1) Kuntien talouden ja palveluiden turvaaminen
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Vastauksena välikysymykseen
esitän hallituksen puolesta seuraavaa:
Hallitus on ohjelmansa mukaisesti käynnistänyt
laajan valmistelun kuntien peruspalvelujen turvaamiseksi koko maassa.
Yleinen talouskehitys on maamme alueiden välillä eriytynyt
laman jälkeen. Tämä on heijastunut myös
kuntien talouteen. Erityisesti yhteisöverojen
kasvu on ollut nopeaa, ja niiden kunnittainen kohdentuminen on ollut
vaikeasti ennakoitavissa. Yhteisövero on osoittautunut
vähemmän tarkoituksenmukaiseksi rahoitustavaksi
kuntien peruspalveluille, joiden tarve on varsin vakaata suhdannevaihteluista
riippumatta.
Osaamiseen ja uuteen teknologiaan pohjautuva kasvu on painottunut
kasvukeskuksiin. Seurauksena on ollut vilkastunut väestön
muutto hitaammin kasvavilta alueilta suurempiin taajamiin. Väestötappiokunnissa
seurauksena on saattanut olla myös supistuksia niiden julkisessa
palveluvarustuksessa. Hallitus onkin linjannut ja käynnistänyt
useita toimenpiteitä, joilla pyritään maan
tasapainoisempaan kasvuun.
Tällaisiin syvälle käyviin talous-
ja aluerakenteen muutoksiin ei ole löydettävissä yksinkertaisia
järjestelmäratkaisuja. Yksinomaan valtion rahoituksen
lisääminen kuntasektorille ei ole mahdollinen
eikä myöskään kestävä ratkaisu
erityisesti, kun otetaan huomioon valtiontalouden pitkän
aikavälin kokonaisnäkymät.
Maamme kuntakenttä kokonaisuutena on valtioon verrattuna
nettomääräisesti erittäin lievästi velkaantunut.
Kuntien yhteenlasketut, viime vuosinakin kasvaneet vuosikatteet
kattavat myös vuotuiset poistot ja riittävät
nettoinvestointien rahoittamiseen. Koko maan tasolla yhteisöverotulojen
nopea kasvu on kompensoinut ja myös ylittänyt
kuntien valtionosuusleikkaukset ja veroperustemuutokset. Tähän
kehitykseen liittyvä kiistämätön
ongelma on, että kunnittaisten jakoperusteiden uudistamisen
jälkeen yhteisöverotulojen kasvu on keskittynyt
muutamiin kuntiin.
Kuntien yhteisöveron määrään
vaikuttavat koko maan yhteisöveron määrä,
kuntaryhmän osuus veroista ja yksittäisen kunnan
jako-osuus koko kuntaryhmän verosta. Koko maan yhteisövero
muuttuu suhdanteiden ja pääomaverojen tuloprosentin
mukaan. Kuntaryhmän osuutta on viime vuosina useita kertoja
muutettu lainsäädännöllä.
Yksittäisen kunnan jako-osuus puolestaan riippuu pääosin
kunnassa toimivien yhteisöjen maksamista veroista ja myös
työpaikkojen määrästä sekä kulloinkin
näissä tapahtuvista muutoksista.
Yhteisöveron jakaantuminen kuntien kesken on muodostunut
epätasaisemmaksi kuin aiemmin. Joidenkin uudistuksesta
hyötyneiden kuntien veropohja on kasvanut merkittävästi
ja osin yllätyksellisesti samaan aikaan, kun suuressa kuntajoukossa,
erityisesti elinkeinorakenteeltaan yksipuolisissa pienkunnissa verotulojen kasvu
on pysähtynyt tai ollut suorastaan aleneva. Ääripäässä verokertymä asukasta
kohti on 85-kertainen heikoimpaan kuntaan verrattuna.
Kuntien valtionosuusjärjestelmällä on
kolme perustehtävää. Ensinnäkin
valtionosuudet muodostavat kunnille peruspalvelujen rahoittamiseen
tarkoitetun yleisen rahoitustuen, jonka voidaan myös katsoa
ilmentävän valtion ja kuntien yhteisvastuuta hyvinvointipalvelujen
järjestämisestä kansalaisille. Toiseksi
valtionosuuksissa pyritään ottamaan huomioon palvelujen
tarpeeseen ja myös yksikkökustannuksiin vaikuttavat kuntien
väestörakenne- ja myös olosuhde-erot. Kolmanneksi
valtionosuusjärjestelmään sisältyvällä kuntien
verotulojen tasauksella on tärkeä alueellisen
tasa-arvon toteuttamiseen tähtäävä tehtävä.
Tasaus turvaa eri puolilla maata sijaitseville erikokoisille kunnille
peruspalvelujen järjestämiseen kunnan oman rahoituksen
yli menevän osuuden kunnan palvelujen laskennallisista kustannuksista.
Nykyinen tasausjärjestelmä on joutunut erittäin
koville erityisesti muuttoliikkeen ja yhteisöverojen voimakkaiden
vaihteluiden vuoksi. Tasausjärjestelmän tehokkuus
kärsii verotulojen tasauksen hitaudesta. Suurin syy siihen,
ettei tasausjärjestelmä ole pystynyt lieventämään
erityisesti yhteisöverosta johtuvaa kuntien välistä eriytymistä,
on se, että tasauksen maksaminen tapahtuu kahden vuoden
viiveellä.
Kuntatalouden selvitysmies Jukka Pekkarinen on omassa raportissaan
päätynyt siihen, että huolimatta viime
vuosina tapahtuneesta negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärän
kasvusta on vaikea erottaa kovin selkeää pysyvästi
heikon rahoitustasapainon kuntien joukkoa. Pikemminkin on niin,
että yksittäiset, keskimääräistä useammin
pienet kunnat joutuvat ajoittain ahdinkoon ja syviinkin taloudellisiin
ongelmiin mutta pääsevät vähitellen
eroon negatiivisista vuosikatteistaan. Vastaavaan johtopäätökseen
ovat tulleet myös valtion tilintarkastajat vuodelta 1999 antamassaan
tilintarkastuskertomuksessa. Pysyvästi negatiiviselle vuosikatteelle
on jäänyt suhteellisen vähälukuinen
määrä kuntia. Esimerkiksi vuosina 1989—1999
harkinnanvaraista rahoitusavustusta myönnettiin kaikkiaan
283 kunnalle. Ainoastaan Utsjoki sai avustusta yhtä vuotta lukuun
ottamatta vuosittain ja 25 kuntaa sai avustusta seitsemänä tai
useampana vuotena.
Negatiivisten vuosikatteiden kuntien lukumäärä oli
viime vuonna 193. Tästä määrästä noin neljänneksen
selittää muun muassa yhteisöveron oikaisujen
kirjaustavassa tapahtunut kertaluonteinen muutos. Pienkuntien yksipuolinen
elinkeinorakenne on johtanut niiden tulopohjan murenemiseen ennakkoarvioita
jyrkemmin. Tällaisten kuntien talous on hyvin haavoittuva
sosiaali- ja terveydenhoidossa sattuvien kalliiden toimenpiteiden
suhteen. Pienkuntarakenteen kehitys kohti suurempia yksiköitä,
jotka pystyisivät sopeutumaan muutoksiin nykyistä paremmin,
on tärkeää tulevaisuudessa.
Hallitus käynnisti ensimmäisenä toimintavuonnaan
kuntatalouden ongelmien kartoituksen toimeksiannolla selvitysmies
Jukka Pekkariselle. Sen tavoitteena oli erityisesti sellainen uudistus,
joka turvaisi koko maan kuntien taloudelliset edellytykset peruspalvelujen
turvaamiseen. Samalla kuitenkin tavoitellaan järjestelmäominaisuuksia,
jotka sisältäisivät kunnille kannusteita
toiminnan tehokkuuden parantamiseen, elinkeinojen kehittämiseen
ja kuntarakenteen eheyttämiseen. Samanaikaisesti Pekkarisen
työn kanssa erillinen työryhmä on selvittänyt
kuntien arvonlisäveron palautusten takaisinperintään
liittyvät ongelmat ja niiden korjaamisvaihtoehdot.
Hallitus on helpottanut merkittävästi yksittäisten
vaikeuksiin joutuneiden kuntien rahoitusongelmia lisäämällä harkinnanvaraisten
rahoitusavustusten määrärahaa. Vuonna
2000 se oli 420 miljoonaa markkaa eli kaksinkertainen viime vuosien
keskimäärään verrattuna. Vuoden
2001 talousarviossa on 320 miljoonaa markkaa.
Kuntien valtionosuustehtävien kustannustenjaon nelivuotistarkistus
lisää kuluvana vuonna kuntien käyttötalouden
valtionosuuksia 1 251 miljoonaa markkaa ja seuraavana vuonna
1 480 miljoonaa markkaa. Valtionosuuksien absoluuttinen
määrä on selvästi kasvussa valtiontalouden kohennuttua.
Valtionosuuslisäykset vähentävät jossain
määrin negatiivisen katteen kuntien lukumäärää.
Yksittäisen kunnan yhteisöverojako-osuus on ollut
herkin muutoksille. Vaihtelut ovat suurimmat kunnissa, joissa jako-osuus
riippuu pääosin yhden tai muutaman yhteisön
maksamista veroista. Näiden yhteisöjen tuloerot
ja tuloverot voivat vaihdella paitsi tulosten myös maksettujen
osinkojen ja yhtiöverohyvitysten johdosta.
Kuntien jako-osuudet ovat perustuneet viimeiseen toteutettuun
verotukseen, ja ne on tarkistettu, kun seuraavan verovuoden verotus
on valmistunut. Kun kunnan jako-osuutta on tarkistettu, uutta jako-osuutta
on sovellettu takautuvasti verovuodelta jo aiemmin tilitettyyn määrään
ja myös seuraavan vuoden tilityksiin. Tämä järjestelmä tarkoittaa
sitä, että esimerkiksi vuoden 1999 jako-osuudet
on laskettu kolmeen kertaan, jolloin kuhunkin on kuulunut tilityksiä kunnille ja
perintää tilitetyistä ennakoista takaisin.
Järjestelmä on siten luonut melkoista epävakautta
kuntien tulopohjaan.
Esimerkiksi verovuosien 1998 ja 1999 perusteella lasketut jako-osuudet
osoittavat kuntakohtaisten muutosten suuruutta. Vuoden 1999 perusteella
laskettu jako-osuus poikkesi vuoden 1998 perusteella lasketusta
jako-osuudesta 202 kunnan kohdalla yli 20 prosenttia ja 10—20
prosenttia 134 kunnassa. Toisin sanoen joka toisessa kunnassa yhteisöverojen
tilityksen oikaisut muuttivat kunnan jako-osuutta yli 18 prosenttia. Kun
yhteisöveron jako-osuus kuntien verotuloista on keskimäärin
noin 20 prosenttia, on kuntakohtaisesta jako-osuudesta johtuva muutos useimmissa
kunnissa huomattava myös kunnan kokonaisverotuloihin nähden.
Näistä oikaisuista johtuvia vaihteluja vähentääkseen
hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti
toteuttaa vuoden 2002 alusta yhteisöveron kuntaosuuksien
määrittämisen vuosittain lopullisiksi.
Tämä toimenpide vähentää olennaisesti
kuntien yhteisöverojen tilityksessä tapahtuvia
vuosittaisia heilahteluja. Tämä muutos on riippumaton
muista vireillä olevista järjestelmäuudistuksista.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on myös
päättänyt, että vuoden 2002
alusta lukien luovutaan arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä.
Muutos toteutetaan kustannusneutraalisti valtion ja kuntien välisen
kustannustenjaon kannalta.
Arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmää on
kritisoitu koko sen voimassaolon ajan, koska sen on katsottu aiheuttavan
tulkintaongelmia ja kohtuuttomasti lisätyötä kunnille. Takaisinperinnän
on lisäksi katsottu vääristävän kuntien
välisiä taloudellisia suhteita. Takaisinperintäjärjestelmästä kunnille
aiheutuvan taloudellisen rasituksen ei ole katsottu kohdistuvan
oikeudenmukaisesti, sillä usein yksittäisen kunnan saamat
palautukset ja siltä takaisinperittävät määrät
eroavat huomattavastikin toisistaan. Asukasluvun käyttämisen
takaisinperinnän perusteena on esitetty johtuvan siitä,
että vähän investoivat eli köyhät
ja usein taloudellisissa vaikeuksissa olevat kunnat kustantavat
itse asiassa voimakkaasti investoivien ja korkean menotason kuntien
hankkeita.
Kuluvana vuonna kunnilta takaisinperittävien arvonlisäveronpalautusten
määrä on arviolta 5,3 miljardia markkaa.
Kaikilta kunnilta peritään siis vuodessa noin
1 000 markkaa asukasta kohden. Voimakkaasti investoivissa
ja ostopalveluja käyttävissä kunnissa
palautusten määrä ylittää takaisinperinnän.
Suurin osa kunnista maksaa kuitenkin takaisinperinnässä enemmän
kuin saa palautuksia. Arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän
uudistuksella poistetaan kuntien väliset perusteettomat
erot takaisinperintäjärjestelmän nettomaksajina.
Arvonlisäveron takaisinperinnästä luopumisen
rahoitustapa on siirretty vielä työryhmäselvittelyyn,
koska sillä on vaikutuksia lopulta valittavan kuntien vero-
ja valtionosuuspohjan tasausjärjestelmän kanssa.
Hallitus kuitenkin huolehtii siitä, että uudistuksen
rahoitus ei heikennä valtionosuuksista riippuvien, yleensä pienten kuntien
rahoitusasemaa. Ylivoimainen enemmistö negatiivisten vuosikatteiden
kunnista sijoittuu tähän joukkoon.
Työryhmä valmistelee myös kuntien
vero- ja valtionosuustulopohjan tasausta koskevan esityksen talouspoliittiselle
ministerivaliokunnalle toukokuussa. Tässä työssä otetaan
huomioon arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän
uudistuksessa valittava rahoitustapa.
Selvitysmies Jukka Pekkarisen tasausjärjestelmää koskeviin
ehdotuksiin sisältyy sekä teknisiä että pysyviä ennusteisiin
liittyviä ongelmia, joiden vuoksi vasta lähiviikkoina
selviää, onko sitä mahdollista ja tarkoituksenmukaista
ottaa käyttöön ja millä aikataululla.
Valtiosihteeri Sailaksen työryhmä selvittää myös
muita vaihtoehtoja vaikeuksissa olevien kuntien talouden tasapainottamiseksi
esimerkiksi nykyisen valtionosuusjärjestelmän
tasaustekijöihin sekä palvelujen tuottamisen kustannus-
ja olosuhdelisiin tehtävillä osittaismuutoksilla.
Valittavasta mallista riippumatta hallitus pitää perusteellisen
valmistelun tavoitteena sitä, että tehtävä uudistus
olisi pysyvä. Siten vältyttäisiin niiltä kuntien
talouden heilahteluilta, joita 90-luvun useat osittaisuudistukset
ovat aiheuttaneet.
Valittava arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän
kuittauksen rahoitustapa, kuntien verotuloerojen tasausmalli sekä kustannus-
ja olosuhdelisien mahdolliset muutokset saattavat johtaa niin mittaviin
kunnittaisiin muutoksiin, että joudutaan pohtimaan myös
siirtymäjärjestelyjä.
Välikysymyksessä todetaan kuntien joutuneen
tekemään lyhytnäköisiä säästöpäätöksiä siten,
että muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön
lomautukset ja irtisanomiset näyttävät
tulevan uudelleen mahdollisiksi.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus toteaa, että sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilöstön osalta ei ole
näköpiirissä lomautuksia tai irtisanomisia. Terveydenhuollossa
ja vanhustenhuollossa ongelma on jopa päinvastainen. Näköpiirissä on laajeneva
pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Lääkäreitä on
tällä hetkellä vaikea saada palkatuksi
sekä sairaaloihin että terveyskeskuksiin, jopa
niillä alueilla, joilla ei tähän asti
ole ollut vaikeuksia. Vanhustenhuoltolaitoksiin on myös
lisääntyvä vaikeus saada ammattitaitoista väkeä.
Erikoissairaanhoidossa tällä hetkellä tilanne
on se, että erityisesti Etelä-Suomen suurimmissa
sairaaloissa on jo nyt vaikeuksia saada hoitohenkilökunnan
sijaisia palkatuksi paitsi vuosiloma-aikoina myös muulloin.
Sairaanhoitopiirit ovat viime vuoden aikana vakinaistaneet useita
satoja määräaikaisia työsuhteita.
Irtisanomisia tai lomautuksia ei ole toimeenpantu edes meneillään
olevan lääkärilakon aikana.
Työvoimapulan odotettavissa olevan pahenemisen johdosta
hallitus kiinnittääkin monin toimenpitein ja rahallisesti
kehittämishankkeita tukemalla erityistä huomiota
henkilöstön työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseen
sekä osaamisen ja ammattitaidon ylläpitoon sosiaali-
ja terveydenhuollossa. Henkilöstön pysymistä työelämässä edistetään
ja ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä ehkäistään,
alan vetovoimaa ja työntekijöiden pysymistä alalla
edistetään muun muassa tukemalla työolosuhteiden
kehittämistä. Uhkaavaan työvoimapulaan
varaudutaan laatimalla parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön
asettamassa koulutus- ja työvoimatarvetoimikunnassa ennuste
tulevasta tarpeesta ja toteuttamalla tarvittavat koulutusmäärärahat.
Välikysymyksessä väitetään,
että kuntien taloudellinen ahdinko on jo vakavasti vaurioittanut
monien kuntien palveluja. Terveyspalvelujen väitetään
ruuhkautuvan, leikkausjonojen kasvavan. Sairaaloista väitetään
kotiutettavan potilaita liian aikaisin ja pitkäaikaissairaiden
väitetään jäävän
vaille asianmukaista hoitoa.
Tutkimukset, selvitykset ja kansalaisille tehtyjen kyselyjen
tulokset eivät tue mainittuja väitteitä.
Euroopan unioni toimeenpani vuonna 1998 kaikille unionin kansalaisille
suunnatun terveydenhuoltopalveluja koskevan kyselyn, jonka vastausten
perusteella suomalaiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä maansa
terveyspalveluihin. 78 prosenttia suomalaisista oli joko tyytyväisiä tai erittäin
tyytyväisiä, muissa Pohjoismaissa luku oli 50
prosentin tietämissä, Saksassa 43 prosenttia,
Ranskassa 58 ja Italiassa vain 15 prosenttia. Myös Kuntaliiton
hoitotakuukokeilun eräänä tuloksena oli,
että kokeilusairaanhoitopiirien asukkaista 80 prosenttia
piti terveyspalveluja helposti saatavina.
Verrattaessa leikkaustoimenpiteiden määrää Pohjoismaissa
Suomessa suoritetaan perusleikkauksia ikä- ja sukupuolivakioituihin,
saman suuruisiin väestöihin nähden runsaasti.
Vuodeosastohoitojaksoja sairausryhmittäin tuhatta asukasta
kohti on Suomessa muita Pohjoismaita enemmän tai yhtä paljon
lähes kaikissa merkittävissä sairausryhmissä.
Myöskään väite, jonka mukaan
potilaat kotiutetaan liian aikaisin, ei saa tutkimuksista tukea. Keskimääräinen
sairaalahoitoaika merkittävimmissä sairausryhmissä on
kaikissa Pohjoismaissa yhtä pitkä. Päiväkirurgisen
toiminnan osuus Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin on monilta
osin alhaisempi.
Pisimmät leikkausjonot näyttäisivät
olevan niissä sairaanhoitopiireissä, joiden jäsenkuntien talous
on suhtkoht hyvissä kantimissa, mutta on pantava merkille,
että runsaassa kolmanneksessa suomalaisista sairaaloista
ei ole ollut merkittävää jonotusta mihinkään
hoitoon syksyllä 2000. Erikoissairaanhoidon potilaista
vain neljännes jonottaa palveluita. Valtaosa potilaista
tulee erikoissairaanhoitoon päivystyspoliklinikoiden kautta
kiireellisen, äkillistä hoitoa vaativan sairauden
vuoksi.
Vanhustenhoidossa havaittuja puutteita on taas ryhdytty määrätietoisesti
korjaamaan. Tiiviissä yhteistyössä Suomen
Kuntaliiton kanssa laaditut suositukset iäkkäiden
henkilöiden hoidon ja palvelujen sekä niiden laadun
kehittämiseksi ovat juuri valmistuneet.
Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan
selvitysmies Pekkarisen esityksen ja Stakesin tutkimusten jatkotoimina
muun muassa nykyisten käyttökustannusten valtionosuuksien määräytymisperusteiden
tarkistamismahdollisuuksia siten, että niille kunnille,
joiden taloudellinen tilanne on jatkuvasti heikko, voitaisiin ohjata
valtion tukea nykyistä enemmän. Tällaisia tarkistamismahdollisuuksia
on muun muassa nykyisessä syrjäisyyskertoimessa
ja sairastavuuskertoimessa sekä ikäryhmäpainotuksissa.
Vaihtoehtojen punninta koelaskelmien avulla osoittaa, onko kertoimien
tarkistaminen tarkoituksenmukaista jo vuoden 2002 budjetin yhteydessä.
Tulevaisuudennäkymiä ja tarvittavia toimenpiteitä opetuspalveluiden
varmistamiseksi selvitetään taas Opetushallituksen
toimesta tasa-arvoisten koulutuspalveluiden kehittämishankkeessa.
Alueellisesti tavoitteena on syrjäisten maaseutukoulujen
opettajia ja oppilaita tukevien palvelujen organisointi. Erityistä huomiota
kiinnitetään tällöin uuden tietotekniikan
käyttömahdollisuuksiin maaseutukoulujen opettajien
täydennyskoulutuksessa ja siihen liittyvissä virtuaalisissa
koulutuspalveluissa ja etäopetusjärjestelyissä.
Viime mainituista on jo saatu hyviä kokemuksia opetusviranomaisten
ja Yleisradion yhteistyönä toteutetun etälukiotoiminnan
yhtey-dessä.
Yleissivistävän koulutuksen kehittämisen
lähtökohtana on koulutuksen perusturvan takaaminen
kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta
riippumatta. Peruskoulutuksen laadusta ja koulutuksen perusturvasta
huolehditaan oppilaitosverkkoa ja oppimisympäristöjä kehittämällä sekä toiminnan
arvioinnilla.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on pitänyt oikeina
opetusministeriön hallinnonalan painopisteitä,
joita on muun muassa peruspalvelujen rahoituspohjan vahvistaminen
valtionosuuksia korottamalla. Kansallista innovaatiojärjestelmää vahvistetaan
siten, että huolehditaan koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin
perusrahoituksesta. Esiopetuksen laajentamiseen on tarkoitus varata
130 miljoonaa markkaa lisää. Nämä lisäykset
sisältyvät hallituksen kehyspäätökseen.
Opetusministeriön hallinnonalan toimintaedellytyksiä,
palveluiden saatavuutta ja tasapuolisia osallistumismahdollisuuksia
on tarkoitus parantaa lisäksi muun muassa aluepoliittisin
toimenpitein. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuutta lisätään
120 miljoonaa markkaa vuonna 2002. Vastaavan suuruinen lisäys
on odotettavissa EU:n budjetista.
Arvoisa rouva puhemies! Edellä kuvatuilla toimenpiteillä hallitus
on vahvistanut kuntatalouden tasapainottamista ja tulee sitä edelleen
vahvistamaan siten, että peruspalvelujen laatu ja saatavuus
turvataan koko maassa, myös heikon tulokehityksen kunnissa.
Arvoisa rouva puhemies! Pyydän, että puheeni
ruotsinnos liitetään pöytäkirjaan.
Alue- ja kuntaministeri Korhosen vastaus on ruotsinkielisenä näin
kuuluva:
Som svar på riksdagsledamot Mauri Pekkarinens den
20 april 2001 framställda interpellation får jag
på regeringens vägnar anföra följande:
Regeringen har i enlighet med sitt program satt i gång
omfattande förberedelser för att basservicen skall
kunna tryggas i kommunerna i hela landet.
Efter depressionen har skillnaderna i den allmänna
ekonomiska utvecklingen vuxit mellan regionerna i vårt
land. Detta har också avspeglats i kommunernas ekonomi.
I synnerhet samfundsskatten har ökat snabbt och det har
varit svårt att förutse hur den fördelas
mellan kommunerna. Samfundsskatten har visat sig vara ett mindre ändamålsenligt
sätt att finansiera basservicen i kommunerna. Behovet av
basservice är tämligen stabilt oavsett konjunkturväxlingarna.
Tillväxten baserar sig på kunnande och ny
teknologi, och den har koncentrerats till tillväxtcentra.
En följd har varit en livligare flyttningsrörelse
från regioner med långsammare tillväxt
till de största tätorterna. Nedskärningar
i den offentliga servicen har kunnat förekomma i de kommuner
som haft en negativ befolkningsutveckling. Regeringen har dragit
upp riktlinjer för och vidtagit ett flertal åtgärder
som syftar till en mera balanserad tillväxt i landet.
Det finns inte några enkla systemlösningar
för sådana djupgående ekonomiska och
regionstrukturella förändringar som avses ovan.
I synnerhet om man beaktar de övergripande statsekonomiska
utsikterna på lång sikt, står det klart
att enbart en ökning av statens finansiering av kommunsektorn
inte är någon tänkbar eller hållbar
lösning.
I nettohänseende är kommunerna i vårt
land totalt sett synnerligen lindrigt skuldsatta i jämförelse
med staten. Kommunernas sammanlagda årsbidrag, som ökat
också under de senaste åren, täcker på riksnivå även
de årliga avskrivningarna och räcker för
att finansiera nettoinvesteringarna. På riksnivå har
den snabba ökningen i inkomsterna av samfundsskatten kompenserat
och överstigit nedskärningarna i statsandelarna
till kommunerna samt ändringarna i beskattningsgrunderna.
Ett obestridligt problem i anslutning till utvecklingen är
att samfundsskatteintäkterna efter reformen av tilldelningsgrunderna
har koncentrerats till några kommuner.
Samfundsskatten till kommunerna påverkas av samfundsskatten
i hela landet, kommungruppens andel av skatten och tilldelningen
till den enskilda kommunen av hela kommungruppens skatt. Samfundsskatten
i hela landet ändras enligt konjunkturerna och inkomstprocenten
för kapitalskatten. Under de senaste åren har
kommungruppens andel ändrats flera gånger genom
lagstiftning. Tilldelningen till den enskilda kommunen beror i sin
tur huvudsakligen på de skatter som sammanslutningarna
i kommunen betalar och på antalet arbetsplatser samt ändringarna
i fråga om dessa vid respektive tidpunkt. Samfundsskatten
har fördelats mera ojämnt mellan kommunerna än
tidigare. I vissa av de kommuner som dragit nytta av reformen har
skattebasen ökat betydligt och delvis oförutsett,
samtidigt som ökningen av skatteinkomsterna har avstannat
eller varit direkt sjunkande i en stor grupp av kommunerna, i synnerhet
i småkommuner som har en ensidig näringsstruktur.
I ett ytterlighetsfall är avkastningen av samfundsskatten
per invånare 85 gånger större än
i en kommun som har det sämre ställt.
Systemet med statsandelar till kommunerna har tre grundläggande
uppgifter. För det första utgör statsandelarna
ett allmänt finansieringsstöd för kommunerna
avsett för finansiering av basservicen, vilket också kan
ses som ett uttryck för statens och kommunernas gemensamma
ansvar för anordnandet av välfärdstjänster
för medborgarna. För det andra är ambitionen
att skillnaderna i befolkningsstrukturen och förhållandena
i kommunerna, vilka påverkar behovet av service och priserna
per enhet för tjänsterna, skall beaktas i statsandelarna.
För det tredje har den utjämning av skatteinkomsterna
för kommunerna som ingår i statsandelssystemet
en viktig uppgift när det gäller att uppnå regional
jämlikhet. Utjämningen innebär att kommuner
på olika håll i landet och av olika storlek för
anordnande av basservice garanteras en andel av de kalkylerade kostnaderna
för kommunens service, vilken andel överstiger
kommunens självfinansiering.
Det nuvarande utjämningssystemet har blivit satt på ett
hårt prov i synnerhet på grund av flyttningsrörelsen
och de kraftiga fluktuationerna i samfundsskatten. Effektiviteten
i utjämningssystemet blir lidande av den långsamma
utjämningen av skatteinkomsterna. Den största
orsaken till att utjämningssystemet inte har lyckats lindra den
differentiering mellan kommunerna som föranleds särskilt
av samfundsskatten är att utjämningen utbetalas
med två års fördröjning.
Den kommunalekonomiska utredningsmannen Jukka Pekkarinen har
i sin rapport kommit fram till att det trots att antalet kommuner
med negativt årsbidrag har ökat under de senaste åren är
svårt att urskilja någon tydlig grupp av kommuner
med permanent svag finansiell balans. Snarare förhåller
det sig så att enskilda kommuner, i snitt oftare små kommuner,
tidvis drabbas av t.o.m. djupa ekonomiska problem. Efter hand lyckas
de sedan lösgöra sig från sina negativa årsbidrag.
Motsvarande slutsats ingår också i statsrevisorernas
revisionsberättelse för 1999. Ett förhållandevis
litet antal kommuner har haft ett permanent negativt årsbidrag.
Exempelvis åren 1989—1999 beviljades sammanlagt
283 kommuner finansieringsstöd enligt prövning.
Endast Utsjoki fick stöd varje år, med undantag
av ett år, och 25 kommuner fick stöd i sju eller
flera års tid.
I fjol hade 193 kommuner negativt årsbidrag. För
omkring en fjärdedel förklaras detta dock av bl.a.
den ändring av engångsnatur som gäller
sättet att bokföra rättelser av samfundsskatten.
Den ensidiga näringsstrukturen i småkommunerna har
lett till att deras inkomstbas har fallit sönder på ett
mera drastiskt sätt än beräknat. Ekonomin
i sådana kommuner är också mycket sårbar
i fråga om dyra åtgärder inom social-
och hälsovården. Viktigt är att utveckla
småkommunsstrukturen i riktning mot större enheter
som bättre kan anpassa sig till förändringarna.
Under sitt första verksamhetsår inledde regeringen
en kartläggning av problemen inom kommunalekonomin genom
ett uppdrag till utredningsmannen Pekkarinen. Syftet var i synnerhet att åstadkomma
en reform som skulle tillförsäkra kommunerna i
hela landet ekonomiska förutsättningar att trygga
tillgången till basservice. Samtidigt eftersträvas
dock systemegenskaper som innehåller drivfjädrar
för kommunerna gällande effektivering av verksamheten,
utvecklande av näringarna och förenhetligande
av kommunstrukturen. En särskild arbetsgrupp har samtidigt
utrett problemen i anslutning till återkrävandet
av mervärdesskatteåterbäringar hos kommunerna
samt alternativ gällande rättandet av dem.
Genom att öka anslagen för finansieringsstöd enligt
prövning har regeringen väsentligt underlättat
de finansiella problemen för enskilda kommuner som råkat
ut för svårigheter. År 2000 uppgick anslaget
till sammanlagt 420 miljoner mark, dvs. det dubbla jämfört
med medeltalet för de senaste åren. I budgeten
för 2001 uppgår anslaget till 320 miljoner mark.
Den fyraårsjustering av kostnadsfördelningen i
fråga om statsandelsåliggandena som gjorts för 2001 ökar
statsandelarna för kommunernas driftsekonomi med 1 251
miljoner mark i år och med ytterligare 1 480 miljoner mark
nästa år. Det absoluta beloppet av statsandelarna ökar
tydligt när statsekonomin har blivit starkare. Statsandelstilläggen
minskar i någon mån antalet kommuner med negativ
täckning.
De enskilda kommunernas tilldelning av samfundsskatten har
varit känsligast för förändringar.
Fluktuationerna är störst i de kommuner där tilldelningen
huvudsakligen är beroende av den skatt som en eller ett
fåtal sammanslutningar betalar. Sammanslutningarnas inkomstskatter
kan variera på grund av resultaten samt på grund
av dividendutdelningar och gottgörelser för bolagsskatt.
Kommunernas tilldelning har baserat sig på den senast
verkställda beskattningen och har justerats när
skatten för det följande skatteåret färdigställts.
När kommunens tilldelning har justerats har den nya tilldelningen
tillämpats retroaktivt på det belopp som redan
tidigare redovisats för skatteåret och även
på redovisningarna för året därpå.
Systemet innebär att t.ex. tilldelningarna för
1999 har beräknats tre gånger, och varje gång
har de varit förenade med redovisningar till kommunerna
och återindrivning av redovisade förskott. Systemet
har därför skapat en påtaglig instabilitet
i kommunernas inkomstbas.
Exempelvis tilldelningar som beräknats på basis
av skatteåren 1998 och 1999 påvisar omfattningen
av förändringarna i kommunerna. I 202 kommuner
avvek den tilldelning som beräknats på basis av
1999 från den utdelning som beräknats på basis
av 1998 med mer än 20 procent och i 134 kommuner med 10—20
procent. Rättelserna i redovisningen av samfundsskatten
förändrade med andra ord kommunens tilldelning
med mer än 18 procent i varannan kommun. Då tilldelningen
av samfundsskatten uppgår till i genomsnitt cirka 20 procent
av kommunernas skatteinkomster, är förändringen
till följd av den kommunvisa tilldelningen i de flesta
kommuner betydande också med hänsyn till de totala
skatteinkomsterna för kommunen.
För att minska fluktuationerna till följd
av rät-telserna beslöt regeringens finanspolitiska
ministerutskott att kommunernas andelar av samfundsskatten från
ingången av 2002 årligen skall fastställas
slutgiltigt. Åtgärden minskar väsentligt
de årliga fluktuationerna i kommunernas redovisningar av
samfundsskatten. Ändringen är inte beroende av
andra aktuella systemreformer.
Regeringens finanspolitiska ministerutskott har också beslutat
att återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring
slopas vid ingången av 2002. Ändringen genomförs
kostnadsneutralt med hänsyn till kostnadsfördelningen
mellan staten och kommunerna.
Systemet med återbäring och återkrav
av mervärdesskatten har kritiserats under hela den tid det
har funnits, eftersom det har ansetts att det medför tolkningsproblem
och oskäligt mycket extra arbete för kommunerna.
Det har dessutom ansetts att återkrävandet snedvrider
de ekonomiska relationerna mellan kommunerna. Det har ansetts att
den ekonomiska belastning som återkravssystemet medför
inte fördelar sig rättvist mellan kommunerna,
därför att återbäringarna i enskilda
kommuner avviker t.o.m. betydligt från de belopp som återkrävs.
Det har anförts att om invånarantalet används
som grund för återkravet, blir följden
att kommuner med få investeringar, dvs. fattiga kommuner
med ekonomiska svårigheter, i själva verket bekostar
projekt i kommuner med stora investeringar och hög utgiftsnivå.
Hos kommunerna återkrävs mervärdesskatteåterbäringar
i år för uppskattningsvis 5,3 miljarder mark.
Hos alla kommuner uppbärs således cirka 1 000
mk per invånare och år. I de kommuner som har
stora investeringar och som använder köpta tjänster överskrider återbäringarna återkravet.
Största delen av kommunerna betalar dock mera vid återkrävandet än
de får i återbäringar. Genom reformen
av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring
undanröjs de omotiverade skillnaderna mellan kommunerna
som nettobetalare i återkravssystemet.
Finansieringssättet i fråga om slopandet
av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring
har ytterligare överförts till en särskild
arbetsgrupp för utredning, eftersom det har kopplingar
till det system för utjämning av kommunernas skatte- och
statsandelsinkomstbas som slutligen väljs. Regeringen ser
dock till att finansieringen av reformen inte försvagar
den finansiella ställningen för de kommuner, i
allmänhet små kommuner, som är beroende
av statsandelarna. En överlägsen majoritet av
de kommuner som har ett negativt årsbidrag hör
till denna kategori.
Arbetsgruppen färdigställer också ett
förslag om utjämningen av kommunernas skatte-
och statsandelsinkomstbas. Förslaget skall ges till finanspolitiska
ministerutskottet i maj. I arbetet beaktas det finansieringssätt
som väljs i reformen gällande återkrävandet
av mervärdesskatteåterbäringarna.
Utredningsman Jukka Pekkarinens förslag gällande
utjämningssystemet innehåller vissa både
tekniska och permanenta problem i fråga om prognostiseringarna.
Därför blir det först under de närmaste
veckorna klart om det är möjligt och ändamålsenligt
att införa modellen och enligt vilken tidtabell. Statssekreterare
Sailas arbetsgrupp utreder också andra alternativ för
balanseringen av ekonomin i de kommuner som är i svårigheter,
t.ex. genom partiella förändringar i fråga
om utjämningsfaktorerna i det nuvarande statsandelssystemet
samt i fråga om kostnads- och miljötilläggen
för serviceproduktionen. Oavsett vilken modell som väljs
anser regeringen att den grundliga beredningen syftar till en bestående
reform. På så sätt undviks de fluktuationer
i kommunernas ekonomi som de många partiella reformerna
på 90-talet förde med sig.
Det finansieringssätt som väljs för
kvittning av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäringarna,
modellen för utjämning av skillnaderna mellan
kommunernas skatteinkomster samt eventuella ändringar i
kostnads- och miljötilläggen kan medföra
så pass omfattande förändringar i kommunerna
att det blir nödvändigt att också överväga övergångsarrangemang.
Det konstateras i interpellationen att kommunerna varit tvungna
att fatta kortsiktiga beslut om inbesparingar på ett sätt
som gör att bl.a. permitteringar och uppsägningar
av personal inom social- och hälsovården än
en gång tycks bli aktuella.
Regeringen konstaterar att inga permitteringar och uppsägningar är
i sikte i fråga om personalen inom social- och hälsovården.
Inom hälsovården och åldringsvården är
problemet det motsatta. En tilltagande brist på yrkeskunnig
personal hotar. Det är svårt att anställa
läkare både till sjukhus och hälsovårdscentraler,
t.o.m. i områden där det hittills inte varit ett
problem. Det blir också allt svårare att rekrytera
yrkeskunnigt folk till åldringsvårdsinrättningarna.
Inom den specialiserade sjukvården är situationen
nu den att framför allt de större sjukhusen i
södra Finland redan nu har svårigheter att anställa
vikarier för vårdpersonalen. Detta gäller
inte enbart semestervikariat utan året om. Sjukvårdsdistrikten
har under det senaste året permanentat flera hundra tillfälliga
anställningar. Permitteringar och uppsägningar
har inte verkställts ens under den pågående
läkarstrejken.
På grund av att bristen på arbetskraft förväntas
bli värre fäster regeringen med hjälp
av många olika åtgärder och genom att
ekonomiskt stöda utvecklingsprojekt särskild uppmärksamhet
vid bevarandet av personalens arbets- och funktionsförmåga
samt upprätthållandet av kunnandet och yrkeskompetensen
inom social- och hälsovården. Personalens möjligheter
att stanna i arbetslivet stöds och förtida pensionering
förebyggs. Branschens attraktivitet och arbetstagarnas
möjligheter att stanna i branschen främjas bl.a.
genom att man stöder utvecklandet av arbetsförhållandena.
Med tanke på den hotande bristen på arbetskraft
har en av social- och hälsovårdsministeriet tillsatt
kommission som behandlar utbildning och behovet av arbetskraft gjort
upp en prognos om det framtida behovet, och de nödvändiga
utbildningskvantiteterna har realiserats.
Det påstås i interpellationen att kommunernas ekonomiska
trångmål redan allvarligt har äventyrat
servicen i många kommuner. Det påstås
att hälsovårdsservicen är för
hårt belastad och att operationsköerna blir längre.
Det påstås att patienter skrivs ut från
sjukhusen för tidigt och att kroniker blir utan ordentlig
vård.
Undersökningar, utredningar och förfrågningar
bland medborgarna stöder inte dessa påståenden.
Europeiska unionen riktade 1998 en förfrågan till
alla medborgare i unionen gällande hälsovårdsservicen.
Enligt resultaten var finländarna mest nöjda med
hälsovårdsservicen i sitt land: 78 procent av
finländarna var antingen nöjda eller mycket nöjda,
medan siffran i de övriga nordiska länderna låg
kring 50 procent. I Tyskland var den 43, i Frankrike 58 och i Italien
endast 15 procent. Ett resultat av Kommunförbundets vårdgarantiförsök
var också att 80 procent av de invånare i sjukvårdsdistrikt
som berördes av försöket ansåg att
det var lätt att få tillgång till hälsovårdsservice.
Vid en jämförelse av antalet ingrepp i Norden utfördes
i Finland i förhållande till lika stora ålders-
och könsdifferentierade befolkningsgrupper ett stort antal
primäroperationer. Antalet vårdperioder på vårdavdelningar
enligt sjukdomsgrupp per 1 000 invånare är
i Finland större än eller lika stort som i de övriga
nordiska länderna i så gott som alla viktiga sjukdomsgrupper.
Inte heller påståendet att patienter skrivs
ut för tidigt får stöd. Den genomsnittliga
tiden av sjukhusvård är i de viktigaste sjukdomsgrupperna lika
lång i alla nordiska länder. Andelen dagkirurgi är
i Finland i flera avseenden mindre än i de andra nordiska
länderna.
De längsta operationsköerna tycks finnas
i de sjukvårdsdistrikt där medlemskommunernas ekonomi är
i skick, men man bör komma ihåg att ingen nämnvärd
väntetid till någon form av vård förekom
i en dryg tredjedel av de finländska sjukhusen hösten
2000. Av patienterna inom den specialiserade sjukvården
köar endast en fjärdedel till tjänster;
merparten av patienterna remitteras till den specialiserade sjukvården
via akutmottagningar på grund av en akut sjukdom som kräver
omedelbar vård.
De brister som uppdagats i åldringsvården
repareras som bäst genom målmedvetna åtgärder. De
rekommendationer som utarbetats i nära samarbete med Finlands
Kommunförbund och som gäller vård, service
och servicens kvalitet har precis färdigställts.
Social- och hälsovårdsministeriet utreder
som bäst, som en följd av utredningsman Pekkarinens
förslag och Stakes undersökningar, bl.a. möjligheterna
att justera grunderna för fastställande av statsandelarna
för driftskostnader på så sätt,
att statligt stöd i större utsträckning
kan riktas till de kommuner vilkas ekonomiska situation är
fortsatt dålig. En dylik justeringsmöjlighet ingår
bl.a. i den nuvarande fjärrortskoefficienten och sjukfrekvenskoefficienten
samt i åldersgruppsavvägningarna. En avvägning
av alternativen med hjälp av provkalkyler visar om det är ändamålsenligt
att justera koefficienterna redan i samband med budgeten för
2002.
Utsikterna för framtiden och nödvändiga åtgärder
för tryggande av undervisningstjänster utreds
av utbildningsstyrelsen inom projektet för utveckling av
jämlika utbildningstjänster. I regionalt hänseende är
målet att ordna service som stöder lärarna
och eleverna i avlägsna skolor på landsbygden.
Särskild uppmärksamhet fästs vid de möjligheter
som den nya datatekniken erbjuder i fortbildningen för
lärarna vid skolor på landsbygden och i virtuella
utbildningstjänster och distansundervisningsarrangemang
i anslutning till fortbildningen. Man har redan fått goda erfarenheter
av undervisning på distans i samband med det distansgymnasium
som undervisningsmyndigheterna genomförde i samarbete med
Rundradion.
Utgångspunkt för utvecklandet av den allmänbildande
utbildningen är att trygga grundtryggheten i utbildningen
för alla oberoende av hemort, språk
och ekonomisk situation. Grundutbildningens kvalitet och grundtryggheten
i utbildningen ombesörjs genom utveckling av läroanstaltsnätet
och inlärningsmiljöerna samt genom utvärdering
av verksamheten.
Riksdagens finansutskott har ansett att prioriteringarna inom
undervisningsministeriets förvaltningsområde har
varit riktiga. Hit hör bl.a. stärkandet av finansieringsunderlaget
i fråga om basservice med hjälp av höjda
statsandelar. Det nationella innovationssystemet stärks
på så sätt att man ombesörjer
basfinansieringen av utbildning, forskning och kultur. Avsikten är
att reservera ytterligare 130 miljoner mark för en utvidgning
av förskoleundervisningen. Dessa tillägg ingår
i regeringens rambeslut.
Avsikten är att förbättra verksamhetsbetingelserna
för aktörerna inom undervisningsministeriets förvaltningsområde,
tillgången till service och jämlika möjligheter
till deltagande bl.a. genom regionpolitiska åtgärder.
Statens medfinansiering i EU:s strukturfonder ökas 2002
med 120 miljoner mark. En motsvarande ökning väntas
i EU:s budget.
Med hjälp av ovan beskrivna åtgärder
har regeringen stärkt stabiliseringen av kommunernas ekonomi
och kommer även i fortsättningen att stärka
den på så sätt att kvaliteten och tillgången på basservice
tryggas i hela landet, också i kommuner med svag inkomstutveckling.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää yhdestä heti,
kun siihen on kerran aihetta: Pääministeri Lipponen,
läsnäolonne tässä välikysymyskeskustelussa
innostaa meitä mittaviin suorituksiin. Teemme parhaamme.
(Naurua)
Arvoisa puhemies! Sanotaan, että monet välikysymykset
ovat ennalta suunniteltuja, että ne tulevat aina tietyn
ajan kuluttua. Tämä välikysymys on toista
maata. Tämän välikysymyksen jättäminen
kävi välttämättömäksi
sen jälkeen, kun kuntien tilinpäätöstiedot
viime vuodelta äskettäin julkistettiin. Ne olivat
dramaattiset. Huolimatta talouden yleisestä huippusuhdannetilanteesta
194 kunnassa tulot eivät riittäneet viime vuonna
edes niin sanottujen juoksevien menojen, siis syömämenojen,
kattamiseen, poistoista, uusinvestoinneista tai kehittämistarpeista
puhumattakaan. Pitkälti yli 300 kunnassa, joissa asuu noin
2 miljoonaa suomalaista, tilinpäätös
oli viime vuonna alijäämäinen. Tilinpäätösten
kirjausten menettelyn muutos, johon ministeri viittasi, selittää vain
muutaman kymmenen kunnan miinuslukemat. Jo nämä tiedot
kuntatalouden kehityksestä ovat välikysymyksen
väärtit. Vastaavaa ei ole nykyjärjestelmän
oloissa nähty eikä kuultu.
Asian poliittinen lisädramatiikka ja toinen välikysymykseen
pakottava syy tulee siitä syvästä ristiriidasta,
joka on nyt toteutuneen tilanteen ja Lipposen toisen hallituksen
ohjelman ja ministereiden kunnallisvaalien alla antamien, kuntataloutta
koskevien lupausten välillä. Hallitus vakuutti
ohjelmassaan ja Lipponen tunnetussa hyvässä haastattelussaan
keväällä 99, että nyt on kuntien ja
kuntalaisten vuoro, että kuntalaisille eri puolilla maata
on turvattava tasavertaiset palvelut.
Kun viime syksynä kunnallisvaalien alla kunta-alan
ammattilaisten mielestä näytti siltä,
että kuntatalouden eriarvokierre syvenee, vakuutti hallitus
erityisesti ministeri Korhosen suulla jatkuvasti toista. 13. päivänä joulukuuta
viime syksynä Korhonen todisteli eduskunnassa kutakuinkin
näin: jos joku sanoo, että kuntatalous ei ole menossa
parempaan suuntaan myös heikommissa kunnissa, niin sitä pitää kyllä ihmetellä.
Tähän tapaan Korhonen.
Arvoisa puhemies! Voivatko hallituksen ja erityisesti kuntaministerin
lupaukset paljon enemmän pettää? Reippaan
vähenemisen sijasta todella suuriin vaikeuksiin ajautuneitten
kuntien määrä kaksinkertaistui vuodesta
99 vuoteen 2000. Asiat eivät tunnu olevan kuntaministerin eivätkä siten
koko hallituksenkaan hanskassa.
Jos koko kuntatalous romahtaisi eikä millään kunnalla
menisi erityisen hyvin, olisi tapahtunut paremmin ymmärrettävissä.
Mutta onneksi näin ei kuitenkaan ole. Muutaman kymmenen
kunnan verotulot ovat kasvaneet mainiota vauhtia, 5—6 kunnan
aivan valtavaa vauhtia. Kuntatalouden ennätyksellisen kahtia
repeytymisen seurauksena paljon puhuttu kansan kahtiajako näkyy
yhä selvemmin nyt myös suomalaisten sosiaali-,
terveys- ja koulupalveluissa. Ei tällainen ole mikään
luonnonlaki. Tällainen kehitys on tietoisten poliittisten
valintojen tulosta, osin ilmeisesti, myönnän sen,
selvää taitamattomuuttakin hallituksen puolelta.
(Ed. Zyskowicz: Aikamoinen myönnytys!) Hallitus on päättänyt
keskittää, olivatpa ongelmat menettävillä ja
väestöä vastaanottavilla alueilla mitkä tahansa.
Sen aluekehitystoimissa ja kuntatalouden linjauksissa on uusi suunta.
Heikommat saavat jäädä, keskittymisen hintalappua
ei haluta katsoa.
Aikaisemmin julkisten alueellisten tukien ja myös elinkeinotukien
idea oli tukea enemmän heikompia alueita ja vähemmän
keskuksia, joista markkinavoimat muutoinkin pitävät
parempaa huolta. Nyt Suomessa eurooppalainen aluekehityksen hyvä idea
on käännetty nurin päin. Valtion alueperusteisten
elinkeinotukien valtavirta vie keskuksiin. Nopein taloudellinen
kasvu seuraa perässä. Suomessa alue-erot ja niiden
kasvu ovat Italian ohella EU:n suurimmat. Suomen oma tuki heikompien
alueiden auttamiseen on asukasta kohti koko EU:n pienimpiä.
Tällä kaikella on puolestaan selvä yhteys
kuntatalouteen.
Keskittämisestä hyötyvien ja muutoinkin
eniten hyötyvien kuntien lisälahjaksi hallitus
on uudistanut yhteisöverotusta niin, että näiden
kuntien yhteisöverotulot ovat kasvaneet valtavasti, miljardimitassa
vuosittain, ikään kuin tällainen tulovirta
olisi jotenkin asianomaisten onnenpekkakuntien päättäjien
ansiota. Espoon, Helsingin, Salon ja eräiden muiden valtavat
yhteisöverolisäykset ovat tosiasiassa suurten
yritysten ratkaisujen ja valtion ratkaisujen satoa. En tällä väitä,
ettei näissä kunnissa ole myöskin fiksuja
päättäjiä, mutta viime kädessä yhteisöverotulojen
rankat kasvut näissä kunnissa ovat valtion ja
suurten yritysten ratkaisujen satoa. (Ed. Kokkonen: Oliko näin
Jyväskylässä?)
Samaan aikaan keskittymiskehityksen menettävässä päässä verotulokehitys
on ollut ratkaisevasti ja radikaalisti toinen. Peräti 188
kunnassa kunnallisverojen, yhteisöverojen ja kiinteistöverojen
yhteistuotto pieneni vuodesta 98 vuoteen 99. Yksin kunnallisveron
tuotto putosi Kuntaliiton selvityksen mukaan viime vuonna edellisestä 310
kunnassa. Useat näistä kunnista kuuluivat niiden
kuntien joukkoon, joihin valtion suorittamat miljardien mittaiset
valtionosuusleikkaukset ovat sattuneet kaikkein kipeimmin. (Ed.
Tulonen: Liian pieniä kuntia!) Lisäksi valtionosuusjärjestelmän
perustetekijöitä on näpelöity
monesta kohdasta kahtiajakoa edelleen syventävällä tavalla.
Kuka meistä, arvoisat edustajatoverit, kysyn teiltä,
pystyy selostamaan esimerkiksi Kiuruveden kunnan asukkaille, että niiden
lasten lukumäärästä, joiden
perusteella Kiuruveden kunta saa valtionosuutta lasten päivähoitoon,
ovat poistetut ne lapset, jotka ovat viljelijäperheiden
tai yrittäjäperheiden lapsia? Ette te pysty tätä selostamaan
Kiuruvetisille ettekä keillekään muillekaan
vastaavassa asemassa oleville kunnille. Näin vain on asian
laita, ja tätä vain ei ole korjattu.
Asetelman täydellistä kohtuuttomuutta lisää voimassa
oleva arvonlisäverolaki. Köyhimmätkin
kunnat, jotka eivät itse pysty investoimaan, maksavat arvonlisäverolaskua
parhaiten pärjäävien investoinneista.
Arvoisat edustajatoverit! Kuulitte aivan oikein. Järjestelmä tänään
on sellainen, että nekin köyhimmät kunnat,
jotka eivät itse pysty investoimaan, joutuvat kuitenkin
maksamaan arvonlisäveroa niiden kuntien laskuista, jotka
pystyvät investointeja tekemään. (Ed.
Ala-Nissilä: Juuri näin on!) Kuulostaa uskomattomalta,
mutta se on totta. (Ed. Ala-Nissilä: Se on totta!)
Arvoisa puhemies! Kyllä hallitusherrat ovat oikeassa
siinä, kun he sanovat, että kunnilla menee keskimäärin
hyvin. Tässä ministeri Korhosen puheessa äsken
oli varmasti se ydin. Kyllä Korhonenkin on oikeassa siinä,
kun hän sanoo, että kunnilla keskimäärin
menee Suomessa hyvin, että kuntien verotulojen nousu on
ollut selvästi suurempi kuin valtionosuuksien leikkaus. Mutta
sitä hallitus vain ei sano, että leikkausten ottamiset
ja lisäverotulojen antamiset eivät satu eivätkä ole
tarkoitetutkaan sattumaan samoihin kuntiin. Keskustan eduskuntaryhmän
mielestä hallituksen kuntapolitiikan anteeksiantamaton virhe
onkin siinä, että se on kohdistanut valtionosuuksien
leikkausten valtaosan jo ennestään heikompiin
kuntiin ja turvannut verotulojen huikean kasvun niille, joilla muutoinkin
menee paremmin, ja että hallitus on yrittänyt
kätkeä kaiken lisäksi parantuneiden keskimääräislukujen alle
ennennäkemättömän kuntien ja
siten kuntapalveluiden eriarvoistumisen kierteen.
Maan valtalehti Helsingin Sanomat kirjoitti eilen, että keskusta
hätäilee välikysymyksensä kanssa.
Sen mielestä olisi pitänyt odotella, mitä hallituksen
erilaiset selvitykset antavat. Arvostettu lehti, todella arvostettu
lehti taisi tuossa kirjoituksessaan heittäytyä paikallislehdeksi.
Edellä olevat lukemat kriisiytyvien kuntien määrästä ovat
näet viime vuoden lukuja. Sekä Kuntaliiton että tietääkseni
myös sisäasiainministeriön asiantuntijoiden
mukaan tilanne pahenee ja heikkenee näiden heikkojen kuntien
osalta edelleen tänä vuonna. (Ed. Ala-Nissilä:
Helsinki hukkuu rahaan!) Tästä huolimatta ainakaan
minun tiedossani ei ole eikä ministerin äsken
pitämässä puheessa tullut esille ensimmäistäkään
sellaista hanketta, jolla tilanteeseen puututtaisiin heti, vielä tänä vuonna.
Selvitysmies Pekkarisen ja valtiosihteeri Sailaksen valmistelut
ongelmien korjaamiseksi tähtäävät
aikaisintaan ensi vuoteen, niin kuin ministerikin ymmärtääkseni
sanoi.
Keskustan eduskuntaryhmä edellyttääkin
hallitukselta toimia kuntatalouden kriisien voittamiseksi heti.
Korjausten tulee koskea vielä tätä vuotta.
Tarvittavat ratkaisut voidaan ja ne tulee tehdä lisätalousarvioiden
yhteydessä. Ellei näin tapahdu, edessä on
ilmiselvästi kymmenissä kunnissa lomautusten ja
palveluista tinkimisen kierre. Ensimmäiset ilmoitukset
näistä on jo kerrottu.
Arvoisa puhemies! Lisää tulee, kun kunnat
kesän ja syksyn tullen joutuvat kasvokkain ensi vuoden
talousarvion valmistelun kanssa. Uuden lain mukaan, jonka tämä eduskunta
taannoin hyväksyi, kunnan, jonka taseeseen on kertynyt
kattamattomia alijäämiä, on esitettävä ensi
vuoden talousarvionsa yhteydessä ensimmäisen kerran ohjelma
siitä, miten nämä alijäämät
taseesta poissulatetaan. Noin 200 kunnan taseet ovat tällä tolalla.
Niissä on alijäämiä, joko edellisenä vuonna
tai edellisinä vuosina kertyneitä. Alijäämien yhteenlaskettu
summa oli viime vuonna yli 2 miljardia markkaa. Jos tämä kaikki
tasapainotettaisiin henkilöstömenosta, se merkitsisi
yli 10 000 henkilön irtisanomista kuntien palveluista.
Näin ei tietystikään saa käydä.
Uskon, että hallitus omalta osaltaan huolehtii siitä,
että näin ei tietystikään käy.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä kuntatalous
ja kuntalaisten tasavertainen kohtelu edellyttävät
monia alue- ja kuntatalouden remontteja. Yksi osa näistä remonteista on
selvitysmies Jukka Pekkarisen valmistelema esitys kuntien verotulojen
tasauksesta. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä selvitysmies
Pekkarisen valmistelema malli tarjoaa hyvän pohjan kuntatalouksien
eriarvokehityksen pysäyttämiseksi tietyin ehdoin.
Ensimmäisenä ehtona on, että hallitus
osoittaa tarkoitukseen sen velvollisuuksiin kuuluvan ja selvitysmiehenkin
laskelmissa mukana olleen 1,5 miljardin markan lisärahoituksen.
Toisena ehtona on, että tuloperustaltaan kaikista heikoimpien
kuntien verotulojen tasauksen määrää nostetaan
muutamalla prosenttiyksiköllä selvitysmiehen esittämästä.
Kokonaan romukoppaan ei pidä heittää Helsingin
kaupungin tämän taudin lääkkeeksi
esittelemää malliakaan. Edellytykset myös
arvonlisäverojärjestelmän korjaamiseksi
oikeudenmukaisemmaksi ovat nyt olemassa. Arvonlisäverolaskua
ei saa heittää niiden kuntien ja kuntalaisten
maksettavaksi, joille laskua siitä ei kuulu.
Keskustan eduskuntaryhmän mielestä myös kuntien
valtionosuusjärjestelmä kaipaa pikaista remonttia.
Järjestelmän on tunnistettava nykyistä paremmin
se tosiasia, että palvelujen järjestämisellä on
erityyppisissä yhdyskunnissa erilainen hinta. Järjestelmän
on varmistettava se, että kuntalaisten palvelut ovat kunnasta
ja maakunnasta riippumatta edes kutakuinkin tasaveroisella tasolla.
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen puheessa ei ollut kuitenkaan
yhtään selkeätä vastausta siihen,
miten ja missä mitassa kuntatalouden välttämättömät
tasapainotukset tehdään. Ministeri Korhosen puheessa
oli hyvää se, kun hän analysoi ne ongelmat,
jotka kuntataloutta tällä hetkellä vaivaavat.
Minun on helppo yhtyä sen analyysin alkuosaan, minkä ministeri
teki. Mutta ministerin arvio siitä, millä lääkkeillä eli
millä keinoilla voitaisiin tilannetta parantaa ja millä aikataululla
lääkitystä tarvitsisi antaa, näiltä osin jäi
perin valjuksi, lähes olemattomaksi.
Ainoa lääke, minkä perään
ministeri Korhonen on julkisuudessa huhuillut, on kuntarakenteen
muuttaminen eli kuntaliitokset. Jos nyt kukaan uskoo, että tällainen
lääke ylipäänsä voisi mikään
todellinen ratkaisu näihin päivänkohtaisiin
ongelmiin olla, sitä kuitenkin tunnutaan esittävän
julkisuudessa. Mikään selvitys ei todista, että kuntaliitokset
olisivat jokin automaatti onneen ja taloudellisista vaikeuksista
selviytymisen ehdoton tie. Haluan kuitenkin vakuuttaa, että keskustan
eduskuntaryhmä tukee kuntalaisten itsensä oikeutta
päättää, liittyäkö vai
olla liittymättä toiseen kuntaan, mutta me emme
hyväksy pakkoliitoksia. Suorastaan irvokkaina pidämme
yrityksiä ajaa kunnat pakkoliitoksiin taloudellisen kuristamisen
kautta. Ahon hallituksen neljän vuoden aikana vapaaehtoisia
kuntaliitoksia suoritettiin enemmän kuin vuosikymmeniin
sitä ennen ja sen jälkeen vastaavassa ajassa.
Keskustan eduskuntaryhmä tukee voimakkaasti myös
seutuyhteistyön kehittämistä. Nykyinen
seutujärjestelmä ja seutujako kehitettiin pääministeri
Ahon hallituksen aikana.
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Vantaalainen
varastomies, hänen farmaseuttivaimonsa ja jalkapallosta
kiinnostunut jälkikasvunsa ovat oikeassa vaatiessaan, ed.
Kalliomäki, että nykyistä suurempi osa
heidän itsensä maksamista veromarkoista tulee
käyttää Vantaalla jo asuvien ihmisten
palvelujen parantamiseen. Nyt perheen veromarkoista iso osa kuluu
kiihtyvän muuttoliikkeen seurauksena syntyvän
lisäpalvelutarpeen rakentamiseen. Siellä jo olevien
ihmisten palveluiden, osin jossakin rempallaankin olevien palveluiden
kohentamiseen markkoja ei jää riittävästi.
Niin on asiassaan oikeassa myös vesantolainen maansiirtoyrittäjä perheineen.
Ei voi olla oikein, ed. Kekkonenkaan, että rintamaita paljon kireämmästä verotuksesta
huolimatta hänen kuntansa, Vesannon kunta, on nykymenolla
vaarassa joutua riisumaan palvelujaan, ottamaan lasten päivähoidosta,
koulutuksesta, vanhustenhuollosta ja terveydenhoidosta tasapainottaakseen
taloutensa, niin kuin me tässä salissa olemme äskettäin
edellyttäneet, kun olemme edellyttäneet, että kunta
ei saa tehdä vuodesta toiseen alijäämäisiä tilinpäätöksiä.
Tällaisella menolla, joka nyt on vallalla, kunnasta, Vesannoltakin,
lähtevät monet sellaisetkin, joille vielä voisi
sieltä työtä löytyä.
Ihmiset arvostavat palveluja, mittaavat jäämisen
omalle paikkakunnalleen tai muualle lähtemisen sillä,
mitä oma ja vieras paikkakunta pystyy ei vain työn
vaan myös palveluiden osalta tarjoamaan.
Arvoisa puhemies! Hallituksen vastaus välikysymykseen
osoittaa, että siltä puuttuu selvä tahto
tasapainottaa alueellinen kehitys koko maan, niin vantaalaisten
kuin vesantolaisten, yhteisen edun mukaisesti. Siltä puuttuu
tahto ohjata kuntien taloudellinen kehitys ja sitä tietä kuntalaisten
tarvitsemat palvelut nykyistä tasapuolisemmalle uralle.
Ministereiden, jotka ovat juuri leikanneet jo ennestään
heikompien kuntien verotuloja ja valtionosuuksia — tämän
sanomani kohdistan erityisesti ministereille Korhonen, Soininvaara
ja Perho — on turha enää syyllistää niiden
kuntien päättäjiä, joiden tuloja
ja valtionosuuksia nämä ministerit juuri itse
ovat leikanneet. Sen jälkeen tuleminen julkisuuteen ja
näiden kuntien päättäjien syyllistäminen
siitä, että nämä joutuvat leikkaamaan
palveluista, ei ole kovin korkealle arvostettavaa toimintaa.
Arvoisa puhemies! Edellä sanotun perusteella ehdotan
eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun
päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:
"Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen
eduskunta toteaa, että hallituksella ei ole halua tasoittaa
kuntien välistä eriarvoisuutta eikä turvata
kuntalaisille tasavertaisia palveluja maan eri osissa,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ulla Juurola /sd:
Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys koskee kuntien
talouden ja palveluiden turvaamista. Asia on sosialidemokraattiselle
eduskuntaryhmälle tärkeä. Kuntalaisten sosiaali-,
terveys- ja koulutuspalvelut ovat olleet ja ovat sosialidemokraateille
sydämen asia. (Ed. Ala-Nissilä: Entäs
kukkaron?)
Kuntatalous kokonaisuudessaan vahvistui viime vuonna yhteisöveron
voimakkaan kasvun myötä. Kuntien taloudelliset
erot ovat kuitenkin kasvaneet erityisesti yhteisöverokertymien
epätasaisen jakautumisen vuoksi. Suhdanneherkkä yhteisövero
näyttää tulevan ongelmalliseksi kuntatalouden,
palveluiden rahoituksen instrumenttina. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei kuitenkaan
yhdy välikysymyksen väitteeseen, että
hallitus olisi hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja
toimettomana seurannut tilanteen kehitystä.
Välikysymyksen allekirjoittajat, erityisesti entinen
sisäministeri edustaja Pekkarinen, hyvin tietävät,
miten vaikeaa on löytää oikeudenmukaista
ja lähes reaaliajassa toimivaa kuntien verotulojen tasausjärjestelmää.
Sosialidemokraatit eivät kiistä sitä tosiasiaa,
että useat kunnat ovat todellisissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Arvostelun tulee kuitenkin perustua pidemmän aikavälin
luotettaviin ja mahdollisimman vertailukelpoisiin tietoihin.
Kuntaliiton tietojen mukaan juoksevien tulojen ja menojen erotus
eli vuosikate jäi viime vuonna miinukselle 194 kunnassa,
kun edellisenä vuonna kuntien määrä oli
87. Vertailussa ja varsinkin pidemmän aikavälin
johtopäätösten osalta on hyvä tietää,
että viime vuonna kuntien saamaa yhteisöverojen
jako-osuutta korjattiin useammalta verovuodelta. Tällöin
kuntakohtaiset muutokset olivat huomattavia.
Tällaisia tilanteita ei voi vuoden 2002 alusta enää syntyä,
niin uskon. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on jo päättänyt,
että vuoden 2002 alusta lukien siirrytään
yhteisöveron osalta viimeksi valmistuneen verotuksen mukaisiin,
kerralla lopullisiin kuntakohtaisiin jako-osuuksiin. Tämä parantaisi
yhteisöverotilitysten ennakoitavuutta ja maksuvalmiuden
hallintaa kunnissa, jolloin viime vuoden kaltaiset ongelmat voitaisiin
välttää.
Kunnallisverotuksessa tehtiin viime vuonna niinikään
oikaisukirjaus kahteen kertaan yhden sijasta. Ilman ylimääräistä kunnallisveron
oikaisua negatiivisen vuosikatteen kuntia olisi ollut 194 kunnan
sijasta 126 kuntaa. Mikäli sekä yhteisöverojen
että kunnallisveron oikaisu jätetään huomioimatta,
negatiivisen katteen kuntia olisi ollut viime vuonna 94. Näin
tarkasteltuna muuttuu välikysymyksessä kuntataloudesta
annettu synkkä kuva. Yhden vuoden perusteella ei voida tehdä liian
pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuntien
tarjoamien palveluiden suhteen.
Tämän vuoden neljän ensimmäisen
kuukauden ajalta kuntien verokertymät näyttävät
vahvasti kasvavan. Ansio- ja pääomaverotulot
kasvoivat tämän vuoden tammi—huhtikuussa
viime vuoden vastaavasta ajankohdasta noin 15 prosenttia ja yhteisöverot
vajaat 40 prosenttia. Kuntien verokertymä on alkuvuonna
yhteensä 18 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.
Arvoisa puhemies! Kuntien taloudet eivät siis ole
kriisissä, mikäli taloudellisia lukuja tarkastellaan
keskimääräisinä lukuina. Ongelmana
on kuntien eriarvoisuus. Tilanteessa, jossa esimerkiksi kaksi pääkaupunkiseudun
kuntaa voivat saada miljardeja ennakoimattomia yhteisöverotuottoja,
runsaassa parissa sadassa kunnassa talous heikkeni. Tilanne ei
voi tällöin olla kuntataloudessa terveellä ja
kestävällä pohjalla.
Kuntien eriarvoista tilannetta selvittävät
osin maakunnalliset suuret erot. Mikäli huomioidaan kaikki
valtion talousarvion kautta kulkevat määrärahat
alueille, erot ovat todella suuret. Vähiten valtion rahaa
ohjautuu Itä-Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen.
Erot parhaimpiin maakuntiin ovat yli 10 000 markkaa asukasta
kohden vuodessa. Itä-Uusimaa ja Päijät-Häme
ovatkin Uudenmaan ohella suurimpia nettomaksajia valtiolle. Eriarvoiset
lähtökohdat eivät voi olla heijastumatta
kuntien talouksiin.
Alueiden eriarvoisuuden yksi lääke on valtion toimintojen
hajasijoitus. Tämänkin osalta hallitus on ryhtynyt
toimenpiteisiin, kun se teki tänä keväänä hajasijoittamista
koskevat uudet ohjeet. Myöhemmin hajasijoittamisesta saatetaan
säätää laki. Toukokuun alusta
voimaan astuvien hajasijoitusohjeiden mukaan valtion ja sen yksiköiden toimintojen
sijoittamisessa tulee aina selvittää hajasijoituksen
mahdollisuudet. Konkreettisia päätöksiäkin
on jo tehty. Erityisen tärkeää on korkeatasoisen
koulutuksen järjestämismahdollisuus kaikissa kunnissa.
Hajasijoitukset eivät kuitenkaan ratkaise kuntien eriarvoisuuteen
liittyviä ongelmia. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän
mielestä kuntatalouden keskimääräiset
tunnusluvut eivät takaa sitä, että jokainen
kansalaisen saa tarvitsemansa terveyspalvelut tai että kaikilla
lapsilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen.
Arvoisa puhemies! Tasa-arvoisten palveluiden takaamiseksi kaikkien
kuntien asukkaille sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee
niitä esityksiä, joita selvitysmies Jukka Pekkarinen
on esittänyt, ja kiirehtii vielä keskeneräisten
kohtien valmistelua. Uudistusten nopeatempoinen valmistelu on erityisen
tärkeää kuntien vastuulla olevien peruspalveluiden
turvaamiseksi maan kaikissa osissa.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta on jo päättänyt,
että vuoden 2002 alusta lukien siirrytään
yhteisöveron osalta viimeksi valmistuneen verotuksen mukaisiin
kerralla lopullisiin kuntakohtaisiin jako-osuuksiin. Tehdyn ministerivaliokunnan
päätöksen mukaan luovutaan arvonlisäveron
palautusten takaisinperinnästä. Lisäksi
verotulojen tasausviiveen reaaliaikaistamisesta on jo tehty päätös.
Näin on hyvä.
Jatkovalmisteluun on siirtynyt veropohjan tasausvaihtoehtojen
etsiminen ja niiden rahoitus. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että erillinen verotulon täydennyksen luominen
heikoimmille kunnille toteutetaan selvitysmies Pekkarisen alkuperäisen
mallin mukaan. Kiinteistöveron poistaminen tasauksen piiristä on
kannatettava ehdotus.
Jatkoselvityksessä on myös perusteellisesti
arvioitava, voidaanko nykyinen kiinteään kuntien ja
valtion väliseen kustannustenjakoon perustuva järjestelmä korvata
peruspalvelubudjetiksi nimitetyllä suunnitelmalla ja tähän
liittyvällä neuvottelujärjestelmällä.
Selvityksessä on kiinnitettävä huomiota
ennen kaikkea järjestelmän toimivuuteen sekä kunnallisen
itsehallinnon periaatteeseen, joka on keskeinen lähtökohta
suomalaisessa hyvinvointipalvelujen järjestämisen mallissa.
Arvoisa puhemies! Oppositio antaa välikysymyksessä sosiaali-
ja terveydenhuollon palveluiden tilasta varsin synkän kuvan.
Onkin kysyttävä, haluaako oppositio yliampuvilla,
perusteettomilla heitoilla lietsoa turvattomuutta kansalaisten keskuudessa?
Sosialidemokraatit pitävät erityisen tärkeänä sitä,
että opetuksen yksikköhinnat nousevat merkittävästi.
Opetuksen kehittäminen onkin ollut selkeä painopistealue,
mutta ryhmämme on useaan otteeseen vaatinut myös
sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionosuuksien nostamista.
Stakesin tutkimusten mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden
tilanne oli vuosituhannen vaihteessa hieman parempi kuin vielä muutama
vuosi sitten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä,
että palveluiden tila olisi kaikin puolin hyvä eikä mitään
tarvitsisi tehdä. Hoivan puutteet edellyttävät
pikaisia toimenpiteitä erityisesti vanhusten pitkäaikaisessa
laitoshoidossa, kotipalveluissa sekä mielenterveys- ja
päihdehuollossa. Lapsia ja heidän perheitään
tukevia palveluja on kohennettava niin, että ongelmia ennalta
ehkäistään. Keskeisiä kehittämiskohteita
ovat neuvoloiden, päivähoidon ja koulujen tukipalvelut
ja kerhotoiminta.
Terveydenhuoltojärjestelmä on kuitenkin joutumassa
vaikeuksiin sitä kautta, että järjestelmä on
hajautettu ja yksittäiset kunnat ovat liian pieniä hoitamaan
tarpeellisia palveluja. Tarve laajalle kuntien väliselle
yhteistyölle on ilmeinen tässäkin palvelujen
järjestämisasiassa.
Stakesin tutkimuksen mukaan kuntien taloudelliset erot selittävät
vain vähän kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon
menoja. Eroja selittävät tutkijoiden mukaan erityisesti
väestörakenteet, erilaiset palvelurakenteet sekä kuntien
harjoittama oma terveys- ja sosiaalipolitiikka. Kuntien palvelujen
välillä on myös suuria tehokkuus- ja tuottavuuseroja.
Rikkaat ja hyvinvoivat kunnatkaan eivät välttämättä panosta
peruspalveluihin. Kuntapäättäjien tulee
siis myös itse katsoa peiliin palveluja kritisoidessaan.
Julkinen terveydenhuolto ja kuntatalous kärsivät
pitkittyneestä lääkärilakosta.
Lakon pitkittyessä inhimilliset kärsitykset lisääntyvät.
Lääkärilakko on järjestetty
niin, että kustannukset sairaanhoitopiireille ovat korkeat.
Sosialidemokraatit vetoavat työmarkkinaosapuoliin, Kunnalliseen
työmarkkinalaitokseen ja Lääkäriliittoon, että ne
mahdollisimman pian aloittavat sopimukseen päätyvät
ja lakon lopettavat neuvottelut lääkäreiden
palkkojen ja työolojen korjaamiseksi. Haluamme kuitenkin
korostaa sitä, että lopputuloksen on oltava kohtuullinen
julkisen sektorin koko henkilökunnan näkökulmasta.
Myös muiden ammattilaisten kuin hyvätuloisten
lääkäreiden palkkoja ja työoloja
on voitava kehittää jatkossa.
Arvoisa puhemies! Kiirehtiessään selvitysmies
Pekkarisen esityksen toteuttamista sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa,
että hallituksen vastaus tyydyttää eduskuntaryhmäämme,
ja esittää yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! "Syö enemmän kuin
tienaa" on vanha sanonta Huittisten hullusta miehestä.
Viime vuonna 194 kuntaa, joissa asui yli miljoona ihmistä,
joutui käyttäytymään Huittisten
hullun miehen tavoin, ei omasta halustaan, ei vapaasta tahdostaan,
vaan Lipposen hallitusten leikkausten pakottamina ja nurkkaan ahdistamina.
Eikä tämäkään kuvaa
vielä kuntatalouden koko ahdinkoa. Näiden 194
kunnan lisäksi on yli sata kuntaa, joiden tilinpäätös
oli tappiollinen. Toisin sanoen, ne eivät pysty lyhentämään
velkojaan eivätkä korjaamaan homehtuvia ja rapistuvia
rakennuksiaan puhumattakaan uudisrakentamisesta. Samanaikaisesti
muutamalla kymmenellä kunnalla menee paremmin kuin koskaan
yhteisöveron hurjan kasvun vuoksi. Tasan ei käy
onnen lahjat, kuten vanha kansanviisaus osuvasti toteaa.
"Kun otetaan kunnilta, se ei ole keneltäkään pois",
tokaisi valtiovarainministeri kerran kuntaleikkausten yhteydessä.
Tausta-ajatuksena lienee ollut, etteivät kunnat äänestä.
Kysymys ei ole kuitenkaan todellisuudessa kunnista, vaan kuntalaisista
ja heidän palveluistaan. Kysymys on ihmisten välisestä oikeudenmukaisuudesta,
oikeudesta terveyspalveluihin, oikeudesta vammaispalveluihin ja
oikeudesta hyvään vanhustenhoitoon sekä oikeudesta
turvalliseen kouluun ja päivähoitoon asuinkunnasta
riippumatta. Näitä oikeuksia hallitus on leikkauksillaan
pakottanut monet kunnat rikkomaan.
Vaikeuksissa olevat kunnat ovat saneeranneet toimintojaan. Kustannuksia
on vähennetty henkilöstön lomautuksilla
ja irtisanomisilla, hankinnat ja rakentamisrahat on vedetty lähes
nollille, äyrin hintoja on nostettu rajusti, seutuyhteistyötä on
lisätty. Toimenpiteistä huolimatta raha ei riitä edes
tärkeimpiin peruspalveluihin. Umpikuja on jo monilla edessä.
Tätä kujanjuoksua Lipposen hallitus on seurannut
hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja
omilla toimillaan jopa nopeuttanut sitä. Näin
ei voi jatkua.
Hallituksen taktiikkana on ollut kuntien päättäjien
syyllistäminen nykytilanteesta. Osoite on kuitenkin väärä.
Kysymys on yksinkertaisesti hallituksen kohtuuttomista kuntaleikkauksista.
Tilastot kertovat karua kieltä. Verotulojen ja valtionosuuksien
yhteismäärä oli toissa vuonna yli 300
kunnassa reaalisesti pienempi kuin 1990-luvun alussa. Kun samanaikaisesti
kunnille on annettu jatkuvasti uusia velvollisuuksia, eivät kaikki
kunnat voi mitenkään selvitä tehtävistään.
Kuntalain uuden tasapainottamissäännön
mukaan, jos kunnan tilinpäätös oli alijäämäinen,
on kunnan esitettävä, miten talous tasapainotetaan seuraavan
kolmen vuoden aikana. Jo nyt on selvää, että monet
kunnat eivät pysty tätä tekemään. Näistä kunnista
tulee lainrikkojia. Useat kunnat ovatkin ottaneet yhteyttä ja
tiedustelleet, mitä tällaisessa tilanteessa on
tehtävä. Kuntien omien toimenpiteiden lisäksi
olen kehottanut saattamaan syntymässä olevan laittoman
tilan myös sisäasiainministeriön tietoon.
Arvoisa puhemies! Myös kansalaisten mitta on täyttymässä.
Terveyspalvelut ruuhkautuvat, leikkausjonot kasvavat ja pitkäaikaissairaat
jäävät usein vaille asianmukaista hoitoa.
Kunnilla ei ole varaa palkata hoitohenkilöstöä riittävästi. Nykyiset
työntekijät kärsivät kiireestä ja
työuupumuksesta. Myös matala palkkataso vaatii
korjausta.
Keskustan eduskuntaryhmän viimesyksyisen selvityksen
mukaan sosiaali- ja terveystoimeen tarvitaan 10 000 uutta
työntekijää. Terveydenhoidon tason nostaminen
hyvinvointivaltioiden etujoukkoon vaatii siten valtiolta miljardien
menolisäyksiä lähivuosina. Jos näin
ei tehdä; julkinen terveydenhuolto rappeutuu. Se johtaa
siihen, että hyvätuloiset käyttävät
entistä enemmän yksityisiä palveluja
ja heikompi julkinen terveydenhuolto vastaa vain köyhimpien
terveyspalveluista. Tällaista kahtiajakoa keskusta ei hyväksy.
Nurinkurinen meno jatkuu myös koulutuksessa. Viime
vuosikymmenellä joka viides peruskoulu lakkautettiin. Opetushallituksen
juuri julkaiseman selvityksen mukaan vielä kaksi kolmasosaa
jäljellä olevista on vaarassa. Myös pienet
lukiot ovat liipaisimella. Jos arvio toteutuu, tietää se
entistäkin kiivaampaa poismuuttoa näistä kunnista.
Säästöjen seurauksena koulujen ryhmäkoot ovat
kasvaneet ylisuuriksi, erityis- ja tukiopetus ovat vähentyneet
ja kerhotunnit miltei loppuneet. Koulupsykologin palveluja saa vain
joka kolmannessa koulussa. Koulukiusaus ja -väkivalta ovat
raaistuneet. Myös huumeongelma on pesiytynyt kouluihin.
Opettajat vähenevine voimavaroineen on asetettu liki mahdottoman
tehtävän eteen.
Jos mitään ei tehdä, kuntien väliset
erot syvenevät edelleen. Lomautukset ja irtisanomiset uhkaavat
jälleen suurta kuntatyöntekijäjoukkoa. Onkin
kysyttävä vakavasti, aikooko Lipposen hallitus
jälleen maksattaa säästölaskunsa
matalapalkkaisilla toimisto-, koulu-, sosiaali- ja terveydenhuollon
työntekijöillä.
Arvoisa puhemies! Lipposen hallituksen ohjelmassa todetaan,
että kunnallisten peruspalveluiden laatu ja saatavuus turvataan.
Samoin luvataan tarkistaa kuntien valtionosuusjärjestelmän perusteita
vuoteen 2002 mennessä. Hallitus on kuitenkin vitkastellut
ohjelman toteuttamisessa. Yksistään selvitysmiehen
nimittämiseen ja työtehtävän
määrittämiseen kului lähes vuosi.
Selvityksen saatuaan hallitus ei ole kyennyt todellisiin päätöksiin.
Jo nyt on selvää, että hallitus ei
pysty lunastamaan ohjelmaansa kuntatalouden osalta. Hallitus on
nukkunut ruususenunta ja aika tiimalasissa loppuu. Laskun siitä maksavat
köyhimpien kuntien asukkaat. Vaikein tilanne on Etelä-Savon,
Päijät-Hämeen, Lapin ja Kainuun kunnissa. Sen
lisäksi on lukuisia syöksykierteessä olevia kuntia
joka puolella maan. Näillä kunnilla on hätä,
ei kunnan itsensä vaan kuntalaistensa palvelujen puolesta.
Arvoisa puhemies! Hallituksella on käytettävissään
sekä selvitysmies Pekkarisen ehdotus että arvonlisäveron
palautus- ja takaisinperintäjärjestelmää koskeva
muutosesitys. Kunnat odottavat molemmista pikaisia päätöksiä.
Vaikka ne eivät yksistään ratkaisekaan
ongelmia, olisivat ne selkeä askel eteenpäin.
Lipposen hallitus on selkeästi ilmoittanut, että valtio
ei anna lisärahaa kuntien palveluiden turvaamiseen. Se
johtaa väistämättä nykyistä huomattavasti
voimakkaampaan tasaukseen kuntien välillä. Keskustan
eduskuntaryhmä kuitenkin vaatii, että valtio antaa
kunnille sekä selvitysmies Pekkarisen että Helsingin
esittämässä mallissa esillä olleen
noin puolitoista miljardia markkaa.
Keskustan lähtökohta on, että laadukkaat kunnalliset
palvelut on pystyttävä tarjoamaan kaikissa maamme
kunnissa. Se koskee niin väestökadosta kuin väestökasvustakin
kärsiviä kuntia.
Arvoisa puhemies! Selvitysmies Pekkarisen malli ei ole keskustankaan
mielestä mikään ihannemalli. Olemme kuitenkin
valmiit hyväksymään sen tietyin tarkistuksin
päätöksenteon pohjaksi. Se antaisi
verotulotasauksen ajantasaistamisen vuoksi etuja myös köyhimmille
kunnille. Se toisi kipeästi kaivattua lisärahaa
myös Pääkaupunkiseudulla Vantaan, Keravan,
Järvenpään ja Nurmijärven sekä Oulun
ympäristössä Kempeleen ja Haukiputaan
kaltaisille muuttovoittokunnille.
Arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmä on
saattanut pienillä käyttömenoilla selviävät
ja vähän rakentavat kunnat toisten kuntien maksumiehiksi.
Järjestelmän muuttaminen onkin välttämätöntä.
Esitetty uusi mallikaan ei kohdennu täysin oikealla tavalla.
Työryhmä ei ole parempaakaan mallia löytänyt,
joten esitys olisi kuitenkin parannus nykytilanteeseen ja voitaisiin
toteuttaa siirtymäaikaa hyväksikäyttäen.
Uudistusten perusongelma on eräiden kuntien menetykset.
Asianomaiset kunnat ovat pitäneet niitä kohtuuttoman
suurina. Siksi asiaa on tarkasteltava rehellisesti ja oikeudenmukaisesti
eri näkökannoilta kysymällä seuraavasti:
Onko oikein, että Vantaan, Kuopion, Turun, Oulun, Keravan
tai Järvenpään verotulojen kasvusta leikataan
40 prosenttia ja Helsingin, Espoon, Salon ja Kauniaisten kasvusta
vain 15 prosenttia, kuten nykyisessä verotulontasausjärjestelmässä tapahtuu?
Onko kohtuullista, että kaksi kuntaa 15 prosentin väestöosuudella
saa yli puolet kaikkien kuntien vuosikatteesta, kuten viime vuonna
tapahtui? Onko kohtuutonta, jos joltakin kunnalta leikataan puolet
tai vaikka kokonaan yhden vuoden yhteisöverotulon kasvu,
kun maassa on joukko kuntia, joiden verotulot eivät ole
juurikaan kasvaneet kymmeneen vuoteen?
Kokonaisarviota ei voi tehdä markkamääräisten
leikkausten perusteella, vaan on arvioitava, pystyvätkö nämä kunnat
hoitamaan lainmukaiset ja esimerkiksi Pääkaupunkiseudun
asettamat erityisvelvoitteet menetysten jälkeenkin. Jos
vastaus on myönteinen, uudistukset voidaan toteuttaa.
Jos taas vastaus on kielteinen, silloin esityksiä on muutettava.
Keskustan tinkimätön lähtökohta
on, että jokaisen kunnan niin Pääkaupunkiseudulla
kuin syrjäisimmillä Lapin perukoillakin on pystyttävä tarjoamaan
laadukkaat peruspalvelut kaikille asukkailleen. Nyt näin
ei tapahdu.
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen on eilen luonnehtinut kuntajakoamme
sietämättömäksi, jolle on mahdotonta
luoda valtionosuusjärjestelmää. Lausunto
osoittaa hallituksen neuvottomuuden ja antautumismielialan. Avuttomuuden tuskankaan
ei tulisi johtaa tällaiseen kunnallista itsehallintoamme
halventavaan lausuntoon.
Käsitys kuntatalouden ongelmien ratkaisemisesta kuntaliitoksilla
perustuu asioiden mittasuhteiden ymmärtämättömyyteen.
Sadan pienimmän kunnan yhteenlasketut menot ovat vain reilut
kaksi prosenttia kuntien kokonaismenoista. Näistäkin
menoista 90 prosenttia kuluu terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluihin.
Näin ollen sadan kunnan lopettamisella saataisiin enimmillään
muutaman sadan miljoonan markan säästö, mutta
menetettäisiin paljon itsehallintoon ja demokratiaan liittyviä arvoja.
Eräs tärkeä asia keskustelussa on
myös unohtunut. Jokainen itsenäinen kunta toimii
oman alueensa kehittämiskeskuksena. Siten sadan kunnan
lakkauttaminen lopettaisi sata kehittämiskeskusta, sillä uudessa
kymmenien kilometrien päässä olevassa
kuntakeskuksessa kehittämisen painopiste muuttuisi. Näin
menetetyllä omaehtoisuuteen perustuvalla kehittämispanoksella
olisi koko yhteiskunnan menestystä selvästi heikentäviä vaikutuksia.
Reikäleipäkuntien osalta tilanne on osin toinen.
Arvoisa puhemies! Julkisuuteen ruokitaan jatkuvasti käsitystä,
että keskusta ylipäätään
vastustaa kaikkia kuntaliitoksia. Haluan selkeästi oikaista
tämän väärinkäsityksen.
Keskustan mielestä kuntaliitos sinänsä ei
ole hyvä tai huono.
Olemassaolosta päättäminen on kuitenkin
jokaisen kunnan tärkein päätös.
Siksi siitä tulee järjestää aina
kansanäänestys. Keskusta hyväksyy kaikki
kuntaliitokset, jotka perustuvat kuntalaisten kansanäänestyksessä ilmaisemaan
tahtoon. Sen sijaan emme hyväksy ylhäältä määrättyjä pakkoliitoksia
emmekä valtion taloudellista kiristystä liitoksiin
pakottamisessa. Emme tuomitse myöskään
niitä kokoomuslaisia tai sosialidemokraatteja, jotka ovat
estäneet Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan
liitoksen tai Nurmon ja Seinäjoen liitosselvityksen tekemisen. Päinvastoin
keskusta tukee vapaaehtoisia kuntaliitoksia.
Kuntien hätä on todella suuri. Nyt tarvitaan välittömiä toimenpiteitä.
Keskusta vaatiikin, että jo lisäbudjetissa nostetaan
harkinnanvaraisia avustuksia tuntuvasti. Sen lisäksi hallituksen
on laadittava jo ensi syksyksi toimenpideohjelma heikoimpien kuntien
pelastamiseksi. Edellytämme myös, että ensi
vuoden kuntapolitiikkaa linjataan merkittävällä tavalla:
- kunnille ei määrätä uusia
tehtäviä
- työmarkkinatuen siirrosta kunnille luovutaan
- kunnallisverovähennysten korotukset korvataan
hallitusohjelman mukaisesti
- valtionosuuksien indeksitarkistukset toteutetaan täysimääräisinä ja
nykyisen valtionosuusjärjestelmän siirtymätasausta
jatketaan ensi vuoden jälkeenkin.
Verotulotasausjärjestelmän ja arvonlisäveron
palautus- ja takaisinperintäjärjestelmän
osalta viittaan ed. Pekkarisen puheenvuoroon.
Arvoisa puhemies! Suomalainen kunnallishallinto oikein käytettynä on
mahtava voimavara. Lipposen hallitus on sekä toimillaan
että toimettomuudellaan vakavasti vaurioittanut kunnallishallintomme
toimintaedellytyksiä.
Välikysymysvastauksen perusteella näyttää siltä,
että hallitus ei tiedä, mikä on kuntien
talouden sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden
todellinen tila. Se on vaarallista koko hyvinvointiyhteiskunnalle.
Hallituksen irtautuminen arjen todellisuudesta ja otteen menettäminen
panee kysymään, onko tilanne enää ollenkaan
hallituksen käsissä. Juuri tähän
me haluamme välikysymyksellämme saada vastauksen.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Kuntatalouden kehitykselle on tyypillistä toisaalta hyvä ja
oikean suuntainen kokonaiskehitys, toisaalta kuntien taloudellinen
erilaisuus. Taloudellisesti heikoimmista kunnista on toki kannettava huolta,
mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että suurin osa suomalaisista,
yli 4 miljoonaa, asuu kunnissa, joiden taloudelliset edellytykset hoitaa
peruspalveluja ovat vähintään kohtuullisessa
kunnossa. Niin kuntien kuin valtion taloudellista kehitystä tarkasteltaessa
on kuitenkin huomioitava se usein toisarvoiseksi jäävä totuus, että julkinen
talous on yksi kokonaisuus. Voidaan sanoa, että kansalaiset,
veronmaksajat ja palvelujen käyttäjät,
ovat sekä valtion että kuntien isäntiä ja
emäntiä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei halua heittää vettä myllyyn
perinteisessä kunnallistalouden ja valtiontalouden vastakkainasettelussa,
pikemminkin päinvastoin. Yhteistyön ja pitkäjänteisen
toiminnan on oltava avainasemassa. Mielestämme tähän
ovat tähdänneet myös aikaisemmat valtionosuusuudistukset,
joilla kunnille on osoitettu valtaa, mutta myös vastuuta
ja tätä kautta korostettu kunnallisen itsehallinnon
ja kuntalaisten oman päätäntävallan
asemaa. Yksi keskeinen kysymys onkin, ovatko kaikki kunnat tämän
luottamuksen arvoisia.
Hallitus on järjestelmällisesti vahvistanut
kuntataloutta budjettitalouden mahdollisuuksien rajoissa. Valtionosuustehtävien
kustannustenjaon tarkistus lisää kuntien valtionosuuksia
tänä ja seuraavana vuonna yhteensä noin
2,7 miljardia markkaa. Tänä vuonna kuntien harkinnanvaraisiin
avustuksiin on budjetoitu 320 miljoonaa markkaa. Viime vuonna kunnille
maksettiin ennätykselliset 420 miljoonaa markkaa harkinnanvaraisia
avustuksia. Hallitus on määrätietoisesti kohdentanut
harkinnanvaraisia avustuksia mahdollisimman oikeudenmukaisesti koko
maahan. Kuntien talous on myös vahvasti huomioitu ensi vuoden
talousarvioesityksen kehysratkaisussa.
Hallitus on aloittanut kuntien vero- ja valtionosuustulopohjan
tasausta koskevan valmistelun. Siksi keskustan väitteet
hallituksen välinpitämättömyydestä kuntien
välisen eriarvoisuuden poistamisessa ovat täysin
perättömiä. On kummallista, että välikysymys
jätetään tilanteessa, jossa keskusta
varsin hyvin tietää, että parhaillaan
valtiosihteeri Sailaksen johtama työryhmä valmistelee
keinoja ja ratkaisuja erityisesti juuri kuntien verotulojen tasaamiseksi.
(Välihuutoja keskustan eduskuntaryhmästä)
Yhtenä varsin painavana syynä tämän
työryhmän perustamiselle ja selvitysmies Pekkarisen
ehdotusten jatkojalostamiselle oli se nimenomainen seikka, että esitetyt
ehdotukset eivät näyttäneet kohdistuvan
riittävästi sinne, missä niitä kipeimmin
tarvittaisiin, eli kaikista köyhimpiin kuntiin.
Keskustan välikysymyksestä saa nyt sen käsityksen,
että keskusta olisi avosylin hyväksymässä selvitysmies
Pekkarisen esitykset ilman perusteellista ja tulevaisuuspainotteista
asiantuntija-arviota ja analyysia. Ed. Pekkarinenkin on yli 20 vuoden
kokemuksella Jyväskylän kaupunginvaltuustosta
täällä nyt kiirehtimässä kaimansa
Pekkarisen esittämää mallia, jolla Jyväskylä rikastuu
alustavien koelaskelmien mukaan lähes 50 miljoonaa markkaa
vuodessa, kun taas köyhemmät kunnat jäävät
paljon vähemmälle. Onko kuntapäättäjä Pekkarinen
valmis jakamaan tätä pottia myös niille
keskisuomalaisille kunnille, jotka ovat taloudellisesti Jyväskylää heikommassa asemassa?
(Välihuutoja keskustan eduskuntaryhmästä)
Kuntatalouden lisäksi on pidettävä mielessä kunta-
ja aluetasolle kohdistuvien toimenpiteiden muodostama kokonaisuus.
Yksinomaan raha ei ratkaise. Vaaditaan pitkän tähtäimen
suunnitelmia samoin kuin sisällöltään
laadukkaita päätöksiä. Haluaisinkin
tässä yhteydessä muistuttaa, että hallitus
on tehostanut viime vuoden aikana määrätietoisesti
kansallista aluepolitiikkaansa. (Ed. S. Lahtela: Missä se
näkyy?) Aluepoliittisen työohjelman mukainen seutukuntien
tukihanke tähtää kuntien vapaaehtoisen
seudullisen yhteistyön laajenemiseen ja syvenemiseen.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä seudullisen
yhteistyön vahvistaminen muodostaa tärkeän
lähtökohdan tämän päivän
kuntapolitiikassa, jossa yhä tärkeämpää on
kuntien oma-aloitteinen yhteistyö. Erityisen tärkeää seudullinen
yhteistyö ja verkottuminen ovat taloudeltaan heikompien
kuntien kannalta.
Korostamisen arvoista on, että kuntakohtaisesti on
etsittävä sopivia ratkaisuja kansalaisten palvelutarpeiden
ja toisaalta rajallisten resurssien yhteensovittamisessa. Kuntarajoista
kiinni pitäminen ei tässä suhteessa voi
olla itsetarkoitus. Itsetarkoitus on kuntalaisten saamat palvelut. Palvelujen
taloudellinen ja tarkoituksenmukainen tuottaminen edellyttää kunnilta
ennakkoluulottomuutta. Kuntalaiselle on yleensä toisarvoista
se, kuka palvelut tuottaa, kunhan ne ovat saatavilla, laadukkaita
ja kohtuuhintaisia.
Viime vuosina hallitus on johdonmukaisesti sijoittanut koulutukseen.
Yhteenlaskettuna summana nämä koulutuspanostukset
ovat vuodesta 1999 lähtien olleet noin kuusi miljardia
markkaa lisää opetusministeriön hallinnonalalle.
Niin tämän kuin ensi vuodenkin talousarviossa
yksi selkeä koulutuksellinen painopiste on valtionosuuksien
jälkeenjääneisyyden korjaaminen sekä indeksikorotukset.
Tuore Rajaseutuliiton teettämä tutkimus kyläkoulujen
lakkauttamisesta on nostanut esiin uudenlaisia kysymyksiä koulutuksen
järjestämisen muodoista. Pienten koulujen lakkauttamisen suhteen
merkittäviä olivat 90-luvun alkupuolen valtionosuusjärjestelmän
muutokset, joiden perusteella kunnat päättävät
nyt itse koulutusmäärärahojensa käytöstä.
Uudistusten jälkeen lisääntynyt kyläkoulujen
lakkauttaminen ei näin ollen olekaan aivan yksiselitteistä.
Näistä päätöksistä vastuu
on kunnassa.
Kyläkoulujen lakkauttamisessa on kysymys ennen kaikkea
arvovalinnasta. Todellisuudessa säästöjä ei
synny välttämättä lainkaan,
kun oppilaiden kuljetuskustannukset ja valtionosuuksien pieneneminen
otetaan huomioon. Taaskaan kyse ei siis ole vain rahasta.
Haluan tässä yhteydessä nostaa esille
myös valtioneuvoston periaatepäätöksen
huumausainepolitiikan tehostamiseksi. Tämä päätös
kohdistuu selkeästi myös kuntatasolle. Kokonaisuudessaan
ennalta ehkäisevä työ, valistus ja nuorten
huomioiminen erityisenä kohdealueena muodostavat ensiarvoisen
tärkeän yhteistyökokonaisuuden huumeidenvastaisessa
työssä.
Vastikään julkaistu kunnallisen nuorisotyön arviointi
muodostaa tärkeän keskustelunavauksen nuorisotyön
kehittämiselle ja tulevaisuudelle kunnissa. Myös
tämä tutkimus korostaa seudullisen yhteistyön
merkitystä nuorisotyötä kehitettäessä.
Arvioinnin mukaan seudullinen yhteistyö on usein tarpeen
paitsi koulunkäynnissä myös nuorten harrastusmahdollisuuksien
tarjonnassa.
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kuntien
on nähtävä myös oma vastuunsa
hyvinvointipalvelujen järjestämisessä ja
alueellisen tasa-arvon ylläpitämisessä.
Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen parhaan kykynsä mukaan
on jokaisen kunnan päättäjän
ja virkamiehen ensisijainen tehtävä. Valtion selän taakse
piiloutuminen ei tässäkään ole
moraalisesti uskottavaa politiikkaa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaakin, että kuntien
on ensin syytä hoitaa peruspalvelut kuntoon ennen kuin
lähdetään toteuttamaan uusia, vähemmän
tärkeitä tehtäviä. Harvinainen näky
pienissäkään kunnissa ei ole palatsimainen kunnantalo
tai uutuuttaan kiiltelevä jäähalli, vaikka
terveyskeskus tai vanhainkoti saavat odottaa määrärahojaan
vuositolkulla. Ei ole mieltä pitää yllä kunnanherrojen
virkoja ja vanhanaikaisia hierarkkisia virkarakenteita niin kauan
kuin yksikin vanhus tai pieni lapsi jää ilman hoitoa.
Monet kunnat valitettavasti jatkavat laman aikana aloitettua
säästökuuria erityisesti sosiaali- ja
terveydenhuollon sektorilla, joka on muutenkin suurten haasteiden
edessä lähivuosina. Nykyinen hoitohenkilökunta
ikääntyy ja on jäämässä eläkkeelle
seuraavien viiden tai kymmenen vuoden kuluessa. Miten käy,
kun kasvavaa ikääntyneiden joukkoa hoitaa itsekin
vanheneva sukupolvi? Nuoria ei valitettavasti hakeudu alan koulutukseen
riittävästi. Jo nyt monissa kunnissa on vaikeuksia
saada työvoimaa ja sijaisia.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on huolissaan myös
siitä, että julkisella sektorilla henkilöstön
riittävyys ja jaksaminen ovat selkeitä ongelmia.
Henkilöstön vähäinen määrä johtaa
kierteeseen, jonka seurauksia ovat työntekijöiden loppuunpalaminen,
alentunut hoidon laatu sekä vähäinen
potilaan kanssa yhdessä vietetty aika. Myös pätkätyöt
ovat hyvin yleisiä. Jopa kolmannes henkilökunnasta
saattaa olla määräaikaista. Tällainen
henkilöstöpolitiikka on hyvin lyhytnäköistä ja
epäinhimillistä. Kaukaa viisaat kunnat ovat onneksi
aloittaneet henkilökuntansa vakinaistamisen.
Myös opetuspuolella taistelu hyvistä opettajista
tiukkenee tulevina vuosina. Opettajan koulutuksen saaneilla on kysyntää myös
koulumaailman ulkopuolella. Monet opettajat hakeutuvatkin leveämmän
leivän ääreen mielenkiintoisiin yksityisen
sektorin työpaikkoihin. Kärjistäen sanottuna
homeiset, ahtaat koulut, suuret opetusryhmät, lisääntyvä lasten
masentuneisuus ja sitä kautta häiriökäyttäytyminen,
alati uudistuvat opettamiseen liittyvät vaatimukset sekä vaativaan
koulutukseen nähden vaatimaton palkka muodostavat liian
suuren taakan opettajien jaksamiselle tänä päivänä.
Kunnissa tarvitaankin uusia ideoita, yhteistyömuotoja
ja toimivia markkinoita palveluille. Kuntien olisi nähtävä muuttuva
roolinsa palvelujen tuottajasta niiden ohjaajaksi ja kehittäjäksi. Myös
hallintokuntien välisiä raja-aitoja on aidosti
pyrittävä kaatamaan. Yksityisen sektorin lisäksi
palvelutarjonnassa on nähtävä myös
seurakuntien ja kolmannen sektorin kautta avautuvat mahdollisuudet
unohtamatta vapaaehtoistyötä.
Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt pitkäjänteistä työtä niin
kuntien itsehallinnon kuin kuntatalouden vahvistamiseksi sekä kuntien
eriarvoisuuden vähentämiseksi ja kuntatalouden ongelmien
tasapainottamiseksi. Yhtenä tärkeänä elementtinä on
pidetty kuntien tulopohjan ennustettavuuden parantamista samoin
kuin oikeudenmukaisen ja riittävän tehokkaan tasausjärjestelmän
kehittämistä. Parhaillaan pohdittava verotulojen
tasausjärjestelmä kohdistuu juuri peruspalveluihin,
kuten opetukseen sekä terveyden- ja vanhustenhoitoon.
Keskustan välikysymys nojautuu kuntia koskeviin tilastoihin,
jotka puolestaan perustuvat ainoastaan yhteen tunnuslukuun, vuosikatteeseen. Näitä
tunnuslukuja
tarkasteltaessa on huomioitava, että ne eivät
tilastollisesti kerro koko totuutta, että viime vuosien
vuosikatteet eivät ole yksioikoisesti vertailukelpoisia.
Eduskuntaryhmämme pitää tärkeänä,
että kuntatalouteen kohdistuvissa toimenpiteissä kokonaisuudessaan
huomioidaan niin ennustettavuus kuin kannustavuus. Tarkoituksenmukaista ei
ole synnyttää kuntien kannustinloukkuja vaan kannustaa
kuntia pitkäjänteiseen taloussuunnitteluun sekä uusien
toimintatapojen ja yhteistyömuotojen etsimiseen peruspalveluiden
järjestämisessä. Tämä kuntatalouden
vakauttaminen on kuitenkin toteutettava niin, että toimenpiteet
eivät lisää reaalisia julkisia kokonaismenoja.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähtee siitä, että hallituksessa
nyt valmisteilla olevan työn lopputulos on siten oikeudenmukainen,
että se kannustaa toisaalta taloudeltaan heikoimpia kuntia
aktiivisuuteen oman taloutensa kuntoon saattamiseksi ja toisaalta
palkitsee elinkeinopolitiikkaansa hyvin hoitaneita kuntia.
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy
esitykseen yksinkertaisesta päiväjärjestykseen
siirtymisestä.
Pertti Turtiainen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Kunnat suomalaisessa demokratiassa ovat aina
olleet tärkeä osa maassamme toteutettua tasa-arvopolitiikkaa.
Kansalaisten tasa-arvoisuuden lisäämisessä kuntien
toiminta on viime vuosikymmenien kuluessa ollut ratkaisevan tärkeä. Samalla
hyvinvointipalvelujen piiri on laajentunut. Monet perustuslain mukaan
julkisen vallan vastuuseen kuuluvat hyvinvointipalvelutehtävät ja
niiden toteutus on annettu kuntien suoritettavaksi.
Sekä valtiovalta että kansalaiset luottavat
kunnallisiin palveluihin ja pitävät tärkeänä näiden palvelujen
edelleenkehittämistä. Kansalaisten näkemyksiä on
mitattu ja testattu viime vuosina monissa kyselyissä ja
tutkimuksissa. Kaikki nämä kansalaismielipiteen
kartoitukset osoittavat, että suomalaiset pitävät
hyvänä perusratkaisuna sitä, että kunnat
vastaavat peruspalvelujen järjestämisestä.
Mielipidemittaukset ja tehdyt selvitykset osoittavat tämän
luottamuksen lisäksi, että kuntakohtaiset erot
palvelutuotannossa ovat suuria ja yksittäisissä palveluissa
on edelleenkin puutteita.
Hallituksen ohjelmassa on sovittu, että kunnallisten
peruspalvelujen laatu ja saatavuus turvataan maan kaikissa osissa.
Kuntien valtionosuusjärjestelmän tarkistus on
määritelty toteutuvaksi vuoteen 2002 mennessä.
Uudistuksen tavoitteena ja reunaehtoina on mainittu erikseen muun
muassa valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden
lisääminen, kuntien erilaisen palvelutarpeen ja
rakenteen sekä erilaisen kustannusrakenteen huomioon ottaminen,
vaihtoehtoisten palvelujen järjestämistapojen
mahdollistaminen sekä järjestelmän läpinäkyvyyden
parantaminen. Hallitusohjelma edellyttää, että ansiotulovähennyksen
korottamisesta kunnille aiheutuvat tulonmenetykset kompensoidaan
ja tällä vaalikaudella selvitetään
mahdollisuudet tasata kuntien yhteisövero-osuuksien suhdanneluonteisten vaihteluiden
vaikutuksia kuntien verotuottoihin.
Tämän tehtävän suorittamiseksi
selvitysmies Jukka Pekkarinen on antanut oman raporttinsa. Selvitysmies
Pekkarinen arvioi selvityksessään kuntien peruspalveluiden
rahoituksen keskeiseksi ongelmaksi kuntien saamien verokertymien epävakaisuuden
ja tehtäväkseen sen ennakoitavuuden parantamisen.
Kuntatalouden selvitysmies Jukka Pekkarinen katsookin omassa raportissaan,
että yhteisöveron ongelmat ovat kuntatalouden
kannalta niin ilmeiset, ettei yhteisöveroa voida pitää luontevana
eikä järkevänä kuntien palvelujen
rahoituslähteenä. Pekkarinen tosin toteaa, että hänellä ei
ole ollut edellytyksiä tehdä olennaisia yhteisöveroa
koskevia muutosehdotuksia, mutta hän selvittää raportissaan
niitä moninaisia epäkohtia, joita yhteisöveroon
liittyy.
Tämän vuoksi vasemmistoliitto pitää myönteisenä sitä,
että hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta
on päättänyt toteuttaa Pekkarisen ehdotuksen
yhteisöveron kuntakohtaisten jako-osuuksien määrittelemisestä kerralla
lopullisiksi. Tämän uskotaan olennaisesti vakauttavan
yksittäisten kuntien taloutta. Vasemmistoliitto kuitenkin
katsoo, että yhteisöveron rooli kuntien rahoituslähteenä tulee
vielä jatkossa uudelleenarvioida, koska se aivan ilmeisesti
vääristää peruspalvelujen rahoitusrakennetta
ja rasittaa kuntien ja valtion välistä neuvottelusuhdetta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei myöskään
halua luopua harkinnanvaraisten tukien käytöstä.
Tasausvähennykset ja tasauslisät eivät kaikissa
tilanteissa yksistään takaa oikeudenmukaisuutta,
vaikka siihen tähtäävätkin.
Selvitysmies Pekkarisen keskeinen ehdotus oli verotulotasausten
ja -täydennysten ajantasaistaminen. Toisin kuin julkisuudessa
on esitetty, verotulojen täydennyksen ajantasaistaminen hyödyttäisi
nykytilanteeseen verrattuna köyhiä kuntia. Pekkarinen
katsoi, että selkeää pysyvästi heikon
tasapainon kuntajoukkoa meillä ei varsinaisesti ole. Tilannetta
voitaisiin kuvata niin, että erityisesti yksittäiset
pienet kunnat joutuvat ajoittain talouden alijäämätilanteeseen
mutta näidenkin kuntien talouden epätasapaino
on vain väliaikaista. Vaikka meillä on sinänsä kohtuullinen
verotulojen tasausjärjestelmä, tämä järjestelmä on tasauksen
kahden vuoden viiveen takia tehoton nopeasti muuttuvassa yhteisöveromaailmassa. Niinpä
muun
muassa tutkija Heikki Helin on todennut uusimmassa kuntataloutta
koskevassa julkaisussaan Vuoristorata jatkuu, että ratkaisevaa
kuntien talouden tasapainottamisessa on verotulojen tasauksen ajantasaistaminen.
Myös valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet
huomiota tasauksen viiveestä johtuvaan tasausjärjestelmän
tehottomuuteen.
Arvoisa puhemies! Kansalaisten on usein vaikea ymmärtää,
kuinka paljon kunnallisissa vaaleissa valitut edustajat vaikuttavat
kuntakohtaisiin talousratkaisuihin. Vaikka viime vuosien talouskasvun
alueellisesti eriarvoinen toteutuminen, talouslaman peruspalvelutehtäville
aiheuttamat vahingot sekä väestön ikääntyminen
ovat todellisia ongelmia, Suomen keskustan poliittinen retoriikka
kuntatalouden vaikeuksista tässä ja aiemmissa
välikysymyksissä antaa asioiden syistä ja
seurauksista yhtä todellisen kuvan kuin tivolin peilihuone.
Samalla kun keskustapuolue hallitsee lukuisia pieniä kuntia
yksinkertaisella enemmistöllään, se
voi vaatia oppositioasemastaan käsin eduskunnassa samanaikaisesti
valtiontalouden kasvun hillitsemistä, miljardipanostuksia
perustoimeentulomenoihin ja lisärahaa kuntien talousvaikeuksien
ratkaisemiseksi. Keskustan nyt esittämän välikysymyksen
ajankohta on sikäli erikoinen, että hallitus on
juuri valmistelemassa niitä päätöksiä,
joilla välikysymyksessä esitettyihin ongelmiin
pyritään hakemaan kestäviä ratkaisuja.
Hyvät ystävät, peruskuvio edelleen
on se, että kunnallisvaaleissa valitut luottamushenkilöt
tekevät kuntatalouden pitkän linjan päätökset
palveluiden rahoittamisesta ja muista kuntien menoista samoin kuin
myös päätökset kuntien yhdistämisestä ja
kuntien välisestä yhteistoiminnasta.
Valtiovallan toimet kuntien asemaan nähden eivät
aina ole olleet kovin johdonmukaisia. Toisaalta valtion päätöksentekijät
niin virkamieskunnassa, hallituksessa kuin eduskunnassakin mitä ilmeisimmin
luottavat kuntien kykyyn ja taitoon hoitaa kansalaisten kannalta
tärkeitä tehtäviä. Tästä osoituksena
on se, että kuntien tehtävät jatkuvasti
lisääntyvät. Nykyisen hallituksen aikana
olemme tehneet useita sellaisia päätöksiä, jotka
ovat merkinneet kunnille uusia ja varsin vaativiakin tehtäviä.
Julkisen sektorin sisäisessä työnjaossa
suuntaus on ollut se, että erilaiset palvelut ja vastuu
yhteiskunnallisten ongelmien hoitamisesta viedään
lähemmäs kansalaisia eli kuntiin.
Mutta vaikka valtiovalta on osoittanut näin luottamustaan
käytännössä kuntien toimintakykyyn,
se on sittenkin ollut sangen kitsas osoittamaan kunnille uusia resursseja
näiden tehtävien hoitamiseen. On ajateltu, että kun
maassa keskimääräinen talouden kokonaiskasvu
on ollut huomattavan voimakasta, tämä hyvinvoinnin
lisääntyminen myöskin jakaantuisi kaikille.
Näinhän asia ei suinkaan ole ollut. Osa kunnista
kamppailee vakavien talousongelmien edessä.
Kuntatalouden epävakauden ja erilaistumisen tausta
on moninainen. Kuntien rahoitusasema muodostuu monista eri tekijöistä.
Eri kuntien talousongelmien perimmäisiä syitä on
osittain vaikea hahmottaa. Oikeaan osuvien lääkkeiden
löytyminen tähän ongelmaan ei siten ole
varsin yksinkertainen asia.
Maamme tuotannon rakenne on muuttunut hyvin voimakkaasti ja
suuntautunut it-tuotantoon panostavaan globaalitalouteen. On myös
selvää, että koko taloutemme rakennemuutos
on näkynyt myös kuntien taloudessa. Nykyinen
talouskasvu on aikaisempaa vientivetoisempaa ja yksityisiin yrityksiin
pohjautuvaa. Vain osa talouskasvun luomista investointipanoksista
jää näin kotimaahan. Uudessa talouden
noususuhdanteessa myöskään julkinen sektori
ei aikaisemmista ajoista poiketen ole mainittavasti pystynyt lisäämään
työvoimaansa.
Valtionosuusjärjestelmän ja kuntien rahoitusrakenteen
muutokset ovat myös kuntatalouden ristiriitojen taustalla.
Kuntatalouden ongelmista puhuttaessa ei voida sivuuttaa myöskään
kuntajaotustamme. Suuri osa suomalaisista kunnista on liian pieniä selviytyäkseen
yksin valtion antamien ja itsehallintoonsa kuuluvien tehtävien
hoitamisesta. Kuntien tehtävävalikko on meillä laajempi
kuin missään muualla Euroopassa, mutta suurimmassa osassa
kuntia on alle 10 000 asukasta. Kaikki nämä lähes
350 kuntaa ovat olosuhteiltaan ja palvelutarpeiltaan varsin erilaisia.
Oikeudenmukaisen rahoitusjärjestelmän rakentaminen
tällaiseen kuntakenttään on sellainen
palapeli, josta aina puuttuu hyvin paljon paloja.
Vielä viime lokakuussa kunnallistalouden ja -hallinnon
neuvottelukunta arvioi, että negatiivisen vuosikatteen
kuntien lukumäärä vuonna 2000 olisi noin
60. Helmikuussa Tilastokeskus ennakoi, että negatiivisen
katteen kuntia olisikin yli kaksinkertainen määrä eli
163. Suomen Kuntaliitto on päätynyt siihen, että ongelmakuntien määrä kipuaakin
peräti 194 kuntaan. Negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärän
seuraaminen ei valitettavasti edes riitä antamaan kokonaiskuvaa
yksittäisten kuntien ongelmien mittakaavasta.
Olemme todella vakavan paikan edessä. Jos yksittäisten
kuntien talouden perusta murtuu, jokaisen oikeus koulutukseen sekä sosiaali-
ja terveydenhuoltoon vaarantuu, mikä olisi sekä
perustuslakimme että sateenkaarihallituksemme ohjelmien
turvaamien periaatteiden vastaista.
Kunnat ovat viime vuosina osallistuneet ja myötävaikuttaneet
vahvasti alueelliseen kehittämiseen. Tämä kuntien
aikaisempaa suurempi vastuu alueellisesti tasapainoisesta kehityksestä edellyttää,
että kunnilla on edes jonkinlaista liikkumavaraa omassa
taloudessaan.
Toisaalta muun muassa Talousneuvosto on viime syksynä antamassaan
raportissa todennut, että yleisen hyvinvointipolitiikan
rooli on ollut Suomessa keskeinen tekijä siinä,
että eri väestöryhmien väliset
ja siten myös alueelliset hyvinvointierot ovat olleet pienet.
Talousneuvosto katsoo, että peruspalveluiden saatavuuden
turvaaminen luo jatkossakin edellytykset hyvinvointierojen kurissa
pitämiseen. Tästäkin näkökulmasta kuntien
talouden tervehdyttäminen on elintärkeää.
On syytä muistuttaa siitä, että tässäkin
salissa olemme tämän hallituskauden aikana usein
puhuneet kansalaisten turvallisuuteen liittyvistä uhkakuvista
ja keskustelleet siihen liittyen muun muassa poliisien resurssien
riittävyydestä. Rikollisuutta suurempi riski kansalaisen
turvallisuudelle tänä päivänä on
se, että hän on sattunut syntymään
tai muuttamaan kuntaan, jonka väestöpohja ei enää riitä välttämättömimpienkään
palvelujen kustantamiseen.
Vasemmistoliiton näkemys on, että sosiaaliturvan
ja peruspalvelujärjestelmän toimivuudesta huolehtiminen
ja tasapainoisen aluekehityksen edellytysten turvaaminen ovat ydintehtäviä silloin,
kun kannamme huolta kansalaistemme arkielämän
turvallisuudesta. Kuntien rahoitusaseman turvaaminen edellyttää,
että kuntien ja valtion välinen kustannustenjako
on peruspalvelujen turvaamisen kannalta kohtuullinen ja että kuntien
keskinäinen tulonjako on oikeudenmukainen.
Julkisuudessa on seurattu, sinänsä aivan aiheellisesti,
ainoastaan negatiivisen vuosikatteen kuntien määrää.
Sen sijaan vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen,
mihin edellä kuvattu kuntatalouden yleinen kasvu suuntautuu.
Vuonna 1998 kuntien yhteenlaskettu vuosikate kasvoi reippaasti ja
oli noin 7,5 miljardia markkaa.
Mutta jo tuolloin näkyi kuntatalouden sisäinen
keskittymiskehitys. Tässä suhteessa tilanne näyttää kärjistyneen
viime vuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että kuntatalouden
kasvu on viime vuonna keskittynyt yhä voimakkaammin maamme kuuteen
suurimpaan kaupunkiin. Kyse on siis kuntien keskinäisestä hyvin
epätasaisesta tulonjaosta ja siitä, että kuntatalouden
kasvu on käytännössä aivan liian
yksipuolisesti kytkeytynyt yhteisöveron tuottoon ja sen
kuntakohtaiseen jakautumiseen.
Kuntien talouden eriytyminen on hyvin jyrkkä. Meillä on
suuri joukko heikossa asemassa olevia kuntia, joiden tulot eivät
riitä kattamaan edes käyttötalousmenoja.
Toisaalta kansantalouden kasvusta hyötyjien kärki
on huikean kapea: muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli 100 000
asukkaan kunnille kasvu näyttää tuoneen
todellista liikkumavaraa talouteen. Näin ollen on elintärkeää,
että tähän kuntien kesken vallitsevaan
tulorahoituksen vääristymään
tehdään sellaisia rakenteellisia korjauksia, jotka
tasapainottavat sekä keskisuurien että pienten
kuntien talouden kestokykyä. Kuntien on pystyttävä hoitamaan
peruspalvelut, niille osoitetut muut lisääntyneet
tehtävät sekä vastaamaan omalta osaltaan
tasapainoisen alueellisen kehityksen turvaamisesta.
Vasemmistoliittokin viittaa tässä yhteydessä hallitusohjelmaan,
jossa on sovittu, että kuntien valtionosuusjärjestelmää tarkistetaan
vuoteen 2002 mennessä. Tämä ei voi tarkoittaa
esimerkiksi harkinnanvaraisten avustusten vuosittaista edestakaista
veivaamista tai vastaavia järjestelyjä, vaan pysyväisluonteisia
rakenteellisia muutoksia kuntien keskinäiseen tulonjakoon.
Mielestämme tämä edellyttää sekä tasausjärjestelmän että valtionosuuskriteereiden
tarkistusta.
Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliitto pitää erityisen
tärkeänä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon
tarkastelua ja uudelleenarviointia. Kuntatalouden ongelmat ja kuntien
lisääntyneet tehtävät ovat tehneet
tämänkin tarkastelun ajankohtaiseksi. Selvitysmies
Pekkarisen esitykseen sisältyy ehdotuksia peruspalvelubudjetin
ja -ohjelman aikaansaamisesta sekä kuntataloutta koskevan
neuvottelu- ja päätöksentekomenettelyn
kehittämisestä.
Vasemmistoliiton mielestä nämä selvitysmiehen
ehdotukset muodostavat vertaansa vailla olevan kokonaisnäkemyksen
niistä monista eri tekijöistä, jotka
vaikuttavat lopulta siihen, millaiseksi yksittäisen kunnan
mahdollisuus peruspalvelujen ja muiden tehtävien hoitoon
muodostuu. Näiden selvitysmiehen ehdotusten jatkokehittely
on vasemmistoliiton mielestä tärkeää,
ja niiden myötä meillä on myös
jatkossa mahdollisuus objektiivisesti arvioida sitä, missä määrin
kuntien palvelujen rahoitukseen liittyvää valtion
ja kuntien välistä yhteisrahoitusvastuuta tulisi
muuttaa.
Kuntien arvolisäveron palautusten takaisinperintä on
tänä vuonna 5,1 miljardia markkaa eli jokainen
kunta maksaa alv-takaisinperintää 991 markkaa
asukasta kohden täysin riippumatta siitä, onko
kunta saanut arvolisäveron palautusta vaiko ei. Arvolisäveron
palautusten takaisinperinnästä säädettiin
lailla vuonna 1994, ja koko järjestelmän voimassaoloajan
kuntasektori on kritisoinut sitä. Kuntien arvolisäverojärjestelmää on
pidetty sekavana. Se on teettänyt kunnilla paljon tuottamatonta
lisätyötä, ja erityisesti takaisinperintä on
vääristänyt kuntien välisiä taloussuhteita.
Viime vuosina erityisesti pienet ja köyhät, siis
harkinnanvaraisia avustuksia hakevat, kunnat ovat voimakkaasti arvostelleet
takaisinperintää.
Ei siten ole pidettävä aivan mitättömänä asiana
sitä, että hallitus on — toisin kuin
välikysymyksessä väitetään — tehnyt
periaatepäätöksen siitä, että kuntien
arvonlisäveron palautusten takaisinperintäjärjestelmä lakkautetaan
niin sanottua kuittausmallia soveltaen. Jotta toimenpiteellä saavutettaisiin
se, että takaisinperinnän lakkauttaminen vahvistaisi
nimenomaan köyhien kuntien taloutta, tulee auki oleva
kysymys kuittauksesta ratkaista siten, että uudistuksen
toteuttamista ei rahoiteta niiden samojen kuntien kukkarosta, joita
sen pitäisi hyödyntää. Tämän
vuoksi vasemmistoliitto tukee sitä, että takaisinperinnän
lakkauttaminen rahoitetaan ensisijaisesti kuntien yhteisöveron
tuottoa alentamalla.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on tunnistanut kuntatalouden
ongelmat, ja me uskomme siihen, että hallitus saavuttaa
järkeviä ratkaisuja näihin pulmiin, ja
näin ollen vasemmistoliitto kannattaa yksinkertaista päiväjärjestykseen
siirtymistä.
Ed. Korteniemi merkitään
läsnä olevaksi.
Nils-Anders Granvik /r:
Värderade fru talman! Oppositionens interpellation
handlar om ett av välfärdssamhällets
mest grundläggande element, nämligen basservicen
och dess finansiering. Dagens debatt kommer därför
att likna den nyligen förda interpellationsdebatten om
välfärdssamhällets grundläggande
strukturer, något som svenska riksdagsgruppen på grund
av ärendets centrala betydelse dock gärna debatterar
flera gånger. Repetition sägs ju också vara
all lärdoms moder.
Det är utan tvekan lätt att hålla
med om att ekonomin i många kommuner i dag är
trängd och att en nödvändig förutsättning
för en god sam- hällsservice är en god
ekonomi, framför allt en god kommunal ekonomi. Det gäller
därför att bedriva en tillväxtpolitik
som skapar förutsättningar för en god
ekonomisk utveckling. Detta är ett nödvändigt,
men inte tillräckligt villkor för en hållbar
och solidarisk välfärd. Samhället måste också värdesätta
och värna om upprätthållandet av ett
solidariskt välfärdssystem. Lägg därtill
att serviceproduktionen skall vara effektiv och av god kvalitet
så har vi de grundelement som behövs för
en hållbar välfärd.
Arvoisa puhemies! Julkinen talous kokonaisuudessaan on ollut
ahtaalla koko 90-luvun. Laman jäljet ovat edelleen yhteiskunnassamme
näkyvissä. Ainoastaan valtion suurella lainanotolla hyvinvointirakenteiden
perusteet pystyttiin säilyttämään
vaikeina vuosina, ja vasta seitsemän vuoden melko vahvan
taloudellisen kasvun jälkeen valtiontalouteen on aikaansaatu
ylijäämä.
Hyvinvoinnin turvaamiseksi ja lisäämiseksi panostusten
kasvupolitiikkaan on oltava tärkeysjärjestyksessä korkealla.
Taloudellinen kasvupolitiikka ja siihen liittyvä elinkeinoelämän
tuottavuus luovat työpaikkoja ja tuovat verovaroja julkiseen
talouteen. Tuottavan elinkeinoelämän edellytykset
on luotava maamme kaikkiin osiin. Alueiden hyvinvoinnin pohjana
tulee edelleenkin olla monipuolisen ja tuottavan elinkeinoelämän.
Toimenpiteet yrittäjyyden lisäämiseksi, työllisyyden
nostamiseksi ja työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi,
tuloveron alennukset ja resurssien luominen osaavalle, työssään jaksavalle
ja viihtyvälle työvoimalle ovat tämän lisäksi
pitkän tähtäyksen panostuksia, joiden
hedelmiä myös tulevat sukupolvet — ja
hallitukset — voivat nauttia.
Työllisyys on kohentunut, ja julkinen talous osoittaa
ylijäämää. Talouskasvu on ollut
voimakasta, ja sen odotetaan edelleen olevan melko vahvaa, mutta
kuitenkin hidastuvaa. Verotulojen tuotot eivät lisäänny
samaa vauhtia kasvun kanssa, mutta ne lisääntyvät
kuitenkin. Monet indikaattorit ovat siis positiivisia, ja kehitys
kokonaisuudessaan etenee oikeaan suuntaan. Julkisen sektorin talous
on vahvistunut, ja perusta hyvinvoinnin edelleenkehittämiselle
on olemassa.
Ongelmana ovat kuitenkin edelleen suuret alueiden ja kuntien
väliset erot. Varsinkin pienten kuntien talouskehitys on
huolestuttava. Suurena ongelmana on myös se, ettei kuntien
rahoituspohja ole enää yhtä helposti
ennakoitavissa. Kehitykseen ja eroihin on monia syitä,
ja parannukset vaativat niin kuntien rahoitusjärjestelmän muutoksia
kuin alue- ja maaseutupoliittisia panostuksiakin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä edellyttää,
että hallitus ryhtyy tässä tarkoituksessa
jatkotoimenpiteisiin ja että toteutetut toimenpiteet saavat
vahvaa jatkoa, mikä näkyy myös ensi vuoden
talousarviossa.
Arvoisa puhemies! Valtionosuusuudistus 90-luvulla on johtanut
kuntien palvelurakenteen keskusohjauksen selkeään
vähenemiseen. Samanaikaisesti valtionosuudet ovat vähentyneet
ja kuntien omien verotulojen merkitys on kasvanut peruspalvelujen
rahoituksessa. Tämän ohella verotulojen rakenne
on muuttunut yhteisöveron voimakkaamman kasvun myötä.
Tuloksena on kuntien välisten erojen kasvaminen samanaikaisesti,
kun rahoituspohja on menettänyt paljon vakaudestaan.
Jukka Pekkarisen selvitys kuntien peruspalvelujen rahoituksesta
on merkittävä osa kuntien rahoitustilanteen parantamiseksi
tehtävää työtä. Selvityksen
ehdotukset tulevat toteutuessaan antamaan kunnille tasaisemmat,
vakaammat ja paremmin ennakoitavissa olevat verotulot. Ruotsalainen
eduskuntaryhmä katsoo sillä olevan suuri merkitys,
että kuntien peruspalvelujen turvaamiseen tähtäävät
ehdotukset valmistellaan siten, että uudistus voidaan toteuttaa
jo ensi vuoden alusta.
Pekkarisen ehdottamassa mallissa tasatut verotulot nousisivat
ensisijaisesti alue- ja maakuntakeskuksissa sijaitsevissa kunnissa,
joiden laskennalliset verotulot ovat 80—140 prosenttia kuntien
verotulojen keskiarvosta. Myös kunnat, joiden verotulot
ovat alle 80 prosenttia keskiarvosta, voittaisivat, koska verotulojen
tasaus tapahtuisi reaaliajassa, mikä itse asiassa merkitsee taloudellisesti
heikommassa asemassa oleville kunnille suurempaa verotulojen täydennystä kuin
nykyisessä mallissa, jonka tasausraja on 90 prosenttia.
Ehdotetun verontasausmallin rakenne estää nykyistä tehokkaammin
kovin suurien erojen syntymisen kuntien verotuloissa, mikä on
sinänsä perusteltua ja myös hyvä,
kun otetaan huomioon kunnat, joiden muuttovoitto on nykyisellään suuri.
Kaikki kunnat eivät määritelmän
mukaisesti voi olla voittajia uudelleenjakomallissa. Kaikki kunnat
voittavat kuitenkin siinä, että tasaus tapahtuu
reaaliajassa ja että yhteisöveron jako on lopullinen.
Jatkotyöskentelyssä on myös tärkeää ottaa
riittävässä määrin
huomioon erityiset olosuhteet, varsinkin syrjäisen asutuksen
aste, saaristoisuus ja kieliolot.
Suoriteperusteisten valtionosuuksien osalta on erityistä huomiota
kiinnitettävä päivähoidon tarpeeseen.
Maanviljelijöiden määrä ei vaikuta
päivähoidon tarpeeseen eikä sen pidä tämän
vuoksi vaikuttaa valtionosuuksien työllisyyskertoimeen,
koska nykytodellisuutta on se, että molemmat vanhemmat
ovat työssä, minkä vuoksi mallia ei pidä jatkaa
nykyisessä muodossa.
Fru talman! Regeringens aftonskola beslöt 4.10.2000
om åtta omfattande regional- och landsbygdspolitiska åtgärdshelheter.
Förverkligandet av dessa beslut pågår
som bäst, bl.a. två beslut om förverkligande,
som regeringen fattat under april månad, dvs. statsrådets
principbeslut om landsbygdspolitiska linjedragningar och statsrådets
anvisningar om beredning och behandling av placeringen av statens
enheter och funktioner.
Det är ännu för tidigt att peka
på konkreta resultat av denna stora åtgärdshelhet. Ändå är
det klart att till exempel de ovan nämnda besluten kommer
att ha en utjämnande effekt på kommunernas skattebas.
En huvudmålsättning i regeringens landsbygdspolitik är
att skapa lika förutsättningar för företagen
att verka i landets alla delar, att befrämja bildandet
av lokala och regionala kluster som kan växa till branschvisa
kunskapscentra på toppnivå.
Mycket återstår ännu att göra
då det gäller regionalpolitiska satsningar, men
huvudlinjen i regeringens regionalpolitik är helt klar:
Regionalpolitiken är inte längre, och den får
inte vara, ett isolerat område av regeringens politik.
I stället bör vi väga in regional- och
landsbygdspolitiska aspekter i varje enskilt beslut som görs,
dvs. göra regionalpolitiska konsekvensbedömningar,
någonting som också konstateras i regeringsprogrammet.
Då det gäller att stävja den nuvarande flyttningsrörelsen
från landsbygden till städerna har landets olika
delar starka gemensamma intressen.
Fru talman! Basservicen och kommunernas finansieringsproblem
kräver naturligtvis ett fortsatt målmedvetet arbete.
Den ekonomiska politiken bör vara fortsatt tillväxtinriktad
och bör värna om ett solidariskt välfärdssamhälle.
Regeringens åtgärder vad beträffar regional-
och landsbygdspolitiken går i rätt riktning och
bör fortsätta. Reformen av finansieringssystemen
borde inledas redan från och med nästa år
och utvecklas vidare.
Svenska riksdagsgruppen förordar en enkel övergång
till dagordningen.
Kirsi Ojansuu /vihr:
Arvoisa puhemies! Keskusta väittää välikysymyksessään,
että hallitus seuraa toimettomana vierestä, kun
kuntien taloudellinen tilanne kärjistyy ja peruspalvelut
vaarantuvat. (Ed. S. Lahtela: Tottahan se on!) Kuten ministeri Korhonen
hallituksen vastauksessa perusteli, kuntatalous ei suinkaan ole
kokonaisuudessaan kriisissä. (Ed. Pekkarinen: Kyllä se
on!) Ongelmana ovat kuntien väliset suuret erot sekä varallisuudessa
että verotulojen kertymässä.
Mutta onko kuntien taloudellisten ongelmien ja eriarvoistumisen
takana valtio, joka antaa kunnalle kyllä normeja palveluiden
järjestämisestä mutta pihtaa valtionosuuksien
kanssa, vai löytyisikö selitys kuntien heikosta
taloudenhoidosta ja omista poliittisista valinnoista? (Ed. Pekkarinen:
Mikä on puhujan kanta?) Samaan aikaan tapahtuva kokonaistaloudellisen
tilanteen parantuminen ja kuntien välinen eriarvoistuminen
viittaavat siihen, että kyse on pikemminkin kuntien hyvin
erilaisista lähtökohdista sekä yhteisöveron
epätasaisesta jakautumisesta, jota on ollut erittäin
vaikea ennakoida.
Kuten ministeri jo totesi, on osaamiseen ja uuteen teknologiaan
perustuva kasvu painottunut kasvukeskuksiin. Tämä kehitys
on johtanut siihen, että yhteisöveron jakaantuminen
on muodostunut aikaisempaa epätasaisemmaksi. Hallitus on
osaltaan ryhtynyt toimiin kasvun tasaamiseksi, mutta monella tapaa
kysymys on omalakisesta kehittymisestä. Valtion ja kuntien
rinnalla kehitys riippuu hyvin paljon yritysten päätöksistä sekä siitä,
missä ihmiset haluavat asua ja tehdä työtä.
Yhteisöveron nopea kasvu selittää pitkälti
sen, miksi joillakin kunnilla menee erityisen hyvin, mutta ei välttämättä sitä,
miksi joillakin kunnilla menee heikosti. Tiedot monien kuntien negatiivisesta
vuosikatteesta tiettynä vuonna eivät vastaa tähän
kysymykseen.
Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Kuntaliiton
tilastojen rinnalle tarvitsisimme perusteellisemman selvityksen
siitä, mikä on köyhtyvien kuntien tilanteen
taustalla: ovatko köyhimmät kunnat järjestään
muuttotappiokuntia tai kuntia, joissa huoltosuhde on keskimääräistä raskaampi, vai
löytyykö heikon talouden taustalta yllättäviä investointeja,
jotka ovat syöneet varallisuutta? Selvää on
ainakin se, että johtopäätöksiä on
vaikea tehdä yhden vuoden tilastoista. Siihen tarvitaan
pidemmän aikavälin seurantaa. Ainakaan niitä ei
pitäisi tehdä Kuntaliiton tämän
vuoden tilastoista, joissa poikkeuksellisesti on kahdet korjaukset.
Valtiolla on kaksi tärkeää välinettä kuntien
väliseen varojen tasaukseen ja peruspalveluiden rahoittamiseen:
verotulojen tasausjärjestelmä ja valtionosuudet.
Ongelma vaatii vastaavaa kohdentamista kuin harjoitettiin köyhyyspaketin kohdalla.
Yleinen vaatimus valtion rahoitusosuuden kasvattamisesta tulee liian
kalliiksi. Siksi on pureuduttava syvemmälle kuntien eriarvoistumisen
taustoihin.
Arvoisa puhemies! Kuntien verotulojen tasaamisella pyritään
tasoittamaan köyhien ja rikkaiden kuntien tuloeroja. Tasausjärjestelmä nojaa kuntien
väliseen verotulojen jakoon, ei siis ensi sijassa valtion
ja kuntien väliseen taakanjakoon. Vihreä eduskuntaryhmä yhtyy
näkemykseen, että nykyinen verotulojen tasausjärjestelmä ei toimi.
Ongelmana on, että tasausjärjestelmä ei tarpeeksi
tue kaikkein köyhimpiä kuntia.
Toinen keskeinen ongelma on ollut tasaukseen liittyvä kahden
vuoden viive. Hallitus on aivan oikein ryhtynyt korjaamaan tilannetta
ja etsii paraikaa mallia, jolla tasaus kohdentuisi paremmin näihin
kaikkein köyhimpiin kuntiin. Jos uusi tasausjärjestelmä saadaan
käyttöön ensi vuoden alusta, on vihreä eduskuntaryhmä myös
aikatauluun tyytyväinen.
Keskustan ajoitus välikysymykselle on oikea. (Ed. Pekkarinen:
Hyvä!) Hetki on otollinen erilaisten mallien vertailuille
ja tavoitteiden asettamiselle. Julkisuudessa poliittinen valinta
on asetettu kutakuinkin näin: pidättäydytäänkö alkuperäisessä tavoitteessa
köyhimpien kuntien talouden ja sitä kautta peruspalveluiden
turvaamisessa vai harjoitetaanko verojen tasausjärjestelmällä aluepolitiikkaa?
Selvitysmies Pekkarisen alkuperäinen toimeksianto koski
nimenomaan köyhimpien kuntien aseman parantamista. Koelaskelmien
mukaan selvitysmies Pekkarisen esittämästä tasausjärjestelmästä hyötyisivät
ensi sijassa verrattain hyvässä taloudellisessa
asemassa olevat aluekeskukset eivätkä köyhimmät
kunnat. Mallin yksi ongelma on järjestelmän huomattava
alijäämä, joka pitäisi ratkaista.
Muutoin tasauksesta tulee kohtuuton.
Valinta mallien välillä ei valitettavasti
ole niin yksinkertainen, että olisi ratkaistava, voittavatko köyhimmät
kunnat vai aluekeskukset. Voidaanhan olettaa, että ainakin
jossain määrin aluekeskusten vahvistuminen heijastuisi
ympäröiviin kuntiin ja sitä kautta vahvistaisi
niiden taloutta.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää alkuperäistä tavoitetta
köyhimpien kuntien talouden parantamisesta tärkeänä.
Siihen on kuitenkin vaihtoehtoisia teitä. Jos tavoite on
mahdollista saavuttaa aluekeskusten imuun ja säteilyvoimaan
luottaen, olemme valmiita harkitsemaan myös tätä vaihtoehtoa.
Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, miksei rahoja kohdennettaisi
köyhimmille kunnille ilman välikäsiä.
Uskomme, että näiden kahden pääsuunnan
väliltä on löydettävissä toimiva kompromissi,
kun ensisijainen tavoite köyhimpien kuntien tilanteen parantamisesta
on selvä.
Verotulojen tasauksen ajantasaistaminen on joka tapauksessa
otettava käyttöön. Reaaliaikaisuus antaa
kunnanvaltuustoille huomattavasti paremmat mahdollisuudet talousarvion
ja taloussuunnitelman laatimiseen ja kunnan toiminnallisten tavoitteiden
asettamiseen ja arviointiin.
Sekä Pekkarisen että Helsingin malleissa kiinteistöverot
poistettaisiin tasausjärjestelmän piiristä.
Hyötyjiä olisivat kunnat, jotka saavat paljon
kiinteistöverotuloja: Pääkaupunkiseutu,
voimalaitoskunnat ja kesämökkikunnat. Vihreä ryhmä pitää valintaa
hyvänä. Kesämökkikunnissa on
paljon pieniä muuttotappiokuntia. Lisäksi tasausjärjestelmän
ulkopuolelle jäävä kiinteistövero
antaa kunnille liikkumatilaa oman taloutensa hoidossa.
Verontasaus ei kuitenkaan ole valtion ja kuntien taloussuhteiden
ainoa palikka. Verontasausjärjestelmän kaikkein
suurimpia epäkohtia paikkaillaan harkinnanvaraisten valtionapujen
avulla. Viime vuonna harkinnanvaraisen valtionavun suuruus oli 420
miljoonaa markkaa, joka on kaksinkertainen viime vuosien keskiarvoon
verrattuna. Lisäksi valtio kustantaa kunnan tuottamia peruspalveluita
osittain valtionosuuksien kautta.
Arvoisa puhemies! Todettakoon, että valtionosuuksia
ei ole leikattu sitten vuoden 98 eikä leikkauksia suunnitella
myöskään ensi vuodeksi. Vihreä ryhmä on
tyytyväinen siihen, kuinka valtion viime ja tämän
vuoden talousarviot parantavat pitkästä aikaa
kuntien taloustilannetta ja vähentävät
negatiivisen vuosikatteen saavien kuntien määrää.
Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon menoihin valtionosuuksia
tulee tänä vuonna lisää yli
800 miljoonaa markkaa.
Nyt on siis kuntien peruspalvelujen kohentamisen aika, mikäli
kunnanvaltuustot niin tahtovat. Mutta koska raha ei enää tule
korvamerkittynä, voivat kunnat käyttää rahat
miten parhaaksi katsovat. Kuntien peruspalveluiden huonosta tilasta
ei siten voi syyttää yksinomaan valtiota.
Seuraavaksi tulisi arvioida sitä, ovatko nykyiset valtionosuuksien
painotukset oikeudenmukaisia. Jos kuntalaisten ikääntyminen
systemaattisesti ja kohtuuttomasti rasittaa terveesti hoidetun kunnan
taloutta, on vihreä ryhmä valmis muuttamaan valtionosuuksien
painopisteitä. Valtionosuusjärjestelmää tarkistetaan
seuraavan kerran ensi vuonna, joten selvitykset kuntatalouden ongelmien
syistä ja peruspalveluiden tasosta on aloitettava pikaisesti.
Lääninhallitusten tekemät arviot
peruspalveluiden toteutumisesta alueillaan antavat toivottavasti
hyvän pohjan tälle työlle. Arvioinnin
tuottama tieto pitää niin valtiolliset kuin kunnalliset päätöksentekijät
ajan tasalla siitä, miten päätökset
vaikuttavat ihmisen arkielämään. Tämä tieto on
kullanarvoista.
Kuntien on käytettävä itsemääräämisoikeuttaan
viisaasti muistaen, että kunnan tehtävänä on ensisijaisesti
peruspalvelujen järjestäminen kuntalaisille. Hallitus
auttaa kuntia peruspalvelujen järjestämisessä informaatio-ohjauksella.
Paluuta vanhaan normiohjaukseen ei ole, mutta toisaalta kansalaisten
yhdenvertaisuuden ja toisaalta kuntien auttamisen nimissä hallitus
valmistelee laatusuosituksia ja oppaita. Etenkin pienissä kunnissa
omat resurssit eivät riitä tarvittavan aineiston laatimiseen.
Yksipuolisen normien asettamisen sijaan hallitus on valinnut
yhteistyön kuntien kanssa. Juuri valmistuneet vanhustenhoidon
laatusuositukset, jotka sosiaali- ja terveysministeriö ja
Kuntaliitto julkaisevat yhdessä, ovat toiveita herättävä avaus,
jossa tavoitellaan yhtenäistä palvelutasoa koko
maassa ilman jäykän normiohjauksen haittapuolia.
Tällä tiellä kannattaa jatkaa, mutta
jos osoittautuu, etteivät kunnat piittaa ohjeista, joudutaan
harkitsemaan uudelleen valikoivaa normiohjausta haavoittuvien väestönosien,
kuten vanhusten tai mielenterveyspotilaiden, suojaksi.
Joillakin kunnilla on ollut haluttomuutta kuntayhtymiin. Vihreä ryhmä katsoo,
että kuntien kannustaminen yhä laajempaan yhteistyöhön muun
muassa koulutoimessa ja terveydenhuollon järjestämisessä on
toivottavaa. Kannustimena voitaisiin harkita esimerkiksi korotettua
valtionosuutta seudullisille toisen asteen kouluhankkeille tai muita
vastaavia yhteistyötä palkitsevia järjestelmiä.
Arvoisa puhemies! Vihreä ryhmä keskittyi puheenvuorossaan
välikysymyksen ytimeen eli kuntien keskinäisiin
sekä valtion ja kuntien välisiin rahavirtoihin.
Kuntatalous on kuitenkin kiinni myös monista muista tekijöistä kuin
verotulojen tasausjärjestelmästä tai
valtionosuuksista. Paljon riippuu kunnan omista ratkaisuista eli käytännössä muun
muassa siitä, saadaanko alueelle houkuteltua yrityksiä ja
saadaanko uudet työntekijät muuttamaan paikkakunnalle.
Ihmisten houkuttelemisessa menestystekijät voivat olla
hyvinkin yksinkertaisia: perheet kaipaavat tasokkaita peruspalveluita,
lapset hyvän hoitopaikan, ja useimmat meistä arvostavat
vireää kulttuurielämää ja
luonnonläheisyyttä.
Paikallisen politiikan tueksi tarvitaan kuitenkin edelleen valtiovallalta
vahvaa otetta aluekehitykseen. Hallitus hyväksyi tämän
kuun alussa ohjelman maaltamuuton hillitsemiseksi. Ohjelmassa on
monia kannatettavia toimenpiteitä, kuten luonnontuotteiden
verotuksen muuttaminen ja valtion virastojen hajasijoittaminen.
Sisäministeriö arvioi tällä hetkellä kolmentoista
hajasijoitushankkeen realistisuutta. Myös etätyömahdollisuuksien
parantaminen ja toimivien tietoliikenneyhteyksien turvaaminen myös
kasvukeskusten ulkopuolelle ovat asioita, joiden eteen kannattaa
ponnistella.
Näiden toimien ohella vihreät haluavat korostaa
Kerava—Lahti-radan rakentamista sekä pääradan
vahvistamista välillä Kerava—Tampere. Kummallakin
hankkeella on aluepoliittista merkitystä. Muutto Pääkaupunkiseudulle
tasaantuu, kun asutusta voidaan ohjata toimivan raideliikenteen
ulottuville rataverkon varrelle. Uusi ratayhteys myös lyhentää junamatkaa
Helsingistä Kuopioon lähes puolellatoista tunnilla.
Kasvukeskusten ulkopuolisen maaseudun työllisyyden
turvaamisessa vihreiden lääke on luomuvoittoiseen
maatalouteen siirtyminen sekä maaseudun monialayrittäjyyden
tukeminen. Esimerkiksi metsänhoitotyöt, uusiutuvien
energialähteiden — kuten puuhakkeen — hyödyntäminen
ja pienimuotoinen elintarvikejalostus ovat aloja, joilla maaseudulla
löytyy kasvupotentiaalia.
Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on
ryhtynyt oikeansuuntaisiin toimiin köyhimpien kuntien tilanteen
parantamiseksi, ja suosittaa yksinkertaista päiväjärjestykseen
siirtymistä.
Bjarne Kallis /skl:
Arvoisa rouva puhemies! Rikasta kaksikielisyyttä haluan
vahvistaa pitämällä lopussa osan puheenvuorostani
ruotsiksi ja samalla noudatan presidentti Tarja Halosen pyyntöä,
että puhuttaisiin enemmän ruotsia.
Monet tahot ovat peräänkuuluttaneet eduskuntaan
kunnon debattia. Mitään esteitä debateille
ei ole, mutta siihen tarvitaan aina kaksi osapuolta.
Yleispiirre Lipposen hallitusten aikana on ollut se, että hallituksen
esityksiä on kovin harva edustaja lähtenyt puolustamaan.
Hallituspuolueiden edustajat ovat sen sijaan aika usein niitä moittineet
ja tämän salin ulkopuolella julkisissa medioissa
vaatineet niihin korjauksia.
Oppositio on esittänyt vaihtoehtoja ja kehottanut hallituspuolueiden
edustajia käymään debattia vaihtoehtojen
paremmuudesta. Pääministeri ja ministerit ovat
useimmiten loistaneet poissaoloillaan ja tyytyneet heittämään
ilmaan tyhjiä väitteitä vaihtoehtojen
puuttumisesta. Sen takia totean tyydytyksellä, että pääministeri
on nyt läsnä.
Kun oppositio sitten välikysymyksen kautta pakottaa
hallituksen käymään keskustelua keskeisissä kansalaisia
koskevissa asioissa, kyseenalaistetaan välikysymyksen tarpeellisuutta.
Välikysymyksen päätarkoituksena ei suinkaan
aina tarvitse olla hallituksen kaataminen, vaan hyvin usein sillä pakotetaan
hallitus esittämään kantansa tehtyyn
välikysymykseen. Jos hallituksen vastauksesta käy
ilmi, että se on ymmärtänyt välikysymyksessä esitetyn
huolen ja että sillä on konkreettisia esityksiä toimenpiteistä,
joiden kautta ongelma tulee hoidetuksi, me kristillisessä liitossa äänestäisimme
luottamuslauseen puolesta. Jos sen sijaan hallitus vähättelee
välikysymyksen aihetta eikä sen ratkaisemiseksi
anneta kuin tyhjiä lupauksia, joiden vaikutus on plus miinus
nolla, tulee hallituksen siirtyä sivuun ja antaa tilaa
sellaiselle hallitusvaihtoehdolle, joka haluaa katkaista ja kykenee
katkaisemaan tämän osaa kansalaisia epäoikeudenmukaisesti
kohtelevan kierteen.
Hallitus voi syystä pitää välikysymykseen ryhtymistä aiheettomana,
mikäli oppositio ei ole muulla tavoin yrittänyt
kiinnittää huomiota välikysymyksessä mainittuun
ongelmaan. Totean kristillisen liiton osalta, että olemme
joka kerta budjettikeskustelujen yhteydessä tuoneet esille kuntien
yhä pahenevan taloudellisen aseman ja esittäneet
myös korjausta siihen ilman, että budjettivaihtoehtomme
olisi huonontanut valtion taloutta.
Yhteenvetona totean, että olisi merkillistä,
mikäli eduskunnassa kukaan ei reagoisi, kun tiedetään,
että kehitys monessa kunnassa on sellainen, että se
uhkaa jo kuntalaisten peruspalvelujen saamista.
Poliitikkojen ja kuntavirkamiesten lisäksi ovat monet
hallituspuolueita lähellä olevat lehdet pääkirjoituksissaan
ilmaisseet huolestuneisuutensa kuntien tilanteesta ja peräänkuuluttaneet
nopeita ratkaisuja. Pääkirjoitusten otsikot ovat
olleet hyvin kuvaavia: "Kunnissa tikittää aikapommi", Pohjalainen
19.4., "Yhä enemmän kriisikuntia", Vasabladet
18.4., "Kierre ei hevin katkea", Keski-Pohjanmaa 19.4., ja Kalevan
pääkirjoituksessa — tämä ei
ollut otsikossa — todetaan 19.4., että Suomea
uhkaa kuntakriisi. Keskisuomalainen totesi 20.4. pääkirjoituksessa:
"Hallituksen ja eduskunnan on puututtava kuntien ahdinkoon." Mainitakseni
nyt vain muutamia. Tuossa oli viisi lehteä.
Eri puolueiden piirikokouksissa kuntatalous on myös
ollut esillä. Panin merkille, että välikysymyksen
jättämisestä huolimatta Pohjanmaan sosialidemokraatit
antoivat viime lauantaina julkilausuman, jossa vaaditaan nopeita
toimenpiteitä ja tuntuva lisäbudjetti, jotta vaikeuksiin
joutuneiden kuntien asukkaille voidaan turvata peruspalvelut. (Ed.
Pekkarinen: Mehän kannatamme sitä!) Piiri esitti,
mitä oppositio eduskunnassa esittää.
Yleinen mielipide ja poliittiset tahot ovat siis sitä mieltä,
että monien kuntien vaikeaan asemaan pitää puuttua.
Kuntien tilanne kuvataan hyvin välikysymyksen tekstissä.
Siinä viitataan tilastoihin, joiden viimeistään
pitäisi herättää päätöksentekijöitä. Tosiasia
on, että kuntien reaalitulot ovat yleisesti ottaen vuoden
1990 tasolla. Siitä huolimatta, että kunnat ovat
nostaneet veroprosenttia yli yhdellä prosenttiyksiköllä,
että kunnat ovat korottaneet kiinteistöveroa,
reaalitaso on kuitenkin sama kuin vuonna 90. Vain harvassa kunnassa
reaalitulot ovat kasvaneet. Yli 300 kunnassa ne ovat laskeneet.
Mutta kuten aikaisemmin totesin, keskimäärin ne
ovat siis vuoden 90 tasolla.
Kun kunnat ovat joutuneet veroprosenttiansa nostamaan, se on
aina koskenut ennen kaikkea köyhiä ja vähätuloisia
kansalaisia kunnan jakoveron takia. Valtio alentaa tuloveroa. Siitä pientuloinen
hyvin vähän hyötyy, mutta sen seurauksena
kunnat joutuvat nostamaan veroprosenttinsa, joka koskee aina pienituloista.
Kehitys olisi vielä tyydyttävä, jos
kuntien velvoitteet olisivat vähentyneet tai pysyneet edes entisellään,
mutta ne ovat lisääntyneet. Näin on tapahtunut
päivähoidon ja esiopetuksen kohdalla sekä ammattikorkeakouluopetuksessa.
Vastuu opettajan eläkerahoituksesta on siirtynyt valtiolta
kunnille. Kunnat ovat yrittäneet selviytyä tilanteesta,
jossa lisää pakollisia tehtäviä pitää hoitaa,
samalla tai pienemmällä rahamäärällä vähentämällä muita
menoja, siis karsimalla tai heikentämällä palveluja.
Ensin otettiin niin sanotut löysät pois, ja kun
se ei enää riittänyt, on ollut pakko
kohdistaa menoleikkaukset aivan peruspalveluihin saakka, joista
puolueiden paikallispoliitikot laidasta laitaan ovat nyt huolestuneita.
Lähes joka kunnassa menoleikkaukset ovat kohdistuneet
lapsiin, nuoriin, vanhuksiin ja sairaisiin eli juuri niihin ryhmiin,
joista kunta ensisijaisesti vastaa. Kouluja on lakkautettu, opetusryhmiä suurennettu,
kerhotoimintaa lopetettu. Ei ole ihme, että lasten ja nuorten
pahoinvointi on lisääntynyt. Vanhustenhoidon puolella
tilanne on vielä huonompi. Kaikille ei löydy edes
hoitopaikkaa, vaan vanhus saa yrittää pärjätä asunnossaan
omin voimin. Järkyttäviä esimerkkejä laiminlyönneistä on
tullut julkisuuteen aina silloin tällöin, eikä lopputulos
ole useinkaan edes taloudellinen. Kun kunta esimerkiksi säästää vanhusten
liikkumista helpottavien rollaattoreiden hankinnassa, se joutuu
paljon todennäköisemmin kaatumisesta aiheutuneen
kalliin lonkkaleikkauksen maksajaksi.
Arvoisa puhemies! Olemme olleet ylpeitä pohjoismaisesta
hyvinvointimallistamme, jonka puolesta vaaleissa kuin vaaleissa
kaikki puolueet ja presidenttiehdokkaat ovat sanoneet taistelevansa.
Hyvinvointimallin tunnusmerkki on peruspalvelujen takaaminen kaikille
riippumatta kansalaisen taloudellisesta asemasta taikka hänen
asuinpaikastaan. Hyvinvointiyhteiskunnassa palvelujen tuottaminen
kansalaisille on uskottu kunnille, koska näillä on
valtiota paremmat mahdollisuudet tuottaa ne. Kun kunnilta vähennetään
rahaa samalla, kun tehtäviä lisätään,
käy palvelujen ylläpitäminen mahdottomaksi.
Tämän tietävät hyvin varsinkin
ne henkilöt, jotka kunnissa asioita valmistavat tai asioista
päättävät, ja sellaisia henkilöitä löytyy
eduskunnasta hyvinkin paljon. Kansanedustajat eivät voi
siis sanoa, etteivätkö he olisi tietoisia kuntien
puuttuvista resursseista hoitaa niille uskotut tehtävät.
Kun me sanomme vaalivamme hyvinvointiyhteiskuntaa, tulee meidän
myös teoin osoittaa, että tarkoitamme sitä.
Haluammeko todella antaa kaikille samat peruspalvelut kansalaisen
varallisuusasemasta tai asuinpaikasta riippumatta? Jos tämän
hyväksymme, on meidän oltava silloin myös
valmiita turvaamaan riittävästi resursseja kunnille.
Hyvinvointiyhteiskunnasta ei voi puhua, kun sairaat jonottavat päivystysvastaanotolle
pääsyä terveyskeskuksissa 5—6
tuntia, odotusajat erikoislääkäreille
sairaaloihin ovat kuukausia tai leikkauksiin jopa vuosia taikka
kun huume- ja alkoholiongelmista kärsiville ei löydy hoitopaikkoja.
Luetteloa tältä sektorilta valitettavasti löytyy.
Yhteiskuntakehitykseen liittyy yleensä niin myönteistä kuin
kielteistä. Myönteistä on tällä hetkellä se,
että kansantalous on kehittynyt suotuisasti. Suomi on tänään
rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin. Monella menee todella hyvin,
jopa uskomattoman hyvin. Tämä koskee niin ihmisiä kuin
alueita.
Mitalin ikävämpi puoli on se, että melkoinen ryhmä kansalaisia
on jäänyt osattomaksi tästä myönteisestä kehityksestä ja
osalla menee todella surkeasti. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat
yhteiskunnasta syrjäytetyt tai syrjäytymisriskissä olevat.
Tähän kuuluvat muun muassa peruspäivärahalla
ja työmarkkinatuella elävät pitkäaikaistyöttömät
sekä lapset ja nuoret, jotka jo varhaisessa iässä ovat
joutuneet tai joutumassa alkoholi- tai huumekierteeseen. Yhteistä näille ihmisryhmille
on se, että kunnalla on selvästi paremmat mahdollisuudet
kuin valtiolla auttaa näitä, mutta siihen tarvitaan
rahaa.
On useimmiten täysin väärin syyttää kunnan virkamiehiä,
päättäjiä taikka kuntalaisia
siitä, jos kehitys kunnassa on ollut huono. Vain harvassa tapauksessa
pääsyyllinen huonoon kehitykseen löytyy
edellä mainituista, ja silloinkin syynä useimmiten
on hallitsemattomien riskien realisoituminen. Tämän
päivän ongelmat johtuvat puuttuvasta aluepolitiikasta,
joka puolestaan on johtanut hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen. Muuttotappiokunnat
ja -alueet menettävät asukkaiden lisäksi
verotuloja ja asukaslukuun perustuvia valtionosuuksia. Valmiiksi
rakennettu infrastruktuuri käy liian suureksi ja sitä aletaan
purkaa.
Muuttovoittoisissa kunnissa vain harvoin verotulojen ja valtionosuuksien
kasvu riittää enää kattamaan
niitä kustannuksia, joita asukaskasvu tuo mukanaan. Tilanne
on yksinkertaisesti se, että siellä, mistä palveluja
löytyy, niitä ei enää tarvita,
ja siellä, missä niitä tarvitaan, niitä ei
ole. Kun tilanne on ryöstäytynyt tällaiseksi,
on valta samanaikaisesti siirtynyt hallitukselta markkinavoimille,
jotka perivät kovan hinnan kaikilta, jotka ovat niistä riippuvaisia.
Tässä tapauksessa markkinavoimien armoilla ovat
muuttovoittokunnissa asunnon ostaja ja vuokralainen ja muuttotappiokunnissa
asunnon myyjä ja vuokranantaja. Tästäkään
kehityksestä kukaan ei voi olla tietämätön.
Kristillisen liiton eduskuntaryhmä myöntää, että kielteisen
kehityksen suunnan muuttaminen ei ole helppoa eikä se onnistu
ilman merkittävää määrärahaa
tietyille sektoreille. Korostamme kuitenkin, että kaikkein
huonoin ja pitkässä juoksussa kallein vaihtoehto
on sallia tämän kehityksen jatkuminen.
Hallituksen toimenpiteet aluepolitiikan puolella ovat olleet
todella vaisuja. Lähes viime päiviin saakka linjana
on ollut se, että jos jotakin valtionhallintoa on pitänyt
keventää, on leikkaus kohdistunut alueelle, jossa
käyrät muutenkin menevät alaspäin,
vaikka täysin päinvastainen vaihtoehto olisi ollut
mahdollinen. Kristillisen liiton ajama linja näissä asioissa
on alkanut saada pientä tukea, kun tämän
vuoden puolella joitakin toimintoja ollaan siirtämässä ruuhka-alueelta
pois.
Esityksiä aluepoliittisista toimenpiteistä ei
ole puuttunut. Valtaosa niistä on kuitenkin enemmän
tai vähemmän rahaa vaativia. Hallittu muuttoliike
vaatii rahaa, mutta hallitsematon vaatii vielä enemmän.
Tämä on kristillisen liiton näkemys.
Hallituksella on ilmeisesti se käsitys, että hallitsematon
muuttoliike on edullisempi kuin hallittu. Muuhun johtopäätökseen
ei voi tulla.
Rouva puhemies! Totesin aiemmin, että kunnilla on paremmat
mahdollisuudet kuin valtiolla huolehtia eräiden ryhmien
syrjäytymisriskin eliminoimisesta. Kun köyhyyspakettia
käsiteltiin eduskunnassa, pyysivät sekä pääministeri
että valtiovarainministeri, että toimenpiteet
keskitettäisiin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin. Siinä keskustelussa
kristillinen liitto nosti esille ne pitkäaikaistyöttömät,
jotka saavat pelkän peruspäivärahan tai
työmarkkinatuen. Esitimme, ettei kenenkään
tähän ryhmään kuuluvan tarvitsisi
olla työttömänä kuutta kuukautta
pitempään. Tyydytyksellä olemme todenneet,
että saman suuntaisia ajatuksia on tullut hallituksen taholta, mutta
valitettavasti rahoittamisvastuu halutaan siirtää kunnille.
Kunnat ovat ilmoittaneet olevansa valmiit hoitamaan tämän
velvoitteen, kunhan rahasta sovitaan. Jos esitys työllistämisvelvoitteesta
oli vakavassa mielessä tehty, on edesvastuutonta olla neuvottelematta
kustannusten jakamisesta.
Hallitus sai selvitysmies Jukka Pekkariselta esityksen kuntien
peruspalvelujen rahoittamiseksi. Selvitystä on pääasiallisesti
kiitetty, ja siinä esitetyt toimenpiteet olisivat kriisikuntien
kannalta tarpeellisia. Kuten niin monet hyvät hankkeet,
tämäkin vaatii rahaa noin 1,5 miljardia markkaa
selvitysmiehen laskelmien mukaan.
Pekkarisen selvitys on jo poikinut ja poikii vielä uusia
vaihtoehtoja palvelujen rahoittamiseksi. Joka tapauksessa selvää kuitenkin
on, että useimmat kunnat tarvitsevat lisää rahaa
kuntalaistensa peruspalvelujen tyydyttämiseen. Otetaanko
rahat niiltä kunnilta, joilla menee hyvin tai kohtuullisen
hyvin, vai otetaanko ne valtion kassasta? Taas kerran joudun toteamaan,
että kaikkein huonoin ratkaisu on antaa nykytilanteen jatkua.
Ymmärrämme hyvin hallituksen ja erityisesti valtiovarainministerin
nihkeän suhtautumisen kaikkiin lisämenoihin, mutta
kuten pääministeri niin monta kertaa on todennut,
asiat on pantava tärkeysjärjestykseen. Kaikki
menokohteet kilpailevat keskenään. Tällä hetkellä näyttää siltä,
että esimerkiksi puolustusmäärärahakehyksiin
tulisi noin 1,3 miljardin markan vuotuinen lisäraha. Summa
vastaa aika hyvin sitä, mitä kuntalaisten peruspalvelujen
turvaaminen kaikissa kunnissa edellyttää. Molemmat
ovat tärkeitä, mutta hallituksen pitää panna
asiat tärkeysjärjestykseen. Rahat aseisiin vai
peruspalveluihin, siinä vasemmistoliittokin joutuu valitsemaan.
Kristillinen liitto on tarjonnut monen hyvän hankkeen
rahoittamiseksi niin sanotun pörssiveron käyttöönottamista.
Vaatimaton 0,15 prosentin suuruinen vero olisi viime vuonna tuottanut reippaasti
yli 2 miljardia markkaa. Uudistamme taas kerran tarjouksemme.
Vielä haluan yhden epäkohdan valtionosuuksista
todeta, ja tänä päivänä on
myöskin muissa ryhmäpuheenvuoroissa todettu sama
epäkohta. On ehkä joskus ollut oikein olettaa,
etteivät maatalousyrittäjien lapset tarvitse päivähoitopaikkaa,
mutta tilanne on tänään täysin
toisenlainen. Siinä kuin minkä muun ammattiryhmän
lapsi tahansa tarvitsee myös viljelijän lapsi
päivähoitopaikkaa. On täysin väärin
olla ottamatta näitä lapsia huomioon, kun laskennallinen
valtionosuus päivähoidosta määrätään.
Maatalousvaltaiset kunnat joutuvat tämän epäkohdan
takia perusteettomasti eriarvoiseen asemaan muihin kuntiin nähden.
Tämä on epäkohta, johon hallituksen tulee
puuttua. Kaikkein eniten tästä kärsii Keski-Pohjanmaan
Ullavan kunta, joka menettää vajaat 1 000
markkaa — tarkka luku on 998 markkaa — asukasta
kohti. Sen voi muuttaa oman kunnan luvuksi, kun laskee, että se
on noin 10 miljoonaa markkaa 10 000:ta asukasta kohti eli
miljoona 1 000:ta asukasta kohti. Melkoinen summa.
Arvoisa puhemies! Kun hallitus ei vastauksessaan ole esittänyt
mitään sellaista, josta voisi päätellä,
että hallitsematon muuttoliike saadaan hallintaan, eikä myöskään
mitään sellaista, jonka kautta kuntien peruspalvelujen
rahoitus turvattaisiin, kannatan ed. Pekkarisen ehdotusta päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodosta.
Nyt toteutan presidentti Tarja Halosen toivomusta ja puhun ruotsiksi
osan puheesta.
Värderade fru talman! Då alla försök
att få förbättringar i kommunernas ekonomiska
situation har fallit på regeringspartiernas motstånd
såg vi det som riktigt att göra en interpellation
i frågan. Statistiken talar sitt tydliga språk.
De flesta kommuners ekonomiska situation har trots den starka ekonomiska
tillväxten försämrats. Trots att kommunerna
höjt skatteprocenten och fastighetsskatten är
kommunernas reella inkomster på samma nivå som
1990. Över 300 kommuner har en lägre reell inkomst än
1990. Några få har en högre. Därtill
har staten ålagt kommunerna att handha nya kostsamma uppgifter.
Problemen är bekanta för den vanliga människan,
för tjänstemännen och beslutsfattarna
i kommunerna runtom i landet. Den trängda ekonomiska situationen
har lett till indragning av skolor, större elevgrupper,
längre väntetider vid hälsocentralerna,
månadslånga köer vid sjukhus, enorm arbetsbörda
för anställda inom vården. Mot denna
utveckling har den stora allmänheten reagerat. I tidningarnas
ledare och insändarspalter har man vädjat till
beslutsfattarna att åtgärda problemen och ge mera
pengar åt kommunerna. (Ed. Ala-Nissilä: Det stämmer
nog!) Det finns knappast någon riksdagsman som inte skulle vara
medveten om dessa problem och de flesta riksdagsmän har
också sagt sig arbeta för att situationen skall
förbättras.
I varje val, det må gälla riksdags-, kommunal- eller
presidentval, har bevarandet av den nordiska välfärdsmodellen
varit ett av partiernas huvudtema. Trots dessa löften har
situationen, som jag tidigare konstaterade, försämrats.
Välfärd kan inte upprätthållas
med ord, det behövs pengar.
Den största orsaken till de stora olikheterna i kommunernas
ekonomi ligger i den stora flyttningsrörelsen som pågått
i flera år utan att regeringen skulle ha vidtagit tillräckliga åtgärder
för att kunna behärska den. Flyttningsrörelsen
drabbar såväl de kommuner som förlorar
invånare som dem som får en stor inflyttning.
Slutresultatet blir att service finns där ingen efterfråga
finns och saknas där efterfrågan är stor.
Utredningsman Jukka Pekkarinen har kommit med förslag
till ändringar av finansieringen av kommunernas basservice.
Det centrala i reformförslaget är att cirka 1,5
miljarder mark borde tillskjutas kriskommunerna. Nu borde man inte låta
denna fråga fälla förslaget med den påföljd att
kommunernas situation ytterligare försämras.
I samband med en reform borde samtidigt också beräkningsgrunderna
för statsandelarna för barndagvården
fastställas. Speciellt jordbruksdominerade kommuner drabbas
av nu gällande system, där man utgår
ifrån att efterfrågan på dagvård
endast finns hos personer som arbetar inom industrin och servicebranschen.
Alla barn har en subjektiv rätt till dagvård och
den utnyttjas av de flesta i form eller annan. P.g.a. gällande
bestämmelser förlorar exempelvis Pedersöre
kommun statsbidrag på knappa 380 mark per person eller
cirka 4 miljoner mark. Ännu större är
förlusten för Korsnäs kommun som tappar
556 mark per invånare. I många svenskspråkiga
kommuner är situationen likadan. Detta missförhållande
borde regeringen rätta till.
Värderade talman! Då regeringen mer eller mindre
nonchalerat interpellationen och inte framfört några
konkreta förslag i syfte att förbättra
kriskommunernas situation understöder jag riksdagsledamot
Pekkarinens förslag till ordalydelse för övergång
till dagordningen.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset pitävät
välikysymystä perusteltuna ja aiheellisena. Nyt
ei ole ensisijaisesti kysymys kuntatalouden lukujen pyörittämisestä tai
tilikikkailusta. Kysymys on peruspalvelujen saatavuudesta ja turvaamisesta
koko maassa. Kysymys on tasa-arvosta ja demokratiasta.
On päivänselvää, että köyhiä maaseutukuntia ja
Pääkaupunkiseutua ei pidä asettaa keinotekoisesti
vastakkain, kiihottaa mieliä ja ihmisiä toisiaan
vastaan. Korjauksia ja toimenpiteitä vaativia tekoja tarvitaan
sekä haja-asutusalueilla että Ruuhka-Suomessa.
Kunta- ja aluepolitiikka on perinteisesti ollut vanhojen puolueiden
poliittisten intohimojen temmellyskenttä, jolla omat rivit
on tiivistetty pelottelemalla joko kepulla tai sosialisteilla. Nuo ovat
menneisyyden asenteita ja toimintatapoja. Tosiasia on, että kunnista
puhuttaessa kysymys on ihmisistä ja heidän päivittäisten
asioidensa hoitamisesta. Kunta ei ole itsetarkoitus, vaan väline,
jolla ihmisiä palvellaan.
Voimakas muuttoliike on se tekijä, joka pääasiassa
aiheuttaa ongelmat sekä väkeä menettävissä kunnissa
että ihmisiä vastaanottavissa kunnissa. Väkeä menettävä ja
taantuva kunta ei pysty kilpailemaan yritysten sijoittumisesta,
joka on aluekehityksen kannalta ratkaiseva tekijä nykytilanteessa.
On täysin selvää, että mikään
yritys ei investoi kuntaan, jossa peruspalvelut eivät ole kunnossa.
Kuntapalvelut ovat elinkeinoelämän kivijalka.
Mikäli perusta ei kestä, ei kehitystä ole luvassa.
Kuntalaisten sosiaali- ja terveys- ja koulupalveluissa on jo
nyt eri puolilla maata vakavia puutteita. Leikkausjonot ovat huolena
sekä maaseudulla että kaupungeissa. Omaishoidossa
ja vanhustenhuollossa on vakavia puutteita. Esimerkiksi Outokummun
kaupungissa Pohjois-Karjalassa omaishoidon määrärahat
ovat käytännössä loppuneet ja
omaishoidon tukeen oikeutetut henkilöt ovat jääneet
ilman kipeästi tarvitsemiaan rahoja. Usein tällaisissa
tilanteissa toimitaan mielestäni jopa perustuslain 21 §:n
vastaisesti. Kyseisen pykälän mukaanhan jokaisella
on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja
ilman aiheetonta viivytystä lain mukaisesti. Lisäksi
perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on
turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut
siten kuin lailla tarkemmin säädetään.
Perustuslain 22 §:ssä on lisäksi säädetty
julkiselle vallalle yleinen velvollisuus turvata perusoikeuksien
ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Useiden kanteluiden perusteella eduskunnan
apulaisoikeusasiamies Paunio on ilmaissut kantanaan, että esimerkiksi
vammaispalveluasiat tulee asian laadun vuoksi käsitellä aina viivytyksettä.
Uskallan väittää, että monessa kunnassa
tämä viivytyksettä käsittely
on unohtunut. Onko todellisena syynä sitten kunnan määrärahojen
loppuminen, siihen en halua ottaa kantaa.
Viime syksynä uutisoitiin kaikissa medioissa näyttävästi,
että kyläkoulujen lakkauttamiset ovat osoittautuneet
kannattamattomiksi. Koulutusmenot ovat suurimmassa osassa kuntia
kasvaneet 1990-luvun puolivälin jälkeen lakkautuksista
huolimatta. Kotipitäjässäni Alajärvellä kouluntappoja
on pyritty välttämään viimeiseen
asti muun muassa kokeilemalla pienten koulujen järkevää yhteistyötä esimerkiksi
keskittämällä määrättyjä vuosiluokkia
yhteen kouluun. Tätä uskaltaa kyllä mainostaa
eduskunnan puhujakorokkeeltakin, sillä kouluntapot ovat
paljon laajempi kysymys kuin usein ymmärretään.
Tappolinjalla ja jyräämisellä on
ympäri Suomea myrkytetty mieliä, pilattu henkilösuhteita
ja aiheutettu katkeruutta. Kuka sellaiselle kylälle haluaa
muuttaa, joka on sisältäpäin myrkyttynyt. Keskisuurten
koulujen lakkauttaminen on siis usein taloudellisestikin älytöntä;
kulttuuri- ja sivistyspoliittiset päätökset
ovat tietenkin yhtä kestämättömiä.
Kuntapäättäjien ja kouluntappolinjan
kannattajien on syytä katsoa myös peiliin. On turha
olla huolissaan maaseudun ja kylien tyhjenemisestä, jos
niiden terveitä perusrakenteita ollaan itse tuhoamassa.
Vastaavasti ruuhka-Suomi joutuu rakentamaan uusia kouluja valtavalla
tahdilla ja usein suhteellisen uusikin koulu käy pian ahtaaksi, koska
väkeä tulee koko ajan lisää.
Esimerkiksi Espoon kaupunki, jossa asun eduskuntaviikot, kasvaa
tuhansien asukkaiden vuosivauhdilla ja on jatkuva koulujen rakennustyömaa.
Ei Alajärveä ja Espoota, sen paremmin kuin Outokumpua tai
Helsinkiä, pidä asettaa toisiaan vastaan. Samoja
suomalaisia niissä kaikissa asuu.
Arvoisa puhemies! Suomen tasapainoisen kehityksen tukeminen
on tärkeää. Julkinen keskustelu on paljolti
pyörinyt Pekkarisen maagisen nimen ympärillä.
Ilmeisesti on niin, että kunta-asioista puhuttaessa Pekkarisia
ei voi välttää, joten on siis tehtävä omat
"pekkariset". Perussuomalaisten mieleen on inhimillinen "pekkarismalli", jossa
uudistusten kestävälle toteuttamiselle selvitetään
nykyjärjestelmän toimivuus, arvioidaan tulolaskelmien
avulla muutosten vaikutuksia eri aikaväleillä ja
eri suhdannetilanteissa. Lopputuloksena pitää olla
sellainen malli, joka on oikeudenmukainen ja kohtuullinen sekä laajalle
maaseudulle että Ruuhka-Suomelle. On tärkeää,
että jakomalli mietitään perusteellisesti,
jotta uudistukset, joita varmasti tarvitaan, saadaan kerralla kunnolla
tehdyiksi.
Välikysymyksen keskeisenä ja oikeutettuna perusteena
olleiden heikkojen kuntien aseman parantaminen vaatii kuitenkin
välittömiä ja kiireellisiä toimenpiteitä.
Perusteltua lisärahoitusta on järjestettävissä muun
muassa harkinnanvaraisen valtionosuuden avulla. Tätä mahdollisuutta on
uskallettava rohkeasti käyttää ja estää vaikeuksissa
olevien kuntien ajautuminen umpikujaan. Uuden mallin suurin haaste
ja vaikeus onkin se, että saadaan luotua sellainen toimiva
järjestelmä, ettei erityisjärjestelyihin
tarvitsisi jatkuvasti turvautua. Harkinnanvarainen valtionapu on
kuitenkin syytä säilyttää keinovalikoimassa
jatkossakin, sillä mikään malli ei ole aukoton.
Monissa kunnissa kestämätön taloustilanne
on johtanut siihen, että esimerkiksi eläkkeelle
jäämisten jälkeen ei vastaaviin tehtäviin
ole enää palkattu uusia työntekijöitä.
Tämä puolestaan on merkinnyt sitä, että muun
henkilökunnan työpaine ja tehtävät
ovat entisestään kasvaneet ja kuormitus näkyy
lisääntyvinä sairaslomina, mikä entisestään
lisää jo tiukalla olevan henkilökunnan työpaineita.
Näin on erityisesti tapahtunut sairaanhoidossa ja vanhustenhuollossa.
Vakavana yksittäistapauksena voidaan ottaa esille omassa
vaalipiirissäni sijaitsevan Evijärven kunnan päätös
lomauttaa koko henkilökuntansa kahdeksi viikoksi. Koko
henkilökunnan lomautusta perustellaan jopa tasa-arvokysymyksellä.
Mikäli lomautus toteutetaan, tullaan mielenkiintoisten
oikeudellisten kysymysten äärelle, kun muistetaan
aikaisemmin mainittu perustuslain 22 §:n nimenomainen velvoite
julkiselle vallalle toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet.
Eduskunnan oikeusasiamies on erään kantelun
ratkaisussaan todennut: "Sosiaalilautakunnan tulee huolehtia myös
siitä, että kunnan viraston suljettuna pitäminen
ei johda yksittäisen henkilön oikeuksien tai etuuksien
menetyksiin." Tällä perustelulla apulaisoikeusasiamies
käsitykseni mukaan painottaa sitä, että laissa
säädetyt sosiaali- ja terveyspalvelut tulee toteuttaa
kaikissa tilanteissa myös käytännössä.
Edellä mainituissa tapauksissa korostuu lääninhallitusten
ja ministeriöiden valvontavastuu, että voimassa
olevia lakeja noudatetaan. Mielestäni tällä hetkellä mainitut
tahot pyrkivät suorastaan laistamaan mainittua velvollisuutta.
Tästäkin on lukuisia esimerkkejä, kuten Ähtärin
kaupungin vanhustenhuoltoasiaselvitys, jossa niin sanottua asiantuntijatyöryhmää ei
edes päästetty tarkastamaan, oliko vaaditut toimenpiteet
täytetty, joihin eräässä tarkastuksessa
oli kiinnitetty huomiota. Näin siitä huolimatta,
että eduskunnan apulaisoikeusasiamies Paunio on jo vuonna 1997
antamassaan päätöksessä Kynnys
ry:n kanteluun mielestäni täysin yksiselitteisesti
todennut, että sosiaali- ja terveysministeriön
tulisi selventää erityisesti valtion toimielinten
kuntiin kohdistuvan valvonnan sisältöä sosiaalihuollon alueella.
Arvoisa puhemies! Olen useasti tältä paikalta arvostellut
suomalaista laillisuusvalvontaa. En halua siltä osin muuttaa
mielipidettäni, mutta myönnän ja annan
tunnustuksen apulaisoikeusasiamies Paunion merkittäville
päätöksille sosiaalihuoltoa koskeviin
kanteluihin, joihin olen henkilökohtaisesti tutustunut.
Arvoisa puhemies! Kuntakentän vaikeuksien syinä voidaan
perustellusti nähdä erilaisia välikysymystekstissäkin
mainittuja asioita, kuten esimerkiksi valtionosuus- ja verotuloleikkaukset.
Yhteisöveron jakoperusteiden muutos jyrkensi puolestaan
useimpien maaseutu- ja metsävaltaisten pienten kuntien
syöksykierrettä. Kuntien suurimmat ongelmat sekä maaseudulla
että kaupungeissa johtuvat kuitenkin muuttoliikkeestä.
Tärkeää on myös huomata, ketkä muuttavat, eli
nuoret ja koulutetut ihmiset, joita maaseutu kipeästi tarvitsisi
selvitäkseen tulevista haasteista. Paljon aikoinaan puhuttu
etätyö on suurelta osin jäänyt
suureksi lupaukseksi. Tietotekniikka, joka mahdollistaa työskentelyn
missä vain, näyttää sittenkin
vain lisänneen keskittymistä. Tietysti voi olla
niinkin, että ilman tietotekniikan voimakasta kehittymistä tilanne
olisi vielä nykyistäkin pahempi.
Valtion rooli on ollut perinteisesti pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa
vahva, ja tulonsiirtojen kautta on tasattu alueellista ja sosiaalista
eriarvoisuutta. Valtion panostuksella on saatu alkuun merkittävää teollisuutta
ja toimeliaisuutta eri puolilla maata. Valtiovalta on ollut myös apuna
siinä, että perustuslaissa mainittu asuinpaikan
vapaa valitseminen on todella käytännössä ollut
mahdollista eikä vain kaunis koukero lakikirjassa.
Tämä tilanne on myös muuttumassa.
Työministeriön varsin tuoreet määräykset
niin kutsutuista työssäkäyntialueista
johtavat monin paikoin kohtuuttomuuksiin laajentaessaan työssäkäyntialueen
järjettömän suureksi. Millä rahalla puolipäivätöihin
reilun 3 000 markan kuukausipalkalla osoitettu pitkäaikaistyötön
maksaa jopa 50 kilometrin yhdensuuntaisesta työmatkasta koituvat
polttoainekustannukset ja mahdollisesti jopa ajokortin ja auton
hankinnan, kun julkisia kulkuyhteyksiä ei ole taikka otat
karenssin?
Valtiovalta on omilla toimenpiteillään, muun muassa
järjettömän korkealla polttonesteiden
verotuksella, aiheuttamassa kohtuuttomia vaikeuksia haja-asutusalueiden
ihmisille, yrittäjille ja elinkeinotoiminnalle. Polttonesteiden
verokuppaus vaarantaa jo lyhyellä tähtäimellä monet
peruspalvelut. Nykyverolinjan jatkuessa poliisin, kotipalveluiden,
koulukyytien ja sairaankuljetusten määrärahat
joutuvat kovalle koetukselle. Näiden ja monien muiden tarpeellisten
yhteiskunnan palveluiden menokehykset paukkuvat kehyskatoissaan.
Tämä taas aiheuttaa lisää leikkauspaineita,
ja kierre jatkuu ja pahenee.
Samalla tavoin valtiovalta on aiheuttamassa maaseudulle suuria
ongelmia pitämällä perustienpidon määrärahoja
käsittämättömän alhaisella tasolla.
Tämä asia ei ole meille kenellekään
vieras. Näin keväisin moni pienyrittäjä ei
saa kuorma-autolla toimitettuna raaka-aineita tai vietyä valmiita
tuotteita tilaajille taikka maatalousyrittäjä ei
voi tilata esimerkiksi välttämättömiä lannoitteita
tilalleen ilman tiehallinnolta saatavaa erityislupaa, koska tielle
on asetettu kelirikon johdosta painorajoitukset. Voi vain kysyä,
kuka yrittäjä lähtee perustamaan yritystään
sellaisen kunnan alueelle, jossa tiestö on siinä kunnossa, että kuljetuksiin
pitää aina hakea ja saada erityislupa. Muutenkin
perustienpidon heikko kunto on aiheuttamassa yhä enenevässä määrin
ongelmia vaikeuksissa oleville kunnille.
Arvoisa puhemies! Valtiovallan taholta on viime vuosien aikana
sysätty lainsäädännön
kautta kunnille yhä uusia tehtäviä ja
velvollisuuksia. Tästä huolimatta valtiovalta
ei ole osoittanut kunnille vastaavia resursseja näiden
siirrettyjen tehtävien hoitamiseen. Ongelmista puhuttaessa valtiovalta
haluaa vain korostaa kunnallista itsehallintoa ja sysää siten
ongelmat pääasiassa kuntien omalle vastuulle,
vaikka valtiovallan oma rooli ja panos on tässä kehityksessä ollut
täysin ratkaisevaa.
Edellä mainitun perusteella katson, että hallitus
on täysin epäonnistunut harjoittamassaan kuntapolitiikassa.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Pääministeri Paavo Lipponen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää ed.
Pekkarista siitä, että minut on niin juhlallisesti
toivotettu tervetulleeksi tämän päivän
keskusteluun. Ehkäpä joka kerta sitten juhlitaan
erikseen tällä tavalla minun läsnäoloani.
Olen ollut paikalla mutta en lupaa jokaiseen seminaariin osallistua,
joka eduskunnassa järjestetään.
Tämän päivän keskustelu
on ollut hyvin asiallista. Eihän tämä seminaari
ole vaan välikysymyskeskustelu, mutta tässä on
tullut paljon hyödyllistä aineistoa siihen hallituksen
selvitykseen ja päätöksentekoon, joka
on edessä koskien kuntataloutta. Tavoitteena on kuntatalouden
vakauttaminen siten, että peruspalvelut turvataan, koska
kunnat niistä vastaavat. Siihen liittyy se, että erilaisten,
erilaisessa asemassa olevien kuntien mahdollisuudet tuottaa peruspalvelut
turvataan eli tarvitaan ainakin kuntien välistä tasausta.
Kun minua lainattiin, että olisin sanonut, niin kuin
sanoin, että nyt on kuntien aika, niin näinhän
on ollut. Hallituksen talouspolitiikka tuottaa tuloksia, kun kuntien
verotulot ovat kasvaneet tällä vaalikaudella 10
miljardilla markalla yli 80 miljardiin. Kuntien aika näkyy
myös siinä, että kuntien valtionosuudet
ovat nousseet 3 miljardilla markalla.
Kun puhutaan Vantaasta, joka on nostettu esille, vantaalaisen
koululaisen koulunkäyntiin saadaan ensi vuonna 3 600
markkaa enemmän tukea kuin viime vuonna. Siis kahdessa
vuodessa näin selvästi reippaasti parannetaan
Vantaan mahdollisuuksia turvata lastensa tulevaisuus.
On jo kerrottu se, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon
panostetaan lisää, eikä ole tietenkään mahdotonta
se, että näitä panostuksia vahvistetaan,
jos asioita sellaiseen tärkeysjärjestykseen halutaan
laittaa. Ilmeisesti ed. Kallis tarkoittaa, että puolustus
jätetään hoitamatta, kun hän
tällä tavalla panee vastakkain asioita. Minusta
on hyvä todellakin keskittyä nyt kuntatalouteen. Ymmärrän
sen, että oppositiolla on koko programmi täällä ja
hallitus haukutaan kaikista muistakin asioista, mutta minusta tästä moittiminen
on vähintäänkin kohtuutonta, jos puhutaan siitä,
miten kaiken kaikkiaan kuntatalous kehittyy. Kuntataloutta koskevan
yhteisen selvityksen mukaan, siis Kuntaliiton kanssa tehdyn selvityksen
mukaan, kuntien vuosikatteet tulevat olemaan lähivuosina
erittäin vahvoja, niin että investoinnitkin voidaan
rahoittaa. Tässä on siis kokonaistason kehitys,
ja tässä nojataan sekä yleiseen talouskehitykseen
että myöskin siihen, että valtionosuuksiin
tulee vahvistusta.
Eilen kerrottiin Tilastokeskuksesta, että töissä on
72 000 suomalaista enemmän kuin viime vuonna. Se on valtava
määrä. Työttömyys on
laskenut ennakoitua enemmän, me siis voimme sekä laskea
työttömyyttä että työllistää niitä,
jotka tulevat hakemaan työmarkkinoiden ulkopuolelta työtä.
Tällä tavoin parhaiten hyvinvointivaltion tulevaisuus
turvataan. 90-luvulla loppusaldoksi jää se, että monin
tavoin, kun puhutaan nimenomaan kunnallisista palveluista, on tapahtunut
vahvistusta, nimenomaan lasten päivähoitoa on
kehitetty, sen henkilöstömäärä on
kasvanut reippaasti. Jos jossakin tällä tavalla
mitattuna voi nähdä kehittämisen tarvetta,
se on varmaankin terveydenhuolto ja nimenomaan sairaanhoito. Nyt
sen lisäksi, että panostetaan kouluihin, laajennetaan
julkista hammashuoltoa ennen pitkää koko väestölle,
esikoulu on toteutusvaiheessa ja eduskunta on huolehtinut siitä,
että on myöskin korvamerkittyä panostusta
muun muassa mielenterveyspalveluihin. Tällaista suuntaa
voidaan hyvän talouskehityksen turvin jatkaa.
Mutta sitten kysymykseen niistä selvityksistä, joita
on tekeillä, ja kuntien väliseen tasoitukseen.
Ensinnäkin arvonlisäveron palautusjärjestelmästä luopumisesta
on jo periaatteessa päätetty. Samoin voidaan huolehtia
tasauksen nopeuttamisesta, ja tasaus nopeutuu kuntien välillä.
Nyt on sitten jäljellä kysymys siitä,
mitä muuta tehdään ja miten tasaus rahoitetaan.
On vahvasti nostettu esiin niin sanottu selvitysmies Pekkarisen
esitys. Kysymys on minun käsittääkseni
kuitenkin laskuesimerkistä, jolla valaistaan sitä selvitystä,
jonka hän on tehnyt. Laskuesimerkissä rahoitus
on merkittävältä osaltaan auki. Minä korostan
sitä, että olipa kysymys sitten kasvukunnista,
joista jotkin ovat niin sanotusti todella varakkaita, tai sitten
niin sanotuista keskisuurista kunnista tai niin sanotuista heikommista
kunnista, peruskysymys on se, että kaikissa näissä kuntatyypeissä voidaan
vastata kansalaisten tarpeisiin ja huolehtia peruspalveluista. Minusta
ei pitäisi nyt liikaa keskittyä siihen, että asetetaan
vastakkain erilaisia kuntia, eikä voida odottaa, että tässä ikään
kuin jotkin vetäisivät isomman siivun välistä kuin
muut. Kaikkien näiden näkökohtien yhteensovittaminen
on erittäin vaikea ongelma myöskin teknisesti,
eli pyydän tässä myöskin ymmärtämystä hallitusta
kohtaan, kun näitä selvityksiä tehdään.
Mutta kohtuuratkaisuun on päästävä,
ja tässä vaiheessa huomio todellakin kiinnittyy
kaikkein heikoimpiin kuntiin. Alun perinhän lähtökohtana
on se, että valtio—kunta-suhteessa on kysymys
kustannusneutraaliudesta, ja sitten on keskusteltava siitä,
mistä rahoitus tulee, yhteisöverotuotosta vai
valtionosuuksista. Erilaisia malleja on tässä tarjolla,
ja tämä keskustelu on ollut hyvin hyödyllistä.
Lopputulos on sellainen, että etukäteen haluan
varoittaa siitä, että varmaankaan mikään
näistä kuntatyypeistä ei ole täysin tyytyväinen
vaan kaikkien näkökohdat on otettava huomioon.
Tässä keskustelussa on tuotu vahvasti esiin
se, että meillä on paljon heikkoja kuntia, kolmisensataa
kuntaa, jotka ovat pieniä kuntia. Minusta — kuka
se nyt olikaan, joka huomautti siitä, se oli ed. Turtiainen — kunnille
on meidän järjestelmässämme
sälytetty hyvin laajat palveluvelvoitteet, ja voidaan kysyä,
voidaanko tänä päivänä odottaakaan,
että pienet ja nimenomaan hyvin pienikokoiset maaseutukunnat
voisivatkaan vastata kaikista palveluista. Minä toivoisin,
että otettaisiin vakavasti kysymys kuntarakenteesta. Varmaankaan
ei ole tarpeen eikä viisasta millään
pakolla yrittää kuntia ajaa yhteen. Nythän
yhteistyö on jo kehittynyt monilla tahoilla eri puolilla maata.
Kun Jyväskyläkin mainittiin, sielläkin
on päästy niin pitkälle, että Jyväskylän
seudun elinkeinoyhteistyö toimii varsin hyvin. Ei välttämättä,
vaikka voi toivoa, että kunnat menevät yhteen,
sitäkään tarvitse vaatia, jos ollaan
menossa kohti tiiviimpää yhteistyötä.
Rovaseutu on toinen esimerkki, jossa toivoisi päästävän
eteenpäin, ja sielläkin ollaan elinkeinotoiminta
saamassa paremmin yhteiseen hallintaan.
Joka tapauksessa järjestelmään täytyisi
saada sellaisia tekijöitä, jotka rohkaisisivat
kuntia yhteistoimintaan ja jopa yhdistymään. Siinä mielessä ehkä enemmänkin
voidaan puhua porkkanoista. Mikkelin tapaus minusta on hyvä esimerkki juuri
siitä. Tähän suuntaan mielestäni
on mentävä. Kun mukaan tulee aluepolitiikka eli
aluekeskukset, seutukuntayhteistyö, toivottavasti tästä on
lopputuloksena sellainen rakenne, joka kestää nykyisessä maailmantalouden
tilanteessa, koska koko ajan täytyy lähteä siitä,
että on pärjättävä kansainvälisessä ympäristössä,
jotta kunnan palvelut voidaan sitten myöskin tuottaa.
Kun erityisesti nyt on haluttu jälleen ottaa esille
aluekehitys, tässäkin hallituksen strategia toimii,
eli kun on panostettu kasvua edistävään
talouspolitiikkaan ja tutkimukseen ja kehitykseen, korkeakouluihin,
se näkyy siinä, että meillä, vaikka
näyttäisi siltä, että Suomi
ei voisi pärjätä, Suomi pärjää aivan
maailman kärkimaiden joukossa, että meillä on
sellainenkin keskus kuin Oulu, joka Luojan kiitos heijastuu koko
Pohjois-Suomeen. Tämä toimintalinja alkaa sitten
tuottaa tuloksia. Minä katselin, mitä Kuopiossa
tapahtuu lähitulevaisuudessa. Sinne tulee korkeakoulualueelle
tuhansia työpaikkoja lähivuosina lisää.
Joensuussa on aivan toisenlainen meininki. Siellä on muuttovoittoa,
samoin Lappeenrannassa. Minusta pikemminkin nyt pitäisi
valaa uskoa siihen, että näillä ponnistuksilla
on saatu tuloksia ja voidaan jatkossakin saada tuloksia ja että ainakin,
mikäli hallituksesta on kiinni, huolta kannetaan koko maasta
ja myöskin kaikkein heikoimmista alueista ja kunnista.
Kiitän keskustelusta! Me pyrimme parhaamme mukaan hallituksessa
tekemään sellaisia esityksiä, että kunnat
voivat tuottaa kansalaisten tarvitsemat palvelut.
Toinen varapuhemies:
Debattikeskustelu käydään yhden minuutin
puheenvuoroilla, ja ne varataan v-painiketta käyttämällä,
mutta sitä ennen on vielä ministeri Korhosen puheenvuoro,
ja ministeri Korhosen puheenvuoron aikana v-painike vapautetaan.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Kuntataloutta kun käydään
läpi, kuntataloudessa on se piirre, joka tänäänkin
on hyvin selvästi tullut esille, että sitä voi
tarkastella kokonaisuutena tai siitä voi ottaa irrallisia
osioita ja tarkastella sitten niiden osioitten kautta. Niin kuin
olen varmaan ehkä jo kymmeniä kertoja sanonut,
kuntatalouden kokonaiskuva on hyvä, mutta ongelma on eriytymiskehitys.
Sanottakoon se taas kerran, koska näyttää, että se
ei mene perille.
Edustajat Pekkarinen, Manninen, Vistbacka, ja taisi siinä olla
joku muukin, ihmettelivät ja kysyivät, mitä hallitus
aikoo sitten tehdä tänä vuonna ja mitä se
aikoo tehdä tulevaisuudessa. Ymmärränhän
minä sen, että tämän välikysymyskeskustelun
ongelma on tietenkin siinä, että puheet on kirjoitettu
ennen kuin on luettu vastausta, mutta se on vanha tapa ja niin kuuluu
ollakin. Sen verran kuitenkin näitä lukuarvoja,
että ne tulevat selviksi.
Vastauksessa kerrottiin hyvin selkeästi ja selvillä lukuarvoilla,
että harkinnanvaraiset rahoitusavustukset on kaksinkertaistettu
itse asiassa siitä keskiarvosta, mitä ne ovat
aiemmin olleet. Verotulojen tasaus lisää valtionosuuksia
tänä vuonna 690 miljoonaa markkaa. Valtionosuudet lisääntyvät
tänä vuonna 1,2 miljardia markkaa, ensi vuonna
noin 1,4 miljardia markkaa. Kyllä nämä kohtuullisen
merkittäviä rahamääriä kaikkinensa
ovat, kun ne kohdentuvat nimenomaan niihin kuntiin, joista ymmärtääkseni
tässä on kannettu huolta tai joista olen ymmärtänyt,
että ainakin puheissa kannetaan huolta, sinne pieniin ja
heikkoihin kuntiin ja niihin kuntiin, joissa palveluvarustus ei
ehkä toimi tai ei ole riittävää.
Indeksitarkistuksien kautta tulee 340 miljoonaa markkaa vuonna 2001.
Tästä se potti tänä vuonna koostuu.
Toinen asia on sitten se, miten ne rahat kunnissa käytetään,
kohdentuvatko ne sosiaali- ja terveystoimeen, kohdentuvatko ne opetustoimeen vai
kohdentuvatko ne johonkin muualle. Ne ovat sitten niitä valintoja,
joita kuntatasolla tehdään. Tässäkin
salissa melkoinen määrä kuntapäättäjiä on.
Vuonna 2000 valtionosuudet kaiken kaikkiaan ovat sen, minkä pääministerikin
sanoi, suuruusluokkaa 26 miljardia markkaa. Ensi vuonna valtionosuudet
ovat 29,5 miljardia markkaa. Silti taas väitetään,
että valtionosuuksia leikataan. On tämä kummallista
leikkausta etumerkistä päätellen, mutta
kaikki voi muuttua näköjään
toisen suuntaiseksi, kun puhutaan.
Yhdestä asiasta täytyy sanoa ed. Pekkariselle: Olen
iloinen, että hänkin on herännyt arvonlisäverojärjestelmään
liittyen. Ymmärtääkseni, jos oikein muistan,
arvonlisäverojärjestelmä säädettiin
vuonna 93, astui voimaan vuonna 94. Siinä mielessä ehkä tämä hallitus
on toiminut kumminkin pitemmällä jänteellä kuin
silloin, kun valtioneuvoston jäsenenä oli ed.
Pekkarinen. (Ed. Pekkarinen: Ministeri kertoo, mitä silloin
päätettiin!)
Rahan alueellisesta jaostakin voisi kertoa tietenkin jonkinlaisia
lukuarvoja, kun tuntuu, että niihin ei hirveästi
jakseta kumminkaan perehtyä. Esimerkiksi Lapin näkökulmasta,
jos vertailuvuosi on 97, jota käytettiin nyt verotulotasauksien
laskentavuotena, verotulotasaukset koko maakunnassa olivat silloin
suuruusluokkaa 78 miljoonaa markkaa. Vuonna 2001 verotulotasaukset
ovat 262 miljoonaa markkaa. Myös alueellisesti kohdentumiset
ovat ihan oikean suuntaiset minun mielestäni, mutta voi
olla, että jonkun muun mielestä ehkä eivät.
Ed. Mannisen puheenvuoroa kun kuunteli, kun hän siinä käytti
esimerkkejä, minullakin tuli mieleen monenlaisia ajatuksia
ja ehkä pilatuksen käsienpesu päällimmäisenä.
Ei mistään mitään vastuuta.
"Kannetaan vastuu" kaataen se muille, kun kuunteli esimerkiksi kannanottoa
siitä, mikä on kuntien lukumäärä tai
mikä on oikea kuntarakenne, joka minusta paremminkin on
kyseessä. Ei kuntien lukumäärä ole
itse asiassa mikään mittari. Itseisarvonhan pitää olla
sen, mitä kunnalla tuotetaan. Ei kai se kunta voi olla
itseisarvo, tai jokin siinä perusajattelussa ei mielestäni
ole kohdallaan.
Kun kuntajakoa tarkastellaan, kyllä kai siitä pitäisi
uskaltaa käydä myös se poliittinen keskustelu,
jota tässä huoneessa on kaivattu. Ed. Manninen
sanoi, että me olemme aina sitä mieltä, mitä kansanäänestys
on päättämässä. Ehkä poliittisella
puolueella voisi olla jokin tahtotilakin, jokin näkemys,
visio, tulevaisuudesta ja siitä, mihin ollaan menemässä.
Mikä on oikea kuntakoko, en minä sitä pysty määrittelemään
eikä varmaan kukaan muukaan pysty sitä määrittelemään.
Mutta sen voin kyllä määritellä,
että nykyinen kuntamäärä, mikä meillä on,
johtaa siihen, että esimerkiksi Helsingin, joka ei maailman
mittakaavassa vielä kumminkaan ole mikään
suurkaupunki, jos sitä verrataan pienimpään
kuntaan eli Sottungan kuntaan, ero on 2 500-kertainen.
Jos me vertaamme vielä maantieteellisellä fyysisellä koolla,
erot ovat niin, että suurimman ja pienimmän ero
on 2 000-kertainen. Ja kun ne eivät mene edes
sillä tavalla kohdakkain, että väestömäärät
ja maantieteelliset pinta-alat olisivat samassa suhteessa, niin ehkä jotakin
sillekin asialle voisi tehdä.
Siinäkin on ehkä hyvä muistaa, että kuntarakenteemme
historia pitää sisällään
sellaisen asian, että kirkonkylät muodostuivat
aikoinaan sitä kautta, mihin oli helpoin vesireittiä tai
kävellen kirkkoon mennä. Ehkä tässä maailmassa
on jokin muuttunut siitä ajasta. Silti sitäkin
asiaa pitäisi uskaltaa käsitellä.
Rahoitusrakenteesta, joka liittyy kuntarahoituksen tasapainottamiseen,
oli mielenkiintoista kuunnella ed. Mannisen tai sitten ryhmän
kanta, jonka hän esitti, että otetaan valtion
varoista ja siirretään tasapainottamistehtävään.
Luin jokin aika sitten sen selvitysmies Mannisen kannan, joka teki
kuntatalousselvityksen. Siinä hän esitti, että vuosikatteesta,
joka on hyvillä kunnilla noussut merkittävästi,
otetaan 1,3 miljardia ja siirretään heikommille
kunnille. Näin mielipiteet muuttuvat.
Ed. Kallikselle voisi lopuksi sanoa: Eikö missään
mene hyvin? Onko kaikissa kunnissa näin kurjaa kuin te
väitätte? Kumminkin perusasiahan oli se, että neljä miljoonaa
ihmistä asuu kuitenkin kunnissa, joissa kohtuullisen hyvin
talouden näkökulmasta asiat ovat. Eikö sielläkään
ole hoidettu yhtään mitään kunnolla?
Toinen varapuhemies:
Nyt mennään debattikeskusteluun, ja pyydän
huomioimaan yhden minuutin ajan. Koetan olla keskeyttämättä puheenvuoroa,
mutta naputuksella ilmoitan, että aika on päättynyt.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, siitähän
me olemme yhtä mieltä, että kunnilla menee
keskimäärin paremmin kuin aikaisemmin. Se on totta,
se. Mutta eihän se ole tämän keskustelun
ydin. Tämän keskustelun ydin on se, että kuntien
talouden perusta eriarvoistuu nopeammin ja syvemmin kuin koskaan
aikaisemmin ja sen seurauksena kuntalaisten eri puolilla Suomea
edellytykset saada tasavertaisia palveluja epätasa-arvoistuvat,
ja sen perään me tässä kysymme.
Ministeri Korhonen, kiinnitin samaan asiaan puheessanne huomiota.
Hän perustelee sillä, että keskimäärin
menee hyvin. Keskimääräislukujen takaa
pitää nähdä totuus, ne erot,
jotka kasvavat. Sama koskee myöskin aluekehitystä.
Kyllä nimenomaan alueellisen erilaistumisen ja eriarvoistumisen
tiimoilta viikko toisensa jälkeen luetaan julkisuudessa
tietoja, kuinka nämä erot kasvavat. Eivät
nämä automaattisesti kasva. Ne ovat tietoisten
poliittisten valintojen seurausta ne. Ja tähän
kaikkeen me vaadimme näillä välikysymyspuheillamme
ja sanomallamme muutosta.
Ministeri Korhoselle vielä, kun hän muistuttaa
arvonlisäverojärjestelmästä:
Kun se järjestelmä säädettiin,
siinä yhteydessä sovittiin pitkästä siirtymäajasta,
jonka aikaan kunnat eivät menettäneet sitä,
mitä nyt menettävät. Niiden vuosien aikaan,
niin kuin ministeri Niinistö voi varmaan teille opettaa,
oli tarkoitus ja puhe, että korjataan tämä järjestelmä,
haetaan malli, joka tekee oikeutta kunta—valtio-suhteelle.
Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen hiukan, koska pidän ed.
Pekkarista erittäin tarkkana edustajana tietojen suhteen.
Hän puheenvuorossaan totesi, että vain muutamaa
kymmentä kuntaa koskisi erilaisten kirjausmenetelmien vaikutus
vuosikatteeseen. Tämän päivän
Kuntaliiton tiedotteen mukaan se koskee kuitenkin noin sataa kuntaa.
Sehän ei tietystikään poista sitä tosiasiaa,
että huonosti voivia kuntia on myöskin olemassa
ihan liian paljon.
Minua myöskin ihmetyttää se, kun
kuuntelee näitä puheita, miten hirveän
huonoja palveluita Suomessa tarjotaan. Täällä on
monessa puheenvuorossa viitattu Päijät-Hämeeseen
ja Lahteen, ja voin kyllä ilmoittaa, että minun
mielestäni meillä kaikesta huolimatta on pyritty
järjestämään erittäin
hyvät palvelut, myöskin sairaanhoitopalvelut.
Niitä on Stakesin kanssa selvitetty ja ne on järjestetty
edullisesti, mutta tehokkaasti.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle toteaisin siitä,
kun te toteatte, mikä logiikka on siinä, että väitetään,
että valtionosuuksia on leikattu. Jos lain mukaan eläkeläisille
kuuluu eläkeindeksi ja te teette lainmuutoksen eduskunnassa tai
me teemme, jolla eläkeindeksi puolitetaan, voitteko te
mennä eläkeläisten eteen ja sanoa, että teiltä ei
ole mitään leikattu, niin kuin te nyt kunnille
väitätte? Näinhän juuri tapahtui,
että nelivuotistarkistukset puolitettiin.
Mitä tulee Lapin kuntien täydennysavustuksiin,
niin se 200 miljoonaa on ilmeisesti liian vähän,
koska 22:sta Lapin kunnasta 17 teki negatiivisen vuosikatteen viime
vuonna.
Mitä tulee kuntarakenteeseen ja kansanäänestykseen,
olen sanonut, että me tuemme vapaaehtoisia kuntaliitoksia
aktiivisesti, mutta perustamme päätöksemme
kansan tahtoon.
Bjarne Kallis /skl(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ei minun tarvitse puhua hyvin menevien
kuntien puolesta. Siitä huolehtii vasemmistoliitto. Minun
tehtäväni on puhua niitten kuntien puolesta, joilla
menee huonosti, ja niitä on noin 300. Minä totesin,
että keskimäärin menee hyvin, mutta 300:lla
on pienempi reaalinen tulo tänä päivänä kuin
vuonna 90, siis 300:lla on pienempi. Niistä meidän
pitää puhua, kun hallitus ei puhu.
Ihan lopuksi sanon, että vasemmistoliitto puhuu hyvin
menevien kuntien puolesta. Kristilliset puhuvat niitten kuntien
puolesta, joilla menee huonosti. Tämä on johtanut
siihen, että vasemmistoliitolla menee huonosti ja meillä menee
hyvin. (Naurua)
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
siitä, että peruspalvelut turvataan kaikissa olosuhteissa.
Minusta se ei ole aina välttämättä rahakysymys
eikä kunta—valtio-suhdekysymys, vaan kysymys on
eräänlaisesta kurinalaisuudesta.
Myöskin perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt
viime syyskuun 6. päivä antaessaan mietinnön
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta huomionsa siihen, että kunnat
eivät aina huolehdi perusoikeuksien toteuttamisesta. Näin on
sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Tuossa mietinnössä patisteltiin
käyttämään kaikkia olemassa
olevia keinoja ja myöskin valtioneuvostoa keksimään
uusia keinoja, jos vanhat eivät pure. Tästä haluaisin
muistuttaa.
Ministeri Korhonen totesi tiettyjä terveydenhuollon
lukuja. Olisitte voinut myöskin kertoa, että Suomessa
käytetään enemmän psyykenlääkkeitä ja
masennuslääkkeitä, kohta ehkä allergialääkkeitäkin
huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Eli kannattaa
sairastavuuteen suhteuttaa nämä luvut eikä ikävakioituun
väestöön.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun tätä keskustelua on kuullut,
on palannut mieleen se, että eihän kunta voi tehdä konkurssia.
Olennainen pointti on vain siinä, missä liikutaan
sillä rajalla, että se vaikuttaa koko julkisen
hallinnon reittausluokkaan elikkä korkotasoon ja missä vaiheessa
ollaan Lex Karkkila -vaiheessa elikkä yhteiskunta
elikkä valtio tulee riittävän ajoissa
mukaan.
Herra pääministerille kommentti siitä,
että hän esitti aivan oikean laskuesimerkin työllisyyden kehittymisestä.
Kiinnitän vaan huomiota siihen, että meillä hallituspuolella
kannattaisi olla kriittinen sen suhteen, että kun nuoret
onneksi hyvin työllistyvät, iäkkäät
siirtyvät eläkkeelle, siinä välissä on
pitkäaikaistyöttömien joukko. Heille
tarkoitettuja varoja jäi viime vuonna 200 miljoonaa markkaa
käyttämättä.
Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Terveydenhuollon ongelmien vakavuutta
ei meillä tiedosteta. Kun ministeri Korhonen moneen kertaan
vakuuttaa, että näitä harkinnanvaraisia
annetaan yhä enemmän ja enemmän, niin
jos kunta elää jatkuvasti valtion harkinnanvaraisilla
avustuksilla, se ei voi suunnitella palvelujaan pitkällä tähtäimellä eikä taloudellisesti.
Tämä taas on terveyspalvelujen suunnittelun lähtökohta.
Ministeriö on yrittänyt ratkoa näitä ongelmia
hallinnollisesti ja nyt tekee tällaisia suuria terveyspiirejä.
Voin vakuuttaa, että hallinto ei ratkaise ongelmia. Tästä henkilöstömäärästä,
näistä lääkäreistä ja
hoitajista, ei saada yhtään enempää irti
millään hallinnollisilla ratkaisuilla. Jos työtä yritetään
pumpata enemmän irti, koko järjestelmä kaatuu.
Pääministerille sanoisin, kun hän
kertoi, että pienet kunnat ovat vaikeuksissa, että varmasti jotkut
ovatkin, mutta on myös hyviä esimerkkejä esimerkiksi
hammashuollon alueelta. Ne kunnat, jotka järjestävät
kaikille asukkailleen kunnallisen hammashuollon, ovat pieniä kuntia,
arvoisa pääministeri.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Se minusta tässä on kuitenkin käynyt jo
selville alkuvaiheessa, että keskustan välikysymys
siinä ydinkohdassaan perustuu suurelle väärinkäsitykselle,
siis siinä, että olisi tapahtunut äkillinen
turmiollinen muutos kuntien talouskehityksessä, että negatiivisen
katteen kuntien määrä olisi räjähtänyt
nousuun. Hallitus jo vastauksessaan sen kertoi.
Tässä minusta nyt olisi syytä olla
yhtä mieltä ja tehdä se johtopäätös,
että tässä keskustelussa ei niinkään
ole syytä keskittyä välikysymyksen, voi
sanoa, alkuperäiseen tarkoitukseen ja tavoitteeseen, vaan
mielellään kohtuullisessa sovussa siihen, että puhutaan
kuntarakenteesta, aluekehittämisestä, sen peruslinjoista,
välineistä, siinä kuntien palvelukyvystä,
näistä keskeisistä asioista eikä siitä,
mihin minusta keskusta ikään kuin iskien kiinni
yhteen tietoon erehtyi välikysymyksensä perustan
rakentamaan.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sekä ed. Kalliomäelle että ed.
Juurolalle: Ministeri Korhonen kertoi minusta ensimmäisessä omassa
puheenvuorossaan tilanteen aivan oikein. Hän tunnusti sen,
että erot kuntien välillä ovat radikaalisti
ja voimakkaasti kasvaneet ja että viime vuodelta alijäämäisten
vuosikatteitten määrä todella on merkittävästi
lisääntynyt. Kuntaliiton paperin, johon te, ed.
Kalliomäki, viittaatte, lopussa sanotaan näin, kun
ensin kerrotaan siitä laskutavasta, mistä te ja ed.
Juurola puhutte: "Näinkin voi laskea, mutta oikaisuerien
tekemättä jättäminen olisi merkinnyt
silmien sulkemista tosiasialta ja verovelan piilottamista." Mielestäni
tämä todistaa, että todellakin tilanne
on se, mitä sanoimme. Erot kuntien välillä kasvavat,
ja heikkoon suuntaan kulkevien kuntien määrä radikaalisti
lisääntyy.
Arvoisa puhemies! Samalla sanon ed. Tiuralle, kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron
käyttäjälle, että siinä puheenvuorossa
oli enemmän fiktiota kuin faktaa, mutta erityisesti siltä osin,
mikä koskee keskustan näkemystä. Me olemme
hyväksyneet selvitysmies Pekkarisen työn korjausten
pohjaksi, mutta me vaadimme siihen korjauksia, niitä korjauksia,
mitä molemmat sanoimme, sekä ed. Manninen että minä,
ja ne korjaukset tietävät heikoimpien auttamista
enemmän kuin Pekkarinen esittää.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Teidän lähtökohtanne on
juuri se, että 194 kuntaa olisi tuosta vain yhtäkkiä pudonnut tai
romahtanut negatiivisen katteen puolelle. Jos se on välikysymyksen
perusta, minusta hallituksen vastaus kertoo, että se ei
ole se kattava, oikea perusta, jolle välikysymys pitäisi
ja voitaisiin ehkä rakentaa, jos opposition näkökulmaakin katsoo.
Kyse on kertaluontoisesta, voi sanoa, verohallinnon hyvästä aktiivisuudesta
ja sen synnyttämästä tietystä tilastotappiosta
(Ed. Ala-Nissilä: Ei ole!) tässä kirjauksessa.
Edelleen lähden siitä, että olisi syytä keskustella
itse asioista, niistä, jotka ongelmina ovat meille yhteisiä,
ja ne jo äsken mainitsin.
Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Kalliomäki sanoi,
ainakin minä puheenvuorossani ilmoitin ja tunnustinkin,
että kuntien erot ovat kasvaneet, mutta tämä kirjaus
kertaluontoisesti muuttaa tilannetta. Tottahan nämä kirjaukset
on ollut tehtävä, ei siitä ole kysymys,
mutta ei jatkotilanne ole välttämättä tämä 194
kunnan osalta.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vielä puutun siihen, mitä puheenvuorossani
sanoin, ja ymmärtääkseni ed. Mannisen
puheenvuoro oli saman sisältöinen. Kertaan sen,
mitä sanoin näiltä osin.
Peräti yli 300 kunnassa, joissa asuu noin 2 miljoonaa
ihmistä, tilinpäätös oli alijäämäinen.
Tilinpäätösten kirjausten menettelymuutos
selittää vain muutaman kymmenen kunnan miinuslukemat.
Tähän samaan ymmärtääkseni
ministeri Korhonen puheenvuorossaan viittasi. Totuus on se, että kuntien
väliset erot radikaalisti kasvavat. Totuus on se, että siitä,
mitä täällä luvattiin viime
syksynä, kehitys on poikennut erittäin radikaalisti
nimenomaan talouseroja kasvattavaan suuntaan.
Pääministeri Paavo Lipponen
Arvoisa puhemies! Ed. Manninen edelleen väittää,
että leikataan, vaikka vuoteen 95 verrattuna vuonna 99
kunnat käyttivät 7 miljardia enemmän
peruspalveluihinsa. Puhutaan silloin 99:n rahasta. Vuonna 99 käytettiin
jopa enemmän kuin vuonna 90 eli siis ennen lamaa. Näin
ollen siis verotulot ja valtionosuuksien vahvistuminen tuottavat
sen lopputuloksen, että kuntien peruspalveluista voidaan
huolehtia ja ollaan menossa parempaan suuntaan. Kunnat ovat vapautuneet
veloistaan, 4 500 markkaa per asukas on velkataso tällä hetkellä,
joten rahoitusasema on hyvä. Tasaus on myös välttämätön.
Kuntien välillä on eroja, mutta sitäkään
ei pidä liioitella. Ei pidä myöskään
liioitella sitä ongelmaa, ettei tulevissa ratkaisuissa,
joita hallitus valmistelee, tätä voitaisi hoitaa,
niin että heikoimmassakin asemassa olevat kunnat voivat
hoitaa palvelunsa.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Herra pääministeri puhuu
jälleen keskiarvotasoilla hyvin pitkälle. Meillä on
maassa hyvin paljon sellaisia kuntia, joilla vuonna 99 oli yli 2 500
markkaa asukasta kohden reaalisesti vähemmän verotuloja
ja valtionosuuksia yhteenlaskettuina kuin vuonna 91, jolloin oli
vertailukelpoiset luvut, eli todella dramaattiset, yli 10 prosenttia
alemmat reaaliset tulot.
Edelleen totean, että leikkausta voi tietysti määritellä monella
tavalla, mutta jos vähennetään voimassa
olevan lainsäädännön mukaista etuutta,
mielestäni kysymyksessä on leikkaus.
Bjarne Kallis /skl(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lisäisin ed. Mannisen puheenvuoroon,
että tämä on tapahtunut siitä huolimatta,
että kunnat ovat veroprosentteja nostaneet ja saaneet kiinteistöveroa
lisää. Siis reaalitulot ovat siitä huolimatta
pienemmät kuin vuonna 90. Tämähän
osoittaa hyvin selkeästi ja hyvin selvästi, että jossakin
on tapahtunut leikkaus, ja leikkaus on silloin tapahtunut valtion
taholta. Ei sitä kukaan voi kieltää.
Pääministeri Paavo Lipponen
Arvoisa puhemies! Ed. Manninenhan puhui siitä, että on
leikattu, ja minä vastasin. Siis puhuin näistä kokonaissummista.
En ole ollenkaan kiistänyt sitä, että on
kuntia, joilla menee heikosti. Mutta ei tätä ongelmaa
sillä tavalla tarvitse ratkaista. Kun koetin ed. Mannisen
esittämällä tavalla laskea, niin 2,5,
ehkä 3 miljardia lisää valtionosuuksiin
pitäisi nyt panna rahaa, vai oliko siinä kaikki?
Muistelen ed. Mannisen selvitystä, josta päättelin,
että tämä ei riitä alkuunkaan.
Eikö nyt todellakaan tällä tasauksella
voida huolehtia tämmöisistä ongelmista,
jotka ovat satojen miljoonien luokkaa, niin kuin aikaisemmin selvisi,
kuinka paljon negatiivisen katteen kuntien yhteinen miinuskate on?
Kyllä se ongelma on hoidettavissa. Jo pelkästään
harkinnanvaraiset avustukset ovat samaa luokkaa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Ed. Manniselle pitää sanoa,
että ei nelivuotistarkistuksia ole puolitettu. Ne tulevat
täysimääräisinä. Ne
tulevat jaksotettuina. Pitää muistaa, mistä puhuu.
Tämä on vaikea asia, mutta pitää yrittää sisäistää.
Ed. Kallikselle: En tiedä, miten näitä pitää lukea,
mutta kun luen teidän puhettanne, te sanotte, että lähes
joka kunnassa menoleikkaukset ovat kohdistuneet lapsiin jne., lähes
joka kunnassa. (Ed. Kallis: Kyllä!) Eihän se ihan
kuitenkaan pidä paikkaansa kaiken kaikkiaan, mutta tämä on varmaan
stilistiikkaa. Ei siitä kannata väitellä. Isompi
huoli pitää kantaa siitä, että saadaan
tilanne normalisoitumaan ja paranemaan ja hommat hoitumaan.
Ed. Hyssälä puhui esimerkiksi harkinnanvaraisista.
Kun olen joskus sanonut sellaisen lauseen, että mielestäni
harkinnanvaraisista pitää pyrkiä eroon,
voi sitä huutoa leiristä, joka on siinä keskellä.
Kyllä mahdoton mekkala on noussut. Eihän harkinnanvarainen
voi olla sellainen, jonka varaan rakennetaan. Sen pitää olla
väline, jolla poikkeuksellisia ja tilapäisiä häiriöitä hoidetaan.
(Ed. Mölsä: Mutta vähennykset pitää korvata!)
Mutta kun haetaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, tulemme siihen,
että kyllä kuntataloudessa on se ongelma, että siellä ovat
arvonlisäverotasausjärjestelmän viipeet,
kahdet oikaisuerät. Siitähän tämä kaikki
johtuu.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Olisi tietysti hyvä, jos tässä keskustelussa
jollakin tavalla yritettäisiin muistaa, mistä se
alkoi. Olen ollut ymmärtävinäni keskustapuolueen
ryhmäpuheenvuoron sillä tavalla, että siellä myönnetään,
että kuntasektorilla yhteenlaskettuna menee hyvin, mutta
kuntien väliset erot ovat kovin suuria. (Ed. Pekkarinen:
Oikein ymmärretty!) Tähän analyysiin
sinänsä voisi yhtyä, mutta on hyvin vaikea
ymmärtää ed. Mannisen lääkettä, että tätä alettaisiin
hoitaa täysimääräisillä indeksikorjauksilla,
jotka tulisivat koko kuntakentälle ja auttaisivat nimenomaan
kuntien keskimääräistä selviytymistä,
joka kuitenkin oli hyvä, mutta ei vaikuttaisi kuntien eroihin
mitään. Sen takia minusta tässä keskustelussa
pitäisi vähän miettiä, mitä lääkkeitä käytetään
mihinkin sairauteen.
Ismo Seivästö /skl(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kuntien väliset erot ovat kasvaneet,
ja saman tien myös tiettyjen kuntien sisällä erot
ovat kasvaneet hyvin voimakkaasti. Kysyisin nyt ministeri Korhoselta:
Mitkä ovat kuntien realistiset mahdollisuudet korjata
tulopohjaansa: veronkorotukset, palvelumaksujen lisäämiset
vai palvelutason selvä heikkeneminen? Valtiovallalla on
paljon keinoja lisätä tulojaan, ed. Kallis mainitsi
muun muassa pörssiveron ja keinotteluveron; veroratkaisut voidaan
suunnata toisella tavalla kuin hallitus on tehnyt. Mutta mitkä ovat
konkreettiset lääkkeet niille kunnille, ministeri
Korhonen, jotka tällä hetkellä kamppailevat
sen keskellä, kun eivät pysty tuottamaan kunnollisia
palveluja kuntalaisille?
Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen taholta ei ole täällä todettu
sitä, että kuntien palvelutuotannossa kustannustaso
olisi ollut väärä, vaan se on ollut yleisesti
ottaen hyväksyttävä ja palvelut on tuotettu
tehokkaasti ja suhteellisen hyvin niillä resursseilla,
mitä on käytettävissä.
Mutta 90-luvulla lainsäädännöllisesti
kajottiin kuntien tulopohjaan, valtionosuuksiin ja yhteisöveron
tuottoon, ja tästä johtuu kuntien tulopohjan pettäminen.
Siinä mielessä olisi odottanut, että ministeri
Korhonen olisi vastauksessaan esittänyt ne keinot, millä nämä 192
kuntaa saatetaan vuosikatteella positiiviseen tilanteeseen ja miten
kaikki ne 300 kuntaa saatetaan tulokseltaan kokonaisuudessaan myönteiseen
tilaan. Vain tällä keinolla pääsemme
siihen, että kykenemme palauttamaan kuntakentän
normaaliin tulotasoon ja takaamaan kaikille lakisääteiset
kunnalliset peruspalvelut.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuoreet tilastot todellakin varmasti osoittavat,
että kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt, mutta
mikä kunnissa sitten on otettu lääkkeeksi?
Täällä on tänään
puhuttu hyvin paljon siitä, että tulopohja on
pettänyt ja valtionosuuksia on leikattu, mutta monta kertaa
yksityistaloudessakin pienet menot voivat myöskin olla
yksi lääke. Katsotaan, miten voitaisiin hillitä menoja
kunnissa. Avainsana tulevaisuuden palvelutarjonnassa varmasti on
yhteistyö. Olen ymmärtänyt, että monissa
seutukunnissa, joissa on hyvin vireää kuntien
välistä yhteistyötä kuntien
kesken palvelutuotannossa, on onnistuttu myöskin hillitsemään
kuntien taloudellisen tilan heikkenemistä. Kysyisinkin,
mitä ed. Manninen, joka käytti keskustan ryhmäpuheenvuoron,
ymmärtää yhteistyöllä niissä seutukunnissa,
joissa on heikosti menestyviä kuntia.
Matti Vähänäkki /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Pääministeri kajosi ensimmäisessä täällä tänään
käyttämässään puheenvuorossa
kuntien, nimenomaan pienten kuntien, huonon taloudellisen aseman
perimmäiseen syyhyn: vain aniharva kuntaliitos tapahtuu,
kun kuntaliitosten yhteydessä ollaan pelkästään
"porkkanan" armoilla.
Päällekkäiset organisaatiot, kuntayhtymät
ja muut neuvottelukokoukset, eivät korvaa sitä,
jos kahdesta tai useammasta kunnasta muodostetaan yksi kunta. Ihmiset
etsivät tätä nykyä Suomessa ja
muualla maailmassa palveluja ja työpaikkoja. Pienissä kunnissa
ei pystytä hoitamaan sitä kunnallista sektoria,
mikä liittyy näihin kumpaankin asiaan. Lääninuudistus
suoritettiin ja se oli kivulias, mutta on osoittautunut hyväksi.
Eikö olisi jo aika käyttää myös
kuntaliitoksissa keppiä?
Ossi Korteniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vastaus, jonka hallitus antoi, ei tyydytä.
Kuntatalouden ongelmat ovat kiistattomia. Samalla kun osalla kunnista
menee todella hyvin, monet kunnat ovat suurissa vaikeuksissa. Senhän
me kaikki tiedämme. Vaikeuksissa olevien kuntien määrä on
jopa lisääntynyt. Tämä on outoa,
kun katsomme ja vertaamme sitä valtion talouden tilaan
tällä hetkellä. Tällainen kehitys
minusta todistaa sen tosiasian, että oikeudenmukainen tasaus
on jäänyt hurskaaksi toiveeksi. Rikkaat rikastuvat
ja köyhät köyhtyvät. Tämähän
on totuus tällä hetkellä.
Vastaus, jonka hallitus antoi välikysymykseen, ei lupaa
mitään uutta. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin.
Vahinko, että näin tapahtuu. Nyt jos koskaan olisi
aika korjata kuntatalouden ongelmat antamalla enemmän rahaa
köyhille kunnille.
Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ollessani salin ulkopuolella ed. Pekkarinen
oli täällä arvostellut ryhmäpuheenvuoroani,
että siinä oli enemmän fiktiota kuin
faktaa. En tiedä, mitä ed. Pekkarinen tarkoitti
tällä repliikillään.
Otetaan huomioon se, kuinka paljon kuntien valtionosuuksia on
lisätty tänä vuonna, ja ensi vuonna lisätään
yhteensä 2,7 miljardia markkaa, ja todellakin harkinnanvaraisiin
avustuksiin on tälle vuodelle budjetoitu 320 miljoonaa
markkaa, ja viime vuonna maksettiin ennätykselliset 420
miljoonaa markkaa. Tähän vielä lisäksi
täytyy ottaa huomioon alueellisten rakennerahasto-ohjelmien
kautta tuleva raha kuntatalouksiin alueellisesti. Muihin EU-maihin
verrattuna meidän rahoitusosuutemme on erittäin
korkea.
Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hallitus puhuu täällä hyvin
voimakkaasti kuntarakenteen muuttamisesta. Tiedetään,
että jos kaksi tai kolme köyhää kuntaa
liitetään yhteen, ei siitä rikasta tule,
elleivät valtiovalta ja kunta pääse perusasioista
toisenlaiseen tulokseen kuin tällä hetkellä.
Tästä löytyy esimerkkejä menneiltä vuosilta,
kun näin on käynyt.
Kysyisin lähinnä kuntaministeriltä,
kun ed. Vähänäkin puheenvuorossa puhuttiin
porkkanoista, mutta myöskin esitettiin jo keppiä,
onko hallituksella nyt tulossa keppiä vai kenties porkkanoita
mahdollisiin kuntaliitoksiin.
Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ydinlääkkeeksi kuntakeskustelussa
näyttää nousevan kuntarakenteen muuttaminen,
rupesin miettimään, kun tiedossani on muuan esimerkkimaakunta,
jossa kaikissa kunnissa ed. Kalliksen ja Mannisen mainitsema reaalinen,
asukaskohtainen tulo on 1 000—3 500 markkaa
pienentynyt, jossa puolessa maakunnan kunnista on tehty negatiivinen
vuosikate viime vuonna, jossa palveluverkkoa ei yhteistyölläkään
voida paljon karsia nimenomaan pitkien etäisyyksien takia,
mahtaako kuntayhteistyö tai peräti -liitokset
olla ainoa ja pelastava lääke kuntatalouden ongelmaan.
Vielä tuli huoli mieleen siitä, että jos
tällaisessa maakunnassa esimerkiksi kuntien lukumäärä tipahtaa
viiteen, onko meillä jatkossa sen jälkeen valtionhallinnon
maakunnallisia orgaaneja, esimerkiksi te-keskusta, tällaisessa
maakunnassa.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Seuraavien kymmenen vuoden aikana kuntakokoa
on pakko kasvattaa sen takia, että 700 000 ihmistä poistuu työelämästä eläkkeelle
ja 500 000 ihmistä tulee tilalle uusia työnhakijoita.
200 000 työntekijää puuttuu.
Tässä vaiheessa olisi vähintään
jo viisasta yhdistää kuntia suuremmiksi, että julkisen sektorin
ei tarvitse kilpailla yksityisen sektorin kanssa samasta työvoimasta.
Jokainen meistä tietää, että kuntalaista
kiinnostavat ainoastaan hyvät kunnan peruspalvelut.
Otan Pohjois-Kymenlaaksosta esimerkin: Meillä on 100 000
asukasta, ja 10 000 on muuttotappio kymmenen vuoden aikana
meidän kuntamme alueella. Jos yksi suurkunta olisi Pohjois-Kymenlaaksossa,
250 miljoonaa markkaa säästäisimme menoissa,
mikä raha voitaisiin siirtää palvelutuotantoon.
Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta pääministeri puheenvuorossaan
vähätteli eriarvoisuuden kasvua, kun hän
haki ratkaisua pelkästään kuntauudistuksista
ja kuntaliitoksista, niin kuin täällä muutama
muukin edustaja on sen jälkeen hakenut. Eihän
se ole kokonaisratkaisu kuntatalouden ongelmiin. Kyllä minusta
pitäisi nähdä perusongelma siellä taustalla.
Jos on heikko tulonmuodostus ja yksipuolinen elinkeinorakenne ja väestörakenne,
eihän se kuntaliitoksilla siitä miksikään
muutu. Silloin yhden pienen köyhän kunnan tilalle
tulee suuri köyhä kunta. Se on ainoa muutos. Ongelma
poistuu vain puuttumalla syyhyn, ja silloin pitää kattaa
tehdyt leikkaukset ja kattaa kunnille annetut lisävelvollisuudet
ja antaa todelliset mahdollisuudet turvata peruspalvelut kuntalaisille.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Keskustelu kyllä pyörii
ihan uskomattomasti, mutta sanon nyt kolmannen vai neljännen
kerranko jo, että valtionosuuksia lisätään,
se on ihan selvä, tasausjärjestelmien kautta tulonmuodostusta
parannetaan. Sen lisäksi arvonlisäverojärjestelyihin
haetaan uusia lääkkeitä ja käymme läpi
muuta puolta vielä tämän ja ensi kuukauden aikana
ja katsotaan, mitä sieltä on löydettävissä.
Eiväthän kuntaliitokset mikään
itseisarvo ole, vaan itseisarvo on se, mitä kuntien kautta
tuotetaan. Onhan aivan selvä, että nykyiselle
rakenteelle tulevaisuudessa — jos vähänkään
osaa visioida tai katsoa tai aavistaa kymmenen vuotta eteenpäin — jotakinhan
siellä pitää tehdä. Keppi, johon
ed. Vihriälä viittasi, luultavasti tulee jonkun
muun sanelemana, ei tällä hallituksella ole suunnitelmia
kepistä.
Ed. Seivästö kysyi ja ed. Hemmilä itse
asiassa vastasi, että on kaksi puolta, on tulopuoli ja
menopuoli. Kyllä esimerkiksi, jos katsotaan teidän alueenne
kuntarakennetta — olen joskus katsonut kuntien menopuolta — ehkä sielläkin
voisi jotakin tapahtua. Siellä on tietyillä alueilla
jopa kaksinkertaisia yksikköhintoja esimerkiksi sosiaali-
ja terveyden- tai opetustoimen puolella hyvin samanlaisilla kuntarakenteilla.
Kyllä sekin on sellainen asia, joka pitää uskaltaa
joskus käydä läpi.
Marja-Leena Kemppainen /skl(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Ministeri Korhonen omassa puheenvuorossaan otti sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilöstökysymyksen
esille nimenomaan siitä näkökulmasta,
että tällä hetkellä ja tulevaisuudessakin
on vaikea saada ammattitaitoista henkilökuntaa. Tämä on
ikävä tosiasia, ja se tuleekin ottaa vakavasti.
Kysymyshän ei ole siitä, ettei olisi ammattitaitoista
henkilökuntaa olemassa, vaan siitä, että kuntatyönantaja
ei ole enää houkutteleva. Minusta pitäisi
miettiä myös, mitä tehdään,
että kunta työnantajana pystyy kilpailemaan muiden
työnantajien ja ulkomaidenkin kanssa, koska meidän
hoitajistamme ja lääkäreistämme
menee hyvin paljon esimerkiksi Norjaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on
lääkärilakko, jossa yhtenä tärkeänä tekijänä on
nimenomaan myös työnantajan näkökulma,
se, millä tavalla kunta työnantajana työntekijöitään
kohtelee.
Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pari näkökulmaa, ensinnäkin valtion
velkaantuneisuus verrattuna kuntiin tai jopa yrityksiinkin. Sehän
on tavattoman suuri. Toinen näkökulma, joka vaikuttaa,
on, että monilla vaikeilla kunta-alueilla on pienet palkat,
eli kun on pienet palkat ihmisten siirtyessä eläkkeelle,
on myös pienet eläkkeet. Tämä on
yksi tekijä, joka vaikuttaa verotuloihin. On myös
vanheneva väestö, joka myös omalta osaltaan
tähän vaikuttaa. Joten palkkataso on asia myös,
joka pitäisi ottaa huomioon.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustajat Kalliomäki ja Juurola totesivat,
että miinusvuosikatteisten kuntien suuri määrä on
enemmän kirjaamisongelma. Omassa maakunnassani Etelä-Pohjanmaalla,
jossa on 27 kuntaa, on kolmasosalla miinusmerkkinen vuosikate, ja
jos harkinnanvaraisia ei oteta huomioon, joka toisella kunnalla.
Samat kunnat ovat nostaneet veroäyrin 19 penniin. Se on
pitemmän kehityksen tulos ja johtuu siitä, että valtionosuudet
ovat kiistatta vähentyneet vuodesta 94 tähän
mennessä 30 prosenttia jokaisessa kunnassa. Olen tarkkaan
sen tutkinut, omassa kunnassani 74 miljoonasta 46 miljoonaan markkaan.
Olisin kysynyt, onko tähän paljon puhuttuun seutuyhteistyöhön,
kun se mielestäni tällaista keskikokoista kuntaa
ei kovin paljon hyödytä, muuta kuin elinkeinotoimessa
se toki hyödyttää, hallituksella joitakin
todellisia porkkanoita suunnitteilla?
Toinen varapuhemies:
Kun en huomannut ministeri Niinistön ollessa ministeriaitiossa
hänen puheenvuoropyyntöänsä,
niin kun ministeri Niinistö on nyt edustajanpaikaltaan
pyytänyt puheenvuoroa, niin tarkoittaako se, että ministeri käyttää sen
paikaltaan? (Min. Niinistö: Niin, jos edes kansanedustajana
sitten!) — Anteeksi! Sen verran sanon, että kyllä ministeri
saa puheenvuoron aina ja annan sen, mutta tässä on
hiukan katvetta eikä aina näe puheenvuoropyyntöä.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Pyysin vasta keskustelun alkaessa sen puheenvuoron.
Ed. Manninen, kun kansanäänestyksiä tarvitaan
ilmeisesti keskustan kantojen luomiseen, niin ettekö te
nyt kykene sanomaan edes seutukunnista yhtään
mitään? Vuonna 99 oltiin tilanteessa, jossa kunnista
lähes 20 prosenttia teki negatiivista vuosikatetta, mutta
seutukunnista vain 3—4 prosenttia olisi tehnyt negatiivista
vuosikatetta. Jos kunnat olisi yhdistetty seutukunniksi, vain nelisen
prosenttia niistä olisi ollut vaikeuksissa, kun sen sijaan
kunnista yksinään oli vaikeuksissa lähes
20 prosenttia.
Ymmärrän hyvin, kun ed. Ryynänen
sanoi, että ehkei se ratkaise koko ongelmaa, mutta onko sitten
pienikin apu kielletty? Haluatteko te pitää kunnat
tällä tavalla vaikeuksissa, että jos
ei kerran tule täyttä ratkaisua, niin kaikki askeleet eteenpäin
ovat teidän mielestänne kiellettyjä? Niinkö?
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Totean seutukuntien osalta, että laskennallisesti
varmasti voi olla, että lukumääräisesti
voidaan ongelmia lakaista maton alle, mutta sinänsä viidelläkympillä,
satasella tai viidellä sadallakaan plussamerkkinen vuosikate
ei tarkoita ollenkaan sitä, että talous on kunnossa.
Talous on kunnossa vasta silloin, kun myös kirjanpidollinen
tulos on plusmerkkinen. Silloin kunta voi kestävällä tavalla
huolehtia asioista.
Vielä haluan ministeri Korhoselle todeta, kun hän
sanoi, että en ole sisäistänyt ja että väitän
virheellisesti, kun sanon, että vuonna 2001 nelivuotistarkistus
on puolitettu, että jos te väitätte muuta,
niin olen valmis antamaan tukiopetusta teille.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! No sieltähän se vastaus
tuli, vähän kierrellen kyllä. Siis teidän
mielestänne ei ole ollenkaan hyvä asia, jos negatiivinen
vuosikate vaihtuisi positiiviseksi, vaikkakin huononlaiseksi tuloksen
muodossa. Siis pieni askel eteenpäin ei ole sallittua,
vaan tilanteen pitää olla joko näin tai
sitten pitää hakea kaikkein pahiten velkaantunut
yksikkö eli valtio apuun. Suomesta ei löydy toimivaa
hyvää yritystä, ei kuntaa, jonka tase
olisi niin heikoissa kuin valtion tase. Tämähän
on tosiasia. Sallikaa nyt niiden kuntien keskenään
hivenen parantaa heikoimpien kuntien asemaa, kun siihen olisi selvä mahdollisuus.
(Ed. Manninen: Emme ole koskaan kieltäneet!) — Äsken
käytännössä ilmoititte, että ei
siitä mitään iloa ole, että päästään
vain vähän eteenpäin.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Eräs syy, minkä takia kuntien
välillä on suuria taloudellisia eroja, on myös
terveydenhuoltomenojen sattumanvaraisuus. Tähän
sattumanvaraisuuteen kyllä joko kuntien yhdistäminen
tai sitten vierekkäisten kuntien yhteistyö vaikuttaisi
aika paljon.
Kun tässä on yritetty korjata meidän
valtionosuusjärjestelmäämme sillä tavalla,
että se paremmin vastaisi kuntien välisiin eroihin
terveydenhuollon kustannuksissa ja sairastavuudessa, niin on käynyt
ilmi, että se on täysin mahdotonta, koska ilmiö on
aidosti satunnainen eikä sitä laskennallisen valtionosuusjärjestelmän
puitteissa voida korjata. Missään muualla maailmassa vastuuta
asukkaiden sairausmenoista ei ole annettu niin pienille yksiköille
kuin Suomessa, eikä STM koskaan antaisi niin pienille sairausvakuutusyhtiölle
lupaa toimia kuin meidän kunnat ovat. Tässä suhteessa
auttaisi joko kuntien yhdistäminen tai sitten sellainen
alueellinen yhteistyö, jota STM tällä hetkellä yrittää vähän
sponsoroida kuntien välillä.
Ed. Lehtomäelle todettakoon, että myös
Kainuussa tällä hetkellä tällaisia
kokeiluja on olemassa. Analyysi on kyllä se, että Kainuussa
voitaisiin terveydenhuollosta saada paljon parempi ja halvempi,
jos kunnat pystyisivät Kainuussa yhtä hyvään
yhteistyöhön kuin ne pystyvät esimerkiksi
Varsinais-Suomessa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Nyt, kun ed. Manninen tarkensi, niin
näinhän se on. Vuonna 2001 tilanne on toinen,
mutta te ette sanonut puheenvuorossanne sitä näin.
Ed. Kemppainen, kunta työnantajana on minusta erittäin
tärkeä asia, ja olen iloinen, että myös
joku muu kiinnittää siihen huomiota. Olen yrittänyt
sitä keskustelua nostaa. Se on iso haaste tulevaisuudessa,
eikä tässä varmaan kannata alkaa sitä käydä,
mutta jos kunta työnantajana ei pysty parantamaan kuvaansa
siitä, mikä se on, niin me varmaan tulemme olemaan
kummallisen näköisessä tilanteessa tulevaisuudessa.
Sitten liittyen kuntayhteistyöhön, kun sanotaan,
että hallitus ei tee mitään eikä ole
mitään toimia: En tiedä, sokeita kai
nämä sanojat ovat tai kuuroja, jos he eivät
kuuntele eivätkä näe mitään.
Meillä on seutuhankkeet menossa, meillä on aluekeskushankkeet
menossa, siellä on erittäin hyviä ohjelmia.
Olen siitäkin oikein iloinen, että alueilla todella
on panostettu niihin ja haettu erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.
Haetaan niitä vaihtoehtoja, millä pystytään
vahvistamaan koko aluetta. Sehän on se, mihin me nyt yritämme
tähdätä. Niin kuin äskettäin
ministeri Soininvaara sanoi, me olemme liian sirpaleisessa mallissa
tällä hetkellä.
Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen totesi jossain aikaisemmassa
puheenvuorossaan, että poliittisilla puolueilla pitäisi
olla tahtotila kuntarakenteen ja kuntatalouden osalta. Mutta kun kuunteli
hallituksen vastausta välikysymykseen, siitä kävi
selvästi ilmi, ettei hallituksella ole tahtotilasta tietoakaan
kuntarakenteen osalta nyt esimerkiksi.
Ministeri Niinistö viittasi siihen, että pitäisi siirtyä seutukuntakokoisiin
kuntiin. Jos hallitus kerran haluaa kuntakokoa pakkoliitoksin kasvattaa,
niin miksei sitten tuoda tänne kunnon esitystä?
Kiertotietä tällaiseen kirjoittamattomaan tavoitteeseen
eteneminen, kun kurjistetaan kuntien taloutta ja sillä tavalla
ajetaan kuntia pakonomaisiin ratkaisuihin, on epärehellistä toimintaa. Varmasti
keskusteluun ollaan valmiita, mutta ei ole olemassa mitään
optimaalista kuntakokoa kaikkien kuntien kannalta. Meillä on
hyvin pärjääviä pieniä kuntia,
on sellaisia isoja kuntia, joilla tässä tilanteessa
menee huonosti. Me tarvitsemme varmasti tässä maassa
edelleenkin eri kokoisia kuntia. Yksi malli ja yksi muotti ei tätä maata
palvele.
Leena Luhtanen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Jatkan ed. Kiviniemen puheesta. Minun
käsitykseni on, että täällä ei
ole kukaan edes esittänyt sitä, että meillä olisi
yksi ainoa kuntatyyli, kuntatyyppi, vaan ongelma on se nimenomaan,
että kuntarakenne tässä maassa on erittäin
heterogeeninen. Se koskee niin asukasmäärää ja
elinkeinorakennetta kuin kaikkea muutakin, kunnan luonnetta sinänsä.
Olisin odottanut sekä kysymyksessä että vastauksessa,
myös kysymyksessä, kajoamista nimenomaan kuntien rakenteeseen.
Minusta on käynyt selväksi se, että vaikka
yhtä mallia ei olekaan, niin se, että yhteistyöllä ...
Viittaan ed. Soininvaaran sanomaan: palveluyksiköt ovat
liian pieniä tuottajina ja kaikella tavalla. Rakenteellisesta
yhteistyöstä ja sitten myös ihan rakenteellisista
ratkaisuista olisi pitänyt olla myös vastauksessa
mielestäni selvempiä säveliä,
mutta niin myös kysymyksessä itse asiassa. Minusta
on aika ällistyttävää, että täällä todetaan:
"kunnat — odottaessaan valtion toimenpiteitä kuntatalouden
tasapainottamiseksi". Odottaessaan! Voi sanoa myös, että kunnallakin
pitää olla jokin tahtotila silloin, kun asiat ovat
huonosti.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Ed. Kiviniemi, teidän välikysymyksenne
perustuu väitteeseen, että Suomi jaetaan kahtia.
Mutta te äsken puolustitte voimakkaasti sitä,
että seutukunta voi olla kyllä kahtiajakautunut
niin, että naapurikunta on rikas ja toinen naapuri köyhä.
Te puolustitte sitä äsken. Eikö voitaisi
tasata, ikään kuin lähteä lähitasaamisesta
liikkeelle? En minä ole puhunut, että pitäisi
seutukuntiin pakkoliittyä. Mutta seutukunta voi olla sellainen
yhteistyökokonaisuus, jossa pieniä kuntia ja suuria kuntia
voi olla mukana viime kädessä sitten, kun opitaan
yhteistyö tekemällä esimerkiksi yhteinen
budjetti. Te haluatte jakaa seutukunnatkin kahtia, ei riitä edes
maan jakaminen kahtia.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todella seutukunnatkin jakaantuvat kahteen,
muun muassa Salon seutukunta. Jos on visioita ja menetelmiä,
niin hallitus tekee esityksen. Kyllä minä ymmärrän,
että seutukunnallisesti pitää tasoittaa.
Mistä johtuu sitten, että kunnallistalous
jakaantuu tällä tavalla? Siihen on tietysti yleisiä syitä,
on juuri uusi talous, maaseudun murros, muuttoliike ja myöskin
väestörakenteen muutos. Mutta sitten on järjestelmämuutoksia.
Esimerkiksi on monta sellaista järjestelmää,
jotka sorsivat pieniä maaseutuvaltaisia kuntia. Täällä on puhuttu
lasten päivähoidosta, on puhuttu arvonlisäverojärjestelmästä,
on puhuttu leikkauksista. Ne kohdistuvat nyt samoihin pieniin maaseutumaisiin
kuntiin ja rassaavat niitä. Toisaalta Nokia-vetoiset kunnat
tulevat tänä vuonna röyhimään
uskomattomalla tavalla rahassa. Nyt Helsinki saa 1,7 miljardia verotuloja
yli arvioidun. Kun näemme, mikä on Nokian tulos,
emme uskalla edes arvioida, miten nämä kunnat
tulevat suorastaan röyhimään rahassa
samaan aikaan, kun meillä pienet maaseutumaiset kunnat
ovat tosi vaikeuksissa. Siis on sekä tätä yleistä että myöskin
järjestelmämuutokset nyt eriyttävät
tätä kenttää. Tämä tosiasia
pitäisi nyt uskaltaa tunnustaa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin äskeiseen
puheenvuoroon. Jos me kymmenen vuoden aikajanalla katsomme, mitä kuntakentässä on
tapahtunut, se on hyvin mielenkiintoista. Eihän siellä sama
kuntajoukko ole ollut se, joka on vaikeuksissa, vaan se joukkohan on
koko kymmenen vuoden aikana muuttunut ja eri tyyppisiksi kunniksi.
Jos edustajat muistavat 90-luvun puolenvälin, kaikkein
suurimmissa vaikeuksissa olivat aluekeskuksien kaupungit, suuret
kaupungit, keskikokoiset kaupungit. Pienet maaseutuvaltaiset kunnat
menestyivät erittäin hyvin. Tämä vuoristorataliikehän
tässä on, joka pitää pystyä seisauttamaan
ja saamaan ennustettavuutta, tasaisuutta. Siihen liittyy myös
seutukuntayhteistyö. Sanokaa tällä hetkellä Suomessa tai
Euroopassa yksi menestynyt alue, joka perustuu yhteen paikkakuntaan?
Otetaan nyt se Salo pois. Kaikki muut ovat seutukuntayhteistyön kautta
synnytettyjä menestystarinoita, koko Suomen alueella joka
ainut. Niin se pääsääntöisesti on
muuallakin, ja niin kuin sanoin, aluekeskuksien seutukuntahankkeiden
kautta yritetään luoda lisää näitä menestystarinoita
tähän maahan.
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen vastaus oli ongelmat tunnustava
ja samanaikaisesti myös, että ongelmia on korjattava
elikkä ongelmat on poistettava. Harkinnanvaraisten apujen
käyttö viime vuosina on ollut hyvä keino
poistaa ne ongelmat, jotka ovat syntyneet edellisen vuoden aikana
tai edellisten vuosien aikana. Tässä ministeri
Korhonen on hyvin osaltaan onnistunut. Mutta nyt kuntien verotulon
kasvu on varsinainen kummajainen, siis toisille kasvavat verotulot
huomattavasti enemmän kuin toisille, ja tässä on
erityinen ongelma: tulopoliittiset ratkaisut on tehty kuntien kustannuksella.
Hallitus lupasi hyvittää tulopoliittisesta ratkaisusta
johtuvat verotulon vähennykset kunnille, mutta ikävä kyllä,
ne ovat jääneet hyvittämättä.
Kysynkin ministeri Korhoselta, ollaanko tähän
asiaan jossain vaiheessa edes palaamassa.
Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lasten huostaanottojen määrä on
esimerkiksi Etelä-Savossa viime vuosina yli kolminkertaistunut
ja muuallakin mielenterveyspalvelujen, perhekotien ja muitten hoitopalveluitten
ja näitten alojen lisävirkojen tarve on kasvanut.
Samalla kuitenkin kuntien vastuukenttä on laajentunut entisestään
muillekin sektoreille ja ilman kattavaa rahoitusta valtion taholta. Joillain
alueilla, kuten Etelä-Savossa, Lapissa ja Keski-Pohjanmaalla,
moni kunta kamppaileekin järjestääkseen
edes välttävät peruspalvelut. Näin ollen
vaadittavan lisäkapasiteetin saaminen, josta nyt puhutaan,
esimerkiksi sosiaali- ja terveys- tai sivistystoimeen on kunnan
budjetista mahdotonta näillä tunnusluvuilla. Viime
aikoina ja täälläkin puhuttiin vanhustenhuollon
hoitosuosituksista tai esiopetuksen ryhmäkoosta ja niihin
tarvittavista lisäviroista. On hyvä, jos hallitus
tulee näissä toimimaan lähiaikoina, toivottavasti
mahdollisimman nopeasti.
Pääministeri viittasi kuntaliitoksessa Mikkeliin
ja porkkanarahoihin. On tietysti ihan hyvä, jos on porkkanarahoja,
mutta se ei auta, jos porkkanarahat kitketään
sieltä maakunnan muista kunnista, maakunnan raamista.
Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä myöskin olisin halunnut
kommentoida ed. Kiviniemen puheenvuoroa — hän
ei itse taida ollakaan enää paikalla kuuntelemassa — negatiivisesta
suhtautumisesta seutukuntayhteistyöhön. Yhteistyöstä on
erittäin hyviä kokemuksia, eikä sellaista
yleistä johtopäätöstä todellakaan
voi vetää, että pienet kunnat kärsisivät
yhteistyöstä, päinvastoin. Nimenomaan
verkostoituminen ja uusien toimintamallien etsiminen on tätä päivää.
Se on mielestäni ihan hyvä asia, kun esimerkiksi
toimintoja järjestellään uudelleen alueellisesti
esimerkiksi sairaanhoidon osalta. Nuorisotyön osalta on
erittäin hyviä kokemuksia olemassa. Ihmettelen
suuresti tämmöistä negatiivista suhtautumista
kaikkiin uusiin hankkeisiin ja kaikkiin uusiin mielestäni erittäin
hyviin eteenpäin vietäviin ajatuksiin ed. Kiviniemen
puheenvuorossa.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kiinnittäisin huomiota ed.
Kiviniemen puheenvuoron johdosta siihen, että kuntaliitokset
ovat muuten pääsääntöisesti onnistuneet
erinomaisen hyvin. Katsokaa viimeaikaisia malleja, miten hyvin kunnat
ovat pärjänneet. Rohkaisen kuntia liitoksiin.
Katsokaa, hyvät kollegat, pienten kuntien tilinpäätöksiä.
Siellä on kolme p:tä, peruskoulu, päiväkoti
ja pururata, kaikki muu menee kuntayhtymille. Todellista itsehallintoa
ei pienissä kunnissa ole. Siellä on kunnan virastotalon
oven päällä kunnanvaakuna. Siinä se
alkaa sitten olla. Rahat menevät siis kuntayhtymille.
Sitten on sellaisia tilanteita, joissa kunnan pyhin laitos eli
virastotalo sijaitsee naapurikunnan puolella. Eikö se jo
todista, että kuntarakenteessa on jotain todella outoa,
jos näin on toimittu? Sellaiset liitokset pitäisi
ainakin tehdä. On muitakin perusteita. Rohkeasti vain kuntaliitoksia
tekemään! Niistä hyötyvät
kaikki.
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ei varmaan kukaan tässä salissa
vastusta seutukuntayhteistyötä, päinvastoin.
Mutta sitä vastustamme, että hallituksen hivuttava
työ liittää kuntia toisiinsa on naamioitu tälle
pakkoliitoslinjalle. Silloin kun ollaan reilusti liikkeellä,
ei siinä mitään. Varmasti liitokset ovat
myöskin perusteltuja.
Kuntien tuloeroja ei ainakaan kavenneta eikä tulopohjaa
laajenneta sillä toimenpiteellä, joka tehtiin
esimerkiksi yrityslainsäädännön
muutoksessa, jolloin kunnalla ei ole enää mahdollisuutta saamillaan
toimitila-avustuksilla alentaa yritysten vuokra- ja lunastushintaa.
Tällä toimenpiteellä vietiin pois Itä-
ja Pohjois-Suomesta yksi merkittävä tasapainottaja
ja vetovoimatekijä. Miksi hallitus ei käynyt neuvotteluja
EU-komission kanssa siitä, että olisi jatkettu
entistä käytäntöä ykköstukialueella?
Miksi ei? Aikooko hallitus nyt sitten laajentaa ja voimakkaammin
tuoda esiin kauppa- ja teollisuusministeriön halliavustuksia
kunnille, jotta myöskin Itä- ja Pohjois-Suomessa
entistä voimakkaammin syntyisi uusia työpaikkoja?
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällähän
on tullut selväksi hallituksen aluerakenne- ja kuntapolitiikan
linja. Tavoitteena on ajaa maa aivan uuteen järjestykseen:
muutamiin kasvukeskuksiin ja niitten ympärille muodostuneeseen
kuntakenttään. Eihän tätä politiikkaa,
joka tähtää muuttoliikkeen kiihdyttämiseen
ja syrjäisten alueitten palveluitten heikentämiseen
ja sitä kautta taloudellisten toimintaedellytyksien alasajamiseen kunnilta,
voi muuten selittää. On siinä, ministeri Korhonen,
aivan turha puhua kuntien vastuusta aluekehittämisessä,
kun te ette anna perusrahoitusta kunnille, jotta ne voisivat edes
peruspalvelut hoitaa.
Pohjois-Pohjanmaan osalta on esimerkiksi se tilanne, että meillä on
yksi kasvava seutukunta, mikä on sinänsä hyvä asia,
Oulu, mutta kaikki muut seutukunnat menettävät
väestöään ja kaikilla muilla
seutukunnilla on vaikeuksia tuottaa peruspalvelut. Ei siinä silloin
seutukuntayhteistyökään auta, jos perusongelma
ei ole kunnossa. Tämä on faktaa, ministeri Korhonen.
Toimi Kankaanniemi /skl(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lipposen ensimmäinen hallitus, jossa
vasemmistoliittokin oli mukana, ei tosin ministeri Korhonen, leikkasi
kuntien valtionosuuksia noin 7,5 miljardia markkaa vuosina 96—98.
Tämä leikkaus valtionosuuksiin kohdistui kaikkiin
kuntiin, mutta yhteisövero, jonka kasvu on sen korvannut,
on korvannut sen vain osalle kuntia, mutta ei läheskään
kaikille. Nyt näkyy juuri tämän tilanteen
vaikutus kaikkein karmeimmalla tavalla monissa monissa kunnissa,
itse asiassa niissä 300 kunnassa, jotka ovat vaikeuksissa,
eikä mitään selkeää parannusta
ole näkyvissä. On vain lupauksia, että työryhmät
miettivät, voidaanko Jukka Pekkarisen mallia, Helsingin
mallia tai jotakin muuta mallia ehkä harkita.
Ministeri Korhonen, te vähättelitte niitä yli miljoonaa
ihmistä, jotka asuvat niissä kunnissa, joissa
talous on nyt todella vaikeuksissa. Ihmettelen, että vasemmistoliitto
ei ole huolissaan juuri näistä ihmisistä.
Me olemme.
Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut
selkeästi sen, että hallituspuolueiden parissa
on yhä enemmän halua kuntien yhteenliittämiseen,
onko se sitten pakkoliittämistä vai mitä,
mutta se on käytännössä juuri
sitä työtä, että kuntien halutaan
menevän yhteen.
Kun ministeri Niinistö viittasi siihen, että keskusta
haluaa kansanäänestyksiä muodostaakseen
omaa kantaansa näihin asioihin, on niin, että kunnilla
on oma itsehallinto ja kuntalaisilla on sitä kautta myös
omaa päätöksenteko-oikeutta siitä,
mihin kuntaan he haluavat kuulua. Kun Suomi järjesti myös
EU-jäsenyydestä kansanäänestyksen,
niin kyllä se kuntakentässä on ihan yhtä tärkeä tekijä.
Kun ministeri Korhonen on käyttänyt sellaistakin
sanontaa, että kuntajaotus on sietämätön, niin
jos näin on, mielellään tähän
haluaisin vähän kuulla tarkemmin täsmennystä,
miksi se on sietämätön. Onko juuri niin,
että kuntaliitos onkin sitten ratkaisu näihin
kysymyksiin, joita täällä myös
on esitetty?
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aina arvostamani ajattelija ed. Saarinen käytti
hyvän puheenvuoron, joka antaa kuitenkin aiheen pieneen
huomautukseen, huomautukseen siitä, että vielä toistan:
kerta kaikkiaan kenenkään on vaikeaa saada keskustaa
vastustamaan vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Vielä kerran:
me kannatamme niitä. Äsken katsoin televisiovälähdyksen
tästä keskustelusta. Siellä toimitus
oli pannut poikki siitä kohdasta, jossa problematisoin
ministerin puhetta, mutta ei enää kertonut sitä,
minkä täällä sanoin, että me
kannatamme vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja olemme itse niitä olleet
päättämässä enemmän
kuin ministeri Korhonen. Mutta me emme hyväksy pakkoa.
Siinä on asian ydin. Me emme hyväksy asiallista
pakkoa emmekä myöskään taloudellisen
pakon käyttöä. Se ei meistä ole
oikein. Siinä kunnallisen itsehallinnon idea on tärkein
tekijä, joka meistä estää pakkoliitosten
käytön. Kuunnellaan kansan ääntä.
Voi olla, että käy niin kuin vasemmistoenemmistöisessä Suolahdessa
kävi. Kun siellä katsottiin, mennäänkö yhteen,
vasemmistolaiset olivat sitä mieltä, että ei mennä,
eikä menty. Tai Nurmon seudulla tällä hetkellä meneillään
oleva prosessi; siellä kai oikeisto on sitä mieltä,
ettei se vain käy päinsä, että tällaiseen
liitokseen mennään. Näin näitä esimerkkejä löytyy
poliittisesti sieltä sun täältä.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa puhemies! Ehkä syytä onkin puhujalistaan
mennä, kun viimeiset puheenvuorot alkoivat menettää otettaan
ja alkoi tulla salaliittoteoriaa ja kaikenlaista muuta. Ehkä tässä nyt
ei kumminkaan mitään salaliittoja ole kenenkään
liiveissä.
Jos asiat ymmärtää aina toisin päin
kuin toimitaan, niin kuin ed. Rantakankaalla näyttää olevan
tapana, niin jos haetaan 30—40 aluekeskusta tähän
maahan, kun niitä nyt on 5 tai 6, se on muuttoliikkeen
kiihdyttämistä. On se kummallinen näkemys
tästä asiasta, jota minä en ymmärrä,
kun tarkoitus on nimenomaan padota hyvin moneen, useampaan kuin
tällä hetkellä. Toisaalta Pohjois-Pohjanmaalla
esimerkiksi Oulun eteläinen on tällä hetkellä muuttovoittoinen
alue. Raahen seutukunta on muuttonegatiivinen alue, vaikka siellä kaikki
muut tekijät alkavat olla kunnossa. Nämä ovat
osaksi henkimaailman asioita.
Mutta joka tapauksessa, kun ed. Rossi viittasi siihen, että olen
jossakin sanonut, että kuntarakenne on sietämätön,
niin siinä voisi sanoa, mistä kohti leikataan.
Jos valtionosuusjärjestelmän toimivuuden kannalta
katsotaan, niin kyllä se melko sietämätön
on, niin kuin esimerkiksi tämä keskustelu tänään
osoittaa. Siellähän se ongelman ydin on. Siellä on
liian monta muuttuvaa tekijää liian monenlaiseen
kuntarakenteeseen, että kaikki pysyisivät siinä mukana.
Siitä, mihin ed. Kankaanniemi viittasi: tasausjärjestelmän
kautta tilanteet korjautuvat, mutta ne korjautuvat liian pitkällä viiveellä.
Toinen varapuhemies:
Nyt mennään 7 minuutin puheenvuoroihin.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa puhemies! Kun koko päivän olen kuunnellut
tätä keskustelua, niin myös alkoi tulla
sellainen tunne, että riippumatta siitä, mitä oli
kysytty välikysymyksessä ja mitä hallitus
vastasi, niin keskustelu alkoi debatin muodossa elättää itse
itseään. Onneksi se on nyt poikki. Palataan asiaan.
Keskustapuolue on halunnut käyttää välikysymystä,
erittäin vakavaa työvälinettä,
tämän, sanotaanko, eduskunnan yhteisen huolen
esille nostamiseen keskusteluun. Voikin ajatella, että hallitus
on saanut eräänlaista evästystä,
kun se miettii omaa strategiaansa ja esitystään
siitä, kuinka kuntien välistä tulonjakoa
tai verotulojen jakoa tullaan jatkossa toteuttamaan ja sillä tavalla
myös edistämään kuntien välistä tasa-arvoa. Kuitenkin
tuntuu siltä, että välikysymys työmuotona
saattaa kärsiä inflaation, jos sitä kerran
kuukaudessa käytetään.
Keskustelussa on hyvin useaan otteeseen vedottu siihen, että kunnat
eriarvoistuvat keskenään ja että hallituksen
toimilla sitä kehitystä on viimeisen kymmenen
vuoden aikana edistetty. Haluan tuoda esille myös sen,
että niin sanottujen hyvinvoivien alueiden sisällä on
huonovointisuutta.
Helsingissä on nyt menty ohi Kainuun, Pohjois-Karjalan
ja Lapin. Nimittäin miesten kuolleisuus Helsingissä on
maan korkein. Kalliossa asuvan miehen odotettavissa oleva elinikä on
66 vuotta, kun se sitten paremmilla alueilla on 77 vuotta. Tämä esimerkki
kertokoon sen, että suurkaupunkielämän
sisällä on hyvin suuret uhkat syrjäytymiseen,
alkoholi- ja huumeongelmiin ja myös irralliseen otteeseen
omasta elämästä ja yhteiskunnasta.
Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla,
erityisesti Helsingin lisäksi Vantaalla, myös
talouskasvun aikoina tuloerot ovat voimakkaasti kasvaneet. Se, mikä täällä näyttäytyy
yhteisöverokasvuna, odotettua suurempana, on eräs
osa Helsingin ja menestyvän kunnan elämää.
Toinen asia on se esimerkiksi Helsingissä, että tuloverotaso on
ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen ollut plusmerkkinen
viime vuonna. Yhteisöverotulot ovat kasvaneet.
Kun hallituksen toimia perätään sen
suhteen, että verotasausta tulee nyt ryhtyä toteuttamaan siten,
että kannetaan huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista
kunnista, haluan kertoa sen, että Helsingissäkin
oli varauduttu siihen, että verotulotasausta tullaan suorittamaan.
Selvitysmies Pekkarisen esitys sinänsä oli hyväksyttävä,
ja ajattelinkin niin, että mikäli pääministeri Lipponen
omassa sinänsä yhteensovittavassa ja koostavassa
vastauksessaan hallituksen puolesta olisi unohtanut yhden sanan,
kustannusneutraalius, niin jopa ed. Pekkarinen olisi saattanut vetää välikysymyksen
pois. Yhteinen huoli eduskunnalla on siitä, että valtio
ei näytä tulevan mukaan tasaustalkoisiin eli kattamaan
sitä 1,5 miljardin rahoitusaukkoa, joka nyt on olemassa.
Haluan myös vielä kertoa sen, että vaikka suurkaupunki
tarjoaa ihmisille menestymisen mahdollisuuksia, hyvän elämän
mahdollisuuksia, niin myös eduskunnan ja hallituksen tulee avata
katseita ja, sanotaanko, tietoväylää siihen elämään,
joka on suurkaupungin varjopuolta, joka edellyttää erilaisia
mittareita, kun mitataan sitä, kuinka voidaan tasapuolisesti
turvata ihmisille peruspalvelut.
Kaiken kaikkiaan haluan uskoa siihen, että tämänkin
keskustelun kuultuaan hallitus haluaa nyt löytää sellaisen
ratkaisun, joka on kohtuullinen kaikkien kuntien osalta, joskin
pääministeri jo ennakoi, että pienet,
heikot kunnat menestyvät tai suuret ja keskisuuret kunnat
ovat samassa asetelmassa, kun hallituksen esitys aikanaan saadaan.
Eli kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Vielä totean,
että tyytyväisiä uskoisin olevan kaikkien, mikäli
valtio avaisi sen 1,5 miljardin oman osuutensa tähän
talkooseen.
Mirja Ryynänen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kansalaisten tasa-arvon kannalta kuntatalouden kriisi
on sikälikin hyvin kohtalokas, että vaikeimmassa
asemassa ovat lähes poikkeuksetta juuri ne kunnat, joissa
peruspalvelut ovat jo tällä hetkellä kaikkein
heikoimmat ja vastaavasti taas velat asukasta kohti suurimmat ja
myöskin tulotaso on alhaisin. Näin tämä kuntatalouden
kriisi kärjistää entisestään
alueellista ja sosiaalista epätasa-arvoa.
Lipposen hallitusten valitsema linja, joka valtionosuuksia on
vähentänyt ja lisävelvoitteita tuonut
ja jättänyt kuntien tulorahoituksen entistä suuremmassa
määrin yhteisöverotulon varaan, on kyllä osoittanut
piittaamattomuutta, jota voi luonnehtia näitten kaikkein
heikoimpien heitteillejätöksi. Täällä tarjoiltu
resepti kuntarakenteen uudistamisesta kyllä minusta osaltaan
kertoo tämän valitun linjan luonteesta, kun kuntakenttää halutaan
tavallaan hiostamalla painostaa uudistamaan rakenteita.
Niin kuin äsken keskustelussa todettiin, vapaaehtoiselta
pohjalta lähtevä kuntien yhdistyminen on kokonaan
eri asia. Sitä tuemme ja Ahon hallituksen aikana näitä yhdistämisiä tehtiin enemmän
kuin sitä ennen tai sen jälkeen. Mutta aina pitää muistaa,
että myöskin suurkunnan sisällä tai
seutukunnan sisällä hyvin helposti kehitys keskittyy,
reuna-alueet jäävät vähemmälle. Eli
sitä tasausta tarvitaan eikä tämä säteilyvaikutus
ollenkaan niin hyvin toimi. Keskittymisen trendi on niin vahva.
Siinä tarvitaan vielä hyvin paljon ponnisteluja.
Mutta on turha kuvitella, että kuntarakenteen uudistaminen
olisi jokin ratkaisu kuntien kriisiytyvään talouteen.
Kaikissa tilanteissa se ei todellakaan ratkaise sitä ongelmaa. Tähän
perussyyhyn pitää puuttua.
Kuntatalouden kriisi on myöskin synnyttänyt hyvin
vakavan taseongelman. Se on johtamassa uuden kuntalain kanssa ristiriitaan
lähivuosien aikana. Useat tappiolliset tilinpäätökset
ovat synnyttäneet kattamatonta alijäämää,
joka on kuntalain mukaan tasoitettava kolmen vuoden suunnittelukauden
aikana. Tähänhän useimmat alijäämäkunnat
eivät todellakaan pysty. Pelkästään Pohjois-Savossa
kattamatonta alijäämää on kertynyt
kuntiin yli 200 miljoonaa markkaa. Monissa kunnissa tämä asetelma
on kyllä täysin mahdoton. Ilman maakunnallisen
sähköyhtiön myynnistä saatuja
tilapäisiä tuloja tilanne olisi esimerkiksi Pohjois-Savossa
vieläkin paljon pahempi. Tällainen kattamisvelvollisuus
ajaa kunnat lainrikkojiksi.
Kyllä tätä vastuuta tilanteesta ei
voi kunnille enää siirtää. Vastuu
on valtiovallalla. Ei kai ole nyt niin, että tasapainottamisvelvoite
voi ajaa kunnan perustehtävän eli lakisääteisten
peruspalvelujen turvaamisvelvoitteen yli.
Tietenkin ensimmäinen kiireellinen johtopäätös
on kuntien valtionosuusjärjestelmän rahoitusjärjestelmän
uudistaminen. Tämä nykyisen paikkaaminen harkinnanvaraisilla
valtionavuilla, niin välttämätöntä kuin
se onkin, on tietysti vain kosmeettinen keino. Niin kuin täällä on
puhuttu, esillä olleet mallit, Pekkarisen malli ja Helsingin malli,
antavat kyllä pohjaa tälle uudelle rahoitusmallille,
mutta edellyttäen, että kuntien sisäisten tulonsiirtojen
lisäksi katetaan 1,5 miljardin markan vajaus köyhimmille
kunnille. Samanaikaisesti on pantava toimeen yhteisöveron
jakoperusteitten uudistus. Yhteisövero on todella liian
suhdanneherkkä ja samalla hyvin voimakkaasti eriarvoisuutta
ruokkiva mekanismi ollakseen kuntarahoituksessa niin voimakas elementti.
Viime vuosina se on nimenomaan ollut keskeinen eriarvoisuutta lisäävä tekijä alueellisesti
ja sosiaalisesti. Jakojärjestelmän uudistamista
on esitetty, mutta kuuroille korville se tähän
saakka on kaikunut. On ihan hyvä, että esimerkiksi
ministeri Tuomioja on tähän asiaan voimakkaasti
puuttunut nyt julkisuudessa — hänelle siitä tuki.
Valtion on otettava nykyistä suurempi vastuu siitä,
että lakisääteiset peruspalvelut voidaan kaikkialla
turvata. Ei kansalaisten yhdenvertaisuus voi olla kiinni kuntien
keskenään vaihtelevista ja kauttaaltaan hyvin
epävakaisista yhteisöverotuotoista.
Tietysti voi sanoa, että sosiaalisten ja alueellisten
erojen kasvu on tämän ajan megatrendejä. Mutta
meidän tulevaisuutemme kannalta on aivan oleellista, miten
tähän kasvavaan uhkaan suhtaudutaan juuri nyt,
miten vakavasti se nyt otetaan. Tämän pitäisi
todella olla vahvasti yhteinen asia, sillä suomalaisen
yhteiskunnan eheydestä tässä on kyse,
meidän perusvahvuudestamme tai sen murtumisesta.
Iivo Polvi /vas:
Herra puhemies! Välikysymyksellä oppositio
on nostanut keskusteluun sinänsä ajankohtaisen
asian. Kuntien tilinpäätökset poikkeavat
merkittävästi aikaisemmin ennakoidusta, valitettavasti
useimpien osalta tosin negatiiviseen suuntaan. Kysyjät
ovat aivan oikeassa todetessaan tuoreiden tilastojen osoittavan kuntien
taloudellisen tilanteen kärjistyneen odottamattomalla tavalla.
Näinhän on, jos verrataan niitä arvioita,
joita jokin aika sitten asiasta esitettiin kunnallistalouden ja
-hallinnon neuvottelukunnasta, Tilastokeskuksen ennakkotietoja ja
nyt viimeisiä Suomen Kuntaliiton kokoamia laskelmia.
Suomen Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan
vuosikate parani edelliseen vuoteen verrattuna 111 kunnassa mutta
heikkeni kaikkiaan 252:ssa. 49:ssä vuosikate oli negatiivinen
sekä vuonna 99 että 2000. Niiden osalta tilanne
on tietenkin oleellisesti heikompi kuin niiden, joilla vuosikate
on pelkästään viime vuodelta negatiivinen.
Kun negatiivisen vuosikatteen omaavissa kunnissa asuu kuitenkin
yli miljoona ihmistä, kertoo se omalta osaltaan ongelman
laajuuden. Tuo lukumäärä sinänsä ei
kuitenkaan vielä kerro koko totuutta asiasta. Se osoittaa,
niin kuin joku aikaisemmin on todennut, pelkästään
sen, että kunnan tulot eivät riittäneet
juoksevien menojen kattamiseen. Pidemmällä aikavälillä kunnan
on joka tapauksessa kyettävä kattamaan myös
käyttö-omaisuuden kulumisesta aiheutuvat kustannukset
eli poistot, mitä jo nyt voimassa oleva kuntalaki sinänsä edellyttää.
Sellaisia kuntia, jotka siihen eivät vuoden 2000 tilinpäätöksissä yltäneet,
on noin 300.
Kuntien viime vuoden tilinpäätöksiä analysoitaessa
ja negatiivisen vuosikatteen omaavia kuntia laskettaessa on kuitenkin
syytä rehellisyyden nimissä todeta se, että verotulojen
jakoperusteiden aikaistetut tarkistukset ja kirjanpitoperiaatteiden
muutos vaikuttivat huomattavalta osin lopputuloksiin. Verotulojen
kirjanpitoperiaatteiden muutos lisäsi negatiivisen vuosikatteen omaavien
kuntien lukumäärää sadalla.
Se ei ole pelkästään muutama kymmenen,
niin kuin ed. Pekkarinen puheenvuorossaan aikaisemmin vakuutti.
Tosin ed. Juurola sen aikaisemmin vastauspuheenvuorossaan jo oikaisi.
Toteutettu kirjanpidon periaatteiden muutos sinänsä on
aivan perusteltu sen vuoksi, että kirjanpito antaa sen
jälkeen realistisemman kuvan todellisesta tilanteesta aikaisempaan
verrattuna. Kun näitä vertailuja tehdään
eri vuosien välillä, verrataan lukumääriä,
on syytä tiedostaa se, että tiedot eivät
ole vertailukelpoisia. On väärin käyttää niitä saman
mittaisina.
Kokonaisuutena ottaen kuntatalous on edellisiin vuosiin verrattuna
vahvistunut vuosina 98, 99 ja 2000. Kunakin mainittuna vuonna vuosikate
on ylittänyt selvästi poistojen kokonaismäärän.
Vahvin tilanne on viime vuoden päättyessä. Vuosikate
ylittää yli neljänneksellä poistojen
kokonaismäärän, joten kokonaisuutena
ottaen kuntataloutta voi pitää vahvana tällä hetkellä.
Näin kai se on yksiselitteisesti todettavissa.
Kun kuntatalous kokonaisuutena on vahvistunut viime vuosien
aikana ja samanaikaisesti negatiivisten kuntien lukumäärä on
kasvanut, on kyse ensisijaisesti kuntien palvelujen rahoittamiseen
ohjattujen verotulojen ja valtionosuuksien epäoikeudenmukaisesta
kohdentumisesta. Se on minusta syytä aivan selvästi
todeta ja tiedostaa. Viime vuosina tuota tilannetta ovat erityisesti kärjistäneet
yhteisöveron voimakas kasvu ja sen voimassa olevat jakoperusteet.
Sen vuoksi on aivan perusteltua niitä tarkistaa. Niinpä selvitysmies
Pekkarisen esitys on hyvä pohja tarkistelutyöhön.
Sitä on kuitenkin jonkin verran jalostettava, koska se
ei välttämättä tuo tarpeellista
rahoitusta kaikkein heikoimmin toimeentuleville kunnille vaan vahvistaa
kohtalaisen hyvin tai siedettävästi menestyvien
kuntien asemaa ensisijaisesti.
Heikoimmassa asemassa olevien kuntien tulopohjaa on välttämättä vahvistettava.
Se on välttämätöntä sen
takia, että joka alueella kyetään turvaamaan
peruspalvelujen saatavuus, muuten se ei ole lähivuosina
mahdollista, mikäli tasoitusta ei tehdä. Niinpä,
aivan oikein, hallitus on periaatteessa linjannut valtionosuusjärjestelmän
ja verotulotasausjärjestelmän muutoksen toteuttamisen
vuoteen 2002 mennessä. Toivottavasti tuossa aikataulussa
pysytään.
Voimassa oleva verotulojen tasausjärjestelmä on
tasoittanut kohtuullisesti kuntien välisiä verotuloeroja
aivan viime vuosiin saakka. Yhteisöveron poikkeuksellisen
voimakas kasvu ja tasauksen viive on kuitenkin kärjistänyt
viime vuosina näitä eroja. Sen vuoksi myös
verotulotasausten ja -täydennysten ajantasaistaminen on
perusteltua. Se hyödyttää erityisesti
heikoimmassa asemassa olevia kuntia. Niin myös siltä osin
hallituksen tekemä periaatelinjaus on aivan oikea eli palvelee nimenomaan
tuota tavoitetta.
Tänä vuonna kunnilta peritään
arvonlisäveroa noin tonni jokaista nuppia kohti. Kun takaisinperintä tapahtuu
pääluvun mukaan, kohtelee se epäoikeudenmukaisesti
kuntia ja erityisesti niitä kuntia, joilla ei ole käytännössä investointeihin varaa,
ja hyödyttää niitä kuntia, jotka
investoivat paljon. Sen vuoksi tuon järjestelmän
muuttaminen on myöskin perusteltua. Myönteistä oli
se, että myös keskustapuolueen puheenvuorossa
siihen näkemykseen yhdyttiin. Keskusta oli hallituksessa
silloin, kun tuo epäonnistunut järjestelmä luotiin.
Marja-Leena Kemppainen /skl:
Arvoisa puhemies! Välikysymys kuntien talouden ja
palveluiden turvaamisesta on erittäin tärkeä ja
ajankohtainen. Yli miljoona suomalaista asuu kunnissa, joissa tulot,
verotulot ja valtionosuudet yhdessä eivät riitä edes
juoksevien menojen kattamiseen. Esimerkiksi omassa läänissäni,
Oulun läänissä, tällaisia kuntia
52:sta on 27, puhumattakaan naapurimaakunnista, Lapista ja Keski-Pohjanmaasta.
Tappiollisten kuntien asukkaat ovat menettämässä mahdollisuudet
saada niitä peruspalveluita, joihin heillä on
perustuslain nojalla oikeus.
Viime vuosikymmenellä annettiin kunnallisen itsehallinnon
nimissä kunnille itsenäisyyttä määrärahojen
käytössä. Kuntien tehtäviä ja
vastuuta on lisätty mutta samanaikaisesti valtionosuuksia
on pienennetty. Valtio ei ole huolehtinut siitä, että tehtävien
hoidon tarvitsemat varat olisivat riittävät. Kuntien
osuus on muuttunut kohtuuttomaksi.
Yhteisöveron tuotto jakautuu nykyisellään epäoikeudenmukaisesti.
Jotkin kunnat saavat sitä ylenpalttisesti, kun taas huomattava
osa kunnista ei saa juuri mitään. Kun selvitysmies
Pekkarinen jätti esityksensä, syntyi suuri meteli,
kun suurten yhteisöverotuottojen kunnat, lähinnä Pääkaupunkiseudulla,
olisivat joutuneet luovuttamaan osan tuotosta lähinnä kasvukeskuskunniksi
määritellyille kunnille. Pekkarisen mallissa esimerkiksi Kainuun
kunnista vain Kajaani olisi hyötynyt, muut eivät
mitään.
Koska kuntien ongelmana on valtion verotulojen tasauksen hitaus
ja yhteisöverotulojen suhdanneherkkyys, on ymmärrettävää,
että Helsinki ja Espoo haluavat jakamisen sijasta esimerkiksi rahastoida
osan suureksi kasvaneesta yhteisöverotuotostaan. Niille
on myös annettava tunnustusta siitä, että ne
ovat tehneet oman esityksensä yhteisöverotuoton
jakamisesta. Esitys on jopa parempi, koska siinä tuottoa
ohjattaisiin enemmän nimenomaan köyhille kunnille.
Tosin kokonaissumma on pienempi kuin Pekkarisen ehdotuksessa ja
tasaus tapahtuu jälkijättöisesti.
Mielenkiintoista onkin nähdä, minkälainen kompromissiratkaisuehdotus
on valmisteilla valtiosihteeri Sailaksen johdolla. Löytyykö siitä lopultakin
realistinen ja oikeudenmukainen ratkaisumalli kuntien tasavertaiseen
kohteluun ja mahdollisuuteen hoitaa velvoitteensa pitkäjänteisesti ja
kestävästi?
Hallitusohjelmassa todetaan, että kunnallisten peruspalveluiden
laatu ja saatavuus turvataan. Lisäksi aiotaan kehittää peruspalveluiden
arviointijärjestelmää siten, että turvataan
palvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu. Perustellusti voidaan
väittää, että tätä tavoitetta
ei ole tähän mennessä saavutettu, pikemminkin
päinvastoin: monia palveluita on supistettu ja supistetaan edelleen.
Jo aikaisemmin mainitussa Rajaseutuliiton Jyväskylän
yliopistolla teettämässä tutkimuksessa selvitettiin
72 rajaseutukunnan kyläkoulutilanne. Selvityksen mukaan
tullaan kyläkouluja vähentämään
30,1 prosentilla vuoteen 2010 mennessä. Vuoden 90 jälkeen
on saman verran lakkautettu. Sama lähtölaskenta
koskee myös pieniä maalaislukioita.
Peruskouluissa tukiopetus- ja kerhotunnit ovat vähentyneet
ja jopa loppuneet kokonaan. Tämä on nurinkurinen
asia, koska niiden tarve, samoin kuin erityisopetuksenkin, on samanaikaisesti
entisestään lisääntynyt. Luokkakoot
ja niiden kasvu ovat toinen ristiriita-asia, koska tämän
päivän tarve on juuri päinvastainen.
Miten viimeisetkin kunnat pystyvät järjestämään
esiopetuksen elokuun alusta? Onko jostain muusta silloin tingittävä?
Sosiaali- ja terveyspalvelut takkuavat hyvin monissa kunnissa.
Jonot ovat arkipäivää, ja palvelujen
tasossa on suuria heittoja. Omaishoidon tukeen ei juurikaan missään
kunnassa ole varattu riittäviä määrärahoja,
vaikka se olisi taloudellisesti huomattavasti edullisempaa kuin
laitoshoito. Kotipalveluja lapsiperheille ja vanhuksille on aivan
liian vähän, eikä ennalta ehkäisevään
työhön riitä enää juuri
ollenkaan voimavaroja.
Arvoisa puhemies! Kun tätä luetteloa tekee, tuntuu,
että kaikkialla työ huutaa tekijäänsä.
Ei luulisi tässä puhuttavan yhdestä maailman
varakkaimpien joukkoon kuuluvasta maasta. Bruttokansantuote on kasvanut
jo 7—8 vuotta peräkkäin, mutta palvelut
ovat kaiken aikaa heikentyneet. Joutuu kysymään
myös sitä, ovatko kunnat osanneet käyttää oikein
niille suotua suurempaa itsenäistä taloudellista
päätöksentekoa. Monissa kunnissa on käyty
arvokeskustelua tehtävien tärkeysjärjestyksestä,
mutta jos sitä ei ole osattu käydä vielä,
nyt se viimeistään on tehtävä.
Vähemmän tärkeästä tehtävästä on
yleensä luovuttu, mutta tiedossa on, että kuntalaiset
arvostavat sosiaali- ja terveyspalveluja sekä koulutuspalveluja
ja ovat jopa valmiit maksamaan veroja niiden saamiseksi.
Kunnallista veroprosenttia ei voi kuitenkaan nostaa loputtomiin.
Jo nyt se heikoimmissa kunnissa lähentelee 20:tä prosenttia.
Veronmaksukyky ei useinkaan juuri näissä samoissa
kunnissa riitä turvaamaan palveluja. Avuksi tarvitaan usein
kuntaliitoksia, mutta en ymmärrä, kuinka kahdesta
tai useammastakaan varattomasta kunnasta tulisi yhdessä sen
varakkaampi. Toki joidenkin hallinnollisten virkojen yhdistäminen voisi
tuoda säästöjä.
Heikoissa ja köyhissä kunnissa työttömyysluvut
ovat korkeat. Kunnissa on ymmärretty uusien työpaikkojen
saamisen tärkeys. Kunnat suorastaan kilpailevat elinkeinopolitiikallaan
yritysten saamiseksi kuntaan. Kuitenkin yleisen keskittymissuuntauksen
vallitessa näin tapahtuu entistä harvemmin. Aina
ei edes seutuyhteiskuntatyön avulla päästä toivottuihin
tuloksiin. Mitä tehdä? On mielestäni
oikeutettua odottaa valtion puuttuvan kehityksen suuntaan. Maamme
etu ei voi olla laajojen Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden autioituminen.
Tämä on myös turvallisuuskysymys.
Kunnalliset päättäjät ovat
lähellä kuntalaisia ja joutuvat vastaamaan päätöksistään
kasvotusten. Haluan ajatella, että kuntapäättäjät
ovat yrittäneet parhaansa, mutta usein he ovat myös
kasvotusten sen karun tosiasian kanssa, että tilanne on
mahdoton. Puitteet kunnille luodaan hallituksen ja eduskunnan toimesta.
Kehityksen suuntaa on käännettävä.
Muutoin meillä on pian kymmeniä kuntia valtion
ylläpidettävinä "reservaatteina", joissa
viimeisetkään asukkaat eivät halua elää.
Arvoisa puhemies! Haluan korostaa tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta
kuntien kesken. Valtio kantaa niiden toteuttamisesta vastuun yhdessä kuntien
kanssa. Nyt niin ei tapahdu.
Lopuksi haluan vielä puuttua aikaisemminkin täällä esillä olleeseen
lääkärilakkoon. Mielestäni tällaisten
lakkotarpeiden ennalta hoitamiseksi tarvitaan tätä kuntien
ja valtion yhteisvastuuta. Kansalaisille tärkeiden palveluiden
saannin estyminen tällä tavalla ei voi olla hyvin
toimivan yhteiskunnan etu. Tästä on otettava opiksi,
jotta vastaavaan tilanteeseen tärkeiden kunnallisten palveluiden
osalta ei tulevaisuudessa jouduttaisi.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Kuntatalouden kiristyminen on tosiasia, joka koskee
pääosaa kunnista. Yhden vuoden perusteella ei
pidä kuitenkaan tehdä liian dramaattisia johtopäätöksiä.
Muuttoliike, työttömyyden hidas leikkautuminen,
ansiotulovähennyksen korottaminen, arvonlisäveron
palautusten takaisinperintäjärjestelmä,
yhteisöverouudistus eli jakoperusteiden muutos, valtionosuuden
leikkaukset jne. ovat syitä, jotka ovat viime vuosien aikana johtaneet
kuntien talouden kiristymiseen. Viime vuodelle kirjattu ylimääräinen
verotulojen oikaisu heikensi osaltaan kuntien viime vuoden vuosikatteita.
Koska vuoteen 2000 kohdistui verotilitysoikaisuja kaksi kappaletta,
niin tämä vuosi tulee olemaan tästä syystä joka
tapauksessa jossakin määrin parempi.
Hallitus on päättänyt yhteisöveron
kunnittaisten jako-osuuksien määrittämisen
vuosittain kerralla lopullisesti, joten jatkossa ei tule sellaisia yllätyksiä kuin
mitä kohdistui vuoteen 2000. Hyvä näin.
Edelleen hallitus on päättänyt uudistaa
kuntia koskevan arvonlisäveron palautusten takaisinpalautusjärjestelmän.
On oikein, että tästä luovutaan, sillä järjestelmä on
epäoikeudenmukainen esimerkiksi niille kunnille, jotka
eivät ole pystyneet investoimaan koko maan tasoa vastaavasti, koska
toisaalta kunnilta takaisin perintä on asukasta kohti saman
suuruinen. Nykyinen käytäntö teettää paljon
työtä, niin kuin täällä on
todettu, ja se on todella tulonsiirto menestyville kunnille. Esimerkiksi
omassa maakunnassani vuonna 99 menoerä vastasi 0,6 tuloveroprosentin
tuottoa.
Kuittaustapa on vielä epävarma. Todennäköisin
on yhteisöveron kautta tapahtuva, ja jos se näin
tapahtuu, pidän menettelyä oikeana. Muun muassa
alv:n kuittaustapaa ja eri verontasausmalleja pohtii talouspoliittisen
ministerivaliokunnan asettama Sailaksen työryhmä.
Mitä tulee siihen, että asioita on siirretty tähän
työryhmään, niin uskoa sopii, että työryhmältä tulee
esityksiä, jotka paremmin kuin pohjana olevat ehdotukset ottavat
huomioon vähävaraisten kuntien rahoitustarpeet.
Arvoisa puhemies! Valtion ja kuntien välisessä yhteistyössä tulisi
päästä nykyistä pitkäjänteisempään,
ennustettavissa olevaan yhteistyöhön. Lisäksi
haluan muistuttaa, että hallitusohjelmassa on luvattu korvata
kunnille ansiotulovähennyksen korottamisesta johtuvat tulonmenetykset.
Kysyn, onko tämä nyt hallitukselta unohtunut.
Toisaalta tässä tilanteessa tänä vuonna
on tarve harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin vähintään
yhtä suuri kuin viime vuonna, mutta budjetissa ei ole varattu
sitä rahasummaa, 100 miljoonaa vähemmän
suunnilleen.
Selvitysmies Pekkarisen toimeksiantoon eivät suoranaisesti
sisältyneet tehtäväkohtaisten valtionosuuskriteereiden
muutokset. Hallitusohjelmassa on kuitenkin sovittu, että järjestelmää tarkistetaan
ensi vuoden alkuun mennessä. Tutkimustulokset osoittavat
kiistatta valtionosuuskriteereiden muutostarpeet. Erityisesti tulee
miettiä, miten olosuhdetekijät, kuten syrjäisyys,
pitkät välimatkat jne., huomioidaan tarpeeksi painokkaasti
valtionosuuskriteereissä. Myös negatiivinen muuttoliike
on yksikkökustannuksia lisäävä tekijä,
mitä nykyisellään ei ole huomioitu näissä kriteereissä.
Nopealla aikataululla olisi realistista saada nämä muutokset
aikaan, toivottavasti jo vuonna 2003. Niin kuin Pekkarisen selvityksessä todettiin,
näitä tutkimustuloksia on kuitenkin käytettävissä.
Tähdennän vielä, että valtionosuuksien
määrittelyn tulee tapahtua mahdollisimman oikeudenmukaisesti
huomioiden eri olosuhdetekijät ja tietysti eri erityistekijät.
Jos ja kun tässä tarvitaan pilottimaakuntia, oma
maakuntani Pohjois-Karjala on siihen valmis.
Oppositioedustajat erityisesti, muun muassa ed. Manninen, luettelivat
laajan listan päätöksiä, joilla
on tai joiden kautta on supistettu ja laskettu palvelujen tasoa
tai ne on lopetettu kokonaan. Onko tämä tehty
pakkotilanteessa? Osassa kunnista on, osassa ei. Vähättelemättä kuntatalouden
vaikeaa tilannetta väitän, että osassa
kunnista on säästetty enemmän kuin on
tarpeen. Tätä tautia on myös tässä talossa,
väitän, erityisesti meidän valtiovarainministerillämme.
Eli velattomuus on nähty tärkeämmäksi
kuin kuntalaisten peruspalvelut. Kaikki kunnat eivät siis
välttämättä panosta palveluihin.
Kuntien luottamushenkilöiden tulee siis myös itse
katsoa peiliin palveluja kritisoidessaan.
Mari Kiviniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi on syytä katkaista
muutamalta väärinymmärrykseltä siivet.
Ministeri Niinistö ja muistaakseni ed. Saarinen tulkitsivat
vastauspuheenvuoroani sillä tavalla, että en kannattaisi seutukuntayhteistyötä.
Olen mitä lämpimin seutukuntayhteistyön
kannattaja. Puheenvuorossani vain toin ilmi sen, että ei
mielestäni ole olemassa optimaalista kuntakokoa. Seutukunnat
voivat olla hyvä pohja, jos hallitus sellaisia haluaa,
mutta palvelujen järjestämisen näkökulmasta
ne voidaan järjestää joko pienissä tai
isoissa kunnissa. Todellakin, kannatan hyvinkin lämpimästi
seutukuntayhteistyötä. Se on äärimmäisen
tarpeellista.
Mitä tulee itse välikysymykseen, keskustelu on
osoittanut, että se on hyvinkin ajankohtainen ja tarpeellinen.
Joillekin on ollut ihan hyvä, että lukuja kuntatalouden
tilasta on kerrattu, koska muutamat puhujat ovat jokseenkin selvästi
kuntatalouden tilaa vähätelleet. Kyllä luvut
194 kunnasta, joissa tulot eivät viime vuonna riittäneet edes
juoksevien menojen kattamiseen jne., niitä tässä toistamatta,
kertovat karua kieltään, eikä niitä todellakaan
ole syytä vähätellä. Nämä luvut eivät
selity kirjanpitomenettelyllä tai poikkeuksellisella verotilityksillä,
ja ne eivät ole opposition tarkoitushakuisuutta. Kyllä kuntien
talousongelmien laajeneminen on tosiasia, ja se koskettaa erityisesti
taloudeltaan hyvin heikkojen kuntien yli miljoonaa asukasta.
Negatiivisen vuosikatteen kunnat ovat monesti ajautuneet velanoton,
omaisuuden myynnin ja toimintojen supistamisen linjalle. Kuntia
on kuitenkin aivan turha syyllistää näistä päätöksistä, sillä ne
ovat toimineet hankalassa pakkoraossa. Hallituksen ajamat tiukat
valtionosuus- ja verotuloleikkaukset eivät ole voineet
olla vaikuttamatta kunnissa tehtyihin päätöksiin.
Kuntien taloutta on leikkausten lisäksi kuormitettu
uusilla velvoitteilla. Valtiolle ennen kuuluneet kustannukset, kuten
lasten päivähoidon, esiopetuksen ja opettajien
eläkevakuutuksen rahoitus, ovat uusilta osin siirtyneet
kunnille. Jotta näiden uusien tehtävien rahoitus
on pystytty hoitamaan, on usein muusta jouduttu vastaavasti tinkimään.
Koulujen lakkauttamiset, säästöt sosiaali-
ja terveystoimen puolella ja kunnan työntekijöiden
lomautukset ovat monen kunnan jo aikaa sitten käyttämiä keinoja,
joilla on yritetty siistiä kuntatalouden lukemia. Sairaaloiden
ja terveysasemien on ollut pakko kotiuttaa potilaita, joista monet
olisivat ehdottomasti olleet vielä hoidon tarpeessa.
Kuntalaisten saamat palvelut ovat siis alituisesti leikkausuhan
alla. Voikin sanoa, että asianmukaisen terveydenhoidon
saamisesta on jopa tullut rikkaimpien kuntien herkkua. Ainakin köyhimmissä kunnissa
terveydenhuoltoon meneviä kustannuksia on jouduttu karsimaan
kovalla kädellä. Myös kuntien mahdollisuudet
tarjota kuntalaisille harraste- ja kerhotoimintaa ovat kaventuneet.
Köyhimpien kuntien on jatkossa keskityttävä pelkästään
peruspalveluiden tarjoamiseen, jos rahat riittävät
siihenkään.
Kuten jo totesin, on ollut hämmentävää,
että välikysymyskeskustelussa kuntien talousongelmia
on vähätelty, ei tosin kaikissa puheenvuoroissa.
Viestit kunnista ovat kuitenkin yksiselitteiset. Pitää myös
muistaa, että jo Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelmassa
luvattiin puuttua kuntien ongelmiin, joita ykköshallitus
toimillaan osaltaan aiheutti. Mitään ei juurikaan
ole tapahtunut. Ministeri Korhonen ja useat muut täällä vannovat
ensi kuussa valmistuvan selvityksen nimiin. Ei ole ensimmäinen
kerta, kun hallitus pakenee kunta-asioissa selvitysmiehen taakse.
Jukka Pekkarisen raportin tuloksia odotettiin aikaisemmin kuin
kuuta nousevaa. Sen myötä piti hallituksenkin
mielestä kaikkien ongelmien kuntakentässä ratketa.
Tuo työ ei hallitukselle kuitenkaan kelvannut, mitä on
syytä ihmetellä. Aiheellisestakin kritiikistä huolimatta
se tarjoaa kyllä aivan kelvollisen pohjan jatkovalmisteluille.
Totta kai siitä korjattavaa löytyy. Esimerkiksi kuntien
palveluiden kustannuksiin vaikuttavat olosuhdetekijät,
kuten pitkät etäisyydet ja harva asutus sekä palvelutarvetekijät
eli muun muassa päivähoito ja peruskouluikäisten
sekä vanhusten määrä ja työttömyys
pitäisi ottaa täysimääräisinä huomioon.
Mutta puutteista huolimatta Pekkarisen mallista olisi verotulojen
1,5 miljardin markan täydennyksellä saatu varmasti
toimiva ratkaisu kuntien talousongelmiin jo ensi vuodeksi.
Arvoisa puhemies! Olen ollut myös hämmentynyt
ministeri Korhosen ja myös tänään
ministeri Niinistön esiintymisistä kuntakoko-
ja kuntarakenneasiassa. Molempien mielestä, jos olen oikein
puheita tulkinnut — väärinymmärrystä nyt on
ollut vähän puolin ja toisin — minun
tulkintani mukaan kuntarakenne on kestämätön,
ja koska keskusta ei suostu asiasta keskustelemaan, asialle ei voi
tehdä yhtään mitään.
Tämä logiikka on kyllä käsittämätön.
Jos hallitus on kerran sitä mieltä, että kuntia
pitää pakolla yhdistää, niin tuokaa
sitten sellaiset esitykset eduskuntaan. Laajaa tukea ne tuskin tulevat
saamaan. Epärehellistä on tällainen kiertopolitiikka,
eli kuntien kurjistamisen kautta pakotettaisiin kunnat pakkoliitoksiin.
Jos hallitus kerran haluaa rankalla kädellä kuntia
yhdistää, se pitää tehdä avoimin esityksin
ja avoimin päätöksin.
Keskustan ryhmäpuheenvuorossa jo tuotiin selkeästi
esiin se, ettei keskusta kannata pakkoliitoksia. Kuntien mahdollisen
yhdistymisen pitää olla edelleen kuntalaisten
päätettävissä. Vain kansanäänestyksen
kautta voidaan sellaiseen ratkaisuun kussakin kunnassa edetä.
On väärä luulo, kuten täällä on
jo myöskin tullut esille, että keskusta kategorisesti
vastustaisi kuntaliitoksia. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla
Nurmon kunta ei osallistunut edes kuntaliitosselvitykseen naapurikuntien
kanssa kokoomuksen ja SDP:n vastustuksen takia. Kuntarakennekeskustelun
vastustajia siis löytyy joka puolueesta. Keskusta on varmasti
valmis uudenlaistenkin ratkaisujen etsimiseen.
Yleisesti ottaen kuitenkin sellainen ajattelutapa, että kuntia
yhdistelemällä saataisiin kaikki ongelmat ratkaistua,
on kummallinen. Tuskin on olemassa optimaalista kuntakokoa. Suomessa
on nimittäin palvelunsa hyvin hoitavia, taloudellisesti
pärjääviä pieniä kuntia,
kuten Luumäki, sekä toisaalta tehtävänsä huonosti
suorittavia köyhiä isoja kuntia, kuten Lahti,
ja päinvastoin. Negatiiviset vuosikatteet eivät
häviä kuntaliitoksin, vaikka ne joissain tapauksissa
saattaisivat olla ratkaisu. Tärkein edellytys kuntien toiminnassa
on se, että palvelut kuntalaisille tuotetaan. Kuntarakennekeskustelua
pitääkin käydä palvelujen tarjoamisen
eikä hallinnollisten ratkaisujen näkökulmasta.
Mutta se on kuitenkin selvää, että jatkossa
valtio ei voi vetäytyä palveluja koskevasta kustannusvastuusta.
Tällä hetkellä rahaa ei yksinkertaisesti
ole riittävästi. Perustuslain takaamat tehtävät
ovat nyt vaarassa.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Suomen vahvan talouskasvun myötä toiset
kunnat voivat hyvin ja elävät vahvan talouskasvun
aikaa. Samaan aikaan toiset kunnat kituuttavat kriisirajoilla. Kokonaisuutena
kuntatalous on ylijäämäinen, mutta yhteisöverot
jakautuvat kuntien kesken hyvin epätasaisesti. Kuntien
mahdollisuudet selviytyä palveluiden järjestämisestä vaihtelevat
huomattavasti.
Niille, jotka ovat esittäneet epäilyjä kuntien yhteisöverojen
tilastoinnin tarkkuuden suhteen, voin vain todeta, että kuntien
talousongelmat eivät johdu tilastointitavasta tai kirjanpitokäytännön
muutoksista. Tilastojen mukaan vuonna 2000 talous on heikennyt ennakoitua
useammassa kunnassa. Vuosikate näyttää jäävän
miinukselle peräti 194 kunnassa. Tämä johtuu
kuntakoosta ja siitä, että kuntien kustannuksia
on lisätty uusilla tehtävillä. Jokaisella
kuntalaisella on oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan toimin kuntalaisille
on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä asumis-
ja kouluolot. Monessa kunnassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista
samoin kuin vanhustenhuollosta on jouduttu tinkimään.
Valtion on pidettävä huoli, ettei näihin
menoeriin jouduta tekemään leikkauksia, koska
ne myöhemmin kostautuvat moninkertaisesti. Kuntien ahdinko
on todellisuutta, mutta syyllistämisen sijaan oppositio
voisi ehdottaa konkreettisia keinoja eikä tehdä niin
kuin entinen poliitikko, joka vaati ja vaati lisää,
mutta ei koskaan kertonut, mistä rahaa saadaan lisää kattamaan
vaatimuksia.
Alueellisen yhteistyön lisääminen
ja aluekeskusten kehittäminen kasvukeskusten vastapainoksi
on hyvää politiikkaa, vaikka osa keskustan edustajista
kuuluu sitä maakunnassa jarruttavan. Aluekeskukset tuovat
pienille kunnille synergiaetua ja hidastavat muuttoliikettä.
Tämä on tosiasia. Julkisuudessa on myös
turhaan haukuttu ministeri Korhosta, joka on tehnyt hyviä aloitteita
ja hoitanut kuntien asioita ihan hyvin, mutta hyvien päätösten
tulokset näkyvät viipeellä.
Täällä on paljon puhuttu tänä iltana
siitä, pitäisikö kuntia yhdistää ja
pitäisikö seutuyhteistyötä tiivistää.
Niin kuin täällä on todettu monella suulla,
kaikki menestyvät seutukunnat ovat olleet niitä,
jotka ovat tiivistäneet yhteistyötä niin Suomessa
kuin muuallakin Euroopassa. Se on ainoa resepti; jos nyt ei haluta
kuntaliitoksia tehdä, niin ainakin tiivis yhteistyö.
Tähänhän on perustunut kotiseutuni Jyvässeudun
menestyminen. Siellä riideltiin kuntaliitoksista ja sitten
yhtenä päivänä todettiin, että se
lopetetaan ja ruvetaan yhteistyöhön. Se on mielestäni
ollut menestyksen pohjana.
Kuntien palvelujen kehittämiseksi tarvitaan paluuta
sosiaali- ja koulutusrahojen korvamerkintään.
Jos tähän ei olla halukkaita, niin ainakin tulee
ottaa Ruotsin malli, että tulee hoitotakuu ihmisille. Kunta
takaa hoidon ja sen, milloin se tulee. Meillä on monista
maakunnista esimerkkejä, että vanhustenhuoltoon
ja sairaanhoitoon varattuja valtionosuuksia on käytetty
täysin muihin hankkeisiin. Tämä on jatkossa
estettävä niin, että rahat menevät
sinne, mihin ne on alun perin tarkoitettu. Valtiolta kaivataan lisäpanostusta,
ja hallituksen olisi toteutettava valtionosuuksien korvamerkintä,
mutta myös kuntien on tunnettava oma vastuunsa palvelujen
järjestämisestä ja varojen käyttämisestä.
Harkinnanvaraiset valtionavut tulee säilyttää nykyisellä tasolla
ja selvittää mahdollisuuksia kasvattaa niitä tarpeen
mukaan.
Omaa kuntaa ja maakuntaa puolustetaan parhaiten tukemalla oman
alueen tuotantoa ja työllisyyttä. Onko keskusta
tyytyväinen Jyväskylän kaupungin päätökseen
ostaa sähköä Vantaan Energialta, vaikka
omasta maakunnasta olisi saatu energiaa kilpailukykyiseen hintaan,
kun lasketaan kaikki vaikutukset? Keskusta aiheutti omalla käyttäytymisellään
8 miljoonan markan tulonsiirron maakunnan ulkopuolelle. Siitä ei
voi sanoa, että olisitte ajatelleet kunnan ja maakunnan etua
kokonaisuutena. Se ei ainakaan ole hallituksen ja Korhosen virhe,
eikä heidän piikkiinsä sitä voi
laittaa.
Toimi Kankaanniemi /skl:
Herra puhemies! Hallituksen vastausta välikysymykseen
lukiessa tulee ehkä väistämättä mieleen,
että ministerit, jotka nykyisessä hallituksessa
istuvat, ovat etääntyneet varsin kauas kunnallispolitiikasta
ja niistä ihmisistä, jotka kunnissa asuvat. Kunnat
sinänsä eivät ole itsetarkoitus, vaan
niiden kautta ja niiden toimesta hoidetaan ihmisille ja erityisesti
yhteiskunnan tuen ja avun tarpeessa oleville ihmisille peruspalvelut.
Tällä hetkellä tilanne lukuisissa kunnissa
on se, että ne eivät kykene näitä tehtäviä kohtuudella
hoitamaan. Tämä tilanne, joka on nyt jo päällä ja
joka yhä pahenee, ellei tuntuviin ja tehokkaisiin, määrätietoisiin
ja nopeisiin toimenpiteisiin ryhdytä, on johtamassa perustuslainvastaiseen
tilanteeseen. Kuntalaiset, Suomen kansalaiset, eivät ole
yhdenvertaisessa asemassa, niin kuin perustuslaki edellyttää.
Syy on siinä, että heidän kotikuntansa
eivät pysty turvaamaan kuntalaisille kuuluvia peruspalveluita.
Näin sanoessani totean, että valtion, lainsäätäjän,
eduskunnan, vastuulla ja tehtävänä on
säätää verolait, verojen jakamisjärjestelmä,
veron tasausjärjestelmä ja kuntien valtionosuusjärjestelmä.
Ne ovat lain tasoisia päätöksiä,
ja ne säädetään eduskunnan toimesta
hallituksen esitysten pohjalta. Jos hallitus ei esityksiä tuo,
niin kuin nyt ei ole tuonut viiteen vuoteen todellisia esityksiä eduskuntaan,
vastuu on hallituksella siitä, että kansalaisten
eriarvoisuus räjähtää käteen
ja että perustuslakia tässä maassa ei
enää noudateta.
Kun todella lukee hallituksen vastausta välikysymykseen,
joutuu toteamaan, että se ei lupaa muutosta, mitään
varmuutta se ei anna siitä, että tähän
kehitykseen puututtaisiin. Kun toisaalta katsomme niitä tunnuslukuja,
joita yhteiskunnassa ja kansantaloudessa esiin tulee joka päivä,
ne kertovat siitä, että taloudellinen kasvu on
hidastumassa. Kuinka paljon se hidastuu, meneekö taantuman
jälkeen jopa laman puolelle, sitä emme tiedä,
mutta melko selvältä näyttää,
että vaikeuksia on entistä enemmän. Tämä heijastuu myös
yhteisöveron tuottoon varsin välittömästi ja
suoraan ja heijastuu helposti myös sitten muiden veromuotojen
tuottoon. Tätä kautta vaikeudet lisääntyvät,
eli helpompia aikoja ei ole edessä.
Minä en ole ensisijaisesti yhtymässä niihin, jotka
vaativat lisää menoja valtiontalouteen eli budjetin
loppusumman kasvattamista. Yhdyn jopa puolueeni puheenjohtajan esitykseen
siitä, että esimerkiksi vasemmiston kannattaisi
menneisyyttäänkin ajatellen hieman harkita, kuinka suuret
menot pannaan armeijalle, kun samanaikaisesti ei tahdo olla vanhuksilla
hoitoa ja lapsilla riittävää turvaa päiväkodeissa
ja kouluissa. Näitä joudutaan punnitsemaan valtion
budjetin sisällä.
Ennen kaikkea kuntien välisiä eroja tulee
todella voimakkaasti tasata. Tänä vuonna tulee
aivan varmasti hurja kasvu muutamalle, ehkä viidelle kunnalle
tai kaupungille tässä maassa yhteisöveron
tuoton kasvuna. Se summa, joka on selvillä jo vajaan vuoden
päästä, voi olla todella suuri siitä huolimatta,
että taloudessa nyt monet ennusmerkit osoittavat, että ollaan
menossa heikompaan suuntaan ainakin vähän pitemmällä aikavälillä.
Tämä tilanne tulee nyt korjata, ei sitten kun
ne rahat on annettu Helsingille, Espoolle, Salolle ja joillekin
muille kunnille. Niitä ei enää sen jälkeen
ole kohtuullista pois leikata, vaan nyt tarvittaisiin nopeita, kiireellisiä toimenpiteitä.
Kaikki
vastuu näistä toimenpiteistä ja Suomen kansalaisten
yhdenvertaisesta kohtelusta on hallituksella.
Hallitus asettaa työryhmiä työryhmän
perään, riitelee näistä asioista
eikä saa esityksiä eduskuntaan. Tämä on
syy, joka on riittävä välikysymyksen
tekemiseen, hallituksen kyvyttömyys puuttua näihin
asioihin riittävän voimakkaasti.
Arvoisa puhemies! Kun vuonna 96 joulukuussa täällä äänesteltiin
Lipposen ensimmäisen hallituksen valtionosuusjärjestelmän
uudistuksesta, silloin me oppositiossa teimme esitykset, joiden hyväksymisen
tuloksena olisi nyt paljon helpompi tilanne. Jos ne olisi hyväksytty
silloin, olisi paljon helpompi tilanne niissä kunnissa,
joissa vaikeudet ovat nyt kaikkein suurimpia. Pyydän, että edustajat
hakevat hallintovaliokunnan mietinnön n:o 24 vuodelta 96
ja lukevat sen vastalauseen. Se kuvaa hyvin tilanteen, joka on tänä päivänä.
Siinä olisi ollut myös ne toimenpiteet, jotka
olisi pitänyt toteuttaa, niin olisimme paljon paremmassa
tilanteessa. Nyt on syytä niihin paneutua.
Täällä on puhuttu seutukuntayhteistyöstä.
Se on hyvä. Kannatan sitä lämpimästi,
mutta tässä laajassa maassa on monia alueita,
joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä minkäänlaisella
seutukuntayhteistyölläkään saada
aikaan todellisia muutoksia, jos maan hallitus ja eduskunta eivät asioihin
puutu kuntien välisten epäoikeudenmukaisuuksien
korjaamiseksi. Lainsäädäntövallan käyttäminen
kuuluu tälle salille, ja sitä tarvitaan, jotta
nämä ongelmat saadaan korjattua.
Matti Saarinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Keskustan välikysymys osoittaa,
kuinka kaksinaamaista peliä puolue todellisuudessa harrastaa.
Kun aikanaan nykyisestä yhteisöverokertymämallista
päätettiin vuonna 1998, eduskuntaryhmän
puheenjohtaja ja Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen
vastusti silloista Kuntaliitossa saavutettua kompromissia. Tuo kompromissi
helmikuussa 98 lähti siitä, että kunnille
annettavan yhteisöveron tuotosta 25 prosenttia jaettaisiin
asukasluvun perusteella ja 75 prosenttia silloisen työryhmän
laatiman ehdotuksen mukaan. Kuntaliiton hallituksessa osa keskustan
edustajista yhtyi enemmistön kantaan, osa keskustan edustajista
samoin kuin osa Pääkaupunkiseudun edustajistakin
poistui mielenosoituksellisesti kokouksesta ennen äänestystä.
Työryhmän esitys voitti maan hallituksessa
ja, kuten tunnettua, kunnille tuleva yhteisövero jaetaan
siten, että kunnassa toimivalle yritykselle maksuunpantu
vero olisi sijaintikunnan jako-osuuden laskentaperusteena. Useassa
kunnassa toimivalle yritykselle maksuunpantu vero jaetaan yrityksen
toimipaikkakuntien kesken toimipaikkojen henkilöstömäärien
suhteessa. Yhteisöveron jakomallin lisäksi Kuntaliiton
esitys piti sisällään verotulojen ajantasauksen
kiirehtimisen.
Kuntaliiton kompromissimallista totesi tuolloinen keskustan
kansanedustaja Raimo Liikkanen muun muassa seuraavasti Suomenmaassa helmikuussa
vuonna 98: "Minusta se on hyvä saavutus. Ne maaseudun kunnat,
jotka hävisivät aiemmassa esityksessä,
saavat kautta linjan noin 100 markkaa asukasta kohden lisää,
ja Helsinki menettää 400 miljoonaa." Kuntaliiton
hallituksen esitys olisi nykyiseen verrattuna antanut selvästi
enemmän rahaa niille kunnille, joissa yhteisöveron
tuotto on alhainen, ja menettäjiä olisivat olleet
suuria yhteisöverotuottoja saavat kunnat. Tästä osoituksena,
hyvät kollegat ja läsnäolijat, esitän
teille tältä paikalta Suomenmaa-lehden 27. helmikuuta
98 koko sivun. Täällä lukee: "Pekkarinen
täysin tyrmistynyt yhteisöveromallin valmisteluun"
ja paljon paljon muuta. Keskusta ei jättänyt kaksinaamaista
peliään vielä tähänkään vaan
jatkoi sitä sitten eduskunnassa, kun tätä kyseistä lakia
käsiteltiin. Hallintovaliokunta antoi kyseisestä lakiesityksestä lausunnon
valtiovarainvaliokunnalle, ja sen eriävässä mielipiteessä keskustan
kansanedustajat Hannes Manninen, Matti Väistö ja
Aulis Ranta-Muotio esittivät veron jakomalliksi tuota Kuntaliiton
ja keskustan aiemmin hylkäämää mallia.
Uskomatonta, mutta totta.
Täysistuntokäsittelyssä 10. päivänä kesäkuuta
1998 keskusta esitti ja kaikki paikalla olleet keskustan edustajat
kannattivat kunnan jako-osuuden määräytymistä 75-prosenttisesti
työntekijöiden perusteella ja 25-prosenttisesti
asukasluvun mukaan. Ed. Pekkarinen oli poissa tuosta äänestyksestä äänestyskartan
mukaan.
Arvoisa puhemies! Jos keskusta olisi aikanaan tukenut täydellä voimallaan
kuntaliiton kompromissiesitystä, tämänpäiväistä keskustelua
ei ehkä tarvitsisi edes käydä. Kun aikaa
on, ehkä voin vielä varmemmaksi vakuudeksi muutaman
lainauksen ottaa tästä mainiosta Suomenmaan sivusta.
"Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen tyrmää Kuntaliiton
hallituksen valmistelevan esityksen kuntien yhteisöveroremontiksi.
Pekkarisen mukaan keskustan eduskuntaryhmä ei missään
olosuhteissa tule hyväksymään Kuntaliiton
hallituksen hyväksymää yhteisöveromallia."
Kuitenkin asia eduskuntakäsittelyssä oli kovin
toisessa valossa. Tämä pikkuisen kuvaa sitä ristiriitaista
suhtautumista, ettei oikein tiedä, mihin uskoo ja luottaa,
jos tällä tavalla edetään useammalla
kärjellä.
Herra puhemies! Ei tässä yhteydessä tämän enempää.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin mitä tulee Kuntaliiton
kannanottoihin, en ole Kuntaliiton hallituksen jäsen enkä siellä ota
kantaa.
Mitä haastatteluun tulee, niin, ed. Saarinen, minua
todellakin harmittaa tällä hetkellä se,
että emme olleet voimakkaammin vaatimassa sitä tasausta
eri tyyppisten kuntien kesken kuin silloin teimme. Meidän
olisi pitänyt toimia vielä voimakkaammin siihen
suuntaan, mitä minä siinä haastattelussa
sanoin, vielä voimakkaammin siihen suuntaan, koska minun
sanomanihan oli, jos sen muuttaa käytännön
kielelle, miten se kuntia kohtelisi, ottaa niiltä, jotka
saavat eniten, vielä enemmän ja antaa enemmän
heikommille kuin se ratkaisu oli, joka silloin tehtiin. Eikö niin,
ed. Saarinen?
Se kanta, mitä silloin mielestäni edustin,
on kyllä aika lailla yksi yhteen sen sanoman kanssa, joka
meillä täällä on. Sanon: meidän
olisi pitänyt keskustalaistenkin olla vielä voimakkaammin
tasapuolisemman mallin puolesta kuin silloin konsanaan jaksoimme
olla.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Voin kyllä näistä lähteistä vahvistaa,
minkä ed. Pekkarinen sanoi, ja hän on tämän
artikkelin mukaan ollut sitä mieltä, että näiden
prosenttien, jotka mainitsin, pitäisi olla 50 ja 50. Eli
50 prosenttia asukasmäärän mukaan. Tässä on
nyt vain, ed. Pekkarinen, käynyt valitettavasti sillä tavalla,
että kun on menty sutta pakoon, on tullut karhu vastaan.
Eli olisi ollut parempi sittenkin ottaa se 25 prosenttia kuin tämä sata—nolla-periaate.
Siinä mielessä on yritetty vähän
liian korkealla olevan riman yli, ja olen pahoillani siitä,
että tämä ei onnistunut. Kun tässä on
niin ristiriitaisia kantoja, niin tämän tohdin
tuoda asian käsittelyn yhteydessä julki.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä mieluusti yrittäisin
ymmärtää tuota logiikkaa, mutta en sittenkään
oikein jaksa ymmärtää. Jos hallitus oli
valmis vähän tulemaan vastaan heikompia kuntia emmekä me
siihen olleet tyytyväisiä, niin minkä takia
se olisi ottanut meiltä oikeutuksen pois sanoa se, mikä oli
välttämätöntä? Välttämätöntä olisi
ollut tulla enemmän vastaan jo silloin. Valitettavasti
emme saaneet tahtoamme läpi ja joudumme täällä kompromissin
hakemiseen. Jos olisi, ed. Saarinen, menetelty tuolloin niin kuin siinä haastattelussa
näköjään olen sanonut, tilanne
eri kuntien kesken, eikö niin, olemme kai siitä yksimielisiä,
olisi tänä päivänä paljon
tasapuolisempi kuin se nyt on.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kiinnitän myös huomiota
siihen, että kun ensimmäisessä vaiheessa tämä 75—25
prosentin malli raivostutti, tai anteeksi, ed. Pekkarinen oli täysin
tyrmistynyt, siis se tyrmistytti ed. Pekkarista, niin aika lyhyen ajan
kuluttua teidän eduskuntaryhmänne kuitenkin eduskuntakäsittelyssä rakensi
vastalauseen tämän 75—25 prosentin mallin
pohjalle, ja tämä hämmästyttää.
Tämä olisi kannattanut alusta asti. Teidän
vastalauseenne olisi tullut hyväksytyksi, jos olisitte
sen tehneet alusta asti.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näköjään
rupesimme tarpeettomasti lepsuilemaan. Kyllä minä tämän
kaiken jälkeen olen täysin vakuuttunut siitä, että ei
tämän hallituksen kanssa kannata alkaa lepsuilla.
Jos on eri mieltä sen kanssa, pitää näköjään
olla kaikissa tilanteissa ja johdonmukaisesti eri mieltä.
Siinä oli meillä halu hakea kompromissia, mutta
jälkikäteen, pientäkin kompromissia haettaessa
tämän hallituksen kanssa sillä tiellä tulee
näköjään karhu vastaan. Emme
lähde siihen marjaan toista kertaa.
Mika Lintilä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Maamme kokonaistuotanto on seitsemän viime
vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Vahva talouskasvu
on vaikuttanut suotuisasti myös valtiontalouteen, joka
on vahvasti ylijäämäinen. Myös
valtion rahoitusasemaa voidaan pitää jopa merkittävän
hyvänä. Viimeksi valtion rahoitusasema on ollut
näin hyvä vuonna 1976. Valtiontalous on saatu
siis verrattain hyvään tilaan, mutta hinta, joka
siitä on maksettu, on ollut liian kova katsottuna niiden
252 kunnan kannalta, joissa vuosikate heikkeni viime vuonna. Valtiontaloutta
on laitettu kuntoon kuntien kustannuksella. Nyt on tullut tilinpäätöksissä nähtäväksi
se, mistä keskustapuolue on jo useiden vuosien ajan varoittanut.
Kunnat eivät kykene suoriutumaan niille asetetuista velvoitteista
kunnilla käytössä olevien taloudellisten
resurssien puitteissa.
Kuntien talouskriisi on saanut aikaan sen, että useissa
kunnissa ollaan hyvin lähellä sitä tilannetta,
jossa kunnat eivät kykene tarjoamaan kuntalaisille edes
heille perustuslain mukaan kuuluvia riittäviä sosiaali-
ja terveyspalveluita. Palveluiden rappeutuminen monissa kunnissa
asettaa ihmiset valitettavan eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa
mukaan. Puheet sosiaalisesti eheästä Suomesta
voidaan näiltä osin unohtaa.
Peruspalveluiden heikentyminen tulee jatkumaan myös
siinä vaiheessa, kun ne noin 200 Suomen kuntaa, joilla
on taseessa kattamattomia tappioita, ryhtyvät toteuttamaan
niille säädettyä kolmen vuoden talouden
tasapainotusohjelmaa. Juustohöyläsäästöt
kunnissa on käyty jo läpi, ja rakenteisiin tehtävät
muutokset tuovat hitaasti helpotusta kuntien akuuttiin talouskriisiin.
Pelkään pahoin, että saamme vielä usein
lukea kuntien päätöksiä lomautuksista,
irtisanomisista, koulujen lakkauttamisista jne. Olemme erittäin vaikeassa
tilanteessa, jossa kunnat saattavat olla pakotettuja esimerkiksi
hoitohenkilökunnan lomautuksiin aikana, jolloin päinvastoin
tulisi voimakkaasti lisätä resursseja ikääntyvän
väestön hoitamiseksi. Tilanteessa, jossa 194 kuntaa
tekee tappiollista vuosikatetta, ongelma ei rajoitu vain kyseisiin
kuntiin, vaan se koskee kokonaisia maakuntia. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan 12
kunnasta 7 teki tappiollisen vuosikatteen. Tällä on
suoraan vaikutukset myös maakunnallisten kuntayhtymien
toimintaan ja kehittämiseen esimerkiksi terveys- ja koulutuspuolella.
Maakunnista löytyy paljon tahoja, jotka ovat halukkaita
ja sitoutuneita alueiden kehittämiseen. Ongelmana vain
on, että kunnilta ja maakunnilta ei löydy varoja
esimerkiksi vastinerahoiksi ja kehittämisen sijaan toiminta
kunnissa onkin kamppailua elämisen edellytyksistä.
Maakuntien kunnat eivät suinkaan ole antaneet periksi kehittämisessä,
vaikka ministeri Soininvaara onkin ilmoittanut, että on
parempi auttaa kasvukeskuksia kuin maalaiskyliä, jotka
kuolevat kuitenkin.
Arvoisa puhemies! Jos tarkastelee niitä toimia, joita
hallitus on tehnyt kuntatalouteen, sekä niitä kannanottoja,
joita kuntarakenteesta on kuultu täällä tänäkin
päivänä, ei voi välttyä ajatukselta,
että tämän hallituksen suuri missio on kuntien
määrän radikaali vähentäminen.
Hyvin kyseenalaisia ovat vain ne säästöt,
joihin näillä liitoksilla päästäisiin.
Useissa pienissä kunnissa organisaatio on ajettu jo niin
alas, ettei kuntaa kuvaa oikeastaan muu kuin nimi ja oma vaakuna.
Myös pienet kunnat voivat olla tehokkaita. Palvelujen tarjonnan
taloustehokkuutta on parannettu kuntien välisellä yhteistyöllä sekä seutukunnallisesti
että seutukuntarajat ylittäen. Yhteistyön
kauttakin saatavan taloudellisen edun saaminen on vain rajallista.
Kunnat itsekään eivät varmasti ole
täysin syyttömiä katastrofaaliseen taloustilanteeseen,
mutta päävastuu talouden tiukentumisesta tulee
kohtuuttomien valtionosuus- ja veroleikkauksien, yhteisöveron
jakomuutoksen sekä erityisesti valtiolta kunnille siirtyneiden
lisävelvoitteitten kautta. Kuvaavaa on esimerkki, että reaalisesti kunnilla
oli vuonna 90 saman verran rahaa käytettävänä kuin
nyt, mutta velvoitteitten määrä huomattavasti
pienempi.
Kuntien taloustilannetta tulee vahvistaa nopeilla toimenpiteillä,
sillä nyt heikko taloustilanne näkyy kuntalaisten
päivittäisessä elämässä. Kannatan
lämpimästi Pohjanmaan sosialidemokraattien kevätkokouksen
julkilausumaa, jossa he peräävät toimenpiteitä kuntalaisten
peruspalveluiden turvaamiseksi ja tuntuvia lisäyksiä harkinnanvaraisiin
avustuksiin. Ensimmäinen tilaisuus parantaa kuntien taloudellista
tilannetta tulee olemaan lisäbudjetin yhteydessä.
Jotta taloustilanne kunnissa voitaisiin rakentaa kestävälle
pohjalle, tulisi kuntien indeksitarkistukset tehdä täysimääräisinä sekä ottaa
Pekkarisen mallin vaatimat 1,5 miljardia esimerkiksi kunnallisveron
vähennyksen vuosilta 2000—2002 kompensoimatta
olevasta määrästä. Hyvin mielelläni
näkisin hallituksen kokeilevan myös alueita tukevia
verotuksellisia keinoja. Hallituksen päätös
vähentää tälle vuodelle harkinnanvaraisia
avustuksia oli taloudellisen tilanteen huomioiden täysin
ristiriitainen teko vallitsevaan tilanteeseen nähden.
Kuten täällä on useissa puheenvuoroissa
todettu, kuntatalous ei ole ongelmallinen keskimäärillä mitattuna.
Ongelma on kuntien yhä voimakkaampi eriarvoistuminen, jossa
kärsijöinä ovat vielä usein
heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat kuntalaiset. Kuntien
voimavarat tulee suunnata kuntien peruspalveluiden hoitamiseen kuntien
tervettä kehittämistä unohtamatta.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Yhteisöveron tuoton jakoperusteet ovat
suurin syypää kuntien eriarvoistumiskehitykseen.
Onneksi sentään muutokset arvonlisäveron
palautus- ja takaisinperintäjärjestelmässä ovat
menossa hyvään suuntaan. Nämä hallituksen
toimet ovat nimenomaan parantamassa heikossa asemassa olevien kuntien
asemaa. Tämän vuoden talousarviossa vahvistetaan
edelleen kuntataloutta nettomääräisesti
jopa lähes miljardi markkaa edellisvuoteen verrattuna.
Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuntia varten on harkinnanvaraisiin avustuksiin
varattu 320 miljoonaa markkaa. Hallitusta ei nyt voikaan syyttää kuntatalouden
kurjistamisesta. Sen sijaan keskustan edustajat voisivat syventyä tarkastelemaan
sitä, miten ovat toimineet kuntien taloudenpidosta vastuulliset paikalliset
luottamushenkilöt.
On turha vedota maan hallitukseen asiassa, jossa päätösvalta
on viime kädessä kuntien valtuutetuilla. Erityisesti
vanhenevan väestön palveluissa olisi mahdollista
hyödyntää kunnan alueella toimivia yksityisiäkin
yrittäjiä, jotka samalla tuovat kuntaan lisää verotuloja.
Palvelujen laatuakin voidaan parantaa ja valvoa ihan yhtä lailla,
vaikkei kunta olisikaan itse palvelujen tuottaja. Päinvastoin,
monessa tapauksessa palvelut saattavat jopa parantua.
Nykyinen kuntalaki on ollut voimassa kohta kuusi vuotta. Lainuudistuksen
tarkoituksena oli nimenomaan antaa kunnille mahdollisuus järjestää palvelunsa
parhaaksi katsomallaan tavalla. Kunnallisilla luottamushenkilöillä onkin
todellista valtaa ja vastuuta. Kuluneen kuuden vuoden aikana monissa
kunnissa on tapahtunut huomattavia taloudellisen tilanteen muutoksia
luottamushenkilöiden päätöksistä johtuen.
Joissakin on rakennettu kunnantaloja ja kulttuurikeskuksia, mutta
toisaalla taas on panostettu kansalaisten peruspalveluihin.
Seudullinen yhteistyö on talouden realiteetti. Jokainen
pieni kunta ei voi ylläpitää kaikkia
peruspalveluja yksin. Tarvitaan yhteisiä investointeja
ja myös yhteisiä toimia, yhteisiä virkoja. Usean
kunnan yhteiset viranhaltijat lisäävät
asiantuntemusta ja samalla taloudellista tehokkuutta. Ehkä joissain
pienissä kunnissa osasyy ahdinkoon on myös se,
että sama henkilö hoitaa jopa viittä virkaa,
ja kaikkia näitä tehtäviä tietysti
osa-aikaisesti. Ei ole inhimillisestikään mahdollista olla
yhtä aikaa monen eri alan täysipäiväinen
ammattilainen.
Kunnan on osattava järjestää palvelunsa
niin, ettei niiden tuottaminen johda kunnan velkakierteeseen. Itsepäisellä yksin
yrittämisellä voidaan joutua taloudellisesti kestämättömään
tilanteeseen. Jo olemassa olevia virkoja voidaan uudelleenjärjestellä ja
sillä tavalla parantaa kansalaisten saamia palveluita ja
näitten palveluitten tehokkuutta. Esimerkiksi työvoiman
painopisteen siirtäminen johtavista ja työnjohdollisista
tehtävistä ihan käytännön
työn suorittamiseen voi parantaa palvelua ja säästää kunnan
kustannuksia.
Luottamushenkilöiden tulisi suhtautua oman kuntansa
talouteen samalla tavoin kuin omankin taloutensa hoitamiseen eli
harkitsevasti ja suunnittelemalla. Olemassa olevilla tuloilla on
pystyttävä selviytymään menoista.
Jos oman talouden vuosikate on negatiivinen, ensimmäiseksi
tietysti katsotaan, onko rahaa käytetty johonkin harkitsemattomasti.
Kunnassa investoinnit on suunniteltava todellisten tarpeiden mukaan
ja siten, että rahoituksen pohja kestää.
Myöskään uusia virkoja ei pitäisi
perustaa muutoin kuin perusteellisen tarveharkinnan seurauksena.
Eihän yksityisyrittäjäkään
palkkaa työvoimaa ilman laskelmia. Näissä laskelmissa
tulee ottaa huomioon, onko työtehtäviä ja
onko rahaa näitten tehtävien hoitamiseen.
Kuntien välillä on toki suuria eroja. Erityisesti juuri
mainitsemani yhteisöverotuotot aiheuttavat yllätyksiä suuntaan
jos toiseen. Valtionosuusjärjestelmä ja kuntien
harkinnanvaraiset avustukset ovat vastauksia näihin ongelmiin.
Kuntien on toki hyväksyttävä se, ettei
valtio ole mikään pankkiautomaatti, joka vähentää valtuutettujen vastuuta
päätöksistä.
Kun vuonna 1994 yhteisöveron jakoa suunniteltiin, silloinen
kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen esitti mallia,
jossa yhteisövero olisi kerätty kokonaan valtiolle,
joka olisi silloinkin voimassa olevan valtionosuusjärjestelmän
puitteissa jakanut nämä tuotot kunnille. Sen sijaan
silloinen sisäministeri Mauri Pekkarinen vastusti jyrkästi
tätä mallia. Siis Iiro Viinanen puolusti juuri
sitä mallia, mistä nyt ed. Pekkarinen hallitusta
moittii ja arvostelee, että hallitus ei toimi tämän
itse silloin voimakkaasti ajamansa järjestelmän
mukaisesti. Taitaa olla niin, että ed. Pekkarinen ei näe
malkaa omassa silmässään.
Osmo Puhakka /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minun on vaikea ymmärtää sitä matemaattista
logiikkaa, joka sisältyy ed. Hemmilän puheenvuoroon,
kun hän sanoo, että kunnallisten palvelujen yksityistäminen
tehostaa ja nostaa palvelujen tasoa ja tulee halvemmaksi. Jos ajattelen
esimerkiksi hoitohenkilökunnan näkökulmasta,
minä en ainakaan voi tällaista väitettä hyväksyä hoitohenkilökunnan
kohdalla, joka on alimitoitettu, työn ja uupumuksen rasittama. Minä en
käsitä tätä ja kysyisin, mihin
tämä kahteen kertaan esitetty väite perustuu.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän kunnat järjestävät ja
itse tuottavat paljon muitakin palveluita kuin hoitoalalla. (Ed.
Puhakka: Esimerkiksi?) — Tiedän monia kuntia,
jotka yrittävät järjestää esimerkiksi
jätehuollon kunnallisena toimintana. Ei ole kovin suurta
järkeä hoitaa tällaista palvelutuotantoa
kunnan palveluna, vaan nimenomaan yksityinen yrittäjä tekee
nämä asiat varmasti kustannustehokkaimmin.
Matti Huutola /vas:
Arvoisa puhemies! Kunnat saavat tänä päivänä tuloja
valtionapujen supistumisesta huolimatta jokseenkin saman verran
kuin 90-luvulla. Tulojen kokonaismäärässä ei
ole tapahtunut mitään olennaista muutosta. Olennainen
muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että tänä päivänä omien
verotulojen merkitys kuntien rahoituksessa on kasvanut varsin voimakkaasti.
Kun vuonna 90 kuntien keräämät verot
olivat 48,4 miljardia markkaa, viime vuonna kunnat saivat 77,5 miljardia
markkaa verotuloja. Samanaikaisesti valtionapujen osuus kunnallistalouden
rahoituksessa putosi vuoden 93 huippulukemasta 41 miljardia markkaa
vuoden 98 pohjalukemiin 24,6 miljardia markkaa. Valtionosuuksien
on ennakoitu kasvavan kuluvana vuonna noin 28 miljardiin markkaan.
Suureksi ongelmaksi nykyisessä verorahoituksessa on
koettu kuntien peruspalveluiden rahoitus vaihtelevilla yhteisöverojen
tuotoilla ja se, ettei vaihteluita kyetä ennakoimaan. Peruspalveluiden
kunnille aiheuttamat menot ovat lakisääteisiä ja
suhteellisen pysyviä suhdannevaihteluista riippumatta.
Kuten täällä jo aiemminkin todettiin
vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa, selvitysmies Pekkarinen
arvioi kuntien peruspalveluiden rahoituksen keskeiseksi ongelmaksi
kuntien saamien verokertymien epävakaisuuden ja tehtäväkseen
sen ennakoitavuuden parantamisen. Kuntatalouden selvitysmies katsoi
myös, että yhteisöveron ongelmat ovat
kuntatalouden kannalta niin ilmeiset, ettei yhteisöveroa
voida pitää luontevana eikä järkevänä kuntien
palveluiden rahoituslähteenä. Pekkarinen tosin
toteaa, että hänellä ei ollut edellytyksiä tehdä olennaisia
yhteisöveroa koskevia muutosehdotuksia, mutta hän
kuitenkin selvittää raportissaan niitä moninaisia
epäkohtia, joita yhteisöveroon liittyy.
Eräs yksityiskohta selvitysmiehen ansiokkaassa raportissa
herättää pohdintoja, nimittäin kysymys
tarpeesta hoitaa tällä hetkellä noin
10—15:tä katastrofaalisissa talousvaikeuksissa
olevaa kuntaa ja niiden ongelmia. Selvitysmiehen esitys verotulojen
uudeksi tasausmalliksi, jossa tasausraja nousee nykyisestä 90
prosentista 100 prosenttiin ja jossa käytetään
verotulojen täydennystä, tähtää siihen,
että harkinnanvaraisesta valtionavusta luovuttaisiin. On
kuitenkin rehellistä tunnustaa, että tällä hetkellä kuntatalouden
ongelmat ovat eräissä kunnissa niin suuret, että niihin
on vastattava nyt harkinnanvaraisin määrärahoin.
Esimerkiksi Lapissa, niin kuin täällä tuli esillekin,
22 kunnasta 17 kuntaa tekee negatiivisen tuloksen, ja se kehitys
on tietysti huono.
En pidä realistisena sitä, että yleisessä valtionapujärjestelmässä voitaisiin
luopua erityisen suurissa vaikeuksissa olevien kuntien harkinnanvaraisesta
tukemisesta, vaikka järjestelmän tulisi olla sen
kaltainen, ettei harkinnanvaraisia määrärahoja
tarvittaisi. Tasausvähennykset ja -lisät eivät
kaikissa tilanteissa yksistään takaa oikeudenmukaisuutta,
vaikka ne siihen tähtäävätkin.
Tälle vuodelle on varattu 320 miljoonaa markkaa jaettavaksi
kunnille harkinnanvaraisesti. Koska nyt näyttää siltä,
että useilla kunnilla on edelleenkin suuria vaikeuksia,
on tuota summaa tarkasteltava nyt uudelleen ja hallituksen tulisikin
katsoa, voitaisiinko sitä korottaa esimerkiksi viimevuotiselle
420 miljoonan markan tasolle.
Puheeni alussa totesin, että kuntien omat verotulot
ovat ratkaisevassa asemassa kuntien palvelujen järjestämisen
kannalta. Kyllä myös elinkeinopolitiikka on avainkysymys,
jolla voidaan tulevaisuudessa myös kuntien talous tasapainottaa niin,
että siellä on työpaikkoja, syntyy työpaikkoja,
joista verotulotkin kertyvät. Tämä jos
jokin vaatii yhteistyötä. On turha kuvitella,
että jokainen kunta yksinänsä kykenee
elinkeinopoliittisiin saavutuksiin, ellei yhteistyötä seutukunnittain
löydy. Tässä suhteessa hallituksen tekemä linjaus
alueellisista kasvukeskuksista on tärkeä ja luo
mahdollisuuden myös alueelliseen kehitykseen.
Täällä on erityisesti noussut esille
myös maamme kuntarakenne. Kyllä nyt on vakavasti katsottava
kuntarakenteen järkevyyttä. Kansalaisten kannalta
on tärkeintä palveluiden järjestäminen
eikä se, missä kunnantalo sijaitsee ja miten siellä kuntapoliitikot
toimivat. Tärkeintä on palveluiden järjestäminen
ja tähän yhdistettynä elinkeinopolitiikan
hoitaminen. Kyllä nyt on vakavasti kuntataloudessa ja kuntapoliitikoiden mietittävä
myös
järkeviä kuntaliitoksia.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En millään voi olla puuttumatta
ed. Huutolan puheenvuoroon, kun hän sälytti päävastuun
kuntapäättäjille elinkeinopolitiikan
hoitamisesta. Jos esimerkiksi Lapin kunnilla ei ole taloudellisia
voimavaroja peruspalveluiden tuottamiseen, niin mikä yritys
sijoittaa toimintoja sellaiseen kuntaan, josta valtio vetäytyy
pois, jossa ei ole terveydenhoito-, koulutus- ja muita palveluita?
Eikö vasemmistoliiton toiminta ole aika lailla käsittämätöntä tällä hetkellä?
Aivan käsittämätöntä!
Sälytätte kuntapäättäjille
vastuun ja olette heikentämässä nimenomaan
heikkojen kuntien talousresursseja.
Matti Huutola /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tähän voisi vastata edustajalle,
että ensinnäkin Lapin osalta kuntapalvelut ovat
selvästi paremmin hoidettuja kuin keskimäärin
Suomessa, niin ettei voida sanoa, että ne on huonosti hoidettu.
Vetoan tässä esimerkiksi siihen, että me
puhumme Rovaniemen seudusta. Täällä pääministerikin
otti asian esille. Keskeistä on se, pystymmekö luomaan
Lappiin vahvoja kasvualueita, jotka pysäyttävät
muuttoliikkeen. Rovaniemen seudun keskeinen kehitysongelma on se,
että kunnat eivät kykene riittävään
yhteistyöhön elinkeinopolitiikassa.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Kunnilla ja valtiolla on yhteisvastuu
kansalaisten tarvitsemien palveluiden rahoittamisesta siten, että kunnallinen
verotus koko maassa säilyy kohtuullisena. Tässä yhteistyössä korostuu
pitkäjänteisyyden, ennustettavuuden ja vakauden merkitys.
Peruspalveluiden rahoitukseen liittyvä valtionosuusjärjestelmä on
uudistettu meillä 1990-luvulla perin pohjin. Järjestelmään
sisältyvää taloudellista ohjausta on
purettu siirtymällä kustannusperusteisista, korvamerkityistä valtionavuista
suurelta osin laskennallisiin, asukaskohtaisiin valtionosuuksiin.
Valtionosuusjärjestelmän uudistuksen ohella toinen
muutos on kuntien omien verotulojen merkityksen kasvu peruspalvelujen
rahoituksessa. Samalla kuntien verotulojen rakenne on muuttunut
yhteisöveron voimakkaan kasvun myötä.
Tämä on lisännyt eroa yhteisöveron
tuoton suhteen eri asemassa olevien kuntien välillä ja
heikentänyt samalla peruspalveluiden rahoituspohjan vakautta
ja ennustettavuutta. Tämä on rehellisesti todettava.
Kansalaisten yhdenvertaisuuden aseman ja peruspalvelujen turvaamiseksi
kuntatalouden ongelmiin on puututtava nopeasti, niin kuin nyt hallitus
on tekemässä. Selvitysmies Jukka Pekkarisen esityksiä kuntien
peruspalvelujen vakaan rahoituksen turvaamisesta on ryhdyttävä toteuttamaan
viimeistään vuoden 2002 alussa. Valtion on turvattava
huonoimmassa asemassa olevien kuntien taloudellinen asema lisäpanostuksella.
Tämä tarve on useita satoja miljoonia markkoja.
Kunnalliset palvelut on turvattava koko maassa ja kaikille ihmisille.
Erityisesti ikäihmisten palvelutarpeet on turvattava kuntakohtaisin
palvelusitoumuksin. Perinteiset sektori- ja kuntarajat ylittävällä yhteistoiminnalla
on sitouduttava erillissuunnitelmin ja -ohjelmin vastaamaan ikääntyvän
väestömme palvelutarpeisiin. Hyvinvointiyhteiskunnan
kehittämisessä ja syrjäytymis- ja köyhyysongelman
ratkaisussa on keskeistä kuntien tasavertaiset mahdollisuudet
tuottaa palveluja. Kunnallisten palvelujen tasapuolisen saatavuuden
turvaamiseksi on myös kehitettävä seutukuntayhteistyötä.
Esimerkiksi Jyväskylän seudulla on seutukuntayhteistyötä monella
hallinnonalalla ja erityisesti elinkeinopolitiikassa. Silloin, kun
on ollut mahdollisuus itse olla rakentamassa tätä yhteistyötä ja
ollut mahdollisuus vetää Jyväskylän
seudun kehittämisyhtiötä, joka on elinkeinoyhtiö, joka
vastaa seudun elinkeinopolitiikasta, Jyväskylän
seudun kunnat tekivät merkittäviä ja
todella rajuja valintoja tilanteessa, jolloin elettiin Ahon hallituksen
aikaa ja valtiontalous, kansantalous ja myöskin kuntien
talous romahti ja syöksyttiin kovaan lamaan. Silloin Jyväskylän
seudulla kunnat päättivät, että nyt
on täältä noustava ja panostettava elinkeinopolitiikkaan.
Tilanteessa, jossa kuntien budjetteja leikattiin, samanaikaisesti
Jyväskylän seudun kunnat päättivät
panostaa kymmeniä miljoonia markkoja vuositasolla elinkeinopolitiikan
hoitamiseen. Uskon, että nyt tuon yhteistyön tulokset
näkyvät Jyväskylän seutukunnan
vetovoimaisuuden lisääntymisenä. Se on
kiistaton tosiasia, monilla mittareilla mitattuna.
Nyt Jyväskylän seudun neljä kuntaa
ovat valmistelemassa yhteistä seutustrategiaa kuntien kaikkia
hallinnonaloja koskevana. Tässä yhteistyössä unohdetaan
kuntien hallinnolliset rajat ja palvelut pyritään
järjestämään joustavasti palvelujen
käyttäjien kannalta. Minä uskon, että tämä tuo
tulosta. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että todellakin kaikilla hallinnonaloilla
yhteistyö etenee. Sitä on jo tänä päivänä paljon,
mutta se etenee, laajenee ja syvenee.
Arvoisa puhemies! On muistettava, että valtiontalouden
ohella myös kuntatalous on ollut viime vuosina tiukoilla.
Säästötoimet ja yhteisöverojen
nopea kasvu ovat pitemmällä aikavälillä kuitenkin
kohentaneet kuntien keskimääräistä rahoitusasemaa.
Tilanne kuitenkin vaihtelee suuresti maan eri alueilla. Siksi järjestelmää on
parannettava heikompien kuntien eduksi. Kuntien väliset
erot ovat kiistämättä kasvussa.
Stakesin alkuvuonna valmistuneen tutkimuksen mukaan Suomi ei
jakaudu yksiselitteisesti köyhäksi pohjoiseksi
ja idäksi sekä rikkaaksi länneksi ja
eteläksi tai hyvinvoivaksi kaupungiksi ja pahoinvoivaksi
maaseuduksi. Ei näin. Raja kulkee maaseudun sisällä.
Kaupunkien ja kasvukeskusten vaikutuspiirissä oleva maaseutu
noudattaa kaupunkien käyriä eli voi suhtkoht hyvin
ja jonkin verran myös vaurastuu. Harvaanasutulla maaseudulla
hyvinvointi ei kasva tai se jopa vähenee. Niiden väliin
jää perinteinen ydinmaaseutu, jolla voi mennä hyvin
tai huonosti. Suurin osa uudesta tuotannosta keskittyy kaupunkialueille. Kaupungit
toimivat koko kansantalouden kannalta kasvun luojina.
Myös maaseudun kehitys riippuu hyvin pitkälle
kaupunkiseutujen kyvystä luoda kasvua. Aluepoliittisten
toimenpiteiden suuntaaminen entistä enemmän kaupunkiseuduille
on alueellisesti tasapainoisen kehityksen edellytys yhä useammin.
Harvaanasutussa Suomessa ei kaupunkipolitiikkaa pidä rajoittaa
muutamaan suurimpaan keskukseen, vaan sen tulee ulottua koko maahan.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! "Elämä on taistelua, mutta
ei sodankäyntiä." Näin on John Burroughs
todennut. Ikävä kyllä, monen suomalaisen
elämä on muuttumassa sodankäynniksi arkielämän
realiteetteja vastaan taloudellisista ongelmista kärsivissä kunnissa,
joista osa on pieniä ja kaukana suurista kasvukeskuksista. Näissä pitkäaikaistyöttömyys
on muuttunut rakenteelliseksi ja palveluiden saatavuus on heikentynyt.
Tämä on tuonut mukanaan runsaasti syrjäytyneitä,
päihteitten väärinkäyttäjiä ja
mielenterveysongelmaisia. Sama negatiivinen kehitys näkyy
muuttoliikkeen seurauksena myös muuttovoittoa saavissa
kunnissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Helsingissä on noustu
kärkeen miesten varhaisessa kuolleisuudessa. Ja mikä pahinta,
oireilu näkyy yhä useammin lapsissa ja nuorissa
ympäri maata. Voi todeta, että aluepolitiikan
puute näkyy myös kuntataloudessa.
Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan muutosten myötä myös
sosiaaliset ja yksilöä koskevat ongelmat ovat
muuttuneet. Esimerkiksi mielenterveysongelmia ei nykyään
hoideta yksinään, vaan niihin usein täytyy
hoidon kokonaisvaltaisuuden vuoksi nivoa päihdevierotusta.
Samaa kokonaisvaltaisuuden pyrkimystä palvelee koko perheen hoitaminen
oireilevan yksilön sijaan. Muuttuneet olosuhteet vaativat
muuttuneita hoitotapoja, mikä taas vaatii henkilöstön
lisäkoulutusta sekä uusien hoitostrategioiden
suunnittelua. Nyt voikin kysyä, mistä rahat?
Hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevien yksilöiden määrän
lisäännyttyä kaikki käytettävissä olevat voimavarat
käytetään talousongelmaisissa kunnissa
usein kiireellisten tapausten hoitoon, ja silloinkin jonot saattavat
olla kohtuuttoman pitkiä. Tällöin rahaa
ensiarvoisen tärkeään ennalta ehkäisyyn
ei enää riitä. Tämä osaltaan
taas pitkällä tähtäimellä lisää kustannuksia,
samoin kuin terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstön
ajaminen loppuun kohtuuttomalla työtaakalla tekee. Lama-aikaisia
henkilöstön piiputustapauksia maksetaan ja hoidetaan
vieläkin paikoin tehostetulla työnohjaus- ja terapiajaksoilla,
joita ilman hoitohenkilökunta ei enää jaksaisi
tehdä työtään. Voi kysyä:
mistä rahat kuntien työntekijöiden huoltoon?
Entistä enemmän ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä tulisi
kiinnittää huomiota esimerkiksi läheisneuvonpitoon
ja rikos- ja riita-asioiden sovitteluun. Molemmilla on yksilöä yhteiskuntaan
integroiva ja yhteiseen vastuunottoon kannustava merkitys. Sovittelun
mahdollistaminen tulisi taata yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti
kaikille kansalaisille kunnan taloudellisesta tilanteesta riippumatta,
kuten asia ei tällä hetkellä ole. Rahoituksen
järjestämisessä kunnille pitäisi
katsoa rohkeasti ministeriörajojen ylitse, sillä sovittelun
hyödyt jakaantuvat niin sosiaali- ja terveysministeriön
kuin oikeus- tai sisäministeriönkin tonteille.
Arvoisa puhemies! Kunnat voidaan valtion taholta velvoittaa
järjestämään riittävät
palvelut. Vaatimuksesta tulee kuitenkin lähinnä vitsi,
mikäli maa samalla kaivetaan palvelujen järjestämisen
edellytysten alta. Vaikka kokonaisuutena kuntien rahoitustilanne
oli viime vuonna hyvä, kuntaryhmittäin ja alueellisesti
yhä kasvaneet erot ovat huolestuttavia. Kun esimerkiksi
käyttötalouden valtionosuuksien korotukset vuodelle 2002
vastaavat vain noin puolta kustannustasojen noususta, ei tämä tule
riittämään kunnissa, joissa vaikkapa
yrityksiltä tuleva yhteisöveron osuus on pieni.
Edellytyksiä kuntien tasa-arvoiseen kehitykseen ja kiinnostavuuteen
yrittäjille ei ole edistetty valtion taholta. Voisi sanoa
jopa pikemminkin päinvastoin.
Arvoisa puhemies! Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme. Mikäli
annamme perheiden voida pahoin, turmelemme huomisen yhteiskunnan kantavia
voimia. Ministeri Soininvaara vastasi taannoin tekemääni
kysymykseen, että mielenterveystyöhön
ja huumeidenkäyttäjien hoitoon on suunnitteilla
yli 300 miljoonan markan lisäpanostukset kunnille ensi
vuodelle. Hyvä niin, mutta valtion osuus tästä summasta
on kuitenkin vain noin 25 prosenttia. Kysymys kuuluukin nykyisillä kuntatalouden
tunnusluvuilla: kuinka monelta kunnalta riittävä omarahoitus
löytyy, ja mikä kiinnostavampaa, kuinka monelta
ei?
Ossi Korteniemi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kunnat suorittavat tärkeää tehtävää huolehtiessaan
kansalaisten peruspalveluista. Kunnat eivät pysty tätä tehtävää suorittamaan,
jos valtio ei huolehdi omasta osuudestaan. On huomattava, että kuntien
mahdollisuudet ovat rajallisia, ja sen takia valtion tulisi nykyistä enemmän ottaa
vastuuta näissä asioissa.
Miksi yleensä kuntalaisten tulee saada palveluja kunnalta?
Luonnollisesti siksi, että valtion ja kuntien sekä yhteiskunnan
työnjaossa peruspalveluiden tuottaminen on sovittu kuntien
tehtäväksi. Jos kunnat eivät selviä kunnialla
tästä tehtävästä, kuntalaiset
kärsivät. Kannattaa myös muistaa, että yhteiskunnan
tarjoamista palveluista ovat eniten riippuvaisia köyhimmät
ihmiset. Heillä ei ole varaa paikata niitä aukkoja,
joita julkinen palvelu, valtio ja kunnat, jättävät.
Juuri nykyisessä tilanteessa julkinen valta tinkii omien tehtäviensä hoidosta.
Tämä todellakin koskettaa kipeimmin juuri köyhiä ihmisiä.
Tämä ei voi olla oikein.
Ei voi olla oikein, että rikkaat ja varakkaat kunnat
selviävät, mutta köyhillä ei
ole vaihtoehtoja. Julkisen vallan tarjoamien palveluiden heikkenemistä köyhä ei
voi korvata mitenkään. Juuri siksi laman ja taantuman
seuraukset koetaan pahimpina siellä, missä kantokyky
on heikoin.
Taas kerran puhutaan yllättävästä tilanteesta. Sopii
kysyä, mitä tekee virkamiesten armeija, jonka
vastuulla seuranta on. Vetoaminen yllätykseen on helppo
pakotie. Siksipä vastuun kantajia olisi löydettävä ja
laiminlyönnit selvitettävä. Muuten emme
koskaan selviä tilanteeseen, jossa ei enää vedottaisi
yllätykseen tai odottamattomaan käänteeseen
silloinkin, kun kysymys on suoranaisesta laiminlyönnistä.
Olemme nyt tilanteessa, jossa voivottelut eivät enää auta.
Virheistä tulee ottaa opiksi, mutta tehtyä ei
saa enää tekemättömäksi.
Käsillä olevien ongelmien kanssa on vain elettävä.
Tosiasia on myös, että kaikki kunnat eivät
kuitenkaan niistä ongelmista selviä ja siksi niitä on
tuettava. Olisi onnellista, jos kaikki kunnat pystyisivät
selviytymään niin, ettei tarvittaisi jokavuotista vääntöä köyhien
kuntien avustamisesta. Toivottavasti sellaiseen tilanteeseen joskus
vielä päästään. Nyt
ollaan kaukana tästä. Ei pitäisi jäädä voivottelemaan
syntynyttä tilannetta, vaan vastaisuutta varten valtion
jako-osuuksien jakoperusteita olisi korjattava vastaamaan kaikkien kuntien
todellisia tarpeita, eikä tässä pidä tuijottaa
vain köyhiä kuntia, vaan yhtä tärkeää on
valvoa niin sanottujen rikkaiden kuntien tulopohjia. Silloin ollaan
pahasti viassa, jos kaksi kuntaa saa yli puolet valtiontalouden
tulojen kasvusta. Nythän Helsinki ja Espoo kuorivat kerman
kasvusta ja köyhät kunnat alistetaan entistä ahtaammalle.
Tarvitaan siis oikeudenmukainen tasaus, joka joustaa riittävästi
niin, että tapahtuneet muutokset kuntien taloudessa otetaan
huomioon ja että jokainen kunta pystyy selviämään
yllättävissä tilanteissa ilman, että kuntakentältä kuuluu
jatkuva parku. Niin kauan kuin suuri joukko kuntia kiikuttaa avustusanomuksia
valtiolle, tilanne ei ole hallinnassa ja valtiovalta on epäonnistunut tehtäviensä
hoidossa.
Tähän sanotaan, että kunnat ruikuttavat
aina joka tapauksessa. Tätä syytettä en
hyväksy. Meillä ei ole ollut aidosti tilannetta,
jossa olisi voitu vedota siihen, että rajat on arvioitu
ja tasaus on tehty oikeudenmukaisesti.
Kun meillä on jatkuvasti kuntia, joiden vuosikate on
kymmeniä miljoonia miinuksella, työ on puolitiessä.
Haluaisin nähdä tilanteen, jossa todellinen ja
oikeudenmukainen tasaus on kaikkien kuntien kesken tehty. Vasta
silloin on mahdollisuus lähteä puhtaalta pöydältä.
Tätä odotan, ja niin kauan kuin tähän
ei ole päästy, hallitus ei ansaitse myöskään
luottamuslausetta.
Osmo Puhakka /kesk:
Arvoisa puhemies! Parin viime istuntopäivän
aikana olemme varsin yksituumaisesti, liikuttavan yksituumaisesti
tarjonneet terveysoppia lääkkeeksi lasten ja nuorten
hälyttävään syrjäytymiskehitykseen.
Vaikka ensi alkuun aiheesta tuntuukin olevan pitkä hyppäys
käynnissä olevaan välikysymyskeskusteluun,
todellisuus on kuitenkin tyystin toinen. Tutkimukset nimittäin
osoittavat, että suurimmassa syrjäytymisvaarassa
ovat muuttotilaston ääripäitä edustavien
kuntatyyppien lapset ja nuoret, muuttotappiollisten ja -voittoisten
kuntien nuoret.
Lääninhallitusten varsin tuore ja varmasti,
taatusti puolueeton arviointi kuntien peruspalveluista kertoo karua
kieltään kuntien säästökohteista: opetusryhmien
koon suurentaminen, koulujen yhdistäminen ja lakkauttaminen,
sijaiskustannusten ja tukiopetuksen karsiminen sekä opetustoimen
henkilöstön lomautukset. Karsinnan kohteiden keskeisyyteen
viitaten en pidä kovinkaan hedelmällisinä epäilyjä kuntapäättäjien
arvovalintojen laadusta tai tänäänkin
kuultuja kepeitä heittoja jäähalleista
kuntapalatseihin. Omaamatta pienintäkään
eli yhdenkään päivän kokemusta kunnallisesta
päätöksenteosta rohkenen kuitenkin epäillä,
että tehdyt leikkaukset ovat olleet päättäjille äärimmäisen
vaikeita niin moraalisesti kuin poliittisestikin. Mikäli
tällaisiin heittoihin turvaudutaan, se kielii jonkin asteisesta
halusta työntää pää pensaaseen
ison ongelman edessä. Mikäli siis olemme syrjäytymisen
torjunnassamme vakavissamme, silloin emme voi sulkea silmiämme
esiopetuksen ongelmilta kautta koko kuntakentän.
Julkisuudessakin on aivan tuoreeltaan kiinnitetty huomiota ryhmäkokojen
suuruuteen. Lääninhallitusten tutkimus nimittäin
paljastaa jopa yli 30 oppilaan opetusryhmiä, minkä lisäksi
tiedot kuntakentältä kertovat karua kieltään
siitä, miten esiopetuslaisia on sijoitettu ala-asteen alimpien
luokkien yhteyteen sellaisenaan ilman kouluavustajia. Kaikki tämä ei
suinkaan kerro piittaamattomuudesta vaan kukkaron nyörien
kiristymisestä äärimmilleen. Tulevaisuuden
kannalta kohtalokkaaksi tämän kehityksen tekeekin se,
että massoittuminen estää niiden lasten
auttamisen, jotka kehityksensä tai sosiaalisten ongelmiensa
takia sitä kaikkein kiireellisimmin tarvitsisivat tässä ja
nyt. Niin esiopetukseen kuin koko koulutoimeenkin kohdistuneet leikkaukset
ovat omiaan vaikuttamaan siihen, että oppimisen, sosiaalisen
kasvun ja opetuksen edellytykset ovat heikentyneet kautta koko 1990-luvun.
Samanaikaisesti erityisopetuksen ja oppilashuollon määrä ja
laatu ovat käytännössä romahtaneet
koulunkäyntiavustajien, kouluterveydenhoitajien, psykologien
ja kuraattorien poistumisen myötä.
Kun heikon talouden kunnissa asuu yli miljoona ihmistä,
ongelmamme mittasuhteet ovat siten valtaisat. Ne ovat sitä paitsi
taloudellisesti, ennen kaikkea henkisesti. Joillakuilla on toki
oman elämäntilanteensa puitteissa mahdollisuus
muuttaa uusille asuinsijoille. Läheskään
kaikille tämä ei enää onnistu
ja luonnistu. Mikäli nykysuuntainen eriarvoistuminen jatkuu
niin kuntien kuin niiden tarjoamien peruspalveluidenkin välillä, seuraamukset
ovat todella kauaskantoiset ja vakavat. Silloin lienee myös
tyystin yhdentekevää, kuka on nyt hallitusvastuussa
ja ketkä taas oppositiossa.
Tässä mielessä ainakin minun on äärimmäisen
vaikea yhtyä siihen vähättelyyn, joka
on tänäänkin kohdistunut hoitohenkilökunnan
määrään ja sen seuraamuksena
koettavaan uupumukseen. Tosiasia näet on, että sijais-
sekä lisätyövoiman palkkaaminen on hoitoalalla
tänä päivänä äärimmäisen
vaikeaa, käytännössä ylivoimaista.
Työuupumus ja sitä seuraava sairastuvuus ovat
sairaaloiden ja siten hoitajien arkea enemmän kuin haluammekaan
tai rohkenemmekaan uskoa. On varmasti aiheellista puhua eräitä paikkakuntia
jo nyt koettelevasta hoitajapulasta, mutta monin verroin ajankohtaisempaa
olisi kuitenkin puhua siitä työpaineesta, jonka
keskellä hoitajat yleisesti tänä päivänä ovat
ja kituuttavat.
Arvoisa puhemies! Me voimme toki puhua suureen ääneen
ja kauniin sanankääntein kuntaliitoksista sun
muista vippaskonsteista. En kuitenkaan usko niiden kaikkivoipaisuuteen
massoittuneissa opetusryhmissä, pitkissä potilasjonoissa
tai vaikkapa erään kaikkein keskeisimmän
palvelumuodon, kirjaston, oven takana, sekin kun tuppaa olemaan
kiinni aina tarvittaessa. Kysymys on rahasta, ei enempää eikä vähempää.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! Minusta käyty välikysymyskeskustelu
on ollut oikein hyvä keskustelu. Se on ensinnäkin paljastanut
eri poliittisten puolueitten ideologiat suhteessa kuntapalveluihin
ja suhteessa kuntarakenteeseen. Tämä keskustelu
on siinä mielessä ollut aivan historiallinen.
Tulevaisuus tulee sitten näyttämään,
mikä linja on oikea. Tällä erityisesti
viittaan siihen, että hallituksen ministerit ovat hyvin
selkeäsanaisesti sanoneet, että kuntaliitokset
ja kuntarakenteen muutos ovat itse asiassa pääkysymys
kuntapalveluitten turvaamisessa heikoimmissakin kunnissa. Itse olen
vahvasti eri mieltä ja koen, että hallituksen
nyt valitsema linja ajaa suuren joukon kuntia taloudellisesti niin
ahtaalle, että niiden palvelut heikkenevät ja sillä tavalla
kunnat ajetaan pakkoliitokseen. Se on mielestäni väärää politiikkaa
ja väärä strateginen linja.
Kuntien talous on heikentynyt. Voi sanoa, että jokaisessa
maakunnassa on kuntia, joitten tilanne on viime vuosina mennyt väärään
suuntaan. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla viime vuoden tilinpäätösten
mukaan 41 kunnasta oli 23 kuntaa, jotka tekivät miinusmerkkisen
vuosikatteen, ja 30 kunnan tulos heikkeni. Pohjois-Pohjanmaa käy
siis eräällä tavalla esimerkkimaakuntana
kuntarakenteen ja kuntapalveluitten ongelmallisuudestakin. Meillä on
vahvasti kasvava Oulun seutu, mikä on tietysti myönteinen
ja hyvä asia, mutta sitten kuusi muuta seutukuntaa, joitten
kehitysnäkymät ja taloustilanne ovat heikkenemässä.
Ministeri Korhonen aiemmin totesi, että Oulun eteläisten
seutukuntien väestökehitys on positiivinen. Tarkistin
asian äskettäin, ja valitettavasti tilanne ei
ole näin vaan kolmen eteläisen seutukunnan väestökehitys
on viime vuonnakin ollut miinusmerkkinen. Samoin maininnasta, että Raahen
seudulla menee muuten hyvin, kun muutto saataisiin kääntymään,
olen eri mieltä. En tiedä, mitä mieltä ed.
Valpas on, kun viime vuoden tilinpäätösten
mukaan Raahen seutukunnan kuudesta kunnasta viisi teki negatiivisen
vuosikatteen. Se kertoo, että eivät ongelmat sieltäkään ole
poistuneet.
Näyttää valitettavasti siltä,
että hallitus on vesittämässä selvitysmies
Jukka Pekkarisen esitystä valtionosuusjärjestelmän
uudistamisesta. Tämä on sillä tavalla
valitettava asia, että Jukka Pekkarisen esityshän
oli kokonaisuus. Jos esityksestä toteutetaan vain pienet
osat, se merkitsee sitä, että erityisesti heikoimpien
kuntien kannalta tärkeät tasaus- ja täydennysjärjestelmät
jäävät nyt erillisten selvitysten varaan.
On pelättävissä, että myönteisiä ratkaisuja
alhaisimman tulotason kuntien kannalta ei ole odotettavissa.
Yksi tekijä, joka on lisännyt kuntien välisiä eroja,
on kansallisen aluepolitiikan puuttuminen ja muuttuminen. Näin
voi sanoa. Hallitushan tavoittelee kasvukeskuspolitiikalla kehittämislinjaa,
jonka nimiin se vannoo. Ministeri Korhonen epäili, että en
pitäisi hyvänä sitä, että maahan
tulee 30—40 aluekeskusta. Minä pidän
myönteisenä, jos nykyisten viiden keskuksen rinnalle
saadaan näinkin paljon uusia keskuksia. Se on ilman muuta
hyvä asia. Mutta kun tämänhetkisiin suunnitelmiin
ei valitettavasti liity uusia taloudellisia voimavaroja, joilla
aluekeskusohjelmia vietäisiin eteenpäin, epäilen,
että maaseutukunnilta entisestäänkin
siirrettäisiin voimavaroja näitten 30—40
keskuksen hyväksi. Se ei voi olla oikeaa ja hyväksyttävää aluekehityspolitiikkaa.
Joka tapauksessa keskustelussa ovat tulleet hyvin esille ne
ideologiset linjat, joita kuntapolitiikkaan liittyy. Erityisesti
SDP:n ja kokoomuksen suunnaltahan on sanottu suoraan, että kuntien
yhdistämistä pitää viedä eteenpäin.
Nyt on hankkeen puuhamieheksi saatu myöskin vasemmistoliittolainen
kuntaministeri. Kuntaliitoshan merkitsee ainakin Pohjois- ja Itä-Suomessa
pitkien etäisyyksien kunnissa tosiasiallisesti palvelujen
heikkenemistä ja etääntymistä kuntalaisnäkökulmasta.
Se merkitsee työttömyyden lisääntymistä silloin,
kun palvelut tuotetaan pienemmällä henkilökunnalla.
Siinä mielessä ei voi yhtyä siihen, että kuntaliitos
voisi parantaa palveluita. Samalla se merkitsee sitä, että ihmiset
joutuvat eriarvoiseen asemaan lain edessä.
Kuntakentän kahtiajakohan tuo suuria ongelmia myös
elinkeinoelämän kehittämiseen. On täysin
mahdotonta sanoa, että kunnilla on aluekehitysvastuu, jos
niitten perusrahoitus ei ole kunnossa ja peruspalvelut, sosiaali-
ja terveys- sekä opetustoimen peruspalvelut, ontuvat. Siinä mielessä kuntapalvelujen
romahtaminen osassa maata merkitsee sitä, että myös
elinkeinopolitiikan edellytykset leikataan ja aluekehitys vinoutuu. Tämä on
seurausvaikutus kuntien rahoituksen alentamisesta. Tämäkin
pitäisi aluepolitiikan lähtökohdista
ottaa erityisellä huomiolla hoidettavaksi, ja nimenomaan
politiikan muutos tässä on välttämätön.
Arvoisa puhemies! Ongelmia on siis olemassa kuntarahoitukseen
liittyen. Nyt hallituksen linja ei ole oikea pienten kuntien eikä alhaisen
tulotason kuntien kannalta. Tähän tarvittaisiin
nimenomaan muutos.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain mukaan jokaisella suomalaisella
on oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännöksen
mukaan julkisen vallan on muun muassa turvattava, siten kuin lailla
tarkemmin säädetään, jokaiselle
riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, tuettava
perhettä lasten huolenpidossa, edistettävä lasten
hyvinvointia ja yksilöllistä kasvua sekä jokaisen
oikeutta asuntoon ja tuettava asumisen omatoimista järjestämistä.
Edellä mainittu perustuslain säännös
asettaa kyseiset velvoitteet julkiselle vallalle, siis kunnille
ja valtiolle. Laki ei tarkemmin määrittele, miten
vastuu jaetaan kuntien ja valtion kesken, mutta perustuslakia säädettäessä perustuslakivaliokunta
nimenomaan on todennut, että valtio ei voi vapautua sille
perustuslain mukaan kuuluvasta perusoikeuksien toteuttamisvastuusta
siirtämällä tehtävän
suorittaminen kunnalle ilman tehtävän suorittamiseen
vaadittavia varoja.
Näin ollen valtion rooliin perusoikeuksien toteuttajana
kuuluu huolehtia siitä, että kunnilla on tosiasialliset
taloudelliset edellytykset huolehtia niille annetuista peruspalvelutehtävistä.
Kunnille voidaan antaa siis tehtäviä tai muuttaa
niitä vain lailla, ja toisaalta — täällä käytiin
varsin paljon debatissa keskustelua kuntarakenteesta — toki
perustuslakikaan ei suojaa kuntien itsenäisyyttä,
vaan myöskin kuntajaotuksesta voidaan säätää lailla.
Vaikka kunnilla on perustuslain mukaan verotusoikeus, ei tuota
kunnalliseen itsehallintoon kuuluvaa verotusoikeutta voida vaatia
käyttämään siten, että sillä velvoitettaisiin
kuntaa käyttämään varsin korkeita
tuloveroprosentteja, koska ne saattavat murentua verotulojen tasauksessa
pois, vaan kyllä lähtökohta on se, että kuntien tulopohjan
tulee olla vakaa kunnallisveron, yhteisöveron, valtionosuuksien
ja kunnallisten maksujen kautta.
Suomen talous on kasvanut laman jälkeen jo seitsemän
vuotta. Talouden elpyminen on tuonut merkittävästi
lisätuloja valtiontalouteen, joka on kääntynyt
ylijäämäiseksi. Myöskin kuntatalous on
hyötynyt lähinnä yhteisöveron
tuoton lisäyksestä, ja koko kuntatalous on ylijäämäinen.
Yhteisöverot jakautuvat kuitenkin kuntien kesken hyvin
epätasaisesti. Kuntien talouden eriytymiskehitys on jatkunut
jo monta vuotta ja jatkuu edelleen ja jopa syvenee. Tässä tilanteessa
keskusta joutui jättämään välikysymyksen
huolimatta siitä, että kuntatalouden tilanteesta
on keskusteltu varsin runsaasti julkisuudessa.
Nuo kuntien lopulliset tilinpäätöstiedot
antoivat aiheen arvioida tilannetta uudelleen. Muun muassa Etelä-Savon
maakunnan osalta tilanne on varsin ikävä, sillä maakunnan
25 kunnasta 19 on vuosikatteella mitattuna alijäämäistä ja
koko maakunnan kuntatalouden vuosikate on alijäämäinen.
Muita heikkoja maakuntia ovat Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Päijät-Häme.
Koko maassa alijäämäisiä kuntia,
kuten täällä on todettu, vuosikatteella
mitattuna on 192 eli lähes puolet kaikista kunnista, ja
näissä asuu yli miljoona kansalaista. Kuntatalous
heikkeni kaikkiaan 252 kunnassa, ja kirjanpidolliselta tulokseltaan
alijäämäisiä kuntia on noin
300. Heikoin tilanne on alle 6 000 asukkaan kunnissa. Niitä on
kaikkiaan 145. Tässä tilanteessa joutuu todella
kysymään, mitä hallitus aikoo tehdä tämän
heikkojen kuntien asiantilan korjaamiseksi. Ministeri Korhonen vastasi
hyvin laajasti ja kattavasti, mutta jätti puuttumatta varsinaisesti
itse näiden heikko-jen kuntien täsmätilanteen
parantamiseen.
Kuntaväki asetti toiveensa selvitysmies Pekkarisen
työhön. Hänen tuli saada aikaan rahoitusmalli
kuntien tulopohjan vahvistamiseksi siten, että jokaisella
kunnalla olisi ollut riittävät resurssit laadukkaiden
ja riittävien peruspalveluiden tuottamiseen asukkailleen.
Pekkarisen esitys ei kokonaisuudessaan mennyt hallituksessa läpi.
Se olisi ollut oikean suuntainen ja tuolla verotulotäydennyksellä lisättynä jopa
suhteellisen myönteinen.
Asia jäi jatkovalmisteltavaksi valtiosihteeri Sailaksen
työryhmään. Hänen työtään
odotamme toukokuun puoliväliin mennessä. Väliaikatiedot
kertovat, että Sailas ei ilmeisesti tule esittämään
Pekkarisen mallia hyväksyttäväksi eikä tule
tarjoamaan myöskään Helsingin kaupungin kompromissimallia,
vaan saamme aikanaan nähdä, mikä on tuo
Sailaksen malli.
Hätätilanne heikoissa kunnissa jatkuu. Seuraavan
talousarvion laadinnan yhteydessä kuntapäättäjät
joutuvat arvioimaan, miten he tulevat tasapainottamaan kuntansa
talouden seuraavan kolmen vuoden aikana. Korotetaanko veroja vai lomautetaanko
henkilöstöä? Nyt on todella tultu siihen
tilanteeseen, että tuo perustuslain tulkinta on koetuksella.
Mikä on valtiovallan vastuu huolehtia siitä, että kunnilla
on tosiasialliset edellytykset palvelujen tuottamiseen ja että kuntalaisilla
on perusoikeuksiensa mukaisesti kotikunnissaan saatavilla riittävät
ja laadukkaat sosiaali-, terveys- ja koulupalvelut? Henkilöstön
lomautukseen mielestäni ei ole enää edellytyksiä.
Veroprosentit ovat jo hyvinkin korkealla, ja kuntarakenteen muutos
tuskin tuo heikoilla alueilla mitään parannusta
tilanteeseen. Nyt tarvitaan järeitä poliittisia
toimia kuntatalouden tervehdyttämiseksi, ja niitä jäämme
odottamaan viimeistään toukokuun puolivälissä.
Hannu Aho /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tätä keskustelua kuunnellessa
tulee mieleen, että elämme kyllä nyt
ajassa, jossa hyvin tarkoituksellisesti ja säästeliäästi
käytetään totuutta, kun pohditaan ja
selitellään tehtyjä päätöksiä tai
tekemättä jättämisiä.
Me haluamme nähdä asiat toisenlaisina kuin ne
todellisuudessa ovat tai ainakin toivotaan niiden olevan. Piiloudutaan
mitä erilaisimpien tilastojen antamaan suojaan ja pyritään
hakemaan sille omalle mielipiteelle, omille päätöksille,
sopivia selityksiä ja pyritään näyttämään
asiat vähän toisenlaisina kuin ne ovat tai niin
kuin me itse haluamme niiden olevan, vaikka useinkin tiedämme,
jopa ministeriaitiosta, että totuus on toisenlainen, kuin
mitä asioita esiin tuomme. Hallituskin väittää kuntien
voivan paremmin kuin niillä todellisuudessa menee, vaikka
totuus tässäkin voidaan tilastollisesti näyttää vähän
eri valossa.
Mielestäni on perusteetonta väittää,
että nyt erilaisilla kirjanpitotempuilla asiat ovat muuttuneet
todellisuudesta toisenlaiseksi. Kyllä se kuntienkin velka
on velkaa eikä se siitä miksikään muutu.
Olemme monesti kuulleet valtiovarainministerin puhuvan siitä valtionvelasta,
joka on maksettava. Niin se on myöskin meillä kunnissa.
Kuntatalouden hoito on asia, joka antaa kyllä paljon
erilaisia mahdollisuuksia pohdiskeluihin ja erilaisten neuvojen
antamisiin, miten pitää tehdä yksilötasolla
kunnissa, jotta asiat hoituisivat todella tehokkaasti ja myöskin
taloudellisesti. Yhteistyö mielestäni on aina
valttia silloin, kun sitä pystytään järjellisesti
toteuttamaan. Tässäkin pitää ottaa
huomioon, mitä varten yhteistyötä tehdään,
jotta se kokonaishyöty tulee juuri sinne, mihin se on tarkoitettukin,
elikkä kuntalaisten hyväksi ja hyödyksi.
Mutta hyväkään kuntien välinen
yhteistyö ei ole mikään taikasana, joka
kaiken ongelman poistaa, mutta aina kuitenkin se on ensisijaisesti
varteenotettava vaihtoehto, kun asioita suunnitellaan.
Jotenkin korvaan ottaa pahalta se sanonta, että asiat
hoidetaan pienissä kunnissa epätaloudellisesti
eikä tehokkaasti eikä myöskään
pystytä eikä haluta ryhtyä tähän
yhteistyöhön — täällä on
monesti seutukuntayhteistyöhön viitattu. On myöskin
väläytetty vähän siihen suuntaan,
että nämä heikot kunnat ovat silti heikkoja,
että siellä on kepulaiset päättäjät,
jotka eivät osaa käyttää oikein
näitä valtionosuuksia, joita kunnille tulee. Tätä en
kyllä haluaisi allekirjoittaa siitäkin huolimatta,
että olen siitä kunnasta, jossa kepulaiset kyllä käyttävät
sitä todellista päätösvaltaa.
Minusta seutukuntayhteistyö ei ole mikään uusi
ajatus. Ainakin omassa seutukunnassani, Kaustisen seutukunnassa,
sitä on tehty pitkään, ja väittäisin,
että jopa menestyksekkäästikin. Mutta tulee
muistaa, että seutukuntia on erilaisia. On laajemmassa
mitassa erilaisia maakuntia, joissa vain on tekijöitä,
joiden vuoksi ei pystytä toteuttamaan asioita sillä tavalla,
että saataisiin todella kaikki asiat järjestymään
yhteistyöllä. Siellä on pitkiä etäisyyksiä,
jolloin myöskin tulee ottaa huomioon, että se
on kuntalainen, joka niistä kärsii. Minusta ei
ole oikein se, että palvelut keskittyvät myös
seutukunnissa yhteen pisteeseen tai kahteen. Silloin nämä hajallaan
olevat kunnat ja kuntalaiset kyllä joutuvat siitä todella
kärsimään. Tulee aivan nätisti
100 kilometriä etäisyyttä palvelujen
hakemiseen. Silloin joudutaan miettimään, onko
sekään aivan se tavoiteltava seikka.
Kunnat ovat varsin erilaisia niin elinkeinorakenteen kuin väestön
ikäjakautumankin vuoksi, mikä aiheuttaa kyllä todellisia
ongelmia verotulojen muodostumisessa, ja silloin kuntatalouden tulopohja
kyllä järkkyy. Mielestäni tämän
korjaamiseksi on ehdottomasti muutettava verotulojen tasausrajaa
korkeammaksi kuin se tällä hetkellä on.
Tuo minimitasausraja olisi nostettava 95 prosenttiin. Uskoisin,
että tällä muutettaisiin kyllä pitkäjänteistä taloudenhoitoa
ja silloin me saisimme oikeutta myöskin niihin kuntiin,
joissa nyt todella ongelmia on.
Näillä heikoilla kunnilla, joista paljon nyt
puhutaan, on oikeus saada tätä tulontasausta,
koska ne kuitenkin vastaavat niistä peruspalveluista, vastaavat
lasten koulutuksesta, joka on hyvin mittava. Joku laskelma osoittaa,
että miljoona markkaa per nenä tulee maksamaan
lasten kouluttaminen, kunnes he ovat valmiina maailmalle lähtemään.
Kun ne siitä ovat vastanneet, ne tarjoavat niille kunnille,
kaupungeille, joissa todella on työpaikkoja paljon järjestetty,
aivan kuin valmiin pöydän, johon koulutetut tulevat
valmiina tekemään työtä, kun
vielä yrityksiä on tullut muutamaan, neljään
viiteen, kaupunkiin tässä maassa, jotka eivät
tarvitse yhteiskunnan palveluja, vaan ovat aivan kuin lottovoittoina
tulleet näihin kuntiin tuomaan sitä rahaa ja sitä kautta yhteistä hyvää.
Tulee muistaa, että myöskin näihin
pieniin kuntiin on tätä lisärasitusta
luotu. On muistettava, että opettajien eläkevastuu
on yksi asia, joka esimerkiksi omaan pieneen Perhon kuntaani toi reilut
miljoona markkaa per vuosi lisävastuuta. Esiopetukseen
ei ole tullut niin paljon rahaa kuin siellä todella tarvitaan.
Nämä vaikuttavat todella siihen, mitä palveluita
pystytään järjestämään
ja pitämään yllä.
Arvoisa puhemies! Minusta tässä on kyse tulonjako-ongelmasta.
Rahaa meillä kyllä kohtuullisesti on tässä maassa,
minkä ministerikin varmaan hyvin tietää ja
allekirjoittaa. Mutta tulonjako-ongelma meillä on se asia,
johon meidän pitää pystyä puuttumaan
ja käyttämään myöskin aluepoliittisia
keinoja, verotuksellisia keinoja ...
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Aho, 7 minuuttia!
... kustannusten vähennysoikeutta, jotta saataisiin
yrityksiä myöskin muualle maahan tulemaan.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Mielenkiintoinen kysymys tietenkin on, mikä on
sopiva rahamäärä ja mihin se pitää kohdentaa.
Tänään on moneen kertaan sanottu jo, että kuntatalouden
näkökulmasta valtionosuudet lisääntyvät.
Ne lisääntyvät niin, että kun
ne vuonna 2000 olivat 26,5 miljardia, vuonna 2001 ne tulevat olemaan
29 miljardia ja vuonna 2002 käyttötalouden valtionosuudet
nousevat 31 miljardiin markkaan. Nyt puhutaan vain yhdestä erästä,
tasauksesta. Kyllä jossakin pitää nähdä,
minkä kaikkien kautta rahaa liikutellaan. Olen ainakin
tähän saakka ymmärtänyt, että valtionosuudet
ovat heikkojen, pienten kuntien kannalta olennaisin väline,
ja niitä nyt nostetaan systemaattisesti. Sen lisäksi
tulee tämä, mitä aiemmin sanoin, eli
tänä vuonna verotulojen tasausjärjestelmä toimii
viipeellä, mutta se tuo 700 miljoonaa markkaa tänä vuonna
lisää. Missä on se raja? Riittääkö mikään
vai onko se pohjaton kaivo, johon rahaa pannaan?
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Hannu Aho äskeisessä puheenvuorossaan
päivitteli sitä, että sata kilometriä on
palvelujen noutomatka pituudeltaan. Muistutan ed. Hannu Aholle siitä,
että meidän perällä on erittäin
paljon kepulaisjohtoisia kuntia. Luettelen niitä nyt: Pudasjärvi,
Taivalkoski, Kuusamo, Savukoski, Sodankylä, Salla, Kittilä, ja
nyt hengästyin jo luettelemaan niitä. Niissä sata
kilometriä ei ole yhtään mitään.
On pilipalijuttu käydä se matka palveluja hakemassa,
eivätkä nämä kepulaiset johtajat
ole hajottamassa näitä kuntia pienempiin yksikköihin,
ed. Hannu Aho. Maantiedettä, maantiedettä tietoisuuteen.
Hannu Aho /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä hyvin ymmärrän,
että matkoja on pitempiäkin, mutta ei pidä olla
tarkoituksena edelleen pidentää niitä.
Meillä on monia asioita, esimerkiksi oma kunta, jossa on
pieniä lapsia paljon. Väittäisin, että kyllä sata
kilometriä tuntuu monesti pitkälle lähteä lääkärin
perään, joka lähtee vierestä johonkin
muualle päivystämään.
Sitten ministeri Korhoselle. Näkisin, että pitkäjänteisyyttä pitää olla
myöskin rahan tulossa ja pitää muistaa
se, että kunnilla on aina rahanmenoja ja korkomenoja silloin,
kun viivästyy jokin osuus, joka sille kuuluu. Kokonaisuus
on näissä tärkeä, mutta kyllä verotulojen
tasaus on myös yksi tärkeä osa sitä,
koska siellä se perustoiminta tehdään.
Lapset synnytetään, lapset kasvatetaan ja koulutetaan.
Se on yksi tekijä.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri kaipasi mallia siitä, miten
tasaustäydennysjärjestelmä olisi oikeudenmukaisempi.
En tiedä, onko perille tullut, mutta 4.4.2001 ovat Pohjois-Suomen maakuntien
liitot, siis Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi,
esittäneet sisäministeriölle osoitetussa
kirjeessä konkreettiset ehdotukset siitä, miten
tasaustäydennysjärjestelmää pitäisi
kehittää nimenomaan alhaisen tulotason kuntien
kannalta. Jos ministerillä ei tätä ole, mielellämme
toimitamme tämän uudelleen. Se sisältää myönteisiä kannustimia
ja kannanottoja siitä, että on menty eräissä asioissa
oikeaan suuntaan ministeriön toimesta, mutta juuri ongelmakohtiin
täällä on hyvin yksityiskohtaisia esityksiä.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Korhoselle toteaisin, että kunnilla
ei ole itsehallintoa lain suomassa mittakaavassa, koska valtio lainsäädännön
kautta jo kunnan vuosibudjetista 80 prosenttia sanelee pakollisia
menoja. Siinä mielessä valtion on autettava köyhiä kuntia
uuden valtiontasausjärjestelmän kautta.
Taas toisaalta, kun ministeri Korhonen on Oulusta, ottaisin
esimerkin siitä, kuinka Oulu on vaurastunut Oulun omien
kuntalaisten ja seutukunnan kuntalaisten työpanoksella.
Esittäisin ministeri Korhoselle, että sitä hyvinvointia,
joka on keskittynyt Oulun kaupunkiin, jaettaisiin ympäristökuntiin
ja te keksisitte uuden tasausjärjestelmän seutukunnittain
köyhiä kuntia varten.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Näinhän Oulun seudulla
nimenomaan tehdään seutuyhteistyötä.
Siellä on rakennettu polis-malli, jonka kautta on Pohjois-Suomeen
luotu 17 000 työpaikkaa. En ala käydä sitä tässä läpi, kun
minuutti ei riitä kovin pitkään, mutta
tämä malli toimii jo. Ei ole kyse uudesta.
Ed. Rantakankaalle: En kysynyt tai todennut mitään
mistään mallista. Kyllä meillä malleja
on. Meidän pitää valita painopisteet.
Onko valtionosuusjärjestelmä se painopiste, vai
onko se tasausjärjestelmä vai onko se jokin muu?
Mutta eihän sitä myllyä voi pyörittää kaikkien
kautta. Kun yksi sanoo, että pitää olla
valtionosuuksia lisää, toinen sanoo, että pitää tasausjärjestelmän kautta
luoda jotakin, ja kolmas sanoo jonkin kolmannen ja neljäs
neljännen mallin, silloin pitää suorittaa
valintoja.
Ed. H. Aholle kuntien velasta ja valtion velasta. Meillä on
valtion velkaa tässäkin huoneessa kaikilla 80 000
markkaa per maan asukas. Kuntien velka ja kuntien kassavarat ovat
kutakuinkin ensi vuonna siinä tilanteessa, että kassavarat
vastaavat noin kuntien velkoja. Mikä on oikea suhde? Sielläkin
voidaan puhua kuntakohtaisesta kohdentumisesta. Joka tapauksessa
valtio, yhteiskunta, sehän olemme me veronmaksajat.
Tero Mölsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Tätä sinänsä hyvää välikysymyskeskustelua
on minusta haitannut tietty epärehellisyys, kun näyttää siltä,
että jotkut tietoisesti haluavat puhua nimenomaan koko
kuntakentän taloustilanteesta, joka äskenkin tuli
ministerin puheenvuorossa esille, ja kun koko välikysymys
sinänsä perustui siihen, että Suomessa
on heikon talouden kuntien määrä koko
ajan lisääntynyt ja viime vuosina entistä nopeampaa
tahtia.
Edelleen täällä on kehuttu sitä,
että hallitus on lisännyt valtionosuuksien määrää viime
vuosien aikana. Samanaikaisesti kuitenkin on jätetty kertomatta,
mitä on tapahtunut muutama vuosi aiemmin. Vuosina 96—98
valtionosuuksia kunnilta leikattiin noin 7,6 miljardia markkaa,
ja nämä lisäykset, mitä nyt
on tehty, eivät tietenkään riitä edes
kattamaan tätä.
Sen lisäksi maassa harjoitettu veropolitiikka, jonka
sinänsä tietysti ymmärrän tyydyttävän
veronmaksajia, on ollut sellainen, että nimenomaan kuntien
verotuloja on pienennetty kunnallisverosta tehtävällä vähennyksellä.
Tämäkin kokonaisuudessaan on vähentänyt
kuntien tuloja vuosina 1997—2000 noin 2,5 miljardilla markalla.
On selvää, että kun toisaalta sekä tulot
pienenevät että menot kasvavat monien lakisääteisten vaatimusten
takia, myös kuntien talous on tätä kautta
joutunut kovin ahtaalle. Kuntien taloustilannetta minusta kuvaa
oikeastaan se yleinen kehitys, joka tässä maassa
muutenkin vallitsee: rikkaat kunnat ovat entisestään
rikastuneet ja köyhät kunnat köyhtyneet.
On sanottu, että kunta itsessään
ei ole itseisarvo, vaan nimenomaan kuntalaiset ja heidän
palvelunsa. Tästä tietysti on syytä olla
samaa mieltä, mutta on selvää, että kunnan
negatiivinen talouskehitys heijastuu noin miljoonan ihmisen arkipäivään
tänä päivänä. Se on
tietysti iso määrä suomalaisia ihmisiä.
Talousvaikeuksissa olevat kunnat joutuvat nimittäin pakon
edessä tinkimään kuntalaisille tarjottavien
palvelujen tasosta. Äsken puhuimme juuri velkamäärästä,
mikä on valtion velkamäärä ja
mikä kuntien. Tässäkin on kysymys siitä,
verrataanko koko velkamäärää vai
katsotaanko velkamäärää kuntaryhmän
sisällä. On selvää, että sielläkin
on kuntia, joiden velka on kasvanut kohtuuttomalla määrällä.
Siinäkin tulee pää vetävän
käteen, kun palveluja yritetään järjestää velkarahalla.
Kaiken kaikkiaan tällainen kehitys asettaa ihmiset hyvin
eriarvoiseen asemaan sen mukaan, minkälaisessa kunnassa
he sattuvat asumaan.
Yleinen käsitys on ollut se, että niin sanottuja heikkoja
kuntia ja alueita on nimenomaan Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa,
mutta itse eteläsuomalaisena edustajana ja tällä kertaa
Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvana voin
todeta, että Päijät-Hämeen maakunta
on saanut kyseenalaisen kunnian, että se on päässyt
koko maakuntana alueeksi, jonka kuntien vuosikatteiden keskiarvo on
negatiivinen. Alueen 12 kunnasta kahdeksalla vuosikate oli miinusmerkkinen.
Painotettu vuosikatteen keskiarvo oli -87 markkaa per asukas. Siihen,
minkä takia tällaisessa maakunnassa kehitys on
ollut kuvatun kaltainen, on tietysti syitä erittäin
monia, mutta yleisin on tietysti se, että kaikkia näitä kuntia
on kohdannut erittäin heikko verotulokertymä.
Myöskään Päijät-Hämeessä ei
ole korkeakoulua, se ei ole korkeakoulumaakunta, mikä näkyy
koko alueella, ja joissakin kunnissa myös väestön
ikäjakauma on vääristynyt niin, että vanhusväestön
määrä on korostunut suhteessa työikäisiin.
Myöskään palvelutuotannon kalleudesta
alueen kuntia ei voida syyttää, sillä tilastojen
mukaan palvelut tuotetaan yleisesti alle maan keskiarvohintojen.
Arvoisa puhemies! Hallitus on virittänyt kunnat suureen
toiveikkuuteen selvitysmies Pekkarisen työn suhteen. On
myönnettävä, että selvitystyöstä löytyy
erittäin monia kannatettavia kohtia, kuten verotulotasauksen
reaaliaikaisuus. Keskustahan on monessa puheenvuorossaan todennut,
että Pekkarisen selvitystyön linjalla on jatkettava
eteenpäin. Paperin heikkous on kuitenkin mielestäni
siinä, että sellaisenaan se ei paranna kaikkein
heikoimpien kuntien asemaa, vaan lopputulos on se, että näiden
asema säilyy parhaimmillaankin nykyisellään.
Siinä suhteessa, kun Pekkarisen mallin rinnalle on
nostettu niin sanottu Helsingin malli, Helsingin esittämä 92
prosentin malli, niin laskelma, joka siltä pohjalta on
esitetty, osoittaa kuitenkin, että myös kaikkein
heikoimmat kunnat saisivat jonkinlaista apua tasausjärjestelmän kautta.
Mutta kun on esitetty tulkinta, että Helsingin malli ei
pitäisi sisällään niin sanottua
reaaliaikaisuutta, näkisin, että ainoa tapa edetä on, että kumpikin
malli — sekä Pekkarisen esittämä että niin
sanottu Helsingin malli — yhdistetään niin,
että myöskin reaaliaikaisuus toteutetaan Helsingin
mallin mukaisesti.
Jos hallitus haluaa olla heikoimpien kuntien puolella, on ratkaisun
todella löydyttävä nopeasti. Siihen ei
ole paljon aikaa hukattavissa, ja kysymys on siitä, että ratkaisu
tulee löytää jo tämän vuoden
lisätalousarvion puitteissa. Jos tällaisiin toimiin
ei välittömästi ryhdytä, on
selvää, että näiden kuntien
tilanne entisestään heikkenee ja toisaalta entistä suurempi
määrä joutuu turvautumaan harkinnanvaraiseen
avustukseen, joka avustusmuotona on sellainen, että kun
kunnat eivät voi olla varmoja sen saannista, niin niillä ei ole
myöskään mahdollisuutta kehittää palvelujaan
suunnitelmallisesti.
Keskustelun nopeatahtinen osa päättyy.
Reijo Kallio /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Valtion ja kuntien välisessä suhteessa
toteutettiin 1990-luvulla monia uudistuksia, joiden perimmäisenä tavoitteena
oli valtion kuntiin kohdistuneen ohjauksen ja norminannon vähentäminen
sekä kuntien omavastuun lisääminen kunnallisessa
palvelutuotannossa ja muussa kuntien toiminnassa.
Näistä monista uudistuksista tärkeimpiä olivat
epäilemättä valtionosuus- ja yhteisöverolainsäädännön
uudistukset. Valtionosuusuudistus merkitsi suurta muutosta valtion
ja kuntien välisessä rahoitussuhteessa. Kun samaan
aikaan toteutettiin yhteisöverojärjestelmän
muutoksia, on selvää, että näiden
eri muutosten yhteisvaikutuksia on ollut vaikea ennakoida varsinkin
yksittäisten kuntien taloudessa. Koko kuntatalouden tasolla
on kuitenkin viime vuosina saavutettu suurin piirtein tasapaino.
Valtionosuuksien supistumista on kompensoinut verotulojen, erityisesti yhteisöverokertymän,
ripeä kasvu. Sinänsä tämä kasvanut
riippuvuus yhteisöverotuloista on suuri riski kunnallisten
peruspalvelujen rahoitukselle.
Tänään on monta kertaa viitattu Jukka
Pekkarisen selvitystyöhön. Tekemässään
ansiokkaassa selvityksessä Pekkarinen arvioi kuntasektorilla tehtyjen
uudistusten vaikutusta kuntien rahoitusasemaan, rahoitusjärjestelmän
rakenteellista toimivuutta sekä kuntien tulorahoituksessa
tapahtuneiden muutosten vaikutusta yksittäisten kuntien toimintamahdollisuuksiin.
Nyt tarvitaankin mielestäni selvitysmies Pekkarisen esittämiä toimenpiteitä.
Tarvitaan sellaisia välittömiä ratkaisuja, jotka
huomioivat erityisesti vaikeuksissa olevien kuntien tilanteen ja
joilla voidaan ehkäistä yksittäisten
kuntien talouden kriisiytymistä.
Hallitus ei ole, kuten oppositio väittää,
hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja
toimettomana seurannut kuntakentän tilanteen kehittymistä.
Päinvastoin, hallitus on ryhtynyt määrätietoisesti
toteuttamaan ja valmistelemaan kuntakentällä tarvittavia
toimenpiteitä. Ensi vuoden alusta toteutetaan yhteisöveron
kuntaosuuksien määrittäminen vuosittain
lopullisiksi. Tämä kuntatalouden vakauden parantaminen
on erityisen tärkeää viimeaikaisten yhteisöveron
oikaisuja koskevien kokemusten perusteella, mutta ilman muuta maksuvalmiussuunnittelu
kunnissa helpottuu. Niin ikään ensi vuoden alusta
lukien on päätetty, kylläkin vasta talouspoliittisen
ministerivaliokunnan toimesta, että arvonlisäveron
palautusten takaisinperinnästä luovutaan. Tätä pidän
myös erittäin tarpeellisena. Takaisinperintä on
selkeästi vääristänyt kuntien
välisiä taloudellisia suhteita.
Hallituksen toimesta valmistellaan myös muita selvitysmies
Pekkarisen toimenpiteitä. Nämä ovat juuri
niitä toimenpiteitä, joilla puututaan keskustan
välikysymyksessään esille nostamiin asioihin.
Olisiko opposition pitänytkin hetki malttaa ja odottaa,
mitä hallitus on todella esittämässä kuntien
toimintaedellytysten turvaamiseksi?
Kuntien verotulotasausta on perusteltua muuttaa selvitysmies
Pekkarisen esittämällä tavalla symmetrisenä ja
siten, että tasausraja on kuntien verotulojen keskiarvo,
tasaus 50-prosenttinen. Näin varmistetaan verotulotasauksen
viiveen poistuminen. Menettely lisää myös
kaikkien kuntien talouden vakautta. Kiinteistöveron osalta
tässä yhteydessä totean, että se
on perusteltua jättää tasauksen ulkopuolelle.
Jotta kaikki kunnat voisivat selviytyä velvoitteistaan,
tarvitaan tasaustäydennys, jolla kaikille kunnille voidaan turvata
vähintään 99 prosenttia kuntien keskimääräisistä verotuloista.
Selvitysmies Pekkarisen esittämien muutosten aiheuttama
lisärahoituksen tarve ei käsittääkseni
ole täsmällisesti tiedossa. Erilaisia laskelmia
kylläkin on esitetty, ja tietysti rahoitustarve vaihtelee
vuosittain huomattavasti suhdanneluonteisesta verotulokehityksestä sekä kuntien välisen
verotulojakauman muutoksista johtuen. Lisärahoitustarve
on perusteltua ratkaista valtion varoin. Lisärahoitus kuntakentälle
on perusteltua kunnallisverovähennysten luvattuna kompensaationa,
nämä hallitusohjelman lupaukset kun ovat edelleen
vuosia 2000 ja 2002 koskevien veroratkaisujen osalta lunastamatta.
Kuntien harkinnanvaraisten avustusten osalta totean, että ne
ovat tarpeen niin kauan, kunnes esitetyt uudistukset on tehty ja
niiden vaikutukset nähty.
Arvoisa rouva puhemies! Kuntatalouteen kaivataan tällä hetkellä vakautta
ja jatkuvuutta, kaivataan parempaa ennustettavuutta. Esitetyt uudistukset
toteutuessaan sitä tuovat. Kuntakentällä on
tulevina vuosina edessä monia suuria haasteita. Monissa
kunnissa on tietysti päällimmäisenä huoli
rahoituksen riittävyydestä peruspalvelujen tuottamiseen.
Lähtökohtanahan tulee olla, tietenkin, että kaikki
kunnat selviytyvät kunnallisten palvelujen ja välttämättömien
tehtävien hoitamisesta. Oman haasteensa tuo myös
se, että seuraavien kymmenen vuoden aikana arvioidaan kuntien
palveluksesta poistuvan 130 000 työntekijää.
Niinpä myös kuntien henkilöstöpolitiikka ja
kilpailukyky ovat tärkeässä roolissa,
jotta kuntien palvelutuotanto kyetään turvaamaan.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Kuntatalous on keskimäärin
kohtuullisessa kunnossa, mutta kuntien välillä on
aivan liian suuria eroja. Raahen seutukunnassakin on kuntia, joilla menee
huonosti. Uskomme kuitenkin vielä parempaan.
Kuntaministeri Korhosen asettaman selvitysmiehen Jukka Pekkarisen
esitys puuttuu mielestäni kuntien väliseen eriarvoisuusongelmaan. Nyt
kuitenkin näyttää siltä, että rikkaat
kunnat uhkaavat itsekkäistä syistä kaataa
kuntien välisten erojen tasaamishankkeen. Näin
ei saa käydä, vaan Pekkarisen malli on saatava
mahdollisimman nopeasti käyttöön. Tämän
toteuttamiseksi tarvitaan nyt kaikkien tahojen yhteistyötä,
myöskin keskustan. Kuntien välisiä eroja
on voitava vihdoinkin tasoittaa, pelkät puheet eivät
riitä.
Yhteisöverojärjestelmää tulee
mielestäni jatkossa tarkastella kriittisesti. Kun Suomessa
nimenomaan kunnat tuottavat kansalaisten hyvinvointipalvelut, ei
ole perusteltua, että niiden rahoitus on riippuvainen voimakkaasti
taloudellisten suhdanteiden mukana heilahtelevasta yhteisöverosta.
Kunnilla on velvollisuus järjestää sosiaali-, terveys-
ja koulutuspalveluja. Peruspalveluiden saatavuus ja taso eivät
saa olla kiinni taloudellisista suhdanteista. Kansalaisen on päästävä kohtuullisessa
ajassa esimerkiksi kaihileikkaukseen, tai lapselle on taattava oikeus
tukiopetukseen riippumatta siitä, onko heidän
asuinkuntaansa saatu houkuteltua isoja yrityksiä vai ei.
Yhteisöverojärjestelmä ei sovi pitkäjänteiseen
peruspalveluiden rahoittamiseen, sillä verot jakaantuvat
eri kuntien välillä erittäin epätasaisesti.
Peruspalveluiden rahoitus on saatava vakaammalle pohjalle, jotta
maan kaikissa kunnissa kyetään turvaamaan muun
muassa tasokas perusopetus ja sairaanhoito. Pekkarisen malli on
askel oikeaan suuntaan. Yhteisöverokäytäntöä on sen
sijaan tarkasteltava uudelleen.
Myös hallituksen ja Kuntaliiton välistä neuvottelujärjestelmää tulee
kehittää. Kunta—valtio-suhteen pitää saada
enemmän pitkäjännitteisyyttä.
Kuntien ja valtion välille tulee saada aikaan sopimus,
jossa molemmat tahot sitoutuvat turvaamaan peruspalveluiden rahoituksen.
Nyt taistelu kärjistyy vuosittain elokuun budjettiriihessä.
Kuntien yli on kävelty useana vuonna 90-luvulla jättämällä muun
muassa indeksikorotuksia tekemättä. Tämä on
johtanut siihen, että kuntasektorin osuus supistuu kansantaloudesta, vaikka
palveluiden kysyntä kasvaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhoidossa
väestön ikääntyessä.
Tämä johtaa väistämättä siihen,
että kansalaisten eriarvoisuus palveluiden saatavuudessa
ja laadussa tulee lisääntymään,
ellei kehitykseen pikaisesti puututa.
Muuttoliike kasvukeskuksiin on viime vuosina ollut aivan liian
voimakasta. Hallituksen on otettava käyttöön
uusia toimia tämän ongelman ratkaisemiseksi. Liian
voimakas muuttoliike ei ole hyväksi väestöä menettäville
alueille eikä myöskään kasvukeskuksille,
jotka joutuvat rakentamaan muuttajille asunnot ja palvelut uudelleen.
Muuttoliike ei hidastu, ellei uusia työpaikkoja saada syntymään
myös kasvukeskusten ulkopuolelle.
Hallituksen esitys uusista aluekeskuksista maahamme luo mahdollisuuksia
tähän ja sitä kautta tasa-arvoisempaan
kehitykseen. Toivonkin, että päätös
uusista aluekeskuksista tehdään mahdollisimman
pian. Monissa seutukunnissa, muun muassa Raahessa, on aluekeskusohjelmaan
ladattu paljon toivoa ja odotuksia. Työtä ohjelmien
eteen on tehty paljon, nyt ohjelmat vain on saatava toimimaan käytännössä.
Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys kuntien talouden
ja palveluiden turvaamisesta on aiheeltaan oikea. Kuntatalouden
ongelmia ei kuitenkaan ratkota välikysymyksellä ja
hallituksen kaatamisella, johon välikysymysäänestys
tähtää. Kuntatalous vaatii käytännön
toimenpiteitä, joita ovat selvitysmies Pekkarisen mallin
toteuttaminen ja hankkeet uusista aluekeskuksista. Pidemmällä aikajänteellä on
tarkasteltava uudelleen myös yhteisöverojärjestelmän
kelpoisuutta kuntien peruspalveluiden rahoituksessa.
Kari Myllyniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Näin oululaisena en nyt hirviän
kamalan kauhiasti voi moittia kuntien talouden menoa ottaen huomioon,
kuinka hyvin Oulun kaupungilla on viimeiset neljä vuotta
mennyt. Emme ole ottaneet lainaa ainakaan neljään
vuoteen. Viime vuonna taisi vuosikate nousta 3 500 markasta
per asukas peräti yli 5 000 markkaan per asukas.
(Ed. Hyssälä: Kumma, että pääsitte
EU:n tukialueeksi!) Se on hyvä, että joillakin
menee hyvin. Täytyy sanoa, jos meillä Oulun kaupungin
tilalla olisi jokin muu kunta, sanotaan nyt kotialueeltani vaikka
Vaalan kunta, niin ei Oulun läänissäkään enää olisi
ketään. On hyvä, että vähintään
yksi veturi on jokaisella alueella.
Oulun kaupunki kasvoi asukasmäärältään
yli 3 000 hengellä. Suomessa lienee kymmeniä kuntia,
joiden asukasmäärä on pienempi kuin meidän
asukasmäärämme nousu. Jos Oulu hoitaisi tonttipolitiikkansa
vielä asukkaittensa kannalta paremmin kuin tällä hetkellä,
asukasmäärämme olisi noussut vielä huomattavasti
enemmän. Toisaalta on ihan hyväkin, että meille
ei enempää tule, vaan Oulun kasvusta menee naapurikunnille, ainakin
asumismielessä, suuri osa.
Oulussa kävi ulkopuolelta töissä 11 000
henkeä. Toisaalta Oulun kaupungissa on kyllä yli 8 000
henkeä työttömänä,
mikä on todellakin melkoinen kummallisuus, mutta siitä ei
ole vain kerta kaikkiaan päästy eroon. Oulu on
todella koko seutukunnan veturi ja taitaa olla vähän
laajemmankin alueen.
Pitää ottaa huomioon kuitenkin, että me
saamme tietenkin hyvää yhteisöveroa,
joka tässä on meillä taustalla, mutta
meidän veroäyrimme on myös korkea, 18
prosenttia. Ei se korkea ole tietenkään tuolla
pohjoisen oloissa, mutta jos verrataan vertailukaupunkiimme, se
on huomattavan korkea. Olin vielä niiden ensimmäisten
joukossa ennen kunnallisvaaleja, jotka pyrkivät suorastaan
laskemaan veroäyriä esimerkiksi puoli penniä,
mutta sain siinä kyllä aika pahasti nokkiini. Ei
kaupungilla monta henkilöä vastaan tullut, joka
olisi sitä ymmärtänyt. Meillä olisi
ollut siihen täysin varaa, että olisimme voineet
laskea veroäyriä puoli penniä. Ajatuksena
siinä oli, että kun olisimme laskeneet veroäyriä,
niin sitten, kun yhteisövero aikanaan meilläkin
pienenee, olisimme voineet nostaa sitä. Olisi voitu pelata näiden
kanssa yhteen, ei tässä muuta tarkoitusta ollut.
Kun yhteisöverotuottomme pienenee — varmasti 2—3
vuoden päästä tulee näin käymään — me
joudumme nostamaan veroäyriä joka tapauksessa,
ja olisi ollut parempi tehdä toisella tavalla.
Väitän edelleenkin kyllä niin, että kunnat
ovat aika paljon kaikesta huolimatta oman onnensa seppiä.
Ei se auta kitistä ja valittaa, että meillä menee
niin huonosti, menee niin huonosti. Ei Oulunkaan menestys ole tullut
sillä tavalla, että me siellä tumput
suorana olemme olleet. Olisi aivan ihan hyvä tulla katsomaan
ympäri maata ja tuleekin ympäri maata meille vieraita,
mitä me olemme tehneet ja millä menestyksen saavuttaneet.
Toki siellä ovat Nokia ja kumppanit vahvasti meille päin,
mikä asian ratkaisee niin hyvin kuin on, mutta emme olisi
Nokiaa ja kumppaneita saaneet, jollemme olisi tehneet erinomaista työtä sen
eteen.
Joka tapauksessa yhteisövero tulisi tulevaisuudessa
jakaa eri tavalla. Ilmeisesti Jukka Pekkarisen malli olisi ihan
toteuttamiskelpoinen jopa sellaisenaan. Kuntien tulisi ehdottomasti
vapaaehtoisesti yhdistyä. Yhteistoiminta ei koskaan ole
niin taloudellista eikä niin hyvää, kuin
jos asiat hoidettaisiin itsellisesti. Väitän jopa
niin hullua, mikä tietenkin hullulta tuntuu, että esimerkiksi
jokin Oulun yliopiston sairaala, jos se olisi Oulun kaupungin omistuksessa
yksinään, Oulun kaupungin virkamiehet, Oulun kaupungin
luottomiehet hoitaisivat sen sairaalan kaiken päätäntävallan,
niin se olisi huomattavasti edullisemmin hoidettu kuin se tällä hetkellä on.
Ympäri kuntia kerätään sinne
hallitukseen ja onko se johtokuntaan ja mitä siellä onkaan
kuntapäättäjiä, joista ei kukaan
tunne mitään, paha sanoa ettei mitään vastuuta,
mutta eivät kuitenkaan tunne sitä vastuuta sillä tavalla,
kuin jos se olisi jonkin kunnan omistama sairaala. Me käyttäisimme
sitä samalla tavalla yhteisesti toisten kuntien hyväksi,
mutta silloin aina kun ei ole selvää vastuuhenkilöä tai vastuukuntaa
asiassa, asiat eivät ole parhaalla tavalla hoidetut.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Pitkään piti tänään
odottaa, että löytyi opposition puoleltakin yksi
kansanedustaja, jolla on ymmärrystä ja näkemystä myös
kuntatalouden ja alueiden rakentamisen osalta. Kun tiedän,
että hänen edustamansa eduskuntaryhmä tulee
ilmeisestikin Ouluun pitämään kesäkokoustaan,
toivon, että valistusta voitaisiin jakaa silloin lisää.
Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ihmettelen sekä ministeri Korhosen
puhetta että ed. Myllyniemen puhetta. Nythän kehutaan
Oulun erittäin hyvällä taloudella, ja
kuulin, että se on vuosia jo ollut hyvä, mikä on
tietenkin ihan iloinen ja myönteinen asia. Mutta miten
Oulu on tässä tilanteessa onnistunut pääsemään
EU:n tavoitealueeksi, jossa EU-tukea tulee näin hyvälle
taloudenpidolle ja kaupungille? Onko se palkinto hyvästä taloudesta vai
mistä, kun samaan aikaan tavoitealueeksi oli hakemassa
esimerkiksi meiltä juuri Loimaan seutu, joka kaikilla mittareilla
mitattuna olisi kuulunut tavoite kakkosen piiriin, mutta ei siihen
päässyt vaan Oulu pääsi. Ihmettelen
kyllä suuresti. Haluankin nyt, kun ministeri on täällä paikalla,
kuulla, mitkä olivatkaan perustelut, että Oulu
pääsi ja Loimaan seutukunta ei päässyt.
Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Eihän se ole Oulun vika, että olemme
tälle tavoitealueelle päässeet. Eiköhän
se ole meidän ansiotamme, että olemme päässeet,
enkä sitä taivastele ollenkaan. Tulkaa katsomaan
Oulun kaupunginhallituksen seiniä, niin näette
ne plaketit siellä, mitä Kuntaliitto on meille
lahjoittanut kaikenlaisesta toiminnasta, mitä meillä on
tehty huomattavasti paremmin kuin muissa kunnissa Suomenmaassa,
jopa niin hyvin, että me emme voi ottaa osaa koko kilpailuun.
Meidät on karsittu pois sieltä kaksi kolme vuotta
sitten. Olemme vain jossakin arviointiporukassa, arvioimme, miten
toiset kunnat pärjäävät. Me
olemme kerta kaikkiaan tehneet vähän paremmin
asiat kuin muut kunnat. Siinä se lähtökohta
on.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Selvyyden vuoksi pitää tietenkin
sanoa, että eihän kaikki niin ruusuista ole kuin
yhtäkkiä saattaa kuulostaa. Kyllähän
Pohjois-Suomen ja itse asiassa koko alueenkin ongelma on työttömyys
edelleenkin. Esimerkiksi Oulun kaupungin työttömyys
on 15 prosentin luokkaa, mihin ed. Myllyniemikin viittasi.
Toisekseen kun niitä valintoja tehtiin, mihin taas
ed. Hyssälä kysyi vastausta, silloin katsottiin
tunnuslukuja, jotka olivat siellä aiemmin olemassa. Kolmanneksi
voisi sanoa, että Pohjois-Suomen kehityksen kannalta olisi
ollut typeryyden huipentuma, jos meidän koulutuksemme ydinosaaminen
olisi jäänyt rakennerahaston varojen ulkopuolelle.
Eihän Oulun kaupunki sinänsä juurikaan
ole niitä käyttämässä,
vaan ammattikorkeakoulu, yliopistot, muut koulutusjärjestelmät
jne. Niitten kautta, niin kuin vastauspuheenvuorossa aiemmin sanoin,
on luotu Pohjois-Suomeen, korostan, koko Pohjois-Suomeen polis-verkosto,
jonka kautta eri puolille Pohjois-Suomea on työllistetty
17 000 henkilöä, ja se on nimenomaan sitä työtä,
johon panostetaan rakennerahastovaroilla.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! En voi olla jatkamatta vähän
tästä, mihin ministeri Korhonen lopetti, kun ed.
Hyssälä odotusten mukaisesti taas täräytti
tämän Loimaan-hommansa esiin. Tässähän
on se arkirealismi juuri sillä tavalla, että Pohjois-Suomen
kurjuus, työttömyyden puolelta, on tullut Ouluun
ja janttautunut sinne. Oulun työttömyysprosentti
on ollut koko ajan suurempi kuin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla
keskimäärin puhumattakaan, jos verrataan eräisiin
muihin alueisiin. Meillä on pitkäaikaistyöttömiä nyt
2 416 muistaakseni viimeisimmän tilaston mukaan, se on
ollut 2 700—2 800 koko ajan, vaikka yleensä työllisyys
on parantunut. Elikkä siinä se tausta on. Me joudumme
hoitamaan tämän ylimääräisen
rasitteen siellä Oulussa.
Arvoisa puhemies! Ei tämä nyt ollut se tarkoitus,
minkä takia viitsin vaivautua tulemaan tänne puhujakorokkeelle.
Ajattelin palauttaa mieleen tähän keskusteluun
ja lähinnä käytännössä pöytäkirjaan,
kun minulla on runsaat neljä kuulijaa plus administraatio,
sen, mikä tässä asiassa on jäänyt
vähemmälle huomiolle. Se on se, että eihän
ole olemassa sellaista järjestelmää Suomessa,
että jokin kunta voisi jäädä maksukyvyttömäksi.
Sellaista tilannetta ei ole, vaikka meillä on perustuslainsäätämisjärjestyksessä itsehallinnon
oikeus
kaikille kunnille luovutettu. Kaikki kunnat ovat tästä huolimatta
valtion piikissä, ja valtio vastaa viime kädessä niiden
maksuvalmiudesta. Näin tapahtuu kahdella tavalla: toinen
on harkinnanvarainen osa ja toinen on Lex Karkkila -menettely.
Kun tilanne menee oikein huonoksi, eduskuntaan tuodaan erityinen
laki tämän nimenomaisen kunnan taloudellisen aseman
turvaamiseksi, niin kuin Karkkilan kaupungin kohdalla aikoinaan
tapahtui. Näin siitä huolimatta, että kunnilla
on verotusoikeus. Minusta pitäisi olla sillä tavalla,
että me asettaisimme siinä ajassa, jossa elämme,
minimiveroprosentin, esimerkiksi 19. Vasta sitten kun se on täyttynyt,
ruvetaan rahaa jakamaan. Nythän näin ei ole, vaan
tilanne on aivan kokonaan toisenlainen elikkä tässä on
annettu poliittiselle pelille mahdollisuus.
Tämän tosiasiallinen tausta on se, että julkinen
lohko on Suomessa kansainvälisesti yksi kokonaisuus, jossa
yhdenkin kunnan maksuvalmiuden heikentyminen johtaa koko Suomen
julkisen lohkon reittausluokan alentumiseen kansainvälisten
luokituslaitosten mittauksissa. Siitä tämä tilanne
johtuu.
Se, mihin tämän päivän keskustelu
keskittyy, on se, että perustuslain mukaan, jonka me olemme
näiltä osin yksimielisesti hyväksyneet,
joka tuli reilu vuosi sitten voimaan, kansalaiset saavat vapaasti
valita asuinpaikkansa. Siitä on sitten sitouduttu maksamaan
yhteisesti, vaikka kunnilla on itsehallinto.
Jos poimin käydystä keskustelusta pari avainsanaa,
niin ensimmäinen asia on peruspalvelut, toinen on peruspalvelut
ja kolmas on peruspalvelut. Niissä puheenvuoroissa, jotka
olen tarkoin kuunnellut, kahdessa puheenvuorossa on oltu demokratiasta
huolissaan. Kaikki muu on keskittynyt peruspalvelujen turvaamiseen.
Toisin sanoen halutaan, että kaikilla suomalaisilla kuntajakoratkaisusta
heidän kohdallaan riippumatta on samanlaiset, tasavertaiset
peruspalvelut ulottuvillaan.
Miten tämä asia pitäisi ratkaista?
Sen lisäksi, mitä täällä on
esiintuotu, esitän mallin: valtiollistetaan peruspalvelut
niitten kuntien osalta, jotka haluavat tämän ratkaisun
osakseen. Se tarkoittaa sitä, että siirrytään
tilaaja—tuottaja-malliin, jossa valtio tilaa nämä palvelut
kunnilta tai muilta ja pitää huolen, että kunnassa
on palvelut olemassa tasavertaisesti niiden normien mukaisina, jotka eduskunta
kulloinkin on päättänyt. Meillähän
on muun muassa kirjastojen osalta harvinaisen selvästi
sanottu, että lainausmaksuja ei peritä jnp. Se
on laissa sanottu. Sitä mahdollisuutta ei ole kunnalle
annettu, että ruvettaisiin normaalilainaustoimesta perimään
maksu.
Edelleen meillä on tällä hetkellä erinomaisen suuri
ongelma lääkärit, jotka ovat lakossa
nyt. Näyttää siltä, että ainakin
kahdeksan viikon lakko siitä tulee, jos ei vähän
pitempikin. Millä tavalla tästä voitaisiin
selvitä? Tässä on kaksi konstia. Toinen
konsti on se, että lääkärit
tulevat valtion lääkäreiksi, niin että valtio
sijoittaa sitten lääkärit sinne kuntaan,
missä tarvetta on. Toinen malli on, että lääkärikoulutusta
lisätään niin paljon, että tarjontaa
on kaikissa olosuhteissa aivan riittävästi olemassa,
sekä yksityiselle että julkiselle puolelle.
Edelleen peruskoulupalvelut voidaan aivan samalla tavalla hoitaa,
että ne valtio tilaa taikka jopa tuottaa, jos ketään
halukasta tuottajaa ei ole. Silloin tasavertainen kohtelu toteutuu
täydellisesti. Tämän mallin viimeinen
kehitysaste on se, joka on toteutettu Kanadassa, jossa on provinssien
ohella valtion territoriot, joissa valtio, general government, keskushallitus,
hoitaa kaikki asiat. Sillä tavalla kaikki syrjäkylienkin
inuitit saavat niin lääkäri-, muut terveydenhuolto-,
kirjasto- kuin peruskoulupalvelut.
Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pulliaisen valtio-malli oli aika
mielenkiintoinen. Minulla on tässä ed. Kyösti
Karjulan kirjallinen kysymys yksityisistä ja julkisista
terveyspalveluista, johon ministeri Soininvaara on antanut vastauksen.
Vastaus on aika lailla toisen tyyppinen kuin ed. Pulliainen kehitteli
puheenvuorossaan. Tässä nimittäin ministeri
kertoo lääkärien toiminnasta sanatarkasti,
miten lääkärityövoimasta saataisiin
lisää panosta: "Lisätyö voidaan
tehdä varsinaisen päätyöantajan
tiloissa varsinaisen työajan jälkeen." Päätyönantajan
tiloissa kehitetään yksityistä yritystoimintaa
täydellä ministeriön tuella tämän vastauksen
mukaan. Ministeri Soininvaaran vastaus on erittäin kummallinen.
Kehotan kuntaministeriä tutustumaan tähän.
(Puhemies koputtaa) Elikkä nyt ruvettaisiin yksityistä yritystoimintaa kaikissa
kunnissa vaan kehittelemään siellä päätyönantajan
tiloissa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Minuutti on täyttynyt, ed. Hyssälä!
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Käytävä keskustelu
kuntien peruspalveluiden hoitamisesta on synnyttänyt pitkän
keskustelun, joka on ollut mielestäni hyvin asiallinen
ja ennen kaikkea hyvin tarpeellinen ja aiheellinen. Valtio on uskonut
kunnille tehtävän huolehtia kansalaisten perustarpeista.
Tähän on osoitettava myös tarvittavat
voimavarat.
Kun itse toimin kotipaikkakunnallani Keuruulla luottamushenkilönä,
valtuuston puheenjohtajana tällä hetkellä,
tiedän tuskan, mikä on ihmisten perustarpeista
huolehdittaessa, kun rahan puutteen vuoksi on uhka palvelujen heikentämisestä.
Tilanne on perin hankala. Kuntalaiset ovat uskoneet luottamustehtävän
valitsemilleen henkilöille pitää huolta
hyvinvoinnista kunnassa. Ja kuitenkin ehkä yllätyksenä ainakin
uusille luottamushenkilöille on saattanut tulla se, että joudutaan
etsimään vain keinoja, mitä palveluita on
karsittava, mitä heikennettävä, jotta
esimerkiksi Keuruun kokoisessa kunnassa saadaan 20 miljoonan markan
tilinpäätösvelka parantumaan. Tämän
kaltaiset tilanteen johtavat perin hankaliin näköaloihin.
Olemme palkanneet konsultin, Efektian konsultin, tekemään
suunnitelmia, mitenkä tuo 20 miljoonaa saataisiin pois
nelivuotiskauden aikana. Olenkin sanonut, että tuo konsultti
on eräänlainen likaisen työn tekijä kunnassa,
joka esittää niitä ratkaisuja, joita
kuntalaisia edustavat luottamushenkilöt eivät
voi esittää. Mutta olen samassa yhteydessä sanonut
myös sen, että konsultti ei ota vastuuta siitä,
mitä nuo ratkaisut sitten merkitsevät. Vastuu
on, niin kuin kuuluukin olla, luottamushenkilöillä.
Mutta tuon vastuun kantaminen tänä aikana ei ole
helppo tehtävä. Se on raskas tehtävä.
En väitä, että olisimme niin tyhmiä,
ettemmekö pystyisi pääsemään
siihen, että tilinpäätöksessä ei
olisi velkaa, ei tehtäisi negatiivisia budjetteja. Kyllä jokainen
sen verran osaa laskea, että voisi nuo summat saada kokoon.
Mutta mitä tapahtuisi silloin niille tehtäville,
jotka kunnalla on suhteessa kuntalaisiin? Tämä onkin
eri kysymys. Jos joku yrittäjä, kun hän
harjoittaa vaikka tuotantotoimintaa tai maanviljelystä tai
kaupankäyntiä, huomaa, että jokin artikkeli
kaupankäynnissä ei mene hyvin kaupaksi, että siitä tulee
vain tappiota, hän ilman muuta luopuu, jos on vähänkin
järkevä, tuon tappiollisen tuotteen markkinoinnista.
Tai jos maanviljelijä huomaa, että jokin tuotantosuunta
tai karjan kasvattaminen, vaikka nautakarjan, ei kannata, kuvitellaan näin,
hän luopuu siitä ja tuottaa jotain muuta. Esimerkiksi
näin. Ja se on hänelle kenties helppokin ratkaisu
tehdä. Ja niin edelleen yrittäjä, jos hän
toteaa, että äkeet eivät mene kaupaksi,
että autot menisivät paremmin, hän muuttaa
kaupan alaa sellaiseen, missä kauppa käy. Tällaisia
näkemyksiä eräät luottamushenkilötkin
saattavat helposti ajatella kunnalliselämässä.
Mutta kun se ei näin toimi. Meillä on vastuu lapsista,
meillä on vastuu kouluikäisistä, meillä on
vastuu vanhuksista, meillä on vastuu sairaista. Me emme
voi työntää jotakin osa-aluetta, josta
tulee vain kuluja, pois sen takia, että sieltä tulee
kuluja ja tuntuu tulevan liikaa. Meidän on hoidettava noita
tehtäviä, samoin palo- ja pelastustoimessa jne.
Voidaan toki ajatella, että ajetaan 400 000 kilometriä ajetulla
ambulanssilla vielä yksi vuosi, jos se sattuu kestämään.
Voidaan toki ajatella, että siirretään
lääkärin yöpäivystykset
pois, niin kun on tehty. Voidaan ajatella, että supistetaan
vielä muitakin päivystyksiä jne. Mutta
jossakin tulee raja vastaan, mikä on oikein kuntalaisia
kohtaan, jotka maksavat veroa.
Tämä kysymys on hyvin vakava. Koen varsin hyväksi
sen, että kansanedustajana olen myös kunnallisessa
vastuussa. Ellen itse joutuisi ottamaan tuskaa tuosta kunnallisesta
vastuusta, niin perin kevyesti minä saattaisin tätä keskustelua täällä salissa
käydä. Mutta kun joudun ottamaan tuon tuskan vastaan
siitä, mitä tämä niille ihmisille
merkitsee, jotka maksavat kunnassa veroja, asuvat kunnassa, kauniissa
kunnassa, jolla on monia vahvuuksia moneen muuhun kuntaan verrattuna,
silloin tämä kysymys onkin paljon vakavampi.
Kotipalvelutyöntekijät valittavat, että eivät tahdo
jaksaa, vanhukset valittavat, että kotipalvelutyöntekijät
ovat liian kiireisiä, sairaanhoidon alalla tulee sairauslomia,
työntekijät uupuvat, opettajat tuntuvat uupuvan
koulussa, kun joudutaan opetusryhmiä suurentamaan, tuntikehyksiä leikkausten
jälkeenkin leikkaamaan, opettajat väsyvät
ja etsivät sielläkin jaksamiseen voimavaroja.
Ken uupuu, siinä tulee näitäkin kohtaloita. Joudutaan
pohtimaan, mikä kyläkoulu lopetetaan, kun kylillä on
vilkasta kylätoimintaa ja ideoita ja sitten joudutaan kuin
iskemään suunnitelmat poikki: onko kyläkoulu
lopetettava? Se on aika tuhoisa teko jne. Joudutaan pohtimaan, miten
käy perinteikkäälle Haapamäen
lukiolle. Nämä kaikki ovat takaiskuja, jos niitä joudutaan tekemään.
Niillä ei vain kylien toiminta vaan Haapamäen
kohdalla koko taajaman ja yhdyskunnan kehittämistoiminta
vaarantuu, jos kunnallisilla päätöksillä joudutaan
tekemään kipeitä leikkauksia.
Joku konsultti voi sanoa, että pitää sitoutua näihin
ratkaisuihin. Hän voi sen sanoa oman psykologiansa pohjalta,
mutta kuinka sitoutua ratkaisuihin, joilla tuhotaan paikkakunnan
elämän kehittymistä, joilla vahingoitetaan
ihmisten perustarpeitten hoitamista. Tämä on vakava
kysymys. Sen takia on erittäin hyvä, että tänään
tässä salissa keskustelua on käyty, ja
sen olen ilokseni havainnut, että hyvin laajalti halutaan
tunnustaa se tuska, mikä kunnallispäättäjillä on.
Minä tiedän sen, että puolueista
riippumatta kunnissa, joissa ollaan negatiivisen vuosikatteen kunnallishenkilöitä,
oltiinpa virkamiehiä tai luottamushenkilöitä,
poliittisesta näkemyksestä riippumatta tiedetään
tämä elämän vaikeus. Kun tosiasia
on se, että eri kuntien kesken verotettavat vuositulot
per verovelvollinen vaihtelevat hyvin paljon, niin kyllä tässä on
tietty valtionosuuksien tarkistamisen paikka ollut jo hyvin pitkään.
Nyt on tultu sille rajalle, että jotain on tehtävä.
Eräs hyvä esitys on Jukka Pekkarisen esitys. Jos
joku keksisi vielä paremman näitä vaikeuksissa
olevia kuntia auttamaan, niin ilman muuta, mutta tämä on
hyvä keskustelulähtökohta. Toivon, että se
nopeasti ja kunnallismiesten hyvin laajalti viestittämänä toteutettaisiin.
Minä väitän, että se ei olisi
vahingoksi myöskään niille kunnille täällä etelässä,
jotka ovat voimakkaasti kasvavia. Kyllä silloin myös
tulisi tiettyä menosäästöä siitä,
että ihmiset, jotka ovat muuttamassa pois maakunnista,
voisivat paremmin siellä saada elämänsä jatkumaan
ja vältettäisiin niitä nopeasta väestökasvusta
aiheutuvia taloudellisiakin ongelmia, joita eräillä Pääkaupunkiseudun
kunnilla on.
Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että ne myönteiset
näkemykset, mitä tänään
on haluttu tuoda esille kuntien peruspalveluitten hoitamisesta ja
kansalaisten perustarpeitten täyttämisestä,
voisivat mahdollisimman pikaisesti toteutua valtion päätöstenteossa.
Liisa Hyssälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tänään on
täällä puhuttu kuntien peruspalveluista,
myöskin terveyspalveluista. Vahinko, että ministeri
ehti lähteä pois, koska olisi selkeä viesti
ollut minulla hänelle näistä terveyspalveluista.
Erityisesti tuntuu siltä, että meidän
kuntaministerimme ei tiedä, missä kunnissa terveyspalvelujen
kohdalla tällä hetkellä mennään.
Siellä ovat haasteet erittäin suuret. Ongelmat
ovat erittäin suuret. Minusta tuntuu, että ministeriöllä ei
ole tällä hetkellä tietoa, miten terveyspolitiikkaa
tässä maassa tulisi hoitaa. Meillä on
suuret ongelmat henkilöstössä, palvelujen
tuotannossa ja rahoituksessa. Ongelma on aivan saman suuruinen kuin
silloin, kun Suomessa savupiipputeollisuudesta siirryttiin it-aikaan.
Meillä tulisi terveydenhuollossa samanlainen muutos tapahtua, mutta
suunta on täysin epäselvä.
Se, mitä ministeriö on tässä vaiheessa
kaupannut lääkkeeksi, on suuremmat terveydenhuoltopiirit,
joissa lyötäisiin yhteen perusterveydenhuoltoa,
mielenterveyttä, etc., alkoholistien hoitoa, päihdeongelmaisten
hoitoa jne., ja yritetään ikään
kuin hallinnollisilla ratkaisuilla ratkaista sitä kysymystä,
että kunnilla ei ole varoja tähän peruspalvelujen
tuottamiseen. Meillä Suomessa käytetään
EU-maista toiseksi vähiten bruttokansantuotteeseen verrattuna
terveyspalveluihin. Se ei voi olla heijastumatta kunnissa palvelujen
laatuun ja tasoon.
Näillä hallinnollisilla ratkaisuilla tätä asiaa
ei kyetä ratkaisemaan eikä myöskään
sillä, että lääkäreistä tai
hoitajista otettaisiin enemmän irti. Niistä ei
lähde enemmän irti. Jos yritetään
pumpata lisää työpanosta siitä ryhmästä,
järjestelmä kaatuu sisältä päin.
Me tarvitsemme sinne lisää henkilöitä,
tarvitsemme lisää lääkärikoulutusta
ja tarvitsemme lisää hoitajia. Lääkärikoulutusta
on saatava myöskin niille alueille, joissa lääkäripula
on kaikkein suurin. Tässä ehdotankin Tampereen
yliopiston lääkärikoulutuksen aloittamista Seinäjoen
kanssa yhteistyössä, jotenka Seinäjoelta
valmistuneet lääkärit voisivat varmastikin paremmin
sijoittua Etelä-Pohjanmaalle kuin etelästä valmistuneet.
Siellä Pohjanmaalla pula lääkäreistä on
erittäin suuri.
Se, missä ministeriö on ollut toimeton, ovat nämä valvonta-
ja ohjausjärjestelmät. Meillä on monia
esimerkkejä siitä, että se ei toimi. — Onpa hyvä,
että kuntaministeri tuli paikalle. Puhun terveydenhuollon
valvonta- ja ohjausjärjestelmistä. Ne eivät
tällä hetkellä kunnissa toimi. — Meillä lääniuudistuksen
myötä ei tehty mitään sen hyväksi,
että näitä järjestelmiä olisi
kehitetty. Päinvastoin, kun tulivat suurläänit,
lääninhallituksista parasta työvoimaa
liukui muihin töihin ja sinne jäi kerta kaikkiaan
pienempi henkilöstö ja monta kertaa ammattitaidottomampi
henkilöstö. Nyt valvonta- ja ohjausjärjestelmät
toimivat sillä tavalla, että potilaat tekevät
valitukset ja valituksen kautta oikeusteitse tai oikeusturvalautakuntien
kautta, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen kautta saadaan ikään
kuin valvontajärjestelmä toimimaan. Tästä on
osoituksena vanhustenhuollon valvonnan pettäminen, terveydenhuollon
valvonnan pettäminen, ja nyt näitä järjestelmiä olisi
luotava tähän maahan.
Ehdotankin, että väliportaaseen täytyy
jotain uutta kehittää. Mitä se uusi olisi?
Se voisi olla tietenkin väliportaan hallinnon uudistus,
josta muuten sivumennen sanottuna tein sosiaalipolitiikan cum laude -työn
Väliportaan hallinnonuudistus 70-luvun alussa. Ihme ja
kumma, siitä 2000-luvulla edelleen puhun täällä puhujakorokkeella. Meillä voitaisiin
ajatella maakuntaliittojen, te-keskusten uudistusta siten, että sinne
todellakin valittaisiin demokratian nimissä vaaleilla edustajat,
mutta lyötäisiin ikään kuin
tavaraa isompaan ympäristöön siinä mielessä,
että saman demokraattisen kontrollin, valvonnan ja ohjauksen
alle tulisi koulutuskuntayhteistyötä ja terveydenhuollon
yhteistyötä. Silloin siellä voisivat
olla te-keskukset, elinkeinoelämä — miksi
se olisi irrallaan tästä asiasta — mukana.
Tässä voitaisiin visioita esittää moneen
suuntaan. Mutta tällä hetkellä ainoat
ministeriön visiot ovat nämä suuret terveyspiirit,
joissa en näe mitään järkeä.
Vaikka koko Kainuun terveyspiiri lyötäisiin samaan
ja palvelut Kajaaniin, se ei yhtään auta näitä ihmisiä. Päinvastoin
muuttoliike kiihtyy pitäjistä, joissa ei ole terveyspalveluja.
Jos sieltä lääkärit ja terveydenhoitajat
ja muut hyväpalkkaiset veronmaksajat siirtyvät
muualle, kyllä sieltä siirtyvät ne palvelujen
tarvitsijatkin varmasti muualle. Ministeriön hankkeet kiihdyttävät
ylikuumenemisilmiöitä muualla.
Arvoisa rouva puhemies! Toinen ministeriön suunnitelma,
johon jo äsken viittasin, on selkeästi ministeri
Soininvaaran vastauksessa kirjalliseen kysymykseeni: yksityisten
palveluiden tulo kuntien tiloihin ja toimintoihin laajenevassa määrin.
Tästä ei ole käyty minkäänlaista
keskustelua täällä, ei minkäänlaista
suuntakeskustelua, haluammeko me yksityisiä palveluja kuntasektorille.
Ainoa oli, että havahduin ministeri Soininvaaran vastaukseen,
jossa hän selkeästi ilmoittaa, että yksityistä yritystoimintaa
voidaan kehittää kuntien tiloissa ylityöajalla.
Tämä on aivan uusi suunta meillä, ja
haluan, että tästä keskustellaan eduskunnassa,
onko tämä yleinenkin hallituksen suunta vai onko
tämä vain ministeri Soininvaaran yksityisajattelua.
Koska se on ministeri Soininvaaran allekirjoittama paperi ja ministeriön
virallinen vastaus kysymykseen, sen takana täytyy olla
laajempi suunnittelu, jota tässä ollaan tekemässä.
Arvoisa rouva puhemies! Todellakin hallitukselta puuttuvat visiot,
mitä palveluiden suhteen pitäisi tehdä.
Terveyspalveluissa ei ole mitään, mihinpäin
ollaan menossa, ei mitään, ei rahoituksessa, ei
palvelujen järjestämisessä, ei henkilöstössä,
ei ohjaussysteemeissä, ei valvontasysteemeissä.
Meillä on Suomessa tapahtumassa kaikkien aikojen suurin
murros terveyspalveluissa, jota vertasin siirtymiseen savupiipputeollisuudesta
it-aikaan. Se on aivan sama asia. Mutta mitään
visioita ei tässä maassa ole. Onneksi täällä on
nyt kuuntelemassa ed. Tiusanen, joka on näistä asioista
paljon puhunut ja varmasti huolissaan, ja myöskin arvoisa
ministeri.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälä otti niin
monta asiaa esille, että minuutissa ei varmaan ehdi ihan
kaikkia käsitellä, mutta pariin asiaan.
Ensinnäkin ihan vastahan muutettiin lääninhallituslakia,
nimenomaan lääninhallituslain arviointipykälää,
joka tässäkin salissa herätti laajaa
keskustelua: onko tarpeellista vai eikö ole tarpeellista.
Sisäministeriömme mielestä se oli tarpeellista.
Nimenomaan tästä näkökulmasta
saadaan vertailukelpoista tietoa koko maan alueelta, mitä on
tapahtumassa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon puolella.
Väitteitä on paljon, mutta tietoa puuttuu. Sitä tietoa
nyt lähdetään keräämään
ja lääninhallituslakia käytetään
siinä hyväksi.
Toiseen asiaan en osaa vastata muuta kuin sen, että ministeriö tietenkin
on antanut oman vastauksensa, jonka ministeri Soininvaara on allekirjoittanut.
Ei siitä sen laajempaa keskustelua ole käyty.
Muut asiat, joihin ed. Hyssälä viittasi, tulevat varmasti
jossakin vaiheessa selvitettäviksi, mutta valvonnan ja
arvioinninkin osalta kumminkin luottaisin jollakin lailla kunnalliseen
päätöksentekojärjestelmään.
Meillä on 12 000 valtuutettua. Onhan se nyt sellainen
arviointiporukka tässä maassa, joka on lähellä niitä palveluja
...
Ensimäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Minuutti on valitettavasti pahasti ylittynyt!
... ja jonka pitäisi täsmälleen tietää,
mitä siellä tapahtuu. Vieläkö lisää?
Liisa Hyssälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kiitän ministeri Korhosta vastauksesta
mutta totean, että eivät toimi valvontajärjestelmät.
Ne eivät voi olla yksityisen kunnan kontolla, että kunta
ikään kuin valvoo omia palvelujaan, vaan täytyy
olla ohjaus- ja valvontajärjestelmät. Olemme nähneet,
että ne pettävät. Länsi-Suomen
lääni esimerkiksi on aivan liian suuri. Siinä ovat
Tampereet, siinä ovat Jyväskylät, siinä ovat
Vaasat ja Turut ja kaikki. Se on aivan liian suuri, jos kerran järjestelmäkin puuttuu.
Tässä on luotava nyt jotakin uutta systeemiä.
Eiväthän tuomioistuimet voi olla se valvontajärjestelmä,
niin kuin tällä hetkellä ikävä kyllä on.
Rajat haetaan sieltä.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Välikysymys on järeä ase.
Välikysymys on järein ase, mitä oppositio
voi käyttää. Tätä järeää asetta
ja sen käyttämistä tällä hetkellä on
todistamassa minun lisäkseni kolme keskustan, opposition,
edustajaa. Me neljästään tällä hetkellä puolustamme
opposition oikeutusta järeään aseeseen
hallitusta vastaan.
Arvoisa puhemies! Samaan hengenvetoon totean, että niin
kuin tämä salikin osoittaa, tämä ase taitaa
olla tällä kertaa väärä ase
tämän asian hoitamiseen. Nimittäin jollakin
tavalla tuntuu siltä, että suomalaisessa keskustelukulttuurissa
ja parlamentaarisessa keskustelukulttuurissa ei ole kuin joko on-
taikka off-vaihtoehdot. Kuitenkin pitäisi olla laajempi
kirjo mahdollisuuksia käsitellä tämän
tyyppisiä asioita, hakea ratkaisuja muullakin tavoin kuin
aina kovat piipussa, selkä seinää vasten, äärimmäisen
järeällä aseella, välikysymyksellä.
Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä,
ettei kuntien taloudesta tule olla huolissaan. Kuntien taloudesta
tulee kantaa huolta. On olemassa tosiasioita, jotka kertovat todellakin
siitä, että monien kuntien taloudet ovat olleet
miinusmerkkisiä viime vuosina ja negatiivisia vuosikatteita
on luettu. Siitä huolimatta uskallan sanoa ja uskallan väittää,
että tällä välikysymyksellä emme
pysty ratkaisemaan kuntatalouksien ongelmia. Sen vuoksi, arvoisa
ministeri, esittäisinkin kumppanuutta tässä asiassa,
koska tiedän sen, että ministeri pohjoisen ihmisenä hyvin
tuntee monet Oulun ja Lapin läänissä olevat
kunnat ja niitten taloudelliset vaikeudet ja tietää,
että ne mekanismit, jotka tällä hetkellä ovat
käytössä, eivät pysty vastaamaan
kaikkiin ongelmiin. Harkinnanvaraisilla voidaan jonkin verran tasoittaa
tietä, mutta siitä huolimatta syntyy tässä rakennemuutoksessa
tilanteita, että emme pysty vastaamaan kaikkien negatiivisen
vuosikatteen kuntien taloudelliseen ahdinkoon ja siihen huutoon,
mikä sieltä kuuluu.
En epäile yhtään sitä, ettei
pyrkimystä ole. En jaksa uskoa sitä, etteivät
kaikki ne, jotka ovat valtiopäiville tulleet valituiksi,
haluaisi tehdä Suomen hyväksi töitä ja
pyrkiä toimimaan sillä tavalla, että kunnat
pärjäisivät ja tietenkin valtio pärjäisi
ja sitä kautta voitaisiin sekä valtiontaloutta
että kuntataloutta yhteensovittaa niin, että menestyksen
edellytykset, mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen voisi näkyä koko
maassa. Tähän on ollut hyviä pyrkimyksiä.
On ollut selvitysmies Jukka Pekkarinen, ja sitä kautta
voimakas keskustelu kuntien taloudesta on oikeastaan vellonut viime
vuoden ajan. Mutta nyt mielestäni enemmän kuin
välikysymyksen paikka olisi se paikka, että olisi
löydettävä ratkaisut, millä tavalla
tästä mennään eteenpäin.
Uskon näin, että tässä myöskin
ne visiot — niin kuin ed. Hyssälä puheenvuorossaan
kaipasi visioita — joita oppositiossa on, tulisi ottaa
voimakkaammin käyttöön. Uskon, että arvon
ministerille ovat nämä visiot tulleet selviksi.
Omalta osaltani voin vielä vahvistaa, millä tavalla
oppositio tällä hetkellä haluaa järjestää tässä maassa kuntatalouden
kysymykset, millä tavalla yhteensovittaa valtiontaloutta
ja kuntataloutta niin, että tämä yksi,
voisiko sanoa universaali periaate mahdollisuuksien tasa-arvosta
ja siitä, että jokaisella ihmisellä on
mahdollisuus hyviin koulutus- ja terveyspalveluihin, peruspalveluihin,
voisi toteutua.
Mutta niin kuin jo aikaisemmin totesin, keskustelukulttuuri
on meillä ollut melko heikkoa. Meiltä puuttuu
keskustelukulttuuri. Osittain media on myöskin kaventamassa
keskustelukulttuuria johtuen siitä, että emme
malta odottaa ratkaisuja, emme malta odottaa selvityksiäkään
aina kaikissa asioissa vaan haluamme kiirehtiä niiden edelle.
Sen vuoksi tällä hetkellä keskeisin kysymys
olisi se, millä tavalla löydetään
sellainen kumppanuus tässä salissa, missä yli
erilaisten puoluerajojen voisimme hyväksyä ne
muutamat Suomessa, väitän, valtaväestön
hyväksymät periaatteet, että mahdollisuuksien
tasa-arvo voisi toteutua, millä tavalla me pääsisimme
siihen tilanteeseen, että sekä valtiontalous että kuntatalous toimisivat
sillä tavalla, että kunnat pieninä yksiköinä olisivat
todellakin välineitä peruspalvelujen tuottamiseen
eivätkä itsetarkoitus. Tämä on lähtökohta.
Kuntien tehtävä, kuntien oikeutus on siinä,
että ne ovat välineitä, joiden kautta
peruspalvelut tuotetaan.
Arvon ministeri, koska on hyödytöntä vain pieksää suutaan,
on hyödytöntä vain hyökätä jotakin
vastaan, jos ei ole esittää vaihtoehtoa, haluan
omalta osaltani esittää vaihtoehdon ja toivon, että tämä vaihtoehto
otettaisiin vakavaan harkintaan ja keskusteluun. Voi olla, että se
on jo yhtenä vaihtoehtona teidän listoissanne.
Mielestäni tällä hetkellä Jukka
Pekkarisen paperin ehkä keskeisin sisältö löytyy
siitä, että se osoittaa, että yhteisöveron
tuotto ei ole oikea muoto tällaisenaan peruspalveluiden
tuottamiseen ja turvaamiseen. On löydettävä jokin
selkeämpi muoto, millä voidaan turvata peruspalvelut
kaikkialla. Vaihtoehto ehkä löytyisi siitä,
että yhteisöveron tuotto tuloutettaisiin valtiolle
ja valtionosuusjärjestelmää kehitettäisiin,
valtion kautta jaettaisiin markkaa per asukas ja maksukriteereissä otettaisiin
huomioon esimerkiksi pitkät etäisyydet ja muut.
Sillä tavalla voisimme huolehtia siitä, että mahdollisuuksien
tasa-arvo säilyy myöskin haja-asutusseudulla,
ja sitä kautta katsoa niin, että oikeudenmukaisuuden
periaatteet myöskin kuntataloudessa toteutuisivat, ettei
tapahdu niin kuin tänä päivänä joidenkin
voimakkaan menestyksen kuntien kohdalla, että ne kylpevät
rahassa ja jokin toinen, menettäjäkunta, joutuu
todellakin elämään velalla ja miettimään
tulevaisuutta ja tulevien vuosien peruspalveluiden järjestämistä.
Mutta ehkäpä on näin, että kun
keskimäärin on mennyt hyvin ja kun pienet kunnat,
eivät aina koollisesti pienet mutta kunnat, jotka ovat
nyt taistelleet negatiivisen vuosikatteenkin kanssa, eivät
ole ehkä saaneet ääntään
tarpeeksi kuuluviin, se peruskysymys on jäänyt
esittämättä, miksi muutosta, uudistusta
tarvitaan ja nimenomaan suurilla kirjaimilla. Onhan näin,
että kun ihminen tiedostaa miksi, hän tietää myöskin
miten. Jos me yhdessä tässä parlamentissa
tiedostamme, miksi tällä hetkellä 300
kunnassa ollaan miinusmerkkisellä vuosikatteella ja muutamissa kunnissa
ollaan siinä tilanteessa, että ollaan lähellä niin
sanottua konkurssi- tai selvitystilaa, uskon, että meiltä myöskin
löytyy välineet ongelman ratkaisemiseksi.
Täällä on väläytelty
muutamana esimerkkinä joidenkin kuntien yhteenliittymistä.
Se voi olla joidenkin kohdalla toimiva ja hyvä ratkaisu.
Sitä kautta, tiedän, olen nähnyt laskelmia,
saadaan satojakin miljoonia markkoja Suomen kuntatalouteen lisää rahaa.
On tietenkin selvä, että kun näemme kunnat
välineinä, sitä kautta voidaan peruspalveluja
turvata ja hyvinkin paljon helpottaa sillä monien kuntien
elämää. On tietenkin totta, että se
tietää sitä, että nämä kunnat
ja niissä asuvat ihmiset eivät menetä demokraattisia
oikeuksiaan, päinvastoin. Uudessa kunnassa tai yhdistyneessä kunnassa
heillä on samat demokraattiset oikeudet käydä ehdokkaaksi
vaaleihin ja päästä mukaan erilaisiin
kunnallisiin luottamustoimiin ja muihin.
Mutta jollakin tavalla tällaisesta hedelmättömästä vastakkainasettelusta
nyt pitäisi pyrkiä kumppanuuteen, mitä olen
korostanut, siihen että me todellakin kantaisimme yhtenä miehenä ja yhtenä eduskuntana
huolta siitä, että peruspalvelut ja mahdollisuuksien
tasa-arvo voisivat toteutua tässä yhteiskunnassa.
Mikä olisi sen parempaa, jos sitten sen jälkeen,
kun muutamista perustavaa laatua olevista peruskysymyksistä päästään
yhteisymmärrykseen ja konsensukseen, pieniä vivahteita
ja aatteellisia eroja — niitä itse asiassa kaipaankin — tulisikin
muutamissa muissa käytännön asioissa
ja sovellutuksissa?
Arvoisa puhemies! Vielä haluan alleviivata, kun ministeri
on paikalla, että minusta on huomionarvoista se, että näin
illan hetkillä olette täällä seuraamassa
tätä keskustelua. Haluan muistuttaa siitä,
että tämä vaihtoehto, joka on yhteisöveron keräämisessä valtiolle
ja sitä kautta sen jakamisessa valtionosuusjärjestelmää kehittämällä, otettaisiin
vakavaan pohdiskeluun ja sitä kautta nyt, kun kuntien kohdalla
selvityksiä tehdään ja mennään
budjettiriiheen jne., voitaisiin löytää täsmälääkkeitä ja
sitä kautta myöskin uudistusta koko kuntakentän
ongelmiin, että todellakin pääsisimme
siihen ideaalitilaan, minkä uskon olevan kaikkien kansanedustajien
halu ja tahto, että mahdollisuuksien tasa-arvo, keskeinen
suomalainen arvo, voisi säilyä.
Arvoisa puhemies! Jostakin syystä kuuden vuoden oppositiotaipaleen
jälkeen minä uskon kumppanuuteen. Minä uskon
siihen, että yhteistyössä me voimme kehittää tätä maata.
Minä uskon siihen, että myöskin aidan
toiselta puolelta, oppositiosta, voidaan tuoda rakentavia hyviä ehdotuksia.
Tiedän sen, ja me olemme niitä tuomassa, mitä kautta
voidaan kehittää tätä maata niin,
että tämä on yhteiseksi parhaaksi. Kyllä jokaisen
kansanedustajan, voiko sanoa, velvollisuus, kun on valtiopäiville
tullut valituksi, on toimia ei ainoastaan oman kunnan ja maakunnan vaan
koko yhteiskunnan parhaaksi.
Sen vuoksi voin sanoa lappilaisena, että ei ole meidän
etumme, jos Helsinki tai jokin kasvukeskus kärsii, vaan
on nähtävä niin, että tasapainossa
on kehitettävä niin kasvukeskuksia, Helsinkiä,
kuin myöskin Lapin kuntia, ei niin, että tässä olisi
vastakkainasettelu tai itsekkyys, mikä ohjaisi näitä toimintoja,
vaan niin, että näkisimme, jokainen ihminen, asuipa
hän missäpäin tahansa tätä maata,
elää ainutkertaista ihmisarvoista elämää,
on oikeutettu tasavertaiseen kohteluun, tasavertaisiin palveluihin
ja peruspalveluihin.
Arvoisa puhemies! Uskon ja tiedän sen, että omalta
osaltaan myös kuntaministeri Korhonen haluaa tehdä parhaansa,
että niin pohjoisen kunnissa, negatiivisen vuosikatteen
kunnissa, kuin itäisessä Suomessa ja muuallakin,
koko maassa, voisivat toteutua tasa-arvon ja mahdollisuuksien kannalta
keskeiset arvot niin, että tulevaisuudessa Suomi olisi
entistä parempi asua ja elää ja että myöskin
tulevaisuudessa säilyisi vahva usko siihen, että niin
ministerinä kuin kansanedustajanakin me haluamme edelleen
kehittää tätä maata tasapuolisesti
ja oikeudenmukaisuuden periaatteita kunnioittaen.
Jos hallitus kaatuu tähän välikysymykseen, uskon
ja toivon, että nopeasti sen jälkeen pääsemme
yhdessä rakentamaan uutta kuntaohjelmaa. Jos käy
jostakin syystä niin, että hallitus ei kaadu tähän
välikysymykseen, toivon, että ne rakentavat esitykset,
ne yhteistyötarjoukset ja kädenojennukset, mitkä oppositiosta
on tässä esitetty, tulevat, ministeri, huomioiduiksi.
Me haluamme olla tukemassa suomalaisten ihmisten elämää,
me haluamme olla rakentamassa parempaa Suomea, ja sen vuoksi on
tärkeää, että ne yhteistyötarjoukset
ja kumppanuus, mitä me esitämme, ne huudot, voisivat
tulla kuulluksi.
En halua tätä orjallisesti ikään
kuin kerjätä ja painostaa, mutta voi sanoa näin,
että olemme nähneet sen, että ministerin
ja hallituksen pyrkimykset ovat olleet kyllä hyvät,
mutta ne eivät ole riittäneet, ja sen vuoksi tarvitaan
lisäarvoa, tarvitaan lisäapua. Uskon, että kun
oppositiossa oleva potentiaali päästetään
käyttöön, sitä kautta myös voi
alkaa tulevaisuuden ja toivon näköala sarastaa
yli Suomenniemen.
Markku Rossi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kohta kahdeksan tuntia eduskunta on
keskustellut keskustan ja muun opposition tekemästä välikysymyksestä kuntataloudesta.
Erityisen iloinen olen myös siitä, että kuntaministeri
Korhonen on jaksanut seurata tätä keskustelua
ihan loppumetreille saakka. Toivon mukaan tästä on aidosti
ollut myös hyötyä hallituksen politiikan linjauksessa.
Omalta osaltani tulin tuomaan keskusteluun toivon mukaan myös
lisämausteita.
Arvoisa puhemies! Kunnan tuloskuntoa yksittäisenä tunnuslukuna
kuvaa parhaiten vuosikate, josta täällä on
paljon puhuttu. Se kertoo, paljonko kunnan tuloista jää toiminta-
ja rahoitusmenojen jälkeen käytettäväksi
investointien rahoittamiseen ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikatteen riittävyydelle
ei voida kuitenkaan antaa tavoitearvoja. Kunta, jolla ei ole velkaa
tai isoja investointeja ja jossa kuntalaisten palvelutarve on tyydytetty,
selviää hyvin myös pienellä vuosikatteella.
Asukaskohtaisen vuosikatteen tulisi olla muutaman vuoden tarkastelujaksolla
keskimäärin saman suuruinen kuin suunniteltu poistojen määrä asukasta
kohden, eli vuosikatteella tulisi voida rahoittaa korvausinvestoinnit
eli käyttöomaisuuden vuosittainen kuluminen.
Vuoden 2000 tilinpäätösten mukaan
21 pohjoissavolaisen kunnan vuosikate ei riittänyt kattamaan
käyttöomaisuuden vuosittaista kulumista eli käyttömenot
olivat suuremmat kuin tulot. Näistä kunnista 11
täytti kriisitalouden tunnusmerkit, eli vuosikate oli lisäksi
miinusmerkkinen. Vuonna 1999 vastaava luku Pohjois-Savossa oli vain
4 kuntaa.
Pohjois-Savossa Vesannon kunnan vuosikate on jo kolmatta vuotta
peräkkäin ollut negatiivinen. Keskustan ryhmän
puheenjohtaja ed. Mauri Pekkarinen otti Vesannon kunnan esimerkkinä omassa
puheenvuorossaan esille. Lisättäköön vielä se,
että Vesannolla on myös paha ongelma. Työsuojelupiiri
on määrännyt, että Vesannon
terveyskeskuksesta, niin sanotusta sairaalasta, on työntekijät
poistettava 1.8. mennessä, koska siellä on vakava
homeongelma. (Ed. Tiusanen: Entä potilaat?) — Potilaista
ei toki työsuojelupiiri ole maininnut mitään. — Leikittä,
aivan vakavasti, se on kunnalle suuri ongelma. Reilun 10 miljoonan
markan saneeraukseen ei löydy rahaa, sitä ei ole
voitu osoittaa läänistä, eikä sitä ole
voitu osoittaa myöskään ministeriöiden
suunnalta Helsingistä. Tämä omalta osaltaan
kuvaa myös yhden kunnan tiettyä yksittäistä hätää vielä kaikkien
muiden talousongelmien keskellä.
Pohjois-Savon kuntien heikkous on verotulojen vähäisyys,
eli kysymys on samalla myös työn puutteesta. Kun
työttömyysasteet, työministeriön
sellaiset, liikkuvat tälläkin hetkellä 15
prosentin tuntumassa, niin kyllä se vaan kertoo siitä, että työttömyys
on todellinen ongelma. Eräissä kunnissa työttömyys
on vielä korkeampikin. Näin ollen ainakaan Pohjois-Savon
osalta tuohon samankaltaiseen kehitykseen, mitä koko maassa
on onneksi tapahtunut, ei ole valitettavasti päästy
vielä mukaan. Veroäyrimäärien
vähäisyyttä ei voida kompensoida veroprosenttien
korotuksilla, koska nekin ovat jo maan keskiarvojen yläpuolella.
Pohjois- ja Itä-Suomessa kunnat menettävät
väestökadon mukana verotuloja ja valtionosuuksia.
Yhteisöverojen kasvukaan ei pelasta tilannetta yritysten
harvalukuisuudesta johtuen.
Vaikeimmassa asemassa ovat kunnat, joilla negatiivisen vuosikatteen
lisäksi on vanhoja alijäämiä,
jotka uuden kuntalain säännöksen mukaan
on katettava kolmen vuoden kuluessa. Pohjois-Savon kuntien taseissa
on kattamattomia alijäämiä 210 miljoonaa
markkaa. Tuo määrä pitäisi kattaa
vuosien 2002—2004 aikana. Kattamatonta alijäämää löytyy
yli puolelta Pohjois-Savon kunnista. Esimerkiksi Siilinjärvellä alijäämän
eli noin 35 miljoonan markan kattaminen kolmessa vuodessa merkitsisi
1 prosenttiyksikön korotusta veroprosenttiin. Kunnan oman arvion
mukaan alijäämän kattaminen eri keinoin vie
viisi vuotta.
Arvoisa puhemies! Vaikka tilapäiset ratkaisut eivät
saa olla kuntatalouden perustana, on harkinnanvaraisia avustuksia
korotettava viime vuoden tasolle, mikä merkitsee noin 100
miljoonaa markkaa tämän vuoden lisäbudjettiin.
Kuntien tehtäviä sitä vastoin ei tule
lisätä, jollei pidetä huolta niiden rahoituksesta.
Mikäli käännettä kunnallistalouden
tilanteeseen ei synny, kunnat joutuvat palaamaan samoihin kunnallistalouden sopeuttamiskeinoihin
kuin 1990-luvun alkupuolella. Tällöin kyseeseen
tulevat peruspalvelujen leikkaukset, säästösopimukset,
lomautukset, verotuksen kiristäminen ja taksojen korotukset.
Peruspalvelujen järjestäminen on epävakaalla pohjalla
siitä syystä, että kuntien tulot voivat vaihdella
paljonkin vuosittain ja rahoitus on riittämätön
suuressa osassa kuntia. Tämän vuoksi yhteisövero-osuutta
kuntien tulopohjasta tulee supistaa ja vastaava osuus yhteisöverotulosta
tulee käyttää valtionosuusjärjestelmän
kehittämiseen saman suuntaisesti kuten edellä ed.
Takkula myös esitti. Yhteisöveron jakotavan muutos
on toteutettava siten, että jakoperusteet vahvistetaan
etukäteen lopullisesti, mikä lisää yhteisöveron
ennakoitavuutta ja kunnan maksuvalmiuden hallintaa.
Arvoisa puhemies! Perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmästä ei
voida luopua. Investointien valtionosuuksien siirtäminen
käyttötalouden valtionosuuksiin ei tuo lisää voimavaroja
kunnille, vaan pikemminkin on pelättävissä, että tämä rahoitusosuus
liukenee aikojen kuluessa kokonaan pois.
Kunnallistalouden rahoituksen riittävyysongelmat kohdistuvat
lähivuosina erityisesti asukasluvultaan pieniin kuntiin.
Ongelmallista on se, että rahoituksen riittävyys
tulee voimakkaasti vaihtelemaan, eriytymiskehitys tulee samalla voimistumaan.
Heikointa tuo kehitys on alle 5 000 asukkaan kunnissa ja
alkutuotantokunnissa. Yhteisiä piirteitä näille
vaikeuksissa oleville kunnille on. Ne velkaantuvat, rahoitusvarallisuus
vähenee, veroprosentti on korkea, verotulojen kasvu on
hidasta, toimintakulut kasvavat ja ovat keskimääräistä korkeampia
sekä investointiaste on alhainen.
Arvoisa puhemies! Tämän noin kahdeksan tunnin
keskustelun aikana on käynyt varsin hyvin selville se,
että monet pyrkivät kuntarakenteen supistamiseen
ja kuntien yhdistämiseen siten, että kunnat liittyvät,
ovatko ne sitten pakkoliitoksia tai muita, ihan sama sinällänsä.
Mielestäni kuntia ei tule ajaa väkisten liittymään,
vaan tulee luoda edellytyksiä yhteistyölle. Tässä suhteessa
tuota porkkanaa varmasti tarvitaan ja keskusta sitä omalta
osaltaan tulee myös kunnissa kannattamaan. Mutta se politiikka,
millä hallitus tällä hetkellä toimii,
tuo eittämättä mieleen sellaisen linjan,
että hallitus haluaa näivettää kuntia niin,
että niillä on sitten pakkoliitokset edessä. Tässä edelleenkin
on hyvä aina muistuttaa siitä, että useammankaan
köyhän kunnan yhteen liittyminen ei varmasti lisää kuntalaisten
peruspalveluja ja paranna tätä kautta kuntatalouden
ongelmia.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti haluan paikaltani todeta, että kuntaministeri
Martti Korhonen on todella edelleen paikalla. Hän on saanut
ihan aiheesta kiitokset siitä, että on seurannut
loppuun saakka keskustelun.
Lyhyesti kommentoin edustajien Takkulan ja Hyssälän
puheenvuoroja.
Ed. Takkula puhui aivan oikein kumppanuudesta. Yhdyn myös
siihen käsitykseen, että tämän
illan teema ei ole mikään välikysymysteema,
vaan tämän pitäisi olla pohjana teemakeskusteluun
nimenomaan kumppanuudesta. Itse olen puhunut diilistä,
siitä, että valtiovalta, Kuntaliitto, kunnat yhdessä sopivat
ja päättävät siitä, millä tavalla
peruspalvelut pystytään tällä hetkellä ja
tulevaisuudessa toteuttamaan.
Terveydenhoidon ongelmia on, siinä ed. Hyssälä oli
täysin oikeassa. Ministeri Korhonen totesi, että niitä selvitetään.
Selvitysmiehenäkin toiminut professori Jussi Huttunen oli
vasemmistoliiton vieraana jokin aika sitten. Hän jakoi
kolmeen osaan sairaalat ja sairaanhoitopiirit ja totesi, että yhdellä osalla
menee kohtuullisen hyvin, jopa hyvin. Toisesta voi todeta niin,
että voi hyväksyä sen tilanteen. Kolmas
on se, joka kasvaa ja jolla menee entistä huonommin, ja
potilaiden odotusajat kasvavat, potilaiden jonotusmäärät
lisääntyvät. Esimerkiksi Kymenlaakson
sairaanhoitopiirissä on 1.4. ollut jonossa 4 219
potilasta 180 000 potilaan sairaanhoitopiirissä.
Arvoisa puhemies! Mielestäni peruspalvelut on tärkeä aihe,
tätä keskustelua pitää jatkaa.
Yhdyn kyllä siihen ajatukseen, että yhteistyössä kaikki
yhteiskunnan toimijat ovat tässä samanarvoisia
siinä mielessä, että se on meidän
yhteinen ongelmamme.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti myös: asiallista
keskustelua ja hyviä näkökulmia.
Ihan lyhyesti ed. Takkulan puheenvuoroa haluan myös
kommentoida. Hänen arvionsa siitä, että nyt
oli väärään aikaan ajoitettu
turha välikysymys, oli varmaan oikeaan osunut. Kun hän
tarjosi kumppanuutta, niin me olemme valmiita jatkuvasti tähän
prosessiin ja hakemaan vaihtoehtoisia positiivisia ratkaisuja. Kun
luotan ed. Takkulaan, niin luotan myös siihen, että kun
hän näin sanoi ja on näin analysoinut,
hän äänestää hallituksen
luottamuksen puolesta, jolloin ei synny edes sitä tilannetta,
että olisi jokin vaara, että hallitus kaatuisi.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille hyvästä ja
rakentavasta kädenojennuksesta vielä aivan keskustelun
viime metreillä. Ministerille totesin, että välikysymys on
järeä ase ja toivon, että tämmöisessä asiassa
ei tarvitsisi välikysymystä tehdä vaan
päästäisiin enemmänkin kumppanuuteen.
Uskon, että kumppanuus tästä eteenpäin
alkaa toimia.
Omalta osaltani totean, että kun sitten äänestykseen
käymme, siinä tilanteessa itse kukin meistä ratkaisee
tämän prosessin lopun. Tällä hetkellä näyttää vahvasti
siltä, että joudun omalta osaltani vielä taipumaan,
mikäli emme sitä ennen kumppanuussopimusta ministerin
kanssa saa tehtyä, opposition tahtoon, koska ajattelen,
että tämä tulee olemaan viimeinen lähtölaukaus
sille kumppanuudelle ja keskustelulle, joka vie Suomen kuntatalouden
ja kuntatalouden näkymät uudelle tasolle ja sitä kautta
myöskin tämän tyyppisestä keskustelusta
tässä salissa vapaudutaan. Toivotaan ja uskotaan
näin, että tämä on hyvä ja rohkaiseva
alku yhteistyölle ja kumppanuudelle.
Keskustelu päättyy.