6) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2013
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen
Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Minulla on
ilo ja kunnia esitellä teille eduskunnan oikeusasiamiehen
toimintakertomus vuodelta 2013.
Kertomusvuosi oli jälleen monin tavoin ennätyksellinen
oikeusasiamiehen toiminnassa. Kanteluiden ja muiden laillisuusvalvonta-asioiden määrä
kipusi
jälleen uuteen ennätykseen. Kantelumääräthän
ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun, mutta kertomusvuonna kasvu
oli poikkeuksellisen voimakasta: kun vuonna 2012 kanteluita saapui
noin 4 300, kertomusvuonna 2013 niitä saapui ensimmäisen
kerran yli 5 000, eli kasvua oli noin 16 prosenttia. Ilokseni
voin kuitenkin todeta, että tästä voimakkaasta
kasvusta huolimatta asioita kyettiin ratkaisemaan noin 250 enemmän
kuin niitä saapui eli noin 5 300 asiaa.
Kertomusvuonna saavutimme myös meillä pitkään
olleen tavoitteen kanteluiden yhden vuoden enimmäiskäsittelyajasta,
eli vuodenvaihteessa kansliassa ei ollut enää vireillä yli
vuoden vanhoja kanteluasioita. Edellisen kerran tähän
tavoitteeseen päästiin 20 vuotta sitten, ja olen
hyvin iloinen ja ylpeä koko kanslian puolesta, että tähän
tavoitteeseen nyt päästiin. Siihen ei päästy helposti,
vaan tämä on edellyttänyt melkoista ponnistusta
koko kanslian henkilökunnalta.
Tarkastusten määrää jouduimme
toisaalta jonkin verran vähentämään
vuoden 2012 huippulukemista, mutta silti niitä tehtiin
90 kohteeseen, mikä sekin ylittää reilusti
pidemmän aikavälin keskimäärän,
joka on ollut noin 60 tarkastusta vuodessa.
Nämä tulokset on ollut mahdollista saavuttaa ensinnäkin
hyödyntämällä asioiden tutkinnassa sitä harkintavaltaa
ja niitä toimintavaihtoehtoja, joita oikeusasiamiehelle
annettiin kolme vuotta sitten voimaan tulleessa lakiuudistuksessa:
voimavarat on aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin pystytty kohdentamaan
sellaisiin asioihin, joissa oikeusasiamies voi auttaa tai muuten
ryhtyä toimenpiteisiin. Toiseksi työskentelytapoja on
eri tavoin tehostettu, ja lopulta kysymys on siitä, että koko
kanslia on tehnyt lujasti töitä.
Toimenpiteeseen johti viime vuonna yhteensä 840 asiaa,
mikä on samaa korkeaa tasoa kuin aikaisempinakin vuosina.
Sisällöllisesti nämä toimenpiteet
ovat olleet entistäkin monipuolisempia, ja kaikkia erilaisia
toiminta- ja toimenpidevaihtoehtoja on käytetty. Pyrkimyksenä on
edelleen ollut korostaa kansalaisnäkökulmaa, eli
jos oikeusasiamies voi auttaa kantelijaa, se apu annetaan, olipa
asia suuri tai pieni, ja apu pyritään antamaan
sellaisin keinoin, jotka ovat mahdollisimman nopeita. Jos asia on
saatavissa kuntoon puhelimella tai sähköpostilla,
täysimittaiseen, raskaaseen kantelun tutkintamenettelyyn
ei välttämättä ole tarvetta.
Tämän kansalaisnäkökulman lisäksi
oikeusasiamiehen toiminnassa on korostunut viranomaistoimintaa ohjaava,
oikeustilaa kehittävä ja perus- ja ihmisoikeuksia
edistävä näkökulma.
Oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä on nyt noin kahden
vuoden ajan toiminut Ihmisoikeuskeskus ja sen ihmisoikeusvaltuuskunta.
Kokemukset Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta sekä Oikeusasiamiehen
kanslian, Ihmisoikeuskeskuksen ja ihmisoikeusvaltuuskunnan yhdessä muodostaman
kansallisen ihmisoikeusinstituution rakenteesta ovat hyvin myönteisiä.
Ihmisoikeuskeskus on aidosti tuonut lisäarvoa Oikeusasiamiehen
kansliaan. Ihmisoikeuskeskus antaa toiminnastaan oman kertomuksen,
jota eduskunta ei kuitenkaan käsittele. Tähän
oikeusasiamiehen kertomukseen sisältyy aiempaa hieman laajempi jakso
Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta.
Rakenteeltaan kertomus on pääosin edellisten vuosien
kaltainen, ja kertomuksen alussa on oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten
puheenvuorot kunkin itse valitsemasta aiheesta.
Herra puhemies! Omassa puheenvuorossani käsittelen
YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen valinnaista pöytäkirjaa,
jonka ratifiointi on Suomessa vireillä. Oikeusasiamiehestä tulee pöytäkirjan
mukainen kansallinen valvontaelin. Pöytäkirjan
tarkoituksena on vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden
suojelua kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai
halventavaa kohtelua tai rangaistusta vastaan. Vaikka sopimuksessa
puhutaan kidutuksesta, Suomen oloissa käytännössä on
kysymys esimerkiksi muistisairaiden vanhusten hoitopaikkoihin tehtävistä tarkastuskäynneistä,
joilla pyritään ennaltaehkäisemään
heidän huonoa kohteluaan tai itsemääräämisoikeutensa
loukkauksia.
Pöytäkirjan soveltamisala on hyvin laaja.
Kysymys ei suinkaan ole vain esimerkiksi vankiloiden, poliisilaitosten
tai tutkintavankiloiden valvonnasta, vaan kohteina ovat myös
esimerkiksi ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt,
psykiatriset sairaalat, koulukodit, lastensuojelulaitokset sekä vanhusten
ja kehitysvammaisten hoitopaikat ja asumisyksiköt. Soveltamisalaan
kuuluvia toimipaikkoja on kaikkiaan tuhansia.
Kokonaan uutta on se, että oikeusasiamies voi käyttää apunaan
asiantuntijoita hoitaessaan kansallisen valvontaelimen tehtävää.
Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että tarkastuksen suorittamiseen voi osallistua
oikeusasiamiehen nimeämiä eri alojen asiantuntijoita,
esimerkiksi lääkäreitä. Uskon,
että tämä asiantuntijoiden käyttömahdollisuus
tuo lisäarvoa tarkastusten toimittamiseen.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja käsittelee puheenvuorossaan
muun muassa opetustoimen laillisuusvalvontaa. Opetustoimen valvojina
toimivat eduskunnan oikeusasiamies, valtioneuvoston oikeuskansleri
ja aluehallintovirastot. Lisäksi valtion kouluja koskevista
asioista voidaan kannella Opetushallitukselle. Laillisuusvalvonnan
haasteena on kentän valtava koko: Suomessa on yli 3 700
oppilaitosta, joissa käy noin 2 miljoonaa opiskelijaa,
ja vastaavasti varhaiskasvatusta annetaan yli 4 000 kunnallisessa
ja yksityisessä päiväkodissa sekä ryhmäpäiväkodissa.
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan opetustoimen laillisuusvalvonnassa
nousee esiin kolme suurta ongelmaa. Ensiksi, valvonnan resurssit ovat
vähäiset: ylimmillä laillisuusvalvojilla
ja aluehallintovirastoissa on opetussektorilla käytettävissä yhteensä vain
noin 10 henkilötyövuotta. Toiseksi, on ongelmallista,
että opetustoimen laillisuusvalvonta tapahtuu hajallaan
monessa eri viranomaisessa: vaarana on, että kokonaiskuvaa kentästä ei
synny kenellekään. Laillisuusvalvonnan kannalta
on lisäksi riskialtista, että eri valvojat eivät
välttämättä tiedä,
mitä asioita on muiden valvojien käsiteltävänä.
Myös tästä syystä valvojat saattavat
esittää erilaisia kantoja samoista asiakysymyksistä,
mikä voi aiheuttaa hämmennystä kantelijoissa
ja mediassa.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin puheenvuoron aiheena on
oikeus asuntoon ja asumiseen liittyvien oikeuksien toteutumisen
valvonta. Valvontaa vaikeuttaa ensinnäkin se, että oikeutta
asuntoon ei ole turvattu ihmisoikeutena tai perusoikeutena, ja toiseksi
se, että yksityiset tahot kuuluvat oikeusasiamiehen valvontaan vain
silloin, kun ne hoitavat julkista tehtävää.
Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on
edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen
omatoimista järjestämistä. Perusoikeussäännösten
asumista turvaavat oikeudet eivät aseta lainsäätäjälle
välittömiä velvoitteita. Ne edellyttävät
toteutuakseen täsmentämistä lainsäädännössä ja
moninaisten yhteiskunnallisten rakenteiden ja järjestelyiden
luomista. Asumiseen liittyvät oikeudet ovat perustavanlaatuisia perus-
ja ihmisoikeuksia, joiden toteutumisen valvonta edellyttää laillisuusvalvonnan
jatkuvaa kehittämistä. Yksilöllä ei
aina ole käytettävissään oikeudellisia
keinoja näiden sosiaalisten oikeuksiensa toteuttamiseksi.
Kysymys ei ole perusoikeuden heikkoudesta, vaan oikeuden toteuttamisen
varmistavien oikeudellisten mekanismien heikkoudesta. Tämä osoittaa
oikeussuojan kehittymättömyyttä ja korostaa
laillisuusvalvonnan merkitystä.
Puheenvuorossaan Sakslin käsittelee oikeusasiamiehen
laillisuusvalvonnassa esille nousseita asumiseen liittyviä kysymyksiä ja
laillisuusvalvonnassa annettua ohjausta erityisryhmien, kuten lasten,
vammaisten ja vanhusten, asumis-olojen korjaamisessa noudatettavista
periaatteista.
Herra puhemies! Näiden puheenvuorojen jälkeen
kertomuksessa on katsaus oikeusasiamiesinstituution toimintaan vuonna
2013. Siellä on muun muassa asiamääriä ja
toimenpiteitä sekä erilaisia tapahtumia koskevia
tietoja, joista kerroin jo tämän esittelypuheenvuoroni
alussa.
Seuraava laaja pääjakso, numero 3, käsittelee perus-
ja ihmisoikeuksia. Tällainen jakso on ollut kertomuksessa
perusoikeusuudistuksen voimaantulosta 1995 lähtien perustuslakivaliokunnan
toivomuksen mukaisesti. Tämä kertomuksen perus-
ja ihmisoikeusjakso on vähitellen kehittynyt yhä laajemmaksi,
mikä ilmentää hyvin oikeusasiamiehen
toiminnan painopisteen muutosta viranomaisten velvollisuuksien valvonnasta
ihmisten oikeuksien edistämisen suuntaan. Nyt jaksossa
on kerrottu oikeusasiamiehen perus- ja ihmisoikeusmandaatista, Ihmisoikeuskeskuksen
toiminnasta, puutteista ja parannuksista perus- ja ihmisoikeuksien
toteutumisessa — se on tuo perustuslakivaliokunnan toivoma,
nyt jo kertomukseen vakiintunut jakso — ja sitten siinä on
oikeusasiamiehen hyvitysesitykset ja nyt ensimmäistä kertaa
katsaus myös sovinnolliseen ratkaisuun johtaneisiin asioihin.
Nämä sovinnolliseen ratkaisuun johtaneet asiat
eivät yleensä ole suuren suuria, mutta ne ilmentävät
hyvin niitä uusia toimintatapoja, mitä Oikeusasiamiehen kansliassa
on nyt omaksuttu, ja sitä, miten ihmisiä voidaan
auttaa oikeuksiinsa pääsyssä joskus hyvin
yksinkertaisilla ja nopeilla toimenpiteillä. Edelleen tässä perus-
ja ihmisoikeusjaksossa käsitellään kertomusvuoden
erityisteemaa. Meillä on joka vuosi tietty perus- ja ihmisoikeusteema, joka
otetaan esille kaikilla tarkastuksilla, esimerkiksi viime vuonna
tämä teema oli yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Sitten
tähän jaksoon sisältyy perusoikeuksittain
systematisoitu katsaus oikeusasiamiehen perusoikeuskannanottoihin
kertomusvuoden aikana. Lopuksi on käsitelty kaikki valitusasiat
Suomea vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa vuonna 2013.
Neljäntenä jaksona on kaikkein laajin, hallinnonalakohtainen
tai asiaryhmittäinen jakso laillisuusvalvonnassa tehdyistä havainnoista.
Kunkin asiaryhmän yhteyteen on sisällytetty kuviot
kunkin asiaryhmän kantelujen määrän
kehityksestä ja toimenpideprosentista niissä.
Kertomuksen lopussa on vielä liiteosa, jossa on oikeusasiamiestä koskevat
perustuslain ja lain säännökset sekä eräitä tilasto-
ynnä muita tietoja.
Arvoisa herra puhemies! Tässä oli esittelypuheenvuoroni.
Toivon, että tämä kertomus antaa eduskunnalle
mahdollisuuden arvioida paitsi oikeusasiamiehen toimintaa myös
lainsäädännön ja julkisen hallinnon
tilaa sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. — Kiitos.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Kiitoksia, oikeusasiamies. Sen jälkeen jatkamme keskustelua,
ja edustaja Kiuru, olkaa hyvä.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme oikeusasiamiehen
kertomusta vuodelta 2013. Esitän puheessani kysymyksen vaalipaikoilla
tapahtuvasta varainkeruusta, mutta siitä hieman myöhemmin.
Ensinnäkin kertomuksesta saa hyvän yleiskuvan
suomalaisen laillisuusvalvonnan kokonaistilasta. Toimiva hallinto
on länsimaisen demokratian selkäranka. Koulutetut
virkamiehet ja instituutiot täyttävät
pääpiirteissään niille asetetut tehtävät,
jolloin kansalaiset voivat luottaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Korjattavaa toki löytyy aina, ja siksi myös valvontaa
ja muun muassa oikeusasiamiehen työtä tarvitaan.
Kertomuksen sivulla 99 käsitellään
vaali- ja osallistumisoikeuksia, ja tartun tähän
yhteen yksityiskohtaan kertomuksesta. Poliittiset oikeudet eli vaali-
ja osallistumisoikeudet ovat keskeisiä perusoikeuksia demokraattisissa
valtioissa. Vaalitoimintaa ohjaavat muun muassa vaalilaki ja oikeusministeriön
ohjeet. Vaalipaikoilla järjestetään erilaisia
vapaaehtoisia hyväntekeväisyyskeräyksiä.
Hyväntekeväisyyttä vastaan minulla ei ole
pahaa sanottavaa: järjestöt tekevät arvokasta työtä,
ja toivon niille kaikkea hyvää. Jatkossa olisi
kuitenkin ainakin selvitettävä ja mahdollisesti tarkemmin
ohjeistettava, mitä, miten ja kuka voi vaalipaikoilla keräyksen
järjestää.
Oma näkemykseni on, että vaalipaikoilla ei
pitäisi sallia mitään muuta toimintaa
kuin vaalitoimitus. Vaalitilaisuus on monelle jännittävä tapahtuma,
johon voi liittyä myös erilaisia pelkotiloja.
Kaikki ylimääräinen paine olisi rajattava pois.
Se, äänestääkö vai
jättääkö äänestämättä, voi
ratketa hyvinkin pienten seikkojen pohjalta. Vaalitoimitukseen osallistumisesta
ei saa syntyä tunnetta, että keräyksiin
osallistuminen on osa tapahtumaa. Painetta voi lisätä,
jos ehdokas on hyväntekeväisyyskeräystä tekemässä ja
katseellaan tarkkailemassa paikalla olijoita. Näinkin on, ainakin
lehtitietojen mukaan, tapahtunut.
Selvitettäviä kysymyksiä ovat siis:
saako vaalipaikoilla järjestää keräyksiä jatkossa,
kuka määrittelee keräysluvat, ovatko
keskitetyt ohjeet paikallaan vai pitäisikö olla
enemmän kuntakohtaista päätäntävaltaa,
onko vaarana pysyvät nautintaoikeudet vai onko vuosittaista
tai vaalikausittaista rotaatiota, voiko ehdokas olla kerääjänä keräyspaikalla,
ja kuinka keskeisillä paikoilla mahdollinen keräyspiste
vaalipaikalla on?
Poliisihallituksen arpajaishallinnossa on tehty vuonna 2013
rahankeräyksen toimeenpanosta päätös,
joka koskee käytyjä EU-vaaleja ja tulevia eduskuntavaaleja.
Lupaehdon mukaan keräysjärjestelyistä ei
saa syntyä äänestäjille sellaista vaikutelmaa,
että vaalikeräyksiin osallistuminen olisi velvollisuus.
Erityisesti pienillä paikkakunnilla velvollisuudentunteen
syntymistä voi olla vaikea välttää.
Lisäksi lupaehdossa sanotaan, että keräystoiminta
ei saa häiritä vaalitoimintaa. Edelleen kysyn:
kuinka paljon keräystoiminta häiritsee varsinaista
vaalitoimintaa, koska keräyspaikan ohitse ei voi kulkea
ikään kuin huomaamatta varsinaiselle äänestyspaikalle?
Oma kantani siis on, että vaaleissa ja äänestyspaikoilla äänestetään
eikä järjestetä rahankeräyksiä tai
muita kampanjoita. Hyväntekeväisyydellä on
arvonsa ja paikkansa, mutta se ei ole vaalipaikoilla.
Toivon, että oikeusasiamies voisi selvitellä tätä asiakokonaisuutta
jatkossa omasta aloitteestaan vähän samalla tavalla
kuin oikeusasiamies on ottanut kantaa esimerkiksi sananvapauden
toteutumiseen virkamiesten toiminnassa joillakin paikkakunnilla.
Kiitos oikeusasiamiehelle kattavasta ja selkeästä kokonaisuudesta,
jota oli erittäin miellyttävä lukea. — Kiitos.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Aluksi kiitän arvoisaa oikeusasiamiestä hyvästä raportista.
Se antaa kokonaiskuvan lainvalvonnan tilanteesta ja viranomaisten
toiminnasta ja toki ihmisoikeuksienkin noudattamisesta. Heti alkuun
täytyy sanoa, että kyllähän
meillä Suomessa tämä virkamieskunta on
tasokasta, lainkuuliaista ja ammattitaitoista. Aina virheitä sattuu,
ja toki kun näitä tästä raportista
on lukenut, niin noin ison maailman mittakaavassa pienistä asioistahan
täällä puhutaan, onneksi. Meillä on
pätevät virkamiehet.
Mutta se, mistä nyt kannan huolta — ja olen tainnut
siitä aikaisemminkin kantaa mutta otan asian edelleen esille,
koska tilanne on pahentunut ja ilmeisesti taitaa pahentua — on
viranomaisresurssit ja niihin liittyvä laillisuusvalvonta.
Eduskunnan oikeusasiamies oli tuossa ihan perustellusti oman toimistonsa
resursseista huolissaan, näin tietysti, ymmärrän
hyvin, mutta kun luin tuon kertomuksen ainakin tuossa Padilla huonosti,
niin en ihan kauheasti löytänyt siitä huolenaihetta
näiden muiden operatiivisten viranomaisten eli näiden,
joita eduskunnan oikeusasiamies valvoo, resurssien riittävyydestä.
Kannan huolta todella tästä tilanteesta, mikä nyt
vallitsee. Muun muassa tässä vuosikertomuksessa
oli todettu työrikosten osalta tänäkin
vuonna — nehän ovat tainneet aikaisempinakin vuosina
olla — että nehän ovat hyvin ongelmallisia. Niissä on
lyhyt rikosoikeudellinen vanhentumisaika, pienimmillään
kaksi vuotta, ja niissä on kuitenkin lähes aina
kolmen eri viranomaisen yhteistoimintaa ennen kuin se syyteoikeuden
vanhentuminen katkeaa, ja monasti ne ovat hyvin hankalia juttuja
selvittää, ja näitä on päässyt
vanhentumaan viranomaisilla. Useimmiten, vaikka yhteistoimintaa
on tehostettu, aika vain on liian lyhyt, koska työvoimaa
ei ole. Se on ollut aikaisemminkin huolenaiheena, ja nyt vielä,
kun resurssit ovat entisestään vähentyneet,
se on tullut monissa muissa tapauksissa ilmi.
Tuossa tuli jossakin tapauksessa ilmi, että kun kerta
kaikkiaan resurssit eivät riitä, niin esimerkiksi
eräässä poliisilaitoksessa tutkinnanjohtaja oli
delegoinut massapäätöksiä alaiselleen.
Sehän kun ei tietysti ihan esitutkintalain henkeä noudata,
niin tästä oli tullut moitteita eduskunnan oikeusasiamieheltä.
Mutta toki tämä nyt on pakon sanelema tilanne,
valitettavasti. Kun monasti edellytys esitutkinnan suorittamisesta
ilman aiheetonta viivytystä on aika kohtuuton etenkin päivittäistutkinnassa,
missä tämäkin tutkinnanjohtajan toiminnan
niin sanottu delegoiminen oli tapahtunut, niin voi olla todella
hankala tilanne, että suoriutuu tehtävästä.
Arvoisa herra puhemies! Sitten vielä asia, joka koskettaa
kansalaisia: nämä esitutkinnan rajoittamiset liittyen
syyttäjän ja poliisin yhteistyöhön. Tästä olen
huolissani ja toivon, että eduskunnan oikeusasiamieskin
jatkossa ottaisi tiiviimmin kantaa, toteutuuko yksittäisen
kansalaisen oikeusturva, kun poliisi yhdessä syyttäjän
kanssa joutuu olosuhteiden pakosta rajoittamaan erilaista esitutkintaa
käytännössä ihan sen takia vain, että ei
ole työvoimaa tutkimaan näitä tapauksia. Minun
mielestäni se nakertaa kansalaisten oikeudentuntoa ja uskoa
oikeusvaltioon, kun heille tärkeää juttua,
ehkä elämänsä aikana ainutta,
missä joutuu poliisin kanssa tekemisiin, ei tutkita ihan vain
sen takia, että siihen ei ole resursseja. Laissa saattaa
siihen perustelut löytyä, mutta tosiasia on se,
että resurssipulan takia näitä juttuja
rajoitetaan, ja etenkin nyt, kun täällä hyväksyttiin
uusi laki tähän syyteneuvotteluun liittyen, niin
se, jos mikä, vielä saattaa kansalaisten kannalta
entistä epäoikeudenmukaisempi olla ja aiheuttaa
erilaista asemaa erilaisten kansalaisten kesken, ja se on täysin
epäoikeudenmukaista.
Elikkä miten arvoisa oikeusasiamies suhtautuu tähän,
kun huomaa, että viranomaisilla ei ole riittäviä resursseja
vaan tutkinnan lopettaminen tai venyminen johtuu siitä,
kun ei ole työvoimaa? Onko se silloin ohjaava näkökulma,
vai pitäisikö se huomautus silloin, jos mahdollisen huomautuksen
antaa, antaa niille henkilöille, jotka ovat tästä vastuussa:
esimiehet, ylin johto ja — tietysti se ei ole mahdollista — viime
kädessä eduskunta, mehän täällä päätämme
rahasta ja resursseista? Kohdistetaan se sanktio oikeaan paikkaan.
Tätä toivon jatkossa.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Aluksi haluan lausua kiitoksen oikeusasiamiehen
kertomuksesta. Siinä on otettu jälleen kerran
esille kansalaisten kannalta erittäin tärkeitä asioita,
ja kun ne on kirjattu tänne, niin toivomme tietenkin, että näihin
epäkohtiin puututaan mahdollisimman tehokkaasti kaikissa Suomen
kunnissa, jotta nämä samat asiat eivät toistuisi.
On hyvä, että meillä on nämä viimeiset oljenkorret,
joihin yksittäiset kansalaiset voivat turvautua silloin,
kun hätä on suuri.
Arvoisa puhemies! Haluan ottaa esille puutteet vanhusten oloissa
ja kohtelussa, joista sivulla 66 on hyvä, kattava kuvaus.
"Laitoshoidossa ja palveluasumisen yksiköissä asuu
kymmeniätuhansia vanhusasiakkaita. Jatkuvasti tulee ilmi
ravinnon, hygienian, vaippojen vaihdon, kuntoutuksen ja ulkoilun
puutteita sekä riittämättömän henkilökunnan
korvaamista liiallisella lääkityksellä."
Tässä on kahdella virkkeellä kuvattu
hyvin tarkasti se tilanne, mikä meillä vallitsee
vanhustenhoidossa lukuisissa laitoksissa. Kun ajatellaan, että nämä ongelmat
koskettavat kymmeniätuhansia vanhuksia, niin on korkea
aika laittaa myös vanhusten asiat kuntoon. Vuosikausia olemme
puhuneet siitä, että vanhusten asemaa pitäisi
parantaa, mutta kaikesta huolimatta konkreettisia parannuksia ei
ole saatu aikaiseksi. Päinvastoin istuva hallitus tekee
jatkuvasti leikkauspäätöksiä,
joiden kohderyhmänä ovat kunnat ja kuntalaiset
ja sitä kautta myös vanheneva väestö erilaisissa
hoitokodeissa.
Arvoisa puhemies! Järjestin tämän
vuoden huhtikuussa eduskunnan Kansalaisinfossa tilaisuuden, jossa
käsittelimme ikäihmisten hyvinvointiin liittyviä aiheita,
kuten omaishoitoa, ravitsemusta ja liikuntaa. Tilaisuuteen saapui
runsaasti kiinnostuneita kansalaisia. Käydyissä keskusteluissa
kävi ilmi, että on hyvin paljon asioita, joista
ikäihmiset eivät ole tietoisia. He eivät ole
tietoisia niistä palveluista ja niistä oikeuksista,
joita heillä olisi. He eivät saa riittävästi
informaatiota oikeuksistaan. Toivoisin, että myös
tähän asiaan kiinnitetään huomiota,
niin että nämä ikäihmiset saisivat
riittävästi tietoa siitä, mikä heidän
tilanteensa on ja mistä he pystyisivät hakemaan
apua.
Kotihoidon tilannetta täytyy korostaa ja kohentaa erityisesti,
mikäli nyt istuvan hallituksen leikkaukset tapahtuvat kuten
on suunniteltu. Omaishoitajien asiat on saatava vihdoinkin kuntoon,
ja näiden omaishoitajien palkkioiden maksatus tulisi siirtää kunnilta
Kansaneläkelaitokselle, joka pystyy tasapuolisesti kohtelemaan
kaikkia vanhuksia silloin, kun näitä etuisuuksia
haetaan, jotta ei käy sillä tavalla, että kun
kunnan rahatilanne on huono, niin sitten samassa tilanteessa olevat
ikäihmiset ja heidän hoitajansa saavat aivan erilaisia
päätöksiä: joku saa päätöksen omaishoidon
tuesta, toinen taas kielteisen päätöksen.
Arvoisa puhemies! Maaliskuussa suullisella kyselytunnilla otin
esille vanhusten laitoshoidon ja ennen kaikkea ne leikkaukset ja
sen, mitä siitä seuraa. Vertasin vanhuksia vankeihin
ja totesin, mitä siitä seuraisi, jos rikolliset
pistetään vanhainkotiin ja vanhukset vankilaan.
Silloin vanhukset pääsisivät säännöllisesti
suihkuun, saisivat osallistua harrastuksiin ja pääsisivät
joka päivä ulkoilemaan. Heidän terveydestään,
hampaistaan ja apuvälineistään huolehdittaisiin.
He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi
maksettava hoidostaan ja asumisestaan. He olisivat jatkuvan videovalvonnan
alaisia niin, että he saisivat välittömästi
apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsisivat muuta avustamista.
Kysyin tuolloin peruspalveluministeri Susanna Huoviselta, toteutuvatko
hänen mielestään Suomessa vanhusten ihmisoikeudet
verrattuna vankeihin ja eikö olisi jo aika perustaa vanhus-asiavaltuutetun
virka, (Puhemies koputtaa) jota perussuomalaiset ovat esittäneet
lukuisia kertoja. Valitettavasti ministeri Huovinen sen enempää kuin
ministeri Henrikssonkaan eivät lämmenneet ajatuksille,
joita esitettiin. Päinvastoin ministeri Henriksson piti
erittäin tärkeänä sitä, että vankien
oikeuksia priorisoidaan. Nyt tuoreiden uutisten mukaan hän
pitää erittäin tärkeänä sitä,
(Puhemies koputtaa) että Hämeenlinnan vankilassa
päästään eroon paljuselleistä,
mutta vanhuksista ei puhuta yhtään mitään,
kuinka kauan vanhukset joutuvat olemaan märissä vaipoissa
ja millä tavalla heidän jokapäiväinen
hoitamisensa järjestetään.
Arvoisa puhemies! Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen,
ja silloin kun rahoista ja muista resursseista on puutetta, on tärkeätä se,
että silloin nämä eri asiat puntaroidaan.
Näkisin itse, että vanhuksilla pitäisi
olla vähintään samat ihmisoikeudet kuin
vangeilla tällä hetkellä Suomessa.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Osaltani haluan myös kiittää eduskunnan
oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2013, jossa päästään
kurkistamaan niihin tilanteisiin, mitä Suomen arkielämässä tapahtuu.
On hienoa ja tärkeää, että meillä on
Suomessa tällainen järjestelmä, jossa
ihmisoikeuksien toteutumista seurataan ja valvotaan ja myös
puututaan viranomais-ten toimintaan, mikäli niissä ilmenee
selkeitä rikkeitä.
Osaltani haluaisin keskustella lasten oikeuksista, joissa apulaisoikeusasiamies
on kiinnittänyt huomiota useisiin tapauksiin sivulla 241. Ihan
tilastollisesti täällähän mainitaan
näin, että vuonna 2013 lastensuojelutilastojen
mukaan huostaanotettujen lasten määrä oli
10 675 lasta, sekä sitten mainitaan, että kiireellisten
sijoitusten määrä oli 3 944
lasta ja se oli kasvanut. Täällä eduskunnassa
ollaan myös paljon kuultu tilastoista, että perheiden
ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä olisi
yli 17 000, joten tähän summaan se ei
nytten suoraan yhdisty, mutta jostakin sekin luku varmaan nousee.
Oikeusasiamies oli maininnut tässä avauspuheenvuorossaan
näin, että teillä oli 90 tarkastuskohdetta.
Tässä lasten oikeuksien osuudessa mainitaan tarkastuksia
kuitenkin vain kolme, joista yksi oli opetus- ja kulttuuriministeriöön
ja yksi oli lastenkotiin sekä oppimis- ja ohjauskeskus
Onervaan. Mikäli nämä olivat vain tarkastukset
esimerkiksi lastenkoteihin, joista ainoassa tarkastuskohteessa myös
tuli lisäselvitystoimenpiteitä, niin pidän
sitä tarkastusmäärää hyvin
alhaisena.
Arvoisa puhemies! Täällä myös
mainitaan näin, että kunnissa vahvistettiin vuonna
2012 aiempaa enemmän elatussopimuksia, yhteensä 46 457.
Tämä helposti myös tarkoittaa sitä,
että Suomessa kymmenettuhannet lapset joutuvat kokemaan
vuosittain perheiden rikkoutumisen ja joutuvat erilleen isästä tai äidistä tai
molemmista. Siinä mielessä ei ole yllättävää,
että meille kansanedustajille tulee hyvin paljon kansalaisilta
valituksia siitä, että heidän tapaamisoikeuksiaan
lapsiin rajoitetaan tai täysin estetään.
Meillä on myös eduskunnassa täällä kaksi
lakialoitetta kansanedustajilta tullut, joissa yhteensä on
yli 200 nimeä, joissa tämmöinen vieraannuttaminen kriminalisoitaisiin.
Se ei tällä hallituskaudella etene, mutta asia
on siinä mielessä tärkeä ja
merkittävä havainto siitä, että on
ennen kaikkea lapsen etu, että hänen oikeuksiaan
kumpaankaan vanhempaan ei rajoiteta niin vanhempien riitojen johdosta
kuin myöskään perheen ulkopuolelle sijoittamisen
toimenpiteen johdosta.
Tässä kirjassa apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt
huomiota siihen, että joissain sijoitetuissa tapauksissa
lasten oikeuksia rajoitetaan merkittävällä tavalla.
Esimerkiksi apulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan lastensuojelulaitoksessa
ei tulisi puuttua lapsen perusoikeuksiin huoltajan tai lapsen suostumuksen
perusteella elikkä ei lapsi tai huoltaja voi antaa suostumusta siihen,
että hänen ihmisoikeuksiaan rajoitetaan, kuten
postin, kirjesalaisuuden tai puhelimen käytön
osalta.
Siinä mielessä on hyvä havainto,
että lapsella tulee olla lastensuojelulain mukainen oikeus
ja turva kehityksen kannalta pitää tärkeät
ja turvalliset ihmissuhteet yllä, vaikka olisi sijoitettu
perheen ulkopuolelle. Täytyy muistaa, että yhteydenpito
on ennen kaikkea lapsen oikeus ja sosiaalitoimen tulisi tässä asiassa
tukea vanhempia eikä sitä missään
määrin rajoittaa.
Arvoisa puhemies! Yhden esimerkin haluan nopeasti nostaa esille
tässä — tai varmasti seuraavassa puheenvuorossa,
koska puheaika tulee nyt tässä täyteen:
haluan, että myös nämä muutamat
esimerkit, mitä tänne on kirjattu, avaisivat meidän
sosiaalihuoltokentässä viranomaisten silmät
näkemään, että vanhempien huolet
siitä, että he eivät saa tavata lastaan,
ovat todellisia ja apulaisoikeusasiamies on niihin puuttunut ja
tämä käytäntö tulisi
kunnissa muuttaa, ja siitä seuraavassa puheenvuorossa vähän
lisää.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Omaltakin
osaltani kiitän oikeusasiamiestä ja koko Oikeusasiamiehen
kansliaa tärkeästä työstä.
Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin sanoa, että minun mielestäni
siellä tehdään myös turhaa työtä,
sellaista juridista pyörittelyä ja tieteen tekemistä toisen
luokan asioissa.
Esimerkkinä mainitsen apulaisoikeusasiamiehen jo tunnetun
päätöksen Ateneumissa valokuvaamisesta,
josta apulaisoikeusasiamies onnistui tekemään
sivukaupalla tiedettä ja pani vielä silloisen
opetusministeriönkin juristit käyttämään aikaansa
ja tarmoaan tämän tieteen jatkamiseen.
Toisena ajankohtaisena esimerkkinä mainitsen suvivirsitapauksen
nimenomaan apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä,
jossa hän päätyi siihen, että suvivirrestä saa
koulujen kevätjuhlissa laulaa kaksi säkeistöä,
koska niissä mainitaan Jumala vain kerran ja ilmeisesti
vielä käsitteellä "Luojani", mutta kolmannessa
ja neljännessä säkeistössä mainitaan
Jumala jo toiseen tai jopa kolmanteen kertaan, ja sen vuoksi niitä ei
saa laulaa koulujen kevätjuhlissa.
Kun tällaista pyörittelyä ja suoranaista
juristeriaa oikeusasiamiehen toimistossa harrastetaan ja harjoitetaan,
niin olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä,
että tuonkin ajan voisi paremmin käyttää.
Edustaja Tolvanen kiinnitti mielestäni perustellusti
huomiota siihen, että harvoin, jos koskaan, oikeusasiamies
on esittänyt näkemyksiä siitä,
että nimenomaan esimerkiksi poliisiviranomaisten voimavaroja
tulisi vahvistaa. Kuitenkin poliisimiehet ja -naiset käytännön
arjessa joka päivä, joka yö suojelevat
ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, kuten ihmisten henkeä,
terveyttä, omaisuutta. Jos ja kun halutaan vahvistaa suomalaisten
ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, niin esimerkiksi juuri poliisin
riittävät voimavarat ovat siinä yhtenä avainasemana.
Herra puhemies! Olen täällä aikaisemmin
puhunut niin sanotuista perusoikeusfundamentalisteista ja niin sanotusta
perusoikeusfundamentalismista eräänlaisena koulukuntana.
Tämä käsite ei ole minun luomani, vaan
sen olen omaksunut professori Markku Helinin artikkelista "Perusoikeuksilla
argumentoinnista" vuodelta 2012, ja tämä artikkeli
on varmasti herra oikeusasiamiehelle hyvin tuttu.
Emeritusprofessori Aulis Aarnio on yksi Suomen arvostetuimpia
juristeja — väittäisin, että nimenomaan
oikeusfilosofiassa hän on Suomen arvostetuin ja myös
kansainvälisesti hyvin arvostettu tiedemies. Nyt olin hyvin
tyytyväinen, kun huomasin, että uusimmassa kirjassaan
"Oikeutta etsimässä" tältä vuodelta
myös emeritusprofessori Aulis Aarnio käyttää ilmaisua
perusoikeusfundamentalismi ilman minkäänlaisia
sitaatteja, ilman että hän olisi laittanut tuon
käsitteen lainausmerkkeihin. Tämä on
erittäin tärkeä kirja tältäkin
osin, ja kun en ole varma, onko tämä kirja vielä tuttu
Oikeusasiamiehen kansliassa, niin siteeraan tästä kirjasta
sivulta 256 eteenpäin muutamia tässä suhteessa
merkittäviä kohtia.
Ensimmäinen sitaatti: "Otan lopuksi esiin ongelman,
joka on syntynyt nykyisen perustuslain ja Suomen Euroopan unioniin
liittymisen saranakohdassa. On syntynyt tai synnytetty vääristynyt kuva
perus- ja ihmisoikeuksien ja perustuslain roolista arkisessa laintulkinnassa.
Markku Helin on puuttunut tähän ongelmaan oivallisessa
kirjoituksessaan Perusoikeuksilla argumentoinnista."
Sen jälkeen hän selostaa tuota Helinin ajatuksenkulkua
ja myöhemmin kirjoittaa muun muassa näin: "Supernormistojen" — tällä siis
tarkoitetaan perusoikeusnormeja ja niiden takana olevia moraalinormeja — "tulkinnassa
ei ole mahdollista saavuttaa yhtä ja oikeaa ratkaisua.
On suoranainen, joskin muodikas, itsepetos ajatella, että supernormistoille
ja niiden ilmentämille perusarvoille on olemassa jokin
objektiivinen sisältö. Ratkaisu jää riippumaan
tulkitsijasta, ei laista. Tämä on kohtalokasta
oikeudelle." Näin siis kirjoittaa yksi Suomen arvostetuimmista
juristeista.
Edelleen seuraava kohta, joka on hyvä lukea Oikeusasiamiehen
kanslian kaikkien juristien tietoon, on seuraava: "Sen vuoksi tilanneherkkää oikeuslähdeoppia
vaanii demokraattisen oikeusvaltion pahin uhka, mielivalta. Se on
syvässä ja sovittamattomassa ristiriidassa Suomen
perustuslaissa hyväksytyn legaliteettiperiaatteen kanssa.
Tilanneherkkää ja suoraan supernormeihin nojautuvaa
lainsoveltamista ei ole lupa asettaa lainsäännösten
yläpuolelle ja asemoida laintulkitsijaa lainsäätäjän
edellä." (Puhemies koputtaa)
Seuraava sitaatti: "Perusoikeudet ovatkin nousseet keskiöön
oikeustieteen, ennen muuta valtiosääntöoikeuden,
edustajien käymissä keskusteluissa. Tässä mielessä oppi
perusoikeuksien vahvasta vaikutuksesta lainkäyttöön
ja oikeustieteen tulkintoihin on oikeustieteellinen, ei lainsäädännöllinen
doktriini."
Edelleen sitaatti. Luvun alaotsikko: Perusoikeusfundamentalismi — ja
ilman sitaatteja siis. "Fundamentalistinen perusoikeuskäsitys
on edustettuna esimerkiksi Tuomas Ojasen ajattelussa." Sitten on
pitkät pätkät, joita nyt muun muassa
ajanpuutteen vuoksi en lue, mutta kehotan oikeusasiamiestä ja
apulaisoikeusasiamies Pajuojaa ja viraston esittelijöitä lukemaan.
Luen vain seuraavan lyhyen sitaatin: "Voimassa olevan perustuslain
perusoikeusuudistuksen valmistelu ei anna vahvistusta perusoikeusfundamentalismille."
Ja vielä, herra puhemies: "Kuten edellä todettiin,
perusoikeuksien ilmentämät arvot ovat tulkinnallisesti
avoimia. Jos jo tulkintavaihtoehtojen analyysiin tuodaan väljiä arvoargumentteja,
ajaudutaan
tilanteeseen, jossa tulkitsijan perusoikeudelle antama arvosisältö sulkee
pois muut hyvin perustellut vaihtoehdot. Arvot ovat harkintaprosessissa
mukana liian varhain. Mallin fundamentalistisuus puolestaan on siinä,
että lainkäyttäjä" — siis
tarkoittaa tuomaria, mutta voi tarkoittaa myös ylintä laillisuusvalvojaa — "asetetaan
huonosti perustellun oikeusopillisen doktriinin antamalla valtuutuksella
lainsäätäjän asemaan. Se johtaa
konfliktiin valtiovallan kolmijaon periaatteen kanssa. Vielä oudompi
mallista tulee, jos oikeustieteen harjoittaja, ja nimenomaan hän,
saa doktriinin tarkoittaman vallan määritellä,
miten perusoikeuksien ilmentämät arvot (Puhemies
koputtaa) tulee ymmärtää. Niin tärkeitä kuin
perus- ja ihmisoikeudet ovatkin demokraattisen oikeusvaltion kannalta,
niille ei tule antaa perusoikeusfundamentalismin tarkoittamaa monopoliasemaa,
tahtoipa jokin doktriini sitä tai ei. Kirjoitetun lain
järjestelmässä" — joka meillä Suomessa
siis on (Puhemies koputtaa) — "on edelleen voimassa moneen
kertaan toistamani legaliteettiperiaate: lainkäytön
ja omalla tavalla myös oikeustieteen tehtävä on
tulkita lakia."
Ja toiseksi viimeinen sitaatti: "Liberaalina mutta oikeussysteemistä johtuvat
rajat tunnustavana normatiivinen oikeuslähdeoppi asettuu päättäväisesti
vastustamaan oikeusturvan nimissä kaikenlaista fundamentalismia.
Historia opettaa, että moraalin messiaat ovat tehneet paljon pahaa
asettuessaan yhteiskunnan vakiintuneitten sääntöjen
ulko- tai yläpuolelle. Sama vaara vaanii, jos perusoikeusfundamentalismi
saa oikeusajattelussa ylivallan." Ajanpuutteen vuoksi en toista
tuota sitaattia, vaikka mieleni tekisi. Ja jatkuu: "Oikeusoppineet
asettavat itsensä lain, jopa perustuslain, yläpuolelle
vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut tulee johtaa
suoraan supernormeista."
Ja viimeinen sitaatti, herra puhemies: "Oikeusjärjestys
ei demokraattisessa oikeusvaltiossa anna oikeustieteelle erityisasemaa
parlamenttiin, ei edes tuomioistuimiin nähden. Suomenkin
perustuslain hyväksymässä valtiovallan
kolmijako-opissa lainsäädännöllinen
ylivalta on parlamentilla, lainkäyttövalta tuomioistuimilla.
Siihen oikeustieteen ja sen teoreetikoiden on tyytyminen, vaikka
oikeustieteellä onkin ja on aina ollut tärkeä rooli
muotoiltaessa kulloinkin yhteiskunnassa voimassa olevaa oikeutta."
Herra puhemies! Kun siellä oikeusasiamiehen kansliassa
pidätte sen seminaarin, jota olen jo aikaisemmin peräänkuuluttanut,
nykyisen perusoikeusfundamentalistisen ajattelunne ongelmista, niin
pyydän, että yhdeksi puhujaksi kutsutte professori
Aulis Aarnion.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Kiitoksia. — Ajattelin, että edustaja Zyskowicz
haluaa säästää puhemiehen toiselta
puheenvuorolta, ja siksi olin tavattoman kärsivällinen.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tässä oikein mykistyi,
kun kuunteli edustaja Zyskowiczin puheenvuoroa tästä tärkeästä asiasta.
Haluan palata ihan käytännön elämään
ja lähinnä oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin
yhteistyöhön. Käsittääkseni
teillä on yhteinen diaari, mutta käsittääkseni
edelleen tiettyjen asiakokonaisuuksien osalta on päällekkäisyyksiä.
Sen lisäksi on vielä poliisirikosasiat, muun muassa ne,
Valtakunnansyyttäjänvirastossa, ja käsittääkseni
avikin käsittelee erilaisia kanteluita.
Sanoitte, että työvoimaa on vähän,
mikä pitää paikkansa, ja olette tehostanut
toimia. Muun muassa tämmöiset yksinkertaiset asiat,
voiko käyttää termiä, olette
jopa niin sanotulla suppealla tutkinnalla käsitelleet hyvin
nopeasti. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet nykyisen lainsäädännön valossa
entisestään tehostaa teidän yhteistyötänne
ja toimintaa? Tiedän, että jos tässä isoja muokkauksia
aletaan tekemään, se on ihan selvää,
että valtioneuvosto tarvitsee oikeuskanslerin, mutta tarvitseeko
se niitä toimintoja, mitä siellä nyt
on liittyen esimerkiksi viranomaisvalvontaan? Että yhdistetään
näitä asioita. Se on sitten tämän
talon asia päättää.
Mutta onko mahdollista tehostaa toimintaa, että nämä päällekkäisyydet
saataisiin pois, koska vielä, käytän
nyt nimitystä, ammattikantelija tekee usein eri näkökulmasta
samasta asiasta kantelun? Hän tekee poliisille ilmoituksen
ja sinne sun tänne ja työllistää meidän
viranomaiskoneistoa aivan turhaan. Eli tämmöisestähän
on päästävä eroon. Yksi laillisuusvalvontaviranomainen käsittelee
asian ja antaa siihen päätöksensä.
Ilmeisesti tämän tehokkaampaan toiminnan yhdistämiseen
ja yhteistyöhön ei päästä,
ellei tässä talossa sitten lakeja muuteta ja näitä toimintoja mahdollisesti
tietyiltä osin yhdistetä.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Äsken puheenvuoroni jäi
hieman kesken ajanpuutteen takia, ja haluaisin vielä kiinnittää huomiota
siihen, että vanhukset eivät pääse riittävästi
ulos vaan he joutuvat olemaan sisällä. Sen takia
kiinnitän huomiota tässä eduskunnan oikeusasiamiehen
kertomuksessa sivulla 88 olevaan tekstiin, jonka mukaan: "Ryhmäkodin
hoitoon sisältyvä ulkoilu tapahtui pääsääntöisesti parveketerassilla — toisessa
ryhmäkohdissa vähintään kerran
viikossa ja toisessa noin kaksi kertaa kuukaudessa. Yhdessä tarkastetussa
ryhmäkodissa yksikään asukas ei käynyt
ulkona joka päivä, minkä kerrottiin johtuvan
henkilökunnan vähyydestä. Tästä johtuen
ulkoilut keskittyivät myös paljolti kesäaikaan
ja ulkona kahvitteluun."
Sitten on painotettu seuraavaa tekstiä: "Koska ulkoiluun
käytettävät yksikön omat parveketilat olivat
vaatimattomat, tuli apulaisoikeusasiamiehen mielestä asukkaiden
ulkoiluun varata enemmän resursseja esimerkiksi työvuorojärjestelyin. Vanhusten
ulkoilun tulisi apulaisoikeusasiamiehen mukaan olla vanhuksen oikeus,
johon häntä kannustetaan aktiivisesti heti, kun
hän siirtyy hoivakodin asiakkaaksi. Henkilöstöresurssien niukkuus
ei saa heikentää vanhuksen ulkoilua eri vuodenaikoina."
Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää huomiota
siihen, että nämä vanhusten oikeudet
toteutuvat vähintään yhtä hyvin
kuin vankien vastaavat oikeudet toteutuvat Suomessa.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä kiinnittää huomiota
tähän laillisuuden valvontaan, josta puhutaan
sivulta 242 alkaen.
Oikeusasiamiehen toimisto ratkaisi vuonna 2013 yhteensä 392
lasten oikeuksia koskenutta asiaa. Määrä on
kasvanut noin 40 prosenttia edellisestä vuodesta, mikä on
mielestäni yksi merkki siitä, että asiaan
tulee kiinnittää huomiota.
Näistä asioista suurin osa koskee sosiaalihuollon
viranomaisia ja muita tahoja, jotka hoitavat sosiaalialan julkista
tehtävää. Sijaishuollossa havaittujen
merkittävien puutteiden johdosta tässä kirjassa
tarkastellaan pelkästään lastensuojelun sijaishuollosta
annettuja ratkaisuja, joita oli yhteensä 122. Tämä on
merkittävä huomio oikeusasiamieheltä,
että sijaishuollossa nimenomaan on niitä puutteita,
jotka rajoittavat lapsen ihmisoikeuksia joko pitää yhteyttä läheisiinsä tai muulla
tavoin toimia yhdenvertaisesti.
Arvoisa puhemies! Yksi elävä esimerkki. Haluan
nostaa sen esille täältä sivulta 247,
jossa puhutaan äidistä, joka oli tavannut sijaishuollossa olevaa
lastaan noin puolitoista vuotta valvotusti. Hän sai tavata
lastaan muutaman tunnin ajan kolmen viikon välein. Asiakassuunnitteluneuvottelun
aluksi hän oli usein esittänyt toiveen, että saisi
tavata lastaan tiheämmin ja pidempään.
Tässä apulaisoikeusasiamies oli kiinnittänyt
huomiota siihen, että asiakassuunnitelmiin oli kuitenkin aina
kirjattu entinen tapaamisjärjestely, koska sitä pidettiin
hyvänä ja toimivana, ja tämä ei
ollut lapsen edun kannalta oikea menettelytapa. Vasta kun tämä lapsen äiti
hommasi lakiapua, hän sai vaatimuksesta vastauksen siihen,
että hän saa tavata useammin, tai valituskelpoisen
päätöksen. Hän sai päätöksen
yhteydenpidon rajoittamisesta ja silloin pääsi
asiasta valittamaan, mutta tämäkin kesti yli 10
kuukautta.
Arvoisa puhemies! Jos tällä tavalla menetellään
lapsen kohdalla, että hänen yhteyttään
biologisiin vanhempiin rajoitetaan näin merkittävällä tavalla,
niin on syytä olla huolissaan sosiaaliviranomaisten, voisiko
sanoa, osaamisesta. Asianomainen huomio on siinä, että oikeusasiamiehen toimisto
on kiinnittänyt huomiota siihen, että yhteydenpito
on ennen muuta lasten oikeus ja sosiaalitoimen olisi lain mukaan
tullut tukea ja edistää lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa. Toivonkin,
että tällaiset kirjaukset, mitä oikeusasiamiehen
toimistossa on kirjattu tänne kirjaan, myös välittyisivät
kaikille kunnan lastensuojelutyötä tekeville sosiaalijohtajille.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan mainita myös sen,
että lapsen edun kannalta on ratkaisevaa, että vanhemmat
pystyvät luottamaan työntekijän puolueettomuuteen.
Tämäkin on huomioitu apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa.
Ei ole yhdentekevää, jos vanhemmat eivät
voi luottaa viranomaisiin siinä, että heidän
asiansa käsitellään hyvän hallintotavan
mukaan ja lapsen edun kannalta ja vanhempien oikeusturvan kannalta oikein.
Siinä mielessä toivoisin, että seuraavassa kertomuksessa,
eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa 2014, tämä prosenttimäärä,
joka nyt oli noussut 40 prosenttiin, tippuisi, mutta se varmasti
vaatii jonkunnäköisiä toimenpiteitä, joita
jäämme varmasti tässä salissa
odottamaan. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Ja sitten eduskunnan oikeusasiamies käyttää loppupuheenvuoron
ja kommentoi varmaan osittain ainakin noita kansanedustajien puheenvuoroissa esille
nousseita asioita. — Olkaa hyvä.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen
Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Kiitän
näistä puheenvuoroista. Jos aivan lyhyesti kommentoin
näitä.
Täällä edustaja Kiuru toivoi, että oikeusasiamies
voisi selvitellä asiakokonaisuutta, joka liittyy eräänlaisten
keräysten järjestämiseen vaalitoimituksen
yhteydessä. En nyt ihan tältä seisomalta
lupaa tällaista selvitystä, mutta tähän
puheenvuoroon syvennytään vielä tarkemmin
ja harkitaan, olisiko tuolla alueella sellaista, mihin oikeusasiamiehen
olisi sitten aihetta puuttua.
Edustaja Tolvasen puheenvuorossa oli erityisesti esillä viranomaisten
resurssien riittävyys, ja hänen mielestään
se ei kovin paljon täällä oikeusasiamiehen
kertomuksessa näy. Nyt en sillä silmällä tätä kertomusta
ole käynyt läpi, mutta muutoin voin vakuuttaa,
että tähän resurssien riittävyyteen
meillä aivan jatkuvasti törmätään
ja myöskin puututaan. Se, että viranomaisella
ei ehkä ole riittäviä voimavaroja, ei
milloinkaan voi olla hyväksyttävä peruste
sille, että perus- ja ihmisoikeuksia jossakin tilanteessa
ei toteuteta. Se ei ole peruste siinä mielessä,
eli jos perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet viranomaisen menettelyn
johdosta, niin vaikka siinä syynä olisi voimavarojen
puute, niin se johtaa oikeusasiamiehen moitteeseen.
Sen sijaan tämä voimavarojen puute otetaan huomioon
sitten näiden moitteiden sisällössä ja myöskin
moitteiden kohdentamisessa. Useinhan tilanne on se, että sillä virkamiehellä,
joka asiaa on käsitellyt, ei ole ollut kerta kaikkiaan
voimavaroja esimerkiksi nyt vaikka siihen, että asia olisi
käsitelty riittävän nopeasti. Näissä tilanteissa sitä moitetta
ei kohdisteta tähän virkamieheen vaan ehkä siihen
viranomaiseen, siihen virastoon, ja sitten pyritään
vaikuttamaan usein myös ihan ministeriötasolla
näihin voimavaroihin.
Valitettavasti oikeusasiamies ei voi päättää voimavarojen
jakamisesta tässä yhteiskunnassa, ja kyllä näyttää siltä,
että myös mahdollisuudet vaikuttaa voimavarojen
jakamiseen ovat aika rajalliset. Näihin on lukemattomia
kertoja eri viranomaisportaita ja ihan ministeriöitä myöten
eri hallinnonaloilla kiinnitetty huomiota ja ilman nyt semmoista
selvää konkreettista tulosta. Tämä voimavarojen
puute lienee kaikilla hallinnonaloilla ongelmana.
Ehkä itse olen kaikkein eniten huolissani oikeuslaitoksen
resurssitilanteesta. Jos nimittäin tämän
yhteiskunnan oikeuslaitos ei toimi, silloin ei ole edellytyksiä myöskään
muiden oikeuksien toteuttamiseen. Tuomioistuinlaitoshan on viime kädessä taho,
jossa ne oikeudet, joita ihmiselle kuuluu mutta jotka eivät
ole toteutuneet, voidaan panna täytäntöön,
mutta jos tuomioistuin ei tässä omassa, yhteiskunnan
kannalta aivan keskeisessä roolissa selviä voimavarojen
takia, niin silloin tämä yhteiskunta on kyllä syvissä ongelmissa.
Sitten olivat esillä vanhustenhoidon puutteet ja myös
lasten oikeudet edustaja Ruohonen-Lernerin ja edustaja Niikon puheenvuoroissa.
Vanhusten ja lasten ja muidenkin tällaisten haavoittuvien
ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen on yhä korostuneemmin
esillä oikeusasiamiehenkin toiminnassa, ja muun muassa
näitä tarkastuskäyntejä on tehty
enemmän ja pyritään enemmän
tekemään tällaisiin laitoksiin, joissa
esimerkiksi vanhuksia ja lapsia taikka kehitysvammaisia ja niin
edelleen on.
On kuitenkin niin, että oikeusasiamies ei koskaan voi
yksin olla vastuussa näistä tarkastustoimenpiteistä.
Niin kuin minä tuossa kidutuksen vastaiseen valvontaelimeen
liittyvässä puheenvuorossani totesin, pelkästään
näitä tämmöisiä erilaisia
tämän OPCAT-lisäpöytäkirjan
soveltamisalaan kuuluvia paikkoja, joissa siis on henkilöitä,
jotka ovat vapautensa menettäneinä, on tuhansia
tässä yhteiskunnassa, joten oikeusasiamiehen kanslian
59 virkamiehen voimin ei kerta kaikkiaan mitään
mahdollisuutta ole kattavasti edes näitä tapauksia,
joissa on kysymys siis vapautensa menettäneistä henkilöistä,
tarkastaa. Eli täytyy olla niin, että kullakin
hallinnonalalla on toimiva sisäinen omavalvonta ja laillisuusvalvonta
ja että esimerkiksi aluehallintovirastoilla olisi voimavaroja
näiden tarkastusten toteuttamiseen ja myöskin
kunnilla itsellään.
Edustaja Zyskowicz puhui tästä perusoikeusfundamentalismista.
Tämä on nyt niin iso ja laaja aihe, että minä luulen,
että en nyt tähän syvemmälti
mene. Tässä on varmaan ihan aitoa näkemyseroa,
sanoisiko, siviilioikeuden harrastajien ja julkisoikeuden ja valtiosääntöoikeuden
ihmisten kesken. Sen sijaan sen voin todeta, että tähän perusoikeuksilla
argumentointiin ei taatusti sisälly sellaista uhkaa, että lainsäätäjälle
kuuluvaa valtaa siirtyisi lain soveltajille, vaan päinvastoin.
Meillähän tällainen perusoikeusmyönteinen laintulkintaperiaate
on omaksuttu perusoikeusuudistuksen yhteydessä, ja se koskee
ja velvoittaa jokaista lain käyttäjää,
niin tuomioistuinta, viranomaista kuin ihan yksittäistä virkamiestä ja ihan
samoin oikeusasiamiestä. Ei oikeusasiamiehellä voi
olla erilainen lain tulkintaperiaate kuin se, mikä tässä oikeusjärjestyksessä on
omaksuttu, ja siellä on omaksuttu muun muassa tämä perusoikeusmyönteinen
lain tulkintaperiaate, joka tarkoittaa sitä, että tulkintatilanteessa
on valittava sellainen tulkintavaihtoehto, joka siinä tilanteessa
parhaiten edistää eri perusoikeuksien toteutumista.
Edustaja Tolvanen otti vielä esille tämän
oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toiminnan päällekkäisyyden.
Omasta puolestani olen tätä eri yhteyksissä pyrkinyt
nostamaan esiin. Minusta tässä on ihan aito ongelma
ja myöskin aito epätarkoituksenmukaisuus. Se,
että meillä kaksi ylintä laillisuusvalvojaa
samalla toimivallalla käsittelee täsmälleen
samanlaisia asioita, ei taatusti ole ihmisten oikeuksien toteuttamisen
ja tämän yhteiskunnan kannalta tehokkain ja tarkoituksenmukaisin
järjestely. Uskon, että ennemmin tai myöhemmin
tähän täytyy tulla muutos.
Arvoisa herra puhemies! Luulen, että tässä olivat
kommenttini. — Kiitos.
Keskustelu päättyi.