1 §
Lain tavoite
Tämän lain tavoitteena on edistää nopeiden laajakaistayhteyksien
rakentamista haja-asutusalueilla ja siten turvata monipuoliset viestintäpalvelut
kaikkialla Suomessa.
2 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan myönnettäessä laajakaistahankkeisiin
tukea valtion talousarvioon otetusta määrärahasta.
Lakia sovelletaan myös laajakaistahankkeen suunnitteluun
maakunnassa sekä siihen julkiseen menettelyyn, jolla valtion
tuki julistetaan haettavaksi maakunnan alueella.
Maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista
annetussa laissa (1443/2006) tarkoitettua tukea myönnettäessä tätä lakia
sovelletaan siltä osin kuin maaseudun kehittämiseen
myönnettävistä tuista annetussa laissa
säädetään.
3 §
Tukikelpoinen alue
Tukikelpoisella alueella tarkoitetaan tässä laissa
maantieteellistä aluetta, joka on väestötiheydeltään
sellainen, että enintään 5,4 prosenttia
Suomen väestöstä asuu yhtä harvaan
tai harvemmin asutulla alueella.
Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella julkaistaan
kartta tukikelpoisista alueista.
4 §
Maakunnallinen hankeohjelma
Maakunnan liiton tulee laatia tukikelpoisia laajakaistahankkeita
koskeva maakunnallinen hankeohjelma yhteistyössä kuntien
viranomaisten kanssa.
Maakunnalliseen hankeohjelmaan otettavan laajakaistahankkeen
tulee olla taloudellisesti tarkoituksenmukainen ja sen tulee edistää käyttäjien
etua viestintämarkkinoilla. Hankkeet tulee lisäksi
keskittää siten, että ne voidaan toteuttaa
taloudellisesti edullisimmalla tavalla.
Maakunnallinen hankeohjelma on toimitettava Viestintävirastolle,
joka antaa siitä lausunnon valtioneuvostolle. Viestintäviraston
lausunnossa on otettava kantaa siihen, sijaitsevatko maakunnallisessa
hankeohjelmassa mainitut hankkeet tukikelpoisella alueella, sekä siihen, miltä osin
hankeohjelmassa esitetyt rakentamiskustannukset ovat Viestintäviraston
käsityksen mukaan tukikelpoisia.
Tässä pykälässä tarkoitetut
tehtävät hoitaa Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan
valtionvirasto.
5 §
Valtioneuvoston päätös tuen jakautumisesta maakunnittain
Valtioneuvosto päättää valtion
tuen jakautumisesta maakunnittain saatuaan tarvittavat maakunnalliset
hankeohjelmat sekä Viestintäviraston lausunnon
niistä.
6 §
Valtion tuen julkinen hakumenettely
Sen jälkeen kun valtioneuvosto on tehnyt päätöksen
tuen jakautumisesta maakunnittain, maakunnan liiton tehtävänä on
julistaa maakunnalle myönnetty valtion tuki julkisesti
haettavaksi. Hakumenettelyn tulee olla kaikille avoin, tasapuolinen
ja syrjimätön.
Tukihakemus on tehtävä kirjallisesti
maakunnan liitolle ja siinä tulee olla ainakin seuraavat tiedot
ja selvitykset:
1) viestintäverkon rakentamissuunnitelma;
2) haettavan valtion tuen enimmäismäärä;
3) selvitys tarjottavien liittymien määrästä sekä hinnasta
ja muista ehdoista, joilla viestintäpalveluita suunnitellaan
tarjottavan käyttäjille näiden vakinaisessa
asuin- tai sijaintipaikassa;
4) hankkeen aikataulu;
5) selvitys yhteisrakentamisesta muiden yhdyskuntaa palvelevien
johtojen ja rakennelmien asentamisen yhteydessä.
Maakunnan liiton tehtävänä on valita
tukea hakeneiden joukosta ne hankkeiden toteuttajat, jotka maakunnan
alueella parhaiten täyttävät tässä laissa
tarkoitetut edellytykset tuen myöntämiselle ja
jotka voidaan toteuttaa kokonaistaloudellisesti edullisimmin.
Maakunnan liitto voi tehdä yhteistyötä toisen maakunnan
liiton kanssa 1 ja 3 momentin mukaisia tehtäviä suorittaessaan.
Tässä pykälässä tarkoitetut
tehtävät hoitaa Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan
valtionvirasto.
7 §
Tukihakemus Viestintävirastolle
Edellä 6 §:n mukaisessa hakumenettelyssä valituksi
tulleen on tehtävä Viestintävirastolle
kirjallinen tukihakemus, jossa on oltava 6 §:n 2 momentissa
tarkoitettujen tietojen ja selvitysten lisäksi ainakin
selvitys:
1) tarjottavista verkkopalveluista sekä hinnasta ja
muista ehdoista, joilla verkkopalveluja tarjotaan;
2) hankkeen tukikelpoisista kustannuksista sekä 8 §:n
1 momentissa tarkoitetuista rahoitusosuuksista;
3) rakennettavan viestintäverkon teknisistä ominaisuuksista
ja viestintäpalvelun teknisestä toteutuksesta;
4) viestintäverkon ja -palvelun yhteenliittämisestä muiden
teleyritysten kanssa.
Tukihakemuksessa on lisäksi oltava hakijan vakuutus
siitä, ettei hän ole saanut hankkeeseen päällekkäistä tukea
valtion viranomaisilta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta taikka
Euroopan yhteisöltä.
8 §
Tuen myöntämisen yleiset edellytykset
Tässä laissa tarkoitetun valtion tuen myöntämisen
edellytyksenä on se, että tuen saaja maksaa hankkeen
tukikelpoisista kustannuksista vähintään
34 prosenttia ja kunta 33 prosenttia. Valtion tukea myönnetään
enintään 33 prosenttia hankkeen tukikelpoisista
kustannuksista.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu kunnan maksuosuus on
kahdeksan prosenttia niissä kunnissa, joille laajakaistahankkeen
rahoittaminen muutoin muodostaisi kohtuuttoman taloudellisen rasitteen
kunnan taloudellinen kantokyky, laajakaistahankkeen laajuus ja tekninen
toteuttamistapa, kunnan asukastiheys sekä hankkeen kunnan
väestömäärään
suhteutettu rakentamiskustannus huomioon ottaen. Valtion tukea myönnetään
näissä tapauksissa vastaavasti korotettuna, kuitenkin
enintään 58 prosenttia hankkeen tukikelpoisista
kustannuksista.
Edellä 2 momentissa mainittujen kriteerien laskentaperusteista
ja painokertoimista, joiden perusteella kuntakohtainen maksuosuus
määräytyy, säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
Tässä laissa tarkoitettua valtion tukea voidaan myöntää vain,
jos tuen myöntämisellä ei arvioida olevan
muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden
toimintaa vääristäviä vaikutuksia
ja Euroopan yhteisöjen valtion tukia koskeva ilmoitusmenettely
asiassa on päättynyt eikä Euroopan yhteisöjen
komissio vastusta tuen myöntämistä.
9 §
Tuen myöntämisen erityiset edellytykset
Laajakaistahankkeeseen voidaan myöntää tässä laissa
tarkoitettua valtion tukea vain, jos hakija sitoutuu:
1) tarjoamaan tuen avulla rakennettuja verkko- ja viestintäpalveluita
taikka niitä vastaavia palveluita vähintään
kymmenen vuoden ajan tuen viimeisen erän maksamisesta lukien;
palveluiden tulee olla viestintämarkkinalain (393/2003)
ja sen nojalla annettujen määräysten mukaisia
sekä muutoinkin teknisesti edistyksellisiä, toimintavarmoja
ja turvallisia;
2) luovuttamaan kymmenen vuoden ajan tuen viimeisen erän
maksamisesta muille teleyrityksille käyttöoikeuden
tuen avulla rakennettuun viestintäverkkoon, verkkoelementtiin
ja verkon kapasiteettiin kohtuulliseen hintaan ja syrjimättömin
ehdoin; luovutusvelvollisuus ei koske kohdetta, joka on tuen saajan
omassa käytössä tai tarpeen sen omaa
kohtuullista tulevaa tarvetta varten;
3) julkaisemaan kymmenen vuoden ajan tuen viimeisen erän
maksamisesta lukien palvelun toimitusehdot ja muut käyttöoikeuden
luovutusvelvollisuuden kannalta merkitykselliset tiedot.
Näyttötaakka hinnoittelun kohtuullisuudesta ja
ehtojen syrjimättömyydestä on tuen saajalla. Jos
samaan omaisuuteen kohdistuu myös viestintämarkkinalaista
johtuva käyttöoikeuden luovutusvelvollisuus tai
yleispalveluvelvoite, käyttöoikeuden luovutuksen
hinnoitteluun ja muihin ehtoihin sovelletaan ensisijaisesti tämän
lain säännöksiä.
10 §
Viestintäviraston tukipäätös
Viestintävirasto myöntää laajakaistahankkeelle
valtion tuen, jos se täyttää tässä laissa
tarkoitetut tuen myöntämisen edellytykset. Samalla
Viestintävirasto päättää myös
laajakaistahankkeen saaman valtion tuen enimmäismäärästä.
11 §
Tukikelpoiset kustannukset
Tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset, jotka
ovat:
1) syntyneet tukihakemuksen vireilletulon jälkeen;
2) syntyneet edistyksellisten viestintäpalveluiden
tarjonnassa tarpeellisen viestintäverkon rakentamisesta;
sekä
3) välttämättömiä tukikelpoisella
alueella sijaitsevien, käyttäjän
vakinaiseen asuin- tai sijaintipaikkaan toimitettavien
liittymien tarjonnassa.
Tukikelpoisia kustannuksia eivät ole:
1) viestintäverkon ylläpitokustannukset;
2) kustannukset, jotka kohdistuvat tilaajayhteyden osalle, joka
ulottuu enintään kahden kilometrin päähän
käyttäjän vakinaisesta asuin- tai sijaintipaikasta;
3) kustannukset sellaisella alueella, jolla jo tarjotaan edistyksellisiä viestintäpalveluita.
Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä siitä,
mitkä viestintäverkon tekniset osat katsotaan
tukikelpoisiksi sekä määräyksiä tuen piiriin
hyväksyttävien kustannusten tarkemmasta laskentatavasta.
12 §
Tuen maksamisen yleiset edellytykset
Valtion tuen maksamisen edellytyksenä on, että tarvittava
rahoitus on osoitettu valtion talousarviossa. Tukea myönnetään
vuosittain valtion talousarviossa käytettävissä olevan
rahoituksen puitteissa.
13 §
Tuen maksamisen erityiset edellytykset
Valtion tuen maksamisen edellytyksenä on, että laajakaistahanke
on valmistunut ja tuen saaja on esittänyt Viestintävirastolle
hyväksyttävän selvityksen tukikelpoisista
kustannuksista.
Viestintävirasto voi päättää tuen
hakijan pyynnöstä, että laajamittaisissa
ja pitkäkestoisissa hankkeissa valtion tuki maksetaan useammassa
erässä vuosittain.
14 §
Omistusoikeus ja velvollisuuksien siirtyminen
Edellä 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun rahoituksen
avulla rakennettu viestintäverkko on tukea saaneen yrityksen,
yhteisön tai säätiön omaisuutta.
Jos tuen avulla rakennettu viestintäverkko tai sen osa
myydään tai muutoin luovutetaan, 9 §:n
mukaiset velvollisuudet siirtyvät omaisuuden uudelle omistajalle.
Omistusoikeuden siirtymisestä on ilmoitettava Viestintävirastolle
ja laajakaistahankkeen kustannuksiin osallistuneelle kunnalle viipymättä.
15 §
Tietojen luovutusvelvollisuus
Teleyrityksellä sekä tuen hakijalla on liikenne-
ja viestintäministeriön tai Viestintäviraston pyynnöstä velvollisuus
kerätä ja liike- ja ammattisalaisuuksien estämättä luovuttaa
liikenne- ja viestintäministeriölle sekä Viestintävirastolle laajakaistahankkeen
ohjauksen ja valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja.
Tiedot on luovutettava viranomaisen pyytämässä muodossa viipymättä ja
maksutta.
16 §
Tuoton palauttaminen eräissä tapauksissa
Sen lisäksi, mitä valtionavustuslaissa (688/2001)
säädetään valtionavustuksen
takaisinperinnästä, Viestintävirasto
voi päätöksellään määrätä,
että tuen saajan on palautettava osa julkisen tuen avulla
rakennetun laajakaistaverkon tuotosta, jos tuen saajalle on myönnetty julkista
tukea laajakaistahankkeisiin yhteensä yli miljoona euroa.
Palautettavaksi voidaan määrätä 12
prosenttia ylittävä osuus tuen avulla rakennetun
yksittäisen laajakaistahankkeen vuotuisesta tuotosta, kuitenkin
enintään se osuus, joka vastaa julkisen tuen suhteellista
osuutta hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Takaisinperittävä osuus ei
saa ylittää tuen saajalle maksetun julkisen tuen
euromäärää.
Tuen saajalle on annettava huomautus ja mahdollisuus alentaa
tuottoprosenttia ennen kuin tuotto voidaan määrätä palautettavaksi.
Tuotto voidaan määrätä palautettavaksi
vain kolmen vuoden ajalta tuen viimeisen erän maksamisesta.
Palautettavalle tuotolle on maksettava korkoa Viestintäviraston
1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä ja
viivästyskorkoa päätöksessä asetetusta
eräpäivästä. Koron ja viivästyskoron
määrään sovelletaan, mitä valtionavustuslain
24 ja 25 §:ssä säädetään.
17 §
Seurantarekisteri
Viestintävirasto seuraa laajakaistahankkeiden
edistymistä ja ylläpitää tätä tarkoitusta
varten erillistä rekisteriä (seurantarekisteri).
Seurantarekisteriin voidaan tallentaa seuraavat laajakaistahanketta,
tuen hakijaa, tuen saajaa sekä tuen käyttöä koskevat
tiedot:
1) hakijan nimi ja yhteystiedot;
2) hakijan yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;
3) laajakaistahankkeen sisältöä,
tavoitteita ja tuloksia koskevat tiedot;
4) laajakaistahankkeen kustannuksia ja kokonaisrahoitusta koskevat
arviot sekä näiden toteutumista koskevat tiedot;
5) tuki- tai maksuhakemusta ja sen ratkaisemista sekä tuen
yksilöintiä koskevat tiedot;
6) tiedot tämän lain sekä maaseudun
kehittämiseen myönnettävistä tuista
annetun lain perusteella myönnetyistä ja maksetuista
tuista;
7) tieto siitä, onko myönnetty tuki Euroopan yhteisön
perustamissopimuksen 87 artiklassa tarkoitettua valtion tukea;
8) tiedot tarkastuksesta ja siinä tehdyistä havainnoista;
9) tiedot tuen saajalta takaisinperittävistä tuista
sekä takaisinperinnän toteutumisesta;
10) muita hakemuksen käsittelyssä kertyneitä välttämättömiä tietoja.
Rekisteröidyn oikeuteen tarkistaa häntä koskevat,
seurantarekisteriin sisältyvät tiedot, tiedoissa
olevien virheiden tai puutteiden oikaisuun sekä vanhentuneiden
ja tarpeettomien tietojen poistamiseen sovelletaan, mitä henkilötietolaissa
(523/1999) niistä säädetään.
Seurantarekisteriin sisältyvien tietojen julkisuudesta
ja salassapidosta on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään.
Rekisteriin sisältyviä tietoja säilytetään
kymmenen vuotta tuen maksamisesta ja, jos kysymys on Euroopan yhteisön
osaksi rahoittamaan ohjelmaan sisältyvästä tuesta,
viisi vuotta siitä, kun Euroopan yhteisöjen komissio
suorittaa ohjelman viimeisen yhteisön rahoitusosuuden maksun.
18 §
Päätöksen täytäntöönpano
ja valituskielto
Maakunnan liiton 6 §:n 3 momentissa tarkoitettua päätöstä noudatetaan
hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta huolimatta, kunnes
valitusasia on ratkaistu, jollei hallinto-oikeus toisin määrää.
Hallinto-oikeuden valituksesta antamaan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
19 §
Voimaantulo ja siirtymäsäännös
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Sellaisiin laajakaistarakentamisen tuesta annetussa valtioneuvoston
asetuksessa (451/2009) tarkoitettuihin laajakaistahankkeisiin,
joista on julkaistu hankintailmoitus, sovelletaan tämän lain
voimaan tultua tämän lain säännöksiä tuen myöntämisestä.