1) Vammaiset ja yhteiskunta
Margareta Pietikäinen /r:
Fru talman! Vi behöver målmedvetna förändringar
i handikappolitiken. Var och en skall ha rätt till ett
gott och meningsfullt liv utgående från egna förutsättningar och
målsättningar — oavsett eventuella funktionsnedsättningar.
Detta finns nedtecknat i våra grundläggande fri-
och rättigheter i Finlands grundlag, samt även
i EU:s grundstadga.
Puhemies! Vammaiset kohtaavat päivittäin erilaisia
toiminnallisia esteitä ympäristössään. Monet
esteistä voitaisiin poistaa parantamalla yhteiskuntasuunnittelua
ja tukitoimintoja. Kaiken yhteiskuntasuunnittelun yhtenä lähtökohtana
tulisi olla yhteiskunnan esteettömyys kaikille. Edelleen
rakennetaan hissittömiä kerrostaloja, katuja ja
teitä rakennetaan ja varoitusmerkkejä asetetaan
liikenteeseen uhraamatta ajatustakaan liikunta-, näkö-
tai kuulovammaisille. Näin siitä huolimatta, että käytettävissä olisi
hyviä teknisiä ratkaisuja. Eivät edes
julkiset rakennukset kaiken kaikkiaan voi saada hyväksyvää arvosanaa. Surullinen
esimerkki on tämä talo, joka eräistä lisärakentamis-
ja parannustöistä huolimatta on edelleenkin hyvin
hankala esimerkiksi pyörätuolia käyttäville.
Kun ja jos eduskunnan lisärakennus toteutuu, yhtenä suunnittelun
perusperiaatteena tulee olla, että siitä tulee
talo, joka on kaikille fyysisesti esteetön.
Eri apuvälineet parantavat huomattavasti vammaisten
mahdollisuutta itsenäiseen selviytymiseen ja kannustavat
aktiiviseen osallistumiseen yhteiskuntaelämään.
Vammaispalvelulaki on käytännössä kuitenkin
osoittautunut hampaattomaksi. Kunnat tulkitsevat lakia eri tavoin,
ja vammaisten tilanne vaihtelee paljon kuntakohtaisesti. Etuuksien
lakisääteiset vähimmäisrajat tulkitaan
joskus ehdottomiksi enimmäisrajoiksi. Oikeutta apuvälineisiin
tulkitaan siten, että "mitä halvempaa, sitä parempi".
Fru talman! Det tycks också råda skillnader mellan
olika handikappgrupper. Vissa grupper har svårare att få service än
andra. En speciellt utsatt grupp är mentalvårdspatienterna.
Ett problem är också informationen till den handikappade
om rätten till förmåner och tjänster.
Alltför ofta kommer det fram exempel där en person
gått miste om förmåner på grund
av att ingen informerat honom eller henne om vilka möjligheter
som finns.
Haluan mielelläni toistaa tässä yhteydessä vaatimuksen,
jonka olen tuonut esiin aikaisemminkin eduskunnassa: vammaisten
oikeuksien valvonnan parantamiseksi Suomessa tarvittaisiin vammaisvaltuutettu.
Erityistukea tarvitseviin lapsiin on kiinnitettävä erityistä huomiota
päiväkodeissa ja kouluissa. Voimassa olevat koululait
koskevat kaikkia, myös vaikeavammaisia lapsia. Kasvatuksellisten
ja muiden olosuhteiden tulee ottaa huomioon oppilaan oppimiskyky,
ja välttämättömiä tukitoimenpiteitä tulisi
olla käytettävissä. Koulunkäyntiavustajat
ja henkilökohtaiset avustajat ovat tärkeitä tukihenkilöitä,
jotta vammaiset lapset voisivat osallistua integroituun kouluun.
Erityistarpeita vaativien lasten lukumäärä kasvaa
kouluissamme, varsinkin lasten, joiden vammat ja ongelmat ovat enemmässä määrin
näkymättömiä: lukihäiriö,
vakava puhehäiriö, autismi ja neurologisia ongelmia.
Opettajat tarvitsevat enemmän tietoa eri vammoista ja näille
lapsille sopivista opetusmenetelmistä. Tämän
vuoksi opettajankoulutuksen, sekä peruskoulutuksen että täydennyskoulutuksen,
tulisi tarjota opettajille valmiuksia näiden lasten kohtaamiseen
ja menestykselliseen työskentelyyn heidän kanssaan.
Vammaispalvelut ovat keskeisiä aikuisen vammaisen perusoikeuksien
turvaamisessa. Parantamalla vammaisten toiminta- ja työskentelymahdollisuuksia
edistetään heidän integroitumistaan yhteiskuntaan.
Hyvät ja hyvin suunnitellut asunnot ovat yksi itsenäisen
elämän edellytys. Yhdyn itse vammaisjärjestöjen
vaatimukseen siitä, että oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan
tulisi tehdä subjektiivinen oikeus.
Työelämässä tarvitaan uusia
otteita. Erityinen prosentti yritysten ja organisaatioiden työpaikoista
voitaisiin varata vammaisille. Valtion ja kuntien työpaikat
voisivat näyttää hyvää esimerkkiä.
Vammaistyöryhmä 96 esitti monia hyviä ehdotuksia.
Kovin harvat ehdotetuista toimenpiteistä ovat toteutuneet.
Nyt ehdotukset on jälleen otettu esiin, ja ne odottavat
toteutumistaan. Yhtenä ongelmana on se, että tarkoitus
on toteuttaa toimenpiteet kustannusneutraalisti, mikä merkitsee
sitä, että yksi vammaisetuus voi joutua väistymään
toisen tieltä. Henkilökohtaisesti voin hyväksyä sen,
että toimenpiteet toteutetaan kustannusneutraalisti sosiaali-
ja terveydenhuoltosektorilla, mutta mielestäni säästökohteita
pitäisi pyrkiä löytämään
muilta momenteilta eikä vammaissektorilta.
Fru talman! Jämlikhet och full delaktighet i samhället är
målsättningar för handikappolitiken.
Målen är gemensamma i alla de nordiska länderna.
Som ordförande för Nordiska handikappolitiska
rådet har jag blivit synnerligen medveten om att man givit
handikappfrågorna betydligt större politisk tyngd
i Danmark, Norge och Sverige än i Finland. I dessa länder
har man på regeringsnivå utarbetat handikappolitiska
redogörelser eller handlingsplaner. Det har vi ännu inte
gjort i Finland. Jag efterlyser en dylik redogörelse från
regeringen också i Finland. Servicen för handikappade
medborgare är intimt sammankopplad med tryggandet av de
mänskliga rättigheterna och rättigheterna
som medborgare i Finland.
Olen siis perännyt myös Suomessa selontekoa hallitukselta.
Vammaisten kansalaisten palvelut ovat kiinteässä yhteydessä ihmisoikeuksien
ja kansalaisten oikeuksien turvaamiseen Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Arvoisa puhemies! Heini Saraste on koonnut kirjaansa nimeltään
"Mikä nainen" eri-ikäisten vammaisten naisten
tarinoita naiseudesta, äitiydestä, lapsettomuudesta,
seksuaalisuudesta ja selviytymisestä. Yhteistä kirjan
kuudelle tarinalle on vahva usko tulevaisuuteen, myös itsemurhayrityksessä vammautuneelle
Eevalle, joka kirjoitti päiväkirjaansa: "Olisiko
taivaassa tilaa pienelle tytölle, jonka haaveet olivat
kuolleet, kysyi tyttö, joka istui sillan kaiteella. Ei,
sanoi Pietari taivaan portilla, sinun haaveesi otan kyllä tänne, mutta
sinä et vielä tule, sinulla on tilaa maailmassa
ja sinä tulet saamaan uudet haaveet."
Näihin haaveisiin kuuluu varmasti mahdollisuus kasvuun,
koulunkäyntiin, opiskeluun, työntekoon, hyvään
ympäristöön, harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen
osallistumiseen. Tarinoiden lukeminen on antanut minulle itselleni
eväitä tähän keskusteluun, jossa
on tarkoitus puhua konkreettisista mahdollisuuksista toteuttaa näitä haaveita.
Suomen vammaispolitiikan ja muun muassa vammaispalvelulain perustana
ovat YK:n suositukset. Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet
takaavan politiikan toteuttaminen puolestaan perustuu siihen, että eri
toimijat, eri hallinnonalat, toiminnassaan ottavat huomioon vammaisten
tarpeet, tekevät keskinäistä yhteistyötä ja
yhteistyötä kansalaisjärjestöjen
kanssa. Hyvin olennaista, kuten ed. M. Pietikäinen totesi,
on ympäristön esteettömyys, jota koskeva
lainsäädäntö ja muu ohjeistus
on kutakuinkin ajan tasalla. Toteutus sen sijaan vaihtelee. Alan
viranomaisten, vammaisneuvostojen ja -järjestöjen pysyvä tehtävä on
muistuttaa suunnittelijoita esteettömän rakentamisen
välttämättömyydestä.
Sosiaali- ja terveysministeriön tärkeimpiä hankkeita
tällä hetkellä vammaispalvelujen kehittämiseksi
ovat seuraavat:
Verkostoituvat erityispalvelut -hanke, jossa etsitään
alueellista ja seudullista yhteistyötä erityisasiantuntemuksen
kerryttämiseksi ja sen parantamiseksi koskien myös
vammaispalveluja.
Samaan pyritään sosiaalialan osaamiskeskusten
luomisella.
Tulkkipalveluja on tarkoitus kehittää alueellisen
vastuun periaatteella sekä sopimusmallien kehittämisellä tulkkipalvelujen
ostamiseen.
Hallitusohjelmassa on otettu huomioon pitkäaikaissairaiden
ja vammaisten lasten ja heidän perheidensä tilanne,
ja siksi on lähtenyt liikkeelle palveluohjauskokeilu, jonka
tavoitteena on edistää lapsen ja hänen
perheensä tiedonsaantia, palvelukokonaisuuden muodostamista,
eri tahojen vuorovaikutusta ja yhteistyötä sekä asiakkaan
omien voimavarojen käyttöönottoa. Ministeriö ostaa
kokeilun käytännön järjestelyt
Kehitysvammaliitolta. Kunnissa tehdään suunnitelmat
syksyllä, ja kokeilu kestää ensi vuoden
loppuun.
Edelleen on tarkoitus laatia laatusuositukset vammaisten asumispalveluille
yhteistyössä ministeriön, Stakesin, Kuntaliiton
ja palvelujen käyttäjien kanssa ensi vuoden aikana.
Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön toimien
lisäksi vammaispolitiikan kehittämiseen tähtääviä hankkeita
on ainakin kauppa- ja teollisuusministeriössä,
joka on käynnistänyt vaikeavammaisten yrittäjyyden
ja arvonlisäverotuksen kehittämisen, opetusministeriössä,
joka on asettanut ammatillisen erityisopetuksen strategiaa valmistelevan
työryhmän, sekä liikenne- ja viestintäministeriössä,
jossa työryhmä pohtii esteetöntä ja
helppokäyttöistä liikennettä.
Selvitysmies Matti Marjanen jätti esityksensä vammaisten
henkilöiden työllistymisen edistämiseksi
viime vuoden lopulla. Nykyisten säädösten
joustamattomuus on estänyt työhön osallistumista,
ja kehittämistarve on aivan ilmeinen. Siksi valtioneuvosto
kehysriihen yhteydessäkin jo teki tähän
selvitystyöhön liittyviä päätöksiä. Muun
muassa nuorten kuntoutusrahakautta on tarkoitus jatkaa 18 vuodesta
20 vuoteen, kansaneläkelakia on tarkoitus selkeyttää määrittelemällä ansiotuloraja,
jonka jälkeen kansaneläke jää lepäämään.
Lisäksi nykyistä kansaneläkkeen lepäämäänjättämisaikaa
on tarkoitus jatkaa kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Sairausvakuutuslakia
puolestaan on tarkoitus muuttaa siten, että päivärahan
maksaminen on mahdollista myös työkyvyttömyyseläkettä saavalle
työntekijälle tai hänen työnantajalleen.
Lisäksi ministeriön valmistelussa on vanhentuneiden
invalidihuoltolain mukaista suojatyötä koskevien
säädösten ajanmukaistaminen. Samassa
yhteydessä on tarkoitus säätää myös
vammaisten työtoiminnasta. On tärkeätä,
että työkeskukset kehittyvät asiantuntijayksiköiksi,
jotka paitsi järjestävät työtoimintaa
myös välittävät vammaisille
soveltuvia työkohteita.
Ministeriön asettama vammaistyöryhmä 96
on selvittänyt vammaispalveluiden kehittämistä,
ja työryhmä esitti, kuten ed. Pietikäinen
totesi, näiden monien uudistusten toteuttamista invalidivähennyksen
poistamisen kautta. Näitä rahoja olisi tarkoitus
suunnata Kelan vammaisetuuksiin, vammaispalvelujen mukaisten palvelujen
sekä Kelan järjestämän kuntoutuksen
kehittämiseen ja auton hankinnan tuen uudistamiseen. Näistä kaikkein
keskeisimmäksi vammaisjärjestöjen yhteisenä tahtona
on noussut henkilökohtaisen avustajajärjestelmän
kehittäminen.
Ideana oli siirtää passiivitukia aktiivista
osallisuutta lisääviin tukiin, mikä on
mielestäni periaatteessa oikein ja tarkoituksenmukaista,
mutta ongelmaksi muodostuu se, että heikennykset kohdistuisivat,
vaikka pienetkin, eläkkeen saajiin. Hallitusohjelmassa
on sovittu tämä vammaistyöryhmän
ehdotuksen periaate siten, että ohjelmassa lukee, että verotuksen
kautta kanavoitua tukea muutetaan suoraksi tueksi ja palveluiksi.
Vammaisjärjestöjen selkeistä viesteistä huolimatta
työryhmän ehdotukset ovat saaneet ristiriitaisen
vastaanoton. Palveluiden kehittäminen on kautta linjan
nähty välttämättömäksi, mutta
niiden rahoittamisesta työryhmän esittämällä tavalla
ei ole syntynyt yhteisymmärrystä. (Puhemies koputtaa)
Uudistusten toteuttamisjärjestys ja -vauhti riippuukin
juuri siitä, kuinka tärkeiksi nämä asiat
koetaan ja löytyykö rahoituksesta yhteinen näkemys
ja tahto. Joka tapauksessa on selvää, että hyvin
monella alalla tarvitaan parannuksia, mutta yksi keskeisimpiä on
juuri se, mitä ed. Pietikäinen painotti, se, millaista
ympäristöä me rakennamme ja millä tavoin
tätä ympäristöämme parannamme
vammaisille yhä paremmin soveltuvaksi niin, että tämä vammaispalvelulain
(Puhemies koputtaa) ja vammaispolitiikan yhteinen tavoite, yhdenvertaisuuden
periaate toteutuu.
Ensimmäinen varapuhemies:
Huomautan siitä, että sovittu aika on 7 minuuttia.
Sitä on ylitetty. Seuraavana ministeri Soininvaara, ja
toivon, että pysytään aikataulussa.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan Suomessa
vammaisten asema sinänsä on huomattavasti parantunut.
Fyysistä ympäristöä on pikkuhiljaa,
pienin askelin, parannettu. On tuotu luiskia ja hissejä ja
kaikkea tällaista. Niinpä kaupungit yleensä ovat
vammaisten kannalta olennaisesti parempia ja helppokulkuisempia
kuin ne olivat vielä kaksikymmentä vuotta sitten.
Uusi teknologia on helpottanut apuvälineitä, ja
moni semmoinen vammainen, joka selviytyäkseen tarvitsi
jatkuvasti toisen apua tai ei sitten selviytynyt ollenkaan, pystyy
nyt sähköpyörätuolien ja monen
hyvinkin kehittyneen apuvälineen avulla tekemään
sellaista, joka aikaisemmin liikuntavammaisille oli täysin
mahdotonta, jne.
Meillä on yksi vammaisten ryhmä, joka vielä ei
ole tästä parantuneesta avusta päässyt
osalliseksi. Se on kommunikaatiovammaiset, joita aikaisemmin väärin
tulkiten pidettiin kovin heikkolahjaisina ja henkilöinä,
joiden koulutukseen ei paljon kannatakaan panostaa. Nyt on havaittu, että heidänkin
ongelmansa on vain kommunikaatiossa mutta ei ajattelukyvyn puutteessa.
Varmaan heidänkin osaltaan koulutus ja tavallaan elämän
edellytykset tulevat tämän uuden tietämyksen
perusteella paranemaan.
Vammaispolitiikan tavoite on siirtynyt selviytymisen esteistä vammaisten
mahdollisuuksiin osallistua normaaliin ihmisten väliseen
kanssakäymiseen ja työhön. Työhön
osallistumisesta on olemassa kaksikin työryhmämietintöä,
tai oikeastaan se toinen on selvitysmies Matti Marjasen mietintö,
jota tällä hetkellä ollaan panemassa
täytäntöön ja jota ministeri
Perho tässä kovasti esitti. Toinen on vammaistyöryhmä 96:n
mietintö, jossa passiivisia verotukia siirretään
aktiivitukeen ja, kuten sanottu, ennen kaikkea henkilökohtaisen
avustajajärjestelmän laajentamiseen. Tämän
työryhmän osalta tilanne ei ole ollenkaan niin
hyvä kuin sen pitäisi olla. Hallitusohjelmassa
sinänsä kaikki hallituspuolueet ovat tähän
sitoutuneet ja sosiaali- ja terveysministeri tietysti lähtee
tältä osin hallitusohjelman noudattamisesta.
Minusta on eräässä tapauksessa aika
mielenkiintoista ja voi sanoa, että suorastaan tuntuu epäreilulta
se, että kun vammaistyöryhmä 96 aikanaan
teki esityksen, joka oli tasapainossa, jossa ei ollut mietitty ainoastaan
sitä, mitä kaikkea hyvää maailmassa
tarvittaisiin, vaan myös sitä, mitenkä se
voitaisiin rahoittaa, ja tällä tavalla teki ansiokasta
työtä, niin nimenomaan tämän ansiokkuuden
takia se esitys ei sitten etene, koska siinä on merkitty,
mitenkä se rahoitetaan, ja kun tämä rahoitustapa
ei sitten saavuta suurta suosiota, niin esitykset tällä hetkellä makaavat eivätkä
mene
eteenpäin.
Haluan aika painokkaasti sanoa, että sosiaalipolitiikkaa
on kyllä täysin mahdoton uudistaa ja modernisoida
ja pitää ajan tasalla, jos lähtökohtana
on se, että mitään tukimuotoa, kuinka
vanhentunutta ja ajankohtaisuutensa menettänyttä hyvänsä,
ei koskaan voida toisesta päästä vähentää.
Tässä mielessä minusta pitäisi
harkita edelleen tämän mietinnön toteuttamista
kokonaisuudessaan, mikä johtaisi minusta selvästi
oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan ja yhteiskuntaan, jossa vammaisten
mahdollisuudet osallistua elämään ovat
parempia.
Haluan tuosta invalidivähennyksestä sen sanoa,
että totta kai aina kun keneltä tahansa otetaan
rahaa pois, se on ikävää, mutta kysyn,
kuinka looginen on tämmöinen vähennys,
jonka saa automaattisesti aina koko loppuelämäkseen,
kun vaan jää ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Mikä on se peruste, että ... (Sos.dem. ryhmästä:
Paranevatko ne ihmiset sitten?) — No, usein on kysymys
sellaisesta vammasta, joka estää työn
tekemisen mutta josta ei ole sanottavaa haittaa eläkkeellä ollessa. — Mikä on
peruste siihen, että sitten 70-vuotiaana se, joka on sinnitellyt
työelämässä 65-vuotiaaksi asti,
mutta 70-vuotiaana on aivan yhtä remppainen kuin se toinenkin,
ei saa mitään tukea, mutta se, joka ei ollut työelämässä loppuun
ja on täsmälleen samassa kunnossa tässä vaiheessa,
saakin tämän tuen. Minusta tämä ei
tukimuotona ole kovin hyvin kohdistuva. Minusta se kompromissi,
jota on esitetty, että otetaan invalidivähennys
pois valtionverotuksesta, jolloin vähennyksen poistaminen koskisi
kuitenkin vain niitä eläkeläisiä,
jotka maksavat valtionveroa, pitäisi voida hyväksyä. Tällä tavalla
voitaisiin asiassa päästä eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Ed. M. Pietikäinen sanoi, että hän
hyväksyy kyllä kustannusvastaavuuden, mutta että se
pitäisi rahoittaa säästöinä muualta sosiaali-
ja terveysministeriön alueelta. Odotan innolla ehdotuksia
ja täsmennyksiä niistä, koska minulla
ei ole tiedossa sosiaali- ja terveysministeriössä menoja,
jotka olisivat niin tarpeettomia, että niistä kannattaisi
ryhtyä säästämään.
Opetusministeri Maija Rask
Arvoisa rouva puhemies! Koulutus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä.
Hallituksen koulutuspoliittinen linjaus on kirjattu koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Hyvät
ihmiset, vammaisen ihmisen tasavertaiset mahdollisuudet hyvään
ja mielekkääseen elämään
toteutuvat vain, kun vammaisten ihmisoikeudet tunnistetaan ja tunnustetaan,
ja tähän liittyy opetus, tasokas perusopetus,
hyvin kiinteästi. Opetus tulee aina järjestää oppilaan
ikäkauden ja edellytysten mukaisesti yhteistyössä kodin
kanssa sekä antaa oppilaalle hänen opetuksensa
osallistumiseen riittävät tukipalvelut.
Tämän eduskunnan aikana on hyväksytty
esiopetus, jonka perusidea on se, että mahdollisimman varhain
saadaan selville oppimisvaikeudet, pystytään niitä oppimisvaikeuksia
ennakoimaan ja myös ennalta ehkäisemään
esimerkiksi käyttäytymishäiriöiden
syntyä.
Tilastokeskuksen perusopetusta koskevien tietojen mukaan, aivan
kuten ed. M. Pietikäinen totesi, erityisopetuksen tarve
on suunnattomasti lisääntynyt. Vuonna 98 erityisopetuksessa
oli lähes 18 prosenttia oppilaista, yli 100 000
oppilasta. Perusopetusta järjestäviä erityiskouluja
on Suomessa lähes 300. Perusopetuksen oppilaskohtaiset
kustannukset vaihtelevat. Ne vaihtelevat noin 104 000 markasta
jopa 275 000 markkaan oppilasta kohden vuodessa. Opetuksen
yksikköhintoja on päätetty korottaa,
ja tämä korotus koskee myös näitä yksikköhintoja.
Missä sitten vammaisen lapsen ja nuoren opetus pitäisi
järjestää ja miten? Vammaisten lasten täysiaikaista
integraatiota omiin lähikouluihinsa tulisi kaikin tavoin
tukea. Lähtökohta on se, että oppilaalla
on oikeus saada opetusta yhdessä muiden kanssa. Oppilaalle
on pyrittävä järjestämään opetus
yhdessä muiden kanssa yleisopetuksessa niin pitkälle
kuin se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää riittävästi
tukitoimenpiteitä, esimerkiksi henkilökohtaista
avustajaa. Avustajien riittävään ja tasokkaaseen
kouluttamiseen tulee myös kiinnittää huomiota.
Ei voi olla niin, että avustajien palkkaus tapahtuu pääsääntöisesti työllistämistuella,
mikä aiheuttaa sen, että avustajat vaihtuvat jatkuvasti.
Se ei ole lapsen etu eikä se ole myöskään
työntekijän etu.
Rouva puhemies! Monet erityisluokista on integroitu fyysisesti
peruskoulujen yhteyteen. Järjestettäessä erityisopetus
omana luokkanaan tai ryhmänään sen tulisi
tapahtua mielellään saman katon alla muiden oppilaiden
kanssa. Näin voidaan hyödyntää yhteiset
tilat, voidaan viettää mahdollisimman paljon yhteisiä tilaisuuksia,
voi olla yhteiset opettajat ja opitaan toisilta puolin ja toisin.
On aivan selvää, että tulevaisuudessa
meidän selviytymisarvojamme ovat erilaisuuden sietokyky
ja suvaitsevaisuus.
Rouva puhemies! Opettajien koulutus on tässä hyvin
tärkeä asia. Opettajien koulutuksessa on tarkoitus
tulevaisuudessa kiinnittää nykyistä enemmän
huomiota opettajien erityisopetusvalmiuksiin. Integraation esteeksi
ei saa tulla se, että opettaja tuntee, ettei hänellä ole
riittävästi valmiuksia ja osaamista. Näen
hyvin tärkeänä tulevaisuudessa, kun meillä on
erityisopettajista pula tulevaisuudessa, vielä suurempi
pula, vaikka erityisopettajien koulutusta lisätään,
että kaikille luokanopettajille annettaisiin nykyistä paremmat
valmiudet erityispedagogiikkaan, jotta pystyttäisiin luokkatilanteissa
havaitsemaan, jos lapsella on erityisopetuksen tarpeet ja ohjaamaan mahdollisimman
pian erityisopetuksen tai tukiopetuksen piiriin.
Arvoisa puhemies! Vammaisten lasten vanhemmat ovat kaikkein
parhaita asiantuntijoita koulunkäynnin järjestämiseen
liittyvissä ratkaisuissa. Heidän mielipiteitään
pitää kuulla, kun otetaan kantaa siitä,
miten lapsen opetus järjestetään, halutaanko
se järjestettävän erityiskoulussa vai
tavallisessa lähikoulussa. Oppilaan lähikouluun
on pyrittävä järjestämään
kaikki se tuki ja palvelut, joiden avulla vammaisten lasten koulunkäynti
lähikoulussa on mahdollista ja tuloksellista. Mutta kaikkein
tärkein asia näitä kysymyksiä harkittaessa
on se, että opetus lähtee lapsen edellytyksistä ja
tarpeista, yksilöllisistä edellytyksistä ja
tarpeista.
Rouva puhemies! Tässä yhteydessä haluan
ottaa kantaa myös hiljattain esille tuotuun asiaan, että me
tarvitsisimme tasokurssit perusopetukseen. Vastaukseni on siihen:
ei. Mielestäni ei ole mitään syytä siihen,
että varhain valikoitaisiin lapset eri tasoille ja sen
perusteella heille annettaisiin opetusta, vaan me tarvitsemme täysimääräistä oppimisen
tukea. Kaikkein tärkein asia, kun on kysymys opetuksesta,
on se, että luokkaryhmät olisivat mahdollisimman
pienet, koska silloin varmistetaan opetuksen tasokkuus, on sitten
kysymys normaalista peruskoulusta tai erityisopetuksesta. Tämän
lisäksi riittävä tukiopetus ja erityisopetus
pitää turvata. Tämän päivän suomalainen
peruskoulu pystyy kyllä huolehtimaan myös lahjakkaiden
eriyttämisestä. Se on täysin mahdollista
myös nykyisten säännösten parissa.
Tässä yhteydessä haluan kyllä peräänkuuluttaa
sitä, että kunnissa käytettäisiin
kaikki se lisäraha, joka hallituksen ja eduskunnan taholta
on ohjattu koulutukseen, jotta se mahdollistaa mahdollisimman hyvän
opetuksen kaikille Suomen koululaisille, niin myös vammaisille
koululaisille.
Marjatta Vehkaoja /sd:
Arvoisa puhemies! Noin puolella miljoonalla suomalaisella on
jokin elämää vaikeuttava vamma. Vähän
yli prosentilla väestöstä on vaikeavammaisuutta.
Suurimmalla osalla meistä on lähi- ja tuttavapiirissämme vammaisia
ihmisiä. Vammaisuus on osa inhimillistä elämää.
Viime vuosien trendit: tehokkuuden ylikorostaminen, omillaan
pärjäämisen "ilosanoma" ja täydellisyyden
tavoittelun eetos, johtavat ihmisten ahdistumiseen. Nopea kehitys
esimerkiksi lääketieteessä ja lisääntymisteknologiassa
näyttää luovan harhaa täydellisestä ihmisestä ja
elämänhallinnasta. Vammaisuus ei istu näihin
trendeihin; eettisten arvojen pohdinta on ollut julkisuudessa vähäistä.
Toivon, että tämä keskustelu paikkaa
aukkoa.
Vammaisuus ei vähennä kenenkään
ihmisarvoa tai elämän ainutkertaisuutta. Vammaisuus
on ominaisuus, johon muilla kuin itse vammaisella voi olla vaikeinta
suhtautua. Onneksi asenteet vammaisuutta ja vammaisia henkilöitä kohtaan ovat
kehittyneet viime vuosikymmeninä pääsääntöisesti
hyvään suuntaan. Vammaispalvelulain henki on tästä erinomainen
esimerkki — sen humaanimmin kirjoitettua lakia saa etsiä.
Uusittu perustuslakimme on nostanut ihmisoikeuksien ja syrjimättömyyden
vaatimukset aivan uudelle tasolle. Ajankohtaiskeskustelun aihe nousee siitä huolesta,
ettei käytäntö aina mene kirjan mukaan.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on puuttunut
ansiokkaalla tavalla vammaispolitiikassa esiintyviin epäkohtiin muistuttaen,
että julkisen vallan on suunnattava taloudellisia voimavaroja
tavalla, joka mahdollistaa perusoikeuksien toteutumisen käytännössä.
Perusoikeudet ovat ehdottomia, eikä esimerkiksi määrärahojen
puute ole laillinen este ohittaa perustuslain lupauksia. Paunio
toteaa, ettei maassamme ole kattavaa selvitystä perusoikeuksien
merkityksestä vammaisten kannalta. Sosialidemokraatit näkevät,
että tällainen selvitys on pikimmiten saatava.
Vammaiset joutuvat seikkailemaan todellisessa sosiaaliturva-
ja palveluviidakossa. Erilaisia tukimuotoja on noin 40. Arjen taloutta
kiristävät monet etuuksien saamiseksi vaadittavat
toistuvat maksulliset lääkärin- ym. todistukset.
Kuntien säästövaatimukset heijastuvat
vammaisiin kirjallisten päätösten puuttumisena,
hakemusten uusimisvaatimuksina, viivytyksinä ja laittomina epäämisinä.
Vammaishuollon ongelmat ovat tiedossamme.
Missä määrin sitten hallitus ja eduskunta
ovat olleet kiinnostuneita vammaispolitiikasta? Sosiaali- ja terveysvaliokunta
on vuoden 2000 aikana hankkinut selvitystä sosiaali- ja
terveysministeriöltä keliakiasta ja laajemminkin
vammaispalveluista. Valiokunta on yksimielisesti esittänyt korvauksia
keliaakikoille sekä tehnyt useita parannusehdotuksia vammaispalveluihin.
Vammaisjärjestöt ottivat ehdotuksemme vastaan
optimistisesti.
Tärkeimpänä kehittämiskohteena
sosiaali- ja terveysvaliokunta näki henkilökohtaisen
avustajan saamisen vaikeavammaisen subjektiiviseksi oikeudeksi.
Korostimme, että tulkkipalvelujen tuntimäärää on
korotettava ja että kuljetuspalvelujen tulkinnoissa on
varmistettava lain tarkoittama taso. Painotimme mielenterveyspotilaiden
oikeutta tasavertaiseen kohteluun muiden vammais- ja sairausryhmien
kanssa vammaispalveluja toteutettaessa. Näiden lisäksi
ehdotimme lukuisia muita muutoksia, joilla lainsäädäntöä selkeytettäisiin,
vammaisen asemaa kohennettaisiin ja kuntien valvontaa tehostettaisiin.
Valiokunnan ehdottamaa koordinoitua vammaisopasta ei ministeriö ole
vielä toimittanut.
Lipposen toisen hallituksen ohjelmaan sisältyy lupaus
vammaistyöryhmä 96:n esitysten toteuttamisesta.
Ensi vuoden budjetin valmisteluissa vammaispolitiikka on ollut vahvasti
esillä, ja kaikille on selvää, että vammaistyöryhmän
esitykset on toteutettava. Poliittisesti kiistanalaista on ollut
vain, miten toimenpiteet rahoitetaan. Sosialidemokraatit korostavat
sitä, että hyvänä taloudellisena
aikana vammaispalveluita on kyettävä kohentamaan
ilman, että voimavarat otetaan lievemmin vammaisilta. Sosialidemokraattien
mielestä työelämässä tai
eläkkeellä olevien vammaisten verotuksen kiristäminen
ei ole hyväksyttävä tapa ratkaista vammaispalvelujen
laajentamisen rahoitusta.
Arvoisa puhemies! Kuntien vastuulle annetut vammaispalvelut
toteutuvat erittäin kirjavasti tässä maassa.
Osin tämä johtuu vammaispalvelulain säännösten
tulkinnanvaraisuudesta ja osin tiedon puutteesta ja uppiniskaisuudesta.
Ongelmia aiheuttavat monien kuntien pieni koko ja voimavarat sekä vammaisuuden
esiintymisluvuissa oleva satunnaisvaihtelu, mutta myös
poliittiset painotukset ja asenteet.
Näiden epäkohtien poistamiseksi sosialidemokraatit
ovat valmiita harkitsemaan tiiviimpää vammaispalvelujen
normittamista psykiatrian tapaan tai vammaispalvelun tasausrahastoa
tai viimeisenä keinona jopa vammaisetuuksien palauttamista
Kelan ja valtion vastuulle.
Niilo Keränen /kesk:
Arvoisa puhemies! Vuosikymmenten kuluessa vammaisten ja vajaakuntoisten
asema on parantunut. Lama kuitenkin taittoi tämän
kehityksen. Vielä tänä päivänä on
ongelmana, etteivät edes lakien edellyttämät oikeudet
vammaisten tasavertaiseen elämään toteudu.
Syynä on ainakin osittain monien kuntien heikko taloudellinen
tilanne ja valtion lisääntyvien resurssien sitominen
lähes yksinomaan velan maksuun. Tähän
syynä taas ovat asenteet. Vammaisasioita ei pidetä riittävän
tärkeinä.
Vammaisten asemasta on viime vuosina kyllä keskusteltu
paljon. Vuonna 95 vammaisneuvosto julkisti vammaispoliittisen ohjelmansa
"Kohti yhteiskuntaa kaikille". Seuraavana vuonna STM asetti vammaistyöryhmän,
joka julkaisi perusteellisen raporttinsa vuonna 97, raportin, johon sisältyi
lukuisia hyvin perusteltuja toimenpide-ehdotuksia. Keskusteluun
on osallistunut myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta,
kuten äsken kuulimme. Myös vammaisjärjestöt
ovat keskustelleet aktiivisesti.
Mikään — korostan: mikään — näistä keskustelun
avauksista, huomioista, esityksistä tai vaatimuksista ei
ole johtanut juuri mihinkään konkreettiseen, ei,
vaikka nyt, kun lama on ohi, luulisi olevan varaa myös
vammaisten sosiaaliturvaan, ei, vaikka Lipposen kakkoshallituksen
ohjelma toteaa: "Vammaispolitiikan voimavaroja kohdennetaan vammaistyöryhmä 96:n
ehdotusten suuntaisesti." Hallitus näyttää toimivan
vain aktiivikansalaisten hallituksena. Vähempiosaiset on
unohdettu hallitusohjelman monista hyvistä kirjauksista
huolimatta.
Arvoisa puhemies! Vammaispolitiikan lähtökohdan
tulee olla, että eri tavoin vammaiset, niin nuoret kuin
myös ikääntyneet vammaiset, ovat samalla
tavalla itsellisiä ihmisiä kuin mekin, joiden
vamma ei kenties niin helposti ole nähtävissä.
Siis vammaishuoltoa ei tehdä ulkopuolelta, vaan vammainen
on itse toimija. Hän järjestää työnsä,
toimintansa, vapaa-aikansa, perheensä, elämänsä itse
kuten kuka tahansa meistä. Meidän, muun muassa
eduskunnan, tehtävänä on luoda yhteiskuntaan
sellaiset olosuhteet, että tämä järjestely
onnistuu riippumatta siitä, toimivatko kädet tai
jalat tai aistit tai kommunikointikyvyt tai keskushermosto tai mieli
samalla tavalla kuin niin kutsutulla enemmistöllä.
Elinympäristö on tehtävä esteettömäksi,
sopivaksi ja käyttökelpoiseksi kaikille. Rakenteiden ohella
esteettömyys tarkoittaa myös kommunikointimahdollisuuksia,
myös tähän tarvittavan teknologian kehittämistä ja
käyttöä. Tarvitaan riittävää avustusta
työssä, liikkumisessa, vapaa-ajan harrastuksissa,
ostoksilla, sukulaisissa. Tähän liittyy myöskin
jokaisen perusoikeus valita itse asuinpaikkansa ja asumismuotonsa.
Asiakkaan, siis ihmisen itsensä ja hänen läheistensä, hyväksymien
yhdessä laadittujen palvelusuunnitelmien tulee olla se
apuväline, jolla vajaakuntoisen omaa elämänhallintaa
parannetaan.
Sama koskee myös työtä. Liian usein
vajaakuntoinen vain siirretään määrätyssä iässä eläkkeelle,
minkä jälkeen korkeintaan suojatyö on
mahdollista. Lääkinnälliseen ja ammatilliseen
kuntoutukseen sekä koulutukseen tulee kiinnittää tarpeeksi
huomiota jo primääristi, mutta myös myöhemmissä elämänvaiheissa.
Jo nykyisin työnantaja voi saada tukea vajaakuntoisen
henkilön työllistämisessä. Jatkossa tulee
mahdollistaa myös pitkäaikainen työllistäminen
ja nykyistä joustavammat, räätälöidyt
yrittämis- ja työllistymismallit. Eri tavoin vajaakuntoiset
pystyvät todella toimimaan mitä erilaisimmissa
tehtävissä.
Arvoisa puhemies! Työ- ja koulutusmatkojen lisäksi
vammaisella on lain mukaiset oikeudet kuljetuspalveluihin. Laista
huolimatta yhteiskunta rajoittaa kuljetuksia resurssipulaan vedoten. Käytän
tässä tahallani käsitettä yhteiskunta,
en kunta. Resurssien suuntaaminen ei tosiaankaan ole yksin kuntien
asia. Tässä yhteydessä todettakoon, että saattaisi
tulevaisuudessa olla viisasta, jos vammaispalveluiden kustantaminen
tapahtuisi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista erillään
kenties omana valtionosuutenaan, joka huomioisi kunnan vammaispalvelutarpeen
ehkä erilaisin tasausjärjestelmin tai esimerkiksi
Kelan kautta. Yhdenvertaisuuden toteutuminen laajassa maassa ei
pelkillä ohjeistuksilla taida helposti onnistua.
Vaikeimmin vammaiset eivät selviä ilman apua.
Henkilökohtaisen avustajan tulisi vaikeavammaiselle olla
subjektiiviseen oikeuteen verrattava palvelu. Tähän
liittyy myös kuljetusten ja matkojen saattajapalvelu sekä kuljetusten
muutoinkin tapahtuva asianmukainen järjestäminen. Kun
tähän tulevaisuudessa mennään,
tämä vaatii varmasti myös sen pohtimista,
kuka on vaikeavammainen.
Omaishoidossa esiintyy myös ongelmia erityisesti vammaisten
lasten ja nuorten kohdalla, joiden aikaa leimaa koulunkäynti.
Omaishoidon tuen maksamisperusteet vaihtelevat, tilapäishoitojärjestelyt
ontuvat ja tilapäiset laitossijoitukset katkaisevat lapsen
yhteyden läheisiinsä, ilman että tätä tultaisiin
edes ajatelleeksi. Niin ikään tulee selvittää,
miten työelämä pystyisi oikeasti huomioimaan
sen, että työssäolevilla voisi olla tärkeitä velvoitteita
myös kotona.
Arvoisa puhemies, lopuksi: Kehitys ja yksilöllistyminen
näyttää johtavan yhä kovempaan
yhteiskuntaan. Vain se pärjää, joka on
kova ja jolla on riittävät kovat kyynärpäät,
suhteita ja paljon maallista mammonaa. Tätäkö me
haluamme? Vammaistyöryhmä on muistiossaan laskenut myös
tarvittavien uudistusten kustannuksia, eikä vammaisten
ja vajaakuntoisten aseman parantaminen muistiossa esitetyillä toimilla
todellakaan olisi liian kallista tämän ylenpalttisen
hyvinvoinnin keskellä. Ihmisten yhteiskunnassa pitää olla myös
muita kuin rahallisia arvoja.
Ed. Polvi merkitään
läsnä olevaksi.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Vammaispolitiikka on mainittu omana
kokonaisuutenaan hallitusohjelman tasolla ensimmäistä kertaa
Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelmassa. Tämä on
erittäin perusteltua jo senkin vuoksi, että vammaisten
asiat ovat luonnollinen osa yhteiskuntaa. Vain alati kehittyvä ja
tavoitteellinen vammaispolitiikka edesauttaa vammaisten integroitumista
yhteiskuntaamme.
Vammaispalvelulaki on nyt ollut voimassa 14 vuotta. Laki on
kuitenkin säädetty toissijaiseksi. Myös
monista muista syistä johtuen vammaispalvelulaki on vain
osittain täyttänyt tehtävänsä. Lain
henki eli vammaisen henkilön saattaminen tasa-arvoiseen
asemaan vammattomien kanssa muuttamalla yhteiskuntaa esteettömäksi
sekä turvaamalla palvelut ja tukitoimet on kunnissa valitettavasti
osittain unohdettu.
Vammaispalvelujen saatavuudessa onkin todettu suuria kuntakohtaisia
eroja. Vammaispalvelulakia sovelletaan hyvin eritasoisesti, vaikka lain
määräämät edellytykset
ovat selvät. Kunnat eivät läheskään
aina varaa riittäviä määrärahoja palvelujen
toteuttamiseen, huom., läheskään aina.
Esimerkiksi vammaisten kuljetuspalveluja on lain vastaisesti, toistan:
lain vastaisesti, rajoitettu matkan pituuden tai vammaisen iän
mukaan. Kuntien puutteellisen toiminnan ja riittämättömien
määrärahojen takia monesti esitetyt toiveet laajentaa
subjektiivisia oikeuksia ovat ymmärrettäviä.
Vammaispalvelut on nähtävä tärkeänä osana sosiaaliturvaamme.
Myös vammaisten aivan kuten muunkin sosiaaliturvan perusteita
ja sisältöä tulee jatkuvasti arvioida
ja ajanmukaistaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä voimavarat
on kohdennettava niin, että ne kannustavat vammaisia aktiivisuuteen,
oman elämän hallintaan ja omatoimisuuteen sekä kohtelevat
tasapuolisesti eri vammaisryhmiä. Painopisteen tulee kuitenkin
olla vaikeavammaisten tukemisessa. Omatoimisuuden ohella on syytä tukea
vammaisten itsenäistä asumista ja edistää yhdenvertaisia
mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin.
Vammaisuuden määrittely on ongelmallinen sekä vammaisuuden
että vaikeavammaisuuden osalta. Laista ei löydy
selkeitä perusteluita asianomaiselle määritelmälle,
vaikka palvelutarve tulisi määritellä vammaisuuden
eikä esimerkiksi iän perusteella. Tähän
asti näin on ollut esimerkiksi kuljetuspalvelutukien suhteen.
Mainittujen epäselvyyksien korvaamiseen tarvitaan selkeämpää ohjeistusta
ja tiedottamista sekä mahdollisesti säädösmuutoksia.
Lain mukaan vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen
tukitoimien selvittämiseksi on yhdessä hänen
ja hänen huoltajansa kanssa tarvittaessa laadittava palvelusuunnitelma,
joka on analyysi kunkin vammaisen henkilön henkilökohtaisesta
tilanteesta ja tarvitsemasta avusta. Tämä palvelusuunnitelma
ennakoi palvelutarvetta pitkällä tähtäimellä ja
mahdollistaa näin paremman arvioinnin. Sen tekeminen
ei lisää kunnan kuluja, huom., se ei lisää kunnan
kuluja. Tämä henkilökunta on jo olemassa.
Päinvastoin, ammattihenkilöstön tekemän
suunnitelman perusteella sekä sosiaalipalvelut että terveydenhuoltopalvelut
voivat olla täsmäohjattuja.
Henkilökohtaista avustajajärjestelmää tulee vahvistaa
osana vammaisen itsenäistä elämää. Avustajakoulutusta
ja -palkkausta on parannettava. On erikoista, että vaikeasti
vammainenkin henkilö voi joutua työnantajaksi
henkilökohtaiselle avustajalleen voimassa olevan työsopimuslain
mukaisten työehtojen mukaan aivan kuin täysin
terve ihminen. Tämä on käytännössä aiheuttanut
jo meillä Suomessa selkeitä vaikeuksia ja tietojeni
mukaan, arvoisa puhemies, jopa oikeudenkäyntiprosesseja
vammaista henkilöä vastaan. Aivan omituinen ja
paradoksaali tilanne! Muita keskeisiä vammaispalveluiden
kehittämiskohteita ovat tulkki- ja kuljetuspalvelut.
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä vammaispalvelujen
toteuttamisessa on vuosikymmenien kuluessa menty oikeaan suuntaan.
Paljon tekemätöntä työtä on
kuitenkin edessä. Kuntien toiminta vaatii selkeästi tiukempaa
ohjausta suurten kuntakohtaisten erojen vuoksi. On myös
perusteellisesti harkittava, miten vammaisten subjektiivisia oikeuksia
tulevaisuudessa voidaan laajentaa koskemaan sekä palvelusuunnitelmien
laadintaa että henkilökohtaisen avustajan käyttöönottoa.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! "Meistä on kirjoitettu paljon. Meitä on
tutkittu paljon. Meitä on loukattu paljon. Meitä on
leimattu paljon. Jopa meidän oikeutemme elämään
on kyseenalaistettu. Olemme aina olleet kohteena. Nyt saa riittää!"
Näin kirjoittivat helmikuussa 99 Hyvä elämä — Me
Itse -vammaispoliittisen ohjelman laatijat, jotka ovat vammaisia.
He halusivat osoittaa, mihin kaikkeen pystyvät, kun tarttuvat
itse asioihin. He halusivat osoittaa, että oppimisvaikeus
ei estä osallistumista. Tämä on paras
vammaispoliittinen ohjelma. Siinä on sanottu kaikki — selkokielellä.
Vammaisilla ihmisillä on oltava oikeus vammaispalvelulain
mukaisiin palveluihin riippumatta siitä, missä he
asuvat ja millainen vamma heillä on, sanotaan ohjelmassa.
Tämä on vammaispalvelulain ydin, ja sen noudattamatta
jättäminen on lain soveltamisen suurin ongelma. Rohkenen
väittää, että vammaispalvelulaki
on yksi maamme eniten rikotuista laeista. Mielenterveyskuntoutujat
ja kehitysvammaiset kuuluvat lain piiriin, vaikka sitä ei
tunnu vieläkään kaikissa kunnissa tiedettävän.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta teki vuosi sitten lausunnon,
kuten täällä on kerrottu, vammaispalveluista.
Siinä asetetut tavoitteet eivät ole edenneet toivotulla
tavalla. Edes vammaispalvelulain soveltamisopas ei ole valmistunut,
vaikkei siinä ole kysymys lisämenoista valtiolle,
kunnille kyllä.
Vammaisuudesta aiheutuvat kustannukset eivät saa jäädä vammaisten
kansalaisten maksettaviksi, vaaditaan ohjelmassa. Tämän
tavoitteen pitäisi olla perusoikeuksien ja tasa-arvon keskeinen
lähtökohta. Vammaispalveluiden ja vammaisten taloudelliseen
tukemiseen itsenäisen elämän edistämiseksi
on etsittävä lisäpanostus, jota ei oteta
keneltäkään toiselta vammaiselta tai
sairaalta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä vammaisille
on taattava riittävät tukitoimet yhdenvertaisuuden
turvaamiseksi.
Ympäröivää yhteiskuntaa
on muokattava esteettömäksi. Kaikki eivät
kuitenkaan yksin selviydy. Vammaisjärjestöt ovat
asettaneet tärkeimmäksi tavoitteeksi henkilökohtaisten
avustajien saamisen subjektiiviseksi oikeudeksi vaikeavammaisille.
Tähän on saatava määrärahat
ensi vuoden budjettiin.
Kuljetuspalveluista on ehkä eniten käyty kiistaa
kunnissa. Korkeimman hallinto-oikeuden viimeiset tulkinnat rajoittavat
vammaisen omaa valinnanmahdollisuutta. Matkojen yhdistelykeskukset
ovat uusimpia keinoja pyrkiä säästämään kuntien
menoja. Kuntien järjestämät palvelubussit
ja muut yhteiskuljetukset ovat tervetulleita, mutta ne eivät
saa rajata vammaisen oikeutta valita itse aika, milloin hän
liikkuu, ja paikka, mihin hän menee. Lailla ja sen tulkinnalla
on turvattava valinnanvapaus. Ilman sitä ei ole itsenäistä elämää.
Kuljetuspalvelujen yhteydessä on alettu vaatia vanhusten
oikeuksien rajaamista. Vanhusten liikkumisvaikeudet johtuvat vammoista
ja sairauksista. Ikä ei voi olla peruste palvelujen rajaamiselle.
Ei kai voida ajatella, että vaikeavammaisen täyttäessä 65
vuotta hänen oikeuttaan kuljetuspalveluihin aletaan rajoittaa,
niin kuin nyt rajoitetaan oikeutta kuntoutukseen. Kaiken ikäisten
vammaisten kotona asuminen vaatii tukitoimia. Kuljetuspalvelut ovat
tärkeällä sijalla, omaishoidon tuen kehittäminen
samoin. Vaikeavammaisten oikeus kuntoutukseen tulisi laajentaa myös
65 vuotta täyttäneisiin. Harkinnanvaraisten kuntoutusmäärärahojen
lisääminen on kaiken ikäisille erittäin
tärkeää.
Työikäisten vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämiseen
on olemassa jo paljon hyviäkin pykäliä,
mutta määrärahat puuttuvat. Verotulojen
miljardien ennakoitua suuremmasta kertymästä on
löydyttävä myös vammaisille
osuus. Siksi jo lisäbudjetissa tulisi osoittaa lisämäärärahoja
vajaakuntoisten työllistämiseen. Selvitysmies
Marjasen ehdotusten valmistelu on erittäin hyvä asia.
Tärkeintä on vammaisten lasten ja nuorten
tukeminen niin kouluissa kuin myöhemmin pääsyssä työelämään.
Työpaikoilla tarvitaan asennemuutosta: valmiutta ottaa
joukkoon myös vammainen. Hän saattaa osoittautua
ainoaksi, joka aamulla töihin tullessaan on iloinen ja
tyytyväinen. Se on piristysruiske koko työyhteisölle.
Pehr Löv /r:
Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Situationen
för många handikappade och deras familjer är
inte bra i dagens Finland. Detta beror för det första
på att handikappservicen inte tillräckligt beaktar
den enskildes situation utan bygger på lösningar
planerade för grupper. Den andra orsaken är att
många kommuner inte följer handikappservicelagens bestämmelser,
som utgår ifrån att den handikappade skall ha
ett så normalt och självständigt liv som
möjligt. Orsaken till detta beror i en del fall på svag
kommunal ekonomi, men tyvärr alltför ofta på negativa
attityder och felaktiga prioriteringar till de svagas nackdel.
Speciellt besvärligt har familjer med svårt handikappade,
som behöver vård dygnet runt. I dessa familjer
kan den ena föräldern inte ta arbete utanför
hemmet och man får inte förståelse för behov
av avlastning, skälig lön för anhörigvården,
tillräcklig färdtjänst m.m.
Puhemies! Monien vammaisten ja heidän perheidensä tilanne
ei ole hyvä tämän päivän
Suomessa. Tämä johtuu ensinnäkin siitä,
että vammaispalvelut eivät ota riittävästi
huomioon yksittäisen vammaisen tilannetta, vaan perustuvat ryhmille
suunniteltuihin ratkaisuihin. Toisena syynä on, että monet
kunnat eivät noudata vammaispalvelulain säännöksiä,
joiden lähtökohtana on vammaisen mahdollisimman
normaali ja itsenäinen elämä. Syynä tähän
on joissakin tapauksissa heikko kuntatalous, mutta valitettavan usein
kyse on kielteisistä asenteista ja vääristä priorisoinneista
heikossa asemassa olevien vahingoksi.
Erityisen hankalaa on perheillä, joilla on hoitoa vuorokauden
ympäri tarvitseva vaikeavammainen. Näissä perheissä toinen
vanhemmista ei voi ottaa kodin ulkopuolista työtä.
Myöskään ymmärtämystä ei
löydy kuormituksen keventämistarpeelle, omaishoidon
kohtuulliselle palkalle, kuljetuspalveluiden riittävyydelle
jne.
En värdig handikappservice innebär att de handikappade
bor bra, helst har ett arbete så att de känner
sig nyttiga och har en ändamålsenlig fritid. Den
service de handikappade behöver måste finnas i
närmiljön, det betyder hinderfrihet i både
fysiskt och socialt hänseende. Handikapparbetsgruppen 96:s
målsättningar är mycket bra, resurser
till de handikappade bör stimulera till aktivitet och eget
initiativ. De handikappade skall inte vara passiva objekt utan aktiva
aktörer, som har rätt och skyldighet att påverka
sin livsplanering.
En del har också hänt. I augusti 1999 fick
vi en ny lag om handikappades sysselsättning och utbildning.
Lagens intention är att det för den handikappade
skall löna sig att utbilda sig eller ta emot ett arbete
framom att vara passiv pensionstagare. Enligt lagen får
16— 18-åringarna rehabilteringspenning i stället
för pension. Pension beviljas inte innan den första
utbildningen avklarats eller att man uttryckligen visat att den
handikappade inte kan rehabiliteras. Den handikappades egna önskemål
och förutsättningar beaktas i det individuella
studie- och rehabiliteringsprogrammet. Vidare, pensionen kan lämnas
vilande trots att man börjar arbeta och rehabiliteringspenning
kan utbetalas också under en läroavtalsperiod.
De första erfarenheterna av lagen är positiva,
men fällor finns fortfarande i systemet, som behöver
utvecklas. Mycket återstår alltså att
göra för de handikappades livskvalitet.
Puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysi joulukuussa 1999
selvitystä vammaispalvelujen tilanteesta kunnissa. Selvitys
paljasti monia puutteita, ja valiokunta määrittelikin
lausunnossaan tarvittavat toimenpiteet. Valiokunta saattoi todeta,
että vammaistyöryhmän suositusten toteuttamisen
lisäksi puutteita on kuntien tiedottamisessa ja henkilökohtaisten
palvelusuunnitelmien laatimisessa.
Arvokkuutemme hyvinvointivaltiona edellyttää,
että kehitys etenee jatkossa myönteisesti. Varmasti
ajankohtaiseksi tulee valtion taholta selkeiden laatusuositusten
antaminen, jopa varojen korvamerkitseminen, jos mikään
muu ei auta. Erityisen valitettavaa on, että kehitysvammaiset,
mielenterveyspotilaat ja aivovammaiset eivät useinkaan
saa vammaispalvelulain säännösten mukaisia
palveluita.
Talman! Enligt regeringsprogrammet och målsättnings-
och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården
skall de stöd som ges via beskattningen kanaliseras till
direkta stöd och service. I enlighet med handikapparbetsgruppens
intentioner kunde handikappbidraget då höjas med
200 mark per månad. En justering av invaliditetsgraden
skulle göras, tolktjänsterna skulle utökas
från 120 timmar till 240 timmar per år, färdtjänsten — en
mycket viktig sak — skulle förbättras
och rätten till personlig assistent skulle utökas
till 40 timmar per vecka, vilket skulle möjliggöra
assistenthjälp på arbetsplatsen i större
utsträckning.
Talman! Handikappservicen måste enligt svenska riksdagsgruppen
förbättras under riksdagsperioden i enlighet med
handikapparbetsgruppens intentioner. Ifall ny finansiering inte kan
hittas måste förbättringarna, i rättvisans namn,
ordnas till exempel genom en minskning av invalidavdraget till förmån
för riktade individuella stödåtgärder
till de mest behövande.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Vaikeavammaisten henkilöiden aseman
parantaminen on vihreän eduskuntaryhmän mielestä lähitulevaisuuden
keskeisin vammaispoliittinen tavoite. Huolimatta siitä,
että vammaispalvelulaki on periaatteessa kohtuullisen selkeä,
vaikeavammaisilla on usein ongelmia esimerkiksi riittävien avustaja-
ja tulkkipalvelujen saamisessa.
Vihreä eduskuntaryhmä kiirehtii vammaistyöryhmä 96:n
tekemien parannusehdotusten toteuttamista ja on valmis hyväksymään
sen, että uudistus rahoitetaan invalidivähennyksen
poistamisella. Valitettavasti hallitus ei ole päässyt
yhteisymmärrykseen hankkeen tuomisesta eduskunnan käsittelyyn.
Vaikeavammaisten henkilöiden tarvitsemilla palveluilla
on kiire. Avustajapalvelut ovat tärkeitä itsenäisen
elämän kannalta. Vastaavasti tulkkipalvelut ovat
monelle väylä kommunikaatioon muiden ihmisten
kanssa. Poliittinen erimielisyys invalidivähennyksestä ei
saa olla este vaikeavammaisten palvelujen parantamiselle. Näin
ollen on neuvoteltava nopeasti ratkaisu, joka turvaa juuri näiden
palvelujen parantamisen.
90-luvulla kuntien normiohjausta lievennettiin. Vammaispalveluiden
osalta ollaan kuitenkin nyt tilanteessa, jossa on pakko miettiä ohjeistuksen
tai normiohjauksen lisäämistä. Avustajapalveluiden
lisäksi lisää säätelyä tarvitaan
ainakin apuvälineisiin ja omaishoitajien asemaan. Vammaiset
henkilöt eivät välttämättä saa
riittäviä apuvälineitä, eikä heillä ole
valitusoikeutta esimerkiksi sairaaloiden apuvälinepäätöksiin. Ohjeistus
apuvälineistä parantaisi vammaisten henkilöiden
oikeusturvaa. STM:n on myös selvitettävä,
miten apuvälinepäätösten muutoksenhakuoikeus
turvattaisiin.
Omaishoitajilla ei ole subjektiivista oikeutta omaishoidon tukeen.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että kuntien epäyhtenäistä käytäntöä tuen
myöntämisessä selkeytetään.
Eräs mahdollinen malli olisi ohjeistus tuen porrastamiseksi
vaikkapa kolmeen luokkaan, jotka suhteutetaan hoidon vaativuuteen.
Omaishoitajien jaksamisen kannalta on tärkeää myös
mahdollistaa käytännössä oikeus
vapaapäiviin.
Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät
ovat kehittyneet ratkaisevasti kuluneiden kymmenen vuoden aikana
Suomessa. Tämän vuoksi monien kehitysvammaisten,
autistien tai muuten puhevammaisten henkilöiden mahdollisuudet
kommunikoida ovat parantuneet. Mutta valitettavasti edelleen monilla
vammaisten henkilöiden läheisillä tai
heidän kanssaan työskentelevillä on puutteelliset
tiedot puhetta tukevasta tai korvaavasta kommunikaatiosta. Vihreä eduskuntaryhmä pitää
välttämättömänä,
että puhetta tukevan tai korvaavan kommunikaation koulutusta
järjestetään riittävästi
ja eri puolilla maata. Puhevammaisten kommunikaatiomenetelmien kehittäminen
liittyy olennaisesti heidän ilmaisumahdollisuuksiinsa eli
perusihmisoikeuksien toteutumiseen.
Neurologinen tutkimus tuo uutta tietoa myös lievistä vammoista
ja oppimisvaikeuksista. Suuri haaste on edistää myös
lievistä neurologisista häiriöistä kärsivien
integraatiota yhteiskuntaan. Esimerkiksi monien lukihäiriöstä kärsivien
tilannetta voidaan ratkaisevasti helpottaa ja estää heidän
syrjäytymistään tarjoamalla heille tietokone ja
asianmukainen puhesyntetisaattori. On välttämätöntä huolehtia
myös näiden apuvälineiden tasapuolisesta
saatavuudesta.
Arvoisa puhemies! Liikuntaesteettömän ympäristön
kehittäminen on tärkeää vammaisten henkilöiden
aseman kannalta. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa
rakennusmääräysten muuttamista edistämään
liikuntaesteettömyyttä sekä joukkoliikennevälineiden
muuttamista mahdollisimman helppokulkuisiksi myös vammaisille henkilöille.
Leena Rauhala /skl:
Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain ja EU:n perusoikeusasiakirjan
mukaan jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvään
ja mielekkääseen elämään omista
edellytyksistään ja tavoitteistaan lähtien — henkilön
toimintakyvystä riippumatta. Vammaiset kohtaavat päivittäin
erilaisia toiminnallisia, asenteellisia ja vuorovaikutukseen liittyviä esteitä ympäristössään.
Monet näistä esteistä voitaisiin poistaa
paremmalla yhteiskuntasuunnittelulla, asennekasvatuksella ja tukemalla
suoraan erilaisten vammaisille tarkoitettujen apuvälineiden
saantia. Näiden esteiden poistumisen myötä häviäisi
myös vammaisuuden vaikutus olennaisena ihmistä määrittelevänä tekijänä.
Joka kymmenennellä suomalaisella eli noin puolella
miljoonalla kansalaisella on jokin elämään
vaikuttava vamma. Asiakaslähtöisyyden, yksilöllisyyden
ja joustavuuden tulee olla vammaispolitiikan merkittävinä lähtökohtina.
Tasavertaisuus ja palvelujen saaminen nyky-yhteiskunnassa eivät
kuitenkaan ole vammaiselle itsestäänselvyys. Eräät
kunnat ovat rajoittaneet vammaisten kuljetuspalveluja lain vastaisesti
tai niille on asetettu ikärajoja. Kattavia palvelusuunnitelmia
tehdään hyvin harvoissa kunnissa. Kunnissa ei
tehdä riittävästi selvityksiä, minkä verran
palveluja kunnan vammaiset tarvitsisivat, ja näin palvelut
jäävät saamatta.
Hallitusohjelmassa todetaan muun muassa, että "vammaispolitiikan
voimavaroja kohdennetaan vammaistyöryhmä 96:n
ehdotusten suuntaisesti siten, että verotuksen kautta kanavoitua
tukea muutetaan suoraksi tueksi ja palveluiksi. Pitkäaikaissairaita
ja vammaisia lapsia koskevat säädökset
kootaan erillislainsäädäntöön".
Nämä kirjaukset eivät saa jäädä ilman
toimenpiteitä ja rahoitusta. Niin kuin täällä puheenvuorossa muun
muassa ed. Löv jo toi esille, jos ei muu auta, niin nyt
tarvitaan korvamerkittyjä rahoja ja konkreettisia toimenpiteitä.
Vammaiset joutuvat valitettavan usein hakemaan heille lain mukaan
kuuluvia palveluja oikeusteitse. Kuntien tulkintoja vammaispalvelulaista
testataan korkeimmassa hallinto-oikeudessa useita kertoja vuodessa.
Kuntakohtaiset erot ovat siis huomattavia. Kaikkein pahinta on,
ettei asiakas ehkä saa parikin vuotta kestävän
oikeudenkäynnin aikana välttämättä mitään
palveluja. Hallituksen tulee puuttua tähän problematiikkaan
ja pyrkiä myös käytännössä takaamaan
kaikille tasavertaisten palvelujen sekä apu- ja hoitovälineiden
saantimahdollisuus.
Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä tilanteen
korjaamiseksi on vammaispalveluihin kehitettävä toimiva
valtion ohjausjärjestelmä, joka takaa kaikille
vammaisille mahdollisuudet heille kuuluviin lain mukaisiin palveluihin.
Samalla tulee kehittää kunnille aiheutuvien kustannusten
tasausjärjestelmä.
Kristillisen liiton tavoitteena on, että vammaiset
saisivat terveiden kanssa tasavertaiset mahdollisuudet mielekkääseen
elämään. Vaikeavammaisen henkilön
mahdollisuus henkilökohtaiseen avustajaan ja näin
myös itsenäiseen elämään
on olennaista edellä mainitun tavoitteen saavuttamisessa.
Henkilökohtaisen avustajan saaminen tulee olla subjektiivinen
oikeus. Pahoittelemme, ettei hallitus ole valiokunnan yksimielisestä kannasta
huolimatta ryhtynyt aktiivisiin toimiin vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän
kehittämiseksi.
Arvoisa puhemies! Vammaisten ja vajaakuntoisten työllisyysaste
on olennaisesti alempi kuin muun väestön. Huomattava
osa työikäisistä vammaisista on kokonaan
työelämän ulkopuolella, vaikka vamman
laatu ja haitta eivät useinkaan työkykyä täysin
vie. Vammaisten työllistymisessä ja toiminnan
aktivoitumisessa tarvitaan nyt yhteiskunnan tukea. Parantamalla
vammaisten toiminta- ja työmahdollisuuksia edistetään
vammaisten integroitumista yhteiskuntaan.
Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä on
erityisesti kiinnitettävä huomiota vammaisten lasten
tukitoimintoihin ja vammaisten lasten vanhempien tukemiseen. Kun
perheeseen syntyy vammainen lapsi, isä ja äiti
kaipaavat erityistä tukea jo vanhemmuuden alkuvaiheessa.
Vanhemmat tarvitsevat aikaa lapsen kuntoutuksen ja lääkinnällisen
hoidon ohella myös todelliseen läsnäoloon
lapsen kanssa. Tätä yhteyttä ja kiintymystä luovaa
yhdessäoloa tulee tukea erilaisin yhteiskunnan tukijärjestelmin.
Voimavarat ovat siis myös päättäjien
vastuulla. Vanhemmat ovat avainhenkilöitä, mutta
se ei riitä. Pitkään työsuhteeseen
sitoutuva ja koulutusta kaihtamaton avustaja (Puhemies koputtaa)
kotiin, päiväkotiin ja kouluun ja myös
säännöllisesti konsultoiva asiantuntija
tarvitaan nyt kuntoutuksen tueksi ...
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Rauhala, toivon teidän kohta lopettavan.
... ja erityisesti tarvitaan kuntoutusta.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Kansalaisten tulee voida elää kykyjensä mukaan mahdollisimman
täysipainoista ja olosuhteiltaan tasavertaista elämää,
olivatpa he sitten terveitä tai vammaisia. Tämä on
sivistys- ja hyvinvointivaltion perusvastuu kansalaisiaan kohtaan.
Tätä päämäärää on
haluttu edesauttaa ja varmentaa lainsäädännön
avulla. Suomessa on säädetty esimerkiksi vammaispalvelu-,
sosiaalihuolto- ja kehitysvammalaki. Lainsäädäntö onkin
pääsääntöisesti riittävä takaamaan
eri tavoin ja eri vaikeusasteisille vammaisille heidän
tarvitsemansa palvelut ja tuet. Lainsäädännöstä järjestelmän
toimivuus ei ole ainakaan kiinni.
Valitettavasti täytyy kuitenkin heti todeta, etteivät
vammaisten mahdollisuudet äsken mainitsemaani laadukkaaseen
elämään läheskään
aina toteudu maassamme. Tämä johtuu siitä,
että laki ei takaa vammaisille subjektiivista oikeutta
sen muuten tuomiin palveluihin ja tukimuotoihin. Pahiten näistä lain
lupaamista oikeuksista vuotaa mielestäni vammaispalvelulaki
ja pitkälti myös sosiaalihuoltolaki.
Vammaispalvelulaki lupaa vammaiselle hänen tarvitsemansa
palvelut, kuten avustajat ja asumispalvelut sekä avustuksen
jokapäiväisessä elämässä riittäviin
apuvälineisiin. Valitettavasti hyvä laki jää subjektiivisen
oikeuden puuttuessa torsoksi, kun kunnat säästösyistä jättävät
varaamatta riittävästi määrärahoja
lain takaamiin palveluihin ja avustuksiin. Tämä käytäntö näyttää muodostuneen
lähes säännöksi huolimatta korkeimman
hallinto-oikeuden useista lain toteuttamatta jättämistä koskeneista
langettavista päätöksistä.
Kunnallistalous kävelee vammaisen ihmisen arvon yli,
ja tähän ovat omalta osaltaan syyllisiä myös
hallitus ja valtiovarainministeriö noudattamansa epäinhimillisen
säästöpolitiikan takia. Tyhjäkassaiset
kunnat ovat pakotettuja rikkomaan muun muassa vammaispalvelulakia
kuten kehitysmaiden nälkäinen köyhä varastamaan ruokansa.
Sosiaalihuoltolaki takaa vammaiselle henkilölle avustajan
jokapäiväisistä toiminnoista selviämiseksi.
Eräs tätä varten luotu ja toimivaksi
ja yhteiskunnalle erittäin edulliseksi todettu järjestelmä on
omaishoitojärjestelmä ja siihen myönnettävä omaishoidon
tuki. Myös tämän tukimuodon heikkous
on sen harkinnanvaraisuus kunnissa eli sen määrärahasidonnaisuus.
Tämän porsaanreiän avulla useat kunnat
luistelevat laajassa mitassa irti lain takaamista palveluista määrärahojensa
riittämättömyyteen vedoten. Menot voidaan
helpommin saada valtion pussiin maksettaessa vammaisen hoidosta
terveyskeskuksissa jopa kymmeniätuhansia markkoja kuukaudessa sen
sijaan, että omaishoitajalle taattaisiin 2 000—3
000 markan kuukausikorvaus. Älytöntä säästämistä mielestäni
valtiontaloudellisesti. Voi vain kysyä, mitä hallituksen
ekonomistit tällaisesta tilanteesta ajattelevat.
Maassamme tuleekin kiinnittää enemmän huomiota
niin perustuslain 19 §:n 3 momentin kuin vammaispalvelu-,
sosiaalihuolto- ja kehitysvammalain takaamien oikeuksien toteutumiseen.
Laissa taatut sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava muun
muassa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ja korkeimman hallinto-oikeuden
kantojen mukaisesti ja lääninhallitusten ja ministeriöiden
on kannettava niille kuuluva valvontavastuu lakien noudattamisesta
kunnissa. Näin valitettavasti ei vain tällä hetkellä tapahdu.
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Arvoisa puhemies! Täällä hyvin monessa
puheenvuorossa nousi esille vammaisten työllistyminen joko
avoimella sektorilla tai tuetusti. Tämä on yksi
niitä aiheita, joita olemme aika perusteellisesti käyneet
läpi sosiaalipoliittisessa ministerityöryhmässä.
Tätä koskevaa selvittelyä ja kehitystyötä on
varsin paljon tehty, ja kysymys on ennen kaikkea asenteista. Tällä hetkellä esimerkiksi
suojatyökeskuksissa työskentelevistä vain
vajaat 4 prosenttia työskentelee suojatyökeskusten
ulkopuolella.
Meillä on kuitenkin hyviä malleja, hyviä käytännön
kokeiluja, esimerkiksi niin sanotusta työvalmentajajärjestelmästä,
jossa suojatyökeskusvaiheen jälkeen työvalmentaja
seuraa vammaista työpaikkaan ja selvittelee siellä mahdolliset ongelmat
ja pikkuhiljaa tilanne normalisoituu ja tapahtuu ihan normaalia
tietä työllistymistä. Näitä kokeiluja
on tarkoitus hyödyntää ja katsoa, missä määrin
työministeriö kantaa rahoitusvastuuta ja mikä jää sosiaali-
ja terveysministeriön kontolle. Sen jälkeen kun
alkupuheenvuorossani mainitut toimenpiteet on muutettu lainsäädännöksi,
nämä työkokeilut ja työllistämistoimenpiteet
ovat yhä useamman vammaisen ulottuvilla ilman, että joudutaan
valintatilanteeseen, ollaanko eläkkeellä vai työssä.
Tässä on välittäviä mahdollisuuksia
tulossa.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Ed. Keränen sanoi puheenvuorossaan,
että avustajajärjestelmä pitäisi
siirtää valtiolle tai Kelalle. Aivan oikein, sitä on pohdittu
siinä esityksessä, jota ministeriössä on valmisteltu
mutta joka nyt odottaa ratkaisua rahoituksen järjestämisestä,
koska avustajajärjestelmä on erittäin
kallis ja jonkin pienen kunnan kannalta tosiasiassa muodostaa joko
esteen sille, että avustaja saadaan, tai sitten leimaa
vammaisen siinä kunnassa oikein pahasti, koska kaikki tietävät,
että tuo pyörätuoli maksaa niin ja niin paljon
veronmaksajille. On tarkoituksena, että vastuu siirtyy
suurelta osin Kansaneläkelaitokselle, jolloin alueellinen
kohdentuminen olisi oikeudenmukaisempaa.
Ed. U. Anttila ja moni muu täällä ovat
kiinnittäneet huomiota siihen, että vammaisten
tarvitsemien tarvikkeitten saaminen vaihtelee maassa kovin paljon
ja yleensä normitasosta alaspäin. Tämä on
seikka, johon myös ministeriö on kiinnittänyt
huomiota, ja mietimme keinoja, joilla voisimme taata sen, että kaikki
sairaanhoitopiirit ja kunnat riittävässä määrin
vastuunsa kantaisivat joko hyvällä tai sitten
käskemällä.
Ed. Vistbacka oli huolissaan hallituksen ekonomistien järjenjuoksusta,
kun ei myönnetä omaishoidon tukea vaan pannaan
kalliiseen laitokseen. Minustakin tässä ekonomistien
järjenjuoksussa on jonkin verran toivomisen varaa, mutta
tämä päätös tehdään
kyllä kunnassa eikä hallituksessa. En tiedä,
voimmeko me tehdä sellaista lakia, jossa kunta velvoitetaan
tekemään edes itsensä kannalta järkeviä päätöksiä,
mutta ehkä tarvittaisiin jonkinlainen ohjeistus, että opetetaan
kuntaa edes laskemaan, mikä on taloudellista.
Juha Rehula /kesk:
Rouva puhemies! Käyty keskustelu on valitettavasti
noudattanut niin yleistä sosiaalipolitiikkaan liittyvää kaavaa
tässä eduskuntasalissa, mitä viime aikoina
on joutunut kuuntelemaan. Kritiikkiä on tullut ja esitetty,
ministerit ovat virkansa puolesta vastanneet virkansa edellyttämällä tavalla.
Useissa puheenvuoroissa viitattiin muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan
noin vuosi sitten tekemään työhön, jossa
joulukuulta 99 valiokunta kirjelmöi ministeriölle
vammaispalvelulain toteutumisesta. Hyvin laajan asiantuntijakuulemisen
jälkeen valiokunta päätyi antamaan asiasta
kesäkuussa 2000 lausumansa, jossa kiinnitettiin yhdeksään
kohtaan huomiota. Ei tarvitse lukea kuin otsikot tästä lausunnosta — Vammaispalvelulain
soveltaminen, Palvelusuunnitelma, Kuljetuspalvelut, Tulkkipalvelut,
Henkilökohtainen avustaja, Työtoiminta, Lainsäädännön
selkeys, Tiedottaminen, Kuntien toiminnan ohjaus — kun
voi todeta, että vammaispalvelulaki ei todellakaan toimi niin
kuin sen pitäisi.
Kun täällä hyvin hanakasti puhutaan
arvokeskustelusta ja asioitten priorisoinnista, niin toivoisin,
että tämä valiokunnan aivan yksimielinen
ja — totean uudemman kerran — pitkään
ja hyvin tehtyyn asiantuntijakuulemiseen perustuva lausunto voitaisiin
edes jollain lailla ottaa huomioon jatkosta päätettäessä ja
eteenpäin mentäessä. Mehän puhumme
ihmisistä, jotka eivät kenties pidä itsestään
eniten ääntä tai eivät ole ensimmäisinä lähdössä barrikadeille.
On kyse ihmisistä, jotka ovat hyvin pieneenkin apuun ja
välittämiseen tyytyväisiä, kun
heidän oman elämänsä edellytyksiä parannetaan.
Meillä on heistä vastuu, ja se meidän
tulee kaikissa olosuhteissa muistaa.
Tuula Haatainen /sd:
Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on arviolta noin
100 000 pitkäaikaissairasta ja vammaista lasta.
Vammaisjärjestöt ja vanhempainyhdistykset arvioivatkin, että monivammaisten
lasten perheillä on tällä hetkellä suurin
syrjäytymisriski. Järjestöt ovat aivan
oikeutetusti huolissaan näiden perheiden henkisestä hyvinvoinnista.
Perheen uupumiseen vaikuttavat henkisen ja taloudellisen tuen ohella myös
kotiin saatava hoito ja tilapäisapu tai pikemminkin niiden
riittämättömyys tällä hetkellä.
130 lasta sairastuu vuosittain syöpään.
Hoito voi kestää muutamasta kuukaudesta yli kahteen vuoteen.
Sairaalajakson jälkeen jotkut tarvitsevat kotiopetusta.
Nyt koulunkäynti omassa koulussa saattaa vaatia aputoimia,
tarvitaan kuljetusapua ja toisinaan myös henkilökohtaista
koulunkäyntiavustajaa.
Paitsi vammaislakia myös koululainsäädäntöä toteutetaan
kunnissa epätasaisesti ja hyvin väljin tulkinnoin.
Vaikka kunnalla onkin velvollisuus opetuksen järjestämiseen,
kaikki kunnat eivät varaa sairaiden lasten koulunkäynnin
järjestämiseen riittävästi määrärahoja.
Opiskelumahdollisuuden turvaaminen on varmasti lapsen ja nuoren
elämänlaadun hoitamista. Tarvittaisiinkin varmasti
tiiviimpää seurantaa siitä, että kunnat
pitävät huolta siitä, että sairaita
ja vammaisia lapsia ja heidän perheitään
ei jätetä yksin ja että sairaat lapset
ja nuoret saavat heille kuuluvan perusopetuksen.
Arvoisa puhemies! Toinen asia, jonka haluan nostaa esiin, liittyy
vaikeavammaisten autoveron palautusjärjestelmän
uudistukseen. Sitä on odotettu valtiovarainministeriöstä,
ja edelleenkin on näin, että liikuntavammainen
voi 80 prosentin haitta-asteella saada täyden autoveron
palautuksen, kun vastaavasti 100-prosenttisesti vaikeavammainen
ei. Vaikeavammaisten autoveron palautusjärjestelmän
korvaaminen siten, että kaikkien vaikeavammaisten korvausasiat
saadaan saman pykälän alle, maksaisi vuositasolla noin
5 miljoonaa markkaa. Tämä olisi asia, joka (Puhemies
koputtaa) korjattuna toisi jonkinnäköistä oikeudenmukaisuutta.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Yritin kuunnella herkällä korvalla
tätä keskustelua ja sitä, mitä ministerit
sanoivat. Mielestäni tässä keskustelussa
monin paikoin vammaiset niputettiin ikään kuin
suureksi yhdeksi ryhmäksi. Meidän pitää muistaa,
että ihminen on mahdollisesta vammastaan huolimatta aina
yksilö. Ihmiset ovat eri tavoin vammaisia.
Ministeri Soininvaara muun muassa puhui esteettömyydestä.
Pyörätuolipotilaalle esteettömyys on
eri asia kuin kuulovammaiselle. Se on eri asia näkövammaiselle.
Meidän pitää muistaa, että kuulovammaiselle
esimerkiksi se, että hän kuulee vaikkapa nyt asemalla
kuulutukset, on keskeinen asia. Näkövammainen
tarvitsee esimerkiksi portaisiin kontrastiraidat, jne.
Meillä on monenlaisia keinoja, joilla me voimme ilman
erityisen suuria kustannuksia esimerkiksi parantaa ihmisten asemaa.
On keskustelussa tullut selväksi ja minustakin on hyvin
selvä, että vammaisten perusoikeudet eivät
tänä päivänä toteudu
kaikkien vammaisten kohdalla — en halua heitä nyt
niputtaa, mutta siitä huolimatta puhun heistä nyt
myös ryhmänä. Tässä ylin johto,
ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle.
Jälleen kerran kysyisin, miten ministeri Soininvaara arvelee,
että nämä voitaisiin nykyistä paremmin
toteuttaa.
Sitten haluaisin puuttua siihen kysymykseen, että nämä kuljetuspalvelu-
tai matkojen yhdistämiskeskukset on perustettu — en
ymmärrä, kenen keksintö se on. Se on
selvästi kirjoituspöydän ääressä tehty
ratkaisu. Kannattaa muistaa, että vammaiset tarvitsevat
aivan samanlaista yksilöllisyyttä. Heillä on
oikeus tietosuojaan niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä.
Heillä on oikeus valita seuransa. Ei ole minusta kohtuullista, että ihmiset
joutuvat kulkemaan milloin kenenkin kanssa, milloin kenenkin seurassa.
He voivat haluta mennä paikkaan, jota eivät halua
yleisesti muitten ihmisten tietoon, jne.
Katselin maailmaa viime lauantaina pyörätuolista.
Voin sanoa, että se on hyvin avartava kokemus, ja suosittelen
sitä muillekin. Helsinki on suhteellisen esteetön
esimerkiksi liikuntaesteisille, mutta Helsinki on vielä hyvin
ainutlaatuinen tässä. Toivon, että meillä yleisemmin
politiikkaa hoidetaan (Puhemies koputtaa) sillä tavalla,
että muuallakin maassa pystytään nykyistä paremmin
huolehtimaan vammaisten oikeuksista.
Outi Ojala /vas:
Arvoisa puhemies! Yhdyn ed. Kokkoseen siinä mielessä,
että meillä suhtautuminen vammaisiin helposti
on niin, että puhumme vain vammaisryhmistä ja
tavallaan unohdamme sen, että on kyseessä henkilö,
yksilö, jolla on omat tarpeet, eikä hän
ole mikään diagnoosiryhmänsä edustaja.
Tämä on tärkeää muistaa. Tämä tietysti
heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia asenteita valitettavan usein.
Ministeri Perho puhui muun muassa vammaisten työllistämisestä niin
kuin monet muutkin. Kyllähän asenteet valitettavasti
työpaikoilla, niin työnantajien kuin työntekijöidenkin
asenteet, ovat tässä suhteessa monesti rajoitteina, vaikka
positiivisiakin kokemuksia viime aikoina on tullut. Tarvitaan varmaan
työhönvalmentajia, tarvitaan monia muitakin toimia,
jotta vammaiset voisivat yhä useammin työllistyä avoimille työmarkkinoille,
mutta silloin täytyy myöskin olla valmiutta räätälöidä työtä vammaisen
tarpeiden mukaan. Tässä suhteessa voimme tietenkin kysyä,
millainen työpaikka eduskunta esimerkiksi tässä suhteessa
on. Onko eduskunta omalta osaltaan valmis räätälöimään
tiettyjä työtehtäviä niin, että voisimme
tänne työllistää vammaisia?
Ed. Kokkonen mainitsi myöskin esteettömyydestä ja
omakohtaisista kokemuksista. Viime lauantaina teimme yhteistä matkaa
siitä, mitä on olla vammaisena. Vaikka meillä tämä matka
oli hyvin lyhyt — itse liikuin rollaattorilla eduskuntatalon
edestä Itäkeskukseen — täytyy
sanoa, että se oli hyvin hyvä ja opettavainen
kokemus siitä lähtien kun jalkakäytävän
reuna oli sellainen, että ensimmäisen kerran tökkäsi
rollaattorin reuna niin, että meinasi mennä nurin
siinä. Sen jälkeen menimme mukulakivikatua Kiasman edessä,
jotta ei tarvinnut jäädä pyöräilijöiden
alle. Seuraavaksi haimme hissiä, jotta pääsimme sitten
metroasemalle, jne. Näitä kokemuksia voi ihan
lyhyenkin ajan perusteella saada henkilökohtaisesti siitä,
mitä on olla vammainen. Meillä se oli vain lyhyt
kokemus, mutta monilla vammaisilla (Puhemies koputtaa) se on elinikäinen kokemus.
Kaupunkien esteettömyys on tavattoman tärkeä asia.
Onneksi Helsinki on nyt puuttumassa tähän.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Minäkin jatkan vaikeavammaisten
työllistymisestä. Sehän on tunnetusti
avoimille työmarkkinoille vaikea asia. Ministeri Perho
toisessa puheenvuorossaan mainitsi joitakin mahdollisuuksia. Kiinnitän
erityisesti huomiota sosiaalisiin yrityksiin, jotka ovat uusi suomalainenkin
muoto tässä. Siinä on vain se ongelma,
että yleishyödyllisyys rajoittaa sitä liiketoimintaa,
joka sosiaalisissa yrityksissä on toimenkuvana. Tämä tarvitsisi
erityisen lainsäädännön, siis
sosiaalisia yrityksiä koskevan lainsäädännön
tai vaihtoehtoisesti osakeyhtiölakiin uuden tätä koskevan
luvun. Jos tämä tuottaa suomalaisille lainsäätäjille vaikeuksia,
meillä on mahdollisuus Saksasta kopioida vaikeavammaislaista
sen 11 luku, joka antaa suoran mallin, kuinka tämä järjestelmä siellä hyvin
toimii. Se on kelpoinen myöskin täällä. Siellä puhutaan
integraatioyrityksistä. Siinä tarvitaan myöskin
rahoitusjärjestelmä tukemaan. Saksassa tämä on
työ- ja sosiaaliministeriön tukirahasto. Meillä se
voisi olla RAYn rahoja tai jotakin muuta sellaista, jotka kanavoitaisiin
tähän tehtävään.
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen esille ottamaan asiaan: Kauppa-
ja teollisuusministeriössä on tätä sosiaalisen
yrityksen kokonaisuutta selvitelty ja todettu tiettyjä lainsäädäntömuutostarpeita
jne. Tässä on tehty jo aika perusteellista työtä ja
myös mietitty sitten, mikä taho, lähinnä varmaan
te-keskus, on se taho, joka näitä yrityksiä neuvoo
jne. Tässä on tietysti tiettyjä verotukseen ja
muihin seikkoihin liittyviä asioita, jotka pitää ratkaista,
mutta tämä työ on osana Yrittäjyys-hanketta
aika pitkälle viety. Ministeri Mönkäreeltä sain
asiaa koskevan kolmisivuisen muistion tätä tilaisuutta
varten.
Toteaisin vielä esteettömyyskysymyksestä. Omalta
osaltani yhdyn siihen, mitä edustajat Kokkonen ja Ojala
tästä sanoivat. Kysymys on tieto-, tiedostamis-
ja asennekysymyksestä hyvin pitkälle. Sen pitäisi
olla tämmöinen sisään rakennettu
asia, silloin kun kuntien rakennussuunnitteluvirastoissa mietitään
asioita. Sen pitäisi olla arkkitehdeille aivan selkeä lähtökohta,
että näitä seikkoja otetaan huomioon,
ja näitä pieniä parannuksia on todella
mahdollisuus tehdä varsin pienin kustannuksin.
Vielä haluaisin vammaisten lasten perheiden asemasta
todeta sen, että palveluohjauskokeilu toivottavasti tuo
vastauksia juuri siihen tilanteeseen, jos perheeseen syntyy esimerkiksi
monivammainen lapsi. Tämä perhe joutuu todella
monen tahon kanssa asioimaan. On tavattoman paljon erilaisia kysymyksiä,
joita pitää selvittää. Tämmöisessä vaiheessa
tuen tarve on erityisen polttava.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Arvoisalle ministerille kommentti, että minä tein äsken
mainitusta asiasta kirjallisen kysymyksen n:o 75 näillä valtiopäivillä.
Siihen juuri ministeri Johannes Koskinen vastasi. Se vastaus oli
täysin poikkeava siitä, mitä ministeri
Perho juuri äsken totesi. Minä toivon, että tuo
kolmisivuinen muistio menee välittömästi
pikapostissa ministeri Johannes Koskiselle toimenpiteitä varten.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kun postipalvelulaki säädettiin,
tavoitteena oli hyvänlaatuisten postipalvelujen turvaaminen
kaikille kansalaisille. Laki ei sisällä erityisiä säädöksiä palvelutilojen
liikkumisesteettömyydestä. Tarkempia säännöksiä postipalvelujen saatavuudesta
ei ole toistaiseksi annettu asetuksella. Monet liikuntavammaiset
ihmiset ovat huolestuneita postipalveluiden saatavuuden heikkenemisestä.
Tapahtunut asiointimatkojen pidentyminen on sinänsä jo
haitta heikosti liikkuvalle, mutta erityisesti kun on siirrytty
asiamiesposteihin, on käynyt niin, että siellä on
useita portaita, kaiteet puuttuvat jne. ja vieressä saattaa olla
tyhjät liikkumisesteettömät Postin tilat.
Eikö nyt pitäisikin Postin ja yrittäjien
välisiin sopimuksiin sisällyttää selkeästi
vaatimus tilojen esteettömyydestä?
Arvoisa puhemies! Maamme perustuslain 6 § kieltää asettamasta
ketään eri asemaan muun muassa vammaisuuden perusteella.
Myös tämän vuoden alussa voimaan tullut
maankäyttö- ja rakennuslaki ja siihen liittyvä asetus
sisältävät useita kohtia, jotka säätelevät
esteetöntä rakentamista. Tasa-arvon näkökulmasta
kaikilla on oltava mahdollisuus päästä postin
kaltaiseen palvelutilaan, myös heidän, joiden
kyky liikkua on rajoittunut. Joidenkuiden ihmisten kohdalla postilaatikko
on myös siirtynyt vamman huomioon ottaen kohtuuttoman kauaksi.
Näiden ihmisten kohdalla posti pitäisi kantaa
kotiin saakka.
Esimerkiksi Ruotsissa valtio tukee vammaisten erityispostipalveluista
aiheutuvia kustannuksia. Siellä on varmistettu, että henkilö,
joka vammansa vuoksi tarvitsee postinkannon kotiovelle, sen myös
saa. Uuteen postipalvelulakiimme ei sisällytetty erityisiä säädöksiä niin
sanotuista sosiaalipalveluista. Asia on tähän
saakka toiminut meillä suhteellisen hyvin. Tässä suhteessa
tilanteen toivoisi myös pysyvän vielä ennallaan
tai paranevan. Postin tulee tulevaisuudessakin sisäisillä ohjeillaan
taata postin saanti kaikille kansalaisille kaikissa osissa maata
ja erityisesti vammaisille.
Heli Paasio /sd:
Arvoisa puhemies! Kuulostaa siltä ainakin, ettei tässä salissa
kauheasti olla eri mieltä asioista. Kaikki ovat enemmän
tai vähemmän samaa mieltä, että lait
ovat aika hyvin kohdallaan, kuntien toteutus vain mättää.
Tämä on erinomaisen mielenkiintoinen tai erikoinen
ongelma. Olen tähän asti ymmärtänyt, että lait
on laadittu noudattamista varten. Sen jälkeen päästään
tähän ongelmaan, että eri kunnat toteuttavat
eri tavalla tulkkipalveluja, vammaispalvelulakia, kuljetuksia. Sinnehän
tarvitsisi selkeästi viestittää, mitä perustuslakimmekin
sanoo ja mitä tässä salissa on todettu
yhdenvertaisuudesta, eikä mistään syrjimisestä tiettyjen
ominaisuuksien perusteella. Tulee vain monesti mieleen, että tässä on
oikeastaan kyse erilaisuudesta, ja kukapa meistä tässäkään
salissa olisi minkään tietyn normistandardin mukainen.
Jokaisella on tietyt ominaisuudet, ja se meille kaikille suotakoon.
Olen itse ollut erityisesti juuri kuurojen ihmisten kanssa tekemisissä.
Se oli minulle kauhean hyvä kokemus kovana puhujana ja
muuten olla joskus ihan hiljaisessa maailmassa, seurata heidän
elämäänsä, kuulla heidän
kertovan omasta elämästään,
omista mahdollisuuksistaan tai rajoituksistaan, koska on hirveän
vaikea ulkopuolisen edes tiedostaa tai ymmärtää sitä kokonaisuutta.
Sen takia meidän tulee pitää korvat avoinna, kuunnella
niitä ihmisiä, jotka tietävät
omasta asemastaan ja tilanteestaan kaikkein parhaiten.
Eivät asiat ole ihan niin huonosti kuin monesti luullaan.
Tekniikkakin tulee aika pitkälti apuun. Erityisesti juuri
kuurot ovat todenneet, kuinka paljon esimerkiksi kännykän
tekstiviestit, meille kaikille kauhean tuttua ja jokapäiväistä,
ovat helpottaneet heidän elämäänsä,
aivan radikaalisti. Seuraavaksi tullaan paljon puhuttuun digitaalitelevisioon.
Luoko se mahdollisuuden tuoda myös vaikka nappia painamalla
viittomakielen tulkin johonkin ruutuun? Toiset väittävät,
että teoriassa kyllä, käytäntö maksaa.
Kuurojen ihmisten äidinkieli ei ole suomen kieli vaan viittomakieli,
jolloin he eivät saa edes palvelua omalla äidinkielellään
katsomalla televisiota, jossa on tekstitys. Se ei ole heidän äidinkielensä.
Tekstitystäkin on ihan hävyttömän
vähän. Aina ilmoitetaan, että kaikki
maksaa. Totta ihmeessä kaikki maksaa. (Puhemies koputtaa)
Kyse on vain siitä, mitä me haluamme tarjota ihmisille
ja miten tästä eteenpäin.
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Kaksi minuuttia on kulunut!
Toivotaan, että kunnat rupeavat myös noudattamaan
lakeja.
Pirjo-Riitta Antvuori /kok:
Arvoisa puhemies! Haluaisin omalta osaltani myös kiinnittää huomiota
muutamiin näkökohtiin, jotka koskevat vammaisten
asemaa kaikin puolin tehokkuutta ja onnistumista vaalivassa yhteiskunnassamme.
Kuntien järjestämissä vammaispalveluissa
on todettu muun muassa lääninhallitusten tekemillä kartoituksilla
huomattavia heikkouksia. Järkyttävää onkin,
että ihmiset joutuvat yllättävän
usein hakemaan palveluja jopa tuomioistuinten kautta. Kuten kokoomuksen
ryhmäpuheenvuorossa tuli esille, esimerkiksi kuljetuspalveluissa
on paljon käytännön ongelmia, mutta myös
vammaisen yksityisyys on joutunut niiden osalta kyseenalaiseksi.
Vammainen asiakas joutuu usein selittämään
asiaankuulumattomille henkilöille, miksi hän tarvitsee
kuljetusta, ja erilaiset yhteiskuljetusmuodot pakottavat hänet
suunnittelemaan menonsa vastoin ehkä oman toiveensa mukaista
aikataulua.
Jokaiselle ihmiselle on annettava yhdenvertainen mahdollisuus
elää itse valitsemallaan tavalla. Tämä sisältää myös
vammaisten ihmisten yhtäläisen mahdollisuuden
koulutukseen sekä taitoja ja kykyjä vastaavaan
työhön. Yhteiskunnalla olisi niin halutessaan
mahdollisuus käyttää lukuisten vammaisten
yksilöllisiä kykyjä ja lahjakkuuksia
hyväkseen motivoituneena työvoimana.
Nuoruusikä on vammaiselle ehkä jopa kriittisempi
elämänvaihe kuin ei-vammaiselle. Vammaisen nuoren
identiteetin muodostuminen on ratkaisevasti yhteydessä siihen,
kuinka hän määrittelee itse oman vammansa,
vammaisuuden paikan elämässään,
ja kuinka hän kokee ympäröivän
yhteisön suhtautuvan siihen. Kun vammainen kokee jo nuorena
olevansa tasavertainen kansalainen, hänen mahdollisuutensa
sopeutua yhteiskuntaan ja mahdolliseen (Puhemies koputtaa) työelämään
paranevat huomattavasti.
Nils-Anders Granvik /r:
Värderade fru talman! Då man bedömer
de handikappades situation bör man ha som utgångspunkt
att alla människor är likvärdiga och
lika berättigade att leva ett fullvärdigt liv.
Ingen handikappad har själv valt sitt liv eller sitt handikapp
och då är det en välfärdsstats
skyldighet att se till att den handikappades situation är
så bra som möjligt. Handikapp finns i olika grader.
Det finns de som alltid är beroende av hjälp och
lindrigare fall som kan ges ett någorlunda självständigt
liv med en rätt avvägd utomstående hjälp.
Arvoisa puhemies! Vaikein tilanne on tietysti vaikeavammaisilla
ja heidän läheisillään. Jos perhe
on päättänyt huolehtia itse vaikeavammaisesta
jäsenestään, on ymmärrettävä,
että riittävä yhteiskunnallinen tuki
on halvin ja paras tapa toteuttaa hoito. Kunnollinen palkka omaishoitajalle
ja mahdollisuus lomaan ovat edellytyksenä tämän
ratkaisun toimivuudelle.
Mahdollisimman moni vammainen on integroitava yhteiskuntaan.
Meidän on opittava näkemään
ihminen vamman takaa ja autettava häntä täysipainoiseen
elämään. Keskeinen asia on järjestää opiskelumahdollisuudet
vammaisten ehdoilla, jotka antavat yksilölle parhaan mahdollisen
tulevaisuuden. Tukihenkilöitä ja henkilökohtaisia
avustajia tarvitaan vammaisille, jotta kaikki voisivat osallistua
tapahtumiin ja elämään niiden pienten
piirien ulkopuolella, jotka usein ovat vammaisten arkipäivää.
Vammaispolitiikan johtotähtenä tulee olla vammaisten
integraatio yhteiskuntaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus
tuntea itsensä arvostetuksi omien ehtojensa mukaisesti.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tehoyhteiskunta on jättänyt
vammaiset henkilöt yhä kauemmas työelämään
pääsyn viivalta. Tässä on erikoistunut
työministeriökin eliminoimalla työsuhteita,
niiden käyttömahdollisuuksia muun muassa kunnilta
ja valtiolta erikoisesti vajaakuntoisten kohdalta. Kun hallituspuolueet
ovat tänä iltana kantaneet edellä mainitusta asiasta
huolta, otaksunkin, että seuraavassa budjetissa kyseiseen
toimintaan löytyy resursseja ilman turhia rajoituksia,
kuten nyt tapahtuu.
Siitä huolimatta, että terveiden töihinpääsyn esteet
ovat toisenlaiset kuin vammaisilla henkilöillä,
on vammaisten asema työelämässä arvotettava
oikealle kohdalle. Tässä ovat avainasemassa työntekijämäärältään
isot yritykset, joissa työn taakkaa voidaan jakaa inhimillisesti
työntekijöiden kesken. Korostan myös
valtion toimien tärkeyttä sosiaaliturvan ja palkkauksen
yhteensovittamisessa pienten yritysten kohdalla.
Työ on ihmisen perusoikeuksia meillä kaikilla
ihmisillä, myös vammaisilla. Se pitää yllä tiettyä itsetuntoa
jokapäiväisessä työssä.
Nykyisellä järjestelmällä työkyvyttömyyseläkekustannusten
pelko yritykselle kuitenkin usein eliminoi työllistämistä.
Haluaisinkin kysyä, kun Invalidiliitto on esittänyt
rahastoa, jolla tätä kuilua kavennettaisiin, kuinka
ministeriössä suhtaudutaan kyseiseen rahastoasiaan.
Matti Vähänäkki /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty
erinomaisia puheenvuoroja vammaisten osan parantamisesta lainsäädännön parantamisella
jne. ja siitä, että tavoitteiden toteutus pääsee
liikkeelle sitä myöten kuin resursseja valtiontalous
antaa.
Minä haluaisin ottaa esille nimenomaan erään vammaisryhmän,
joka ei ole tullut esille, nimittäin sotavammaiset. Me
tiedämme varsin hyvin, että sotainvalideilla on
erityislainsäädäntöä,
jossa on tiettyjä subjektiivisia oikeuksia jne., mutta joka
tapauksessa sielläkin puolella on aika lailla vaikeuksia.
Kuntien talous heijastuu myös sotainvalidien saamiin etuisuuksiin.
Erityisesti palvelujen saaminen sotainvalideille itselleen, puolisoille
ja leskille on ollut monissa kunnissa hyvin suurissa vaikeuksissa.
Edelleen, lievävammaisten eli 10—25 prosentin
vammaisasteessa olevien pääsemistä terveys- ja
sosiaalitoimen palveluihin ja hoitoon on kehitettävä lainsäädännöllä.
Edelleen puolisoiden ja leskien kuntoutusrahat ovat pienet ja monesti, vaikka
sotainvalidimies yleensä osoitetaan erilaiseen kuntoutustilaisuuteen,
jos vaimo otetaan mukaan, miehen luvattu aika puolitetaan. Tämä ei
voi olla oikein. Edelleen asuntojen korjaamiseen osoitetut määrärahat
(Puhemies koputtaa) ovat liian pieniä ja hakuajat lyhyitä.
Unto Valpas /vas:
Rouva puhemies! Vammaisia kuten muitakin kansalaisia vaivaa
se, että kuntien väliset erot palveluiden saatavuudessa
ja laadussa ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen kuntatalouden eriytyessä.
Palveluiden saatavuudessa vallitsevat erot alkavat murtaa monin
paikoin perustuslain kirjainta erityisesti juuri niiden ihmisten
kohdalla, jotka ovat heikoimpia puolustamaan oikeuksiaan. Vammaispalvelulain
henkeä noudatetaan kirjavasti eri kunnissa. Vammaisten
asumisen ja heidän omaishoitajiensa asemaan liittyvät
asiat ovat nyt ajankohtaisia monissa kunnissa. Esimerkiksi näissä asioissa
on liian paljon erilaista käytäntöä.
Yhteiskuntamme on rakennettu enemmistön ehdoilla. Nämä ehdot
loukkaavat usein vammaisten ja muiden toimintarajoitteisten osallistumista
päätöksentekoon, opiskeluun, työelämään ja
vapaa-aikaan. Niitä vammaisia, joilla on halua opiskella
ja pyrkimyksiä työelämään,
tulee tukea kaikin keinoin. Erityisesti ammatillisen koulutuksen
mahdollisuuksia vammaisille tulee helpottaa. Samoin heille on tarjottava
tukipalveluita henkilökohtaisine avustajineen, jotka mahdollistavat
osallistumisen työelämään tai
oppimiseen. Vammaiset ovat integroitavissa yhtenäiseen
opetukseen. Usein kuvitellaan, että vain lievästi
liikuntavammaiset soveltuvat luokkatilanteisiin. Tämä on
harhakäsitys. Mikään ei mahdollistu kivuttomasti,
mutta koulutus on perustuslain takaama oikeus, jonka eteen tulee
nähdä vaivaa, että kaikki kansalaiset
pääsevät siitä osallisiksi.
Arvoisa puhemies! Vammaisuuteen liittyy paljon asenteellisuutta
ja ennakkoluuloisuutta. Koulu ja koulutus ovat tasa-arvoisuuden
perusta, ja se on kasvatuksen keskiössä. Tämän
takia ennakkoasenteiden syntymistä voidaan siellä estää ja
luoda tervettä suhtautumista erilaisuuteen. On tärkeää,
että erilaisuutta kohdataan ja opitaan jo kouluissa. Se
on samalla tavalla tärkeää (Puhemies
koputtaa) kuin esimerkiksi suhtautuminen ulkomaalaisiin.
Petri Salo /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Kuten on useasti jo todettu, kuntien
välillä vallitsee suuria eroja siinä,
millaista ja mitä tukea vammaiset saavat elääkseen
tasavertaisina kuntalaisina. Tähän eriarvoiseen
käytäntöön sosiaalihuollossa
on syynä lain tulkinta vastoin lain henkeä. Kysynkin:
Onko vammaispalvelulain, erityishuoltolain ja sosiaalipalvelulain
välillä yhteensovittamisen tarvetta, vai onko
niiden välillä jopa ihan selviä ristiriitaisuuksia?
Esimerkiksi sosiaalipalvelulaki tuntee palvelumaksut, kun taas
erityishuoltolaki ei niitä tunne. Käytännön
esimerkkejä asiasta riittää. Avohuollossa
autetussa asumisessa asuva kehitysvammainen kuntalainen maksaa eläkkeestään asumisen
lisäksi niin sanottuja palvelumaksuja ruoasta, pyykinpesusta,
kylvetyksestä ym. jopa niin paljon, että eläkkeestä ei
jää omaan käyttöön
markkaakaan. Jossain toisessa kunnassa taas toinen kehitysvammainen
saa palveluja erityishuoltolain mukaan. Erityishuoltolaki ei tunne
palvelumaksuja. Samoin asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
määrää minimin, noin 450 markkaa,
mikä tulee eläkkeestä ja jää eläkeläisen
omaan käyttöön kuukaudessa. Joitakin
vuosia sitten tuo summa oli vielä saman suuruinen kuin
eläkkeen pohjaosa.
Huutolaisaikana kunnat ostivat sosiaalihuollon palveluja sieltä,
mistä halvimmalla saivat. Onko tämän
ajan henki tullut takaisin, sillä kunnat ostavat palvelut
sieltä, mistä ne halvimmalla saadaan, eikä hinta—laatu-suhde
ole aina alkuunkaan kohdallaan? Esitänkin, että meidän lainsäätäjien
on tehtävä asialle jotakin, jotta kunnissa ei
tulkittaisi vammaispalvelulakia, erityishuoltolakia ja sosiaalipalvelulakia
lain hengen vastaisella tavalla. Näiden lakien kesken on
varmasti yhteensovittamisen tarvetta, ja on myöskin huolehdittava
siitä, ettei viedä vammaisen eläkkeestä viimeistä markkaa.
Toimi Kankaanniemi /skl:
Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän huomiota sellaiseen
hyvin ajankohtaiseen asiaan kuin siirtymiseen euron käyttöön
ensi vuoden alusta. Sitä ovat jotkut näkövammaiset
pitäneet ongelmana. Toivottavasti se on otettu riittävästi
huomioon, kun uusia rahoja otetaan käyttöön.
On todennäköistä, että uudistuksen
myötä pankkiautomaattien käyttö edelleen
lisääntyy. Tällöin erityisesti
sokeat henkilöt joutuvat ongelmiin ainakin siellä,
missä pankkipalvelut ovat etäällä.
Heidän vapauttamisensa pankkien palvelumaksuista olisi
perusteltua, koska he eivät voi täyttää lomakkeita
itse, ja tiliotteet ja turvakortit tulisi saada pistekirjoituksilla
ja niissä tulisi erityisesti ottaa huomioon heidän
osaltaan turvallisuustekijät.
Edelleen kiinnitän huomiota siihen, mistä on tänään
puhuttu jo aika paljon, eli omaishoidon tukea koskevat asiat koskettavat
vammaisia, ja niissä on merkittäviä eroja
kunnittain. Tämä kysymys pitäisi vammaisten
keskinäisenkin tasa-arvon toteuttamiseksi ottaa vakavasti
huomioon ja siinä saada aikaan yhtenäisyyttä,
niin että kunnat vastaisivat omaishoidon tuesta mahdollisimman
tehokkaasti ja tasapuolisesti, niin että kotikunta ei olisi
se tekijä, joka asettaa eriarvoiseen asemaan vammaiset.
Kunnat ovat kytkeneet omaishoidon tuen osaksi kunnallista kotipalvelua
ja vähentäneet rahallisen tuen määrää.
Tuki tulee tällöin muina palveluina. Tulisi kuitenkin toimia
niin, että omaishoidon tuki olisi todella sellainen kuin
miksi se on tarkoitettu vammaisten kannalta. Tällöin
se olisi varmasti myös kunnille edullinen muoto.
Merikukka Forsius /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Keskityn puheenvuorossani ainoastaan vaikeasti
vammaisten lasten perheiden asemaan, johon ministeri Perho jo äsken
viittasikin.
Vammaisen lapsen syntyminen aiheuttaa useimmille perheille kriisin.
Siksi kuntien sosiaalitoimessa pitäisi olla selkeä toimintamalli
näiden tilanteiden varalle. Vanhemmille olisi tiedotettava
lakisääteisistä tuista ja kunnan olisi
huolehdittava, että nämä tuet järjestyvät
perheelle automaattisesti. Kuntien ohjauksen ja valvonnan tehostaminen
varmistaisi perheiden tasapuolisen kohtelun. Suurimmat puutteet
löytyvät kuljetuspalveluista, henkilökohtaisen
avustajan palkkauksesta, tulkkipalveluista ja omaishoidon tukipäätöksistä.
Omaishoidon tuen epäkohtien korjaamiseksi olisi paikallaan
säätää asiasta nykyistä yksityiskohtaisemmin.
Vammaisten lasten kohdalla tukea liian usein vähentää se,
että lasta hoidetaan osa-aikaisesti kodin ulkopuolella.
Kuitenkin vaikeasti vammaisen lapsen hoitaminen on sitovampaa ja
fyysisesti raskaampaa kuin niin sanotun tavallisen lapsen, eikä päivähoito
tai koulunkäynti saisi vaikuttaa omaishoidon tuen määrään.
Byrokratiaa on karsittava, jokavuotista hakemusten täyttöurakkaa
olisi helpotettava esimerkiksi siten, että viranomaiset
lähettäisivät vanhemmille esitäytettyjä lomakkeita
silloin, kun lapsen vamma pysyy vuodesta toiseen samana. Ehkä myös kannattaisi
harkita mallia, jossa kerran tehty hakemus olisi voimassa siihen
asti, kunnes lapsen tai perheen tilanne muuttuu merkittävästi.
Nykyisin osa lapselle kuuluvista palveluista joudutaan hakemaan
valitusten kautta, sillä Kelassa päätökset
tekee henkilö, joka ei ole lasta koskaan nähnyt.
Jätän myös harkittavaksi, olisiko
tarpeen lisätä isyysrahaan oikeuttavia päiviä siinä tapauksessa,
kun perheeseen syntyy vaikeasti vammainen lapsi. Molempien vanhempien
työpanosta tarvitaan ympärivuorokautisesti, etenkin
jos perheessä on muitakin lapsia.
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän huomiota erääseen
perustuslailliseen oikeuteen, joka ei toteudu vaikeavammaisten osalta.
Vaikeavammainen, joka tarvitsee palvelutaloasumista, ei voi muuttaa
asuinpaikkaa, jos hänen kotikuntansa ei anna maksusitoumusta
toisella paikkakunnalla olevaan palvelutaloon, eli perustuslaillinen
oikeus vapaasti valita asuinpaikkansa on riistetty häneltä.
Vaikka palvelutaloasuminen on vaikeavammaisille subjektiivinen oikeus,
niin kunnat tulkitsevat lakia talousvaikeuksissaan ja muutoinkin
eri tavalla eivätkä anna ainakaan kalliimpaan,
hyvin useassa tapauksessa toisella paikkakunnalla olevaan asuntoon
sitoumusta.
Olen sitä mieltä, että vaikeavammaisten
subjektiivisista oikeuksista päättäminen
ja kustannusvastuu on siirrettävä Kansaneläkelaitokselle. Tällöin
vaikeavammaiset voisivat vaihtaa kotikuntaa ja asuinpaikkaansa vapaasti,
kuten muutkin kansalaiset tekevät. Vasta se toteuttaisi
käytännössä vammaisten perustuslailliset
oikeudet tältä osin.
Ministeri Perho vastasi tätä asiaa koskevaan kirjalliseen
kysymykseeni, että näin ei aiota tehdä.
Kehottaisin kyllä harkitsemaan, kuinka kauan tätä vammaisten
perustuslaillista oikeutta voidaan rikkoa.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä salissa
on joissakin puheenvuoroissa noussut esiin meidän ei-vammaisten
asenneongelma vammaisia kohtaan. Uskallanpa väittää,
että se saattaakin olla suurin este ja ongelma vammaisten
elämän tiellä. Tässä on
suuri merkitys sillä, että me tutustuisimme vammaisiin
ja huomaisimme, että ihan tavallisia ihmisiä siellä vamman
takana on. Erityisen tärkeää olisi, että lapset
ja nuoret pääsisivät tutustumaan vammaisiin
ihmisiin. Tässä on suuri merkitys paitsi tietysti
koululla — ikuisesti aina pyydetään opettajia
apuun — mutta ennen muuta isillä ja äideillä,
että he kantaisivat tämän vastuun. Uskoisin,
että kun todetaan, että vamma on vamma ja sen
takana on ihminen, niin se saattaisi pikkuisen uudenlaista tulevaisuuden
uskoa myös tähän asenneongelmaan tulevaisuudessa.
Nykytilanteesta haluaisin sanoa sen verran, että Pirkanmaalla
tuli juttelemaan nuori äiti, omaishoitaja vaikeavammaiselle
lapselle. Hän kertoi apuvälineongelmasta, joka
kyseisessä kunnassa oli todella hankala, ja rahaa apuvälineisiin
ei ollut. Kun keskustelimme, en ole ihan varma, oliko kysymys kuitenkaan
rahasta vai ymmärryksestä apuvälineiden
saatavuuden turvaamiseksi kyseisessä kunnassa. Oikeastaan
jutellessa tuli selväksi myös, että ei
pelkästään kaikkein vaikeavammaisimpien
lasten vaan myös sellaisten lasten, joilla on lievempiä vammoja, olisi
aiheellista saada terapiaa ajoissa, jotta vamman haitta saataisiin
minimoitua mahdollisimman pieneksi.
Selvää on, että täällä salissa
on ollut hyvin ymmärtämystä vammaisia
kohtaan, mutta toivon mukaan koko eduskunnasta löytyy sitä ymmärtämystä,
koska riittävä arvostus vammaisia kohtaan vaatii
myös riittävän rahoituksen. Tyhjästä ei
mitään nyhjästä. Vammaistyöryhmä 96:n
tärkeät linjaukset, jotka ovat täällä myös
nousseet useassa kohdin esiin, olisi syytä saada pikapikaa konkretiaksi,
mutta muuten kuin toisilta vammaisilta ottamalla. Minusta on huono
peruste, jos sanotaan, että joillakuilla on vähemmän
vammaa, otetaan sieltä pois. Se ei voi olla tässä yhteiskunnassa,
jossa on kuitenkin aika hyvin valtiollakin tuloja, (Puhemies koputtaa)
näin. Invalidivähennyksen poistamisen käyttö rahoituksessa
on kuin hölmöläisen vanha peitto. Mielellään rahaa
jostain muualta tähän tarkoitukseen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Olen samaa mieltä kuin puhujat
täällä, jotka viittaavat siihen, että yksi
ongelma on todellakin tämä asenne ja poikkeavan
ihmisen kohtaamiseen liittyvä ahdistumisen tunne. Se on
varmasti ihan totta, mutta yhtä kaikki pitää todeta, että yleisnimitys
vammainen sisältää paljon erilaisia ryhmiä ja
ihmisiä, nimenomaan yksilöitä, ja haluaisin
sitä painottaa, että vammaisuus ja sairaus eivät
ole suinkaan sama asia. Mielestäni on hyvinkin terveitä ihmisiä,
jotka kuuluvat esimerkiksi vammaisten saamien erilaisten etuuksien
piiriin. Toisin sanoen ihmisillä saattaa olla liikuntaeste,
mutta se ei tee hänestä vielä sairasta, vaan
hänen toimintamahdollisuutensa ovat hyvinkin voimakkaat.
Tänä aamuna olin Invalidiliiton seminaarissa, jossa
paikalla oli myös Suomen Invalidiliiton puheenjohtaja.
Hän otti esiin asian, jota myöskin peruspalveluministeri
Soininvaara kommentoi, ja käytti siinä puheenvuoron
nimenomaan eläkepoolista, joka on lainsäädännöllinen
kysymys. Meidän pitäisi todellakin helpottaa vammaisten työllistämistä,
ja tässä eläkevastuun jakaminen laajemmin
kuin tällä hetkellä on hyvin tärkeä asia.
Tässä olisi myös todellakin eduskunnalla
ja ministeriöllä tekemistä.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tähän keskusteluun
briifausta Merikosken laitoksessa Oulussa opiskelevalta pyörätuolipojalta.
Tässä kirjeessä, muutamalla rivillä, selvästi
nyt viimeisissä puheenvuoroissa havaittu pulma tunnetaan
suurimpana. Jos vammaisilta kysytään, lisääkö rahaa
ja palveluita vai muutos meidän niin sanottujen terveiden
asenteissa, ne kuntoon, niin kyllä meidän asenteidemme
parantaminen on heidän kannaltaan kaikkein tärkein asia.
Luen tästä muutamia lauseita: "Vammaiset pitäisi
saada toimimaan mahdollisimman paljon vammattomien parissa." Eli
vammaiset pitäisi siis integroida yhteiskuntaan. Sitä kautta
meidän niin sanottujen terveiden asennevamma paranisi. Hän
kirjoittaa, että on liian paljon tapauksia, että kun
huomataan, että jalat eivät toimi, niin luullaan,
ettei pääkään toimi. Tapauksia,
että ei mielellään palkkaa liikuntaesteisiä,
on liian paljon tänä päivänä.
Julkisten rakennusten rampeista ja hisseistä on täällä puhuttu
paljon, ja se on hyvä asia.
Mutta kaksi viimeistä kappaletta ovat minusta hyvin
merkittäviä. Hän kirjoittaa, että vammaisia
pitäisi myös kannustaa itsenäiseen elämään, siis
palveluasuntoja järjestäviä tahoja on
tuettava myös pienissä kunnissa. Esimerkiksi Oulussa Invalidiliiton
palvelutaloon on koko ajan parinkymmenen ihmisen jono, koska paikkoja
ei ole tarpeeksi. Viimeisenä on kaikkein tärkein
lause. Tämä on nimenomaan sanasta sanaan tämän pyörätuolipojan
kirjoittama: "Kannattaa kuitenkin vielä muistaa, että niin
kuin kaikki muutkin on vammainenkin vastuussa yhteiskunnassa pärjäämisestään
viime kädessä itse."
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan puheenvuorossani korostaa vammaisten työllistymisen
ja työllistymismahdollisuuksien turvaamisen tärkeyttä.
Myös EU:n tasolla on puututtu ja ollaan puuttumassa työsyrjintään
sekä vammaisten henkilöiden huomioimiseen erityisenä työntekijäryhmänä.
EU:n uusi työsyrjintädirektiivi kieltää täysin yksiselitteisesti
sekä välittömän että välillisen syrjinnän
tietyillä perusteilla, joista yksi on vammaisuus. Vammaisten
kannalta erityisen merkittävänä ja olennaisena
voidaan pitää sitä direktiivin kohtaa,
jossa säännellään vammaisia
koskevista niin sanotuista kohtuullisista mukautuksista. Tämä tarkoittaa,
että työnantajan on tultava vammaista henkilöä vastaan
siten, että työnantajataho toteuttaa asianmukaiset
ja asiantilan edellyttämät toimenpiteet, jotta
vammaiset henkilöt voivat harjoittaa tiettyjä toimia.
Tämän kaltaisten edellytysten luominen tähtää kokonaisvaltaisesti
työ- ja koulutusmahdollisuuksien turvaamiseen ja esimerkiksi
mahdollisuuksiin edetä tasavertaisesti uralla.
Mielestäni tällainen sääntely
palvelee niin vammaista henkilöä kuin työnantajaa,
mutta vaatii toki kummaltakin osapuolelta ennakkoluulottomuutta,
aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Parhaimmillaan työympäristön
mukauttaminen tuo suuren lisäarvon työn tekemiseen.
Mielestäni vammaisten henkilöiden työllistyminen
vaikuttaa myönteisesti myös yleiseen asenneilmastoon ja
erilaisuuden hyväksymiseen.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Tämän hyvän
keskustelun jatkeeksi minä haluan nostaa esille vielä yhden
asian, joka ei ole aiemmin tullut esille. Se on se, että mielestäni eduskunnan
ja hallituksen on turvattava vammaisjärjestöjen
toimintaedellytykset tulevaisuudessakin.
Vuosikymmenen kuluessa järjestöt ovat olleet
airueina tuomassa esille herkällä tavalla yhteiskunnalliseen
keskusteluun niitä epäkohtia, jotka kulloinkin
ovat vammaisten tasa-arvoisen elämän toteutumisessa
vaatineet parannuksia. Niin myös tänä päivänä,
ja uskon, että jatkossakin. Järjestöt
ovat myös tuottaneet sellaisia palveluita, joita yhteiskunta
muutoin ei ole pystynyt järjestämään
julkisen järjestelmän kautta. Kun kilpailu kovenee
ja myös EU-lainsäädäntö ja
kotimainen kilpailulainsäädännön
tulkinta saattaa olla uhkana, haluan viestittää arvoisille
ministereille huolen tästä ja vastuuttaa meitä yhdessä toimimaan
siten, että järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen
edellytykset myös raha-automaattiavustuksen turvin turvataan.
Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, haluan korostaa, että vammaistyöryhmä 96:n
esitykset ovat hyvä pohja edetä parannusten tiellä,
joita täällä on vaadittu, mutta tosiasia
on, että niitä ei saa toteuttaa siten, että tarvittavat
lisävarat otetaan toisilta vammaisilta tai pitkäaikaissairailta. Mielestäni
siihen täytyy eduskunnassa ja hallituksessa löytyä tahto,
että resursseja lisää myös rahallisesti
tähän löytyy.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Järjestöjen rahoituksen
turvaamisen pitää olla keskeisellä sijalla
myös siinä lainsäädäntötyössä, jota
nyt eduskunnassa parhaillaan olemme tekemässä koskien
myös Raha-automaattiyhdistystä koskevaa rahapelitoimintaa.
Mielestäni tähän keskusteluun ei pitäisi
tuoda enää epävarmuutta sillä,
lähdetäänkö Veikkausta ja Raha-automaattiyhdistystä yhdistämään,
niin kuin eräs kansanedustaja on ehdottanut. Nyt pitäisi
todella turvata se, että järjestöt voisivat
vakaasti hoitaa jatkossakin omat rahoituksensa ja että Raha-automaattiyhdistyksen
rahoitus kyetään myös lailla varmistamaan
niin, että meillä säilyy tämä mahdollisuus.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on kiinnitetty
mielestäni hyvin tärkeisiin kysymyksiin huomiota.
Ylipäätänsä vammaisuuden osalta
asenneasian, ihmisarvoasian, pitää jokaisen kohdalla
olla mielessä ja myös pitää turvata
mahdollisuus toimia tasa-vertaisena, osallistuvana yhteiskunnan
jäsenenä. Myös työhön
pääsyyn pitää panostaa. Minusta
ed. Pulliainen otti hyvin esille sosiaalisen yrittäjyyden.
Ylipäätänsä yritystoiminnan
edistämisen myös vammaisten osalta, pienyrittäjyyden
edistämisen ja siihen räätälöityjen
toimenpiteiden hakemisen, pitäisi olla kyllä tärkeällä sijalla.
Arvoisa puhemies! Tekisi mieli kysyä, eikö joitakin
kokeiluprojekteja pitäisi käynnistää,
jotta nähdään, millä tavoin
ja miten sekä koulutuksen, ammattiin valmistumisen, työharjoittelun että työssä onnistumisen
ja ylipäätänsä työhön pääsyn
asiaa voitaisiin edistää.
Ensimmäinen varapuhemies:
Totean, että täällä on pyydetty
vielä 13 puheenvuoroa. Myönnän ne, mutta
ennen kuin myönnän pyydetyt ryhmäpuheenvuoron
käyttäjien puheenvuorot, ministerit esittävät
omat puheenvuoronsa.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Kysymystä vammaisista ja yhteiskunnasta
voidaan tarkastella kaksisuuntaisena. Toisaalta voidaan kysyä,
mitä vammaiset odottavat yhteiskunnalta, ja toisaalta sitä,
mitä he voivat tehdä yhteiskunnan hyväksi.
Jälkimmäinen on usein unohdettu.
Vammaisuus rajoittaa joiltakin osin vammaisten elämää,
mutta on huomattava, että vamma on vain osa heitä.
Heillä on myös kykyjä, joilla he voivat
rikastuttaa myös koko yhteiskunnan elämää.
Erityisen helposti tämä unohtuu kehitysvammaisten
kohdalla. Jos joku esimerkiksi täällä salissa
tällä hetkellä olevista haluaa tutustua heidän
osaamiseensa, voi vaikkapa käydä ensi helmikuussa
tutustumassa lieksalaisen Kirsi-kodin taiteilijoiden näyttelyyn
Kiasmassa.
Jotta vammaiset voivat kehittää kykyjään,
he tarvitsevat, kuten kaikki muutkin, koulutusta. Siihen täällä on
monessa puheenvuorossa puututtu. Niinpä nyt onkin kiinnitettävä huomiota
siihen, että opetusministeriössä meneillään
oleva niin perusopetuksen kuin toisen asteen koulutuksen kehittäminen
saa riittävästi resursseja myös vammaisten
koulutuksen järjestämiseen tarkoituksenmukaisella
tavalla. Edelleen on kiinnitettävä huomiota siihen,
että ammattikoulutus ei tapahdu pelkästään
sen itsensä vuoksi, vaan että työmarkkinoilla
etsitään sopivia työtehtäviä ja työnantajien
asenteita muokataan vammaismyönteisiksi.
Mitä vammaiset yhteiskunnalta odottavat? Vammaiset
odottavat vain tarkoituksenmukaista asumista, toimintakyvyn takaavaa
kuntoutusta, sopivaa koulutusta ja oma-aloitteisuutta tukevia apuvälineitä,
eivät kuuta taivaalta.
Arvoisa puhemies! Vammaiset ovat pieni, kirjava joukko yhteiskuntamme
jäseniä. Heistä puhutaan usein vanhusten
kanssa samassa yhteydessä. Kuitenkin ongelmat ovat monesti
erilaisia kuin (Puhemies koputtaa) vanhuksilla, ja toisaalta ryhmän
pienuuden takia heitä ei kuulu niin yleisesti vaikkapa
kansanedustajien tuttavapiiriin kuin vanhuksia.
Ensimmäinen varapuhemies :
(koputtaa)
Ed. Kähkönen, 2 minuuttia on täyttynyt!
Niinpä kun etsitään ratkaisuja vammaisten
elämän parantamiseksi, olisi syytä kuunnella
heitä ja heidän läheisiään
erityisen tarkasti. — Anteeksi!
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Kähkönen, toivon, että noudatatte
mahdollisimman tarkkaan 2 minuutin sääntöä!
Ossi Korteniemi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Säädösten
mukaan vaikeavammaisilla on oikeus saada kuljetuspalveluja sen lisäksi,
mitä he tarvitsevat välttämättömiin
työhön ja opiskeluun liittyviin matkoihinsa. Voimassa
olevan asetuksen mukaan tällaisia matkoja hyväksytään korvattavaksi
enintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.
Tämä merkitsee sitä, että edestakaisia
matkoja korvataan kuukaudessa enintään 9. Tämä on
ehdottomasti liian vähän. Vaikeavammaiset tarvitsevat
runsaasti kontakteja voidakseen pitää yhteyttä muun
muassa sukulaisiinsa ja ystäviinsä, ja myös
harrastuksiin osallistuminen edellyttää usein
matkustamista.
Vaikeavammaisille kontaktit ovat erityisen tärkeitä,
koska heidän elämänsä on vammojen
takia rajattu. Juuri siksi vapaiden, ilmaisten matkojen määrä tulisi
välittömästi vähintään
kaksinkertaistaa.
Pertti Mäki-Hakola /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Pohjanmaan kansanedustajat oli kutsuttu
evästystilaisuuteen erääseen kehitysvammaisten
keskuslaitokseen. Tilaisuudessa kehitysvammaisten tukipiirin puheenjohtaja
käytti puheenvuoron, jonka lopuksi hän lausui
pienen runon: "Ihminen tarvitsee kaksi sydäntä,
toisen pienen, joka on täynnä hellyyttä,
ja toisen, joka on täyttä terästä."
Runossa on sanottu aika paljon, joka liittyy tähänkin
keskusteluun.
Tuon tilaisuuden sanoma oli selkeä: vammaisetkin tarvitsevat
ihmisarvoisen elämän. Länsimaisen sivistysvaltion
mitta on, kuinka se suhtautuu heikommassa asemassa olevaan, miten
se tasapuolisesti pitää huolta siitä,
että kaikki kansalaiset erilaisuudestaan huolimatta saavat mahdollisuuden
hyvään elämään.
Yksi keino siihen on tietenkin täälläkin
monta kertaa esillä ollut mahdollisuus saada koulutusta,
joka antaa vaikeavammaisellekin mahdollisuuden hallita elämäänsä omin
ehdoin. Tässä mielessä haluan kiinnittää huomiota
erityiskansanopistojen asemaan. Meillä on tietääkseni
kolme erityiskansanopistoa tässä valtakunnassa: Lehtimäen
opisto, Hoikan opisto ja Kuurojen opisto. Kun tunnen erittäin
hyvin Lehtimäen opiston, voin todeta, että varsinkin
tämä opisto tekee työtään
todella vaikeavammaisten, usein monivammaisten parissa.
Nämä opistot joutuivat isoihin ongelmiin,
kun vapaan sivistystyön oppilaitoksissa siirryttiin kerralla
laskennallisista tuloista todellisiin kuluihin. Nämä kolme
erityiskansanopistoa ovat vuodesta 94 saaneet 75 prosentilla korotettua
valtionosuutta, mutta vaikeavammaisten opetuksessa opiskelijat ovat
yhä vaikeammin vammaisia, joten oman yksikköhinnan
määritteleminen olisi todella tärkeää.
Arvoisa puhemies! Haluankin esittää paikalla oleville
valtioneuvoston jäsenille toivomuksen, että vaikuttaisitte
kansanopistotyöryhmän asettamiseen, jonka tehtäviin
kuuluisi muun muassa oman yksikköhinnan määrääminen
vaikeavammaisten opetukseen.
Hannu Aho /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Meidän tulee muistaa, että vammaisten
asian hoitaminen on meille kaksitahoinen: se vaatii meiltä asennemuutosta
ja se on meille kaikille henkilökohtainen. Se vaatii meiltä vastuuta,
ja se vastuu on kyllä mielestäni kaksitahoinen:
Vastuuta pitää kantaa tässä salissa
niin edustajien kuin hallituksen jäsenten, mutta vastuuta
pitää kantaa myöskin kunnissa.
Minun korvaani särähtää aika
pahalta se heitto, että asioita ei oikein hoideta kunnissa
eikä haluta hoitaa. Satun olemaan siitä kunnasta
kotoisin, jossa vammaisia on keskimääräistä enemmän
hoidettavana, mutta siitä huolimatta olemme pyrkineet ja
pystyneet mielestäni hoitamaan asiaa niillä resursseilla,
mitä valtio meille antaa ja mihin veronmaksajilla on ollut
varaa. Kysymys on paljon enemmän asenteista, todellisesta paneutumisesta
siihen, miten vammaisten asioita pitää hoitaa,
ja myöskin siitä, että voidaan hoitaa
jopa laitosmaisesti mutta läheisesti, ei aina suurissa
laitoksissa vaan sillä tavalla, että vammaiset
kotiutetaan omaan kotikuntaansa. Toivon, että hallitukselta
tulee esitys ja tässä salissa annetaan rahavaroja,
jotta voimme hoitaa jokaisessa kunnassa paremmin näitä asioita.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Suomi on todella hyvinvointivaltio siinä mielessä,
että kahdenkymmenen viime vuoden aikana me olemme pystyneet
hoitamaan vammaisten asiaa pienin askelin aina parempaan suuntaan.
Tänä päivänä suurin
ongelma vammaisten asian hoitamisessa Suomessa ovat kunnat. Kuntien
virkamiesten asenne ja kuntien päättäjien
asenne on monta kertaa hyvin negatiivinen vammaisia kohtaan. Meillä on
ajan tasalla oleva vammaislainsäädäntö,
joka velvoittaa kuntia huolehtimaan vammaisista lain edellyttämällä tavalla,
mutta kunnille ei ole mitään sanktioita määrätty
siitä, jos vammaisten asiat jätetään
hoitamatta.
Sosiaali- ja terveysministeriön vammaistyöryhmä 96
on mielestäni tehnyt erittäin hyvää työtä vammaisten
asian ajankohtaiseksi hoitamiseksi, ja toivonkin nyt, että vammaistyöryhmä 96:n esitykset
tulisivat seuraavan tulo- ja menoarvion esityksiksi siinä mielessä,
että itse olen kerännyt täällä eduskunnassa
yli 80 nimeä toimenpidealoitteeseen vammaisten
sosiaaliturvan kehittämiseksi, koska sosiaalipoliittisessa
ministeriötyöryhmässä helmikuussa
toivottiin, että eduskunnan täytyy vihreätä valoa
näyttää vammaisten asialle, muuten se
ei onnistu. Tarkoituksena on kerätä 100 nimeä tähän.
Samoin sotainvalidien asia olisi nyt viimeistään
hoidettava, koska maassamme eläviä sotainvalideja
tällä hetkellä on vain 24 000.
Siellä on erittäin paljon lievävammaisia,
ja vammaisuusaste ehdottomasti pitäisi pudottaa 30:stä 20
prosenttiin, koska näitten henkilöitten keski-ikä on yli
80 vuotta. Toivon, (Puhemies koputtaa) että molemmat sosiaaliministerit
huomaisivat tämän asian ja hoitaisivat sen pikaisesti.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Minä puhuisin myös
sotainvalidien muuttuvista palvelutarpeista. Kuten ed. Kuosmanen
totesi, meillä on keskuudessamme noin 24 000 sotainvalidia
ja keski-ikä on todella yli 80 vuotta. Osa sotainvalideista
on jo laitoshoidossa, osa on kotona asuvia ja käyttää siten
kuntien avohuollon palveluja. Sotainvalidien kotipalveluthan korvataan
Valtiokonttorin toimesta ja ne järjestetään
heitä koskevan erityislainsäädännön turvin.
Nyt on kuitenkin usein käynyt niin, että kun kunnat
järjestävät sekä kotipalvelua
että erityisiä ateriapalveluja, nuo ateriapalvelut
ovat tarjolla kenties yhdessä palvelukeskuksessa tai ravitsemusliikkeessä kuntakeskuksessa
eivätkä maaseudulla asuvat sotainvalidit pääse
käyttämään noita palveluja hyväkseen
joko liikuntaesteen takia taikka siksi, että kotona on
vaimo, jonka on vaikea liikkua. Sen takia minusta olisi tärkeätä,
että sotainvalidien osalta, tämän vähenevän
ryhmän osalta, sosiaalipalvelujen toimeenpanossa tehtäisiin
tarvekartoitus ja muutettaisiin palvelujärjestelmiä tarpeiden
mukaisesti ja siten pidettäisiin huoli siitä,
että kaikilla sotainvalideilla on mahdollisuus käyttää lain
tarjoamia palveluja asuinpaikan sijainnista riippumatta.
Kuntoutuksesta toteaisin, että monta kertaa, jos puoliso
ja sotainvalidi asuvat yhdessä, sotainvalidi ei voi lähteä kuntoutukseen,
jos kotiin jää vanha, heikossa kunnossa oleva
puoliso. Siinä suhteessa myös tässä on
syytä järjestää puolisoiden
kuntoutus siten, että molemmat pystyvät käymään
kuntoutuksessa ja toinen toistaan tukien voivat asua (Puhemies koputtaa)
ja elää edelleen.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! On erittäin hyvä,
että käydään eduskunnassa tärkeästä asiasta,
vammaisten ongelmista, tämä laajamittainen, hyvä keskustelu.
Meillä ilmeisesti lainsäädäntö ja
yleensä säädökset ovat perusasioissa
kunnossa, mutta yksittäisissä asioissa varmasti
on paljonkin korjattavaa. Ongelma on se, että systeemi
ei toimi kunnissa. Osaltaan se on siellä arvostus- ja asennekysymys mutta
hyvin paljolti taloudellinen rahakysymys. On tietysti niin, että vammaiset
harvoin ovat valtuutettuja tai lautakuntien jäseniä,
ja senkin vuoksi tämä asia saattaa unohtua. Mutta
on ihan tosiasia se, että jos on kuntatalous kunnossa,
vuosikatteet positiiviset, ja jos kunnat eivät ole kovin
velkaantuneita, silloin voidaan hoitaa niitä asioita paremmin,
joita arvostetaan. Tällä hetkellä on
valitettava asia se, että kunnat eivät oikein pysty
edes kolmatta sektoria avustamaan, joka hyvin edullisesti auttaisi
monta kertaa näissä kysymyksissä. Samoin
omaishoitajat ja omatoimisuus ovat asioita, joita tulee kannustaa
ja tukea.
Arvoisa rouva puhemies! Toivon tässäkin asiassa,
että kunnille annetaan voimavarat, joilla tätä tärkeää tehtävää voidaan
hoitaa.
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Arvoisa puhemies! Monivammaisten tai vammaisten lasten perheiden
tilanteesta tuli mieleeni Marjo-Riitta Mattuksen kaksi kirjaa, joissa
hän kertoo hyvin vaikeavammaisen tyttärensä kaikki elämänvaiheet.
Mielestäni näiden kirjojen pitäisi kuulua
siihen oppisisältöön, jota terveydenhuoltoalan
oppilaitoksissa ja lääkärikoulutuksessa opiskellaan.
Niistä käy hyvin konkreettisesti ilmi se monimutkaisuus,
joka tällä alueella vallitsee. Tästä syystä palveluohjauksen
kehittäminen eli se, että joku ottaa vastuun perheen
tukemisesta, on äärettömän tärkeä asia.
Vammaisuushan on usein vammaisuutta suhteessa ympäröivään
yhteiskuntaan, rakennettuun ympäristöön
tai ihmisiin, ja vammaisuus tietyllä tavalla voidaan poistaa
erilaisin keinoin, ja siitä perimmältään
on kysymys. Täällä on tullut erittäin
paljon ehdotuksia liittyen apuvälineisiin ja niin edespäin.
On varmasti paikallaan, että ministeriö analysoi
täällä käytetyt puheenvuorot, katsoo
ja siivilöi sieltä näitä uusia
ehdotuksia, mutta kaiken kaikkiaan meidän on tietysti tehtävä tärkeysjärjestys
siitä, mitä me seuraavaksi teemme.
Haluaisin vielä yhdestä yksityiskohdasta mainita.
Se tuli taas mieleeni, kun täällä on
Kehitysvammaisten tukiliiton edustajia. Minulla oli ilo vierailla
heidän toimintapisteessään, ja siellä minulle
esiteltiin vammaisten oppisopimuskoulutusprojektia, joka vaikutti
erittäin hyvältä, perustellulta, ja se
on varmasti yksi tie, jota tämän vammaisten ammatillista
koulutusta pohtivan työryhmänkin kannattaisi kehittää ja
laatia sille selkeät ja hyvät pelisäännöt.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Täällä on pidetty
monta hyvää ja tunteikasta puheenvuoroa. Kuten
ministeri Perho sanoi, tietysti analysoimme nämä tarkkaan.
Tästä keskustelusta oikeastaan nousee esille se,
että hyvin paljon arvostellaan kuntia ja sitä, että kunnat
eivät toteuta lainsäädäntöä,
että lainsäädäntö on
kunnossa. Olisi mielenkiintoista — jos me pitäisimme
täällä keskustelun kuntien itsehallinnon
korostamisesta, niin täällä varmaan käytettäisiin
monta kaunista puheenvuoroa siitä, kuinka kunnallinen itsehallinto
on tärkeä ja arvokas asia. (Ed. Stenius-Kaukonen:
Täällä olisi aivan eri porukka!) Tämä dilemma
on kyllä nyt aika hankala, millä tavalla me pystymme
kunnallista itsehallintoa kunnioittaen kuitenkin takaamaan sen,
että palvelut ovat samat kaikkialla. Erittäin
ikävää on ollut joskus havaita se, että joillakin
kunnilla on ehkä jopa semmoista kyynistä ajattelua,
että jos me hoidamme vähän huonommin
vammaiset kuin naapurikunnassa, niin ehkä he ymmärtävät
muuttaa naapurikuntaan. Tällaistakin palautetta on joskus
tullut, ja se on tietysti hyvin hankalaa.
Täällä minusta on aivan oikein puututtu
siihen, että apuvälineitten saanti on vaikeuksissa. On
tietysti turhaa, että meillä insinöörit
keksivät mitä hienoimpia apuvälineitä,
jos niitä ei ole käytettävissä.
Yllättävän vähän
täällä on puhuttu vammaisten mahdollisuuksista
päästä töihin ja työllistyä ja
siitä, että fyysisiä ja hallinnollisia
ja juridisia esteitä pitäisi poistaa. Kuitenkin
eniten tällä hetkellä ollaan etenemässä juuri
tällä saralla, ja sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan
vammaisten työllistymisen tieltä esteitä poistamassa.
En voi olla sanomatta, kun ed. Oinonen sanoi, että vammaiset
harvoin ovat valtuustoissa ja lautakunnissa, että Helsingin
kaupungissa (Puhemies koputtaa) kuitenkin sekä terveyslautakuntaa
että sosiaalilautakuntaa johtaa pyörätuolivammainen,
eri henkilö kuitenkin molemmissa.
Marjatta Vehkaoja /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Odotin debattimahdollisuutta tänä iltana,
mutta sitä oikein ei ole tullut.
Ministeri Soininvaara on hallitusohjelman uudistamisesta puhunut
viime aikoina ponnekkaasti, mutta hänen ensimmäinen
puheenvuoronsa tänään oli kuitenkin sellainen,
että hän ei ollut valmis vammaisten osalta sitä hallitusohjelmaa
nyt muuttamaan, vaan ehdotti, että vammaistyöryhmä 96:n
ehdotukset hoidetaan kuntoon hallitusohjelman mukaisesti poistamalla
verotuksen invalidivähennys. Mietin sitä tässä,
miksi näin on. Onko syynä se, että budjettiriiheen
ei pantu sisään muhimaan tätä kysymystä,
vai onko todella kysymys siitä — pelkään
näinkin voivan olla — että invalidivähennyksen
koko luonnetta ei nyt välttämättä tunneta?
Tämä ehdotus on mielestäni jonkinlainen
osoitus siitä kaupankäyntimentaliteetista, joka
yhteiskunnassamme vielä vallitsee ja jossa vammaiset asetetaan
vastakkain: saat tämän, jos luovut tästä.
Tämä sama mentaliteetti estää vammaisia
kotikunnissaan saamasta heille lain mukaan kuuluvia palveluja mielestäni.
Vammaiset joutuvat sielläkin käymään
jatkuvaa kauppaa siitä, mikä on tarve ja mikä tosi
tarve. Mielestäni nyt on aika nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon
ja siinä sisällä vammaispolitiikan asema
sille kuuluvaan prioriteettiasemaan sisäpolitiikassamme.
Sitten haluaisin jatkaa keskustelua henkilökohtaisen
avustajan rahoittamisen siirtämisestä Kansaneläkelaitokselle.
Minusta se on tässä vaiheessa vielä keskeneräinen
ajatus. Pitää sitten ajatella minusta koko homman
vastuun siirtämistä eikä ehkä monimutkaistaa
vielä nykyisestä, sekaannuttaa tätä järjestelmää,
joka meillä tällä hetkellä on.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Minä aloittaisin asenteellisuudesta.
Jos se olisi toisenlainen Suomessa, monet asiat vammaisten kohdalla
olisivat aivan toisella lailla. Sikäli salipuheenvuoroissa
on oltu aivan oikeassa. Jos vammaispalvelulaki toteutuisi kaikilta
osiltaan, moni asia olisi toisella lailla. Jos esimerkiksi rakennusmääräyskokoelmaa,
joka on vuonna 58 kirjoitettu ensimmäisen kerran, toteutettaisiin,
aika monet esteettömyysongelmat olisivat poistuneet liikuntaesteellisiltä pelkästään
sitä kautta. Perustuslain 6 § kaikkine yksityiskohtineen
ihmisen arvoisesta elämästä, välttämättömästä toimeentulosta,
huolenpidosta ja riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista
velvoittaa kyllä kunnat hyvin moneen. Jos näitä arvostettaisiin oikealla
lailla, arvoisa puhemies, vammaisten asiat olisivat silloin toisella
lailla.
Tästä pääsen siihen, että vähän
jään ihmettelemään, kun kumpikaan
ministereistä ei lämpene täällä näille
subjektiivisille oikeuksille edes palvelusuunnitelman osalta, josta
henkilöstö on jo olemassa kentällä.
He vain eivät niitä tee. He eivät tee
niitä, koska ei ole sanktioita, joilla heidät pakotetaan.
Jos te ottaisitte tämän subjektiiviseksi oikeudeksi,
palvelusuunnitelmia olisi pakko tehdä. Moni asia tulisi
harkinnanvaraisesti aivan oikein toteutettua.
Se, että henkilökohtaisen avustajan yhteydessä tarvitaan
lisää määrärahoja,
on toinen asia. Mutta minä sanon, että näitä kahta
seikkaa pitäisi aivan erityisesti nyt korostaa subjektiivisten oikeuksien
laajentamisen tiellä. Se, että täällä terveet
puhuvat keskenään, on yksi ongelma myöskin.
(Ed. Kokkonen: Miten niin terveet?) — Kyllä te
olette terve vammaisiin nähden ilman muuta. — Toisaalta
se, että puhutaan vammaisista, mutta ei puhuta vammaisille,
tuo tähän oman sävynsä.
Me olemme, arvoisa puhemies, eräänlaisessa pattitilanteessa.
Tämä sali on ollut hyvää puhetta täynnä kaksi
tuntia. Minä pelkään, että tämä konkretisoituu
hyvin vähän. Sen takia vielä lopuksi
sanon uudestaan, että toivon, (Puhemies koputtaa) että näitä kahta
subjektiivista oikeutta aivan erityisesti tutkittaisiin.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Vammaisuutta ei voi aina apuvälinein
eikä lääkkein poistaa. Vamma ja pitkäaikaissairaus,
joka näkyy, aiheuttaa syrjintää siksi, että se
näkyy. Vamma tai pitkäaikaissairaus, joka ei näy,
aiheuttaa syrjintää siksi, että se ei
näy. Ei ymmärretä, että se on
olemassa. Sekä vammat että pitkäaikaissairaudet
aiheuttavat usein rasitusta, fyysistä ja henkistä kipua,
ja ne saattavat vaikuttaa myöskin ihmisen käyttäytymiseen
esimerkiksi tilapäisesti. Ne on otettava joka päivä huomioon.
Ne vaativat ylimääräistä ponnistelua selviytyä jokapäiväisestä elämästä.
Ne aiheuttavat kustannuksia.
Osa vammaisista on töissä. Monet ovat työttöminä juuri
vamman vuoksi. Osa on työkyvyttömyyseläkkeellä.
Pyydän, ministeri Soininvaara, että perehtyisitte
vähän paremmin vielä invalidivähennykseen
ja sen saajiin. Sitähän voidaan myöskin
myöntää työelämässä oleville
ja myöskin työttömille ja työkyvyttömyyseläkkeen
saajille. Työkyvyttömyyseläke myönnetään
vain sairaalle. Siitä varmasti aiheutuu hyvin paljon haittaa
elämässä. Mutta en mene pidemmälle
tähän.
Ministeri Perholle haluaisin vielä todeta, että me
olimme valtiosihteeri Sailaksen kanssa myöskin vierailulla
siellä Tulppaanitalossa. Lähetin sitten terveisiä myöskin
sosiaalipoliittiselle ministerityöryhmälle erityisesti
siitä, että työhön valmentajia
voitaisiin palkata oppisopimuskoulutuksen, työvoimapoliittisen
koulutuksen ja työkokeilun ajalle. On myöskin
tilanteita, joissa ei riitä, että valmentaja on
vain tämän ajan, vaan häntä tarvitaan
pysyvästi. Kun Marjasen työryhmän esityksiä viedään
eteenpäin, toivon, että tätä vielä tarkennetaan.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota siihen, että kouluasiat
ovat erittäinkin tärkeitä. Ministeri
Rask mainitsi integraatioperiaatteen. Se on tärkeä periaate.
Hän mainitsi myös sen, että lasten vanhempia
pitää ensisijaisesti kuunnella, kun
tehdään kouluratkaisu. Pitäisin
itse tärkeänä, että vammaista
lasta kuunnellaan. Vaikka hän olisi kommunikaatiovammainen,
etsittäisiin ne keinot, joilla löydettäisiin
sellainen kouluratkaisu, joka lapsen mielestä on paras
ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa ilmaista omia ajatuksiaan.
Sinänsä esimerkiksi ed. Forsius on puhunut vammaisten
lasten asemasta. Pidän hyvin tärkeänä sitä,
että varhaiskuntoutusta kehitetään. Usein päiväkoti
on siinä paras muoto. Se on yksi tapa myös kehittää vammaisen
lapsen integraatiota yhteiskuntaan, jos hän voi olla tavallisten
lasten seurassa päiväkotiryhmässä.
Ministeri Rask kiinnitti aivan oikein huomiota siihen, että opettajien
koulutuksessa pitää pyrkiä ylittämään
raja luokanopettajien ja erityisopettajien välillä eli
luokanopettajille täytyy saada lisää tietoutta
erilaisista oppimisvaikeuksista.
Mitä tulee ympäristön kehittämiseen,
täällä on puhuttu paljon esteettömästä ympäristöstä esimerkiksi
liikuntaesteiden kannalta. Kiinnittäisin huomiota myös
siihen, että visuaalinen tuki on monille vammaisille henkilöille,
esimerkiksi autisteille, hyvin tärkeä. Se saattaa
olla apuna myös kuulovammaisille tai kuuroille henkilöille,
eli monella tavalla, myös sellaisilla menetelmillä, jotka
eivät kovin paljon maksa, me voimme kehittää ympäristöämme
sellaiseksi, että se on helpompi tulkita, vaikka kyseisellä henkilöllä olisi jokin
aistivamma tai vamma tulkinnassa.
Kiinnittäisin vielä, arvoisa puhemies, huomiota
siihen, että ammatillisen koulutuksen kehittäminen
on väylä työelämään.
Esimerkiksi autististen henkilöiden ja kehitysvammaisten
(Puhemies koputtaa) kohdalla juuri ammatillisen koulutuksen kehittäminen
on ensiarvoisen tärkeää.
Margareta Pietikäinen /r:
Fru talman! Olisin toivonut, että ministerit keskustelun
aikana olisivat ottaneet kantaa myöskin esitykseeni siitä,
että myös Suomessa pitäisi laatia hallitustasolla
vammaispoliittinen selonteko ihan niin kuin muissa Pohjoismaissa,
ja toiseksi myös esitykseeni vammaisvaltuutetun viran perustamisen
puolesta.
Haluan vielä, kun en saanut kommenttipuheenvuoroa aikaisemmin,
ministeri Soininvaaralle todeta hänen ensimmäisen
puheenvuoronsa johdosta, että totta kai minunkin mielestäni
pitäisi löytää lisää rahaa
vammaistyöryhmän esityksiin. Mutta kun totesin,
että muita säästökohteita ehkä löytyisi
myös sosiaali- ja terveyssektorin sisältä — ja
nimenomaan ei niin, että vammaissektorin sisältä — niin
ainakin itse invalidivähennyksen poistamisen sijasta karsisin
niitä mahdollisia päällekkäisyyksiä,
joita on olemassa, kun minun mielestäni esimerkiksi Stakes
ja Kela tutkivat osittain samoja asioita. Tähän
varmasti menee myöskin aika paljon rahaa.
Mutta vielä toistan: totta kai lisää rahaa
minäkin toivon.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Kun ed. Vehkaoja ihmetteli, miksi puolustan
hallitusohjelmaa, vaikka olen ollut sitä mieltä,
että sitä voisi silloin tällöin
päivittää, niin ministerin tehtävä on
puolustaa hallitusohjelmaa, kunnes sitä muutetaan. Hallitusohjelmaa
voidaan muuttaa vain sillä tavalla, että hallituspuolueitten
puheenjohtajat osallistuvat sen muuttamiseen.
On todettava, että sosiaali- ja terveysministeriön
budjettiesitys on tällä hetkellä 1,2
miljardia markkaa yli kehyksen, että emme me kovin hyvin
ole hallitusohjelmassa pysyneet.
Sitten tekisin vastakysymyksen ed. Vehkaojalle: Jos meillä tällä hetkellä ei
olisi invalidivähennystä ja joku tekisi aloitteen,
että se tulisi, niin olisitteko valmis käyttämään
sen rahasumman juuri invalidivähennykseen, jos se puhtaalta pöydältä laadittaisiin?
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho
Arvoisa puhemies! Ed. M. Pietikäisen kysymykseen selonteosta:
Mielestäni voidaan lähteä ainakin liikkeelle
siitä, että sosiaali- ja terveyskertomuksessa
painotetaan vammaispolitiikkaa. Mutta niin kuin täällä on
selkeästi käynyt ilmi, vammaisten asemaan liittyy
myös muiden ministeriöiden olennaisia alueita:
opetuspuolelta, ympäristöministeriön
puolelta, liikenneministeriön puolelta jnp. Mietimme tätä.
Selontekojen määrä on tietysti yksi kysymys,
joka pitää ottaa huomioon, mutta tavalla
tai toisella varmasti on syytä nostaa vammaisasiat koordinoidummin
esille.
Vammaisasiamiehestä: Meillähän on,
taisi olla sekin ed. Pietikäisen aloite, pitkään
ollut lapsiasiainvaltuutetun viran perustaminen ja siinä ei ole
päästy eteenpäin. Ehkä joudumme
pistämään näitä peräkkäin
ja katsomaan, onnistuisiko lapsiasiainvaltuutettu jossakin vaiheessa
ensin.
Ensimmäinen varapuhemies:
Keskustelu on päättynyt.