Matti Saarinen /sd:
Herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi teatteri- ja orkesterilakia siten, että lailla
säädettäisiin teatteri- ja orkesteritoimintaan
myönnettävän valtionosuuden tavoitteista.
Lisäksi teatterin ja orkesterin valtionosuuden saamisen edellytyksiä tarkistettaisiin.
Tämä lähtökulma, tai voisiko
sanoa tulokulma, tähän asiaan on aika mielenkiintoinen:
että yhteiskunnan toimin ja voimin oikein lailla pitää säätää jonkun
inhimillisen toiminnan tavoitteista, lakisääteiset
tavoitteet kulttuuritoimelle. Tätä tässä olen
vähän pohdiskellut ja hämmästellyt. Tätä pidän
hyvänä, että ajanmukaistetaan valtionosuuden
saamisen edellytyksiä, että niitä tutkaillaan
ja päivitetään.
Sitten kommentoisin hieman näitä esityksen taloudellisia
vaikutuksia, joita hallitus on tänne kirjannut.
Niin kuin tiedämme, varat teattereiden ja orkestereiden
valtionosuuksiin osoitetaan osittain budjettivaroista mutta osittain
myös veikkausvoittovaroista. Esityksessä sanotaan:
"Ehdotetuilla muutoksilla ei ole taloudellisia vaikutuksia valtion
talousarvioon eikä teattereiden ja orkestereiden ylläpitäjille
maksettavan valtionosuuden määrään
kokonaisuutena". Sitten vielä hallitus jatkaa: "Valtionosuuden
kohdentumiseen laitoskohtaisesti esitys voi kuitenkin siirtymävaiheen jälkeen
aiheuttaa muutoksia." Mutta ei kerrota, minkälaisia muutoksia,
ovatko ne parempaan vai huonompaan suuntaan, mitä ne ylipäänsä ovat. Jos
tässä jotenkin spekuloisi asialla, niin pahimmoillaan
se merkitsee sitä, että joidenkin valtionosuudet
pienenevät. Mutta tämä ei aukea tästä hallituksen
esityksestä.
Tämä lakihan ei ole resurssilaki. Tämä on enemmän
tällainen puitelain tyyppinen. Kun siellä sitten
esimerkiksi esityksen 2 §:ssä käsitellään
valtionosuuden saamisen edellytyksiä, niin, hyvät
läsnäolijat, kyllä täytyy valtavasti
ihmetellä ja hämmästellä, jos
lailla pitää tällainenkin asia kiveen
kirjoittaa, kun täällä 2 §:n
6 momentissa lukee, että valtionosuuden saamisen edellytyksenä on,
että "teatterin tai orkesterin palveluiden tuottaminen
on tarpeellista". Olemmeko me näin pitkällä,
että meidän täytyy tämmöinenkin lailla
määritellä, ja kuka tämän
tarpeen sitten punnitsee? Kenen mittarilla mitataan? Meitä on monenlaisia
kylähulluja, jotka voivat sanoa esimerkiksi, että oopperan
toiminta ei ole yhtään tarpeellista. (Ed. Lahtela:
Ei se muuten olekaan!) — Niin, jos joku alkaa näin
tosissaan väittää, niin sanotaan, että kyllä sille
löytyy ainakin laista perustelut, että mitataan
tätä tarvetta sitten, ja jos todetaan äänin
4—3, että se onkin tarpeetonta, niin siinä käy
aika kylmät. — Tällaisia asioita minun
mielestäni, jotka ovat itsestäänselvyyksiä,
ei pitäisi lakiin kirjoittaa. Nyt kun tämä on sinne
valiokuntaan menossa, niin emme suinkaan me ole kulttuuripuolella
eikä missään muuallakaan hallinnossa
noin yksinkertaisia, että pitää näin
pitkälle lailla säätää.
Sitten, herra puhemies, ihan lopuksi vähän vielä tätä resurssipuolta.
Kun taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, että sillä ei
ole vaikutusta, niin kyllä tässäkin yhteydessä on
kuitenkin siltä osin, kuin rahoitusrakenne perustuu veikkausvoittovaroihin,
lausuttava huoli siitä, että tätä jakosuhdelakia,
jonka eduskunta omatoimisesti sääti ja päätti,
ei silloinen hallitus eivätkä sen jälkeisetkään ole
oikein henkisesti hyväksyneet, vaikka muodollisesti on
ollut pakko hyväksyä, kun eduskunta on niin päättänyt.
Kaikkein vähiten sen on hyväksynyt valtiovarainministeriö,
joka näissä asioissa on jälleen aktiivisesti
liikkeellä, kun meidän kansallinen peliyhtiömme
Veikkaus Oy tuottaa ennätyksellisen hyvää tuottoa,
yli 400 miljoonaa euroa vuositasolla. Edunsaajista suurin on kulttuuri,
jossa nyt ovat nämä teatterit ja orkesterit edunsaajina,
ja kun täällä todetaan, että ei
ole vaikutusta teattereiden ja orkestereiden ylläpitäjille
maksettavan valtionosuuden määrään
kokonaisuutena, niin, herra puhemies ja hyvät kollegat,
ei olekaan, koska hallitus on lähtenyt sille tielle, että se
muuttaa kulttuurin rahoitusrakennetta.
Kulttuurin rahoituksesta noin puolet tulee verovaroista, noin
puolet tulee Veikkauksen tuotosta. Nyt kun Veikkaus tuottaa ennätyksellisen
hyvin, niin edunsaajat, tiede, taide, nuorisotyö ja liikuntakulttuuri,
ovat lähteneet siitä ja uskoneet siihen eduskunnan
jakosuhdelakipäätökseen, että sieltä tulee
lisää resursseja, mutta mitä maan hallitus
on tekemässä? Ei kulttuuri, eivät orkesterit ja
teatterit saa lisää resursseja, vaan siirretään budjettirahoitusta
vähemmälle, Veikkauksen rahoitusta enemmälle,
rahoitusrakennetta muutetaan. Tämä on vaarallinen
tie, koska veikkausvoittovarojen ja meidän rahapeliyhtiöitten
yksinoikeusjärjestelmä perustuu myös
sille pilarille, että rahat myönnetään,
niin kuin EU-kielessä sanotaan, hyväntekeväisyyteen,
ei esimerkiksi kuntien peruspalvelujen rahoittamiseen. Tästä syystähän
kirjastojen valtionosuudet hissun kissun ajetaan alas
veikkausvoittovarojen suunnalta.
Tässä nyt toimitaan toisella tavalla. Valtion budjetissa
tämä hintalappu on noin 20—30 miljoonaa
euroa kaiken kaikkiaan, kulttuurin osuus siitä olisi 38,5
prosenttia. Eli jokainen miljoona kun sieltä siirretään
tyyppiä Senaatti-kiinteistöille, niin että Senaatti-kiinteistöille
kulttuurilaitosten maksamat vuokrat nousevat, niin siinä on
rahanpesun tunnusmerkkejä: veikkausvoittovarat muuttuvat
tämän rahan kierrätyksen kautta ikään kuin
budjettirahoitukseksi. Näin toimimalla annetaan niille
tahoille, jotka haluavat murtaa meidän kansallisten rahapeliyhtiöitten
yksinoikeusjärjestelmän, jälleen yksi
koivuhalko lisää, jolla voidaan yrittää murtaa
tätä meidän rahapelijärjestelmäämme.
Tällä on kiinteä yhteys tähän
orkestereitten ja teattereitten rahoituspohjaan, etenkin kun täällä vielä viitataan
siihen, että tämä voi aiheuttaa muutoksia.
Jos ne olisivat positiivisia, minä uskoisin, että hallitus
olisi ne maininnut.
Tämän vuoksi, kun eduskunta on yksimielisesti
sen jakosuhdelain kirjoittanut, päättänyt
siitä, se myös tietää, mitä se
on tarkoittanut, niin lausun ihan lopuksi vain toiveeni siitä,
että eduskunta pitäisi kiinni aikaisemmista päätöksistään. Pitää olla
uskottava, ja edunsaajien pitää voida luottaa
Suomen eduskunnan päätöksiin. Asia on tänä syksynä täysin
eduskunnan käsissä. Nämä tässä esityksessä olevat
asiat ovat kiinteässä yhteydessä tähän
isoon jakosuhdelakia koskevaan kysymykseen.
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies ja hyvät, mutta vähälukuiset
kulttuurin ja orkesteri- ja teatteritaiteen ystävät
tässä salissa! Ensinnäkin muutama sana
tästä varsinaisesta laista. Tämä hallituksen
lakiesitys on käynyt kierroksella teatteri- ja orkesteripuolen
eri toimijoilla, ja he ovat yleensä todenneet, että tämä laki
on oikean suuntainen ja osittain myös selkeyttää nykyisiä käytäntöjä teatteri-
ja orkesterilain osalta.
Lain kohdalla on kuitenkin muutamia pieniä ongelmia,
ehkäpä tulkinnan suhteen tämä ed. Saarisen
nostama itsestäänselvyys. Vastaava kohta löytyy
itse asiassa myös taiteen perusopetuksen järjestämisen
yhteydestä jostakin syystä. Se tarvitsee mainita,
mutta toisaalta itse olen tulkinnut niin, että sillä halutaan
turvata sellaisten teatteri- ja orkesteriryhmien toiminta, joiden kohderyhmänä eivät
välttämättä ole suuret massat
tai muuten toimintaedellytykset eivät ole sellaiset, tai
vaikkapa puhukaamme suoraan syrjäisimpien seutujen kulttuuritoiminnasta,
jolle myös halutaan pelkästään
jo sen sijainnin ja alueellisen vaikuttavuuden vuoksi taata valtionosuudet
jatkossa.
Sen sijaan samassa pykälässä kohta
4 on aika mielenkiintoinen. Nimittäin tiukasti tulkittuna tämän
uuden lakiesityksen 2 §:n 4 kohta tarkoittaisi sitä,
että tässä muutama vuosi sitten satavuotisjuhliaan
viettänyt Tampereen teatteri ei enää tästä eteenpäin
saisi valtionosuuksia. Nimittäin kyseisen teatterin onnettomuudeksi
koituu kyseisen teatterin syntyhistoria, eli osakeyhtiö on
perustettu sata vuotta sitten ja silloisilla säännöillä on
muun muassa määritelty voitontavoittelu yhdeksi
tavoitteeksi. Se taisi olla siihen aikaan aika yleistä kaikissa
osakeyhtiöissä, ja taitaapa olla vieläkin
aika monessa osakeyhtiössä voitontavoittelu yhtenä perusperiaatteena. Ongelma
esimerkiksi Tampereen teatterin kohdalla on, että osakkaat
ovat sitten sadan vuoden aikana levinneet pitkin poikin, eivät
pelkästään Suomeen, vaan pitkin maailmaa,
ja ylipäätänsä sääntöjen
muuttaminen pelkästään, jotta Tampereen
teatteri jatkossa saisi tämän tuen, valtionosuuden,
ja täyttäisi tämän pykälän,
voi olla aika mahdotonta. Eli toivon sivistysvaliokunnalta jonkin
sortin sielukkuutta siinä, millä hoidetaan ne
nykyiset teatterit, jotka ovat valtionosuuksien piikissä,
niin että ne tästä 4 kohdasta huolimatta jatkossakin
voisivat olla mukana. Tampereen teatteri nimittäin ei ole
voittoa tuottava yhteisö, vaikka sen säännöissä niin
sanotaan.
Tästä luvusta Tavoitteet ja valtionosuus ed. Saarinen
nosti esiin 2 §:n lähinnä ehkä kriittisessäkin
sävyssä. Itse taas olen erittäin ilahtunut, että vihdoin
ja viimein tavoitteitten lisäksi tuotiin lakiin sitovuus.
Se sitoo tällä hetkellä huomattavasti
enemmän ja tarkemmin myös rahan jakajaa kuin aikaisemmin.
Nimittäin tähän 1 a §:ään
on kirjattu tavoitteeksi ensinnäkin se, että kyse
on "taiteellisista lähtökohdista tuottaa teatteri-
ja orkesteripalveluita", ei kaupallisista. Toinen on, että tällä lailla
halutaan "edistää niiden alueellista saatavuutta
ja saavutettavuutta eri väestöryhmille". Mielestäni
nämä kirjaukset ovat enemmän kuin paikallansa.
Sitten tähän toiseen asiaan, mikä liittyy
tähän itse lakiin, johon ei varsinaisesti tässä muutoksia
ole tulossa: Kun vuonna 1992 tätä lakia enemmän
sorvattiin, siinä samassa yhteydessä tietty joukko
teattereita otettiin mukaan lain piiriin. Valitettava seikka on,
että vaikka tuon saman lain yhteydessä sovittiin,
että vähitellen yhä useampi
teatteriryhmä pääsee myös tämän
lain piiriin, näin valitettavasti ei ole käynyt,
ja tällä hetkellä Suomenmaa on täynnä teattereita,
jotka toimivat hyvin epävakaalla taloudellisella pohjalla,
joissa valitettavasti suurin osa työstä tehdään
niin sanottuna ilmaistyönä, vaikka kyseessä ovat
siis ammatilliset teatterit. Valitettavaa on, että näillä näkymin
torstaina taloon tulevassa talousarviossakaan tätä asiaa
ei paranneta. Niin kuin ed. Saarinen totesi, tässä kohdassa
ei henkilötyövuosien määrää muun
muassa määritellä eikä niitten
hintaa, vaan ne määritellään opetusministeriön
esityksessä tai itse asiassa valtiovarainministeriön
esityksessä tähän taloon. Valitettava
tosiasia on, että määrä ei ole
lisääntymässä ja hintakin on
vain sen verran, että siihen saatiin nyt vihdoin ja viimein
se indeksikorotus, jota vaille teatteripuoli on jäänyt
tähän asti.
Toivomus on, että tämä kohtuullisen
köyhä, kohtuullisen onnettomissa työskentelyolosuhteissa
toimiva — tai ei ehkä onnettomissa työskentelyolosuhteissa,
mutta noin taloudellisesti onnettomissa puitteissa toimiva — teatterikenttä,
joka tällä hetkellä ehkä tuottaa
mielenkiintoisinta ja uudistavinta teatteria, jatkossa myös huomioitaisiin
siten, että pikkuhiljaa teatteriryhmä kerrallaan
otettaisiin lain suojaan, mutta samalla huolehdittaisiin siitä,
että siellä näille lainsuojattomille
teattereille myös annettaisiin se, mikä heille
on vuonna 1992 luvattu.
Vielä ihan lopuksi tästä jakosuhdelaista.
Olen aivan samaa mieltä ed. Saarisen kanssa siitä,
että on nurinkurista, että tällä hetkellä veikkausvaroista
maksetaan ensinnäkin Kansallisteatterin pakkolainaa, jonka
siis ensiksi valtio pakotti ottamaan ja joka nyt sitten maksetaan
sieltä veikkausvaroista. Toinen ikävä huomio
tämän vuoden budjetissa oli, että sinne
oli laitettu muitakin kulttuurilaitosten kiinteistömenoja.
Kun vielä vanhastaan tiedetään, että itse
asiassa siellä on lakisääteistä toimintaa,
kuten alueteatteritoiminta, joka on siis lakisääteinen,
ei harkinnanvarainen toiminta, niin mielestäni tämä on
nurinkurinen järjestys sille, miten toteutetaan eduskunnan
tahtoa, ja itse asiassa ed. Saarinen taisi jossakin yhteydessä,
ei ehkä tässä, mutta jossakin yhteydessä,
sanoa, että tässä kävellään
eduskunnan tahdon ylitse, ja tämän kohdan voin
täysin allekirjoittaa. Veikkausvarojen käyttötarkoitus
ei voi olla kiinteistöjen ylläpito, vaan sisällön
tuottaminen niihin kiinteistöihin.
Keskustelu päättyi.