Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Koulu- ja työpaikkakiusaamista on esiintynyt aina. Usein on vielä sillä tavalla, että kiusaaminen on jatkumo, joka alkaa hiekkalaatikolta ja jatkuu päiväkotien kautta kouluihin ja opiskelupaikkoihin ja työelämään.

Erään tutkimuksen mukaan 60 prosenttia kuudennen—yhdeksännen luokan kiusaajapojista on tuomittu rangaistukseen 24-vuotiaana. Iltalehden vuoden 99 lopulla tekemän haastattelututkimuksen mukaan 80 prosenttia lähes tuhannesta haastatellusta ilmoitti olleensa jonkinlaisen koulukiusaamisen uhri. Työpaikkakiusaamisesta saamme lukea päivittäin ja valitettavasti joskus jopa nimettöminä annetuista.

Koulukiusaamisen selvittämistä vaikeuttaa, että se tapahtuu hyvin usein ei-kenenkään-maalla eli paikoissa, välitunneilla, kotimatkoilla, joihin aikuisten silmä ei näe. Työpaikkakiusaamisen selvittämisen keskeisin ongelma on usein kiusaajan asema. Työpaikkakiusaaja on monessa tapauksessa kiusatun esimies. Kynnys syyttää esimerkiksi yrityksen toimitusjohtajaa seksuaaliluontoisesta työpaikkakiusaamisesta on hyvin korkea johtuen työntekijän ja esimiehen välisestä hierarkkisesta suhteesta. Erityisen ongelmallista on niin ikään epäsuora kiusaaminen, jossa voi olla kysymys koululaisen tai työntekijän totaalisesta sosiaalisesta eristämisestä luokan tai työpaikan toiminnasta ja ystävyysverkoista.

Rikosoikeuden näkökulmasta ongelmana on se, että kiusaamistapauksia arvioidaan tänä päivänä joko lievinä, tavallisina tai törkeinä pahoinpitelyinä. Pahoinpitelyn objektiivinen teonkuva ei kuitenkaan sovellu luontevasti kiusaamistapauksiin. Vain koululainen ja työntekijä tietää, koska häntä kiusataan ja mikä hänelle on kiusaamista. Joillekuille tukan pörrötys, takamuksen läimäytys tai huorittelu on kiusaamista, joku toinen pitää sitä hyväksyttävänä.

Edellä lausuttu oli myös pääsyy tämän lakialoitteen tekemiseen. Rikoslakiin tarvitaan uusi rikosnimike, jossa otetaan huomioon kiusaamistapausten subjektiivinen luonne. Olennaista on, että uhri kokee teot kiusaamiseksi ja niistä aiheutuu hänelle psyykkistä tai fyysistä kipua.

Arvoisa puhemies! Toinen syy lakialoitteen tekemiselle oli Suomen tuore oikeuskäytäntö, jossa on katsottu, että viime kädessä vastuu koulunkäyntirauhasta kuuluu oppilaitoksen ylläpitäjälle, kunnalle tai kuntayhtymälle. Jokainen työnantaja on puolestaan vastuussa työrauhasta. Ensisijainen vastuu on kuitenkin aina kiusaajalla itsellään. Tarvitsemme uuden rikosnimikkeen, joka varmistaa sen, että syytekynnys on riittävän korkea mutta myös riittävän matala, jotta kiusaaja saadaan aina vastuuseen.

Tiedän sen, että yksin lailla ei voida poistaa kiusaamista. Kiusaamisongelmaa on myös lähestyttävä muilla keinoilla, sosiaalipedagogiikalla muun muassa. Painopiste pitää siirtää ennakolliseen toimintaan, siihen että kiusaamista ei pääse tapahtumaan lainkaan. On puututtava muun muassa lasten ja nuorten syrjäytymiseen, koulun ja kodin välisen yhteistyön parantamiseen, kodin kasvatusvastuun selvittämiseen, työyhteisön hengen lujittamiseen, työkaverin kunnioittamiseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Sosiaalipedagogiikka voidaan määritellä tulkiksi virallisen ja epävirallisen välillä. Vielä tällä hetkellähän kiusaamisen ratkaisut ovat lähinnä korjaavia. Siihen puututaan, kun sitä on tapahtunut.

Uuden rikosnimikkeen myötä myös rikosvastuun alkamisikä on myöhemmin otettava uudelleen tarkasteltavaksi. Nykyinen 15 vuoden ikä on liian korkea, sillä nuoret kehittyvät nopeammin kuin aikaisemmin. Uuden rikosnimikkeen kautta kiusaamistapausten vähentämiseen saadaan kuitenkin mukaan myös lastensuojelulliset toimenpiteet.

Lopuksi kysyn: Kuka lopultakin on syyllinen? Tuskin pientä päiväkotilasta voi syyllistää ainakaan vanhempiensa pahoinvoinnista. Vanhemmat taas usein toistavat omassa lapsuudessaan oppimiaan käyttäytymismalleja. Väkivaltaisenkin käyttäytymisen kierre on vaikea katkaista, etenkin kun perheiden sisäisiin asioihin on usein lähes mahdotonta puuttua. Häiriökäyttäytymisen lonkerot ulottuvat usein pitkälle. Opettajat, kasvattajat, esimiehet, työkaverit saattavat kokea itsensä ongelmien edessä voimattomiksi. Jos taas syiden todetaan olevan yhteiskunnassa, lienee yhteisöllä vastuu kansalaistensa hyvinvoinnista.

Aika lienee vihdoinkin kypsä avoimelle koulunkäynti- ja työrauhaa koskevalle keskustelulle. Toivon, että tämä lakialoite muuttuu laiksi jo sen takia, että allekirjoittaneita on varsin paljon, runsaasti yli "vaadittavat" sata kappaletta.

Raimo   Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Olen yksi lakialoitteen allekirjoittajista. Ihan lyhyesti haluan tuoda esiin sen, että mielestäni meillä tarvitaan tämän suuntaista lakia nimenomaan sen johdosta, että pahoinpitely-nimike ei mielestäni sovi sillä tavoin kuin perinteisesti pahoinpitely-sanan olemme ymmärtäneet. Kun katsoin viime viikon torstai-iltana TV 2:ssa työpaikkakiusaamisesta laadittua ohjelmaa, silloin tuli mieleen monenlaisiakin asioita nimenomaan siitä, millä eri muodoin työpaikkakiusaaminen voi tapahtua. Siinähän käsiteltiin kolmea eri lajia, eli voidaan siirtää jonnekin kellarihuoneeseen tekemään työtä jne., vähätellään jne. Toinen seikka, minkä johdosta nimenomaan nimike pitäisi muuttaa, on julkisuuteen viime aikoina tullut sana "käpälöinti", joka ymmärtääkseni tarkoittaa nimenomaan siinä tilanteessa, missä tämä tuli esiin, työpaikkakiusaamista. Voi hyvin pohtia myöskin eilen Iltalehdessä ollutta juttua. Jos se ei ollut toimittajan keksimä, oliko siinäkin kyse työpaikkakiusaamisesta? Mielestäni sellaisessa tilanteessa ei voida puhua pahoinpitelystä, jota nykyinen rikoslaki nimikkeellään osoittaisi.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää ed. Jouni Lehtimäkeä tämän erinomaisen ja erittäin aiheellisen lakialoitteen n:o 35/2001 vp valmistelusta. Tähän aloitteeseen on ollut ilo yhtyä, ja mikä parasta, tähän ovat miltei kaikki edustajat, elleivät aivan kaikkikin, yhtyneet, nimiä on niin tavattoman paljon. Asia on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Äskettäin tuli televisiossa ajankohtaisessa lähetyksessä, oliko maanantai-ilta, toissa ilta, ohjelma koulukiusaamisesta. Siinä tuotiin esille muun muassa äskettäin käyttöön otetun ja käytössä olevan koululaisten puhelimen välittämät viestit, joissa koululaiset saivat kertoa koulukiusaamisesta, jota tapahtuu heidän työpaikallaan tai työmatkallaan, siis koulussa tai koulumatkalla. Tuo on hyvin karua ja korutonta kertomaa, mitä tuo puhelin saa ottaa vastaan. Ilmeisesti vain harvat ja kaikkein aktiivisimmat tuohon puhelimeen osasivat viestinsä kertoa.

Meidän on hyvin vakavasti suomalaisena yhteiskuntana pysähdyttävä tämän koulu- ja työpaikkakiusaamisen äärelle ja kerta kaikkiaan tehtävä siitä loppu. Aivan niin kuin pidän välttämättömänä, että armeijassa simputus jatkuvasti estetään — ei riitä, että se on kerran estetty, vaan se on aina uuden ja uuden ikäluokan kohdalla estettävä ja pidettävä kiellettynä — samalla tavalla on pidettävä huoli, että koulu alkaen sieltä jo päiväkodista, edelleen esikoulusta, ei ole näille lapsille ja koululaisille ja nuorille paikka, jossa he kokevat kiusaamista työpaikallaan. Yhteiskunnan on kerta kaikkiaan voitava löytää keinot, joilla koulukiusaamisesta tehdään loppu.

Samalla tässä on nähtävä, että koulu on työpaikka lapselle, koululaiselle. Koulu on työpaikka opettajalle. Tämä on ongelma, jonka monet opettajat esimerkiksi kokevat opettaessaan murrosikäisiä lapsia, että kouluyhteisö on erittäin vaikea. Meillähän mentiin noina vapaan kasvatuksen, radikalismin vuosina siihen, että opettaja ei enää saanut sitä arvovaltaa yhteiskunnan tuelta, mitä hän tarvitsi pitääkseen työrauhan tunneilla. Tämä on aikalainen vahinko.

Edelleen on vahinko, että ei ole riittävästi niitä välineitä, joilla voitaisiin puuttua näihin kiusaajiin. Päinvastoin erilaiset psykologit ovat olleet selittämässä, että kiusatussa aivan niin kuin rikoksen uhrissakin tai raiskauksen kohteeksi joutuneessa on se syy, sen sijaan, että oltaisiin puuttumassa rankaisevasti sanktiotoimilla niihin, jotka näitä pahoja tekoja ovat tekemässä. Nyt on kuitenkin alettu herätä myöskin rikoksentekijän vastuuta näkemään. Hiljalleen on alettu nähdä myös uhrin asemaa, mutta ei vieläkään riittävästi. Yhä enemmän on ymmärtäjiä rikoksentekijälle kuin rikoksen uhrille. Tämä, jos näin on, on mielestäni täysin väärin. Kyllä pitää sanktiotoimin puuttua heihin, jotka tekevät sitä, mikä on pahaa.

Tässä nyt on erinomaisesti juuri ed. Jouni Lehtimäki löytänyt sellaiset rikostyypit, joita ei ole tähän mennessä lailla rangaistu mutta jotka tekevät työpaikat helvetiksi. Monellakin työpaikalla juuri esimies on se kiusaaja. Useimmiten on sanottu, että jos tapahtuu työpaikkakiusaamista, niin puhu esimiehelle. Mutta väitän, että useimmilla työpaikoilla kiusaaja on juuri esimiesasemassa oleva henkilö. Monta kertaa tuo esimiesasemassa oleva henkilö voi olla myös nainen. Näin ollen tuo tilanne ei ole ollenkaan niin yksioikoinen kuin on sanottu, että pitää puhua esimiehelle. Mitenkä puhua esimiehelle, joka itse on se syyllinen, kun hänen esimiehensä saattavat olla asiasta täysin tietämättömiä, kansan kielellä sanottuna löperöjä ja lepsuja luottamushallintoihmisiä, joille tärkeää on olla tuon johtavassa asemassa olevan esimiehen kanssa hyvissä väleissä?

Tällä tavalla monet työpaikat kokevat suurta pahoinvointia. Minä väitän, että meillä on paljon ihmisiä ennenaikaisilla sairaseläkkeillä, sairaslomilla ja monet jopa jäävät työttömiksi sen takia, kun työpaikkaolosuhteet ovat sellaiset, että siellä ei voi ihminen kestää. Tähän tärkeään kysymykseen on täällä haluttu lakitekstin tasolla puuttua: on vastuu työrauhasta.

Ed. Lehtimäki viittasi ennaltaehkäisyyn. Se on tärkeä asia. Mutta lähden siitä, että silloin kun palaa, silloin ei enää tarvita palontorjuntavalistusta, vaan silloin tarvitaan palokuntaa, joka sammuttaa. Lähden siitä, että silloin kun tehdään rikoksia, silloin tarvitaan myöskin tähän puuttumista ja rikosten estämistä. Mutta samalla tarvitaan sitä, että ennalta valistetaan ja jo lainsäädännöllä ohjataan käyttäytymistä. Elikkä minä näkisin, että tällä aloitteella annetaan niitä käytännön välineitä, joilla voidaan koulukiusaamista estää, työpaikkakiusaamista estää. Näitä välineitä tarvitaan, samalla kun tarvitaan niiden tekijöitten edesauttamista, joilla estetään työpaikkakiusaamista ja koulukiusaamista. Tätähän voi olla niin kovin monessa muodossa. Ed. Lehtimäki on erinomaisen hyvin tuonut esille, että on kysymys kiusaamisen subjektiivisesta luonteesta. Siitä pitää lähteä, että kiusattu kokee jonkun asian itselleen ikäväksi, hänen tilanteestaan, joka on kiusaamista kokemassa, eikä suinkaan siitä, että toinen saa kiusaamista äärettömästi jatkaa.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon ed. Jouni Lehtimäen aloitteelle nopeaa ja myönteistä etenemistä.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Mielestäni on perin surullista ja viestii tietyllä tavalla tästä yhteiskunnasta ja siitä, miten lapset ja nuoret ja perheet voivat tässä yhteiskunnassa, että täytyy tässä salissa käsitellä lakialoitetta koskien koulukiusaamisen kriminalisoinnista. Normaalistihan tämmöiset asiat pitäisi pystyä hoitamaan koulun, kodin ja perheiden yhteistyössä keskustelemalla asioista. Itse nostaisin sen asian esille, että opettajilla, kouluyhteisössä työskentelevillä aikuisilla, on tietty vastuu siitä, mitä kouluympäristössä tapahtuu, ja heidän pitäisi pystyä valvomaan nimenomaan koulukiusaamispuolta myöskin. Mutta ongelmahan on se, että meillä koulukoot, kuten myös luokkakoot, ovat päässeet paisumaan. Koulukuraattoreita puuttuu, terveydenhoitohenkilökuntaa puuttuu kouluista. Ei pystytä riittävän aikaisessa vaiheessa näihin asioihin tarttumaan.

Olen itse aikaisemmin ollut sitä mieltä, että kouluyhteisön toimivuudella pystytään ratkaisemaan näitä ongelmia, mutta valitettavasti olen tullut samaan tulokseen kuin ed. Jouni Lehtimäki ja 118 muutakin edustajaa. Itsekin olen tämän aloitteen allekirjoittanut, ja se on erittäin hyvä ja ajankohtainen. Lakivaliokunnan jäsenenä itse haluan olla viemässä tätä asiaa eteenpäin lakivaliokunnassa, niin että se lähtisi käsittelyyn. Eipä tänä päivänä varmasti muuta mahdollisuutta ole tähän asiaan puuttua.

Tapio  Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Olen itsekin allekirjoittanut tämän lakiesityksen ennen kaikkea siinä mielessä, että tämä kipeä aihe tulee tällä tavalla täällä eduskunnassakin käsittelyyn konkreettisena asiana ja tulee testattua yksi menetelmä, onko siitä käyttöön vai ei. Ongelma on monimutkainen ja minä en suoraan sanoen usko lainsäädännön mahdollisuuksiin hyvin pitkälle tässä asiassa. Ennen kaikkea kiinnitän huomiota siihen, että yksi aloitteen perustelujen heikkous on kiusatuksi kokemisen tunne. Jos se tulee perusteeksi oikeudenkäynneille, niin sanoisin, että ollaan aika epävarmalla pohjalla ja ollaan asianajajien yhteiskunnassa, pitkissä oikeusprosesseissa. Minusta tärkeää kuitenkin on, että tästä asiasta keskustellaan.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Karjalaiselle sen verran haluaisin kommentoida, että itse olen myöskin aikaisemmin ajatellut tästä, että lainsäädännöstä ei ole tämän asian kannalta hyötyä, mutta kyllä totuus on ihan toisenlainen. Katselin itse myöskin tuon ohjelman eilen illalla televisiosta. Näitä koulukiusattuja, jotka ovat soittaneet Opetushallituksen auttavaan puhelimeen ... Kyllä nämä olivat todella ... Siis ihan käydään käsiksi toiseen ihmiseen. Kyllä koulukiusaaminen on myöskin todella raaistunut matkan varrella siitä, mitä se oli silloin, kun itse olen aikanani pienen kyläkoulun käynyt. Tilanne oli aivan toisenlainen. Opettajat myöskin kovemmalla kädellä tarttuivat asioihin silloin, kun ne olivat akuutteja.

Tapio  Karjalainen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Korostan sitä, että pidän tätä lakialoitetta ja sen tekstiäkin ihan tarpeellisena. Rikosnimike on sinänsä aivan paikallaan. Korostan vain sitä, että kun ollaan niin monimutkaisen ongelman kanssa tekemisissä, juuri tuntemiseen perustuva oikeudenkäynti hiukan hirvityttää etukäteen; voidaan joutua kovin monimutkaisiin ja epämääräisiin prosesseihin.

Kuten sanottu, minä en tyrmää tätä aloitetta ennen kaikkea sen takia, että tästä olisi syytä keskustella ja katsoa, mikä siinä on todella tehtävissä.

Leea  Hiltunen  /skl:

Arvoisa puhemies! Lakialoite, joka on nyt käsittelyssä ed. Jouni Lehtimäen aloitteesta, on erittäin tärkeä juuri tässä ajassa, jolloin nämä asiat ovat tulleet selkeästi julkisuuteen, eivät ainoastaan niin, että koulukiusattu tai työpaikkakiusattu on kokenut ne omissa piireissään tai kiusaajat ovat eläneet nämä vaiheet. Ymmärrän näin, että vaikka tässä on omat ongelmansa, niin kuin ed. Karjalainen toi esille, mitä on kokea kiusaaminen, niin kuitenkin tämä on ehdottomasti yksi väline tämän asian esillä pitämiseksi sillä tavalla, että tähän on pakko puuttua työpaikoilla ja kouluissa. On erittäin tärkeää, että kouluissa lapset ja nuoret voivat opiskella ja kasvaa sellaisessa ympäristössä, että siellä on rauha opiskella ja tehdä sitä työtä samoin kuin työpaikoilla edellytetään työrauhaa. Tällä hetkellä meillä ei ole ollut sellaisia välineitä — kaikesta työterveyshuollosta huolimatta — joilla olisi voitu puuttua välittömästi ja konkreettisesti ongelmiin. Ymmärrän, että tällä toimenpiteellä voidaan puuttua konkreettisemmin näihin asioihin.

Toivon todella, että tämä otetaan pikaisesti käsittelyyn ja saa valmistelun ja asiantuntijoiden kuulemisen kautta lopullisen muodon.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vielä. Yhdyn hyvin pitkälle siihen, mitä ed. Karjalainen totesi näytön saamisesta, että se tuottaa varmasti suuriakin vaikeuksia monissa tilanteissa. Jos ulkopuolisia todistajia ei ole, on aivan luonnollista, että syyttäjä joutuu miettimään hyvinkin pitkälle, ennen kuin nostaa syytteen ja käynnistää prosessin.

Eräässä puheenvuorossa puhuttiin koulukiusaamisesta ja pohdittiin sitä, mistä se saattaa johtua. Itse en ole alan asiantuntija, mutta kun muistelen omaa kouluaikaani, vaikka olinkin pienessä koulussa, niin silloin, jos jotakin liikaa teki tai kiusasi toista, opettaja lätkäsi karttakepillä niin että tuntui. Joskus näki vähän tähtiäkin. Ehkä tämä tilanne on muuttunut siltäkin osin, että opettajat eivät ehkä uskalla enää käyttää sellaisia keinoja, joilla olisi jotakin merkitystä, koska pelkäävät, että itse joutuvat syytteeseen siitä, kun yrittävät ohjata ja opastaa jotakin jukuripäätä, niin kuin monet nuoret pojat ovat ja itsekin olen ollut aikoinani. Saattaa olla, että kyse on myöskin siitä, että yhteiskunta on tullut liian liberaaliksi siinä, että se ei anna edes opettajille riittävästi mahdollisuuksia puuttua siihen, vaan he vaarantavat jopa oman uransa siinä, että joutuvat syytteeseen.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitin myös huomiota tähän kysymykseen. Olennaista on, että kiusaamisen kohde eli uhri kokee teot kiusaamiseksi ja niistä aiheutuu hänelle fyysistä tai psyykkistä kipua, eli kiusaamisen kokemuksen subjektiivinen luonne. Minusta tämä on hyvä asia, että kiinnitetään näkökulma juuri häneen, joka on uhri, ja hänen tuntoihinsa ja kokemuksiinsa. Varmasti on tietty kynnys, että joku lähtee tekemään tästä asiasta prosessia lain puitteissa. Siinä on kynnys, ja toivon syyttäjiltä tervettä harkintaa, mistä käydään syyttämään. On olennaista, että kynnys asioiden esille ottoon ei saa olla liian korkea. Tämä on minusta aloitteen perusteluissa juuri tavattoman hyvä.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Karjalainen on ihan oikeassa siinä, että tähän lakialoitteeseen liittyy tiettyjä ongelmakohtia. Niin kuin totesin aikaisemmin, me tarvitsemme kuitenkin rikosnimikkeen, jossa syytekynnys on riittävän korkea mutta myöskin riittävän matala, jotta asioihin voidaan puuttua.

Niin kuin myöskin ed. Karjalainen tietää, rangaistuksilla on aina sekä yleisestävä että erityisestävä vaikutus. Yleisestävä tarkoittaa sitä, että rangaistus jo olemassaolollaan estää rikoksia, erityisestävä sitä, että tekijä ei toista tekemäänsä rikosta. Omasta mielestäni tällä rikosnimikkeellä me saamme ennen kaikkea yleisestävän vaikutuksen voimaan, mikä estää käytännössä koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista.

Leena Rauhala /skl:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on jo tullut esille, että tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä, joilla päästään siihen tavoitteeseen, että koulu on turvallinen ja lapset voivat turvallisesti käydä koulua ja myös työrauha työpaikoilla säilyy. Erityisesti haluan vielä korostaa sitä, mikä ed. Karjalaisen ja muidenkin puheenvuoroissa on tullut esille, eli kysymyksen vaikeutta: miten näytetään toteen, mitä on tapahtunut, miten sitä tulkitaan ja miten päätös tehdään.

Toivoisin, että lain valiokuntakäsittelyssä tulisi esille juuri se, miten määritellään kokeminen ja näyttökysymys tässä yhteydessä. Salissa oli eräs lähetekeskustelu, jossa myös kokeminen oli esillä vaikeana kysymyksenä. Ainakin itselleni tämä on herättänyt monta kysymystä, varsinkin kun tässä on kysymys koulukiusaamisesta ja siitä, millä tavalla lapset ilmaisevat sen, mitä heille on tapahtunut. Tärkeää on myös se, mitä ed. Tiura toi esille, miten saadaan kouluavustajia ja muita kouluterveydenhuollon ym. työntekijöitä lisää. Se ei estä sitä, että tämä laki pitää myös saada voimaan.

Tapio Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ehkä tässä tulee turhaankin toistettua, mutta tämä keskustelu on sillä tavalla arka, että on syytä sanoa, että tosiaan olen lain tavoitteen takana ja korostan sitä, että uusi rikosnimike on erittäin hyvä asia. Taustalla on se, että olen neljännesvuosisadan siviilityössä ratkonut näitä asioita ja todennut monesti sen, että tuntemisen pohjalta syyllisyys on todellakin vaikea. Usein käy niin, että on kaksi kiusattua vastakkain ja molemmat kokevat itsensä kiusatuiksi. Se on tämän heikkous. Tuen keskustelua tästä. Tämä on hyvällä alulla, jatkukoon se valiokunnassa ja myöhemminkin tässä talossa ja yhteiskunnassa. Ehkä kuitenkin ongelman kaikkein paras ratkaisu löytyy siitä, että hiljainen enemmistö ottaa oikean kannan asiaan.