Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen perinteisesti pyrkinyt käyttämään puheenvuoron aina, kun oikeuskansleri ja myöskin eduskunnan oikeusasiamies on läsnä, silloin kun on joko heidän laatimansa kertomus lähetekeskustelussa taikka sitten palautekeskustelussa eduskunnan perustuslakivaliokunnasta.

Herra puhemies! Kun käy lävitse oikeuskanslerin kertomusta... (Hälinää)

...vuodelta 2002, niin esimerkiksi sivulta 160, jossa on lueteltu yksittäisiä kanteluja, tietysti silmään pistää jälleen kerran se, että siellä sosiaalipuoli ja poliisiviranomaiset ovat aika pitkälle pääosissa. Mutta sen jälkeen, kun selvittelee tarkemmin esimerkiksi sivulta 184, millä tavoin vuosien saatossa esimerkiksi poliisiviranomaisen kantelut ovat edenneet, tässä on lueteltu vuodesta 1998 vuoteen 2000, kokonaisuudessaan näitä käsiteltyjä asioita on ollut 48 ja ainoastaan 7 näyttää olleen vuodelta 2002, eli tältä osin oikeuskanslerin virastoon ei sellaista ruuhkaa ilmeisesti poliisipuolelta ole mennyt. Mutta kun täällä, oliko viime vai tällä viikolla, käsiteltiin eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta, niin siellä oli hyvin voimakkaasti poliisipuoli esillä.

Sitten kun tutkii tarkemmin selvityksiä, jotka ovat ihan asiallisesti ja mielestäni aika hyvinkin laitettu tänne, jälleen kerran haluan kiinnittää huomiota siihen samaan asiaan, kuten jo silloin, kun uutta perustuslakia tehtiin, eli siihen, millä tavoin kansalaisten keskuudessa aiheuttaa ristiriitoja se, että meillä on kaksi laillisuusvalvontaviranomaista. Kansalaiset eivät osaa määritellä ja enkä oikein itsekään, vaikka tässä olen yrittänyt seurata näitä asioita, mikä se lopullinen ero ikään kuin sitten on tavallisen kansalaisen silmissä oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen välillä.

Sivulla 161 onkin selvitetty tavallaan sillä tavoin, että on siirretty eduskunnan oikeusasiamiehelle 59 tapausta. Tämä mielestäni osoittaa sen, että meidän laillisuusvalvontajärjestelmämme on pikkasen päällekkäinen, ja sen johdostahan itse olen useaan kertaan esittänyt ja jopa silloin, kun perustuslakia käsiteltiin, että minun mielestäni olisi järkevää ehkä, että meillä olisi laillisuusvalvontaviranomainen erikseen. Sitten voitaisiin yhdistää osittain Oikeuskanslerinviraston ja Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston toimia ja sitten tietysti oikeuskanslerin, jonka varsinainen tehtävä minun ymmärtääkseni on valtioneuvoston ja ministereitten ja ministeriöiden toiminnan seuraaminen. Ehkä se voisi auttaa tähän tilanteeseen.

Mielenkiintoista myöskin näissä luvuissa on se, että siellä on 63 tapausta ollut sillä tavoin epäselviä, ettei ole voitu tutkia. Kun itse saan kansalaiskirjeitä hyvin paljon, niin tietysti voi sanoa, että monta kertaa en itsekään aina ymmärrä sitä, mikä on se idea niissä kirjeissä ollut, ja ilmeisesti myös Oikeuskanslerinvirastossa on niin, että siellä otetaan kirjeet käsittelyyn eikä mitään varsinaista kaavaketta ole. En muista, oliko arvoisa oikeuskansleri silloin perustuslakivaliokunnan jäsen, mutta oli joka tapauksessa tässä talossa edustajana silloin, kun tehtiin periaatepäätös, että yli viittä vuotta vanhempia asioita ei muuta kuin erityisistä syistä oteta käsittelyyn. Tämän mukaisesti vuonna 2002 on ollut 30 tapausta, joita ei ole asiallisesti tutkittu, koska oli yli viisi vuotta vanha asia. Yritin etsiä täältä jotakin selvitystä siitä, onko otettu yhtäkään yli viittä vuotta vanhaa asiaa tutkittavaksi.

Itse näkisin sillä tavoin, että olisi ainakin mielenkiintoista jollakin konkreettisella tapauksella saada itselleen selväksi se, mitkä tapaukset Oikeuskanslerinvirasto ja oikeuskansleri näkee sellaisiksi erityisiksi syiksi, että kantelu voitaisiin ottaa käsittelyyn, kun on kulunut yli viisi vuotta, koska tällaisia kirjeitä ja yhteydenottoja tulee kansalaisilta aika paljon. Sen johdosta minun mielestäni olisi hyvä vaikka jonkinlaisena viestinä antaa tieto niille kansanedustajille, jotka haluavat ottaa vastaan sen tiedon, jotta he voivat sitten välittää sen jollakin tavoin näille kansalaisille.

Mutta yleisesti ottaen minun mielestäni tämä kertomus on todella hyvä ja siitä saa aika paljon irti niitä asioita, mitä itsekin pyrin täältä etsimään.

Sivulla 40 on eräs mielenkiintoinen, meitä kaikkia koskeva kannanotto kansanedustajien vaalirahoituksesta ja siitä, mikä voimassa olevan lainkin mukaan kuuluu oikeuskanslerin toimivaltaan, eli se, että kansanedustajan toimien tutkiminen sinällään ei kuulu oikeuskanslerin tehtäviin, käy täältä minun mielestäni aika hyvin ilmi.

Ihan lyhyesti voisi ottaa esille vammaisten asioita. Muun muassa sivulla 57 ja erityisesti sivulla 105 minun mielestäni on hyvä ratkaisu, sanoisin näin, että sellainen ratkaisu, joka kannattaisi monen kansanedustajan, joka on mukana myös kunnallispolitiikassa, lukea. Tämä on tietysti lyhennelmä, mutta nimenomaan myös vammaisille pitää antaa terveyspalveluja. Tämä kannanotto minun mielestäni, kun paljon puhutaan tasavertaisesta kohtelusta jne., on hyvä, että on otettu tänne. Se vain, kun se viesti menisi sitten myöskin tuonne kuntapäättäjille, eli että kaikkia kansalaisia on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Jälleen kerran täällä on aika useitakin ratkaisuja pikaisesta käsittelystä, joka näyttää olevan suomalaisessa viranomaistoiminnassa jatkuvasti esillä. Niitä ratkaisuja on muun muassa sivulla 64, ilmeisesti, olen merkinnyt näin. Itse kun on lukenut vuosien saatossa aika paljonkin näitä ratkaisuja ja perusteluja, erityisesti tietenkin poliisihallinnon osalta, monta kertaa on jäänyt miettimään sitä, onko tilanne kuitenkin sitten se, että näillä virkamiehillä ja viranomaisilla ei ole mahdollisuutta oikein nopeaan käsittelyyn, kun henkilöstövaje on niin suuri. Olisikin mielenkiintoista kuulla oikeuskanslerilta jossakin vaiheessa, miten hän itse näkee ja onko hänen toimistonsa ottanut kantaa koskaan sitten siihen, että se ratkaisu on viipynyt, vaikka se pitäisi nopeasti käsitellä, niin kun perustuslain 21 §:ssä määritellään tästä joutuisasta käsittelystä. Jossakin tilanteessa virkamies on mahdottoman tilanteen edessä, kun perustuslaki sanoo näin, ja sitten ne, jotka ratkaisevat talousasioita, eivät hoidakaan riittävästi rahaa, että voidaan näitä virkoja täyttää sillä tavoin, että tämä perustuslain 21 §:n mainitsema joutuisuuskriteeri tulee käsitellyksi.

Samalla tavoin voisi sanoa näistä perusteluosista ratkaisuissa, niihinkin täällä on puututtu muun muassa sivulla 66 nimenomaan yksilön oikeusturvan kannalta. Minä toivoisin, kun täällä on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja näköjään paikalla, että jossakin vaiheessa perustuslakivaliokunta käsittelisi jonkin asian ihan perusteellisesti. Aina vedotaan siihen, että on niin kiire perustuslakivaliokunnassa, että siellä asiat yleismalkaisesti ja lyhyemmän kaavan mukaan viedään lävitse. Minun mielestäni tällaisissa niin oikeus- ja työkyvyttömyyseläkeratkaisuissa ja monissa muissa kannattaisi ottaa joku sektori, johon perustuslakivaliokunta ottaisi kantaa nimenomaan näiden kanteluiden perusteella. Näissä monissa on viitattu (Puhemies koputtaa) nimenomaan näihin ... — Puhemiesneuvosto, arvoisa puhemies, ei ole määritellyt 10:tä minuuttia. On kulunut 10 minuuttia 8 sekuntia. En ole nähnyt sellaista puhemiesneuvoston päätöstä tältä osin, suositus on.

Silloin ei voi puuttua.

Arvoisa puhemies! Sivu 71 puhuu äänittämisestä ja sen epäonnistumisesta. — Otan ehkä uuden puheenvuoron sitten, pyrin olemaan korrekti, mutta tämän yhden asian otan vielä. — Sivulla 71 on aika paljon puhuttu siitä, että kun äänitetään ja on väitetty sitten, että kun tulee se konkreettinen tilanne, niin sitä nauhaa ei löydykään tai sitten se äänittäminen on juuri kriittisellä hetkellä epäonnistunut. Näistä on viime aikoina tullut aika paljon viestejä, mutta henkilökohtaisesti en ole niitä nauhoja käynyt kuuntelemassa, kuinka paljon tämä pitää paikkansa, mutta näin on väitetty.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Perus- ja ihmisoikeudet ovat tulleet entistä voimakkaammin osaksi myös kansalaisten valituksissa, ja niihin vedotaan. Siitä on todella esimerkiksi sivulla 57, jossa vammaisen henkilön kulkujärjestelyt terveyskeskukseen liittyvät tähän ihmisten väliseen tasa-arvoisuuteen ja syrjinnän kieltoon. Siis perustuslaissa on vammaisten oikeudet määritelty, ja ketään ei saa vammaisuuden perusteella syrjiä. On hyvä, että Oikeuskanslerinvirasto on ottanut näihin selkeästi kantaa. On odotettavissa todella, että näihin perusoikeuksiin tullaan jatkossa myös kansalaisten toimesta entistä useammin vetoamaan.

Kunnille, aivan niin kuin ed. Vistbacka sanoi, on syytä viestittää nimenomaan se, että vammaislaki on sen tyyppinen, joka asettaa subjektiivisia oikeuksia. Kunnat pyrkivät taloudellisista syistä pääsemään velvoitteistaan. Tässä on yksi kohta, jossa yksilön oikeudet ja kunnan lyhyt taloudellinen etu risteytyvät ja kohtaavat usein sitten kansalaisen vahingoksi. Näin on tärkeätä, että on olemassa valitusinstrumentti tässä asiassa ja voidaan ikään kuin kunnan menetelmiä kritisoida painokkaasti.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2002 on mielestäni selkeälukuinen ja perusteellinen, josta selviävät asiat aivan kuten kuuluukin.

Mutta viittaisin ed. Vistbackan kysymykseen. Kun kansalaiset ottavat meihin kansanedustajiin erittäin paljon oikeusturvakysymyksissä yhteyttä, varmasti on epäselvyyttä, mitä instanssia he lähestyvät, kun on hyvin saman tyyppiset eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Ihan tuon ajatusta esille, olisiko oltava näille kansalaisten oikeusturvavalituksille, joita hyvin ahkerasti meille toimitetaan, jokin aivan oma elimensä, esimerkiksi oikeusturvalautakunta tai jotain muuta vastaavaa, sillä helposti Oikeuskanslerinvirastossa tai Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa näihin ei löydy sitä selkeää vastausta, jota saatettaisiin asioissa kaivata.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Herra oikeuskansleri! Kertomuksen sivuilla 42—43 on esillä suojelupoliisin kassakaapissa oleva niin sanottu Tiitisen lista, joka sisältää suomalaisia nimiä, joiden väitetään vakoilleen Itä-Saksan kommunistisen diktatuurin hyväksi. Aivan tuoreeltaan uusimman kirjansa julkistamistilaisuuden yhteydessä tohtori Alpo Rusi sanoi, että hänellä on ollut tilaisuus perehtyä tähän listaan, ja esitti sen väitteen, että syy listan sulkemiseen kassakaappiin ja syy siihen, että esitutkintaa asianomaisten nimien osalta ei ole käynnistetty ja että listaa ei ole julkistettu, olisi se, että listan julkistaminen ja esitutkintojen käynnistäminen olisi johtanut maan silloisen hallituksen kaatumiseen. Sen jälkeen silloinen suojelupoliisin päällikkö Tiitinen on ilmoittanut, että listalla on vain sellaisia nimiä, joiden julkistamiseen ei olisi kaatunut yksikään hallitus Suomessa. On ihan selvää, että keskustelu tämän listan sisällöstä pitää sisällään hyvin paljon väitteitä, vihjailuja, kiistämisiä. Kysyn teiltä, oikeuskansleri Nikula:

Olisiko Suomen kansalaisten oikeusturvan ja oikeudellisen yhdenvertaisuuden kannalta perusteltua, että tämä niin sanottu Tiitisen lista julkistettaisiin?

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan jatkaisin samasta asiasta ja toteaisin, että te, oikeuskansleri, olette antanut vastauksen, joka on hyvin tekninen, eli kuka antaa tietoja mistäkin asiakirjasta, ja tässä tapauksessa suojelupoliisi on se viranomainen, joka niitä antaa. Kuitenkin ottaen huomioon sen yhteiskunnallisen keskustelun, joka on käyty tämän 20 nimen Tiitisen listan ympärillä ja Rosenholz-arkiston nimistä, ja sen koko laajuuden, merkityksen, eikö se antaisi aihetta siihen, että ehkä tuo nimilista olisi kuitenkin syytä julkistaa ja selvittää ja tavallaan kaikkien epäiltyjenkin nimien maine tässä yhteydessä puhdistaa, jos siihen on aihetta? Mikä on teidän kantanne tähän substanssiin?

Sitten, arvoisa puhemies, vielä ed. Vistbacka täällä kiinnitti huomiota perustuslakivaliokunnan toimintaan. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Paljon lausuntoja ja hyvin teknisiä kannanottoja. Oikeastaan oma toiveeni on se, että neljän vuoden aikana perustuslakivaliokunnassa kyettäisiin tekemään kahdesta kolmeen sellaista, niin kuin englanniksi sanotaan, landmark cases eli hyvin perusteltuja, hyvin huolellisesti harkittuja ja asiantuntijoiden kanssa yhdessä arvioituja suuntaa antavia linjapäätöksiä, joihin voidaan sitten aina tulevaisuudessa huomattavasti merkittävämmällä tavalla vedota kuin yksittäisiin kiireessä tehtyihin perustuslakivaliokunnan kannanottoihin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota pariin tyyppiin näitä kanteluita, joissa mielestäni nykykäytäntö kaipaisi jonkin verran kohennusta. Täällähän jo ed. Vistbacka totesi, että valtioneuvoston oikeuskanslerin kohdalla ei ole sellaista kanteluruuhkaa kuin on ollut pitkään oikeusasiamiehen puolella. Mutta siitä huolimatta, että ei ole tällaista ilmeistä ruuhkaa, on eräitä käytäntöjä, joissa toivoisi hartaasti, että voitaisiin harkita Oikeuskanslerinvirastossa ja oikeuskanslerin päätöksellä muutosta nykykäytäntöön. Nämä molemmat koskevat eräällä tavalla hyvin akuutteja asioita.

Toinen koskee sitä, että valtioneuvoston jäsen on omaksunut sellaisen hallintokäytännöstä poikkeavan käytännön, jolla on mitä ilmeisintä merkitystä valtakunnallisten instituutioiden ja yksittäisten kansalaisten kannalta, ja silloin tietysti tämmöisellä kantelulla on merkitystä vain, jos siitä tulee oikeuskanslerin ratkaisu sinä aikana, kun asianomainen valtioneuvoston jäsen on valtioneuvoston jäsenenä. Jos se tulee sen jälkeen, kun henkilö on tästä tehtävästä poistunut, mitäpäs sillä, se nyt vaan kuitataan, että näin sen asian olisi ehkä pitänyt olla.

Toinen, arvoisa puhemies, mielestäni vielä eräällä tavalla vakavampi ja merkityksellisempi on sellainen tapaus, että eduskunta on käsitellyt hallituksen esityksen sellaisesta asiasta, jossa on jouduttu aivan poikkeuksellisen perusteellisesti tutustumaan itse asiaan, käyttämään asiantuntijoita ja lisäselvityksiä ja lisäselvityksen lisäselvityksiä. Tämän perusteella on laadittu mietintö, hyväksytty asianomainen lakiehdotus, mutta sen jälkeen kun laki on astunut voimaan ja ministeriö ryhtyy sitä käytäntöön soveltamaan, yllättäen se sovellus on aivan kokonaan muuta kuin valiokunnassa kuviteltiin päätetyn. Silloin tietysti, kun tästä kannellaan, ja erikoisesti, jos on vielä taloudellisista etuuksista ja tukipäätöksistä jnp. kysymys, on äärimmäisen tärkeää, että se kantelu, joka tällaisesta tilanteesta tehdään, johtaa mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin, niin ettei nyt, jos siksi osoittautuu, virheellisin perustein makseta valtavan suuria rahasummia joillekin edunsaajille taikka tukeen näennäisesti oikeutetulle, ja sitten voi olla vaikeutta jopa saada ne rahat sieltä takaisin. Kysymys on siis ihan niistä käytännöistä, joissa kiireellisyysjärjestykseen asioita Oikeuskanslerinvirastossa asetetaan.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa herra puhemies! Pahoittelen, että jouduin paria puheenvuoroa aikaisemmin pyytämään tämän puheenvuoron vain sen takia, että pystyn pitäytymään suositusajassa. Tulen myös vastaamaan jatkokeskustelussa.

Herra puhemies! Haluan kiittää tähänastisesta keskustelusta. Niiden sinänsä mairittelevien sanojen johdosta, joita kertomuksen laadusta on esitetty, pyydän saada palauttaa mieliin, että Oikeuskanslerinvirastossa suurimman osan kanteluita ratkaisee apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka tai hänen sijaisensa Nils Wirtanen. Aivan niin kuin täällä on tullut esille, oma työni olennaisilta osiltaan keskittyy valtioneuvoston päätöksenteon ennakolliseen tarkastamiseen, oikeudelliseen tarkastamiseen, ja valvontaan.

Ed. Pulliainen lausui, että meillä ei ole asiaruuhkaa. Kunpa hän todella olisi oikeassa. Valitettavasti meillä asiamäärät ovat 1 400:n paikkeilla vuodessa, ja se asettaa kyllä voimavarat suhteellisen koville.

Ed. Vistbacka kiinnitti huomiota siirtoihin ja poliisia koskeviin kanteluihin. Siirtojahan on sinänsä vähän näihin asiamääriin nähden, eduskunnan oikeusasiamiehen noin 2 800 asiaan ja meidän 1 400 asiaamme nähden. Muutamia kymmeniä siirretään meiltä tänne, ja saman verran oikeusmies siirtää meille. Yleensä siirron syynä on se, että asia on tullut kahdessa paikassa yhtä aikaa vireille ja katsotaan, kumpi asian ratkaisee. Liittyen poliisin valvontaan, eduskunnan oikeusasiamies ensisijaisesti valvoo poliisin voimakeinojen käyttöä, ja nämä asiat ohjautuvat tänne.

Virastojen yhdistämisasia on ollut toistuvasti esillä. Muistelen, että ed. Veikko Vennamo sen ensimmäisen kerran nosti joskus 50-luvun lopulla täällä eduskunnassa esille. Silloin koululaisena seurasin lehtereiltä keskustelua. Silloin kun perustuslakia valmisteltiin komiteatyössä, todettiin, että tämä kahden laillisuusvalvojan järjestelmä on toiminut hyvin, eikä muutosta siihen ehdotettu. Kahdesta laillisuusvalvojasta ei johdu, että yksikään kantelu putoaisi ikään kuin väliin. Pikemminkin on niin, että kanteluita tulee vireille kahdessa instanssissa yhtä aikaa. Järjestelmä lähtee siitä, että kansalaisella on oikeus ja mahdollisuus valita ikään kuin kuluttajanäkökulmasta, kumman puoleen kääntyy.

Viiden vuoden sääntöä on sovellettu suhteellisen harvoin, niin kuin ed. Vistbackan puheenvuorosta kävi ilmi. Voi sanoa pikemminkin niin, että poikkeuksellisesti sitä sovelletaan. Vanhojakin kanteluita yleensä tutkitaan. Se sääntöhän asetettiin sen takia, että vanhoista asioista on yleensä hyvin vaikea saada näyttöä. Niitä on ehkä turha ottaa käsittelyyn, koska ei pystytä selvittämään tosiasioita. On kuitenkin kaiken oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusta, että tosiasiat ovat tiedossa.

Ed. Tiusasen havainto vammaisten perusoikeuksista on erittäin tarpeellinen ja huomionarvoinen. Totean tässä yhteydessä vain, että toissapäivänä näihin samoihin aikoihin julkistettiin valtakunnallisen vammaisneuvoston toimesta laadittu Vammaisen perusoikeusopas. Sen toimittajana on tässäkin talossa edustajana ollut Kalle Könkkölä.

Ed. Zyskowicz kysyi niin sanotusta Tiitisen listasta. Tässä kertomuksessa, joka nyt on esillä, on käsitelty vain sitä, niin kuin todettiin myös ed. Sasin toimesta, että oikeuskansleri joutuu ottamaan kantaa siihen, kuka päättää tämän listan julkistamisesta, sisäasiainministeri vai suojelupoliisi. Johtopäätös on, että se on suojelupoliisi.

Toivon, että minua ymmärretään, kun sanon, että tämä on vastaus myös siihen ed. Zyskowiczin kysymykseen, tulisiko tämä lista julkistaa. En ole siinä asemassa eikä minulla ole sellaista asiantuntemusta tai tietoa, että voisin tämän pitemmälle tähän vastata. Totean kyllä, että oikeuskanslerilla on tutkittavanaan kaksi kantelua siitä, miksei esitutkintaa aloitettu tämän listan johdosta, ja tämä on ikään kuin kytköksissä siihen kanteluun, joka on eduskunnan oikeusasiamiehellä ja jonka julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tohtori Rusi on jättänyt.

Ed. Pulliainen kysyi paria asiaa. Toinen on ministeristä tehty kantelu, joka usein kyllä valitettavasti ratkaistaan sen jälkeen, kun ministeri on tehtävänsä jättänyt. Ministereillä ei ole meillä kantelun kohteena mitään erityiskohtelua. Heihin kohdistuvat kantelut tutkitaan siinä järjestyksessä kuin kaikkien muidenkin. Selvitykset vievät oman aikansa, kantelun kohteen ja kantelijan vastaus oman aikansa, ja meillä harkitaan sitä asiaa. Jos käy niin, että ministeri on ehtinyt vaihtua, se on valitettavaa. Sehän ei millään tavoin muuta ministerin vastuuta. Ei ministerin vastuu virkatoimesta lakkaa siihen, kun hänen toimintansa ministerinä lakkaa, vaan hän on vastuussa sen kymmenen vuoden vanhentumisajan tai ajan, mikä yleensä on näiden tehtävien vanhentumisaika sillä vastuulla, joka ministerillä on.

Vielä ed. Pulliaisen kysymykseen siitä, että saatettaisiin soveltaa lakeja, piittaamatta mitä valiokuntien mietinnöistä tai lausunnoista ilmenee. Jos näin on tapahtunut, siinä on kyllä tapahtunut virhe. Lakia on sovellettava lainsäätäjän tahdon mukaan, ja lainsäätäjän tahto määritellään tässä salissa joko niin, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen perustelut, mikä näkyy aina valiokunnan mietinnöstä, tai niin, että valiokunta kirjoittaa hallituksen esityksen perusteluista poikkeavan perustelun ja yhdessä nämä asiakirjat ovat lainsäätäjän tahto, ja se on kaiken lain soveltamisen perusta jo 1500-luvulta lähtien noudatettujen tuomarinohjeiden mukaan.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ylimmän laillisuusvalvojan toimintarajat eivät kaikissa tapauksissa ole yksiselitteisiä. Esimerkiksi valtionyhtiöitten valvonta ei mielestäni kuulu, kun kyseessä on yksityisoikeudellinen yhteisö, ylimmälle lainvalvojalle. Olisiko nyt syytä eduskunnan tarkistaa ylimmän lainvalvojan toimialarajoja, että varsinkin valtionomistusyhtiöissä valvonta olisi laillista?

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Jatkan tätä keskustelua, jota edustajat Sasi ja Zyskowicz kävivät oikeuskanslerin kanssa kysymyksestä Stasi-listojen kohtelusta. Nyt kun oikeuskansleri valvoo valtioneuvoston toimien lainmukaisuutta, niin haluaisin kiinnittää hänen huomionsa sisäministeri Rajamäen kirjalliseen kysymykseeni antamaan vastaukseen. Kysymyksessä muun muassa tiedustelin, onko valtioneuvosto mahdollisesti tehnyt jotain poliittisia päätöksiä näiden niin sanottujen Rosenholz-tietojen vastaanottamisesta, silloin kun niitä Yhdysvallat Suomelle tarjosi vuonna 2000. Haluaisin myöskin nähdä nämä asiakirjat, mikäli niitä on olemassa, koska eräiden tietojen mukaan näihin Yhdysvaltojen antamiin ehtoihin liittyy se vaatimus, että asianomaisten tulee voida tutustua näihin tietoihin.

Nyt kuitenkin sisäministeri Rajamäki vastasi, että mitään poliittisia päätöksiä ei ole tehty, päätökset on tehty pelkästään viranomaisten kesken. Minun on erittäin vaikea uskoa tätä varsinkaan tämän mainitun Rehnin ja Rusin uuden kirjan perusteella, jossa esitetään aivan toisenlainen käsitys tästä kohtelusta. Suorastaan sanotaan, että asia on käsitelty hallituksessa ja että ulkoministeri Tuomioja on allekirjoittanut päätöksen, jolla tiedot on päätetty ottaa vastaan. Nyt kyse on mielestäni valtioneuvoston toimien lainmukaisuudesta. Kansanedustajalle tuskin voidaan esittää virheellisiä tietoja. Mikäli Rehn ja Rusi ovat väärässä, sitten luonnollisesti varmasti ministeri Rajamäki puhuu totta.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että oikeuskansleri on kertomuksessaan puuttunut moneenkin ajankohtaiseen ja mielenkiintoiseen asiaan toimintavuonna. Yksi niistä pomppaa silmille, nimittäin poliisin toiminta itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa. Tämä ratkaisu koskee vuotta 2001, mutta muistelen niin, että vuonna 2002 nämä ongelmat edelleen kärjistyivät. Se, minkä takia ne kärjistyivät, niin ne kärjistyivät sen johdosta, että Suomessa on ollut laki sellainen, että mielenosoittajat käyttäessään sinänsä perusteltua osallistumisoikeuttaan voivat myöskin naamioitua ja kätkeä omat kasvonsa mielenosoituksen aikana siten, että uskaltavat tunkeutua jopa Mannerheim-ristin ritaria kuljettavaa taksia heiluttelemaan ja pomppimaan sen katolla ja aiheuttamaan poliisille suunnattomia ongelmia itsenäisyyspäivänä.

Tähän asiaan muuten puututtiin myöskin eduskunnan toimesta ja tehtiin lakialoite, jota myöskin hallintovaliokunta käsitteli järjestyslain yhteydessä. Hallintovaliokunta otti voimakkaan yksimielisen kannan, johon tämä sali yhtyi, että valtioneuvoston on ryhdyttävä pikaisesti valmistelemaan uutta lainsäädäntöä, jotta näistä itsenäisyyspäivän ongelmista päästään. Mutta kuinka on käynytkään? Valtioneuvostossa tällä hetkellä ei ole valmisteilla mitään kokoontumislain muutosta, jolla pystyttäisiin rajoittamaan mielenosoitusoikeutta siten, ettei sitä käytetä väärin, etteivät sivulliset ihmiset joudu kärsimään näissä 6. päivän tilanteissa, joita on toistunut jo useamman vuoden ajan.

Jään vain kysymään sitä, pystyykö oikeuskansleri toimillaan vaikuttamaan myöskin siihen, että tämä eduskunnan voimakas tahto, mikä täältä tulee, menisi viestinä eteenpäin myöskin valtioneuvostolle, että saisimme pikaisesti sellaisia lakeja. Huomaan, että nyt on myöskin oikeusministeri aitiossa ja saan vastauksen siihen, onko oikeusministeriössä valmisteilla nyt kokoontumislain uudistus.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Eräs asia, jota ajanpuutteen johdosta äsken en ottanut esille: Olisi mielenkiintoista tietää — kun näissä kertomuksissa usein on vähän saman tyylisiä tapauksia — onko Oikeuskanslerinvirastossa, kun jokin käsitys tai huomautus tai muu on annettu, seuranta siitä, että asianomainen taho on ohjeita noudattanut sen jälkeen tai korjannut "huonot tapansa". Täällähän on monia esimerkkejä siitä, että tilanne on korjaantunut sinä aikana, kun kantelu on ollut vireillä. Mutta onko sitten, kun on tehty näitä ratkaisuja, seurantaa tavallaan siitä?

Herra puhemies! Näistä kuuluisista listoista haluaisin todeta vain sen, että minun käsitykseni mukaan, kun tässä on kuunnellut ja lukenut erilaisia mielipiteitä asiasta, saattaisi olla jopa parempi, että se lista tulisi nyt ulos. Tässä tulee erilaisia väitteitä niin hirvittävän paljon, että tämä saattaa kääntyä jopa negatiiviseksi nimenomaan sen johdosta, että listaa nyt väkisin vain pidetään salassa ja tulee tällaisia väitteitä, mitä muun muassa ed. Heidi Hautala täällä toi esiin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Palaan vammaisuuskysymykseen ja lähinnä vaikeavammaisten osalta. Oikeuskansleri aika lailla lyhyesti kommentoi salista tehtyä kysymystä. Minun kysymykseni kuuluu seuraavasti: Kun vammaispalvelulain mukaan periaatteessa vaikeavammaiselle henkilökohtainen avustaja on järjestettävä, nyt ongelma on se, että kun sitä ei ole nimitetty subjektiiviseksi oikeudeksi, niin kunnat lipsuvat tässä asiassa. On jopa tapauksia, joissa tehty ratkaisu on muutettu myöhemmin negatiiviseksi.

Kysyisin teiltä, arvoisa oikeuskansleri, suurin piirtein näin: Onko tämä oikeuskäytäntö, joka Suomessa on syntymässä, että vaikeavammaisille tulee lisää vaikeuksia asiassa, joka periaatteessa on heille katsottu erittäin tarpeelliseksi, oikeudenmukainen vai onko se väärä? Miten tässä asiassa pitäisi edetä, koska nyt näyttää siltä, että nykyinen hallitus ei pysty tätä subjektiivinen-sanaa liittämään tähän eteen? Vedotaan taloudellisiin seikkoihin, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä vaikeavammaisuuden kanssa.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Muutama sana myös näistä mystisistä Stasi-listoista. Niillä alkaa jo olla tarunhohtoinen maine, alkaa olla niin paljon huhuja ja epäilyjä jo kylillä, turuilla ja torilla, kenen nimiä siellä on. Minusta ed. Zyskowiczin kysymys oli perusteltu. Kysymyshän on nimenomaan kommunistisen sortovallan hallituksen tiedustelupalvelun toiminnasta Suomessa, ja kyllä se on vakava asia, eivätkä nämä tällaiset epäisänmaalliset teot vanhene koskaan. Minusta tuntuu vaan, että joskus kertainen rytinä olisi parempi kuin ainainen kitinä. Kuten ed. Vistbackakin pohti, kohta tähän tulee sotketuksi syyttömiäkin. Eihän siinä mitään. Kyllä siinä löysässä hirressä on joku joutunut roikkumaan, ja jos nimi on siellä perusteetta, niin kyllähän sekin asia siitä selviää.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä oli minulle uusi tieto, että oikeuskanslerilla on tutkittavana kanteluita, jotka liittyvät juuri viranomaistoimintaan tämän niin sanotun Tiitisen listan tiimoilta. Hyvä niin. Ehkä tässä yhteydessä, kun oikeuskansleri näitä kanteluita käsittelee ja niistä kannanottonsa lausuu, hänellä on myös mahdollisuus ja aihe ottaa kantaa kysymykseen tämän listan julkisuuteen saattamisesta.

Ymmärrän toki hyvin sen, että poliisiviranomaisille tulee paljon vihjetietoa, perusteetontakin vihjetietoa, jossa vihjetiedossa syytetään yksittäisiä kansalaisia erilaisista teoista aiheettomin perustein. Ymmärrän hyvin sen, että yleisperiaatteena, yleislinjana, ei voi olla se, että kun joku antaa poliisille jonkun vihjeen, jonkun henkilön — tunnetun tai vähemmän tunnetun henkilön — syyllistymisestä johonkin lainvastaiseen tekoon, niin poliisiviranomainen välittömästi menisi ja julkistaisi tämän tiedon tilanteessa, jossa ei ole mitään perusteita olettaa, että tieto pitäisi paikkansa tai asiaa ei ainakaan ole mitenkään siinä vaiheessa tutkittu. Tämän pääsäännön ymmärrän erittäin hyvin. Käsitykseni mukaan lähtökohta tietysti myös tässä niin sanotussa Tiitisen listassa ja sen julkistamiseen suhtautumisessa perustuu varmasti tämän kaltaiseen yleisajatteluun.

Mutta toisaalta on olemassa asioita ja tosiseikkoja, jotka tekevät tästä Tiitisen listasta aika poikkeuksellisen vihjetietoaineiston. Ensinnäkin tämän listan ympärillä, ihan niin kuin täällä edustajat Vistbacka ja Soini ovat todenneet, on maa täynnään villejä huhuja, erilaisia väitteitä ... (Puhemies koputtaa)

(Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle) ... joissa huhuissa ja väitteissä syyllistetään erilaisia ihmisiä, yleensä muutaman vuoden tai vuosikymmenen takaisia poliittisia toimijoita. Kuten kaikki tiedämme, näitä huhuja on julkistettu myös maan rajojen ulkopuolella, esimerkiksi Espanjassa ilmestyvässä suomalaisten omassa lehdessä.

Ja nyt, kuten sanoin, tohtori Rusi, joka kuitenkin on huomattava, sanoisiko, yhteiskunnallinen toimihenkilö Suomessa — toiminut presidentin läheisenä neuvonantajana, toiminut ulkoministeriössä vuosia, toiminut akateemisena opettajana — on julkisesti esittänyt näkemyksen, väitteen, että listan julkistamatta jättäminen perustuu siihen, että jos se olisi tuolloin 80-luvun lopulla tai taisi olla ihan 90-luvun alussa julkistettu, se olisi horjuttanut maan istuvaa hallitusta, ei pelkästään ilmeisesti horjuttanut, vaan muistaakseni hän sanoi, että se olisi merkinnyt hallituksen kaatumista. Eli tässäkin mielessä voi sanoa, että on näiden huhujen ja väitteiden kautta esitetty jo aika lailla suppeaan henkilöpiiriin kohdistuvia raskaita väitteitä ja epäilyjä.

Samanaikaisesti tämän listan pysyminen piilossa kaiken tämän julkisen keskustelun jälkeen saattaa olla omiaan horjuttamaan kansalaisten luottamusta viranomaistoiminnan puolueettomuuteen. Tarkoitan nyt tietysti suojelupoliisin toimintaa. Tämä keskustelu on varmasti joissakin, ehkä monissakin, kansalaisissa herättänyt kysymyksen, miksi Alpo Rusiin ja myöhemmin hänen veljeensä kohdistuneet rikosepäilyt tulivat julkisuuteen. Miksi niitä nimiä, joiden tiedetään olevan tässä niin sanotussa Tiitisen listassa, ei ole saatettu julkisuuteen? Tämä keskustelu yhä jatkuessaan saattaa myrkyttää kansalaisten luottamusta ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä ja yhdenvertaiseen kohteluun viranomaistoiminnassa.

Arvoisa herra puhemies! Haluan tällä kaikella sanoa, että vaikka hyvin ymmärrän ja hyväksyn ne yleiset lähtökohdat, joiden nojalla on mielestäni itsestäänselvää, että kaikkea poliisin saamaa rikoksiin tai rikosväitteisiin liittyvää vihjetietoa ei voi eikä pidä julkistaa, niin on mielestäni olemassa toisaalta aika hyviä perusteita, miksi tämä niin sanottu Tiitisen lista olisi hyvä saattaa julkisuuteen, mikä tietysti mahdollistaisi myös kaikille niille henkilöille, jotka ovat sillä listalla tai joiden muuten julkisesti on väitetty olevan siinä listalla, julkisesti puhdistaa maineensa.

Eli haluan tällä sanoa, että toivon, että te, arvoisa oikeuskansleri, ottaessanne kantaa ja käsitellessänne näitä teillä nyt olevia kanteluita, jotka tähän listaan ja siihen liittyvään viranomaistoimintaan liittyvät, tässä yhteydessä harkitsisitte, olisiko olemassa sellaisia perusteita, jotka antaisivat aihetta teille siinä yhteydessä lausua käsityksenne myös siitä, tulisiko tämä lista ihan viranomaistoiminnan nauttiman luottamuksen ja kansalaisten yhdenvertaisuuteen oikeuden edessä tai viranomaistoiminnassa kohdistaman luottamuksen vahvistamisen kannalta saattaa julkisuuteen.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Herra puhemies! Kommentoin muutamia seikkoja, joita oikeuskansleri oikein virka-asemansa puolesta ei voi kommentoida.

Ensinnä tästä listasta. Ed. Heidi Hautala kertoi, että Rosenholzin papereita olisi jouduttu käsittelemään sisällöllisesti valtioneuvostossa, kun kerran ilmeisesti ulkoministerin allekirjoituksella nämä paperit ylipäänsä on maahan saatu. Tästähän ei ole kysymys. Jotta ne saatiin, piti tehdä tiettyjä toimia, ja luonnollisesti päätös niistä on tehty ministeriötasolla, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä tai joku muu ministeri olisi tutkinut niitä itse papereita, vaan ne hankittiin Suomeen juuri sen takia, että suojelupoliisi erityisasiantuntijana voisi tutustua niihin ja ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Tämä toinen lista, josta täällä ed. Zyskowicz on käyttänyt nimeä Tiitisen lista, oli keskustelun kohteena viime syksynä. Niin kuin silloin totesin, sen arvioiminen, kuinka hyvin ja asianmukaisesti suojelupoliisi on menetellyt asiassa, on tässä meidän perinteessämme ensi kädessä perustuslakivaliokunnan asiana. Perustuslakivaliokunta ja ulkoasiainvaliokunta käyvät säännöllisissä palavereissa suojelupoliisin kanssa läpi juuri suojelupoliisin toimintaperiaatteita parlamentaarisen kansanvaltaisen valvonnan kannalta. Kun viime vuoden lopulla suosittelin tästä asiasta keskustelemista perustuslakivaliokunnassa, silloinen valiokunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen kovin kiivaasti oli sitä mieltä, että sinne se ei kuulu. Mielelläni kuulisin, mikä nykyisen valiokunnan puheenjohtajan kanta on siihen, kuuluuko tällainen suojelupoliisin toiminnan asianmukaisuuden valvominen ja siitä keskustelu perustuslakivaliokunnalle. Itse pitäisin sitä järkevänä, että emme lähde rakentamaan uusia hallinnollisia rakenteita, joista niistäkin tietysti kansainvälisiä esimerkkejä on, siis valtiollisen poliisin tai turvallisuuspoliisin erityisistä valvontaelimistä tai neuvottelukunnan tyyppisistä orgaaneista.

Pariin muuhun asiaan. Täällä ed. Oinonen vaati, kun meillä on ennestään kaksi laillisuusvalvojaa, eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri, että sitten kansalaisten kanteluita varten olisi vielä oikeusturvalautakunta. Tämähän ei varmasti ole oikea tie, vaan oikea tie on antaa entistä tarkempaa ja selvempää tietoa siitä, miten laillisuusvalvojat suorittavat tätä valvontatehtäväänsä ja mihinkä laillisuusvalvojien valtuudet ulottuvat. Erityisen hankalaahan on juuri perustuslakivaliokunnan työn kannalta ollut se, että perustuslakivaliokunta saa kertomukset eduskunnan oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että perustuslakivaliokunnalle siirtyisi se ylimmän laillisuusvalvojan rooli, että valiokunta ryhtyisi sitten niitä yksittäisiä tapauksia penkomaan vielä uutena laillisuusvalvoja-portaana, vaan tämä valvontamahdollisuushan liittyy siihen oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen lailliseen edesvastuuseen saattamiseen ministereiden tapaan, jos heidän virkatoimissaan jotain huomauttamista ilmenee.

Sitten täällä ed. Sasi kertoi tästä näkemyksestään, että pitäisi poimia sieltä muutama tapaus ikään kuin esimerkkiratkaisuksi. Tämäkään nyt ei oikein valtiosäännön sisältöön sovi, että tavallaan perustuslakivaliokunta lähtisi sitten oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin linjauksia vähän oikaisemaan tai vetämään niistä yhteenvetoja, antamaan uusia ennakkolinjoja. Ehkä tätä ed. Sasi ei tarkoittanutkaan, mutta sain sellaisen käsityksen. Mutta se juuri, että perustuslakivaliokunta voi sieltä poimia tällaisia yleisesti merkittäviä tapauksia, joissa se tutustuu asiaan tarkemmin ja voi sen pohjalta mietinnössään antaa sitten sitä ongelmavyyhtiä koskevia suosituksia esimerkiksi hallinnon toiminnasta tai valtion lainvalmisteluhankkeisiin ryhtymisestä, niin sehän on täysin perusteltu ja hyvä toimintatapa.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on aikamoista varjonyrkkeilyä näistä Stasi-listoista. Oikeusministeri Koskinen, olen aivan oikein ymmärtänyt sen, että valtioneuvosto ei varmaankaan ole näitä listoja sisällöllisesti käsitellyt poliittisesti, mutta nimenomaan kun tiedustelin ministeri Rajamäeltä sitä, onko näiden Rosenholz-tietojen vastaanottamisesta tehty poliittisia päätöksiä ja onko mahdollista tutustua näihin vastaanottamiseen liittyviin asiakirjoihin, niin vastaus oli, että mitään poliittisia päätöksiä ei ole tehty, vaan päätökset on tehty viranomaisten kesken. Nyt te itse, ministeri Koskinen, sanoitte, että päätökset on tehty ministeritasolla, mikä viittaa hieman siihen, että mahdollisesti Alpo Rusi ja Olli Rehn ovat aivan oikeilla jäljillä kirjassaan tässä asiassa.

Mutta sitten toinen kysymys näiden listojen tutkinnasta. Nyt olen itse ollut esittämässä sitä, että valtioneuvoston pitäisi suhtautua myönteisesti tällaisen riippumattoman asiantuntijaryhmän perustamiseen, jossa olisi historiantutkijoita ja toivottavasti myös sellaisia historiantutkijoita, jotka ymmärtävät, miten vaikeasti tulkittavia nämä tiedot ovat ja miten paljon niihin liittyy tietoja henkilöistä, joilla tosiasiassa ei ole ollut mitään yhteyksiä tiedustelupalveluihin. Mutta tämänkin ehdotuksen valtioneuvosto on tässä samaisessa sisäministeri Rajamäen vastauksessa torjunut. Tämä on minusta käsittämätöntä.

Sitten vielä kolmanneksi tästä suojelupoliisin parlamentaarisesta valvonnasta. On aivan totta, että eduskunta ei ole ottanut tässä asiassa kovin aktiivista otetta, joka sille kuuluisi. Viittaan vaan Ruotsiin ja Norjaan, joissa on tehty laajat parlamentaariset selvitykset suojelupoliisin toiminnasta toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Mielestäni Suomi ei voi pitää itseään avoimena yhteiskuntana, ellei tällaista vastaavaa parlamentaarista selvitystä saada aikaiseksi.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kansalaisten oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että syyttäjälaitoksella on riittävät resurssit. Tällä hetkellä on tilanne se, että syyttäjälle tulevat asiat monta kertaa, muutaman kerran vuodessa, ehtivät vanhentua. Syyttäjien työmäärä, työtaakka, on niin valtavan suuri, että osa syyttäjistä on sairauslomalla, menee burn outiin. Kansalaisten oikeusturvan kannalta on varsin tärkeää se, että syyttäjät huolellisesti ja perusteellisesti ehtivät paneutua kuhunkin rikosoikeudelliseen asiaan. Siinä mielessä minun mielestäni olisi hyvin tärkeää, että hallitus ennen kaikkea toisi esityksen, että syyttäjälaitosten resursseja lisättäisiin eli henkilökuntaa lisättäisiin, ja kysynkin herra oikeusministeriltä ja oikeuskanslerilta, että millä tavalla hallitus aikoo hoitaa tätä asiaa, tämä epäkohta poistettaisiin. Ei rahan puute saa aiheuttaa, että kansalaisten oikeusturva kärsii, koska Suomi on oikeusvaltiona numero yksi. Me olemme niin varakas valtio, että rikollisuuden torjumiseksi me tarvitsemme vankan syyttäjälaitoksen, ja sitä ei saa pettää.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Kaavoitus- ja tiekysymykset ovat usein meillä maassamme erittäin vaikeita, ja niistä tulee paljon valituksia ja kanteluita. Vaikka kummankin näiden osalta meillä on olemassa hyvä lainsäädäntö, rakennuslaki, tielait jnp., niin lopputulos maanomistajien kannalta joskus muodostuu täysin kohtuuttomaksi ja syntyy sellainen pattitilanne, johon ei löydy juuri minkäänlaista ratkaisua millään keinoilla. On vielä esimerkkejä löydettävissä, että eivät todella sitten vaikuta kantelut oikeuskanslerille eivätkä oikeusasiamiehelle. Vastaus yleensä on, ja minä ymmärrän tämän hyvin, lakiin täysin perustuva, mutta maanomistajien kannalta tilanne on kuitenkin kohtuuton.

Minä otan tästä yhden esimerkin Keski-Suomesta, esimerkin, joka kattaa varmaan vastaavia ongelmia muissakin maamme kunnissa. Tämä on Luhangan Onkisalon tiekysymys. Kun on sellainen tilanne, että on samaan aikaan tehtävä suojelupäätöksiä, tehtävä yksityistielain mukaisia tiepäätöksiä, tehtävä päätöksiä teiden rakentamisesta, kaavoittamisesta jnp., niin yksityinen ihminen jää totaalisesti tällaisissa tietyissä tilanteissa jalkoihin. Tässä tilanteessa on vieläkin sellainen tilanne, että 2000-luvulla pysyvällä asutuksella ei ole minkäänlaista yhteyttä saareen, vaikka se olisi aivan yksinkertaista sinne ollut rakentaa ja olisi myöskin tänä päivänä. On aivan varmaa, että nyt kun uutta vaihtoehtoa suunnitellaan ja mietitään, niin menee jälleen tämän valitusprosessin kautta useita vuosia, asianosaiset siellä asuvat henkilöt vanhenevat ja tilanne on entistäkin kohtuuttomampi ja yhteiskunnallekin jopa kallis vaihtoehtoinen ratkaisu.

Minä kysyisin, itsekin monta kertaa ammatissani tällaisissa asioissa mukana olleena: Olisiko mahdollista säätää lailla jonkinlainen tilapäinen täytäntöönpano-oikeus tavalla tai toisella niin, että ei sitten aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti ruvettaisi Suomesta näiden asioitten osalta valittamaan? Eli mitkä ovat ne keinot, että siihen saakka, kunnes pysyvä ratkaisu löytyy, turvataan asianomaisille asukkaille vastaavat kulkuyhteydet kuin on muillakin kansalaisilla.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Todellakin, mitä tulee perustuslakivaliokunnan lausuntoihin, tarkoitin sitä, että nelivuotiskautena tehtäisiin pari kolme merkittävää päätöstä, jotka perustuvat lääninhallituksen esityksiin ja jotka olisivat linjaratkaisuja, millä tavalla perustuslakia tulkitaan. Ei niin, että poimittaisiin yksittäisiä tapauksia oikeuskanslerin kertomuksesta, koska sellainen metoditapa ei välttämättä ole tarkoituksenmukainen ja antaisi liian suuren huomion joillekin yksittäisille tapauksille.

Mitä tulee sitten suojelupoliisin kontrolliin, niin totuushan on se, että esimerkiksi perustuslakivaliokunnan osalta kyse on lähinnä tietojen vaihdosta, tietojen saannista, mutta ei varmaankaan oikein kontrollista voida puhua. Mutta tietysti mitä tulee nyt sitten viime aikaisiin tapauksiin, näihin Stasi-listoihin, Tiitisen listoihin tai sitten Rusin tapaukseen, niin varmasti sitten kun oikeuskansleri tai oikeusasiamies käsittelee näitä tapauksia, niin valiokunnassa voidaan sitten ottaa kantaa. Mutta täytyy sanoa, että voidaan ehkä ajatella sitä, olisiko tullut aika näitten viimeaikaisten tapahtumien johdosta miettiä, pitäisikö eduskunnan ottaa tietyllä tavalla hieman vahvempi kontrolli suojelupoliisista ja millä tavalla tuo sitten käytännössä oikein tapahtuisi.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan kyllä korostaa sitä, että jos me katsomme Alpo Rusin osalta tutkintakynnystä, niin se oli kyllä äärimmäisen alhainen kaiken kaikkiaan. Jos ajatellaan kansalaisten yhdenvertaisuutta, niin eikö yhdenvertaisuuden kannalta voitaisi katsoa, että kyllä aika pienelläkin kynnyksellä kaikkien epäiltyjen selvittäminen DDR:n osalta olisi tarkoituksenmukaista?

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan hyvin lyhyesti, en palaa enää niihin vastauksiin, joita annoin tässä aikaisemmin. Aloittaisin ed. Vielman kysymyksestä, tilapäisestä täytäntöönpanosta. Lainsäädännössähän on paljon säännöksiä, jotka antavat mahdollisuuden toteuttaa joku päätös, vaikka valitusoikeus on auki. Yleinen periaate on, että tällaisia mahdollisuuksia annetaan silloin, kun päätöksen muuttumisesta huolimatta alkuperäinen tilanne voidaan palauttaa. Ympäristökysymyksissä usein on tilanne sellainen, että tähän ei ole mahdollisuuksia.

Ed. Kuosmanen tarjosi laillisuusvalvojille toimivaltaa valtionyhtiöihin. Kiitän ystävällisestä ajatuksesta, mutta mielelläni sen torjun. Yhtiöt toimivat osakeyhtiölain säännösten mukaisesti, ja tässä kertomuksessahan on tuo hyvin laaja ratkaisu Sonera-asiassa. Siitä näkyy, mitenkä yhtiön asioita hoidetaan. Siellä määrää omistajan etu niin suuressa määrin, että laillisuusvalvonnalla ei ole mahdollisuuksia.

Ed. Salon kysymykseen naamioinnista: Meillä mietittiin, kun tämä asia tuli esille eduskunnassa, mikä on se peruste, millä yleensä naamiointi voidaan sallia, asiahan on näinpäin. Vanhastaan Helsingissä ei saanut naamioituneena kulkea kuin joulupukit. Naamiointi on hyväksyttävää mielenosoituksessa silloin, kun ihmiset voivat pelätä omaistensa puolesta. Tyypillisiä ovat ulkomaalaisten tai pakolaisten mielenosoitukset jonkun lähetystön edessä, koska näiden mielenosoittajien sukulaiset siinä maassa, jota vastaan protestoidaan, voivat joutua vaikeuksiin. Muuten naamiointikielto voidaan ajatella mielenosoituskohtaisesti. Se ratkaisu, johon ed. Salo viittasi, oli apulaisoikeuskanslerin ratkaisu siihen kanteluun, jossa katsottiin, että poliisit toimivat liian kovin kourin taltuttaessaan tuon mielenosoituksen, ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisu oli, että poliisi ei toimivaltaansa ylittänyt.

Sitten vielä aivan lyhyesti edustajille Akaan-Penttilä ja Kuosmanen näistä resursseista sekä vammaispalvelulain osalta että syyttäjien osalta. Ed. Akaan-Penttilä on saanut ministeri Hyssälältä vastauksen tähän henkilökohtaista avustajaa koskevaan asiaan. Olen sen myös itse lukenut, ja siitä vastauksesta ilmenee se tosiasia, että tiettyjä sosiaaliturvan aloja, tiettyjä subjektiivisia oikeuksia, voidaan tarjota vain yhteiskunnan myöntämien resurssien puitteissa, ja ne resurssit irtoavat tässä salissa.