitysyhteistyön laadun ja hallinnon kehittämisessä. Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana syksyllä 2006, ja olemme asettaneet EU:n ulkosuhteiden johdonmukaisuuden edistämisen tavoitteeksemme puheenjohtajuuskaudellamme.

Yhtenä painopisteenä on oltava kehityspoliittisen näkökulman huomiointi ulkosuhteiden kehittämisessä. Ulkoministeri Tuomioja on todennut, että kehitysapupolitiikka ei tule näyttelemään tärkeää osaa puheenjohtajuusohjelmassa. Ministeri Tuomiojalta haluaisin kysyä, miksi ei. Mutta kun hän ei ole paikalla ja ei ole enää pääministerikään, niin ilmeisesti vastausta ei tähän kysymykseen saada. (Ed. Pulliainen: Kalliomäki kirjoittaa parastaan kysymyksiä eteenpäin!) — No, se on hyvä.

Näyttää vahvasti siltä, että hallitus aikoo kehitysapupolitiikan osalta viedä puheenjohtajuuskauden läpi varsin matalalla profiililla. Tämä on ymmärrettävää, sillä olemmehan nolossa tilanteessa oman matalan kehitysapumme vuoksi.

Arvoisa puhemies! Eilen eduskunta vahvisti oman näkemyksensä kehitysyhteistyöhön suunnattavista voimavaroista. Syksyllä näemme, aikovatko SDP ja keskusta kunnioittaa eduskunnan tahtoa. SDP ainakin ryhmäpuheenvuoron osalta aikoo pitää tiukasti kiinni 0,7 prosentin tavoitteesta. Samaa viestiä ei (Puhemies: 10 minuuttia!) kylläkään keskustan ryhmäpuheenvuorosta ollut luettavissa. Tarvittaessa eduskunta on valmis tekemään hallituksen työt, mikäli hallitukselta ei tahtoa ja uskallusta riitä.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Räsäsen tekemää ponsiehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Annika Lapintie /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Teollisuusmaat käyttävät seitsemän kertaa enemmän rahaa omien maidensa maataloustukiin kuin kehitysyhteistyöhön. Sotilasmenoihin rikkaat maat investoivat taas peräti 17 kertaa enemmän kuin kehitysyhteistyöhön. Teollistuneilla mailla on varaa käyttää rahaa maataloustukiin ja asevarusteluun. Kehitysmailla ei ole varaa edes ruuan tarjoamiseen kaikille kansalaisilleen.

Kehitysmaiden köyhyys juontaa juurensa siirtomaavaltojen ajalta, eikä ole puhdasta sattumaa, että kaikki kehitysmaat ovat entisiä siirtomaita. Kehitysmaiden köyhyys ja teollisuusmaiden vauraus ovat seurausta vuosisataisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Esimerkiksi suurin osa luonnonvaroista on peräisin kehitysmaista. Metalleista kehitysmaiden osuus on jopa 60—80 prosenttia. Teollistunut maailma on pystynyt rakentamaan oman vaurautensa riistämällä kehitysmaita. Vaikka suurin osa siirtomaista on jo itsenäistynyt, estää teollistuneen maailman ahneus ja itsekkyys edelleenkin kehitysmaiden paremman tulevaisuuden. Tällä hetkellä kehitysmaiden kokonaisvelka on huikeat 2 200 miljardia dollaria. Kokonaisvelasta kolmasosa on alkuperäistä lainaa, loput korkoa ja sen maksuun otettua lisäluottoa.

Kehitysmailla on tietenkin suurin vastuu itsellään omasta kehityksestään. Demokratian, avoimuuden ja tasa-arvon lisääminen ovat tasapainoisen kehittymisen perusedellytyksiä. Mikäli teollistuneet maat täyttäisivät omat sitoumuksensa maailmanyhteisössä, voisi myös kehitysmaita paremmin velvoittaa toimimaan reilummilla pelisäännöillä.

Herr talman! År 2000 undertecknade Förenta nationernas medlemsstater, FN-organisationerna samt de internationella monetära organisationerna åtta målsättningar för det nya millenniet. I dessa målsättningar drog man upp vissa grundlinjer för hur man skulle kunna göra världen till en bättre plats fram till 2015. I millenniummålsättningarna är det fråga om gemensamma globala spelregler för hur vi tillsammans kan bland annat minska den värsta fattigdomen och hungern i världen, öka möjligheten till utbildning, öka jämlikheten mellan könen och främja en hållbar utveckling som beaktar miljön.

Suomen hallituksen valtiontaloudelle asettamat kehykset vuosille 2005—2008 estävät sen, että meillä olisi varaa kehitysyhteistyömäärärahojen tasaiseen nostoon 0,7 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä köyhyyden vähentäminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen ovat tärkeitä tavoitteita myös kansainvälisesti. Globaalin köyhyyden vähentäminen ja torjuminen ei ole pois suomalaisilta, vaan köyhyyden torjuntaa on pidettävä meidän mahdollisuutenamme kantaa globaalia vastuuta muistakin ihmisistä kuin pelkästään itsestämme.

Karu osoitus maailman epäoikeudenmukaisuudesta on esimerkiksi se, että vuonna 1970 maailman rikkaimman viidenneksen bruttokansantuote oli 32-kertainen köyhimpään viidennekseen nähden. Vuosituhannen vaihteen tienoilla ero oli kasvanut jo 86-kertaiseksi.

Maailmanlaajuisen köyhyyden vähentäminen on tärkeää, koska se vaikuttaa suoraan köyhien maiden kansalaisten ihmisoikeuksien sekä taloudellisten ja sosiaalisten perusoikeuksien toteutumiseen. Köyhyyden vähentäminen parantaa myös maailman ympäristön tilaa. Teollistuneet maat ovatkin suurelta osin vastuussa koko maailman ympäristöongelmista. Tilanne, jossa varakas vähemmistö kuluttaa valtaosan maailman energiasta, puusta, metallista ja ruuasta, on pidemmän päälle kestämätön. Sademetsien hakkaaminen ja öljyn ja malmien kaivaminen ovat tuhonneet monissa kehitysmaissa ympäristön asuinkelvottomaksi. Myös ylellisyyselintarvikkeiden ja nautintoaineiden kasvattaminen teollistuneiden maiden markkinoille aiheuttaa kehitysmaissa jatkuvia ongelmia. Ekologiset ongelmat lisääntyvät, kun viljelysmaata raivataan jatkuvasti lisää. Tupakan, kahvin ja kaakaon viljely vie alaa ruuan kasvattamiselta.

Vuonna 1977 aloitettiin yksi maailman menestyksekkäimmistä kuluttajaboikottikampanjoista. Tuolloin lähes koko maailma heräsi vastustamaan Nestle-yhtiön harjoittamaa äidinmaitokorvikkeen ja pulloruokinnan markkinointia kehitysmaihin. Maitojauheen ja pulloruokinnan seurauksena kehitysmaissa kuoli vuosittain jopa yli miljoona vastasyntynyttä lasta. Äidinmaitokorvikkeiden markkinoinnista luovuttiin vasta pakon edessä, kun kymmenet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa liittyivät moraalitonta toimintaa vastustaneeseen boikottikampanjaan.

Noin 38 miljoonalla maailman ihmisellä on hiv-tartunta. Hiv-tartunnan saaneista kaksi kolmasosaa asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Hiv- ja aids-epidemiasta on tullut yksi tämän hetken suurimmista kehityshaasteista. Epidemia uhkaa useiden maiden bruttokansantuotetta sekä saavutettua sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Yksi merkittävä syy hivin leviämiselle kehitysmaissa oli edesmennyt paavi Johannes Paavali II, joka taisteli väsymättömästi kondomeja ja ehkäisyä vastaan. Yhtä vanhoillisen uuden paavin valinta ei tuo tilanteeseen muutosta. Vatikaanin toiminta kehitysmaissa on suuri este yhteiskunnan kehittymiselle ja toimivalle kehitysyhteistyölle.

Man kan inte anse att de stora multinationella läkemedelsföretagens verksamhet i utvecklingsländerna skulle vila på en hållbar grund. De stora företagen gör till exempel läkemedelsdonationer, men beaktar inte mottagarlandets behov eller problem. Följden är ökade problemavfallsmängder med illafarna, föråldrade mediciner och läkemedel som inte kan förvaras i värme. Man vet också att det förekommer dumpning — eller donationer — av mediciner till utvecklingsländer, där avsikten bara är att skapa nya marknader och nya användare av medicinen.

Herra puhemies! Maailman pahin humanitaarinen katastrofi on ollut käynnissä Sudanin Darfurissa jo kolmatta vuotta. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi, ja satojatuhansia pakolaisia on jo kuollut. Tilanne muistuttaa jo Ruandan kansanmurhaa noin kymmenen vuotta sitten. Siitä huolimatta kansainvälinen yhteisö ja YK eivät vielä ole uskottavasti puuttuneet tapahtumiin. Suomen hallituksen olisikin jo tullut ottaa aktiivisempi rooli Euroopan unionissa ja YK:ssa ja asettaa rajat teollistuneen maailman piittaamattomuudelle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki on puolustellut ponnekkaasti hallituksen kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Lehtomäki on todennut, että Suomi on kehitysyhteistyömäärärahoiltaan EU-maiden keskitasoa. Tämä pitää paikkansa vain, kun vertailuun otetaan mukaan kaikki vastikään EU:hun liittyneet itäblokin maat, joiden talous on historiallisista syistä vasta pääsemässä jaloilleen. Suomen tulisi ennemminkin kilpailla kehitysyhteistyömäärärahoissa EU:n eniten maksavien maiden kanssa.

Kehitysavun kasvattamisen lisäksi on erittäin tärkeää saada aikaan muutoksia maailman kauppapolitiikassa. Maailmankaupan reilut pelisäännöt olisivat kehitysapuakin tärkeämpi askel köyhyyden vähentämisessä. EU säätelee kehitysmaidenkin tuontia kiintiöin ja maksaa samalla omille maataloustuotteilleen vientitukea. Kiintiöillä EU pitää kehitysmaiden tuotteiden tuonnin hallinnassa. Vientitukien ansiosta maataloustuotteita on mahdollista viedä kehitysmaihin alle maailmanmarkkinahintojen.

EU tukee oman alueen maatalouden liikatuotantoa ja sen vientiä. Kehitysmaiden maatalous ja teollisuus eivät kykene kilpailemaan tällaisen halpaviennin kanssa. Tästä alkaa usein kierre, joka vie saavutetun kehityksenkin mennessään. Maatalouden naisvaltaisuuden vuoksi kyse on usein naisten ja sitä kautta kokonaisten perheiden köyhtymisestä ja nälästä.

Enligt vänsterförbundets riksdagsgrupp lägger regeringen Vanhanen ett alltför stort ansvar på en framtida regering att höja biståndsanslagen så att man kunde uppnå nivån 0,7 procent före 2010. Regeringen Vanhanens politik med för stora skattelättnader har förorsakat att det kommer in mindre pengar i statskassan och detta kan medföra att det i framtiden inte hittas pengar för biståndsanslagen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esitti vuoden 2005 budjetin eduskuntakäsittelyssä, että eduskunta olisi siirtänyt vuosien 2005—2010 budjettikehyksissä asehankintoihin varattuja määrärahoja vähintään 100 miljoonaa euroa kehitysyhteistyöhön, ja ensi vuoden talousarviosta esitimme vähennettäväksi asemäärärahojen indeksikorotuksen.

Herra puhemies! Suomella on vauraana maana varaa siihen, että kehitystyömäärärahamme nostetaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Kyse on arvoista, siitä, mitä pidämme tärkeänä. Teollistuneen maailman tulee tinkiä omasta ahneudestaan tasa-arvoisemman ja solidaarisemman maailman rakentamisen puolesta.

Kannatan ed. Räsäsen ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Heidi  Hautala  /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa on käyty viime kuukausina vilkkaampaa kehityspoliittista keskustelua kuin moneen vuoteen. Aasian hyökyaaltokatastrofi herätti suomalaiset tajuamaan, että kyse on myös meidän omasta turvallisuudestamme, ja ihmisten auttamishalu oli valtavaa. 24 miljoonaa euroa kerättiin lahjoituksina, ja tämä summa on kolme kertaa enemmän kuin se lisäpanostus, jonka hallitus uhrasi tsunamikatastrofin hoitoon. Kyse on siis merkittävästä tuesta humanitaariselle avulle kansalaisten keskuudessa. Kuten ministeri Lehtomäkikin totesi puheessaan, kehitysyhteistyöllä on tutkimusten mukaan kansalaisten tuki.

Tänä talvena melkein 100 kansalaisjärjestöä ja kehityspoliittinen toimikunta ovat vedonneet hallitukseen ja eduskuntaan, että Suomi toteuttaisi lupauksensa nostaa kehitysyhteistyörahoituksensa 0,7 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2010 mennessä. Kirkon ulkomaanavun yhteydessä toimivat Changemakers-nuoret sitoutuivat maaliskuussa viikon ajaksi elämään sellaista elämää, jossa ainakin puolet maailman väestöstä joutuu elämään. He nukkuivat pakkasessa Kiasman edessä ja elivät 2 eurolla päivässä.

Muistan, kuinka ed. Jaakonsaaren kanssa noin 20 vuotta sitten olimme nälkälakossa kehitysyhteistyörahojen puolesta. Itse asiassa tavoite, jota silloin vaadimme, on täsmälleen se sama tavoite, josta puhumme tänä päivänä. Nämä lupauksetkin on annettu YK:ssa jo 35 vuotta sitten. Vain Harri Holkerin johtama hallitus, ja sekin ennen suurta lamaa, on kerran käynyt tässä tavoitteessa. Valtioneuvos Holkeri onkin ollut viime vuosina yksi kehitysyhteistyön arvovaltaisimmista tukijoista.

Eduskunnassakin on nähty varsin poikkeuksellista rajat ylittävää toimintaa tänä talvena. 102 kansanedustajaa vetosi hallitukseen, että kehitysyhteistyölupaukset lunastetaan. Tämä osoittaa sen, että myös hallituspuolueissa on alettu pitää tilannetta kiusallisena, jopa hälyttävänä. Tämä näkyy myös valtiovarainvaliokunnan tuoreessa kehysmietinnössä. Valiokunta ensinnäkin vaatii, että hallitus palauttaa budjettiin vuosille 2006 ja 2007 kaavaillut 5 miljoonan euron jo leikatut lisäykset, ja valiokunta pitää välttämättömänä, että hallitus palaa vuosina 2008 ja 2009 alkuperäisiin suunnitelmiinsa, joilla oli määrä nostaa kehitysyhteistyörahoitus tuohon hallitusohjelman jo mainitsemaani tavoitteeseen.

Ulkoasiainministeriön taholta on valtiovarainvaliokunnalle kerrottu, että Suomi saattaa nykyisillä kehyspäätöksillä jäädä jopa EU:n viidentoista eli vanhojen, vauraampien EU-maiden minimitavoitteesta vuodelle 2010, joka tulee olemaan 0,51 prosenttia bkt:sta. Tämä on jo aika noloa. Muiden Pohjoismaiden tasosta Suomi on jäänyt jo alle puoleen. Ruotsi on nostamassa kehitysyhteistyövaransa prosenttiin bkt:stä, Tanska ja Norja ovat hyvin lähellä tätä lukua. Ulkoministeriö ei olekaan syyttä huolissaan siitä, että Suomen jälkeenjääneisyys herättää kehitysvuonna 2005 vakavaa kansainvälistä huomiota ja tulee todennäköisesti heikentämään Suomen painoarvoa ja vaikutusmahdollisuuksia ja, niin kuin ed. Lindénkin mainitsi, suomalaisten mahdollisuuksia päästä korkeisiin kansainvälisiin tehtäviin. Tämä ei siis ole opposition väite, vaan tämä on ulkoministeriöstä esitetty arvio.

Suomi on toistaiseksi laskettu vielä kehitysyhteistyömyönteiseen Pohjoismaiseen ryhmään, mutta tätä on yhä useammin ryhdytty kyseenalaistamaan. Erityisesti YK:ssa on aika vaikea ajaa muitakaan tavoitteita. Suomen täytyy kansainvälisissä pyrkimyksissään varautua siihen, mitä YK:n pääsihteeri Kofi Annan on hiljattain ehdottanut, että YK:n turvaneuvoston jäsenyyden ehdoksi tulisi se, että kehittynyt jäsenmaa on saavuttanut tuon 0,7 prosentin tavoitteensa.

Samaan aikaan Suomi on aktiivinen globaalipoliittinen toimija ja hakee tukea aloitteilleen. Presidentti Tarja Halosen johtama Maailman työjärjestön Ilon asettama globalisaation sosiaalisia vaikutuksia pohtinut komissio sai paljon myönteistä huomiota ehdotuksilleen. Myös ulkoministeriön Helsinki-prosessi kokoaa samanmielisiä maita ryhtymään sanoista tekoihin maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta Suomi ei kuitenkaan ole itse ryhtynyt sanoista tekoihin. Hallituksen kaksijakoinen globaalipolitiikka ei herätä luottamusta siihen, että olisimme tosissamme ja ansaitsisimme muiden maiden tuen aloitteellemme. Suomen kansainvälinen uskottavuus horjuu vakavasti. Viimeksi Suomen hallituksen sitoumuksen 0,7 prosentin tavoitteesta vuonna 2010 on esittänyt kauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki puhuessaan viikko sitten New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen toimikunnassa. Ja, arvoisa puhemies, katson, että olisi rehellistä tiedottaa kansainvälisille yhteistyökumppaneillemme, että Suomi on tosiasiassa jo luopunut suunnitelmastaan.

Arvoisa puhemies! Etelän köyhyys on todettu vakavaksi uhkaksi maailmanlaajuiselle turvallisuudelle, ja siitä alamme täälläkin olla kaikki varsin samanmielisiä. Tämä ymmärretään nykyään todella hyvin. Hallituksen viime syksynä käsittelemä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko totesi, että pitkäjänteisellä kehitys- ja kumppanuuspolitiikalla voidaan vaikuttaa sellaisiin Suomeakin koskettaviin turvallisuusuhkiin kuin kansainvälinen rikollisuus, ympäristötuhot, huumeet, sairaudet ja hallitsemattomat muuttoliikkeet.

Olisi ymmärrettävää, että kehitysyhteistyörahoitus on eräänlainen globaalivero, jolla rahoitamme maailmanlaajuista sosiaalipolitiikkaa. YK:n vuosituhattavoitteilla on määrä vuoteen 2015 mennessä puolittaa absoluuttinen köyhyys. Nykyiset sitoumukset ja voimavarat on kuitenkin kaksinkertaistettava, jotta tämä toteutuisi. Näitä sitoumuksia punnitaan syyskuussa vuosituhathuippukokouksen viisivuotisseurantakokouksessa. Sen kokouksen merkitys on ennen kaikkea siinä, että vahvistetaan jo tehdyt sitoumukset ja sovitaan konkreettisista toimenpiteistä, jotta tavoitteet todella saavutetaan.

Arvoisa puhemies! Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että meillä on eettinen velvollisuus tehdä päätöksiä, joiden avulla maailmassa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Maailman enemmistön köyhdyttäminen on lopetettava. Kehityspolitiikkaan kuuluu kehitysavun ohella myös oikeudenmukainen kauppapolitiikka, velkaongelman ratkaiseminen ja maailmanlaajuisen hallinnan demokratisoiminen, köyhien ja yhteiskuntien laitamilla elävien ihmisten äänen vahvistaminen.

Kansainvälisiä aloitteita onkin tehty viime aikoina todella paljon. Ranskan, Brasilian ja Portugalin presidentit ehdottivat viime syksynä uudenlaisia globaaliveroja kehitysrahoitukseen. Britannian hallitus on tehnyt viime syksynä uuden aloitteen köyhimpien maiden velkojen helpottamiseksi, ja huomasin, että ministeri Lehtomäki ilmoitti, että ne ovat tutustumisen arvoisia. Suomikin on joutunut ottamaan näihin esityksiin kantaa muun muassa Euroopan unionin valtiovarainministerien kokouksissa sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kevätkokouksissa aivan äskettäin. Vihreät ovat aina tukeneet pyrkimyksiä kehityksen rahoittamiseen osittain globaaliveroilla, ja esimerkiksi tässä keskustelussa esitetyllä kansainvälisellä lentomatkustajaverolla olisi kiistatta myös myönteisiä ympäristövaikutuksia.

Mutta valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, joka istuu täällä, on torjunut kaikki uudet rahoituskeinot. Hän on kutsunut niitä vippaskonsteiksi ja hän on sanonut, ettei "mikään muu kuin valtion budjetista maksettava perinteinen kehitysapu tarjoa pysyvää ratkaisua köyhien auttamiseen". Hän on tietenkin lisännyt: "Eikä avun merkittävään lisäämiseen juuri nyt ole valtiontaloudellisia edellytyksiä." Haluaisin kysyä: Mikä on hallituksen linja? Minusta vaikuttaa siltä, että ministeriaitiossa istuu tällä hetkellä kaksi ministeriä, valtiovarainministeri ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, jotka ajattelevat hyvin eri tavalla siitä kysymyksestä, josta oppositio on tehnyt välikysymyksen. Mikä on hallituksen linja suhteessa näihin uusiin kansainvälisiin kehitysrahoitusaloitteisiin?

Hallitus ei voi enää vetäytyä vastuustaan hallitusohjelmassa antamastaan ja kansainvälisillä foorumeilla vahvistamastaan kehitysyhteistyörahoitustavoitteesta. Jo ensi vuoden budjetissa on tehtävä päätökset ja sillä tavoin, että ne eivät lykkää kohtuuttomasti tarvittavia lisävoimavarapäätöksiä tämän hallituksen seuraajan vastattavaksi, muuten Suomen kansainvälinen asema käy yhä tukalammaksi. Voimmekin olla todella ihmeissämme siitä, että hallitus nyt ilmoittaa, että vuodesta 2009 vuoteen 2010 rahoituksen pitäisi nousta 0,48 prosentista sinne 0,7:ään. Tällaista taakkaa ei nykyhallituksen seuraajalle saisi jättää.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Eduskunnassa on varsin poikkeuksellinen tilanne. Hallituspuolueissakin on liikehdintää välikysymyksessä esitetyn vaatimuksen toteuttamiseksi. Olen aivan samaa mieltä kuin ed. Rahkonen, että hallituksen ja opposition täytyy pystyä tässä asiassa toimimaan myös yhdessä, ja näin on tapahtunut täällä tänä talvena. Jopa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki, jonka uskon kannattavan yhteistä tavoitettamme, on varmaan ilahtunut siitä, että myös tällaisista asioista saadaan aikaan merkittävä keskustelu valtiopäivillä. (Puhemies: 10 minuuttia!)

Tästä tilaisuudesta on vielä kiitettävä kristillisdemokraattisia nuoria, joiden mitta talven kaikkien vetoomusten ja kampanjoiden jälkeen tuli täyteen. Aloite välikysymykseen tuli siltä suunnalta. Hallituksella on nyt tilaisuus tehdä hallitusohjelmaansa kirjatun tavoitteen edellyttämät päätökset jo vuoden 2006 budjetista alkaen, mutta ministerin vastauksen perusteella emme voi luottaa siihen, että näin tapahtuu. Siksi kannatan ed. Räsäsen ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.

Roger  Jansson  /r(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies, värderade talman! Det är väl så dags för den manliga delen av riksdagen att delta i biståndsdebatten.

Recessionen i Finland under 1990-talets första hälft slog hårt mot alla finländare. Arbetsplatser försvann och många stöd måste skäras ned. Mycket har korrigerats sedan dess. I flera fall ligger vi nu på en högre nivå än före recessionens intåg. Medborgarnas välstånd är högre, skatteintäkterna är högre medan skattenivån är lägre. De flesta stödformerna för olika ändamål till alla befolkningsgrupper har vi kunnat höja igen.

Men på en punkt har vi inte fått till stånd någon förändring sedan recessionen tog slut i slutet på 90-talet. Vår solidariska hjälp till u-länderna ligger fortfarande på nästan samma procentuella nivå som tidigare. Vårt lands bistånd till fattigare länder är ett av de viktigaste måtten på Finlands solidaritet. Frågan borde därför vara enkel att avgöra. (Ed. Kallis: Vad är viktigare?) — Endera är vi solidariska eller så är vi det inte.

Dessvärre har biståndet visat sig påverkas i hög grad av det för dagen rådande opinionsläget. Tidvis nås vi av nyheter om att en stor del av biståndet rinner ut i korruptionens sand. Nyhetsrubrikerna blir svarta och stora. Om de påföljande utvärderingsrapporterna visar att så inte varit fallet blir det knappt någon information om det till medborgarna.

En klar motsats till denna kyliga inställning till världens lidande var tsunamikatastrofen i julas som berörde så många finländare. Vi var många som då trodde att finländarna hade ändrat sin inställning för en positivare biståndspolitik för gott. Nu — fyra månader efter tsunamin — får inte biståndspolitiken återgå till att vara en fortsatt lågprioriterad fråga i Finlands budgetpolitik.

Faktum kvarstår. Fortfarande skördar malarian 165 000 människor varje månad. 140 000 människor dör i diarré varje månad och månatligen dör 240 000 personer i aids. Nöden i världen är fortlöpande och tyvärr accelererande på en skrämmande nivå.

Herra puhemies! Vaikka me Suomessa usein markkinoimme pohjoismaista hallintoamme avoimena ja tehokkaana, vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet, että asia ei ole aina näin. Kaakkois-Aasian katastrofi joulun aikaan sai kaikki maailman kansat avaamaan kukkaronsa. Näin tapahtui myös Suomessa. Hallitus teki nopeasti päätöksen 50 miljoonan euron osoittamisesta katastrofiapuun, ja vapaaehtoiskeräykset tuottivat vaikuttavan tuloksen. Valitettavasti hallitus ei pystynyt tekemään uudelleenjärjestelyjä budjetissa yhtä nopeasti, kun budjettikehykset piti hyväksyä maaliskuussa.

Arvoisa puhemies! Jos meidän pitäisi ottaa jotakin opiksi tällä globalisaation aikakaudella, niin se olisi, miten kaikki asiat liittyvät toisiinsa tavalla tai toisella. Kehitysyhteistyöasiat ja kehitysapu eivät enää ole erillinen pilari jonkin maan ulkopolitiikassa. Niin turvallisuuspoliittisen selonteon kuin valtioneuvoston ihmisoikeusselonteonkin käsittelyssä korostettiin kehitysavun suurta ennalta ehkäisevää merkitystä. Turvallisuuspoliittisessa selonteossa nostettiin esiin uudet uhat kuten köyhyys, kulkutaudit, pakolaisvirrat ja niukat luonnonvarat suurempana uhkana turvallisuudellemme kuin mahdolliset sotilaalliset uhat. Tämän pitäisi näkyä myös budjettikirjassamme.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoi ryhmäpuheenvuorossaan budjettikehysten lähetekeskustelussa, että päätös kehitysavun tilapäisestä leikkaamisesta oli huono. Lähdimme tuolloin siitä, että hallitus harkitsee uudelleen päätöstään elokuun budjettiriihessä ja pitää kiinni päätöksestä, jonka mukaan kehitysavun tulee olla 0,7 prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2010. Myös keskustelussa pääministerin ilmoituksesta hyökyaaltokatastrofin johdosta ruotsalainen eduskuntaryhmä korosti, että hyökyaallon vuoksi annettava apu ei saa merkitä avustustoimien lopettamista muilla kriisialueilla. Olemme tyytyväisiä siitä, että valtiovarainvaliokunta budjettikehysmietinnössään pitää välttämättömänä noudattaa hallitusohjelmassa vahvistettua linjaa. Kun otetaan huomioon myös lähialueidemme sosiaalisten ongelmien hälyttävä kehitys sekä Itämeren tilanne, lähialueelle annettavaa apua ei ole mahdollista leikata.

Herr talman! Det är ett faktum att Finlands bistånd har ökat de senaste åren då vi mäter i euro och cent. Det beror på att vår bruttonationalprodukt har ökat, vilket medfört att den procentuella andelen ger mera pengar trots att procentsatsen förblivit på samma nivå.

Summa summarum, alla ansvarsfulla riksdagspartier lovade inför senaste val att arbeta för att biståndets andel av bruttonationalinkomsten skall nå upp till 0,7 procent av bni senast 2010. Millenniedeklarationen är ett löfte som vi inte kommer ifrån och det är ett löfte som vi måste hålla. Det kan betyda att vi inom de relativt snäva budgetramar som vi tycker oss ha, måste hitta andra inbesparingsmål. Det är inget problem i sig om vi är överens om att vi skall göra det. I den nordiska brödraskaran får vi idag skämmas för vår låga biståndsnivå.

Finland är ett av världens rikaste länder. Vi blir nog ännu rikare som människor och som nation om vi hjälper dem som har det svårt, inom landet och utomlands. Vi har råd att visa stor solidaritet med de sämre lottade folken i världen, samtidigt som vi skärper våra insatser för att förbättra livet för våra egna fattiga och lidande medborgare. Det är fel att i ett rikt land som vårt skapa motsättningar mellan dessa bägge väsentliga intressen.

Värderade talman! Svenska riksdagsgruppen är övertygad om att regeringen håller fast vid sina löften, och vi understöder därför förslaget om enkel övergång till dagordningen.

Leena  Rauhala  /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen tavoitteena ja perustana on vaatia Suomen hallitukselta tekojen tasolle menevää sitoutumista sen ohjelmassaan esittämiin kehitystavoitteisiin. (Ed. Pulliainen: Niin, tai kaataa hallitus, jos näin ei tapahdu!) — Jos ei näin tapahdu, niin tämä on se perimmäinen tavoite.

Maailman köyhimpiä ja heidän ihmisarvoaan ei voi puolustaa vain juhlapuhein. Suomen on huolehdittava, että kehitysyhteistyömäärärahoja suunnataan erityisesti vähiten kehittyneille maille köyhyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi. Hyvinvointimaana Suomen on osallistuttava täysipainoisesti inhimillisen turvattomuuden ja kärsimyksen vähentämiseksi.

YK:n vuosituhatjulistus, johon Suomikin on sitoutunut, toteaa, että globaali kehitys vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa nimenomaan köyhyys, terveys, opetus, turvallisuus, ympäristö, ihmisoikeudet ja demokratia nivoutuvat toisiinsa. Kuten välikysymystekstissä sanotaan, eivät hallitusohjelman globaalia vastuunkantoa tarkoittavat lauseet ole muuttuneet teoiksi, vaikka eurooppalaisittain taloutemme on erittäin hyvässä kunnossa, sekä vaihtotase että julkinen talous kokonaisuutena ovat ylijäämäisiä. Kun Suomi ja Suomen hallitus markkinoivat itseään aktiivisina ja vastuullisina toimijoina, nimenomaan esimerkiksi kansainvälisissä yhteyksissä, on kehitysyhteistyön tämänvuotinen taso 0,39 todella häpeäraja tai -taso. Miksi Suomen hallitus ei voisi ottaa kehitysyhteistyötä kunnia-asiaksi?

On valitettavan selvää, että hallituksen esittämien valtiontalouden kehysten perusteella 0,7 prosentin tason saavuttaminen vuoteen 2010 mennessä jää Suomelta tavoitteeksi, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa kehitysyhteistyöhankkeiden pitkäjänteisen suunnittelun näkökulmasta. Tämä kävi selväksi myös valtiovarainvaliokunnan kehysselontekoa koskevasta mietinnöstä.

Paineita kehitysyhteistyöpanostuksen lisäämiseen hallituksen suunnitelmia enemmän luovat paitsi hallitusohjelman tavoitteen toteutumisen epärealistisuus myös turvallisuuspoliittiset syyt ja Aasian katastrofin aiheuttama suuri avun tarve. Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen tason on oltava sellainen, että hätätilanteisiin reagoiminen ei uhkaa jo meneillään olevia projekteja. Mikäli näin ei ole, on poikkeukselliset tilanteet voitava rahoittaa aina lisäbudjettien kautta ja ne eivät saa olemassa olevia hankkeita heikentää.

Kehitysyhteistyömäärärahojen taso on ensiarvoisen tärkeä, mutta niin ovat tietenkin myös projektien vaikuttavuus ja työn pitkäjänteisyys. Suomen tulee edelleen tehostaa pyrkimyksiään parantaa kehitysyhteistyön laatua niin kansallisessa kuin myös kansainvälisessä ja EU:n kehitysyhteistyössä. Uusia projekteja on suunniteltava huolella eikä niissä voi edetä muutaman vuoden tähtäimellä. On hyvä, että valtion toteuttamassa kehitysyhteistyössä keskitytään entistä harvempiin kumppanimaihin, jotta hankkeet eivät jäisi sirpaleisiksi tai irrallisiksi toimiksi "siellä täällä".

Suomen valtion kahdenvälinen ja kansainvälisten järjestöjen kautta tekemä kehitysyhteistyö sekä erilaisten kansalaisjärjestöjen toteuttamat yhteistyöhankkeet täydentävät toisiaan. Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on erittäin tärkeää, että kansalaisjärjestöjen saaman tuen osuutta Suomen virallisessa kehitysyhteistyössä kasvatetaan edelleen merkittävästi. Kansalaisjärjestöjen toteuttamalla kehitysyhteistyöllä on hyvä maine, ja niiden vaikuttavuuteen uskotaan. Monet hankkeet ovat hyvin konkreettisia. Monenlaiset kehitysyhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt ovat tärkeä kanava, jonka kautta kansalaiset voivat osallistua nimenomaan globaaliin vastuunkantoon. Lisää panostusta tarvittaisiin myös kotimaassa tehtävään kehityskasvatus- ja tiedotustyöhön.

Arvoisa puhemies! Köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus johtavat helposti monenlaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, sotiin ja luonnonvarojen tuhoamiseen. Rauha ja turvallisuus ovat pitkälti oikeudenmukaisuuden tulos. Toisaalta ne ovat myös kehittymisen tärkeä edellytys.

Vaatimus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta tulee ottaa päättäväisesti esiin niin kehitysyhteistyössä kuin kansainvälisessä kauppapolitiikassa. Jotta ihmisoikeudet toteutuisivat köyhimmissä ja vähiten kehittyneissä maissa, tarvitaan kehitysavun lisäksi velkahelpotuksia, globaalin talouden tasapainoa sekä mahdollisuuksia päästä osalliseksi markkinoista ja yksityisistä rahavirroista.

Monien kehitysmaiden tuotantorakenteen yksipuolisuus ja haavoittuvuus heittelehtivillä maailmanmarkkinahinnoilla aiheuttaa osaltaan myös köyhyyttä. Äskettäin vietettiin oikeudenmukaisen kaupan toimintaviikkoa. Sen aikana muistutettiin, että nykyistä vapaampi maailmankauppa avaisi teollisuusmaiden ovet kehitysmaiden niin maataloustuotteille kuin tekstiilituotteille. Reilun kaupan periaatteilla toimiva järjestelmä tarjoaisi kehitysmaiden köyhille mahdollisuuden nousta ahdingostaan nimenomaan omalla työllään.

Kristillisdemokraatit pitävät hyvin tärkeänä reilun kaupan periaatteilla toimivaa järjestelmää, jossa kehitysmaiden köyhille tarjotaan mahdollisuus nousta ahdingostaan, ja sitä, että he saavat sitä tehdä itse. Auttamalla kehitysmaita pääsemään kansainvälisen talouden piiriin tasavertaisiksi kauppakumppaneiksi edistetään koko maailman talouskehitystä.

Koko EU:n on toimittava päättäväisemmin globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta. EU:n antaman kehitysavun epäkohtia tulee kiireesti poistaa ja tasoa nostaa. Viitteitä askeleista tähän suuntaan saatiin, kun komissio patisti äskettäin jäsenmaita nostamaan kehitysyhteistyönsä tasoa. Suomen tuleva EU-puheenjohtajuuskausi luo meille suorastaan velvollisuuden toimia esimerkillisesti tämän ohjeen noudattamisessa. Se tarjoaa myös mahdollisuuden nostaa globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykset EU-puheenjohtajuuskauden painopisteiden joukkoon niin, että ne sieltä selvästi nousevat ja erottuvat. Suomen vetovastuu vuosituhatjulistuksesta päättäneissä YK:n kokouksissa sekä meneillään olevan Helsinki-prosessin isännyys osaltaan luovat odotuksia aktiivisuuteen myös EU-puheenjohtajamaana.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tervetulleena esitystä globaaliasioiden ministeriryhmän perustamisesta, jotta voidaan paremmin kehittää eri politiikkasektoreiden yhteistä näkemystä ja johdonmukaista työskentelyä tärkeiden kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Sektorit ylittävää tiivistä yhteistyötä ja pohdintaa tarvittaisiin erityisesti kauppapolitiikan, turvallisuuspolitiikan ja globalisaation kysymyksiä tarkasteltaessa. Suomen toimintalinjoista näissä kysymyksissä tulee päättää entistä määrätietoisemmin kokonaisuutena ja siitä näkökulmasta, miten ne yhdessä vaikuttavat lopulta kehitystavoitteiden toteutumiseen. Tässä työssä kehitysvaikutusten arviointijärjestelmän kehittäminen on tärkeää.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit ovat sitoutuneet myös tekojen tasolla korottamaan Suomen kehitysyhteistyövaroja (Ed. Pulliainen: Ja hallituksen kaatamiseen!) — näin on — 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta muiden Pohjoismaiden esimerkin mukaisesti vuoteen 2010 mennessä.

Siksi kannatan ed. Räsäsen esittämää perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa. (Ed. Pulliainen: Se ei muuten ollut mikään yllätys!)

Timo Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kukkahattuoppositio, johon kokoomuksen eduskuntaryhmän enemmistökin perussuomalaisten yllätykseksi näyttää kuuluvan, on tehnyt välikysymyksen Suomen kehitysavusta. Hallitus kyllä ansaitsee epäluottamuksen, mutta ei tällaisessa asiassa. Oikein ihmetellä täytyy tätä suurten sanojen tulvaa, jota tässä asiassa on ilmoille saateltu. Tuntuu siltä, että kaikki kannattavat rahan mättämistä merien taakse. Jotain outoa tässä kuitenkin on, sillä vain perussuomalaiset ja ilmeisesti valtiovarainministeri Antti Kalliomäki eivät näe nykytilaa vakavana ongelmana. Kehitysapu on yksi niin sanotusti poliittisen korrektiuden piiriin kuuluvista asioista; hyvät ihmiset kannattavat sitä, ja sen perusteiden perään kyselijöitä leimataan armotta kovasydämisiksi. (Ed. Pulliainen: Sehän on totta!) Siitäkin huolimatta tuomme kritiikkimme esiin, siitäkin huolimatta.

Hallitusryhmät ja oppositio vetoavat YK:n suositukseen kehitysavun nostamiseksi 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Mielenkiintoista on tämä YK:n käyttäminen sopivin ja soveltuvin osin kulloisenkin asian perusteluna. Meille on korostettu muun muassa erilaisissa sotatoimiasioissa YK:n mandaatin merkitystä. Tämä linja on pätenyt aina viime kuukausiin asti. Nyt hallitus ja kukkahattuoppositio, ehkä vasemmistoliiton ja kristillisten enemmistöä lukuun ottamatta, on valmis sivuuttamaan YK:n turvaneuvoston päätöksen EU:n nopean toiminnan joukkojen asiassa. YK kelpaa kyltiksi, kun se oikeuttaa kulloisenkin valtaeliitin tahdon. Mikäli YK:n kanta ei sovi, sitä pahempi YK:lle, kaksinaismoralismi rehottaa. Bruttokansantuotetta käytetään hyvinvoinnin mittaamisen virallisena välineenä, mutta bruttokansantuotehan mittaa vain toimeliaisuutta. Se ei mittaa vaurautta eikä hyvinvointia. (Ed. Pulliainen: Me käytämme bruttokansantuloa tässä!) Suuronnettomuudet, epidemiat, rikollisuus ym. kasvattavat myös bruttokansantuotetta. Ed. Pulliainen, jos rikollisuus lisääntyy, niin bruttokansantuotekin kasvaa. Eihän sillä pidä perustella kehitysavun nostoa. (Ed. Kallis: Kyllä edustaja on nyt aivan väärässä!) — Tämä, ed. Kallis, pitää täysin paikkansa. Nämä esimerkit ovat äärimmäisiä, mutta se kertoo sen, ettei bkt mittaa laatua vaan ainoastaan aktiviteetin määrää, oli se sitten hyvää tai pahaa. Siksi joku 0,7 prosentin osuus bkt:stä kehitysapuun on jokseenkin älytön mittari. Olennaistahan on se rahamäärä ja muu avun laatu eikä osuus bruttokansantuotteesta.

Arvoisa puhemies! Puhe on ilmeisen vaikuttavaa, koska ainoana se herättää kommentteja salista. (Ed. Kallis: No, kun siinä on niin paljon virheitä!) Se on osoituksena, että sitä kuunnellaan. (Ed. Pulliaisen välihuuto) Eihän meillä esimerkiksi lapsiperheiden etuuksien kehitystäkään mitata, ed. Pulliainen, osuudella bruttokansantuotteesta. Tosiasia on, että Suomen kehitysavun euromäärät ovat kasvaneet viime vuosina huimasti, siis raha on kasvanut koko ajan huimasti. (Ed. Pulliainen: Ja maailman väestö huimasti!) Tosiasia on, että Suomen kehitysavun euromäärät ovat kasvaneet huimasti. (Ed. Kallis: Ja niin on kansantulokin!) Miten ovat esimerkiksi, ed. Kallis, kasvaneet lapsiperheiden ja sotiemme veteraanien tukien euromäärät? Eivät ole kasvaneet. (Ed. Pulliainen: Sen takia hallitus kaatuukin nyt!) Ajatelkaapa nyt, mitä (Puhemies koputtaa) tällä mittauksella voidaan saada aikaan? Miten edellä mainitut yhteiskunnan tulonsiirrot ovat kehittyneet laman pohjalta lähtien? Ja nyt viimeisillä nousukauden höyryillä pitäisi tähän lyödä vielä rahaa lisää. Sitä emme kannata, eikä tunnu teoissa kannattavan eduskunnan enemmistökään. Puhetta täällä on, mutta missä ovat päätökset? (Ed. Pulliainen: Hallitus kaatuu sen takia perjantaina!) Puhetta on. Kuka on epärehellinen? Se, joka puhuu vai äänestää toisin? Minä puhun rehellisesti. Olen teidän kanssanne tästä eri mieltä. (Ed. Pulliainen: Perjantaina tuette hallitusta niin, että pärisee vaan!)

Arvoisa puhemies! Kun nyt ed. Pulliainen (Puhemies koputtaa) rauhoittuisi, niin kuulisikin jotain. Te vaaditte täällä eilen rahaa teihin ja rautateihin ja nyt kehitysapuun. Mistä rahat? Minä tiedän jo, harmaasta taloudesta. (Ed. Pulliainen: Harmaasta taloudesta ja mustasta taloudesta!) — Aivan oikein, sieltä niin kuin ennenkin, se on pohjaton säkki.

Arvoisa puhemies! Kehitysapu ei ole mitään nappikauppaa. Suomi maksaa kehitysapua yli 3 miljardia mummon- ja vaarinmarkkaa, 3 miljardia mummonmarkkaa, ei se mikään pikkusumma ole. (Ed. Lindén: Ei mummolla markkoja ole!) Välikysymyksessä puhutaan yksipuolisesti rahasta ja bkt:stä. Miksi välikysymyksessä ei ole sanaakaan kehitysavun perillemenosta? Ei sanaakaan. Ei yhtään sanaa. (Ed. Kallis: Miksi pitäisi olla?) — Pitäisi, pitäisi olla, ed. Kallis, että meneekö apu perille! Täällä ed. Jansson muun muassa sanoi, että svarta rubriker, mikäli nyt pakkoruotsia ymmärrän, että mustia otsikoita, että siitä sopii kuunnella.

Arvoisa herra puhemies! Eikö tämä huoleta, meneekö raha perille? Arvoisa puhemies! Jotainhan tässä kansainvälisessä kehitysavussa on rankalla tavalla pielessä. Rahaa on kannettu sinne vuosikymmeniä, korruptio rehottaa ja ihmisoikeuksia loukataan myös monissa Suomen kehitysmaa-apukohteissa. Kiinan investointituista ollaan nyt vihdoin pääsemässä eroon. Kyllä kun kansainvälistä politiikkaa seuraa, huomio kiinnittyy väkisin lukuisiin omaa kansaansa sortaviin diktaattoreihin. Nämä röyhkeät sortajat patsastelevat kansainvälisen yhteisön kokouksissa vuosikymmenestä toiseen. Mitä röyhkeämpi diktaattori, sitä pitempi laahus. Kyllä näitä pitää pystyä kritisoimaan. (Ed. Pulliainen: Sitähän me teemme!) Ja miksi sinne kannetaan rahaa näille diktaattoreille? Nehän ne kassat tyhjentävät eikä kansa. (Ed. Pulliainen: Hallitusta juuri vaihdetaan, että saadaan homma putkeen!) Nämä kehitysmaiden turbokapitalistit omistavat valtaosan yhdessä kansainvälisen suuren rahan kanssa omien maidensa teollisista, kaupallisista ja rahoitusyrityksistä. Kehitysavun myötä rikkaiden maiden köyhät tukevat köyhien maiden rikkaita. Välikysymyksessä todistellaan, että oman maan köyhät ja maailman köyhät eivät ole vastakkain. Kumpia me voimme enemmän auttaa ja mikä lopulta ihmisiä auttaa?

Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuinen vapaakauppa ei toimi. Alueellinen vapaakauppa voi toimia. Pienviljelijöiden hävittäminen ympäri maailmaa on kehitysmaiden vakavin ongelma. Kansainväliset superyhtiöt ja suuromistajat ostavat maat ja vievät voitot. Ylijäämäihmiset pakkautuvat onnettomiksi kengänkiillottajiksi, käytännössä orjatyövoimaksi ja itsensä myyjiksi ja rikollisiksi lohduttomiin slummeihin. Tämä on karua, ja tähän pitää puuttua, tähän pitää puuttua. (Ed. Pulliainen: Aivan oikein!) — Tästä olemme samaa mieltä, erinomaista. — Mikäli paikallistaloudet ja maanviljelys tuhotaan, on tuloksena jatkuva nälkä. (Ed. Pulliaisen välihuutoja) — Tästä pitää olla huolissaan eikä bkt-luvuista, ed. Pulliainen. — Tarvitaan hajautusta ja paljon pieniä yrityksiä. Suuryrityksiin satsaaminen tuo vaan nälän kansalle ja voitot kansainvälisille pörssipelureille.

Esimerkiksi Afrikka on eurooppalaisten jakama ja jäljet näkyvät. Paikallisuuden kunnioittaminen on puuttunut, ja tuloksena ovat jatkuvat sodat ja kahakat. Jos syitä ei poisteta, on seurausten suitsiminen hyttysen ininää. (Ed. Pulliaisen välihuutoja) Olen melko varma, että Afrikka ei voisi yhtään sen huonommin kymmenen vuoden päästä kuin nyt, jos eurooppalaiset ja amerikkalaiset olisivat sieltä vaikka kymmenen vuotta poissa.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät usko pelkkään valtiovetoiseen kehitysapuun. Emme ole tässä asiassa yksin. Uskomme yksilöiden omaehtoiseen auttamiseen. Henkilökohtaisesti pistän rahan paljon mieluummin Pelastusarmeijan pataan tai kirkkojen keräyksiin tai kolehteihin kuin itselleni vieraiden järjestöjen kautta. Valtio jakaa runsaasti kehitysapurahoja erilaisille järjestöille. Osan tavoitteet voin hyväksyä, toisia en. Perussuomalaiset kiinnittävät erityistä huomiota kehitysavun perillemenoon. Mikäli väärinkäytökset saataisiin juurittua pois, olisi kehitysapu paljon tehokkaampaa ja ne ihmiset, jotka todella apua tarvitsisivat, saisivat sitä.

Perussuomalaisten mielestä kehitysapurahoista puhuttaessa on puhuttava rahasummista eikä bkt:n prosenteista. Tosiasia on, että kehitysapu on euromääräisesti koko ajan kasvanut. Tänäkin vuonna rahaa menee huomattavasti enemmän kuin ennen koko 2000-luvulla, enemmän menee, rahaa palaa kymmeniä mummon- ja vaarinmiljoonia enemmän.

Arvoisa puhemies! Politiikassa on joskus sanottava asioita, jotka eivät ole kaikille mieleen. Perussuomalaiset ovat valmiita auttamaan vähimpiä veljiään ja siskojaan. Juoppoa ei auteta antamalla viinaa. Kehitysmaita ei auteta tukemalla vastikkeetta röyhkeitä diktaattoreja. Perussuomalaiset tulevat jatkossakin suhtautumaan äärimmäisen tiukasti kehitysapumäärärahojen nousuun. Tässä asiassa olemme hallitustakin tiukemmalla linjalla. Mutta kun valinta äänestyksessä tehdään hallituksen ja kukkahattuopposition välillä, (Ed. Pulliaisen välihuuto) olemme hallituksen rinnalla siitäkin huolimatta, että hallitus tuskin — arvoisa edustaja, siitäkin huolimatta, että hallitus tuskin — kirkuu riemusta nyt kuultuaan, millä perusteella me sitä tuemme.

Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi ulkopuolella ryhmäpuheen henkilökohtainen mielipide ed. Lapintielle: Katolisen kirkon toimintaa aina kritisoidaan, ja voin sanoa, että katolisen kirkon toiminta Äiti Teresoineen ja kymmeninetuhansine vapaaehtoisineen kestää kyllä tarkastelun näissä kehitysapuasioissa, myös paremmin kuin tämä puhuja, joka nyt lopetti.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on ollut hyvin mielenkiintoinen, ja loppua kohti se on käynyt myös entistä monimuotoisemmaksi. Epäilen tosin, että ehkä ed. Pulliaisen myötäsukaiset välihuudot loppuvat tähän omaan puheenvuorooni.

Erityisesti minusta on tärkeätä, että tässä keskustelussa on käytetty paljon aikaa ja voimavaroja kehitysyhteistyön sisällöllisen puolen ruotimiseen, koska se on hyvin tärkeä asia. Kun puhutaan näistä eri politiikkalohkoista ja niissä yhteensopivasta toiminnasta, niin mainitsen siinä nyt vain muutaman politiikkalohkon erikseen.

Ensinnäkin turvallisuuden ja kehityksen välinen yhteislinkityshän on varmasti meille kaikille selvä. Turvallisuutta ei ole olemassa ilman kehitystä, eikä kehitystä ole olemassa ilman turvallisuutta. Sen vuoksi niin Suomen kuin muunkin kansainvälisen yhteisön keskeinen haaste on pitkäjänteisen kehitysyhteistyön keinoin päästä pureutumaan näitten kriisien syihin ja sitä kautta ennaltaehkäisyyn ja olla sitten mukana kriisinhallinnassa ja sen jälkeisissä välittömissä toimenpiteissä sillä tavalla, että jatkumo tällaisessa kriisinhallinnassa ja jälleenrakennuksessa olisi mahdollisimman sujuva.

Mitä sitten tulee meidän kauppapolitiikkaamme ja kehityspoliittisten näkökulmien huomioon ottamiseen siellä, niin Euroopan unioni Maailman kauppajärjestön piirissä ja Suomi Euroopan unionin piirissä voimakkaasti ajavat kehitysmaiden aseman parantamista, Maailman kauppajärjestön agendalla erityisesti kaikkien köyhimpien kehitysmaiden aseman parantamista. Mutta Wto:n piirissä ongelma on tällä hetkellä se, että kun nimenomaan EU haluaisi, että eri kehitystason kehitysmaita pystyttäisiin kohtelemaan hieman eriytetymmin kuin tällä hetkellä juuri sen vuoksi, että niin sanotusti kaikkein heikoimpia voitaisiin serveerata kaikkein eniten, niin tätä periaatetta ei ole helppoa hyväksyä sen ison kehitysmaablokin sisällä, joka käsittää kaiken kaikkiaan noin 90 Wto:n jäsenmaata.

Suomi on Oecd:n piirissä tehnyt aloitteen kauppa- ja kehityskysymysten käsittelemiseksi yhdessä Oecd:ssä, toivon mukaan jopa ministeritasolla. Siinä on takana nimenomaan se, niin kuin kokoomuksen puheenvuorossa taisi tulla esillekin, että myöskin kauppakysymysten pitää tulla olennaisemmaksi osaksi köyhyyden vähentämisstrategioita kehitysmaissa ja Oecd:n piirissä taas sitten on myöskin hyvä katsoa näitä politiikkalohkoja yhdessä. Tämä aloite Oecd:ssä myöskin pikkuhiljaa etenee. Se on siellä nyt sihteeristön ja kauppa- ja kehityskomiteoiden käsittelyssä. Katsotaan, millä tasolla sitä sitten saadaan lopullisesti toteutetuksi.

Samoin tätä johdonmukaisuutta ja koherenssia tarvitaan kyllä nimenomaisesti myöskin Euroopan unionin piirissä. Jos meillä on kansallisesti vielä haasteena se, että jonkin verran asioita käsitellään erillään, niin Euroopan unionin piirissä tämä haaste on vielä paljon suurempi. Kauppapoliittisesti katsottuna Euroopan unionilla on minusta paljon huonompi maine kuin mitä se tosiasiallisesti ansaitsee. Unionilla on erittäin edistyksellinen Everything but arms -aloite, jonka tässä salissa olijat, monet ainakin, tuntevat erittäin hyvin ja joka turvaa tullittoman ja kiintiöttömän tuonnin kaikkein köyhimmistä kehitysmaista Euroopan unionin markkinoille, ja viimeiset siirtymäajat ovat siinä piakkoin menossa umpeen.

Kehitysyhteistyön sisältöä, laatua ja vaikuttavuutta pyritään yhdessä muun kansainvälisen avunantajayhteisön kanssa voimakkaasti parantamaan myös niin sanotulla harmonisaatiolla eli sillä, että tehdään maatasolla hyvää yhteistyötä, etteivät kaikki puuhaile siellä erikseen. Tietenkin myöskin kehitysmaiden oman omistajuuden vahvistaminen on keskeinen elementti tässä sisällöllisessä tehostamisessa. Niillä on viimekätinen vastuu, mutta pitää olla myöskin valtaa siitä, millä tavalla näissä strategioissa edetään.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä ajatellen on tehty viime vuosien aikana erittäin myönteisiä käytännön päätöksiä. Ensinnäkin niiden osuutta kehitysyhteistyömäärärahoista kasvatetaan hiljalleen kohti 14:ää prosenttia ja tämän vuoden hakukierroksella niiden omavastuuprosentti on pienempi kuin aikaisemmin. Tämä on ollut yksi kansalaisjärjestökentän keskeisimpiä tavoitteita, ja siinä mielessä tosiasialliset päätökset kyllä antavat hyvän mahdollisuuden kansalaisjärjestöjen työlle.

Arvoisa puhemies! Sitten se toinen asia, josta on paljon puhuttu, on tämä rahataso. Palaan vielä siihen, mitä sanoin vastauspuheenvuorossa. Euroopan unionin 15 jäsenmaan keskitaso on 0,36:n tienoilla, ja Suomi on siinä porukassa hyvässä keskitasossa, eli siinä ei ole mukana näitä uusia jäsenmaita. Niitten keskiarvo odassa on alle 0,1:n, taisi olla 0,09. Jos EU:n minimi ja sitoumus 2010 asetetaan 0,51:ksi vanhoille jäsenmaille, niin en usko, että Suomella tulee sinänsä olemaan siinä mitään vaikeuksia, mutta sitä ei tietenkään voi pitää meidän ensisijaisena tavoitteenamme, vaan meidän tavoitteemme on huomattavasti kunnianhimoisempi.

Valtiovarainvaliokunnan eilen täällä käsitelty mietintö otetaan hallituksen piirissä varmasti tarkasti huomioon. Sinänsä on todettava, että se 5 miljoonan lisäys, jota eduskunta siinä edellyttää, ei muuta meidän bktl-osuuttamme suuntaan eikä toiseen. Siihen mietintöön liittyen on myös todettava se, että hallitus omassa kehyspäätöksessään purki sen aikaisemman asetelman, jossa vuodesta 2008 eteenpäin määrärahat oli jäädytetty vuoden 2007 tasolle, eli nythän niissä määrärahoissa on siltäkin osin kasvua, mutta on muistettava, että tämä hallitus voi tehdä sitovia päätöksiä vain itseänsä koskien.

Humanitaarisen avun osalta ed. Räsäsen puheenvuorossa toistui sama väärä tieto, mikä on välikysymyksessäkin esitetty. Tämä meidän satsauksemme humanitaariseen apuun ja tsunamin jälleenrakennukseen ei merkitse vähentämistä muilta, vaan se pystytään hyvin toteuttamaan määrärahojen kasvun antamassa puitteistossa. Voi kysyä, kun täällä on todettu, että nämä sitoumukset on tehty jo aika kauan sitten, miksi me sitten olemme edelleen tässä vaiheessa menossa. Kyllä niillä, jotka ovat hallituksessa istuneet ennen tätäkin kautta, rekordi ei ole kyllä järin häävi.

Toistan edelleen sen, mitä sanoin, että tämän hallituksen kehitysyhteistyömäärärahojen nostotahti on yli kaksinkertainen aikaisempiin hallituksiin verrattuna, yli kaksinkertainen. Hallituksen toimenpiteillä ei mitenkään tehdä mahdottomaksi sitä tilannetta, vaikka sitäkin väitetään, että me olisimme 2010 siinä 0,7:ssa. Tietenkin pitkäjänteisen, määrätietoisen ja tasaisen kasvattamisen näkökulmasta tämä tavoite on äärimmäisen haasteellinen, mutta ei mitenkään mahdoton.

Sitten näistä uusista rahoituslähteistä ja oikeastaan muista kuin oda-lähteistä toteaisin (Puhemies koputtaa) vain sen, että tietysti kehitysvaikutusten kannalta hyvin keskeinen rooli on myöskin kansainvälisillä investointivirroilla ja niillä maksuilla, joita esimerkiksi kehitysmaiden maastamuuttajat lähettävät omiin koteihinsa takaisin. Nuo uudet rahoituslähteet sinänsä, niin kuin totesin, ovat tutkimisen arvoisia, mutta sinänsä on minusta toissijaista se, mikä on se mekanismi, jolla se raha kerätään. Ensisijaista on se, mikä on se taso, johon me sitoudumme. Kaikilla valtioilla, niin Suomellakin, on omat keinonsa kerätä se rahoitus, minkä se tarvitsee niihin asioihin, jotka se tärkeiksi katsoo. Siinä mielessä taso ja sitoutuminen on tärkeämpää kuin se, mitkä ovat ne mekanismit sen rahan keräämiseen.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Ed. Heidi Hautala muisteli ja muisti Holkerin hallituksen ajan ja tuon kuuluisan saavutuksen silloin, YK:n tavoitteen mukaisen 0,7 prosentin bkt-osuuden aikaansaamisen. (Ed. Pulliainen: Se oli 0,8!) Tuossa sinipunahallituksessa se oli sen häivähdyksen ajan, että ed. Pulliainenkin ehti sen rekisteröidä juuri ja juuri, mutta se oli hieno saavutus. Kysymys kuitenkin kuuluu: Miksi Holkerin hallituksen saavutus katosi kuin tuhka tuuleen? (Ed. Pulliainen: Se meni 0,39:ään!) Puhuin siitä jo eilen täällä. (Ed. Kiljunen: Porvarihallitus sen teki!) Se katosi sen tähden, että sen perusta romahti, rahoituspohja romahti, mikä tarkoitti sitä, että hyvinvointivaltion kestävä rahoituspohja ei riittänyt tähän, ja minä ihmettelen, jos se ei pysy suomalaisten muistissa. Varsinkin tässä talossa sen pitäisi pysyä loppuun saakka mielessä, ja tämä keskustelukin jo kertoo, että se ei ole pysynyt. (Ed. Pulliainen: Me ed. Bjarne Kalliksen kanssa sitä joka ilta mietimme!)

Hyvinvointivaltion kestokyky määrittää sen, mihin meillä on varaa kehitysyhteistyössä ja muissa kohteissa sen jälkeen, kun sitten katsomme, mitä arvostamme enemmän ja mitä vähän vähemmän. Holkerin hallituksen aikana valtiontalouden tasapaino romahti kerralla ja kerta kaikkiaan. Menot ja tulot eivät menneet yhteen, eivät alkuunkaan, eivätkä ole pitkään aikaan sen jälkeen menneet. Oleellista on, että kasvu ja työllisyys hyvinvointivaltion rahoitusperustan moottorina kyetään saattamaan sellaiselle tasolle, että voimme luottavaisin mielin myöskin arvioida kehitysyhteistyötä ja sen vaatimaa rahoitusta pitkällä aikavälillä pyrkien aidosti siihen tavoitteeseen, joka täällä on yhteisesti asetettu, tuo YK:n 0,7:n tavoite.

Kun sanoin, että kyse on arvostuksesta, niin se on todella sitä. Kun luin, niin kuin eilen kerroin, valtiovarainvaliokunnan mietintöä ja siihen liittyviä vastalauseita, kun luen opposition budjettipoliittisia kannanottoja, niin ei siellä ole sitä pohjaa, joka tarvittaisiin. Te haluatte lisää menoja, entistä enemmän joka suunnassa, ja sitten puhtain otsin tänne tullaan julistamaan, että kehitysapuun tarvitaan lisää varoja niin ja niin paljon. Niin minunkin mielestäni tarvitaan, mutta silloin pitää olla budjettitasapaino myöskin kirkkaana mielessä. Se ei ole ollut oppositiolla mielessä. (Ed. Mustajärven välihuuto) — Vasemmistoliitolla kaikista vähiten, kaikista vähiten vasemmistoliitolla. — Hallituksen puolella ei voida tällä tavalla tuhoisaa jälkeä lähteä kylvämään valtiontalouteen. Me lähdemme siitä, että kehitysapu on saatettava kestävällä tavalla YK:n tavoitteen mukaiselle uralle. Meillä on siitä kirjaukset, ja hallitus pyrkii politiikassaan toimimaan juuri sillä tavalla. Vielä kerran, silloin on kysymys kyllä sitten arvostuksesta. Kun me kehyksiä katsomme seuraavan kerran vuoden kuluttua, niin katsotaan sitten silloin, mihin painopisteitä laitetaan. (Ed. Kallis: Niinhän me teemme!)

Ed. Hautala otti myöskin esiin globaaliverot, mahdolliset uudet välineet, uudet/vanhat välineet transaktioveroja myöten, viittasi niin sanotusti minun lausumiini. Minä voin kertoa, mitä olen lausunut tästä asiasta, se on myöskin kirjoissa ja kansissa. Lausuin Washingtonissa kehityskomitean, siis Imf:n ja Maailmanpankin yhteisen kehityskomitean, kokouksessa Suomen kannan, joka oli oma kantani ja joka oli myös Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen kanta näistäkin asioista. Meillä ei ollut mitään ylipääsemättömiä vaikeuksia sovittaa Suomen ja esimerkiksi Ruotsin kantoja tuossa yhteydessä.

Kolme kohdetta oikeastaan siellä keskustelussa oli päällimmäisinä, hyvin tunnettuja, ensimmäisenä niistä brittien voimakkaasti eteenpäin viemä iff-aloite, joka tuossa yhteydessä oli enemmänkin rokotusohjelmaan liittyvän pilottialoitteen muodossa esillä. Pohjoismailla ja Suomella ja myöskin balteilla oli tässä se kanta, että se on tutkimisen arvoinen asia, mutta sitten on viitattava siihen, että siihen liittyy ilmiselviä riskejä. Koko iff-aloitehan lähtee siitä, että nyt on voimakkaasti velkaakin ottaen aika rahoittaa sillä tavalla kehitysmaita, ennen kaikkea Saharan eteläpuolisen alueen kehitysmaita, että ne pääsisivät nopeasti jaloillensa ja sillä tavalla mukaan tähän kansainväliseen kehitykseen ja tuomaan oman vahvan panoksensa myöskin talouden kasvuun globaalitasolla. Mutta riski on siinä, että jos tämä ei onnistukaan, niin sitten olemme siirtäneet velan kautta taakan tuleville sukupolville, taakan, jonka paino voi olla liian suuri. Epäonnistumisen mahdollisuus on tässä aloitteessa koko ajan olemassa ja se on käsin kosketeltava. Sen tähden olemme sen suhteen varovaisia.

Samalla tavalla olemme varovaisia uusimuotoisissa — niitäkin on kokeiltu kansallisella tasolla — veroissa, matkustajaverot, kerosiinivero, jota eräät maat voimakkaasti kannustavat. On hyvä huomata ja pidän sitä huonona asiana, että maat, jotka voimakkaimmin kerosiiniveroa kannattavat, lähtevät siitä, että heillä ei ole varaa budjettiväylän kautta normaalisti rahoittaa YK:n tavoitteen suunnassa etenevää toimintaansa, eli toteavat, että tarvitaan heidän puolelleen uusia keinoja, luopuvat siitä tavoitteesta, joka meillä Suomessa on se päällimmäinen, budjettimenettelyjen kautta kohti YK:n tavoitetta.

Näissä asioissa on toki selvittämisen tarvetta ja olen itse ollut koko ajan sitä mieltä nämä vuosikymmenet, mitä tässä on muun muassa Tobinin veroesityksen jälkeen eletty, että sen tyyppinen transaktiovero on tulevaisuutta, valitettavasti vaan ilmeisesti edelleen huomattavan kaukaista tulevaisuutta, koska ei löydy riittävää kansainvälistä yhteistä näkemystä niiden puolesta.

Kolmas alue on sitten uudet velkahelpotukset, joissa tarvittaisiin ennen kaikkea Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston mukanaoloa. Niitten kultavarantojen käytön ovat molemmat instituutiot kyllä kieltäneet, ja se on tekijä, joka varmasti vaikeuttaa tällä tiellä etenemistä. Suomen ja Pohjoismaiden ja balttien kanta tähän kuitenkin on se, että tässä on se alue, jota voisimme ehkä tehokkaimmin lähteä arvioimaan ja mahdollisesti eteenpäin viemään sen jälkeen, kun niin sanottujen hipc-pohjaisten projektien loppuun saattamisesta on huolehdittu. Eli sillä puolella pitää ensin päästä eteenpäin, se on luonteva väylä ja se liittyy myöskin YK:n tavoitteeseen.

Ylipäänsä, arvoisa puhemies, on minusta paikallaan korostaa sitä, mitä ministeri Lehtomäki mielestäni toi vahvasti esiin, eli tarvitaan monia eri välineitä, uudet välineet arvioinnissa, budjettiväylä, kauppapolitiikka, paljon, paljon vielä vaikuttavampana tekijänä kuin itse asiassa nämä kehitysyhteistyön normaalit välineet. Kauppapolitiikan kautta on mahdollista edetä sellaista lähitulevaisuuttakin kohti, jossa vaikeassa asemassa olevia kehitysmaita voitaisiin saattaa sen tyyppisen kehityksen uralle, jossa Kiina, Intia, tämän tyyppiset kehittyvät maat ovat hyvin nopeasti kyenneet kansantuotettansa nostamaan ja vähentämään maailman köyhyyttä (Ed. Kallis: Olemme siitä täysin samaa mieltä!) enemmän kuin kymmeniin vuosiin mikään muu kehitysväylä on kyennyt aikaansaamaan.

Lopuksi, puhemies, vaikka on niin kuin ministeri Lehtomäki sanoi, että täällä on ryhmäpuheenvuoroissa menty kehitysavun sisältöihin sisälle ansiokkaalla tavalla, niin vielä sanon kerran, että en voi välttää sitä vaikutelmaa, että tämän välikysymyksen tekijöiltä puuttuu aitous ja vilpittömyys tässä asiassa. (Ed. Pulliainen: Tässä ajetaan hallitus nurin!) — No niin, siinä on nyt sitten se lopullinen niitti, ed. Pulliainen, tähän asiaan. — Minä kerroin puheenvuoroni alussa, mistä se johtuu, että näin ajattelen. Te olette valmiit romahduttamaan Suomessa valtion budjetin (Ed. Lindén: Tällä kehitysavullako se romahtaa?) ja sillä tavalla ajamaan tilanteen samaan jamaan, jossa oltiin vain puoli vuotta Holkerin hallituksen suuren saavutuksen jälkeen.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyn ministereiltä Kalliomäki ja Lehtomäki: Pidättekö oikeasti realistisena sitä, että kehitysavun bkt-taso vuonna 2009 on 0,48 prosenttia, kuten vastauksessa todettiin, ja nousee vuodessa sinne 0,7 prosenttiin? Eli onko se realistinen tavoite, ministeri Kalliomäki, valtiovarainministeriön näkökulmasta nostaa yhtenä vuonna noin paljon sitä tasoa ja onko se myös kehitysyhteistyön näkökulmasta, pitkäjänteisen, kumppanuuteen pohjautuvan kehitysyhteistyön näkökulmasta, realistista? Eikö ole epärehellistä virallisesti pitää kiinni tästä 0,7 prosentin tavoitteesta? Lehtihaastattelussa te, ministeri Lehtomäki, olette todennut, että ette usko enää tuohon tavoitteeseen, vaan ainoastaan toivotte, että se saavutettaisiin joskus vuonna 2013. Kysyn myös: Minkä arvoisena te, ministeri Kalliomäki, (Puhemies: Minuutti!) pidätte valtiovarainvaliokunnan mietintöä, jossa pidetään välttämättömänä, että palataan hallitusohjelman ja kehityspoliittisen ohjelman rahoitussuunnitelmaan?

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lindénille toistan, että keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen pyrkimystä nostaa kehitysrahoitus tavoitetasolle hallitusohjelmassa sovitulla aikataululla.

Välikysymyksessä ja puheissa oppositio on viitannut monesti valtioneuvos Holkerin johtamaan selvitysryhmään, joka esitti vuonna 2003 aikataulua, jonka mukaan kehitysapu nousisi kohti 0,7:ää prosenttia ja saavuttaisi 0,55 prosentin tason vuonna 2007. Muistellaanpa kuitenkin, mitä tapahtui vähän tätä aikaisemmin. Valtioneuvos Holkeri kehotti jo vuonna 2001 silloista hallitusta nostamaan kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Valtiovarainministeri Niinistö torppasi tämän ajatuksen ihan alkuunsa. Muut hallituspuolueet olisivat kenties olleet valmiita nostamaan kehitysyhteistyömäärärahojen osuuden 0,35 prosenttiin, mutta Niinistön jarruttelun jälkeen, jota kokoomus myötäili, tulos oli lopulta 0,34 prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2002.

Susanna Rahkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, että tämä keskustelu on ollut kyllä aika näennäistä. Meidän mielipiteemme eivät loppujen lopuksi eroa kovin paljon toisistaan, jos mennään itse näihin tavoitteisiin ja asioihin. Me kaikki varmaan yhdymme niihin päätavoitteisiin, mihin kehitysyhteistyöllä pyritään, jopa ed. Soini, jos tietäisi, että kehitysyhteistyön päätavoitteena on köyhyyden poistaminen ja demokratian edistäminen. Eli eroa on ehkä tästä bkt-osuudesta, mutta sekin on semmoinen, mihin olemme kansainvälisesti sitoutuneet, ja sen takia me sen kanssa elämme. Nämä absoluuttiset luvut on hyvä huomata, mutta meillä on muitakin keinoja, joilla on yhtä hyviä ja tehokkaita vaikutusmahdollisuuksia yhtä paljon kuin näillä kehitysyhteistyömäärärahoilla, ja niistäkin on syytä puhua. Eli ei tässä ole eväitä hallituksen kaatamiseen, ja miksi kaataisimmekaan, koska tässä on työ kesken? Mehän täällä loppukädessä itse päätämme budjetista.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehitysministeri Lehtomäkikin totesi, että EU on suurin kehitysavun antaja maailmassa, mutta EU:n kehitysapupolitiikassa on vielä paljon parantamisen varaa sekä laadussa että hallinnoinnissa. Eli tarvitsisimme aivan selvästi remonttireiskaa EU:n sisälle, ja nyt kun Suomen puheenjohtajuuskausi lähenee, kysyisin sekä pääministeriltä että ministeri Lehtomäeltä, miksi Suomen hallitus ei halua tarttua tähän haasteeseen ja olla se remonttireiska, joka laittaa liikkeelle tämän maailman suurimman kehitysavun antajan organisaatiouudistuksen siltä osin, että pääsemme parempaan laatuun ja sisältöön.

Bruttokansantuote kertoo maan vauraudesta, ja haluaisin tässä joitakin lukuja kertoa siitä, kun edellistä hallitustakin on kovasti moitittu. Edellisen hallituksen luvut kehitysavun osuudesta ovat vuodesta 2000 alkaen olleet 31, 32, 35, 35 ja tämän hallituksen aikana vuonna 2004 35, tänä vuonna 35. (Puhemies: Minuutti!) Määrä kasvaa, mutta valitettavasti tämä tärkeä prosenttiosuus ei. Milloin tähän saadaan muutos?

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun hallitus esitteli ohjelmaansa pari vuotta sitten, niin suurena uutuutena esiteltiin yhdistetty kehitysyhteistyö- ja kauppapoliittinen ministeri. Nyt kuitenkin on nähtävänä, että tämä kauppapolitiikka jyrää tämän kehitystyön allensa ja jo vuoden alussa, kun Suomen kehityspolitiikan tilaraportti julkistettiin, todettiin, että Suomi ei ollenkaan hyödynnä tätä mahdollisuutta, että voitaisiin kauppapolitiikan kautta puuttua tähän köyhyyden poistamiseen ja asettaa näitä eettisiä arvoja. Kun nyt näyttää siltä, että kehitysyhteistyö ei ole oikein kenenkään ministerin sydämenasia, niin onko esimerkiksi ministeri Lehtomäen mahdollisen sijaisuuden vuoksi tulossa jokin ratkaisu, jossa vihdoinkin löytyisi kehitysyhteistyöministeri? Nyt näyttää siltä, että hallitus kyllä puhuu ja ihmettelee, miksi esitetään välikysymys, mutta jos katsoisitte omia tekojanne, niin ei tarvitsisi ihmetellä.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tämä asetelma ministeriaitiossa on mielestäni aika paljonpuhuva. Meillä on ministeri Lehtomäki ja ministeri Kalliomäki, jotka istuvat aika kaukana toisistaan. En nyt välttämättä pyydä teitä siirtymään vierekkäin, mutta haluaisin todellakin tietää, mikä on hallituksen kanta näihin kysymyksiin, joista tänään on keskusteltu. Nyt on pääministeri paikalla. Kuinka monta erilaista globaalipolitiikkaa hallituksella oikeastaan on? Minä en voi välttyä siltä vaikutelmalta, että ministeri Lehtomäen ministeriö ajattelee aivan eri tavalla esimerkiksi siitä, että Suomen tulisi jo kansainvälisten vaikutusmahdollisuuksiensa takia huolehtia myös kehitysyhteistyörahoituksestaan, kun taas ministeri Kalliomäki panee tässä vastaan. Sinänsä annan hänelle tunnustusta siitä, että aika on kyllä tehnyt uuden ajattelun puolesta töitä, te suhtaudutte kuitenkin jonkin verran avoimesti jo näihin uusiin kehitysrahoituskeinoihin, globaaliveroihin ja muihin. Se on erittäin hyvä asia. Ei todellakaan valtiovarainministeri Niinistö suhtautunut tällä tavalla niihin kysymyksiin, mutta ei ole vielä päästy tekoihin.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oppositio on aika yksipuolisesti kiinnittänyt huomionsa tähän bkt-prosenttiosuuteen. Aika vähän on puhuttu siitä, minkä verran on tapahtunut viime vuosina tätä laadullista kehittämistä, ja mielestäni koulutus on kaikkein tehokkainta kehitysapua. Kysyisinkin ministeriltä: Onko ministeriössä tietoa, minkä verran tähän koulutukseen ohjautuu? Sehän parantaa demokratiaakin niissä maissa. Bkt-prosenttia ei välttämättä tarvitse hävetä. Me olemme EU:n keskitasossa. Viime viikolla olimme Saksassa, siellä on 0,29 prosentin osuus, tavoite 2015 0,7 prosenttia. Ruotsissa ei ole 150 vuoteen tarvinnut viettää kansallista veteraanipäivää.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuonna 1970 tasavallan presidentti Kekkonen YK:n 25-vuotisjuhlaistunnossa totesi, että 70-luvun puoliväliin mennessä Suomi tulee saavuttamaan kehitysavussa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. 1970-luvun puoliväli tuli ja meni. Onneksi hallitus nyt on sitoutunut vuoteen 2010 tämän 0,7 prosentin osalta. Tässä on kuitenkin kehyspäätöksissä tämä 0,48 prosenttia asetettu vuodelle 2009. Tässä on kieltämättä se ongelma, pystytäänkö tarpeeksi nostamaan vuodesta 2009 vuoteen 2010, jotta saavutettaisiin 0,7 prosenttia.

Ministeri Lehtomäki totesi seuraavalla tavalla: "Ensi vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen kehyspäätös, joka ulottuu vuoteen 2010 saakka. Viimeistään silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön kasvattamissuunnitelmiaan kyseistä vuotta koskevan tavoitteen osalta." Tarkoittaako tämä, ministeri Lehtomäki, sitä, että te kannatatte sitä ajatustapaa, että kehyspäätöstä joudutaan tarkastamaan uudelleen?

Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on paljon toistoa eilisestä keskustelusta, jossa sali oli hyvin yksimielinen niistä tavoitteista, mitä meidän pitäisi tehdä, ja myöskin kehitysyhteistyömäärärahojen suhteen. Mutta vaikuttaa siltä, että kaikesta muusta tahdosta huolimatta Kalliomäen—Soinin linja on loppujen lopuksi se, joka on voitokas ja jonka perusteella päätökset tullaan tekemään.

Olen arvostanut ministeri Kalliomäen analyysia taloudesta useaan otteeseen, mutta tunnustan kyllä tällä kertaa olevani hämmästynyt siitä hänen väitteestään, että se valtiovarainvaliokunnan mietintö, jossa käytännössä, ministeri Kalliomäki, esitetään 5 miljoonan euron lisäystä kehyspäätöksiin, teidän mielestänne kaataa Suomen kansantalouden. Mielestäni tämä suhteellisuus on nyt syytä kyllä ottaa huomioon. Minusta olisi parempi, jos te rehellisesti myöntäisitte sen tosiasian, että hallitus on katsonut jo tavoitteet toisella lailla ja lähestyy ennemmin EU:n ministerineuvoston päätöksiä kuin oman hallitusohjelmansa päätöksiä. Tämäkin ristiriita mielestäni olisi syytä selvittää, onko hallitus nyt sitoutunut ennemmin siihen päätökseen, mitä ministeri Lehtomäki Euroopan unionin ministerineuvostossa on tekemässä, vai siihen, mitä se itse kirjoittaa hallitusohjelmaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäelle: Ensinnäkin historiasta 90-luvun alussa olemme ihan samaa mieltä, tulkinta ja muistikuva on juuri sama. Me olemme erimielisiä kahdessa asiassa, joita korostitte kovasti äskeisessä puheenvuorossanne: pohja ja arvovalinta. Pohjassa meillä on se ero, että minä vaadin, niin kuin vihreät vaativat, että se 2 500 miljoonaa euroa saadaan harmaasta ja mustasta taloudesta valtiontalouden pohjaksi. Siitä riittää ne sadat miljoonat, mitä tarvitaan lisää kehitysyhteistyöhön. Siinä on arvovalinta. Te kannatatte rahaa koijareille, me haluamme niitä köyhille.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki toi esille, että meillä ei ehkä ole aitoutta ja vilpittömyyttä ja ehkä emme tiedä myöskään sitä historiaa, mitkä laman vaiheet ym. ovat olleet Suomessa. Olen tästä kyllä täysin eri mieltä. Itselläni on tässä vielä paperillakin se kaikki, mitä siellä Holkerin hallituksen aikana on tapahtunut, ja kyllä varmasti on vielä muistikuvissakin, miksi lamaan syöksyttiin jne. Historiahan on sen jälkeen jatkunut. Me olemme sen jälkeen niistä lamakausista nousseet, ja nyt minusta olisi hyvä, että saataisiin kommenttia myös hallituksen tasolta siitä, miksi meidän nyt tässä talouskehityksessä, missä me olemme, täytyy nyt miettiä tätä, mikä summa kaataa ja mitä ei pystytä tekemään. Siihen suhteutettuna, mikä meidän talouskehityksemme tällä hetkellä on, bkt-osuuteen, minusta on todella ihme, jos ei siitä nyt jo pystytä tekemään.

Toinen on ne lausahdukset, (Puhemies koputtaa) mitä meillä on ... (Puhemies: Minuutti!)

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On muistettava semmoinenkin asia, että kysymys kehitysyhteistyön onnistumisesta ei ihan pelkästään liity rahaan. Myös kehitysmaiden omat politiikat on entistä paremmin saatava palvelemaan taloudellista kasvua, tasaista tulonjakoa, korruptionvastaista taistelua ja erityisesti ihmisoikeuksien toteutumista. Maailmassa on muun muassa satojatuhansia orjia tällä hetkellä. Eilinen lehti kertoo, että esimerkiksi Mauritaniassa on monta sataatuhatta orjaa tälläkin hetkellä. Laki kieltää orjuuden, mutta rangaistuksia ei tule. Tällaisiin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin kehitysmaiden on kyllä puututtava myös itse. Niihin ei silkka raha auta.

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei tässä ole kysymys EU:n keskiarvosta, eikä tässä ole kysymys edellisen hallituksen tekemisistä, ei tässä niistä haluta puhua. Tässä kysytään sitä, kun hallitus on hallitusohjelmassaan luvannut 0,7 ja tässä ministerin vastauksessakin sanotaan: "Hallitus luo toiminnallaan sekä määrällistä että laadullista pohjaa sille, että Suomi täyttäisi antamansa kansainvälisen sitoumuksen 0,7 prosentin - - tason saavuttamisesta vuoteen 2010 mennessä." Samaan aikaan hallitus kehyksissään esittää, että ollaan 0,48:ssa vuonna 2009, johon tarvitaan yli 30 prosentin korotus. Tästä on kysymys.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laadun kehittäminen ei saa olla veruke olla korottamatta kehitysyhteistyömäärärahoja. Vuonna 1995 ja myöhemmin sekä ministeri Haavisto että ministeri Hassi tekivät perusteellisia selvityksiä siitä, miten arvioidaan suomalaista kehitysyhteistyötä ja miten kehitetään ne kriteerit, joiden perusteella jokainen suomalainen markka, nyttemmin euro, käytetään erittäin tehokkaasti. Tämä taustatyö on tehty. Edelleen on toki tärkeää, että kehitysyhteistyön laatua arvioidaan ja edelleen kehitetään, mutta mitään erityistä syytä ei ole sille, että nyt tarvitsisi käynnistää suurisuuntaisia projekteja tällä alalla, koska Suomi on kuitenkin edennyt kehitysyhteistyön laadun kehittämisessä nopeammin kuin monet muut maat. Tästä siis ansiot sekä edellisille että nykyiselle hallitukselle.

Toivon, että tätä asiaa ei käytetä nyt verukkeena sille, että laatukriteerit eivät ole (Puhemies koputtaa) tiedossa, sillä ne ovat tiedossa ja niitä voidaan soveltaa. Nyt tarvitaan lisää määrärahoja kehitysyhteistyöhön.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun valtiovarainministeri on nyt niin huolestunut siitä, että talous romahtaa, jos kehitysyhteistyömäärärahoja korotetaan, niin voin kertoa, että minä en ainakaan tunne yhtäkään maata, en yhtäkään henkilöä, en yhtäkään yritystä, joka olisi köyhtynyt sen takia, että se on köyhiä auttanut. Ja minä en usko, että niin kävisi Suomellekaan. Kun te puhutte niin vahvasti ja voimakkaasti tuosta taloudesta, niin nyt puhutaan 0,48:sta versus 0,56. Se on 0,08 prosenttiyksikköä ja tarkoittaa rahassa 120 miljoonaa euroa. Me annamme tuloveronkevennyksiä 1 300 miljoonaa vuosina 2006 ja 2007. Eli ettekö te pelkää ollenkaan, että antamalla 1 300 miljoonaa (Puhemies koputtaa) valtion kassasta pois talous romahtaisi?

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ollilalle toteaisin, että kyllä minä muistelisin, että teidän ryhmäpuheenjohtajanne aika usein viittaa edellisten hallitusten tekemisiin ja vanhoihin asiakirjoihin. Ja kun ed. Ulla Anttila nosti ministeri Hassin esiin, niin totean vielä, että vuoden 2002 alussa ministerit Hassi, Tuomioja, Enestam ja Sasi laitettiin valmistelemaan tämmöistä ohjelmaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi, ja kaikkien puheitten ja valmisteluitten ja lupausten jälkeen Lipposen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti maaliskuussa 2002, että kehitysyhteistyörahat nostetaan silloisesta 0,34:stä 0,4 prosenttiin seuraavan vaalikauden loppuun eli vuoden 2007 loppuun mennessä. Lopulliselle 0,7 prosentin tavoitteelle ei asetettu mitään aikarajoja. Nyt voidaan todeta, että pääministeri Matti Vanhasen hallitus saavuttaa ja jopa ylittää tämän tavoitteen, jonka edellinen hallitus asetti vuodelle 2007.

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin, kun me puhumme kehitysavusta tai oman maamme köyhistä, meidän kyllä pitäisi pystyä puhumaan asiallisesti. Minusta täällä ed. Soini sortui populismiin, epäasiallisuuteen, ja hiukan jopa ministeri Kalliomäki. Ministeri Lehtomäki ansaitsee tunnustuksen tyylikkäästä vastauksesta.

Mutta me vietämme tänä päivänä kansallista veteraanipäivää, ja tämä on Lapin sodan päättymispäivä. Minä olen itse ollut neljävuotias evakkolapsi Ruotsissa silloin, kun tänä päivänä julistettiin sota päättyneeksi, ja tullut Suomeen. Meidät puettiin Unrran vaatteisiin, jotka tulivat Amerikasta. Muistan elävästi sen päivän, kun satakiloisesta säkistä pantiin vaatteet päälle.

Tällä minä haluan sanoa sitä, että nyt, kun me olemme rikas maa, aivan kuten ed. Jansson täällä korosti, kyllä meillä on varaa pistää kehitysapuun ja pistää sitä oikealla tavalla, ja suosittelisin, että juuri antamalla muuta kuin rahaa, menemällä sinne paikan päälle rakentamaan, luomaan järjestelmiä, jotta he pystyvät sitten omassa maassaan elämään paremmin. On väärin pistää vastakkain veteraaneja (Puhemies: Minuutti!) ja vähäosaisten asioita Suomessa ja ulkomailla.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Toivoisin kyllä vastausta ministereiltä Kalliomäki ja Lehtomäki siihen, että olette julkisuudessa kumpikin vastustaneet näitä kerosiiniveroja ja muita veroja, joita on ajateltu maailmanlaajuisesti kerättäväksi kehitysmaiden hyväksi. Samanaikaisesti kuitenkin täällä Suomessa hyväksytte ja olette aktiivisesti, vahvasti ajaneet sitä, että verohelpotuksia annetaan erityisesti suurituloisille, mikä kuitenkin vähentää valtiontalouden liikkumavaraa. Kuten nyt näissä kehyksissä nähdään, kehitysapuun ei riitä rahaa meidän omasta budjetistamme. Sitä ette halua, ettekä myöskään halua mitään maailmanlaajuisesti kerättäviä, esimerkiksi kerosiiniveroa, ja kuitenkin pidätte tavoitetta yllä. Eli tämä tavoitteiden ja puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita on kyllä hyvin iso ja ongelmallinen. Toivoisin, että voisitte jotenkin perustella — tai ehkä se ei ole perusteltavissa.

Arto Satonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei tässä pohjimmiltaan ole kyse rahasta, aivan kuten ed. Vilén sanoi, tässä on kyse aika marginaalisesta summasta. Mutta on myönnettävä myös rehellisesti, että on myös toisinpäin, että vaikka tässä vähän prosenttia nostettaisiin, niin ei sillä kyllä Mosambik, Nepal tai Namibia nouse maailmankartalla kovin paljon pidemmälle. Kyllä kyse on siitä, että näissä maissa kyetään tekemään sellaisia uudistuksia, jotka vievät demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja taloutta eteenpäin, jolloin ne pääsevät integroitumaan maailmantalouteen.

Kysynkin ministeri Lehtomäeltä: Kuinka herkästi puututte siihen, jos näissä meidän kahdenvälisen yhteistyön maissa ilmenee ongelmia? Nimenomaan tämän avun katkaiseminen tai sillä uhkaaminen on se keino, millä me voimme sitä taloudellista tietämystä sinne levittää.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Komille totean, että Lipposen hallitukset pitivät tavoitteena sitä, että Suomi pysyy EU:n keskiarvon yläpuolella kehitysyhteistyömäärärahoissa, ja tässä tavoitteessa pysyttiin. Nyt Suomi on tuoreiden tilastojen mukaan jäämässä jälkeen EU15-keskiarvosta, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi kansainvälisesti arvioidaan yhä alemmaksi kehitysyhteistyöhön halukkaana maana. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen asema erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä heikkenee. Eli sillä, että Suomi ei kohota nykyistä enempää kehitysyhteistyömäärärahoja, on suuri kansainvälispoliittinen merkitys. Se tulee vaikuttamaan meidän asemaamme YK:ssa.

Mitä tulee sitten noihin linjauksiin, niin vihreä eduskuntaryhmä oli sillä kannalla, että vuonna 2002 olisi pitänyt asettaa tiukemmat tavoitteet sekä vuodelle 2007 että myös vuoteen 2010 asti.

Markus  Mustajärvi  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen ministeri Kalliomäen traumaattista suhtautumista vasemmistoliittoon. Ei meillä ole mitään hävettävää omassa talouspolitiikassamme tai verolinjassamme, toisin kuin sosialidemokraateilla ja keskustalla. Te ilmoititte ennen viime eduskuntavaaleja, että mihinkään veroaleen ei ole varaa. Vaalien jälkeen te varastitte kokoomuksen vero-ohjelman, ja nyt on jo päätetty kolminkertaisista veronalennuksista, mikä on hallitusohjelman minimitavoite. Kyllä sillä varallisuusveropotilla, 100 miljoonalla eurolla, saisi aika paljon aikaan kehitysmaissa, mutta ilmeisesti on niin, että Kalliomäen mielestä Suomen kaikista rikkaimmilla ihmisillä on suurempi hätä, kuin niillä ihmisillä, jotka kuolevat nälkään tai janoon kehitysmaissa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli erinomaisen rohkeata, kun 1960-luvulla, Unctadissa 1964, tehtiin päätös siitä, että 0,7 prosenttia asetettiin kehitysavulle kansainvälisesti tavoitteeksi. Minusta on yhtä rohkeata, kun tänä päivänä keskustelemme siitä, että me näitä globaaliveroja lähdemme rakentamaan, ovat ne sitten valuutanvaihtoverotyyppisiä tai lentomatkoihin liittyviä lähtöveroja.

Yhdyn valtiovarainministeriin siinä, että näillä globaaliveroehdotuksilla ei pidä väistää sitä velvoitetta, joka liittyy meillä tähän budjettiperusteiseen kehitysapuun. Mutta vähän ihmettelin ministeri Lehtomäen kantaa, kun hän sanoi, että toissijaista on se, missä muodossa annetaan, tärkeintä, että määrärahat nousevat. Sillä nimittäin on myöskin merkitystä, missä muodossa sitä annetaan. Nimittäin me näemme, että tämä nykyinen kehitysapuhan on sidonnaista budjettiperusteiseen päätöksentekoon kansallisvaltioissa, kun silloin, jos me lähdemme globaaliveroja rakentamaan, päätöksentekomuoto tulee erilaiseksi. Sillä luodaan globaalihallinnan välineitä ja sillä luodaan toisen tyyppinen resurssipohja. Yhdyn täysin valtiovarainministeriin, kun hän totesi, että tulevaisuus jossakin muodossa on täällä. (Puhemies koputtaa) Sitä kohti meidän on tietysti edettävä.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Bkt-osuuksien vertailu on ongelmallista, koska siinä on se jakajakin eli bruttokansantuote. Aivan sama ongelma on tietysti myös terveydenhuollon bruttokansantuoteosuusvertailussa. Mutta toisaalta asia on niin, että yhden vuoden tasoja, poikkileikkausta, tarkastellessa 0,75 prosenttia on enemmän kuin 0,38 prosenttia minkä maan tahansa bruttokansantuotteesta, ja siitähän tässä on kysymys.

Kun ed. Soini arvioi täällä kukkahattuja ja muita kauniita esineitä, niin on kai pakko todeta, että ed. Soinin karvahattupolitiikka tässä asiassa on sillä tavalla vaarallista, että se karvahattu voi pudota silmien lisäksi myöskin korville, jolloin kolmannen maailman köyhyys ja sieltä kuuluva hätä ei ehkä kaiukaan ed. Soinin pääkopan sisälle, minne sen soisi myöskin kuuluvan.

Minna  Sirnö  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua hivenen hävettää se, että joudumme käymään koko tätä keskustelua vain viisi vuotta sen jälkeen, kun YK julisti oman vuosituhatjulistuksensa.

EU ja Pohjoismaat yleensä ovat huolehtineet siitä, että kehitysavun tarkoituksena on ennalta ehkäistä sitä, että mikään katastrofi syntyy tai jos se on syntynyt, se ei ole enää levitäkseen. Nyt valitettavasti minusta tuntuu, että linja Suomen osalta on muuttumassa. Me haluamme mennä mieluummin asein paikalle sen jälkeen, joko siviilikriisinhallintaan tai sotilaskriisinhallintaan, kuin siihen, että jo etukäteen kriisejä torjuttaisiin.

Toinen kysymys, mikä valitettavasti täällä tulee liian usein, varsinkin kepulaisten suusta, on se, että köyhyyttä ei rahalla poisteta. En tiedä, onko kukaan kepulaisista koskaan ollut köyhä. Niissä kokemuksissa, jotka itselläni on köyhyydestä, olen ainakin havainnut, että köyhyyttä poistetaan juuri ja ainoastaan ja vain rahalla.

Ikävin huomio tämän kahden vuoden aikana on ollut, kun hallitusohjelma antoi tiettyjä lupauksia sekä globaalin vastuun kantamisesta (Puhemies: Minuutti!) että ennen kaikkea kehitysyhteistyönäkökulmasta, että näköjään tämä hallitus on globalisoimassa oman kotimaisen köyhyydenpoistamis- ja syrjäytymisenpoistamispolitiikkansa (Puhemies: Minuutti on kulunut!) ja tarkoituksena on syventää köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä myös maailmassa.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on kysytty, mikä on hallituksen kanta. Hallituksen kanta on esitetty vastauksessa, se on koko hallituksen kanta, myös se loppuosa, jota täällä on siteerattu.

Kun hallitus perustettiin ja siihen tuli yhdistetty kehitys- ja kauppapolitiikasta vastaava ministeri, se on ollut onnistunut ratkaisu ja vastaa siihen haasteeseen, joka tänään on olemassa. Me tarvitsemme sekä perinteistä kehityspolitiikkaa että aktiivista toimintaa täällä taloudellisella globalisaation puolella kauppapolitiikassa. Sillä puolella on maailmassa tapahtumassa kehitystä, jossa sadat miljoonat ihmiset ovat nostamassa elintasoaan. Se raha tulee markkinoilta. Se ei tule kansallisista budjeteista eikä veronmaksajilta, vaan se tulee markkinoilta, asiakkailta, kuluttajilta. Ja köyhyys on vähentymässä. Kannattaa yhdistää nämä kaksi voimavaraa toisiinsa, ja on ollut järkevää, että se yhdistäminen on myös tapahtunut hallinnollisella ja hallitus-, ministeritasolla.

Mikä on hallituksen arvovalinta, ed. Pulliainen kysyi sitä. Se näkyy hallitusohjelmasta, se näkyy heti hallitusohjelman jälkeen tehdyistä kehyksistä, se näkyy vuosittaisista budjettipäätöksistä. Me nostamme kehitysyhteistyön määrärahojen määrää selvästi enemmän kuin pitkiin aikoihin on kyetty tekemään. Siihen on antanut mahdollisuuden se, että talous kehittyy nyt suotuisasti. Joka vuosi tulee noin 50 miljoonaa lisäeuroa aikaisempien päälle, (Ed. Ollila: Mutta ei prosentteja!) — ja myös prosentti on kehittymässä. — Seuraava eduskunta lopullisesti tietysti ratkaisee sen, kuinka paljon resursseja ohjataan vuodelle 2010, jossa tämä tavoitevuosi on olemassa. Sehän merkitsee nykytasoon, ei mitään marginaalista summaa, ed. Satonen, niin kuin mainitsitte. Ei ole kyse mistään marginaalisesta summasta. Se erotus tämän päivän ja tavoitteen välillä on huomattavasti suurempi kuin oli koko kokoomuksen vaaleissa ilmaisema vaaliohjelman hintalappu. (Ed. Kallis: Se on 300 miljoonaa!) — Se taitaa nykytasoon nähden olla 400—500 miljoonan euron suuruusluokkaa.

Toivon, että tämä käyty keskustelu muistetaan myös seuraavissa eduskuntavaaleissa, että puolueilla on rehelliset, ei prosenttimääräiset vaan euromääräiset hintalaput, millä tämä toteutetaan. Ne ovat rinnakkain kaikkien muiden hyvien tavoitteiden kanssa, koska sen totuuden edessä olemme seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Tämä hallitus tekee sekä toiminnallisesti että taloudellisesti päätöksiä, jotka luovat hyvää pohjaa sille, että tähän tavoitetasoon voisimme aikanaan yltää.

Kyse ei siis ole marginaalisesta summasta, mutta Suomi on sitä tavoittamassa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin vielä tuosta bkt-tasosta. Me jäimme viime vuonna alemmaksi kuin meidän oli tarkoitus jäädä. Se johtuu siitä, että meidän talouskasvumme yllätti iloisesti ja talous kasvoi ripeästi. On muistettava se, että tämä bkt-osuus voi heitellä ilman, että eurokaan liikkuu mihinkään.

Tuossa avauspuheenvuorossani viittasin Irakin velkojen anteeksiantoon, joka tulee nostamaan meidän oda-tasoamme tässä tänään ja ilmeisesti myös ensi vuonna. Yhtään euroa ei köyhille mene lisää, mutta prosentti heittää. Siinä mielessä pitää muistaa, että prosentuaalinen tarkastelu sisältää aina tietyn elementin. (Ed. Pulliainen: Tämä on totta!)

Tämän hallituksen tavoitteena on luoda sitä pohjaa tälle jatkonkin kasvulle. Kun ed. Räsänen kysyi, pidänkö realistisena yhdessä vuodessa tätä isoa nousua, niin se ei varmastikaan ole lähimainkaan paras vaihtoehto, vaan jos 2010 aiotaan siinä tasossa olla, niin kyllä parempi olisi, että jo aikaisemmin lähdetään siihen kiihdytykseen. Mutta niin kuin pääministeri totesi, tämä hallitus voi tehdä vain itseään koskevia sitovia määrärahapäätöksiä ja seuraava hallitus tekee itseään sitovia ja viime kädessä tietysti tämä sali.

Mitä tulee EU:n kehityspolitiikkaan ja ed. Lindénin kommentteihin siihen, niin Suomi on voimakkaasti ajamassa tätä parempaa johdonmukaisuutta myöskin siellä ja läpinäkyvyyttä. Yksi semmoinen detalji siihen liittyen on Euroopan kehitysrahasto, joka tällä hetkellä on erillinen EU:n budjetista. Me tuemme voimakkaasti ja yritämme ajaa sitä, että se budjetisoitaisiin EU:ssa, jolloin se yksinkertaistaisi näitä menettelyjä ja tekisi kehitysyhteistyöstä kokonaisuuden myöskin EU:n sisällä, eikä niin, että on monta eri väylää.

Puheenjohtajuuskautta ajatellen meillä ei ole vielä prioriteetit loppuun asti valittu, mutta erityisesti tästä eri politiikkalohkojen välistä johdonmukaisuutta Suomella varmasti olisi hyvä sauma viedä eteenpäin.

Mitä tulee ed. Lapintien kritiikkiin tämän kauppapolitiikan osalta, niin minä pidän tätä hyvin mielenkiintoisena, koska se ei perustu kyllä yhtään mihinkään. Olen kahdessa puheenvuorossani jo täällä käynyt läpi sitä, millä tavalla me kauppapoliittisin keinoin pyrimme parantamaan kehitysmaiden asemaa. Me annamme hyvin paljon myöskin kapasiteettiin liittyvää teknistä apua. Tämän elinkeinoympäristön ja pienyritystoiminnan kehittäminen on tärkeä osa meidän kehitysyhteistyötämme. Me olemme lanseeranneet uusia välineitä myöskin tällaiseen perinteisen kehitysavun ja sitten elinkeinoelämän taloudellisen yhteistyön välimaastoon, jotta me pystyisimme sitouttamaan ja saamaan myös suomalaista yrityselämää kiinnostuneeksi meidän kehitysyhteistyökumppanimaistamme. Eli siinä mielessä tästä, että ei ole tekoja, mielelläni kuulen, mistä niitä uupuu.

Ed. Ranta-Muotion kommenttiin tuosta koulutuksesta: sen volyymi on kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Ed. Lindén tuossa välihuusikin, että kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin, että se olisi 10 prosentin luokkaa, ja tätä lukua olen nyt tarkastanut. Mutta se on yksi meidän prioriteettisektoreistamme tässä kehitysyhteistyössä, ja niin kuin avauksessa mainitsin, niin erityisesti tyttöjen koulutus on täysin keskeinen asia näitten kehitysmaiden tulevaisuuden kannalta. (Ed. Kallis: Ja poikien! Ja poikien!)

Ed. Vielma peräänkuulutti sitä, että pitää pystyä antamaan muutakin kuin rahaa. Juuri näin tehdään. Suomi pyrkii toimimaan nimenomaan niillä sektoreilla, joilla meillä on erityisosaamista. Mutta pitää muistaa, että silloin kun laitetaan näitä järjestelmiä kuntoon näissä kehitysmaissa, niin se vaatii sitä rahaa. Mutta entistä enemmän juuri koko kansainvälinen yhteisö toimii niin, että tapahtuisi tätä kapasiteetin kehittymistä ja tulisi mahdollisuudet sille, että kehitysmaat myös pääsisivät irti tästä apupainotteisuudesta. Vietnam on yksi meidän kumppanimaistamme sellainen hyvä esimerkki, joka nyt pyristelee kohti sitä tilannetta, että ehkä ensi vuosikymmenen alkupuolella se ei tarvitsisi enää kansainvälistä apua.

Ed. Satoselle: Kuinka herkästi puututaan kumppanimaiden ongelmiin? Kyllä puututaan. Korruptionvastainen taistelu, ihmisoikeuskysymykset ja kaikki nämä ovat keskeistä ydintä siinä, kun tätä yhteistyötä tehdään ja kun sitä suunnitellaan. Mutta meidän pitää muistaa, että erilaisissa kriisitilanteissa, joista yksi on aktualisoitunut nyt Nepalissa, yleensä juuri ne heikoimmassa asemassa olevat ja köyhimmät kärsivät siitä kaikkein eniten, joten pitää vähän varovainen senkin suhteen olla, lyödäänkö heti kaikki avustukset poikki, kun tapahtuu jotakin yllättävää, koska silloin me helposti lisäämme niitten taakkaa, jotka jo muutenkin joutuvat kovan taakan alle tämmöisissä poikkeustilanteissa.

Kerosiiniverosta ja näistä uusista rahoitusmuodoista: Se nyt on täällä moneen kertaan todettu, että niitä on hyvä tutkailla. Mutta Suomen sijainnista johtuen se voisi olla meille kansainvälisesti vertaillen haitallisempi rahoituskeino kuin jokin muu olisi. Ja mitä tulee päätöksentekoon, joka on sidoksissa kansallisvaltioihin, niin ennen kuin globaalia verotuspäätöstä saadaan aikaan, niin se päätöksenteko vasta onkin sidoksissa kansallisvaltioihin. Eli kyllä aika haastavassa tilanteessa on, että näitä päätöksiä pystytään tekemään.

Ed. Sirnölle, joka voimakkaasti painotti sitä, että raha yksin köyhyyden ratkaisee. Jos me ajattelemme niitä hajoavia valtioita, jotka ovat täydellisen monimuotoisen ongelmavyyhdin sisällä erilaisissa kriiseissä, niin ei yksinään se rahapussin avaaminen huomattavasti isomminkaan siinä riitä, vaan tarvitaan todella hyvin monenlaisia, erilaisia toimenpiteitä.

Lopuksi vähän kevennykseksi ed. Heidi Hautalalle, joka tulkitsi hallituksen linjaa siitä, että istumme ministeri Kalliomäen kanssa kaukana toisistamme: meillä näyttää olevan molemmilla tauti päällä, emmekä halua sotkea toistemme viruksia, että tästä toivumme.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Pidätetään henkeä aina kun kohdataan. Ehkä tähän keskusteluun kuitenkin se särmä vielä, että kun tämä vaalikausi on käyty, niin kehitysyhteistyön rahoitukseen on tultu panneeksi lisää rahaa enemmän kuin hallitusohjelmaa laadittaessa arvioitiin. Ja mistä se johtuu? Tietenkin siitä, mihin ministeri Lehtomäki tuossa painokkaasti viittasi. Olemme kyenneet saattamaan maan talouden parempaan kasvuun kuin silloin ennakoitiin. Laskelmat on tehty niin sanotun talouden perusuran kasvun varassa, noin 2,5 prosentin bkt-kasvun varassa. Viime vuonna talous kasvoi 3,7 prosenttia, tälle vuodelle ennuste on 3,3 ja ensi vuodelle toivottavasti samaa luokkaa. Eli jos nyt jotain lohdun sanaa tässä kaivataan varsinkin kokoomuksen puolella, kun se on nyt niin viimeisen päälle kehitysyhteistyöpuolue, niin tässä sitä nyt teillekin oli.

Sitten hallitusohjelmassa on tuo tunnettu rajaus taloudellisen kehityksen huomioon ottamisesta. Se ei minusta ole sen kummempi rajaus kuin kaikkien muittenkin menojen kohdalla. Se rajaus on oltava kaikissa menoissa. Meidän on kyettävä pitämään budjetti paremmassa tasapainossa kuin nyt on näkymä. (Ed. Kallis: Olemme samaa mieltä!) Me puhumme 0,7 prosentista, hyvästä tavoitteesta. Samaan aikaan ennakointi 2006 ja 2007 budjettien osalta on se, että teemme alijäämää 1 prosentin bkt:sta molempina vuosina. Me rahoitamme siis velalla kehitysyhteistyötä ja monia muita menoja. (Ed. Pulliainen: Ja jos otatte harmaalta taloudelta, niin rahat riittää!) Me kykenemme tekemään sen hallitusti, mutta hallinta katoaa äkkiä käsistä, jollei olla tarkkana.

Ed. Vilénille: Oli se nyt kyllä jossain määrin kohtuutonta tulkintaa, että minä olisin väittänyt, että 5 miljoonaa euroa kaataa budjetin. Sen sijaan väitin, että ne budjettilisäykset, mitä kokoomus on tällä vaalikaudella jo tehnyt ja on tekemässä jatkoon, kyllä kaatavat tämän maan budjetin ja valtiontalouden. (Ed. Ollila: Kun yksikään ei mene läpi!) — Toivottavasti ei mene yksikään läpi, koska silloin me olisimme teidän kansanne samaa mieltä ja sitä ei todellakaan voi olla. Kokoomus kehitysyhteistyön puolestapuhujana tässä maassa ei vakuuta ketään, ei ketään, edes kokoomuslaisia itseänsä. (Ed. Kalliksen välihuuto) — Ed. Kallikselle samanlaista vastausta, siis kehitysyhteistyömäärärahojen lisääminen sinänsä ei ole se clou, joka olisi kaatamassa valtiontaloutta, mutta kun menoja esitetään kauttaaltaan lisää, niin, totta kai, vaikutus on kohtalokas.

Veronkevennykset, mielenkiintoinen kysymys. Me olemme tehneet työn verotuksen keventämisen puolesta useita operaatioita. Viimeisin niistä, suuri sellainen, ansiotuloverotuksessa liittyen työmarkkinasopimukseen, tuposopimukseen. Ja kun äsken viittasin talouden kasvun parempaan kehitykseen kuin ennakoitiin, niin tässä on yksi tekijä siihen. Tupoa ei olisi syntynyt, eikä varallisuusveroa poistamatta olisi myöskään sitä tupoa syntynyt. Se vasemmistoliiton suuntaan vielä kerran todettakoon, se liittyy siihen prosessiin. Siis veronkevennykset ovat talouspolitiikkaa, ja niitä käytetään välineenä. On sellaisia hetkiä, jolloin veroja joudutaan kiristämään ja jolloin se on järkevää, mutta ei se ole sellaista mekaniikkaa, että kun tarvitaan lisää rahaa menoihin, niin kiristetään veroja. Taikka jos tulot ovat suuremmat kuin menot, niin silloin vain kevennettäisiin veroja. Se on todellista alkeismatematiikkaa se. Valitettavasti sitäkin harrastetaan kohtuuttoman paljon täällä. Tästä on kysymys. Tietysti ed. Kalliskin voisi osoittaa niitä uusia tuloja, muitakin kuin se ikuinen pörssivero, jota emme ole vielä nähneet. Silloin päästään eteenpäin. Kehitysyhteistyö on hallituksen painopistealue. Sen tulee olla sitä nyt ja tulevaisuudessa, se on ihan selvä. Mutta niin kuin aloitin, lopetan myöskin: Emme tee enää sitä virhettä, joka Holkerin hallituksen hyvän saavutuksen kaatoi.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pääministeri Vanhanen ja ministeri Lehtomäki pitivät vääränä arviota siitä, että tällainen yhdistetty kauppa- ja kehitysministerin salkku suosii yritysten kilpailuetua ja jättää kehitysyhteistyön jalkoihinsa. En keksinyt tätä aivan itse, vaan tämä on todettu jo Suomen kehityspolitiikan tilaraportissa, joka on tammikuussa annettu valtioneuvostolle. Täällä ihan selvästi todetaan muun muassa, että Suomen tulisi olla nykyistä aktiivisempi ja aloitteellisempi luotaessa politiikkaa, joka ottaa vahvemmin huomioon kehitysyhteistyönäkökulmat, ja pitäisi arvioida sitä, ettei politiikka ole ristiriidassa köyhyyden poistamiseen tähtäävän kehityspolitiikan kanssa. Suosituksina todetaan, että Suomen kehitys- ja kauppapoliittisten tavoitteiden EU:n sisällä tulisi olla julkisia, jotta niitä jotenkin voisi arvioida. Erityisesti todetaan, että Suomen tulisi aktiivisesti ja avoimesti arvioida sitä, millä tavalla kauppa- ja kehityspoliittiset tavoitteet ovat (Puhemies koputtaa: Minuutti!) ristiriidassa, ja tätä ministerin asemaa tulisi käyttää paremmin hyväksi kuin nykyään tehdään.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministerit hieman tässä nyt koettavat vähätellä tämän prosenttiosuuden merkitystä virallisen kehitysyhteistyön mittarina, siis suhteessa bruttokansantuotteeseen, niin onhan siinä kuitenkin ihan selkeä logiikka, että se vastaa tällaista "jokaiselle velvoitteita kykyjensä mukaan", ja eikö olisi aika ryhtyä henkisesti ajattelemaan, että tämä on se globaalivero, jota maksetaan, että maailmassa köyhyys saadaan nujerrettua? Luulen, että tätä kautta päästään siihen, mistä on kysymys. Tämä on myöskin turvallisuuspolitiikkaa. Sillä on myöskin hyötynsä sille. Minusta tuntuu, että valtiovarainministeriön laskentatapa on ehkä vähän kapea tällaiseen ajatteluun.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen vasemmistoliiton hyökkäystä sitä ajatusta vastaan, mikä hallitusta rakennettaessa tehtiin, että kehitysyhteistyöasiat ja kauppapolitiikka pantiin saman ministerin tehtäviksi. Kyllähän tässä pienentyvässä maailmassa, nimenomaan globalisaatiopolitiikassa, näiden lohkojen täytyy tukea toinen toisiansa. Minusta ministeri Lehtomäki on tässä suhteessa toiminut ansiokkaasti ja ansaitsee tuen. Ministeri Lehtomäki totesi, että kehitysapuprosentit muuttuvat, kun me puhumme näistä prosenttiosuuksista, vaikka euroakaan ei liiku. Sehän on ihan totta, koska se on sidottu bruttokansantuoteosuuteen. Sen vuoksi haluaisin ministeri Kalliomäeltä oikeastaan kysyä, onko itse asiassa tarpeetonta, kun me olemme sitoneet tämän 0,7 prosenttiin vuoteen 2010, että samanaikaisesti sanomme, että "yleinen talouskehitys - - huomioon ottaen", koska kun kerran on suhteellisesta prosenttiosuudesta kansantuotteeseen kysymys, se huomioi itsessään, tämä luku, sen talouskehityksen.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen kyllä ministeri Kalliomäen ylimielisyyttä. Ikään kuin kehitysavusta, kehityspolitiikasta puhuminen ja keskusteleminen olisi vain joidenkin puolueiden yksinoikeus. Haluaisin muistuttaa, että tällä hetkellä yksi kansainvälisesti tunnetuimmista kehitysavun puolestapuhujista on kokoomuksen entinen puheenjohtaja Holkeri. Kalliomäki myös totesi, että kokoomuksen budjettipolitiikka ei vakuuta. Kylläpä veropolitiikkamme on hallituspuolueita vakuuttanut, koska sitä noudatetaan tällä hetkellä lähes kirjaimellisesti. Hallituksen budjettipolitiikastakin löytyy hyvin paljon kokoomuslaisia ajatuksia. Valitettavasti vain rakenteellisiin uudistuksiin lupauksista huolimatta ei ole juurikaan kyetty.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä luulen, että me olemme valtiovarainministerin kanssa samaa mieltä siitä, että sopimuksissa pitää pysyä, sitoumuksissa pitää pysyä. Eikö näin? Se tarkoittaa sitä, että vaikka en pidä noita ansiotuloveronalennuksia tärkeinä, niin totta kai niissä pitää pysyä. Kun valtiovarainministeri nyökkäsi, niin kai hän on sitä mieltä, että meidän pitää pysyä myöskin sitoumuksessa, antaa 0,7 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Kun te ehkä hieman ivallisesti puhuitte tuosta pörssiverosta, niin todettakoon nyt, että se olisi kyllä aika tehokas keino. Lisäksi me olemme puhuneet lyhytaikaisten myyntivoittojen ankarammasta verotuksesta, jota sovelletaan monessa maassa. Vaikka sanon, että pitää kyllä sopimuksissa pysyä ja tuloveronalennuksia tehdä, niin kyllähän minä olen monta kertaa viitannut siihen, mitä pääministeri Vanhanen keskustan maksullisessa veroseminaarissa totesi, että veroale (Puhemies koputtaa: Minuutti!) on liian kallista työllistämistä ja hän on menettänyt uskonsa sen vaikutuksiin. Eli en ole ihan (Puhemies koputtaa: Minuutti on kulunut!) yksin ...

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ministeri Lehtomäelle: Jacques Chirac ehdotti kerosiiniveroa nyt tuoreimmillaan, ja kehitysyhteistyötarkoituksiin. Sehän tarkoittaa sitä, että silloin joka tapauksessa olisi olemassa joku niin sanottu body, joka sen jakaa sinne, että se menee oikeaan kohteeseen. Jos ajatellaan tätä meidän kehitysyhteistyöpolitiikkaamme, jota te kannatitte äsken juuri puheenvuorossanne, niin sehän menee sinne samaan tarkoitukseen, siis toisin sanoen siinä on kysymys juuri sillä tavalla globaalista verosta. Siinä vaan pikkuisen se mekanismi on toisenlainen, elikkä samalla tantereella pyöritään.

Päivi Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen ministerit vastauksissaan väistävät ristiriidan sitoumusten ja toiminnan välillä sysäämällä tavoitteen saavuttamisen seuraavan hallituksen ja seuraavan eduskunnan vastuulle. Kuitenkin valtiovarainvaliokunnan mietinnössä puhutaan myös vuoden 2006 ja vuoden 2007 tasoista ja vaaditaan niihin muutosta tältä hallitukselta. Samoin ed. Kimmo Kiljusen ja 101 muun kansanedustajan kysymyksessä vaadittiin nimenomaan toimenpiteitä tältä hallitukselta. Tämä kritiikki, joka tässä kysymyksessä nostettiin esiin, tuli silloin, kun hallitus ei ollut vielä edes tehnyt tätä maaliskuista leikkausta näihin kehitysapusitoumuksiin. Kysymyksessä oli muuten pitkä lista täälläkin istuvia keskustan, sosialidemokraattien, Rkp:n edustajia. Ihmettelen sitä, mikä estää muutoksen, kun vain perussuomalaiset näyttävät olevan (Puhemies koputtaa) ministeri Kalliomäen linjoilla.

Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olisin toivonut ministeri Lehtomäeltä vastausta siihen Suomen hallituksen kantaan, mitä hän on edustanut jo helmikuussa ja jota hän on menossa uudelleen toistamaan lähiaikoina EU:n ministerineuvoston kokoukseen, jossa Suomi jo alustavasti helmikuussa on ilmoittanut tukensa sille, että me siirrämme tavoitetta 0,7 prosentista vuoteen 2015 ja asetamme tavoitteen 0,51:stä vuoteen 2010. Edelleenkin olisin kiinnostunut kuulemaan sen, kumpi nyt on sitovampi ja kumpaa hallitus käytännössä ajaa, hallitusohjelman kirjausta vai niitä sitoumuksia, joita jo helmikuussa hallitus alustavasti on tehnyt ja joita, uskallan ennustaa, ministeri tulee tukemaan seuraavassa kokouksessa, kun tätä käsitellään.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietenkin ihan ymmärrettävää, että valtiovarainministeri on huolissaan siitä, miten lisämenoja katetaan. Vihreä eduskuntaryhmä on laatinut oppositioaikanaan aina vaihtoehtobudjetin, jossa esitetään, mistä lisätuloja saadaan, jos tehdään lisämenoesityksiä, tai mistä sitten vaihtoehtoisesti säästetään. Ymmärrän kyllä, että tämä kysymys suuntautuu enemmän kokoomuksen suuntaan. Kokoomus puolestaan vaati viime kaudella keskustalta vaihtoehtobudjetteja, joita keskusta ei laatinut.

Vihreä eduskuntaryhmä on ollut sitä mieltä, että kehitysyhteistyömäärärahoja pitää korottaa ja sen linjan pitää olla kasvava. Nyt, kun hallituksen asettamat kehykset ovat niin tiukat, näiden tiukkojen kehystenkin vuoksi on ollut vaikeaa hallituksen joustaa siihen suuntaan, joka olisi tarpeen. Tsunamin tähden lisämäärärahoja on tulossa ainoastaan 8 miljoonaa euroa, vaikka on selvää, että suurempi lisärahoitus on tarpeen. Tähän viittasi myös ulkoasiainvaliokunta (Puhemies koputtaa) ponnessaan tammikuussa.

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäselle toteaisin, että kirjallisella kysymyksellä tosiaankin kysytään asioita hallitukselta.

Ed. Sirnö poistui jo salista ilmeisesti, mutta hänelle olisin todennut, että köyhyyden vähentämisessä kyllä tärkeimpiä keinoja ovat peruspalvelut, mahdollisuus saada lainaa, tietoa, maata, kasteluvettä esimerkiksi ja tasavertaiset neuvottelumahdollisuudet siinä maassa, missä ollaan esimerkiksi kaupan ja teollisuuden kanssa, elikkä semmoinen vakaa politiikka, olkoon se sitten vaikka vakaata maatalouspolitiikkaa.

Olisin ministeri Lehtomäeltä kysynyt vielä, kun ed. Rauhala nosti esiin tämän kehityskasvatustyön, mikä on kehityskasvatustyön tila Suomessa. Minkälainen näkemys teillä siihen on? Huomasin, että neljä vuotta vuosituhattavoitteiden hyväksymisen jälkeen tehdyssä eurobarometrissa, kun kansalaisilta oli kysytty, tietävätkö he näitä tavoitteita, 88 prosenttia kansalaisista ei ollut koskaan kuullutkaan näistä vuosituhattavoitteista.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Ed. Lapintielle: Olen ilman muuta valmis allekirjoittamaan sen, että meillä on vielä mahdollisuus paljon parantaa myös kauppa- ja kehityspolitiikan välisessä johdonmukaisuudessa. Tämä työ on ollut ulkoministeriössä nyt kaksi vuotta käynnissä, ja siinä on aika paljon savottaa. Mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että jokin sektori jäisi jonkin toisen alle. Sitä väitettä pidän yksinkertaisesti perusteettomana, kun katson sitä, mihin omaakin työaikaani käytän, niin kyllä siinä ei kehitysyhteistyö alle jää.

Sitten nämä Suomen kauppa- ja kehityspoliittiset tavoitteethan ovat julkisia. Harva se viikko minäkin tulen näitten asioitten kanssa eduskuntaan eri EU-kokousten yhteydessä erityisesti. Tässä pitää muistaa, että kauppapolitiikka on hyvin vahvasti lähes pelkästään EU:n kompetenssissa olevaa politiikkaa, eli siinä mielessä siellä olevat ratkaisut tehdään aina EU:n yhteistyönä.

Ed. Hautalalle: Ei ole mitenkään tarkoitus vähätellä tätä prosenttiosuuden laskumekanismia — siihenhän koko tämä keskustelukin on nojautunut — vaan todeta vain se, että se pitää sisällään tiettyjä ongelmia, jotka tässä keskustelussa ovat tulleet esille.

Ed. Vilénille: EU:n puitteissa ollaan nyt sitoutumassa vanhojen jäsenmaiden osalta tähän minimitavoitteeseen 0,51 vuonna 2010. Se ei mitenkään estä tietenkään Suomea olemasta huomattavasti paremmalla tolalla, vaan sovitaan siitä, mikä on tämmöinen lattiatavoite vanhoille jäsenmaille. Varmasti tätä Suomi voi tukea, mutta tähän tietysti meillä nyt toukokuun kokousta ajatellen kannanmuodostus on vielä kesken ja tulee aikanaan myöskin eduskunnan käsittelyyn.

Ed. Komille: Kehityskasvatuksessa tietysti näillä kehitysyhteistyötiedotusmäärärahoilla, joilla tuetaan erilaista tiedotustoimintaa tähän tematiikkaan liittyen, on tärkeä rooli, mutta pitäisin hyvin keskeisenä tätä laajan kansalaisjärjestökentän osallistumista nimenomaan tämmöisenä tiedonvälittäjänä ja toimimisena linkkinä myös valtiovallan ja kansalaiskentän välissä.

Valtiovarainministeri   Antti  Kalliomäki

Puhemies! Lyhyesti: Kyllä minusta vihreälle puolueelle voi antaa tunnustusta siitä, että he ovat pyrkineet tekemään vaihtoehtoisia budjetteja. Myöskin vasemmistoliiton puolella on samanlaista pyrkimystä.

Tuo, minkä ed. Kiljunen otti esiin, siis tämän taloudellisen kehityksen huomioon ottaminen, että se sisältyisi tähän bkt-kehitykseen: Osittain näin, mutta sehän kulminoituu valtiontalouden kehitykseen meillä ja siihen joudutaan kiinnittämään se keskeinen huomio. Se ei välttämättä ole hyvässä jamassa silloin, kun bkt on kasvussa, jos valtiontaloutta ei hoideta kunnolla. Se on näin yksinkertainen asia.

Ed. Ulla Anttilalle vielä siitä, että Suomen maine ikään kuin romuttuisi sellaisessa asetelmassa, jossa näillä hyvillä bkt-kasvuluvuilla saisimme ikään kuin huonompia rekordeja kansainvälisesti, niin en usko siihen. Jos Suomea verrataan nyt vaikkapa Saksaan, jossa kasvu on puoli prosenttia, prosentti, suurin piirtein bkt-kasvu, ei kukaan lähde väittämään, kun katsoo euromääräisiä kasvulukuja, että Suomi olisi hoitanut huonommin rootelinsa kuin Saksa, joka muuten lähtee nyt siitä, että heillä ei ole budjettiin lisättävissä rahaa, vaan he tarvitsevat tämmöisen kerosiiniveron. Kyllä minäkin sitä olisin saksalaisena valmis esittämään, taikka matkustajaveroja. Frankfurtin kentän kautta kulkee sen verran porukkaa, että kyllä se muu maailma maksaisi aika hyvin saksalaista kehitysrahoitusta tuolla tavalla menetellen.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Pääministeri, valtiovarainministeri ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri jo selkeästi toivat esille hallituksen vastuullisen ja järkevän linjan kehitysyhteistyössä. Tämä jatkokeskustelu ei enää juurikaan tuone lisäarvoa kehitysyhteistyöhön, mutta lienee syytä käydä puhujalista loppuun.

Aiheesta ei ole aiemmin tehty välikysymystä. Aihe on erittäin tärkeä mutta hallituksen luottamuksen mittaamiseksi siinä mielessä outo, että tavoitteeseen ei ole päästy muidenkaan hallitusten aikana kuin kerran. (Eduskunnasta: Holkerin hallituksen!) — Holkerin hallituksen aikana, kuten äsken kuulimme, ja silloinkin vain häivähdyksen aikaa. — Oliko niin, että silloinkaan ei kehitysavun määrä noussut vaan bkt laski? Niinpä suhteellinen osuus ja prosentit nousivat. Kyse ei siis nyt ole aikaisempia hallituksia huonommasta tai muuten poikkeuksellisesta tilanteesta.

Vanhasen hallitus on sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyömäärärahoja hallituskauden aikana noin 220 miljoonaa euroa, ja bruttokansantulo-osuus on nousemassa Lipposen hallitusten ajoista noin 0,44 prosenttiin bruttokansantulosta. Hallituksen tavoitteita ohjaa YK:n vuosituhatjulistus, jolla kaikkein köyhimpien, päivässä alle dollarilla toimeentulevien ja nälkää näkevien määrät puolitetaan vuoteen 2015 mennessä. Tämä on hyvä tavoite, mutta lopullisena tavoitteena on oltava sekä kaikkien nostaminen äärimmäisestä köyhyydestä että nälän loppuminen.

Kehitysyhteistyön lähtökohtana on yhteisvastuu kaikkein köyhimmistä ihmisistä. Kyse on moraalisesta vastuusta. Köyhiä ihmisiä on eri puolilla maailmaa. Kaikkein köyhimmät ovat enimmäkseen kehitysmaissa eli Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Useimmille näistä maista löytyy yksi yhteinen nimittäjä eli huono hallinto. Joukossa on epäonnistuneita demokratioita, mutta yleensä köyhyys koskettaa eniten korruptoituneita ja diktatuurin, joko sotilasjohdon tai yhden puolueen tai suvun, ikeen alla olevia maita. Kehitysapuun siis liittää hallinnon kehittämisen vaatimus vastaanottajamaassa. Sota on suuri syyllinen monien maiden huonoon tilanteeseen, eli rauhan saaminen maahan on usein edellytys, että apua kannattaa yleensä ollenkaan lähettää. Tärkeä huomioitava seikka on se, että kehitysapu on parasta terrorismin torjuntaa. Pienentämällä tuloeroja köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välillä vähennetään turvallisuusuhkia sekä hallitsematonta muuttoliikettä.

Maailmalla ja Suomessakin on ollut erilaisia kampanjoita esimerkiksi köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamiseksi. Tämä on hyvä aloite, sillä köyhimmillä mailla usein suuri osa kehitysavusta menee velkojen lyhennyksiin. Muita tärkeitä elintason nostajia ovat esimerkiksi lukutaitokampanjat, erityisesti naisille, tai erilaiset syntyvyydensäännöstelykampanjat ja ympäristökampanjat nopeimmin kasvavissa kehitysmaissa. Puhdas vesi ja riittävä ruoka on kaikkein köyhimpien toivelistalla kärjessä. Ilman elämälle välttämättömien toimintojen ylläpitämistä ei avustettavilla ole mahdollisuutta kehittää muuten olosuhteita maassa. Tähän liittyy se, että Afrikkaa ei saa unohtaa. Sieltä löytyvät monet kehittymättömät maat, mutta myös parhaat olosuhteiden parantamispotentiaalit sekä luonnonolojen että luonnonvarojen suhteen.

Arvoisa puhemies! "Kaiken, mitä olette tehneet yhdelle minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Tämä Ison kirjan ohje kannattaa muistaa puhuttaessa kehitysavusta, eli toisten auttaminen myös kehitysmaissa on nimenomaan moraalinen velvollisuutemme. Hallituksen tavoite saavuttaa 0,7 prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoissa vuoteen 2010 mennessä on oikea.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Eriarvoisuuden vähentäminen globaalilla tasolla on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. On kuitenkin hyvä muistaa, mistä todella on kysymys. Eriarvoisuus on tosiasiassa tullut merkittäväksi vain viimeisten 200 vuoden aikana. Sitä ennen eriarvoisuus oli vähäistä, kun lähes kaikki olivat köyhiä. Eriarvoisuus on kasvanut, koska osa maailmasta on päässyt nopeaan talouskasvuun. Aivan viime vuosina eriarvoisuus ei ole enää lisääntynyt vaan niukasti vähentynyt. Tämä tulos on seurausta maailman kahden väkirikkaimman kansakunnan, Kiinan ja Intian, talouskasvusta, joka on auttanut satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä eteenpäin.

Kiina on ollut kehitysapukohteemme. Onneksi kiinalaiset ovat taitavasti integroituneet maailmanmarkkinoille ja kykenevät siten auttamaan itse itseään. Jos näin ei olisi, eivät meidän eivätkä Euroopan unionin rahat riittäisi auttamaan kiinalaisia. Toki köyhyys on edelleen ongelma osalle kiinalaisista, mutta maan nopea kehittyminen ja tehokas globalisaation hyödyntäminen poistaa köyhyyttä joka päivä.

Kunkin valtion talouden menestys riippuu monista tekijöistä, kuten luonnonvaroista, väestön koulutustasosta, kyvystä keskinäiseen yhteistyöhön, tehokkaasta hallinnosta ja kyvystä integroitua globaaliin talouteen. Nämä kaksi viimeistä tekijää selittävät pitkälti sen, miksi osa kehitysmaista elää vahvan talouskasvun aikaa ja osalla ei ole minkäänlaisia kehitysnäkymiä.

Otetaan esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Korea. Korean sodan jälkeen 50-luvulla nämä molemmat maat kuuluivat maailman köyhimpiin. Tällä hetkellä Etelä-Korea on yksi maailman tärkeimmistä talousmahdeista. Sen elintaso on jo ylittänyt Länsi-Euroopan köyhimpien maiden elintason, ja sen tuotteet ovat korkealaatuisia ja valtaavat koko ajan markkinaosuuksia muiden kehittyneiden maiden huipputuotteilta. Pohjois-Korea sen sijaan elää eristäytyneenä täydellisessä kurjuudessa, jossa vähiä varoja ilmeisesti, sikäli kuin tiedetään, käytetään kohtuuttomasti aseteollisuuteen ja ihmisoikeuksien polkeminen on maan tapa. Paitsi että tämä esimerkki osuvasti kertoo sen, mikä ero on sosialistisella ja toisaalta markkinatalouteen perustuvalla hallintomallilla, se kertoo myös siitä, että kehitysmailla on mahdollisuus nousta kehittyneiden maiden rinnalle, kun ne harjoittavat talouskasvuun tähtäävää politiikkaa ja ovat valmiit tekemään sellaisia rakenteellisia uudistuksia, että ne pääsevät maailmankauppaan mukaan ja siten hyötymään globalisaatiosta.

Olennaista kehitysavussa ei olekaan annetun avun määrä vaan sen kohdennus. Suomen tulee kohdentaa kahdenvälinen apu sellaisille maille, jotka ovat valmiita toteuttamaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja taloudellista kasvua edistäviä uudistuksia. Kääntäen tämä merkitsee myös sitä, että Suomen tulee avunannollaan reagoida huomattuihin ongelmakohtiin. Uhka siitä, että apu saattaa katketa, on meidän painostuskeinomme hyvän hallinnon juurruttamiseksi kehitysmaihin, ja nimenomaan hyvän hallinnon juurruttaminen on meidän tärkein tehtävämme. Meidän kehitysapumme, vaikka sitä korotettaisiinkin, ei riitä pelastamaan maailman köyhiä, vaan meidän on keskityttävä siihen, että he voivat auttaa itse itseään.

Arvoisa puhemies! Suomen ulkoministeriöllä on menossa kehitysapuvaroista rahoitettu Helsinki-prosessi. Tähän hankkeeseen on budjetoitu 3,27 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa, mistä suuri osa on mennyt lentoyhtiöille. Tiedän, että on lähes majesteettirikos kyseenalaistaa kehitysyhteistyömäärärahojen järkevää käyttöä, koska ollaan niin hyvällä asialla, mutta siitä huolimatta veronmaksajan edunvalvojana on pakko kysyä, onko Suomen viisasta yrittää ratkoa globaaleja ongelmia vain omilla varoillaan vai olisiko tällaiset hankkeet paras toteuttaa Euroopan unionin ja YK:n kautta ja olisiko meidän viisaampi keskittyä kahdenvälisiin kohdemaihin ja edistää kehitystä omilla lähialueillamme, kun entisen Neuvostoliiton alueellakin on vielä paljon tehtävää.

Osa Suomen kehitysavusta kanavoidaan järjestöjen projektihankkeiden kautta. On hyvä asia, että kansalaisjärjestöillä on rooli kehitysyhteistyössä. Ei ole kuitenkaan varmaa, että on niinkään hyvä asia se, mitä täällä ministeri Lehtomäki aikaisemmin korosti, että näiden järjestöjen omavastuuosuutta on pienennetty. Ministeri piti sitä merkittävänä saavutuksena. Olen siitä asiasta hieman eri mieltä. Yleensä on nimittäin niin, että toisen rahaa on aina helpompi käyttää kuin omaa, eli se, että vaaditaan tietynlainen taloudellinen omavastuuosuus, on se sitten kerätty omilta jäseniltä tai yhteistyökumppaneilta, kyllä kertoo myös siitä, että projekti koetaan aidosti tärkeäksi ja siihen ollaan valmiita panostamaan. Tämä on yleinen käytäntö kaikenlaisessa projektirahoituksessa, enkä usko, että kehitysapu tässä tekee merkittävää poikkeusta.

Täällä on jossain määrin arvosteltu myös sitä, että Aasian hyökyaaltokatastrofin uhreja on avustettu ...

Olkaa hyvä!

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula  Lehtomäki

Puhemies! Ed. Satosen kysymykseen Helsinki-prosessista: On perusteltua, että Suomi omalla panoksellaan on mukana myös globaalien kysymysten ratkaisemisessa. Suomella on itse asiassa tässä aika kunniakas historia, jos ajatellaan 70-luvun Helsinki-prosessia. Nämä kysymykset eivät ole sellaisia, jotka meidän pitäisi tai jotka edes voisimme jättää pelkästään kaikkien muiden harteille, eikä mitenkään panostus globaalikysymyksiin ole pois meidän kahdenvälisestä yhteistyöstämme eikä yhteistyöstä lähialueidemme kanssa. En pidä mitenkään pahana, että kansanedustaja kyselee kehitysyhteistyömäärärahojen käytön perään. Sitä vartenhan eduskunnalla valvontavalta on.

Järjestöjen omavastuu laskee 15 prosenttiin, mutta olen samaa mieltä edustajan kanssa siitä, että sen enempää se ei saa oikeastaan laskea, että pitää olla aina oma satsaus myös mukana tässä työssä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Aasian hyökyaaltokatastrofi muutti maailmaa järkyttävällä tavalla. Tuon katastrofin uhrien määräksi arvioidaan noin 300 000 ihmistä. Tämä katastrofi kohdistui myös monella tavalla Suomeen. On tärkeää, että rikkaat maat havahtuvat laajentamaan kehitysyhteistyörahoitusta, jotta Aasian katastrofiapu ei heikentäisi muuta kehitysyhteistyötä. Monet katastrofit unohtuvat suurelta yleisöltä helposti, jollei kansainvälinen lehdistö seuraa niitä. Kuinka moni muistaa, että Iranin maanjäristyskatastrofissa joulukuussa 2003, ei sen pitemmän aikaa sitten, kuoli yli 40 000 ihmistä? Entä moniko tietää, että YK:lla on ollut suuria vaikeuksia saada kokoon riittävää rahoitusta Sudanin Darfurissa olevien sisällissodan pakolaisten auttamiseksi? Nämä ovat esimerkkejä katastrofeista, jotka tarvitsevat rahoitusta ja joita kansainvälinen yhteisö myöskään ei saisi unohtaa.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli tammikuussa Aasian katastrofin hoitoa kansallisesti ja kansainvälisesti sekä katastrofiavun rahoituksen vaikutusta muuhun kehitysyhteistyöhön. Valiokunta hyväksyi ehdotuksestani lausuman kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämiseksi. Lausumassa korostettiin, että päätökset katastrofiavusta ja jälleenrakennusvaroista on tehtävä kasvattaen kehitysyhteistyömäärärahoja lisäbudjetissa siten, että Suomi pystyy luovuttamaan merkittävästi varoja muillekin katastrofialueille ja toimimaan niin, että Suomen nykyiset sitoumukset muun muassa köyhyyden vähentämiseksi Afrikassa eivät vaarannu.

Ministeri Lehtomäki on puheenvuoroissaan viitannut siihen, että nämä sitoumukset eivät vaarannu, mutta toisaalta kyllä muuta kautta on tullut tietoja siitä, että esimerkiksi järjestöillä on ollut vaikeuksia saada rahoitusta vammaishankkeille, eli ihan vedenpitävänä tätä ministerin lausuntoa en pidä. Siis monilla aloilla tarvitaan lisärahoitusta hyvin keskeisissä kehityskysymyksissä, joiden toteuttaminen on linjassa Suomen kehitysyhteistyölinjauksien kanssa.

Hallitus on siis varautunut tällä 8 miljoonan lisäyksellä lisäbudjetissa kehitysyhteistyömäärärahojen lisäykseen, mutta 42 miljoonaa jää muualta katettavaksi. Kun kehitysyhteistyömäärärahoja ei siis ole päädytty lisäämään enempää ja kun paineet hyvin monella muulla suunnalla ovat suuret, niin mielestäni tämä ulkoasiainvaliokunnan lausuma ei pelkästään tällä 8 miljoonaan lisäyksellä toteudu. Toivon todella, että hallitus ottaa harkittavakseen sen, että määrärahoja lisättäisiin enemmän.

Afrikan tilannetta on käyty monissa puheenvuoroissa läpi. Köyhyys on hyvin monissa Afrikan maissa suuri ongelma, joita hiv—aids-kysymykset pahentavat. Afrikassa on monia kriisejä, jotka toistuvat toinen toisensa jälkeen; on konfliktia ja sitten rauhantila ja uusi konflikti. Nämä kriisit on saatava katkaistuiksi, ja tämäntyyppisiin hankkeisiin aivan ehdottomasti tarvitaan rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Katastrofi on osoittanut myös sen keskinäisriippuvuuden, joka vallitsee maailman kansojen ja yksittäisten ihmisten välillä. Toivon, että Suomi ottaa vakavasti tämän haasteen ja lisää kehitysyhteistyömäärärahoja.

Vetoan myös hallitukseen sen suhteen, että Suomen uskottavuus kansainvälisessä politiikassa todella on vaakalaudalla. En usko, vaikka ministeri Kalliomäki tekisi kampanjan siitä, että Suomen bkt-kasvulukuja jaettaisiin kaikille YK:n toimijoille, että tämä viesti menisi kovin hyvin perille. Kyllä se, mikä on kehitysyhteistyömäärärahojen bkt-osuus, on se mittari, joka tunnetaan ja tunnistetaan niissä piireissä, jotka seuraavat keskustelua kehitysyhteistyöstä.

Näin ollen on erittäin tärkeää, että Suomi ei jää jälkeen siitä EU15-keskiarvosta kehitysyhteistyömäärärahojen bkt-osuudessa, joten on tärkeää, että tämän absoluuttisen kasvun lisäksi saadaan tämä suhteellinen kasvu aikaiseksi. Toki olen valmis myöntämään sen seikan, mihin ministeri Lehtomäki vetosi, että esimerkiksi Irak-kysymyksessä tietyt laskennalliset seikat voivat muuttaa meidän bkt-osuuttamme, joten pelkästään tähän mittariin ei pidä katsoa. Mutta Suomen kansainvälisen uskottavuuden kannalta kuitenkin tuo mittari on myös keskeinen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula  Lehtomäki

Puhemies! Palaan vielä kerran tähän humanitaariseen apuun, Aasian tsunamiin. Meidän täytyy voida käyttää humanitaarista apua siihen, mihin se on tarkoitettu, eli äkillisiin, yllättäviin katastrofeihin. Tietysti tämä oli mittakaavaltaan poikkeuksellinen. Sillä, että järjestöjen hakukierroksella on ollut jotain tiukkuutta tai vaikeuksia saada apua, ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Meillä on jatkuvasti kansalaisjärjestökentältä huomattavasti enemmän hakemuksia kuin mitä me pystymme rahoittamaan. Mehän olemme aina periaatteessa tämän saman tilanteen edessä: aina, kun ohjataan rahaa johonkin, niin sitä samaa rahaa ei voi johonkin muualle ohjata. Mutta korostan sitä, että kolmen vuoden aikana jälleenrakennusrahat ovat 30 miljoonaa euroa, kun vuosittain kasvu on yli 50 miljoonaa euroa, joten hyvin mahtuu tämä jälleenrakennus siihen kasvun puitteissa.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon todella, että tätä asiaa kuitenkin voidaan uudelleen käsitellä. Totta kai katastrofiavun varat käytetään katastrofeihin. Mutta kun näitä katastrofeja on paljon, mihin viittasin omassa puheenvuorossani, niin näen, että siellä tarvitaan myös sitä liikkumavaraa, että niitä katastrofeja, jotka ovat esillä vähemmän julkisuudessa, ei unohdettaisi. Tämä on minusta se keskeinen viesti, joka ei saa unohtua hallitukselta. Siksi toivon, että te pidätte, ministeri Lehtomäki, tätä asiaa vielä tulevaisuudessakin esillä.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Sydämen kyllyydestä suu puhuu, ja tässä keskustelussa varsinkin vihreän liiton edustajat, kokoomuksen edustajat, kristillisdemokraatit ovat kyllä aika paljon tästä kehitysyhteistyöstä puhuneet. Onko se meille läheinen asia, onko se meille tärkeä asia? Kun katson salia, niin ei löydy vasemmistoliitosta yhtäkään edustajaa. Ei ole puhujalistallakaan yhtäkään vasemmistoliiton edustajaa. Pari demaria on puhujalistalla. Kun minä olen puheeni pitänyt, niin voi olla, ettei salissa ole yhtään kristillisdemokraattiakaan. Niinkin voi käydä. (Ed. Pulliainen: Puhut itsesi ulos täältä!) Rkp:stä, joka paljon puhuu kyllä kehitysyhteistyöstä, yksi puheenvuoro on pidetty ja sitten on menty. Eivät nämä asiat näytä kiinnostavan kaikkia niitä, jotka niin paljon kehitysyhteistyöstä puhuvat.

Kun valtiovarainministeri Kalliomäki viittasi tuohon lamaan ja antoi ymmärtää, että lama muutti kaiken ja sen takia näihin tavoitteisiin ei päästä, on todettava ja muistettava, että se lama koski myös Ruotsia, Norjaa, Tanskaa ihan samalla lailla kuin meitä. Siellä vaan noustiin ja annetaan bruttokansantuotteesta huomattava määrä. Eli jos tahtoa on, niin kyllä tavoitteeseen päästään.

Kyllä minä ymmärrän myös valtioneuvos Holkerin reaktioita, kun hän moittii eduskuntaa ja kansanedustajia siitä, että osallistumme kyllä kansainvälisiin konferensseihin ja kokouksiin, joissa hyväksytään tavoitteita ja enemmän tai vähemmän sitoudutaan niihin, mutta sitten kun Suomeen palataan ja Suomen eduskuntaan tullaan, niin kaikki nämä sitoumukset edustajat ja eduskuntaryhmät ovat unohtaneet. Kyllä minä muistan myös sen tilaisuuden, joka ennen eduskuntavaaleja pidettiin Bottalla. Siellä olivat kaikki eduskuntapuolueet edustettuina ja jokainen sitoutui Holkerin työryhmän 0,7:ään prosenttiin. Mitä voimakkaammin sen asian puolesta puhuttiin, niin sitä enemmän aplodeja saatiin.

Sitten kirjoitettiin hallitusohjelma. Kolme puoluetta kirjoitti hallitusohjelman. Ne unohtivat lupaukset, jotka oli annettu, ja asetettiin tavoitteeksi 0,56. Minä ymmärrän, että näin meneteltiin. Ymmärrän sen. En hyväksy, mutta ymmärrän. Minä uskon, että silloin, kun hallitusohjelma kirjoitettiin, lähdettiin siitä, että annetaan todella 0,56 prosenttia bkt:sta. Kyllä tiedettiin, kuinka paljon sen merkitsee rahassa. Kyllä varmasti oltiin iloisia ja tyytyväisiä, jos bkt olisi noussut odotettua enemmän. Siis tiedettiin, mihin mentiin.

Sosialidemokraatteja tämä 0,56 ei ilmeisesti tyydyttänyt, kun ed. Kimmo Kiljusen johdolla reagoitiin ja 102 kansanedustajaa piti tätä liian alhaisena. Odotimme, että nyt, kun eduskunnan enemmistö on lausunut mielipiteensä, niin eiköhän se pikkasen siitä 0,56:sta nouse. Mitä tapahtui? Se putosi 0,48:aan. Se on uskomatonta. Se on uskomatonta. Sen takia tämä välikysymys tehtiin. Minä olen melko varma, että jos se olisi pysynyt siinä 0,56:ssa, ei olisi tehty mitään välikysymystä. Olisimme kyllä olleet pahoillamme siitä, että siihen 0,7:ään ei päästä, mutta olisimme ymmärtäneet, että hallitusohjelmassa pysytään. Ja kun hallitusohjelma on kirjoitettu, niin hallitus on asettanut agendan ja toimii sitten sen mukaisesti.

Ihan lyhyesti vielä merkityksestä. Kyllä kehitysavulla on valtavan suuri merkitys. Kyllähän me näimme, miten Aasian maat ovat päässeet jaloilleen kehitysavun ja yleensä avun ansiosta. Se, että Afrikan maissa ei ole päästy, johtunee paljolti siitä, että siellä ei vielä satsata riittävästi koulutukseen. Muistan, kun vierailin (Puhemies koputtaa) siellä, niin ihmettelin, miten maassa, jossa on raaka-aineita (Puhemies: 5 minuuttia on kulunut!) ja halpaa työvoimaa, on kuitenkin kurjuutta, ja ero oli koulutuksessa.

Tatja Karvonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuonna 2003 Suomi käytti kehitysyhteistyöhön reilut 500 miljoonaa euroa; 2004 määräraha kasvoi lähes 40 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna. Suomi on sitoutunut sekä hallitusohjelmassaan että kehityspoliittisessa ohjelmassa nostamaan kehitysyhteistyövarat YK:n suosittamalle 0,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Kun tänä päivänä on tätä keskustelua kuullut, toivoisi, että keskustelun tulisi kuitenkin prosentinviilauksen sijasta keskittyä ensisijaisesti Suomen kehityspoliittisiin linjauksiin eli siihen, mihin apua kannattaa suunnata ja millä tavoin.

Kehitysmaiden ongelmia ei voida ratkaista millään yksittäisellä keinolla, vaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan taisteltaessa on käytettävä monenlaisia keinoja. Kehitysavun lisääminen ei yksin riitä, vaan kehitysavun rahallisen määrän rinnalla on myös laatu tärkeää.

Vaikuttaa siltä, että kehitysapu on nykyään keskittynyt liiaksi niin sanotuille kriisialueille, esimerkiksi sota- ja luonnonkatastrofialueille. Jokapäiväisestä nälänhädästä sekä huonoista hygieniaoloista ja hoidon ja lääkkeiden puutteista johtuvista sairauksista kärsivät ihmiset ovat jäämässä kehitysapukeskustelun ulkopuolelle. Todellisuudessa maailman 6 miljardista ihmisestä viidennes elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle dollarilla päivässä. Kehitysavun painopiste tulisi aina säilyttää köyhimmissä maissa.

Maiden kehitystä ja kehitysavun käyttöä voidaan valvoa paremmin, kun apu on keskitetty tietyille kohdemaille. Kehitysavulla voidaan saavuttaa parempia tuloksia, kun Suomi keskittää kahdenvälisen yhteistyönsä nykyistä harvempiin maihin ja suurempiin yhteistyökokonaisuuksiin. Tällä tavalla voidaan myös paremmin puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin. Avunantajien on tulevaisuudessakin panostettava siihen, että ne antavat tukensa kehitysmaiden omien prioriteettien mukaan, toimivat kehitysmaiden kansallisten järjestelmien sisällä sekä vahvistavat keskinäistä koordinaatiotaan. Kehitysmaiden ja niiden kansalaisten omaa päätösvaltaa ja vastuuta asioista on kunnioitettava ja tuettava.

Arvoisa puhemies! Suomen tulisi tulevaisuudessa panostaa etenkin niihin maihin, joissa lasten ja naisten koulutus on riittämätöntä ja opetusvälineet sekä opettajien koulutus heikkotasoista. Erityisesti naisten ja tyttöjen kouluttaminen edistää yhteiskunnallisten olojen kehittymistä, terveysolojen parantumista sekä perheiden lapsiluvun laskua. Kehitysmaiden naisille tulisi taata vähintään peruskoulutus ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ja naisten asemaa tulisi näin parantaa. Myös äitiyskuolleisuuden vähentämiseen tulisi panostaa aiempaa tehokkaammin.

Suomen on oltava aktiivinen myös EU:n kehityspolitiikassa, mihin tuleva puheenjohtajuuskausi tarjoaa erittäin hyvät mahdollisuudet. Suomen tulisi vastaisuudessakin kehittää omaa kehityspoliittista linjaansa ja keskittää apuaan niille aloille, joille meistä on eniten hyötyä. Vaikkei raha yksin ratkaisekaan kolmansien maiden kehitysongelmia, on kuitenkin selvää, etteivät köyhimmät maat voi kehittyä tehokkaasti ilman riittävää ulkopuolista apua ja rahoitusta.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Olen vähän hölmössä tilanteessa, koska olin juuri kiittämässä ministeri Lehtomäkeä siitä, että hän on tässä paikalla kuunnellut tämän välikysymyskeskustelun, (Ed. Pulliainen: Poistui kello 18.41!) ja ajattelin rakentaa oman puheenvuoroni itse asiassa neljän kysymyksen varaan, jotka olisin hänelle esittänyt. Kun hän ei ole tässä paikalla, olen vähän vaikeuksissa esittämään ne kysymykset. (Ed. Pulliainen: Keksikää nyt jotakin sanottavaa!) Ne liittyvät suoraan hänen äsken käyttämäänsä puheenvuoroon ja siinä suhteessa ...

Siinä tapauksessa, jos on mahdollisuus, koska minulla on aivan suorat kysymykset hänelle, minä mieluummin jättäisin puheenvuoron siihen.

Joo, minun on pakko tehdä näin, koska minun ei ole mielekästä käyttää puheenvuoroa, koska todella olin suuntaamassa neljä kysymystä hänelle, ja se on aivan tarpeetonta osoittaa ne muille kuin hänelle.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyömäärärahamme tulee nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Hallituksesta ei tähän kuullun perusteella ole. Tällä kertaa kyvyttömyys on voitu osoittaa tarkalla prosenttiluvulla. Osoitus on tieteellisesti pätevä, hallitus kaatukoon.

Se täytyy myöntää, että hallituksella voi olla salainen taktiikka päästä historian myöhemmässä arvioinnissa pälkähästä. Tuohon 0,7 prosenttiinhan päästään myös antamalla bruttokansantulon laskea määrärahan euromäärän pysyessä muuttumattomana. Tämä malli ei ole kaukaa, vaan 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta haettu. Kehitysyhteistyörahojen kaikkien aikojen huippu saavutettiin vuonna 1991, jolloin lama iski kasinotalouden seurauksena päälle ja bruttokansantulo romahti elinkeinoelämän pysähtyessä konkurssiaallon vyöryessä läpi maan. Silloin kehitysyhteistyörahojen osuudeksi bruttokansantulosta noteerattiin jälkikäteislaskennassa 0,8 prosenttia. Valtion velkaantuessa ja menoleikkausten ollessa arkipäivää menoleikkuri osui myös kehy-rahoihin; niiden sadannes putosi 0,31 prosenttiin. Siitä niiden nostaminen on osoittautunut todella vaikeaksi, sillä vuoden 1995 jälkeen bruttokansantulo on ollut pääsääntöisesti kasvussa. Viime vuonna kehy-tarkoituksiin käytettiin tilinpäätöksen mukaan 527 miljoonaa euroa.

Absoluuttiset euromäärät ja sadannekset ovat kuitenkin vain yksi puoli kehitysyhteistyötä. Toinen puoli on se, ketä, missä ja milloin ja erikoisesti millä motiiveilla pyritään auttamaan. Ulkoministerinä Paavo Väyrynen viitoitti kehitysyhteistyötä ohjaavaksi tavoitteeksi sen, että näin tuli edistää Suomen kaupallisia etuja. Tämä on saattanut tapahtua niin, että kohdemaiksi on valittu kaupallisesti kiinnostavia maita. Tällaisina on julkisuudessa mainittu Sambia, Kenia, Peru ja Egypti. Tälle politiikalle eduskunta antoi tuomionsa kuluvassa huhtikuussa hyväksyessään vuotta 2003 koskevan tilintarkastajien kertomuksen. Kymmenkunta kansanedustajaa oli täällä isossa salissa paikalla, kun tämä historiallinen päätös yksimielisesti hyväksyttiin.

Alan virkamiehiltä ja ministereiltä on jäänyt huomaamatta, mikä on perustavaa laatua olevaa kehitysmaissa. Juuri niitä koskettavat ensimmäisinä niukkuus ravinnosta, juomakelpoisesta vedestä ja energiasta. Monilla alueilla aids rajoittaa korjaaviin toimenpiteisiin ryhtymistä, kuten Kehitysyhteistyökertomuksessa on aivan oikein mainittu. On selvää, ettei kehitysmaiden energiapolitiikka voi perustua tulevaisuudessa raakaöljypohjaisiin polttoaineisiin, kun näin ei ole asianlaita missään muuallakaan. Olemme siirtyneet maapallolla masking factoreiden, rajoittavien tekijöiden, jotka peittoavat muiden rajoittavien tekijöiden vaikutukset, aikakauteen. Niistä tärkeimmät ovat juuri ruoka, makea vesi, energia ja monilla alueilla myös aidsin leviäminen. Päälle kaatuu ilmastonmuutos, jossa ihminen on pääarkkitehti.

Vastaus aidsia lukuun ottamatta näihin ongelmiin on yksi ja sama: peltometsätalous, agroforestry. Suomen tulee keskittää kehy-voimavaransa peltometsätalouden edistämiseen niissä Afrikan maissa, jotka ovat tällaiseen yhteistyöhön valmiita. Helsingin yliopistoon tulee perustaa alan koulutusinstituutti ja tutkimusyksikkö, joilla on rinnakkaislaitos esimerkiksi Tshadissa, jos tämä valtio on valmis tällaiseen yhteistyöhön.

Arvoisa puhemies! Välitön toimenpide olkoon sellainen, että köyhimpien maiden Nepalin ja Nicaraguan hankkeita lukuun ottamatta hankkeiden korvaamiseen todellisella kestävän kehityksen hankkeella Afrikassa tulee ryhtyä mahdollisimman pian. Tämä tapahtuu parhaiten vereksillä voimilla, joten, kuten sanottuna: hallitus kaatukoon.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Sirnö luuli olevansa tässä salissa oikein nokkela heittäessään, että ilmeisesti yksikään keskustalainen ei ole ollut köyhä, kun ei ymmärrä, että raha on ainoa asia, joka auttaa köyhyyteen. Olen itse yhdeksänlapsisen pienviljelijäperheen tytär pohjoisesta Keski-Suomesta, enkä usko, että hyväosainen ed. Sirnö kykenee edes kuvittelemaan sitä totaalista köyhyyttä, joka monilla pientiloilla vallitsi, niin minun kotonani kuin monilla muillakin tiloilla, 50- ja 60-luvun Suomessa. Voin valistaa ed. Sirnöä myöhemmin tarkemmin tästä köyhyysasiasta.

Ja sitten päivän tekstiin: Hallitus on sitoutunut kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen hallituskauden aikana yhteensä 220 miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisillä bruttokansantuloarvioilla noin 0,44 prosentin bktl-osuus saavutetaan vuonna 2007. Hallitusohjelman mukaisesti 0,7 prosentin bktl-osuuteen pyritään vuoteen 2010 mennessä yleinen talouskehitys huomioon ottaen. Kehysneuvotteluissa haettiin tasapainoa eri pääluokkien välillä. Niinpä valitettavasti myös ulkoministeriön pääluokka joutui säästöjen kohteeksi. On totta, että otamme nyt erittäin kovan haasteen pysyä kehitysyhteistyösitoumuksessamme, mutta kannustan hallitusta voimakkaasti tähän haasteeseen vastaamisessa. Siitäkin huolimatta meidän kannattaa muistaa, että tällä hallituskaudella kehitysyhteistyömäärärahat kasvavat noin 220 miljoonalla eurolla. Kahden edellisen hallituskauden lisäys jäi 170 miljoonaan euroon, eli lisäysvauhti on edelliskausiin verrattuna joka tapauksessa huomattava.

Rahan ja bktl-osuuden lisäksi kehitysyhteistyön kokonaisuudessa on keskusteltava myös avun vaikuttavuudesta ja laadusta. Oecd:n Dac on tehnyt Suomen kehitysyhteistyöstä vertaisarvioinnin vuonna 2003. Suomi sai tuossa arvioinnissa kiitosta muun muassa omistajuuden korostamisesta, maa- ja sektorikeskittymisestä. Suomalainen kehitysyhteistyötiedotus ja kansalaisten tietämys kehitysasioista sai niin ikään kehuja. Politiikkakoherenssin todettiin parantuneen. Köyhyyspainotusta kiitettiin, joskin sen toivottiin nousevan vieläkin selkeämmin tärkeimmäksi päämääräksi. YK:n alaisen tutkimuslaitoksen tutkintaraportti puolestaan korosti Suomen omia vahvuuksia koskevan osaamisen siirtämistä kumppanimaille.

Arvoisa puhemies! Pidän järkevänä kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäen esiin nostamaa ajatusta kehitysavun kohdemaiden karsimisesta. Olemme nyt mukana noin 40 maassa jonkinlaisilla panostuksilla. Ratkaisisiko tasaisempi tulonjako joidenkin avustusmaiden köyhyysongelmaa? Kahdenvälisen kehitysavun volyymia voisimme lisätä kumppanuusmaissa, ja kaikkein köyhimpien maiden avustusta tulisi niin ikään lisätä. Nuo kumppanuusmaathan ovat Vietnam, Nepal, Nicaragua, Etiopia, Kenia, Tansania, Mosambik ja Sambia.

"Kun autat kehitysmaan naista, autat koko perhettä." Tämän lausahduksen kuulin muun muassa Nigerissä, yhdessä maailman köyhimmistä maista, jossa minulla oli vuosia sitten tilaisuus tutustua Unicefin kyläohjelmiin. Sielläpä tosiaan näkyikin tuo asia. Kun naiset saivat opetusta luku- ja kirjoitustaidossa, tietoa terveellisestä ravinnosta, puhtaasta vedestä, terveydenhoidosta, ehkäisystä, koko yhteisön tilanne parani. Afrikkalaisten naisten uskomaton sitkeys ja into opiskeluun ja työntekoon Unicefin tuella rakennetuissa naistentaloissa sen jälkeen, kun raskaat perheaskareet oli tehty, ansaitsi ja ansaitsee hatunnoston. Pienellä avulla saatiin ihmeitä aikaan.

Samaa sitoutumista ja vastuuntuntoa saatoin kokea vuosi sitten Afganistanissa, maassa, jonka demokratia pitää kymmenien vuosien sotimisen jälkeen rakentaa pala palalta uudestaan. Myös Afganistanissa näki selvästi, mitä merkitsee kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan syvä yhteistyö kehityspolitiikassa. Suomen Punainen Risti varusti pohjoisessa sairaaloita, koulutti henkilökuntaa — lääkäreitä, kätilöitä — myös kenttätöihin, uskomattoman tärkeitä askeleita maassa, jossa välimatkat ovat pitkiä eikä apua lähdetä hakemaan kuin äärimmäisessä hädässä, maassa, jonka äiti- ja lapsikuolleisuus on maailman huippua. Suomalaisten varustama Sheberganin sairaala valittiin jopa Afganistanin parhaaksi sairaalaksi.

Arvoisa puhemies! Miten sitten vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttaminen etenee eri maissa ja maanosissa? Nopein kehitys on ollut itäisessä ja eteläisessä Aasiassa. Silti sielläkin elää lähes 700 miljoonaa ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä. Kaikkein vaikein tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mitattiinpa sitä äiti- ja lapsikuolleisuusmittareilla taikka nälkä- ja köyhyysmittareilla. Näyttääkin, ikävä kyllä, pahasti siltä, että mdg- eli vuosituhattavoitteisiin ei ylipäätään maailmassa päästä vuoteen 2015 mennessä.

Monissa maissa ongelmana on epätasa-arvoinen tulonjako. Köyhyyden vähentämisen hyvä periaate ei siis sinällään vielä takaa parempia elinoloja tasapuolisesti. Huomiota on entistä pontevammin kiinnitettävä hyvinvoinnin tasaisempaan jakautumiseen avustettavien maiden sisällä.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! On aluksi syytä todeta muutama perusasia nykyhallituksen kehityspoliittisesta linjasta.

Ensinnäkin kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu on nopeinta 15 vuoteen. Se on yli 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Toiseksi, Vanhasen hallitus asetti kehityspoliittisen toimikunnan, jonka tavoitteena on arvioida Suomen kehityspolitiikan johdonmukaisuutta ja vaikuttavuutta. Tämmöiseen ulkopuoliseen arviointiin mikään aikaisempi hallitus ei ole edes halunnut mennä.

Kolmanneksi, Vanhasen hallitus tarkastelee yhtä aikaa kauppa- ja kehityspolitiikkaa, mikä on myös erittäin hyvä ja luonteva tapa. Siinä ministeri Lehtomäki on onnistunut varsin hyvin.

Neljänneksi, hallituksen tavoite, että keskitytään kehitysyhteistyössä kaikkein köyhimpien maiden auttamiseen palvelee vuosituhattavoitteitten saavuttamista.

Viidenneksi, tämä hallitus on kasvattanut kansalaisjärjestöjen roolia kehitysyhteistyössä.

Kaiken tämän faktan jälkeen on varsin kummallista, että kehitysyhteistyö nousee välikysymyksen aiheeksi. Nyt sitten keskustellaan tästä. (Ed. Kallis: Mehän kerroimme, minkä takia!) — Aivan, ed. Kallis.

Arvoisa puhemies! Kun äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi ponnistellaan, niin kehitysyhteistyö on parhaimmillaan silloin perusasioiden kehittämistä. Se on luonnonvarojen kestävää käyttöä, sen edistämistä ja koulutusta. Tässä mielessä suomalainen kehitysyhteistyö on varsin laadukasta. Suomalaisessa kehitysyhteistyössä painopistealueita on esimerkiksi ruokaturvan kehittäminen eli ruuan tuotannon monipuolistaminen siellä kohdemaissa, paikallisen jalostuksen ja paikallisten markkinointiketjujen kehittäminen, hyvin tämmöistä, sanoisiko, osuuskuntahenkistä toimintaa, mitä Suomessa harjoitettiin sata vuotta sitten. Tavoitteena tulee olla sen, että paikallisiin tuotantopanoksiin perustuva omavarainen maatalous kehitysmaissa menee eteenpäin.

Toinen suomalaisten, sanoisiko, leipälaji kehitysyhteistyössä on metsitys ja metsien suojelu vaikka joskus kritiikkiäkin on kuultu: polttopuutarpeen turvaaminen sillä tavalla, että viljelyn kannalta tärkeätä lantaa ei polteta, luonnonmetsien suojelu. Matkailuhankkeiden ja matkailuinfran kehittäminen voivat tuoda valuuttatuloja, jotka ovat vaihtoehtoja metsien hakkaamisille viljelyn tarpeisiin. Tälläkin alalla suomalaisella osaamisella on annettavaa.

Puhdas vesi on tärkein luonnonvara, ja sen puutteesta kärsitään edelleen myös Suomen kehitysyhteistyökohteissa. Puhtaan veden saannin turvaamisessa ja vesivarojen pilaantumisen ehkäisyssä on edelleen painopistealueita suomalaiselle kehitysyhteistyölle.

Tähän rinnalle haluan ottaa yhden vähemmän keskustellun ongelman, jossa mielestäni suomalaisella kehitysyhteistyöllä on parantamisen varaa, ja se on ympäristöriskien torjunta, ympäristömyrkyt ja torjunta-aineet, joita esimerkiksi Afrikassa on varastoituna kymmeniätuhansia tonneja varsin puutteellisissa oloissa. Suomella on osaamista ongelmajätteitten hävittämisessä, ja sitä osaamista pitäisi voida käyttää myös kehitysyhteistyöpanoksena. Itse asiassa olisin halunnut ministeri Lehtomäeltä kysyä, minkälaisia kehitysnäkymiä tässä on. Toivon mukaan ministeri Korkeaoja, joka täällä ansiokkaasti nyt Lehtomäkeä tuuraa, voi vastata.

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä jatkuvasti arvioida Suomen kehitysyhteistyön loogisuutta ja vaikuttavuutta. Kohdemaan olosuhteiden hyvä tuntemus, molemminpuolinen luottamus ja vastaanottajamaan oma tahto ja halu ovat tärkeitä hyvän vaikuttavuuden aikaansaamisessa. Koulutusmahdollisuuksien parantamisen ja erityisesti naisten tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien turvaamisen on oltava suomalaisen kehitysyhteistyön peruslähtökohtia. Kehitysyhteistyön määrällisistä tavoitteista on hyvä pitää kiinni, mutta panos—tuotos-ajattelun tulo kehitysyhteistyöhön pelkän panosten lisäämisen rinnalla on myös tervetullutta. Kehitysyhteistyörahoituksen hidas, tasainen kasvu on parempi kuin nopeat hyppäykset, sillä se tehostaa osaltaan rahoituksen käyttöä. Tavoitteena on toki oltava mahdollisimman suuri hyöty käytettävissä olevasta kehitysyhteistyöpanoksesta. Siihen pääsemiseksi jatkuva vaikuttavuuden arviointi on avainasemassa.

Lopuksi haluan todeta, että suomalaisen kehitysyhteistyön tehokkuus ja vaikuttavuus pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa. EU:n sisällä käynnissä olevaa kehitysavun uudistamis- ja tehostamistyötä Suomen on syytä vauhdittaa, ja se voisi olla myös yksi Suomen EU-puheenjohtajakaudella esille nostettavista asioista.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Vanhasen hallitus on hallitusohjelmassaan ja kehityspoliittisessa ohjelmassaan sitoutunut tavoittelemaan 0,7 prosentin kehitysmäärärahatasoa vuoteen 2010 mennessä. Tämä on jo monesti tässä salissa tänään kuultu.

Käytäntö on kuitenkin jälleen kerran toinen kuin ohjelmat ja lupaukset. Valtiontalouden kehykset osoittavat että nykyinen hallitus siirtää vastuun määrärahojen nostosta seuraavan hallituksen kontolle. Oecd:n raportti kertoi huhtikuun puolivälissä, että virallinen kehitysapu nousi viime vuonna muutaman prosentin, eli kasvua siis oli. Lisäys ei kuitenkaan nosta kehitysavun osuutta merkittävästi suhteessa YK:n tavoitteeseen. Rajan ovat ylittäneet vain Hollanti, Luxemburg, Norja, Ruotsi ja Tanska. Ruotsi on asettanut tavoitteekseen 1 prosentin kansantulosta vuoteen 2006 mennessä. Kehitysavun osuus Suomen kansantulosta oli EU:n keskitason alapuolella, 0,35 prosenttia, ja tulevaisuudennäkymät ovat siis edelleen huonot.

Arvoisa puhemies! Suomessa keskustelu kehitysmäärärahoista on aivan toista kuin naapurimaissamme. Puhumme koko ajan määrärahojen nostamisesta 0,7 prosenttiin. Naapurimaat ovat saavuttaneet sen tason jo, ja Ruotsissa puhutaan järjestötasolla jo 1 prosentin jälkeisestä ajasta, toisin sanoen määrärahojen nostamisesta 2 prosentin tasolle.

Olisi hyvä siirtää keskustelu myös arvotasolle. Mitkä arvot Suomessa johtavat päätöksentekoa, jonka tuloksena haluamme tulevaisuudessakin käyttää itseemme suurimman osan bruttokansantuotteesta? Olemmeko myös arvokeskustelussa ja globalisaatiosta keskustellessamme fokusoituneita vain itseemme emmekä rooliimme maailmanpolitiikassa? Olemmeko harjoittamassa politiikkaa, jonka johdosta olemme ajautumassa yhä kauemmaksi muista Pohjoismaista ja näin Suomen poliittinen painoarvo vähenee entisestään?

Kehitysapumäärärahojen lisäyksessä on kyse myös Suomen asemasta poliittisissa keskusteluissa kansainvälisillä areenoilla. On selvästi havaittavissa, että Suomen asema verrattuna moniin muihin maihin on heikentynyt. Suomea ei enää kutsuta niihin keskusteluihin, joissa esimerkiksi muut Pohjoismaat ovat vahvoina vaikuttajina mukana. Suomalaisia ei myöskään löydy samassa mittakaavassa kansainvälisten organisaatioiden johtavista tehtävistä kuin muiden Pohjoismaiden vaikuttajia. Suomi on siirtynyt tällä alueella päätöksenteon ja keskustelujen keskiöstä vaihtopenkille. Muut maat valtioiden johtoa myöten, joista esimerkkinä Tony Blairin Afrikka-ohjelma, ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että myös globaalin turvallisuuden kannalta on syytä ottaa kehitysyhteistyö tosissaan. Mikä mahtaa olla se viisaus, jonka johdosta Suomen hallitus kokee, että muut ovat väärässä ja se oikeassa liuetessaan kansainvälisistä sopimuksistaan?

Arvoisa puhemies! Ulkoministeriön kehitysyhteistyökertomuksessa vuodelta 2004 todetaan, että EU:n kehitysyhteistyön tehokkuudessa ja vaikuttavuudessa on vielä paljon tehtävää. Aivan oikein. Apua annetaan nykyisin liikaa keskituloisille lähialueille ja liian vähän kaikkein köyhimmille alueille, näin todetaan. Onko Suomenkin syytä miettiä varojen kohdentamista ja jakautumista uudelleen? Suomi on kehityspoliittisin perustein valinnut kahdeksan maata, joihin yhteistyötä ollaan keskittämässä. Vuonna 2004 pääyhteistyömaiksi nimettyihin maihin suuntautuu vain noin 15 prosenttia koko kehitysyhteistyöbudjetista. Avun keskittäminen näihin maihin on pahasti kesken.

Kehitysavun laatua ja tuloksellisuutta on tarkkailtava kriittisellä silmällä. Apu on kohdennettava sellaisiin maihin, jotka aidosti ponnistelevat kansalaistensa hyvinvoinnin ja demokratian eteen. Suomi on itse maailman korruptoitumattomuustilastojen kärkimaa ja sen tulee jatkossakin arvioida tästä näkökulmasta myös kehitysyhteistyömaita, niiden asioiden hoitoa, kehitysavun käyttöä ja kohdentamista sekä hallinnon tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä. Tärkeänä pidän kehityspoliittisen ohjelman, joka on valtioneuvoston periaatepäätös 5. päivältä helmikuuta 2004, toteamusta, että hallituksen tavoitteena on kasvattaa kansalaisjärjestöjen kapasiteetin lisääntyessä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön osuutta asteittain kohti 14 prosentin tasoa varsinaisesta kehitysyhteistyöstä vuoteen 2007 mennessä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että myös tämä tavoite on rapistumassa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kristillisdemokraattien ja muun opposition tekemässä välikysymyksessä kehitysapusitoumuksen toteutumisesta on perusteluihin kirjoitettu, totta kai, erittäin hyvää ja tärkeää asiaa maailman hädästä ja ongelmista ja siitä työstä, mitä kehitysyhteistyöllä on tehty. Mutta kyllähän tämä välikysymys on jätetty ihan puhtaasti poliittisin perustein, näinhän asia on. Kristillisdemokraattien edustajat eivät ole nyt paikalla. Tämän tarkoituksena on hallituksen kaataminen. Mutta mielestäni hallituksen vastaus, jonka ministeri Lehtomäki antoi, osoittaa sen, että Vanhasen hallituksella on ote käsissään myöskin tässä kehitysyhteistyössä, ja ennen kaikkea se on tällä hetkellä realistinen, niin kuin pitääkin olla.

Herra puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä kiinnittää huomiota ennen kaikkea Suomen tekemään kehitysyhteistyöhön ja erityisesti siihen, miten Suomi on voinut osaltaan olla auttamassa niitä vaikeuksissa olevia maita, joissa on köyhyyttä ja ennen kaikkea nälkää ja puutetta. Suomessahan on valmistunut nyt uusi maaseutukehityslinjaus viime vuodelta, vuodelta 2004, ja tässä uudessa linjauksessa halutaan korostaa ennen kaikkea yhteistyömaiden omaa vastuuta ja omistajuutta kaikissa kehityshankkeissa. Näinhän asia on. Toisin sanoen korostetaan paikallisten ihmisten huomioimista, ennen kaikkea maaseudun ihmisten osallistumista, elinkeinoihin painottavaa työtä, jota täällä on esille tuotu, luonnonvarojen kestävää käyttöä, ja erityisen vahvasti monessa puheenvuorossa on tullut esille myöskin maaseudun naisten aseman vahvistaminen. Jotta kehitysyhteistyörahat voivat kohdentua oikealla ja hyvällä tavalla, niin kyllähän se on niin, että näiden maiden perusasiat, elinkeinot ja toimeentulo, täytyy saada nostettua. Jos nämä oikealla tavalla kohdennetaan, niin siitä voidaan myöskin nähdä hyviä tuloksia.

Tulee mieleen yksi esimerkki, pieni sinänsä. Menneillä vuosikymmenillä, niin kauan kuin esimerkiksi Meksiko oli kehitysmaa, muistaakseni ennen vuotta 1998 vai oliko se 96, kun Meksiko hyväksyttiin Oecd:n piiriin ja poistui kehitysmaiden joukosta, Suomi on antanut panoksen Meksikon metsätalouden kehittämiseen. Kun valtiovarainvaliokunnan maatalousjaosto vieraili jokin aika sitten Meksikossa, niin siellä hyvin selkeästi nähtiin, miten se raha, mitä Suomi on sinne antanut, ennen kaikkea tietotaito ja myöskin käytännön raha, on tuottanut hyvää hedelmää. Tänä päivänä Meksikossa esimerkiksi toteutetaan hyvin paljon sovellettuna samantapaista järjestelmää kuin Suomessa on metsien hoitoon käytetty. Mielestäni tämä on erinomaisen hyvä tulos oikeasta kehitysyhteistyöstä.

Herra puhemies! Suomi voi mielestäni parhaiten tukea elinkeinojen kehittymistä osallistumalla todella näissä maissa tutkimuksen, neuvonnan, koulutuksen ja maaseudun palvelujen kehittämiseen. Myös toinen näkökohta on vielä se, että ennen kaikkea, kun tiedämme maaseudun hädän ja kurjuuden näissä maissa, niin maaseudun ammatillinen ja myös taloudellinen järjestäytyminen vaatii lisäpanostusta. Maatalouden osuustoiminnalla on ollut keskeinen sija Suomen hyvinvoinnin luomisessa, mutta sitä voidaan myöskin käyttää näissä kehitysmaissa. Mutta nyt tällä hetkellähän useissa kehitysmaissa tämä maatalouden osuustoiminta on romahtanut. Se pitäisikin saada uudelleen jaloilleen, ja ennen kaikkea olisi tärkeää, että se lähtisi viljelijä- ja yrittäjälähtöisesti eikä niinkään ylhäältä ohjattuna, kuten on useasti käynyt.

Minä uskon näin, herra puhemies, että Suomen tehtävä — puhun nyt ennen kaikkea tästä maaseutulinjauksesta kehitysyhteistyössä — on auttaa kehitysmaiden maataloutta ja elinkeinoelämää jaloilleen. Kyllä kehitysmaissa, jos jossakin, maaseudun ihmiset tarvitsevat tukea pystyäkseen järjestäytymään, ja tuki pitää antaa niin, että siellä ei näiden ihmisten omatoimisuutta tukahduteta.

Herra puhemies! Mielestäni hallituksen vastaus tyydyttää, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Jutta Urpilainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen valtiollinen kehitysyhteistyö täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Alkuvaiheessa kehitysyhteistyö oli pitkälti teknisluonteista ja projektit suunniteltiin Suomessa. Tänä päivänä puhutaan enemmänkin kumppanuudesta. Kumppanuuteen tarvitaan kaksi osapuolta ja niiden molempien vahvaa sitoutumista asian eteenpäinviemiseen. Viisi vuotta sitten pidetyssä vuosituhathuippukokouksessa maailman valtiot, mukaan lukien Suomi, asettivat yhdessä kunnianhimoiset tavoitteet köyhyyden poistamiseksi ja inhimillisen kehityksen edistämiseksi. Tärkeimpänä tavoitteena on puolittaa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen on globaalin yhteisön kannalta olennaisen tärkeää jo senkin takia, että äärimmäinen köyhyys on tunnistettu keskeiseksi turvallisuutta uhkaavaksi tekijäksi.

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin pääsiäisen alla julkaisemassa raportissa korostetaan läpileikkaavana teemana kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kolmiyhteyttä. Myös Suomi on tukenut tätä laajaa turvallisuuskäsitettä. YK:n ja koko kansainvälisen yhteisön on pystyttävä nykyistä paremmin vastaamaan globaaleihin uhkakuviin. Ensi syksyn Millennium Summitissa eli YK:n huippukokouksessa on tarkoitus katsoa, miten vuosituhatjulistuksen tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty. Haasteena on päästä yhteisymmärrykseen niistä konkreettisista toimista, joita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi edelleen tarvitaan. Tarkoituksena on myös uudistaa YK:ta niin, että se voisi nykyistä tehokkaammin vastata uuden vuosituhannen uusiin uhkatekijöihin. Tuleva huippukokous tarjoaakin kansainväliselle yhteisölle mahdollisuuden vahvistaa ponnistelujaan vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi sekä YK:n kokonaisvaltaiselle uudistumiselle.

Arvoisa puhemies! Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vaatii myös jäsenmailta taloudellisia panostuksia ja sitoutumista. Matti Vanhasen hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan kehitysyhteistyömäärärahat olisivat YK:n suosittelemalla tasolla, 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta, vuonna 2010. Vaikka tänä vuonna kehitysyhteistyömäärärahoissa on 50 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin viime vuonna, ei korotus ole riittävä. Viime vuoden luku on alustavien tietojen mukaan jäämässä 0,35 prosenttiin bkt:stä. Suomi on monissa kansainvälisissä tilastoissa ykkössijalla, mutta valitettavasti siis kehitysyhteistyömäärärahojen tasolla Suomi on vasta EU:n keskikastia.

Tänä globalisaation aikana olemme yhä riippuvaisempia toisistamme. Köyhyyden voittaminen on myös Suomen ja suomalaisten etu pitkällä aikavälillä.

Solidaarisuuden ja yhteisvastuun ohella kehitysyhteistyömäärärahoilla on myös tärkeä kansainvälinen merkitys Suomelle. YK:n pääsihteeri on tekemässä 0,7 prosentin kehitysyhteistyömäärärahatasosta eräänlaista valtion sitoutuneisuuden mittaria YK-tavoitteisiin, jota tullaan tarkastelemaan jatkossa myös muun muassa turvallisuusneuvoston vaihtuvia paikkoja täytettäessä. Mielestäni Suomen uskottavuuden kannalta onkin välttämätöntä, että Suomi nostaa kehitysyhteistyömäärärahatasonsa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Vetoankin sekä hallitukseen että hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajiin, jotta aikataulumuutos voitaisiin toteuttaa ensi syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Suuri enemmistö maailman 1,2 miljardista köyhimmästä ihmisestä on naisia ja tyttöjä. Maailmassa on yhä yli 100 miljoonaa lasta vailla mahdollisuutta käydä koulua, enemmistö heistä tyttöjä. Koulutus kaikille 2015 -hankkeella tavoitellaan peruskoulutuksen tarjoamista kaikille maailman kansalaisille vuoteen 2015 mennessä. Mielestäni tämä tavoite on köyhyyden vähentämisen kannalta erittäin tärkeä, sillä vuoden 2003 Undp:n inhimillisen kehityksen raportin mukaan investointeja koulutukseen pidetään keskeisenä avaimena kehitysmaiden talouskasvuun ja köyhyyden vähentämiseen. Opetussektorin osuus on tällä hetkellä noin 11 prosenttia Suomen kahdenvälisestä kehitysavusta. Mielestäni tavoitteeksi pitää ottaa osuuden nostaminen 15 prosenttiin. Tämä olisi mielestäni hyvä keino tarjota kumppanuutta ja osaamista vähiten kehittyneille maille.

Arvoisa puhemies! Päätän puheeni siteeraamalla afrikkalaista sananlaskua: "Jos katsot vuoden eteenpäin, istuta siemen. Jos katsot kymmenen vuotta eteenpäin, istuta puu. Mutta jos sinun on katsottava sata vuotta eteenpäin, kouluta kansa."

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Olen vieläkin ehkä odottavalla kannalla, jos ministeri Lehtomäki tänne tulee, koska puheenvuorossani olisin esittänyt hänelle muutaman huomion. Siinä suhteessa jään vielä odottamaan ja katson tämän keskustelun sillä tavalla loppuun.

Heikki A. Ollila /kok:

Arvoisa puhemies! Toivottavasti huomaan, kun Lehtomäki tulee, että voin sitten lopettaa puheenvuoroni.

Jäätteenmäen—Vanhasen hallituksen ohjelmassa on hyvin vähän konkretiaa. Sitä onkin arvosteltu aiheellisesti selvitysten ja työryhmien hallitusohjelmaksi, mutta kolme konkreettista asiaa sieltä kyllä löytyy: Hallitus lupaa luoda maahan 100 000 uutta työpaikkaa, hallitus lupaa poistaa asunnottomuuden, ja hallitus lupaa nostaa sen, mistä tänään on täällä puhuttu, kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bkt:sta vuoteen 2010 mennessä. Mikään, yksikään näistä lupauksista, ei tule toteutumaan. Kaikissa tullaan epäonnistumaan, kaikki jäävät saavuttamatta. Kun työllisyystavoite pettää hallituksen työllistämistoimien saamattomuudesta johtuen, menevät toimintaedellytykset muiltakin tavoitteilta. (Ed. Vihriälä: Työllisyys paranee koko ajan!) — Uusia työpaikkoja ei synny riittävää määrää.

Keskustan silloinen varapuheenjohtaja Matti Vanhanen lupasi kehitysyhteistyön palvelukeskuksen vaalipaneelissa 13.3.1999, että jos talous kasvaa, niin liikkumavaraa kehitysyhteistyömäärärahojen korottamiseksi löytyy. Sittemmin sama lupaus toistuu siis hallitusohjelmassa.

Nyt on kyllä todettava pääministeri Vanhaselle, että kyllä talous on kasvanut ja jos hallitus jää odottelemaan vielä parempia kansantalouden kasvulukuja, niin nostamatta jää. On turha kuvitella, että parina viime vuonna voitaisiin ottaa kiinni nyt syntyvää jälkeenjääneisyyttä, koska käytännössäkin on tietysti mahdotonta polkaista, niin kuin täällä on todettu, muun muassa ed. Räsänen, liikkeelle sitten yhtenä viimeisenä vuonna yli 30 prosentin nousua merkittäviä ja järkeviä, toteuttamiskelpoisia, tarkoituksenmukaisia hankkeita.

Tämän keskustelun aikana on käynyt ilmi, että keskusta tukee hallituksen tavoitetta 0,7:stä, sosialidemokraatit tukevat hallituksen tavoitetta 0,7:stä vuonna 2010, Rkp tukee ja oppositiokin tuntuu sitä tukevan. (Ed. Räsänen: Paitsi perussuomalaiset!) — Paitsi perussuomalaiset, aivan oikein. Kiitän täsmennyksestä. — Tämä asiahan onkin sitten selvä. Kyllä se tällä joukolla sitten onnistuu. Mutta yksi tästä puuttuu ja sen mukana kaikki: hallituksen teot eivät tue tuon tavoitteen toteutumista. Nämä puheet varmasti kaivetaan esiin vielä moneen kertaan sitten, kun tullaan siihen aikaan, että tuo tavoitteen toteuttamisaika lähestyy.

Aika huolestuttava asenne oli ministeri Lehtomäen ja myös keskustan ryhmäpuhujan puheissa, joka ryhmäpuhuja muuten Suomenmaan mukaan oli Katrin Komi, mutta minusta kyseessä oli Komin Katri. Sanoma oli: vaikkei nousu nyt niin hyvää olekaan, siis kehitysyhteistyömäärärahojen, niin on se kuitenkin parempi kuin viime kaudella. Nyt on vaan asia niin, että ei pidä verrata siihen, vaan pitää verrata siihen, mitä on hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettu, ja sen toteutumista. Siitä tässä välikysymyksessä on kysymys. (Ed. Vihriälä: Pitää elää realiteettien maailmassa!) — Niin pitäisi hallitusohjelmankin elää realiteettien maailmassa, ed. Vihriälä. Tästä voidaankin kysyä, pitäisikö tuo hallitusohjelma panna uusiksi, kun aloitin puheenvuoroni, että mikään sen kolmesta konkreettisesta tavoitteesta ei toteudu. Mitä järkeä niitä siellä on sitten roikottaa?

Herra puhemies! Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna rikas maa, ja rikkaana maana velvollisuutemme on kohdentaa kansallisia voimavaroja kehitysyhteistyöhön. Se on paitsi velvollisuutemme myös osoitus kansallisesta vastuuntunnosta. Ihmisten toimeentulo turvaa yhteiskuntarauhaa, ja rauha synnyttää hyvinvointia kaikkialle maailmaan. Sodat, ruuantuotannon ongelmat, hillitsemätön väestönkasvu, malaria, hiv ja puhtaan veden puute estävät miljoonia ihmisiä elämästä puitteiltaan inhimillistä elämää. Hyvin suunniteltu ja viisaasti toteutettu kehitysapu vie toivoa näille alueille.

Vuosien mittaan kehitysyhteistyössä on saavutettu sekä hyviä että valitettavasti myös huonoja tuloksia. Epäonnistumisista on otettava oppia. Yksi havainto ehkä on, että mitä sosialistisempi kohdemaa, sen suurempi todennäköisyys epäonnistua, mutta samoin on otettava oppia onnistumisistakin. Ei varmaan koskaan päästä siihen, että kaikki apu menee perille, mutta tavoitteena sen pitää olla. Toisaalta kannattaa muistaa sekin, että avun osittainenkin läpimeno on positiivinen asia niiden kannalta, joita hätäapu lieventää ja joille se antaa uutta toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Arvoisa puhemies! Kyllä taitaa olla niin, että ministeri Korkeaoja saa ed. Kiljuselle kelvata.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ollilalle totean vain, että tuen edelleen hallitusta heidän hyvissä pyrkimyksissään.

Tässä muutama kommentti ed. Rauhalalle vielä tuohon aikaisempaan keskusteluun. Hän nosti esiin kaupan ja kehityksen yhteyden. Toteaisin, että hyvin köyhissä maissa monet kauppaa koskevat ajankohtaiset kysymykset liittyvät monesti enempi siihen paikalliseen ja alueelliseen markkinatalouden toimivuuteen tai toimimattomuuteen tai kehittymättömyyteen kuin itse asiassa kansainväliseen kauppaan. Toisaalta sitten, mihin oikeastaan ministeri jo vähän viittasikin, EU:hun voivat nämä vähiten kehittyneet maat tosiaankin tuoda tuotteita ilman tulleja, ja lisäksi monet muutkin kehitysmaat nauttivat tullieduista. On todettava, että yli 80 prosenttia esimerkiksi Afrikan maatalousviennistä tulee tällä hetkellä unionin alueelle, ja tänne todellakin tuodaan enemmän kuin täältä viedään sinnepäin.

Ed. Harkimo viittasi korruptioon. Tässä kehityspoliittisessa ohjelmassahan 2004 yhdeksi painopisteeksi kirjattiin Suomen kehityspolitiikan kohdentaminen korruptionvastaiseen taisteluun, ja tässä on tämmöinen käsikirja olemassa vuodelta 2002, jota ollaan nyt uudistamassa. Toisaalta sitten on kiinnitetty huomiota siihen, nyt varsinkin kun mietitään budjettitukeen siirtymistä, että näitten yhteistyömaitten kanssa käytävän dialogin merkitys on entisestään kasvanut korruptionvastaisen toiminnan muotona, elikkä se täytyy ottaa entistä enemmän esiin näissä yhteistyöneuvotteluissa.

Toisaalta sitten nyt tänä vuonna helmikuussa on ollut tämmöinen eri hallinnonalojen välinen korruptioseminaari teemalla "Suomen lisäarvo korruption vastustamisessa", ja tarkoituksena on, että tämän materiaalin pohjalta, mitä seminaarissa on tuotettu, ulkoministeriö, ulkomaiset tahot, suomalaiset tahot, edustustot ulkomailla voisivat käyttää hyväksi tätä raporttia ja antaa entistä vahvemman panoksen kansainvälisessä korruptiokeskustelussa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka olen ollut kymmenen vuotta tässä talossa kansanedustajana, joudun tunnustamaan, että hallituksen vastaus kyllä yllätti minut, ja itse asiassa jouduin ihan viime tipassa kirjoittamaan puheeni uusiksi, sillä olin aivan vakuuttunut siitä, että hallitus antaisi vastauksessaan lupauksen siitä, että tuo 5 miljoonan euron leikkaus kumottaisiin ja palattaisiin siihen vuodelle 2009 asetettuun 0,56 prosentin tasoon, josta oli silloin maaliskuussa lähdetty liikkeelle. Niinpä sitten jouduin todellakin viime tipassa pyyhkimään puheestani hallitukselle suunnittelemani kiitokset pois.

Joka tapauksessa iloitsen siitä, että tässä keskustelussa tämän iltapäivän aikana on noussut erittäin tärkeitä näkökohtia esiin. Kyllä eri ryhmissä on kehitysyhteistyön ystäviä selvästikin paljon. Äänestys meillä on vielä edessä, ja toivon, että edustajat äänestäisivät omantunnon mukaan ja sen mukaan, minkä kokevat oikeaksi tässä tilanteessa. Haluan edelleenkin kannustaa myös hallituspuolueiden kansanedustajia, jotka täällä salissa istuvat, voimakkaasti vaikuttamaan hallitukseen, jotta tässä tärkeässä asiassa ryhdistyttäisiin.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten tässä jo aikaisemmin totesin, minulla olisi ollut ja edelleenkin on neljä konkreettista kysymystä nimenomaan kehitysyhteistyöministeri Paula Lehtomäelle. Nyt on todellakin tyytyminen sitten hallituksen toiseen ministeriin, mutta kun kysymykset ovat kuitenkin jossain määrin yleisluontoisia, niin tässä varmasti sitten ministeriltä saa kuitenkin hallituksen kannan.

Mutta, arvoisa puhemies, ihan ensimmäiseksi ed. Räsäsen puheenvuoron jälkeen on hyvä todeta se, että kyllä kai rehellisyyden nimissä tällä välikysymyksellä nyt kuitenkin tehdään sittenkin enemmän politiikkaa kuin kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Se tässä tietysti vähän hankaloittaa tähän asiaan kantaa ottamista, mihin ed. Räsänen tässä nyt sitten vetosi, kun totesi, että omantunnon kysymyksenä tätä asiaa lähestytään. Kyllähän se tuli useissa puheenvuoroissa tässä jo esille selkeästi, vihreiden ed. Pulliainen tässä hyvin selkeästi välihuudoillaan huomautti sen, että tässä on tavoitteena hallituksen kaataminen. Sehän tässä on tietysti tavoitteena, ja silloin tämä välikysymysinstrumentti ehkä on vähän väärä, kun pitäisi käydä kehitysyhteistyökeskustelua, vaikkakin tänään tämä keskustelu on ollut sinänsä hyödyllistä. Mutta tämä tässä on tietysti se lähtökohta.

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen ja eräät muutkin edustajat ovat viitanneet puheenvuoroissaan siihen 102 kansanedustajan tekemään kirjalliseen kysymykseen, jossa peräänkuulutetaan hallituksen politiikan johdonmukaisuutta koskien kehyspäätöksiä, koskien ennen kaikkea sitä tavoitetta, joka on asetettu vuodelle 2010, saavuttaa tuo 0,7 prosenttia kansantuotteesta. Me olimme, kun olin yksi niistä allekirjoittajista, huolissamme siitä, että ulkoministeriön esittämä 0,56 vuodelle 2009 kehyspäätöksenä olisi aika tiukka, koska se pakottaisi sitten vuoteen 2010 vuodessa erinomaisen jyrkän nousun, ja nyt kun hallitus teki kehyspäätöksen siitä, että se onkin 0,48, niin tämä jyrkkyys vain kasvaa. Samanaikaisesti hallitus, aivan oikein, toteaa, että kehitysapua tulee nostaa hallitusti ja tasaisesti. Nyt tähän vuosien 2009 ja 2010 väliin kyllä tulee sellainen kuilu, että emme voi puhua avun hallitusta tai tasaisesta nostosta.

Ensimmäinen kysymys olisikin ollut ministeri Lehtomäelle, nyt sitten ministeri Korkeaoja vastatkoon siihen. Tänään hallitus on sanonut täällä tällä tavalla, hallituksen edustaja on sanonut vastauksessaan välikysymykseen, että ensi vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen kehyspäätös, joka ulottuu vuoteen 2010. Hallitus sanoi myöskin: "Viimeistään silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön kasvattamissuunnitelmaa kyseistä vuotta koskevan tavoitteen osalta." Luenko nyt oikein hallituksen kantaa, että tässä suhteessa jouduttaneen tekemään uudelleenarviota koskien niitä kehyspäätöksiä, mitkä meillä on vastassa nyt tämän vuosikymmenen loppuun mennessä? Tämä oli ensimmäinen kysymys.

Arvoisa puhemies! Toinen kysymys liittyy siihen vastaukseen, jonka hallitus antoi meidän kirjalliseen kysymykseemme. Siinä meidän puoleltamme käytimme lukua, kun vertasimme Suomen kehitysyhteistyötasoa Euroopan unionin kehitysyhteistyötasoon, viittasimme vuoteen 2003, jolloin Suomen kehitysapu oli tasoltaan 0,35 prosenttia. Viittasimme, että unionin 15 vanhan jäsenmaan keskiarvo kehitysyhteistyössä on 0,44 prosenttia eli Suomi on selvästi jäljessä. Hallitus vuorostaan vastauksessaan, ministeri Lehtomäen allekirjoittamassa vastauksessa, toteaa, että tämä on sikäli ongelmallinen referenssiluku, että luontevampaa olisi verrata, ei maittaiseen keskiarvoon vaan verrata koko unionin antamaa kehitysapua suhteessa unionin bruttokansantuotteeseen — nyt me siis puhumme 15 vanhasta jäsenmaasta — ja silloin, jos tällä tavalla lasketaan, suurten maiden paino tulee merkittävämmäksi ja pienten maiden, kuten Tanskan, Ruotsin, Hollannin, Luxemburg, jotka ovat ylittäneet tuon 0,7 prosenttia, paino vähenee ja silloin unionin keskiarvoksi tulee 0,35, joka on suurin piirtein se taso, jolla Suomi tällä hetkellä on.

Tämä tietysti menee tilastolliseksi kikkailuksi, kun me katsomme, mikä on se referenssiluku, mutta minusta tuntuisi — ja tämä nyt ei ole poliittista kikkailua vaan todella aitoa analyysia — kuitenkin, että maittainen keskiarvo olisi oikeutetumpi. Miksi? Siksi, että yksittäinen maa voi vaikuttaa vain omaan osuuteensa, ja jos pieni maa Luxemburg, pieni maa Tanska, pieni maa Ruotsi tai pieni maa Suomi nostaa 0,7 prosenttiin, totta kai se antaa meille perusteen puhua, että me olemme sitoutuneet tähän tavoitteeseen ja samasta lähtökohdasta me tavallaan ikään kuin nokitamme jokaista maata. Jos me otamme unionin kokonaiskansantuotteen, silloinhan pelkästään Ranskan, Saksan, Britannian apupanos on se hallitseva ja määräävä ja me muut olemme ikään kuin marginaalissa. Silloin tämä tietysti on se toinen kysymys, jonka ministerille asettaisin, kuinka hallitus katsoo tätä vertailulukua ja siltä pohjalta käytävää keskustelua.

Arvoisa puhemies! Kolmas kysymys liittyy ministerin tämänpäiväiseen puheenvuoroon, jossa hän pohdiskelee tulevaisuuden mahdollisia rahoitusinstrumentteja ja toimintoja globaalijärjestelmässä. Ministeri viittaa siihen pyrkimykseen, joka hallituksella muun muassa on osallistua kansainvälisiin velkahelpotuksiin köyhimpien maiden osalta, mikä on aivan erinomaista. Ministeri myöskin viittaa niihin keskusteluihin, joissa on pohdittu niin sanottuja globaaliveroja ja muita uuden tyyppisiä rahoitusmekanismeja, ja toteaa, että tässä suhteessa on syytä tutkia näitä luovalla tavalla. Minä toivon, että ministeri tarkoittaa, ja se oli minun kysymykseni, tarkoittaako ministeri tällä myöskin sitä, että ei ole vain kyse Britannian aloitteesta, niin sanotusta international finance facilitystä, jossa haetaan etupainotteisesti kehitysrahoitusta, ja tarkoitetaanko tällä tutkimisella ja halukkuudella pohtia näitä vaihtoehtoja luovasti, myöskin näitä globaaliveroja. Siinä on erilaisia muotoja, minun ei tarvitse niitä nyt tässä ruveta luettelemaan, ne ovat hyvin monimuotoisia ja monet niistä eivät ole käyttökelpoisia, mutta monet saattaisivat olla käyttökelpoisia. Tyypillisimmäthän ovat juuri Tobinin vero, tai on puhuttu lentoveroista jne. Halusin tätä tarkistaa ministeriltä, mihin suuntaan hallitus on tätä pohdintaa viemässä.

Arvoisa puhemies! Viimeinen kysymykseni liittyy tehtyyn kirjalliseen kysymykseemme annettuun vastaukseen. Hallitushan toteaa, että pyrimme nyt jatkossa vahvasti keskittämään kehitysyhteistyötä. Tämä on uusi strateginen ulottuvuus nyt hallituksella. Apu pyritään jatkossa keskittämään kahdeksaan varsinaiseen kohdemaahan ja sielläkin vielä vahvasti keskittämään muutamille sektoreille. Tässä saattaa piillä oma järkensäkin, mutta pelkään, että siinä on myöskin suuria riskejä. Nyt on lähestymistapana se, että kun avun volyymi joka tapauksessa kasvaa, siihen hallitus on sitoutunut, niin tavallaan tehokkuutta saadaan hallinnon kautta sillä, että kun on vähän henkilöresursseja, niin panostetaan suuriin hankkeisiin ja suuriin projekteihin.

Riski on siinä, että jos isoissa hankkeissa joitakin ongelmia tulee vastaan, niin sitten riskitkin ovat suuria. Usein kehitysyhteistyössä, sen sanon aivan avoimesti, pieni on kaunista. Kansalaisjärjestöavulla on paljon saatu aikaiseksi, pienprojektimäärärahoilla, joita Suomen edustustot ympäri maailmaa käyttävät pienprojekteihin. Kun niitä on tutkittu, niin niiden kehitysvaikutukset suhteessa käytettyyn euroon ovat erittäin, erittäin suuria. Tässä on nyt semmoinen riski, että jos me keskitämme vain muutamaan maahan, me saatamme tappaa sellaisia mielekkäitä kehitysyhteistyöhankkeita, joilla Suomi on pienellä panostuksella voinut merkittävästi vaikuttaa.

Arvoisa puhemies! Otan yhden ainoan esimerkin ja siihen lopetan tämän puheenvuoron. Kirgisiassa, jossa juuri olin, Suomi on hyvin pienellä rahoituksella panostanut keuhkosairauksien hoitoon: tuberkuloosihanke. Suomessa tuberkuloosi on voitettu, meillä on loistavaa asiantuntemusta kuitenkin tuon onnettoman sairauden osalta, joka on monissa kehitysmaissa hyvin vaikea vitsaus ja on tällä hetkellä kasvava, kasvava ongelma koko Keski-Aasiassa. Suomalainen koulutuspanos tuberkuloosin osalta Kirgisiassa on kansallisesti siellä koettu erittäin merkittäväksi. Siinä on pystytty sellaista koulutusta, osaamista viemään Suomesta Kirgisiaan, joka on mielekästä. Nyt tämän tyyppinen hanke on yhtäkkiä kyseenalaistettu, koska joudutaan avun keskittämisprosessia viemään läpi. Pelkään, että suomalainen aito asiantuntemus, joka on vahvasti ollut luontevalla tavalla käytössä ja jolla on myöskin vastaanottavassa päässä paljon tarpeita, jopa niin pitkälle, että tästä pitäisi tehdä koko Keski-Aasian kattava hanke, on uhan alla vain sen vuoksi, että me teemme päätöksen, että pyrimme apuamme keskittämään. Toivoisin, että me emme heitä lasta nyt tässä pesuveden mukana pois, kun pyritään avun keskittämiseen. Näkisin sen kyllä hyvin tärkeänä, että suomalaista asiantuntemusta voidaan käyttää laveasti hyväksi, ja tässä suhteessa ehkä kannattaisi uudelleen vielä miettiä avun keskittämistä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Nostan esiin muutamia näkökohtia kommentoidakseni käytettyjä puheenvuoroja. En tietenkään voi antaa yhtä täydellisiä vastauksia kuin asianomainen ministeri olisi varmasti voinut antaa.

Ensimmäiseksi tähän bkt-suhdelukuun. Jos katsomme vähän taaksepäin, niin kaikki hallitukset ovat itse asiassa olleet saman ongelman kanssa tekemisissä. Muistan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä, kun ministeri Niinistö oli valiokunnassa ja käytiin läpi tätä samaa asiaa, että silloin tuli esille se tosiasia, että taloussuunnittelun kannalta on aika hankalaa, jos asetetaan prosenttitavoite suhteessa bkt:hen, jolloin kantalukua ei voida etukäteen tietää. Tällä tavalla euromääräinen luku riippuu silloin siitä, mikä on talouskasvu maassa. Mehän muistamme kaikki sen, että kun 1990-luvun alussa bkt laski voimakkaasti yhtenä vuonna, niin taidettiin juuri päästä 0,7:ään, joka suinkaan kehitysyhteistyön näkökulmasta ei ollut mikään hyvä saavutus, vaikka näennäisesti tämä prosentti nousi tuohon tavoiteltavaan 0,7:ään.

Taloussuunnittelun kannalta on paljon perustellumpaa asettaa euromääräisiä tavoitteita, jotka sitten tietysti voidaan arvioida talouskasvuennusteiden pohjalta, mihin prosenttilukuun ne johtavat. Itse pitäisin tärkeänä sitä, että kehitysyhteistyömäärärahojen osalta voisimme luoda pitkän aikavälin ohjelman nimenomaan lähtien siitä, että euromääräisesti kehitysyhteistyövaroja nostetaan ja sillä tavalla luodaan hyvin suunnitelmallinen eteneminen tässä kysymyksessä.

Täällä on ollut esillä myös kehitysyhteistyön vaikuttavuuteen liittyviä asioita. On nostettu esille muun muassa maaseutuhankkeiden merkittävyys. Näihin näkökohtiin on helppo yhtyä. Tiedän, että ulkoministeriön puolella on suunnitteilla toimenpiteitä, joilla suomalaista maaseutu-, maatalous-, metsätalousosaamista pyrittäisiin kokoamaan yhteen niin, että voisimme tällä sektorilla tehostaa toimenpiteitä. Ed. Pulliaisen esille nostama asia peltometsätaloudesta tai maaseutuosuustoiminnan esimerkki, jonka ed. Vihriälä otti esille, ovat hyviä esimerkkejä siitä, millä alueilla käytännön saavutuksia olisi mahdollista toteuttaa ja saada.

Ed. Tiilikainen kysyi, onko suomalaista osaamista ongelmajätteistä pyritty kehitysyhteistyön yhteydessä hyödyntämään ja tarjoamaan Afrikan maille, joilla näitä ympäristömyrkkyjä on varastoituna. Muistan, että tämä on ollut esillä jossain yhteydessä, mutta valitettavasti en osaa nyt ajankohtaista vastausta antaa asiaan. Joka tapauksessa asiana ja ideana kysymys on hyvä ja kannatettava. Varmasti tämä viesti viedään ministerille, että hän voi tämän asian ottaa esille.

Ed. Kimmo Kiljunen otti esille useita tärkeitä kysymyksiä, joihin joiltain osin pyrin vastaamaan. Ensi vuoden kehyspäätöshän on todella ensimmäinen, joka ulottuu vuoteen 2010, ja tällä tavalla tietysti tuon kehyspäätöksen yhteydessä joudutaan myös euromääräisesti konkretisoimaan se, millä tavalla tässä asiassa halutaan edetä. Näin ollen tämä kysymys vääjäämättä tulee siinä yhteydessä vastaan. Viittaan kuitenkin edellä toteamaani siitä, minkälaisia ongelmia nimenomaan näihin prosenttiosuusperusteisiin liittyy, koska se on niin oleellisesti sidoksissa bkt-kasvuun ja näyttää siltä, että sen ennustaminen sellaisellakin tarkkuudella, joka antaisi riittävän ja realistisen pohjan arvioida tätä euromääräistä kasvua, on aika vaikeaa.

Mitä tulee unionitason laskentaperusteeseen, tässä varmasti on erilaisia näkökohtia. Ehkä näistä YK-tavoitteista lähtien eri jäsenmaiden vertailu on relevanttia. Ymmärsin, että myös ed. Kiljunen omassa arviossaan tuli samaan johtopäätökseen. Mitä tulee sitten ehdotettuihin uusiin rahoitusmalleihin, niin ministeri Lehtomäki omassa puheenvuorossaan jo totesi, että tässä suhteessa Suomi on avoin tarkastelemaan, kunhan ne keinot, joita käytetään, ovat realistisia ja kunhan tällä saadaan uutta, tuoretta rahaa tähän tarkoitukseen.

Mitä tulee sitten keskittämiseen, johon myös ed. Harkimo puheenvuorossaan viittasi, tässä varmasti lähtökohta on ollut se, että tiedetään, että kehitysyhteistyöhankkeiden hajanaisuudesta johtuen on varmasti ainakin jossain määrin käynyt niin, että hallinnoinnin tehokkuus on kärsinyt ja sitä kautta vaikuttavuus ei ole ollut parasta mahdollista, ja tästä lähtee ajatus siitä, että keskitettäisiin toimia. Mutta siihen voi hyvin yhtyä, mitä ed. Kiljunen totesi siitä, että monet pienet hankkeet ovat itse asiassa vaikutuksiltaan olleet parhaita, ja varmasti siihen näkemykseen voi yhtyä, että tällaisia toimivia kansalaisjärjestöhankkeita muun muassa, joita kehitysyhteistyövaroin on tuettu, ei pitäisi lopettaa, vaan pyrkiä säilyttämään se, mikä on hyvin toiminut.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka salissa kuulijoiden joukko onkin vähäinen, niin luotin äsken siihen, että pääsen puhumaan sitten arvokkaammalle joukolle, lehteriväelle, kun näin, että oli isänmaamme parhaita voimia, sotilaskotisisaria, siellä. Mutta valitettavasti he pitkästyivät tähän tärkeään asiaan ja poistuivat. Mutta katson niin, että tämä, että he kävivät tätä keskustelua seuraamassa, jo antaa semmoisen arvon tälle, että tässä on kuitenkin hyvä tulevaisuus olemassa.

Mitä välikysymyksen aiheeseen, kehitysavun suuruuteen, tulee, niin tässä ollaan eräänlaisen mystiikan kanssa tekemisissä. Olen tätä asiaa arvellut, että tätä keskustelua käy, Suomen ulkopolitiikkaa, kehitysapupolitiikkaa, voisi sanoa, vähän tätä lähempänä muuta kansankeskustelua oleva tämmöinen poliittinen eliitti ja peruskansalainen, suomalainen, ei tähän asiaan oikein matkaan pääsekään.

En tiedä, mistä tämä välikysymys on syntynyt, mutta en vähäisenä pitäisi sitä merkitystä, mikä oli pari viikkoa sitten tällä eduskunnan kahvilassa jaettavalla kakulla— riittäähän meille 99,3 prosenttia — kun muun muassa valtioneuvos Holkeri oli lausumassa vahvalla sanalla, että tämä pitäisi nostaa 0,7:ään. Näin katsottuna, itsekin kun sitä kakkua maistelin, mikä oli erinomaisen makuista ja hyvää, niin kyllähän se siivu oli siitä kovin pieni ja vähäinen, mutta täytyy sanoa, että kun se oli niin hyvää, niin loppui sekin aikanaan. Näin arvellen pidän kyllä opposition tekemää välikysymystä hyvin aiheellisena ja ajankohtaisena, ja se, sattuen tähän kevään, miten sanoisinkaan, osittain joutavaan aikaan, täyttää hyvin tätä eduskuntatyötä. Mutta tietenkin vähän siitä on pohja poissa.

Pidän myöskin hallituksen linjaa oikeana, ettei ole tätä rahaa oikein tuonne maailmalle jaettu, kun ei sitä jaettavaa ole ollutkaan. Siltä osin tämä paljastaa kyllä, että tässä yhteiskunnassa on paljon sellaisia ongelmia ja aukkopaikkoja, mitkä pitäisi saada kuntoon ja järjestykseen.

Mutta siihen kysymykseen, kuinka suomalaiset tämän asian kokevat ja tuntevat. Kun monen kaakkoissuomalaisen kanssa ja muunkin vanhemman väen kanssa Suomenmaassa olen keskustellut, niin he kokevat, että ei pidä antaa turhaa apua lähinaapurille, tarkoittavat lähinnä siinä Venäjää ja sitä, kuinka se menee siellä väärään suuhun. Heidän kokemuksensa on sellainen, että on niin paljon viety, että sinne ei mitään kuulu eikä mene. He eivät tähän asiaan tietenkään, tähän Afrikkaan ja muihin köyhiin maihin menevään kehitysapuun, niin tartu eivätkä rinnasta, mutta käsittääkseni nämä asiat kulkevat käsi kädessä.

Venäjän-apu ja avustaminen on tätä lähialueyhteistyötä, ja mielestäni siitä avusta suomalaiset ehkä parhaiten pääsevät osallisiksi ja parhaiten nauttimaan siitä palautteesta, jos, kun arvoisa maatalousministerikin on paikalla, tämän kautta syntyy Venäjän vesien ja vesistöjen puhdistuminen, niin että se kaikki loska ei tulisi niin raakana tänne Suomenlahdelle meidän käsiimme, niin kuin se nyt tulee. Toivoisin, että tätä kautta voitaisiin paremmin kanavoida sellaista apua, mikä todella auttaisi niitä ihmisiä siellä perillä, ja myöskin siinä samassa yhteydessä palaute olisi tänne Suomeen myönteisempänä olemassa.

Kun katsomme sitä, kuinka tämä apu menee perille sillä nimikkeellä, missä kehitysavusta keskustellaan ja käydään, niin, kuten täällä ed. Soini puheenvuorossaan totesi viitaten myöskin käymäänsä keskusteluun ed. Pulliaisen kanssa, tästä avusta menee erittäin paljon näille jobbareille ja häppäreille, mitkä ottavat sen rahan muuhun käyttöön, ikään kuin kavaltavat kuormasta. Näin on paljon epäiltävissäkin, ja luulen, että Suomessa kansalaisten suuri epäily kohdistuukin nimenomaan tähän asiaan. Niin katsottuna toivoisin, että enemmän semmoinen aito, todellinen perillesaattaja saisi enemmän vaikutusvaltaa, ja tässä maailmassa tulee Suomen kirkko parhaiten esille. Luulen, että kirkon kautta tapahtuvassa kehitysavun perilleviennissä on suurin onnistumisprosentti siitä, mikä siitä annetusta avusta todella siellä peruskohteessa vaikuttaa. En tarkoita tällä puheenvuorollani sitä, että se olisi ainut jakelukanava ja ainut oikea tie, mutta olen varsin varma, että se on ainut oikean suuntainen tie sillä tavalla, että se apu on taatusti perille menevää.

Näin katsottuna hallituksen pitäisi kyllä terävöittää tätä keskustelua ja kuvaa siitä, miten tämä asia olisi korjattavissa ja hoidettavissa. Mutta se, että keskustellaan siitä, onko se 0,4, 0,5 vaiko 0,7, mikä on oikea taso, tämä ei ole tässä tapahtumassa mielestäni ainut ja sellainen kansalaisiin menevä ratkaisu. Pitäisi enemmän pystyä kertomaan siitä, mitä siellä perillä tapahtuu, mitä siellä perillä saadaan aikaiseksi, ja saamaan sitä palautetta Suomeen enemmän kuin nyt tällä kertaa sitä on nähty ja tunnettu.

Näin arvellen luulen, että tämä välikysymys on nostanut erinomaisen hyviä ajatuksia esille ja tuonut ainakin edustajat lähemmäksi kansaa siinä keskustelussa, mitä tähän on tullut. Tulee mieleen muutamia erikoisia puheenvuoroja käydyn keskustelun aikana päivästä. Ed. Vielma mielestäni lappilaiskasvattina otti aika populistisen kuvan ja kannan siihen, että hallitus toimii väärin ja perusteettomasti jne. Ihmettelenkin, valitettavasti ed. Vielma ei ole täällä paikalla, ed. Vielman kantaa siitä, kuinka hän voi näin asiaa arvuutella ja arvella. Mutta tietenkin häntä suuresti puhujana arvostan. Kyllähän monelle puhujalle usein sattuu sellaisiakin virheitä, mitkä ovat tahattomia ja arvaamattomia, ja luulen, että tämäkin meni siihen samaan salkkuun, samaan kirjavuuteen.

Olisin toivonut, että tässä käydyssä keskustelussa olisi enemmän analysoitu sitä asiaa, mitä tämä vaikuttaa suomalaisuuteen ja mitä tämä lopputulos on. Näin, että kehitysalueministeri, ulkomaankauppaministeri Lehtomäkikin saapui paikalle antamaan vielä oikeat neuvot ja vastaukset asettamaani kysymykseen, kuinka tämä apu palautuu Suomeen ja mitä hyötyä perussuomalaisille siitä asiasta on. Perussuomalaisilla tarkoitan semmoista peruskansalaista, joka on suomalainen, maksaa veroa tai on ainakin tehnyt työtä isänmaamme hyväksi.

Herra puhemies! On hyvä, että tätä keskustelua käydään sinänsä arvokkaana ja tärkeänä päivänä, kansallisena veteraanipäivänä, mutta ei näitä asioita voi rinnastaa niin, että meidän vain yksin pitää tämä maailma hoitaa. Meidän pitää tässä yhteydessä muistaa isänmaamme rakentajia, niitä suomalaisia, jotka elävät köyhissä vaatimattomissa oloissa, tuntevat kipua ja tuskaa. Sen jälkeen, kun heidän asemansa on kaikki järjestyksessä ja kunnossa, kun täällä ei mitään korjattavaa ole olemassa, minusta sen prosentin voi vaikka kaksinkertaistaa sinne 1,4:äänkin. Mutta niin kauan, kun nämä asiat ja kansakunnan perusturvallisuus on vaarassa, ei ole syytä puuttua sen hätäisemmin siihen ohjelmaan eikä suuruuteen, kuin mitä tämä nykyhallitus nykyisellään on tehnytkin.

Olen aina arvostellut valtiovarainministeriötä ja valtiovarainministeriä siitä saamattomuudesta, kuinka ministeri, ministeriö jarruttaa tätä maamme kehitystä, mutta tämänpäiväiset puheet tuntuivat tässä minunkin köyhässä ajatusmaailmassani hyviltä ja lämpimiltä. Siinä mielessä, kun aina olen ollut niukkojen budjettien kannalla ja enempi keruun kuin jakelun kannalla, tämänpäiväiset puheet olivat hyviä. Näen, että voin ensimmäisen kerran oikeastaan missään välikysymyskeskustelussa antaa erittäin vilpittömän tunnustuksen hallitukselle ja sen toimenpiteille.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Me käymme täällä välikysymyskeskustelua, eli hallitus on nyt ikään kuin liipaisimella, uhan alla. Nyt näyttää kyllä siltä, kun katsoo tätä salia, niin eivät kauhean vakuuttavilta tunnu nämä hallituksen kaatoyritykset, jos tästä on nyt todellakin kysymys. Täällä on ainoastaan hallituspuolueiden kansanedustajia ja meitäkin suhteellisen niukasti paikalla. Silti haluaisin nyt muutamalla sanalla tähän kehityspoliittiseen keskusteluun, koska tämähän tässä nyt on ollut se juju, minkä takia tätä keskustelua on käyty, ottaa osaa aivan lyhyesti.

Ensinnäkin ministeri Korkeaoja tuossa totesi sen, että 0,7 prosenttia kansantuotteesta on erinomaisen hankala, jos puhutaan kehitysavusta, budjettiperusteena, koska budjettiahan ei rakenneta suhteessa kansantuotteeseen, vaan konkreettisiin euroihin. Tietysti se on totta. Toinen puoli tässä asiassa tietenkin on myöskin se, että tässä todellisuudessa, kun se suhteutetaan kansantuotteeseen, se kysymys siitä, että otetaan huomioon yleinen taloudellinen tilanne, se suhdeluku sinänsä ottaa jo sitä huomioon, jolloin se tavoiteasettelu tässä mielessä tulee helpommaksi, mutta kyllä ymmärrän tämän budjettiperusteisen ongelman.

Minulla oli neljä kysymystä ministerille. Ministeri ei ollut paikalla, ja en tiedä, haluaisinko ruveta niitä toistamaan, mutta kun mielelläni olisi kuullut ministerin vastauksen, koska ministeri Korkeaoja ei täysin niihin vastannut, niin aivan tiivistetysti vain sanoisin ne teeseinä, koska ministeri tietää tämän itse perusargumentaation. — Pitäisikö minun, arvoisa puhemies, tulla korokkeelle kuitenkin? (Puhemies: 30 sekuntia aikaa!) — Ehkä minä tulen korokkeelle, mutta yritän sen melkein 30 sekunnissa tehdä, koska ei tässä nyt tarvita ...

(Korokkeelta) Arvoisa puhemies! En todellakaan käytä puheenvuoroani uudestaan, jonka jo pidin, ainoastaan sanon teesinomaisesti.

Ensimmäinen teesi, kysymys, liittyi tähän kehystavoitteeseen, joka hallituksella on 0,48 vuonna 2009, ja vuonna 2010 on tavoitteena 0,7 prosenttia, ja te puheenvuorossanne tänään totesitte, että ensi vuonna joudutaan kehys rakentamaan vuodelle 2010. Totesitte myöskin, että hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön kasvattamissuunnitelmaa. Sisälsikö tämä ajatuksen siitä, että jouduttaisiin uudelleen arvioimaan tänä vuonna tehty kehyspäätös? Se oli ensimmäinen kysymys.

Kysymys numero kaksi liittyi siihen, että kun verrataan Suomen kehitysaputasoa unionin keskitasoon, vastauksessanne meidän kirjalliseen kysymykseemme, jossa 102 kansanedustajaa oli mukana, totesitte, että oikeampi taso olisi verrata unionin koko kehitysapua suhteessa siihen kansantuotteeseen, joka unionilla on. Siis puhumme viidestätoista jäsenmaasta, eikä verrata maita toinen toisiinsa ja haeta maittaista keskiarvoa, johon itse viittasimme. Itse kysyisin sitä näin päin, eikö tämä maittainen keskiarvo ole kuitenkin oikeutetumpi sen vuoksi, että me yksittäisinä hallituksina, yksittäisinä maina, nimenomaan voimme ottaa vain maittaisen kannan. Jos me teemme vertailua, niin on luontevampaa tehdä vertailua maittaisen keskiarvon kautta eikä sellaisen keskiarvon kautta, jossa vain kolme suurinta maata, Ranska, Saksa ja Englanti, tosiasiassa määräävät suunnan.

Kolmas kysymys liittyi tähän teidän tämänpäiväiseen puheenvuoroonne, jossa pohdittiin tulevia rahoitusmekanismeja, ja viittasitte siihen, että Suomen on syytä niitä tutkia. Sisälsikö tämä tutkimusajatus myöskin nämä niin sanotut globaaliverot, joissa meillä on erilaisia variaatioita jo olemassa?

Neljäs kysymys liittyi kehitysavun keskittämiseen. Vastauksessanne tähän kirjalliseen kysymykseemme, jonka me, 102 kansanedustajaa, olimme tehneet, totesitte, että Suomi on keskittämässä avun kahdeksaan keskeisimpään kehitysavunantajamaahan. Minun huoleni ja pelkoni on se, että ei vain käy niin, että me menetämme joitakin keskeisiä upeita projekteja, jotka ovat pienimuotoisia, hallinnollisesti sitä kautta ehkä rasitteellisempia, mutta joilla on ollut keskeinen kehityksellinen merkitys vastaanottajamaissa, vaikka mittakaava onkin pieni. Otin esimerkiksi Kirgisian tuberkuloosihankkeen, jossa todella pienellä koulutuspanoksella, jossa Suomella on todellista osaamista, on vaikutettu olennaisesti tuon maan terveyspolitiikkaan. Itse asiassa hanke on sen kaltainen, että se pitäisi ulottaa koko Keski-Aasiaan. Nyt se hanke on uhan alla, kun tätä avun keskittämistä tapahtuu. Toivoisin, että emme heitä lapsia pesuveden mukana tässä prosessissa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tähän keskittämispyrkimykseen: Tämä pyrkimys on meillä vielä todellakin aika pyrkimyksen asteella, mutta sen takana on se ajatusmalli, että kun lähes puolet, yli 40 prosenttia joka tapauksessa, Suomen kehitysyhteistyöpanoksesta menee erilaisten kansainvälisten organisaatioitten, EU:n ja YK:n järjestöjen, kautta, niin jotta me pystyisimme saamaan parempaa vaikuttavuutta tässä kahdenvälisessä työssämme, niin sitä keskitetään tiukemmin kuin tähän mennessä on tehty. Sinne jää kuitenkin esimerkiksi erilaisia alueellisia yhteistyömalleja ja erilaisia paikallisen yhteistyön määrärahoja, joten myöskin pieni on kaunista -ajatus tässä kukkii. Mutta toki tunnistan sen, että joissakin tilanteissa käy varmasti niin, että joissakin maissa on sinänsä ollut ihan hyviä hankkeita, hankekokonaisuuksia, mutta sitten niitä jonakin päivänä ei jatketa sen vuoksi, että haetaan näitä volyymeja. Sinänsähän näissä projektikohtaisissa yhteistöissä pitää ollakin semmoinen elementti mukana, että näitten projektien pitäisi aina johtaa johonkin ja parhaassa mahdollisessa ideaalimaailmassa johtaa siihen, että ne pyörivät sitten ilmankin avunantajia.

Mitä tulee Kirgisian asiaan, niin muistini mukaan se on juuri se hanke, josta edustaja on jättänyt kirjallisen kysymyksen, ja siihen ollaan ihan pikapikaa tässä vastaamassa.

EU-maiden tavoiteasetannasta ehkä tietysti täytyy myöntää se, että kyllä tämmöinen maittainen tavoite on tietysti semmoinen, joka ehkä paremmin meidät sitouttaa siinä katsannossa, että jos mietitään keskiarvoa tai tämän kokonaisuuden mitalla, niin sitten on paikoitellen ehkä helppo jättää muiden varaan tämmöinen asia. Mutta näitä voidaan tarkastella monella tavalla.

Sitten tämä välikysymysvastaus tästä, että täytyy tarkastella vuotta 2010, niin kuin pääministeri sanoi, on hallituksen yhteinen vastaus. Me tulemme ensi vuoden kehyspäätöstä valmisteltaessa sen tilanteen eteen, että silloin se vuosi 2010 on ensimmäisen kerran meillä esillä ja sitten katsotaan, mitä me ajattelemme siitä 2010:n tasosta. Mutta tässä pitää muistaa tämä, mistä on puhuttu tämän keskustelun aikana aika moneen kertaan, että noudatetaan tietynlaista varovaisuusperiaatetta sen suhteen, mihin velvoitetaan myöskin tuleva hallitus. Nythän meidän sitoumusvaltuutemme seuraavat näitä budjettikehyksiä ja me teemme tätä pitkäjänteistä suunnittelua sen raamin puitteissa, mikä meillä kehyspäätöksessä on, joten sieltä tulee osittain jo automaattisesti myöskin seuraavaa hallitusta sitovaa päätöksentekoa, joskin meillä 90-luvun alkupuolella on olemassa näyttöjä siitä, että aika äkkiä saadaan isot volyymit alas, jos tilanne on niin huono.

Sitten näistä globaaliveroista. Minusta on tärkeätä, että niitä tarkastellaan sinänsä avoimin mielin, mutta niitten ympärille kertyvää problematiikkaa on tänäänkin käyty läpi, siis siitä, että jotkut näistä malleista ovat Suomen kannalta ehkä suhteellisesti haitallisempia, kuin ne ovat joillekin muille, ja sitten ne tietenkin vaativat sitä, että täytyy todella olla globaali päätöksenteko. Sitten tietysti tämmöisellä, millä nimellä nyt kutsutaan tätä vaihdantaan, taloudellisiin rahatransaktioihin liittyvää veromallia, kyllä sillä tietysti on myöskin se negatiivinen puoli, että se kolhaisee myöskin normaaliin kaupankäyntiin ja muuhun yritystoimintaan liittyvää tavallista, siis ei spekulatiivista finanssiliikettä.

Ed. Seppo Lahtelan epäily avun perillemenosta. Meillä on hyvin perusteellinen arviointijärjestelmä siitä ja pyritään tietenkin siihen, että se apu myös menee perille. Meidän täytyy muistaa se, että kehitysyhteistyön luonne on muuttunut ja muuttuu edelleen siihen suuntaan, että emme niinkään paljon toteuta semmoisia yksittäisiä projekteja, joissa valtiollinen toimija olisi kosketuksessa yksittäisen kansalaisen kanssa, vaan menemme tällaisiin laajempiin kokonaisuuksiin ja nimenomaan nojaten tämän kehitysyhteistyön oman hallinnon kapasiteettiin. Siinäkin mielessä aina vain kehitysmaan oma vastuu ja rooli myöskin perillemenon osalta korostuu. Me tietenkin sitä pyrimme kaikin voimin edesauttamaan ja myös valvomme, mutta pitkällä välillä tämä kuuluisa kannettu vesi ja kaivo -tarina pätee tässäkin, että tässä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kasvattaa niitten maitten omaa kapasiteettia niin, että ne pystyvät jonakin päivänä toivon mukaan selviytymään myös aivan omillaan.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! Itsekin muutama sana ed. Seppo Lahtelan puheenvuoron innoittamana.

Kun mietitään avun perillemenoa ja korruptiota esimerkiksi, niin olen saanut semmoista viestiä, että esimerkiksi paikallisia konsulttifirmoja ei pitäisi käyttää pääsääntöisesti näissä kehitysyhteistyömaissa. Täytyy kiinnittää huomiota erityisesti kilpailutuksiin, että ne tehdään asianmukaisesti, täytyy olla hyvä johto, hintatietoisuuden siitä maasta täytyy olla erinomaisen hyvä, jotta tiedetään, mitä siellä maksetaan ja milloinka joku vetää välistä. Täytyy olla osaamista kyseisestä maasta ja siitä alueesta. Täytyy verkostoitua hyvin sinne maahan, kunnan, valtion, virkamiesten tasolla hallinto täytyy sitouttaa hirveän hyvin mukaan, täytyy olla avoimuutta siinä toiminnassa.

Kaiken kaikkiaan esimerkiksi, jos tarjotaan jotain koulutushanketta, niin täytyy kouluttaa kyllä vähän isommalla alueella eikä vain jonkin kunnan tai kylän alueella, jolloinka kenties syntyy sellaista kateusefektiä tai jarruttelua tai muuta sinne alueelle. Oikeitten avainhenkilöitten löytäminen on varmasti yksi tärkein asia. Tietenkin maassa olisi hyvä saada jonkunlainen oikeusturva, pankkijärjestelmä toimimaan, kansalaisjärjestöjen synty pitäisi sallia sinne, jos ajatellaan nimenomaan kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja varsinkin sitä silloin, kun kansalaisjärjestöt siellä toimivat.

Näistä kokonaisvaltaisista hankkeista. Itse kyllä niitäkin tavallaan puolustan, nekään eivät välttämättä vie rahallisesti niin kauheasti varoja. Mutta on tärkeä se kokonaisvaltaisuus, esimerkiksi, mitä jossakin Nigeriassa Taraban osavaltiossa on tehty, että siellä on lähdetty maareformista, maatalous- ja metsäsektorista, vesi- ja sanitaatiohankkeista. Yritystoimintaa on saatu viritettyä. Niillä varoilla tosiaan he itse pystyvät auttamaan itseänsä ja myöhemmin opettajien koulutuksen kautta. Eli jotta saadaan kokonaisvaltaista muutosta aikaiseksi alueella, niin silloin tarvitaan myös näitä kokonaisvaltaisia hankkeita.

Ed. Kimmo Kiljusen kommenttiin vielä. Olen ymmärtänyt, että ministeri Lehtomäellä ei ole ollut tarkoituksena erityisen voimallisesti tässä vaiheessa ainakaan keskittää näitä kansalaisjärjestötoiminnan hankkeita, mutta varmasti heilläkin on paremmat toimintaedellytykset (Puhemies: 2 minuuttia!) maassa, jos siellä on esimerkiksi kehitysyhteistyötä osaavaa henkilöstöä meidän edustustoissamme.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Muutaman vuoden kuluttua tuo Kioton ilmastosopimuskausi käynnistyy ja tulevat mahdollisiksi tämmöiset hankemekanismit päästöjen vähennyksen korvaamisessa.

Kysynkin ministeriltä: Millä tavalla tähän on valmistauduttu, koska siinä voisi olla mahdollisuudet kasvattaa taas tämmöistä suomalaista metsäosaamisen vientiä metsityshankkeitten kautta, ja miten tällä tavalla käytetyt rahat kirjataan? Toisaalta se on ilmastopolitiikkaa, jos sillä pystytään korvaamaan päästövähennyksiä. Toisaalta se on kehitysyhteistyötä, koska metsittämällä tietenkin mahdollistetaan ehkä puuraaka-aineen tuotantoa siellä kohdemaassa mutta ennen kaikkea sillä voidaan pysäyttää aavikoitumista ja sitä kautta parantaa viljelyn edellytyksiä, parantaa vesivarojen ylläpitoa. Miten tämmöiset metsityshankkeet sitten tulevaisuudessa kirjataan? Kasvattavatko ne kehitysyhteistyötä vai ovatko ne pelkkää ilmastopolitiikkaa?

Vielä, puhemies, lyhyesti vesivarojen säilyttämiseen: Se ei ole pelkästään tämmöinen sanitaatiokysymys, vaan Afrikassa esimerkiksi on paljon ongelmajätteitä ja ympäristömyrkkyjä puutteellisesti varastoituina. Ne ovat yhtäläinen uhka puhtaalle juomavedelle. Tässä voisi olla Suomella mahdollisuuksia näitä pommeja purkaa.

Seppo Lahtela /kesk:

Herra puhemies! Vaikka kysymyksessä onkin välikysymyskeskustelu, niin täältä salista puhuttuna näyttää puhemiespuolella olevan selvästi enemmän väkeä kuulemassa ja onkin uljaampi puhua täältäpäin kuin sieltä puhujakorokkeelta tänne lähes tyhjään saliin.

Ed. Tiilikainen otti kantaa metsäpolitiikkaan ja ilmastopolitiikkaan. Suomen päästöt kuitenkin maailman päästöistä ovat 0,5 promillea, puoli tuhannesosaa. Tässä kyllä kaikki temput, mitä voidaan tehdä ed. Tiilikaisen esittämin tavoin, varmasti ovat parasta työtä, mitä sinne voi syntyä ja tulla.

Kun ministeri Lehtomäki vastasi, ettei kannata kannettua vettä viedä, niin tässä olen kyllä juuri samaa mieltä näin katsottuna, että vietäisiin valmista syötävää, valmis riista kylän pöytään, jolloin se olisi viikossa syöty ja nälkä olisi edelleen. Kun opettaa koko kylän metsästämään, niin se pystyy omineen tulemaan toimeen ja ruokaa löytyy vielä senkin jälkeen.

Tästä opetuksen havainnollisuudesta: En nyt kovin paljon ole tähän ympäristöön aina kiinnittänyt huomiota, mutta tullessani äsken tuolta puiston kautta huomasin, että siinä olivat Helsingin kaupunki, Helsingin Sanomat ja Kennelliitto jakamassa erinäköistä informaatiota ja siinä jaettiin tämmöisiä koiranjätöspusseja. Minäkin sain havainnollisen esityksen, kuinka tämä toimii. Mielestäni se on parasta ympäristön siivoamista, mitä siinä tehtiin partiolaisten ohella jne. Tämän tyyppinen toiminta kyllä varmasti olisi tähänkin keskusteluun antanut jonkin näköisen virikkeen. Jos olisin tämän päivällä jo paljon aikaisemmin kokenut, niin olisin voinut sitä paljon enemmänkin myöskin täällä käsitellä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Puhemies! Aivan lyhyet kommentit vain. Metsityshankkeita me toteutamme kehitysyhteistyön puitteissa paljon ja toteutamme varmasti jatkossakin. Meillä on myös tiettyjä hankkeita, joissa katsotaan yhteensopivuutta tämän Kioto-mekanismin kanssa, eli semmoinen mahdollisuus on olemassa, että näitä päästöoikeuksia myös tätä kautta saadaan.

Me hyväksikäytämme suomalaista ongelmajäteosaamista. Paitsi meidän kahdenvälisissä kuvioissamme myöskin olemme onnistuneet jonkin verran näitten kansainvälisten järjestöjen piiriin saamaan tätä hyödynnettyä. Ei ole mitenkään kiellettyä suomalaista osaamista hyödyntää monella tavalla, myös sellaista osaamista, joka on yrityselämän puolella näissä kehitysyhteistyöhankkeissa, koska meillä huipputeknologiaa monilla sektoreilla ja erityisesti ympäristösektorilla on.