Valto  Koski /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen hallituksen esityksen laiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta. Esitys perustuu valtioneuvoston syyskuussa 2001 asettamaan kansalliseen hankkeeseen terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Hankkeen tavoitteeksi asetettiin väestön terveystarpeista lähtevän hoidon saatavuuden, laadun ja riittävän määrän turvaaminen maan eri osissa asukkaan maksukyvystä riippumatta.

Hallituksen esityksen keskeisin asia on hoitoonpääsyn turvaaminen. Esityksessä ehdotetaankin hoitoonpääsyn turvaamiseksi terveydenhuollon lainsäädäntöä täsmennettäväksi siten, että kansanterveyslakiin (66/1972) ja erikoissairaanhoitolakiin (1062/1989) kirjattaisiin hoitoonpääsyn enimmäisajat.

Esityksen mukaan terveyskeskukseen pitäisi saada arkipäivisin virka-aikana välitön yhteys ja kiireettömän hoidon tarpeen arviointiin terveydenhuollon ammattihenkilölle olisi päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta. Lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon olisi päästävä kohtuullisessa ajassa, perusterveydenhuollossa viimeistään kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa ja perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa enintään kolmella kuukaudella, jos hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan terveydentilaa vaarantamatta.

Erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi olisi aloitettava kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta terveydenhuollon toimintayksikköön ja hoidon tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun erikoissairaanhoitoon olisi päästävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa tehdyn hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu hoito olisi järjestettävä hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen kolmen kuukauden kuluessa, jolleivät lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. Jos hoitoa ei voida antaa säädetyissä enimmäisajoissa, kunnan tai kuntayhtymän olisi järjestettävä hoito hankkimalla se muilta palveluntuottajilta potilaalle aiheutuvan asiakasmaksun muuttumatta.

Tässä täytyy todeta, että esityksellä ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta, jonka tyyppinen käsitys on saattanut julkisesta keskustelusta jossakin määrin syntyä. Potilaalla ei myöskään olisi rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa, vaan hänen terveydentilastaan johtuvan hoidon tarpeen arvioisi terveydenhuollon ammattihenkilökunta.

On syytä huomata, että lainsäädännön mukaan palvelujen järjestämis- ja toimeenpanovastuu on pääosin kunnilla ja kuntayhtymillä. Julkista terveydenhuoltoa täydentää yksityinen terveydenhuolto. Terveyspalvelujen järjestäminen kuuluu kuntien ensisijaisiin tehtäviin. Valtiolle kuuluu vastuu terveyspolitiikan ohjauksesta ja yleisistä toimintaedellytyksistä. Valtio sääntelee lainsäädännöllä kuntien ja kuntayhtymien tehtäviä sekä osallistuu myös toiminnan rahoitukseen valtionosuuksin.

Kunnan ja kuntayhtymien järjestämisvelvollisuuksista on säädetty terveydenhuollon erityislainsäädännössä, erityisesti kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa. Valtionosuuksista ja siihen liittyvästä suunnittelujärjestelmästä sekä kunnan velvollisuudesta osoittaa voimavaroja terveydenhuoltoon säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa (733/1992). Terveydenhuollon palvelujärjestelmää kehitetään kuntien ja valtion yhteistyönä ottamalla huomioon yksityisen ja kolmannen sektorin toiminta.

Oma osansa lainsäädännössä on tavoitteella kehittää perusterveydenhuoltoa ja ennalta ehkäisevää työtä, turvata hoitoonpääsy, turvata henkilöstön saatavuus ja osaaminen, uudistaa toimintoja ja rakenteita sekä vahvistaa terveydenhuollon rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Mitä valiokunnan kannanottoihin asiasta tulee, on ensiksi syytä todeta, että hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä mietintöön kirjoitetuin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Keskeisiä kysymyksiä, jotka tulivat valiokunnan käsittelyssä esille, olivat muun muassa rahoituksen riittävyys, josta valiokunnan mietinnössä on maininta seuraavasti:

"Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että ehdotuksessa ei ole kysymys kunnille annettavasta uudesta tehtävästä, vaan kunnilla nykyisen lainsäädännön perusteella olevien tehtävien hoitamistavasta. Sääntely hoidon saatavuudesta lisää terveyspalvelujen järjestämisestä kunnille aiheutuvia kustannuksia ainakin hankkeen alkuvaiheessa. Kustannukset on otettu huomioon valtionosuuksien lisäämistarpeena. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on lisätty ja lisätään valtioneuvoston vuosien 2004—2007 kehyspäätöksen mukaan noin 400 miljoonalla eurolla, josta terveydenhuollon osuus on 288 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuutta lisätään määrärahakehyksen mukaisesti 75 miljoonalla eurolla. Hoidon saatavuuden turvaaminen ja hoidon järjestäminen enimmäisajoissa tähtää terveydenhuollon voimavarojen tarkoituksenmukaiseen käyttöön ja mahdollistaa siten taloudelliset säästöt hoidon odottamisesta aiheutuvien kustannusten pienentyessä."

Toisena kohtana rahoituksen riittävyyden lisäksi keskusteltiin lain voimaantulon ajoituksesta. Tästä on maininta täällä valiokunnan mietinnössä, josta lainaan tätä kohtaa: "Ehdotuksen mukaan uudet säännökset tulevat voimaan 1.3.2005 eikä hoitoon pääsyn aikarajojen suhteen ole esitetty siirtymäsäännöksiä. Lain voimaantullessa hoitojonoon asetettujen potilaiden määräajat lasketaan näin ollen lain voimaantulopäivästä alkaen. Kansanterveyslain mukaiseen hoitoon tulisi päästä viimeistään 31.5.2005 tai laissa mainituissa poikkeuksissa 31.8.2005 mennessä ja vastaavasti erikoissairaanhoitolain mukaiseen hoitoon 31.8.2005 mennessä."

Tältä osin on syytä todeta, että lain valmistelua edeltävä keskustelu, jossa muun muassa Kuntaliitto, sairaanhoitopiirit ja useat kunnat esittivät huolestumisensa voimaantulon yhtäaikaisuudesta, on hallituksen esityksessä otettu näin huomioon kuin äsken sen täältä mietinnöstä luin ja tällä tavoin joustavoitettu lain voimaantuloa.

Tässä yhteydessä haluan todeta, että valiokunta kävi myös keskustelua erikoismaksuluokan toimeenpanon siirtämisestä hallituksen esitykseen merkitystä ajasta 1.3.2005 eteenpäin 1.1.2006 saakka, johonka asti olisi voitu, jos päätös olisi näin tehty, myöntää näitä erityismaksuluokkalupia poiketen hallituksen esityksestä ja sitten pitää voimassa ne olemassa olevat erityismaksuluokkaan kuuluvat päätökset. Tältä osin kuitenkin valiokunta päätti yhtyä hallituksen esitykseen sen takia, että ajateltiin näin, että varmasti tätä asiaa hallituksen puitteissa ja valmistelevan koneiston puitteissa on riittävästi mietitty, ja tältä osin ei haluttu muutosta siitä huolimatta, että tässä nähtiin joitakin vastaantulomahdollisuuksia muun muassa niiden palkkaneuvottelujen kohdalla, joita tästä erikoismaksuluokan poistumisesta saattaa myöhemmin johtua. Erikoismaksuluokan poistoon liittyvät kysymykset siis olivat tämän tyyppisiä.

Aika pitkälti käytiin keskustelua erityispoliklinikkatoiminnan merkityksestä. Kun aika paljon on ollut ajatuksia siitä, että tämän erikoismaksuluokan poisto ja erityispoliklinikkatoiminta olisivat toisensa korvaavat muodot, niin me nyt päädyimme siihen johtopäätökseen, että näillä ei ole semmoista yhteyttä, kuin on saatettu jossakin ymmärtää, ja havaitsimme myöskin tässä asiantuntijakuulemisessa jossakin määrin vielä selkeytymättömäksi, mitä erityispoliklinikkatoiminnan sisältö käytännössä tulisi olemaan. Tältä osin valiokunta on asiaan lausunnossaan kiinnittänyt huomiota, ja toivotaan, että tältä osin asiat selkeytyvät ja tässä yhteydessä voidaan hoitaa myöskin niitä kysymyksiä, jotka erikoismaksuluokan poistumisen jälkeen saattavat joissakin neuvotteluissa tulla esille.

Keskustelua käytiin myöskin siitä, onko kuntien itsemääräämisoikeus suhteessa sairaanhoitopiireihin jollakin tavoin vaarantumassa, kun sairaanhoitopiirien tehtäviä selkeytetään tässä laissa suhteessa kuntiin. Tältä osin kuultiin eduskunnan oikeusasiamiestä ja useita muita tahoja ja tultiin siihen johtopäätökseen, että tällä ei ole kytkentää toisiinsa. Aika sitten näyttää, miten nämä sairaanhoitopiirin velvoitteet kuntien vastuuta lisäävät. Tältä osin kuitenkin päädyttiin täällä selkeään kannanottoon siitä, että kysymys ei ole kuntien itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta.

Käytiin keskustelua myös terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjaosta, joka varmasti tulee tämän projektin etenemisen myötä lainvalmistelun jälkeen tarkasteltavaksi uudelleen niiden tarpeiden mukaan, jotka tähän Kansalliseen terveyshankkeeseen, josta tämä lainsäädäntö johtuu, tarkemmin sisältyvät. Myöskin matkakustannuksista asiantuntijalausuntoihin viitaten käytiin keskustelua sen takia, että kun sairaanhoitopiiri voi lähettää asiakkaan toisen sairaanhoitopiirin alueelle ja jopa sitten EU-maihin taikka Sveitsiin hoitoon, miten nämä matkakustannukset käytännössä sitten on hoidettu. Tältä osinkin valiokunnan kannanotossa asiaa on selkeytetty.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan muutosehdotukset löytyvät mietinnön sivulta 10—12, ja mietintöön sisältyvät lausumaehdotus sekä vastalause 1 ja vastalause 2.

Mielestäni nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus on varsin merkittävä uudistus, jonka perusteet lähtevät kansalaisnäkökulmasta, ja se merkitsee suurta edistysaskelta maamme terveydenhuollossa. Tämän tavoitteen toteuttamisen lisäksi on myös syytä todeta, että lain toteuttamisella on suuri merkitys myös kansantalouden näkökulmasta. Samalla, kun voidaan helpottaa kansalaisten terveyspalveluihin pääsyä, voidaan saada aikaan säästöjä terveyspalveluissa esiintyviä odotusaikoja lyhentämällä.

Lopuksi haluan vielä todeta, että lain soveltaminen käytäntöön vaatinee vielä monia käytännön toimenpiteitä, joiden osalta lopullinen käytäntö sitten muodostuu. Toivoa sopii, että lain sisältö on siten muotoiltu, että siitä löytyy vastaukset näihin kysymyksiin, joita käytäntö tuo esiin.

Kiitän lopuksi valiokunnan kuultavana olleita tahoja, yli neljääkymmentä tahoa, valiokunnan jäseniä sekä sosiaali- ja terveysministeriön virkamieskuntaa, jotka ovat omalla merkittävällä panoksellaan johdattaneet valiokunnan tällaisen ratkaisun tekemiseen ja ovat sillä tavoin merkittävällä tavalla olleet edesauttamassa valiokunnan kannanmuodostusta.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on todella tärkeä ja kauaskantoinen lakiesitys, jonka valmistelu lähti liikkeelle jo edellisen hallituksen aikana. Minusta on erittäin arvokasta, että tämä työ on jatkunut kitkatta määrätietoisesti eteenpäin myös uuden hallituksen toimesta, ja voin heti alkajaisiksi kiittää sekä ministeri Hyssälää että lehterillä istuvia virkamiehiä, jotka ovat vaikuttaneet koko terveysprojektin eteenpäinviemiseen ja tämän käsiteltävänä olevan lain valmisteluun.

Tämä lakihan on vain osa suurempaa kokonaisuutta, mutta varmasti kaikkein tärkein siinä mielessä, että se tuo sairastaville potilaille toivon paremmasta elikkä mahdollisuuden päästä kohtuullisessa ajassa tutkimuksiin ja hoitoon. Se merkitsee monelle ehkä kahden, jopa kolmenkin vuoden odotusajan lyhentymistä korkeintaan kuuteen kuukauteen, ja jokainen meistä ymmärtää, mitä se merkitsee silloin, jos on elänyt pitkään vahvojen kipulääkkeiden avulla.

Täällä valiokunnan puheenjohtaja Valto Koski viittasi jo siihen, että tämän lain yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys onnistuessaan on tavattoman suuri juuri siksi, että jokainen päivä pois sairauspäivärahakaudelta merkitsee yhteiskunnallista säästöä, jokainen syömättä jäänyt reseptilääke merkitsee yhteiskunnallista säästöä, puhumattakaan sitten yksilötason vaikutuksista.

Uskon, että koko eduskunnan toive on se, että tämä laki todella esitetyssä muodossaan toteutuu. Toteutumisen edellytyksiä on paljon, niitä täällä jo esittelypuheenvuorossa mainittiin: hoitokäytäntöjen muutokset, tietotekniikan hyödyntäminen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö, saumattomat hoitoketjut, terveyskeskusten kehittämistoimenpiteet, täydennyskoulutus, henkilöstön työnjako jne. Mutta kyllä hyvin tärkeä on myös raha eli kysymys siitä, miten kunnat pystyvät vastaamaan omaan rahoitusosuuteensa. Tämä on äärettömän tärkeä ja vastuullinen seurattava asia. Se toki sisältyy, voi sanoa, varsin lievästi valiokunnan mietintöön, mutta aika vahvasti kokoomuksen valiokuntaryhmän esittämään vastalauseeseen, jossa nimenomaan edellytetään sitä, että jos näyttää siltä, että tämä hoitotakuun toteuttaminen takkuaa, se vaatii erityistoimenpiteitä, joilla kuntatalouteen voidaan myönteisesti vaikuttaa. Tämä rahoituskehyshän on sen mukainen kuin aikanaan valtioneuvoston periaatepäätöksessä kirjattiin, ja siihen ei ole sinänsä moitittavaa, mutta käytäntö osoittaa sitten, onko se riittävä, ja mielestäni arvioida voidaan nimenomaan sitä, että tätä rahoituskehyksessä olevaa valtionosuutta voitaisiin osoittaa etupainoisesti, mikäli tarve sitä edellyttää.

Ne kriteerit, jotka oikeuttavat näihin määräaikoihin, ovat tietysti tärkeä osa tätä kokonaisuutta, millä tavalla hoitoindikaatiot laaditaan, ja mikäli olen oikeata informaatiota saanut tässä asiassa, on tarkoitus edetä sillä tavalla, että ne ovat käytössä tämän lain voimaanastumisen ajankohtana. Olennaista on tietysti se, että jos näyttää siltä, että rahasta tekee tiukkaa, näitä hoitoindikaatioita ei ryhdytä justeeraamaan siltä pohjalta vaan nimenomaan terveydenhuollon eettisten periaatteiden pohjalta siten, että hoitoonpääsy on objektiivisesti perusteltua. Olennaistahan näissä hoitoindikaatioissa on luonnollisesti se, että ne tuovat maamme eri osissa, eri olosuhteissa elävät terveydenhuoltopalveluja tarvitsevat kansalaiset tasavertaiseen asemaan. Tämähän on tämän lainsäädännön yksi keskeinen ja arvokas ja tärkeä tavoite.

Mielestäni on hyvä, että valiokunnassa löytyi yksimielisyys tälle lausumalle, jossa korostetaan perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän työn merkitystä ja sitä, että myös tähän työhön löytyy tarvittavat voimavarat, ettei käy niin, että korjaavat toimenpiteet nakertavat ennalta ehkäisevän ja perusterveydenhuollon voimavaroja. Näin ei tietenkään ole lakia valmisteltaessa ja tätä terveydenhuollon kehittämisen kokonaisuutta pohdittaessa ajateltu, mutta toivon ja uskon, että tämä lausumakin osaltaan velvoittaa siihen kehittämistyöhön, joka saatujen tietojen mukaan on hyvin käynnissä ja osa seurausta tästä jalkautumisesta. Toivon, että tämän lain toteuttaminen todella lähtee liikkeelle, että kunnat varaavat syksyn talousarviokäsittelyissään voimavaroja, samoin sairaanhoitopiirit, vaikka vähän yli sen, mikä näyttäisi kuntatalouden näkökulmasta järkevältä, juuri siitä syystä, että säästöjä on myöhemmin odotettavissa, eli tämän lain toteuttaminen on nähtävä yhtä budjettivuotta pidempänä projektina.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Suomessa on kohtuullisen suurella todennäköisyydellä maailman paras terveydenhuoltojärjestelmä. Tehtävälleen omistautunut ammatillisesti korkeatasoinen henkilöstö pystyy huolehtimaan siitä, että suomalaiset keskimäärin saavat kiireellistä hoitoa lähestulkoon aina tarvittaessa ja hieman vähemmän kiireellistäkin hoitoa edelleen keskimäärin kohtuullisessa ajassa. Me olemme nyt tämän järjestelmän osalta tekemässä lähestulkoon historiallista päätöstä, luomassa järjestelmän, jolla asetamme määräajat sille, miten ei-kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat sitä hoitoa saavat.

Tässä katsannossa on erinomaisen ilahduttavaa, että tämä perusasia on hyväksytty täällä eduskunnassa yksimielisesti. Tähän esitykseen ei kukaan ole halunnut tehdä varsinaisia pykälämuutoksia, ja valiokunnassakin ne muutokset, jotka, sanoisinko, yksityiskohtaisia pykäliä tai niihin viittaavaa koskivat, tapahtuivat kohtuullisen yksimielisyyden vallitessa. Tämä tietysti johtuu siitä, kuten ed. Perhokin edellä totesi, että valmistelu on ollut jo ennen tämän hallituksen olemassaoloa ja tämän hallituksen aikanakin sosiaali- ja terveysministeriössä hyvää, ja siitä pitää kiitokset antaa edellisen hallituksen peruspalveluministerille, joka nyt on ollut asiaa valiokunnassa käsittelemässä, ja myöskin ministeri Hyssälälle samoin kuin tietenkin ministeriön virkamiehille. Oppositiokansanedustajan välttämättömät haukut tulevat sitten vähän myöhemmin tässä puheessa.

Tästä yksimielisyydestä huolimatta jätin valiokunnan mietintöön vastalauseen ja koskettelen nyt jatkossa muutamia sellaisia kysymyksiä, jotka ovat olleet tämän vastalauseeni taustalla ja jotka toisaalta muistakin syistä ovat olleet ja ovat merkittäviä tämän asian eteenpäinmenossa.

Ensinnäkin hoitoindikaatiot. Tähän saakkahan suomalaisessa terveydenhuollossa ja erityisesti erikoissairaanhoidossa priorisointia ei ikään kuin ole tehty virallis-muodollisesti. Tosiasiassa sitä on kuitenkin tehty jo pitkään ja hartaasti jonojen kautta. Jonojen kautta tapahtuvan priorisoinnin ongelma on tietenkin se, että se on täysin sattumanvaraista riippuen käytettävissä olevien resurssien määrästä ja kohtuullisen paljon riippumatta ei-kiireellisen hoidon todellisesta tarpeesta olet saattanut joutua jonossa sattumanvaraisesti sellaiseenkin kohtaan, johon et oikeasti kuuluisi. Nyt valmisteilla olevat indikaatiot toivottavasti lain käytännön toteutuksen alkaessa myös ovat valmiita sillä tavalla, että niitä pystytään käyttämään. Ainoa ongelma on tietenkin se, että jos ja kun voimavaroja ei ole riittävästi, edelleen ed. Perhon mainitsemassa indikaatioitten alarajan asetuksessa saattaa käydä niin, että sitä rimaa asetetaan voimavarojen mukaan eikä voimavaroja riman mukaan, kuten eettisesti tietenkin pitäisi olla. Palaan tähän ongelmaan hieman tuonnempana, kun puhun resursseista enemmän.

Toinen kysymys, johon valiokunnan puheenjohtajakin viittasi, oli ja on tämä voimaantulo. Aluksihan se näkemys, joka vallitsi voimaantulosta ja josta ministeriö piti aika tiukasti kiinni, että nyt olemassa olevien jonojen pitäisi olla purettuja jo 1.3.2005 mennessä, muuttui siten, että nyt niitten jonojen pitää olla purettuja elokuun loppuun 2005 mennessä. Tämä toki tuo kohtuullisen helpotuksen erityisesti keskussairaaloiden ja yliopistollisten sairaaloiden tilanteeseen, mutta kyllä edelleenkin näyttää siltä, että tavoitteeseen ei päästä huolimatta sairaanhoitopiireille aiemmin osoitetusta jononpurkurahasta, jolla lähinnä onnistuttiin estämään jonoja kasvamasta, ei kovinkaan paljon niitä onnistuttu supistamaan, puhumattakaan, että ne olisi onnistuttu kokonaan purkamaan. Tähän liittyy ongelma, johon kohta palaan.

Kun on keskustelu näistä voimavaroista, on vedottu erityisesti siihen ja erityisesti ministeri Hyssälän olen kohtuullisen usein kuullut vetoavan siihen, että eihän tässä tarvita lisää valtionosuuksia eikä tarvita nyt muutenkaan rahallisia resursseja, koska toimintahan, hupsheijaa, tehostuu sillä tavalla, että saavutamme vain säästöjä. Näin voi olla, ja näin tietysti pitää ollakin, kun katsomme asiaa vähän pitemmälle. Minäkin toivon, että tämä lainsäädäntö osaltaan auttaa järkeistämään erityisesti erikoissairaanhoidon toimintoja siten, että varmasti saavutettavissa olevia säästöjä voidaan todella saavuttaa. Tähän saakka kuitenkin on ollut pitkälti niin, että erikoissairaanhoidossa niin sanotun tehostamisen kautta saavutetut säästöt on saavutettu itse asiassa henkilökunnan selkänahasta.

Me kaikki, jotka nyt olemme erikoissairaanhoitoon jollakin tavalla perehtyneet, tiedämme, että hoitohenkilökuntavoimavarat suhteessa hoidettavien potilaiden määrään eivät ole kasvaneet, vaikka tarpeet ovat kasvaneet. Pikemminkin ne ovat selkeästi supistuneet. Tämä on johtanut siihen, että henkilökunta on aika ajoin ja aika useinkin varsin kovilla. Erikoissairaanhoidon laitoksissa tätä tietä ei voida enää hakea lisää tehostumista suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään. Se järkiperäistäminen on löydettävä muualta, ja sitä toki on löydettävissä, mutta epäilen ja olen itse asiassa aika vakuuttunut, että sitä ei löydy niin nopeasti, että erityisesti tässä siirtymävaiheessa sillä olisi saavutettavissa sellaisia resurssien säästöjä, että se kattaisi sen tarpeen, jonka nyt asetettavat aikarajat väistämättä tuovat tullessaan.

Esimerkiksi Kuopion yliopistollisen sairaalan — jonka hallituksen jäsenkin satun olemaan ja jossain määrin tunnen tätä karua käytäntöä — jonossa on tällä hetkellä 9 100 potilasta, joista 60 prosenttia joutuu odottamaan leikkaukseen pääsyä yli 6 kuukautta. Nykyisillä listahinnoilla tämän leikkausjonon purkaminen maksaa jäsenkunnille noin 8 miljoonaa euroa. Kun se muutetaan väestöosuuksilla koko valtakunnan rahantarpeeksi, se tarkoittaa noin 160:tä miljoonaa. Eli se, mitä tällä tavalla laskien pitäisi pystyä tekemään ensi vuoden elokuun loppuun mennessä, maksaa arviolta 160 miljoonaa.

Pelkästään raha ei kuitenkaan riitä. Jos kaikki leikkaussalikapasiteetti otettaisiin Kysissä käyttöön ja päiväsaikaiseen toimintaan saataisiin 20 leikkaussalihoitajaa ja 2—3 anestesialääkäriä töihin, tämän jonon purkamiseen menee vähintään yksi vuosi. Jos jononpurkuraha sijoitetaan päiväaikaiseen sairaalatoimintaan, se on tietenkin kustannustehokkaampaa kuin toimenpiteitten teettäminen kliinisenä lisätyötä työajan jälkeen, (Puhemies koputtaa) mutta siitä huolimatta jonot eivät todennäköisesti ole purkautuneet elokuun loppuun mennessä.

Tästä seuraa tämä suurin ongelma eli se, että jos me emme nyt elokuun lopussa pysty tätä tekemään, tämän lain mukaan potilaalle tulee oikeus hankkia hoito yksityissektorilta ja on olemassa suuri vaara, kun näin käy, että avaamme padot erityisesti erikoissairaanhoidon yksityistymiselle. Siksi pitää pitää huolta siitä, että terveydenhuollon voimavaroja on riittävästi, että emme ajaudu tilanteeseen, jossa ihmiset joutuvat toteamaan, että kyllä taas luvattiin, mutta hoitoa ei kuitenkaan ole saatavissa. Siksi toivon olevani väärässä, kun ...

Lopetan puolen minuutin kulutta, arvoisa puhemies. — Siksi toivon hartaasti, että olen väärässä ja että hallitus ja valiokunnan enemmistö ovat oikeassa, kun he uskovat siihen, että tähän saakka osoitetut kuntien valtionosuuksien lisäykset pystyvät tämän ongelman hoitamaan. Minä en itse siihen oikein vieläkään usko ja siksi olen jättänyt tuon lausumavastalauseen.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ensinnä totean ed. Virtaselle, että ed. Virtanen on kyllä siinä väärässä, että potilas voisi hankkia yksityiseltä puolelta palvelunsa, kun hän ei sieltä Kysistä kykene sitä tämän aikamäärän puitteissa saamaan. Näin ei todellakaan ole, vaan potilas ei voi itse päättää omasta hoidostaan ja hankkia sitä itse yksityiseltä puolelta. Kys voi hankkia sen kyllä esimerkiksi toiselta sairaanhoitopiiriltä. Meillä on varmasti Suomessa jossain toisessa piirissä kapasiteettia, jos siellä Kysissä ei ole. Näin uskon.

Arvoisa puhemies! Haluan ensin aluksi kiittää edellistä hallitusta. Ministeri Perho oli silloin sosiaali- ja terveysministeriössä, ja silloin on todellakin myöskin peruspalveluministerien työllä laitettu tätä asiaa ponnekkaasti eteenpäin. Kiitän siitä työstä, se on ollut tosi ansiokasta, ja sillä tiellä olemme todellakin, tätä on jatkettu nyt. On koettu yhteiseksi asiaksi silloin ja nyt, että potilaiden on päästävä nopeammin hoitoon. Myöskin valiokuntaa haluan kiittää ansiokkaasta käsittelystä, hyvin monipuolisesta käsittelystä. Asiantuntijoita on kuultu laajasti ja myöskin on käyty keskustelua eri vaihtoehdoista.

Tämä on todellakin Kansallisen terveyshankkeen keskeisin asia ja ydinsisältö tämä hoitoonpääsyn parantaminen. Siinä keskeistä on terveyskeskusten rooli, perusterveydenhuollon toimivuus, että välittömästi päästään yhteyteen terveyskeskuksen terveydenhuollon ammattihenkilöön. Tämä edellyttää siellä suuria toimintakäytäntöjen muutoksia eli puhelinpalvelun käynnistämistä. Olen aika monessa paikassa vieraillut esimerkiksi Helsingissä terveydenhuollossa tällä viikolla, ja kyllä on voimakasta työtä tehty ja Helsingissä on panostettu puhelinpalveluiden järjestämiseen, potilaiden palvelemiseen, kiitettävällä tavalla ja sitä edelleen syksyn mittaan kehitetään.

Uskon, että tällainen toimiva puhelinneuvonta vähentää merkittävästi lääkärin tai hoitajan vastaanotolla käyntien tarvetta. Turussa oli todettu, että 70 prosenttia yövastaanottokäynneistä pystyttiin puhelinpalvelun avulla ohjaamaan joko päiväaikaiseksi käynniksi tai lääkärikäynnin sijasta terveydenhoitajalle tai sairaanhoitajalle tai potilas pystyi puhelimessa annettavan neuvon avulla siitä tilanteesta selviytymään. Elikkä voimakkaasti säästetään, voimakkaasti rationalisoidaan ja potilas hoidetaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun tehokas puhelinneuvonta astuu tänne areenalle.

Elikkä olemme vahvasti sitä mieltä, että perusterveydenhuolto, terveyskeskukset, tulevat entistä suurempaan avainasemaan terveydenhuollossa. Tässä katsantokannassa olemme tänä talvena 24 perusterveydenhuollon tilaisuutta ympäri Suomea järjestäneet tarkoituksena nostaa tätä arvostusta ja niin, että poliittiset päättäjät myöskin maakunnissa ymmärtävät perusterveydenhuollon merkityksen.

Ed. Perho puhui täällä ehkäisevästä työstä. Se on todella hyvä asia ja se, että valiokunta kiinnitti siihen vielä lausumassaan erikoishuomion. Kaikki perustuu siihen, että ehkäisevä työ jatkossakin on suuressa kunniassa ja entistä enemmän. Siitä on, ikävä kyllä, viime vuosina varoja siirretty muualle, ja nyt on palautettava ehkäisevän työn arvostus myöskin, koska ainoastaan sillä tavalla pitkässä juoksussa me selviämme tästä. Erityisesti suun terveydenhuollon kohdalla, jos ehkäisevää työtä ei ole, lasku tälle kansakunnalle on kyllä mittaamaton tulevaisuudessa. Siinä on otettava tämä huomioon.

No, miten tästä sitten selvitään, täällä on puheenvuoroissa jo kysytty. Riittävätkö työntekijät ja riittääkö raha, kun muutos tulee voimaan ensi vuonna? Arvoisat kansanedustajat, merkittävä osa terveyskeskuksista ja sairaaloista toimii Suomessa jo nyt näin kuin tässä nyt edellytetään. Siinä ei siis tarvita näitten osalta muutoksia. Suurimman työn joutuvat tekemään suurimmat sairaalat ja suurimpien kaupunkien terveyskeskukset. Pienistä ja keskisuurista sairaaloista suuri osa selviää aikamääristä ja hyvin moni terveyskeskuksistakin. Terveyskeskusten lääkäripula näyttää helpottuvan. Terveyskeskuksissa työskentelee nyt 200 lääkäriä enemmän kuin vuonna 2001. Sairaaloissa oli 550 lääkäriä enemmän vuonna 2003 kuin vuonna 2001. Elikkä terveydenhuollossa resurssit ovat mittavasti myöskin viime vuosina lisääntyneet. Meillä terveydenhuollossa työskentelevien lääkäreiden määrä on eurooppalaista keskitasoa ja sairaanhoitajien määrä on yli sen. Terveyspalveluita meillä tuotetaan jo nyt paljon. Meillä on siis aivan realistiset edellytykset selviytyä tästä muutoksesta.

Aikaa tähän muutoksen valmisteluun on ollut, kuten ainakin ed. Perho hyvin tietää, kun on ollut silloin 2002 huhtikuussa tätä lanseeraamassa, voimaantuloon mennessä siis kolme vuotta. Kun hoitojonoissa helmikuun 2005 lopussa olevien kuuden kuukauden määräaika alkaa juosta, niin se merkitsee sitä, että erikoissairaanhoito saa vielä puoli vuotta lisää aikaa järjestää nämä hoitojonot aikamäärien edellyttämälle tasolle.

Kuten muistamme, jo edellisen hallituksen aikana todellakin annettiin tätä jononpurkurahaa 25 miljoonaa euroa ja kunnat sijoittivat vastaavan kokoisen summan. Keväällä 2002 arvioitiin, että jos kaikki erikoissairaanhoidon hoitojonoissa yli määräaikojen olleet hoidettaisiin heti, niin kunnallisen erikoissairaanhoidon vuosikustannukset nousivat 3,7 prosenttia. Muutos koskisi siis yhtä vuotta, ja kun hoitojonot on saatettu näihin aikamäärin, kun ne ovat siellä aikamäärissä, niin sitten lisäkustannuksia ei enää synny, vaan nimenomaan säästöä, kuten ed. Perho totesi, sekä lääkekustannusten puolella että sairausvakuutuksen päivärahojen puolella ja varmasti paljon muutakin säästöä, kun ihmiset pääsevät töihin ja kuntoutukseen nopeammin. Näitä yhtenäisiä kiireettömän hoidon perusteita laaditaan parhaillaan. Työ etenee niin, että perusta on valmiina alkusyksyyn mennessä. Tällä työllä autetaan nimenomaan kiireettömän hoidon määräajoista selviämistä.

Vielä rahasta sen verran, että tällä vaalikaudella siis terveydenhuollon rahoitusta vahvistetaan valtionosuuksien kautta noin 288 miljoonaa euroa. Sen lisäksi terveydenhuoltoon tulevat korvamerkityt kehittämisrahat, jotka ovat yhteensä 120 miljoonaa euroa. Sen lisäksihän Kansallisen sosiaalihankkeen puolelta tulee rahoitusta, joka on hyvin usein niin sanotulla harmaalla vyöhykkeellä, mielenterveys-, päihde-, vanhuspalveluissa, joita sekä sosiaali- ja että terveyspuoli yhdessä hoitavat, ja sitä kautta myöskin pyrimme tukemaan näitä väestöryhmiä ja näitten ryhmien hoitoa ja hoivaa. Sitten tietenkin kyllä oletamme, että rationointihyötyjä tulee, niin kuin niitä on jo tullut. Toimintakäytäntöjen muutoksista syntyy erilaisia hyötyjä, mutta näitä muutoksia vielä joudutaan yhäti enemmän tekemään, mutta hyvin niitä on siellä tehty.

Todellakin, arvoisa puhemies, sosiaali- ja terveysvaliokunta on tehnyt perusteellista ja hyvää työtä ja valiokunta on tehnyt hallituksen esitykseen muutamia täsmennyksiä, jotka vielä parantavat tätä kokonaisuutta. Kyse on todellakin suuresta uudistuksesta, suurimmasta uudistuksesta sitten kansanterveyslain. Näin ollen ymmärrämme tämän olevan mittava hanke. Mittava se on ollut myöskin meillä ministeriössä, jossa virkamiehet ovat olleet kovassa paineessa. Heitä myöskin kiitän tässä tämän paketin yhteydessä. Ei ole mikään pikkujuttu saattaa tällainen iso lakipaketti vuosien työn päätöksenä eduskuntaan.

Arvoisa puhemies! Eniten tästä hyötyy suomalainen potilas, asiakas, kansalainen, joka saa tämän jälkeen sujuvammin hoitoa.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella voi yhtyä ministerin näkemykseen siitä, että tämä on historiallinen, hieno hetki, että suomalaiset saavat hoitoa eikä heitä vain laiteta jonoon. Tästähän on kysymys. Mutta huolestuttaa tämä rahoitus kyllä. On aivan selvää, että todennäköistä on, että tämä valtionosuus, joka nyt terveyden- ja sosiaalihuollon tarpeisiin kunnille osoitetaan tässä kehyksessä, ei tule riittämään. Useat sairaanhoitopiirit ovat näin laskeneet ja todenneet. Sen tähden tärkeää on tietysti se etupainotteisuus, jonka valtiovarainvaliokuntakin toivoi kehyksien yhteydessä olevan mahdollista, ja toivottavasti ministeri koettaisi pitää huolen siitä, että näin tapahtuisi. Tietysti itse toivoin, että kunnat olisivat saaneet ja sairaanhoitopiireille olisi annettu korvamerkittyä rahaa vähän samaan tapaan kuin 2002 se 25 miljoonaa euroa, jolla tehtiin todella paljon hyvää. Totta on myöskin se, että kaikki jonot eivät leikkaamalla tai rahalla lyhene, (Puhemies koputtaa) esimerkiksi kaihileikkaukset. Me tiedämme, että kaihipotilasjonoja ei kaikkia leikkaamalla voida lyhentää. Aina tulee uusia.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella toivon, että ministeri Hyssälän optimismi olisi realismia. Puhelin on, ministeri Hyssälä, keksitty Edisonin aikana. Tämä puheluihin ja asioiden selvittämiseen puhelimitse vetoaminen varmasti osittain on aivan perusteltua, niin sanotut turhat käynnit, neuvonta jne. Mutta, arvoisa ministeri, joka tapauksessa tarvitaan työntekijöitä, käsiä, hoitohenkilökuntaa, leikkaussaleja ja myöskin hoito-osastoja, missä hoito tapahtuu. Tässä tarvitaan kyllä taloudellisia resursseja kuntien puolella. On aivan juuri niin, kuten täällä on tullut jo esiin, kunnista puuttuu se resurssi. Valitettavasti näin on tilanne. Tässä on se heikko kohta kokonaisuuden näkökulmasta. Lisäksi tuo ihmeellinen asia, terveydenhoidon ammattihenkilö, joka ratkaisee asiat puhelimitse, neuvoo ja tietää: (Puhemies koputtaa) siihenkin ehkä liittyy hiukan kyseenalaisuutta.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On kaunista puhetta kokoomukselta huoli kuntien ja kuntayhtymien taloudellisten resurssien puutteesta tilanteessa, missä jokainen tietää, että elleivät hoitokäytännöt muutu, ellei tietotekniikka kehity, elleivät hoitoketjut parane, ellei kehittämistoimenpiteisiin ryhdytä, niin ei mikään raha tule auttamaan tämän lain täytäntöönpanossa, ellei todella toimenpiteisiin ryhdytä, semminkin kun nämä puheet tulevat puolueelta, joka ensimmäisenä ja kärkijoukossa on peräämässä vaihtoehtoisia tuotantotapoja ja toiminnan kehittämistä. Viimeisimmäksi kokouksessanne Seinäjoella olette ottaneet tämän suuntaisen kuntatalouden kannan, ja kun tässä on ollut tällä viikolla taas vanhojen, menneitten, historian, arkeologian kaivausten vuoro, niin en malta olla kyllä tässä yhteydessä muistuttamatta, että sama joukko, joka nyt aika heppoisin perustein on kirjoittanut tähän meidän mietintöömme vastalauseen, on vielä vuosi sitten luvannut hoitotakuun 100 miljoonalla, (Puhemies koputtaa) joka ainakin oman tulkintani mukaan oli tuossa tilanteessa suurin terveydenhuollon yksityistämishanke, mitä tässä maassa on koskaan yritetty järjestää.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä salissa on ehkä kymmeniä kertoja, ainakin kymmenen kertaa, kumottu tämä ed. Rehulan viimeksi esille ottama asia. Tämä 100 miljoonaa oli arvio tästä hoitotakuun vaatimasta rahoituksesta parina ensimmäisenä vuonna, ja loppurahoitus, johon kokoomus tietenkin sitoutui, kun se tästä projektista aikanaan päätti, sisältyi taloudellisiin taustalaskelmiin, joissa oli tehty oletuksia terveydenhuollon palvelujen tarpeesta. Tämä tästä, josko se vihdoin viimein menisi läpi.

Lyhyesti näistä kehittämistoimenpiteistä: Niitä tarvitaan. Kahta asiaa vielä haluan erityisesti painottaa, henkilöstön tarkoituksenmukainen, järkevä työnjako ja tiedonkulku ja päällekkäisyyksien purku. Tätä kaikkea tehdään, tiedän. Mutta jos tämä ei onnistu, näitä ongelmia jää pahasti jäljelle.

Pehr Löv /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, värderade talman! Haluan kiinnittää huomiota yhteen asiaan, mikä ainakin ed. Virtasen puheenvuorosta tuli niin voimakkaasti esille. Tämä on yksityissektorin asema. Sehän on voimavara Suomessa. Nyt sairaanhoitopiirit saavat myöskin ostaa palveluja yksityissektorilta. Se ei tarkoita sitä, että se olisi automaattinen, subjektiivinen oikeus. Se lisää valinnanvapautta, mutta ainoastaan sairaanhoitopiiri ja sen johtava lääkäri päättää, ostetaanko yksityiseltä sektorilta vai naapurisairaanhoitopiiristä. Se on katsottava ihan selvästi lisävoimavaraksi, joka lisää valinnanvapautta.

Tämä järjestelmä ei muuten tuo suoraa säästöä. Sitä ei ole kukaan sanonut, mutta melkein 300 miljoonan euron lisärahan neljässä vuodessa täytyy merkitä jotain myöskin kunnille. Se tuo nimenomaan sairauspäivissä, kuntoutuksessa, lääkekustannuksina kokonaisvaltaisesti säästöjä. Tämä täytyy ottaa huomioon myös, jos kokonaisuutena pystytään ajattelemaan tätä terveydenhuoltojärjestelmää.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä ja myöskin ed. Löv totesivat, että potilaalla ei ole oikeutta mennä itse ostamaan. En toki sitä tarkoittanutkaan. Mutta tässä laissa annetaan potilaalle tilaisuus saada hoitoa. Minulla on se ongelma, että olen paitsi sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen myös keskustellut muittenkin sairaanhoitopiirien hallitusten jäsenten kanssa, ja kyllä asia on niin, että tilanne on suunnilleen sama kaikilla sairaanhoitopiireillä. Jonot ovat samaa pituutta kuin Kuopiossakin. Siitä seuraa, että seuraava vaihtoehto on yksityissektori. Minäkin pidän yksityissektoria voimavarana, mutta tiedän, että tilanteessa, jossa hoitoa ei ole enää saatavilla julkiselta sektorilta, se hoito tulee huomattavasti kalliimmaksi yksityissektorilta hankittuna. Se pahentaa entisestään kuntien rahoitustilannetta. Olennaisinta minun mielestäni on, että voimavaroja on riittävästi, että me pystymme selviytymään erityisesti tästä siirtymävaiheesta, ja minun pelkoni perustuu siihen, ettei näin tule olemaan. Toivon hartaasti olevani väärässä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ed. Virtaselle toteaisin, että kun jononpurkurahoja myönnettiin viime hallituskaudella, niin silloinhan sairaanhoitopiirit kilpailuttivat näitä rahoja. Yksityinen ei välttämättä ollut kalliimpi kuin julkinen. Yksityinen saattoi olla halvempi kuin julkinen, jolloin valittiin yksityinen palveluntuottaja hinnan takia. Eli markkinat lisäävät sitä, että monipoliasema väistyy ja vaikuttaa aito kilpailu, jolloin hinta laskee asiakkaan eduksi. Näin tapahtui näissä tapauksissa. Esimerkiksi Turussa yksityiset voittivat kilpailun. Ei ole mikään pääsääntö, että yksityinen lihoisi ja tulisi kalliimmaksi. Yhtä hyvin voi olla, että se kalliimpi on julkinen, kilpailutuksen kautta.

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä kannatan kyllä tämän lain säätämistä siitäkin huolimatta, että tiedän, että yksin Hus-alueella tarvittaisiin 28 miljoonaa euroa, jotta lain mukaista hoitoa voidaan antaa. Jonossa on yli 900 ihmistä leikkauksiin, kolmen vuoden jono kuulon tutkimuksiin, kahden vuoden jono kaihileikkauksiin. Tämän kanssa nyt joudumme elämään.

Mutta kysyn nyt ministeri Hyssälältä: Mikä on teidän tulkintanne vastuusta? Kun lähete menee erikoissairaanhoitoon, jos siellä ei pystytä lain mukaan sitä aikaa antamaan leikkaukseen tai tutkimukseen, palautuuko lähete lähettävälle kunnalle, terveyskeskuslääkärille, vai onko vastuu siirtynyt tämän lain mukaan nyt erikoissairaanhoidolle, joka sitten valitsee jatkopaikan, jos ei pysty oman sairaanhoitopiirin toimesta antamaan hoitoa? Kuka kilpailuttamisen järjestää? (Puhemies koputtaa) Kuka vastaa lain edessä sille ihmiselle, miten hänen oikeutensa toteutuu?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on erittäin merkittävää, että sekä ministeri Hyssälä että valiokuntavastaava Rehula hyvin selkeällä suomella ilmoittavat täällä, että lisää rahaa tähän ei tarvita, tämän lain toteutus onnistuu näillä voimavaroilla, mitä hallitus on suunnitellut. Juuri tästä syystä me olemme tehneet vastalauseen lausumaehdotuksen, joka kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viimeistään lokakuussa 2004 eduskunnalle selvityksen niistä toimenpiteistä, joilla kuntataloutta vahvistetaan siten, että kunnat kykenevät toteuttamaan hoitotakuun." Jos te olette näin varmoja, ed. Rehula, en ymmärrä lainkaan, että te ette hallituspuolueena voineet hyväksyä tätä meidän vastalausettamme lausumaehdotuksena, koska tähän on erittäin helppo teidän vastata, jos te olette oikeassa. Sen sijaan jos me oppositiossa olemme oikeassa, tämä on erittäin vaikea asia teille.

Ministeri Hyssälä, voisin jatkaa tähän loppuun ed. Hiltusen kysymystä: Miten te ratkaisette ihan esimerkkinä tämän kuulokojejonon, josta on hyvin selkeä selostus työryhmän mietinnössä, että lähetteen kirjoittamisesta menee kolme vuotta, ennen kuin suurin osa saa kuulokojeen. (Puhemies koputtaa) Miten se tässä nyt sitten onnistuisi?

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voi kunpa voisinkin yhtyä tähän iloon ja onneen ja uskoon, mikä ministeri Hyssälällä on siihen, että 1.3. asiat ovat kunnossa. Mutta tiedän, että alueellisia eroja on, huomattavia eroja. Te sanoitte, että terveyskeskuksiin on tullut lisää lääkäreitä. Kyllä varmaankin on isoissa kaupungeissa, mutta monissa kunnissa on vielä erittäin suuria ongelmia terveyskeskuslääkäreiden virkojen täyttämisessä. Muun muassa keikkalääkäreitä joudutaan käyttämään koko ajan ihan normaaleissakin toiminnoissa. Esimerkiksi Kainuussa tilanne on todella vaikea. Kainuun keskussairaalassa oli saamieni, huhtikuussa tarkistettujen tietojen mukaan 321 kaihileikkausjonossa ja 326 polvi- ja lonkkaleikkausjonossa. Emme millään pysty purkamaan tätä 1.3.2005 mennessä, emme, vaikka saisimme vielä puoli vuotta lisää määräaikaa, sillä nimittäin Kajaanin kaupungin taloudellinen tilanne on niin huono, että siellä pitäisi leikata (Puhemies koputtaa) sata ihmistä pois organisaatiosta. Eli uskoa siihen, että pystyttäisiin toteuttamaan, ei kannata antaa kaikille (Puhemies: Minuutti on kulunut!) alueille, koska kaikki alueet eivät todellakaan pysty siihen.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni resurssien riittämättömyys on ihan vakava kysymys nimenomaan sen vuoksi, että näkisin, että nyt jos koskaan meidän pitäisi ajatella sitä, että me tällä lailla lisäämme potilaiden ja ihmisten luottamusta koko palvelujärjestelmään, sen laatuun ja toimivuuteen. Nyt tiedetään, että nimenomaan alueelliset erot ovat olemassa. Eri terveyskeskuksissa, eri sairaanhoitopiireissä ollaan hyvin erilaisessa vaiheessa käytäntöjen kehittämisessä ja työnjaon kehittämisessä. Sen vuoksi tässä varmasti tulee niitä kysymyksiä, joiden vuoksi nämä tavoitteet eivät pääse toteutumaan. Näen, että tämä resurssikysymys on todella aiheellinen ja henkilömitoitukset tulisi ottaa uudelleen arviointiin. Jos ajatellaan, että tämä uudistus nyt toteutuu pelkästään tämän lain puitteissa, niin tämä ei mielestäni ole mahdollista.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hammashoito kuuluu hoitotakuun piiriin, kuten varmasti ministeri tietää. Hammashoito on kuitenkin perinteisesti ollut yksityissektorin hoidossa valtaosin. Kunnat eivät ole nyt rahatilanteensa vuoksi palkkaamassa riittävästi näitä hoitopareja, kuten ministeri hyvin tietää. Erityisesti te painotatte puheissa ja kirjoituksissa suuhygienistien osuutta. Keskeinen termi eli hoidon tarpeen arviointi on tässä lakiesityksessä määrittelemättä. Kuten hyvin tiedätte, hammaslääkärit tulkitsevat sen niin, että suuhygienistit jatkossa tulevat tekemään näitä diagnooseja. Vaikka täällä muualla sanotaan, että näin ei tule tapahtumaan, niin miksi tätä termiä ei ole määritelty, mitä tarkoittaa hoidon tarpeen arviointi?

Toinen kysymys, ihan suora kysymys: Koska nyt yksityinen hammaslääkärisektori on kokonaan jäämässä ilman töitä, mitkä ovat ne julkiset varat ja ne toimenpiteet, joilla tuetaan yksityishammaslääkäriä yrittäjänä ja joita te olette luvannut, (Puhemies koputtaa) kuten hyvin tiedätte? Ja muistatte varmasti, että kelakorvaus tukee potilasta, ei lääkäriä.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hiltunen tuhlasi jo äsken ministerin lupaamista rahoista 28 miljoonaa euroa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tarve on 17 miljoonaa euroa, ja kyseessä on siis vasta kahden sairaanhoitopiirin alueet. Lisäksi on vähintään yhtä suuret tarpeet perusterveydenhuollon osalta. Jos nyt eläisimme kuvitteellisessa maailmassa, jossa menokehys ja -raami jotenkin joustaisivat, niin väittäisin, että talousarviokeskustelun käyminen ensi syksynä on liian myöhäistä, koska ei henkilöstöä voida katteettomilla lupauksilla palkata ja henkilöstönhän pitäisi olla jo viimeistään vuoden alusta purkamassa jonoja, jotta se onnistuu elokuun loppuun mennessä.

Lisäksi olisin halunnut kysyä ministeriltä, harkitsiko hallitus edes nyt käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa vastaavaa jononpurkamisrahaa kuin mitä 2002 olisi ollut. Nyt tässä olisi ollut määräaika. Se olisi todennäköisesti pystytty mitoittamaan. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat tehneet tarkat laskelmat, kunnat ovat tehneet tarkat laskelmat, (Puhemies koputtaa) ja vaikka kuntien osuus pidettäisiinkin jonkin sorttisena, todennäköisesti valtiolle olisi siitä aika iso kupru kuitenkin jäänyt.

Paula Risikko /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käytän myöhemmin tästä varsinaisen puheenvuoron. Tämähän on hyvä laki, mutta nyt kun ministeri Hyssälä on täällä paikalla, niin haluaisin vielä myöskin tarkentaa käsitettä "hoidon tarpeen määrittely". Onko tarkoitus, että määriteltäisiin tarkemmin, mitä sillä tarkoitetaan? Esityksen perusteluissa todetaan, että hoidon tarpeen arvioinnissa ei ole kyse lääketieteelliseen tai hammaslääketieteelliseen tutkimukseen perustuvasta taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Nyt kun me tiedämme, että sillä saattaa olla monia merkityksiä eri ammattiryhmien kohdalla, niin toivoisin, että ihan myöskin henkilökunnan oikeusturvan vuoksi se määriteltäisiin tarkemmin, ja kysynkin, aiotaanko niin tehdä.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoron lähinnä ed. Rehulan puheenvuoroon. Jos siitä jätetään pois tämä tarpeeton uhittelu kokoomuksen suuntaan, siinä oli kyllä sen verran asiaakin, että näitä organisatorisia muutoksia täytyy myöskin tehdä. Itse näen tämän asian niin, että tämä ei tule onnistumaan ilman, että yksityisen sektorin panosta lisätään, ilman, että tehdään organisaatiomuutoksia kunnissa ja kuntayhtymissä. Meillä Vammalan seudulla on jo tehty kuuden kunnan perusturvakuntayhtymä ja sillä saavutetaan tiettyjä synergiaetuja. Se on välttämätöntä. Mutta siitä huolimatta, ed. Rehula, pelkästään organisaatiomuutoksilla tätä ei voida rahoittaa. Tähän tarvitaan myöskin valtiolta selvästi lisää rahoitusta, ja sen takia tämä kokoomuksen ryhmän vastalause on enemmän kuin paikallaan.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun täällä on perätty organisaatiomuutoksia, niin voin kertoa, että Kainuussa on tehty kaikki mahdolliset muutokset ja hoidonporrastukset ja kaikki, mitä on voinut kuvitella, näiden 15 vuoden aikana, kun on ollut taloudellisia paineita. Meillä on erikoissairaanhoidon kustannukset maan alhaisimmat tällä hetkellä jo, siis hoitotehokkainta, ja on tulossa Kainuun-malli, jossa yhdistetään perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ja sosiaalipuoli myöskin siihen samaan. Eli olemme kyllä yrittäneet tehdä kaikkemme, ja toivoisin, että me voisimme toteuttaa tämän hoitotakuun, mutta pelkään, että ihmisille tulee sellaisia odotuksia, joita emme voi toteuttaa. Kuka vastaa sitten siitä, jos emme voikaan toteuttaa niitä? (Ed. Akaan-Penttilä: Hallitus!) En millään haluaisi syyllistyä siihen, että opposition kansanedustajana syyttäisin vain hallitusta, vaan toivoisin, että pystyisimme ratkaisemaan tämän ongelman ennen kuin vastuukysymykset tulevat ihan oikeasti esille.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toimintakäytännöistä varmasti olemme kaikki sitä mieltä, että niitä tulee muuttaa, jotta yleensäkin tämä hanke toteutuu. Mutta sitä, että sieltä kertyvät säästöt olisivat noin 200 miljoonaa euroa, en millään jaksa uskoa, kun ajatellaan hoitohenkilökunnan täydennyskoulutusta ja heidän vastuunsa lisääntymistä. Hankkeessa selkeästi sanotaan, että työtehtäviä muutetaan, ja silloin kun vastuuta tulee, silloin pitää maksaa enemmän palkkaakin, ja tähän tulee ay-liike mukaan, ja se on varmasti ihan selkeä osoitus. Tietysti myöskin täytyy lisätä terveydenhuoltoalan koulutusta, aloituspaikkoja, ja vielä pitää tehdä semmoisia asioita siellä työpaikalla, että tämä ala tulee houkuttelevaksi. Nyt ensimmäistä kertaa ollaan siinä tilanteessa, vaikka aloituspaikkoja on lisätty, että ei ole saatu tarpeeksi hakijoita, (Puhemies koputtaa) ja se on se vaarallinen tie, joka tästä ehkä tulee.

Peruspalveluministeri  Liisa  Hyssälä

Arvoisa puhemies! Muutamia asioita tässä oikaisen.

En ole koskaan väittänyt eikä kukaan muukaan varmasti, ei edellinenkään hallitus eivätkä ministerit, että lisää rahoitusta ei tarvita, ed. Akaan-Penttilä. Ei koskaan ole sanottu, että lisää rahoitusta ei tarvita. Tässä kansallisessa projektissa arvioitiin, mitä tämä maksaa, kun tämä asia lanseerattiin liikkeelle, ja silloin arvioitiin, maan parhaat asiantuntijat arvioivat, että se maksaa 900 miljoonaa euroa, josta noin 200 miljoonaa euroa tulee rationointihyötyinä. Nyt jo näitä rationointihyötyjä on tullut 100—150 miljoonaa euroa, ja yhäti enemmän niitä vielä on tulossa, kun tämä hanke etenee.

Koskaan emme ole väittäneet, että tätä pystytään viemään läpi nykykäytännöillä. Ei pystytä nykykäytännöillä vaan toimintakäytäntöjen muutoksilla, ja niitä juuri nyt ollaan tekemässä. Hyvä esimerkki on apuvälinehuollon laajat kokonaisuudet, jossa apuvälineet on tietoteknisesti laitettu, jotta kaikki voivat käyttää. Toinen hyvä esimerkki on laboratoriopalvelujen järkeistäminen, jne. Eli ei koskaan ole sanottu, ettei tätä näin voitaisi hoitaa. Me olemme hoitaneet sen rahoituksen, jota tämä projekti edellytti. Minulla ei ole syytä epäillä näitä asiantuntijoita, jotka tämän ovat tehneet.

Emme koskaan voi myöskään perusterveydenhuollossa edetä, jos ei siellä tapahdu muutoksia. Niinpä Kuntaliiton juristi Eila Uotila on tehnyt ansiokkaan selvitystyön, joka tähtää perusterveydenhuollossa muutoksiin: työn jakamiseen, johtamisen kehittämiseen, täydennyskoulutukseen ja hyvin moniin asioihin. Professori Lillrank Teknisestä korkeakoulusta on myös antanut arvokkaan panoksen tässä elikkä raportin siitä, miten pitäisi näitä prosesseja ja ketjuja tehdä, jotta ne tehtäisiin entistä tehokkaammin, saataisiin rationointihyötyjä, ja jotta niistä potilas hyötyisi. Tämä raportti on edelleen menossa eteenpäin ja sitä kautta muuttuu lihaksi ja luuksi ja toiminnaksi.

Sitten tähän täydennyskoulutukseen: Me olemme tämän vuoden alusta jo antaneet lisärahoituksena 13 miljoonaa euroa. Se tulee vuosittain, ja sama tulee ensi vuoden alusta sosiaalipuolelle, jotta pystymme lisää täydennyskouluttamaan.

Mitä tulee näihin yksittäisiin asioihin, esimerkiksi tähän kuulotutkimusasiaan, niin tällä viikolla olen ollut Turussa katsomassa hanketta, johon ministeriö on antanut rahaa Ahvenanmaalle ja Varsinais-Suomelle kuulonhuoltotutkimuksen kehittämiseen, ja kyllä siellä on sisällä myöskin paljon tehtävää. On noin 60 erilaista kuulokojemallia, joita kukaan ei oikeastaan hallitse eivätkä ainakaan kotiavustajat, jotka tulevat opastamaan vanhuksille niiden käyttöä. Kyllä se ala itsekin voi tehdä siellä sisällään aika paljon rationointityötä. Kun lonkkaproteesimallistossa siirryttiin noin 70 erilaisesta lonkkaproteesista pienempään repertoaariin — on katsottu, että kymmenen olisi kohtuullinen määrä, jolla tullaan toimeen — niin on saatu jo huomattavia parannuksia. Elikkä ala itsekin voi tehdä, ja me toivomme, että tällä kehittämisrahalla saadaan niitä hyviä käytäntöjä, joita voidaan levittää muualle, jotta voisimme myöskin tällä kuulonhuollon tutkimuksen alueella päästä siihen, että potilaat pääsisivät nopeammin tähän. Siellä on kohtuuttoman pitkät jonot. Nyt aloitamme myöskin näitten kuulontutkijoitten lisäkoulutusta. On liian vähän henkilökuntaa.

Arvoisa puhemies! Ed. Hemming oli huolestunut hammashuollosta, että yksityinen sektori on jäämässä ilman töitä. Mitkään merkit eivät siihen viittaa. Yksityisillä on tällä hetkellä töitä enemmän kuin koskaan 1990-luvulla ja 2000-luvulla. He ovat erittäin hyvin työllistettyjä, mutta sen sijaan hammashuollossa, suun terveydenhuollossa on paljon tehtävää työn jakamisen ja kehittämisen suhteen.

Olemme tänään käyneet ministeriössä läpi Helsingin kaupungin edustajien kanssa Helsingin hammashuoltoa hyvin yksityiskohtaisesti. Me olemme katsoneet ministeriössä Helsingin, Jyväskylän, Tampereen, Turun, Siilinjärven ja Lahden väestömäärän suhteessa hammashoitohenkilöstöön. Olemme katsoneet hammaslääkärit, suuhygienistit, hoitohenkilökunnan ja paljonko siellä hoidetaan mitäkin ryhmää ihmisiä. Meillä on tarkat tilastot tästä. Nyt aivan selkeästi käy ilmi, että kysymys ei olekaan näköjään resursseista eli siitä, että kun on paljon resursseja, niin pystytään paljon hoitamaan ja saadaan hyviä tuloksia. Se ei olekaan tästä kiinni, vaan näyttää siltä, että kysymys on siitä, minkälaiset ovat toimintakäytännöt, miten on hommaa lähdetty hoitamaan. Näyttää meidän tutkimustemme ja näitten tilastojen valossa, että esimerkiksi Siilinjärvi—Maaninka onnistuu saamaan aikaan hoitotapahtumia ja tekemään pienillä budjeteilla paljon tulosta, kun on muutettu toimintakäytäntöjä todella paljon. Nämä voivat olla esimerkkinä myöskin muille kunnille. Näitä tapahtuu.

Mutta en väitä, että todellakaan lisää rahoitusta ei tarvita. Mitä me olemme tällä vaalikaudella suunnitelleet, sen olen kertonut täällä useampaan kertaan, mutta sekään ei riitä, jos asenteet tai toimintakäytännöt eivät muutu. Mutta minä uskon suomalaisiin päätöksentekijöihin kunnissa, sairaanhoitopiireissä ja erittäin ammattitaitoiseen henkilökuntaan, että tämä hoito voidaan toteuttaa. Ihan tähän juristeriaan tässä puheenvuorossa en nyt ota kantaa.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Virtanen poistui, mutta haluaisin kertoa, että olen aivan samaa mieltä kuin ministeri Hyssälä siitä, että yksityisen terveydenhuollon ei suinkaan tarvitse olla kalliimpaa kuin julkisen, koska julkisella puolella on opetus- ja tutkimustyö, joka täytyy maksaa. Se on sen takia yleensä kalliimpaa. Lisäksi sinne tulee enemmän odotusaikoja, koska julkinen vastaa erittäin vaikeiden sairauksien hoidosta.

Suuhygienisteistä haluaisin sanoa, että he ovat erittäin arvokas ryhmä terveydenhuollon henkilöitä, mutta heillä täytyisi olla samanlaiset ehdot kuin fysioterapeuteilla ja muilla, joiden antamasta hoidosta saa kelakorvausta, eli siis ei sillä tavalla kuin he itse haluavat, että kuka tahansa voi kävellä kadulta heidän vastaanotolleen ja sitten he puhdistavat suuta, vaan tilanteen pitäisi olla se, että hammaslääkäri antaa lähetteen, tutkimus- ja hoitomääräyksen, ihan samalla lailla kuin me teemme fysioterapiaankin.

Olen erittäin iloinen siitä, että meillä on optimistinen ministeri ja että hoitotakuu nyt toteutuu suunnitellussa aikataulussa, ja myöskin siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ei suositellut minkäänlaisia siirtymäaikoja. Ihan varmasti tulee melkoinen hässäkkä silloin maaliskuun alussa ja sen jälkeen elokuun loppuun mennessä, mutta kyllä me siitä selviämme. On vaikeampiakin asioita hoidettu.

Edelleenkin muistutan siitä, että Suomi käyttää hyvin vähän rahaa terveydenhuoltoon: 7,3 prosenttia bkt:sta vuonna 2002 ja tuossa punaisessa kirjassa on nyt 7,6 prosenttia. Ruotsi käyttää 1,5 prosenttia enemmän. Eli todellisuudessa meidän terveydenhuollostammehan puuttuu 2 miljardia euroa. Se on huomattavasti enemmän kuin se, mitä nyt neljän vuoden aikana luvataan, 288 miljoonaa plus 120 miljoonaa. Jos kunnat eivät pysty omaa osuuttaan hoitamaan, niin tämä ei ole kyllä riittävä summa. Ruotsissa myöskin yksi henkilö käyttää 2 500 euroa vuodessa, Suomessa 2 000 euroa. Kun kerrotaan se 500 euroa 5,2 miljoonalla, saadaan 2,5 miljardia euroa, eli tämän verran siis käytetään Ruotsissa terveydenhuoltoon enemmän kuin meillä. Tämä vaje ei suinkaan ole pelkästään meidän matalista palkoistamme johtuvaa, vaan olen työskennellyt useissa Euroopan maissa ja USA:ssa ja nähnyt, että terveydenhuollon henkilöstöä on paljon enemmän, joka paikassa on enemmän kuin meillä. Eli kyllä se niin on, niin kuin ed. Virtanen sanoi, että meidän selkänahastamme tätä hommaa aika tavalla revitään. Esimerkiksi Belgiassahan on semmoinen systeemi, että siellä on omalääkärijärjestelmä ja lääkäri menee kotiin potilaan luo, kun tämä esimerkiksi saa kuumetta. Tämmöiseenhän ei Suomessa ole mitään mahdollisuuksia, meillä on niin pienen pieni henkilöstö, mutta onneksi meillä terveydenhuolto on erittäin korkeatasoista, ja siitä olemme iloisia.

Ed. Tölli on poistunut täältä, mutta hän lausui aika viisaasti. Hänhän on kunnanjohtaja Tyrnävältä. — Onko Tölli siellä? Tölli on siellä vielä, se on mukavaa. — Hänhän lausui sillä tavalla, että kuntien tulisi nyt kerta kaikkiaan budjetoida ensi vuoden budjettiinsa se jononpurkuraha. Mutta tämähän ei kyllä ollenkaan ole tapahtunut. Olin tuossa lounasaikaan Hyksissä käymässä, ja johto sanoi siellä, ettei Helsingin kaupunki ole mitään ylimääräistä sinne luvannut. Eli millä ihmeellä niitä jonoja lähdetään purkamaan, kun sitä rahaa ei kerta kaikkiaan siellä ole? Toivottavasti ministeriö nyt uhkailee heitä, että niiden rahojen on tultava sinne, kun se kerran on laki.

Sitten eräs asia, viimeinen, josta haluaisin muistuttaa ministerille, on se, että on nämä evo-rahat. Siis jos me emme nyt nosta ensi vuoden budjetissa näitä evo-rahoja sille tasolle, missä niiden kuuluu olla, niin meillä ei ole enää erikoislääkäreitä, koska erikoislääkärin virkoihin otetaan vähemmän ja vähemmän ihmisiä, kun evo-rahoja ei ole. Nyt jo puuttuu esimerkiksi Kuopiosta anestesiologeja. He eivät voi tehdä leikkauksia, kun siellä ei ole anestesiologeja. Nyt meiltä puuttuu siis anestesiologeja, radiologeja, psykiatreja jne. Nyt erikoislääkärikoulutukseen pitäisi ensi vuodesta tai jo ensi syksystä kiinnittää aivan erityistä huomiota, koska kun saadaan terveyskeskuksiin lääkäri, niin sitten ei olekaan enää erikoislääkäreitä, ja heitä on aika vaikea haalia muualta. Kaikki verkot on pantu veteen, ja hyksiläisetkin sanoivat, että jos pikkuisenkin osaa Suomea, niin pääsee kyllä töihin, mutta siitä huolimatta ei löydy erikoislääkäreitä.

Voin vain toivottaa onnea kaikille sairaanhoitopiireille ja kunnille, jotta hoitotakuu toteutuisi ensi vuoden maaliskuun alusta lähtien, mutta tuskin se onnistuu näillä luvatuilla rahoilla, jos kunnat eivät pysty hoitamaan asiaansa. Kiitos STM:n virkamiehille erinomaisesta lakiehdotuksesta ja kiitos ministeri Hyssälälle suuresta optimismista. Me panemme sen toimeen.

Anneli  Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan tämä alkukeskustelu on jo osoittanut sen, miten vaikean asian ympärillä me olemme, mutta kuitenkin yhteinen tahtotila on, että tämä lainsäädäntö tältäkin osin sitten lähtee myönteisesti eteenpäin.

Kansallinen terveysprojekti asetti yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteekseen hoidon saatavuuden turvaamisen ja parantamisen. Tavoitteena on lisätä ihmisten keskinäistä tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta saada tarvitsemaansa hoitoa. Hoidon saatavuuden turvaaminen on tärkeä asia kansalaisen ja potilaan kannalta. Nyt esillä olevassa lakiesityksessä selkiytetään vastuuta potilaan hoidosta sekä hoidon sisällöstä. Laissa on määritelty myös hoidon saatavuudelle määräajat. Määräaikojen määrittämisen taustalla on lisätä vastuunottoa potilaasta.

Haluan nostaa esille muutamia kysymyksiä, joiden osalta kannan huolta lain toteutuksen ja toimeenpanon osalta.

Viime vuosien aikana terveydenhuollon kehitys on painottunut hyvin pitkälle erikoissairaanhoitoon. Tämän lain yhteydessäkin julkinen keskustelu on ollut vahvasti leikkausjonojen purkamisessa, kun meidän pitäisi keskustella ja arvioida koko sosiaali- ja terveydenhuollon hoitoketjua ja sen toimivuutta, ei ainoastaan leikkausjonojen pituutta.

Perusterveydenhuollon osuus voimavaroista on pienentynyt ja toiminnassa korostuu entistä enemmän sairaanhoito, kun samanaikaisesti ennalta ehkäisevää toimintaa on supistettu. Vastuuta ehkäisevästä toiminnasta on siirretty yhä enemmän eri potilasjärjestöjen vastuulle. Tästä syystä haluan vielä omalta osaltani painottaa ehkäisevän ja erityisesti perusterveydenhuollon vahvaa kehittämistä osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaishoitoketjua. Tämä tuo haasteita ennen kaikkea terveyskeskuksissa toimivien ammattihenkilöiden osaamiseen ja toimintakäytäntöihin.

Huoleni on myös sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnassa olevien asiakasryhmien hoidon arvioinnin saatavuudessa: kuinka perusterveydenhuollossa työskentelevät sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja lääkärit pystyvät yhä parempaan hoidon arviointiin muun muassa mielenterveys- ja päihdehuollon asiakkaiden osalta, jotka tähän mennessä ovat usein jääneet ilman mitään hoidon arviointia. Tarvitsemme näiden potilasryhmien hoidon sisällön kehittämistä sekä monesti myös eri työntekijöiden asennemuutosta hoidon tarpeesta. Toivon tämän lain tuovan tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta myös näihin potilasryhmiin.

Arvoisa puhemies! Lain muutoksella ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta hoitoon. Potilaalla ei siten ole itsellään oikeutta saada sitä hoitoa, mitä hän haluaa, vaan sen määrittää terveydenhuollon ammattihenkilö, useimmiten lääkäri. Tämän taustalla ovat yhteisesti hyväksytyt hoitoindikaatiot. Valtakunnallisia hoitoindikaatioita luodaan parastaikaa eri sairaanhoitopiireissä ja sosiaali- ja terveysministeriössä. Oletettavaa on, että ne saadaan käyttöön tulevan syksyn aikana. Kuinka nämä hoitoindikaatiot ohjaavat tulevaisuudessa hoidon arviointia ja hoitokäytäntöjä, tulee nähtäväksi. Toivoisin kuitenkin, että edellä mainittu prosessi vahvistaisi entisestään eri sairaanhoitopiirien yhteisvastuullisuutta ja yhteistyötä. Toivoisin myös, että tämä prosessi kehittäisi yhteistyötä siihen suuntaan, että eri sairaanhoitopiirit voisivat entistä enemmän keskittyä joidenkin erityissairauksien hoitoon nykyistä vahvemmin ja siten keskittää ja kehittää terveydenhuollon huippuosaamista näiden niille tärkeiden sairauksien osalta. Toivoisinkin, että evo-rahaa tultaisiin entisestään ohjaamaan ja lisäämään tämän kehittämistyön tukemiseksi.

Lain tarkoituksena on myös täsmentää kunnan ja kuntayhtymien järjestämisvastuuta hoidon saatavuudesta. Kysymys ei ole kuntien ja kuntayhtymien uusista tehtävistä, vaan lainsäädännön perusteella kuntia ja kuntayhtymiä ohjataan uudella tavalla järjestämään ihmisten tarvitsemat terveyspalvelut. Kuntien taloudellinen tilanne on vaikeutunut viimeisen kahden vuoden aikana, ja arvio seuraavan kolmen vuoden osalta on se, että ei tilanne näytä helpottuvan. Tämä tuo haasteita hoitojärjestelmän toteuttamiseen ja jatkuvaan arviointiin. Vaikka valtio omalta osaltaan on lisännyt voimavaroja lain toteuttamiseen, eivät kuntien resurssit ole mahdollistaneet samassa määrin vahvistaa ja kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä on tuonut kunnille pelkotilan siitä, etteivät ne selviä lain antamista vaateista. Tästä syystä on tärkeää, että lain toteuttamista tullaan seuraamaan ja arvioimaan seuraavien vuosien aikana.

Valiokunnan kuulemisen yhteydessä muutamat asiantuntijat olivat epävarmoja siitä, mikä olisi kunnan rooli jatkossa, olisiko kunta niin sanotun maksajan roolissa eikä pystyisi enää vaikuttamaan palveluiden järjestämiseen erikoissairaanhoidossa. Pelko on ymmärrettävää, mutta haluaisin jälleen muistuttaa, että laki koskettaa koko terveydenhuollon kokonaisuutta ja hoitoketjua. Tarvitaan pohdintaa koko hoitoketjun toimivuuteen, ei ainoastaan erikoissairaanhoitoon. Ainoastaan sitä kautta lain perimmäinen tavoite toteutuu.

Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että vuonna 2003 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että varsinainen hoito maksaa koko prosessista noin neljänneksen. Suurin osta kustannuksista aiheutuu hoidon odottamisesta, muun muassa sairauslomakuluista, kotipalvelun käytöstä, lääkekustannuksista, ylimääräisistä terveyskeskuskäynneistä jne. Tästä syystä on tärkeää, että ihmiset saadaan ajallaan oikeaan hoitoon ja toimenpiteisiin. Tämä tulee olemaan tulevaisuudessa taloudellisesti myös kunnille nykyistä edullisempaa.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä kun on kaksi Kaakkois-Suomen, Kymen vaalipiirin, kansanedustajaa peräjälkeen, niin täytyy todeta, että Kymenlaaksossa on noin 4 000 potilasta leikkausjonossa ja ymmärtääkseni Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä on noin 2 000, vähän yli.

Aivan oikein, tämä ei ole vain leikkausjonokysymys. Tässä on koko terveydenhoidosta kysymys ja myöskin sosiaalitoimesta, siitä kokonaisuudesta. Sosiaalipuolen ja terveyspuolen välillä on rajapinta, joka on veteen piirretty viiva hyvin usein, ja myöskin kansanterveyden ja erikoissairaanhoidon välinen viiva on veteen piirretty. Siinä on edelleen turhia kynnyksiä, jotka pitäisi pystyä poistamaan, ehkä myös lainsäädännön tasolla. Kunnat ovat todella säästäneet, sairaanhoito ja terveydenhoito on ollut säästökohteena ja erikoissairaanhoito erityisen säästön kohteena. Mutta me emme ainoastaan tule toimeen ruokapöydällä, siis ennaltaehkäisyn keinoilla, me tarvitsemme myös leikkauspöydän. Ennaltaehkäisyhän on ollut myös erityisesti säästökohteena.

Täällä on tänään kiitetty vähän niin kuin Hollywoodin Oscar-gaalassa eri tahoja. Varmasti nämä kiitokset ovat myös aiheellisiakin. Haluaisin myös muistuttaa professori Jussi Huttusen roolista, joka oli hyvin merkittävä tässä asiassa. Tässä on todella osasta Kansallista terveysprojektia kysymys, vain osasta myöskin, mutta on välttämättä jälleen tämän lyhyen puheenvuoron alussakin päädyttävä rahaan, euroihin ja talouteen, taloudellisiin resursseihin. Tässä mielessä opposition tähän mietintöön jättämät vastalauseet ja dubiot ovat varmasti paikallaan.

700 miljoonaa euroa vuoteen 2007 tasokorotusta, josta puolet, 350 miljoonaa euroa, kuuluu kuntasektorille. Kun katsomme sosiaali- ja terveydenhuollon niin kutsuttuja lisärahoja vuonna 2004 Kuntaliiton laskemina, niin siellä on viivan alla rahoituksen riittävyyden nettovaikutus miinus 140 miljoonaa euroa, siis miinus 140. Tässä on mukana sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset, jotka ovat Kuntaliiton mukaan 11,1 miljardia euroa; kustannustason muutos on 2,4 prosenttia. Tähän lopulliseen miinussummaan vaikuttaa tuo miinus 266 miljoonaa euroa, joka on 2,4 prosenttia tästä 11,1 miljardista eurosta. Tämä tästä lähtökohdasta.

Kun halvalla ei oikein lopulta hyvää saa, niin on myös muistutettava siitä, että Suomi sijoittuu terveydenhuollon kokonaismenoissa per asukas ja rahan arvo ostovoimapariteetilla korjattuna Oecd-maissa vuonna 2000 varsin loppupäähän, eli vuonna 2000 jokaista suomalaista kohti käytettiin terveydenhuoltoon 1 664 euroa. Siellä meidän selkämme takana ovat Portugali, Espanja, Uusi-Seelanti ja Kreikka. Tässä ei siis ole kysymys prosenteista, vaan ihan euroista.

Kun kuitenkin paljon tehdään, niin ne lisäeurot otetaan sieltä selkänahasta, niin kuin ed. Asko-Seljavaara ja moni muukin, ed. Virtanen, on todennut. Sieltä ne lähtevät, ja eräs lähdehän on se tietysti, että etenkin terveydenhoitohenkilökunta on tehnyt alipalkattuna vastuunalaista ja raskasta työtä, hyvin koulutettuna ja alipalkattuna.

Nämä henkilökuntaongelmat tulevat kasvamaan, ja kun puhumme kansallisesta terveysstrategiasta ja tästä ohjelmasta ja nyt näistä ratkaisukeinoista, niin sekä kansanterveyslain muuttamisessa että erikoissairaanhoitolain muuttamisessa takana on luonnollisesti se, että meillä on ollut esimerkiksi lääkäripula. Tämän tilanteen ratkaisijaksi on todella etsitty tämä terveydenhuollon ammattihenkilö. Oli aivan hienoa kuulla, että tuolta takarivistä edustajat Hemming ja Risikko molemmat kysyivät, mikä se on se terveydenhuollon ammattihenkilön suorittama hoidon tarpeen arviointi, miten se määritellään ja mitä se sitten lopulta on.

On sanottu, että se ei ole varsinaista taudinmääritystä. Täällä on oikein sitaatti: "Hoidon tarpeen arviointi on eri asia kuin varsinainen taudinmääritys." Siis ei ole kysymys lääketieteellisestä tai hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta ja siihen liittyvästä taudinmäärittelystä. Hoidon tarpeen arviointi on minun mielestäni paljon vaikeampi asia kuin diagnoosin määrittely. Jos me tiedämme, että diagnoosi on pneumonia eli keuhkokuume, niin hoidon tarpeen määrittelyssä kysytään sitä, mitä hoitoa siihen pitäisi antaa. Eli jos tällä tavalla lähestytään asiaa, niin hyvin usein voidaan syyllistyä alihoitoon tässä pneumonia-asiassa. No nyt tietysti sanotaan, että tästähän ei olekaan kysymys, vaan siitä, minne potilas ohjataan.

Mutta tämä mystinen asia, jota kunnat nyt erittäin vahvasti käynnistävät, niin kuin ministeri Hyssäläkin kertoi, siis puhelimeen vastaaminen, eli nyt on keksitty se asia, että on puhelin ja siihen voi soittaa ja siellä on sairaanhoitaja ilmeisesti useimmiten vastaamassa ja hän sitten antaa ohjeita, miten edetään. Päivystysvastaanotolle pitää päästä heti, mutta hän ohjaa sitten edelleen ja suorittaa puhelimitse taudinmääritystä niin, että hän joutuu kai nyt ainakin mielessään ajattelemaan, mikä se tauti nyt sitten voisi olla. Tämä tilanne on todella hankala, kun ajatellaan sitä, että pääsy varsinaiseen lääkäriin ei ehkä kuitenkaan ole edes teoreettisesti mahdollista. Ehkä ammattihenkilö voi kysyä sitten kolmen päivän sisään lääkäriltä, miten tämän asian kanssa pitäisi menetellä, mutta kaiken kaikkiaan tähän momenttiin, kun hänen pitäisi terveydenhuollon ammattihenkilönä ohjata potilasta eteenpäin, liittyy kyllä minun mielestäni koko joukko ongelmia. Tähän luodaan ohjekirjoja, miten pitäisi toimia, ja tämä tapahtuu terveyskeskuksen ylilääkärin vastuulla, mutta yhtä kaikki tämä on nyt tapahtumassa ilman välitöntä lääketieteellistä osaamista tai koulutusta. Syy on siis se, että ei ole ollut lääkäreitä terveyskeskuksessa, ja on nyt keksitty ikään kuin uusi keino hoitaa tämä ongelma.

Samalla haluan sanoa sen, että tietysti tässä myös pystytään auttamaan sen tyyppisiä asioita, joissa ei lääkärikontaktia siis tarvitakaan, mutta samalla totean, että on aika iso harmaa alue, jossa kuitenkin näitä ongelmia on. Se on uhka, mikä on tullut esille, että tästä seuraa potilasvahinkoja, seuraa myös vastuukysymyksiä, oikeudenkäyntejä jne.

Lopetan, kun tässä tulee 10 minuutin ohjeellinen puheenvuoron pituus täyteen nyt 3 sekunnin kuluttua, mutta vielä totean erään asian erikoissairaanhoidon kohdalta, koska se on pykäläasia. Täällä on myös tällainen harmaa vyöhyke, ja siteeraan lyhyesti: "Hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin sairaalaan tai muuhun sen toimintayksikköön." Ja sitten: "Hoidon tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä ja aloitettava hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu."

Eli tämän aloituksen ja arvioinnin väli on edelleen auki. Se voi kestää, puhemies, ehkäpä muutaman päivän, se voi kestää viikon, se on asia, jota ei ole määritelty. Se voi kestää mahdollisesti pitempäänkin, jolloin siitä tulee myös haittaa.

Pehr Löv /r:

Värderade talman, arvoisa puhemies! Den lag vi nu behandlar är kanske den viktigaste lagen under den här riksdagsperioden. Lagen som skall trygga vård inom rimlig tid för alla är den största reformen inom folkhälsoområdet sedan folkhälsolagen infördes 1973. Reformen är väl förberedd; patientens rättsskydd har analyserats och befästs, de administrativa lösningarna på fältet får i viss mån nya ramar och de ekonomiska förutsättningarna har bedömts och funnits rimliga. Reformen är till för kunderna i hälsovården och kommer sannolikt att förbättra trygghetskänslan och tilliten till vårt offentliga servicesystem.

Det kan inte förnekas att många patienter har uttalat sitt missnöje på grund av svårigheter att få kontakt med hälsovårdscentralen och de långa väntetiderna till kirurgiska åtgärder. Ibland har inte heller bemötandet från personalens sida varit det bästa. Situationen har varit frustrerande för de professionella i vården, som har haft ett tryck på sig att utföra ett bra arbete trots ett stelt system med knappa resurser. Trycket både från kunder och beslutsfattare har känts orimligt emellanåt och lett till frustration.

Allt det här har skapat stora förväntningar inför reformen. Samtidigt har reformen uppbådat en stor vilja och entusiasm som märks på alla håll, det vill säga inte minst på ministeriet och i organisationen på fältet. Grundförutsättningarna för att det här skall lyckas är alltså goda. De största skeptikerna är kommunernas representanter som befarar en stor kostnadsökning. Men jag vill säga att de satsningar som görs betalar sig snabbt tillbaka i form av mindre kostnader för sjukskrivningar och färre sjukhusdagar. Kostnaderna måste betraktas i ett helhetsperspektiv från samhällets sida.

Vaalikauden ehkä tärkein lakiehdotus on nyt käsittelyssä. Laki, joka takaa kaikille hoitoa kohtuullisessa ajassa, on terveydenhuollon suurin uudistus kansanterveyslain tulon jälkeen. Uudistusta on valmisteltu huolellisesti: potilaan oikeusturva on käyty läpi ja vahvistettu; kentän hallinnolliset ratkaisut saavat jossain määrin uudet kehykset; ja hankkeen taloudelliset edellytykset on arvioitu ja todettu niiden olevan riittäviä. Uudistus on laadittu terveydenhuollon asiakkaita varten ja tulee luultavasti parantamaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta julkiseen huoltojärjestelmäämme.

Emme voi kieltää, että monet potilaat ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä terveyskeskusten yhteysongelmien tai kirurgisten toimenpiteitten odotusaikojen takia. Joskus ehkä henkilökunnan vastaanotto ei ole ollut parhaasta päästä. Tilanne on ollut vaikea myös hoidon ammattilaisille, joilla on ollut kova paine suorittaa hyvää työtä järjestelmässä, jossa on niukat varat. Paineet, joita on tullut sekä asiakkailta että päättäjiltä, on koettu kohtuuttomiksi ja joskus myös turhauttaviksi.

Odotukset uudistuksen kannalta ovat korkeat. Uudistus on samanaikaisesti kerännyt paljon tahtoa ja innostusta sekä ministeriössä että kentällä. Perusedellytykset onnistumiselle ovat hyviä. Suurimmat skeptikot löydämme kuntatasolla, missä pelätään, että kustannukset nousevat. Silloin täytyy muistaa, että järjestelmän parantaminen vähentää sairauslomapäiviä ja sairaalapäiviä; kustannukset on katsottava kokonaisvaltaisesti.

Lähtökohtamme on oltava, että Suomessa on suhteellisen monta lääkäriä ja sairaanhoitajaa verrattuna eurooppalaiseen tasoon. Toinen tosiasia on myös, että hoitojärjestelmämme on suhteellisen hyvin järjestetty ja edullinen. Tämä taas luo edellytyksiä saada järjestelmällisillä toimenpiteillä aikaan rakennemuutos, joka optimoi palvelua.

Korostan, että uudistuksen on johdettava järjestelmämuutoksiin eikä ainoastaan uusien resurssien sallimaan laajuuslisäykseen. Jos aloitamme terveyskeskusten tilanteesta, niin kokeilut puhelinkeskuksissa ja neuvonnassa ovat antaneet hyviä tuloksia lyhyellä ajalla. Ärtymys vähenee jo, kun asiakas ottaa yhteyttä ja saa heti vastauksen toiselta ihmiseltä. Jos on sen lisäksi mahdollista saada ammatillista neuvontaa ja varata aikaa lääkärille tai terveydenhoitajalle kolmen päivän sisällä, jos niin haluaa, tai myöhemmin sopimuksella, niin on helppo olla tyytyväinen järjestelmään.

Yleisö tulee saamaan tehokasta tietoa siitä miten järjestelmä toimii ja millainen jonotustilanne sairaaloissa on. Kansalliset hoito-ohjeet laaditaan tärkeimpiä sairauksia varten. Tämä helpottaa lääkärien työtilannetta ja antaa potilaille turvallisuutta, siis kaikin puolin lisää tyytyväisyyttä. Jononhallintaohjeet tulevat pikkuhiljaa olemaan samoja koko maassa. Sairaanhoitopiirit, jotka vastaavat erikoissairaanhoidon potilasvirtojen hallinnosta, saavat oikeuden hankkia palvelua toisesta sairaanhoitopiiristä, yksityisiltä palveluntuottajilta tai toisesta EU-maasta, mikäli hoitoa kohtuullisen ajan sisällä ei ole mahdollista järjestää omassa sairaanhoitopiirissä. Tämä lienee uudistuksen myönteisin vaikutus ja antaa valintamahdollisuuden korottamatta hoitojakson kustannuksia. Meidän pitää kuitenkin muistaa, että tämä ei ole subjektiivinen oikeus, vaan hoidon sisällöstä ja hoitopaikasta päättää lääkäri potilaan kanssa.

Jatkotutkimukset erikoissairaalassa tulee aloittaa kolme viikkoa lähetteen antamisen jälkeen. Tämä kohta aiheutti valiokunnassa laajaa keskustelua, kun pelättiin, että tutkimusprosessi voi kestää vaikka kuinka kauan. Näissä tapauksissa meidän pitää valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden mukaan luottaa hoidon etiikkaan. On tosiasia, että tutkimusprosessi ja aktiivinen seuranta voivat kestää pitkään monien sairauksien kohdalla. Olisi ollut kohtuutonta vaatia diagnoosin tekemistä kolmen viikon sisällä.

Uudistuksen suurin ongelma on, että vain erikoissairaanhoidon jonotustilanne on polttopisteessä. Ratkaisu voi imeä lisäresursseja itselleen ehkäisevän hoidon kustannuksella. Sama riski on olemassa mielenterveyshuollossa, vanhustenhuollossa ja päihdehuollossa. Valiokunta kiinnittää siksi mietinnössään huomiota siihen, että tätä osaa prosessista pitää seurata huolellisesti. Pitää muistaa, että erikoissairaanhoito on saanut huomattavasti enemmän rahaa kuin terveydenhuolto viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Lopuksi voidaan sanoa, että uudistus luo edellytyksiä julkisen terveydenhuollon parantamiseen. Tämä edellyttää, että otetaan uusia, yhteisiä tietoverkkoja käyttöön, omaksutaan uudet hoito-ohjeet ja päätetään hoitoketjujen ohjeista. Jatkokoulutusta näistä asioista tulee olemaan tarjolla, ja olen varma, että meidän taitavilla ammattilaisillamme on kaikki mahdollisuudet soveltaa uusia säännöksiä käytännössäkin.

Talman! Det största problemet med reformen är att man fokuserar för mycket på köerna till specialsjukvården. Det här kan suga till sig resurser och den förebyggande vården får lida. Samma risk gäller för till exempel mentalvården, åldringsvården och rusvården. Utskottet fäster i betänkandet därför speciell uppmärksamhet vid att denna del i processen uppföljs väldigt noggrant speciellt med beaktande av att specialsjukvården fått klart mera resurser än primärvården de senaste tio åren.

Avslutningsvis kan man säga att reformen skapar förutsättningar för en klar förbättring av den offentliga hälsovården. Det förutsätter att man tar nya gemensamma datasystem i bruk, tar till sig de nya vårddirektiven och i samarbete kommer överens om spelreglerna i hela vårdkedjan. Vidareutbildning runt dessa frågor kommer att bjudas ut och jag tror att vår skickliga, professionella personal i vården har alla förutsättningar att tillämpa de nya regelverken också i praktiken.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt päätettävänä oleva hoitotakuu on erinomainen asia. Sen juuret ovat syvällä oikeistolaisessa ideologiassa. Aikoinaan John Major Ison-Britannian pääministerinä lanseerasi Citizen’s charter -ohjelman, jonka perusideana oli taata kansalaisille monien palvelujen, kuten terveyspalvelujen, saaminen määräajassa. Ajattelun taustalla oli, että kansalainen on veronmaksajana oikeutettu siihen, että julkinen sektori toteuttaa verovaroilla hänen tarvitsemansa palvelun riittävän nopeasti. Kyse on siis siitä, että kansalainen on oikeutettu saamaan maksamillaan veroilla laadukkaita palveluita riittävässä ajassa. Julkisen sektorin on siten toimittava niin, että kansalaisen maksamat veroedut käytetään tehokkaasti.

Toteutuessaan hoitotakuu on kansalaisten kannalta erinomainen asia. Sen pohja luotiin edellisen hallituksen aikana, ja se on yksi sen hallituksen suurimmista saavutuksista. Nykytilanne, jossa kansalaiset ovat joutuneet odottamaan leikkauksia kohtuuttoman pitkän ajan, on ollut kallista koko yhteiskunnalle. Kuten hyvin tiedämme, on olemassa leikkauksia, joissa edeltävä sairausloma saattaa maksaa jopa lähes yhtä paljon kuin itse leikkaus. Leikkausjonoista eroon pääseminen tai ainakin odotusaikojen olennainen lyhentyminen on siten suuri saavutus.

Kun perustuslakivaliokunta käsitteli asiaa, huomio kiinnittyi luonnollisesti subjektiiviseen oikeuteen. On tietenkin välttämätöntä, että hoitoonpääsyn edellytyksenä on lääkärin määrittelemä hoidon tarve. Jos lääkäri on tämän tarpeen todennut, sen jälkeen kansalainen on oikeutettu saamaan hoitoa määrättyjen aikarajojen puitteissa. Tähän tulee pyrkiä, se on lain tavoite ja henki. Kunnille tulee osoittaa lisäresursseja, jotta aikarajojen saavuttaminen ja nykyisten jonojen purkaminen on mahdollista. Pitkässä juoksussa on kuitenkin viisasta, että hoitotakuuta ei ole määritelty subjektiiviseksi oikeudeksi. Kukaan ei tiedä, millaisia tilanteita voi eteemme tulla, ja viisas lainsäätäjä varautuu myös heikompien päivien varalle. Hoitotakuun merkitystä ei kuitenkaan sovi vähätellä, vaikka subjektiivinen oikeus puuttuukin.

Kunnille tulee velvoite toteuttaa kansalaisten kannalta välttämättömät terveyspalvelut siedettävässä ajassa. Ne kunnat, jotka eivät ensimmäisten joukossa näistä tehtävistä selviydy, joutuvat varmasti lehdistön seurattaviksi, ja negatiivisen imagon uhka osaltaan kannustaa ripeisiin toimiin. Suomalaisten kuntien taloustilanne, väestörakenne ja kyky huolehtia terveyspalveluista on erilainen. Kansalaisen kannalta pitää olla niin, että palvelujen saatavuus ei riipu asuinkunnasta. Tämä on kuitenkin mahdollista toteuttaa vain, jos valtionosuusjärjestelmässä entistäkin paremmin huomioidaan kunnissa asuvien yli 75-vuotiaiden määrä. Monet tutkimukset osoittavat, että terveyspalvelujen käyttöaste nousee selvästi, kun ihmisen elinikä ylittää 75 vuotta.

Hoitotakuu on kaikkineen osa Kansallista terveysprojektia. Tämän projektin onnistumiseksi ja laadukkaan hoidon järjestämiseksi suomalaisille on välttämätöntä toteuttaa kuntien ja valtion välistä yhteistyötä entistäkin enemmän. Meidän täällä nyt määrittämämme hoitotakuu lisää kiistatta kuntien menoja. Tämä menolisäys valtion tulojen osalta tulee korvata, mutta toki kuntien on myös oltava valmiita tekemään organisaatiomuutoksia ja tehostamaan palvelurakenteita. Kuntien yhteistyötä terveyskeskuspalvelujen järjestämisessä tulee lisätä. Suurempiin yksikköihin on helpompi saada lääkäreitä ja siten helpompi turvata laadukkaat terveyspalvelut. Toki yksikköjen suuruudellakin on rajansa. Useimmiten järkevän kokonaisuuden maaseudulla muodostanee seutukunta ja kaupungeissa kunta. Päätösvalta ja vastuu terveyspalvelujen järjestämismuodosta säilyy edelleen kunnilla, joille on mahdoton antaa yleispätevää, toimivaa mallia. Ei kuitenkaan pidä väheksyä kuntien vastuuta toteuttaa välttämättömiä organisaatiomuutoksia.

Yksityisellä terveydenhuollolla on laajeneva merkitys myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Hoitotakuun toteuttaminen on viisasta tehdä niin, että palvelujen tuottajana käytetään sekä yksityistä että julkista terveydenhuoltoa. Olennaista ei ole se, kuka palvelut tuottaa, vaan se, kuinka hyvin pystytään kansalaisia palvelemaan. Suomalaisessa terveydenhuollossa julkisen sektorin itse tuottamalla palvelutoiminnalla on kuitenkin niin merkittävä rooli, ettei ole realistista kuvitella sen lähiaikoina merkittävästi muuttuvan.

Arvoisa puhemies! Kaikkineen esitystä hoitotakuusta on tervehdittävä lämmöllä. Uskon, että nyt tällä lailla asetetut aikarajat jo sinällään tulevat nopeuttamaan hoitoonpääsyä ja parantamaan siten kansalaisten terveydentilaa. Kunnat tarvitsevat kuitenkin hoitotakuun toteuttamiseen lisää rahaa, minkä vuoksi näenkin välttämättömänä, että vastalauseen 2 lausumaehdotus otetaan asianmukaisesti huomioon. Siinä kokoomuksen ryhmän esittämässä kannanotossa todetaan, että hallituksen tulee antaa viimeistään tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä selvitys niistä toimenpiteistä, joilla kuntataloutta vahvistetaan siten, että kunnat kykenevät toteuttamaan hoitotakuun.

Tuula  Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Aluksi pieni kommentti. Oli sairaanhoitajana aika mielenkiintoista kuunnella lääkäriedustaja Tiusasen vatvomista lain edellyttämän käytännön toteuttamisesta. Vuosia sitten olin Washingtonissa, jossa pidettiin maailman skitsofreniakongressi. Olimme siellä yhdessä kollegoiden kanssa esittelemässä suomalaista tapaa hoitaa sairaalan ja avohoidon rajalla olevia psykoosipotilaita ja heidän omaisiaan. Tuolloin saimme puolentoista tunnin sisällä kuulla kaksi erilaista maailmaa amerikkalaisesta terveydenhuollosta.

Ensin kuulimme, kuinka yksityisellä vakuutuksella varustetut ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut ja sen laatuisina, miten haluavat. Oli, sanoisinko, sykähdyttävää, kun estradille astui lääkäri, joka kuvasi sikäläisen julkisen terveydenhuollon mahdollisuuksia vastata köyhän väestön terveystarpeisiin. Hän itsekin julkisesti hämmästeli, miten heillä samassa kaupungissa voi olla kansalaisia niin eriarvoisesti kohteleva järjestelmä. Hän muun muassa sanoi, että kun terveyskeskuksen pihaan tulee ambulanssi, he antavat potilaalle infarktiin tarvittavat avut ja lääkityksen, mikäli lääkkeitä sattuu olemaan, ja ottavat sisälle, jos paikkoja on. Ymmärrykseni mukaan sikäläisissä terveydenhuollon järjestelmissä ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia tähän päivään.

Amerikkalainen terveydenhuollon malli on meille kovin vieras. Meillä vahva panostaminen julkiseen terveydenhuoltoon on varmistanut sen, että potilas saa Suomessa avun ilman, että häneltä kysytään vakuutuskorttia tai käteistä suoritusta tarvitsemastaan hoidosta. Vaikka tulenkin itse kunnasta, Siilinjärveltä, jossa terveyspalvelut, hammashuolto mukaan lukien, kuten ministeri Hyssälä aikaisemmin totesi, ovat jo nyt lain vaatimalla tasolla, tiedän, että arkielämässä eri alueet Suomessa pystyvät huolehtimaan kuntalaisten peruspalveluista vaihtelevasti.

Hallitus on tässä lakiehdotuksessaan lähtenyt siitä, että kaikilla kansalaisilla varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta on oltava yhdenvertainen mahdollisuus saada tarvitsemansa hoidon arvio ja hoito. Tämän lain myötä on mahdollista löytää valtakunnassa olevien hyvien käytäntöjen myötä uusia toimintatapoja, jotka vahvistavat palveluiden saatavuutta ja laatua. Terveydenhuollon ammattilaisten keskinäisen työnjaon uudelleenmäärittelyä on syytä tehdä yhteistyössä ja asiakaslähtöisyydestä käsin. Tehtävien siirto ei saa johtaa siihen, että ennestään kuormitetut työntekijät tekevät uusia tehtäviä entisten lisäksi, vaan on etsittävä myös rakenteellisia uudistuksia. Tehtäviin tarvittava koulutus ja soveltuva palkkaus on tietenkin otettava huomioon.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on halunnut mietinnössään korostaa niiden erikoisalojen asemaa, joita ei voida selkeästi mitata numeroin, kuten perusterveydenhuolto, psykiatria, hoivapalvelut, päihdehuolto ja muut konservatiiviset alat. On aivan selvää, että lain kirjaimen on ulotuttava samalla tavalla perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon, kaikille lääketieteen erityisaloille.

Uusi laki luo mahdollisuuden paremmille palveluille mutta myös velvoittaa kuntia ja kuntayhtymiä, sairaanhoitopiirejä, entistä tiiviimpään ja tuloksia hakevampaan yhteistyöhön. Erityisesti niillä alueilla, joilla väestöpohjan ja terveydenhuollon ammattilaisten vähyyden vuoksi on suuria ongelmia tuottaa riittäviä ja laadukkaita palveluja, on syytä hakea voimakkaasti synergiaetua lähialueista. Jokainen terveydenhuoltoalalla työskennellyt tietää, että ammattitaidon ylläpitäminen vaatii hyvää pohjakoulutusta, jatkuvaa täydennyskoulutusta ja riittävää määrää potilaita. Työkavereiden kollegiaalinen tuki ja konsultaatioapu ovat välttämättömiä päivittäisistä tehtävistä suoriutumisessa. Tämän vuoksi terveydenhuollossakin on syytä hakeutua riittävän suuriin yksiköihin.

Kuntalaisten oikeus päästä terveydenhuollon ammattilaisen kiireettömän hoidon tarpeen arviointiin kolmessa arkipäivässä on merkittävä parannus olemassa olevaan tilanteeseen. Jotta tuo arviointi sujuisi jouhevasti ja ammatillisesti, on huolehdittava siitä, että alkuarviointia ovat suorittamassa koulutukseltaan ja osaamiseltaan tehtävään soveltuvat ammattilaiset. Näin ollen puhelinpalvelu sopii huonosti terveydenhuollosta irrallaan oleviin yleisiin neuvontapalveluihin, vaan soittajan terveydentilaa arvioivalla on oltava yhteys hoitoa antavaan toimintayksikköön ja tarvittaessa käytettävissään potilasasiakirjat ja tiedot yhteydenotoista on kirjattava potilastietojärjestelmään. Nämä toiminnat vahvistavat niin asiakkaan, potilaan kuin työntekijänkin oikeusturvaa.

Arvoisa puhemies! Viimeaikaiset suuronnettomuudet ovat osoittaneet, että nykyinen julkinen terveydenhuolto pystyy vastaamaan tarvittavaan kriisinhoitoon. Tuota kriisinhoitovalmiutta on kuitenkin edelleen kehitettävä ja olemassa olevista puutteista on otettava opiksi. Selvityksen mukaan kiireellisen hoidon arviointia ja hoitoa pystytään antamaan tarvetta vastaavasti. Suuri haaste sen sijaan on saada ei-kiireellinen hoito tarvetta vastaavalle tasolle. Nyt jonoissa olevien potilaiden tilanteen tarkistamiseen ja heille tarkoituksenmukaisen hoidon järjestämiseen on aikaa erikoissairaanhoidossa 31.8.05 saakka. Hoitojonoista ei mielestäni ole kokonaan syytä edes pyrkiä pois. Ihmisen sairastumisen ajankohtaa ei vedenpitävästi voida ennustaa ja siten ei myöskään resursseja voida optimaalisesti mitoittaa.

Pidän käsillä olevaa lakiehdotusta tavattoman tärkeänä kansalaisten, järjestävien organisaatioiden, terveydenhuollon työntekijöiden ja koko terveydenhuollon kentän näkökulmasta. Vihdoin yksi yhteiskuntamme perustoista on saamassa lain tasolla sille kuuluvan huomion. Vaikka mahdolliset taloudelliset paineet kohdistuvat lain toteuttamisen alkumetreillä kuntiin, kuntayhtymiin, sairaanhoitopiireihin ja valtioon, uskon, että uudistuneet toimintatavat ja uudenlainen yhteistyö tuovat omaa rataansa säästöä, tehokkuutta ja laatua.

Eero  Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta, joka on osa Kansallista projektia terveydenhuollon turvaamiseksi ja josta on poikinut iso mietintö Hoidon saatavuus ja jonojen hallinta, on iso asia, niin kuin täällä on monta kertaa sanottu, ja massiivisestihan sen eteen on tehty työtä valmistelun aikana. Työryhmä, joka tämän jonojenhallintaprojektin nyt tuo meille, johon nämä lainsäädäntömuutoksetkin perustuvat, perustettiin heinäkuussa vuonna 2002, siis kaksi vuotta sitten. Se teki puolitoista vuotta työtä ja antoi mietintönsä 5. päivänä tammikuuta tänä vuonna, piti 12 kokousta, 4 seminaaria, ainakin 2 laajaa keskustelutilaisuutta ja lukuisia erilaisten järjestöjen kuulemisia ja tuotti työryhmämuistion, joka on täällä edessä nyt mukanani. Tässä on 190 sivua. Olettaa tietysti pitää, että jos tämä kaikki on tehty kunnolla, niin tästä eteenpäin on varmasti hyvä mennä. Tämän pohjalta on pyydetty 170 lausuntoa ja niitä saatiin runsaat toista sataa. Asiantuntijakuulemisessa pelkästään valiokunnassa kävi 43 henkilöä.

Halusin, arvoisa puhemies, tähän alkuun luetella nämä yleiset asiat ja olen samaa mieltä kuin asian esitellyt ministerikin, että tämä on hyvin suuri muutos, kenties suurin sitten kansanterveyslain voimaantulon. Tähän on vaikuttanut ja tätä vauhdittanut myöskin se, että eduskunnan oikeusasiamies joutui selvittelemään näitä asioita selvityspyynnön perusteella, jonka tein hänelle kolmisen vuotta sitten, koska silloin oli jo nähtävissä, että Uudenmaan alueella lainsäädäntö ei toteudu ja potilaille ja asukkaille ei tule niitä terveydenhuoltopalveluja, mitä lainsäädäntö velvoittaa kuntien järjestävän. Se oli yksi alkulaukaus tälle kaikelle, vaikka oli muitakin poliittisia paineita.

Tässä asiassa on varmasti paljon hyvää myös toteutuksen osalta, mutta aloitan tärkeimmästä asiasta, josta rohkenen olla myöskin vähän eri mieltä hallituksen kanssa, ja se on talous, kysymys siitä, riittääkö rahoitus tähän.

Tänään tässä salissa olemme kuulleet, että hallitus on alun perin sijoittanut tähän 900 miljoonan euron panoksen ja lähtenyt siitä, että noin 200 miljoonaa euroa pitää olla rationointietuja, ja sillä tämä kaikki toteutuisi. Tämän me tiedämme oppositiossakin, mutta siitä huolimatta olemme tehneet oman vastalauseemme hyvin harkiten, koska kaiken tämän materiaalin perusteella on myöskin niin ikävästi, että vähän tilastoista riippuen Suomessa on jonoissa joko 130 000 ihmistä erilaisiin toimenpiteisiin ja erikoissairaanhoidon vaativalla puolella on toisten tietojen mukaan 58 000. Oli mikä tahansa näistä luvuista oikea, niin ne ovat niin suuri potilasmäärä, että jos ennen tämän lain toteutuksen voimaan saattamista ei kerrota, miten tämä potilaspooli pystytään purkamaan pois ja millä rahalla se varmasti tapahtuu, niin on aivan selvää, että aikamoinen staasitilanne eli tungostilanne vallitsee, kun laki lähtee käyntiin.

Siinä mielessä on jotenkin jopa vähän sydäntä kylmäävää, että tänään illalla täällä salissa sekä ministeri Hyssälä että myöskin valiokuntavastaava ed. Rehula ovat molemmat ilmoittaneet, että tämän kaiken hintana on myöskin, että hoitokäytäntöjä on selvästi muutettava, ja se tarkoittaa sitä, että hoitokäytäntöjä on kiristettävä, ja lääkäreiden kielellä se tarkoittaa sitä, että indikaatioita kiristetään. Se tarkoittaa silloin sitä, että niistä diagnooseista, mitkä tehdään, kaikkia ei hoidetakaan niin kuin tähän asti.

Tämä taas puolestaan tarkoittaa sitä, että väitetään, että aikaisemmin ammattihenkilöt ovat siis tehneet työtään jotenkin löperösti, hoitaneet väärin, leikanneet semmoista, jota ei pitäisi leikata jne. Tämmöisiä lauseita olen kuullut aivan liian paljon tänä aikana. Näiden sanojien käsityksistä tai heidän tietopohjastaan ei kumpua se, että jokaisen hoitopäätöksen on tässä maassa tehnyt henkilö, joka on saanut siihen koulutuksen, ja se on kuitenkin perustunut kliinisiin tutkimuksiin, ihan selkeään harkintaan, aivan selvään indikaatioasetteluun. Minusta on enemmän kuin mielenkiintoista, että rohjetaan hyvin avoimesti sanoa, että kaikkea tätä täytyy kiristää, muuten emme pärjää.

Työryhmän muistiossa on erittäin hyvä esimerkki tästä. Se on sivulla 93 ja koskee kuulon apuvälineitä. En aio sitä täällä lukea, mutta niitä, joita tämä asia kiinnostaa, pyydän kyllä paneutumaan siihen. Esimerkiksi tällä hetkellä tilanne on niin kuulon alalla, että lähetteiden kiireellisyysluokituksen perusteella työikäiset ja lapset ohittavat yleensä aina vanhusväestön, joten vanhusten tilanne jonoissa on kehno ja lainvastainen. Saattaa kestää jopa kolme vuotta siitä, kun lähete annetaan kuulokojesovitukseen, ennen kuin kuulokoje on asiakkaalla. Kaikilla muilla erikoisaloilla on aivan samanlaisia tilanteita. Minä en ymmärrä, että tällä rahoituksella tästä kaikesta päästään eteenpäin.

Sen takia kokoomuksella on vastalause, joka kuuluu yksinkertaisesti niin, että "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa viimeistään lokakuussa 2004 eduskunnalle selvityksen niistä toimenpiteistä, joilla kuntataloutta vahvistetaan siten, että kunnat kykenevät toteuttamaan hoitotakuun". Tätä hallituspuolueet eivät valiokuntakäsittelyssä halunneet ottaa omaksi lausumakseen, ja tulkitsin asian silloin niin, että hallitus on sitä mieltä, että nykyinen rahoitussuunnitelma, joka on lisäystä aikaisempiin vuosiin ilman muuta, huomattavastikin, riittää. Tässä on opposition ja hallituksen välillä selvä mielipide-ero. Toivon, että olisin väärässä, mutta, ikävä kyllä, kaikki kokemukseni ja oma tietotaitoni väittää päinvastaista.

Tähän liittyy siis piilopriorisointi. Siihen liittyy myöskin sairaanhoitopiirien ongelmat hyvin monin tavoin. Eräänlainen avoin piikki näyttää syntyvän, ja kuntien on kuitenkin velvoitteellisesti maksettava kaikki myöhemmin. Ei kukaan oikein tiedä, miten hoidetaan tämän 3+3+3-säännön perusteella ne ihmiset, jotka tulevat näiden määräaikojen lähelle. Eduskunnan oikeusasiamies omassa asiantuntijakuulemisessaan valiokunnassa ei osannut sanoa mitään ylimääräisiä sanktioita kunnalle, ei mitään uusia keinoja, joilla voitaisiin laittaa vastuuseen ne tahot, jotka ehkä eivät tätä 3+3+3-sääntöä toteuta. Siinä on vain entiset keinot: valittaa lääninhallitukseen tai sitten käyttää hallintovalitusta ja muita vastaavia raskaita keinoja, joita potilaat nykyiselläänkään eivät halua käyttää, koska kaikki sitten realisoituu aivan liian myöhään.

On ikävä itse asiassa lääkärinä puhua näinpäin tästä asiasta, koska toivoisin, että ne monet vaikeudet, mitä terveyskeskuksissa on, selviäisivät tämän avulla hyvin, mutta toiveiden tynnyriksi tätä vähän, ikävä kyllä, on rakennettu. Sana "hoitotakuu" on muutettu hallituksen toimesta. Sillä aloitettiin, nyt puhutaan "hoidon saatavuudesta". Hyvin selkeästi selitetään, että tässä ei ole mitään subjektiivista oikeutta. Tähän ei tullut mukaan sitä lainsäädäntöä, joka alun perin luvattiin tähän liittää, johon itse asiassa eduskunnan oikeusasiamieskin viittasi omissa lausunnoissaan. Toimeenpanon alkua on siirretty. Sen piti tulla vuodenvaihteessa, se tulee vasta maaliskuun alussa. Erikoismaksuluokka on kytketty tähän mukaan, hyvin hankala, kummallinen asia. Sitä on Suomessa vihattu tiettyjen poliittisten mielipiteiden kautta niin kauan kuin minä olen lääkärinä ollut, siis nelisenkymmentä vuotta. Nyt se poistetaan tässä yhteydessä vähitellen, ja tilalle on tuotu erityispoliklinikat, jotka kuvataan niin huonosti, ettei kukaan oikein tiedä, pystyvätkö ne siihen työhön, mihin ehkä niitä tarvittaisiin käytännössä.

Eli kysymysmerkkejä, arvoisa puhemies, tässä on aika lailla monia, mutta jospa tätä toisaalta taitavasti seurataan ja syksyn aikana esimerkiksi vastattaisiin tähän meidän lausumaehdotukseemme, jos eduskunta tämän nyt viisaudessaan hyväksyisi. Tässähän ei ole mitään vaaraa, tämän hyväksymisessä, jos se asia kunnolla tutkitaan, jos ollaan rehellisesti näiden asioiden takana niin, että ne pitää toteuttaa. Mutta jos vaan määrätään hallinnollisesti eikä itse asiassa niinkään potilaasta välitetä, niin asia on silloin paljon ongelmallisempi ja silloin me joudumme tässä talossa varmasti tähän asiaan palaamaan.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys on yksi merkittävimmistä terveydenhoidon uudistushankkeista vuosiin. Lain perusajatus on oikea. Ihmisten oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus lisääntyy terveydenhoidossa. Kaikille ihmisille asuinpaikasta riippumatta on järjestettävä palvelut samojen periaatteiden mukaisesti. Lain voimaantulon jälkeen ihmisen tulee saada hoitoa kohtuuajassa ammattihenkilön hoitoarvioinnin jälkeen. Kohtuuttomat, siis useiden vuosien, jonotukset jäävät ajan mittaan historiaan.

Haluan erityisesti korostaa muutamia perusnäkökulmia.

Käsittelyssä olevassa laissa ei säädetä uusia tehtäviä, ei kunnille eikä sairaanhoitopiireille. Laissa selkiytetään tehtävä- ja työnjakoa, tehostetaan ja uusitaan menetelmiä, tiivistetään perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä, tämä kaikki ihmisen, potilaan, parasta ajatellen. Laissa ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta. Potilaalla ei myöskään ole rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa. Hoidosta päättää edelleenkin, siis samoin kuin nykyisin, terveydenhuollon ammattihenkilö. Lisäksi laissa edistetään potilaiden ja sairaalahenkilökunnan yhdenvertaisuutta, kun erikoismaksuluokat vähitellen poistuvat tämän lain voimaan tullessa.

Arvoisa puhemies! Voin myöntää, että itse lukeuduin ennen hallituksen esitystä varovaisiin epäilijöihin. Laissa epäilytti sen voimaantulo, mutta laaja valiokuntakuuleminen ja määräaikojen laskemiseen liittyneet tarkennukset valiokuntakäsittelyn yhteydessä ovat poistaneet epäilyni. Eduskuntakäsittelyn jälkeen kunnat ja sairaanhoitopiirit saavat selkeän viestin, joka voidaan huomioida vuoden 2005 toiminta- ja taloussuunnitelmissa. Tämän lisäksi ennen lain voimaantuloa hoitojonoon asetettujen potilaiden määräajat lasketaan yhdenvertaisesti uusien potilaiden kanssa 1.3.2005 lähtien. Mielestäni tämä on kohtuullista. On toki myönnettävä, että käytäntö vaatii vielä ankarasti töitä. Jos käytäntö olisi joka alueella, joka kunnassa ja joka sairaanhoitopiirissä valmis, olisi tämän lain säätäminen turha työ. Käytännön uudistaminen lain hengessä on aloitettava, ja sen aika on nyt. Siitä ei ole epäilystäkään.

Enimmäismääräajat ovat haasteellisia. Lakiin on kirjattu, että jos hoitoa ei voida antaa säädetyissä enimmäisajoissa, kunnan tai kuntayhtymän on järjestettävä hoito hankkimalla se muilta palveluntuottajilta potilaalle aiheutuvan asiakasmaksun muuttumatta. Tilanne käy kohtuuttomaksi laskun maksajalle eli kunnalle, jos tällaisissa tilanteissa pelisääntöjä ei ole tarkoin ennakkoon sovittu. Kuntien, siis sairaanhoitopiirien omistajien, ja itse sairaanhoitopiirien on käytävä selkeät neuvottelut tilanteesta, mikäli palveluja joudutaan ostamaan esimerkiksi muilta sairaanhoitopiireiltä tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Taloudellisilta yllätyksiltä vältytään vain saumattomalla yhteistyöllä, joka onkin tämän lain tavoite.

Arvoisa puhemies! Tiedossani on, ettei kuntatalous ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tämä on pitkän aikavälin tulos. Talouden hallintaa ohjaa sosiaali- ja terveystoimen merkittävä osuus. Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä paine tulee kasvamaan väestön ikääntyessä. Olen vakuuttunut siitä, ettei tällä lailla tulla korjaamaan koko kuntataloutta. Tämän lain avulla tullaan muuttamaan käytäntöjä, jotka aivan varmasti tuovat säästöjä ja liikkumavaraa pitkällä aikavälillä. Olen iloinen, että hallitus on realistinen. Siitä osoituksena ovat valtionosuuslisäykset, jotka näkyvät kehyspäätöksissä.

Kun valtioneuvosto hyväksyi huhtikuussa 2002 periaatepäätöksen terveydenhuollon turvaamiseksi, oli kyseinen päätös lähtölaukaus myös käsittelyssä olevalle lakiesitykselle. Näin merkittävä lakiesitys käsiteltiin eduskunnan lähetekeskustelussa mielestäni poikkeuksellisen myönteisessä ilmapiirissä. Tulkitsen tuon keskustelun vahvaksi sitoutumiseksi. Kun unohdetaan opposition poliittiset akrobatiatemput, uskon, että Suomen korkeimmalla päätöksenteon tasolla laki nähdään yhteisesti välttämättömäksi ja, mikä tärkeintä, suomalaisten ihmisten terveydenhuollon kannalta ehdottomaksi.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta on erittäin hyvä. Sehän on todettu jo monessa eri yhteydessä, muun muassa valiokunnassa keskusteltuamme siitä ja monessa asiantuntijakuulemisessa.

Olen tähän omaan puheenvuorooni kuitenkin ottanut muutaman kohdan, joista kannoin huolta jo lähetekeskustelussa, mutta myöskin valiokuntakäsittelyssä. Yksi niistä on nimenomaan tämä perusterveydenhuollon ja ennalta ehkäisevän työn ensisijaisuus. Siitä kävimme keskusteluja, ja olen huomannut ilokseni, että myöskin täällä salissa tänään on kannettu huolta siitä. Erityisen iloinen olen siitä, että yksimielisesti valiokunnassa päädyimme lausumaehdotukseen, jossa sanotaan näin: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa mitä vaikutuksia nyt hyväksytyllä uudistuksella on perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa ja miten perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa käytettävät resurssit uudistuksen jälkeen kehittyvät." Koko valiokunnan huoli oli aito siitä, että ei kävisi niin, että kaikki rahat menisivät hoitoon ja ennalta ehkäisevä työ jäisi lapsipuolen asemaan.

Toinen asia, johon on kiinnitetty huomiota ja johon otan itsekin kantaa, on tämä kuntatalous ja rahojen riittävyys. On aivan totta, että kuntatalous on tällä hetkellä monissa vaikeuksissa, ja sitä, että tähän hankkeeseen tulisi löytää sitä niin sanottua omavastuuosuutta, täytyy tarkastella, ja siksi on ihan hyvä, että me kiinnitämme siihen huomiota.

Kolmas seikka, eräänlainen haaste, on tämä kuntien itsemääräämisoikeus. Kuntien edustajilta on tullut huolta siitä, häviääkö tässä kuntien itsemääräämisoikeus. Mielestäni tähänkin kannattaa kiinnittää etukäteen huomiota ja huomioida se sairaanhoitopiirien ja kuntien välisissä sopimuksissa. Sopimusohjausjärjestelmän edelleen kehittäminen on tässä avaintekijänä.

Neljäntenä kohtana, jos näitä niin sanottuja haasteellisia asioita tähän nostaa, on eri potilasryhmien tasa-arvoisuus yhtenäisiä valtakunnallisia hoidon perusteita määriteltäessä. Me tiedämme, että on monenlaisia diagnooseja, on monenlaisia potilasryhmiä ja he kaikki tarvitsevat tasa-arvoista kohtelua, kun puhutaan hoidon saatavuudesta, ja siitä syystä toivonkin, että kun näitä hoidon yhtenäisiä perusteita tehdään, otetaan huomioon kaikki potilasryhmät.

Tänä päivänä täällä salissa on puhuttu myöskin hoidon arvioinnista, ja itse olen sitä mieltä, kuten tuossa jo hieman aikaisemmin ministeri Hyssälän aikana toin esille, että sen käsitteen tarkempi määrittely on paikallaan. Esityksen perusteluissa todetaan, että hoidon tarpeen arvioinnissa ei ole kyse lääketieteelliseen tai hammaslääketieteelliseen tutkimukseen perustuvasta taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Mitä sitten tässä laissa tällä käsitteellä ja käsiteparilla tarkoitetaan? Terveydenhuoltoa koskevassa lähdekirjallisuudessa hoidon arviointi määritellään eri tavoin kuin mitä tässä laissa sillä tarkoitetaan. Siksi onkin tärkeätä terveydenhuollon organisaatiossa selkeästi määritellä, mitä hoidon arvioinnilla kussakin organisaatiossa tarkoitetaan. Tämä määrittely on tärkeää sekä potilaan että työntekijän oikeusturvan kannalta.

Arvoisa herra puhemies! Tässä lakiesityksessä on kiinnitetty huomiota myöskin työnjakoon. Me kaikki alan henkilöt tiedämme, että ilman hyvää työnjakoa tämä laki ei toteudu tarkoituksenmukaisella tavalla. Mielestäni on erittäin hyvä, että lain perusteluissa on otettu kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt mukaan tarkasteluun, ja niinhän se onkin, kaikkia heitä tulee tässä tarkastella, ei ainoastaan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita vaan myöskin esimerkiksi lähihoitajia ja toisen asteen koulutuksen suorittaneita. On hyvä, että työnjaosta puhutaan entistä enemmän. Jos ajattelee, että esimerkiksi kätilöillä on 180 opintoviikon laajuinen koulutus, terveydenhoitajilla 160 opintoviikon laajuinen koulutus, sairaanhoitajilla 140 opintoviikon laajuinen koulutus, kyllä varmasti löytyy osaamista. Onkin hyvä, että me emme tuijota ainoastaan koulutukseen vaan tuijotamme erityisesti siihen osaamiseen, kun puhumme työnjaosta.

Arvoisa herra puhemies! Ihan yhteenvetona totean, että tämä laki on, kuten olemme monessa yhteydessä todenneet, erittäin hyvä asia. Nyt tarvitaan käytäntöjen muuttamista, kuten ministeri Hyssäläkin on monessa puheenvuorossa todennut. Nyt tarvitaan osaamista. Sitä osaamista tulee lisätä täydennys- ja lisäkoulutuksella. Nyt tarvitaan työnjaon kehittämistä, mutta ennen kaikkea yhteistyötä ja tietysti myöskin niitä taloudellisia resursseja.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä on kysymys Kansalliseen terveysohjelmaan tai -hankkeeseen liittyvien lakien yhdestä osasta. Kaiken kaikkiaan Kansallisen terveysohjelman tavoitteeksi on asetettu toimiva perusterveydenhuolto ja ennalta ehkäisevä työ, hoitoonpääsyn turvaaminen, henkilöstön saatavuuden ja osaamisen turvaaminen ja toimintojen ja rakenteiden uudistaminen ja terveydenhuollon rahoituksen vahvistaminen. Nyt tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi terveydenhuollon lainsäädäntöä nimenomaan tämän hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Painotetuksi tätä esitystä käsiteltäessä on hyvin vahvasti tullut erikoissairaanhoito. Kuitenkin on kysymys muustakin.

Hoitoonpääsyn turvaaminen sinänsä aiheuttaa sairaanhoitopiireille ja niiden jäsenkunnille merkittäviä lisäkustannuksia. Näin tapahtuu erityisesti siirtymävaiheessa, kun jo olemassa olevat hoitojonot joudutaan purkamaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Tiedämme, että järjestelmä- tai toimintamuutoksien mahdollistamat hyödyt eivät vielä ole täysimääräisesti vaikuttamassa kustannuksia alentavasti. Niin sairaanhoitopiirit kuin kunnat samoin kuin kuntia edustava Kuntaliitto ovatkin omissa lausunnoissaan esittäneet vakavan huolensa nimenomaan voimavarojen riittävyydestä. Hoitotakuu ei voi toteutua käytännössä, ellei rahoituksen riittävyyttä samalla yksiselitteisesti turvata kunnille ja kuntayhtymille.

Tämän lain yhteydessä on puhuttava siis myös perusterveydenhuollosta ja sen toimivuudesta. Perusterveydenhuolto on koko ajan lisääntyvien paineiden, uusien haasteiden, edessä. Uusia toimintoja edellyttävät mielenterveysongelmien lisääntyminen tai potilaiden ongelmien moninaistuminen ja syventyminen, alkoholiongelmat ja monet, monet muut. Niinpä tiedämme, että perusterveydenhuoltoon on kohdennettava enemmän resursseja. Monissa kunnissa resurssien niukkuus haittaa toiminnan kehittämistä ja puutteet näkyvät erikoissairaanhoidon kustannusten turhana kasvuna.

Nyt tässä hallituksen esityksessä eräs tärkeä asia on työnjako. Siihen on valmistauduttava ja siihen on jo osin valmistauduttukin. Kuitenkin, miten se käytännössä toimii? Tiedämme, että sairaanhoitajien, terveydenhoitajien sekä lääkäreiden välistä työnjakoa on joissakin kunnissa uudistettu, mutta ei kaikkialla. Nimenomaan henkilöstön osaamisesta on kysymys, ohjeistuksesta valtakunnallisella tasolla, mitkä ovat ammattihenkilöiden vastuut ja nimenomaan koulutuksen tuoma osaaminen. Toiminnan kehittäminen edellyttää siis aina vastuun ja toimivallan selkeätä määrittelyä. Tässä yhteydessä, kun erityisesti terveydenhuollon ammattihenkilöitten tehtäväalueelle tulee hoidon arviointi, niin kuin täällä edellä jo ed. Risikko toi esille, tämän hoidon arvioinnin määrittely on keskeinen asia. Siihen ei hallituksen esityksessä eikä myöskään valiokunnan mietinnössä mielestäni riittävästi ole kiinnitetty huomiota.

Tehtäväkuvien laajentaminen hoidon tarpeen arviointiin koskee siis lähinnä sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja lääkärien sekä hammashuoltajien ja hammaslääkärien työnjakoja. Lainsäädännön voimaan tullessa terveyskeskukset ovat hyvin erilaisessa vaiheessa tuon työnjaon kehittämisessä ja käytännöt ovat kirjavia. Hoidon tarpeen arviointi on vaativa tehtävä, joka edellyttää perusteellista valmistelua, osaamisen tason määrittelyä, lisäkoulutusta ja ohjeistusta sekä konsultointijärjestelmien varmistamista. Työnjaon muutokset edellyttävät myös mielestäni vahvasti henkilöstömitoituksen arviointia ja tarkistamista uudelleen. Valtakunnallisesti yhtenäisten hoidon perusteiden käyttöönotto on erittäin tärkeää, siis miten se toiminta kehittyy.

Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys myös potilas—asiakas-näkökulmasta. Lain perusteluosassa tuodaan esille, miten tällä vahvistetaan ja turvataan paitsi hoitoonpääsyä myös sitä, että asiakkaat saisivat hyvää, inhimillistä hoitoa, eli asiakasnäkökulma otettaisiin tässä huomioon. Niinpä näen erittäin tärkeäksi tämän lain voimaantullessa, että ihan alkumetreistä lähtien voitaisiin taata potilaiden luottamus hoitojärjestelmien laatuun ja toimintaan, niiden toimivuuteen. Erityisesti siinä yhteydessä se, millä tavalla ensimmäinen kontakti hoidon arvioinnissa, hoitoonpääsyssä, tapahtuu, on tärkeää. Potilaiden tiedonsaantia tulee kehittää parantamalla informaatio-ohjausta, että ei synny muun muassa epäselvyyttä siitä, milloin ja missä hoitoa on mahdollista saada ja mitä tämä arviointi kaiken kaikkiaan on, miten siinä edetään, milloin hoitoon päästään. Tässä yhteydessä kysymys on myös, miten otetaan huomioon potilaiden oma asiantuntijuus, heidän hoitotarpeestansahan on kysymys.

Monet potilasjärjestöt ja myös potilasjärjestöjen edustajat ovat esittäneet huolensa siitä, kuka hoitaa erityisesti potilasta, jota on vaikea esimerkiksi luokitella määrättyjen kriteereiden perusteella tai joka ei täytä näitä kriteereitä lainkaan. Tärkeää on sen arvioinnin tekeminen, koska tässähän vahvasti nousee kysymys näitten hoitokriteereitten laatimisesta, että ne tulevat käyttöön, ja miten potilaat sen ymmärtävät. Mielestäni tässä yhteydessä täytyy todella varmistaa sitä, että tästä laista ei tule priorisointilakia eli että potilaat eivät sitä koe sellaisena tai heille ei tule sellaista viestiä.

Potilaiden kannalta on siis keskeistä korostaa edelleen kokonaisvaltaista, inhimillistä hoitoa sekä lääketieteellisiä asiantuntija-arvioita nimenomaan, että se tapahtuu sillä tavalla, että potilaat otetaan yksilöinä. Eräs huoli, minkä potilasjärjestöt ovat nimenomaan tuoneet, on se, että tässä uhkana on, että hoidoista tehdään liian mekaanisia ratkaisuja eli yksilölliset hoitotarpeet jäävät toissijaisiksi. Potilaiden kannalta on hyvä asia, että hoitoa velvoitetaan ostamaan muualta eli jos hoitoonpääsy ei omassa kunnassa, omassa sairaanhoitopiirissä, toteudu, niin hoitoa tulisi olla tarjolla jostakin, eli vakuutetaan, että hoitoon pääsee.

Arvoisa puhemies! Työryhmämuistiossa 2003/33, jossa puhutaan hoidon saatavuudesta ja jonojen hallinnasta, todetaan, että käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoidon tarpeen arvioinnin menetelmiä tulee kehittää vähintään yhtä painokkaasti muilla terveydenhuollon aloilla kuin operatiivisilla erikoisaloilla. Tätä hoitotakuujärjestelmää kehitettäessä suuri riski on se, että nyt parannetaan ainoastaan numeroilla ilmaistavia jonoja ja tehdään nimenomaan sellaisia toimia, jotka ovat helposti arvioitavia ja joiden mukaiset toimenpiteet ovat helposti toteutettavissa, kun kuitenkin kaiken kaikkiaan potilailla saattaa olla muitakin tarpeita, jotka tulisi ottaa huomioon. Niinpä tässä pidän erittäin myönteisenä, että valiokunta kannanotoissaan ja lausumissaan kiinnitti huomiota siihen, että tässä edellytetään toimintatapojen uudistamista yhteistyössä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä siten, että palvelujen tarve ja tarjonta vastaavat nykyistä paremmin toisiaan. Tämä lausuma on siellä vielä erikseen.

Ihan vielä lopuksi: Huoleni on todella näistä resursseista. Sen vuoksi olen mukana tässä vastalauseessa, jossa sisältö on lähinnä se, millä tavalla koko hoitotakuujärjestelmä päästään toteuttamaan.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Käsissämme on varsin tarpeellinen esitys, jonka käytännön toteuttaminen on keskeisiä vasemmistoliiton tavoitteita. Erityisesti olemme halunneet huolehtia perusterveydenhuollosta ja sen resursoinnista, jolla saadaan tulevaisuudessa säästöjä aikaan myös erikoissairaanhoidon puolella.

Valitettavaa vain on, että hallituksen esitys on sisällöllisesti ja taloudellisesti ottanut ison harppauksen hoidon takuusta hoidon saannin takuuksi. Valitettavaa se on siksi, että ministeri Hyssälän julkisuudessa antamien lausuntojen mukaan kyse ei ole vain sanahelinästä vaan myös siitä, mitä itse asiassa taataan. Kuten ed. Valto Koski täällä jo tänään totesi, vastoin yleistä käsitystä esitys ei takaa subjektiivista oikeutta hoitoon.

Vuoden 2002 lokakuussa aloitettu hoitojonojen purkuhanke valtion erityisavustusten turvin päättyi vuoden vaihtuessa. Pirkanmaalla jononpurkuhankkeeseen valittujen sairausryhmien poliklinikkajonot lyhenivät noin 26 prosentilla, mutta hoitoon odottavien potilaiden määrä kasvoi lähes 3 prosentilla. Hoitoon odottavien potilaiden jonojen kasvaminen johtui siitä, että poliklinikoilla tutkituista potilaista löytyi enemmän hoitoa tarvitsevia potilaita kuin heitä jononpurkurahalla voitiin hoitaa. Pirkanmaalla kaikki kunnat osallistuivat jononpurkuun. Erityisesti pyrittiin lyhentämään kaihi- ja tekonivelpotilaiden jonoja sekä kuulokojesovitukseen odottavien potilaitten jonoja.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä jononpurku tapahtui pääosin omana toimintana eikä palveluja tarvinnut ostaa ulkopuolisilta. Silti viime vuoden lopussa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaaloihin odotti polikliinisen hoidon tarpeen arviointiin lähes 9 000 potilasta, joista runsas 6 000 oli odottanut yli 3 viikkoa. Toimenpiteisiin odotti liki 12 000 potilasta, joista noin 7 000 oli odottanut enemmän kuin 3 kuukautta ja noin 5 000 enemmän kuin 6 kuukautta. Pelkästään kotikaupungissani Tampereella on parhaillaan lähes 400 henkilöä, jotka ovat odottaneet yli puoli vuotta tekonivelleikkaukseen.

Tällä hetkellä keskiarvo ensi käynnille hoidon tarpeen arviointiin on noin 11 kuukautta, jonka jälkeen leikkausta on odotettava vielä toiset 11 kuukautta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin arvion mukaan erikoissairaanhoitojonojen purkamiseen tarvittaisiin Pirkanmaalla lisärahaa toimenpiteisiin ja hoitoihin sekä laitos- että avohoidon osalta niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon osalta. Piirin arvion mukaan pelkkä kuntaosuus ei enää riitä. Lisäksi tarvitaan valtion rahoitusta.

Valiokunnan myöntämä lisäaika olemassa olevien jonojen purkuun tuli tarpeeseen. Päätöksenteon kannalta ongelmallista kuitenkin on, että laki tuodaan käsittelyyn vasta nyt, kun kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat jo pitkälti lyöneet talousarvioraaminsa kiinni.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti muutama viikko sitten kokouksessaan lähettää sopimusasiakkailleen vuoden 2005 palvelutarjoukset. Koska hoidon saannin takuun toteutuminen on ollut epävarmaa, tarjouksia piti lähettää kaksi. Toinen tarjouksista on perustarjous ja toinen niin sanottu hoitotakuutarjous. Perustarjouksessa palvelumääriä ei esitetä juurikaan lisättäväksi. Silti hinnat kasvavat kustannusten nousua vastaavasti eli lähes 5 prosentilla. Hoitotakuutarjous puolestaan sisältää palveluiden määrän lisäämistä niin, että pirkanmaalaiset pääsevät tutkimuksiin tai hoitoon kaavailluissa valtakunnallisissa määräajoissa. Hoitotakuutarjouksen rahallinen lisähinta on noin 17 miljoonaa euroa. Pirkanmaalaiset kunnat vastaavat tarjoukseen kesän lopulla ja sopimusneuvottelut alkavat syyskuun alussa. Palvelutarjous merkitsisi hyväksytyksi tullessaan pirkanmaalaisille kunnille merkittävää, noin 12 prosentin erikoissairaanhoidon menojen lisäystä. Tietämäni mukaan muissa yliopistollisissa sairaanhoitopiireissä kuntien menot kasvavat 2:sta 10 prosenttiin.

Niinpä, jotta olemassa olevat jonot saataisiin purettua ennen hetkeä nolla eli hoidon saannin takuun alkua jonojenpurkulisäaikoineen, hallituksen olisi pitänyt täällä käsittelyssä olevan lisätalousarvion yhteydessä myöntää valtion erityisavustusta vuoden 2002 malliin hoitojonojen yhteiseen ja yhteisvastuulliseen purkuhankkeeseen. Tässä yhteisvastuullisessa hankkeessa olisi myös pitänyt huomioida sekin taloudellinen resursointi, joka ei suoraan kohdistu hoitohenkilöstöön vaan vaikkapa ministeri Hyssälän täällä kuuluttamaan ajanvarauksen puhelintyöhön.

Arvoisa puhemies! Kysymys vastuusta ei tänään tullut yllätyksenä eikä erityisemmin edes kerjäämättä. Olen itse kysynyt asiaa ainakin kolmasti kyselytunneilla. Mutta epäilen, onko ministeri Hyssälällä kaksi korvaa, kun hän jälleen jätti vastaamatta neljä kertaa esitettyyn kysymykseen. Hallitus ei ole siis valmis antamaan vastausta siihen, kuka tai mikä taho viime kädessä on käräjillä syytettyjen penkillä 1. maaliskuuta jälkeen, jos hoitoa ei saadakaan säädetyssä ajassa. Jos se on sairaanhoitopiiri, takuuvarmaa on, että se näkyy hinnoittelussa, kuten on käynyt muun muassa suurimmille kauppaketjuille maankäyttöön ja rakennushankkeisiin liittyvien oikeudenkäyntien kustannusten ennakoinnissa, joka näkyy siis meillä kuluttajien kustannuksissa.

Olemassa olevien jonojen purkaminen ei tapahdu käden käänteessä, vaikka lisäaikaa purulle annettiinkin, koska ensinnäkin kaikilla kunnilla ei ole siihen taloudellista mahdollisuutta, enkä ole erityisemmin pitänyt siitä piiloväitteestä, joka täälläkin hallituksen edustajien suulla on usein esitetty, että kunnat tahallaan roikuttaisivat kärsiviä ylipitkiä aikoja hoitojonoissa. Täälläkin salissa on monta kuntapäättäjää, joiden työtä niukoissa kuntatalouden oloissa piiloväite halveksii. Ja toiseksi: Vaikka kunnilta kesälomani aikana lisää rahaa löytyisikin, niiden omalla terveydenhuollolla ja sairaanhoitopiireillä ei enää ole välttämättä fyysisiä mahdollisuuksia toteuttaa hoitoja ja leikkauksia.

Kuten olemme moneen kertaan kuulleet, esimerkiksi anestesialääkäreitä tai ortopedejä ei vapaalla jalalla niin vain löydykään, ja jos löytyykin, eivät he suostu olemaan jononpurkujakson töissä ja ilman vakitöitä jononpurun jälkeen. Uskokaa pois; tulen kunnasta, jossa osaavia käsiä on suorastaan kuukausitolkulla metsästetty. Eikä ainakaan Pirkanmaalta enää saada lisätehoja olemassa olevan henkilöstön selkänahasta. Jo nyt Pirkanmaa tuottaa palvelunsa jaksamisensa äärirajoilla mahdollisimman alasajetuilla henkilöstömäärillä ja erittäin kilpailukykyisin hinnoin, varsinkin kun jo nyt on toteutettu monia toimintatapoja joustavammaksi tekeviä yhteistyökuvioita sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon välillä.

Koska vastuukysymyksiä ei mielestäni ole ratkaisu eikä nykyisten jonojen purkuun ole näkyvissä valtion rahaa, hoidon saannin takuun silmiin pistävänä piilotarkoituksena näyttääkin olevan ulkoistaa terveydenhuolto julkiselta sektorilta. Jos näin on, kysymys kuuluu: Kenellä on kokonaisvastuu hoitoketjujen jatkumisesta sekä laadukkaan hoidon saavutettavuudesta niissäkin kunnissa, joissa yksityistä palvelua ei ole edes tarjolla? Hoidon saannin takuu ajoittuu aikaan, jossa haasteenamme ovat jatkuvasti uudistuvat hoitotarpeet, jatkuvasti kehittyvä teknologia, väestön ikääntyminen, koveneva kilpailu laadusta ja huippuosaamisesta, tavoite tasa-arvoisesta oikeudesta terveyteen ja hoitoon sekä mitalin toisena puolena hiipuva talous, kiitos muun muassa tulevien vuosien liikkumavaraa syövien veroaleiden.

Arvoisa puhemies! Lisäksi Suomi on kovalla vauhdilla monikulttuuristumassa, siksi vielä aikaisempaakin keskeisemmäksi nousee esiin myös potilaiden etnisen tai kielellisen taustan huomioiminen palveluita resursoitaessa.

Vård av god kvalitet i betydelsen rätt vård i rätt tid och på rätt sätt innebär även språkservice i betydelsen vård på rätt språk. Att den språkliga dimensionen, som innebär rätt till vård på eget modersmål, skall respekteras kunde klarare synliggöras och tydliggöras. Genom kunskap och information given på eget modersmål skapas förutsättningar att aktivt ta ansvar för egen hälsa och fatta beslut baserade på individuell kompetens. Det ligger i samhällets intresse att patienter har personlig hälsokompetens, är informerade och tar ansvar för sitt liv och sin hälsa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto on tehnyt terveyspoliittiset linjauksensa, joiden mukaan ehkäisevä terveydenhuolto on erittäin tärkeää. Se on linjannut myös perusterveydenhuollon koko terveydenhuollon kivijalaksi. Mikäli perusterveydenhuolto ei toimi, niin kustannukset kasvavat ylettömästi. Hoidon saatavuus ei saa myöskään riippua rahapussin paksuudesta, ja kansalaisryhmien välisiä terveyseroja pitää pystyä pienentämään. Oikea-aikainen hoito ja hoitoketjujen toimivuus on tärkeää.

Vasemmistoliiton tavoitteisiin liittyy myös hoitotakuu. Siksi toivon menestystä tälle laille, mutta se ei pelkillä toiveilla toteudu. Tarvitaan siis niitä paljon puhuttuja organisaatiouudistuksia, toimintatapojen muutoksia, mutta myös rahaa. Kaikkea tätä tarvitaan, tarvitaan myös asennemuutosta kuntapäättäjillä, jotka päättävät siitä, kuinka paljon terveydenhuolto saa lisärahoitusta. Eli kuntapäättäjät ovat merkittävässä asemassa. Valtionosuuksia on lisätty viime vuosina. Niin edellisen, Lipposen toisen hallituksen aikana niitä on lisätty kuin myös tämä Vanhasen hallitus tulee niitä lisäämään jonkin verran. Mutta riittävätkö nämä rahat ja menevätkö ne perille? Menevätkö ne siihen osoitteeseen, mihin ne on tarkoitettu eli terveydenhuoltoon, siitä päättävät kuntapäättäjät.

Esimerkiksi Kajaanin kaupungin taloudellinen tilanne on todella vaikea. Siellä monet uskoivat keskustan hallitukseen nousun autuuteen, mutta pettymys olikin suuri, sillä nyt olemme nähneet, että ei ollut kepullakaan ylimääräistä rahamassia, josta suuria rahoja valtionosuuksiin olisi tullut. Nyt on todellisuus edessä. Neljän vuoden aikana meillä on talkoot, jolloin pitäisi saada sata henkeä pois organisaatiosta. 2 prosenttiyksikön veronkorotus on toinen vaihtoehto, joka tuntuu täysin mahdottomalta vaihtoehdolta myöskin. Eli ylimääräisiä rahoja ei ole kunnissa, ja vaikka valtio oman osuutensa terveyshankkeen rahoituksesta antaisikin kunnille, niin pystyvätkö kunnat laittamaan sen puolet, mikä tässä terveyshankkeessa kauniina tavoitteena oli?

Siinä onkin tämä kysymys, eli luommeko ihmisille sellaisia odotuksia, joita emme voi täyttää? Millainen kuva politiikoista taas tulee, jos luomme ne odotukset ja kunnat eivät sitten voikaan niitä täyttää? Eli pääsevätkö kaikki todellakin terveyskeskukseen, jos tällä hetkellä tilanne joissakin kunnissa on se, että kuukauden ensimmäisen päivän kahden ensimmäisen tunnin aikana kaikki koko kuukauden ajat on jo varattu? Miten sellaisessa kunnassa, jossa on yksi lääkäri tai ei sitä ensimmäistäkään tai on pätkälääkäri silloin, kun sattuu se pätkälääkäri olemaan paikalla, voidaan taata hoitotakuun mukainen pääsy ammattihenkilön puheille ja terveyskeskukseen?

Entä toteaako lääkäri 1.3.2005 alkaen tutkimustarpeen toisin kuin tänään? Määritteleekö jatkossakin kunnan kamreeri, montako potilasta saa laittaa tutkimuksiin ja toimenpiteisiin? Tämähän on arkipäivää nyt. Puhumme täällä mitä sitten haluamme, niin todellisuutta on se, että kunnan kamreeri ja sairaanhoitopiiri tekevät sopimukset, joiden mukaan yritetään elää, ja jos on tarvetta lähettää enemmän ihmisiä tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, niin silloin menee kustannukset pitkiksi, niin kuin se kuntakielellä sanotaan, eli kustannukset kasvavat ja on todellisia ongelmia. Eli lääkärit joutuvat muilla kuin hoidollisilla perusteilla määrittelemään, priorisoimaan, jo tällä hetkellä potilaita.

Siinä mielessä on aika mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu 1.3. alkaen. Muuttuuko käytäntö? Annetaanko hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden tehdä heille kuuluvaa työtä eli määritellä todellisuudessa hoidon perusteella hoidon tarve ja tutkimustarve ja toimenpidetarve? Tässä todellakin on ongelmia, sillä ei muuten tilanne joissakin keskussairaaloissa olisi sellainen, että yli puolet lähetteistä tulee yksityiseltä sektorilta. Jos kunnan terveyskeskuksen kautta ei pääse jatkotutkimuksiin, niin yksityisen kautta sinne pääsee, ja kunta joka tapauksessa joutuu maksamaan tämän. Minusta on kyllä erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä todella tapahtuu 1.3.2005.

Tämä vastuukysymys, jota ministeri Hyssälä täällä on koko ajan väistellyt, on erittäin tärkeä. Nyt pitäisi olla selvillä, kun täällä teemme tätä lakia, kuka kantaa vastuun siitä, jos hoitotakuuta ei voida toteuttaa, onko se sairaanhoitopiiri piirinä, onko se yksittäinen terveyskeskus, onko se kunnanjohtaja vai johtava lääkäri henkilökohtaisessa vastuussa vai kuka tai mikä taho se on. Minusta se on tärkeä näiden terveydenhuollon ammattilaisten oikeusturvan kannalta. Tämä ei ole minun mielestäni mitään politiikkaa, vaan tämä on sitä keskustelua, joka meidän pitäisi täällä aidosti ja hyvässä yhteisymmärryksessä käydä, ettemme joudu sitten näihin oikeusprosesseihin, mitä muilla kunta-aloilla on jouduttu tekemään.

Minä toivon sydämestäni, että tämä hoitotakuu saadaan toimimaan, sillä tämä on asiakkaiden kannalta erittäin tärkeä ja tervetullut. Erityisesti sekä organisaatiomuutokset ja toimintamuutokset mutta myös taloudelliset muutokset, joita tähän tarvitaan, ovat tärkeitä senkin vuoksi, että meidän pitäisi saada tämä julkinen terveydenhuoltomme toimimaan ja olemaan valmiimpi ottamaan vastaan väestön runsaan ikääntymisen, joka on tulossa lähivuosina. Kun nämä haasteet ovat meillä edessämme ja samanaikaisesti vielä väestön rakenne muutenkin muuttuu esimerkiksi haja-asutusalueilla ja syrjäseuduilla, niin siinä mielessä on erittäin tärkeää se, että me valmistaudumme tähän tilanteeseen.

Tulevaisuusvaliokunta on paraikaa tekemässä terveydenhuollon tulevaisuus -hanketta, ja siinä meillä on hyvät pohjatekstit jo olemassa. Ei siinä voi välttyä siltäkään asialta, että joudumme keskustelemaan priorisoinnista, tärkeysjärjestyksestä, mutta toivon, että priorisointia ei nähdä sellaiseksi asiaksi, että siinä ruvetaan määrittelemään hoidon tarvetta iän tai työssäkäynnin tai työttömyyden tai jonkun muun asian perusteella, vaan hoitoisuuden pitäisi aina olla kuitenkin se tärkein peruste. Mutta minä odotan paljon tältä tulevaisuusvaliokunnan hankkeelta, koska siinä kuitenkin katsotaan kokonaisuutta ja pyritään katsomaan kokonaisuutta.

Toivon, että tämä hoitotakuu, joka ei ole subjektiivinen oikeus, mutta kuitenkin antaa mahdollisuuden ihmisille päästä hoitoon — miten tämä nyt sitten halutaankaan oikeasti tulkita — pystyttäisiin toteuttamaan. Toivon, että eduskunta voisi yhdessä ihan aidosti miettiä sitä, kuinka paljon kunnat tarvitsevat rahaa, että ne pystyvät sen toteuttamaan ja voimme kaikki sitten olla ylpeitä, että olemme tehneet tämän terveydenhuollon kannalta tärkeän, vuosikymmenen tärkeimmän, päätöksen.

Juha  Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Siinä vaiheessa, kun ed. Huotari oli kaikkein synkimmillään omassa puheenvuorossaan, oli varmuudella sellainen olo, että Kansallisen terveyshankkeen aivan keskeinen osa, hoitoonpääsyn turvaaminen määräajassa, ei tule toteutumaan. On aivan varmaa, että mitä enemmän tämän tyyppisiä viestejä lähtee ulos täältäkin eduskunnasta, ei se ainakaan lisää sitä prosessin vauhtia, jolla tätä hanketta pitäisi eteenpäin viedä, jotta oltaisiin 1.3.2005 siinä asennossa kuin me tällä hetkellä toivomme.

Toisekseen, ed. Sirnö on täällä paikalla ja hän tuossa debattivaiheessa kertoi, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä puuttuu oliko se 17 miljoonaa euroa suoriutuakseen tästä. Minuun otti eräs erittäin vaikutusvaltainen pirkanmaalainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallintoon kuuluva henkilö, yhteyttä kaksi kolme viikkoa sitten. Hänen huolensa ovat tavanomaisesti olleet hieman toisen suuntaisia kuin tällä kertaa. Hän sanoi: "Ettehän te vaan ole vesittämässä sen lain täytäntöönpanoa. Täällä meillä puhutaan, että se on niitä Hyssälän hössötyksiä koko homma ja ei poliitikoilla riitä rohkeus tehdä tämän tyyppisiä ratkaisuja." Minä sain hänet kerrankin helposti rauhoitettua sillä, että tämä laki tulee voimaan, ja nythän me olemme tässä kaksi viikkoa ennen juhannusta tekemässä tämän lain ensimmäistä käsittelyä. Tämänkin pystyin siinä vaiheessa jo sanomaan, että meillä on omat ongelmamme, meillä mietintö ei ole vielä valmiina, tiedän, missä kohdissa kiistakysymykset ovat, mutta meidän tavoitteemme on — ja tässä nyt ollaan — että ennen juhannusta tämän lain eduskuntakäsittelyn läpi saamme, jotta esimerkiksi sairaanhoitopiireihin lähtee selkeä viesti, että kansanedustajat ovat tosissaan.

Nimittäin ed. Huotari kysyi, millaisen kuvan me poliitikot annamme ulospäin, jos me annamme katteettomia lupauksia. Ed. Huotari, kysyn teiltä, kun olette läsnä: Millaisen kuvan me poliitikot annamme, jos me antaudumme tällaisen ison hankkeen edellä, ennen kuin olemme päässeet yhtään sen pitemmälle kuin tässä vaiheessa ollaan eli eduskuntakäsittelyyn. Nyt on erittäin tärkeää ja keskeistä antaa kuntakentälle ja sairaanhoitopiireihin se viesti, että tämä hanke viedään läpi, aivan keskeistä saada se viesti kentälle, että me viemme tämän hankkeen läpi.

Toisekseen on aivan selvää, että jos eivät mielikuvat kohtaa sitä, mitä lakiin on kirjoitettu, mielikuvat ajavat silloin lain ohi. Tällä tarkoitan sitä, että kyllähän yksityisille ihmisille luodaan käsitys tämän lainsäädännön voimaantulon jälkeen, että heillä on oikeus terveydenhuollon palvelujen piiriin pääsemiseen, pääsemiseen lääkäriin ja hoidon piiriin silloin, kun sitä tarvitaan. Se on aivan selvää, mutta sanon uudemman kerran: Ei tästä varmasti tule mitään eikä varmasti käy niin, että tämä hanke menee onnellisesti satamaan asti, ellemme me usko tähän, ellemme me ministeriä myöten, niin kuin olemme tänäkin iltana peruspalveluministeri Hyssälän kuulleet täällä todistavan, anna selkeää viestiä läpi kentän siitä, että eduskunta on muuten tosissaan, tasavallan hallitus on tosissaan myös taloudellisten resurssien osalta.

Olen itse kuntapäättäjä ja mukana siinä päätöksenteossa, missä vuoden 2005 talousarvion kanssa tuskaillaan. Kotikunnassani on 2,5—3 tuloveroprosentin vaje vuoden 2005 budjetissa. Tulevana maanantaina tulemme tekemään kipeitä säästöpäätöksiä, mutta siitä huolimatta uskon, että kotikuntani pystyy toteuttamaan tämän hankkeen. Meillä nimittäin pääsee lääkäriin tänäänkin tavalla, että aamulla soittaa ja iltapäivällä sinne pääsee. (Ed. Huotari: Mutta kun meillä ei pääse!) Nykyresursseilla olemme pystyneet tämän asian hoitamaan. Meillä on lukuisa joukko kotikuntani kaltaisia kuntia, joissa näin tänä päivänä tapahtuu. Ei tarvita euroakaan lisäresursseja. Tässä maassa on sairaanhoitopiirejä, jotka pystyvät suoriutumaan tästä hankkeesta jo tarvittaessa vaikka tänään. Alueellisia eroja on, mutta voi kysyä, miksi näitä alueellisia eroja on. (Ed. Sirnö: Muun muassa kokoeroja!) On erinomainen kysymys, miksi näitä on. Se, joka luulee, että alueelliset erot ovat poistuneet 1.3.2005, erehtyy. Mutta tämän päätöksen jälkeen meillä on suunta, meillä on selkeä suunta, meillä on eduskunnan tahtotila ja ymmärtääkseni yksimielisyys tämän lain sisällön kannalta. Valiokunnan mietinnössä on kaksi eriävää mielipidettä, mutta nekään eivät puutu sinänsä lain sisältöön, vaan tätähän kilpaa kiitetään. Lähetekeskustelussa mukana olleena tuntui oikein siltä, että ketkähän täällä oikein puhuvat, kun kaikki kiittivät kilpaa hallituksen hyvää esitystä.

Se, että rahasta on puute ja pula, on tosiasia. Täällä esimerkiksi debattivaiheessa ed. Akaan-Penttilä laittoi minun suuhuni väittämän, että lisää rahaa ei tarvita. Lisää rahaa tarvitaan. Hallitus on sitoutunut edellisen hallituksen, Lipposen kakkoshallituksen, mukaiseen periaatepäätökseen 288 miljoonan euron suuruisesta lisäpanostuksesta tähän terveydenhuoltoon. Toisekseen, nuo hieman yli 100 miljoonan euron kehittämisrahat, jotka muuten muutama viikko sitten jaettiin alueille, joilla on hankkeita liikkeellä, jotka edesauttavat tämän Kansallisen terveyshankkeen aivan keskeisen osan eteenpäinmenoa, on jaettu ja niillä pitäisi pystyä tekemään sen suuntaisia toimenpiteitä, että myös käytännön arki tulee toteutumaan.

Valtionosuuksien tarkistukset ja samoin kustannustenjaon tarkistus eivät suoranaisesti kuulu tähän terveyshankkeeseen, mutta joka tapauksessa ollaan paremmalla tiellä kuin on joskus aikaisemmin oltu. Eli rahan osalta ollaan vähintäänkin kohtuullisessa tilanteessa. Miten kunnat selviävät? Me tulemme näkemään sen. Emme me kukaan tiedä tänä päivänä varmuudella, mitä tapahtuu, emme me tiedä.

Mutta toisin päin ja näistä viesteistä: Jos me viestittäisimme tänä päivänä kuntakentälle sen, että nyt tulee rahaa niin paljon kuin te tarvitsette, laittakaa hakemukset sosiaali- ja terveysministeriöön, täältä tulee, kuka lähtisi tekemään niitä uudistuksia, jotka olisivat välttämättömiä? Kuka? (Ed. Huotari: Tulkaapa kertomaan, mitä uudistuksia meidän pitää tehdä! Me olemme tehneet jatkuvasti uudistuksia!) Tämä hanke ei onnistu ilman, että näitä muutoksia tehdään. Ne eivät ole helppoja. Ne eivät tosiaankaan tule olemaan helppoja. Mitä isompi asia, sen suuremmalla varmuudella muutosvastarintaa tulee, mutta tärkeätä on se, minkä viestin me näiltäkin osin annamme. Tämä tilanne ei nimittäin rahalla korjaannu.

Arvoisa herra puhemies! Erityisen mielenkiintoiseksi ainakin minulle tämän asian käsittely, valiokuntakäsittely ja sen loppuvaihe, tuli siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää ilmeiseltä, että myönteinen hyrinä tämän lain takana ei olekaan sellaista, että voisimme tehdä täysin yksimielisen mietinnön. Sitten kun selvisi, että kokoomus kärkipäässä, ainakin valiokuntavastaavan, valiokunnan varapuheenjohtajan ed. Akaan-Penttilän toimesta, puuhaa vastalausetta ja vastalauseen kärki oli rahoitus, niin menin ymmälleni. Menin ymmälleni siksi, että jos ja kun hyväksyy tämän hankkeen peruslähtökohdat, joissa puhutaan muutoksista, uudistuksista ja vaihtoehtojen hakemisesta, niin mitä tekee puolue, jonka pääpointti on ollut jo pitkään ensiksikin kuntien määrän vähentäminen eli rakenteihin puuttuminen siellä, vaihtoehtojen etsiminen, vaihtoehtoisten mallien etsiminen. Viimeimmäksi kokoomus puoluekokouksessaan viime viikonvaihteessa Seinäjoella otti tämän tyyppisen kuntapoliittisen kannan: vaihtoehtoja pitää etsiä. Vastalauseessanne te ette puhu näistä vaihtoehdoista yhtään mitään, vaan on todettu: "Ratkaisevaksi ongelmaksi on kuitenkin muodostunut rahoitus. Jo tässä vaiheessa ministeriö on joutunut taipumaan voimaantulon siirtämiseen - -." Se, miksi on siirretty voimaantuloa vuoden alusta, on se, että saataisiin edes kaksi kuukautta lisää aikaa, koska aikaa tässä työssä tarvitaan. Riittävätkö edessä olevat kuukaudet, jää nähtäväksi, mutta edes tuo kaksi kuukautta. Ei se rahasta ollut kiinni.

Toisekseen minua on tänään valistettu tuossa debattivaiheessa siitä, mikä oli se kokoomuksen hoitotakuu ja 100 miljoonaa. Tänään on väitetty, että se on kerrottu riittävän monta kertaa, mutta itse kuulin ensimmäistä kertaa, että tuo 100 miljoonan hintalappu hoitotakuulle koskikin vain kahta vuotta ja lisärahoitus piti katsoa sitten, kun on tilannearvio tehty, että nähdään, mitä resursseja tarvitaan. Tämä oli minulle uusi asia. Sen sijaan vanhaa asiaa oli se, että aikanaan, reilu vuosi sitten, kokoomus lupasi hoitotakuun 100 miljoonalla eurolla, mikä käsitykseni mukaan olisi ollut terveydenhuollon suurin yksityistämishanke, jota tähän maahan olisi yritetty hallitusohjelman kautta ajaa.

Tapani Tölli /kesk:

Herra puhemies! Käsiteltävänä olevassa lakiesityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Tämä uudistus on merkittävimpiä ja vaikuttavimpia terveydenhuollon ja sairaanhoidon alalla kansanterveyslain säätämisen jälkeen. Kyse on merkittävältä osalta Kansallisen terveyshankkeen toteuttamisesta. Kun ottaa huomioon sen, miten merkittävä tämä uudistus on, on ollut mieluisa todeta se kohtuullinen yksimielisyys, millä tätä asiaa käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa huolimatta rahoitukseen liittyvistä kahdesta vastalauseestakin.

Olin itse varsinkin alussa huolissani siitä, miten tämä uudistus tällä aikataululla saadaan otettua käyttöön ja miten resursoitua. Kuunneltuamme asiassa kymmeniä asiantuntijoita olen vakuuttunut siitä, että kyllä tämä käyttöönotto onnistuu ja onnistuu vielä kohtuullisen hyvin.

Vaikka tällä uudistuksella ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta päästä hoitoon, uudistus on merkittävä parannus yksittäiselle ihmiselle hoitoonpääsyn kannalta. Se parantaa huomattavalla tavalla yksilön mahdollisuuksia päästä oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan saamaan tarvittavaa hoitoa. Uudistuksen keskeisenä arvoperustana onkin ollut oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen hoitoonpääsyssä asuinkunnasta ja varallisuudesta riippumatta. Uudistus merkitsee koko hoitojärjestelmän määrätietoista kehittämistä lähtien siitä, kun henkilö ottaa yhteyden terveyskeskukseen, ja päätyen siihen, kun henkilö kotiutuu erikoissairaanhoidosta. Se merkitsee myös potilaan aikaisempaa parempaa mahdollisuutta saada tietoja hoitoonpääsyyn liittyvistä kysymyksistä ja odotusajoista.

Herra puhemies! Hoito- ja toimintakäytäntöjen kehittäminen sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa on välttämätöntä. Tästä tänä iltana on useissa puheenvuoroissa paljon puhuttu. Oleellinen asia on myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiivis yhteistyö. Voi sanoa, että jo nyt monissa sairaanhoitopiireissä käydään vähintään kerran vuodessa neuvottelukierros kuntien kanssa. Nyt sen merkitys vain korostuu. On syytä korostaa jatkuvan yhteydenpidon merkitystä.

Tällä uudistuksella selkeytetään sairaanhoitopiirin vastuuta erikoissairaanhoidossa. Sairaanhoitopiiristä on syytä todeta selkeästi, että se on kuntayhtymä. Sairaanhoitopiiri vastaa erikoissairaanhoitoon lähetetyn potilaan hoidon järjestämisestä.

Herra puhemies! Tänä iltana on puhuttu paljon tämän hankkeen rahoituksesta. Me teemme tätä uudistusta tiukassa julkisen talouden tilanteessa. Olemme myös varmasti kaikki hyvin tietoisia kuntien tiukasta taloudellisesta tilanteesta. Tämä hanke vaatii lisää rahaa nykyiseen tilanteeseen verrattuna, ja sen vuoksi sitä on osoitettukin kehyskaudella lisää lähes 300 miljoonaa euroa. Onko se sitten riittävä? Voidaan tietysti sanoa, että ei. Mutta voi sanoa, että vaikka se olisi huomattavasti suurempikin, se ei olisi sittenkään riittävä. Mutta se on riittävä tämän hankkeen toteuttamiseen.

Kuntien rahoitus on kokonaisuus. Tämä hallitus on sitoutunut noudattamaan vakaata ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa, niin että palvelut pystytään hoitamaan kohtuullisella vero- ja maksurasituksella koko maassa. Uskon sen myös näin tekevän.

Edustajille Huotari ja Akaan-Penttilä haluan todeta — ed. Akaan-Penttilää ei nyt näy — rahoitustilanteesta ja tämän hallituksen toimenpiteistä: Tämä hallitus poikkeaa monesta tai nimenomaan kahdesta edeltäjästään siten, että tämä hallitus ei ole leikannut kuntien tuloja. Vuodesta 1990 vuoteen 2002 kunta—valtio-suhde muuttui kuntien tappioksi 4,5 miljardia euroa, ja kunnat kohtuullisesti sopeutuivat tähän tilanteeseen. Voidaan puhua perustellusti selviytymistarinasta. Tämä hallitus on päättänyt tällä kehyskaudella lisätä 650 miljoonaa euroa, ja tämä hallitus on sitoutunut kompensoimaan kaikki veronkevennykset, ja niin on tehty. Muutaman kerran olen kuullut kommentin siitä, että joku osa tästä lisäyksestä kehyskaudella on vain kompensointia. Kun olen pitkään toiminut kunnanjohtajana ja näitä leikkauksia tehtiin, ajattelin monesti, että kunpa olisi edes kompensoitu. Tämä hallitus on tehnyt ja tekee indeksitarkistukset suurempina kuin edelliset. Kyllä tämä hallitus on lisännyt kuntien resursseja. Siitä olemme yhtä mieltä, että kuntien talous on tiukka, mutta ei se ole toivoton. Kaikkien arvioiden mukaan kuntatalouden tilanne on kuitenkin tämän kehyskauden aikana kohentumassa.

Niin kuin ministeri totesi, tämän hankkeen onnistuminen ja rahoitus edellyttää sitä, että tässä tehdään rakenteellisia muutoksia. On syytä todeta, että tähän hankkeeseen kannattaa ja on syytä valmistautua jo nyt, parasta aikaa. Monissa kunnissa näin tehdäänkin. Ensi maaliskuussa tulee joka tapauksessa sellainen kiiretilanne. Tulee myös kustannuspiikki. Se on aivan selvä, kun tällainen asia otetaan käyttöön. Mutta on tarkasteltava tätä uudistusta vähän pidemmällä aikavälillä, säästöt tulevat silloin. Tähän kustannuspiikkiin meidän on varauduttava. Se ei tule yllätyksenä kenellekään.

Uudistuksen onnistunut käyttöönotto edellyttää myös hyvää tiedottamista. Tätä sosiaali- ja terveysministeriö onkin tehnyt viime kuukausien maakuntakierroksen aikana kiitettävästi. Tätä kannattaa jatkaa. Se edesauttaa merkittävällä tavalla, ja on edesauttanut jo nyt merkittävällä tavalla, sitoutumista paikallisella ja alueellisella tasolla. Haluan yhtyä siinä ed. Rehulaan, että myös me omalta osaltamme olemme vastuussa siitä, että tästä lähtee oikeaa tietoa.

Herra puhemies! Tämä uudistus on jo nyt käynnistänyt monissa kunnissa monia innovatiivisia ja tuloksellisia muutoksia toiminnassa. Kuntien välille on syntynyt monia hyviä yhteistyöhankkeita terveydenhuollon järjestämisessä. Haluan omalta puoleltani rohkaista näihin yhteistyöhankkeisiin. Tämä uudistus on, niin uskon, sekä yksittäisen ihmisen että koko hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta merkittävä asia.

Aila  Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Käsillä on yksi hallituskauden tärkeimmistä ja mittavimmista lakiesityksistä sosiaali- ja terveydenhoidon sektorilla. Näin mittavaa uudistusta ei ole tehty sitten kansanterveyslain 1972 ja esitys on huolellisesti valmisteltu. Sen arvoperusta lähtee oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden parantamisesta hoitoonpääsyssä asuinkunnasta ja varallisuudesta riippumatta. Näkökulma on asiakkaan näkökulma.

Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien vastuuta sairaanhoitopiirin sairaalaan hoitoon lähetettävien potilaiden hoidon järjestämisestä esitetään selvennettäväksi. Tämä onkin olennaista, sillä myös eduskunnan oikeusasiamies on monessa yhteydessä korostanut kuntalain ja erikoissairaanhoitolain säännöksien tulkinnan selkiyttämistä, kun puhutaan terveyspalvelujen järjestämisvastuusta.

Hoitoonpääsyn turvaaminen on Kansallisen terveyshankkeen tärkeintä osaa. Yhtenäiset hoidon arvioinnin kriteerit ovat valmistelussa, ja ne otetaan käyttöön, kun tämä laki tulee voimaan. Terveydenhuollon ammattilaisen perusteltuun arvioon on päästävä lakiesityksessä esitettyjen aikojen puitteissa.

Yleislääkäritoiminta on terveydenhuoltomme ehdoton peruspilari. Ennalta ehkäisevä työ ja pitkäaikaissairauksien hoito on aivan keskeinen toiminta-alue. Niitä hoitamaan tarvitsemme hyvin koulutettuja perusterveydenhuollon osaajia. Väestömme ikääntyy kovaa vauhtia.

Arvoisa puhemies! Mistä tässä lakiesityksessä perimmältään puhutaan? Puhutaan kiireettömästä, harkinnanvaraisesta hoidosta. Se on noin 30 prosenttia terveydenhuollon volyymistä. Kiireettömien palveluiden jonottamista suurempi ongelma on palvelujen epätasainen tarjonta. Tosiasia on, että meillä tuotetaan paljon terveydenhuoltopalveluita ja niitä on tuottamassa yhtä paljon tai enemmän koulutetuinta terveydenhuoltohenkilöstöä kuin muissa Euroopan maissa, mutta kiireettömän hoidon määrissä on siis aivan liian suuria alueellisia eroja. Kiireetöntä hoitoa tarjotaan hyvin erilaisin perustein. Kolmannes jonottajista ei eri syistä saa jonottamaansa hoitoa, ja hoitojonot tuppaavat vakiintumaan tietyn mittaisiksi. Ensimmäisen yhteydenoton saamisen helpottuminen ja yhtenäiset hoidon perusteet ovat muutoksen tärkeimmät asiat. Ammattihenkilöiden työnjaon ja koulutuksen kehittäminen niin, että potilasturvallisuus otetaan tehtäviä siirrettäessä huomioon, on Kansallisen terveyshankkeen ja tämän lakiesityksen onnistumisen kannalta olennaista.

Määräajoista aiheutuu tilapäisesti terveyspalvelujen lisätarvetta, kun jonoissa yli määräaikojen odottaneet hoidetaan. Se on selvää. Terveyspalveluita ei kuitenkaan kokonaisuutena tarvitse pysyvästi tuottaa nykyistä enempää. Jonottaminen maksaa. Jonottamisen vähentäminen pienentää selvästi Kelan ja työnantajien kustannuksia.

Arvoisa puhemies! Valiokuntamme käsitteli tätä lakiesitystä äärimmäisellä huolella ja nosti mietinnössään aivan oikein esille paitsi ehkäisevän terveydenhuollon riittävät voimavarat ja niiden turvaamisen, myös toisen tärkeän asian. Uudistuksessa on huolehdittava myös siitä, että perusterveydenhuollon, psykiatrian ja konservatiivisten erikoisalojen sekä hoivapalvelujen ja päihdehuollon asiakkaiden hoidon tarpeen arviointi ja hoito toteutuu lain edellyttämällä tavalla. Sitä pidän erittäin tärkeänä.

Arvoisa puhemies! Pidän tätä käsillä olevaa lakiesitystä perusteltuna ja hyvänä ja uskon, että tämän lain kirjauksista tulevat hyötymään jatkossa hoitoa tarvitsevat kansalaiset, missä tahansa he asuvatkin.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys täsmentää terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon saatavuuden turvaamiseksi. On aivan varmaa, että tämä lakiesitys on näiden valtiopäivien yksi tärkeimmistä, kun ajatellaan tavallisia kansalaisia, kuntalaisia, eri puolilla maata.

Minusta on erittäin hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitellessään tätä lakiesitystä on ollut laista ja koko tästä lakiesityksestä yksimielinen. Molemmissa vastalauseissa, jotka liittyvät mietintöön, puututaan lähinnä kuntarahoitukseen ja siihen, miten tämä lakiesitys käytännössä tulee onnistumaan. On aivan selvää, että näin tärkeän lakiesityksen käsittelyn yhteydessä oppositio hakemalla hakeekin, että täytyy vastalause saada. Näin tämän ymmärtää. Minä uskon, että myöskin oppositiopuolueissa aivan varmaan tiedetään kuntatalouden tämänhetkiset ongelmat ja vaikeudet. Myöskin hallituksessa ne tiedetään. Voin kuvitella, vaikken kuulukaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, että valiokunnassa on nämä sisäistetty ja katsotaan, että nyt lähdetään tällä liikkeelle ja tulee tulevia vuosia, jolloin sitten tiedetään todellinen rahantarve. Se on aivan selvää, että eivät nämä rahat suinkaan riitä, meistä jokainen sen ymmärtää.

Herra puhemies! Mielestäni tämä esitys on erittäin tärkeä ja hyvä, vaikka — niin kuin täällä todetaan, valiokunnan mietinnössäkin — esityksellä ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta päästä hoitoon eikä potilaalla olisi rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa vaan hänen hoidontarpeensa arvioisi terveydenhuollon ammattihenkilö. Näinhän asian täytyy olla. Minä myöskin kunnallisena päättäjänä ja myöskin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston puheenjohtajana pidän tätä lakiesitystä erittäin hyvänä, kun ajattelen myöskin omaa sairaanhoitopiiriäni. Erittäin tärkeää on ollut se, että näihin kehittämishankkeisiin ministeriö on myöntänyt jo rahoja. Totean esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan kohdalta, että meille on myönnetty omiin hankkeisiin yli miljoona euroa ja sitten vielä muiden sairaanhoitopiirien kanssa yhteisiin hankkeisiin rahaa. Nämä ovat erittäin tärkeitä, ne kuuluvat Kansalliseen terveysohjelmaan ja ovat edesauttamassa, varmasti näin sopii uskoa, myöskin tämän lainsäädännön toteutusta perusterveydenhuollon osalta mutta ennen kaikkea sitten myöskin erikoissairaanhoidon osalta.

Erikoissairaanhoidosta on syytä kyllä todeta, että me kaikki sen tiedämme, miten ne kustannukset ovat nousseet. Esimerkiksi oman kuntani kohdalla nyt kevään aikana nousu on ollut liki 20 prosenttia. Edellisessä kunnanhallituksen kokouksessa juuri pohdimme ja pyysimme tietoa, mistä se johtuu, että näin on nyt juuri tapahtunut. Tietenkin on kysymyksessä nopeasti kasvava kunta, mutta uskon myöskin niin, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on tehty paljon ehkä enemmän tämän kevätkauden aikana myöskin leikkauksia, pyritty purkamaan näitä jonoja, ja se näkyy myöskin sitten kunnissa ja kuntien menopuolella.

Herra puhemies! Meillä on hyvä julkinen terveydenhuolto, sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito, mutta sitä olen monta kertaa miettinyt, miksi me tarvitsemme tänä päivänä kaksi erillistä lainsäädäntöä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon osalta. Eikö olisi aika jo kypsyä siihen, että meillä olisi yksi lainsäädäntö terveydenhuollosta, jolla hoidetaan ihmistä aivan sieltä, kun sairaus tulee, olipa se perusterveydenhuollossa olevaa tai siellä kuntatasolla olevaa hoitotyötä tai sitten siellä erikoissairaanhoidossa? (Välihuuto) — Niin, Kainuun-mallissa nyt tätä kokeillaan, ja tämä varmasti antaa sitten näyttöä. Uskoisin, että tähän suuntaan meillä on koko valtakunnassakin mentävä ja tullaan menemään, kun Kainuun-mallikin on ensinnä kokeiltu.

Myöskin, herra puhemies, minusta julkisen terveydenhuollon pitää olla se pääpaino, jolla nämä terveydenhuoltopalvelut hoidetaan, mutta me tarvitsemme myöskin yksityistä sektoria ja myöskin sen edellytyksiä pitää voida tulevaisuudessakin kehittää ja parantaa. Täällä kai todettiin jossakin puheenvuorossa, että tämä vaikuttaa siihen, että yksityisellä sektorilla, esimerkiksi hammaspuolella, ei enää yksityislääkäreillä olisi potilaita. Ainakin siinä tilanteessa, mikä allekirjoittaneella on tiedossa Etelä-Pohjanmaan alueella, kyllä yksityissektorilla, vaikka siellä julkinenkin minusta kohtalaisen hyvin pelaa, on riittänyt vielä ihan riittävästi töitä.

Herra puhemies! Sitten tähän yhteistyöhön. Sitä pitää varmasti perusterveydenhuollon kohdalla lisätä, ja sitä onkin lisätty. Kunnat ovat lähteneet seutukunnittain ainakin eräillä alueilla perustamaan yhteisiä kuntayhtymiä tai hoitamaan perusterveydenhuoltoa, mutta on myös valitettavaa, että samanaikaisesti kun näin pitäisi tehdä, esimerkiksi meillä omassa maakunnassani, oman kuntayhtymän alueella, on vireillä tällä hetkellä juuri Seinäjoen terveysyhtymän purkaminen, joka tarkoittaa sitä, että Nurmon ja Ylistaron kunnat ja Seinäjoen kaupunki hajottavat tämän kuntayhtymän perusterveydenhuollossa. Minusta se ei kuulu tähän päivään, mutta olemme tosiasioiden edessä, että Seinäjoen kaupunki suurimpana päättäjänä näin haluaa ja me joudumme perusterveydenhuollon palvelut miettimään nyt oman kunnan kohdalta uudelleen. Mutta siitä täytyy olla tyytyväinen, että erikoissairaanhoidon puolella esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Vaasan sairaanhoitopiiri ovat päässeet hyvään yhteistyöhön ja kehitämme ja viemme asioita yhdessä eteenpäin.

Herra puhemies! Tämä lakiesitys on todella merkittävä ja tärkeä, vaikka rahat eivät varmasti ole riittäviä. Niitä tarvitaan lisää, mutta kun tämä lainsäädäntö kokonaisuudessaan alkaa vaikuttaa, uskon vakaasti, että tämä johtaa siihen, että tällä hetkellä paljon puhutut jonot alkavat purkaantua ja ihmiset saavat perusterveydenhuollon, mutta ennen kaikkea erikoissairaanhoidon palveluja nopeammin silloin, kun he niitä tarvitsevat.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Tämän hoitotakuulain lähetekeskustelussa olin epäileväinen sen suhteen, ettei potilaiden hoitoonpääsy tule toteutumaan esitetyissä määräajoissa. Epäilyni perustui kuntien huonoon taloudelliseen tilaan lain tavoitteiden toteuttamiseksi. Lain voimaantulon siirtäminen kahdella kuukaudella ei ratkaise niitä ongelmia terveydenhuollossa, minkä johdosta lukuisat sairaanhoitopiirit ovat ottaneet kielteisen kannan nyt päätettävään hoitotakuulakiin. Sairaanhoitopiirit eivät näe nykytilanteessa mahdolliseksi toteuttaa käytännössä esityksessä olevia takuita potilaan pääsemiseksi hoitoon esitetyllä tavalla. Potilaiden hoitoonpääsyn ongelmia onkin lähdetty ratkaisemaan väärästä päästä. Tuleekin mieleen, korjataanko hoitoonpääsy vain paperilla kuntoon.

Koko eduskunta tietää tämän vuoden valtion budjetin käsittelyn myötä, että vaikka valtion maksama osuus Kansallisen terveysprojektin rahoituksesta etenee suunnitelmien mukaan, kuntien talous on hallituksen antamilla kehyssuunnitelmilla koko vaalikauden alijäämäinen. Hallituksen esityksessä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että esimerkiksi hallintovaliokunnan täysin yksimielisen kannan mukaan tämän vuoden budjettilausuntoa laadittaessa kaikki poliittiset ryhmät totesivat kuntien talouden jäävän alijäämäiseksi koko tällä vaalikaudella. Tämän tosiasian mukaan on päivänselvää, etteivät kuntien rahat riitä parantamaan nykyisiä terveydenhuollon ongelmia. Toisin sanoen, kun potilaat eivät nyt pääse ajoissa hoitoon, ei tilanne voi parantua jatkossakaan tällä hoitotakuulailla. Terveydenhuollon ongelmien ratkaisua onkin lähdettävä etsimään kuntien taloutta kohentamalla, määrittämällä niille kokonaan uusi ja oikea taso valtionosuuksien suhteen. Se taas onnistuu vain, mikäli tuloveroalepolitiikasta luovutaan.

Herra puhemies! Perustuslain turvaama kansalaisten oikeus asianmukaiseen hoitoonpääsyyn voikin toteutua nykyistä paremmin vain, mikäli paneudutaan vakavasti selvittämään kuntien todellinen taloudellinen tila ja sen tuleva kehitys. Esimerkiksi Satakunnassa ovat kuntien veroprosentit nousseet, niin kuin sisäasiainministeriön sivuilla on viime syyskuussa ennakoitu. Ensi vuonna Satakunnassa nousee veroprosentti ministeriön arvion mukaan yhdessätoista kunnassa, ja tämän päivän Satakunnan Kansan mukaan vuonna 2006 kuntapäättäjien arvion mukaan veroprosentti nousee joka toisessa kunnassa Porin seudulla ja joka neljännessä kunnassa muualla Satakunnassa. Ainakin Satakunnassa kuntien taloudellisen tilan huononeminen etenee juuri niin kuin sisäasiainministeriö viime syksynä arveli kuntien talouden kehittyvänkin. Johtopäätöksenä tästä tulisi olla se, että tämän vuoden lopussa päätettävässä kuntien valtionosuusuudistuksessa otettaisiinkin huomioon se, että kuntien valtionosuuksia olisi nostettava tuntuvasti, jotta nyt esillä oleva hoitotakuulaki voisi toteutua täysimääräisesti. Ellei kuntien tilaa selvästi paranneta, tästä tulee yksityistämislaki.

Herra puhemies! Kansalaisten hoitoonpääsyn ehtona on myöskin se, että keskussairaaloissa on riittävä määrä osaavaa henkilöstöä. Ainakin maaseutukeskussairaaloissa on tässä suhteessa suuria ongelmia. Kysymys kuuluukin: Missä ovat nuoret, uudet valmistuneet yleis- ja varsinkin erikoislääkärit? Missä lääkärit luuraavat? Minulla on vahva epäily, että evo-rahoilla on tässä iso osuus. Tämä johtaakin automaattisesti toiseen kysymykseen: Onko yliopistojen normaali valtionrahoituksen taso täysin hunningolla, kun yliopistokeskussairaalat pystyvät houkuttelemaan nuoret lääkärit mieluummin tutkimaan evo-rahojen saamiseksi klinikkaan kuin tekemään raakaa potilastyötä kentällä?

Useat edustajat ovat todenneet, ettei tällä lailla luoda kansalaisille subjektiivista oikeutta päästä määräaikana ajateltuun hoitoon. Olemme kaiketi kaikki samaa mieltä lain sisällöstä tässä suhteessa. Olin itsekin luomassa tätä kantaa perustuslakivaliokunnassa. Totuus kansalaisten subjektiivisesta oikeudesta hoitoon lienee käytännössä kuitenkin se, että kansalaiset tulevat varmasti kokemaan tämän hoitotakuulain määräajat subjektiivisiksi oikeuksikseen. Tätä kansalaisten käsitystä me poliitikot emme pysty muuttamaan millään tavoin. Koska näin on, tämän lakiesityksen toteutumisen tasosta tulee takuuvarmasti seuraavien eduskuntavaalien ykkösteema ja sillä mitataan puolueiden uudet paikat, ellei vaalien ykkösteemaksi satu sitten nousemaankin Nato-asia.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Olisin voinut ehkä selvitä minuutilla tai kahdella, mutta kun emme saaneet vastauspuheenvuoroja, puhutaan sitten täältä puhujakorokkeelta.

Ed. Rehula ei todennäköisesti kuunnellut koko puheenvuoroani, jossa alussa kerroin vasemmistoliiton terveyspoliittisista tavoitteista ja sanoin, että niissä on tämä hoitotakuu ollut yhtenä tavoitteena ja sen takia olen erittäin tyytyväinen, että tämä laki saadaan täällä eduskunnassa hyväksyttyä. Sanoin ehkä noin kolme kertaa, että on hyvä, että tämä hoitotakuu tulee voimaan, ja lopussa vielä sanoin, että tämä on yksi merkittävimpiä lakeja terveydenhuollon alueella tällä vaalikaudella.

Mutta minusta on ihan reilua kertoa myös se, että tilanne on erittäin vaikea, eikä kannata myöskään kansalaisille antaa liian ruusuista kuvaa siitä, että 1.3. alkaen kaikki olisikin, simsalabim, kunnossa, kun nyt on tilanne, että joissakin kunnissa ei yksinkertaisesti saa terveyskeskukseen varattua aikaa. Jos lääkäreitä ei yhtäkkiä ilmaannu kymmenittäin tuonne periferiaan ja pieniin kuntiin, syrjäisiin kuntiin, miten ihmeen lailla ne voivat sitten 1.3. tai edes 1.9. alkaen hoitaa tämän hoitotakuun? Siihen ei välttämättä riitä edes raha. Monet kunnat maksavat tällä hetkellä — tiedän eräänkin kunnan, joka maksaa 11 000 euroa kuukaudessa — lääkärille siitä, että hän suostuu olemaan siinä kunnassa. Minusta on reilua kertoa täällä, että eri alueilla on erilainen tilanne ja että välttämättä tämä hoitotakuu ei pysty toteutumaan, jos ei tehdä erityistoimenpiteitä näillä alueilla.

Ed. Rehula kertoi, että hänen omassa kunnassaan ei tälläkään hetkellä ole jonoja. Jos ei ole nyt jonoja, mistä ne sinne 1.3. ilmestyisivät yhtäkkiä? En yhtään ihmettele, että ed. Rehulan kotikunnassa saataisiin asiat ihan hyvin toimimaan ja hoitotakuu hyvin toimimaan, mutta niissä kunnissa, esimerkiksi Kainuun kunnissa, joissa on erittäin vaikea tilanne, ikävä kyllä, on ollut myöskin keskustalla yksinkertainen enemmistö. Miksi ihmeen takia nämä kunnat eivät ole laittaneet asiaa kuntoon, jos se on noin vain laitettavissa? Mutta kun se ei ole niin vain laitettavissa. Sen takia minä täällä sanoin, että 1.3. alkaen voi olla, että näitten kuntien ihmisillä on paljon suuremmat odotukset tästä, ja kun sattumalta olen ainut kansanedustaja, kun ministeriä ei siellä kahdestikaan näy, sillä paikkakunnalla, niin arvatkaapa, keneltä tullaan kysymään, minkä takia asia ei ole kunnossa.

Sanoin aikaisemmassa puheenvuorossani, että opposition kansanedustajana en mielelläni lähtisi syyttelemään hallitusta siitä, että teitte väärin, koska me tulemme hyväksymään täällä hoitotakuun yhdessä ja yksimielisesti, tämän perusperiaatteen, että ihmisten pitää päästä hoitoon ajoissa ja oikea-aikaisesti. Siitä olemme varmasti täällä kaikki samaa mieltä. Mutta siitä, pystyvätkö kunnat toteuttamaan tämän, olemme näköjään eri mieltä. Haluaisin uskoa siihen, että näin voisi olla.

Miksi sitten ihmisille voi syntyä semmoinen käsitys, että nyt yhtäkkiä sitten kaikki muuttuisikin hyväksi? Keskusta lupasi ennen vaaleja täyden suunnanmuutoksen. Minulle on kahdeksan vuotta, kun olen ollut hallituspuolueen jäsenenä Kajaanin kaupunginvaltuustossa, entinen keskustan kansanedustaja vaahdonnut, koko kahdeksan vuotta, että on vain valtion hyvästä tahdosta kiinni, että kuntien talous saadaan parempaan kuntoon; kun vain valtio antaisi lisää rahaa, niin kyllä asiat hoituisivat kuntoon. Olen kantanut sen kahdeksan vuotta vastuuta siellä ja sanonut, että ei ole sellaista ylimääräistä rahapussia, josta ne rahat tulisivat. Sanoin, että jos keskusta sattuisi voittamaan vaalit, niin ihmettelenpä, mistä sellainen rahapussi keskustalle yhtäkkiä löytyisi, eikä sitä ole löytynyt.

Täällä ed. Tölli sanoi, että tämä on ensimmäinen hallitus, joka ei leikkaa kunnilta. Tämä on tätä iänikuista keskustelua täällä, kuka leikkaa ja kuka ei. Edellinenkään hallitus ei leikannut tällä logiikalla. Tosin se ei maksanut täysiä indeksikorotuksia, mutta tämäkään hallitus ei maksa täysiä indeksikorotuksia, maksaa sitten joskus, jos jaksaa. Mutta siinä mielessä ei pidä antaa väärää todistusta, koska edellinen hallitus lisäsi valtionapuja, tosin se ei maksanut täyttä indeksikorotusta, ja siinä mielessä ei ole vieläkään löytynyt sellaista hallitusta, joka olisi pelkästään hyvää tehnyt kunnille.

Ehkä ihmiset odottivat, että vaalilupausten mukaisesti, kun keskustasta tulee valtapuolue, se ei enää annakaan niin suuria veronalennuksia vaan käyttää ne rahat kuntapalveluihin, niin kuin ennen vaaleja lupasi, mutta olemme nähneet, että Sailaksen valta tässä valtakunnassa on ylitse poliittisen vallan. Niin on joutunut sitten keskustakin, tai halunnut, toteuttaa sitä Sailaksen oppia veronalennuksista, eli kohtahan tämä hallitus on tehnyt juuri yhtä suuret veronalennukset kuin Sailas omassa paperissaan lupasi, jonka paperin ensimmäinen keskustalainen pääministeri Jäätteenmäki aikoi heittää roskikseen, mutta sieltä se vaan piti nöyrästi kaivella ja toteuttaa ne veronalennukset.

Meillä oli vaihtoehtoinen budjetti viime syksynä jo tähän. Olisin toivonut, että edes se raha, mikä on käytettävissä tähän Kansalliseen terveyshankkeeseen, joka on koko eduskunnan projekti ja ollut edellisenkin hallituksen projekti, että edes se raha olisi käytetty etupainotteisesti, että olisimme voineet purkaa jonot ja olisimme sitten päässeet siihen tilanteeseen, että olisi helpottanut vähän. Nyt kun näin ei käy, me joudumme siihen tilanteeseen, että ihmisten odotukset ovat suuremmat kuin mitä todennäköisesti pystymme toteuttamaan.

Toivon, että 1.3. yhtäkkiä Kainuuseenkin ryntää lääkäreitä ja he tulevat pelastamaan meidät. Niitä tarvitaan sekä terveyskeskukseen että erikoissairaanhoitoon, sillä emme pysty myöskään leikkausjonoja purkamaan, mikäli ei saada silmälääkäreitä lisää ja kirurgeja lisää. Mutta suunta on ollut enemmänkin toiseen suuntaan kuin sitä, että sinne olisi ollut lisää lääkäreitä tulossa.

Jos vielä sanotte kerran, että Kainuussa pitää tehdä lisää organisaatiouudistuksia tai toimintauudistuksia, niin minä sanon, että niitä on tehty viisitoista vuotta ja tehdään jatkossakin. Meillä on maan alhaisimmat erikoissairaanhoidon kustannukset. Eli organisaatioita on muutettu, toimintatapoja on muutettu. Nyt tarvittaisiin rahaa, että me pystyisimme tämän toteuttamaan ja saamaan ihmisiä töihin sinne, terveydenhuollon ammattilaisia. Toivon, että ette vääristä puheitani, sillä minun mielestäni yhä edelleenkin tämä on tärkeä yhteinen hanke.

Minna  Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Huotarin tapaan tunnen tarvetta puhua pitempään kuin sen minuutin, mitä olisin puhunut vastauspuheenvuorossa. Kiitos tästä lisäajasta, mutta täytyy myöntää, että kiusanteko ei kohdistu pelkästään puhemieheen eikä arvoisiin kollegoihin vaan myös niihin työntekijöihin, jotka täällä ovat meidän takiamme pitkään iltaan.

Ed. Rehulalle, joka selvästikin tarkoituksellisesti aktivoi paria kansanedustajaa tulemaan tänne puhumaan, toteaisin, että olen samaa mieltä: alueelliset erot eivät poistu maaliskuun alusta, ja olen myös sitä mieltä, että koolla on väliä. Tampereen asukasluku on sama kuin Lapin läänissä kokonaisuudessaan, eli on tiettyjä alueita, joiden välille ei yksinkertaisesti ei voida vetää yhtäsuuruusmerkkiä. Jos kunnassa on kymmeniätuhansia tai satojatuhansia asukkaita tai sairaanhoitopiirissä on kymmeniätuhansia asiakkaita tai satojatuhansia, puhumattakaan miljoonasta asiakkaasta, niin yhtäsuuruusmerkkiä ei voida vetää.

Toinen, mitä ei voida, on se, että esimerkiksi Pirkanmaan kohdalla kunnat eivät ehkä ole syyllisiä siihen, että siellä on pitkittynyt 90-luvun alun tuimelluksessa alkanut työttömyyskehitys, joka valitettavasti kattaa useamman kunnan kokoisen määrän työttömiä Pirkanmaan alueella. Eli olosuhteet ovat erilaisia eri kunnissa, samoin ne taloudelliset lähtökohdat, joista eri kunnissa ja eri sairaanhoitopiireissä lähdetään.

Toivon, että ed. Rehulalle nyt ei tullut minun aikaisemmasta puheestani semmoista kuvaa, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri olisi missään vaiheessa viestittänyt sitä, että hoidon saannin takuussa on jotakin vikaa, päinvastoin. Olen itse ollut monellakin areenalla, jolla Pirkanmaan sairaanhoitopiirin edustajat, sekä hallinnon edustajat että luottamushenkilöt, ovat viestittäneet, että tämä takuu tulee tarpeeseen.

Mielestäni päinvastoin kuin usein olettaisi, erikoissairaanhoidon osalta tosi harvinaisesti on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osalta osoitettu lojaliteettia sen suhteen, että ne viestit, mitä sairaanhoitopiiristä on tullut, ovat erityisesti olleet huolissaan siitä, että takuun toteutumisen taloudelliset mahdollisuudet erityisesti perusterveydenhuollossa on taattava. Pirkanmaalla ainakin nähdään se, että erikoissairaanhoitopiirien toiminnan kannalta on kaikista tärkeintä se, että perusterveydenhuollon puoli toimii. Näillä näkymin se ei toimi 1.3. niillä taloudellisilla resursseilla, mitä kunnilla on käytössä. Eli sairaanhoitopiirini huoli ei siis kohdistu sinänsä hankkeeseen, vaan sen käytännön toteutumiseen oikeassa elävässä elämässä eli siis rahaan.

Ed. Töllille ja ed. Vihriälälle, joka nyt on jo täältä lähtenytkin pois, toteaisin, että opposition lisäksi tämä sama huoli kuitenkin on aika monessa muussakin kunnassa, jopa kepuvetoisissa kunnissa eri puolilla Suomea. Kyse ei ole pelkästään nyt opposition huolesta täällä, vaan ihan käytännön toimijoitten huolesta tuolla kentällä.

Ed. Huotari totesi edellisessä puheenvuorossaan, että Kainuun sairaanhoitopiiri on erittäin edullinen. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei ole koskaan ollut kalleimpien joukossa, eikä se vieläkään tai olla edes sieltä keskiverron luokassa, taitaa olla myös sieltä halvimmasta päästä. Meillä on jo tähän mennessä toteutettu koko joukko niistä toiminnallisista uudistuksista, joita ministeri Hyssälä täällä visioi tulevaisuuden toimenpiteinä, jotka tuottavat säästöjä. Ne säästöt on ulosmitattu meillä jo kahdentoista tai neljäntoista lamavuoden aikana, niitä ei enää ole käytettävissä. Meillä on tällä hetkellä erilaisia malleja siitä, miten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon eriytymistä on vähennetty. Päinvastoin siellä on yritetty löytää ratkaisuja, millä hoitoketju perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon toimii myös päätöksenteon tasolla ja rahoituksessa hyvin tasapainoisesti. Siellä on jopa kokeilu käynnissä, jossa itse asiassa sairaanhoitopiiri hallinnoi myös perusterveydenhuoltoa, mitä ei kovin monessa paikassa taida Suomenmaassa olla. Eli meillä on jo monet näistä toimista olemassa.

Meillä on jo olemassa ne keinot, joita hallitus esittää tulevaisuudessa säästökeinoiksi, joista se raha otetaan. Missä ovat ne kuuluisat säästöt, mitä enää voidaan toiminnallisilla toimilla saada siellä, missä jo toimitaan halvimmalla, eniten työntekijöiden selkänahkaa rasittaen ja toiminnallisesti jo erittäin toimivilla malleilla, joissa on jo yhdistetty niitä toimintoja, mitä on voitu yhdistää? Niitäkään ei voi kuitenkaan kovin paljon yhdistää.

Sen takia täytyy nyt myöntää, että en olisi halunnut joutua olemaan tässä asemassa, mutta kyllä minun mielestäni, kun hallitus täällä käsitteillä olevassa lisätalousarviossa ei opposition suureksi yllätykseksi antanutkaan lisärahoitusta näitten jonojen purkuun kunnille, hallitus tarpeettomasti antoi oppositiolle vaaliaseen paitsi ensi syksyn kunnallisvaaleihin myös seuraaviin eduskuntavaaleihin, koska vuoden sisällä nähdään, että näillä resursseilla kunnat eivät yksinkertaisesti pysty sitä toteuttamaan. Kyllä se kansan osoittava sormi valitettavasti sen jälkeen, kun on haukuttu kuntapäättäjät ja sairaanhoitopiirit, tulee kääntymään myös hallitusta vastaan. Nimimerkki entisen hallituspuolueen varapuheenjohtajana osittain sen kahdeksan vuoden aikana toiminut tietää, mitä se tuska on hallitusvastuussa olemisessa silloinkin, kun tarkoitus on hyvä. Minun täytyy myöntää, että opposition edustajana kiitän tästä vaaliaseesta, mutta hoitotakuun kannattajana minun täytyy myöntää, että kotiin täytyy lähteä ja itkien.

Pekka  Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Sirnö, ei hoitoonpääsyn turvaamisen takia tarvitse itkeä, kannattaa mieluummin iloita.

Täällä ed. Huotari ja osittain ed. Sirnökin puuttuivat asioihin, jotka koskettivat kuntataloutta ja hoitoonpääsyn turvaamista. Minusta on parempi puhua hoitoonpääsyn turvaamisesta kuin hoitotakuusta, sillä hoitotakuu antaa enempikin viitteet subjektiivisesta oikeudesta, ja siitähän tässä ei ole kysymys, vaan ammatillisen henkilön suorittaman arvion perusteella, mikäli potilaalla todetaan olevan hoidon tarvetta, hoidon järjestämisestä on kysymys muuttamalla kansanterveyslakia ja erikoissairaanhoitolakia.

Sitten puhuitte tästä mahdollisesta kaaoksesta 1.3. On tietysti ymmärrettävää, että siirtymävaiheessa on selvästi kyettävä ratkaisemaan se, mitä tehdään vanhoille jonoille ja miten toimeenpannaan sitten hoitoonpääsyn turvaaminen tuosta ajankohdasta alkaen. Mutta uskon, että siinä syntyy sen kaltainen liukuva järjestelmä, joka kohtuullisessa ajassa purkaa vanhat jonot ja turvaa lain tarkoittamalla tavalla asianomaisille potilaille asianmukaisen tutkimuksen ja hoidon.

Puhuitte Kainuun ongelmista saada lääkäripalveluja. Toki ne ovat alueellisesti hyvin ongelmallisia ja Kainuussa on lääkäripulaa. Hyvin monissa terveyskeskuksissa ja erikoissairaanhoitopiireissä on tehty jo keskitetyt päivystysjärjestelmät, jotka takaavat sen, että jokaisen sairaanhoitopiirin peruskunnan asukas voi saada päivittäin tarvitsemansa kiireellisen päivystyshoidon ja tutkimuksen, ja sitä kautta tämä asia tulee taatusti turvatuksi.

Arvoisa puhemies! Kuntatalouden tila on asia, johon vasemmistoliitolla oli neljä vuotta aikaa vaikuttaa. Kuntatalouden tila on se, mistä olette puhuneet. Me tunnustamme, että viime vuosi oli kuntataloudessa jo heikko ja vuosi 2004 on vielä heikompi. Toisaalta vertailua ehkä vääristää se, että vuonna 2002 oli ennen vaaleja verotulojen rytmihäiriö, jolloin kuntatalous näyttäytyi 2002 tilinpäätöksissä myönteisempänä kuin se tosiasiassa on ollut. Nyt, kun arvioidaan kuntataloutta pidemmällä tähtäimellä, on tuo rytmihäiriö poistettava ja arvioitava keskimääräisten verotulojen perusteella asia.

Arvoisa puhemies! Näissä lakimuutoksissa on muutamia kysymyksiä, joihin haluan puuttua. Ensinnäkin, jos kuntataloutta arvioidaan nyt sitten puhtaasti eduskunnassa tapahtuneen lain valmistelun puitteissa, niin tietysti meidän on uskominen perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Siellä nämä lakimuutokset on arvioitu sekä kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta että rahoitusperiaatteen näkökulmasta, ja kumpikaan kohta perustuslain näkökulmasta ei ole sillä lailla ongelmallinen: kysymys on jo olevan tehtävän laajentamisesta, ja toisaalta rahoitusperiaatteesta perustuslakivaliokuntakin toteaa sen, että kustannukset tulevat nousemaan ja uudistuksen kustannusvaikutuksia kunnille on seurattava. Me tiedämme, että kuntakenttä suhtautui ennakolta varsin kriittisesti tähän hoitoonpääsyn turvaamiseen. Tavoite oli kunnilla saada pidempi siirtymäaika ja toisaalta huolehtia siitä, että kuntien resurssit riittävät tämän uudistuksen toteuttamiseen. Nyt kuitenkin on arvioitava hallituksen harjoittamaa kuntapolitiikkaa, ja lähtökohta siellä on ollut alusta alkaen se, että veromenetykset kompensoidaan täysimääräisesti, indeksitarkistukset on nostettu 75 prosenttiin ja nyt budjettikehyksen yhteydessä ja hallitusohjelman mukaisesti vuosille 2005—2008 on laadittu peruspalveluohjelma ja vuosittain tullaan laatimaan ja käsittelemään budjetin yhteydessä peruspalvelubudjetti.

Täällä lain perusteluissa todetaan, että kehyksissä 2004—2007 terveydenhuollon valtionosuudet kasvavat 288 miljoonaa euroa. Nyt peruspalveluohjelman yhteydessähän todettiin, että peruspalveluohjelmamenettelyn piirissä olleet valtionosuudet kasvavat kaiken kaikkiaan 655 miljoonaa, josta sosiaali- ja terveystoimen osuus 308 miljoonaa, ja lisäksi hankerahaa terveystoimeen tuli 30 miljoonaa ja sosiaalitoimeen 20 miljoonaa. (Ed. Huotari: Pitää kertoa, millä aikavälillä!) Tässä nimenomaan perustuslakivaliokunta viittaa rahoitusperiaatteessa siihen, että lain valmistelun yhteydessä on tuon resurssin lisäämisestä huolehdittu, ja siinä mielessä nyt on katsottava, että periaatteessa lain tarkoittamassa mielessä kunnilla resurssit tulee olla. Nyt jos realistisia ollaan, niin valtio on tietysti tällä tavalla huolehtinut omasta rahoitusosuudestaan, puolesta Kansallisen terveyshankkeen toteuttamisesta, ja ymmärrän, että kunnilla on ongelmia paikoin täyttää se tarvittava toinen puoli.

Nyt meillä on kuitenkin menossa peruspalveluohjelmamenettely, ja minusta on selvää se, että kun nyt käynnistetään tämä prosessi ensi vuotta ajatellen ja sitä kehystä 2006—2009 ajatellen, on selvästi otettava huomioon rahoitusperiaatteen puitteissa mahdolliset kustannusten nousut kunnille tämän hoitoonpääsyn turvaamisen johdosta, ja se tietää silloin sitä, että myöskin se on otettava rahoitusperiaatetta noudattaen huomioon valtionosuuksia lisäävänä tekijänä. Vain näin me voimme turvata vakaan kuntapolitiikan, vakaan kuntien talouden ja sen, että jokaisella kunnalla on edellytykset tuottaa ja järjestää kuntalaisilleen peruspalvelut kohtuullisella maksu- ja verorasituksella.

Tämä on uudistus, joka takaa kansalaisille terveyspalvelujen saannin ja toisaalta myöskin asettaa erikoissairaanhoitopiirit kilpailutilanteeseen, sillä erikoissairaanhoitolain 14 §:n 2 momentin mukaan kunta voi sopia palvelujen ostamisesta myös sellaiselta sairaanhoitopiiriltä, johon se ei kuulu. Tämä on myöskin sairaanhoitopiirien välillä kilpailua aikaansaava säädös, ja siinä mielessä tämä turvaa myöskin kunnille oikeuden kilpailuttaa sairaanhoitopiiriä ja hakea sitä kautta edullisimmat sairaanhoitopiiripalvelut kansalaisilleen.

Minä uskon, että kun tästä siirtymävaiheesta kohtuullisesti selvitään, tämä on kansalaisten kannalta hyvä uudistus, ja näen, että kunta—valtio-suhteen vakauteen liittyen myöskin resurssit tulee kunnille turvata tämän uudistuksen toteuttamista varten.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Jokaiselle on turvattava riittävät terveyspalvelut. Julkisen vallan on tämän ohella tehtävä myös ennalta ehkäisevää työtä. Tätä kaikkea edistetään Kansallisella terveyshankkeella. Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys hoitoonpääsystä on tässä merkittävä säädösparannus. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on valmistelevassa käsittelyssään ollut varsin yksimielinen. Tämä on mielestäni hyvä lähtökohta. Hankkeen onnistuminen riippuu keskeisesti uudistuksen toimeenpanosta ja siihen valmistautumisesta. Samalla tarvitaan myös riittävät voimavarat, kuten monissa puheenvuoroissa on todettu. Kuntien talous on tiukka, sen me tiedämme. Maan eri osissa on suuriakin eroja, sekin on tiedossa. Uskon kuitenkin, että peruspalveluohjelma ja pääministeri Vanhasen hallituksen paneutuminen kuntatalouden ongelmiin on tuomassa käännettä parempaan.

Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on kaikkinensa varsin vaativa. Keskeinen kysymys uudistuksen toteutuksessa on perusterveydenhuollon toimivuus ja sen toteutus. Tässä tarvitaan varmasti myös uusia toimintatapoja ja kenties rakenteidenkin miettimistä. Tätä kaikkea on jo nyt tapahtumassa.

Arvoisa puhemies! Kuten edellä on todettu, meillä Suomessa niin kuin muuallakin Euroopassa ikääntyminen osaltaan edellyttää sitä, että näihin asioihin paneudutaan varsin vakavalla mielellä ja toivottavasti mahdollisimman yksimielisesti.

Juha  Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Yritän olla vääristelemättä niin ed. Huotarin kuin kenenkään muunkaan puheenvuoroja.

Toisekseen, ed. Huotari, kuuntelin teidän puheenvuoronne. Kiinnitin huomiota, että niin kuin itse totesitte, ehkä noin kolme kertaa kiititte hanketta hoitoonpääsyn turvaamisesta. Minun ei tarvitse sanoa edes "ehkä", vaan te teitte sen kolme kertaa. Mutta kyllä te niin synkät pilvet taivaanrantaan maalasitte niiden kolmen kerran välillä, että jos se on totuus, ei tästä mitään tule. On reilua kertoa kansalaisille, niin kuin sanoitte, millainen se tulevaisuus on, miten ruusuinen se siis ei ole. Kun emme pysty sanomaan, mitä varmuudella tapahtuu, ei meistä kukaan pysty vakuuttavan varmasti sanomaan sitä, missä tilanteessa ensi kevättalvella ollaan. Mutta reilua on myöntää, että tämä hanke on hyvä. Reilua on myöntää, että tätä hanketta kannattaa viedä eteenpäin, ja kyllä keskusta myöntää, että taloudellisesta tilanteesta johtuen joillakin alueilla, joillakin kunnilla, on vaikeuksia. (Ed. Huotari: Sittenhän ollaan ihan samaa mieltä!)

Saatoin käyttää huonosti esimerkkiä omasta kotikunnastani. Meillä on moni asia ihan päin seiniä, mutta tässä asiassa me olemme pärjänneet. Siihen on panostettu. Toisekseen, eräs tämän lain täytäntöönpanon suurimpia ongelmia on se, että alueelliset erot ovat niin suuria. Toisaalta, miksi tämä laki tulee voimaan? Siksi, että aivan keskeisiltä osiltaan näitä alueellisia eroja saataisiin tasattua. Sellaisia kuntia kuin on Kainuussa, joissa ei ole yhtään lääkäriä, on muuten muuallakin Suomessa. Toisekseen, esimerkkini käyttäminen oli huonoa, mutta kun täällä on mainittu, mikä on edullisin, niin joudun sanomaan, että tulen maakunnasta, joka on tasavallan toiseksi edullisin sairaanhoitopiiri. Kun kunnat valittavat sairaanhoitopiirin johdolle sitä, että terveydenhuollon menot kasvavat, niin kuin ne viime vuonnakin kasvoivat kunnasta riippuen 10 prosentin kahta puolta, sairaanhoitopiirin johtaja kertoi joka ainoa kerta, että valtakunnan keskitasoon olisi 30 prosenttia mahdollisuus nostaa kuluja, olkaa siis hiljaa, olkaa tyytyväisiä.

Meillä on nämä ongelmat tiedossa. Mutta asia, jonka varsinaisessa puheenvuorossanikin sanoin, ja päällimmäisin syy, miksi tulin tänne uudestaan: Jos emme me usko tähän, niin kuka tähän uskoo? Jos emme me omalta osaltamme viestitä kentälle, kuntakentälle, sairaanhoitopiireihin, että tämän hankkeen kanssa ollaan tosissaan, kuka uskoo? Omalla kohdallani kuuluin niihin edustajiin, jotka lain voimaantuloaikaa epäilivät, mutta minut on saatu tämän prosessin aikana uskomaan, että ei se maailma valmistu siitä, että me lykkäämme muutamalla kuukaudella lain voimaantuloa. Ei se valmistu. Eivät ne hankkeet mene yhtään sen enempää eteenpäin. Toisin päin jää aikaa spekuloinnille siitä, ollaanko tässä tosissaan vai eikö olla.

Toinen asia niille puhujille, jotka täällä niin kokoomuksesta kuin vasemmistoliitostakin ovat rahaa lisää kaivanneet ja vaatineet, varsinkin vasemmistoliiton edustajat, tänä iltana rahaa jonojen purkamiseen. Meillä on yksi esimerkki, eikä ole niin monta kuukautta, taitaa olla vuoden päivät, kaksi, jolloin Lipposen kakkoshallitus osoitti jonojen purkuun korvamerkityn määrärahan. Mitä tapahtui? Rahat on käytetty, ja on hieno asia, että tuhannet suomalaiset saivat näitten jononpurkurahojen avulla avun omiin vaivoihinsa. Monta lonkkaa leikattiin ja moni ihminen näkee paremmin, kun kaihi parantui, mutta meillä on konkreettinen esimerkki aivan pienen ajan takaa siitä, että nuo jonojenpurkurahat eivät poistaneet jonoja. (Ed. Sirnö: Päinvastoin ne kasvoivat 3 prosenttia!) — Päinvastoin kävi juuri näin, ed. Sirnö. — Eikö tämän pitäisi olla kohtalaisen tuore esimerkki siitä, että jotain muuta pitää pystyä tekemään? Puhutaan sitten lääkärien kielellä hoitoindikaatioista, mitä ollaan tekemässä parasta aikaa, yhtenäisten kriteerien luomista sinne, ja muutoinkin katsotaan ja arvioidaan niitä toiminnallisia asioita, mitä meillä on.

Minun on helppo sanoa, että ei maailma valmistu 1.3. Minun on helppo se myöntää, mutta saman lauseen jatkoksi sanon: Meidän on pakko uskoa siihen, että tämä hanke vie asioita eteenpäin. Me olemme ensi vuoden maaliskuussa paremmassa tilanteessa kuin tänään. Se, mikä tilanne silloin on, varmuudella täällä eduskunnassa arvioidaan.

Täällä ed. Sirnö lopetti puheenvuoronsa, että on hyvä homma mutta itkettää, toivotti onnea ja menestystä tuleviin vaalikamppailuihin. Siinä vaiheessa, kun valiokuntakäsittelyn aikana selvisi, että valiokunnan mietintö ei tule olemaan mietintönä yksimielinen, lain sisällön osalta kyllä, niin tämän verran poliittista kokemusta omaavana kuin minulla on, tiesin ihan varmasti, mihin noilla papereilla tähdätään. Kun lukee kokoomuksen vastalauseen, sieltä pystyy jo kirjoittamaan ulos ne kohdat, jotka täällä tullaan esittämään peruspalveluministeri Hyssälälle lähivuosien aikana, viimeistään helmikuussa 2007.

Mutta edelleen ollaan siinä tilanteessa, että tähän on pakko uskoa. Hallitus, sosiaali- ja terveysministeriö vie tätä hanketta eteenpäin ja sillä tasolla, jolla ollaan rintamavastuussa palvelutuotannosta, eli kunnissa toivon mukaan hanke nytkähtää toivotulla tavalla eteenpäin, ja me tiedämme jo tänä päivänä kukin tälläkin hetkellä salissa olevista, että asiat ovat eteenpäin menossa. Ongelmia on. Ne eivät ratkea yhdessä yössä. Joulupukkia ei ole tulossa ratkomaan näitä ongelmia. Tämä on kovan työn takana, tulee olemaan. Monta ongelmaa on edessä, jotka pitää ratkaista, mutta ennen vuoden 2004 juhannusta tämä laki saa ensinnäkin sisältönsä tällä viikolla, lopullisesti päätämme sen tulevalla viikolla ja sen jälkeen viimeistään niittenkin, jotka epäilevät, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin.

Minna  Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton vastalauseessa todellakin oli, niin kuin ed. Rehula ennustikin, kyse muun muassa siitä, että vastustamme esitykseen piilokirjoitettua julkisten peruspalveluiden alasajoa ja pakkoyksityistämistä, koska kun ei ole rahaa, vaihtoehtona on hakea terveydenhoitopalveluja jostakin muualta kuin julkisen terveydenhuollon parista. Siihen liittyy vasemmistoliiton vastalause eli siis rahaan, yllätys yllätys jälleen kerran. Ed. Rehula, alueellistenkin erojen kumoaminen ja niitten kurominen vaatii myös sitä kuuluisaa rahaa.

Ed. Rehula ei selvästikään kuunnellut koko ensimmäistä puheenvuoroani, vaikka osaa siitä kommentoikin, koska itse totesin siinä juuri, että tämä edellinen raha johti siihen, että Pirkanmaalla jonot pitenivät noin 3 prosentilla. Mutta kyse oli ennen kaikkea siitä, että kaikkien suureksi yllätykseksi jonoja purettaessa sieltä löytyikin pitkään sairaana olleita ihmisiä, joitten sairaudet olivat vaikeutuneet siitä, kun he olivat aikaisemmin joutuneet jonoon ja heidät oli siinä vaiheessa diagnosoitu, eli he joutuivat odottamaan korkeammantasoista hoitoa, mitä heille alunperin oli suunniteltu.

Ed. Nousiainen täältä jo poistuikin, mutta hänelle vaan tiedoksi, että verotulojen rytmihäiriö viime hallituskaudella ei varmaan riitä selitykseksi sille, että joka kolmas kunta nyt harkitsee kunnallisveron nostoa, kuten muuten vasemmistoliitto taisi ennustella jo viime vuonna valtion veroaleitten yhteydessä ja niistä puhuttaessa. Käytännössä nyt siis kunnat pakotetaan verojen nostoon, koska valtio ei ole tulossa mukaan takaamaan hoidon saannin takuuta muun muassa siitä syystä, että kunnat ja hyvät kuntapäättäjät siitä huolimatta haluavat antaa kuntalaisille mielikuvan siitä, että he pääsevät 1.3. jälkeen hoidon saannin takuun takaamiin hoitoihin. Elän toivossa, että olen väärässä, mutta ainakin minä haistelin äsken niin, että ilmeisesti juuri tämä on sitä ed. Nousiaisen tarkoittamaa kompensointia, että valtio ei anna lisärahoja mutta suhteettoman suurelta osalta eläkeläiset, työttömät ja pienituloiset kyllä laitetaan kunnallisverotuksen kautta lisärahoituksen maksajiksi. Siitähän siinä käytännössä on kyse. Kun valtion tuloveroja vähennetään ja paine siirtyy kunnallisverojen puolelle, niin kunnallisveroja maksavat suurelta osin myös sellaiset ihmiset, jotka eivät maksa valtion tuloveroja.

Ed. Rehula, me kyllä uskomme tähän hankkeeseen, niin uskomattomalta kuin se kaiken tämän keskustelun jälkeen saattaakin kuulostaa. Mutta me emme anna lupauksia, joita emme pidä, emme varsinkaan silloin, kun käytännön vastuun kantavat meidän ja teidän päättäjänne kunnissa ja sairaanhoitopiireissä, ei suinkaan hallitus tai eduskunta.

Tällä hetkellä näköjään näyttää siltä, että sen todellisen vastuun siitä, jos tämä ei toteudu, kantavat sairaanhoitopiirit. Niin kuin aiemmassa puheenvuorossani sanoin, olen sataprosenttisen varma, että se vastuu tulee heijastumaan myös hinnoitteluun eli sairaanhoitopiirit tulevat hinnoittelussaan huomioimaan myös sen, että potentiaalisesti on tulossa erilaisia oikeudenkäyntejä siitä, onko saatu hoitoa määräajassa vai ei. Eli emme halua siis antaa lupauksia, joita emme pidä. Tämä on ainakin meidän linjamme vasemmistoliittona oppositiossa. En tiedä, mikä on kepun linja hallituksessa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan erikoismaksuluokan poistamista. Muistan, että kun tulin eduskuntaan vuonna 1987, niin silloin olin jäsenenä ensimmäiseksi muun muassa silloisessa talousvaliokunnassa, jolle kuului sairaanhoitoasiat ja terveydenhuolto. Siellä oli esillä tämä asia, erikoismaksuluokan poistaminen, jossakin yhteydessä ja se sai ankaran vastustuksen, ja tuntui silloin siltä, että se lienee asia, joka viimeisenä tässä maassa kumotaan. Mutta kun kauan on mukana ja vanhaksi elää, kaiken näkee, ja hyvä näin, että se nyt on tässä esityksessä sitten tällä tavalla ratkeamassa. Se on varmasti aikansa elänyt.

Herra puhemies! Tämä hoitotakuuasia — käytän nyt sitä nimeä, kun se on niin helppo ja yksinkertainen — on mielestäni hyvä asia sinänsä. Sitä on mahdoton vastustaa varsinkin sen tähden, että sairaanhoito on meille kaikille äärettömän tärkeä asia. Se on aivan niitä keskeisimpiä peruspalveluita, jotka yhteiskunnan tulee järjestää ja turvata. Miten se pitää käytännössä toteuttaa, on asia, josta tuntui vasemmistoliitolla olevan suuria pelkoja tämänkin lain yhteydessä. Mielestäni peruslähtökohta on se, että sairaanhoito tulee järjestää julkisena peruspalveluna, jota yksityinen sektori täydentää. Tämä on ymmärtääkseni tässä esityksessä kyllä toteutumassa, niin että ei tämä sinänsä murra tätä järjestelmää. Se on sitten eri asia, että palveludirektiivi ja EU:n perustuslain yhteinen kauppapolitiikka on tuomassa paljon synkemmät varjot tämän meidän järjestelmämme ylle, ei tämä kansallinen päätöksenteko vaan muut tuulet, jotka puhaltavat.

On paikallaan, että kiinnitetään vakavaa huomiota myös lainsäädäntöä kehittämällä siihen, että kansalaiset, ihmiset, saavat sairaanhoitoa. Mehän voimme tarvita sitä kuka tahansa minä hetkenä tahansa, ja se on meille silloin tavattoman tärkeä asia. Läheisemme ja kaikki kansalaiset ovat siinä asiassa aivan samassa asemassa.

Mutta tämän lainsäädännön osalta, hoitotakuun osalta, realismia kyllä valitettavasti on se, että tämä ei tule toimimaan kaikkialla maassa niin, kuin se on kauniisti pykäliin ja lakiin ja perusteluihin kirjoitettu. Tämä ei kaikkialla pelaa. Kuinka laajasti se pelaa ja kuinka laajasti se ei tule toimimaan, sitä on hieman vaikea tässä tilanteessa arvioida, mutta hoitojonojen, lääkäripulan jne. perusteella voidaan arvioida, että mittava määrä on niitä kuntia ja seutukuntia, joissa ongelmia tulee olemaan. Syytökset, jotka tämän lainsäädännön perusteella tulevat, kohdistuvat kuntien päättäjiin, kunnallisiin päättäjiin. Eduskunta säätää jälleen lakia, josta muut saavat syytökset, ne, jotka eivät ole lakia säätämässä. Näin tässä tulee tapahtumaan väistämättä. Mitkä ovat sitten seuraukset? Ne voivat olla hyvinkin monenlaiset, mutta tähän on kyllä varauduttava.

Meillä on nyt tällä hetkellä tilanne se, että alkoholipolitiikassa on tapahtunut raju murros näinä päivinä, näinä viikkoina, ja tulokset siitä näkyvät aivan pian entistä pitempinä jonoina alkoholisairauksien osalta, tapaturmien osalta, onnettomuuksien ja monien muiden osalta. Ikääntyminen on toinen asia, joka etenee tässä koko kansaa koskien. Se tuo suuria paineita terveydenhuoltojärjestelmälle ja tälle hoitotakuujärjestelmälle. Näitä pitää ajatella, kun tätä asiaa miettii. Tästä huolimatta tietysti järjestelmä on sinänsä perusteltu, mutta ongelmat tulevat olemaan paljon suuremmat kuin mitä nyt tullaan ajatelleeksi.

Eli vaikka tämä on kannatettava ja hyvä asia, niin on kyllä todettava, että nyt annetaan valitettavasti suurella todennäköisyydellä katteettomia lupauksia, jotka vievät lainsäätäjältä uskottavuutta ajan mittaan entistä enemmän. Siihen olisi tietysti ratkaisu, jos hallitus ja eduskunta antaisivat rahoituksen tälle järjestelmälle. Sillä voitaisiin hyvinkin paljon korjata tätä tilannetta, mutta ei siinä auta 75 prosentin osaindeksitarkistukset, vaan suora raha, jota tarvitaan terveydenhuoltoon Kansallisen terveysohjelman ja koko kuntasektorin taloudellisen tilanteen korjaamiseksi ja erityisesti niiden kuntien vaikeuksien helpottamiseksi, jotka jo ovat ongelmissa. Eli tämä on yhdellä jalalla eteenpäin menoa, ja se ei ole vakaata eteenpäin kulkemista tällä tavalla.

Väistämättä tässä tulee mieleen vielä vanha asia, eli 80-luvulla tehtiin tässä maassa työministeri Urpo Leppäsen johdolla suuri työuudistus. Tehtiin työllisyystakuujärjestelmä. Se kesti noin kolme vuotta, jonka jälkeen sitä lähdettiin purkamaan. Kun se 1984 tehtiin, niin 1987 syksyllä sitä alettiin purkaa, ja siitä se sitten purkautui aika nopeasti. Tässä on valitettavasti vähän samanlainen uhka päällä, vaikka pidänkin tätä asiaa, esitystä, tärkeänä ja sinänsä oikein hyvänä.

Herra puhemies! Lopuksi totean tämän osalta sen, että täällä on myös tämä 31 a §, jonka mukaan sairaanhoitopiirin on annettava ennakkolupa hakeutua sairaanhoitopiirin kustannuksella Eta-maahan tai Sveitsiin, jos hoitoa ei voida järjestää Suomessa. Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Varmaan on entistä enemmän meidän maassamme ihmisiä, jotka ovat valmiita lähtemään Sveitsiin tai johonkin Pariisiin. Ne, jotka vähän ranskaa osaavat, ehkä pärjäävät siellä, ja sairaanhoitopiiri maksaa. Ennakkolupa on annettava, jos jonoja vähänkin on. Tämmöiset asiat tulevat kuntataloudessa hyvin kalliiksi, ja osan maksaa tietysti valtio. Tietysti on hyvä, että näin voidaan myös purkaa näitä jonoja, mutta läheskään kaikilla ei kuitenkaan ole toisaalta mahdollisuutta ja kykyä lähteä hakemaan sairaanhoitoa ulkomailta, sieltä, missä jonoja ei ole, mutta osalla on, ja näin tämä saattaa tietysti johtaa eriarvoistumiseen, ei ehkä sillä lailla, mitä vasemmistoliitto vastalauseessaan pelkää, että tämä murtaisi julkisen terveydenhuollon perustan. Näitä ajatuksia tässä olisi syytä vielä miettiä. Asia on hyvä ja tärkeä, mutta ongelmia on edessä.