Eero Akaan-Penttilä /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni n:o 118:n tarkoituksena on
puuttua näihin institutionaalisiin rakenteisiin, jotka
Suomessa tunnetusti istuvat aika lailla tiiviisti ja lujassa. Tämähän kohdistuu
erikoissairaanhoidon järjestämiseen Suomessa.
Jokainen poliittisessa elämässä mukana
oleva tietää, kuinka hankalaksi se Suomessa on
muodostunut. Erikoissairaanhoidon järjestämisen
peruspilarina on lain mukaan tähän asti ollut
pakkokuntainliittojäsenyys. Toisin sanoen niistä sairaanhoitoyhtymistä,
mitä meillä on, kuntainliitoista, säädetään
yksinkertaisesti niin, että joka ikisen Suomen kunnan ja
kaupungin on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiiriin.
Tämän minun lakiesitykseni tarkoitus on avata,
hivenen liberalisoida, tehdä mahdolliseksi uudenlainen
toiminnallinen mahdollisuus ja sitä kautta antaa kunnille,
ovat ne sitten isoja tai pieniä tai keskisuuria, mahdollisuus
tarkastella omaa kykyään pitää huolta
sairaanhoidosta ja tässä tapauksessa erityisesti
erikoissairaanhoidosta.
Aika yleinen käsitys on, että Kansallinen
terveysprojekti on semmoisessa tilanteessa, että se tuskin
tulee toteutumaan niin kuin hallitus kaavailuissaan on ehdottanut.
Ainakin kaikki tiedot tähän asti kertovat siitä,
että kunnollinen rahoituspohja ei ole kestävä,
vaan siellä on suuresta puutteesta kysymys.
Pienet kunnat, joita on useita Suomessa — pienimmissähän
on muutama sata asukasta — ja toisaalta suuret kunnat,
kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa, joissa on monta sataatuhatta ihmistä, ovat
aivan erilaisia yksiköitä muun muassa erikoissairaanhoidon
järjestämisen suhteen. Hus-piirin sisällä on
luvattoman paljon hallinnollisia vaikeuksia edelleen. Niitä on
ollut siellä ehkä Husin olemassaolon ajan lisäksi
lähes koko Hyksin olemassaolon aikanakin. Hallinnon spesialistit
eivät näitä asioita ole pystyneet muuttamaan eivätkä ratkaisemaan,
vaan eräänlainen kaoottinen keskustelu julkisuudessa
jatkuu, ja siinä sivussa muun muassa vaikkapa kiinteistöt
alkavat olla hyvin kyseenalaisessa kunnossa. Viittaan esimerkiksi
Meilahden sairaalan päärakennuksen tilanteeseen.
Kuntien väliset keskustelut saman kuntainliiton sisällä ovat
aika vaikeita. Rahoitusongelmat ovat suuria. Yksikköhinnoista
kinataan. Kaikenlaisista asioista, jotka potilasta eivät
niinkään paljon kiinnosta, on tehty niin vaikeita,
että hallinto on jatkuvassa riitelytilanteessa monien liittohallitusten
sisällä sekä poliittisten päättäjien että virkamiesten
välillä.
Käsittääkseni on paikallaan se avartaminen, että kunta
saa tämän kaiken ottaa pienempään yksikköönsä päätettäväksi
sillä ajatuksella, että se joko kuuluu kyseiseen
sairaanhoitopiiriin, sen kuntainliittoon, ja saa sieltä sen
tuen, mitä se tarvitsee, tai sitten se tekee päätöksen
toimia eräässä mielessä omana
sairaanhoitopiirinään, mutta sillä ehdolla,
että sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt
tämän toiminnon. Toisin sanoen siitä täytyy
etukäteen tehdä selvitys ministeriölle,
ja jos se on luotettava, niin sen jälkeen kunta saisi toimia
omana yksikkönään.
Näin esimerkiksi isojen kuntien alueella normaali niin
sanottu bulkkierikoissairaanhoito olisi helpommin järjestettävissä.
Se olisi myöskin osin helpommin kilpailutettavissa. Ostopalvelut olisivat
vähän helpommin päätettävissä.
Palvelusetelin käyttö olisi luonnikkaampaa ja
varmasti tehokkaampaa. Kolmannen sektorin mukaanotto olisi toisella
lailla mahdollista, ja yksityissektorilla olevat resurssit olisivat
paremmin käytössä.
Myöskin niin sanottu osaoptimointi, josta professori
Vohlonen Kuopiossa on ansiokkaan tutkimuksen esittänyt
reilu vuosi sitten, tulisi ehkä hivenen paremmin tarkasteltavaksi.
Sen ytimenähän on se, että liian paljon
potilaat varsinaista erikoissairaanhoidon hoitotapahtumaa odottaessaan
joutuvat olemaan sairaslomalla ja sitä edeltävissä tutkimuksissa
ja sitten hoitotapahtuman jälkeen kuntoutusprosessissa.
Tämä monirahoitteinen systeemi on aika vaikea,
mutta se johtaa siihen, että meillä rahaa vuotaa
täysin tehottomaan odotteluun sekä ennen että jälkeen
näiden hoitotapahtumien.
Tämä avartuminen, mitä tässä lakialoitteessani
esitän, että kunnat saisivat itse vastata enemmän
omasta järjestelystään, totta kai lisäisi
tehoa. Se ainakin antaisi siihen mahdollisuuden. Esimerkiksi pienten
kuntien osalta, joissa on muutama sata asukasta ainoastaan, en ymmärrä lainkaan,
minkä takia niiden pitäisi kuulua johonkin sairaalakuntainliittoon
ja osallistua sillä lailla sairaalakuntainliiton hallintoon
ja siihen liittyviin asioihin. Luulisi, että pelkästään
palvelujen ostaminen niiltä riittäisi.
Keskustelu päättyy.