Annika Lapintie /vas(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Tämä lakialoitteeni on rinnakkaislakialoite
hallituksen esitykselle aselain muuttamisesta. Itse asiassa tästä asiasta
käytiin keskustelua silloin, kun hallituksen esityksen
lähetekeskustelua käytiin. Esittelin silloin tämän asian,
ja sen vuoksi en nyt uudelleen lähde sitä perusteellisesti
esittelemään. Tämä lakialoitteeni
on myös saanut aikaan vilkkaan, hurjan kansalaiskeskustelun,
johon ovat ottaneet osaa niin metsästäjät
kuin ampuma-aseharrastajat muutenkin, ja on siellä sitten
joku kanssani samaakin mieltä ollut puheenvuoro näkynyt.
Blogissani tätä keskustelua on viime aikoina käyty,
toki myös sähköpostitse.
Olen sitä mieltä, että hallituksen
esitys on hyvä ja perusteltu askel oikeaan suuntaan mutta ei
ollenkaan riittävä. Itse olen sen vuoksi halunnut
tässä omassa lakialoitteessani ottaa esille muutamia
parannusehdotuksia: Ensinnäkin, käsiaseiden käyttö olisi
siirrettävä yksinomaan ampumaseuroihin. Toiseksi,
käsiaseiden säilytys olisi siirrettävä ampumaseuroihin.
Kolmanneksi, kaikki aseluvat olisi myönnettävä määräaikaisina.
Neljänneksi, yhdelle henkilölle myönnettävien
aselupien määrää olisi mielestäni
syytä rajoittaa.
Käytän nyt tätä eduskunnan
täysistuntosalikeskustelua hyväkseni myös
kommentoidakseni muutamalla sanalla sitä kansalaiskeskustelua, joka
tämän lakialoitteeni on saanut aikaiseksi.
Ensinnäkin, aika monessa puheenvuorossa ollaan sitä mieltä,
että aselakia tiukentamalla ei voida vaikuttaa yhteiskunnassa
sen enempää nuorten kuin varttuneempienkaan ihmisten
pahoinvointiin tai heidän sosiaalisiin ongelmiinsa. Olen
täsmälleen samaa mieltä, aselakia muuttamalla
ei siihen voikaan vaikuttaa. Sen vuoksi eduskuntaryhmämme
on tehnyt aloitteita määrärahojen lisäämiseksi,
jotta kunnissa voitaisiin hoitaa kuntien velvollisuudet paremmin,
niin että työllisyyteen voidaan lisätä määrärahoja,
estää nuorisotyöttömyyttä.
Olemme myös tehneet aloitteen siitä, että oppivelvollisuus
pitäisi nostaa 18 ikävuoteen. Tällöin
kaikille sen ikäisille nuorille voitaisiin taata opiskelupaikka
tai harjoittelupaikka, ja tämä osaltaan uskoakseni
vähentäisi sitä pahoinvointia ja työttömyydestä aiheutuvaa
turhautumista. Mutta sen lisäksi olen itse aikaisemmin
montakin kertaa esittänyt, että koululuokkiin
tulisi säätää korkeintaan 20
oppilaan yläraja ehdottomasti, mieluummin vielä alhaisempi.
Mielestäni kouluissa pitäisi olla paljon enemmän
koulukuraattoreita ja koulupsykologeja ja sen lisäksi siellä pitäisi
myös olla enemmän aikuisia paikalla, minkä pienemmät
luokkakoot takaisivat. Kouluterveydenhuolto ajettiin edellisen lamakauden
aikana alas, ja se on monella paikkakunnalla vieläkin retuperällä.
Mielestäni nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa mihinkään,
että myös aselaki vaatii täsmennystä ja
tiukennusta ja parempaa sääntelyä kuin
tähän asti.
Aseiden lukumäärä on Suomessa henkeä kohti
maailman huippua. Yhden tilaston mukaan Suomi on kolmantena, toisen
mukaan seitsemäntenä maailmassa, ja näitä samoja
tietoja hallituksen esityskin käyttää.
Olen myös sitä mieltä, että vastuullinen
aseharrastus on turvallista. Valitettavasti kaikki eivät
käyttäydy vastuullisesti, ja sen vuoksi sääntelyä on
kiristettävä. Paljon väitellään
myös siitä, aiheuttaako tämä aseiden
suuri määrä ongelmia yhteiskunnassa,
aiheutuuko siitä tappoja, pahoinpitelyjä, vammautumisia. Mielestäni
näin on, että aseiden määrä on
kytköksissä myös aseella tehtäviin
väärinkäytöksiin.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2008 ampuma-aseella
tehdyistä henkirikoksista 42 prosenttia tehtiin luvallisilla
aseilla. Pikaistuksissa tehdyt tapot tehdään pääsääntöisesti
teräaseilla ja toissijaisesti luvallisilla ampuma-aseilla.
Nykyoloissa kuka tahansa voi aina väittää olevansa
aseineen juuri matkalla ampumaradalle tai sieltä pois,
ja valitettavasti, kuten kaikki varmasti muistamme, myös
Jokelan ja Kauhajoen ampujilla oli luvalliset aseet mukanaan.
Nämä ovat olleet syitä siihen, miksi
lakialoitteessani olen esittänyt aseiden säilyttämistä ampumaseuroissa
lukituissa tiloissa. Tämä tekee viranomaisvalvonnasta
yksinkertaista. Lisäksi vältytään
kotitarkastuksilta, joita myös on kauhuissaan vastustettu
ja joita hallituksen esityksessä on. Itse sen sijaan olen
sitä mieltä, että koska aselainsäädäntömme
edellyttää ampuma-aseita säilytettävän
lain säännökset täyttävissä asekaapeissa,
niin on ihan perusteltua tarkistaa, että näin myös
tehdään. Sen lisäksi iso osa rikollisten
käsiin kulkeutuvista laittomista ampuma-aseista on peräisin
asuntomurroista, ja uskoakseni ne ovat juuri niitä aseita,
joita ei ole säilytetty asianmukaisissa lukituissa tiloissa.
On myös totta, että esitykseni merkitsee ampumaharrastuksen
kallistumista ja ehkäpä vaikeutumistakin. Katsoakseni
se on kuitenkin yhteiskunnan kokonaisedun mukainen ja hinta on alhainen
saavutettuun hyötyyn nähden.
Aloitteessani esitetään tarvittavat yleiset
suuntaviivat, ja yksityiskohtainen sääntely aseiden kuljettamisesta
ja muista seikoista tarkentuisi sitten, jos lakialoitteeni etenisi.
Toivon totta kai, että se etenee. Sen lisäksi
toivon myös, että kun hallituksen esityksen lähetekeskustelussa
tulivat ne yllättävät ja hämmentävät
kommentit, jotka tähtäsivät pitkälti
siihen, että kiristyksiä ei saisi säätää,
niin järki voittaa ja hallituksen esitys etenee ripeästi
ja nopeasti täällä eduskunnassa koskien
tätä ampuma-aselakia.
Sen lisäksi toivon totta kai, että kaikki
sosiaalipoliittiset esitykset etenevät myös yhtä ripeästi ja
nopeasti ja voidaan rahallisilla resursseilla, lisähenkilöstöllä taata
se, että yhteiskunnassa vallitsevaan pahoinvointiin ja
vähäosaisuuteen voidaan puuttua tehokkaasti ja
nopeasti. Nämä kaksi asiaa eivät sulje
mitenkään toisiaan pois, vaan ne ovat rinnakkaisia,
ja molempia pitää muuttaa ja molempiin pitää puuttua.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Lapintie muistelee aivan oikein
sitä hallituksen esityksen käsittelyä.
Silloin todella tunnelma täällä oli aivan
toisenlainen. Se muistutti todellakin kivääriyhdistyksen
juhlakokousta: oli aika räiskyvää ja
paukkuvaa se keskustelu.
Tämä lakialoite 65/2009 vp on aivan
linjakas, on sen keskustelun suuntainen ja tukee sitä keskustelua,
on sen tulosta, mikä käytiin silloin, kun Jokela-
ja Kauhajoki-tapahtumat olivat ajankohtaisia. Nyt tuntuu vaan siltä,
että niistä on niin paljon aikaa, että tilanne
on jotenkin muuttunut. Silloin näihin asioihin nimenomaan
kiinnitettiin huomiota. On aivan asiallista, että asianomainen valiokunta
käsittelee tämän lakialoitteen rinnakkaislakialoitteena,
kun se käsittelee hallituksen esitystä 106/2009
vp.
Nyt voi todeta senkin, että jos puhetta johtava puhemies
ja ed. Laxell ovat tässä samaa mieltä siitä,
että tämä on asiallinen lakialoite, niin
kaikki tässä istuntosalissa olevat kansanedustajat ovat
sitten samanmielisiä ja me tuemme sitten ed. Lapintietä.
Keskustelu päättyi.