Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on keskusteltu tällä viikolla hyvin pitkän ajan asioista. Tämä väestöpolitiikkaa koskeva asia on myöskin hyvin pitkän ajan asia. Nyt ollaan keskustelemassa siitä, mitä Suomessa tapahtuu muutaman kymmenen vuoden kuluessa.

Tulevaisuusvaliokunta on saanut tehtäväksi selvittää aloitetta (Hälinää) ...

Kiitoksia! Kannattaa todella paneutua tähän asiaan, koska sillä on paljon merkitystä tulevaisuuden kannalta.

Aloitteessa ehdotetaan, että hallitus antaa väestöpoliittisen selonteon eduskunnalle. Aloitteessa todetaan, että väestöennusteiden mukaan Suomen väestö vanhenee voimakkaasti lähivuosikymmeninä ja vähenee vielä pitkän aikaa, niin että Suomi ilmeisesti saavuttaa maksimiväestömäärän noin 3,5 miljoonaa ihmistä 10—15 vuoden kuluessa. Tämä tietenkin riippuu siitä, paljonko saamme myöskin muuttajia Suomeen. Joka tapauksessa on kysymys aika tärkeästä asiasta, koska huomattava osa suomalaisista siirtyy lähivuosina eläkkeelle ja uusia työntekijöitä ei tule yhtä paljon enää sisään kuin lähtee pois.

Valiokunnan mietinnössä on tuotu esille asiantuntijakuulemisessa ilmenneitä näkökohtia ja joitakin painotuksia myöskin valiokunnan aikaisemmista mietinnöistä. Tämä ei tietenkään ole kattava selvitys väestöpolitiikasta, vaan siinä korostetaan asioita, jotka puoltavat hallituksen väestöpoliittisen selonteon antamista.

Väestön keski-iän noustessa työvoimaan kuulumattoman väestön määrä kasvaa ja työssäkäyvien osuus laskee. Työikäisten väestömäärä alkaa laskea jo kymmenen vuoden kuluttua. Nykytasosta tuo väheneminen on 340 000 henkeä vuoteen 2030 mennessä. Kun väestörakenne aikaisemmin kuvattiin väestöpyramidina, sitä voidaan tänä päivänä kutsua kyllä väestöpylvääksi. Suuret ikäluokat ovat vielä noin kymmenen vuoden päässä eläkeiästä, mutta kaiken aikaa kriittinen vaihe lähestyy ja tilanne kärjistyy. Varhain eläkkeelle siirtyminen vaikuttaa tietenkin voimakkaasti uuden työvoiman tarpeeseen jo kymmenen vuoden kuluessa erikoisesti siitä syystä, että muun muassa hoitoala on hyvin työvoimaintensiivistä. On ilmiselvää, että epäedullinen elatussuhde aiheuttaa merkittäviä paineita sekä julkisen talouden rahoitukseen että sosiaaliturvan tasoon.

Perhepolitiikka on tärkeä osa väestöpolitiikkaa. Sen takia Suomen väestö- ja työvoimakehityksen nykyinen ja tuleva vinouma tulisi korjata väestöpolitiikan avulla. On kuitenkin todettava, että syntyvyyteen on vaikea ratkaisevasti vaikuttaa perhepoliittisin toimenpitein. Yleisesti on havaittu, että yksittäisillä taloudellisilla kiihokkeilla on vaikea saada syntyvyyttä nousemaan. Tehokkaimpia keinoja ehkä väestöpolitiikan parantamiseksi voisi olla työmarkkinoiden myönteinen suhtautuminen lapsiperheisiin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista pidetään monessa perheessä tärkeänä ja ongelmallisena. Perheystävällisen työyhteisön hyötyjä ei tunneta vielä riittävästi. Työpaikoilla tulisikin ymmärtää työntekijöillä olevan myös muita vastuita, joista huolehtiminen edesauttaa työtehtävien tuloksellista hoitamista.

Tuleva kehitys vaikuttaa tietenkin monella tavalla työmarkkinoihin. Huomattava osa työvoimasta on vaihtumassa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Vuoteen 2010 mennessä jo valtiolta jää eläkkeelle noin 50 000 henkeä eli noin puolet tämän hetken valtion virkamiehistä. Kunnissa vastaava luku on noin 130 000 eli lähes kolmasosa työvoimasta. Samaan aikaan tapahtuu väestön keskittymistä kasvukeskuksiin, mikä luo suuria paineita rakentamiseen ja palveluiden tarjontaan siellä. Lisäksi tärkeillä huipputekniikan aloilla ja myös palvelualoilla tulee olemaan pulaa työntekijöistä. Keskittämisellä voi olla myöskin sosiaalisia ongelmia aikaansaava vaikutus.

Lisääntynyt hoidon tarve, hoitoalan voimakkaasti kasvava osuus työvoimasta ja pienenevät työvoimaresurssit samalla, kun asutuskeskukset täyttyvät ja maaseutu autioituu, on ongelma, jonka ratkaiseminen ei ole helppoa. Jotta Suomi selviäisi tulevista haasteista työmarkkinoilla, tulee pyrkiä siihen, että työvoima pysyy kauemmin työelämässä. Tulevaisuusvaliokunta on korostanut tätä keskusteluasiakirjassaan, joka pari viikkoa sitten oli ajankohtaiskeskustelun aiheena eduskunnassa.

Työllisyysasteen eli työllisten osuuden työikäisistä nostaminen on hyvin tärkeä tavoite valmistauduttaessa väestörakenteen tuomiin haasteisiin. Tulevaisuusvaliokunta onkin ehdottanut, että Suomessa tulee pyrkiä 80 prosentin työssäkäyntiasteeseen. Tällä hetkellähän se on huomattavasti alle 70, mutta kun ihmisiä on vähemmän työtehtävissä, tarvitsemme kyllä suuremman työssäkäyntiasteen. Tärkeä näkökohta tässä yhteydessä on huomion kiinnittäminen myös työssäjaksamiseen. Työnantajien tulee luoda kannusteita ylläpitää työntekijöidensä työkuntoa ja säädellä työhön osallistumista työntekijöiden kunto huomioon ottaen. Työntekijöitä tulee vastaavasti kannustaa huolehtimaan henkisestä ja fyysisestä kunnostaan.

Väestöpolitiikkaan liittyy myös maahanmuutto. Vähenevän ja vanhenevan väestön aiheuttamaa rakennemuutosta pehmentämään tarvitaan korvaavaa maahanmuuttoa. Monet työt kaipaavat tekijöitä muun muassa palvelualoilla tulevaisuudessa. Tarvittavan maahanmuuton tarpeen osalta on julkisuudessa kyllä esitetty toisistaan hyvin poikkeavia lukuja, mutta niiden lähtökohdat ovat ilmeisesti myös hieman erilaiset. Varmaa kuitenkin on, että emme kovin helpolla selviä ilman, että saamme apua maahanmuutosta.

Suomen ulkomaalaispolitiikkahan on tähän asti enimmäkseen keskittynyt pakolaisten vastaanottoon. Kasvava työvoiman tarve vaatii nyt siirtymistä aktiivisempaan ulkomaalaispolitiikkaan. Kun Suomeen on syntymässä osaamisvajetta uusilla tieteen ja tekniikan aloilla sekä erityisen nopeasti kasvavilla tietotekniikan aloilla mutta myös monilla palvelualoilla, olisi maahanmuuton edistäminen tärkeä keino huolehtia osaavan työvoiman saannista maahamme. Aktiivista ulkomaalaispolitiikkaa tulee kehittää siten, että tarpeellinen työvoiman maahanmuutto nopeutuu ja yksinkertaistuu ja että Suomesta tehdään maahanmuuttajia houkutteleva niin, että he viihtyvät Suomessa.

Tietoyhteiskunta on myös aiheuttanut aikamoisia alueellisia muutoksia väestössä. Suomi on kehittynyt huipputekniikan maaksi ennätyksellisen nopeasti. Uuden talouden ja huipputekniikan yritykset keskittyvät synergiasyistä alueille, joita niillä on ennestään. Yritysten keskittyminen luo edellytyksiä yrityksiä palveleville yrityksille. Ihmiset muuttavat työn perään, jolloin syntyy lisämahdollisuuksia ihmisiä palvelevien yritysten syntymiseen ja siten palvelutyöpaikkojen lisääntymiseen. Seurauksena on ollut, että mitä suurempi seutukunnan väestö on ennestään, sitä suurempi suhteellisesti on sen väestön kasvu. Keskittyminen tapahtuu erityisesti maan pääkaupunkiseudulla, mutta myös maakunnallisiin kasvukeskuksiin. Muuttavasta väestöstä pääosa on nuoria opiskelijoita ja työelämän alkuvaiheessa olevia. Muuttoliikkeellä on tämän takia merkittävä vaikutus myös väestöä menettävien ja väestöä saavien alueiden luonnolliseen väestönkasvuun ja -rakenteeseen.

Tulevaisuusvaliokunta on keskusteluasiakirjassaan esittänyt, että väestön keskittyminen edellyttäisi neljänlaisia erilaisia toimia riippuen siitä, minkälainen seutukunta tai alue on kysymyksessä. Suomea voitaisiin tulevaisuudessa kehittää neljää tyyppiä olevien keskusten ja niiden vaikutusalueiden verkostona. Ensimmäinen on Pääkaupunkiseudun edustama metropoli, toiseen kuuluu 6—7 osaamiskeskittymää, kolmannen muodostavat 20—30 alue- ja osaamiskeskusta ja neljättä tyyppiä edustavat asumiselle hyvät ja edulliset olosuhteet tarjoavat maaseudun seutukunnat.

Tänään kyselytunnilla kyseltiin, kuinka monta aluekeskusta Suomessa tulee olemaan. Tulevaisuusvaliokunta on päätynyt johonkin 20—30:n välille, mutta siitä varmaan voidaan keskustella. Joka tapauksessa, kun näitä neljän tyyppisiä alueita on, niillä on jokaisella omat tarpeensa. Kussakin tarvitaan kehittämistoimia, joissa on otettava huomioon kunkin tyypin erityistilanne.

Aluepoliittisten ongelmien ratkaisemiseksi lainsäädäntöä tulee eriyttää ottaen huomioon näiden eri tyyppisten alueiden toisistaan poikkeavat tarpeet. Valiokunnan mielestä väestöpoliittinen selonteko on tarpeellinen. Valtioneuvosto onkin luvannut toimittaa tulevaisuusselonteon syksyllä eduskunnalle. Tulevaisuusvaliokunnan käsityksen mukaan tähän tulevaisuusselontekoon on sopivasti yhdistettävissä myös väestöpoliittinen selonteko. Tämän perusteella tulevaisuusvaliokunta ehdottaa, että hallitus sisällyttää väestöpoliittisen selonteon pitkän aikavälin tulevaisuutta käsittelevään selontekoonsa tämän vuoden syksyllä.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade fru talman! Framtidsutskottet har gjort ett omfattande arbete och konkretiserat utmaningarna och den problematik som jag lyfter fram i åtgärdsmotionen.

Befolkningsutvecklingen är grunden för utvecklingen och välfärden i vårt land. Det är därför hög tid att perspektiven görs kända för beslutsfattarna men även för medborgarna, inte minst den unga generationen bör göras medveten om vad som väntar om de framtidsperspektiv som nu gäller blir verklighet. Det handlar ju i så hög grad om de ungas framtid.

Problemen som befolkningsutvecklingen och den regionala utvecklingen medför är egentligen lätta att beskriva. De framstår kanske rent av som en förklaring och vädjan om åtgärder. De beskriver helt enkelt den verklighet som vi lever med redan i dag, men åtgärderna är så krävande att vi helst vill skjuta dem på framtiden.

Framtidsutskottet kommer med många goda åtgärdsförslag, det ger nog förslag, men formuleringarna är, tycker jag, tandlösa. Något upprop för nya attityder och radikala åtgärder är det här betänkandet minnsann inte.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta peräänkuuluttaa väestöpoliittisen selonteon sisällyttämistä hallituksen tulevaisuusselontekoon 2001. Henkilökohtaisesti katson, että väestöpoliittisen selonteon tulisi olla koko tulevaisuusselonteon perustana, ja odotan tulevaisuusselontekoa, jossa ihminen on keskipisteenä. Väestökehitys on, kuten sanottu, perusta, ja tulevaisuusvaliokunta toteaakin kansan ja sen kulttuurin menestyneen, jos väestöpohja on ollut terve. Ihmiset ovat tärkein voimavara kaikessa. Tätä pitää korostaa. Tämä koskee maata kokonaisuudessaan, alueita ja kuntia. Ei ole siis yhdentekevää, miten paljon suomalaisia on ja missä he asuvat. Politiikan kohteena tuleekin olla ihmiset, nimenomaan.

Tekninen kehitys ja globalisoituminen vaikuttavat tietysti todellisuuteen, jossa elämme. Mutta teknisen kehityksen ja globaalien trendien tulee olla välineitä, ei tavoitteita sinänsä. Meidän aikaamme leimaakin suuri paradoksi. Teknisen kehityksen ja globalisoitumisen tulisi hahmoteltujen teesien mukaan helpottaa työelämän alueellista hajauttamista ja yksinkertaistaa työelämää. Kehitys on tämän vastaisesti johtanut keskittymiseen, nopeaan kaupungistumiseen, uusiin alakulttuureihin ja työtahdin ja työstä aiheutuvan stressin lisääntymiseen. Tämä on sekin vaikuttanut perheiden haluun hankkia lapsia. Suuren informaatiovirran sanotaan olevan myös eduksi demokratialle, mutta tiedämme, että äänestysprosentti kuitenkin alenee ja yhden asian liikkeitä syntyy yksi toisensa jälkeen. On syytä kysyä, miksi näin on tapahtunut. Mitä olemme tehneet väärin, olemmeko korostaneet liian voimakkaasti tekniikkaa ja unohtaneet ihmisen?

Toivon hallituksen ottavan selonteossaan selkeästi kantaa aktiivisen väestöpolitiikan puolesta. Sopii kysyä, onko tällä hetkellä jotakin uutta ja lisää suunnitteilla syntyvyyden nostamiseksi. Syntyvyyden lisääminen ei ole helppoa, sen tiedämme, vaan vaikeampaa kuin aikaisemmin. Ei edes lapsilisien voimakas korotus vie meitä pitkälle. Olen vakuuttunut siitä, että kyse on pitkälti asenteista. Monet seikat vaikuttavat perheen kokoon ja monia toimenpiteitä tarvitaankin, koska ongelmat ovat yksilöllisiä ja perheen elämäntilanteesta riippuvaisia. Muuttoliike voi olla yksi tällainen seikka. Mitä voimakas kaupungistuminen ja turvallisen kasvuympäristön puuttuminen merkitsevät syntyvyydelle, sopii kysyä. Mikä merkitys on suvun ja sukupolvien välisen luonnollisen yhteyden puuttumisella? Oletan, että voimakas muuttoliike on tuskin eduksi väestökehitykselle.

Uudenmaan syntyvyysluvut suhteessa alueelle muuttaneiden hedelmällisessä iässä olevien nuorten ihmisten määrään tukevat tällaista käsitystä. Vuonna 1990 syntyi 8 366 lasta määrän ollessa vuonna 1999 eli yhdeksän vuotta myöhemmin vain 8 157 eli runsaat 200 vähemmän huomattavasta nuorista ihmisistä koostuvasta väestön lisäyksestä huolimatta Uudellamaalla. Maan muilla alueilla on keskimäärin väestön vähenemisestä huolimatta yhtä korkeat hedelmällisyysluvut.

Meidän on tietenkin paneuduttava kunnolla nuorten tilanteeseen. Tyypillistä nykyajalle ovat opiskeluaikojen piteneminen, kovempi kilpailu ja suurempi epävarmuus työmarkkinoilla, työnantajien haluttomuus nuorten naisten palkkaamiseen ja suuri epäröinti lasten hankkimisen suhteen. Tällaista on olemassa. Kuitenkin tutkinto, työpaikka ja menestyminen työssä ovat yhtä tärkeitä naisille kuin miehillekin. Asenteita yhteiskunnassa on siis muutettava, mikäli haluamme nostaa syntyvyyttä. Mitä hämärämmäksi työelämän ja vapaa-ajan välinen raja käy, sitä pienemmiksi syntyvyysluvut todennäköisesti tulevat. Asiassa tarvitaankin kokonaisnäkemystä.

Värderade talman! Det är livsviktigt att barnfamiljernas livsvillkor beaktas på arbetsmarknaden. Det vinner både arbetsgivare och arbetstagare på och hela vårt samhälle. Det behövs nya regler för föräldraledigheten, bättre villkor för vård av barn hemma och för socialskyddet som bör ses över. Kanske bör det tilläggas, att männens, pappornas, ansvar i det här sammanhanget bör ökas. Även om sådana här förbättringar åstadkoms kvarstår det faktum att barn kräver tid och pengar av sina föräldrar. Så har det alltid varit och så kommer det att vara, åtminstone om det här sköts bra. Men barnen är värda sitt pris och de är en absolut nödvändighet.

En ökad nativitet löser inte de kommande årens arbetskraftsbehov. Den måste lösas med hjälp av en bättre användning av de arbetskraftsreserver som finns och genom en aktivare utlänningspolitik och större inflyttning. De äldre skall ses som en resurs i det här sammanhanget. Det handlar om utbildning, arbetshälsa och rehabilitering samt pensionsvillkor. En målmedveten satsning på arbetstagarnas fysiska kondition och trivsel kan ge betydande tilläggsresurser i arbetslivet.

Vi har en sysselsättningsgrad på ungefär 68 procent i vårt land och det avslöjar att det finns reserver. Hur stor är inte arbetslösheten bland flyktingar, inflyttade människor, som inte får den kompletterande utbildning som de behöver och inte heller ges en rejäl chans till arbete.

Mot den framtidsbild som gäller i vårt land har vi anledning att ta avstånd från förslaget inom EU om att arbetskraftens rörlighet skall begränsas för flera år efter nästa utvidgning. Finlands folk måste börja vänja sig vid att leva och verka tillsammans med flera inflyttande. Våra egna reserver räcker helt enkelt inte till.

Samhällsekonomin är som vi vet beroende av sysselsättningen, eftersom välståndet skall skapas genom arbete. Den nordiska välfärdsmodellen rasar samman om inte tillräckligt många försörjare finns i arbetslivet. Det är egentligen det här som motionen handlar om och som så många undertecknare vill säga med motionen.

Arvoisa puhemies! Mitä tämä kehitys merkitsee meidän edustukselliselle demokratiallemme? Jo nykyisellään poliittisia päätöksiä hallituksessa ja eduskunnassakin — väittäisin — leimaa väestön keskittyminen etelään. Vahvat taloudelliset intressit keskittyvät, äänestäjiä tulee enemmän samoin kuin poliittisia paikkoja kasvaville seuduille. On ilmeinen vaara, että päätökset tehdään tulevaisuudessa ottamatta huomioon niiden vaikutuksia laajoille alueille ympäri maata.

Entä sitten nuorten mahdollisuudet pitää puoliaan? Voivatko nuoret puolustaa etujaan kilpailussa eläkeläisten kanssa? Riittääkö suurempi poliittinen osallistuminen nuorten keskuudessa vai tarvitaanko uusia välineitä? Meillä on syytä olla huolissamme väestökehityksen alueellisista vaikutuksista, sitä haluan korostaa. Ikärakenne on jo tällä hetkellä vinoutunut monilla alueilla suuren 50—60-luvulla tapahtuneen Ruotsiin muuton seurauksena, kaikkein eniten ymmärtääkseni Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa.

Tilanne on koko ajan pahenemassa entisestään maan sisäisen muuton takia. Väestöpohja muodostuu liian vähäiseksi valtion ja kuntien palveluille suurissa osissa maatamme. Seurauksena on suurempien yksiköiden synnyttäminen ja välimatkojen kasvu. On todennäköisesti vain ajan kysymys, milloin kuntarajoja joudutaan tarkistamaan, toivoakseni vapaaehtoisesti. Toisaalta suurempia yksiköitä tarvitaan terveen palvelutason ylläpitämiseksi, toisaalta yksiköiden tulee olla riittävän pieniä identiteetin ja demokratian kannalta. Koko maan asuttuna pitäminen nykyisellä väestökehityksellä ja aluepolitiikalla käy mahdottomaksi. Olen vakuuttunut siitä, että tasapainoisempi kehitys on toivottavaa. Ylikuumentuminen eräillä alueilla ja taantuminen toisilla vaikuttavat kielteisesti kasvuun ja hyvinvointiin. Jos kasvua hajautetaan, jokainen alue pystyy kantamaan sosiaaliset kustannuksensa ja hyödyntämään olemassa olevia voimavaroja paremmin. Hyvin paljon jää riippuvaiseksi jatkossa harjoitettavasta aluepolitiikasta. On asetettava alueille väestöpoliittisia tavoitteita.

Till slut, värderade talman, det som jag efterlyser är en aktiv befolkningspolitik som skall bygga på åtgärder i familjepolitiken och i arbetslivet. Även om nativiteten höjs kräver de närmaste decenniernas arbetskraftsbehov både bättre användning av nuvarande arbetskraftsreserver och en aktivare inflyttningspolitik.

Allt måste ske med målsättningen att hålla hela landet levande, att dämpa, inte ge fart åt flyttningsrörelsen. Man brukar säga att det är visdom att se verkligheten, men vi skall inte låta hotbilder självförverkligas. Vi skall kombinera realiteter och visioner när vi bygger Finland för kommande decennier.

Jouko Jääskeläinen /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Pidän erittäin arvokkaana, että tämä toimenpidealoite on tehty ja että myös tulevaisuusvaliokunta on tähän asiaan paneutunut. Tämähän on eduskunnan tehtävä, nostaa esille asioita, jotka eivät ehkä muuten ole juuri hallituksen agendalla. Luen lainauksen eräästä tekstistä:

"Perhepolitiikan tavoitteet liittyvät myös koko yhteiskuntaa koskeviin päämääriin. Näin on asianlaita muun muassa väestöpoliittisten pyrkimysten kohdalla. Väestön kasvun hidastuminen ja odotettavissa oleva väheneminen ovat useissa maissa olleet tärkeimpiä perusteita perhepoliittisten toimien voimistamiseksi." Näin ed. Muroma lainasi silloista esillä ollutta tekstiä. Hän puhui 26. maaliskuuta vuonna 80. Sitten hän jatkaa omaa tekstiään: "Tämän enempää ei selonteossa varsinaiseen väestöpolitiikkaan huomiota kiinnitetäkään."

Arvoisa puhemies! On todella aika yllättävää, että asia, joka on havaittu jo kauan sitten, on edelleen tässä jamassa kuin se tällä hetkellä on. Tuolloiset luvut kertoivat, että vuosina 71—75 väestön nettouusiutumisluku oli 0,77. Se tarkoittaa 1,54 niissä luvuissa, jotka ovat vertailukelpoisia näihin lukuihin, joita tässä esitetään, eli kerrotaan tuo kahdella.

Toinen puheenvuoro samalta vuodelta mietiskeli syitä, miksi hallituksen toimenpideohjelma silloin ei tukenut hyvää periaatelinjaa. Ed. Järvilehto toivoi, että linjan toteuttaminen käytännössä edellyttäisi päivähoitoresurssien uusjakoa, kotihoidon tukemista kotihoitona, perheenemäntien sosiaali- ja eläketurvan puutteiden korjaamista sekä perheverotuksen syvällisempää tarkastelua ja oikaisemista perheenjäsenten todellisten käytettävissä olevien tulojen mukaiseksi. Tuntuupa, etteivät aivan kaikki noistakaan olleet poissa ajankohtaisuudesta tänään eivätkä kaikki nuo ongelmat todellakaan ole ratkaistut.

Sinänsä tämä kysymys valtaa alaa kaikissa neuvottelupöydissä. Aivan kuukausi sitten tiedotusvälineet kertoivat muun muassa STT:n kautta, että paineet parempaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen kasvoivat työmarkkinoilla. Työelämän muutokset kuten epäsäännölliset työajat ja lisääntyneet ylityöt kasaavat tarvetta sopia asioista myös neuvottelupöydissä. Näin analysoitiin noin kuukausi sitten tätä tilannetta.

Pidän erittäin hyvänä, että valiokunta on edellyttänyt hallitukselta toimenpiteitä. Mutta kun tämä tärkeä kysymys on vain osa tulevaisuutta käsittelevässä selonteossa vuonna 2001, niin pelkään, että se saattaa vähän sinne hukkua. Näin tekniikka ja talous ovat meistä niin paljon hupaisampaa usein, että me osaamme niitä miettiä, mutta näitä tärkeitä kysymyksiä emme. Pidän hyvin ansiokkaana mietintöä, jonka valiokunta on tehnyt. Lainaan täältä yhden kohdan, joka valaisee sitä ajattelutapaa, joka on kehittymässä, toivon niin, parempaan suuntaan. Täällähän todetaan: "Mannerheimin Lastensuojeluliiton raportin mukaan monet vanhemmat haluaisivat suuremman kotihoidontuen, joka myös tulisi ulottaa kaikkiin alle kouluikäisiin lapsiin. 40 prosenttia vanhemmista ilmoitti, että he haluaisivat jäädä itse kotiin hoitamaan lasta, jos se olisi taloudellisesti mahdollista." Sitten valiokunta toteaa: "Kotiin jäävän vanhemman kannalta on kuitenkin vielä paljon aukkoja eläketurvassa. Kotityöstä ei esimerkiksi kerry eläkettä ja perheenäideiltä on poistettu sairauspäiväraha." Siis se pienin. Lisäksihän täytyy muistaa, että se pienin vanhempainraha on hyvin pieni, muistaakseni 60 markkaa. Valiokunta aivan oikein toteaa: "Taloudellisten kannustimien luomisen rinnalla tulisi siksi tarkastella myös kotiin jäävien vanhempien eläketurvajärjestelmää."

Arvoisa puhemies! Kun 70-luvun puolivälissä aika paljon puhuttiin väestöpolitiikasta, tehtiin joitakin korjauksia. Silloin saatiin aikaan kotihoidontukijärjestelmä. Silloin korjattiin eräitä aborttilakien viikkomäärärajoja tiukemmiksi ja myöskin vanhempainrahakausi alkoi pidentyä ja siitä tehtiin asianmukaiset päätökset.

Mutta tänäkin päivänä on kaksi asiaa, jotka ovat selvästi puutteita. Toinen on yleinen tunnelma, yleinen rohkeus. Valiokunta on hauskasti ottanut sinkkukulttuurin esille, mutta varmasti on muitakin asioita, jotka tunnetasolla, kulttuuritasolla, vaikuttavat tähän tilanteeseen. Kaikki me tiedämme, että synnytysikä, ensimmäisen lapsen saanti-ikä on jatkuvasti noussut jne. Toinen on sitten taloudelliset mahdollisuudet. Ei perhe ole valitettavasti poliittisen ja taloudellisen päätöksentekijän päätösten keskiössä, vaan perhe joutuu kamppailemaan kaikkien kysymysten keskellä, investointiensa ja ihan arkisen toimeentulon kanssa, johon tietysti lasten lukumäärän lisääntyminen jo nollasta yhteen saati siitä eteenpäin jo erittäin voimakkaasti vaikuttaa. Toivon todellakin, että nyt kun hallituspuolueetkin ovat tämän mietinnön hyväksyneet, tulee painetta tulevaisuusselonteon valmisteluun ja painetta myöskin oikeitten taloudellisten ja rakenteellisten päätösten tekemiseksi, että voimme sekä tuota tunnelmaa vahvistaa että myöskin taloutta vahvistaa.

Arvoisa puhemies! Muutoinkin mietinnössä on monia tärkeitä asioita: aluepoliittisetkin näköalat, jotka väestökysymykseen vahvasti liittyvät — näitä muun muassa juuri päättyneet Kuntapäivät omalta osaltaan sivusivat — tai jopa aivan keskustoissa asuvien selviytyminen, se, että tarvitaan 120 000 uutta työntekijää sosiaali- ja terveyssektorille, yleensä kuntien palvelukseen seuraavien kymmenen vuoden aikana. Se on hirmuinen määrä siitä väestömäärästä, joka on olemassa. Voi olla, että se ei onnistu. Jos syntyvän väestön luvut säilyvät sellaisina kuin tällä hetkellä, enemmänkin vaikeuksia on tulossa.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on mielestäni tarttunut tärkeään ja, vaikka aihe on hirvittävän suuri, kuitenkin onnistuneesti rajattuun aiheeseen. Kun tulevaisuusvaliokunnan työtä seuraa sivusta ja symppaa ja toivoo sille kaikkea hyvää, välillä aina pelottaa, että aiheita on varmasti vaikea rajata, koska tulevaisuustutkimuksessa ja politiikassa jos missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minusta tällä kertaa on ollut riittävän hyvin hallittu kokonaisuus, josta on onnistuttu luomaan hyvä ja kompakti näkemyskasa.

Muutamia havaintoja ja mielipiteitä asiaan liittyen, koska ei varmaankaan ole syytä käydä kaikkia asioita läpi. Lopuksi vielä hieman pohtisin tulevaisuusvaliokunnan mietintöjen merkitystä tai roolia.

Ensin ongelmaan lapsiperhepolitiikasta, josta ovat aiemmatkin puhujat jo puhuneet. On varmasti niin, niin kuin mietinnössäkin toistetaan ja niin kuin monissa muissakin yhteyksissä on todettu, että kansainvälisissä vertailuissa näyttää siltä, että millään suurilla lapsipoliittisilla sosiaalipaketeilla ei pysyvästi lisätä syntyvyyttä. Mutta toisaalta itse ehkä haluaisin enemmän nähdä sitä pohdintaa, että varsinkin kalliissa kaupungeissa, kuten Helsingissä ja monessa muussa, ja nykyään yhä vaikeammassa ja kiireisemmässä työmarkkinatilanteessa, johon muun muassa ed. Nordman viittasi, kyllä olosuhteilla täytyy olla jokin vaikutus. Jos lisähuoneen hankkiminen lisälapsille käytännössä pelottaa ja tuntuu mahdottomalta taakalta pankinjohtajan eteen mentäessä, kyllä silloin väitän, että politiikalla, olosuhteilla, on tekemistä sen kanssa, kuinka paljon lapsia perheisiin hankitaan. Ehkä todellakin enemmän kuin pitäisi katsoa yksittäisiä äitiys-, isyys- tai vanhempainapuja, meidän pitäisi katsoa asuntopolitiikkaa. Luulen kuitenkin, että kaikissa niissä suomalaisissa perheissä, joissa ei ole perittyä, aina sukupolvelta toiselle siirtyvää peruspääomaa, jota voidaan asuntopolitiikassa suvun sisällä siirtää, tämä on suurin ongelma.

Sitten toiseen asiaan, lapsettomuuteen. Lapsen hankinta siirtyy yhä myöhäisemmäksi, ja näyttää olevan niin, että länsimaissa ja muissa elintasomaissa, joissa ilmeisesti kuitenkin ympäristön tilassa on paljon erilaisia myrkkyjä, ja nyt puhutaan myös, että on hormoneja erinäisissä tilanteissa, lapsettomuus on lisääntynyt selvästi. Olen monessa yhteydessä kuullut, että on jopa Tampereen kaupungin asukasluvun verran perheitä, noin parisataatuhatta perhettä, jotka ilmoittavat kärsivänsä lapsettomuudesta. Joissakin tapauksissa myöhemmin hoidoilla taikka usein selittämättömistäkin syistä ongelma ratkeaa, mutta puhutaan sangen laajasta ongelmasta. Senpä takia toisaalta toivoisin, että hallitus toisi keinoalkuisen hedelmöityksen esityksen, ja toivon, että se suhtautuu mahdollisimman suurella ymmärtämyksellä niiden ihmisten huoleen, jotka haluavat lapsen.

Mutta sitten on toinen keino, ja sen on adoptio. Kun mietinnössä pohditaan väestöliikkeitä, sitä, että Suomeen varmasti tarvitaan uusia ihmisiä myös rajojen ulkopuolelta, meidän täytyy henkisesti ja muutoinkin valmistautua siihen, aktiivisti taistella muun muassa rasismia vastaan ja huolehtia, että kaikkia uussuomalaisia ja suomalaisia kohdellaan tasa-arvoisesti. Kyllä meidän mielestämme tässä tilanteessa täytyisi katsoa adoptiotakin vielä paitsi siitä näkökulmasta, että se moniin lapsettomuudesta kärsiviin perheisiin tuo apua, siis on keino saada lapsi ja on vastaus siihen tarpeeseen, myös siltä kannalta, että siinä samalla voidaan vielä hyvin luontevalla tavalla saada Suomeen uusia suomalaisia. Meidän mielestämme pitäisi Ruotsin kaltaisesti tukea taloudellisesti niitä perheitä, jotka päätyvät ulkomaalaiseen adoptioon. Aivan niin kuin lisähuoneen hankkiminen, ulkomainen adoptio tänä päivänä on monille tuntemilleni akateemisille perheillekin todella iso taloudellinen taakka.

Esimerkiksi Kolumbiasta lapsen saaminen saattaa maksaa kokonaisuudessaan reippaasti yli 100 000 markkaa. Paikalla pitää oleskella pitkään. Sinä aikana ovat molemmat vanhemmat poissa tienaamasta. Saattaa olla peräti kaksi kuukautta se aika, kun siellä pitää olla. Koko prosessi kestää kauan puhumattakaan lennoista ja olemisesta. Senpä takia rohkenisin toivoa, että tästäkin näkökulmasta, että tänne tarvitaan lisää ihmisiä, Suomi siirtyisi samaan menettelyyn kuin Ruotsi: adoptioperheitä avustetaan ulkomaisessa adoptiossa, ehkä porrastettuna sen mukaan, että mitä kalliimpi maa, sitä suurempi avustus. Tietysti yhä pitää olla tarkkana siitä, että adoption kriteerit aina täyttyvät. Ei voi olla niin, että tänne ruvetaan rahtaamaan lapsia ilman, että katsotaan, että se on myös lasten etu.

Sisäisestä muutosta vain muutama sana. Kun kuuntelin ed. Nordmania, niin huomasin, että aivan niin kuin hänkin sanoi "toisaalta ja toisaalta", sydämestäni sympatiseeraan ajatusta, että pitäisi olla niin, että nuoret mieluummin ovat siellä, missä on halvempaa, missä on suku lähellä, missä on tuttu ja turvallinen olla.

Mutta samaan aikaan erilaiset tutkimukset ja omakin viiteryhmäni viittaavat siihen, että näyttää siltä, että sukupolveni arvostaa entistä enemmän sitä, että asuu seudulla, jossa on kulttuuritarjontaa, lapsilla harrastusmahdollisuuksia, valinnan mahdollisuuksia koulutuksen suhteen ja ehkä jotain sellaista, että kun raitilla kulkee tai kadulla käy, saattaa olla, että tänäkin päivänä törmää johonkin uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen. Eri tutkimuksetkin viittaavat siihen, että tällainen viihtyvyys, kaipuu ehkä ennemminkin pikkukaupunkiin on tällä hetkellä minun ikäisteni nuorten keskuudessa aika iso tekijä. Se ei ole siis vain työn perässä muuttamista, vaan myös tietynlaisen tunnelman ja ilmapiirin ja palvelupaketin perässä muuttamista.

Jos esimerkiksi katsotte Taloustutkimuksen jo pitkään tekemää tutkimusta, jossa suomalaisilta kysytään, minne he haluavat muuttaa, niin kaikeksi ihmetyksekseni näin entisenä pirkkalalaisena Tampere näyttää olevan ylivoimaisesti suomalaisten unelma. Kun tutkimusta ruvettiin tekemään, minä oikeasti luulin, että se olisi tuonut selvää informaatiota siitä, että suomalaiset yhä haluaisivat asua vieläkin pienemmillä paikkakunnilla laajassa mitassa. Sen jälkeen, kun tuloksia on tullut, olen ollut itsekin hämmästynyt, että ei, kun ihmisiltä kysytään, missä haluaisit asua, ei siis, minne on pakko muuttaa tai mistä löytyy töitä, vastaus rupeaakin olemaan jo keskisuuri kaupunki. Ehkä silloin tulee tämä ongelma, että narulla ei voi työntää. Meidän on oltava realistisia, kun mietimme, miten mahdollisimman laajalle Suomi pidetään asuttuna. Mutta taas toisaalta, ed. Nordman, myönnän sen romanttisen haaveen, että olisi kiva, kun voisimme palata niihin pieniin, vielä pienempiin ja turvallisiin yksikköihin. Mutta silloin en puhu itsestäni, koska minä viihdyn meidän kylässämme Ruskeasuolla. Minusta Helsinki on pieni ja turvallinen yksikkö, mutta liian kallis asuntopoliittisesti.

Arvoisa puhemies! Viimeiseen sisältöhavaintoon ennen muutamia pohdintoja tulevaisuusvaliokunnasta.

Terveysliikuntatoimikunnan puheenjohtajana en näköjään osaa puhua mistään liittämättä siihen terveysliikuntaa. Toimikuntamme perustettiin osittain sitä varten, että väestöpoliittinen kehitys johtaa siihen, että meillä on yhä enemmän keskuudessamme vanhoja ihmisiä. Jos ihmisten fyysinen kunto heikkenee sitä vauhtia kuin mihin viime aikojen tutkimukset viittaavat, meillä on edessä tilanne, jossa verotuksella ei pystytä hoitamaan kunniallista, inhimillistä, hyvää vanhustenhoitoa suurille ikäluokille.

Mutta meillä on olemassa helppo ja halpa lääke, ja se on kuntoliikunta. On nyt niin paljon tutkimuksia siitä — olen koko aamupäivän ollut Porissa Kunnossa kaiken ikää -seminaarissa taas kuuntelemassa lisää tutkimuksia — että se toimii. Meillä on muun muassa hyviä projekteja, joissa yli 80-vuotiaat, jopa 85-vuotiaat mummot, muutama vaari mukana, on viety säännölliseen voimahankintaharjoitteluun punttisalille. Kolme kertaa viikossa lisää voimaa lihaksiin, ja he ovat voineet jatkaa kotona joutumatta laitokseen jopa 4—5 vuotta pitempään.

Kun lukee tulevaisuusvaliokunnan mietintöä ja näitä massoja ja ajattelee, että voisi olla 4—5 vuotta pitempään kotona joutumatta laitokseen, meistä jokainen ymmärtää, kuinka isoja rahasummia säästetään, puhumattakaan inhimillisestä hyvästä, joka siitä seuraa, että ihmiset ovat hyvässä kunnossa. Siis vielä kerran tietopaketti — kukaan ei varmaan enää kohta kestä kuunnella, kun puhun tästä aina: 30 minuuttia joka päivä joka ikinen suomalainen liikkuu niin, että ainakin hengästyy, saa olla vaikka pätkissä 10 minuuttia, 10 minuuttia ja 10 minuuttia, ja sen lisäksi vanhukset huolehtivat lihasmassasta, sillä yleisin syy, miksi suomalainen vanhus joutuu laitoshoitoon on lihasvoiman katoaminen, ei siis mikään tauti, vaan se, että jalat eivät enää kanna. Sitä voimaa saadaan muun muassa punttisalilta.

Jotta me nuoret ja varsinkin — en minä nyt enää mikään ihan nuori ole — minun ikäluokkani ja vielä nuoremmat pystyisivät tekemään töitä ja veroilla kustantamaan nämä entistä hyväkuntoisemmat ja reippaat vanhemmat ja heidän hoitonsa, silloin terveysliikuntaa tarvitaan nuorissakin ikäluokissa. En mene nyt yksityiskohtiin tässä asiassa enempää, mutta vaivaanpa teitä sillä tilastotiedolla, että tänä päivänä työmarkkinoille tulevat nuoret ovat niska-, selkä- ja hartiasairauksien osalta vain noin 10 prosenttia paremmassa kunnossa kuin 50—60-vuotiaat työssä olleet. Näyttää siltä, että meillä on vakava ihan varteenotettava trendi, että meidän nuorisomme on huonossa kunnossa. Kysymys kuuluu: jaksavatko he tehdä niin paljon töitä, että tämä hyvinvointiyhteiskunta verorahoilla säilyy sellaisena kuin me sen nyt näemme?

Lopuksi tulevaisuusvaliokuntaan, arvoisa puhemies. Silloin kun päätettiin, että tulevaisuusvaliokunnasta tuli pysyvä valiokunta, siitähän oli aikamoinen riita. Itse voimakkaasti olin sitä mieltä, että valiokunta on paikkansa ansainnut. Kun seuraava eduskunta kokoontuu, sille on pakko löytyä vakituinen aika ja paikka ja tämmöiset fyysiset ongelmat saada ratkaistua, mutta silti jää vielä sisällöllisiä ongelmia. Mitä tehdä, kun valiokunta tekee näinkin hyvän raportin? Mitä tästä seuraa muuta kuin meidän valveutuneiden keskustelu ja ehkä kymmenen ihmisen vierailu Internetissä? Minusta meidän pitäisi etsiä ratkaisua paitsi hallituksen suunnasta — niin kuin valiokunnan puheenjohtajakin odotti, että hallitukselta täytyy tulla ikään kuin vastaus tai oma aloite, tulevaisuuspoliittinen selonteko — myös täältä talon sisältä. Minun mielestäni esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan, ehkä valtiovarainvaliokunnan tai sen tämän alan jaoston pitäisi käydä läpi tämä mietintö ja miettiä, että seuraavilla kerroilla, kun tämän alan asioita käsitellään, ne viittaisivat tulevaisuusvaliokunnan pohdintoihin. Meidän on omassa työssämme osoitettava, että tulevaisuusvaliokunta tekee tärkeätä työtä. Me muut luemme sen. Me teemme siitä johtopäätöksiä: joko me olemme samaa mieltä tai sitten olemme eri mieltä. Mutta se tärkeä työ, jota uranuurtajana Suomen eduskunta tulevaisuusvaliokunnassa tekee, menee hukkaan, jos me emme itse ota sitä tosissamme. Vasta kun me itse olemme ottaneet sen tosissamme, meillä on vara vaatia sitä muiltakin.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sinänsä ansiokkaassa puheenvuorossaan ed. Brax käsitteli maan sisäistä muuttoliikettä ja kävi läpi muun muassa uusia tutkimustuloksia ja myös arkielämän havaintojaan siitä, missä suomalaiset, varsinkin nuorempi ikäpolvi, nykyään haluavat asua. En millään tavalla käy kiistämään näitä tutkimuksia. Olen samanlaisia havaintoja myös omassa lähipiirissäni tehnyt, että erikokoiset kaupungit ovat nykyään yhä houkuttelevampi asuinympäristö. Tämä ei saa silti mitenkään kätkeä taaksensa sitä tosiasiaa, että viime vuosina käynnissä ollut ennätyskorkea muuttoliike sisältää äärimmäisen paljon myös niitä ihmisiä, jotka eivät haluaisi työn perässä muuttaa näihin suuriin asutuskeskuksiin. Meillä perukoissakin haluaa vielä ihmisiä asua. Tämä asia pitää muistaa myös.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta ed. Brax mielenkiintoisella tavalla pohti nimenomaan tulevaisuusvaliokunnan roolia ja suhdetta muihin valiokuntiin elikkä tätä meidän talomme sisäistä työn käytäntöä. Me olemme ehkä enemmän valiokunnassa keskittyneet keskustelemaan siitä, millä tavalla tulevaisuusvaliokunta ja hallitus vuoropuhelevat nyt tulevaisuusselonteon osalta ja tämän tyyppisten mietintöjen osalta. Mutta jos ajatellaan sitä, mitenkä tämmöinen aktiivisempi rooli realisoituu eduskunnan käytännöissä, minusta meidän pitäisi avoimesti tarkastella sitä, mitä virikkeitä sekä myönteisessä että ehkä kielteisessä mielessäkin parhaimmillaan tulevaisuusvaliokunta voi antaa. Tällä tavalla, arvoisa rouva puhemies, minä ajattelen, että voisi rakentua semmoinen luova ote myös siihen, mistä on keskusteltu, onko hallitusohjelmalle neljä vuotta nykyoloissa liian pitkä aika. Tällä tavalla voitaisiin hallituskauden aikana koota ikään kuin pankkia asioista, joihinka pitää puuttua esimerkiksi kahden vuoden kuluttua, ja tällä tavalla valiokunnat aktiivisti tukisivat myös hallitusohjelman tarkistamista.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Myöskin ed. Braxin puheen kirvoittamana ja virvoittamana haluan tähän asiaan ja keskusteluun ottaa osaa siinä mielessä, että nyt on minusta juuri oikea aika linjata niitä periaatteita, löytyykö eduskunnasta yksimielisyyttä siitä, että haluamme pitää koko maan asuttuna, ja kannammeko yhteisesti huolta siitä, mitä teemme sille tyhjenevälle maaseudulle ja niille tyhjeneville kunnille, joita meidän maassamme yhä lisääntyvässä määrin on.

Toinen asia, rouva puhemies, johon haluan vielä puuttua, on pitkäjänteinen suunnittelu esimerkiksi lapsipoliittisissa asioissa. Allekirjoitan tasan tarkkaan ed. Braxin puheen siinä, että ellei ole suunnitelmallisuutta ja pitkiä suunnitelmia tulevaisuuteen, myöskin lapsiperheiden asema horjuu yhteiskunnan mukana.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen ed. Lehtomäen kanssa aivan samaa mieltä. Se, mitä hän sanoo vastentahtoisesta muutosta, pitää varmasti paikkansa. Pohdin vain sitä, mitkä ovat realistiset keinot, kun näyttää olevan myös halukkuutta päästä kaupunkiin. Ehkä voisi ajatella, että joissakin maalaiskunnissa enemmän luotaisiin semmoista tiivistä keskustaakin, jossa on mukava tunne ihmisten näkemisestä ja tapaamisesta. Enemmän toreja! Jos menette Italiaan, näette, että pienimmässäkin kylässä on kuitenkin tori ja kaivo ja siellä on ihmisiä.

Ed. Karjulalle: Olen kaikesta samaa mieltä. Ehdottaisin vielä ehkä, että meidän muiden valiokuntien pitäisi joidenkin hallitusten esitysten yhteydessä muistaa, että tämä saattaa liittyä tulevaisuusvaliokunnan osaamiseen, ja pyytää konkreettisesti hallituksen esityksistä tulevaisuusvaliokunnalta niin kuin muiltakin valiokunnilta lausuntoja.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Braxin kanssa voi olla yhtä mieltä siitä, jotta liikunta ja kuntoilu on tärkeä asia. Ensi viikon keskiviikkoiltana pitäisi mennä yhden tädin satavuotissyntymäpäiville. Se ihminen on tehnyt sitä liikuntapuolta koko ikänsä ja tehnyt työtä. Tosin se täti ei ole varmaan koskaan käynyt punttisalilla. Se ero on tähän urbaaniin yhteiskuntaan. Se kuvastaa sitä tilannetta, että meiltä on luontainen liikkuminen unohtunut. Tämän päivän nuorilla ilmeisesti on semmoinen asenne, jotta on punttisali siellä, vaikka luonnossa voisi liikkua ihan hyvin. Kotona istutaan ja löhötään sohvassa, ja sitten pitää mennä punttisalille, niin kuin ei olisi muuta liikuntamuotoa olemassakaan. Tämä on jotenkin jakautunut. Pitää vielä maksaa siitä, kun mennään punttisalille. Sen takia liikunnan arvostuksen pitäisi nousta. On ihan luontainen tapa kävellä metsässä, ja Helsingissä puistoja ja katuja riittää.

Itse mietin tätä kysymystä siltä näkökannalta, että väestöpolitiikan osalta on tietyn tyyppinen aukko semmoisen aktiivin huolen osalta. Tänä päivänä puhutaan niin kuin tässäkin mietinnössä puhutaan siitä, että meidän pitää houkutella ulkomailta ihmisiä tänne, jotta suomalaiset työt voidaan tehdä, saadaan hoitopalvelut hoidettua. Kun katsotaan peruutuspeiliin, silloinhan on tapahtunut virhe jo kauan kauan sitten, 50 vuotta sitten, tai 50 vuoden aikana, sanotaan näin päin. Sen aukon paikkaaminen on vaikeata, ja silloin joudutaan katsomaan, saadaanko jostakin ulkomailta työvoimaa Suomeen. Sen takia tämä on jo vihoviimeinen vaihe tässä vaiheessa tehdä tämmöisiä toimia. Toivon mukaan tämä menee eteenpäin sillä tavalla, että kun selonteko tulee, siinä on myös semmoisia toimenpide-esityksiä, mitä me tietysti täydennämme eduskunnassa vielä ja jotka viedään myös käytäntöön. Niitä viedään käytäntöön siltä osalta, mitä me voimme eduskunnan toimesta tehdä, koskee se sitten aluepolitiikkaa tai lapsipoliittisia etuuksia, koska niilläkin on oma vaikutuksensa, ja evästystä ja ohjeistusta työelämän suuntaan, koska kuitenkin nämä kytkeytyvät kaikki toisiinsa.

Kun katsotaan, mistä tämä ongelma myös johtuu, yksi merkittävä seikka on kaiken kaikkiaan kilpailuyhteiskunta, markkinatalous. Siinä asetetaan raha edelle, menestyminen lasten edelle. Lapset ovat tietyllä tavalla haittatekijä tässä yhteiskunnassa. Työelämässä oleva ihminen ei uskalla lähteä sairasta lastaan hoitamaan, kun pelkää, jotta joutuu huonoon valoon, ei välttämättä irtisanota, mutta joutuu huonoon valoon eikä mahdollisesti seuraavassa tilanteessa ylene tai tulee tämmöisiä seuraamuksia, että lomautetaan lamatilanteessa tai jos ei menekkiä tuotteelle ole. Yhteiskunta ei tue lapsiystävällisyyttä siinä asiassa. Sen takia minusta työmarkkinoille tämän pitää olla sen tyyppinen impulssi, jotta kolmikantaneuvottelupöydissä myös päästäisiin yhteisymmärrykseen, että se henki leviää. Ei riitä, että työehtosopimuksissa on määräyksiä joistakin asioista, vaan suomalainen yhteiskunta pitää saada tajuamaan laajasti ottaen, että ei pitkässä pelissä ole kenenkään etu, jos tulevia sukupolvia ei ole olemassa ja joudumme tekemään näitä konsteja, mitä puhuttiin ulkomaisesta työvoimasta. On tietysti hyvä, että etsitään konsteja ja menetelmiä, millä tavalla ihmiset jaksaisivat pitempään työelämässä, eli pyritään saamaan vanhemmatkin ihmiset tekemään töitä. Sehän tarkoittaa sitä, että työelämän pitää muuttua myös niin päin, jotta siellä jaksetaan tehdä.

Jotkut ovat epäilleet sitä, onko lapsipoliittisilla etuisuuksilla mitään merkitystä lasten hankkimisessa. Kyllä minä väitän, että köyhimmissä perheissä niillä on merkitystä, ei välttämättä, jos on maallista mammonaa riittävästi ja hyvät tulot. Siellä voi olla se este, jotta lapsi ja lapset koetaan rajoittavana tekijänä. Ei ole helppo lähteä ulkomaanmatkalle aurinkoa ottamaan tai maailmanympärysmatkaa tekemään, jos on lapsia. Se voi olla sitä kautta, mutta köyhemmissä perheissä ongelma tulee siinä, kuten itse olen kokenut monien kirjeiden ja puhelinsoittojen kautta selkeästi, kun kysytään, onko meidän lapsillamme tulevaisuutta, kun ei pystytä kouluttamaan, kun mennään vähän pitemmälle. Peruskoulu onneksi on maksutonta, mutta pitemmälle mentäessä koulutus maksaa. Sen takia tekee jo oman kynnyksen, jos tuntee vastuuta lapsistaan, ja hyvin tarkkaan lasketaan, pystytäänkö tulemaan toimeen näillä etuisuuksilla. Sen takia minusta nämä, jotka nyt ovat korjautumassakin, työttömyysturvassa olevat lapsia koskevat etuudet, pitää saada yhdenvertaisiksi ja samantasoisiksi. Varmaan ensi vuoden puolella se korjaantuu, näin on hallitus ainakin luvannut.

Sitten kotihoidontuki. Nyt, kun olemme eläneet jo pitkään nousukautta ja rikasta aikaa kaiken kaikkiaan, minusta sen taso pitää saada nousemaan sillä tavalla, että se on ihan yksi vaihtoehto, että ihmiset uskaltavat jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin ja pärjäävät myös sillä. Samaten siihen liittyvät eläkekysymykset ja sairausvakuutuskysymykset sairaustapauksissa. Kyllä meidän pitää olla valmiit niihin satsaamaan. Vaikka niillä ongelmaa ei ratkaista, niin niillä helpotetaan ihmisten elämää ja ainakin sitä pohdintaa vähennetään, pystyykö perheeseen hankkimaan lapsia vai ei.

Kaikkeen emme voi vaikuttaa. Emme voi vaikuttaa siihen mukavuudenhaluisuuteen, joka vallitsee. Se ei ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan se on ilmeisesti sivistysmaissa, vai miten niistä puhutaankaan, läntisissä maissa kuitenkin hyvin yleinen ilmiö. Kaikissa paikoissa syntyvyys laskee. Se kielii kai siitä mukavuudenhalusta, että lapset koetaan kuitenkin riippana, ne vievät osan vapaa-aikaa, ja ihmiset haluavat ilmeisesti enemmän vapautta. Sen takia tämä aloitteena on erittäin hyvä, ja toivon, että kun hallitus tuo tämän väestöpoliittisen selonteon, siinä olisi mahdollisimman paljon jo sellaisia asioita, joihin hallitus voi sitoutua. Samalla saataisiin myös impulsseja tulevaisuuteen, tuleville vuosille ja hallituksillekin, millä tavalla tämä saataisiin järjellisesti ratkaistua siten, että ei mentäisi vain alaspäin Suomessa ja jouduttaisi pohtimaan samoja asioita yhä hankalammissa olosuhteissa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva aihe on erittäin tärkeä, ja edellä on ollut hyviä puheenvuoroja. Aivan erityisesti tekee mieli yhtyä ed. Nordmanin keskustelun alkupuolella käyttämiin moniin yhteiskuntapoliittisiin näkökohtiin. Haluan yhtyä niihin kaikkiin.

Kun Suomi kansakuntana koki kansallista heräämistä, oli silloin J. V. Snellmanille, jonka merkkipäivää aivan äskettäin olemme viettäneet, hyvin tärkeätä, että meitä suomalaisia on mahdollisimman paljon. Snellman halusi kaikessa tuoda esille sitä, että suomalaisia tulee lisää, perheisiin syntyy lapsia ja kansakunta vahvistuu. Joka on lukenut historiankirjoja, tietää, että historiassa, aivan niin kuin mietintö toteaa, ovat menestyneet ne kansat ja kulttuurit, joissa väestöpohja on ollut terve, eli sillä tavalla, että on väestöpyramidi, joka nuorimmista ikäluokistaan on leveimmillään ja kapenee, kuten pyramidi, kunnianarvoisimpiin, korkeampiin ikäluokkiin tultaessa.

Tällainenhan tuon pyramidin tulisi olla. Nimenomaan Suomen kohdalla se olisi hyvin tavoiteltava ja toivottava tilanne, mutta me tiedämme, että meidän pyramidimme ei muistuta enää geometrista pyramidia, vaan se on kehittynyt suuntaan, jossa valitettavalla tavalla syntyvyys, ja nimenomaan aivan viime vuosina, on laskenut. Kun syntyvyyden laskeminen kohdistuu vielä niihin paikkakuntiin ja maakuntiin, jotka ovat muuttotappioseutuja, siellä joudutaan laskemaan, mitä tämä tulee ihan kunnallisissa ratkaisuissa vaikuttamaan. Omalla kotipaikkakunnallani kuntatalouden ollessa ahdistuksessa joudutaan etsimään niin sanottuja säästöjä, jotka mielestäni ovat pikemminkin leikkauksia. Silloin voidaan laskea, että niin ja niin paljon voidaan nyt lasten päivähoidossa saada säästöjä, sitten voidaan laskea, että tämä tuntuu kouluissa ja niin edelleen, mutta tämä on hyvin kielteinen kehitys paikkakunnan kannalta.

Meidän pitäisi nähtävästi luoda sellainen arvomaailma, jossa lapsi nähdään arvona, jossa suvun jatkuminen yleisesti ottaen nähdään arvona, ja luoda yhteiskunnan ilmapiiri henkisesti tälle myönteiseksi. Täällä eräs puhuja viittasi siihen, että työpaikoilla saatetaan suhtautua hyvinkin hankalasti äiteihin, joilla on lapsia kotona. Kenties saatetaan näin suhtautua myös isiin, tiedän siitäkin esimerkkejä, mutta nimenomaan äidit saattavat näin kokea huolimatta kehittyneestä lainsäädännöstä. Saattaa olla sillä tavalla, että työpaikan ilmapiiri, esimiesten henkinen ilmapiiri, koetaan, vaikka se ei välttämättä näin olisikaan, hankalaksi, jos perheessä joudutaan huolehtimaan lapsista, lasten sairastamisista jne. Tämä jo saattaa olla ennalta vaikuttamassa siten, että lapsiperheen äiti ei saa työpaikkaa.

Samoin yhteiskunnan muutos, tasa-arvo sinänsä on erittäin myönteinen, tavoiteltava ja hyvä asia, totta ihmeessä, ja naisten oikeudet edetä uralla tasapuolisesti ovat kaikki kannatettavia ja hyviä asioita. Toisaalta on vaikeus, miten elämänura sovitetaan siihen ikävaiheeseen, kun lapset ovat pieniä. Tässä on vielä paljon mietittävää, miten tästä tulisi hyvä.

Samoin perhe on tänä aikana monella tapaa aika lailla yksin. Entisaikojen menneinä vuosikymmeninä kauan sitten olivat eri sukupolvet yhdessä, oli suurperheitä, joilla tietysti oli omat haittapuolensa, mutta toisaalta ne tukivat myöskin nuoria perheitä. Jos vaikkapa jossakin karjalaisessa suurperheessä vanha isä näki, vuosikymmeniä vanha mies, että nuorella perheellä on riitaa, hän saattoi näyttää, että aittaan yöksi. Ja kun nuori perhe lokakuisena yönä joutui saman vällyn alla aitassa yön viettämään, se oli varmasti kaikkein parasta parisuhdehoitoa perheen ja avioliiton pelastamiseksi. Varmaan siinä saattoi taloon löytyä tulevan sukupolven jatkajaakin.

Tämän ajan perherakenne ei tuota turvallisuutta suo. Saattaa olla, että ristiriitojen tullessa lähdetään mieluummin kaljoittelemaan ja saattaa olla, että perhe vain on entistä heikommilla sen jälkeen. Meillä on yhteiskunnassa paljon sellaisia tekijöitä, jotka hajottavat perhettä ja tuovat turvattomuutta puolisoiden kesken. Tästä seuraa myöskin se, että tiedostamatta tai tietoisesti on haluttomuutta siihen, että perheeseen syntyy lapsia. Kyllä tässä on ihan arvokysymys, tunnelmakysymyskin, mihin täällä viitattiin, ilmapiirikysymys; nämä kaikki ovat tärkeitä ja loppujen lopulta ratkaisevat paljon enemmän kuin taloudelliset laskelmat tai lainsäädännöt itse asioita.

Jotenkin pitäisi luoda sellaista arvomaailmaa, jossa nähdään lapsi arvona. Sitä ei ehkä lainsäädännöllä tehdä, mutta on monia muita keinoja, ja lainsäädännöllä voidaan tätä edistää. Kauanhan on ollut tunnettua se, että kun nuori perhe on solminut avioliiton, perustanut kodin, niin silloin perheen tulotaso on kaikkien pienimmillään, mutta menot suurimmillaan. Samalla ovat ajankohtaisia monet muut haasteet, ehkä opintojen loppuunsaattamiset, jatko-opinnot, urakehitys jne. Tämä malli on hirvittävä sen kannalta, että perheessä on lapsia. Jotenkin kaipaisi arvomaailman muutosta, jotta voitaisiin pitää huolta siitä, että meillä olisi myönteinen väestökehitys.

Jyrki  Katainen  /kok:

Rouva puhemies! Oman näkemykseni mukaan nykyinen väestökehitys on hyvin pitkälti riippuvaista yhteiskunnan arvostusten muuttumisesta. Täällä on useaan otteeseen viitattu, samoin kuin tulevaisuusvaliokunnan lausunnossa, sinkkuyhteiskuntakulttuuriin ja sen hyväksyttävyyden lisääntymiseen. Jotenkin koen, että nuorten sukupolvien keskuudessa tämä tekijä on suurempi kuin perhe-etuuksien vaikutus siihen, kuinka lapsia halutaan synnyttää tähän maailmaan.

Valiokunnan lausunnossa viitataan ruotsalaiseen tutkimukseen, jossa yhteiskunnassa on selkeästi lapsettomien pariskuntien asema nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävämpää kuin aikaisemmin. Minusta siinä ei ole mitään väärää. Mikäli ihmiset tekevät tämmöisen päätöksen, elää joko sinkkuna tai lapsettomana pariskuntana, niin ei siitä ainakaan syyllistää pidä. Se on jokaisen yksilön ja jokaisen parisuhteen oma valinta.

Omasta mielestäni keskeisin tapa, miten yhteiskunnan toimilla pystytään lisäämään kiinnostusta lasten synnyttämiseen ja sitä kautta lapsiperheiden muodostamiseen, ovat työelämän suhteet, työmarkkinaosapuolten keskinäinen sopiminen siitä, kuinka työtä halutaan järjestää, millaisia työolosuhteita halutaan ylläpitää. Nykyisen kaltainen työelämä, varsinkin tietyillä aloilla, ehkä näillä uusilla kasvualoilla, ruokkii kyllä sen tyyppistä maailmankuvaa ja sen tyyppistä elämäntapaa, että siihen eivät hyvin helposti ole lapset sovitettavissa.

Tässäkin yhteydessä tietysti voidaan sanoa, että jokainen valitkoon, mitä työksensä tekee ja minkälaisia työelämän olosuhteita itselleen haluaa. Mutta uskon, että työelämän suhteita uudistamalla pystytään uudistamaan myös tietynlaisia arvomaailmoja. Niin kuin ed. Oinonenkin totesi puheenvuorossaan, nähdään lapset arvona ja nähdään arvokkaana se, että myös uuteen kasvualalla toimivaan työhön sisältyvät tällaiset inhimilliset piirteet kuin lasten synnyttäminen ja perhe-elämä. Tällä varmasti on vaikutuksia muutenkin hyvinvointiin, ei pelkästään väestön kehitykseen.

Täällä on puututtu perhe-etuuksien vaikutukseen lasten lukumäärään. Kuten jo aikaisemmin totesin, en näe sillä aivan suurinta vaikutusta olevan. Sillä voi olla vaikutusta silloin, kun perheet miettivät, hankitaanko lisää lapsia, mutta en usko sillä olevan kovinkaan suurta vaikutusta silloin, kun mietitään, hankitaanko lapsia ollenkaan. Ed. E. Lahtela mainitsi, että pienituloisille perheille etuuksien vaikutus voi olla suurempi. Ainakin se taloudellisessa mielessä on suurempi, mutta minulla on jotenkin sellainen näppituntuma, että pienituloisten perheiden lapsilukumäärä on keskimäärin suurempi kuin se on suurituloisten kohdalla. Tässä ehkä vaikuttaa osittain työelämä myös siihen, millaisia valintoja nuoret perheet tekevät.

Tulevaisuusvaliokunnan lausunnossa on mielestäni yksi erittäin hyvä kohta, jota aika vähän on tarkastelu aikaisemmissa puheenvuoroissa, eli viittaus demokratian tulevaisuuteen. Minusta se on aika rohkea ja tarpeellinen pohdinnan kohde. Mikäli väestön ikärakenne vääristyy tai yksipuolistuu, sillä on ilmiselvästi vaikutuksia siihen, kuinka yhteiskuntaa halutaan kehittää: millaisia arvostuksia nousee esille, millaista politiikkaa kansakunta vaatii? Kuten tulevaisuusvaliokunta lausunnossaan toteaa, huonoimmillaan tämä kehitys voi johtaa siihen, mikäli väestömme vanhenee eikä uutta tule tilalle, että tietty osa suomalaisia ihmisiä kokee, ettei heidän äänensä kuulu demokraattisessa päätöksenteossa riittävästi, ja passivoituu edelleen.

Työministeriön arvion mukaan vuonna 2010 Suomessa tarvitaan noin miljoona uutta työntekijää. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 tarvitaan jo 2 miljoonaa uutta työntekijää. Jos tarkastellaan edes tätä suuntaa, ottamatta nyt kantaa yksittäisiin lukuihin, niin ei voi välttyä ajatukselta, että Suomi tarvitsee aktiivista maahanmuuttajapolitiikkaa. Tämä oikeastaan viestii semmoisesta uuden tyyppisestä ajattelutavasta, että ihmiset nähdään tuotannontekijöinä. Toki näin on nähty aina aikaisemminkin, mutta viime vuosina on puhuttu ihmisistä tuotannontekijöinä siinä mielessä, kuinka kompetentteja he ovat, millainen on heidän osaamispohjansa ja miten tämä vaikuttaa hyvinvoinnin kasvamiseen. Nyt tässä arviossa puhutaan ylipäänsä ihmisten riittävyydestä. Ei ole enää kysymys siitä, etteivätkö ihmiset olisi osaavia, vaan siitä, riittäkö työntekijöitä. Tämä ongelma tulee olemaan tulevaisuudessa läsnä ihan kaikilla aloilla, ei pelkästään kasvualoilla.

Näin ollen on mielestäni merkittävää, että maakunnissa ryhdytään laatimaan alueellisia maahanmuuttajastrategioita. Esitin Pohjois-Savon liitolle tällaista ideaa Itä-Suomen kattavasta maahanmuuttajastrategiasta, jonka tavoitteena on arvioida työvoiman tarvetta, mutta myös arvioida niitä toimenpiteitä, joilla muuttoliike, ulkolaisten tuleminen maakuntiin, pystyttäisiin henkisesti hyväksymään.

Jos katsotaan vähääkään työvoiman tarpeita, puhutaan varsin suurista muuttajamääristä, mikäli kehitystrendit realisoituvat. Tällöin alueitten ihmisten täytyy olla valmiita hyväksymään myös ulkomailta tuleva työvoima.

Tuija  Nurmi  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Toimenpidealoite väestöpolitiikan tavoitteiden asettamisesta on tärkeä. Varsin usein kuulee vanhempien henkilöiden puhuvan työssäkäyvien lasten vanhempien elämän rankasta arjesta. Ikäihmiset ovat kokeneet kovia hekin. Kuitenkin — kuten on inhimillistä — he toivovat, että heidän lapsillaan olisi elämä parempaa ja helpompaa. Näinhän kaikki vanhemmat toivovat. Niinpä voi sanoa, että ikäihmiset käyvät hätähuutoon nuorten puolesta.

Suomi on köyhä, karu, pohjoinen maa. Perheiden toimeentulo pohjautuu pääsääntöisesti siihen, että lapsiperheissä molemmat vanhemmat joutuvat käymään töissä taloudellisesta pakosta. Usein talousasiat johtavat siihen, että kumpikaan vanhemmista ei jää kotiin hoitamaan lasta. Seikka, että kotityöstä ei kerry eläkettä, on omiaan lisäämään työssäkäyvien vanhempien määrää. Työssäkäyminen ja kasvatusvastuu lapsista sekä kodin arjen pyörittäminen vaatii nyky-yhteiskunnassa perheeltä voimakasta sitoutumista perheeseen ja sen tavoitteisiin. Monet eivät siinä oravanpyörässä jaksa.

Toivon, että saamme pian aikaan sen, että kotiäidille tai koti-isälle kertyy eläkettä, ja totean mielihyvällä, että mietinnön sivulla 3 mainitaan tämä epäkohta. Vielä suuremmalla mielihyvällä totean sen, että mietintö on yksimielinen ja myös sosialidemokraattien ja vasemmiston edustajat ovat olleet tässä asiassa samaa mieltä.

Lisäksi uskon, että on tärkeä viesti, että perhettä ja perhearvoja edelleen kunnioitetaan eduskunnassa. Se on tärkeä viesti, jonka me annamme täältä ihmisille. Tärkeintä on antaa henkinen tuki ja näyttää, että meillä päättäjillä on arvot, jotka kunnioittavat ja arvostavat perheitä ja työtä, jota niissä tehdään. Raha ei varmastikaan ole kaikkein suurin vaikutin asiassa.

Leea Hiltunen /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Puheenvuoroissa on tuotu esille seikka, että tulevaisuusvaliokunnan merkitys ja rooli on jälleen kerran korostunut myöskin tämän mietinnön myötä. Näin haluan ymmärtää ne puheenvuorot, joissa on kiitelty mietintöä ja sen sisältöä ja ennen kaikkea sitä työtä, mitä tulevaisuusvaliokunnassa on tehty. Itsekin haluan nähdä näin, että ei todellakaan saa hukata sen työn tuloksia, jota tulevaisuusvaliokunta on tehnyt, vaan näitä on otettava muitten valiokuntien työn sisällöiksi.

Tulevaisuuden arvioinnissa, eli kun varaudutaan tulevaisuuteen niin taloudellisesti kuin muutenkin, keskustelu väestön kehityksestä on keskeisin kysymys. Vaikka me tiedämme, että väestökehitystä ei ole kovinkaan helppo täysin ennakoida, tiedämme, miten moni tekijä siihen nyt jo vaikuttaa, saati sitten ne tulevaisuuden verhon alla olevat tekijät, jotka tulevat vielä vaikuttamaan, on mielestäni erittäin hyvä, että täällä halutaan myöskin nostaa se seikka esille, että on muokattava asenteita sen suuntaisiksi, että annetaan arvoa perheille ja lapsille. Yhteiskuntaa pitää saada perhemyönteisemmäksi ja lapsimyönteisemmäksi. Itse haluaisin korostaa sitä, että hyvin merkittävä vaikutus on sillä, minkälaiset yhteiskunnan järjestelmät ovat ja miten eri palvelut toimivat kaiken kaikkiaan sillä tavalla, että yhteiskunnassa perheillä on hyvinvoinnin mahdollisuus ja ennen kaikkea yksilöillä, ihmisillä. Mielestäni toimenpidealoitteen tekijä ed. Nordman toi erittäin hyvin esille sen, että ihminen on kaiken keskiössä ja on pitkälti kysymys siitä, miten ihmiset voivat, miten heidän elämänsä tehdään sellaiseksi, että se on turvallista, ja mitä heijastusvaikutuksia siitä kaiken kaikkiaan on.

Itsekin valiokunnassa mukana olleena koen sillä tavalla, että punainen lanka löytyi valiokunnassa, ja vaikka mietinnössä todetaan, että mietintö ei suinkaan ole väestöpolitiikankaan kannalta kattava, kuitenkin täällä on nostettu esille sellaisia asioita, joihin on syytä jatkossa syvemmin pysähtyä ja viedä niitä asioita pidemmälle. Ennen kaikkea tulee syksyllä tulevaisuusselonteko kohteena työn tulevaisuus ja siinä tarkastellaan alueellista elinkeino-, väestö- ja työvoimakehitystä sekä esitetään sitten ne tärkeät kannanotot ja toimenpide-ehdotukset, mitkä valiokunta tulee esittämään.

Mielestäni on erittäin tärkeää myöskin se, että valiokunta on viitannut aikaisempiin mietintöihin, joita tulevaisuusvaliokunta on tehnyt. Viittaukset tuovat esille niitä asioita, jotka tulee ottaa huomioon silloin, kun puhumme tulevaisuuden väestökehityksestä. On kysymys myös köyhyydestä ja syrjäytymisnäkymistä, ympäristön kehittymisestä, ympäristön tulevaisuudesta. On kysymys alueiden kehittymisestä, työllisyyskysymyksistä ja ennen kaikkea myös siitä, mikä ihmisten terveys eli kansan terveys tulevaisuudessa on.

Kun tiedämme, että meillä on monenlaisia uhkia esimerkiksi alkoholin ja huumeiden käytön kohdalta tänä päivänä, voimme kysyä, säilyykö meidän väestömme terveenä. Meidän lapsemme ja nuoremme voivat tänä päivänä erittäin huonosti. Terve vanhus on voimavara yhteiskunnassa. Erinomaisessa puheenvuorossa, jonka ed. Brax piti ja kertoi mm. "Kunnossa kaiken ikää" -ohjelmista, esimerkiksi tuli selkeästi esille, miten tärkeätä on ikääntyvän väestön kohdalla kunnossa pysyminen. Mutta korostaisin sitä, että suuri huoli meillä on tänä päivänä se, miten meidän lapsemme ja nuoremme säilyvät terveinä ja pystyvät aikanaan työelämässä tekemään sen osuuden, mikä ennen kaikkea yhteiskunnan kehittymisen ja taloudellisenkin hyvinvoinnin kannalta olisi aivan välttämätöntä. Näin ollen, kun tätä haluan korostaa, pidän tärkeänä, että erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin pysähdytään, ja olen näkemässä, että kun erilaisia selontekoja eduskunnassa tuodaan käsittelyyn, lapsipoliittinen selonteko olisi aivan välttämätön myös tuoda eduskuntaan.

Kun on puhuttu perhepolitiikasta ja tuotu esille se, että syntyvyyteen on vaikea ratkaisevasti vaikuttaa esimerkiksi perhepoliittisin toimenpitein, minunkin mielestäni tämä on tietyllä tavalla realismia. Uusia ratkaisuja on etsittävä. Mutta muistamme sen, että silloin, kun tämä toimenpidealoite oli lähetekeskustelussa, hyvin useissa puheenvuoroissa kuitenkin muistutettiin siitä, että kun tätä asiaa käsitellään, on otettava esille perhepoliittiset ratkaisut. Siinä mielessä edelleenkin varmasti on merkitystä sillä, miten perheisiin liittyvät sosiaaliset uudistukset toteutetaan, minkälainen vaikutus niillä sitten on esimerkiksi lapsilukuun ja perheiden valintoihin. On aivan selvä, että niillä on vaikutusta, mutta on myös nähtävä se trendi, mikä yhteiskunnassa on, mikä mietinnössä on myös nostettu esille, että perheet haluavat valita lapsettomuuden ja siirtää lasten hankintaa ja myös että perheiden lapsiluku on pieni. Myös sinkkuelämää korostetaan.

Kaikesta tästä huolimatta haluaisin nähdä sen, että mikäli yhteiskunnassa nousee keskustelu enemmän siitä, että kodilla on merkitystä myös sille haasteelle, mikä on heitetty, että meidän lapsemme tarvitsevat aikuisen aikaa, myös siihen kysymykseen haetaan vastausta, että meidän työelämässämme täytyy etsiä ratkaisuja, että perheillä on mahdollisuus antaa aikaa lapsille. Nämä ovat niitä kysymyksiä, jotka mielestäni tulevaisuusvaliokunta otti riittävästi käsittelyssään ja asiantuntijakuulemisenkin pohjalta esille. Täällä on tämä asia kirjattu muun muassa näin: "Perheystävällisen työyhteisön hyötyjä ei tunneta vielä riittävästi." Näinhän se on. Siinä mielessä meidän on heitettävä haaste nimenomaan työnantajille ja työmarkkinoille, jotta työelämää uudistetaan sillä tavalla, että myös työelämässä on joustoja niin, että perheet voivat tehdä valintoja esimerkiksi lasten hankkimisen osalta.

Ed. Jääskeläinen puheenvuorossaan viittasi myös näihin kysymyksiin ja siihen, kuinka suuri merkitys on esimerkiksi sillä, että perhepoliittisia ratkaisuja kuitenkin etsitään ja niitä kehitetään kaikella tavalla. Ongelma on aivan varmasti se, että kotityöstä, niin kuin mietinnössä on kirjattu, ei kerry eläkettä, samoin myös ne heikennykset, mitä on jouduttu tekemään. Perheenäideiltä on poistettu muun muassa sairauspäiväraha.

Erityisesti itseäni ilahdutti ed. Braxin puheenvuoro nimenomaan siinä, että hän nosti esille esimerkiksi adoptiolasta hankkivien perheiden tukemisen. Uusia ratkaisuja pitäisi etsiä perheille, jotka eivät voi saada lasta itse mutta joilla olisi mahdollisuus ottaa ulkomailta lapsi. Nimenomaan hallituksen tulisi etsiä ratkaisuja näihin ja myös tukea taloudellisesti näitä perheitä, jotka ottavat adoptiolapsen.

Kaiken kaikkiaan väestöpoliittisen selonteon merkitys tulevaisuutta käsittelevän selonteon kohdalla on erittäin keskeinen.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten monessa puheenvuorossa on todettu jo, käsillä on äärimmäisen tärkeä asia. Todetaanhan mietinnössäkin, että nimenomaan historian kulussa ovat menestyneet ne kansat ja kulttuurit, joissa väestöpohja on ollut terve. Paikoitellen tässä mietinnössä on myös ilahduttavan tuore ja raikas ote, josta olin henkilökohtaisesti hyvin mielissäni.

Tietysti, kun mietinnössä esille tuotuja syntyvyyslukuja käy läpi, tuntee pienoisen piston sydämessään. Tässäkin seisoo parhaassa synnytysiässä oleva nainen, jolla ei ole kuitenkaan lapsista hajuakaan. Mutta ilahduttaa nähdä, että pari edustajatoveria kuitenkin istuu paikalla, jotka ovat siinä mielessä ihan samassa sarjassa. Sinkkukulttuuri ja sen yleistyminen mainitaan mietinnössäkin, ja tuli mieleeni, että itse asiassa aivan juuri viime aikoina olen tavannut vanhoja opiskelukavereitani. Kaikki olemme vähän alle kolmenkymmenen eikä kenelläkään ole vielä lapsia, ei edes niillä, jotka ovat jo vuosikausia sitten purjehtineet avioliiton onnelliseen satamaan. Kyllä tässä hyvin paljon on kulttuurisestakin asiasta kysymys.

Mietinnössä on perhepolitiikkaa sekä työn ja perheen yhteensovittamista käsitelty hyvin ansiokkaasti. Perhepoliittisten toimenpiteiden vaikutuksesta on keskusteltu tämän keskustelun aikana. Ainakin minulla on se näkemys, että erilaisilla tuilla on vaikutusta. Niillä on tietysti osalle perheistä tai perheen perustamista suunnitteleville merkittävää taloudellista vaikutusta, ja sitten niillekin, joille taloudellinen vaikutus on vähäisempi, sillä on niin kuin kaikella muullakin lainsäädännöllä oma signaalivaikutuksensa. Jos meillä lapsilisiä suurennetaan tai pienennetään, sillä on oma signaalimerkityksensä siihen, miten ihmiset kokevat, millä tavalla yhteiskunta ja valtiovalta kannustavat lasten hankintaan.

Tässä on kuitenkin selkeästi asetettu painopiste perheen ja työelämän yhteensovittamiseen. Sehän on kiistatta sellainen asia, joka kaipaa eniten ratkaisuja ja joka on tietysti asia, johon ratkaisuja voidaan tehdä myös tässä salissa. Mutta koska on kysymys tulevaisuusvaliokunnasta, jolla on vähän laajempi ote tähän asiaan, minusta tarkastelu jää kyllä vähän puolitiehen, kun ei ole lainkaan uskallettu käsitellä sitä, miten työtaakka jakautuu meillä perheissä kotona neljän seinän sisällä. Tästä asiastahan oli iso kirjoitus — olikohan Helsingin Sanomissa, en nyt muista, vaiko Suomen Kuvalehdessä, ilmeisesti Hesarissa — siitä, että vaikka vuosikymmenten mittaan kotityön jakautuminen on mennyt parempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan, silti kiistatta ehdottomasti valtaosa kotitöistä on naisten harteilla. Kyllä yksittäiselle nuorelle naisihmiselle, kun hän perheasiaa miettii, tämmöiselläkin asialla on merkitystä. Siksi olisin toivonut, että sitä olisi tässä tarkasteltu tai ainakin keskustelussa tuotu esille. Tässä tilanteessa tietysti kotiavun verovähennysoikeudella tai sillä, onko palkkaan lisättävä lisätulo verotettavaa, on merkitystä.

Olisi suuri kiusaus tässä todeta, että mikäli meillä Suomessa olisi vuosikymmenet ollut niin, että se on nimenomaan mies, joka hoitaa kotityöt, ja mies, joka jää pienen lapsen kanssa kotiin, niin nämä asiat olisi varmaankin hoidettu meillä paremmalle tolalle, mutta en toki uskalla ihan näin pitkälle vietyihin johtopäätöksiin tältä paikalta ryhtyä.

Kun mietinnössä ja keskustelussakin on käyty läpi muuttoliikettäkin, toisin yhden näkökulman vielä esille. Lastenhoidolla, siis perhe-elämän arjen järjestämisellä ja muuttoliikkeellä on sellainen yllättävä seuraus, että kun nuori väki laajassa mitassa muuttaa etelään, mummot ja papat jäävät syrjäseudulle ja kotielämän järjestämistä hankaloittaa se, että mummo on kaukana. Näinhän se on. En tiedä, onko valiokunta tarkoittanut juuri tätä, kun se puhuu siitä, että muuttoliikettä pidetään yhtenä lastenhankintaa hankaloittavana seikkana. En tiedä, ovatko mummot olleet mielessä valiokunnassa, mutta tuonpahan heidät esille nyt tässä.

Myöskin maahanmuuttopolitiikasta puhutaan tässä paljon, ja minusta siinä on myöskin hyvä, rohkea linjaus. Mietinnössä todetaan selkeästi, että tarvitaan aktiivista, myönteistä maahanmuuttopolitiikkaa. Puhutaan paljon siitä, että Suomesta on tehtävä maahanmuuttajille entistä viihtyisämpi maa.

Minulla oli kerran tilaisuus keskustella erään merkittävän suuren suomalaisyrityksen toimitusjohtajan kanssa, joka totesi, että maahanmuuttorekrytointia hankaloittaa se, että ulkomaalaisten mielestä Suomi on kylmä ja pimeä maa, jossa on hirmuisen korkea tuloverotus. Tällaisten seikkojen kanssa me tietysti painiskelemme. Mutta tärkeää on myöskin se seikka, joka mietinnössäkin on todettu, ja rohkeasti meidän pitää todeta se, että meillä on asenteissa paljon vielä tekemisen varaa, kun meillä on laajat väestöpiirit, jotka lähinnä kokevat ulkomaalaisten muuton semmoisena, että ne tulevat ja vievät meiltä kaikki loputkin. Myöskin asenteiden puolella on tässä tekemistä.

Ed. Kataisen hieman aikaisemmin pitämä puheenvuoro kirvoitti minussakin ajatuksia demokratian kehittymisestä ja sen yhteydestä väestökehitykseen. Täällä sanotaan, että väestön ikääntymisen myötä iäkkäämpien äänestäjien merkitys korostuu. Tämä on monessa kohtaa totta jo tällä hetkellä. Kun ajattelee sitä, miten omassa työssään kentällä liikkuessa nämä asiat tulevat vastaan, en koskaan ole väestöpolitiikasta, työn ja perheen yhdistämisestä, enkä yhtään mistään muustakaan asiasta itse päässyt keskustelemaan niin paljon ja niin monessa paikassa kuin kansaneläkkeen pohjaosasta. Siksi onkin ehkä nähtävissä, että kun tämä, niin kuin mietinnössä todetaan, iäkkäämpien äänestäjien merkitys korostuu, nämä asiat tulevat korostumaan entisestään. Ehkä juuri siksi ed. Katainen ja minä tuomme esille, että nämä ovat 2030 meille merkittäviä haasteita. Tämän voi myöskin kääntää myönteiseksi asiaksi, kun painiskelemme äänestysprosenttien ja äänestysaktiivisuuden kanssa. Itse olen ainakin rohkeasti nuoria kannustanut sillä tavalla vaalien alla, että mummosi äänestää kyllä, äänestä sinäkin!

Arvoisa puhemies! Näillä eväillä tämä on hyvä pohja meidän lähteä kohtaamaan vuoden 2030, ja siitäkin eteenpäin, haasteita. Paljon meillä kaikilla näköjään työtä riittää.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lehtomäen esille ottamaan kysymykseen vanhusväestön määrästä ja sen suhteesta demokratiaan. Tämä saattaa yhtäkkiä ajateltuna kuulostaa aika yksioikoiselta ja ehkä ikäsyrjinnältäkin, mutta kyllä tämä on varsin totta. Jokainen tietysti arvioi yhteiskuntaa ja sen muutostarpeita omasta lähtökohdastaan käsin. Vaikka voidaan sanoa, että jokainen sukupolvi kasvattaa myös uudenlaisia varttuneita kansalaisia, joka tapauksessa tosiasia on, että nyt jo on nähtävissä, että varsinkin niillä alueilla, missä vanhusväestön osuus on suuri, keskustelunaiheet ja arvostukset myös mukautuvat sen mukaan. Siinä mielessä minusta on ehdottoman hyvä, että tulevaisuusvaliokunnassa on asia saatu myös kirjattua paperille ja nostettua esille. Tämä on yksi osa realismia, joka tulee vääristyneestä väestökehityksestä.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen seurannut tätä keskustelua todella suurella ilolla itse tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä. On mukava kuulla, että tämä kirvoittaa näin laajan keskustelun. Hyviä mielipiteitä on esitetty niin mietinnöstä kuin ehkä vähän sen ulkopuoleltakin.

Varmasti on niin, kun puhutaan perhepolitiikasta, että yhteiskunnan tuki on hyvin tärkeää, niin taloudellinen kuin henkinenkin tuki. Henkisellä tarkoitan ehkä enemmänkin sitä, että yhteiskunta viestii jollakin tavalla omaa arvostustaan lapsiperheiden tekemää tärkeää kasvatustyötä kohtaan. Se on kuitenkin uuden sukupolven kasvatustyötä, ja sitä me emme varmasti kukaan voi väheksyä.

Kuten edelliset puhujat, itsekin koen, että hyvin tärkeää on myös perheen perustamiselle ja lasten kasvatukselle se, minkälainen työelämä meillä vallitsee. Siitä valitettavasti on tänä päivänä vähän turhankin huonoja esimerkkejä.

Aika heikosti määräaikaisissa työsuhteissa, kuuden kuukauden pätkissä esimerkiksi, työskentelevä ihminen pystyy edes suunnittelemaan perheen perustamista. Siinä on vähän paha mennä pankin sedältä lainaa pyytämään. Hyvin harvoin sitä irtoaa ja näin ollen koko tulevaisuuden suunnittelu, joka usein liitetään perheen perustamiseen, on aika vaikeaa. Kuten ed. Leea Hiltunen ja monet muut ovat tuoneet esille, työelämän ja perhe-elämän yhteen sovittaminen on tärkeää. Valiokunta otti siihen kantaa viittaamalla myös perheystävälliseen työyhteisöön, jossa annetaan työntekijöiden olla myös isiä ja äitejä. On erittäin tärkeää heittää tätä palloa työnantajien suuntaan. Ei ole ollenkaan sanottu, että jokaisessa työpaikassa ymmärretään se, että isä tai äiti, jonka pitäisi lapsi päivähoidosta hakea, ei voi siellä killotella yömyöhälle asti. Toivoisin, että tällaisissa kysymyksissä työyhteisön sisällä löytyisi sellaista joustavuutta työntekijöidenkin kesken, että voitaisiin hieman ehkä jakaa työtehtäviä myös työntekijöiden välillä sillä tavalla, että vanhemman roolissa olevat ihmiset eivät joutuisi niin kovin lujille tehtäviensä yhteensovittamisessa. On muistettava se, niin kuin valiokunnan mietinnössä todetaan, että kun voi olla hyvä isä ja äiti, kun voi kokea, että niissä rooleissa onnistuu, se on monesti myös edellytys sille, että suorittaa työtehtävät asianmukaisella tavalla. Jos joutuu jatkuvasti pohtimaan perheasioita ja niiden sujuvuutta töissä, varmasti se häiritsee jollakin lailla myös työtehtävien suorittamista.

Esiin ovat tulleet myös adoptioasiat. Kun oma viimeisin kummityttöni saapui niinkin kaukaa kuin Kolumbiasta viime joulukuussa, olen aika läheltä seurannut, minkälaisissa vaikeuksissa kansainväliseen adoptioon ryhtyvät perheet ovat. Toivoisin kyllä, että Ruotsin mallille Suomessakin voisi löytyä jonkin näköistä vastakaikua, sillä todella kustannukset, joita adoptioon liittyy, ovat aivan valtavat ottaen huomioon matkustamisen määräpaikkaan ja siellä oleskelun ja muutkin taloudelliset kustannukset, joita siihen liittyy. Sen lisäksi apu ja tuki perheelle myös muulla tavoin olisi tärkeää. Varsinkin alkuvaiheessa se on suuri muutos perheelle ja toivoisi tietenkin, että yhteiskunta voisi myös tässä mielessä alussa olla paremmin tueksi perheelle kuin tänä päivänä.

On todettu lanseeraamastamme sinkkukulttuuristakin monia asioita. Nyky-yhteiskunnassa vähän turhaankin vallitsee tietynlainen yltiöyksilöllisyys eli koetaan kaikki tavallaan oman minän kautta, ja yhtään ketään syyllistämättä, haetaan ehkä nautintoja ja elämyksiä ja siinä monesti ei välttämättä jääkään tilaa niiden vastuiden kantamiselle, joita väistämättä perheen perustamiseen ja muuhun liittyy. Silloin ehkä valinta tapahtuu oman minän kautta.

Toisaalta luulen, että vanhemmat tai vanhemmiksi aikovat ottavat vähän turhaakin stressiä siitä, kuinka suuret odotukset vanhemmuutta kohtaan ovat. Rima asetetaan aika korkealle. Vastikään Jyväskylän yliopistossa väiteltiin siitä, minkälaisesta ajasta lapset nauttivat. Sen tutkimuksen mukaan kaikkein rakkaimmat muistot nuorille aikuisille oli jäänyt sellaisesta täysin stressaamattomasta yhdessäolosta, johon ei liittynyt mitään kamalan suurta tekemistä ja jatkuvaa hössötystä, vaan nimenomaan yhdessä vietetty aivan tavallinen arkiaika. Sen vuoksi tuntuu, että ehkä siihenkin voisi joskus rohkaista, että aina ei tarvitse olla ohjelmoitua, sekunnilleen tehtyä aikataulutusta, että lasten kanssa tekee juuri niitä oikeita asioita.

Hieman täytyy ihmetellä, mitä ed. Nurmi tarkoitti, kun hän kummasteli sosialidemokraattien ja vasemmiston mukana oloa mietinnössä siltä osin, mitä on sanottu kotiäitien ja -isien asiasta. Varmasti on sillä tavalla, että jos esimerkiksi mietinnössäkin mainittu Väestöliiton tuorein perhebarometri sanoo, että jopa yli 40 prosenttia vanhemmista haluaisi jäädä itse kotiin hoitamaan lasta, niin turha meidän sitä on käydä kiistämään. Näin se varmasti on. Vaikuttaakin siltä, että kyse on yhteiskunnassa vähän siitä, mihin taloudellisia resursseja riittää. Itse en ole ainakaan missään nimessä tällä kohdalla tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä halunnut asettaa vastakkain laadukkaita julkisia päivähoitopalveluja ja kotona hoitamista. Mutta täytyy tietenkin todeta ihan tällaisesta työllisyyspoliittisesta näkökulmastakin, että Suomessa on erittäin tärkeää se, että meidän naisemme käyvät työssä ja että siksi aikaa, kun he siellä työssään ovat, myös löytyy se laadukas ja turvallinen päivähoitopaikka lapsille. Sen vuoksi minusta tämä asia on aivan yhtä tärkeä. Näitä ei saisi kovin paljon minusta asettaa rinnakkain. Niin kuin valiokunta toteaa, näitä on selvitettävä. Me tietenkin odotamme nyt, kun tulevaisuusselonteko toivottavasti tulee, myös näitä asioita siinä paremmin käsitellään.

Arvoisa puhemies! Vielä aivan lyhyesti kahteen asiaan:

Maahanmuuttopolitiikka on täällä myöskin ollut esillä. Niin kuin moni edustaja on tuonut esiin, ehkä nämä meidän ilmasto-olosuhteemme ovat yksi asia, joka vaikuttaa tähän kiinnostavuuteen, mutta myös se, minkälainen ilmapiiri täällä vallitsee. Sen vuoksi minusta suurinta työtä täytyy edelleenkin tehdä siinä, että meidän yhteiskuntamme olisi mahdollisimman avoin ja suvaitsevainen ja ottaisi tämän monikulttuurisuuden haasteen todella vastaan. Siinä työssä tarvitaan kyllä meitä kaikkia, paitsi tätä taloa, myöskin meidän laajaa kansalaisjärjestökenttäämme, joka tuo selkeästi uutta tietoa esiin. Mitä tulee asenteellisiin mielipiteisiin, että kaikki maahanmuuttajat ovat automaattisesti joko sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä tai työpaikan viejiä, niitä kaikista parhaiten kyetään kitkemään uudella ja oikealla tiedolla. Sen vuoksi esimerkiksi kansalaisjärjestöille täytyisi ehkä nykyistäkin enemmän suoda resursseja myös tämän työn oikeaan tekemiseen. Tietenkin myös maahanmuuttajien kohdalta tietynlainen perehdyttäminen ja kielen oppiminen ja muu yhteiskunnan toimintojen ymmärtäminen on todella tärkeätä. Siihen työhön kyllä jää aivan kohtuuttoman vähän resursseja tänä päivänä. Jos ei hallitse kieltä, kyllä sitä on aika vaikea muutenkaan yhteiskuntaan sopeutua tai löytää sitä omaa paikkaansa. Tämä kieliopetus täytyisi pystyä turvaamaan nykyistä paremmin.

Vielä demokratiasta, kun se edellisessäkin puheenvuorossa nousi esiin. Olen iloinen, että me siitäkin tänne kappaleen saimme. Se on hyvin tärkeää.

Kun ed. Lehtomäki oman iskulauseensa lanseerasi, niin lanseeraanpa nyt minäkin omani. Kun olen kouluissa käynyt puhumassa asioista, usein lopetan sen puheeni niille nuorille: Ei demokratiaa ja politiikkaa pidä hylätä, vaan se pitää vallata!

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Oma näkemykseni Suomen tulevaisuudesta lähtee siitä, että verkostoitunut Suomi voi tuottaa ennakkoluulottomalla yhteistyöllä ihmiselämän, luonnon ja yhteiskunnallisen eheyden kannalta suuriarvoisinta osaamista maailmassa. Tämän vuoksi mielestäni tämä väestöpolitiikan tavoitteiden asettamista käsittelevä toimenpide-aloite osuu varsin keskelle sitä näköalaa, millä tavalla suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa harjoitetaan todella niin, että yhteiskunnallinen eheys ja riittävä, korkeatasoinen osaaminen myös ihmiselämän osalta on tulevaisuudessakin mahdollista. Nimittäin tässä mietinnössä todetaan, että kansakunnan menestys riippuu väestöpohjan terveydestä. Siis väestöpohjan terveys on yksi aivan keskeinen ulottuvuus myös yhteiskunnallisessa eheydessä. Kuitenkaan 30 viime vuoden ajan syntyvyys ei ole enää yltänyt väestön uusiutumisen edellyttämälle tasolle. Varsinainen väestömäärän kutistuminen alkaa kuitenkin vasta vuoden 2020 jälkeen. Kysymys väestöpolitiikassa on siis pitkistä linjoista.

Euroopan unionin laajentuminen voi työvoimapulaan tuoda lievää huojennusta, mutta perusongelma ei olekaan vain suomalainen, vaan yleiseurooppalainen. Siirtolaisuutta ja maahanmuuttoa on mahdotonta pitää kokonaisratkaisuna käsillä olevaan ongelmaan.

Jo aikaisemmissa puheenvuoroissa on tarkasteltu sitä, millä tavalla taloudelliset kannustimet vaikuttavat väestön lisääntymiseen ja väestökehitykseen. Minä sain tavata muutama viikko sitten henkilön, joka on asunut viidessä maanosassa ja on syntyperältään amerikkalainen. Hän oli perheessäni, kodissani vieraana. Hän totesi aika hyvin kiteyttäen, että mennäänpä minne päin maailmassa hyvänsä, aina rikkaat ihmiset puhuvat siitä, miten ei ole varaa hankkia lapsia. Minä tällä näköalalla haluan pysäyttää siihen, että se, millä tavalla me näemme lapset, mikä on meidän suhtautumisemme lapsiin, lähtökohtaisesti ei ole taloudellinen kysymys. Mutta kun sanon näin, en suinkaan poissulje sitä, että myös yhteiskuntapolitiikka voi olla tukemassa, rohkenen sanoa näin vahvasti, tervettä lähtökohtaa todella ottaa vastaan myös lapsia. Se on yhteiskunnallisen toiminnan ja se on koko ihmiselämän jatkuvuuden peruslähtökohta.

Minusta oli erityisen ilahduttavaa lukea viime viikon Talouselämän pääkirjoitus, jonka aiheeksi oli valittu "Vauvoja, beibejä, Suomelle toivoa".

Arvoisat kollegat! Mitä merkitsee se, että lapset välittävät suurta toivoa? Siihen liittyy syvä rakkaus. Siihen liittyy se tunne, joka voi innostaa meitä vanhempiakin, innostaa sekä ponnistelemaan henkisesti että saamaan aikaan myös edellytyksiä näille lapsille, nuorille ja tuleville sukupolville. Mutta tässä todetaan, ettei ilman vauvoja Suomella eikä meillä kenelläkään ole toivoa. Suora lainaus kuitenkin Talouselämän artikkelista toteaa: "Vauva on nykyisin niin superhankala ja raskaasti köyhdyttävä jalostuskohde, etteivät Ura-Ullan tai Putki-Pertin rahkeet aina riitä." Näin todetaan Talouselämän kirjoituksessa.

Meidän päättäjinä kuitenkin on tärkeää pysähtyä siihen, että lapset ovat todella ehyen ja terveen yhteiskunnan paras investointikohde. Me hyvin helposti näemme sen, miten lapsilisät, miten kotihoidon tuet vievät rahaa yhteiskunnalta ja ennen kaikkea valtion budjetista. Minusta olisi erittäin tärkeää, että pysähtyisimme ajattelemaan sitä, että sellainenkin talousmiesten ihannoima käsite kuin bruttokansantuote syntyy aikanaan niitten lasten ja nuorten työllä ja toiminnalla, joita välttämättä tarvitaan ylläpitämään ikääntyvää Suomea. Nimittäin tulevaisuutemme suurin haastaja kaikesta huolimatta on väestön ikääntyminen, niin kuin tässä aloitteessakin on perustellusti todettu.

Valitettavasti perhepolitiikan merkitys usein aliarvioidaan. Kysymys ei ole ainoastaan siitä, kuinka paljon taloudellista tukea ohjataan lapsiperheille. Tämän jo edellä totesinkin. Päättäjinä me joka tapauksessa kerromme päätöksillämme, mitä asioita ja ongelmia pidämme huomion ja ratkaisun arvoisina. On tunnustettava, että suuri osa lapsista syntyy nykyisin monilapsisiin perheisiin. Näiden perheiden tarpeiden ymmärtäminen vaatii erityistä huomiota.

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin nostaa tarkasteltavaksi sen näkökulman, miten avaamme ihan oikeasti, ehkä radikaaleillakin päätöksillä ja ratkaisuilla, sen lähtökohdan, että todella vanhemmat voivat riittävän turvallisessa taloudellisessa ympäristössä hankkia lapsia ja kasvattaa lapsensa aikuisuuteen. Olemme viime viikkojen aikana keskustelleet kansalaispalkasta. Kansalaispalkka-avaus tuli Björn Wahlroosin taholta. Minusta oli merkille pantavaa se, että tämä hyvin merkittävä yhteiskuntapoliittinen avaus tuli meidän poliitikkojen ulkopuolelta. Poliitikkoina olemme lähinnä vain arvioineet tämän avauksen merkitystä ja realistisuutta. Jatkaisin tätä henkistä ajattelua. Voisiko tämä kansalaispalkkakokeilu lähteä nimenomaan niistä perheistä, joilla on alle kouluikäisiä lapsia, ensisijaisesti äitien, mutta tarvittaessa isien palkkana? Tämä avaisi taloudellisesti uudenlaisen perusteen sille, että toinen vanhemmista voi olla kotona. Se avaa tasavertaisen mahdollisuuden sille, että lapset viedään hoitoon kodin ulkopuolelle.

Tässä yhteydessä en malta olla ottamatta kantaa myös siihen, miten me käsitämme työn tulevaisuudessa. Edellisessä puheenvuorossa ed. Huovinen tarkasteli sitä, miten tärkeää on, että lasten hoito on järjestetty kodin ulkopuolelle, jotta äidit pääsevät töihin. Olen monta kertaa suuren perheen isänä pohtinut sitä, onko jotenkin vähempiarvoista se, että meidän äiti ei vie lapsia naapuriin hoidettaviksi, niin että naapurin äidille joku maksaa palkkaa, ja mene itse johonkin muualle töihin, että hänelle maksaisi joku palkkaa, kuin se, että hän tekee sitä työtä, josta maksetaan tässä yhteiskunnassa palkkaa, mutta kun se kohdistuu äitiin, että hän hoitaa omia lapsia, hänet ikään kuin rankataan tämän niin sanotun palkkamahdollisuuden ulkopuolelle.

Minä, arvoisat kollegat, toivon, että tähän kysymykseen pysähdytään todella arvioimaan sitä, mitä tämä merkitsee suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Uskon, että tämä ratkaisu avaisi yhden väylän sille, että taloudellinen turvallisuus lisääntyisi. Tähän voisi kytkeytyä myös kotiäitien, kotityötä tekevien, eläkeratkaisu. Kun he saisivat tietyn kansalaispalkan, silloin poistuisi se ongelma, miten maksetaan eläkettä, kun ei ole ketään, joka maksaa palkkaa. Myös näiltä vuosilta, jotka kotiäiti taikka -isä viettäisi lasten ja perheen parissa, tulisi eläkekertymää, ja tämä perusongelma myös eläketurvan osalta saisi ihan uuden muodon.

Arvoisa rouva puhemies! Näillä ajatuksilla haluan ryydittää väestöpolitiikan tavoitteiden asettamista ja erityisesti toivon, että kun hallitus antaa syksyllä tulevaisuusselonteon, nämä väestöpolitiikan tavoitteet on otettu riittävän vahvasti huomioon.

Leea  Hiltunen  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En voi olla ottamatta vastauspuheenvuoroa näin erinomaisen puheen jälkeen, jonka ed. Karjula piti. Erityisesti haluan korostaa sitä, että nyt, kun väestökehitystä jatkossa selvitetään ja nimenomaan tulevaisuusselontekoon sitä pohjaksi rakennetaan, todella toivon, että tämä lähestymistapa, joka ed. Karjulan puheenvuorossa on, tulisi huomioon otetuksi, esimerkiksi kotiäitien kansalaispalkan merkitystä ja sen seurausvaikutuksia yhteiskunnan hyvinvoinnille, perheiden hyvinvoinnille ja väestön kehitykselle arvioitaisiin ja tutkittaisiin. Kannatan lämpimästi tämän ajatuksen eteenpäin viemistä ja sen selvittämistä ja tutkimista.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan itsekin väestöpolitiikan tarkastelua sosiaali- ja perhepoliittisesta näkökulmasta, johon ed. Karjula erinomaisessa puheessaan päätyi.

Meillähän ovat hiljattain ilmestyneet sosiaali- ja terveysministeriön pitkän aikavälin linjaukset, ja täytyy valittaen todeta, että niistä puuttuu juuri tämä linjaus, miten syntyvyyttä voitaisiin maassa nostaa. Sen sijaan siellä on linjaus siitä, miten ulkomaalaiset täyttävät työvoimavajettamme, ja tietenkin linjaus huolesta, että eläkeläisten osuus tulee kasvamaan paitsi eläkemenojen osalta, mihin on siinä useitakin ratkaisumalleja, myös tietenkin vanhenevan ja ikääntyvän väestön hoivan tarpeen kannalta.

Mutta puuttuu tämä tärkeä näkökulma. Ulkomaalaisia olemme valmiita avosylin tietenkin ottamaan tänne vastaan, mutta samaan aikaan emme ole valmiita miettimään, miten voisimme perhepoliittisin tai sosiaalipoliittisin keinoin nostaa oman maamme syntyvyyttä. Siinä on linjaus 2020. Jos me nyt onnistuisimme linjaamaan, meillä olisi vuonna 2020 nuori väestönosa tässä maassa valmiina tarttumaan opiskelujen jälkeen tämän vahvan tietoyhteiskunnan moniin haasteisiin. Mutta puuttuu tämä tärkeä näkökulma, johon ed. Karjula viittasi. Mitä sellaista voisimme tehdä tänä päivänä, että tämä kansakunta synnyttäisi uusia kansalaisia enemmän, uskoisi tulevaisuuteen ja perheitten usko tulevaisuusnäkökulmaan lasten avulla kasvaisi?

Sanoisin samoin kuin edellä ollut puhuja, että on se kumma, että meillä hoito- ja hoivatyö muuttuu oikeaksi työksi silloin, kun se tehdään kodin ulkopuolella. Mitään oikeata työtä se ei ole, ei ainakaan arvostettua eikä ainakaan yhteiskunnan silmissä arvostettua silloin, jos sitä tehdään kotona. Jos hoidetaan vammaista kotona, siitä hädin tuskin pienen omaishoidon tuen ehkä saa, mutta jos vammainen viedään laitokseen, se on oikeaa työtä, josta kannattaa maksaa palkka, kunnon eläketurva, sosiaaliturva, työntekijälle sairausajan turva jne. Mutta tällä eduskunnalla tai itse asiassa viime kauden eduskunnalla oli kanttia poistaa kotona hoito- ja hoivatyötä tekevän sosiaaliturvasta niinkin tärkeä osio kuin sairauspäiväraha. Se oli todella suuri isku pohjoismaista universaalia mallia kohtaan, ensimmäinen todella jymäytetty isku, jossa tältä osin osa kansalaisista putoaa turvaverkon läpi, kun sairausajan turvaa ei ole.

Sitten veropoliittiset linjaukset: Miten meillä on tultu vastaan yhden huoltajan perheen verotuksessa? Sehän on aivan oleellinen tekijä, jos väestöpolitiikkaa ajatellaan perhepoliittisesta näkökulmasta. Esimerkiksi Saksassa tämä asia on hoidettu aivan toisella tavalla. Siellä onkin yhden huoltajan perheitä huomattavasti enemmän kuin meillä, prosentuaalisesti monin verroin enemmän, koska verotuksellisesti siellä on tämä asia myöskin tästä näkökulmasta hoidettu.

Minä ehdotankin, että kun tämä hallitus ei nyt näytä saavan aikaan mitään kunnollisia perhepoliittisia linjauksia, seuraavissa hallitusneuvotteluissa olisi hoivapaketti neuvottelupöydässä, jossa on toisaalta omaishoidon tuen asema tarkasteltuna laaja-alaisesti, jolloin omaishoidon tuen taso, sosiaaliturva, tukipalvelut, eläketurva, kaikki nämä asiat ovat vaakakupissa. Sitten siinä on toisaalta kotona lastenhoitotyötä tekevän turva, kotihoidon tuki, perheenäitien verotus, perheenäitien tai kuka siellä hoitotyötä tekeekin, yhtä hyvin isän, siinä on myös sairauspäiväraha, sosiaaliturva, mutta siinä on myös laitoshoito siltä osin, että yhteiskunta kustantaisi sen vain silloin, kun on kysymyksessä työ tai opiskelu, eikä kustantaisi sitä kokopäiväisenä silloin, kun vanhemmat haluavat muista kuin sosiaalisista tai terveydellisistä syistä tuoda lapsensa kunnalliseen päivähoitoon.

Sain juuri Raision kaupungista terveiset päiväkodin johtajalta, ihan arjen esimerkin: Perheeseen oli syntynyt uusi lapsi, 2-vuotias oli edellinen, ja äiti oli tuomassa kokopäivähoitoon tätä 2-vuotiasta lasta. Silloin päiväkodin johtaja halusi keskustella äidin kanssa siitä, olisiko mahdollista, että 2-vuotias olisi vain osapäivähoidossa. Hän puhui hyvin lämpimästi siitä, kuinka varmasti vanhempi sisarus haluaisi osallistua vauvan hoitoon kotona, kun on paljon vauvaa odotettu. Äiti oli todennut, että kyllä he ovat ajatelleet kokopäivähoitoa, jolloin ei ollut muuta mahdollisuutta kuin subjektiivisen oikeuden nojalla ottaa lapsi kokopäivähoitoon. Eli arjen tilanteet eivät tuo onnellisia ratkaisuja lasten kannalta useinkaan. Ymmärrän sosiaaliset ja terveydelliset syyt, mutta ei kai sentään, kun lapsia on monta, sen takia heitä pitäisi yhteiskunnan kokopäivätoimisesti hoitaa?

Arvoisa rouva puhemies! Suomen historiaa ajatellen meillä on perhepolitiikka ollut kyllä aivan toisessa hantissa sosiaalipoliittisesta näkökulmasta. Ajatellaan aikaa, jolloin meille muodostettiin kouluterveydenhuolto, jolloin meillä tehtiin lasten rokotusohjelmat, jolloin meille säädettiin lapsilisät vuonna 48. Kaikki nämä terveyspoliittiset toimet myös ovat tähdänneet siihen, että kansakunta olisi tervettä ja ihmiset rohkenisivat synnyttää ja lapsia syntyisi, mutta nyt, kuten tästäkin mietinnöstä käy ilmi, syntyvyys on kääntynyt laskuun. Samaan aikaan, kumma kyllä, meillä on terveyspoliittiset asiatkin laiminlyöty, ne ovat heikentyneet. Nämä yhteiskunnan systeemit kulkevat selvästi käsi kädessä, vaikka, kuten ed. Karjula totesi, lapsia ei synnytetä taloudellisten etujen takia. Mutta silloin, jos yhteiskunta arvostaa terveys- ja sosiaaliasioita, niin kyllä ne silloin ovat kunnossa. Nyt täytyy valittaen todeta, että nämä asiat ovat tältä osin rapisemassa ja ovat erittäin huonolla tolalla.

Jos ajattelemme kansakuntaa taaksepäin, 20—30-lukua, jonka ajanjakson uudistuksista äsken puhuin, 40-lukua, ei tämä kansakunta silloin ollut vauraampi. Ei varmasti, eikä myöskään 60-luvulla, jolloin meillä luotiin kansanterveysjärjestelmän perusteet ja peruskoulu-uudistus. Ei kansakunta ollut vauraampi, mutta kansakunta halusi panostaa perheisiin, lapsiin ja nuorisoon. Nyt sen sijaan tutkimustulokset Tampereelta kertovat, että kielteiset trendit lasten ja nuorten joukossa ovat lisääntyneet. Meillä kasvatetaan nyt ensimmäistä kertaa itse asiassa kymmeniin vuosiin sukupolvea, joka on sairaampi kuin edellinen. Nämä ovat ikäviä faktoja, jotka tässä on todettava.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tänä iltana kuulostaa siltä, että yksineläjien velvollisuus on käyttää tässä asiakohdassa puheenvuoro. Näin minäkin tulkitsin ja motivoituneena edellisistä puheenvuoroista päätin muutaman sanan aiheesta sanoa erikoisesti sen vuoksi, että otaksun, että ne henkilöt, joilla ei lapsia ole, ovat erikoisessa asemassa siinä mielessä, että erityisesti heidän toivoisi tukevan sellaisten perheiden elämää, joilla on lapsia ja jotka ovat työntekijöitä tähän tehoyhteiskuntaamme tuottaneet ja tuottamassa. Tämän katsoisin kansalaisvelvollisuudeksi meille jokaiselle ihmiselle, jotka Suomessa asumme.

Ydinasiana tässäkin keskustelussa katsoisin olevan lapsimyönteisyyden korostamisen. Viitaten ed. Karjulan puheenvuoroon, itsekin havaitsin viime viikonlopun lehdessä, lieneekö johtunut äitienpäivästä tai muusta, erittäin myönteisen artikkelin lapsiperheistä ja heidän asemastaan. Toivoisi vain, että tällaiset artikkelit toistuisivat muulloinkin kuin äitienpäivän edellä. Halusin sen tulkita kuitenkin positiiviseksi signaaliksi myös talouselämän ja työelämän puolelta. Katsoisinkin, että lapsimyönteisyys on yhteiskunnassa alku, mutta toivottavasti ei loppu. Näin voisi todeta.

Tänä iltana on keskusteltu siitä, onko lapsia Suomessa enemmän sen vuoksi, että sosiaalietuudet ovat hyvät, vai jonkin muun asian vuoksi. Itse katsoisin, että lapsi sinänsä on arvo. Sen pitäisi olla lähtökohta. Se näkyy myös meidän kaikkien ihmisten lapsista välittämisenä. Sen lisäksi, että lapsi on arvo, lapseen täytyy aina liittyä myös arvostusta, ja siihen toivoisi yhteiskunnan vastaavan kaikilla signaaleillaan.

Vielä talouselämän uutisointiin haluaisin palata. Toivoisi, että myös talouselämän piirissä järjestettäisiin joskus seminaareja, joissa keskusteltaisiin lapsipolitiikasta, työntekijöistä ja tulevaisuuden työntekijöistä myös nimenomaan siinä mielessä, viitaten taas ed. Hyssälän puheenvuoroon, haluammeko olla ensisijaisesti kantamassa huolta suomalaisista työntekijöistä vai haluammeko olla miettimässä sitä, mistä maasta Suomeen työntekijöitä saadaan. Nämä eivät saisi olla vastakkaisia kysymyksiä vaan rinnakkaisia. Nyt monta kertaa tulee monessa seminaarissa ja esitelmässä mieleen myös se, halutaanko näistä tehdä vastakkaisia kysymyksiä. Itse näkisin, että meidän on toimittava molemmilla sektoreilla yhtä aktiivisesti, jotta voimme vastata tulevaisuuden työvoimatarpeisiin.

Edellä mainitusta johtuen toivoisi myös sitä, että yhteiskunnassamme voitaisiin laatia uusia laskentamalleja silmällä pitäen perheitä, joissa on useampia lapsia. Nyt kun elatussuhteita mietimme, katsomme näitä lukuja ja mietimme, mikä on keskiverto lapsimäärä perheissä, toivoisi, että perheitä, uusioperheitä tai tavallisia perheitä, kohdeltaessa huomioitaisiin paremmin myös lasten lukumäärä. Totuus on kuitenkin se, että viime vuosina nimenomaan lapsiperheet ovat tässä talouden ja tehon tuoksinassa joutuneet monella tavalla kärsijänkin asemaan siitä huolimatta, että heille yhteiskunnan etuuksia on suotu kohtuullisessa määrin. Lapsiperheiden ostovoima on laskenut kaikella tavalla. Asumis- ja kiinteistökustannukset ovat nousseet luonnollisesti, ei voi sanoa niinkään, että joillakin alueilla Suomessa, vaan voidaan sanoa, että kaikkialla, toisilla alueilla vähemmän ja toisilla enemmän. Myös liikennekustannukset ovat nousseet — tässä voidaan taas verrata maan eri alueita keskenään — ja kulutushinnat totta kai. Yleensäkin kaikki maksut, jotka koskevat tavalla tai toisella lapsiperheitä, ovat kohonneet. Edellä mainittujen tekijöiden yhteisvaikutus varmasti näkyy kaikkien lapsiperheiden kukkarossa.

Sitten haluaisin, arvoisa puhemies, vielä tarkastella erilaisia hoitomuotoja. Nyt kun mietimme täällä eduskunnassakin useissa puheenvuoroissa sitä, millä tavalla vastaamme yhteiskunnan haasteisiin syrjäytyneiden, lasten ja nuorten kohdalla, kai meidän sopii myös miettiä sitä, mikä meillä on mennyt pieleen edellisinä vuosina myös lastenhoidon järjestämisessä. En haluaisi olla tässäkään vastakkain asettelemassa mitään hoitomuotoja keskenään, mutta toivoisin kuitenkin, että erikoisesti niille lapsille, joista näkee päältä päin sen, että he tarvitsevat rauhallisempaa hoitoympäristöä, sellainen voitaisiin suoda.

Tässä korostaisin erityisesti kotihoitoa ja haluaisinkin tarkastella lastenhoitoa nimenomaan hoitorahan muodossa, johon liitettäisiin mahdollisuus hoitaa joko lasta, vanhusta tai vammaista kotona. Tämä olisi mielestäni vaihtoehtomalli, joka paikkaisi niitä aukkoja, joita tänä päivänä erilaisissa hoidoissa ja lastenhoitomalleissa voidaan nähdä. Tiedän, että tällaista hoitorahaa tai hoivarahaa viljellään jo aika monissa Euroopan maissa.

Lisäksi voitaisiin myös tarkastella sitä, että kun meistä jokainen ikäpolvi rahastoi nyt noin neljäsosan eläkkeistään, olisiko meidän keski-ikäisten, sekä perheellisten että yksinään asuvien ihmisten, syytä rahastoida jollakin tavalla lapsiperheiden tulevaisuuteen. Näin voitaisiin signaloida tukea lapsiperheille. Mitä useampi lapsi perheessä on, sen parempi tuotto rahastosta voidaan saavuttaa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin ottaa vielä kantaa erääseen seikkaan, joka ei suoranaisesti käsittelemäämme asiaan liity, mutta on mielestäni erittäin tärkeä näkökulma: se on sukupolvien välinen ketju nykypäivän elämässä. Nimittäin kammoksuen kuuntelin erään äidin puheita siitä, kun päiväkoti toimi vanhainkodin yhteydessä. Hän kertoi, että hän ei voi omaa lastaan laittaa tällaiseen ympäristöön. Se kuulosti minusta järkyttävältä. Tässä asiassa luulisin, että meillä kaikilla olisi paljon oppimista. Nimittäin elämämme tulee olemaan luonnollisempaa ja varmaankin meillä on mahdollisuuksia kohdata vastoinkäymisiä entistä paremmin, kun näemme ympärillämme luonnollisen elämän syntymisen ja luonnollisen elämän jättämisen.

Arvoisa puhemies! Toivon myös, että tähän asiaan voisimme palata syksyllä yhtä hedelmällisen keskustelun merkeissä.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Viime vuosikymmenen termejä ovat olleet kilpailutus, tehokkuus, innovaatio ja teknologia. Samat termit ovat toistuneet peruspalvelupuolella, koulutuksessa, työelämässä ja ihmisten vapaa-aikana.

Kysyn: Mitä muita arvoja ihmiset voivat tavoitella ja mitä yhteiskunta on heille asettanut? Mielestäni on erittäin hyvä, että tänä keväänä eduskunnassa on tapahtunut herääminen väestöpoliittiseen kysymykseen ja että viimeinkin tulevaisuusvaliokunta on ottanut kantaa, eduskunta sitä kautta, ja nyt hallitusta patistellaan puuttumaan kysymykseen toden teolla. Mielestäni sosiaalipoliittiset järjestelmät ja perhe-etuudet eivät ole keskeisin tekijä, miksi lapsia tehdään, mutta niillä on suuren suuri signaaliarvo sen suhteen, mitä yhteiskunta arvottaa ja mitä se sanoo ihmisille niiden kautta. Siksi on erittäin tärkeää, että näistä aiheista keskustellaan hyvin kriittisesti, otetaan eri näkökulmia ja ollaan valmiita myös muuttamaan järjestelmiä sen mukaisiksi, että ne tukevat todellakin työtä ja perhe-elämää ja koko yhteiskunnan toimintaa ja erityisesti niin, että lapset ja nuoret voivat hyvin tässä yhteiskunnassa. Näin ei tänä päivänä kaikkialla ole.

Ismo Seivästö /skl:

Arvoisa puhemies! Työn ja perhe-elämän nykyistä parempi yhteensovittaminen on tulevan väestökehityksen kannalta eräs avainkysymys. Aikuinen, lapsi ja muut lähimmäisemme kaipaavat myös aikaa, yhdessäoloa. Samaan sarjaan kuuluvat myös taloudelliset kysymykset ja pysyvien työsuhteitten aikaansaaminen eli työttömyyden vähentäminen ja pätkätöiden muuttaminen pysyviksi työsuhteiksi. Suomen tulevaisuudelle on tärkeää, että väestörakenne pysyy tasapainoisena sekä huoltosuhde toimivana. Huomiota tulee kiinnittää myös perhekustannusten tasaamiseen. Tämä puoli on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle tässä keskustelussa.

Erään tutkimuksen mukaan kahden vanhemman perheessä alle 18-vuotias kuluttaa Tilastokeskuksen viimevuotisen tutkimuksen mukaan keskimäärin 2 700 markkaa kuukaudessa. Siinä ovat mukana henkilökohtaiset menot ja osuus perheen yhteisistä kuluista. Huomioitava on, että ylimmissä tuloluokissa lapsi kuluttaa — tai voi kuluttaa — kaksi kertaa enemmän kuin alimmissa tuloluokissa. Ihan oma lukunsa on yksinhuoltajien asema ja yksinhuoltajien lasten asema. Valitettavasti lapsilisät laahaavat pahasti jäljessä, leikattiinhan niitä reilusti heinäkuussa 1995. Monet pienituloiset perheet ovatkin maassamme taloudellisesti hyvin tiukoilla. Heidän ja heidän lastensa aseman parantaminen on hyvää väestöpolitiikkaa ja tältä kansalta hyvä sijoitus tulevaisuuteen.

Matti  Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Väestöpoliittisia tavoitteita koskeva keskustelu on Suomessa paikallaan. Meidän on tärkeä nähdä ne kysymykset, jotka liittyvät syntyvyyteen, jotka liittyvät muuttoliikkeeseen sekä maan sisällä että myös siirtolaisuuteen, ja myös kuolleisuuteen ja ikäihmisten asemaan liittyvät asiat. Näillä, arvoisa puhemies, on hyvin suuri merkitys koko tulevaisuuden kannalta, ja ne liittyvät yhteiskuntapolitiikan moniin lohkoihin.

Edellä on kiinnitetty huomiota mielestäni erittäin hyvin perhepolitiikan tai perhe-etuuksien tasoon, lapsilisiin, perheiden ongelmiin myös verotuksessa tai ajankäytössä tai työn ja perheasioiden yhdistämisessä. Kaikki nämä ovat mielestäni erittäin tärkeitä ja näihin pureutuminen on paikallaan. Siitä syystä on erittäin tärkeää, että eduskunta saa käsiteltäväkseen väestöpolitiikkaa koskevan selonteon.

Näihin kysymyksiin, arvoisa puhemies, mielestäni viime vuosien sosiaalipolitiikassa ja Lipposen sekä ensimmäisen että toisen hallituksen politiikassa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota nimenomaan tulevaisuuden näkökulmasta ja terveen, myös alueellisesti ja rakenteeltaan terveen väestökehityksen näkökulmasta.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies! Nyt on toivottavaa, että hallituksen tulevaisuusselonteon laatijat tutustuvat kunnolla tulevaisuusvaliokunnan mietintöön ja täällä käytyyn keskusteluun, joka on ollut todella hyvä, monipuolinen ja tavoitteellinen. Tämä keskustelu on osoittanut, että tässä talossa halutaan edistää toisenlaista, parempaa väestön kehitystä. Tiedämme, että jotain täytyy tehdä. Toivottavasti hallituksen selontekoon sisältyykin ehdotuksia, jotka edesauttavat terveellisempää ikärakennetta, mutta jos ei sisälly, joudumme edelleen toistamaan täällä esitettyjä ehdotuksia ja peräänkuuluttamaan toimenpiteitä hallitukselta.